lauantai 31. joulukuuta 2022

Kohti uutta vuotta 2023!

Kiitos kuluneesta vuodesta 2022!


Luetut kirjat

Luin vuoden aikana 86 kirjaa. Edellisinä vuosina olen lukenut 86, 48, 64, 57, 73 ja 75 kirjaa. Paras lukemani kirja oli Victoria Hislopin Saari, minkä luin itselleni kehittämääni #luenlempikirjojanne lukuhaasteeseen.

#maailmalukuhaaste2022

Järjestin yhteistyössä kirjagrammaajien ja Nasten Pankin kanssa #maailmalukuhaaste2022 nimisen lukuhaasteen, joka kesti toukokuusta elokuuhun. Tarkoituksena oli lukea kirjoja eri puolilta maailmaa. Tavoitteena oli lukea niin sanotusti ei-länsimaista kirjallisuutta.

Maailman ympäri

Oma henkilökohtainen haasteeni on lukea kirjoja kaikista maailman maista. Kirjailijan täytyy olla kotoisin kyseisestä maasta, ja kirjan tapahtumien tulee sijoittua kyseiseen maahan. Tänä vuonna luin haasteeseen 4 kirjaa. Olen lukenut haasteeseen yhteensä 57/195 kirjaa.

#queerlukuhaaste2022

Osallistuin instagramissa järjestettyyn lukuhaasteeseen lukemalla jokaiseen kohtaan yhden kirjan. Minusta on mielenkiintoista osallistua lukuhaasteisiin ja tutustua kirjoihin, joihin en vielä ole tutustunut.

Ajatukset kohti uutta vuotta

Haluaisin haahuilla kirjastossa kirjahyllyjen väleissä ja lukea kirjoja, joiden aiheet puhuttelevat juuri sillä hetkellä. Luin tänä vuonna muutaman kotimaisen klassikon, ja olisi mukavaa tutustua joihinkin lukemattomiin klassikoihin uutenakin vuonna. Tykkään lukea vuodenaikaan liittyen kuten syksyllä kauhukirjoja ja joulukuussa joulukirjoja. Haluaisin oppia kirjojen avulla jotain uutta. Odotan mielenkiinnolla Helsingin kirjamessuja. Minusta oli hauskaa päivystää kirjasomenkohtauspaikalla ja päivittää tunnelmia instagramin puolelle. Kirjaharrastajien tapaaminen on mukavaa.

Hyvää uutta vuotta 2023!

perjantai 30. joulukuuta 2022

Hannele Lampela: Talventaian tarinoita: Lohikäärmeen kirous

Talventaian tarinat jatkuvat. Gretan ystävä Are valmistautuu vuorostaan omaan koetukseensa. Hän matkaa Pentameroneen, jota hallitsee kuningas, jonka hovissa on kolmetoista kaunista prinsessaa. Are pääsee yhdeksi kaunottarista, mikä tuntuu ihanalta. Hän on aina kokenut olevansa ruma ja tyhmä. Kuningas vaatii Area kukistamaan lohikäärmeen, minkä jälkeen hän pääsisi asumaan linnan torniin. Mikä lopulta onkaan hirviö, joka Aren pitää voittaa?

"- jostain syystä hän vain halusi olla juuri sellainen kuin piti. Tuntui, että valtakunnassa oli tarkat säännöt siitä, miten piti käyttäytyä ja miltä piti näyttää." (s.176)

Kirjassa pohditaan toksisia käytösmalleja ja ulkonäkövaatimuksia. Lasten itsetunto on huono, jos he kuulevat alituiseen alentavia kommentteja vanhemmiltaan, aikuisilta ja ikätovereilta. Lapset kadottavat itsensä mukautuessaan toisten luomaan maailmaan. Kirja opettaa, että jokainen saa olla juuri sellainen kuin on.

"Kerro, kerro, kuvastin, ken on maassa kaunehin?
Are pyöräytti silmiään.
'Paljon kiinnostaa.'" (s.19)

Aren tarinan ohella paljastuu hieman lisää uutta tietoa Talventaiasta ja sen perustajista. Vaikuttaa siltä, että he ovat halunneet luoda paikan, jossa kaltoin kohdellut lapset saavat kokea, miltä tuntuu, kun saa tukea, kannustusta ja ystävyyttä. Traumat on mahdollista voittaa sekä yksin että yhdessä.

torstai 29. joulukuuta 2022

Hannele Lampela: Talventaian tarinoita: Lumikuningattaren lumous

Greta ja Kai elävät köyhien ja riitaisten vanhempiensa luona toisiinsa tukeutuen. Eräänä aamuna ulkona pyryttää lunta, vaikka pitäisi olla kesä, ja Kai on kadonnut. Vanhemmat eivät muista lastaan, eikä häntä näy valokuvissa. Gretan mielenkiinto kohdistuu eriskummalliseen taloon, joka on ilmestynyt yön aikana kylän kukkulalle. Hän lähtee tutkimaan asiaa ja löytää itsensä keskeltä satuja.

"'Tulitikkutytön ansiosta me olemme kaikki täällä tänään...', hänen edellään kulkeva Suri vastasi. 'Kerrotaan, että hän sai tarpeekseen aikuisten tarinoista ja päätti muuttaa omaa tarinaansa. Hän oli meistä ensimmäinen." (s.55)

Talventaika on kaltoinkohdeltuja lapsia varten. Siellä on kaikkea, mitä lapset kaipaavat kuten haleja, suukkoja ja 'joku', joka auttaa. Lapset ottavat oman elämänsä omiin käsiinsä, kun aikuiset eivät kykene huolehtimaan heistä. Heidän ei ole pakko olla aikuisten tarinoiden vankina, vaan he voivat alkaa kirjoittaa omaa tarinaansa. Lapsilla on ensin oltava itsetuntemusta, itseluottamusta ja tarvittavat tiedot ja taidot, jotta ratkaiseva irtiotto voi tapahtua. Kirja käsittelee sitä, kuinka perheväkivalta vaikuttaa lapseen sekä fyysisesti että henkisesti. Lapsen ei ole pakko sietää tilannetta ja elää siinä. Hänen täytyy saada kuulla, että hän ei ole yksin tai ainoa laatuaan. Hänen ei tarvitse tuntea häpeää ja salata tarinaansa.

"Kautta aikain lapset ovat sietäneet jos jonkinmoista kamaluutta aikuisilta, ja se tarina toistuu aina vain toistumistaan." (s.63)

"- aikuiset eivät hallitse omia tarinoitaan. Kun he kasvavat aikuisiksi, he siirtävät oman surunsa ja vihansa eteenpäin uusille lapsille, ja sitten nämä lapset tekevät niin jälleen omille lapsilleen." (s.63)

Talventaiassa kaikki tarinat ovat läsnä. Tarinankertojain kilta on kuin Tylypahka, jonka opettajat ja oppiaineet ovat eriskummallisia. Osanottajat ovat jakautuneet pöytiin asemansa mukaisesti. Taitotaso näkyy viittojen väreissä. Ruoan tarjoilee joukko 'jokuja', jotka palvelevat itseään vähätellen ja ilman palkkaa. Lähellä sijaitsee Hämärmetsä, jonne ei saa mennä. Koulutarvikkeet täytyy ostaa taianomaisista kaupoista. Karkkikauppakin on, tottakai. Lapset ja heidän haasteensa ovat samankaltaisia kuin Lumikin tai Tuhkimon pahojen sisarpuolien.

"Miksi Greta ei saanut aikuisilta apua, tai miksi aikuiset eivät vain hakeneet Kaita turvaan?" (s.110)

Jokainen meistä voi päättää, kirjoittaako kauhutarinaa vai onnellisia loppuja.

keskiviikko 28. joulukuuta 2022

Stephanie Garber: Olipa kerran särkynyt sydän

Evangeline Fox janoaa rakkautta. Hän haaveilee menevänsä naimisiin Lucin kanssa, mutta pettyy karvaasti kuullessaan miehen vievän vihille sisarpuoli Marisolin. Evangeline ryntää rukoilemaan häiden estämisen puolesta Herttaprinssin kirkkoon, sillä hän uskoo, että prinssi jos kuka tietää kaiken menetetystä rakkaudesta. Apu ei saavu ilman kovaa hintaa, mutta Evangeline on valmis maksamaan seurauksista.

"Välillä hän kyllä tunsi olevansa itsekin kuin perähyllyn pölyinen vanha kirja. Nide, joka oli aikoinaan ollut suosittu mutta jota kukaan ei enää huolinut." (s.55)

Evangeline on teinityttö, joka nauttii huomion keskipisteenä olemisesta. Hän janoaa seikkailuja kuunneltuaan koko lapsuutensa nyt jo edesmenneen äitinsä satuja mystisestä Pohjolasta. Kirottuja tarinoita, jotka maagisesti keskeytyvät juuri ennen loppuratkaisua. Evangeline tarvitsee rakkautta millä hinnalla hyvänsä. Sitä etsiessään hän kuvittelee olevansa koskematon ja ikuinen. Hän tekee jatkuvasti virheitä ja moraalittomia päätöksiä. Hän ei kaihda mitään synkkää tai epäilyttävää. Hän luottaa prinssin pelastavan itsensä ja saavansa onnellisen lopun. Ymmärrettävää, kun elää maailmassa, jossa on loputtomasti loppuja.

"Hän kaipasi todellista rakkautta, sellaista jonka voima kykenee murtamaan loitsun -" (s.268)

Kirja on suunnattu nuorille, jotka rakastavat lukea seikkailuista ja pahoista pojista ja tykkäävät leikkiä pukuleikkejä. Tarina on elokuvallinen ja nopeatempoinen. Tekstin lomassa on lehtijuttuja, mikä katkaisee tarinaa ja tuo vaihtelua. Romantiikka saa hormonit hyrräämään. Lukija voi kuvitella itsensä Evangelinen paikalle toinen toistaan jännittävämpiin ja kiehtovampiin tilanteisiin. Kukapa ei haluaisi tuntea olevansa erityinen.

"'Se johtuu siitä, että olette etsinyt väärästä paikasta.'" (s.171)

Garber on keksinyt ainutlaatuisen ja vinoutuneen maailman luotuaan ensin Caravalin, sitten Valendan ja nyt Pohjolan. Ne viekoittelevat vierailijat luokseen valheellisilla lupauksillaan ja paholaismaisilla houkutuksillaan. Olisin itse erittäin mielelläni tutkinut lisää Torneilla sijaitsevia maagisia kauppoja, availlut useampia kaaria, nuuhkinut ihmeellisiä tuoksuja, pakahtunut taianomaisten herkkujen määrästä ja tietysti lukenut Susilinnan kirjaston kirjoja. En malta odottaa jatko-osan ilmestymistä, sillä eniten minua kiehtoi Pohjolan ensimmäisen kuningasperheen kohtalo ja Evangelinea koskeva ennustus. Kohtaloista puheen ollen. Nyt seuraa juonipaljastuksia. En olisi ikinä osannut arvata, että yksi Kohtaloista on vampyyri. Rakastan vampyyritarinoita, mutta en ole varma, sopivatko kyseiset olennot Pohjolaan. Toisaalta ne ovat perinteisiä taruolentoja, ja Pohjola vaikuttaa tarinoiden alkukodilta.

"Kujalla oli vain yksi ovi, jota koristi pääkallorinki, ja se pani ajattelemaan, ettei täällä puuhattu ainakaan mitään tervehenkistä." (s.146)

sunnuntai 25. joulukuuta 2022

Sarah Morgan: Lumihiutaleiden alla

Kayla Green matkustaa New Yorkin toimistoltaan Vermontiin tehtävänään luoda täydellinen markkinointisuunnitelma konkurssin partaalla keikkuvalle Snow Crystalin lomakohteelle. Hän haaveilee työn teosta syrjäisessä lomamökissä kaukana suurkaupungin jouluhulinasta. Perheyrityksen johtajana häärivä Jackson O'Neil on päättänyt toisin. Hän vetää Kaylan keskelle joulun ihmemaata piparien leipomisineen, kuusen koristeluineen ja rekiajeluine kaikkineen. Jackson ihastuu Kaylaan ensi silmäyksellä ja tekee kaikkensa saadakseen jäänkovan bisnesnaisen sulamaan.

"Jacksonille ei tuntunut tuottavan ongelmia sekoittaa työ ja huvi." (s.160)

Tarinaa hallitsee muutoksen pelko. Jacksonin isoisää ahdistaa sitoa oma pojanpoikansa omaan unelmaansa, joka ei edes näytä enää samalta kuin ennen. Hän ei ymmärrä moottorikelkkojen ja lasketteluhissien päälle, sillä hän on tottunut vaelluskenkiin ja koiravaljakoihin. Pelko saa toimimaan vihamielisesti ja hävyttömästi. Kayla pelkää puhua henkilökohtaisista asioista ja näyttää oman todellisen minänsä. Hän piiloutuu ammattimaisen, hajuttoman ja mauttoman työroolin taakse, minkä avulla hän on saanut kokea hyväksyntää. Ulkopuolisuus on hallinnut koko hänen elämäänsä. Kayla ei uskalla olla näkyvä ja hyväksytty omana itsenään.

"Kayla ei toivonut muuta, kuin että joulu olisi mahdollisimman pian ohi." (s.18)

Näennäisen sympaattisessa, humoristisessa ja romanttisessa tarinassa on ongelmakohtia. Ne liittyvät kauneusihanteisiin ja miesten käytösmalleihin. Kaylalle työ on koko elämä. Hän ei nuku. Hän ei syö mitään. Ei etenkään aamiaista. Hän on laiha ja pienikokoinen. Lukija saa kuulla Kaylan epäterveistä tavoista aina uudestaan ja uudestaan. Ei kukaan jaksa tehdä töitä nukkumatta ja syömättä. Ei kukaan selviä hengissä nukkumatta ja syömättä. Lihominen on kauhistus. Lihavalta näyttäminen esimerkiksi toppahousuissa on kamalaa. Lettuja saa syödä vain jos on tehnyt mittavan urheilusuorituksen. Jackson vie ja Kayla vikisee. Mies ei usko, kun Kayla sanoo toistuvasti ei. Hän ei kunnioita Kaylan asettamia fyysisiä tai henkisiä rajoja, vaan kokee oikeudekseen jatkuvasti ylittää ne. Hän haluaa pelastaa Kaylan ja muokata hänestä haluamansa laisen. Hän esimerkiksi irrottaa kysymättä naisen hiussoljen, jotta hiukset ovat vapaina. Hän haluaa pukea naisen tietynlaisiin vaatteisiin. Hän odottaa, että Kayla olisi nauravainen. Rakkaudesta se hevonenkin potkii ja silleen. Kayla toteaakin, että siitä tietää, että mies on ihastunut, kun tämä puhuu karhealla ja vaarallisella äänellä. Ikävää, että hän ajautuu toksiseen suhteeseen varsinkin kaiken sen jälkeen (ja ehkä juuri sen vuoksi), mitä hän on elämässään kokenut, vaikka tarinassa nähdäänkin tilanne näennäisesti toisin.

"Jackson tiesi, mitä halusi, ja sai sen." (s.111)

Elizabeth ja ranskalainen kokki Elise ovat suosikkejani. Heidän joulupuuhasteluistaan on hauska lukea. He ovat molemmat osaavia naisia. Etenkin Elise osaa pitää puoliaan. Perheen nuorimmainen, Jess, herättää toivoa paremmasta ja nykyaikaisemmasta huomisesta positiivisella voimakastahtoisuudellaan.

"Oliko hän ainoa, joka inhosi joulunaikaa?
Oli kai olemassa joku muukin, joka tunsi samoin?
Joku, joka ei odottanut joulun olevan iloa ja onnea?" (s.9)

perjantai 23. joulukuuta 2022

Jenny Bayliss: Jouludeitti x 12

Kate on ilmoittautunut ystävänsä painostuksesta treffipalveluun, joka järjestää kahdettoista treffit eri miesten kanssa ennen joulua. Ystävä on itse kiireinen kahden lapsen äiti. Kate on juuri saanut palautettua hyvät välit toiseen ystäväänsä Mattiin, jolla on kädet täynnä töitä kahvilabisneksessä, jossa Kate auttaa leipomalla vitriiniin makeita herkkuja. Päätyönään Kate on tekstiilisuunnittelija. Hän on työskennellyt Lontoossa, mutta palannut asumaan kotikylään huolehtiakseen isästään. Kate on turhautunut miehiin etsittyään heitä maailmalta. Löytyisikö kotipaikkakunnalta viimein se oikea?

"'Mikä sai sinut päättämään, että nyt on oikea aika löytää uusi kumppani?'" (s.229)

Kirjaa voisi kuvailla sanoilla jouluinen, humoristinen, myötähäpeällinen, suloinen, herttainen, romanttinen ja herkullinen. Pidin eniten kohdista, joissa kuvailtiin talvista ympäristöä, jouluherkkuja ja jouluvalmisteluja. Kaksitoista treffiä oli vähän liikaa, vaikka ne olivatkin viihdyttävää luettavaa. Seitsemän olisi ollut ihan riittävästi, sillä treffit alkoivat toistaa itseään ja tarina alkoi tuntua turhaan pitkitetyltä. Varsinkin, kun loppuratkaisu oli alusta asti täysin selvä. Lukijan tehtäväksi jäi jännittää, kuinka sinne päästään. Suosittelen kirjaa joululomalukemiseksi.

"'Enkä todellakaan halua kuulla sinun tai kenenkään muunkaan suusta tuomitsevia kommentteja rakkauselämästäni.'" (s.243)

keskiviikko 21. joulukuuta 2022

Francesca Hornak: Viikko on pitkä aika

Birchin perhe viettää joulun karanteenissa, sillä lääkärinä toimiva tytär on altistunut haagvirukselle. Neljän seinän sisällä pitkästä aikaa yhdessä oleminen ei ole helppoa. Arvata saattaa, että draamalta ja salaisuuksien paljastumiselta ei voi välttyä.

"Kotiinpaluu voi olla yksinäistä." (s.145)

Perheen äiti Emma salaa vakavaa sairauttaan, isä Andrew lehtolastaan, Olivia poikaystäväänsä ja Phoebe parisuhdeongelmiaan. Kirja on ennen kaikkea juonivetoinen. Birchin perhe käy läpi koko tunneskaalan.

"Mitä helvettiä hän sanoisi? Hän oli keskellä kohtausta ilman käsikirjoitusta - täysin harjoittelemattomana ja valmistautumattomana." (s.189)

'Booklist' on todennut, että kirja koskettaa heitä, jotka taantuvat lapsuudenkodissaan. Henkilöiden keskinäistä kanssakäymistä ja sen muutosta on kiinnostava seurata. Heillä on toisistaan tietynlaiset mielikuvat, mitkä eivät enää pidä paikkaansa. Henkilöiden suhtautuminen toisiinsa luonnollisesti muuttuu ja syvenee.

"'Onhan tämä sokki, muruseni, mutta olemme kaikki aikuisia.'" (s.266)

Kiinnitin kirjaa lukiessani huomioni syömiseen. Phoebe laskee kaloreita, ja Olivia on erittäin laiha, mistä sisko on kateellinen. Laihuus on jopa vienyt pois hänen kuukautisensa. Andrew on ruokakriitikko, mutta silti 'superlaiha'. Emma purkaa tarmonsa ruoan laittamiseen, mikä oli hänen haaveammattinaan ennen tyttöjen syntymää. Hänen tavoitteenaan on tehdä perheenjäsenille täydellinen ateria, mutta se on vaikeaa etenkin, kun mies on tottunut Michelin-ravintoloihin. Olivian mielestä äiti pakkosyöttää häntä kuin syöttöhanhea, mikä on aika kielteinen mielikuva syömisestä. Ruoka liitetään tarinassa tunteisiin ja ympärillä tapahtuviin asioihin. Syömisessä on sääntöjä, kuten että surun keskellä syöminen on epäkunnioittavaa. Ihmettelin, miten syömiseen liittyvät säännöt ovat syntyneet. Ihmisen pitää syödä. Syömätön ihminen ei ole toimintakykyinen. Hän ei voi auttaa toista ihmistä kriittisessä tilanteessa, jos hän ei huolehdi itsestään. Syömättömyydessä, silloin kun ihmisellä on tarve syödä, ei ole mitään järkeä. Jokaisella on lupa syödä.

"Yleensä syömässä oli enemmän ihmisiä, koska Emma kutsui mielellään talon täyteen. Vieraat saivat kotiväen käyttäytymään paremmin." (s.67)

perjantai 16. joulukuuta 2022

P.D. James: Mistelimurha ja muita kertomuksia

Neljä novellia. Neljä murhaa. 'Mistelimurha' kertoo rikoskirjailijasta, joka on ollut nuoruudessaan todistamassa murhaa. Ruumis on löytynyt kirjastosta, jonka ovi on lukittu sisältäpäin. Komisario löytää jälkiä ulkopuolisesta tunkeutujasta, mutta rikoskirjailija epäilee tekoa lähimmäisen suorittamaksi. Novellin loppuratkaisu hätkähdyttää.

"Ja sitten koittaa kohtalokas joulupäivä." (s.33)

'Hyvin tavallinen murha' on tarina Ernest Gabrielista, joka on syrjäytynyt mies, joka on harrastanut tirkistelyä. Hänen tirkistelynsä kohde on murhattu. Ernest on päättänyt seurata murhan käsittelyä ja osallistua oikeudenkäyntiin, jossa syytetään murhatun miesystävää, jonka Ernest tietää olleen poissa murhan tapahtumahetkellä. Novelli on kaiken kaikkiaan inhottava.

"Kaikki oli käynyt sattumalta." (s.42)

"Boxdalen perintö" seuraa komisario Dalglieshin selvitystyötä. Hänen tehtävänään on paljastaa, onko kaniikin isotäti Allie aikoinaan myrkyttänyt aviomiehensä. Vaiherikkaan työn jälkeen paljastuu yllättävä totuus.

"Nuoko ovat murhaajan kasvot?" (s.84)

"Joulun kaksitoista johtolankaa" on ennalta-arvattava ja tylsähkö tarina Helmut Harkervillen sedästä, joka on miehen mukaan tehnyt itsemurhan. Komisario Dalgliesh huomaa kaksitoista asiaa, jotka eivät käy kertomuksen kanssa yksiin ja paljastaa totuuden.

"Olen hiukan kysellyt teistä, ylietsivä. Vähän mutkikasta näin joulun aikaan, mutta joku sentään oli Lontoossakin hengissä ja selvin päin." (s.116)

Tarinat ovat helppolukuisia ja Agatha Christiemäisiä. Ne eivät välttämättä ole mieleenpainuvia, mutta hetkellisesti viihdyttäviä. Tarinoiden parhaana puolena näkisin henkilöiden vahvan kuvauksen.

tiistai 13. joulukuuta 2022

John Grisham: Joulua pakoon

Luther ja Nora Krank eivät vietä joulua tänä vuonna, sillä he lähtevät risteilylle. He ovat saaneet tarpeekseen joulustressistä. Uutinen aiheuttaa kanssaihmisissä vastareaktion. Ei tule kysymykseenkään, että Krankit eivät viettäisi joulua! He ovat aina tilanneet partiolaisilta kuusen. He ovat aina ostaneet poliiseilta kalenterin ja pelastajilta hedelmäkakkuja. Ystävät on aina kutsuttu aaton juhlaan. Naapurit ovat aina havitelleet yhdessä parhaan joulukadun palkintoa. Työpaikan juhlista puhumattakaan. Kestääkö Lutherin ja Noran suunnitelma? Mikä on perimmäinen syy sille, että pariskunta haluaa jättää tämän joulun väliin?

"Päätös jättää joulu huomiotta lujittui Lutherin mielessä entisestään aina kun muut yrittivät loukata hänen oikeuttaan tehdä niin kuin halusi." (s.74)

Joulu on rauhatonta ja kiireistä aikaa. Yksi riitelee perheensä kanssa kuusta koristellessa. Toinen taittaa niskansa kiinnittäessään valoja katolle. Kolmas menettää hermonsa ruokakaupan tungoksessa ja liikenneruuhkassa. Jokainen kynnelle kykenevä saapuu kerjäämään rahaa hyväntekeväisyyteen. Joulu nielee rahaa kaikkeen turhaan kuten hyödyttömiin lahjoihin ja pian poisheitettäviin kortteihin. Joulu on harmaita hiuksia aiheuttava rituaali, joka jokaisen on pakko suorittaa. Ei vastaväitteitä. Joulu on oman mielenterveyden menettämisen ja turhanpäiväisen kuluttamisen aikaa.

"Miksi oli niin vaikeaa tanssia edes joskus oman pillinsä mukaan? Tehdä jotakin sellaista mitä kukaan muu ei ollut uskaltanut tehdä?" (s.125)

Luther ja Nora ovat päättömiä. He arvottavat ihmisiä tumman ihonvärin perusteella, vaikka samaan aikaan pyrkivät tummentamaan omaa ihoaan solariumissa. He yrittävät laihduttaa itsensä rantakuntoon, mutta haaveilevat nimenomaan risteilylaivan buffetpöydässä istumisesta. He tyrmäävät joulun täysin, vaikka ovat aina osallistuneet joulun viettoon samoin rutiinein. Lutherin ja Noran ajattelu ja teot eivät käy järkeen. He hakevat paikkaansa ja kulkevat äärilaidoista toiseen. Heidän elämänsä on kohdannut kriisin. Heidän yhteisönsä on kohdannut kriisin. Joku on alkanut ajatella omilla aivoillaan, poiketa joukosta ja toimia toisin kuin on totuttu. Se on uhkaavaa. Erilaisuus on pelottavaa. Hyväksyttyyn muottiin tulee pyrkiä. Irtautuminen on haastavaa, jos ei mahdotonta.

"Tarvitsemme lomaa. Vapaata edes yhtenä vuonna." (s.39)

Lutherin ja Noran tarina on hulvaton. Meno käy sivu sivulta villimmäksi, kunnes kaikki menee aivan yli. Mahtava tarina yhteisön voimasta pahimmillaan ja parhaimmillaan. Mielestäni kirja on oivallinen, sillä se herättää paljon ajatuksia ja monia eri tulkintoja. John Grisham tekee joulusta viimeisen päälle pilaa. Tämä on kirja, jota ei kannata ottaa kirjaimellisesti.

"'Se on koomista.'
'Minua ei naurata.'" (s.49)

Mielestäni jokainen saa juhlia joulua kuten haluaa ja ihmisten on kunnioitettava päätöstä. Juhla tulisi suunnitella yhdessä sen sijaan että yksi perheenjäsen sanelee kaiken. Ääripäihin menemisen sijasta kannattaa etsiä keskitietä: säilyttää omassa joulun vietossa itselle merkitykselliset asiat ja jättää stressaavat pois. Tärkeintä on pysyä sekä itselleen että läheisilleen rehellisenä, kunnioittavana ja avoimena.

sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Mika Waltari: Joulutarinoita

Joululehtiin kirjoitetut joulua eri näkökulmista kuvailevat tarinat on koottu kirjaksi. Tarinoita kuvataan takakannessa herkiksi, elämänviisaiksi ja hiljaisen humoristisiksi. Aiheina ovat perhe, rakkaus, yksinäisyys, suomalaisuus, luokkaerot, elämänkulku, sukupolvien ketju ja kaupungin ja maaseudun suhde toisiinsa. Tarinoista löytyy myös sota-ajan joulu. Aika paljon koiria. Yksi possukin. Pääteemana on joulurauha, joka löytyy sydämestä.

"Kirjat eivät pettäneet, ne antoivat unohduksen, mielikuvituselämän lyhyen, häviävän onnen." (s.151)

'Insinööri Jalovaaran uskomaton seikkailu' johdattaa Karhulan kanssa vedon lyöneen Jalovaaran nimensä mukaisesti uskomattomaan seikkailuun, jonka lopputulosta en olisi osannut tarinan alkaessa arvata. Jalovaara on nimittäin sitä mieltä, että osaa varjostaa ihmisiä yhtä hyvin kuin rikospoliisi. Karhula osoittaa Jalovaaralle sattumanvaraisen varjostuskohteen ja käskee miestä pysymään tämän kannoilla vuorokauden ajan.

"Joulu kuin joulu, aina se jollakin tavoin tuli vietetyksi, eihän hän ollut tunteellinen." (s.105)

'Pieni villipeto' on Waltarin panostus orpolapsista kertovien joulutarinoiden joukkoon. Tuomari Jankko, joka kokee olonsa kiusaantuneeksi lasten parissa, saa ristikseen kaukaisen sukulaistytön siksi aikaa, kunnes hänelle löytyy uusi koti. Arvata saattaa, miten lopulta käy.

"Eihän lapsesta voinut olla muuta kuin häiriötä. Se oli selvä." (s.117)

"Kapinalliset naiset" tarinassa kaksi naista pohtii, kuinka he tekevät huonoa työtä huonolla palkalla ja huolehtivat siinä sivussa vanhenevista vanhemmistaan ja sukulaislapsistaan, kun miehet opiskelevat heidän kustannuksellaan hyväpalkkaiseen työhön, minkä jälkeen lakkaavat pitämästä yhteyttä paitsi apua kaivatessaan.

"Käsitätkö, ettei aina jaksa olla kiltti ja kärsivällinen. Joskus täytyy purkautua." (s.259)

Tarinat herättävät henkiin menneen aikakauden. Ihmisiä ja heidän tapojaan ja ympäristöään ei enää ole. Jäljellä on haalistuva mielikuva. Aavistus joulun ajan erityislaatuisesta tunnelmasta.

lauantai 10. joulukuuta 2022

Milly Johnson: Kirsikoita ja joulun taikaa

Kuusi ihmistä matkustaa autoillaan Yorkshiren halki Englannissa. Heidät yllättää vuosisadan lumimyrsky, minkä vuoksi he päätyvät hakemaan suojaa samasta majatalosta. Omistaja ei ole paikalla, mutta paikka on varustettu jouluksi tulevia asiakkaita varten kaikella, mitä jouluna saattaa tarvita. Bridge ja Luke ovat pitkään erossa ollut ja riitaisa aviopari, joka on viimein päättänyt hakea avioeroa. Mary kuljettaa pomoaan, ja ihastuksensa kohdetta, Jackia bisnestapaamiseen, joka kuitenkin peruuntuu. Aviopari Charlie ja Robin ovat matkalla Skotlantiin viettämään viimeistä joulua yhdessä, sillä Charlie on kuolemansairas. Joulun vietto eristyksissä muusta maailmasta tekee ihmeitä jokaiselle heistä.

"Kun vilkaisee ulos, voisi hyvin kuvitella, että aurinko on sammunut. Ehkä me kaikki olemme näyttelijöitä tosielämän katastrofielokuvassa.'" (s.154)

Tarinan asetelma on brittiläisen jouluinen ja näennäisen romanttinen. Majatalossa on lämmittävä takkatuli, perinteisiä brittiläisiä jouluruokia, lumimaisema ja sattumanvaraisesti yhteen kerääntynyt ihmisjoukko. Radiosta kuuluu joululauluja, ja ihmiset naljailevat toisilleen hyväntahtoisesti. Tarinan lopusta löytyy ripaus maagista realismia. En ole ihan varma, pidänkö ratkaisusta. Tarinassa esillä ovat sukupuoliroolit, erilaiset parisuhteet, työpaikkaromanssit, luokkaerot, varallisuus ja luksustuotteet ja -ruoka. Romantiikka genrenä on minulle haastava, sillä huomaan kiristeleväni hampaitani tarinoista nauttimisen sijasta.

"'Cocktailkirsikoiden tuoksusta tulee aina joulu mieleen', Charlie sanoi. 'Syön niitä vain joulukuussa, koska ne saavat minut aivan sekaisin odotuksesta.'" (s.158)

Kirjan lukeminen saa pohtimaan, mitä elämän kunnollinen 'eläminen' kenellekin tarkoittaa. Tarinan henkilöille se liittyy selvästi vaurastumiseen, puolison ja lasten hankkimiseen ja elämyshakuisuuteen. Kirsikoiden poimimiseen kakun päältä.

sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Agatha Christie: Simeon Leen testamentti

Upporikas Etelä-Afrikassa omaisuutensa koonnut vanhus Simeon Lee kutsuu sukunsa viettämään kanssaan joulua. Syy ei ole lähimmäisenrakkaus, vaan halu pitää toisia pilkkanaan. Varsinkin ilmoittamalla, että haluaa joulun ja uudenvuoden välillä muuttaa testamenttiaan. Ilta päättyy Simeon Leen murhaan, jossa on useita merkillisiä yksityiskohtia. Tarvitaan Hercule Poirot selvittämään tapaus.

"Minä olen vanha ja sairas, niinhän ne sanovat, mutta en sentään ole vielä ihan lopussa! Ohhoh, vanhassa maantierosvossa on sentään vielä paljon elämää. Ja elämässä on vielä paljon hauskuutta!" (s.45-46)

Kiinnitin kirjan alkupuolella huomioni miesten tyyliin puhua naisista jokseenkin inhottavasti. Etenkin sukulaismies, joka muun muassa haaveilee sukulaistytöstä seksuaalisesti, mikä on erittäin inhottavaa ja epäsopivaa. Kirjan edetessä löytyy syy kuvaustavalle. Tarina perustuu keskusteluille, joten en usko, että se on kovinkaan mieleenpainuva. Voisin siitä syystä kuvitella voivani lukea kirjan uudestaan muutamien vuosien päästä joulun alla, vaikka kirja ei kovin jouluinen lopulta olekaan.

"Mainio keksintö, tämä joulu! Vahvistaa perhetunnetta ja tuo esille meissä piilevän hyvän." (s.76)

'Simeon Leen testamentti' on kiehtova ja vähäeleinen suljetun paikan mysteeri. Hercule Poirot viettää aikaa murhan tapahtumahetkellä paikalla olleiden kanssa ja päättelee tietysti murhaajan henkilöllisyyden. Täytyy sanoa, että en olisi koskaan osannut arvata. Agatha Christie on ollut yksi suosikki kirjailijoistani varhaisnuoruudesta asti.

"Näytätte kaikki niin synkiltä. Mikä on hätänä?" (s.75)

perjantai 2. joulukuuta 2022

Astrid Lindgren: Muistan joulun

Astrid Lindgren muistelee lapsuutensa joulua vuodelta 1913. Siihen on kuulunut kuusenhaku, joulusiivous, lahjojen avaamisen odotus, vierailu isoäidin luona, serkkujen kanssa leikkiminen ja joulukirkkoon osallistuminen.

"Vaan jo pilven takaa valo hohtaa!
Polku tuttu kotitanhuville johtaa."

Kirjassa on kaunis kuvitus, joka on Cecilia Heikkilän käsialaa. Suomennos on Kristiina Rikmanin. Kuvissa herää henkiin mennyt aika. Kirja on kuin konkreettinen, vaikkakin pikkuruinen, tallenne menneestä kulttuurista. Siinä näkyy tapojen lisäksi asumukset, ruoka, esineet ja vaatetus.

"On niin kaunista, kun on lunta ja pimeä metsä ja tähdet valaisevat."

Tarinan lukeminen vie vanhan ajan joulutunnelmaan. Kaikki ei ole täydellistä. Lapset käsketään pois jaloista, pikkusisarus kaataa maidon pöydälle ja metsään meinaa eksyä, mutta perinteisten rutiinien noudattaminen luo tunnelmaa ja turvaa. Lapset eivät voi kuin ihmetellä ympärillä tapahtuvia ihmeitä.

"Äkkiä oli tullut ilta, ja kun äiti ja hänen sisaruksensa alkoivat laulaa 'Maan korvessa kulkevi lapsosen tie', tiesimme että oli aika lähteä kotiin."

keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Max Bolliger: Jouluklovni

Klovni matkustaa vastasyntyneen kuninkaan luokse antaakseen hänelle lahjoja. Hän luovuttaa lahjansa kuurolle, sokealle ja mykälle lapselle matkan varrella, jolloin hän päätyy kuninkaan eteen tyhjin käsin. Mikä onkaan lopulta lahjoja tärkeämpää?

"Jokaisen klovnin tavoin hänkin etsii viisautta."

Kuvakirjan tarina on uskonnollinen, omaperäinen ja viisas. Sen lukeminen saa silmät kyyneltymään, sillä se on niin kaunis. Gianni De Connon kuvitus on tunnelmallinen ja lempeän pehmeä. Kuin katselisi toiveikkaaseen muinaisuuteen.

"Ainoastaan klovni seisoi seimen luona tyhjin käsin."

lauantai 26. marraskuuta 2022

Liz Braswell: Toinen tähti oikealla

Kuusitoistavuotias Wendy kokee elämänsä ankeaksi perheensä palvelijana kotonaan Lontoossa. Hän haikailee Mikä-mikä-maahan matkaamisesta, mutta Peter Pan ei vain saavu hakemaan varjoaan, jotta Wendy pääsisi hänen kanssaan matkaan. Wendy menee joelle ja tekee sopimuksen Kapteeni Koukun kanssa. Hän antaa merirosvolle Peterin varjon maksuksi edestakaisesta matkasta. Tietysti asiat eivät mene aivan niin kuin Wendy on suunnitellut. Kapteeni Koukulla on vaarallisia suunnitelmia, Peter Pan on kadonnut, kadonneet pojat ovat riidoissa keskenään ja Helinä-keiju ei ole Wendyn suurin ihailija, mutta silti tytön on keksittävä keino pelastaa koko Mikä-mikä-maa.

"Mikä-mikä-maa ei ollutkaan niin yksinkertainen - tai viaton - kuin Wendy oli luullut." (s.106)

Wendy on tyttö, joka ei sovi muottiin. Hän ei osaa käyttäytyä oikein. Hän puhuu liikaa. Hän kirjoittaa satuja, mitä vanhemmat eivät hyväksy. Häntä vaaditaan aikuistumaan. Wendy kokee erilaisuutta, kun muut eivät hyväksy häntä sellaisena kuin hän on. Häntä syrjitään. Kukaan ei halua puhua hänen kanssaan. Wendy huomaa, mitä haasteita tytöt yleisestikin kohtaavat elämässään. Tytöillä on liian vähän rooleja valittavanaan. Heidän elämänsä on vaarallista ja rajoitettua. Varsinkin jos ihonväri on tummempi.

"- keiju vain teki. Mitä ikinä halusi. Usein seuraukset olivat sanoin kuvaamattoman hurmaavia. Kun Wendy teki mitä halusi, ihmiset pahastuivat." (s.170)

Peter Panin ja Kapteeni Koukun välinen ikuinen taistelu on jokseenkin ahdistava. He ovat jumissa näennäisesti pysähtyneessä ajassa, vaikka kello tikittää myös Mikä-mikä-maassa. He eivät pääse toisistaan eroon. He ovat jumissa ajassa. Peter ei halua ikääntyä. Koukku janoaa menetettyä nuoruuttaan. He eivät osaa nauttia kuluvasta ajasta, vaan katsovat joko menneeseen tai tulevaan. He eivät näe omaa napaansa pidemmälle.

"Big Benin kellot kumisevat uhkaavasti kaikkien kaupungin kirkonkellojen ohella ilmeisenä tarkoituksenaan julistaa surusanomaa ajan kulumisesta, kuoleman lähestymisestä ja päivälliskeiton jäähtymisestä." (s.11-12)

Tarina on tuotu hienosti nykyaikaan. Kirjassa käsitellään ajan kulumista, muutoksen välttämättömyyttä, sukupuolirooleja ja ympäristöstä huolehtimista. Yksi mieleenpainuvimmista Wendyn seikkailuista on taistelu tenhokkaita vastaan. Ne vangitsevat uhrinsa näyttämällä kehossaan välkkyviä kiinnostavia kuvia. Kirja kyseenalaistaa nykyajan tavan olla liikaa kiinni somemaailmassa todellisen maailman sijasta.

"Nuorena sitä kuvittelee, että maailmassa on tilaa sille, mitä olet ja mitä haluat... Ja sitten sitä hoksaa, että aikuisten maailma on vielä rajoittuneempi kuin lasten." (s.94)

Wendy kokee Mikä-mikä-maassa elämänsä seikkailun. Hän oppii, kasvaa ja kehittyy. Hän huomaa selviytyvänsä hyvin itsenäisesti. Wendy luottaa omaan ääneensä ja puheidensa vaikutukseen. Hän löytää elämälleen tarkoituksen. Hän ymmärtää voivansa muuttaa maailmaa.

"Wendy halusi olla oman elämänsä sankaritar, jos ei muuta." (s.49)

tiistai 22. marraskuuta 2022

Anni Saastamoinen: Sirkka

Sirkka on kuin harmaa sivuhahmo. Hän käy töissä toimistolla ja välttää ystävystymistä työihmistensä kanssa. Hän ostaa kaupasta eineksiä, sillä hän pitää niistä. Hän pysähtyy tarkistamaan ilmoitustaulun ilmoitukset kirjoitusvirheitä ja kauniita käsialoja silmällä pitäen. Hän juo olutta viherkasveja kastellen. Vaatehuolto tuo elämään suurta tyydytystä, ja ohjelappujen jättäminen jokaiseen kuviteltuun paikkaan taloyhtiössä. Samoin pirskahtelevan Natalian kanssa ajan viettäminen. Öisin Sirkka valvoo. Pohtii syvällisiä. Katuu menneitä. 

"Sirkka ei kyennyt ymmärtämään, mikseivät tarkkuus ja sääntöjen rakastaminen ole kaikille tärkeitä." (s.10)

Tarinassa pohditaan yksinäisyyttä, ystävyyttä ja ihmisiin tutustumisen haastavuutta. Sirkka hyväksyy ihmisissä jotkin epätäydellisyydet, mutta joillekin hän laittaa negatiivista painoarvoa. Hän näkee ihmisissä ennen kaikkea heidän pienet ja pinttyneet tapansa kuten kylmien nakkien syömisen työpöydän ääressä. Hän itse pysähtyy joka kerta tutkimaan ilmoitustaulua kaupassa asioidessaan. Kyseiset piirteet tekevät kyseisistä ihmisestä sellaisia kuin he ovat, minä on toisaalta hellyyttävää, mutta toisaalta kummallista. Ystävät naurahtavat tavoille, joita tuntemattomat saattavat oudoksua.

"Mainoksissa nautiskellaan herkullisesta ruoasta yhdessä joko perheen tai pariskunnan toisen osapuolen kanssa. Yksikseen nautiskellaan vain jotain syntiseksi miellettävää, kuten jäätelöä tai suklaata, mikäli siis mainoksia on uskominen." (s.11)

Sirkka on ennen kaikkea tarina siitä, kuinka ihminen on totaalisen sinut itsensä kanssa ja kuinka yksikin ihana ystävä riittää. Äiti saattaa yrittää omalla tyylillään parhaansa mukaan tukea lastaan, minkä Sirkka tietyin rajoituksin sallii, vaikka äidin ja tyttären ajatusmaailmat eivät ihan kohtaa. Sirkka elää maailman kanssa sulassa sovussa, välillä hapuilee ja miettii synkkiäkin, mutta palaa sitten taas kotiin jotain oppineena.

"'Sinä tarvitset värejä elämääsi, lapsi!' sanoi äiti sitten verho-ostoksilla.
'Värit ovat yliarvostettuja', vastasi Sirkka." (s.56)

Sirkka on ihana kirja. Nautin tekstin lukemisesta. Se on tunteikas, herkkä ja humoristinen. Sirkka on moniulotteinen tyyppi. Ainutlaatuinen. Erilainen. Itsensä tunteva. Ei mielestäni ollenkaan massaa, vaan oman elämänsä päähenkilö.

perjantai 18. marraskuuta 2022

Clare Mackintosh: Panttivanki

Mina työskentelee ensimmäisellä suoralla lennolla Lontoon ja Sydneyn välillä. Lento saa paljon mediahuomiota, mutta Minan ajatukset ovat enimmäkseen kotona viisivuotiaan adoptiotyttären luona. Hänen avioliittonsa tila myös pohdituttaa. Mina löytää lennolla hänelle osoitetun uhkausviestin. Hänen on autettava lentokoneen kaappaamisessa tai muuten hänen tyttärelleen käy huonosti.

"Minulla on niin ikävä Sophiaa, että se tuntuu fyysisenä kipuna rinnassa, rakkaus ja syyllisyys ovat kietoutuneet yhteen niin ettei niitä voi erottaa." (s.151)

Kirjan aiheesta ei voi oikein puhua kertomatta juonipaljastuksia. Kaikkien tiedossa kuitenkin on, että lentoliikenne ei ole hyväksi ilmastolle. Se aiheuttaa liikaa päästöjä. Ihmiset ovat keksineet lentämisen eivätkä siitä luovu. Näiden kahden totuuden välille syntyy ristiriita, joka pitäisi ratkaista.

"Tien yli on ripustettu banneri, jossa lukee: NIITTYJÄ, EI KIITORATOJA." (s.35)

Kirjassa keskiössä on perhe. Mina on äiti, joka on kärsinyt siitä, että hän ei voi saada omaa lasta, joten hän yrittää tehdä kaikkensa, jotta hänen adoptiotyttärestään kasvaa eheä aikuinen. Lapsen kasvattaminen on haastavaa. Läsnä on ainainen huoli. Lisäksi on aviopuoliso ja hänen haasteensa, mitkä vaikuttavat avioliiton tilaan. Mina kohtaa monia yllättäviäkin asioita, jotka liittyvät vanhemmuuteen. Hän oppii, että hänen tyttärensä on kanssakäymisessä lukuisten ihmisten kanssa, jotka opettavat hänelle erilaisia asioita, jotka eivät välttämättä ole samassa linjassa omien ajatusmallien kanssa. Adoptiolasten kohdalla on haasteena myös esimerkiksi terveellisen kiintymyssuhteen luomisen onnistuminen.

"Ei olisi pitänyt lähteä Sophian luota. Minun ei pitäisi olla täällä." (s.151)

Täytyy todeta, että en pidä Minasta tai hänen perheenjäsenistään, mutta jännitin silti tarinan edetessä heidän kohtaloaan. Minan ajatusmaailma siitä, että äidin pitää tehdä kaikkensa lapsensa hyvinvoinnin eteen mistään muusta välittämättä, on sairaalloista, mutta vielä hurjempaa on, että ympäröivä maailma tukee ajatusta. En siedä Minan itsekeskeisyyttä. Pelkäsin kirjaa lukiessa imelää loppua, kun epäuskottavat tapahtumat seurasivat toisiaan, ja toivoin oikeuden toteutumista. Kirjan loppu yllätti tyydyttävällä tavalla. Paha saa palkkansa.

"Eikö tämän lapsen hengellä ole väliä?" (s.258)

lauantai 12. marraskuuta 2022

Le Fanu: Carmilla ja muita kertomuksia

1800-luvulla kirjoitetut kauhunovellit ovat merkillisesti tavattoman kiehtovia. Sheridan Le Fanu tiivistää tunnelmaa sivu sivulta, kunnes pääsee loppuhuipentumaan. Kirja sisältää neljä novellia: Vihreää teetä, Carmilla, Selonteko oudoista häiriöistä Aungier Streetillä ja Lapsi joka lähti haltijatarten matkaan.

"- aikalaiskriitikot pitivät häntä vanhanaikaisena ja epämuodikkaana, vaikka hänen teoksensa myivät erinomaisesti koko hänen uransa ajan." (s.6)

Vihreää teetä sisältää tarinan, jonka voi tulkita joko realistisesti tai fiktiivisesti. Se kertoo papista, joka kärsii mielenterveysongelmista tai paholaisapinan piinasta. Tri Hesselius kiinnostuu tapauksesta ja haluaa tutkia sitä. Ikäväkseni tarina loppuu juuri, kun se alkaa käydä kiinnostavaksi. Pidän eniten tapahtumapaikasta, joka on vanha talo, jossa on kynttilävalaistus ja kirjastohuone.

"Hän joi melkoisesti vihreää teetä, eikö vain?" (s.18)

Carmilla kertoo nimensä mukaisesti vampyyrista nimeltään Carmilla. Hän vaeltaa ilman fyysisen maailman rajoituksia turmellakseen nuorten naisten terveyden ja viattomuuden. Carmilla on lumoava, puoleensavetävä, aristokraattinen ja ikiaikainen. Romanttisessa kauhutarinassa kiehtovinta on tunnelma, jota ei löydy mistään muualta kuin goottilaisesta kauhukirjallisuudesta: sumussa lepäävä maaseutu linnoineen, raunioineen ja hautausmaineen kuun kurkistaessa pilvien raosta. Kiinnitin huomioni vampyyrin kuvaukseen. Carmilla joutuu palaamaan arkkuunsa nukkumaan, mutta kulkee ihmisten joukossa päivisin. Hänet on sidottu omaan nimeensä, josta voi tosin muodostaa anagrammin. Hänen kädenpuristuksensa on niin voimakas, että se aiheuttaa voimattomuutta loppuelämäksi. Hän jättää jälkeensä kaksi pientä hampaiden purentajälkeä kaulalle. Tarinassa karmivinta on vampyyrin metsästys.

"'Sinä olet minun, ja me olemme yhtä ikuisesti.'" (s.88)

Selonteko oudoista häiriöistä Aungier Streetillä kertoo serkuksista, jotka asettuvat asumaan entiseen hirttotuomarin taloon, jossa tietenkin kummittelee. Mielestäni on karmaisevaa, että kummitus voi koskettaa todellista maailmaa ja tehdä siellä asioita. Itselleni uusi tuttavuus on rottien esiintyminen kauhukirjallisuudessa. Hämmästyin seikkaa lukiessani Bram Stokerin novelleja. Täytyy todeta, että vilkaisin lukiessani kerran jos toisenkin olkani yli. Kirjailija oivalsi itsekin tarinansa pelottavuuden ja tehosti vaikutelmaa kirjoittamalla tarinan loppuun: '- hyvää yötä ja kauniita unia'.

"Viimein
kukko kiekui ja pois haihtui
pahahenki, joka oli pitänyt minua orjanaan koko kauhean yön." (s.168)

Lapsi joka lähti haltijatarten matkaan on surullinen tarina köyhästä perheestä, joka menettää nuorimman poikalapsensa. Perhe asuu Lisnavouran kukkulan varjossa. Siellä hyvät ihmiset eli haltijat asuvat. Perheen äiti suojaa kotiaan vihkiveden, mehitähden, vuorisaarnien ja hevosenkenkien avulla, mutta mikään ei voi estää tapahtumaa. Tämänkin tarinan voi tulkita joko realistisesti tai fiktiivisesti.

"He elämöivät yhdessä, ja heidän kasvonsa olivat kääntyneet kohti Lisnavouran kuuluisaa kukkulaa." (s.198)

sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Harriet Tyce: Kaikki valheesi

Sadie muuttaa tyttärensä Robinin kanssa Yhdysvalloista takaisin kotimaahan Englantiin. Aviomies on käskenyt vaimoaan häipymään, joten uusi elämä on koottava jäljelle jääneistä palasista kasaan. Sadie aloittaa edesmenneeltä äidiltään perinnöksi saamansa talon remontoinnin. Äiti on ollut vihamielinen tytärtään kohtaan, joka ei ole toiminut hänen toiveidensa mukaisesti, ja Sadien lapsuuden huone on sen mukaisessa kunnossa. Sadie yrittää saada töitä vanhasta työpaikastaan ja saakin osallistua arkaluonteiseen oikeusjuttuun, jossa erästä opettajaa syytetään erään tytön hyväksikäytöstä.

"Seison koulun portilla pää painuksissa ja hartiat köyryssä vasten syksyisen iltapäivän purevaa viimaa ja muiden äitien ivallisia katseita." (s.96)

Vaikein osuus muutossa on Robinin kouluun laitto. Yksityiskoulun oppilaiden äidit ovat vihamielisiä Sadieta kohtaan. Koulu on erittäin kilpailuhenkinen, joten parhaita arvosanoja napsiva uusi oppilas ei todellakaan ole kenenkään mieleen. Robinin luokkatoverit syrjivät häntä. Äidit ovat hysteerisiä tulevista yläluokan pääsykokeista. Sadie on ahdistunut, kun hän joutuu pitämään Robinin kyseisessä koulussa vain, koska testamentti niin vaatii. Hän pitää kaikki tietonsa aviomiehestään, perinnön ehdoista ja omasta koulumenneisyydestään salassa Robinilta. Hän yrittää tehdä parhaansa tytärtä kasvattaessa ja pienin askelin onnistuukin saamaan heidän elämäänsä kasaan. Tosin pian vaikuttaa siltä, että he ovat uudessa elämänpiirissä pahassa vaarassa.

"Vaikuttipa nainen nyt miten miellyttävältä tahansa, hän saattaa milloin tahansa näyttää todelliset kyntensä." (s.97)

Englantilaisen yksityiskoulun oppilaiden äidit ovat sisäänpäinkääntyneitä ja ulkoisesti täydellisiä. He halveksivat ja syrjivät heitä, jotka eivät kuulu heidän ryhmäänsä. Heiltä puuttuu empatiakyky. He eivät ole inhimillisiä. He eivät edes syö. Sadie kuvataan inhimilliseksi ihmiseksi, joka juoksee hiki hatussa vanhempainkokoukseen ja sieltä töihin. Hän vetää ruokaa väärään kurkkuun ja yskii naama punaisena. Hänen nenänsä vuotaa ja hänellä on tunteita silmien kyyneltyessä. Muut äidit kulkevat kuin robotit siloitelluin kasvonpiirtein. Kahden erilaisen maailman törmätessä toisiinsa ei voi syntyä kuin pahaa jälkeä.

"Tiedän, että jokin on pahasti vinossa jo ennen kuin hän astuu ovesta sisään." (s.45)

Jos kirjasta hakee opetusta niin vanhempien ei tule asettaa lapselleen odotuksia ja paineita koulumenestyksen suhteen tai tulevaisuuden elämälle muutenkaan. Kyseessä on ihan kelpo psykologinen trilleri, jossa on kiinnostava päähenkilö ja kiehtovia tapahtumia ja aiheita. Kirja ei ole kovinkaan yllätyksellinen, vaikka loppua kohden minua onnistuttiinkin huijaamaan. Viimeisen sivun sisältö karmi selkäpiitä.

lauantai 5. marraskuuta 2022

Kuhinaa kirjasomessa Helsingin kirjamessuilla

Kävin Helsingin kirjamessuilla somevaikuttajapassilla. Vietin suurimman osan ajastani kirjasomenkohtauspaikalla muiden kirjaharrastajien kanssa keskustellen. Oli aivan ihanaa. Etenkin instagramista tutun @olipakerranoonariina järjestämässä tapaamisessa, johon osallistui yli 70 kirjaharrastajaa. Ohjelmajohtaja Ville Blåfield kulki ohitse, minkä seurauksena kuva tapaamisesta päätyi miltei heti messujen viralliselle instagram sivulle. Paikalle saapuneiden kirjaharrastajien määrä yllätti myös harrastajat itse. Kirjoista somettaminen, twiittaaminen, tiktok-videoiden tekeminen, podcastien äänittäminen ja youtube-videoiden kuvaaminen ovat yleistyneet etenkin, kun lehdet ovat tänä vuonna kirjoittaneet ahkerasti harrastuksesta ja Yle nostanut sen jopa tv-uutisten aiheeksi. Instagram-tilejäkin on jo yli tuhat. Mielestäni on hienoa, että kirjoja voi harrastaa ja ihmisiä inspiroida lukemisen pariin niin monella eri tavalla.

Ylläpidin messuilla ahkerasti @kirjagramsuomi instagram tiliä (jolla on kymmenen ylläpitäjää, jotka ylläpitävät viikon vuoroissa), joka uudelleen julkaisee (kohtauspaikallakin esillä näkyneen) tägin #kirjagramsuomi takaa kuvia. Käsitykseni mukaan messukeskus halusi kirjasomenkohtauspaikan seinälle esille kunkin sovelluksen kirjaharrastajia kokoavan tilin nimen. Kirjagramsuomi-tili pyrkii kokoamaan kaikki ajankohtaiset kirjaharrastamiseen liittyvät tapahtumat ja asiat. Kirjasomenkohtauspaikalla oli kiinnostavaa seurata, kuinka ihmiset keskustelivat sekä positiivisesti että kriittisesti kirjasomesta ja ottivat itsestään kuvia someseinää vasten.

Mielestäni on hienoa, että kirjasomettajista ollaan kiinnostuneita ja heitä halutaan ottaa mukaan messujen suunnitteluun ja järjestämiseen. Ihan mahtavaa, että Kulttuuri kukoistaa blogin Arja alun perin otti yhteyttä ohjelmajohtajaan ja tutustutti hänet kirjabloggaajiin heidän yhteisessä tapaamisessaan, minkä johdosta Kirsin Book Clubin Kirsi ja Amman lukuhetken Amma toimivat yhdyshenkilöinä messukeskuksen suuntaan. Mielestäni kirjasomenkohtauspaikka on valtavan upea saavutus etenkin, kun muistelee, kuinka aiempina vuosina kirjaharrastajat ovat joutuneet kohtaamaan toisiaan esimerkiksi eteisnurkassa portaikon luona tai heille osoitetulla sohvalla Boknäs huonekaluliikkeen osastolla. Kiinnostavaa seurata, mitä kirjaharrastajat keksivät ehdottaa ja mitä messukeskus voi toteuttaa ensi vuoden messuille. Odotan myös, jatketaanko somevaikuttajapassien jakamista ja selkeytetäänkö niiden käyttöön liittyvää ohjeistusta, sillä osalle vaikuttajista (instagramissa käytyä keskustelua seuraten) näytti olevan epäselvää, mitä se tarkoittaa ja mitä palveluja se sisältää.

Osallistuin lauantaina Aulan media- ja bloggaritapaamiseen, jossa Heather Morrisin oli tarkoitus esiintyä, mutta esiintyminen peruuntui. Sen sijaan kuuntelin mielenkiinnolla Tuire Malmstedtin kokemuksia kirjailijan työstä. Hyödynsin messukeskuksen lehdistötilaa rauhallisena paikkana somettamiseen ja hengähdyspaikkana teetä juoden ja puhelimen akkua ladaten. Toki vaihdoin sielläkin muutaman sanan muiden harrastajien kanssa.

Tein julkaisuja @unelmien_aika instagram tilini stooreihin päivästäni kirjamessuilla. Kiertelin messuosastoja kirjoja katsellen ja ohimennen keskusteluja kuunnellen, mutta etenkin oheistuotteita silmällä pitäen. Mukaan tarttui pöllö aiheinen postikortti ja koru elokuvasta Taru sormusten herrasta. Olisin halunnut ostaa 'kaiken' Suomalaisesta kirjakaupasta, mutta 'kaikki' jäi tällä kertaa ostamatta, kuten 'kirjan ystävä' tekstillä varustettu muki ja kirjan näköinen lamppu. Messuilla oli paljon kaikkea ihanaa, minkä sulattelemiseen meni viikko. Metrilakuja tosin on vielä jäljellä. Omenanmakuisia, tottakai.

Kiitos somevaikuttajapassista Messukeskukselle ja Helsingin kirjamessuille.

sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Heidi Herala: Teatteria koko elämä

Heidi Herala kuuluu teatterisukuun. Hänen äitinsä on ollut Marja Korhonen ja isänsä Helge Herala. Oman uran rakentaminen on siitä huolimatta ollut kovan työn takana.

"'En koskaan, en missään tilanteessa väsynyt olemaan näyttämöllä.'" (s.43)

Heidi Herala tarkastelee elämäänsä suhteessa ihmisiin, joita hän on kohdannut etenkin töiden kautta. Teatteri on elämää kantava voima. Samoin perhe. Elämään kuuluu koko tunteiden kirjo. Myös käsittämätön kuolema, jota Heidi Herala on pohtinut paljonkin elämänsä varrella.

"Unissa he ovat välillä kuolleita, välillä elossa." (s.210)

Heidi Herala on kirjassa avoin omista ajatuksistaan ja kokemuksistaan. Kirjan sivuilta välittyy pilkahduksia Suomen teatteritaiteen historiasta. Heidi Herala on ollut ensimmäinen teatterikorkeakoulun oppilas. Koulu on aina saanut kritiikkiä sisäänpäinkääntyneisyydestä ja sukulaisten suosimisesta, mutta Herala antaa oman näkemyksensä väitteitä vastaan. Toisaalla hän toteaa vanhempiensa nauttineen elämässään erityiskohtelusta. Jouko Turkka ja kriitikoiden aiheuttamat traumat ovat muovanneet minä-käsitystä. Näyttelijä on laitettu koville.

"Koti oli lämmin, turvallinen tyyssija, kaukana oli kavala maailma." (s.137)

Olen lähivuosina nähnyt Heidi Heralan näyttämöllä 'Pullo Cavaa ja aurinkoa' ja 'Everstinna' -näytelmien yhteydessä. Hänen tyylinsä esiintyä on kokonaisvaltainen ja vaikuttava. Elämäkerta kuvaa jatkuvaa oman persoonallisuuden etsintää ja oman taiteilijuuden löytämistä. Kirjan luettuani tunnen, että näyttelijän tyyli ja ääni, oma tapa toimia, on löytynyt.

"Toivon mukaan intohimo näyttelemiseen ei sammu eikä kyynisyys astu tilalle." (s.239-240)

lauantai 22. lokakuuta 2022

Franz Kafka: Muodonmuutos ja rangaistussiirtolassa

Kirja sisältää kaksi vaikuttavaa kauhunovellia: 'Muodonmuutos' ja 'Rangaistussiirtolassa'. Ensimmäisessä kauppamatkustaja Gregor Samsa herää sängystään syöpäläiseksi muuttuneena. Olo on voimaton. Ylös ei pääse. Pienet ötökän jalat vispaavat ilmaa. Kova kuori selkäpuolella estää kääntymisen. Vanhemmat ja sisar yrittävät kysellä vointia lukitun oven toisella puolella. Gregorin suusta kuuluu vain eläimellisiä ääniä. Kauhu lamaannuttaa. Novelli herättää ajatuksia luokkaeroista, hyljeksinnästä, ulkopuolisuudesta, työuupumuksesta, masennuksesta, ahdistuksesta ja itsesyytöksistä.

"Mitä minulle on tapahtunut?" (s.7)

Toisessa novellissa matkailija seuraa, kuinka hänelle esitellään vieraan maan väistymässä olevaa teloitusmenetelmää, jota oikeastaan enää vain esittelijänä toimiva upseeri kannattaa. Sotilas pitää huolta tuomitusta, joka ei ymmärrä puhuttua kieltä. Häntä ei ole kuulusteltu, vaan hänet on vain tuotu mielivaltaisesti teloitettavaksi. Novelli on tragikoominen ja elokuvallinen. Sotilaan ja tuomitun välille muodostuu aivan oma koomillinen sivutarinansa. Novelli herättää ajatuksia perinteistä, aatteista, periksiantamattomuudesta, lujasta uskosta omaan totuuteen ja siitä, mitä ihminen on valmis tekemään todistaakseen tekojensa oikeellisuuden. Se kertoo asioiden kyseenalaistamattomuudesta, ajan kulusta, elämän mielettömyydestä, elämäntöistä ja pelosta, että elämä on heitetty hukkaan. Novelli on kaiken kaikkiaan absurdi.

"- Toisenlaisia olivat teloitukset entisinä aikoina!" (s.119)

Novellit ovat kammottavia kuvaukseltaan ja aiheiltaan, mutta kekseliäästi, ajatuksia herättävästi ja vetävästi kirjoitettuja. Tarinankaari on onnistunut ja tyydyttävä. Nerokasta.

torstai 20. lokakuuta 2022

Emmi Pesonen: Taikurin tyttäret

Linda ja Magda elävät haastavan lapsuuden. Heidän vanhempansa päätyvät avioeroon, minkä seurauksena sisarukset erotetaan toisistaan asumaan eri koteihin. Linda selviytyy paremmin, sillä hän on vanhempi, mutta Magda elää elämäänsä rankemman kautta. Nykyhetkessä Inna tutustuu lapsuutensa ajan tavaroihin ja pohtii omaa elämäänsä ja muistojensa totuudenmukaisuutta.

"Isoisä oli aina ollut minulle tärkeä, olin ihaillut hänen kykyään johdattaa ihmisiä oman totuutensa äärelle." (s.11)

Lindan ja Magdan isä parantaa ihmisiä työkseen hypnoosin avulla. Hän keskustelee ja käyttäytyy kuin kauhuelokuvien vähäeleinen tohtori. Hän ei ole isän roolissa. Hän on omissa maailmoissaan. Äiti ei ole yhtään sen parempi. Molemmat ovat suoraan sanottuna vinksahtaneita ja pelottavia.

"Olet vaipumassa syvään, levolliseen uneen." (s.52)

Kirjan tarina hämmentää. Takakansitekstin taianomaisuus jää löytymättä. Sen sijaan näkyy vain tuskaa, surua, pelkoa ja kipua. Lindan ja Magdan elämä on ollut turvatonta, manipuloitua ja sairaalloista. Kirjan lukeminen on ahdistava kokemus. Lapsille toivoisi parempaa.

"Kipu on siitä ihmeellinen asia, että se peittää alleen kaiken muun." (s.11)

tiistai 18. lokakuuta 2022

Anna James: Tilly ja kadonneiden satujen arvoitus

Kirjamatkaaja Tilly Pages osaa matkustaa kirjojen maailmaan. Kyseessä ei ole ihan harmiton hupi, sillä kirjoissa seikkaileminen voi olla vaarallista. Etenkin satukirjat ovat arvaamattomia.

"'Mennään johonkin tosi tylsään satuun, ihan vain vilkaisemaan. Miten olisi Pieni Punahilkka?' Oskar ehdotti.
'Onhan se muuten turvallinen, mitä nyt susi yrittää pistellä koko sakin poskeensa', Tilly sanoi." (s.140)

Tillyä huolestuttaa Salakirjaston uuden kirjastonjohtajan ajatusmaailma, jonka mukaan jokaisen kirjamatkaajan toimia pitäisi tarkkailla ja kirjoissa matkustamista rajoittaa. Tyttö ei luota aikuisten kykyyn ymmärtää ja päättää asioista. Hän haluaa itse selvittää, mitä hän pohjimmiltaan ajattelee sen sijaan, että noudattaisi valmiita ajatusmalleja. Tilly seikkailee kielloista huolimatta saduissa läpi kaaoksen ja toivoo löytävänsä vastauksia.

"'Jos jokin on ollut aina tietyllä tavalla, ei se sitä tarkoita, että niin olisi oikein', Tilly sanoi." (s.71)

Tillyn seikkailut saduissa on ehdottomasti kirjan parasta antia. Haluaisin myös ehdottomasti kohdata Kultakutrin ja kolme karhua. Salakirjaston poliittiset kiemurat ja Lontoon ja Pariisin romantisoidut kuvaukset sen sijaan eivät vakuuttaneet. Lukiessa tuntui siltä kuin kirjailija olisi yrittänyt liikaa tai ottanut mallia jo aiemmin tehdystä.

perjantai 14. lokakuuta 2022

Magdalena Hai: Neiti Kymenen ihmeellinen talo

Neiti Kymene asuu kukkulan päällä sijaitsevassa talossaan kummituksen, apinoiden ja tiikereiden ympäröimänä. Hän ei pidä ihmisistä. Ei ainakaan lapsista. Eräänä päivänä oven taakse ilmestyy pieni poika, joka kaivaa räkää nenästään. Näky kauhistuttaa neiti Kymeneä. Poika etsii Rohkeuttaan ja pääsee etsimään sitä neidin talosta. Ei aikaakaan, kun ovella seisoo kaksi tyttöä, jotka etsivät poikaa. Neiti Kymene yrittää vaalia järjestystä, mutta huomaa, että hänen toimintansa on valheellista. Taloon kätkettyjen salaisuuksien on paljastuttava, pelon aihetta on katsottava silmästä silmään, virheistä on opittava ja itsensä on hyväksyttävä.

"Ihmiset harvoin kuuntelevat niitä jotka näkevät.
He kuuntelevat paljon mieluummin niitä, jotka ovat isoja ja puhuvat ja pitävät kovaa ääntä." (s.55)

Apinat ovat kertakaikkisen hauskoja. Ne vaihtelevat keskenään hattujaan, joiden avulla neiti Kymene yrittää tunnistaa ne. Muutenkin ne puuhastelevat kaikkea hupaisaa. Neidin talo on mielikuvitusta ruokkiva. Sinne mahtuu lukuisia seikkailuja. Talo on sekä kodikas että luotaantyöntävä. Seinillä riippuvat taulut kummallisine kuvineen, ovi joka ei ole oikea ovi ja aika joka on jämähtänyt loputtomaan yöhön.

"Miksi jotkut aikuiset eivät pidä lapsista?" (s.35)

Tarina herättää niin paljon ajatuksia niin moneen suuntaan. Olo on hämmentyneen mietteliäs. Neiti Kymenen talon sinne tänne poukkoilevissa tapahtumissa on paljon sulateltavaa.

"Että lapset eivät muka olisi täysin todellisia. Hölynpölyä! Totta kai he olivat. Yhtä todellisia kuin kuka tahansa tässä tarinassa." (s.88)

sunnuntai 9. lokakuuta 2022

Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja Herra Hyde

Tohtori Jekyll on keksinyt juoman, jonka avulla hän erottelee pahat ominaisuutensa omaksi persoonallisuudeksi. Näin on syntynyt herra Hyde, joka on vapaa moraalisen ajattelun taakasta. Tohtori Jekyll on nauttinut vapauden tunteesta, kunnes on huomannut, että ei pääsekään herra Hydestä enää eroon, vaan herra onkin ottanut vallan itselleen.

"Kuolettava kauhu jäytää minua päivin ja öin." (s.94)

Vuonna 1886 ilmestynyt romaani on ehdoton kauhukirjallisuuden klassikko. Tarinassa kuvataan, kuinka ihmisessä vallitsee yhtä aikaa sekä pahoja että hyviä ominaisuuksia ja kuinka ihminen voi kadottaa itsensä. Tohtori Jekyll on addikti, joka vajoaa niin syvälle, että sieltä ei enää nousta ylös. Hän haluaisi ajatella olevansa tilanteen herra. Todellisuudessa hän ei enää hallitse addiktiotaan.

"Sisimpääni kahlehdittu paholainen oli kauan ollut vankina, ja se syöksyi karjuen vapauteen." (s.111)

Kirjassa on vähän yli sata sivua. Tarina on kerrottu lyhyesti ja ytimekkäästi. Se on jännittävä ja mystinen. Se on synkkä, tunnelmallinen ja nokkelasti kirjoitettu. Tarinassa huokuu mennyt aikakausi.

perjantai 7. lokakuuta 2022

Bram Stoker: Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia

Novellikokoelmassa seikkaillaan verevien miesten matkassa kohti epäedullista loppua. He sinnittelevät järkeensä tukeutuen, vaikka merkit yliluonnollisen läsnäolosta ovat kiistattomat, kuten säässä tapahtuvat yllättävät muutokset ja eläinten niille epätyypillinen käytös. Usein miehet valtaa outo lumous.

"Pelonsekainen järkytys valtasi minut ja tunsin kylmyyden puistattavan ruumistani ja tunkeutuvan lopulta sydämeeni saakka." (s.32)

Tarinat eivät oikeastaan ole nykylukijalle pelottavia. Etenkin, koska niissä on ennalta-arvattavia loppuja. Stoker romantisoi eri ihmisryhmiä kuten aikalaisesti ilmaistuna mustalaiset, intiaanit ja sotaveteraanit. Hänen tarinoissaan näkyy vampyyreja, kummituksia ja murhaajia. Tapahtumapaikkoina ovat ainakin hautausmaa, hylätty kartano ja slummi. Kristinusko on usein läsnä. Miehet saavat voimaa etenkin rakastettuaan ajattelemalla. Naisten roolina on pyörtyillä ja tuntea heikotusta.

"'Kerrohan minulle Johann, mikä yö tänään oikein on?'
Hän teki ristinmerkin ja vastasi lakonisesti: 'Valpurinyö.'" (s.25)

Tarinoissa nautittavinta on vanhanaikaisuus. Mennyt aika ja tapa kirjoittaa jännittäviä tarinoita hiipii iholle. Tarinoissa tavallaan paha saa palkkansa. Miehet ovat aivan liian itsevarmoja ja kovapäisiä muuttaakseen toimintaansa tai ajattelutapojaan. Ylpeys käy lankeemuksen edellä.

sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Kreetta Onkeli; Jussi Kaakinen: Ahmattien yö

Kake, Liisa ja Tapsa matkustavat goottimummonsa kanssa maalle. Mummo on pakannut mukaan satokauden herkkuja. Pahaksi onneksi auto hyytyy matkan varrelle, joten joukon on hajaannuttava etsimään neuvoa.

"Moista juttua kukaan ei uskoisi, ellei itse olisi saanut osallistua yhden kekriyön seikkailuihin." (s.59)

Kekriyönä tapahtuu paljon hauskoja, mutta myös kummallisia asioita. Elävän ja kuolleen maailman välinen raja on häilyvä. Kekripukki vaeltaa nälkäisenä ja päätään etsien. Ihmiset suorittavat rituaaleja siivotakseen vanhan vuoden pölyt nurkista ja toivottaakseen onnea tulevalle vuodelle. He laittavat herkullista ruokaa ja leikkivät leikkejä.

"Ruokapöydässä istuivat Kekripukki, lihava isä ja arka täti mustin, tyhjin silmäaukoin. Tapsa nielaisi. Vieraat haisivat kellarille." (s.35)

Mielestäni on hauskaa lukea tarinaa kekriyöstä, sillä en ole itse sitä koskaan viettänyt. Perinteet ovat toki siirtyneet jollain tavalla jouluun ja uuteen vuoteen. Alkuperäinen joulupukki ei ollut mikään punanuttu.

tiistai 27. syyskuuta 2022

Ashley Elston: 10 totuutta ja yksi tehtävä

10 x sokkotreffit -kirja saa jatkoa, kun Sophien serkku Olivia värvää läheisimmät ihmiset auttamaan itseään. Hänen on suoritettava rästiin jäänyt koulun ulkopuolinen liikuntakurssi loppuun, sillä muuten hän ei valmistu lukiosta. Hän ei halua kenenkään tietävän asiasta, sillä häntä hävettää. Olivia on koulun parhaimpia oppilaita, joten kyllä hänen olisi pitänyt suorittaa opintonsa virheitä tekemättä. Kaikki näyttäisi sujuvan hyvin, kunnes Leo Perez ilmestyy paikalle aiheuttamaan sydämen tykytyksiä.

"On niin hiljaista, ettei mikään estä aivojani jankkaamasta jatkuvalla syötöllä samaa asiaa - entä jos en valmistukaan?" (s.23)

Kirja on täynnä nuorten elämäniloa, suuren suvun huolenpitoa ja kevätpörriäisten pörinää vatsanpohjissa. Vanhemmat ylihuolehtivat, isoäiti laatii notkuvia herkkupöytiä, ystäväpiiri tehtailee abibileitä ja epämieluisat serkkutytöt ilkeilevät. Stressiä, huolettomuutta, epätoivoa ja uskoa omiin kykyihin. Valloittava nuortenkirja.

"Olen kolmen vuoden ajan katsellut abien postauksia sosiaalisessa mediassa ja odottanut kuumeisesti omaa vuoroani, ja nyt se vihdoin koittaa." (s.28)

Kirja rohkaisee pohtimaan, mitä elämässä pitäisi arvostaa ja millaisista ansioista ihmisiä pitäisi palkita.

sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Karen M. McManus: Kolme pahan perii

Serkukset Milly, Aubrey ja Jonah Story kohtaavat lomasaarella, johon heidän isoäitinsä on kutsunut heidät kesätöihin. Nuoret eivät ole vuosiin tavanneet toisiaan. Isoäitiään he eivät ole nähneet koskaan aiemmin. Kesä osoittautuu yllätyksellisemmäksi kuin kukaan on osannut arvata. Selviääkö nuorille lopulta, mikä synkkä salaisuus on hajottanut perheen vuosia sitten?

"Tiedätte mitä teitte." (s.16)

Serkkujen vanhemmat ovat mystisiä henkilöitä, jotka kantavat äidilleen kaunaa perinnöttä jättämisestä ja välien katkaisemisesta. He väittävät, että tilanne on aikoinaan tullut heille täytenä yllätyksenä. Isoäiti sen sijaan on kauan sitten lähettämänsä kirjeen perusteella sitä mieltä, että hänen lapsensa kyllä tietävät syyn teolle. Milly, Aubrey ja Jonah haluaisivat saarelle päästyään viimein kuulla, mistä sukutragediassa on kysymys.

"'Meidän ei pitäisi vain istua aloillamme ja miettiä, mitä ihmettä täällä on meneillään. Meidän pitäisi tehdä jotain.'" (s.117)

Milly, Aubrey ja Jonah elävät elämäänsä suvun nimen painon alla. Lehdistö ja paikalliset ihmiset kärkkyvät juoruja varakkaasta suvusta. Serkukset elävät taakastaan huolimatta aika tavallista nuoren elämää hormonien hyrrätessä ja rakkaushuolien piinatessa. Aikuiset näyttäytyvät virheitä tekevinä, apua kaipaavina ja tietoja pimittävinä.

"'Millaista oli kasvaa tietäen, että olisitte voineet elää tyystin erilaista elämää, mikäli vanhempianne ei olisi tehty perinnöttömiksi?'" (s.136)

Kirja käsittelee pääasiassa nuorten elämää ja ajatuksia, mutta loppu on hengästyttävän jännittävä, vaikkakin epärealistinen. Yllätyin siitä, mihin suuntaan juoni kääntyy.

maanantai 12. syyskuuta 2022

Holly Bourne: Niin käy vain elokuvissa

Audrey opiskelee mediakurssilla, sillä hän on lopettanut teatteri-ilmaisun toipuakseen ikävästi päättyneestä parisuhteesta. Hän on täysin kyllästynyt romantiikkaan. Audrey aloittaa työt elokuvateatterissa ja kohtaa zombie-elokuvaa ohjaavan ja huumeita käyttävän paha poika Harryn, jonka kanssa hän päätyy kokemaan kohtauksen jos toisenkin. Kaikki ei kuitenkaan etene niin kuin elokuvissa.

"Miksi rakkaus ei ole koskaan sellaista kuin elokuvissa." (s.37)

Audreyn elämässä on meneillään paljon isoja asioita. Hän on avioeroperheestä, jossa isä on jättänyt äidin perustaakseen perheen toisen naisen kanssa, minkä seurauksena äiti on menettänyt mielenterveytensä. Audreyn veli sysää äidistä huolehtimisen vastuun siskonsa harteille lähdettyään opiskelemaan. Isä käyttäytyy kylmästi omaa lastaan kohtaan. Perhetilanne on karua luettavaa, sillä tilanteesta vastuun kantaminen ei ole lapsen tehtävä. Audrey yrittää paikkailla monelta taholta särkynyttä sydäntään omien unelmiensa kustannuksella. Hän reflektoi elämäntilannettaan samalla, kun hän tutkii romanttisia elokuvia. Kaiken draaman keskellä Audreyn täytyisi päättää, mitä ainetta hän hakee opiskelemaan yliopistoon.

"Jos tämä tapahtuisi elokuvassa, mitä tekisit, Audrey?" (s.8)

Audreyn kasvutarina on kiinnostava. Hänellä on toinen jalka aikuisuudessa ja toinen nuoruudessa. Hän on osaava ja viisas, mutta ihmissuhteissa vielä kokematon. Audrey on aivan liian kiltti. Hän ei osaa sanoa ei, vaan auttaa pyyteettömästi kaikkia ihmisiä. Hän valvoo ja tekee paljon töitä. Kirjan sivuille mahtuu kehittymistä ja oivalluksia. Elämän ja parisuhteiden pohtiminen elokuvien kautta on kiehtovaa. Kirjan tapahtumat ja henkilöt herättävät tunteita. Loppuratkaisu on tarinaan sopiva ja tyydyttävä.

lauantai 10. syyskuuta 2022

Rebecca Serle: Unelmien illallinen

Sabrina huomaa osallistuvansa omille syntymäpäiväillallisilleen, joiden kutsuvieraslistan hän on kauan aikaa sitten laatinut. Pöydän ääressä istuu viisi hänelle tärkeää sekä edesmennyttä että elävää henkilöä. Sabrinalla on ainutlaatuinen mahdollisuus puhua kesken jääneet asiat selviksi.

"Jessican katse kirkastui. 'Swani pyysi meitä kirjoittamaan listan viidestä elävästä tai edesmenneestä ihmisestä, joiden kanssa haluaisimme syödä illallista.'" (s.19)

Kirja oli aivan jotain muuta kuin olin odottanut. Tarina tuntui sisällöttömältä. Kuvittelin sen etukäteen taianomaisemmaksi. Mikään ei edennyt. Tarina oli jumissa kuten Sabrinan ja Tobiaksen rakkauskertomus. He olivat kummallinen ja ahdistava pari.

"'Hyvää ei voi olla ilman pahaa- - Monimutkaisesti ja peruuttamattomasti yhteen kieputettuja. Eikä tavoite ole hyvän lopullinen voitto vaan tasapaino.'" (s.52)

Romanttiset kirjat eivät edelleenkään oikein ole minua varten. Mielestäni ne ovat enimmäkseen ahdistavia. Kiinnitin tällä kertaa huomiota siihen, kuinka monta virkettä käytettiin kuvailemaan viinin tai muiden alkoholipitoisten virvokkeiden juomista. En pidä alkoholin suurkulutuksen romantisoinnista.

"Jos meidän piti puhua asiasta, oli parempi puhua siitä juoman kera." (s.217)

Kirja käsittelee läheisten ihmisten menetystä. Takakannessa kysytään, ketkä viisi ihmistä kutsuisit kanssasi illalliselle, jos voisit valita aivan vapaasti. Kysymys saa oivaltamaan, että kesken jääneet asiat kannattaa puhua selviksi ennen kuin on liian myöhäistä.

tiistai 30. elokuuta 2022

Blogi täyttää 7 vuotta!

Kirjablogini täyttää tänään seitsemän vuotta!

Unelmien kautta elämisestä on tullut minulle elämäntapa. Käytän etenkin instagram tiliäni unelmoinnin apuvälineenä. Blogi ja tili kuuluvat nykyään erottamattomasti yhteen.

Vastaan instagram seuraajiltani saamiini kysymyksiin:

Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
Miten innostuit aloittamaan kirjablogin? 

Elin kesää 2015. Olin sattumien kautta palannut lukemisharrastuksen pariin ja ajautunut seuraamaan kirjablogeja. Liityin lukemiseen liittyvään facebook ryhmään, jossa minua kannustettiin perustamaan oma kirjablogi. Mietin sängyn laidalla istuessani sopivaa nimeä. Halusin nimen olevan sellainen, jonka alle voisin halutessani kirjoittaa muistakin aiheista kuin kirjoista. Päässäni alkoi soida Tuhkimon A Dream Is a Wish Your Heart Makes.

"Have faith in your dreams and someday 
Your rainbow will come smiling through
No matter how your heart is grieving
If you keep on believing
The dream that you wish will come true" 

Halusin vihdoin toteuttaa unelmiani. Joka päivä. Ei joskus sitten kun, vaan nyt. Halusin elää unelmien aikaa. Blogista tuli askelmittari. Työkalu, jonka avulla, yksi askel kerrallaan, pääsin kokemaan ihania, pieniä, mutta aiemmin saavuttamattomissa olleita unelmia.

Miksi päätit perustaa kirjatilin?

Perustin instagramiin tilin joulukuussa 2016, sillä silloin oli tapana luoda blogille oheistilejä eri sovelluksiin. Ensimmäiset julkaisuni vain mainostivat blogiani. Nyt instagramin lukemista harrastavat tilit eli kirjagram on ihan oma juttunsa.

Mikä on ollut parasta blogin ja kirjagramin perustamisessa?

Alkuperäisen tavoitteen saavuttaminen. Elän unelmiani joka päivä. Lukeminen on tärkeässä osassa elämääni. Olen päässyt kulttuurin pariin: teatteri, baletti, sirkus, elokuvat ja museot. Nautin retkeilystä ja vuodenaikojen vaihtelusta. Rakastan tarinoita eri muodoissa. Rakennan omaa elämäntarinaani uusien kokemusten avulla. Keskustelen muiden harrastajien kanssa sekä kirjamessuilla että muissa tapaamisissa.

Mitä eroja kirjabloggaamisessa ja kirjagramin pitämisessä on? Onko kirjablogit oma yhteisönsä?

Julkaisen oikeastaan saman tekstin sekä blogiin että instagramiin. Jälkimmäiseen laitan lisäksi kaikkea muutakin harrastukseeni liittyvää etenkin tarkoituksella ilmaista omia mielipiteitä, esitellä omaa elämäntapaa ja herättää keskustelua.

Yhteisö käsitteen käyttö on haastavaa. Tavallaan samaa harrastusta harrastavat voidaan niputtaa yhden nimetyn yhteisön alle, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki olisivat tietoisia toisistaan saati jakaisivat saman näkemyksen harrastuksesta. Sekä kirjagrammaajilla että kirjabloggaajilla on omat enemmän tai vähemmän aktiiviset facebook ryhmänsä. Osa harrastaa sekä kirjabloggaamista että kirjagrammaamista. Itse en varsinaisesti erota niitä toisistaan.

Bloggaaminen vs insta. Hyvät ja huonot puolet?

Blogiin kirjoittaminen on aika yksinäistä, sillä se koostuu pelkästään teksteistä muutamia kommentteja lukuunottamatta. Instagramissa toimitaan nimenomaan persoonana, vaikka ei näyttäisikään omia kasvojaan, ja palautetta annetaan aika raadollisestikin. Ihmisten kanssa kommunikointi on sekä ihanaa että välillä haastavaa.

Blogissa pääosassa on teksti, kun taas instagram painottuu kuviin ja videoihin. Blogi toimii hyvänä pohjana ja peruskalliona, kun taas instagramissa voi kokeilla omia rajojaan. Tykkään niiden yhdistelmästä.

Mitkä ovat olleet bloggausurasi huippuhetkiä?

Askeleet eteenpäin. Ensimmäinen tapaaminen muiden harrastajien kanssa ja yhteisiin tempauksiin kuten lukuhaasteisiin osallistuminen, bloggaajan asemassa kirjamessuille ja kutsuvierastilaisuuksiin meneminen, kirjailijoiden tapaaminen, teatterin ja baletin katsomoihin medialipulla pääseminen, palkallisen blogipostauksen tekeminen, hyvän palautteen saaminen, monipuolinen lukeminen ja sellaisiin paikkoihin meneminen joihin en ilman blogia olisi mennyt ja sellaisten ihmisten tapaaminen joita en ilman blogia olisi tavannut. Uusia ideoita, kokemuksia, oppimista, elämyksiä ja elämäniloa.

Miten koet itse muuttuneesi kirjoista kirjoittajana? Vai oletko muuttunut?

Koen, että kirjoitan nykyään pidempiä ja monipuolisempia tekstejä.

Minkä unelman toteuttamista tavoittelet seuraavaksi?

Olen jo pidempään yrittänyt pohtia uusia unelmia. Mitä voi unelmoida, kun alkuperäiset tavoitteet on saavutettu? Olen kokeillut, mitä kaikkea harrastukseen voi sisällyttää ja mitä kaikkea sen avulla voi tehdä. En halua ammattimaistaa harrastusta tai tehdä sitä työkseni.

Haluaisin päästä joku päivä puhumaan harrastuksesta live-yleisölle. Olisi ihanaa, jos Unelmien aika näkyisi lehtiartikkelissa. Olisi hauskaa uskaltaa järjestää insta-live.

Kiitos kaikille, jotka olette seuranneet blogiani <3

lauantai 20. elokuuta 2022

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut

Harriet Westaway tulkitsee tarot-kortteja työkseen, ostaa kalaa ja perunoita vähillä rahoillaan ruoakseen ja kömpii kylmään asuntoonsa levätäkseen. Työpäivän aikana posti on tuonut laskupinon. Tällä kertaa joukossa on kirje, joka ilmoittaa perinnöstä. Tieto ei voi pitää paikkaansa, mutta Harriet päättää huijata perinnön itselleen. Hän osallistuu hautajaisiin ja yöpyy sukukartanossa. Hänet majoitetaan pieneen ullakkohuoneeseen, jossa on kalterit ikkunassa ja salvat oven ulkopuolella. Enää ei voi perääntyä, kun kortit on jaettu. Ne täytyy kääntää kuvapuoli ylöspäin ja tulkita oikein, vaikka henki menisi.

"Yksi lintu surun tuo. Toinen johtaa onnen luo." (s.398)

Tarina on jännittävä. Varsinkin, jos lukee sitä ulkona ja harakka ilmestyy näköpiiriin pomppimaan. Harriet nimittäin majoittuu harakoiden valtaamalla alueella sijaitsevaan kartanoon pahaenteisen harakkalorun saattelemana. Tarinaa lukiessa olo on klaustrofobinen. Harrietin asemassa olisin jo ajat sitten ottanut jalat alleni enkä katsonut taakseni. Mieleeni ei tulisi tutkia hämähäkinseittien valtaamia huoneita, sokkeloisia puutarhoja tai hylättyjä lampia. Varsinkin, jos käytävän varjoissa ääneti seisoisi karmiva taloudenhoitaja.

"Keskity vain selviämään tästä päivästä. Yksi askel kerrallaan." (s.146)

Harriet on elämän runtelema nuori nainen, joka on epätoivoinen jouduttuaan selkä seinää vasten velkojat kintereillään. Hän on heikosti ravittu, huonosti nukkunut ja äärimmilleen stressaantunut. Hän tekee alkeellisia virheitä ja kohtaa alituiseen vastoinkäymisiä. Harriet on henkilö, joka aiheuttaa lukijassa hampaiden kiristystä ja epäuskosta huokailua.

"Hän kuljeskeli ruohikolla vailla määränpäätä kunnes huomasi päätyneensä taas sen metsikön luo, jonka oli nähnyt ensimmäisenä päivänä." (s.215)

Jännärien lukeminen on ajoittain hauskaa. Ruth Waren kirjat ovat sopivan jännittäviä ja hieman epäuskottavia, jolloin ne eivät niinkään pelota herkkää lukijaa. Jännäri pitää otteessaan, kun nousee halu tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu ja kuinka Harrietin lopulta käy.

"Sinä todellakaan et voi lähteä kotiin huomenna, Harriet, ja siitä ei keskustella." (s 137)

tiistai 16. elokuuta 2022

Tahar Ben Jelloun: Sokaiseva pimeys

Mies viedään vankilaan, jonka ainoa tarkoitus on tappaa hitaasti. Hän pyrkii selviytymään hengissä tarinoiden, hengellisyyden ja uskon avulla ja luopumalla kaikesta.

"Muistaminen on kuolemista. Minulla meni paljon aikaa ennen kuin ymmärsin, että muisto oli viholliseni." (s.25)

Tarina perustuu tositapahtumiin ja sijoittuu Marokon lähihistoriaan. Kuningas Hassanin vankileirille laitettiin joukko vallankaappausta yrittäneitä sotilaita 1970-luvulla. Epäinhimillisistä oloista selviytyneet pääsivät vapaiksi kaksikymmentä vuotta kestäneen vankeuden jälkeen.

"Toivo oli valhe, jolla oli rauhoittavan lääkkeen vaikutus. Siitä pääsi eroon vain valmistautumalla joka päivä pahimpaan. Ne jotka eivät sitä käsittäneet vaipuivat epätoivoon ja kuolivat siihen." (s.61)

Tarina on luonnollisesti epämiellyttävä. Kuvaus pimeääkin pimeämmästä sellistä, jossa täytyy kuunnella skorpionien liikehdinnän ääniä välttääkseen pistoksen ja pysytellä hereillä jotta ei paleltuisi kuoliaaksi. Siellä saattaa kohdata omien ruumiintoimintojen loppumisen ja elävältä torakoiden syömäksi joutumisen. Ihmeellisiä tapahtumiakin sattuu kuten tyrmään eksyneen linnun kohtaaminen. Ihmisen selviytyminen on sekä yhteisöllisyyden ja yhteisten rutiinien että sitkeyden ja tahdon asia. Tärkeintä on hyväksyä oma tilanne muuttumattomana ja pitää inhimillisyydestä kiinni harjoittamalla kulttuuria ja uskontoa. Jokaisella on oltava oma tehtävä tunteakseen kuuluvansa joukkoon ja olevansa tärkeä ja saavansa elämälleen tarkoituksen. Kirja on kaiken kaikkiaan lukemisen arvoinen. Sanoma on tärkeä ja ihmisyyden kuvaus mykistävä. Ihmisestä löytyy sekä äärimmäistä pahuutta että pohjatonta hyvyyttä. Kirja on varmasti tärkeä etenkin islamin uskoisille ihmisille.

"Vielä tulee päivä, jolloin en enää vihaa vaan olen vihdoinkin vapaa ja kerron kaiken mitä olen kestänyt." (s.56)

lauantai 13. elokuuta 2022

Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut

Sergio matkustaa Brasiliasta Portugaliin aloittaakseen uuden ja varakkaamman elämän ja voidakseen palata kotimaahan arvostettuna miehenä. Perillä selviää, että kohtalona onkin olla toisen luokan kansalainen. Sergio elää kädestä suuhun. Vähäiset ylimääräiset rahansa hän lähettää Brasiliaan sukulaisille.

"'Se on pelkkää harhaa, Serginho, turha kuvitella että me vielä jonain päivänä palataan' -" (s.123)

Sergio on lempeäluontoinen ja luottavainen mies. Hän ajautuu hankaluudesta toiseen ihmisten käyttäessä häntä hyväkseen. Silti usko ihmiseen pysyy. Sergio keskittyykin nimenomaan ihmisten kanssa kommunikointiin. Hän on tottunut kotimaassaan näennäiseen yhteisöllisyyteen.

" - jäin siihen hölmistyneenä vilkuttamaan, hieman hätääntyneenä ajatuksesta etten ehkä koskaan palaisi, sillä aloin jopa vähän kaivata noita ihmisiä -" (s.50)

Olisin halunnut lukea Sergion elämästä lisää, mutta ehkä tarina olisi silloin alkanut toistaa itseään. Sympatiani olivat koko ajan Sergion puolella, vaikka hänen motiivinsa ulkomaille muuttoon olivat arveluttavat ja vaikka hän tekikin runsaasti vääriä valintoja. Tarina oli todentuntuinen, kiinnostava ja tragikoominen. Pieneen kirjaan mahtui tärkeitä huomioita maahanmuuttajien elämästä Euroopassa.

tiistai 9. elokuuta 2022

Ngugi Wa Thiong'o: Paholainen ristillä

Rikkaat ja varkaat kokoontuvat kilpailemaan, kuka heistä on onnistunut rikastumaan eniten varastamalla. Wariinga saapuu paikalle monien sattumien kautta. Hän on elämässään saanut todeta, että hänessä nähdään vain ulkokuori ja että häntä yritetään käyttää hyväksi. Valkoiset rikkaat miehet hallitsevat Keniaa. Köyhillä, varsinkaan naisilla, ei ole mitään mahdollisuutta muuttaa tilannetta. Minkäs teet, kun maailma on rakennettu hierarkiseksi.

"Eikö jokainen päivä ole täsmälleen samanlainen kuin kaikki muutkin nykyajan Kenian Kareendeille? Sillä heidän syntymänsä päivä on juuri se päivä, jolloin heidän ruumiinsa haudataan yhtä osaa lukuunottamatta - heille jätetään yksi elin." (s.32)

Kirjassa on oivallista pohdintaa hyvästä ja pahasta, jumalasta ja saatanasta, elämästä ja kuolemasta, sielusta ja ruumiista ja säilyttämisestä ja tuhoamisesta. Paholaiselle sielunsa myyneet kenialaiset eivät pääsekään elämään luvattua autuasta elämää, vaan menettävät sielunsa lisäksi osan ruumiistaankin. Kirja kritisoi poliitikkoja ja rikkaita ihmisiä. Kolonialismi ei ole koskaan päättynyt. Paholainen on edelleen läsnä.

"Kuka on koskaan rikastunut omalla hiellään? Kuka on koskaan rikastunut pelkästään palkallaan?" (s.128)

Kirjassa esitetyt ajatukset ja tapahtumat ovat oivaltavia ja vakavasti otettavia, mutta humoristisia. Tarinat pohjautuvat toistoon ja osuviin sattumiin. Kirja kestää uudelleenluvun, sillä se sisältää suuria ajatuksia. Tosin joiltain osin tekstiä olisi voinut tiivistää.

"Jos omistaa paljon, se kasvattaa itserakkautta; jos omistaa vähän, se kasvattaa ajattelua." (s.78)

Kirjan lukemisen jälkeen pohdin, kuinka kansakunnat muovautuvat aina uudelleen ja uudelleen. Mikään ei ole pysyvää. Valloittajan jälkikäteen suorittama kulttuuriperimän kerääminen on keinotekoista. Kyseistä kulttuuria harjoittanut kansa on jo kuollut. Maailma on muuttunut. Rodut ovat sekoittuneet. Uusia aikakausia ja valtioita on syntynyt. Tulee päivä, jolloin nekin hajoavat ja unohtuvat.

"Uskokaa kun sanon, että ryöstäminen ja rosvoaminen on maan kehityksen mitta. - - on oikein että omaisuus on menestyvien miesten käsissä - - Kuvitelkaa vain miten kävisi, jos maa joutuisi roskaväen käsiin - " (s. 98)


lauantai 6. elokuuta 2022

Juhani Aho: Yksin

Mies haikailee rakkautensa kohteen perään Pariisissa. Hän on täysin yksin. Hän on luullut voivansa hypätä elämässään uuteen kevääseen, mutta kohtalona onkin vain harmaantua. Kukaan ei voi korvata rakkauden kohdetta, joka on saavuttamattomissa. Kuinka onnetonta elämä onkaan.

"Nykyaika on humbuugia, ja tämä on kaikista suurinta. Mutta minä tunnen, että arvosteluni olisi kokonaan toinen, jos hän olisi täällä, jos saisin kulettaa häntä kaikkialle -" (s.63)

En pitänyt tästä pienoisromaanista. Koin tarinan kaiken kaikkiaan ahdistavaksi ja päähenkilön vastenmieliseksi. Käy sääliksi viisitoista vuotta vanhempaa miestä sedän asemassa pitänyttä tyttöä, jolle paljastuu karu totuus miehen todellisista tarkoitusperistä. Mies saa minun puolestani kärsiä yksin vastakaiuttoman rakkauden 'kärsimyksiään' Pariisissa ja käydä maksullisissa naisissa. Ei kiinnosta. Pettymys Juhani Aholta.

"Jos olisi minulla joku toveri, joku ystävä! Niin, siinähän se taas onkin. Ja taas tulee minulle tuo ääretön, sydäntä huikaiseva halu rakkautta ja joka hermon nenässä kipua herättävä kaipaus hellyyttä. Sitä ei ole, ei ole tietoakaan tulemisesta, olen ihan yksin." (s.52)

tiistai 2. elokuuta 2022

Juhani Aho: Rautatie

Matti ja Liisa pohtivat, mikä ihme se rautatie oikein on ja miten sillä pääsee Amerikkaan asti. Kai sitä pitäisi juhannuksena lähteä katsomaan. Vai ei kai nyt sentään kehtaa. Lehmäkin pitää lypsää. Lopulta kiusaus käy liian suureksi ja tasainen maalaisarki särkyy.

"'Eikö tuota pitäne uskoa katsomattakin... mitäpä tuota enää vanha mies kaikista lystistä... tiedänhän minä, minkälainen se on, kun rovasti on selittänyt." (s.32)

Juhani Aho (alkujaan Johannes Brofelt) on ensimmäisiä suomeksi kirjoittavia ja pitkän uran tehneitä ammattikirjailijoita. Rautatie on hänen pääteoksensa vuodelta 1884. Tarinan kerronta on hidastempoista, yksinkertaista ja mietiskelevää. Luontokuvaukset ovat vahvasti läsnä. Nautin etenkin harakan seikkailuista. Tarinan Matti ja Liisa ovat tietämätöntä ja omissa oloissaan viihtyvää kuuliaista väkeä. Heitä hermostuttaa ja hävettää, jos parempi väki yrittää heitä narrata. Heidän ajatuskulkujaan, uniaan ja mietiskelyjään oli hauska lukea. Askareista ei oikein tahdo tulla mitään, kun rautatie on valloittanut kaikki ajatukset. Kirjassa kuvataan kahden eri maailman kohtaamista. Köyhä ja sivistymätön joutuu vastakkain varakkaan ja edistyksellisen elämän kanssa. Suhtautumistapa on kuitenkin lempeä ja humoristinen. Rautatie on mielestäni yksi parhaimmista klassikoista.

"'No mikäs se on?'
'Rautatiehän se on.'
'Mikäs se sitten se rautatie on? ...ei mikään.'" (s.57)

lauantai 30. heinäkuuta 2022

Alice Walker: Häivähdys purppuraa

Celie elää maailmansotien välisenä aikana Georgian osavaltiossa Yhdysvalloissa. Häntä ympäröivä yhteiskunta on rasistinen. Hänen perheensä ei ole sen parempi, sillä häntä käytetään hyväksi. Celie haluaa suojella sisartaan Nettietä, joka lähteekin lähetyssaarnaajaksi Afrikkaan. Celie kertoo elämästään Jumalalle kirjoittamiensa kirjeiden muodossa. Hän kasvaa, oppii ja kehittyy. Hän etsii ja löytää itsensä. Hän huomaa, että elämä on sekoitus sekä hyvää että pahaa ja että Jumalalla ei ole sukupuolta.

"Se nauro. Mikä sinä luulet olevas? se sano. Et sinä voi ketään kirota. Katto itteäs. Sinä olet musta, olet ruma ja olet nainen. Helkkari, sinä et ole yhtään mitään." (s.228)

Celie on vahva, mutkaton, toimelias ja suoraselkäinen. Hän ottaa elämän vastaan sellaisenaan. Hän on selviytyjä. Celien asenne saa tarinan tuntumaan elämänmyönteiseltä ja lämpimältä, vaikka kamalia asioita tapahtuu. Mukaan mahtuu myös rakkautta, kun Celie tapaa Shug Averyn, joka näyttää, että elämä voi olla myös onnellista. Sukupuolirooleilla ei ole merkitystä.

"Miehet sanoo tolla tavalla naisille että Ai ai tyttö, sua kelpaa kattella. Naiset puhuu aina tukasta ja terveydestä. Kuinka monta lasta on elossa ja montako kuollu tai saanu hampaita. Ei ne ikinä puhu siitä kuinka jotain naista kelpaa kattella jota ne halaa." (s.101)

Kirjassa käsitellään rotuerottelua. Valkoiset seikkailevat maailmalla, levittävät omaa uskontoaan ja kirjoittavat matkoistaan kirjoja. He omistavat maata ja valloittavat lisää. He perustavat viljelmiään niin että paikalliset eivät saa kasvatettua ruokaa itselleen. Mustat ovat juurettomia ja syrjittyjä minne ikinä menevätkään. Heitä ei tunnusteta joukkoon kuuluviksi Afrikassa saati Amerikassa. Heiltä viedään kaikki.

"Ja me polvistuimme laivan kannelle ja kiitimme Jumalaa siitä että saimme nähdä maan, jota äitimme ja isämme olivat huutaneet niin eläessään kuin kuollessaan toivoen vielä näkevänsä sen." (s.163)

Miltä tuntuu elää Amerikassa, jossa mustia syrjitään? Millaista on matkustaa Afrikkaan, josta isovanhemmat on myyty Amerikkaan ja jonka asukkaat eivät myönnä vastuutaan tapahtuneeseen? Miltä tuntuu elää lähetyssaarnaajien kanssa? Millaista on elää Afrikassa, jossa naisten asema on huono ja jossa saa pelätä syytöstä noituudesta tai uskottomuudesta, minkä seurauksena tulee tapetuksi? Millaista on olla kahden eri maailman väliin pudonnut musta nainen 1930-luvulla?

torstai 28. heinäkuuta 2022

Naoise Dolan: Jänniä aikoja

Dublinilainen Ava opettaa Hongkongissa englantia. Palkka on huonohko eikä vessaankaan pääse. Työpäivän jälkeen saa vältellä vuoroin kämppäkavereita ja vuoroin torakoita. Ava tapaa brittiläisen investointipankkiiri Julianin, jonka kotiin hän pian muuttaa. Mies antaa ymmärtää, että kyseessä ei ole parisuhde, vaikka kaikin puolin tilanne siltä näyttääkin. Julian matkustaa Lontooseen, jolloin Ava tapaa paikallisen juristin, Edithin, johon hän rakastuu. Monimutkainen suhdekuvio on syntynyt.

"Tuntui kuin olisin ollut lintu, jota hän piti sulkakynien takia." (285)

Nautin kirjan lukemisesta alusta loppuun, vaikka se sisältää ennalta-arvattavuutta ja ärsyyntymisvaaran. Pääosassa on Avan yritys löytää itsensä ja tarkoituksen elämälleen. Hänen tapansa ajatella ja toimia on yhtä aikaa sekä laskelmoiva että kajahtanut. Hän on ylikorostuneen tietoinen itsestään ja muodostaa jatkuvasti käsitystä ympäristöstään ja itsestään suhteessa muihin ihmisiin. Avan minäkuva ei ole kummoinen. Hän on epävarma ja alistuva. Hän tekee vain huonoja päätöksiä. Ava ei halua, että toisella ihmisellä on tunnetasolla valtaa häneen, vaan hän mieluummin hakeutuu tunteettomaan ja toksiseen suhteeseen. En saa Julianista mitään otetta. Ei Avakaan. Julianin ajattelua ja motiiveja ei pysty ymmärtämään. Edith on jotenkin ihana. Tai hänet näkee siten Avan silmin katsottuna. Kihisevä ja kuhiseva ihmissuhdedraama sosiaalisen median aikana. Kirjassa näkyvät pohdinnat luokkaeroista, rahasta, valtasuhteista, korkeista ja matalista statuksista, statussymboleista, kansallisuuksien eroista, työskentelystä ulkomailla ja kolonialismista. Kuka on missäkin asemassa suhteessa toisiin? Kuka ääntää englantia parhaiten?

"Kuin joku muu olisi silittänyt hänelle kaiken - koko hänen elämänsä ajan - ja hänen tehtävänsä oli vain tehdä lisää ryppyjä." (s.94)

Kirjassa oikeastaan kaikki on rasittavaa, mutta kiinnostavalla tavalla. Huumori ja näennäisen nokkelat keskustelut henkilöiden välillä saavat naurahtelemaan. Kirja herättää pakahduttavia tuntemuksia, jotka eivät pääse purkautumaan. Ne pakkautuvat rintaan. Ne ahdistavat, kunnes niihin tottuu. Henkilöt ovat kiinni omissa rooleissaan, joista he eivät irrottaudu. He turtuvat. Vastaavanlaisia romaaneja haluaisin lukea toistekin. Taidokasta.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Miska Karhu: Nimeni on Alex

Transmies Alex on kadonnut. Miesystävä Anssin luokse saapuvat vieraiksi hänen äitinsä Kerttu ja Alexin vanhemmat Marjut ja Petri. Poliisit työskentelevät löytääkseen Alexin. Kerttu ja Marjut kiistelevät, onko etsinnän kohteena Anu vai Alex. Marjut ei nimittäin hyväksy lapsensa korjattua sukupuolta. Miksi Alex on kadonnut? Onko hän poissa omasta halustaan vai rikoksen uhrina? Löydetäänkö Alex?

"Kun on niin paljon vaihtoehtoja, ei osaa kuin pelätä." (s.109)

Tarinaa pääsee kertomaan kukin henkilö vuorollaan. Jopa Alex. Aluksi kertojan vaihtuminen tuntui sekavalta, mutta tyyliin tottui sivujen edetessä. Tarinassa tärkeintä on pohdinta transsukupuolisuudesta. Trillerin muotoon aseteltu mietintä on virkistävä ratkaisu. Marjut saa osakseen roolin Alexin sukupuolen kieltäjänä, alistajana, itsekkäänä ja suvaitsemattomana ihmisenä. Hänen rooliaan korostetaan kuvailemalla hänen ulkoista olemustaan inhorealistisesti. Petri on puhumattoman aviomiehen karikatyyri. Hän antaa vaimonsa mesota suuna päänä ja komennella ja moittia itseään. Hän on eri mieltä vaimonsa kanssa, mutta päättää vaieta. Kerttu on ulkoisesti ja sisäisesti kapinallinen. Hän osoittaa pukeutumisellaan ja tyylillään, että hän on eri muotista kuin muut ikäisensä. Hän ajattelee modernisti ja uskaltaa puhua asioista suoraan. Hän on poikansa tukena. Anssi on järkyttynyt puoliso, joka on huolissaan ja toimii epäjohdonmukaisesti. Hän haluaisi toimia, mutta hän ei tiedä oikeita keinoja. Viranomaiset ja lehdistö eivät ole ollenkaan sensitiivisiä. Minulle on jäänyt hämärän peittoon, mikä tarkoitus naapurien tekemisten kuvailulla oli. Jokaisella perheellä on omat ongelmansa? Universumi pyörii ympärillä, vaikka oma maailma olisikin romahtanut? Alex puolestaan käy läpi omaa kasvutarinaansa omasta näkökulmastaan katsoen.

"Peruskoulu oli pelkkää mittaamista ja arvosteltavana olemista. Jos opet eivät arvostelleet niin sitten oppilaat arvostelivat toisiaan." (s.115)

Kirjan aihe on ajankohtainen. Toivon lukiessani, että Alex löytyy, sillä siinä olisi symboliikkaa. Hän ei ole koskaan edes kadonnutkaan. Nyt hän vain näyttää ulkoisesti siltä, mitä hän on aina sisäisesti ollut. Alex on juuri siellä, missä hänen kuuluukin olla. Suosittelen lukemaan kirjan ja etsimään Alexin.

"Tunne siitä, että jalkojemme alla on toisenlainen maailma, menneiden ja kuolleiden maailma, josta suurin osa ei tiedä mitään." (s.93)


lauantai 23. heinäkuuta 2022

Eveliina Talvitie: Kunniaton mutta vapaa

Afgaanityttö syntyy Iranissa vuonna 1989. Hän kasvaa ympäristössä, jossa on syrjintää sekä uskonnon että sukupuolen perusteella. Hän oppii näkemään miehet raakalaismaisina ja yliseksuaalisina. Ilman isää hän on isän sukulaisten armoilla. Tyttö haaveilee vapaammasta ja turvallisemmasta elämästä.

"-Afganistanissa pojattomat vanhemmat saattavat kasvattaa ja pukea tytöt pojiksi. Heillä on oma nimityskin: bacha posh, äiti kertoi.
Siinäpä ratkaisu moniin ongelmiini, ajattelin.
Jos rupeaisin pojaksi, minun ei tarvitsisi käyttää huivia eikä palvella koko ajan muita." (s.26)

Afgaanitytön tarina sisältää sekä iloja että suruja. Eniten epäkohtia. Tytön mieleen on varmasti jäänyt vahvempi jälki ahdistavista tapahtumista kuin onnellisista. Väkivallalla kotona ja koulussa kasvattaminen, köyhyys ja lapsityövoiman käyttö, afgaanipakolaisten syrjintä ja mielivaltainen kohtelu, uskonnon kokonaisvaltaisuus ja kyseenalaistamattomuus ja vääräuskoisten teloitukset. Toivoa tarinaan luo hyvältä isältä saadut opit.

"Unelmoin hetkestä, jona kiskoisin hijabin päästäni viimeisen kerran. Leikkaisin ehkä hiuksenikin lyhyiksi. Saattaisin ajella pääni jopa kokonaan kaljuksi." (s.78)

Kirjassa kerrotaan, että 'Azadehin tarina noudattaa todellisia tapahtumia', mutta nimet ja paikat on muutettu turvallisuussyistä. Mielestäni on tärkeää, että vaiennetut äänet pääsevät kuuluviin. Kirjassa nousee esille, millaista on elää elämää, jota johdattelee uskonto, jota kukin johtaja ja virassa oleva tulkitsee omalla tavallaan. Elämä on silloin epävakaata, hämmentävää ja turvatonta. Ei voi tietää, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Eläminen on stressaavaa. Kirjassa kuvaillaan, millaista on olla pakolainen. Uuteen maahan sopeutuminen on kokonaisvaltaista. Sitä ei varmasti pysty ymmärtämään, jos sitä ei ole itse kokenut. Vaikeaa sopeutuminen on varsinkin silloin, kun muut pakolaiset yrittävät manipuloida uusia tulokkaita toimimaan haluamallaan tavalla. Entistä haastavammaksi kotoutumisen tekee viranomaisten kädettömyys ja valtaväestön tuen puute.

"Ymmärsin kuitenkin koko ajan selvemmin, ettei elämämme ollutkaan muuttumassa vapaammaksi." (s.109)

Azadeh haastaa länsimaisen sivistysvaltion käsitteen. Hän nostaa esille Suomen lähisuhdeväkivallan, joka muistuttaa kunniaväkivaltaa. Hän mainitsee mielenterveysongelmat ja toimimattoman pakolaisjärjestelmän. Hän puhuu vanhusten laitostumisesta ja heidän elämänsä ilottomuudesta ja virikkeettömyydestä. Azadeh korostaa, että väkivalta ei kuulu mihinkään kulttuuriin eikä siltä saa sulkea silmiään. Hän puhuu ihmisten aidoista kohtaamisista. Vaikuttamisesta. Kirjan lukeminen saa pohtimaan, kuinka Suomesta voisi tehdä paremman paikan elää.

torstai 21. heinäkuuta 2022

J.S. Meresmaa: Khimaira

19-vuotias Sara on aloittanut parisuhteen Iinan kanssa. Iina seurustelee yhteisestä sopimuksesta samaan aikaan myös Tuukan kanssa. Saran vanhemmat eivät tiedä tyttärensä seksuaalisesta suuntautumisesta. He ovat vanhoillisen uskonnollisia, joille ei ole helppo puhua asiasta.

"Usein tuntuu, että tämä on ei-kertomisen kulttuuri.
Kätkemisen, peittelyn
ja vaikenemisen kulttuuri." (s.170)

Sara elää muutosten aikaa. Hän pyrkii itsenäistymään, vaikka vanhempien vaikutuspiiri on edelleen vahva. Saraa vaivaavat perheen menneisyyteen liittyvät vaietut asiat. Hän yrittää olla itsestään avoin yksi askel kerrallaan.

"Valokuva on todiste siitä, että jokin
oli siinä hetkessä
siinä paikassa
olemassa." (s.29)

Khimaira on tarina itsensä hyväksymisestä. Se kertoo rakkaudesta ja kasvukivuista. Tarina on vimmainen ja raastava. Räntää sataa ja lasinsirut poksahtelevat. Multa tahrii ja salamat lyövät. Yön pimeys on nielaista ennen kuin tähdet ehtivät syttyä.

"Olen koettanut niin pitkään olla
toisille täydellinen,
että musta on vaivihkaa tullut
itselleni muukalainen." (s.171)

Khimaira on tunteita herättävä säeromaani. Nuorten ajatusten ja elämän kuvailu on uskottavaa ja koskettavaa. Herää halu suojella ja kannatella. Ojentaa tähtikartta. Löydät kyllä oman tiesi. Luotat vain siihen, että jonain päivänä taivas selkenee.

"On vaikeaa tehdä oikeita päätöksiä elämässään
ellei tunne totuutta itsestään." (s.176)

keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Leah Johnson: Jos vain kruunun saisin

Liz on tottunut muuntautumaan näkymättömäksi. Hän soluttautuu korkeintaan osaksi kouluorkesteria. Yläluokkainen Campbell on ahdasmielinen kaupunki, josta Liz aikoo lähteä pois opiskellakseen yliopistossa. Täydelliset arvosanat ja musikaalisuus takaisivat stipendin köyhissä oloissa isovanhempien luona asuvalle mustalle tytölle. Unelmat romuttuvat hylkäyspäätökseen. Liz huomaa, että päättäjäistanssiaiset ovat tulossa ja päättäjäiskuningattarelle olisi luvassa stipendi. Uskaltaisiko hän astua varjoista parasvaloihin? Mten käy, kun uusi ihastuttava oppilas Mack tavoittelee samaa kruunua?

"'Jessus, kuvitelkaa, millainen verilöyly siitä tulisi.'
Ja niiden sanojen myötä minusta on tullut ehdokas Campbellin piirikunnan lukion päättäjäistanssiaiskuningattareksi." (s.35)

Maailma, jossa Liz elää, on sulkeutunut. Ihmiset erottelevat toisiaan erilaisten ominaisuuksien perusteella kuten ihonvärin, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, harrastuksen ja varallisuuden. Kutakin ihmisryhmää kuvataan yleistyksin. Yksilöllisyys katoaa. Kaikilla tulisi olla oikeus olla aito oma itsensä.

"Joka ikinen päivä muistuttaa minua siitä, kuinka huonot mahdollisuuteni tässä paikassa ovat." (s.28)

Lizin harteilla on koko maailma. Hänen on pärjättävä hyvin koulussa. Hänen musiikkinsa on oltava täydellistä. Hänen on oltava äitinä sirppisoluanemiaa sairastavalle veljelleen. Hänen on oltava täydellisen auttavainen ja toisia puolustava ystävä. Hänen on edustettava oletettua rotuaan ja oltava rotunsa ensimmäinen, joka saavuttaa tiettyjä päämääriä. Hänen on raivattava tietä muuttaakseen päättäjäistanssiaisissa vallitsevia tiukkoja sukupuolirooleja, jotka estävät samansukupuoliset parit. Hänen on muutettava maailmaa. Vähemmästäkin ihminen väsyisi, mutta ei Liz, sillä hän on kuninkaallinen, joka on saapunut vaatimaan kruunua itselleen.

"Koskaan ennen minusta ei ole tuntunut tällaiselta. Kuin en tietäisi, juoksenko jotain pakoon vai jotain kohti." (s.105)

Lizillä on isovanhemmista ja ystävistä koostuva turvaverkko. Hänellä on kyky saada ihmiset puolelleen ja luoda muutosta. Lizin tarina on kaiken kaikkiaan voimaannuttava. Se on suloinen ja unelmien täyteinen. Tarina sisältää kantaaottavia aiheita ja epärealistisia, mutta humoristisia kohtia. 'Jos vain kruunun saisin' on täydellinen teinidraama.

maanantai 18. heinäkuuta 2022

Sinan Antoon: The Baghdad Eucharist

Youssef ja Maha riitelevät. Sukulaismies katselee elämää pidemmällä aikaperspektiivillä, kun taas Maha tuntee Irakin vain tässä ja nyt. Heidän näkemyksensä kotimaasta eivät kohtaa. Youssef ja Maha uppoutuvat muistoihinsa ja ajatuksiinsa omilla tahoillaan.

"Go outside and see how they're treating people in the streets, and at their jobs, and then come and tell me that it'll all go back to normal. It won't!" (s.16)

Kristitty perhe elää keskellä levottomuuksia. Tilanne vaikuttaa eri ihmisiin eri tavalla. Youssef katselee maailmaa vanhan miehen näkökulmasta, kun taas Maha vastikään syntymättömän lapsensa menettäneenä nuorena naisena. Vanhukset ja nuoret aikuiset elävät yhtä aikaa tässä ja nyt, mutta kuitenkin aivan eri ajassa. Vanhus elää menneisyyden kokemusten kautta, kun taas nuori ihminen näkee vain tämän hetken.

"My womb was a tomb and my body its graveyard - one that I could visit at any time without going anywhere." (s.111)

Youssef on jokseenkin vastenmielinen henkilö. Hänen suhtautumisensa Mahaan on epäempaattinen ja esineellistävä. Hän nostalgisoi vanhoja aikoja, vaikka Irakin levottomuudet ulottuvat kauas menneisyyteen. Youssef on pysähtyneessä tilassa kuten perhevalokuvat seinällä. Hän kulkee muistoissaan ja totuttuja teitä. Maha on surun murtama ja vailla tarvitsemaansa tukea. Hän on silti liikkeellä ja halukas luomaan muutosta omilla kasvoillaan ja omalla äänellään. Hän rukoilee jumalaa ja luottaa pyhään äitiin.

"Our problems are right now, in the present. The Muslims want to get rid of us, quite simply, so that the country can become theirs alone." (s.16)

Mielestäni on surullista, että eri uskontokunnat eivät voi elää sovussa keskenään. Lukiessani aloin aavistaa, kuinka kirjan lopussa saattaa käydä. Käteni nousi peittämään suuni, josta kuului 'voi ei'.