sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Karen M. McManus: Kolme pahan perii

Serkukset Milly, Aubrey ja Jonah Story kohtaavat lomasaarella, johon heidän isoäitinsä on kutsunut heidät kesätöihin. Nuoret eivät ole vuosiin tavanneet toisiaan. Isoäitiään he eivät ole nähneet koskaan aiemmin. Kesä osoittautuu yllätyksellisemmäksi kuin kukaan on osannut arvata. Selviääkö nuorille lopulta, mikä synkkä salaisuus on hajottanut perheen vuosia sitten?

"Tiedätte mitä teitte." (s.16)

Serkkujen vanhemmat ovat mystisiä henkilöitä, jotka kantavat äidilleen kaunaa perinnöttä jättämisestä ja välien katkaisemisesta. He väittävät, että tilanne on aikoinaan tullut heille täytenä yllätyksenä. Isoäiti sen sijaan on kauan sitten lähettämänsä kirjeen perusteella sitä mieltä, että hänen lapsensa kyllä tietävät syyn teolle. Milly, Aubrey ja Jonah haluaisivat saarelle päästyään viimein kuulla, mistä sukutragediassa on kysymys.

"'Meidän ei pitäisi vain istua aloillamme ja miettiä, mitä ihmettä täällä on meneillään. Meidän pitäisi tehdä jotain.'" (s.117)

Milly, Aubrey ja Jonah elävät elämäänsä suvun nimen painon alla. Lehdistö ja paikalliset ihmiset kärkkyvät juoruja varakkaasta suvusta. Serkukset elävät taakastaan huolimatta aika tavallista nuoren elämää hormonien hyrrätessä ja rakkaushuolien piinatessa. Aikuiset näyttäytyvät virheitä tekevinä, apua kaipaavina ja tietoja pimittävinä.

"'Millaista oli kasvaa tietäen, että olisitte voineet elää tyystin erilaista elämää, mikäli vanhempianne ei olisi tehty perinnöttömiksi?'" (s.136)

Kirja käsittelee pääasiassa nuorten elämää ja ajatuksia, mutta loppu on hengästyttävän jännittävä, vaikkakin epärealistinen. Yllätyin siitä, mihin suuntaan juoni kääntyy.

maanantai 12. syyskuuta 2022

Holly Bourne: Niin käy vain elokuvissa

Audrey opiskelee mediakurssilla, sillä hän on lopettanut teatteri-ilmaisun toipuakseen ikävästi päättyneestä parisuhteesta. Hän on täysin kyllästynyt romantiikkaan. Audrey aloittaa työt elokuvateatterissa ja kohtaa zombie-elokuvaa ohjaavan ja huumeita käyttävän paha poika Harryn, jonka kanssa hän päätyy kokemaan kohtauksen jos toisenkin. Kaikki ei kuitenkaan etene niin kuin elokuvissa.

"Miksi rakkaus ei ole koskaan sellaista kuin elokuvissa." (s.37)

Audreyn elämässä on meneillään paljon isoja asioita. Hän on avioeroperheestä, jossa isä on jättänyt äidin perustaakseen perheen toisen naisen kanssa, minkä seurauksena äiti on menettänyt mielenterveytensä. Audreyn veli sysää äidistä huolehtimisen vastuun siskonsa harteille lähdettyään opiskelemaan. Isä käyttäytyy kylmästi omaa lastaan kohtaan. Perhetilanne on karua luettavaa, sillä tilanteesta vastuun kantaminen ei ole lapsen tehtävä. Audrey yrittää paikkailla monelta taholta särkynyttä sydäntään omien unelmiensa kustannuksella. Hän reflektoi elämäntilannettaan samalla, kun hän tutkii romanttisia elokuvia. Kaiken draaman keskellä Audreyn täytyisi päättää, mitä ainetta hän hakee opiskelemaan yliopistoon.

"Jos tämä tapahtuisi elokuvassa, mitä tekisit, Audrey?" (s.8)

Audreyn kasvutarina on kiinnostava. Hänellä on toinen jalka aikuisuudessa ja toinen nuoruudessa. Hän on osaava ja viisas, mutta ihmissuhteissa vielä kokematon. Audrey on aivan liian kiltti. Hän ei osaa sanoa ei, vaan auttaa pyyteettömästi kaikkia ihmisiä. Hän valvoo ja tekee paljon töitä. Kirjan sivuille mahtuu kehittymistä ja oivalluksia. Elämän ja parisuhteiden pohtiminen elokuvien kautta on kiehtovaa. Kirjan tapahtumat ja henkilöt herättävät tunteita. Loppuratkaisu on tarinaan sopiva ja tyydyttävä.

lauantai 10. syyskuuta 2022

Rebecca Serle: Unelmien illallinen

Sabrina huomaa osallistuvansa omille syntymäpäiväillallisilleen, joiden kutsuvieraslistan hän on kauan aikaa sitten laatinut. Pöydän ääressä istuu viisi hänelle tärkeää sekä edesmennyttä että elävää henkilöä. Sabrinalla on ainutlaatuinen mahdollisuus puhua kesken jääneet asiat selviksi.

"Jessican katse kirkastui. 'Swani pyysi meitä kirjoittamaan listan viidestä elävästä tai edesmenneestä ihmisestä, joiden kanssa haluaisimme syödä illallista.'" (s.19)

Kirja oli aivan jotain muuta kuin olin odottanut. Tarina tuntui sisällöttömältä. Kuvittelin sen etukäteen taianomaisemmaksi. Mikään ei edennyt. Tarina oli jumissa kuten Sabrinan ja Tobiaksen rakkauskertomus. He olivat kummallinen ja ahdistava pari.

"'Hyvää ei voi olla ilman pahaa- - Monimutkaisesti ja peruuttamattomasti yhteen kieputettuja. Eikä tavoite ole hyvän lopullinen voitto vaan tasapaino.'" (s.52)

Romanttiset kirjat eivät edelleenkään oikein ole minua varten. Mielestäni ne ovat enimmäkseen ahdistavia. Kiinnitin tällä kertaa huomiota siihen, kuinka monta virkettä käytettiin kuvailemaan viinin tai muiden alkoholipitoisten virvokkeiden juomista. En pidä alkoholin suurkulutuksen romantisoinnista.

"Jos meidän piti puhua asiasta, oli parempi puhua siitä juoman kera." (s.217)

Kirja käsittelee läheisten ihmisten menetystä. Takakannessa kysytään, ketkä viisi ihmistä kutsuisit kanssasi illalliselle, jos voisit valita aivan vapaasti. Kysymys saa oivaltamaan, että kesken jääneet asiat kannattaa puhua selviksi ennen kuin on liian myöhäistä.

tiistai 30. elokuuta 2022

Blogi täyttää 7 vuotta!

Kirjablogini täyttää tänään seitsemän vuotta!

Unelmien kautta elämisestä on tullut minulle elämäntapa. Käytän etenkin instagram tiliäni unelmoinnin apuvälineenä. Blogi ja tili kuuluvat nykyään erottamattomasti yhteen.

Vastaan instagram seuraajiltani saamiini kysymyksiin:

Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
Miten innostuit aloittamaan kirjablogin? 

Elin kesää 2015. Olin sattumien kautta palannut lukemisharrastuksen pariin ja ajautunut seuraamaan kirjablogeja. Liityin lukemiseen liittyvään facebook ryhmään, jossa minua kannustettiin perustamaan oma kirjablogi. Mietin sängyn laidalla istuessani sopivaa nimeä. Halusin nimen olevan sellainen, jonka alle voisin halutessani kirjoittaa muistakin aiheista kuin kirjoista. Päässäni alkoi soida Tuhkimon A Dream Is a Wish Your Heart Makes.

"Have faith in your dreams and someday 
Your rainbow will come smiling through
No matter how your heart is grieving
If you keep on believing
The dream that you wish will come true" 

Halusin vihdoin toteuttaa unelmiani. Joka päivä. Ei joskus sitten kun, vaan nyt. Halusin elää unelmien aikaa. Blogista tuli askelmittari. Työkalu, jonka avulla, yksi askel kerrallaan, pääsin kokemaan ihania, pieniä, mutta aiemmin saavuttamattomissa olleita unelmia.

Miksi päätit perustaa kirjatilin?

Perustin instagramiin tilin joulukuussa 2016, sillä silloin oli tapana luoda blogille oheistilejä eri sovelluksiin. Ensimmäiset julkaisuni vain mainostivat blogiani. Nyt instagramin lukemista harrastavat tilit eli kirjagram on ihan oma juttunsa.

Mikä on ollut parasta blogin ja kirjagramin perustamisessa?

Alkuperäisen tavoitteen saavuttaminen. Elän unelmiani joka päivä. Lukeminen on tärkeässä osassa elämääni. Olen päässyt kulttuurin pariin: teatteri, baletti, sirkus, elokuvat ja museot. Nautin retkeilystä ja vuodenaikojen vaihtelusta. Rakastan tarinoita eri muodoissa. Rakennan omaa elämäntarinaani uusien kokemusten avulla. Keskustelen muiden harrastajien kanssa sekä kirjamessuilla että muissa tapaamisissa.

Mitä eroja kirjabloggaamisessa ja kirjagramin pitämisessä on? Onko kirjablogit oma yhteisönsä?

Julkaisen oikeastaan saman tekstin sekä blogiin että instagramiin. Jälkimmäiseen laitan lisäksi kaikkea muutakin harrastukseeni liittyvää etenkin tarkoituksella ilmaista omia mielipiteitä, esitellä omaa elämäntapaa ja herättää keskustelua.

Yhteisö käsitteen käyttö on haastavaa. Tavallaan samaa harrastusta harrastavat voidaan niputtaa yhden nimetyn yhteisön alle, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki olisivat tietoisia toisistaan saati jakaisivat saman näkemyksen harrastuksesta. Sekä kirjagrammaajilla että kirjabloggaajilla on omat enemmän tai vähemmän aktiiviset facebook ryhmänsä. Osa harrastaa sekä kirjabloggaamista että kirjagrammaamista. Itse en varsinaisesti erota niitä toisistaan.

Bloggaaminen vs insta. Hyvät ja huonot puolet?

Blogiin kirjoittaminen on aika yksinäistä, sillä se koostuu pelkästään teksteistä muutamia kommentteja lukuunottamatta. Instagramissa toimitaan nimenomaan persoonana, vaikka ei näyttäisikään omia kasvojaan, ja palautetta annetaan aika raadollisestikin. Ihmisten kanssa kommunikointi on sekä ihanaa että välillä haastavaa.

Blogissa pääosassa on teksti, kun taas instagram painottuu kuviin ja videoihin. Blogi toimii hyvänä pohjana ja peruskalliona, kun taas instagramissa voi kokeilla omia rajojaan. Tykkään niiden yhdistelmästä.

Mitkä ovat olleet bloggausurasi huippuhetkiä?

Askeleet eteenpäin. Ensimmäinen tapaaminen muiden harrastajien kanssa ja yhteisiin tempauksiin kuten lukuhaasteisiin osallistuminen, bloggaajan asemassa kirjamessuille ja kutsuvierastilaisuuksiin meneminen, kirjailijoiden tapaaminen, teatterin ja baletin katsomoihin medialipulla pääseminen, palkallisen blogipostauksen tekeminen, hyvän palautteen saaminen, monipuolinen lukeminen ja sellaisiin paikkoihin meneminen joihin en ilman blogia olisi mennyt ja sellaisten ihmisten tapaaminen joita en ilman blogia olisi tavannut. Uusia ideoita, kokemuksia, oppimista, elämyksiä ja elämäniloa.

Miten koet itse muuttuneesi kirjoista kirjoittajana? Vai oletko muuttunut?

Koen, että kirjoitan nykyään pidempiä ja monipuolisempia tekstejä.

Minkä unelman toteuttamista tavoittelet seuraavaksi?

Olen jo pidempään yrittänyt pohtia uusia unelmia. Mitä voi unelmoida, kun alkuperäiset tavoitteet on saavutettu? Olen kokeillut, mitä kaikkea harrastukseen voi sisällyttää ja mitä kaikkea sen avulla voi tehdä. En halua ammattimaistaa harrastusta tai tehdä sitä työkseni.

Haluaisin päästä joku päivä puhumaan harrastuksesta live-yleisölle. Olisi ihanaa, jos Unelmien aika näkyisi lehtiartikkelissa. Olisi hauskaa uskaltaa järjestää insta-live.

Kiitos kaikille, jotka olette seuranneet blogiani <3

lauantai 20. elokuuta 2022

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut

Harriet Westaway tulkitsee tarot-kortteja työkseen, ostaa kalaa ja perunoita vähillä rahoillaan ruoakseen ja kömpii kylmään asuntoonsa levätäkseen. Työpäivän aikana posti on tuonut laskupinon. Tällä kertaa joukossa on kirje, joka ilmoittaa perinnöstä. Tieto ei voi pitää paikkaansa, mutta Harriet päättää huijata perinnön itselleen. Hän osallistuu hautajaisiin ja yöpyy sukukartanossa. Hänet majoitetaan pieneen ullakkohuoneeseen, jossa on kalterit ikkunassa ja salvat oven ulkopuolella. Enää ei voi perääntyä, kun kortit on jaettu. Ne täytyy kääntää kuvapuoli ylöspäin ja tulkita oikein, vaikka henki menisi.

"Yksi lintu surun tuo. Toinen johtaa onnen luo." (s.398)

Tarina on jännittävä. Varsinkin, jos lukee sitä ulkona ja harakka ilmestyy näköpiiriin pomppimaan. Harriet nimittäin majoittuu harakoiden valtaamalla alueella sijaitsevaan kartanoon pahaenteisen harakkalorun saattelemana. Tarinaa lukiessa olo on klaustrofobinen. Harrietin asemassa olisin jo ajat sitten ottanut jalat alleni enkä katsonut taakseni. Mieleeni ei tulisi tutkia hämähäkinseittien valtaamia huoneita, sokkeloisia puutarhoja tai hylättyjä lampia. Varsinkin, jos käytävän varjoissa ääneti seisoisi karmiva taloudenhoitaja.

"Keskity vain selviämään tästä päivästä. Yksi askel kerrallaan." (s.146)

Harriet on elämän runtelema nuori nainen, joka on epätoivoinen jouduttuaan selkä seinää vasten velkojat kintereillään. Hän on heikosti ravittu, huonosti nukkunut ja äärimmilleen stressaantunut. Hän tekee alkeellisia virheitä ja kohtaa alituiseen vastoinkäymisiä. Harriet on henkilö, joka aiheuttaa lukijassa hampaiden kiristystä ja epäuskosta huokailua.

"Hän kuljeskeli ruohikolla vailla määränpäätä kunnes huomasi päätyneensä taas sen metsikön luo, jonka oli nähnyt ensimmäisenä päivänä." (s.215)

Jännärien lukeminen on ajoittain hauskaa. Ruth Waren kirjat ovat sopivan jännittäviä ja hieman epäuskottavia, jolloin ne eivät niinkään pelota herkkää lukijaa. Jännäri pitää otteessaan, kun nousee halu tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu ja kuinka Harrietin lopulta käy.

"Sinä todellakaan et voi lähteä kotiin huomenna, Harriet, ja siitä ei keskustella." (s 137)

tiistai 16. elokuuta 2022

Tahar Ben Jelloun: Sokaiseva pimeys

Mies viedään vankilaan, jonka ainoa tarkoitus on tappaa hitaasti. Hän pyrkii selviytymään hengissä tarinoiden, hengellisyyden ja uskon avulla ja luopumalla kaikesta.

"Muistaminen on kuolemista. Minulla meni paljon aikaa ennen kuin ymmärsin, että muisto oli viholliseni." (s.25)

Tarina perustuu tositapahtumiin ja sijoittuu Marokon lähihistoriaan. Kuningas Hassanin vankileirille laitettiin joukko vallankaappausta yrittäneitä sotilaita 1970-luvulla. Epäinhimillisistä oloista selviytyneet pääsivät vapaiksi kaksikymmentä vuotta kestäneen vankeuden jälkeen.

"Toivo oli valhe, jolla oli rauhoittavan lääkkeen vaikutus. Siitä pääsi eroon vain valmistautumalla joka päivä pahimpaan. Ne jotka eivät sitä käsittäneet vaipuivat epätoivoon ja kuolivat siihen." (s.61)

Tarina on luonnollisesti epämiellyttävä. Kuvaus pimeääkin pimeämmästä sellistä, jossa täytyy kuunnella skorpionien liikehdinnän ääniä välttääkseen pistoksen ja pysytellä hereillä jotta ei paleltuisi kuoliaaksi. Siellä saattaa kohdata omien ruumiintoimintojen loppumisen ja elävältä torakoiden syömäksi joutumisen. Ihmeellisiä tapahtumiakin sattuu kuten tyrmään eksyneen linnun kohtaaminen. Ihmisen selviytyminen on sekä yhteisöllisyyden ja yhteisten rutiinien että sitkeyden ja tahdon asia. Tärkeintä on hyväksyä oma tilanne muuttumattomana ja pitää inhimillisyydestä kiinni harjoittamalla kulttuuria ja uskontoa. Jokaisella on oltava oma tehtävä tunteakseen kuuluvansa joukkoon ja olevansa tärkeä ja saavansa elämälleen tarkoituksen. Kirja on kaiken kaikkiaan lukemisen arvoinen. Sanoma on tärkeä ja ihmisyyden kuvaus mykistävä. Ihmisestä löytyy sekä äärimmäistä pahuutta että pohjatonta hyvyyttä. Kirja on varmasti tärkeä etenkin islamin uskoisille ihmisille.

"Vielä tulee päivä, jolloin en enää vihaa vaan olen vihdoinkin vapaa ja kerron kaiken mitä olen kestänyt." (s.56)

lauantai 13. elokuuta 2022

Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut

Sergio matkustaa Brasiliasta Portugaliin aloittaakseen uuden ja varakkaamman elämän ja voidakseen palata kotimaahan arvostettuna miehenä. Perillä selviää, että kohtalona onkin olla toisen luokan kansalainen. Sergio elää kädestä suuhun. Vähäiset ylimääräiset rahansa hän lähettää Brasiliaan sukulaisille.

"'Se on pelkkää harhaa, Serginho, turha kuvitella että me vielä jonain päivänä palataan' -" (s.123)

Sergio on lempeäluontoinen ja luottavainen mies. Hän ajautuu hankaluudesta toiseen ihmisten käyttäessä häntä hyväkseen. Silti usko ihmiseen pysyy. Sergio keskittyykin nimenomaan ihmisten kanssa kommunikointiin. Hän on tottunut kotimaassaan näennäiseen yhteisöllisyyteen.

" - jäin siihen hölmistyneenä vilkuttamaan, hieman hätääntyneenä ajatuksesta etten ehkä koskaan palaisi, sillä aloin jopa vähän kaivata noita ihmisiä -" (s.50)

Olisin halunnut lukea Sergion elämästä lisää, mutta ehkä tarina olisi silloin alkanut toistaa itseään. Sympatiani olivat koko ajan Sergion puolella, vaikka hänen motiivinsa ulkomaille muuttoon olivat arveluttavat ja vaikka hän tekikin runsaasti vääriä valintoja. Tarina oli todentuntuinen, kiinnostava ja tragikoominen. Pieneen kirjaan mahtui tärkeitä huomioita maahanmuuttajien elämästä Euroopassa.

tiistai 9. elokuuta 2022

Ngugi Wa Thiong'o: Paholainen ristillä

Rikkaat ja varkaat kokoontuvat kilpailemaan, kuka heistä on onnistunut rikastumaan eniten varastamalla. Wariinga saapuu paikalle monien sattumien kautta. Hän on elämässään saanut todeta, että hänessä nähdään vain ulkokuori ja että häntä yritetään käyttää hyväksi. Valkoiset rikkaat miehet hallitsevat Keniaa. Köyhillä, varsinkaan naisilla, ei ole mitään mahdollisuutta muuttaa tilannetta. Minkäs teet, kun maailma on rakennettu hierarkiseksi.

"Eikö jokainen päivä ole täsmälleen samanlainen kuin kaikki muutkin nykyajan Kenian Kareendeille? Sillä heidän syntymänsä päivä on juuri se päivä, jolloin heidän ruumiinsa haudataan yhtä osaa lukuunottamatta - heille jätetään yksi elin." (s.32)

Kirjassa on oivallista pohdintaa hyvästä ja pahasta, jumalasta ja saatanasta, elämästä ja kuolemasta, sielusta ja ruumiista ja säilyttämisestä ja tuhoamisesta. Paholaiselle sielunsa myyneet kenialaiset eivät pääsekään elämään luvattua autuasta elämää, vaan menettävät sielunsa lisäksi osan ruumiistaankin. Kirja kritisoi poliitikkoja ja rikkaita ihmisiä. Kolonialismi ei ole koskaan päättynyt. Paholainen on edelleen läsnä.

"Kuka on koskaan rikastunut omalla hiellään? Kuka on koskaan rikastunut pelkästään palkallaan?" (s.128)

Kirjassa esitetyt ajatukset ja tapahtumat ovat oivaltavia ja vakavasti otettavia, mutta humoristisia. Tarinat pohjautuvat toistoon ja osuviin sattumiin. Kirja kestää uudelleenluvun, sillä se sisältää suuria ajatuksia. Tosin joiltain osin tekstiä olisi voinut tiivistää.

"Jos omistaa paljon, se kasvattaa itserakkautta; jos omistaa vähän, se kasvattaa ajattelua." (s.78)

Kirjan lukemisen jälkeen pohdin, kuinka kansakunnat muovautuvat aina uudelleen ja uudelleen. Mikään ei ole pysyvää. Valloittajan jälkikäteen suorittama kulttuuriperimän kerääminen on keinotekoista. Kyseistä kulttuuria harjoittanut kansa on jo kuollut. Maailma on muuttunut. Rodut ovat sekoittuneet. Uusia aikakausia ja valtioita on syntynyt. Tulee päivä, jolloin nekin hajoavat ja unohtuvat.

"Uskokaa kun sanon, että ryöstäminen ja rosvoaminen on maan kehityksen mitta. - - on oikein että omaisuus on menestyvien miesten käsissä - - Kuvitelkaa vain miten kävisi, jos maa joutuisi roskaväen käsiin - " (s. 98)


lauantai 6. elokuuta 2022

Juhani Aho: Yksin

Mies haikailee rakkautensa kohteen perään Pariisissa. Hän on täysin yksin. Hän on luullut voivansa hypätä elämässään uuteen kevääseen, mutta kohtalona onkin vain harmaantua. Kukaan ei voi korvata rakkauden kohdetta, joka on saavuttamattomissa. Kuinka onnetonta elämä onkaan.

"Nykyaika on humbuugia, ja tämä on kaikista suurinta. Mutta minä tunnen, että arvosteluni olisi kokonaan toinen, jos hän olisi täällä, jos saisin kulettaa häntä kaikkialle -" (s.63)

En pitänyt tästä pienoisromaanista. Koin tarinan kaiken kaikkiaan ahdistavaksi ja päähenkilön vastenmieliseksi. Käy sääliksi viisitoista vuotta vanhempaa miestä sedän asemassa pitänyttä tyttöä, jolle paljastuu karu totuus miehen todellisista tarkoitusperistä. Mies saa minun puolestani kärsiä yksin vastakaiuttoman rakkauden 'kärsimyksiään' Pariisissa ja käydä maksullisissa naisissa. Ei kiinnosta. Pettymys Juhani Aholta.

"Jos olisi minulla joku toveri, joku ystävä! Niin, siinähän se taas onkin. Ja taas tulee minulle tuo ääretön, sydäntä huikaiseva halu rakkautta ja joka hermon nenässä kipua herättävä kaipaus hellyyttä. Sitä ei ole, ei ole tietoakaan tulemisesta, olen ihan yksin." (s.52)

tiistai 2. elokuuta 2022

Juhani Aho: Rautatie

Matti ja Liisa pohtivat, mikä ihme se rautatie oikein on ja miten sillä pääsee Amerikkaan asti. Kai sitä pitäisi juhannuksena lähteä katsomaan. Vai ei kai nyt sentään kehtaa. Lehmäkin pitää lypsää. Lopulta kiusaus käy liian suureksi ja tasainen maalaisarki särkyy.

"'Eikö tuota pitäne uskoa katsomattakin... mitäpä tuota enää vanha mies kaikista lystistä... tiedänhän minä, minkälainen se on, kun rovasti on selittänyt." (s.32)

Juhani Aho (alkujaan Johannes Brofelt) on ensimmäisiä suomeksi kirjoittavia ja pitkän uran tehneitä ammattikirjailijoita. Rautatie on hänen pääteoksensa vuodelta 1884. Tarinan kerronta on hidastempoista, yksinkertaista ja mietiskelevää. Luontokuvaukset ovat vahvasti läsnä. Nautin etenkin harakan seikkailuista. Tarinan Matti ja Liisa ovat tietämätöntä ja omissa oloissaan viihtyvää kuuliaista väkeä. Heitä hermostuttaa ja hävettää, jos parempi väki yrittää heitä narrata. Heidän ajatuskulkujaan, uniaan ja mietiskelyjään oli hauska lukea. Askareista ei oikein tahdo tulla mitään, kun rautatie on valloittanut kaikki ajatukset. Kirjassa kuvataan kahden eri maailman kohtaamista. Köyhä ja sivistymätön joutuu vastakkain varakkaan ja edistyksellisen elämän kanssa. Suhtautumistapa on kuitenkin lempeä ja humoristinen. Rautatie on mielestäni yksi parhaimmista klassikoista.

"'No mikäs se on?'
'Rautatiehän se on.'
'Mikäs se sitten se rautatie on? ...ei mikään.'" (s.57)

lauantai 30. heinäkuuta 2022

Alice Walker: Häivähdys purppuraa

Celie elää maailmansotien välisenä aikana Georgian osavaltiossa Yhdysvalloissa. Häntä ympäröivä yhteiskunta on rasistinen. Hänen perheensä ei ole sen parempi, sillä häntä käytetään hyväksi. Celie haluaa suojella sisartaan Nettietä, joka lähteekin lähetyssaarnaajaksi Afrikkaan. Celie kertoo elämästään Jumalalle kirjoittamiensa kirjeiden muodossa. Hän kasvaa, oppii ja kehittyy. Hän etsii ja löytää itsensä. Hän huomaa, että elämä on sekoitus sekä hyvää että pahaa ja että Jumalalla ei ole sukupuolta.

"Se nauro. Mikä sinä luulet olevas? se sano. Et sinä voi ketään kirota. Katto itteäs. Sinä olet musta, olet ruma ja olet nainen. Helkkari, sinä et ole yhtään mitään." (s.228)

Celie on vahva, mutkaton, toimelias ja suoraselkäinen. Hän ottaa elämän vastaan sellaisenaan. Hän on selviytyjä. Celien asenne saa tarinan tuntumaan elämänmyönteiseltä ja lämpimältä, vaikka kamalia asioita tapahtuu. Mukaan mahtuu myös rakkautta, kun Celie tapaa Shug Averyn, joka näyttää, että elämä voi olla myös onnellista. Sukupuolirooleilla ei ole merkitystä.

"Miehet sanoo tolla tavalla naisille että Ai ai tyttö, sua kelpaa kattella. Naiset puhuu aina tukasta ja terveydestä. Kuinka monta lasta on elossa ja montako kuollu tai saanu hampaita. Ei ne ikinä puhu siitä kuinka jotain naista kelpaa kattella jota ne halaa." (s.101)

Kirjassa käsitellään rotuerottelua. Valkoiset seikkailevat maailmalla, levittävät omaa uskontoaan ja kirjoittavat matkoistaan kirjoja. He omistavat maata ja valloittavat lisää. He perustavat viljelmiään niin että paikalliset eivät saa kasvatettua ruokaa itselleen. Mustat ovat juurettomia ja syrjittyjä minne ikinä menevätkään. Heitä ei tunnusteta joukkoon kuuluviksi Afrikassa saati Amerikassa. Heiltä viedään kaikki.

"Ja me polvistuimme laivan kannelle ja kiitimme Jumalaa siitä että saimme nähdä maan, jota äitimme ja isämme olivat huutaneet niin eläessään kuin kuollessaan toivoen vielä näkevänsä sen." (s.163)

Miltä tuntuu elää Amerikassa, jossa mustia syrjitään? Millaista on matkustaa Afrikkaan, josta isovanhemmat on myyty Amerikkaan ja jonka asukkaat eivät myönnä vastuutaan tapahtuneeseen? Miltä tuntuu elää lähetyssaarnaajien kanssa? Millaista on elää Afrikassa, jossa naisten asema on huono ja jossa saa pelätä syytöstä noituudesta tai uskottomuudesta, minkä seurauksena tulee tapetuksi? Millaista on olla kahden eri maailman väliin pudonnut musta nainen 1930-luvulla?

torstai 28. heinäkuuta 2022

Naoise Dolan: Jänniä aikoja

Dublinilainen Ava opettaa Hongkongissa englantia. Palkka on huonohko eikä vessaankaan pääse. Työpäivän jälkeen saa vältellä vuoroin kämppäkavereita ja vuoroin torakoita. Ava tapaa brittiläisen investointipankkiiri Julianin, jonka kotiin hän pian muuttaa. Mies antaa ymmärtää, että kyseessä ei ole parisuhde, vaikka kaikin puolin tilanne siltä näyttääkin. Julian matkustaa Lontooseen, jolloin Ava tapaa paikallisen juristin, Edithin, johon hän rakastuu. Monimutkainen suhdekuvio on syntynyt.

"Tuntui kuin olisin ollut lintu, jota hän piti sulkakynien takia." (285)

Nautin kirjan lukemisesta alusta loppuun, vaikka se sisältää ennalta-arvattavuutta ja ärsyyntymisvaaran. Pääosassa on Avan yritys löytää itsensä ja tarkoituksen elämälleen. Hänen tapansa ajatella ja toimia on yhtä aikaa sekä laskelmoiva että kajahtanut. Hän on ylikorostuneen tietoinen itsestään ja muodostaa jatkuvasti käsitystä ympäristöstään ja itsestään suhteessa muihin ihmisiin. Avan minäkuva ei ole kummoinen. Hän on epävarma ja alistuva. Hän tekee vain huonoja päätöksiä. Ava ei halua, että toisella ihmisellä on tunnetasolla valtaa häneen, vaan hän mieluummin hakeutuu tunteettomaan ja toksiseen suhteeseen. En saa Julianista mitään otetta. Ei Avakaan. Julianin ajattelua ja motiiveja ei pysty ymmärtämään. Edith on jotenkin ihana. Tai hänet näkee siten Avan silmin katsottuna. Kihisevä ja kuhiseva ihmissuhdedraama sosiaalisen median aikana. Kirjassa näkyvät pohdinnat luokkaeroista, rahasta, valtasuhteista, korkeista ja matalista statuksista, statussymboleista, kansallisuuksien eroista, työskentelystä ulkomailla ja kolonialismista. Kuka on missäkin asemassa suhteessa toisiin? Kuka ääntää englantia parhaiten?

"Kuin joku muu olisi silittänyt hänelle kaiken - koko hänen elämänsä ajan - ja hänen tehtävänsä oli vain tehdä lisää ryppyjä." (s.94)

Kirjassa oikeastaan kaikki on rasittavaa, mutta kiinnostavalla tavalla. Huumori ja näennäisen nokkelat keskustelut henkilöiden välillä saavat naurahtelemaan. Kirja herättää pakahduttavia tuntemuksia, jotka eivät pääse purkautumaan. Ne pakkautuvat rintaan. Ne ahdistavat, kunnes niihin tottuu. Henkilöt ovat kiinni omissa rooleissaan, joista he eivät irrottaudu. He turtuvat. Vastaavanlaisia romaaneja haluaisin lukea toistekin. Taidokasta.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Miska Karhu: Nimeni on Alex

Transmies Alex on kadonnut. Miesystävä Anssin luokse saapuvat vieraiksi hänen äitinsä Kerttu ja Alexin vanhemmat Marjut ja Petri. Poliisit työskentelevät löytääkseen Alexin. Kerttu ja Marjut kiistelevät, onko etsinnän kohteena Anu vai Alex. Marjut ei nimittäin hyväksy lapsensa korjattua sukupuolta. Miksi Alex on kadonnut? Onko hän poissa omasta halustaan vai rikoksen uhrina? Löydetäänkö Alex?

"Kun on niin paljon vaihtoehtoja, ei osaa kuin pelätä." (s.109)

Tarinaa pääsee kertomaan kukin henkilö vuorollaan. Jopa Alex. Aluksi kertojan vaihtuminen tuntui sekavalta, mutta tyyliin tottui sivujen edetessä. Tarinassa tärkeintä on pohdinta transsukupuolisuudesta. Trillerin muotoon aseteltu mietintä on virkistävä ratkaisu. Marjut saa osakseen roolin Alexin sukupuolen kieltäjänä, alistajana, itsekkäänä ja suvaitsemattomana ihmisenä. Hänen rooliaan korostetaan kuvailemalla hänen ulkoista olemustaan inhorealistisesti. Petri on puhumattoman aviomiehen karikatyyri. Hän antaa vaimonsa mesota suuna päänä ja komennella ja moittia itseään. Hän on eri mieltä vaimonsa kanssa, mutta päättää vaieta. Kerttu on ulkoisesti ja sisäisesti kapinallinen. Hän osoittaa pukeutumisellaan ja tyylillään, että hän on eri muotista kuin muut ikäisensä. Hän ajattelee modernisti ja uskaltaa puhua asioista suoraan. Hän on poikansa tukena. Anssi on järkyttynyt puoliso, joka on huolissaan ja toimii epäjohdonmukaisesti. Hän haluaisi toimia, mutta hän ei tiedä oikeita keinoja. Viranomaiset ja lehdistö eivät ole ollenkaan sensitiivisiä. Minulle on jäänyt hämärän peittoon, mikä tarkoitus naapurien tekemisten kuvailulla oli. Jokaisella perheellä on omat ongelmansa? Universumi pyörii ympärillä, vaikka oma maailma olisikin romahtanut? Alex puolestaan käy läpi omaa kasvutarinaansa omasta näkökulmastaan katsoen.

"Peruskoulu oli pelkkää mittaamista ja arvosteltavana olemista. Jos opet eivät arvostelleet niin sitten oppilaat arvostelivat toisiaan." (s.115)

Kirjan aihe on ajankohtainen. Toivon lukiessani, että Alex löytyy, sillä siinä olisi symboliikkaa. Hän ei ole koskaan edes kadonnutkaan. Nyt hän vain näyttää ulkoisesti siltä, mitä hän on aina sisäisesti ollut. Alex on juuri siellä, missä hänen kuuluukin olla. Suosittelen lukemaan kirjan ja etsimään Alexin.

"Tunne siitä, että jalkojemme alla on toisenlainen maailma, menneiden ja kuolleiden maailma, josta suurin osa ei tiedä mitään." (s.93)


lauantai 23. heinäkuuta 2022

Eveliina Talvitie: Kunniaton mutta vapaa

Afgaanityttö syntyy Iranissa vuonna 1989. Hän kasvaa ympäristössä, jossa on syrjintää sekä uskonnon että sukupuolen perusteella. Hän oppii näkemään miehet raakalaismaisina ja yliseksuaalisina. Ilman isää hän on isän sukulaisten armoilla. Tyttö haaveilee vapaammasta ja turvallisemmasta elämästä.

"-Afganistanissa pojattomat vanhemmat saattavat kasvattaa ja pukea tytöt pojiksi. Heillä on oma nimityskin: bacha posh, äiti kertoi.
Siinäpä ratkaisu moniin ongelmiini, ajattelin.
Jos rupeaisin pojaksi, minun ei tarvitsisi käyttää huivia eikä palvella koko ajan muita." (s.26)

Afgaanitytön tarina sisältää sekä iloja että suruja. Eniten epäkohtia. Tytön mieleen on varmasti jäänyt vahvempi jälki ahdistavista tapahtumista kuin onnellisista. Väkivallalla kotona ja koulussa kasvattaminen, köyhyys ja lapsityövoiman käyttö, afgaanipakolaisten syrjintä ja mielivaltainen kohtelu, uskonnon kokonaisvaltaisuus ja kyseenalaistamattomuus ja vääräuskoisten teloitukset. Toivoa tarinaan luo hyvältä isältä saadut opit.

"Unelmoin hetkestä, jona kiskoisin hijabin päästäni viimeisen kerran. Leikkaisin ehkä hiuksenikin lyhyiksi. Saattaisin ajella pääni jopa kokonaan kaljuksi." (s.78)

Kirjassa kerrotaan, että 'Azadehin tarina noudattaa todellisia tapahtumia', mutta nimet ja paikat on muutettu turvallisuussyistä. Mielestäni on tärkeää, että vaiennetut äänet pääsevät kuuluviin. Kirjassa nousee esille, millaista on elää elämää, jota johdattelee uskonto, jota kukin johtaja ja virassa oleva tulkitsee omalla tavallaan. Elämä on silloin epävakaata, hämmentävää ja turvatonta. Ei voi tietää, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Eläminen on stressaavaa. Kirjassa kuvaillaan, millaista on olla pakolainen. Uuteen maahan sopeutuminen on kokonaisvaltaista. Sitä ei varmasti pysty ymmärtämään, jos sitä ei ole itse kokenut. Vaikeaa sopeutuminen on varsinkin silloin, kun muut pakolaiset yrittävät manipuloida uusia tulokkaita toimimaan haluamallaan tavalla. Entistä haastavammaksi kotoutumisen tekee viranomaisten kädettömyys ja valtaväestön tuen puute.

"Ymmärsin kuitenkin koko ajan selvemmin, ettei elämämme ollutkaan muuttumassa vapaammaksi." (s.109)

Azadeh haastaa länsimaisen sivistysvaltion käsitteen. Hän nostaa esille Suomen lähisuhdeväkivallan, joka muistuttaa kunniaväkivaltaa. Hän mainitsee mielenterveysongelmat ja toimimattoman pakolaisjärjestelmän. Hän puhuu vanhusten laitostumisesta ja heidän elämänsä ilottomuudesta ja virikkeettömyydestä. Azadeh korostaa, että väkivalta ei kuulu mihinkään kulttuuriin eikä siltä saa sulkea silmiään. Hän puhuu ihmisten aidoista kohtaamisista. Vaikuttamisesta. Kirjan lukeminen saa pohtimaan, kuinka Suomesta voisi tehdä paremman paikan elää.

torstai 21. heinäkuuta 2022

J.S. Meresmaa: Khimaira

19-vuotias Sara on aloittanut parisuhteen Iinan kanssa. Iina seurustelee yhteisestä sopimuksesta samaan aikaan myös Tuukan kanssa. Saran vanhemmat eivät tiedä tyttärensä seksuaalisesta suuntautumisesta. He ovat vanhoillisen uskonnollisia, joille ei ole helppo puhua asiasta.

"Usein tuntuu, että tämä on ei-kertomisen kulttuuri.
Kätkemisen, peittelyn
ja vaikenemisen kulttuuri." (s.170)

Sara elää muutosten aikaa. Hän pyrkii itsenäistymään, vaikka vanhempien vaikutuspiiri on edelleen vahva. Saraa vaivaavat perheen menneisyyteen liittyvät vaietut asiat. Hän yrittää olla itsestään avoin yksi askel kerrallaan.

"Valokuva on todiste siitä, että jokin
oli siinä hetkessä
siinä paikassa
olemassa." (s.29)

Khimaira on tarina itsensä hyväksymisestä. Se kertoo rakkaudesta ja kasvukivuista. Tarina on vimmainen ja raastava. Räntää sataa ja lasinsirut poksahtelevat. Multa tahrii ja salamat lyövät. Yön pimeys on nielaista ennen kuin tähdet ehtivät syttyä.

"Olen koettanut niin pitkään olla
toisille täydellinen,
että musta on vaivihkaa tullut
itselleni muukalainen." (s.171)

Khimaira on tunteita herättävä säeromaani. Nuorten ajatusten ja elämän kuvailu on uskottavaa ja koskettavaa. Herää halu suojella ja kannatella. Ojentaa tähtikartta. Löydät kyllä oman tiesi. Luotat vain siihen, että jonain päivänä taivas selkenee.

"On vaikeaa tehdä oikeita päätöksiä elämässään
ellei tunne totuutta itsestään." (s.176)

keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Leah Johnson: Jos vain kruunun saisin

Liz on tottunut muuntautumaan näkymättömäksi. Hän soluttautuu korkeintaan osaksi kouluorkesteria. Yläluokkainen Campbell on ahdasmielinen kaupunki, josta Liz aikoo lähteä pois opiskellakseen yliopistossa. Täydelliset arvosanat ja musikaalisuus takaisivat stipendin köyhissä oloissa isovanhempien luona asuvalle mustalle tytölle. Unelmat romuttuvat hylkäyspäätökseen. Liz huomaa, että päättäjäistanssiaiset ovat tulossa ja päättäjäiskuningattarelle olisi luvassa stipendi. Uskaltaisiko hän astua varjoista parasvaloihin? Mten käy, kun uusi ihastuttava oppilas Mack tavoittelee samaa kruunua?

"'Jessus, kuvitelkaa, millainen verilöyly siitä tulisi.'
Ja niiden sanojen myötä minusta on tullut ehdokas Campbellin piirikunnan lukion päättäjäistanssiaiskuningattareksi." (s.35)

Maailma, jossa Liz elää, on sulkeutunut. Ihmiset erottelevat toisiaan erilaisten ominaisuuksien perusteella kuten ihonvärin, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, harrastuksen ja varallisuuden. Kutakin ihmisryhmää kuvataan yleistyksin. Yksilöllisyys katoaa. Kaikilla tulisi olla oikeus olla aito oma itsensä.

"Joka ikinen päivä muistuttaa minua siitä, kuinka huonot mahdollisuuteni tässä paikassa ovat." (s.28)

Lizin harteilla on koko maailma. Hänen on pärjättävä hyvin koulussa. Hänen musiikkinsa on oltava täydellistä. Hänen on oltava äitinä sirppisoluanemiaa sairastavalle veljelleen. Hänen on oltava täydellisen auttavainen ja toisia puolustava ystävä. Hänen on edustettava oletettua rotuaan ja oltava rotunsa ensimmäinen, joka saavuttaa tiettyjä päämääriä. Hänen on raivattava tietä muuttaakseen päättäjäistanssiaisissa vallitsevia tiukkoja sukupuolirooleja, jotka estävät samansukupuoliset parit. Hänen on muutettava maailmaa. Vähemmästäkin ihminen väsyisi, mutta ei Liz, sillä hän on kuninkaallinen, joka on saapunut vaatimaan kruunua itselleen.

"Koskaan ennen minusta ei ole tuntunut tällaiselta. Kuin en tietäisi, juoksenko jotain pakoon vai jotain kohti." (s.105)

Lizillä on isovanhemmista ja ystävistä koostuva turvaverkko. Hänellä on kyky saada ihmiset puolelleen ja luoda muutosta. Lizin tarina on kaiken kaikkiaan voimaannuttava. Se on suloinen ja unelmien täyteinen. Tarina sisältää kantaaottavia aiheita ja epärealistisia, mutta humoristisia kohtia. 'Jos vain kruunun saisin' on täydellinen teinidraama.

maanantai 18. heinäkuuta 2022

Sinan Antoon: The Baghdad Eucharist

Youssef ja Maha riitelevät. Sukulaismies katselee elämää pidemmällä aikaperspektiivillä, kun taas Maha tuntee Irakin vain tässä ja nyt. Heidän näkemyksensä kotimaasta eivät kohtaa. Youssef ja Maha uppoutuvat muistoihinsa ja ajatuksiinsa omilla tahoillaan.

"Go outside and see how they're treating people in the streets, and at their jobs, and then come and tell me that it'll all go back to normal. It won't!" (s.16)

Kristitty perhe elää keskellä levottomuuksia. Tilanne vaikuttaa eri ihmisiin eri tavalla. Youssef katselee maailmaa vanhan miehen näkökulmasta, kun taas Maha vastikään syntymättömän lapsensa menettäneenä nuorena naisena. Vanhukset ja nuoret aikuiset elävät yhtä aikaa tässä ja nyt, mutta kuitenkin aivan eri ajassa. Vanhus elää menneisyyden kokemusten kautta, kun taas nuori ihminen näkee vain tämän hetken.

"My womb was a tomb and my body its graveyard - one that I could visit at any time without going anywhere." (s.111)

Youssef on jokseenkin vastenmielinen henkilö. Hänen suhtautumisensa Mahaan on epäempaattinen ja esineellistävä. Hän nostalgisoi vanhoja aikoja, vaikka Irakin levottomuudet ulottuvat kauas menneisyyteen. Youssef on pysähtyneessä tilassa kuten perhevalokuvat seinällä. Hän kulkee muistoissaan ja totuttuja teitä. Maha on surun murtama ja vailla tarvitsemaansa tukea. Hän on silti liikkeellä ja halukas luomaan muutosta omilla kasvoillaan ja omalla äänellään. Hän rukoilee jumalaa ja luottaa pyhään äitiin.

"Our problems are right now, in the present. The Muslims want to get rid of us, quite simply, so that the country can become theirs alone." (s.16)

Mielestäni on surullista, että eri uskontokunnat eivät voi elää sovussa keskenään. Lukiessani aloin aavistaa, kuinka kirjan lopussa saattaa käydä. Käteni nousi peittämään suuni, josta kuului 'voi ei'.

tiistai 12. heinäkuuta 2022

Tibor Noe Kiss: Inkognito

Tibor pelaa jalkapalloa. Verkko heilahtaa. Pilli soi. Isä seuraa tilannetta silmä kovana. Tihuttaa. Sataa vettä. Kello tikittää. Tik-tak. Tik-tak. Noemi pukee saappaat jalkaansa. Käsi pöyhii peruukkia. Sipaisu huulipunaa. Laattalattia kiiltää. Korot kopisevat. Katseet seuraavat. Inhoa. Vihaa. Halveksuntaa. Päät kääntyvät poispäin. Kiirehtivät askeleet. Häpeän kyyneleet. Kaikkialla leijailee tupakansavua.

"Olen edelleen elossa mutten tiedä kenen elämä tämä on." (s.57)

Tibor tekee testin, jonka pitäisi kertoa hänen sukupuolensa. Hän on mies, joka haluaisi olla nainen, Noemi, mutta sitten taas mies. Hän yrittää rakentaa omaa identiteettiään, mutta se on valitettavan vaikeaa yksin. Kukaan ei ymmärrä. Kukaan ei tue. Ei ainakaan yhteiskunta.

"Seison paljain jaloin lammikossa, haluan olla kuningatar mustien ja valkoisten laattojen shakkilaudalla." (s.51)

Kirja on kirjoitettu kiehtovalla tavalla, jota yritän ilmentää tekstini alussa. Se on ajassa ja paikassa hyppivää. Se on rytmikästä. Se on kiihtyvää sydämen sykettä. Teksti ilmentää ahdistusta ja sekavien ajatusten limittymistä ja lomittumista. Tiborin mieli on siellä, tuolla ja kaikkialla. Hän havainnoi näkemäänsä. Muistelee tapahtunutta. Kuvittelee tulevaa. Hän on kokenut traumaattisen lapsuuden, mikä vaikuttaa häneen edelleen. Hän on hajalla, sekaisin, jakautunut. Mieli ei asetu kehoon. Tibor vihaa ruumistaan, joka ei ilmennä sitä, mitä sisältä löytyy. Keho kuuluu yhteisölle ja sen normeille, vaikka mieli haluaisi omistaa oikeudet. Ihmisellä itsellään ei ole sananvaltaa.

"Ruumiini ja minä istumme kaksin nojatuolissa ja vihaamme toisiamme." (s.63-64)

Transsukupuolisuutta käsittelevä omaelämäkerrallinen romaani on vielä kymmenen vuotta kirjoittamisensa jälkeenkin tärkeä, sillä Unkarissa on muun muassa laki, jonka mukaan ihminen ei voi muuttaa sukupuoltaan asiakirjoihin.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Kati Tervo: Iltalaulaja

Taiteilija Ellen matkustaa kesähuvilalleen maalaamaan tauluja. Hän saa apulaisekseen Taimin, joka ihailee taiteilijaa. Taimi haluaisi olla yhtä vapaa kuin Ellen, joka saa tehdä ihan mitä hän haluaa.

"- Taimi oli vakoillut taiteilijaa monena kesänä ja lumoutunut siitä elämästä mitä huvilalla vietettiin." (s.25)

Sekä Ellen että Taimi pohdiskelevat oman sisimpänsä kanssa. Ellen käy läpi menneisyyttään ja ajattelee elämän kiertokulkua. Hän tarkastelee luontoa ympärillään. Keväästä kuljetaan kesään ja lopulta syksyyn ja talveen. Maalausten kuvat heräävät eloon ja sitten katoavat. Ellenin oma elämä on jo talven puolella. Taimi pohtii omaa identiteettiään. Mieli kaipaisi maailmalle, mutta yhteisö pitää tiukasti sisällään. Sielu haluaisi tanssia ja maalata, mutta keho luo vain vääristynyttä kuvaa. Taimi etsii itseään ja omia vahvuuksiaan. Hän on elämänsä kevään puolella.

"Kesästä hän ei olisi halunnut irrota, ei vierottua. Äidin rinnalta ei lapsi halua pois. Hän itki katoavaisuutta. Hän kammoksui tomunsa tuoksua. Hän haistoi kalman." (s.176)

Tarina on kaunis, tunnelmallinen ja koskettava. Näen vieläkin Ellenin ja Taimin silmieni edessä elelemässä huvilalla. Tärpätti ja maali tuoksuvat. Tuuli humisee puissa. Linnut sirkuttavat. Vanha puu narahtaa. Kynä raapustaa kirjettä paperille. Ihastuin viipyilevään kuvaukseen taiteilijan elämästä. Pysähtyneisyyden illuusion taustalla voi tuntea lähenevän muutoksen. Aika raksuttaa eteenpäin. Katto vuotaa joka päivä yhä useammasta reiästä. Illat viilenevät. Luonto käy taloksi.

"Tänä kesänä Ellen ei maalannut puita eikä virtaavaa vettä eikä mustaa purtta järvellä. Hän taisteli siivekkään kanssa ja laittoi kukkia maljakoihin." (s.85)

perjantai 1. heinäkuuta 2022

Mila Teräs; Hannamari Ruohonen: Ensilumi

Tuiskun vaari valmistelee mekkoa taitoluistelunäytökseen. Se on värikäs ja kimalteleva. Se herättää Tuiskussa halun kysyä lisätietoja vaarista.

"Me kaikki olemme erilaisia,
ja kaikkien on tärkeintä
saada olla oma itsensä."

Kirjan kuvituksessa on käytetty kauniita pastellivärejä. Tykästyin piirrostyyliin. Tuiskun mummi ja vaari on kuvattu itsevarmoina, vakaina ja turvallisina aikuisina, joiden kanssa Tuiskun on mukava viettää aikaa. Lapsi rakastaa isovanhempiaan sellaisina kuin he ovat ja on ylpeä heistä. Ulkopuoliset ihmisetkin suhtautuvat perheeseen positiivisesti.

"ja miten syksy kääntyy talveksi
kuin uusi sivu aukeaisi."

Lastenkirja on lämminhenkinen ja opettavainen. Kaikilla on oikeus olla oma itsensä.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Eve Kulmala: Hauskan tytön käsikirja

Haastan teidät kaikki tekemään empiiristä tutkimusta tilanteessa, jossa paikalla on oletetusti sekä miehiä että naisia. Tutkimuksen alla on, kuka saa otettua tilanteessa eniten tilaa sekä fyysisesti että sosiaalisesti. Kenen huumorille nauretaan? Ketä ylistetään? Ketä kehutaan? Ketä katsotaan? Kenelle esitetään kiinnostavia kysymyksiä? Kenen mielenkiinnonkohteita arvostetaan? Kenen viihtyvyydestä huolehditaan sekä fyysisesti että henkisesti? Kuka tepastelee eteenpäin, kun toiset jäävät siivoamaan tilanteesta syntyneitä jälkiä kuten siivoamaan pöytää? Kenelle osoitetaan lämpimimmät jälleennäkemisen toivotukset?

"- tärkeintä on ollut miesten mukavuuden ylläpitäminen." (s.25)

Eve Kulmala tekee komediaa ja on tuttu instagramista. Hän poimii sketsiensä aiheet ajankohtaisista ilmiöistä. Hauskan tytön käsikirjassa pohditaan ennen kaikkea naisvihaa. Naisiin yhdistetyt asiat nähdään vähempiarvoisina kuin miehiin yhdistetyt. Miesten kuuluu vähätellä naisia ollakseen miehiä, sillä muuten he olisivat naisia, eikä kukaan mies halua olla neiti.

"Patriarkaaliseen kulttuuriin kuuluu vahva oletus siitä, että valkoinen keskiluokkainen, keski-ikäinen ja vammaton cisheteromies on eräänlainen ihmisen tehdasasetus." (s.33)

Minusta on kiehtovaa lukea kirjaa, joka on selvästi suunnattu nuorille naisille. Olen itse ollut parikymppisenä tuulimyllyjä vastaan enemmän tai vähemmän onnistuneesti taistellut nainen. Olen sittemmin joutunut joiltain osin mukautumaan, sillä vanhetessa huomaa, että jotkin tuulimyllyt on tehty panssarilasista, johon oma yksinäinen vasara ei saa säröä aikaan. Olen esimerkiksi joutunut muuttamaan ääntäni matalammaksi tullakseni kuulluksi. Suuntaan toivoni uusiin sukupolviin, joilla on innokkuutta maailman muuttamiseen paremmaksi paikaksi elää.

"Olen huomannut, että maailma katsoo ymmärtävämmin valkoista cismiestä kuin ketään muuta. Heidän tarinansa pääsevät valkokankaille, kirjoihin ja komedialavoille. - - mieshahmoja, jotka tekevät miesasioita. Epäonnistuvat, menestyvät, ovat erilaisia, uniikkeja ja objektiivisia tehdasasetusihmisiä." (s.43)

Luin kirjan yhdeltä istumalta. Se on vetävästi kirjoitettu. Tekstissä kuuluu nuoren ihmisen ääni, joka on valveutunut, mutta joka vielä opettelee maailmasta. Äänellä on vahva halu luoda muutosta omalla tavallaan. Siinä ääni on osittain jo onnistunutkin. Eve Kulmala on esikuvana omannäköisilleen ja -ikäisilleen ihmisille. Hän on avannut suljettuja tiloja ja luonut uusia. Siitä on seuraavien äänien hyvä jatkaa.

"Jokaisen muutosta kaipaavan feministin on tärkeää löytää oma tapansa vaikuttaa." (s.131)

tiistai 28. kesäkuuta 2022

John Boyne: Tarkoin vartioitu talo

Georgi Daniilovits Jat menev pelastaa Venäjän suuriruhtinaan hengen. Hänet nimitetään suuriruhtinaan veljenpojan henkivartijaksi. Hän muuttaa asumaan Pietarin Talvipalatsiin. Georgi muistelee menneitä ollessaan jo vanhus ja asuessaan Lontoossa ja auttaessaan kuolemansairasta vaimoaan. Hänen elämänsä on ollut vaiherikasta ja sivunnut historiallisia hetkiä.

"Olosuhteet johdattivat minut yhdestä hetkestä toiseen ja seuraavaan ja seuraavaan, niin kuin jokaisen ihmisen, ja minä astuin kyselemättä askeleen toisensa jälkeen. Ja sitten yhtenä päivänä minä pysähdyin. Ja minusta oli tullut vanha." (s.10)

John Boyne on kirjoittanut kirjoja, joiden tapahtumat sijoittuvat historiallisesti merkittäviin ajanjaksoihin, joita hän muovailee haluamaansa suuntaan. Hän asettelee päähenkilönsä korkeassa asemassa olevien tunnettujen henkilöiden viereen, jolloin lukija voi kuvitella, miltä se on saattanut tuntua. Lopputulos on enemmän tai vähemmän uskottava. Tarkoin vartioitu talo on vetävä tarina, joka sisältää hiukan maagista realismia, kun lukija pääsee tutustumaan Rasputiniin. Tarina harmi kyllä huippukohdassaan pitkittyy liikaa ja lässähtää. Kokonaisuutena kirja on mukaansatempaava.

"'En ole yhtään mitään. Paitsi mies joka on vasta saapunut suureen maahanne ja etsii rehellistä työtä." (s.15)


sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Anne Muhonen: Ystäväni varjo

Sarjakuvan päähenkilö on yksinäinen. Hän sekä kärsii yksinäisyydestään että välttelee kanssaihmisten kanssa kommunikointia. Hän piilottelee yksinäisyyttään.

"Erittävätköhän minun hormonini jotain yksinäisyys-hajua, joka karkoittaa kaikki pois?"

Yksinäisyys on kuin sairaus, sillä se käyttäytyy sairauden tavoin tai ainakin voi sairastuttaa. Ihminen näkee itsensä huonompana kuin muut ja eristäytyy vielä enemmän.

"'Jotain vikaahan siinä on oltava, kun se on yksinäinen.'
Ja koska siinä on 'jotain vikaa', siihen ei voi tutustua."

"Mikä sinussa on vialla?"

Tärkeintä on muistaa olla itsensä paras ystävä. Päähenkilö tekee itselleen mielekkäitä asioita ja tuntee siten olevansa osaava ja kyvykäs toimija. Hän pitää itsestään huolta. Hän nauttii elämästään, vaikka onkin yksin ja vaikka hartain toive olisi jonain päivänä löytää oikea ystävä.

lauantai 25. kesäkuuta 2022

Keigo Higashino: Myrkyllinen liitto

Yoshitaka Mashiba on kuollut kahvia juotuaan myrkytykseen. Etsivät suuntaavat katseensa ensimmäisenä vaimoon, joka on kuitenkin ollut tapahtumahetkellä sukuloimassa kaukana kodistaan. Seuraavaksi tutkitaan miehen salaisen naisystävän liikkeitä. Tapaus on monimutkainen ja vaatii laajempaa ymmärrystä Yoshitakan elämästä ennen kuin syyllinen ja tekotapa ratkeavat.

"'Omaisten kohtaamiseen ei ikinä totu.'
'Pomo sanoi, että sinä olet kaikkein taitavin käsittelemään heitä.'
'Haa, sanoiko ukkeli niin?'
'Sinulla on kuulemma luottamusta herättävät kasvot.'
'Johan nyt. Näytän siis hänestä idiootilta.'" (s.38)

Tykästyin etsivien sananvaihtoon, joka on humoristista ja nokkelaa. Etenkin professori Manabu Yukawa on mielenkiintoisen omalaatuinen persoona. Murhaaja ja tekotapa ovat selvillä jo aika alusta lähtien, mutta murhan selvittämisprosessia on silti kiinnostavaa seurata. Kirjaa lukiessa alkaa kahvihammasta väkisinkin kolottaa, vaikka ei edes joisi kahvia.

"'Tämäpä harvinaista. Ette käytäkään kahvinkeitintä.'
'Ajattelin tavoitella kahvi-intoilijan mielentilaa.'" (s.185)

maanantai 20. kesäkuuta 2022

Salima Peippo; Kimmo Rantanen: Salima. Sirkustaiteilijan tunnustukset

Sirkustaiteilija Salima Peipon elämäkerta on kiehtova. Se on kirjoitettu helppolukuisesti ja mukaansatempaavasti. Olen aina rakastanut sirkusta. Lapsena minut valtasi sanoinkuvaamaton tunne joka kerta, kun sirkus saapui paikkakunnalle. Olin innostunut, häkeltynyt ja jollain tavalla aivan omissa taianomaisissa maailmoissani. Sirkus oli parasta, mitä tiesin. Lapsena ja nuorena tykkäsin myös seurata missikilpailuja. Pidin prinsessoista, ja mielestäni missit olivat kuin prinsessoja. Yksi suosikeistani oli Salima.

"- yksi sirkuksen vetovoimatekijöistä oli salaperäisyys ja eksotiikka." (s.73)

"Ja tietysti taide on taidetta, siitä on aina monta mielipidettä." (s.83)

Salima kuvailee itseään tekstinsä kautta pelottomaksi, itsevarmaksi ja päämäärätietoiseksi, mikä on ihailtavaa. Hänellä on ollut selkeä tavoite, jota kohti hän on kulkenut ankaralla työnteolla ja esteistä välittämättä. Saliman elämänasenne on inspiroiva.

"Kärsiessäni tunsin tekeväni töitä unelmani eteen." (s.58)

Salima on joutunut kohtaamaan naisten tyypilliset haasteet setämiesten ehdotuksista ulkonäön ja osaamisen kritisointiin. Ei tullut yllätyksenä lukea, kuinka politiikka vaikuttaa menestymiseen ja kuinka misseys johtaa ammatillisen pätevyyden kyseenalaistamiseen. Suhteiden luominen on uralla etenemisessä tärkeintä. Salima on ollut lahjakas verkostoitumaan.

"Älä sinäkään anna kenenkään päättää puolestasi, mihin pystyt tai et pysty. Mikä tahansa on mahdollista, jos olet valmis tekemään töitä unelmasi eteen." (s.222)

Salima on kirjan mukaan suhtautunut ruokaan aiheesta sen kummemmin välittämättä. Hänellä on ollut hyvä itsetunto, kun kritiikki lihavuudesta ja syömistavoista ei ole kiinnostunut yhtään. Mielestäni on omituista, että nainen ei tässä maailmassa saa syödä. Kirjasta käy ilmi, kuinka vanhanaikaisesti naiseudesta ja naisen roolista ajatellaan. En pidä yleistyksistä kuten väitteestä, että jokainen suomalainen juo alkoholia.

"Jalkani irtoavat maasta vain ilma-akrobatiaa tehdessä. Olen samaan aikaan ylpeä, mutta toisaalta vähättelen itseäni." (s.138)

Suomessa ei ole kirjan mukaan yhtä ainutta kiinteää sirkusrakennusta, jossa olisi sirkusesityksiä ympäri vuoden. Mielestäni olisi ihanaa, jos sellainen perustettaisiin!

sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Julie Kibler: Matkalla kotiin

Kuusitoistavuotias Isabelle McAllister ihastuu perheensä taloudenhoitajan poikaan Robertiin. Eletään vuotta 1939 Kentuckyssa Yhdysvalloissa, jossa tummaihoisten ja vaaleaihoisten suhteet ovat kiellettyjä. Vuosikymmeniä myöhemmin yli 80-vuotias Isabelle matkustaa yhdessä kampaajansa Dorrien kanssa vanhoille kotiseuduille hautajaisiin. Matkan aikana naiset muistelevat kukin omaa elämäntarinaansa.

"Olin tavannut koko elämässäni vain yhden miehen, jonka kanssa saatoin edes kuvitella jakavani elämäni ja toteuttavani unelmani, mutta koko kuvio vaikutti mahdottomalta." (s.187)

Isabellen ja Robertin välinen kielletty rakkaustarina on koskettava, traaginen ja tunteita herättävä. Tarinassa käsitellään rotusyrjintää valkoihoisen Isabellen näkökulmasta katsoen. Menneisyyden tilannetta vertaillaan nykypäivään ja todetaan, että vielä on töitä tehtävänä, jotta rotusyrjintä päättyisi ja ihmiset voisivat elää maassa tasavertaisina kansalaisina. Syrjinnästä kärsivät kaikki, joten sen loppuminen lisäisi kaikkien ihmisten hyvinvointia.

"Jos hän oli selvinnyt siitä, ehkä minäkin selviäisin." (s.281)

Isabellen ja Robertin tarinassa on paljon kärsimystä, mutta myös kauniita hetkiä. Jotkin kohdat olisi mielestäni tosin voitu kirjoitettaa kauniimminkin. Isabellen ja Dorrien ystävyys puolestaan luo toivoa. He kunnioittavat toisiaan ja välittävät toisistaan. He ovat toistensa tukena. Mielestäni on ihanaa lukea, kuinka Isabelle on vanhoilla päivillään löytänyt itselleen uskotun ystävän kaiken kokemansa hyljeksinnän jälkeen.

"Oli kuin olisin katsellut jotakin vanhaa tuttua surullista elokuvaa. Tiesin mitä tapahtuisi - olin nähnyt elokuvan monta kertaa ennenkin, joten tiesin täsmälleen mitä tapahtuisi - mutta toivoin silti, että sen loppuratkaisu olisi tällä kertaa erilainen." (s.409-410)

Kirja vie mennessään. Se sisältää iloa, surua ja yllättäviä käänteitä. Kirjan viimeisillä sivuilla sydän sykähtää ja silmät kyyneltyvät.

sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Anu Silfverberg: Äitikortti

Naisena oleminen on rankkaa. Tulevana äitinä oleminen on rankempaa. Äitinä oleminen on pahinta. Silfverberg kirjoittaa ajatuksia naisena ja äitinä olemisesta nimenomaan ulkopuolelta tulevien kommenttien, ohjeiden ja odotusten näkökulmasta katsoen.

"Koko kulttuuri nuoren tytön ympärillä viestii, että hänen ruumiinsa on jotain vaarallista ja inhottavaa, toisaalta haluttavaa ja kaupiteltavaa." (s.41)

Äitiys mielletään kilpailuna. Ympärillä olevat ihmiset kyselevät, koskettavat, tarkastelevat, arvioivat ja tuomitsevat. Naisia neuvotaan, ohjaillaan, syyllistetään ja manipuloidaan. Koko elämä pyörii lisääntymisen ympärillä.

"Ihmisarvon etsiminen vanhemmuuden kautta on vain helppo tapa kiertää muut kysymykset siitä, miksi olemme täällä tai mitä haluaisimme elämällämme tehdä." (s.36)

Miltei kymmenen vuotta sitten julkaistu kirja tuntuu jo jokseenkin vanhanaikaiselta. Ainakin toivoisin monen asian muuttuneen. Etenkin nuorten seksuaalikasvatuksessa, naisten kohtelussa neuvolassa ja sukulaisten kysymyksissä tai oikeammin kysymättä jättämisessä.

"Nuoruudessa tarjottu tieto kehosta tuntui sekavalta ja keho itse viholliselta, kaikkien tyttöjen viholliselta." (s.26)

"Kehon näkeminen vihollisena on ihmisen ensimmäinen askel kohti täydellistä epäonnea." (s.56)

Kirja alkaa loppua kohden toistaa itseään. Samat aiheet pyörivät kehää. Ne ovat sotkussa kuin uudelleen kokoon keritty lankarulla, jota yritetään purkaa ja koota yhtä aikaa. Keskustelupalstat, asiantuntijoiden ristiriitaiset näkemykset, isän kaikkinainen osallistumattomuus, äidin maito, uusien ja vanhojen lastenhoitotrendien limittyminen ja lomittuminen, lisääntymisen ihmeellisyys ja kuoleman läheisyys, ihminen verrattuna eläimiin, oman kokemuksen korostaminen verrattuna yhteisölliseen ja poliittiseen näkemykseen, kilpavarustelu vai paluu savimajoihin, sukupuolittunut maailma ja mahdoton taistelu sitä vastaan, raskauden pakonomainen yrittäminen ja naisia sortavat e-pillerit ja seksuaalivalistus. Teksti on raskasta ja tunkkaista, poukkoilevaa ja hämmentävää. Äitiyden Mustaa Aukkoa, josta hauskuus on kaukana.

"En halua tähän ällöttävään, kuplivaan paskasammioon nimeltä äitiys" (s.118)


tiistai 24. toukokuuta 2022

J.S. Meresmaa: Dodo

Iina huolehtii opiskelusta, sillä hän haluaisi päästä yliopistoon. Hän huolehtii masennuksesta kärsivästä poikaystävästään Tuukasta. Hän huolehtii maapallosta olemalla vegaani. Hän huolehtii sukupuuttoon kuolleesta Dodosta. Äiti sen sijaan ei jaksa huolehtia Iinasta, jonka koulusta ilmoitetaan liiallisista poissaoloista. Hän sysää tytön isänsä huolehdittavaksi. Isä on huolehtinut vain viinan saannista eikä ole nähnyt tytärtään vuosiin. Pitäisikö olla huolissaan?

"että ihminen on kalju ja suojaton eläin,
kummallisella tavalla sopimaton ympäristöönsä.
Sen on ollut pakko muokata siitä itselleen sopiva,
ja samalla siitä on tullut muille sopimaton." (s.106)

Kirja on säeromaani ja spekulatiivista fiktiota. Tarina tuntuu todelliselta pienten lisämausteiden kera. Kirjasta huokuvat nuoruuden tunnelataukset, maailmoja syleilevät ajatukset ja pelonsekaisen yletön itsevarmuus. Nuoret ovat yhtä aikaa sekä viattoman tietämättömiä että opitun tiedostavia. J.S. Meresmaa on osannut vangita kirjan sivuille 2020-luvun nuorten maailman. Mielestäni tarina on elävä ja kiinnostava, mutta loppu jokseenkin päälle liimattu. Olisi mielenkiintoista nähdä tarina elokuvana. Suosittelen kirjaa ehdottomasti nuorille.

"sateenkaarinuori
homolesboheterobi

Pitäiskö mun tehdä
mun lajinmääritys uudelleen?" (s.116)

keskiviikko 18. toukokuuta 2022

Juhani Aho: Papin rouva

Papin tytär kirjasta tuttu Elli on ollut nyt viisi vuotta onnettomasti naimisissa. Elämä on pysähtynyttä. Elli elää kuin sumussa, kunnes Olavi Kalm saapuu vieraisille. Vanhat romanttiset tunteet miestä kohtaan heräävät yhä vahvemmin eloon.

"Hän luuli näkevänsä Olavin, joka tuli häntä vapauttamaan, joka vaati hänet omakseen ja joka lähti viemään häntä pois täältä kaukaisiin ihaniin maailmoihin." (s.97)

Kirjaa lukiessani en jostain syystä tunnistanut Elliä samaksi ihmiseksi kuin edellisessä kirjassa. Hän on muuttunut pysyvästi alistuneeksi, mikä on surullista. Tarinan edetessä hänestä näkyy pieniä entisen luonteen pilkahduksia, jotka tukahtuvat pian. Ellillä olisi mahdollisuus viimein kiivetä korkealle ja hypätä tuntemattomaan maailmaan, mutta yhteisöön kuulumisen juuret ovat niin vahvasti häpeän avulla nilkkoihin takertuneet, että hyppääminen ei tule kysymykseenkään.

"Hänen toiveensa eivät siis olleetkaan turhat eikä hänen elämänsä vielä loppuun eletty. Sillä voisihan sen toteuttaa ja voisi niin helposti. Eihän siinä olisi mitään moitittavaa eikä kellään olisi oikeutta tuomita." (s.109)

Tykästyin Mikko pastoriin, sillä hän on koominen henkilö, joka on autuaan tietämätön häntä ympäröivistä tapahtumista ja tunteiden myrskystä. Hän naureskelee, laskee leikkiä ja on itseensä ja elämäänsä tyytyväinen. Hän tepastelee myrskyn silmässä omassa autuaallisessa todellisuudessaan. Elli laukoo hänelle totuuksia päin naamaa, pilkkaa häntä sivistymättömäksi, nukkuu eri huoneessa ja katoaa metsäpoluille, mutta silti Mikko on sitä mieltä, että heidän avioliittonsa on onnistunut ja elo mukavaa. Ristiriita on jännittävä. En lopulta tiedä, ymmärtääkö Mikko avioliittonsa oikean tilan ja yrittää kieltää sen itseltään vai onko hän vain autuaallisesti omissa maailmoissaan. Joka tapauksessa avioparin elämäntilanne ei ole ketään kohtaan reilu.

"Hän [Elli] muisti niin selvään syyn siihen, miksi he silloin ennen vanhaan olivat tehneet hänestä pilaa ja niin pian yhdessä liittoutuneet häntä [Mikkoa] vastaan. Muutamista katseista ja äänen vivahduksista luuli hän nytkin huomaavansa vieraassa salattua ivaa-" (s.24)

Voi että inhosin Olavia. Mies tepastelee ystävänsä kotiin riiaamaan tämän vaimoa tämän selän takana. Hän on niin täynnä itseään kuin ihminen olla ja voi. Olavi arvostelee ja manipuloi ympärillään olevia ihmisiä. Hän hakee kokemuksia ja elämyksiä ja pakenee joka kerta paikalta, kun tilanne ei enää kiinnosta tai miellytä häntä. Olavi on tottunut ihailuun. Hän luulee itsestään liikoja. Hän pitää itseään taitavana kaikessa, mihin hän ryhtyy sekä fyysisesti että älyllisesti. Olavi kokee olevansa miesten mies.

"Pihaan palatessa muistui hänelle mieleen vanha mielihalunsa, joka hänellä koulupoikana ollessaan oli ollut. Hän olisi tahtonut ruveta maanviljelijäksi, ostaa talon ja mennä pian naimisiin." (s.79)

Juhani Ahon teksti on jälleen kerran elävää ja taidokasta, mutta tarina jokseenkin hieman liian pitkitetty. Henkilöiden ajatusmaailma ja miljöö huokuvat maalaisromantiikkaa ja kiellettyä rakkautta. Elli ja Olavi vuoroin lähentyvät ja etääntyvät. Heidän välisensä jännite pysyy yllä. Haaveet ja todellisuus kamppailevat toisiaan vastaan. Täytyy myöntää, että odotin kirjalle toisenlaista loppua. Kiehtovaa, erittäin kiehtovaa.

sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 1/3

"Alussa olivat suo, kuokka - ja Jussi", joka on nainut Alman, joka on synnyttänyt Akselin, joka on Jussiakin kovempi työmies, jos se edes on mahdollista. Akseli on tavannut Elinan, tuttuakin tutumpi valssi on soinut, ja siitä tarina vasta alkaa, vaikka ollaan ensimmäisen kirjan lopussa.

"Sellaistakin oli aikoinaan olla suomalainen." (s.12)

Olen päättänyt viimein haastaa itseni lukemaan tämän klassikkoteoksen. Tässä kohtaa kirja on kuitenkin palautettava takaisin kirjastoon, sillä ensimmäisen kirjan lukemiseen on mennyt kolme kuukautta enkä voi enää sen enempää jatkaa laina-aikaa. Kirjan alku on tuntunut sujuvalta lukea, mutta loppua kohden lukeminen on hidastunut. Tämä kirja on koetellut minua.

"Sillä isänmaa ei kerjää saataviaan. Se vaatii ne." (s.142)

Kirja vetoaa lukijan tunteisiin jo ensimmäisillä sivuilla. Pieni ja köyhä, mutta sisukas ihminen raataa suuren maailman armoilla. Maan omistajien mielivaltaisuutta saa pelätä. Ensin on pappilan rovasti ja sitten uuden rovastin rouva kansansivistystöineen ja isänmaallisuus aatteineen. Puheita puhutaan ja ajatuksia esitetään, mutta köyhyys, ruokapula ja töiden määrä sen kuin lisääntyvät. Omat työt, talkootyöt, pakkotyöt ja taksvärkit. Alempaan luokkaan kuuluvat nähdään vain työvoimana.

"Tässä maamiehen kuvassa me näemme parhaan mitä Suomen kansassa on." (s.257)

Muutoksen tuulet alkavat puhaltaa uuden sukupolven kasvaessa kohti aikuisuutta. Kansakoulu, palokunta, kesäjuhlat, naisyhdistys, työväenyhdistys ja työväentalo. Kielikysymys, maakysymys, työaikakysymys ja äänestysoikeus kaikille. Suurlakko. Ei enää olla hiljaa ja alistuta. Tunteet nousevat pintaan. Uhitellaan puolin ja toisin. Ihmisten välit kiristyvät kiristymistään.

"Kolme vihollista Suomen kansalla on, ryssä, ruotsinkieliset ja halla." (s.91)

Kiinnitin huomioni siihen, miten yhteisöä kuvataan. Ihmisillä on tarkoin määritellyt roolit sekä kyläyhteisössä että perheen sisällä. Politiikka ja uudet aatteet kyseenalaistavat ja rikkovat yhteisön rakenteen. Ihmiset näyttäytyvät toisilleen eri valossa. He kokeilevat totuttujen tapojen paikkaansa pitävyyttä testaamalla rajojen pitävyyttä. Kiinnitin huomioni myös sukupuoliroolien kuvaukseen. Naiset ovat joko totisia tai kyynelehtiviä, kun miehet tekevät mitä huvittaa ja päästävät suustaan sanoja, jotka vaikuttavat negatiivisesti koko perheen tulevaisuuteen. Naiset ovat miesten armoilla. Heidän kehoaan arvostellaan ja heihin kosketaan ilman lupaa. Naisten tehtävänä on olla näennäisinä moraalin vartijoina ja muun muassa vahtia, että mies ei joisi alkoholia. Elina esimerkiksi oppii, että hänen ei kannata ilmaista omia mielipiteitään tai tunteitaan, sillä silloin Akseli suuttuu. Hän alistuu ja muuttuu ystävälliseksi. Jokaisella tulisi olla oikeus ilmaista itseään ja tunteitaan. Miesten kukkoilusta on ahdistavaa lukea.

"Me olemme pojaat saanu orjan kohtalon muttemme orjan luontoo, ja yhtenä päivänä Suomen herra sen tulee näkeen." (s.327)

Trilogian alku on ollut täynnä ihmisten periksiantamattomuutta. Heille on tärkeää oikeudenmukaisuus ja yhteisöllisyys. He kaipaavat sekä muutosta että vanhojen perusarvojen suomaa turvaa. Rakkautta.

"Suomen suvi on kaunis. Mutta lyhyt." (s.356)

lauantai 7. toukokuuta 2022

Heini Maksimainen: Vauvattomuusbuumi

Millaista elämä on ilman lapsia? Heini Maksimainen on kirjoittanut tärkeän kirjan aiheesta, josta pitäisi puhua enemmän ja joka pitäisi nostaa positiivisesti esille.

"Jo sana lapseton on kuvaava. Se antaa ymmärtää, että lapsettoman elämässä ammottaa lapsen tai parin kokoinen aukko. Aivan kuin lapsettomuus olisi asunnottomuuden tai rahattomuuden lailla jokin elintärkeän puutetta." (s.10)

Vapaaehtoisesti lapsettomat ihmiset eivät ajattele lapsettomuuttaan. He elävät tavallista arkea kuten käyvät töissä, harrastavat, pyöräilevät, lukevat kirjoja ja tapaavat sukulaisia ja ystäviä. He pohtivat kauppalistaa, taloyhtiön remontteja, seuraavaa lomakohdetta, terveyshuolia ja maailman menoa. Lapsettomat ihmiset muistavat lapsettomuutensa siinä vaiheessa, kun heidän elämäänsä arvotetaan poliitikkojen tai median taholta.

"- vero, jonka nojalla naimattomat ja lapsettomat parit joutuivat maksamaan korotettua veroa." (s.18)

Mielestäni on tavallaan ymmärrettävää, että syntyvyyttä ja sen laskun syitä tarkkaillaan, mutta useimmat selitykset, mitä keksitään, ovat epäuskottavia, leimaavia ja jopa loukkaavia. Olen sitä mieltä, että vapaaehtoinen lapsettomuus on monisyinen asia, jota henkilö ei välttämättä tule itse edes ajatelleeksi ennen kuin hänet asetetaan kuulusteluun 'päätöksensä' syistä. Mielestäni on mahdotonta määritellä yhtä ja ainoaa koko lapsetonta ihmisjoukkoa koskevaa syytä. Synnytystalkoot ja itsekkääksi individualistiksi leimaaminen tuntuvat pahalta varsinkin, jos lapsettomuuspäätöksen taustalla on nuoruuden vakava sairastuminen. Mielestäni olisi ollut hyvä, jos kirjassa olisi ollut esimerkkejä muistakin sairauksista kuin mielenterveyssairauksista. Fyysisesti sairastuminen voi myös viedä elämästä niin sanottuja parhaita lisääntymisvuosia ja vaikuttaa haluun olla lapseton. Ihmiset eivät ymmärrä, että kaikilla ei välttämättä ole elämässään samoja mahdollisuuksia. Esimerkiksi lapsuuden ajan turvattomuus tai köyhyys, läheisen kuolema, epävakaa parisuhde tai vakava sairastuminen voivat nostattaa ajatuksen lapsettomuudesta.

"Käännyttäjät eivät ehkä tule ajatelleeksi, ettei lapsettomuus ole kepeä elämäntyylikysymys, vaan sen takana on elämän kokoinen tarina." (s.95)

Monet vapaaehtoisesti lapsettomat ovat sitä mieltä, että lapsettomuutta ei tarvitse perustella. Heiltä löytyy hyväksyttäviä selityksiä oikeastaan vaan siitä syystä, että niitä heiltä tivataan, esimerkiksi ilmastonmuutos ja liikakansoitus. Haastatteluissa kävi ilmi, että lapsettomat aikuiset tarvitsevat hiljaisuutta, yksinoloa ja omaa aikaa. Heille on tärkeää voida päättää pienistä arkisista asioista itse. Vapaaehtoista lapsettomuutta tutkittaessa nousi yllättävästi esille, että lapsettomat ajattelevat lapsiperhearjesta inhorealistisesti. He saattavat tykätä lapsista ja olla kummeja tai työskennellä lasten parissa, mutta he eivät halua omia lapsia omaan kotiinsa. Mutta kuka sitten hoitaa vanhana? Vaikka ihminen olisi hankkinut lapsia niin hoivatakuuta ei ole. Omat lapset saattavat muuttaa ulkomaille, olla välinpitämättömiä, sairastua tai kuolla. Mieluummin aihetta pitäisi tarkastella siitä näkökulmasta, kuinka ongelmallista on, että hoitovastuu on tällä hetkellä perheenjäsenillä henkilön kodissa.

"Kun haastateltavani miettivät lastenhankinnan plussia ja miinuksia, he miettivät ensisijaisesti sitä, miltä lapsiperheessä eläminen heistä tuntuisi." (s.49)

"Koska lapsia ei enää kuulu tehdä, ajatellaan, että niitä kuuluu haluta. Osa haastateltavistani oli odottanut pitkään vauvakuumetta, jota ei ollut koskaan tullut." (s.50)

Tutkimusten mukaan vapaaehtoisesti lapsettomiin liitetään kielteisiä mielikuvia. Lapsettomuus voi vaikuttaa ystävyyssuhteisiin ja näkyväksi ja kuulluksi tulemiseen. Se voi aiheuttaa syrjintää kuten perheettömänä ainaista työvuoroa jouluaatoksi. Ihmiset saattavat ajatella lapsettomien olevan itsekkäitä vapaamatkustajia, kun toiset hoitavat velvollisuutensa kasvattamalla uusia veronmaksajia. Sitten on kateus. Äidit kadehtivat lapsettomien naisten harrastuksia, vaikka eivät lapsiarjesta oikeasti luopua haluaisikaan. Miehistä suurempi osa kuin naisista on lapsettomia, mutta lapsettomuus nähdään silti naisten asiana. Miesten elämään lapsettomuus ei vaikuta siinä mielessä, että miespuolisia ystäviä voi nähdä kuten ennenkin. Naiset menettävät naispuoliset ystävänsä, kun he tulevat raskaaksi ja keskittyvät vain vauva- ja lapsiarkeen. Lapsettomat naiset ovat ulkopuolisia ystäväpiirin lapsiin keskittyvässä keskustelussa.

"Heidän elämänsä oli heidän. He olivat ylpeitä itsenäisyydestään ja riippumattomuudestaan." (s.138)

Teksti 1900-luvun Suomessa tehdyistä rotuhygienian varjolla tehdyistä pakkosteriloinneista saa silmät kostumaan. Vuoden 1935 lain mukaan tylsämieliset, vähämieliset ja mielisairaat voitiin määrätä steriloitaviksi. Kehitysvammaisuus, skitsofrenia ja epilepsia saattoivat johtaa kyseiseen kohtaloon. Steriloinnin synkkä menneisyys leimaa todennäköisesti sen nykyisyyttä. Vapaaehtoisesti lapsettomalla sterilisaatio auttaa saamaan mielen ja kehon tasapainoon, sillä molemmat haluavat olla lapsettomia.

"Jos minun pitäisi tiivistää tekemissäni haastatteluissa useimmin toistunut selitys, se kuuluisi näin: vapaaehtoisesti lapseton ei halua lapsia, koska hän ei halua lapsia." (s.72)

Minusta oli kiinnostavaa lukea erilaisista tavoista elää ja olla. Silmäni kostuivat, purskahdin nauruun, selasin kirjaa taaksepäin, vaihdoin levottomana asentoa, nyökyttelin mukana ja huudahdin sanan jos toisenkin ääneen. Tämä kirja on aarre.

"Totta kai joillekin se, ettei ole lapsia, on kauhea asia. Mutta se ei ole kauheaa kaikille. Kun osaa poimia rusinat pullasta ja keskittyä hyviin juttuihin, voi käydä niin, että on lapsettomuudestaan kiitollinen." (s.263)

Millaiselta lapseton elämä sitten näyttää? Ihan millaiselta itse haluaa!

torstai 5. toukokuuta 2022

Rebecca Burgess: How to be ace

Kaikki puhuvat Rebeccan ympärillä seurustelusta ja seksistä. Hän itse haluaisi keskustella sarjakuvista. Parisuhteiden kuvausta ei pääse mihinkään pakoon. Siihen törmää kaikkialla musiikista tv-ohjelmiin. Sarjakuva kertoo siitä, kuinka Rebecca etsii omaa identiteettiään seksuaalisessa maailmassa ja ymmärtää viimein olevansa biromanttinen aseksuaali.

"For the asexuals not conforming to what's being said, the message is loud and clear: you're not an accomplished or healthy adult if you don't have a relationship or good sex."

Sarjakuvassa kuvataan Rebeccan elämää myös muustakin kuin aseksuaalisuudesta käsin, mikä tekee tarinasta poukkoilevan ja jokseenkin sekavan. Olisin kaivannut selvempää rajausta, vaikka toki ihmisen elämässä tapahtuu monenlaisia asioita yhtä aikaa. En ole myös varma, pidinkö siitä, että Rebecca kuvataan tyylittömäksi, lapselliseksi ja epävarmaksi omasta itsestään. Ilmeisesti sarjakuva on omaelämäkerrallinen, mutta olisin silti kaivannut raikkaampaa kuvausta aseksuaalista henkilöstä. Aiheesta tietämättömille sarjakuva on ihan hyvä ensikosketus aiheeseen varsinkin, kun se sisältää myös niin sanottuja faktasivuja.

"The more presence it (asexuality) has, the better it can be understood."

Olen lukenut tänä keväänä kirjoja instagramissa järjestettyyn queerlukuhaasteeseen. Suosittelen kirjagramin lukuhaasteita, sillä niiden avulla tulee luettua kirjoja monipuolisesti.

keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Juhani Aho: Papin tytär

Maalaispappilan tytär Elli on haaveilija. Hänen suurin intohimonsa on kiivetä korkealle ja nähdä maailmaa. Ympärillä oleva yhteisö vähättelee Elliä ja haluaa tukahduttaa hänen luontaiset taipumuksensa. Maailma uhkaa tulla vastaan ja kuolettaa haaveet.

"Olisi tehnyt mieli välistä ihan siitä ilosta hyppiä, että täällä oli eikä kukaan tiennyt ja saattaisi olla vaikka kuinka kauan, jos vain saisi." (s. 6)

Mielestäni Ellin vanhemmat ovat ahdistavia. Hänen isänsä syyttää Ellin huonosta kasvatuksesta äitiä. Hänen mielestään on syntiä kiivetä puissa rikkomassa hameitaan. Innostuminen ja hyppiminen ovat kiellettyjä. Isä kannattaa kurittamista ja vitsan antamista. Hän on myös sitä mieltä, että tyttöjä ei kannata kouluttaa, kunnes kohtaa erään hyväkäytöksisen nuoren neidin, joka käy parhainta olemassaolevaa koulua ja valmistautuu avioliittoon. Äiti haluaisi kasvattaa tytön toisin kuin hänen oma äitinsä, mutta ei hänkään voi mitään ympäröivän yhteisön painostukselle.

"Hän oli innostunut ja hyppinyt ja käsiään yhteen lyönyt... ja muista se oli naurettavaa... ja luultavasti ne vieläkin siellä puhuvat siitä ja ehkä joku häntä parhaillaan matkii. Ja se hävetti häntä niin, että hän olisi heti tahtonut vajota sillan alle piiloon -" (s.53)

Ellin kasvutarinaa on sekä ihanaa että ahdistavaa lukea. Hän kokee elämässään liian monia vastoinkäymisiä. Elli ei saa olla sellainen kuin on, sillä yhteisössä on oltava sellainen kuin pitää olla. Erilaisuus ja hyväksymättömyys synnyttävät häpeää. Pidin tarinassa maallisuuden ja hengellisyyden vuorottelusta. Eniten tykästyin tekstin soljuvuuteen. Juhani Ahon kirja on julkaistu vuonna 1885, mutta tarina elää edelleen vahvana.

sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Ilmari Kianto: Punainen viiva

Korpiloukossa asustaa Topi Topinpoika Romppanen perheineen. Elämä ei ole kaksista. Töitä riittää, mutta ruokaa ei yhtään. Lapsikatras valittaa nälkäänsä ryysyihin puettuna. Ei auta kuin tyytyminen osaansa, jonka Jumala on asettanut. Kirkonkylältä kantautuu toiveikkaita uutisia: Kaikki saavat äänestää vaaleissa - jopa naiset - piirtämällä punaisen viivan vaalilippuun. Uskaltaisivatko Topi vaimoineen uhmata Jumalan asettamaa järjestystä?

"- nyt on näytettävä että niistä entisistä herrainpäivistä tehdään oikeat kansan päivät." (s.44)

Kirja kertoo Suomen ensimmäisistä eduskuntavaaleista köyhän kansan näkökulmasta katsoen. Kirjassa käsitellään eriarvoisuutta, ihmisoikeuksia, vastakkainasettelua, luokkatietoisuutta, hyväuskoisten hyväksikäyttöä, alistamista uskonnon avulla ja ihmisen luontosuhdetta. Topi Romppanen elelee keskellä karua korpea, joka vaatii kunnioitusta. Kirkossa saarnataan Jumalasta, joka käskee osassaan pysyä. Kirkonkylällä lietsotaan tutustumaan uuteen aatteeseen, joka kiihottaa hylkäämään kaiken vanhan.

"Mikäpä sen mailmanjärjestyksen muuttumaan saisi? Ja pakkoko olikaan muuttaa?" (s.98)

Topi on yksinkertainen ja oppimaton mies, jonka tekemiset herättävät sääliä, mutta koomisten piirteiden vuoksi myös hämmästynyttä naurahtelua. Miehen perheen elämä on välillä kuin Hölmöläisistä lukisi. Aikuiset ryystävät viimeisillä rahoillaan kahvia samalla, kun lapset ovat kuolla nälkään. He haluaisivat uskoa voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä. Unelma paremmasta tulevaisuudesta elää vahvana, kunnes karu totuus sivaltaa vasten kasvoja.

perjantai 29. huhtikuuta 2022

Sanni Ylimartimo: Pimeässä hohtavat tähdet

Mira elää kahdessa eri ajassa. Hänen ruumiinsa on kiusattuna koulussa, kun taas hänen mielensä on k-popyhtyeen seurassa Aasiassa. Kotona odottaa ylihuolehtiva äiti, mutta netissä rohkaisevat ystävät. Jonnekin välimaastoon ilmestyy ihastus Miko. Mitä tapahtuu, kun kaksi eri aikaa sulautuu yhteen Miran fanittaman k-popyhtyeen saapuessa Suomeen?

"Mutta olen jähmettynyttä paperimassaa
jotain muuta kuin ihminen" (s.12)

En ole vähään aikaan lukenut yhtä onnistunutta kuvausta nuoren ihmisen elämästä ja ajatusmaailmasta. Teksti on mielestäni sujuvaa ja aitoa. Voin ehdottomasti suositella kirjaa kaikille nuorille. Teksti on helppolukuista, sillä kyseessä on säeromaani. Pidän kirjan tavasta kannustaa nuoria olemaan rohkeita ja voittamaan pelkonsa, sillä siten he voivat saavuttaa mitä tahansa. Ihana kirja.

"Kyllä kaikki järjestyy!" (s.58)

sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Svetlana Aleksijevits: Tsernobylista nousee rukous

Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus on herättänyt ihmiset huomaamaan uuden aikakauden alkaneen. Maailma näyttäytyy pienenä vankilana, jossa tapahtuu pahuutta ja josta ei pääse pakoon. Elämä on alkanut lopullisesti tuhoutua.

"Tsernobyl... Se on kaikkia sotia pahempi. Ihmisellä ei ole pelastusta. Ei maalla, ei vedessä eikä ilmassa." (s.78)

Kirjan teksti on dokumentaarista, pohdiskelevaa tarinointia ja ajatusvirtaa. Siinä kuvataan köyhyyttä, irrationaalisuutta, tapahtuneen kieltämistä, epäinhimillisyyttä, säännöistä piittaamattomuutta, epäjärjestelmällisyyttä, sairauksia, ymmärtämättömyyttä, uteliaisuutta, salailua, filosofointia, kollektivismia,  sivistymättömyyttä, uskonnollisuutta, rikollisuutta, sankareita, mitaleita ja kunniakirjoja, itsemurhia, propagandaa, sota-aikojen muistelua, tulevaisuuden pelkoa, maailman romahtamista, sensuuria, piittaamattomuutta, saastumista, myrkyllistä kauneutta, varattomuutta hankkia uudenaikaisia tarvikkeita säteilyä vastaan, unohdettuna elämistä, vodkan juomista, kulttuurin vankina olemista, vaikenemista, alistumista, yhteyden etsintää eläimiin ja luontoon, kaipuuta löytää elämälleen tarkoitus, uhrautumista, neuvostoihmisyyttä.

"Miksi ihmiset sitten muistelevat mennyttä? Löytääkseen jälleen totuuden tai oikeudenmukaisuuden, niinkö? Vai vapautuakseen menneestä ja unohtaakseen sen?" (s.55)

Ihmiset ovat jääneet välitilaan, josta ei ole muuta poispääsyä kuin kuolema. Heitä kartetaan tai heistä halutaan hyötyä koekaniineina tai rahastuksena. Heistä kirjoitetaan sensaationhakuisia lehtijuttuja. Heistä on tullut yhtä säteilyn kanssa.

"Me kaikki olemme maailmanlopun kaupustelijoita. Niin suuret kuin pienet." (s.166)

Maailmassa on tällä hetkellä miltei 500 ydinvoimalaitosta. Tehtaita, autoja, louhoksia, ruoan tehotuotantoa ja niin edelleen. Ilmasto ja luonto kärsivät, mutta ihminen ei pysähdy.

"Onko mitään ihmistä kauheampaa?" (s.95)

"Olemme menneet liian pitkälle..." (s.317)

perjantai 1. huhtikuuta 2022

Johanna Pohjola: Isä pullossa

Johanna Pohjola kirjoittaa matkastaan alkoholistin mieleen ja maailmaan. Hänen edesmennyt isänsä on ollut alkoholisti, mikä on aiheuttanut hänelle trauman. Hänen tapansa käsitellä asiaa on kirjoittaa ja käydä vertaistukiryhmissä.

"- minulla ei ollut elämässäni turvallista ja läsnä olevaa isää. Menetin hänet alkoholille, jäin toiseksi." (s. 11)

Pohjola kuvailee alkoholistin käytöstapoja kuvaavasti. Alkoholisti kokee olevansa maailman napa, jonka oikkuja muiden on toteltava tai hän raivostuu. Hän uhkailee ja raivoaa, kertoilee tarinoita, käyttäytyy teennäisesti ja vaatii kommentointia ja naurua. Hän on tungetteleva ja itsekäs. Hän manipuloi, keplottelee ja käyttää muita hyväkseen. Hänellä on muistinmenetyksiä ja mielialavaihteluja. Hän on ensihuikkien aikana eniten oma itsensä, mutta kaikkoaa pian, kun juo lisää. Alkoholisti menettää elämänilon. Talo ränsistyy, auto jää korjaamatta ja asiat jäävät hoitamatta. Rahat menevät alkoholiin ja välttämättömyyksiin. Alkoholisti selittää, miksi juo, ja etsii oikeutuksen juomiselleen. Hän syyttää juomisestaan muita eli kieltää juomisensa ja tuntee häpeää. Hän saattaa kehittää riidan saadakseen syyn juomiselleen. Alkoholisti paranee vain, jos hän hakeutuu hoitoon ja haluaa parantua. Läheisen puuttuminen asiaan on vain 'kontrollin illuusiota kaaoksessa'.

"- miksi me suomalaiset häpeämme ja salaamme alkoholismia, vaikka sitä on joka puolella?" (s.11)

Pohjola kertoo, kuinka hänen lapsuudessaan pelosta ja huolesta tuli arkea. Isän alkoholismi vei yörauhankin. Pohjola menetti jossain määrin myös äitinsä. Hänen perusturvallisuuden tunteensa särkyi. Pohjola kirjoittaa, että päihdesairaan lapsi oppii sivuuttamaan omat tunteensa ja tarpeensa. Hän suorittaa, miellyttää, kontrolloi muiden ihmisten tunteita ja ajatuksia ja pelkää konflikteja ja pettymysten aiheuttamista. Hän hakee hyväksyntää. Hänellä on hallinnan ja turvallisuuden tarve. Hänen huomionsa on muiden ongelmissa, tarpeissa ja tunteissa. Hänelle saattaa syntyä stressiä, unettomuutta ja vaikeus ylläpitää terveitä ja rakastavia ihmissuhteita. Hänen saattaa olla vaikea ottaa vastuuta elämästään. Lapsesta tulee alkoholistin kaltainen, sillä hän valehtelee, salailee, liioittelee ja manipuloi. Hän selittää tilanteita hieman paremmiksi ja hyväksyttävämmiksi. Hänen on opeteltava pois miellyttämisestä ja harjoiteltava totuuden puhumista. Hän opettelee tunnistamaan ja ilmaisemaan tunteita ja olemaan haavoittuvainen. Hän harjoittelee sietämään epämukavuutta, joka syntyy siitä, että oma toiminta on nostattanut toisessa tunteita. 

"Peltolan mukaan häpeään liittyy erilleen joutumisen kauhua ja hengissä selviytymisen pelkoa, sillä heimosta eristäminen on muinoin tarkoittanut ihmiselle vaaraa ja jopa kuolemaa. Voimakas häpeä voikin johtaa samanlaiseen reaktioon kuin äkillinen hyökkäys: taistele, pakene tai jähmety." (s.124)

Minua hämmentää se, että omista sairauksistaan ei voi olla avoin. Kirjan mukaan liiallinen avoimuus ahdistaa ihmisiä. Avoimuus herättää hämmennystä ja nostattaa pintaan ennakkoluuloja ja tiedonpuutetta. Ihmiset eivät ole valmiita kuulemaan. Varmaan jokainen suomalainen kärsii jollain tavalla alkoholismista joko itse tai läheisenä tai sukulaisena tai työkaverina, joten on hämmentävää, että sen olemassaolo kielletään. Yhteisö hylkää alkoholistin. Häntä syyllistetään. Hänen sairauttaan pidetään omana valintana. Häntä kohdellaan epäasiallisesti jopa terveydenhuollon asiakkaana.

"Pultsarihuumori voidaan rinnastaa vammaisille nauramiseen. Kertoja tulee lyöneeksi lyötyjä, mitä kehittyneen etiikan mukaan ei saisi tehdä -" (s.143)

Pohjola kokee, että ratkaisuna on avoimuus. Aiheesta pitää puhua.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus

Kirjassa matkataan Jenny Nordbergin mukana Afganistaniin. Toimittaja-kirjailijan kertomat tarinat sijoittuvat vuosiin 2009-2014. Lukija pääsee kurkistamaan pojiksi muutettujen tyttöjen maailmaan ja paikallisten ajatuksiin sukupuolesta, tasa-arvosta, lasten oikeuksista ja naisten asemasta.

"Pojattomuus on paha puute, herättää sääliä." (s.27)

Jenny Nordberg selvittää patriarkaalisissa yhteiskunnissa syntyvää bacha posh ilmiötä. Tytöt saavat pojan oikeudet muuttamalla sosiaalisen sukupuolensa pojaksi. Kirjassa pohditaan laajasti afganistanilaisia sukupuolirooleja ja naisten ja tyttöjen asemaa. Elämän tarkoitus kiteytyy lisääntymiseen. Tyttöjen tehtävänä on mennä naimisiin ja poikien tehtävänä elättää perhe, johon kuuluu korkeintaan neljä vaimoa. Naisten tulee synnyttää poikia, jotta suvun maine ja asema vahvistuvat. Tytöillä ansaitaan rahaa, kun heidät naitetaan lapsina pakkoavioliittoon. Heidän avullaan maksetaan velkoja ja sovitaan riitoja. Tyttöjä ei kouluteta, sillä heidän houkuttelevuutensa avioliittomarkkinoilla laskisi. Kyse on myös turvallisuudesta. Naiset ovat miesten holhouksen alaisia. Miehillä on vapaus, mutta naisilla ei. Köyhässä ja sotaisassa maassa miehet ovat suvun ainoa turva.

"Valta on aina ollut niillä, jotka onnistuvat hallitsemaan elämän alkulähdettä, hallitsemaan naisen ruumista." (s.50)

Naisten kokema syrjintä ja turvattomuus ovat kirjassa läsnä. Naisten paikka on kotona. Heidän tehtäviinsä kuuluvat muun muassa lastenhoito ja siivous. He eivät käy töissä. Naiset poistuvat kotoa vain miehen saattamana burkaan pukeutuen. Naiset kärsivät perheväkivallasta aviomiehen ja anopin taholta. Laki ei suojaa, sillä jokaisen omalla tavallaan tulkitsema uskonto on laki. Naiset ovat epäseksuaalisia Afganistanissa. Seksuaalisessa naisessa on jotain vikaa. Urheilu, runous, musiikki ja tanssi ovat kiellettyjä, sillä ne herättävät ajatuksia romantiikasta, mikä tekee heistä huoria. Raiskattua naista rangaistaan raiskatuksi joutumisesta joko vankeusrangaistuksella tai pakkoavioliitolla raiskaajan kanssa. Afganistanissa ei ole seksuaalikasvatusta. Morsiamen tulee itkeä häissä ja kärsiä hääyönä osoittaakseen siveyttä ja kokemattomuutta. Vaimon tärkein tehtävä on synnyttää poikia. Hän käyttää keinoja tavoitteen saavuttamiseksi, kuten pukee tyttölapsen pojaksi ja syö tarvittavia ruokia. Vaimoa rangaistaan tytön synnyttämisestä. Naisia myös kuolee synnytykseen.

"Useimmille on tuntematon asia, että lapsen sukupuoli määräytyy isän mukaan, koska miehen siittiöiden kromosomit määräävät, tuleeko lapsesta tyttö vai poika." (s.28)

Afganistanissa ei ole lastenoikeuksia. Tyttösikiöitä abortoidaan. Tyttöjä ei ruokita. Köyhien perheiden pojat ja pojiksi puetut tytöt laitetaan töihin. Koulussa puheenvuoron saavat pojat. Tytöille huudellaan kaduilla ja heistä puhutaan rumasti. Isoveljien tehtävänä on suojella tyttöjä, jotta he eivät tahriinnu. Kunniamurhia ja polttoitsemurhia esiintyy.

"- tytölle on etupäässä hyväksi elää muutama vuosi poikana, ennen kuin toinen, omien synnytysten täyttämä rankka elämä alkaa." (s.87)

Kirjassa arvostellaan länsimaalaista auttamishalua. Avustusjärjestöt ovat vilpillisiä ja enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Länsimaalaiset ovat seikkailunhaluisia kuin entisaikaiset tutkimusmatkailijat. He ovat eliittiä, olivat he kotoisin mistä tahansa. Länsimaalaisten on vaikeaa ymmärtää afganistanilaisten käsitystä sukupuolesta ja sen ilmentämistä. Afganistanilaisten mielestä naiset osaavat olla miehiä, mutta miehet eivät osaa olla naisia. Tytön pukeminen pojaksi karaisee luonnetta ja on hyödyksi. Naispoliitikon on puhuttava miesten kieltä. Hänen on oltava rauhallinen, suora ja tinkimätön. Hän ei käytä liikaa sanoja tai selittele. Naisten puhe on yksityiskohtaista ja vivahteikasta, mikä hämmentää miehiä.

"- useimmissa yhteiskunnissa miehillä on paljon kovemmat paineet todistella sukupuoltaan kuin naisilla. Sotaanlähtö isänmaan kunnian ja naisten puolustamiseksi on aina ollut miehelle keino määritellä itsensä." (s.232)

Jenny Nordberg on nostanut esille kiinnostavan aiheen, josta löytyy kaikuja myös länsimaissa. Suomessakin seurataan lööpeistä, syntyykö brittihoviin uusia vauvoja ja onko esikoinen poika, tuleva kuningas.

"Pikkupoikien ja -tyttöjen pukeminen sinisiin ja vaaleanpunaisiin vaatteisiin oli Yhdysvalloissa neljäkymmentäluvulla keksitty markkinointikikka. Sitä ennen kaikki lapset puettiin enimmäkseen valkoisiin, pitsisiin ja röyhelöisiin vaatteisiin." (s.126)

perjantai 25. maaliskuuta 2022

Ikuinen paluu - kurkistus keski-ikäisen miehen elämään

Kantaesityksensä keskiviikkona 23.3.2022 Kansallisteatterin Omapohjassa saanut 'Ikuinen paluu' kertoo keski-ikäisestä kotiinsa jääneestä miehestä (Petri Manninen). Rutinoituneena ihmisenä mies toistaa samaa päivää yhä uudestaan ja uudestaan. Elämä tuntuu turvalliselta oman asunnon seinien sisäpuolella, kun sitten ei enää tunnukaan. Pää ei kestä yksinäisyyttä ja eristäytyneisyyttä. Mieli särkyy. Ihminen tarvitsee yhteyttä toiseen ihmiseen.

Katse seuraa miehen luontevia ja realistisia toimia. Katsojaa on ohjeistettu kumartumaan puolelta toiselle, sillä katsomoa ja miestä erottaa kolme suurta ikkunaa, joissa on paksut puitteet. Ylhäällä on kaksi tv-ruutua, joista voi nähdä sen, mitä kylpyhuoneen peili näkisi. Katsoja on kuin tirkistelijä, joka kurkkii toisen ihmisen elämään. Välillä osat vaihtuvat, kun mies katsoo näennäisesti kohti. Nousee halu ottaa kontaktia. Kyllä se siitä. Sitten. Herää tarve piiloutua. Liian intensiivistä. Väkivaltaista. Karua.

Asunto on täyttynyt muistoista. Katse eksyy etenkin säntillisesti aseteltuun riviin kirjoja, jotka henkivät halusta sivistyä. Miehen elämässä menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat yhtä aikaa läsnä. Mikään ei säily ikuisesti samankaltaisena. Jossain vaiheessa on pakko tapahtua jotain joko arjen sattumuksina tai maailmaa järisyttävänä.

Naapurissa pianoa soittava henkilö (Alvar af Schultén) luo miehen elämään rytmiä. Mies kulkee vuoroin musiikin tahtiin ja vuoroin sitä vastaan. Miehen liikkeet ovat tarkkoja ja harkittuja. Rytmin vaihtuessa toimintakin vaihtuu. Etsitään yhteyttä. Otetaan elämän rytmistä kiinni.

Esitys on hivenen raskas. Hengähdystaukoja saadaan taiteesta taiteen sisällä. Inspiroidutaan. Innostutaan. Elävöidytään. Esitys on karuudessaan elvyttävä. Koetaan tunteiden koko kirjo. Elämä. Olemassaolo.

lauantai 12. maaliskuuta 2022

Bjorn Sortland: Kepler62: Terra: Sydän

Avaruusseikkailulle lähetettyjen lasten tarina on tullut päätökseen. Maapalloa hallitseva tekoäly Scorpion on voitettava, jotta kasvit voivat taas kasvaa, hyönteiset pörrätä ja ihmiset iloita. Marie vaeltaa yksin omissa ajatuksissaan. Hän on maapalloa hirmuhallinneen miehen tytär, jolla on tärkeä tehtävä edessään. Hänet on koulutettu ampumaan aseilla silmiään räpäyttämättä, mutta tällä kertaa hänen tärkein aseensa on äidiltä perinnöksi jäänyt sydänriipus.

"Pistooli tekee oloni turvalliseksi ja rauhalliseksi. Se ei ole hyvä juttu, kenenkään ei pitäisi luottaa ihmiseen, joka tuntee olonsa turvalliseksi ja rauhalliseksi ase kädessään." (s.31)

Tarinasta välittyy toive, että seuraava sukupolvi tekisi parempia päätöksiä maapallon suhteen kuin edeltävät. Ihmisten pitäisi pitää yhtä ja taistella hyvän puolesta. Heidän tärkein tehtävänsä tulisi olla elämän vaaliminen tuhoamisen ja oman edun tavoittelun sijasta.

"Melkein kukaan ei luota enää kehenkään. Kukaan ei halunnut tarttua ongelmiin. Sotiin. Saasteisiin. Pakolaisuuteen. Köyhyyteen. Me tuhosimme kaiken, mikä oli hyvää, poltimme metsät, syydimme meret täyteen muovia ja saastutimme surutta -" (s.45)

Mielestäni kirjasarjan päätösosa on onnistunut, vaikka loppu olisi voinut olla napakampi. Kirjan aiheet ja Pasi Pitkäsen kuvat ovat aika pelottavia, mutta vaikuttavia. 

Maailman tilanne tuntuu musertavalta. Kaikkialla on pelkkää pahuutta. Kuivuutta, nälkää, saasteita, sotaa ja väkivaltaa. Mitä yksi pieni lapsi voi kaiken taakan alla tehdä?

"Olen pelkkä pikkutyttö. En osaa olla johtaja tai korjata yhtikäs mitään tässä maailmassa. Missä vaiheessa aikuiset alkoivat ajatella, että maailman pelastaminen on lasten tehtävä?" (s.83)

perjantai 4. maaliskuuta 2022

Juno Dawson: Ihmemaa

Alice opiskelee St. Agnesin oppilaitoksessa. Rehtori Grafton on toista mieltä. Hän kokee, että Alice ei suoriudu opiskeluistaan niin kuin pitäisi. Alicea ei kiinnosta. Hänen ajatuksensa täyttyvät yhteiskunnallisista kysymyksistä - ja Bunnysta. Tyttö on kadonnut ja jättänyt jälkeensä vain yhden vihjeen: herttakuningatar pelikortin, jossa lukee tussilla 'Ihmemaa'.

"Arvosanat, kokeet, koulu. Niiden avulla meidät pidetään ruodussa kuin häkkikanat. Ja liittyy siihen yhteiskunnallinen asemakin. Jos on kontakteja, ei tarvitse hyviä arvosanoja. Koulumenestys on vain työväenluokan nenän edessä roikotettava porkkana, joka estää heitä nousemasta kapinaan." (s.19)

Alice kärsii mielenterveysongelmista, käy terapiassa ja syö lääkkeitä. Hän on epävarma itsestään. Oma minuus tuntuu karkaavan käsistä tai hyökkäävän kimppuun. Hän ei pääse itsensä kanssa tasapainoon. Alice piiloutuu sinisten hiusten ja epäsovinnaisen pukeutumisen taakse. Hän esiintyy torjuvana, vaikka kaipaisi hyväksyntää ja rakkautta.

"Onko meidän itsetuntomme oikeasti niin hauras, että tarvitsemme selviytyäksemme kehuja ventovierailta?" (s.98)

Alicen tarina kuvaa luokkaeroja, huumeiden värittämää bilekulttuuria, sosiaalisen median haittoja, mielenterveyttä, seksuaalisuutta ja transnaisena olemista. Etuoikeutettujen lontoolaisnuorten elämä on rajua ja merkityksetöntä. Heidän todellisuutensa näyttäytyy hulluna. Mutta eihän se haittaa. 'Melkein kaikki ovat hulluja täällä.'

"Joskus mietin, mahtoiko hän tietää. Että hänestä tulisi sellainen 'Candle in the wind' -tyyppi. Nopeaa elämää, nopea loppu." (s.207)

Alice juoksee Ihmemaassa Bunnyn perässä. Vai jahtaako hän sittenkin itseään? Hän eksyy, löytyy, katoaa ja pelastuu. Hän nauraa, itkee, ihastuu, suuttuu ja pelkää. Kuka on Alice? Kaapissa, esillä, piilossa ja näkyvillä. Rakastettuna, pilkattuna, näkymättömissä ja muiden joukossa. Löytyykö oikea Alice?

"'Täh, siis armeijaan?'
'Kuvittelee, että minusta tehdään siellä mies.'
Ehkä. Tai ruumis." (s.210)

Mielestäni Juno Dawsonin tulkinta Liisasta Ihmemaassa on viihdyttävä, tunteikas, ainutlaatuinen ja ajatuksia herättävä. Tarinan kulku on hengästyttävä. Tykästyin etenkin Catiin, joka virnisteli kuin Irvikissa ja ilmestyi paikalle kuin tyhjästä. Alkuperäisen tarinan henkilöt ja elementit on siirretty nykyaikaan ja huumehuuruiseen ympäristöön. Taidokasta.

perjantai 25. helmikuuta 2022

Edouard Louis: Väkivallan historia

Kirjailijan autofiktiivisessä romaanissa Edouard kutsuu kadulla kohtaamansa miehen kotiinsa. Tapaaminen päättyy murhayritykseen ja raiskaukseen. Kirjassa käsitellään traumaattisen tapahtuman seurauksia ja käsittelyä. Uhri haluaisi sekä puhua että vaieta tapahtuneesta. Viranomaisille kertominen tuntuu fyysisenä kipuna ja terveydenhuollon ammattilaisten tekemät tutkimukset nöyryyttävinä. Kohdattu väkivalta ei lopu koskaan.

"En tunnistanut enää omaa kertomustani. En tunnistanut enää omia muistojani kertoessani niistä -" (s.84)

Edouardin kokemus on yksilöllinen, mutta hän tekee siitä romaaninsa avulla yhteisöllisen. Tunnelma on ahdistavan todellinen. Kirjassa otetaan kantaa väkivaltaan, uhrin kohteluun ja Ranskassa ilmenevään luokkajakoon ja rasismiin.

"Halusin, että kaikki saisivat tietää, mutta halusin myös olla ainoa joka tiesi totuuden -" (s.27)


keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Mila Teräs: Amiraali

16-vuotias Niilo tarkkailee maailmaa. Hän näkee epäkohtia ja puuttuu niihin. Hän osallistuu mielenosoitukseen ilmaston puolesta ja ilmaisee itseään pukeutumisen avulla. Hän kokee, että yksilöllä on mahdollisuus vaikuttaa.

"Mä nyökkään ja mietin, onko mutkin aivopesty olemaan tehokas Suomen kansalainen. Vai mistä mä saan nämä ajatukseni? Että elämä on yksi suuri kilpajuoksu. Päämääränä kokemukset, matkat, jatkuvat elämykset." (s.51)

Niilo kirjoittaa runoja ja skeittaa. Hänellä on kavereinaan Hermanni, joka harrastaa piirtämistä, ja Maria, joka suunnittelee omaa vaatemallistoaan. Nuoret pohtivat elämää ja yhteiskuntaa. Minä vastaan maailma.

"Tyttöjen maailma kutsui mua poikien maailmaa enemmän, koska jotenkin se tuntui sävykkäältä ja avoimelta erilaisille tunteille ja sanoille. Siinä ympäristössä mulla oli lupa olla enemmän oma itseni: herkkä ja pehmeä." (s.32)

Niilo asuu yhdessä mumman ja ukin kanssa. He ovat asenteiltaan erittäin vanhanaikaisia. Isovanhemmat eivät ymmärrä Niiloa, jonka mielestä ihmisen ei tarvitse valita, onko hän nainen vai mies, kun hän voi olla molempia. Niilo saa onneksi tukea vanhemmalta työkaveriltaan kesätyöpaikassa terveyskeskuksen puhtaanapidossa.

"Jos kaikki voivat kulkea housuissa, niin miksi osalta tyyppejä olisi kielletty hameiden käyttäminen?" (s.94)

"Usein nälvimiseen riitti koulussa vaikka se, että mä olin laittanut geeliä tukkaan. Kaikesta oman persoonan näyttämisestä seurasi kollektiivinen rangaistus." (s.107)

Kirja sopii hyvin nuorille. Kirjassa pohditaan ihmisten lokeroimista. Miksi jokainen ei saisi vain olla ja elää kuten haluaa?

"Onko paikkakunta alkanut haista mädältä siksi, että sen tavat ja ajatukset lepäävät kuin raato kattojen yllä?" (s.13)

sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Emmi Köykkä: Näkinkenkätyttö

Yhdeksäsluokkalainen Katariina eli Keiju on sairastunut syömishäiriöön. Sairaus on kuin paha Näkki, joka yrittää vetää koko tytön veden alle. Keijun unissa sairaus saa konkreettisen muodon. Samalla tutustutaan Keijun suvun historiaan.

"- jatkuva ympäristön kylmyys ja negatiivinen palaute sammuttivat kyllä kenen tahansa itsevarmuuden. Tai ehkä se sammutti sen juuri heiltä, joiden kaikista eniten olisi pitänyt uskoa itseensä ja olla itsestään ylpeitä." (s.123)

Tarina kertoo syömishäiriöstä sairastavan näkökulmasta ja myös sairauden vaikutuksesta muihin ihmisiin. Keiju on kympin tyttö, joka suorittaa elämäänsä. Hän rankaisee itseään syömättömyydellä ja liikkumaan pakottamalla. Keiju on yksinäinen ja syrjäytynyt ikäisistään. Hän ei halua kertoa omista asioistaan kenellekään, sillä kertominen tekisi hänestä suojattoman. Hän näkee ihmiset lähtökohtaisesti pahoina. Ihmiset suhtautuvat hänen sairauteensa ja laihtumiseensa eri tavoilla. Keiju kohtaa monenlaista ruokapuhetta. Ikävintä on seurata, kuinka tytön sisko ja isä eivät ymmärrä sairautta, vaan ottavat kaiken itseensä. He ajattelevat vain tilanteesta johtuvaa omaa epämukavaa oloaan. He suhtautuvat kielteisesti tunteiden näyttämiseen. Onneksi Keijun äiti on hänen tukenaan.

"Tuntui niin epäoikeudenmukaiselta, että hänelle suututtiin siitä, että hänellä oli paha mieli." (s.132)

Tarinassa korostetaan tuen ja rauhallisen ilmapiirin merkitystä. Keijun luokka saa positiivisen kasvatuksen sijasta kylmää kyytiä, kun häiriköiksi leimattuja oppilaita puhutellaan jatkuvasti. Herkkä Keiju ottaa negatiivisen palautteen itseensä ja tekee töitä yli voimavarojensa. Hän lepää ja syö vasta, kun kokee niin ansainneensa. Keiju murehtii ja jännittää tapahtumia etukäteen. Hän ei osaa hallita tunteitaan ja käytöstään kohdatessaan odottamattomia tilanteita. Keijun hyvät ajatukset korvautuvat nopeasti huonoilla.

"Hän oli kuin liekaan sidottu koira. Tiettyyn rajaan asti hän kyllä pystyi kulkemaan ja jopa kuvittelemaan olevansa täysin vapaa. Mutta kuitenkin jossain vaiheessa naru loppui kesken ja silloin kamala rautapanta kiristi hänen kurkkuaan, esti häntä hengittämästä ja veti takaisin kohti sitä pahaa, joka piteli tuon talutushihnan toista päätä." (s.70)

Tarina on raskas ja surullinen. Keiju saa onneksi lohtua luonnosta ja historiasta. Hän on erittäin sukurakas. Keiju vertaa omaa elämäänsä kirjallisuuden henkilöiden ja edesmenneiden sukulaisten elämään. Pidin siitä, kuinka koko suku otettiin mukaan tarinaan. Nälkä on vieraillut eri muodoissa jokaisen suvun jäsenen elämässä. Mielestäni fantasiaelementtien tuominen mukaan tarinaan toi uusia näkökulmia aiheeseen. Nälkä sai suuremmat raamit.

"Ei nälkä ollut vain ruumiissa. Se tunkeutui myös mieleen. Eikä Keiju voinut käsittää, miten hän voisi löytää jostakin niin paljon voimaa, että olisi voinut kohdata mielessään asuvan nälän." (s.374)

Keijun tarina tukeutuu toistoon sekä sanonnoissa että tapahtumissa. Ehkä hieman liiankin pitkitetysti. Toisto vaikuttaa kuvaavan sitä, kuinka Keiju on jumissa sairaudessaan. Kaksi askelta eteenpäin saattaa muuttua kolmeksi askeleeksi taaksepäin, jolloin on aloitettava alusta. Lukijana tsemppasin Keijua eteenpäin. Harmittelin takapakkeja ja iloitsin edistyksestä. Kirjan loputtua minun jäi ikävä Keijua. Ilmeisesti kirjalle on onneksi tulossa jatkoa. Mielestäni olisi aika ihanaa, jos Keiju aikamatkustaisi unissaan tällä kertaa onnellisiin vuosiin ja saisi niistä voimaa. Kohti au-rin-ko-a.

"Tuntui kuin hänen mielensä sisällä olisi kiljuttu ja rääytty, ja se esti häntä ajattelemasta selkeästi. Keijun sydäntä puristi ja kurkkua kuristi." (s.189)