keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Eve Kulmala: Hauskan tytön käsikirja

Haastan teidät kaikki tekemään empiiristä tutkimusta tilanteessa, jossa paikalla on oletetusti sekä miehiä että naisia. Tutkimuksen alla on, kuka saa otettua tilanteessa eniten tilaa sekä fyysisesti että sosiaalisesti. Kenen huumorille nauretaan? Ketä ylistetään? Ketä kehutaan? Ketä katsotaan? Kenelle esitetään kiinnostavia kysymyksiä? Kenen mielenkiinnonkohteita arvostetaan? Kenen viihtyvyydestä huolehditaan sekä fyysisesti että henkisesti? Kuka tepastelee eteenpäin, kun toiset jäävät siivoamaan tilanteesta syntyneitä jälkiä kuten siivoamaan pöytää? Kenelle osoitetaan lämpimimmät jälleennäkemisen toivotukset?

"- tärkeintä on ollut miesten mukavuuden ylläpitäminen." (s.25)

Eve Kulmala tekee komediaa ja on tuttu instagramista. Hän poimii sketsiensä aiheet ajankohtaisista ilmiöistä. Hauskan tytön käsikirjassa pohditaan ennen kaikkea naisvihaa. Naisiin yhdistetyt asiat nähdään vähempiarvoisina kuin miehiin yhdistetyt. Miesten kuuluu vähätellä naisia ollakseen miehiä, sillä muuten he olisivat naisia, eikä kukaan mies halua olla neiti.

"Patriarkaaliseen kulttuuriin kuuluu vahva oletus siitä, että valkoinen keskiluokkainen, keski-ikäinen ja vammaton cisheteromies on eräänlainen ihmisen tehdasasetus." (s.33)

Minusta on kiehtovaa lukea kirjaa, joka on selvästi suunnattu nuorille naisille. Olen itse ollut parikymppisenä tuulimyllyjä vastaan enemmän tai vähemmän onnistuneesti taistellut nainen. Olen sittemmin joutunut joiltain osin mukautumaan, sillä vanhetessa huomaa, että jotkin tuulimyllyt on tehty panssarilasista, johon oma yksinäinen vasara ei saa säröä aikaan. Olen esimerkiksi joutunut muuttamaan ääntäni matalammaksi tullakseni kuulluksi. Suuntaan toivoni uusiin sukupolviin, joilla on innokkuutta maailman muuttamiseen paremmaksi paikaksi elää.

"Olen huomannut, että maailma katsoo ymmärtävämmin valkoista cismiestä kuin ketään muuta. Heidän tarinansa pääsevät valkokankaille, kirjoihin ja komedialavoille. - - mieshahmoja, jotka tekevät miesasioita. Epäonnistuvat, menestyvät, ovat erilaisia, uniikkeja ja objektiivisia tehdasasetusihmisiä." (s.43)

Luin kirjan yhdeltä istumalta. Se on vetävästi kirjoitettu. Tekstissä kuuluu nuoren ihmisen ääni, joka on valveutunut, mutta joka vielä opettelee maailmasta. Äänellä on vahva halu luoda muutosta omalla tavallaan. Siinä ääni on osittain jo onnistunutkin. Eve Kulmala on esikuvana omannäköisilleen ja -ikäisilleen ihmisille. Hän on avannut suljettuja tiloja ja luonut uusia. Siitä on seuraavien äänien hyvä jatkaa.

"Jokaisen muutosta kaipaavan feministin on tärkeää löytää oma tapansa vaikuttaa." (s.131)

tiistai 28. kesäkuuta 2022

John Boyne: Tarkoin vartioitu talo

Georgi Daniilovits Jat menev pelastaa Venäjän suuriruhtinaan hengen. Hänet nimitetään suuriruhtinaan veljenpojan henkivartijaksi. Hän muuttaa asumaan Pietarin Talvipalatsiin. Georgi muistelee menneitä ollessaan jo vanhus ja asuessaan Lontoossa ja auttaessaan kuolemansairasta vaimoaan. Hänen elämänsä on ollut vaiherikasta ja sivunnut historiallisia hetkiä.

"Olosuhteet johdattivat minut yhdestä hetkestä toiseen ja seuraavaan ja seuraavaan, niin kuin jokaisen ihmisen, ja minä astuin kyselemättä askeleen toisensa jälkeen. Ja sitten yhtenä päivänä minä pysähdyin. Ja minusta oli tullut vanha." (s.10)

John Boyne on kirjoittanut kirjoja, joiden tapahtumat sijoittuvat historiallisesti merkittäviin ajanjaksoihin, joita hän muovailee haluamaansa suuntaan. Hän asettelee päähenkilönsä korkeassa asemassa olevien tunnettujen henkilöiden viereen, jolloin lukija voi kuvitella, miltä se on saattanut tuntua. Lopputulos on enemmän tai vähemmän uskottava. Tarkoin vartioitu talo on vetävä tarina, joka sisältää hiukan maagista realismia, kun lukija pääsee tutustumaan Rasputiniin. Tarina harmi kyllä huippukohdassaan pitkittyy liikaa ja lässähtää. Kokonaisuutena kirja on mukaansatempaava.

"'En ole yhtään mitään. Paitsi mies joka on vasta saapunut suureen maahanne ja etsii rehellistä työtä." (s.15)


sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Anne Muhonen: Ystäväni varjo

Sarjakuvan päähenkilö on yksinäinen. Hän sekä kärsii yksinäisyydestään että välttelee kanssaihmisten kanssa kommunikointia. Hän piilottelee yksinäisyyttään.

"Erittävätköhän minun hormonini jotain yksinäisyys-hajua, joka karkoittaa kaikki pois?"

Yksinäisyys on kuin sairaus, sillä se käyttäytyy sairauden tavoin tai ainakin voi sairastuttaa. Ihminen näkee itsensä huonompana kuin muut ja eristäytyy vielä enemmän.

"'Jotain vikaahan siinä on oltava, kun se on yksinäinen.'
Ja koska siinä on 'jotain vikaa', siihen ei voi tutustua."

"Mikä sinussa on vialla?"

Tärkeintä on muistaa olla itsensä paras ystävä. Päähenkilö tekee itselleen mielekkäitä asioita ja tuntee siten olevansa osaava ja kyvykäs toimija. Hän pitää itsestään huolta. Hän nauttii elämästään, vaikka onkin yksin ja vaikka hartain toive olisi jonain päivänä löytää oikea ystävä.

lauantai 25. kesäkuuta 2022

Keigo Higashino: Myrkyllinen liitto

Yoshitaka Mashiba on kuollut kahvia juotuaan myrkytykseen. Etsivät suuntaavat katseensa ensimmäisenä vaimoon, joka on kuitenkin ollut tapahtumahetkellä sukuloimassa kaukana kodistaan. Seuraavaksi tutkitaan miehen salaisen naisystävän liikkeitä. Tapaus on monimutkainen ja vaatii laajempaa ymmärrystä Yoshitakan elämästä ennen kuin syyllinen ja tekotapa ratkeavat.

"'Omaisten kohtaamiseen ei ikinä totu.'
'Pomo sanoi, että sinä olet kaikkein taitavin käsittelemään heitä.'
'Haa, sanoiko ukkeli niin?'
'Sinulla on kuulemma luottamusta herättävät kasvot.'
'Johan nyt. Näytän siis hänestä idiootilta.'" (s.38)

Tykästyin etsivien sananvaihtoon, joka on humoristista ja nokkelaa. Etenkin professori Manabu Yukawa on mielenkiintoisen omalaatuinen persoona. Murhaaja ja tekotapa ovat selvillä jo aika alusta lähtien, mutta murhan selvittämisprosessia on silti kiinnostavaa seurata. Kirjaa lukiessa alkaa kahvihammasta väkisinkin kolottaa, vaikka ei edes joisi kahvia.

"'Tämäpä harvinaista. Ette käytäkään kahvinkeitintä.'
'Ajattelin tavoitella kahvi-intoilijan mielentilaa.'" (s.185)

maanantai 20. kesäkuuta 2022

Salima Peippo; Kimmo Rantanen: Salima. Sirkustaiteilijan tunnustukset

Sirkustaiteilija Salima Peipon elämäkerta on kiehtova. Se on kirjoitettu helppolukuisesti ja mukaansatempaavasti. Olen aina rakastanut sirkusta. Lapsena minut valtasi sanoinkuvaamaton tunne joka kerta, kun sirkus saapui paikkakunnalle. Olin innostunut, häkeltynyt ja jollain tavalla aivan omissa taianomaisissa maailmoissani. Sirkus oli parasta, mitä tiesin. Lapsena ja nuorena tykkäsin myös seurata missikilpailuja. Pidin prinsessoista, ja mielestäni missit olivat kuin prinsessoja. Yksi suosikeistani oli Salima.

"- yksi sirkuksen vetovoimatekijöistä oli salaperäisyys ja eksotiikka." (s.73)

"Ja tietysti taide on taidetta, siitä on aina monta mielipidettä." (s.83)

Salima kuvailee itseään tekstinsä kautta pelottomaksi, itsevarmaksi ja päämäärätietoiseksi, mikä on ihailtavaa. Hänellä on ollut selkeä tavoite, jota kohti hän on kulkenut ankaralla työnteolla ja esteistä välittämättä. Saliman elämänasenne on inspiroiva.

"Kärsiessäni tunsin tekeväni töitä unelmani eteen." (s.58)

Salima on joutunut kohtaamaan naisten tyypilliset haasteet setämiesten ehdotuksista ulkonäön ja osaamisen kritisointiin. Ei tullut yllätyksenä lukea, kuinka politiikka vaikuttaa menestymiseen ja kuinka misseys johtaa ammatillisen pätevyyden kyseenalaistamiseen. Suhteiden luominen on uralla etenemisessä tärkeintä. Salima on ollut lahjakas verkostoitumaan.

"Älä sinäkään anna kenenkään päättää puolestasi, mihin pystyt tai et pysty. Mikä tahansa on mahdollista, jos olet valmis tekemään töitä unelmasi eteen." (s.222)

Salima on kirjan mukaan suhtautunut ruokaan aiheesta sen kummemmin välittämättä. Hänellä on ollut hyvä itsetunto, kun kritiikki lihavuudesta ja syömistavoista ei ole kiinnostunut yhtään. Mielestäni on omituista, että nainen ei tässä maailmassa saa syödä. Kirjasta käy ilmi, kuinka vanhanaikaisesti naiseudesta ja naisen roolista ajatellaan. En pidä yleistyksistä kuten väitteestä, että jokainen suomalainen juo alkoholia.

"Jalkani irtoavat maasta vain ilma-akrobatiaa tehdessä. Olen samaan aikaan ylpeä, mutta toisaalta vähättelen itseäni." (s.138)

Suomessa ei ole kirjan mukaan yhtä ainutta kiinteää sirkusrakennusta, jossa olisi sirkusesityksiä ympäri vuoden. Mielestäni olisi ihanaa, jos sellainen perustettaisiin!

sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Julie Kibler: Matkalla kotiin

Kuusitoistavuotias Isabelle McAllister ihastuu perheensä taloudenhoitajan poikaan Robertiin. Eletään vuotta 1939 Kentuckyssa Yhdysvalloissa, jossa tummaihoisten ja vaaleaihoisten suhteet ovat kiellettyjä. Vuosikymmeniä myöhemmin yli 80-vuotias Isabelle matkustaa yhdessä kampaajansa Dorrien kanssa vanhoille kotiseuduille hautajaisiin. Matkan aikana naiset muistelevat kukin omaa elämäntarinaansa.

"Olin tavannut koko elämässäni vain yhden miehen, jonka kanssa saatoin edes kuvitella jakavani elämäni ja toteuttavani unelmani, mutta koko kuvio vaikutti mahdottomalta." (s.187)

Isabellen ja Robertin välinen kielletty rakkaustarina on koskettava, traaginen ja tunteita herättävä. Tarinassa käsitellään rotusyrjintää valkoihoisen Isabellen näkökulmasta katsoen. Menneisyyden tilannetta vertaillaan nykypäivään ja todetaan, että vielä on töitä tehtävänä, jotta rotusyrjintä päättyisi ja ihmiset voisivat elää maassa tasavertaisina kansalaisina. Syrjinnästä kärsivät kaikki, joten sen loppuminen lisäisi kaikkien ihmisten hyvinvointia.

"Jos hän oli selvinnyt siitä, ehkä minäkin selviäisin." (s.281)

Isabellen ja Robertin tarinassa on paljon kärsimystä, mutta myös kauniita hetkiä. Jotkin kohdat olisi mielestäni tosin voitu kirjoitettaa kauniimminkin. Isabellen ja Dorrien ystävyys puolestaan luo toivoa. He kunnioittavat toisiaan ja välittävät toisistaan. He ovat toistensa tukena. Mielestäni on ihanaa lukea, kuinka Isabelle on vanhoilla päivillään löytänyt itselleen uskotun ystävän kaiken kokemansa hyljeksinnän jälkeen.

"Oli kuin olisin katsellut jotakin vanhaa tuttua surullista elokuvaa. Tiesin mitä tapahtuisi - olin nähnyt elokuvan monta kertaa ennenkin, joten tiesin täsmälleen mitä tapahtuisi - mutta toivoin silti, että sen loppuratkaisu olisi tällä kertaa erilainen." (s.409-410)

Kirja vie mennessään. Se sisältää iloa, surua ja yllättäviä käänteitä. Kirjan viimeisillä sivuilla sydän sykähtää ja silmät kyyneltyvät.

sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Anu Silfverberg: Äitikortti

Naisena oleminen on rankkaa. Tulevana äitinä oleminen on rankempaa. Äitinä oleminen on pahinta. Silfverberg kirjoittaa ajatuksia naisena ja äitinä olemisesta nimenomaan ulkopuolelta tulevien kommenttien, ohjeiden ja odotusten näkökulmasta katsoen.

"Koko kulttuuri nuoren tytön ympärillä viestii, että hänen ruumiinsa on jotain vaarallista ja inhottavaa, toisaalta haluttavaa ja kaupiteltavaa." (s.41)

Äitiys mielletään kilpailuna. Ympärillä olevat ihmiset kyselevät, koskettavat, tarkastelevat, arvioivat ja tuomitsevat. Naisia neuvotaan, ohjaillaan, syyllistetään ja manipuloidaan. Koko elämä pyörii lisääntymisen ympärillä.

"Ihmisarvon etsiminen vanhemmuuden kautta on vain helppo tapa kiertää muut kysymykset siitä, miksi olemme täällä tai mitä haluaisimme elämällämme tehdä." (s.36)

Miltei kymmenen vuotta sitten julkaistu kirja tuntuu jo jokseenkin vanhanaikaiselta. Ainakin toivoisin monen asian muuttuneen. Etenkin nuorten seksuaalikasvatuksessa, naisten kohtelussa neuvolassa ja sukulaisten kysymyksissä tai oikeammin kysymättä jättämisessä.

"Nuoruudessa tarjottu tieto kehosta tuntui sekavalta ja keho itse viholliselta, kaikkien tyttöjen viholliselta." (s.26)

"Kehon näkeminen vihollisena on ihmisen ensimmäinen askel kohti täydellistä epäonnea." (s.56)

Kirja alkaa loppua kohden toistaa itseään. Samat aiheet pyörivät kehää. Ne ovat sotkussa kuin uudelleen kokoon keritty lankarulla, jota yritetään purkaa ja koota yhtä aikaa. Keskustelupalstat, asiantuntijoiden ristiriitaiset näkemykset, isän kaikkinainen osallistumattomuus, äidin maito, uusien ja vanhojen lastenhoitotrendien limittyminen ja lomittuminen, lisääntymisen ihmeellisyys ja kuoleman läheisyys, ihminen verrattuna eläimiin, oman kokemuksen korostaminen verrattuna yhteisölliseen ja poliittiseen näkemykseen, kilpavarustelu vai paluu savimajoihin, sukupuolittunut maailma ja mahdoton taistelu sitä vastaan, raskauden pakonomainen yrittäminen ja naisia sortavat e-pillerit ja seksuaalivalistus. Teksti on raskasta ja tunkkaista, poukkoilevaa ja hämmentävää. Äitiyden Mustaa Aukkoa, josta hauskuus on kaukana.

"En halua tähän ällöttävään, kuplivaan paskasammioon nimeltä äitiys" (s.118)


tiistai 24. toukokuuta 2022

J.S. Meresmaa: Dodo

Iina huolehtii opiskelusta, sillä hän haluaisi päästä yliopistoon. Hän huolehtii masennuksesta kärsivästä poikaystävästään Tuukasta. Hän huolehtii maapallosta olemalla vegaani. Hän huolehtii sukupuuttoon kuolleesta Dodosta. Äiti sen sijaan ei jaksa huolehtia Iinasta, jonka koulusta ilmoitetaan liiallisista poissaoloista. Hän sysää tytön isänsä huolehdittavaksi. Isä on huolehtinut vain viinan saannista eikä ole nähnyt tytärtään vuosiin. Pitäisikö olla huolissaan?

"että ihminen on kalju ja suojaton eläin,
kummallisella tavalla sopimaton ympäristöönsä.
Sen on ollut pakko muokata siitä itselleen sopiva,
ja samalla siitä on tullut muille sopimaton." (s.106)

Kirja on säeromaani ja spekulatiivista fiktiota. Tarina tuntuu todelliselta pienten lisämausteiden kera. Kirjasta huokuvat nuoruuden tunnelataukset, maailmoja syleilevät ajatukset ja pelonsekaisen yletön itsevarmuus. Nuoret ovat yhtä aikaa sekä viattoman tietämättömiä että opitun tiedostavia. J.S. Meresmaa on osannut vangita kirjan sivuille 2020-luvun nuorten maailman. Mielestäni tarina on elävä ja kiinnostava, mutta loppu jokseenkin päälle liimattu. Olisi mielenkiintoista nähdä tarina elokuvana. Suosittelen kirjaa ehdottomasti nuorille.

"sateenkaarinuori
homolesboheterobi

Pitäiskö mun tehdä
mun lajinmääritys uudelleen?" (s.116)

keskiviikko 18. toukokuuta 2022

Juhani Aho: Papin rouva

Papin tytär kirjasta tuttu Elli on ollut nyt viisi vuotta onnettomasti naimisissa. Elämä on pysähtynyttä. Elli elää kuin sumussa, kunnes Olavi Kalm saapuu vieraisille. Vanhat romanttiset tunteet miestä kohtaan heräävät yhä vahvemmin eloon.

"Hän luuli näkevänsä Olavin, joka tuli häntä vapauttamaan, joka vaati hänet omakseen ja joka lähti viemään häntä pois täältä kaukaisiin ihaniin maailmoihin." (s.97)

Kirjaa lukiessani en jostain syystä tunnistanut Elliä samaksi ihmiseksi kuin edellisessä kirjassa. Hän on muuttunut pysyvästi alistuneeksi, mikä on surullista. Tarinan edetessä hänestä näkyy pieniä entisen luonteen pilkahduksia, jotka tukahtuvat pian. Ellillä olisi mahdollisuus viimein kiivetä korkealle ja hypätä tuntemattomaan maailmaan, mutta yhteisöön kuulumisen juuret ovat niin vahvasti häpeän avulla nilkkoihin takertuneet, että hyppääminen ei tule kysymykseenkään.

"Hänen toiveensa eivät siis olleetkaan turhat eikä hänen elämänsä vielä loppuun eletty. Sillä voisihan sen toteuttaa ja voisi niin helposti. Eihän siinä olisi mitään moitittavaa eikä kellään olisi oikeutta tuomita." (s.109)

Tykästyin Mikko pastoriin, sillä hän on koominen henkilö, joka on autuaan tietämätön häntä ympäröivistä tapahtumista ja tunteiden myrskystä. Hän naureskelee, laskee leikkiä ja on itseensä ja elämäänsä tyytyväinen. Hän tepastelee myrskyn silmässä omassa autuaallisessa todellisuudessaan. Elli laukoo hänelle totuuksia päin naamaa, pilkkaa häntä sivistymättömäksi, nukkuu eri huoneessa ja katoaa metsäpoluille, mutta silti Mikko on sitä mieltä, että heidän avioliittonsa on onnistunut ja elo mukavaa. Ristiriita on jännittävä. En lopulta tiedä, ymmärtääkö Mikko avioliittonsa oikean tilan ja yrittää kieltää sen itseltään vai onko hän vain autuaallisesti omissa maailmoissaan. Joka tapauksessa avioparin elämäntilanne ei ole ketään kohtaan reilu.

"Hän [Elli] muisti niin selvään syyn siihen, miksi he silloin ennen vanhaan olivat tehneet hänestä pilaa ja niin pian yhdessä liittoutuneet häntä [Mikkoa] vastaan. Muutamista katseista ja äänen vivahduksista luuli hän nytkin huomaavansa vieraassa salattua ivaa-" (s.24)

Voi että inhosin Olavia. Mies tepastelee ystävänsä kotiin riiaamaan tämän vaimoa tämän selän takana. Hän on niin täynnä itseään kuin ihminen olla ja voi. Olavi arvostelee ja manipuloi ympärillään olevia ihmisiä. Hän hakee kokemuksia ja elämyksiä ja pakenee joka kerta paikalta, kun tilanne ei enää kiinnosta tai miellytä häntä. Olavi on tottunut ihailuun. Hän luulee itsestään liikoja. Hän pitää itseään taitavana kaikessa, mihin hän ryhtyy sekä fyysisesti että älyllisesti. Olavi kokee olevansa miesten mies.

"Pihaan palatessa muistui hänelle mieleen vanha mielihalunsa, joka hänellä koulupoikana ollessaan oli ollut. Hän olisi tahtonut ruveta maanviljelijäksi, ostaa talon ja mennä pian naimisiin." (s.79)

Juhani Ahon teksti on jälleen kerran elävää ja taidokasta, mutta tarina jokseenkin hieman liian pitkitetty. Henkilöiden ajatusmaailma ja miljöö huokuvat maalaisromantiikkaa ja kiellettyä rakkautta. Elli ja Olavi vuoroin lähentyvät ja etääntyvät. Heidän välisensä jännite pysyy yllä. Haaveet ja todellisuus kamppailevat toisiaan vastaan. Täytyy myöntää, että odotin kirjalle toisenlaista loppua. Kiehtovaa, erittäin kiehtovaa.

sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 1/3

"Alussa olivat suo, kuokka - ja Jussi", joka on nainut Alman, joka on synnyttänyt Akselin, joka on Jussiakin kovempi työmies, jos se edes on mahdollista. Akseli on tavannut Elinan, tuttuakin tutumpi valssi on soinut, ja siitä tarina vasta alkaa, vaikka ollaan ensimmäisen kirjan lopussa.

"Sellaistakin oli aikoinaan olla suomalainen." (s.12)

Olen päättänyt viimein haastaa itseni lukemaan tämän klassikkoteoksen. Tässä kohtaa kirja on kuitenkin palautettava takaisin kirjastoon, sillä ensimmäisen kirjan lukemiseen on mennyt kolme kuukautta enkä voi enää sen enempää jatkaa laina-aikaa. Kirjan alku on tuntunut sujuvalta lukea, mutta loppua kohden lukeminen on hidastunut. Tämä kirja on koetellut minua.

"Sillä isänmaa ei kerjää saataviaan. Se vaatii ne." (s.142)

Kirja vetoaa lukijan tunteisiin jo ensimmäisillä sivuilla. Pieni ja köyhä, mutta sisukas ihminen raataa suuren maailman armoilla. Maan omistajien mielivaltaisuutta saa pelätä. Ensin on pappilan rovasti ja sitten uuden rovastin rouva kansansivistystöineen ja isänmaallisuus aatteineen. Puheita puhutaan ja ajatuksia esitetään, mutta köyhyys, ruokapula ja töiden määrä sen kuin lisääntyvät. Omat työt, talkootyöt, pakkotyöt ja taksvärkit. Alempaan luokkaan kuuluvat nähdään vain työvoimana.

"Tässä maamiehen kuvassa me näemme parhaan mitä Suomen kansassa on." (s.257)

Muutoksen tuulet alkavat puhaltaa uuden sukupolven kasvaessa kohti aikuisuutta. Kansakoulu, palokunta, kesäjuhlat, naisyhdistys, työväenyhdistys ja työväentalo. Kielikysymys, maakysymys, työaikakysymys ja äänestysoikeus kaikille. Suurlakko. Ei enää olla hiljaa ja alistuta. Tunteet nousevat pintaan. Uhitellaan puolin ja toisin. Ihmisten välit kiristyvät kiristymistään.

"Kolme vihollista Suomen kansalla on, ryssä, ruotsinkieliset ja halla." (s.91)

Kiinnitin huomioni siihen, miten yhteisöä kuvataan. Ihmisillä on tarkoin määritellyt roolit sekä kyläyhteisössä että perheen sisällä. Politiikka ja uudet aatteet kyseenalaistavat ja rikkovat yhteisön rakenteen. Ihmiset näyttäytyvät toisilleen eri valossa. He kokeilevat totuttujen tapojen paikkaansa pitävyyttä testaamalla rajojen pitävyyttä. Kiinnitin huomioni myös sukupuoliroolien kuvaukseen. Naiset ovat joko totisia tai kyynelehtiviä, kun miehet tekevät mitä huvittaa ja päästävät suustaan sanoja, jotka vaikuttavat negatiivisesti koko perheen tulevaisuuteen. Naiset ovat miesten armoilla. Heidän kehoaan arvostellaan ja heihin kosketaan ilman lupaa. Naisten tehtävänä on olla näennäisinä moraalin vartijoina ja muun muassa vahtia, että mies ei joisi alkoholia. Elina esimerkiksi oppii, että hänen ei kannata ilmaista omia mielipiteitään tai tunteitaan, sillä silloin Akseli suuttuu. Hän alistuu ja muuttuu ystävälliseksi. Jokaisella tulisi olla oikeus ilmaista itseään ja tunteitaan. Miesten kukkoilusta on ahdistavaa lukea.

"Me olemme pojaat saanu orjan kohtalon muttemme orjan luontoo, ja yhtenä päivänä Suomen herra sen tulee näkeen." (s.327)

Trilogian alku on ollut täynnä ihmisten periksiantamattomuutta. Heille on tärkeää oikeudenmukaisuus ja yhteisöllisyys. He kaipaavat sekä muutosta että vanhojen perusarvojen suomaa turvaa. Rakkautta.

"Suomen suvi on kaunis. Mutta lyhyt." (s.356)

lauantai 7. toukokuuta 2022

Heini Maksimainen: Vauvattomuusbuumi

Millaista elämä on ilman lapsia? Heini Maksimainen on kirjoittanut tärkeän kirjan aiheesta, josta pitäisi puhua enemmän ja joka pitäisi nostaa positiivisesti esille.

"Jo sana lapseton on kuvaava. Se antaa ymmärtää, että lapsettoman elämässä ammottaa lapsen tai parin kokoinen aukko. Aivan kuin lapsettomuus olisi asunnottomuuden tai rahattomuuden lailla jokin elintärkeän puutetta." (s.10)

Vapaaehtoisesti lapsettomat ihmiset eivät ajattele lapsettomuuttaan. He elävät tavallista arkea kuten käyvät töissä, harrastavat, pyöräilevät, lukevat kirjoja ja tapaavat sukulaisia ja ystäviä. He pohtivat kauppalistaa, taloyhtiön remontteja, seuraavaa lomakohdetta, terveyshuolia ja maailman menoa. Lapsettomat ihmiset muistavat lapsettomuutensa siinä vaiheessa, kun heidän elämäänsä arvotetaan poliitikkojen tai median taholta.

"- vero, jonka nojalla naimattomat ja lapsettomat parit joutuivat maksamaan korotettua veroa." (s.18)

Mielestäni on tavallaan ymmärrettävää, että syntyvyyttä ja sen laskun syitä tarkkaillaan, mutta useimmat selitykset, mitä keksitään, ovat epäuskottavia, leimaavia ja jopa loukkaavia. Olen sitä mieltä, että vapaaehtoinen lapsettomuus on monisyinen asia, jota henkilö ei välttämättä tule itse edes ajatelleeksi ennen kuin hänet asetetaan kuulusteluun 'päätöksensä' syistä. Mielestäni on mahdotonta määritellä yhtä ja ainoaa koko lapsetonta ihmisjoukkoa koskevaa syytä. Synnytystalkoot ja itsekkääksi individualistiksi leimaaminen tuntuvat pahalta varsinkin, jos lapsettomuuspäätöksen taustalla on nuoruuden vakava sairastuminen. Mielestäni olisi ollut hyvä, jos kirjassa olisi ollut esimerkkejä muistakin sairauksista kuin mielenterveyssairauksista. Fyysisesti sairastuminen voi myös viedä elämästä niin sanottuja parhaita lisääntymisvuosia ja vaikuttaa haluun olla lapseton. Ihmiset eivät ymmärrä, että kaikilla ei välttämättä ole elämässään samoja mahdollisuuksia. Esimerkiksi lapsuuden ajan turvattomuus tai köyhyys, läheisen kuolema, epävakaa parisuhde tai vakava sairastuminen voivat nostattaa ajatuksen lapsettomuudesta.

"Käännyttäjät eivät ehkä tule ajatelleeksi, ettei lapsettomuus ole kepeä elämäntyylikysymys, vaan sen takana on elämän kokoinen tarina." (s.95)

Monet vapaaehtoisesti lapsettomat ovat sitä mieltä, että lapsettomuutta ei tarvitse perustella. Heiltä löytyy hyväksyttäviä selityksiä oikeastaan vaan siitä syystä, että niitä heiltä tivataan, esimerkiksi ilmastonmuutos ja liikakansoitus. Haastatteluissa kävi ilmi, että lapsettomat aikuiset tarvitsevat hiljaisuutta, yksinoloa ja omaa aikaa. Heille on tärkeää voida päättää pienistä arkisista asioista itse. Vapaaehtoista lapsettomuutta tutkittaessa nousi yllättävästi esille, että lapsettomat ajattelevat lapsiperhearjesta inhorealistisesti. He saattavat tykätä lapsista ja olla kummeja tai työskennellä lasten parissa, mutta he eivät halua omia lapsia omaan kotiinsa. Mutta kuka sitten hoitaa vanhana? Vaikka ihminen olisi hankkinut lapsia niin hoivatakuuta ei ole. Omat lapset saattavat muuttaa ulkomaille, olla välinpitämättömiä, sairastua tai kuolla. Mieluummin aihetta pitäisi tarkastella siitä näkökulmasta, kuinka ongelmallista on, että hoitovastuu on tällä hetkellä perheenjäsenillä henkilön kodissa.

"Kun haastateltavani miettivät lastenhankinnan plussia ja miinuksia, he miettivät ensisijaisesti sitä, miltä lapsiperheessä eläminen heistä tuntuisi." (s.49)

"Koska lapsia ei enää kuulu tehdä, ajatellaan, että niitä kuuluu haluta. Osa haastateltavistani oli odottanut pitkään vauvakuumetta, jota ei ollut koskaan tullut." (s.50)

Tutkimusten mukaan vapaaehtoisesti lapsettomiin liitetään kielteisiä mielikuvia. Lapsettomuus voi vaikuttaa ystävyyssuhteisiin ja näkyväksi ja kuulluksi tulemiseen. Se voi aiheuttaa syrjintää kuten perheettömänä ainaista työvuoroa jouluaatoksi. Ihmiset saattavat ajatella lapsettomien olevan itsekkäitä vapaamatkustajia, kun toiset hoitavat velvollisuutensa kasvattamalla uusia veronmaksajia. Sitten on kateus. Äidit kadehtivat lapsettomien naisten harrastuksia, vaikka eivät lapsiarjesta oikeasti luopua haluaisikaan. Miehistä suurempi osa kuin naisista on lapsettomia, mutta lapsettomuus nähdään silti naisten asiana. Miesten elämään lapsettomuus ei vaikuta siinä mielessä, että miespuolisia ystäviä voi nähdä kuten ennenkin. Naiset menettävät naispuoliset ystävänsä, kun he tulevat raskaaksi ja keskittyvät vain vauva- ja lapsiarkeen. Lapsettomat naiset ovat ulkopuolisia ystäväpiirin lapsiin keskittyvässä keskustelussa.

"Heidän elämänsä oli heidän. He olivat ylpeitä itsenäisyydestään ja riippumattomuudestaan." (s.138)

Teksti 1900-luvun Suomessa tehdyistä rotuhygienian varjolla tehdyistä pakkosteriloinneista saa silmät kostumaan. Vuoden 1935 lain mukaan tylsämieliset, vähämieliset ja mielisairaat voitiin määrätä steriloitaviksi. Kehitysvammaisuus, skitsofrenia ja epilepsia saattoivat johtaa kyseiseen kohtaloon. Steriloinnin synkkä menneisyys leimaa todennäköisesti sen nykyisyyttä. Vapaaehtoisesti lapsettomalla sterilisaatio auttaa saamaan mielen ja kehon tasapainoon, sillä molemmat haluavat olla lapsettomia.

"Jos minun pitäisi tiivistää tekemissäni haastatteluissa useimmin toistunut selitys, se kuuluisi näin: vapaaehtoisesti lapseton ei halua lapsia, koska hän ei halua lapsia." (s.72)

Minusta oli kiinnostavaa lukea erilaisista tavoista elää ja olla. Silmäni kostuivat, purskahdin nauruun, selasin kirjaa taaksepäin, vaihdoin levottomana asentoa, nyökyttelin mukana ja huudahdin sanan jos toisenkin ääneen. Tämä kirja on aarre.

"Totta kai joillekin se, ettei ole lapsia, on kauhea asia. Mutta se ei ole kauheaa kaikille. Kun osaa poimia rusinat pullasta ja keskittyä hyviin juttuihin, voi käydä niin, että on lapsettomuudestaan kiitollinen." (s.263)

Millaiselta lapseton elämä sitten näyttää? Ihan millaiselta itse haluaa!

torstai 5. toukokuuta 2022

Rebecca Burgess: How to be ace

Kaikki puhuvat Rebeccan ympärillä seurustelusta ja seksistä. Hän itse haluaisi keskustella sarjakuvista. Parisuhteiden kuvausta ei pääse mihinkään pakoon. Siihen törmää kaikkialla musiikista tv-ohjelmiin. Sarjakuva kertoo siitä, kuinka Rebecca etsii omaa identiteettiään seksuaalisessa maailmassa ja ymmärtää viimein olevansa biromanttinen aseksuaali.

"For the asexuals not conforming to what's being said, the message is loud and clear: you're not an accomplished or healthy adult if you don't have a relationship or good sex."

Sarjakuvassa kuvataan Rebeccan elämää myös muustakin kuin aseksuaalisuudesta käsin, mikä tekee tarinasta poukkoilevan ja jokseenkin sekavan. Olisin kaivannut selvempää rajausta, vaikka toki ihmisen elämässä tapahtuu monenlaisia asioita yhtä aikaa. En ole myös varma, pidinkö siitä, että Rebecca kuvataan tyylittömäksi, lapselliseksi ja epävarmaksi omasta itsestään. Ilmeisesti sarjakuva on omaelämäkerrallinen, mutta olisin silti kaivannut raikkaampaa kuvausta aseksuaalista henkilöstä. Aiheesta tietämättömille sarjakuva on ihan hyvä ensikosketus aiheeseen varsinkin, kun se sisältää myös niin sanottuja faktasivuja.

"The more presence it (asexuality) has, the better it can be understood."

Olen lukenut tänä keväänä kirjoja instagramissa järjestettyyn queerlukuhaasteeseen. Suosittelen kirjagramin lukuhaasteita, sillä niiden avulla tulee luettua kirjoja monipuolisesti.

keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Juhani Aho: Papin tytär

Maalaispappilan tytär Elli on haaveilija. Hänen suurin intohimonsa on kiivetä korkealle ja nähdä maailmaa. Ympärillä oleva yhteisö vähättelee Elliä ja haluaa tukahduttaa hänen luontaiset taipumuksensa. Maailma uhkaa tulla vastaan ja kuolettaa haaveet.

"Olisi tehnyt mieli välistä ihan siitä ilosta hyppiä, että täällä oli eikä kukaan tiennyt ja saattaisi olla vaikka kuinka kauan, jos vain saisi." (s. 6)

Mielestäni Ellin vanhemmat ovat ahdistavia. Hänen isänsä syyttää Ellin huonosta kasvatuksesta äitiä. Hänen mielestään on syntiä kiivetä puissa rikkomassa hameitaan. Innostuminen ja hyppiminen ovat kiellettyjä. Isä kannattaa kurittamista ja vitsan antamista. Hän on myös sitä mieltä, että tyttöjä ei kannata kouluttaa, kunnes kohtaa erään hyväkäytöksisen nuoren neidin, joka käy parhainta olemassaolevaa koulua ja valmistautuu avioliittoon. Äiti haluaisi kasvattaa tytön toisin kuin hänen oma äitinsä, mutta ei hänkään voi mitään ympäröivän yhteisön painostukselle.

"Hän oli innostunut ja hyppinyt ja käsiään yhteen lyönyt... ja muista se oli naurettavaa... ja luultavasti ne vieläkin siellä puhuvat siitä ja ehkä joku häntä parhaillaan matkii. Ja se hävetti häntä niin, että hän olisi heti tahtonut vajota sillan alle piiloon -" (s.53)

Ellin kasvutarinaa on sekä ihanaa että ahdistavaa lukea. Hän kokee elämässään liian monia vastoinkäymisiä. Elli ei saa olla sellainen kuin on, sillä yhteisössä on oltava sellainen kuin pitää olla. Erilaisuus ja hyväksymättömyys synnyttävät häpeää. Pidin tarinassa maallisuuden ja hengellisyyden vuorottelusta. Eniten tykästyin tekstin soljuvuuteen. Juhani Ahon kirja on julkaistu vuonna 1885, mutta tarina elää edelleen vahvana.

sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Ilmari Kianto: Punainen viiva

Korpiloukossa asustaa Topi Topinpoika Romppanen perheineen. Elämä ei ole kaksista. Töitä riittää, mutta ruokaa ei yhtään. Lapsikatras valittaa nälkäänsä ryysyihin puettuna. Ei auta kuin tyytyminen osaansa, jonka Jumala on asettanut. Kirkonkylältä kantautuu toiveikkaita uutisia: Kaikki saavat äänestää vaaleissa - jopa naiset - piirtämällä punaisen viivan vaalilippuun. Uskaltaisivatko Topi vaimoineen uhmata Jumalan asettamaa järjestystä?

"- nyt on näytettävä että niistä entisistä herrainpäivistä tehdään oikeat kansan päivät." (s.44)

Kirja kertoo Suomen ensimmäisistä eduskuntavaaleista köyhän kansan näkökulmasta katsoen. Kirjassa käsitellään eriarvoisuutta, ihmisoikeuksia, vastakkainasettelua, luokkatietoisuutta, hyväuskoisten hyväksikäyttöä, alistamista uskonnon avulla ja ihmisen luontosuhdetta. Topi Romppanen elelee keskellä karua korpea, joka vaatii kunnioitusta. Kirkossa saarnataan Jumalasta, joka käskee osassaan pysyä. Kirkonkylällä lietsotaan tutustumaan uuteen aatteeseen, joka kiihottaa hylkäämään kaiken vanhan.

"Mikäpä sen mailmanjärjestyksen muuttumaan saisi? Ja pakkoko olikaan muuttaa?" (s.98)

Topi on yksinkertainen ja oppimaton mies, jonka tekemiset herättävät sääliä, mutta koomisten piirteiden vuoksi myös hämmästynyttä naurahtelua. Miehen perheen elämä on välillä kuin Hölmöläisistä lukisi. Aikuiset ryystävät viimeisillä rahoillaan kahvia samalla, kun lapset ovat kuolla nälkään. He haluaisivat uskoa voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä. Unelma paremmasta tulevaisuudesta elää vahvana, kunnes karu totuus sivaltaa vasten kasvoja.

perjantai 29. huhtikuuta 2022

Sanni Ylimartimo: Pimeässä hohtavat tähdet

Mira elää kahdessa eri ajassa. Hänen ruumiinsa on kiusattuna koulussa, kun taas hänen mielensä on k-popyhtyeen seurassa Aasiassa. Kotona odottaa ylihuolehtiva äiti, mutta netissä rohkaisevat ystävät. Jonnekin välimaastoon ilmestyy ihastus Miko. Mitä tapahtuu, kun kaksi eri aikaa sulautuu yhteen Miran fanittaman k-popyhtyeen saapuessa Suomeen?

"Mutta olen jähmettynyttä paperimassaa
jotain muuta kuin ihminen" (s.12)

En ole vähään aikaan lukenut yhtä onnistunutta kuvausta nuoren ihmisen elämästä ja ajatusmaailmasta. Teksti on mielestäni sujuvaa ja aitoa. Voin ehdottomasti suositella kirjaa kaikille nuorille. Teksti on helppolukuista, sillä kyseessä on säeromaani. Pidän kirjan tavasta kannustaa nuoria olemaan rohkeita ja voittamaan pelkonsa, sillä siten he voivat saavuttaa mitä tahansa. Ihana kirja.

"Kyllä kaikki järjestyy!" (s.58)

sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Svetlana Aleksijevits: Tsernobylista nousee rukous

Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus on herättänyt ihmiset huomaamaan uuden aikakauden alkaneen. Maailma näyttäytyy pienenä vankilana, jossa tapahtuu pahuutta ja josta ei pääse pakoon. Elämä on alkanut lopullisesti tuhoutua.

"Tsernobyl... Se on kaikkia sotia pahempi. Ihmisellä ei ole pelastusta. Ei maalla, ei vedessä eikä ilmassa." (s.78)

Kirjan teksti on dokumentaarista, pohdiskelevaa tarinointia ja ajatusvirtaa. Siinä kuvataan köyhyyttä, irrationaalisuutta, tapahtuneen kieltämistä, epäinhimillisyyttä, säännöistä piittaamattomuutta, epäjärjestelmällisyyttä, sairauksia, ymmärtämättömyyttä, uteliaisuutta, salailua, filosofointia, kollektivismia,  sivistymättömyyttä, uskonnollisuutta, rikollisuutta, sankareita, mitaleita ja kunniakirjoja, itsemurhia, propagandaa, sota-aikojen muistelua, tulevaisuuden pelkoa, maailman romahtamista, sensuuria, piittaamattomuutta, saastumista, myrkyllistä kauneutta, varattomuutta hankkia uudenaikaisia tarvikkeita säteilyä vastaan, unohdettuna elämistä, vodkan juomista, kulttuurin vankina olemista, vaikenemista, alistumista, yhteyden etsintää eläimiin ja luontoon, kaipuuta löytää elämälleen tarkoitus, uhrautumista, neuvostoihmisyyttä.

"Miksi ihmiset sitten muistelevat mennyttä? Löytääkseen jälleen totuuden tai oikeudenmukaisuuden, niinkö? Vai vapautuakseen menneestä ja unohtaakseen sen?" (s.55)

Ihmiset ovat jääneet välitilaan, josta ei ole muuta poispääsyä kuin kuolema. Heitä kartetaan tai heistä halutaan hyötyä koekaniineina tai rahastuksena. Heistä kirjoitetaan sensaationhakuisia lehtijuttuja. Heistä on tullut yhtä säteilyn kanssa.

"Me kaikki olemme maailmanlopun kaupustelijoita. Niin suuret kuin pienet." (s.166)

Maailmassa on tällä hetkellä miltei 500 ydinvoimalaitosta. Tehtaita, autoja, louhoksia, ruoan tehotuotantoa ja niin edelleen. Ilmasto ja luonto kärsivät, mutta ihminen ei pysähdy.

"Onko mitään ihmistä kauheampaa?" (s.95)

"Olemme menneet liian pitkälle..." (s.317)

perjantai 1. huhtikuuta 2022

Johanna Pohjola: Isä pullossa

Johanna Pohjola kirjoittaa matkastaan alkoholistin mieleen ja maailmaan. Hänen edesmennyt isänsä on ollut alkoholisti, mikä on aiheuttanut hänelle trauman. Hänen tapansa käsitellä asiaa on kirjoittaa ja käydä vertaistukiryhmissä.

"- minulla ei ollut elämässäni turvallista ja läsnä olevaa isää. Menetin hänet alkoholille, jäin toiseksi." (s. 11)

Pohjola kuvailee alkoholistin käytöstapoja kuvaavasti. Alkoholisti kokee olevansa maailman napa, jonka oikkuja muiden on toteltava tai hän raivostuu. Hän uhkailee ja raivoaa, kertoilee tarinoita, käyttäytyy teennäisesti ja vaatii kommentointia ja naurua. Hän on tungetteleva ja itsekäs. Hän manipuloi, keplottelee ja käyttää muita hyväkseen. Hänellä on muistinmenetyksiä ja mielialavaihteluja. Hän on ensihuikkien aikana eniten oma itsensä, mutta kaikkoaa pian, kun juo lisää. Alkoholisti menettää elämänilon. Talo ränsistyy, auto jää korjaamatta ja asiat jäävät hoitamatta. Rahat menevät alkoholiin ja välttämättömyyksiin. Alkoholisti selittää, miksi juo, ja etsii oikeutuksen juomiselleen. Hän syyttää juomisestaan muita eli kieltää juomisensa ja tuntee häpeää. Hän saattaa kehittää riidan saadakseen syyn juomiselleen. Alkoholisti paranee vain, jos hän hakeutuu hoitoon ja haluaa parantua. Läheisen puuttuminen asiaan on vain 'kontrollin illuusiota kaaoksessa'.

"- miksi me suomalaiset häpeämme ja salaamme alkoholismia, vaikka sitä on joka puolella?" (s.11)

Pohjola kertoo, kuinka hänen lapsuudessaan pelosta ja huolesta tuli arkea. Isän alkoholismi vei yörauhankin. Pohjola menetti jossain määrin myös äitinsä. Hänen perusturvallisuuden tunteensa särkyi. Pohjola kirjoittaa, että päihdesairaan lapsi oppii sivuuttamaan omat tunteensa ja tarpeensa. Hän suorittaa, miellyttää, kontrolloi muiden ihmisten tunteita ja ajatuksia ja pelkää konflikteja ja pettymysten aiheuttamista. Hän hakee hyväksyntää. Hänellä on hallinnan ja turvallisuuden tarve. Hänen huomionsa on muiden ongelmissa, tarpeissa ja tunteissa. Hänelle saattaa syntyä stressiä, unettomuutta ja vaikeus ylläpitää terveitä ja rakastavia ihmissuhteita. Hänen saattaa olla vaikea ottaa vastuuta elämästään. Lapsesta tulee alkoholistin kaltainen, sillä hän valehtelee, salailee, liioittelee ja manipuloi. Hän selittää tilanteita hieman paremmiksi ja hyväksyttävämmiksi. Hänen on opeteltava pois miellyttämisestä ja harjoiteltava totuuden puhumista. Hän opettelee tunnistamaan ja ilmaisemaan tunteita ja olemaan haavoittuvainen. Hän harjoittelee sietämään epämukavuutta, joka syntyy siitä, että oma toiminta on nostattanut toisessa tunteita. 

"Peltolan mukaan häpeään liittyy erilleen joutumisen kauhua ja hengissä selviytymisen pelkoa, sillä heimosta eristäminen on muinoin tarkoittanut ihmiselle vaaraa ja jopa kuolemaa. Voimakas häpeä voikin johtaa samanlaiseen reaktioon kuin äkillinen hyökkäys: taistele, pakene tai jähmety." (s.124)

Minua hämmentää se, että omista sairauksistaan ei voi olla avoin. Kirjan mukaan liiallinen avoimuus ahdistaa ihmisiä. Avoimuus herättää hämmennystä ja nostattaa pintaan ennakkoluuloja ja tiedonpuutetta. Ihmiset eivät ole valmiita kuulemaan. Varmaan jokainen suomalainen kärsii jollain tavalla alkoholismista joko itse tai läheisenä tai sukulaisena tai työkaverina, joten on hämmentävää, että sen olemassaolo kielletään. Yhteisö hylkää alkoholistin. Häntä syyllistetään. Hänen sairauttaan pidetään omana valintana. Häntä kohdellaan epäasiallisesti jopa terveydenhuollon asiakkaana.

"Pultsarihuumori voidaan rinnastaa vammaisille nauramiseen. Kertoja tulee lyöneeksi lyötyjä, mitä kehittyneen etiikan mukaan ei saisi tehdä -" (s.143)

Pohjola kokee, että ratkaisuna on avoimuus. Aiheesta pitää puhua.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus

Kirjassa matkataan Jenny Nordbergin mukana Afganistaniin. Toimittaja-kirjailijan kertomat tarinat sijoittuvat vuosiin 2009-2014. Lukija pääsee kurkistamaan pojiksi muutettujen tyttöjen maailmaan ja paikallisten ajatuksiin sukupuolesta, tasa-arvosta, lasten oikeuksista ja naisten asemasta.

"Pojattomuus on paha puute, herättää sääliä." (s.27)

Jenny Nordberg selvittää patriarkaalisissa yhteiskunnissa syntyvää bacha posh ilmiötä. Tytöt saavat pojan oikeudet muuttamalla sosiaalisen sukupuolensa pojaksi. Kirjassa pohditaan laajasti afganistanilaisia sukupuolirooleja ja naisten ja tyttöjen asemaa. Elämän tarkoitus kiteytyy lisääntymiseen. Tyttöjen tehtävänä on mennä naimisiin ja poikien tehtävänä elättää perhe, johon kuuluu korkeintaan neljä vaimoa. Naisten tulee synnyttää poikia, jotta suvun maine ja asema vahvistuvat. Tytöillä ansaitaan rahaa, kun heidät naitetaan lapsina pakkoavioliittoon. Heidän avullaan maksetaan velkoja ja sovitaan riitoja. Tyttöjä ei kouluteta, sillä heidän houkuttelevuutensa avioliittomarkkinoilla laskisi. Kyse on myös turvallisuudesta. Naiset ovat miesten holhouksen alaisia. Miehillä on vapaus, mutta naisilla ei. Köyhässä ja sotaisassa maassa miehet ovat suvun ainoa turva.

"Valta on aina ollut niillä, jotka onnistuvat hallitsemaan elämän alkulähdettä, hallitsemaan naisen ruumista." (s.50)

Naisten kokema syrjintä ja turvattomuus ovat kirjassa läsnä. Naisten paikka on kotona. Heidän tehtäviinsä kuuluvat muun muassa lastenhoito ja siivous. He eivät käy töissä. Naiset poistuvat kotoa vain miehen saattamana burkaan pukeutuen. Naiset kärsivät perheväkivallasta aviomiehen ja anopin taholta. Laki ei suojaa, sillä jokaisen omalla tavallaan tulkitsema uskonto on laki. Naiset ovat epäseksuaalisia Afganistanissa. Seksuaalisessa naisessa on jotain vikaa. Urheilu, runous, musiikki ja tanssi ovat kiellettyjä, sillä ne herättävät ajatuksia romantiikasta, mikä tekee heistä huoria. Raiskattua naista rangaistaan raiskatuksi joutumisesta joko vankeusrangaistuksella tai pakkoavioliitolla raiskaajan kanssa. Afganistanissa ei ole seksuaalikasvatusta. Morsiamen tulee itkeä häissä ja kärsiä hääyönä osoittaakseen siveyttä ja kokemattomuutta. Vaimon tärkein tehtävä on synnyttää poikia. Hän käyttää keinoja tavoitteen saavuttamiseksi, kuten pukee tyttölapsen pojaksi ja syö tarvittavia ruokia. Vaimoa rangaistaan tytön synnyttämisestä. Naisia myös kuolee synnytykseen.

"Useimmille on tuntematon asia, että lapsen sukupuoli määräytyy isän mukaan, koska miehen siittiöiden kromosomit määräävät, tuleeko lapsesta tyttö vai poika." (s.28)

Afganistanissa ei ole lastenoikeuksia. Tyttösikiöitä abortoidaan. Tyttöjä ei ruokita. Köyhien perheiden pojat ja pojiksi puetut tytöt laitetaan töihin. Koulussa puheenvuoron saavat pojat. Tytöille huudellaan kaduilla ja heistä puhutaan rumasti. Isoveljien tehtävänä on suojella tyttöjä, jotta he eivät tahriinnu. Kunniamurhia ja polttoitsemurhia esiintyy.

"- tytölle on etupäässä hyväksi elää muutama vuosi poikana, ennen kuin toinen, omien synnytysten täyttämä rankka elämä alkaa." (s.87)

Kirjassa arvostellaan länsimaalaista auttamishalua. Avustusjärjestöt ovat vilpillisiä ja enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Länsimaalaiset ovat seikkailunhaluisia kuin entisaikaiset tutkimusmatkailijat. He ovat eliittiä, olivat he kotoisin mistä tahansa. Länsimaalaisten on vaikeaa ymmärtää afganistanilaisten käsitystä sukupuolesta ja sen ilmentämistä. Afganistanilaisten mielestä naiset osaavat olla miehiä, mutta miehet eivät osaa olla naisia. Tytön pukeminen pojaksi karaisee luonnetta ja on hyödyksi. Naispoliitikon on puhuttava miesten kieltä. Hänen on oltava rauhallinen, suora ja tinkimätön. Hän ei käytä liikaa sanoja tai selittele. Naisten puhe on yksityiskohtaista ja vivahteikasta, mikä hämmentää miehiä.

"- useimmissa yhteiskunnissa miehillä on paljon kovemmat paineet todistella sukupuoltaan kuin naisilla. Sotaanlähtö isänmaan kunnian ja naisten puolustamiseksi on aina ollut miehelle keino määritellä itsensä." (s.232)

Jenny Nordberg on nostanut esille kiinnostavan aiheen, josta löytyy kaikuja myös länsimaissa. Suomessakin seurataan lööpeistä, syntyykö brittihoviin uusia vauvoja ja onko esikoinen poika, tuleva kuningas.

"Pikkupoikien ja -tyttöjen pukeminen sinisiin ja vaaleanpunaisiin vaatteisiin oli Yhdysvalloissa neljäkymmentäluvulla keksitty markkinointikikka. Sitä ennen kaikki lapset puettiin enimmäkseen valkoisiin, pitsisiin ja röyhelöisiin vaatteisiin." (s.126)

perjantai 25. maaliskuuta 2022

Ikuinen paluu - kurkistus keski-ikäisen miehen elämään

Kantaesityksensä keskiviikkona 23.3.2022 Kansallisteatterin Omapohjassa saanut 'Ikuinen paluu' kertoo keski-ikäisestä kotiinsa jääneestä miehestä (Petri Manninen). Rutinoituneena ihmisenä mies toistaa samaa päivää yhä uudestaan ja uudestaan. Elämä tuntuu turvalliselta oman asunnon seinien sisäpuolella, kun sitten ei enää tunnukaan. Pää ei kestä yksinäisyyttä ja eristäytyneisyyttä. Mieli särkyy. Ihminen tarvitsee yhteyttä toiseen ihmiseen.

Katse seuraa miehen luontevia ja realistisia toimia. Katsojaa on ohjeistettu kumartumaan puolelta toiselle, sillä katsomoa ja miestä erottaa kolme suurta ikkunaa, joissa on paksut puitteet. Ylhäällä on kaksi tv-ruutua, joista voi nähdä sen, mitä kylpyhuoneen peili näkisi. Katsoja on kuin tirkistelijä, joka kurkkii toisen ihmisen elämään. Välillä osat vaihtuvat, kun mies katsoo näennäisesti kohti. Nousee halu ottaa kontaktia. Kyllä se siitä. Sitten. Herää tarve piiloutua. Liian intensiivistä. Väkivaltaista. Karua.

Asunto on täyttynyt muistoista. Katse eksyy etenkin säntillisesti aseteltuun riviin kirjoja, jotka henkivät halusta sivistyä. Miehen elämässä menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat yhtä aikaa läsnä. Mikään ei säily ikuisesti samankaltaisena. Jossain vaiheessa on pakko tapahtua jotain joko arjen sattumuksina tai maailmaa järisyttävänä.

Naapurissa pianoa soittava henkilö (Alvar af Schultén) luo miehen elämään rytmiä. Mies kulkee vuoroin musiikin tahtiin ja vuoroin sitä vastaan. Miehen liikkeet ovat tarkkoja ja harkittuja. Rytmin vaihtuessa toimintakin vaihtuu. Etsitään yhteyttä. Otetaan elämän rytmistä kiinni.

Esitys on hivenen raskas. Hengähdystaukoja saadaan taiteesta taiteen sisällä. Inspiroidutaan. Innostutaan. Elävöidytään. Esitys on karuudessaan elvyttävä. Koetaan tunteiden koko kirjo. Elämä. Olemassaolo.

lauantai 12. maaliskuuta 2022

Bjorn Sortland: Kepler62: Terra: Sydän

Avaruusseikkailulle lähetettyjen lasten tarina on tullut päätökseen. Maapalloa hallitseva tekoäly Scorpion on voitettava, jotta kasvit voivat taas kasvaa, hyönteiset pörrätä ja ihmiset iloita. Marie vaeltaa yksin omissa ajatuksissaan. Hän on maapalloa hirmuhallinneen miehen tytär, jolla on tärkeä tehtävä edessään. Hänet on koulutettu ampumaan aseilla silmiään räpäyttämättä, mutta tällä kertaa hänen tärkein aseensa on äidiltä perinnöksi jäänyt sydänriipus.

"Pistooli tekee oloni turvalliseksi ja rauhalliseksi. Se ei ole hyvä juttu, kenenkään ei pitäisi luottaa ihmiseen, joka tuntee olonsa turvalliseksi ja rauhalliseksi ase kädessään." (s.31)

Tarinasta välittyy toive, että seuraava sukupolvi tekisi parempia päätöksiä maapallon suhteen kuin edeltävät. Ihmisten pitäisi pitää yhtä ja taistella hyvän puolesta. Heidän tärkein tehtävänsä tulisi olla elämän vaaliminen tuhoamisen ja oman edun tavoittelun sijasta.

"Melkein kukaan ei luota enää kehenkään. Kukaan ei halunnut tarttua ongelmiin. Sotiin. Saasteisiin. Pakolaisuuteen. Köyhyyteen. Me tuhosimme kaiken, mikä oli hyvää, poltimme metsät, syydimme meret täyteen muovia ja saastutimme surutta -" (s.45)

Mielestäni kirjasarjan päätösosa on onnistunut, vaikka loppu olisi voinut olla napakampi. Kirjan aiheet ja Pasi Pitkäsen kuvat ovat aika pelottavia, mutta vaikuttavia. 

Maailman tilanne tuntuu musertavalta. Kaikkialla on pelkkää pahuutta. Kuivuutta, nälkää, saasteita, sotaa ja väkivaltaa. Mitä yksi pieni lapsi voi kaiken taakan alla tehdä?

"Olen pelkkä pikkutyttö. En osaa olla johtaja tai korjata yhtikäs mitään tässä maailmassa. Missä vaiheessa aikuiset alkoivat ajatella, että maailman pelastaminen on lasten tehtävä?" (s.83)

perjantai 4. maaliskuuta 2022

Juno Dawson: Ihmemaa

Alice opiskelee St. Agnesin oppilaitoksessa. Rehtori Grafton on toista mieltä. Hän kokee, että Alice ei suoriudu opiskeluistaan niin kuin pitäisi. Alicea ei kiinnosta. Hänen ajatuksensa täyttyvät yhteiskunnallisista kysymyksistä - ja Bunnysta. Tyttö on kadonnut ja jättänyt jälkeensä vain yhden vihjeen: herttakuningatar pelikortin, jossa lukee tussilla 'Ihmemaa'.

"Arvosanat, kokeet, koulu. Niiden avulla meidät pidetään ruodussa kuin häkkikanat. Ja liittyy siihen yhteiskunnallinen asemakin. Jos on kontakteja, ei tarvitse hyviä arvosanoja. Koulumenestys on vain työväenluokan nenän edessä roikotettava porkkana, joka estää heitä nousemasta kapinaan." (s.19)

Alice kärsii mielenterveysongelmista, käy terapiassa ja syö lääkkeitä. Hän on epävarma itsestään. Oma minuus tuntuu karkaavan käsistä tai hyökkäävän kimppuun. Hän ei pääse itsensä kanssa tasapainoon. Alice piiloutuu sinisten hiusten ja epäsovinnaisen pukeutumisen taakse. Hän esiintyy torjuvana, vaikka kaipaisi hyväksyntää ja rakkautta.

"Onko meidän itsetuntomme oikeasti niin hauras, että tarvitsemme selviytyäksemme kehuja ventovierailta?" (s.98)

Alicen tarina kuvaa luokkaeroja, huumeiden värittämää bilekulttuuria, sosiaalisen median haittoja, mielenterveyttä, seksuaalisuutta ja transnaisena olemista. Etuoikeutettujen lontoolaisnuorten elämä on rajua ja merkityksetöntä. Heidän todellisuutensa näyttäytyy hulluna. Mutta eihän se haittaa. 'Melkein kaikki ovat hulluja täällä.'

"Joskus mietin, mahtoiko hän tietää. Että hänestä tulisi sellainen 'Candle in the wind' -tyyppi. Nopeaa elämää, nopea loppu." (s.207)

Alice juoksee Ihmemaassa Bunnyn perässä. Vai jahtaako hän sittenkin itseään? Hän eksyy, löytyy, katoaa ja pelastuu. Hän nauraa, itkee, ihastuu, suuttuu ja pelkää. Kuka on Alice? Kaapissa, esillä, piilossa ja näkyvillä. Rakastettuna, pilkattuna, näkymättömissä ja muiden joukossa. Löytyykö oikea Alice?

"'Täh, siis armeijaan?'
'Kuvittelee, että minusta tehdään siellä mies.'
Ehkä. Tai ruumis." (s.210)

Mielestäni Juno Dawsonin tulkinta Liisasta Ihmemaassa on viihdyttävä, tunteikas, ainutlaatuinen ja ajatuksia herättävä. Tarinan kulku on hengästyttävä. Tykästyin etenkin Catiin, joka virnisteli kuin Irvikissa ja ilmestyi paikalle kuin tyhjästä. Alkuperäisen tarinan henkilöt ja elementit on siirretty nykyaikaan ja huumehuuruiseen ympäristöön. Taidokasta.

perjantai 25. helmikuuta 2022

Edouard Louis: Väkivallan historia

Kirjailijan autofiktiivisessä romaanissa Edouard kutsuu kadulla kohtaamansa miehen kotiinsa. Tapaaminen päättyy murhayritykseen ja raiskaukseen. Kirjassa käsitellään traumaattisen tapahtuman seurauksia ja käsittelyä. Uhri haluaisi sekä puhua että vaieta tapahtuneesta. Viranomaisille kertominen tuntuu fyysisenä kipuna ja terveydenhuollon ammattilaisten tekemät tutkimukset nöyryyttävinä. Kohdattu väkivalta ei lopu koskaan.

"En tunnistanut enää omaa kertomustani. En tunnistanut enää omia muistojani kertoessani niistä -" (s.84)

Edouardin kokemus on yksilöllinen, mutta hän tekee siitä romaaninsa avulla yhteisöllisen. Tunnelma on ahdistavan todellinen. Kirjassa otetaan kantaa väkivaltaan, uhrin kohteluun ja Ranskassa ilmenevään luokkajakoon ja rasismiin.

"Halusin, että kaikki saisivat tietää, mutta halusin myös olla ainoa joka tiesi totuuden -" (s.27)


keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Mila Teräs: Amiraali

16-vuotias Niilo tarkkailee maailmaa. Hän näkee epäkohtia ja puuttuu niihin. Hän osallistuu mielenosoitukseen ilmaston puolesta ja ilmaisee itseään pukeutumisen avulla. Hän kokee, että yksilöllä on mahdollisuus vaikuttaa.

"Mä nyökkään ja mietin, onko mutkin aivopesty olemaan tehokas Suomen kansalainen. Vai mistä mä saan nämä ajatukseni? Että elämä on yksi suuri kilpajuoksu. Päämääränä kokemukset, matkat, jatkuvat elämykset." (s.51)

Niilo kirjoittaa runoja ja skeittaa. Hänellä on kavereinaan Hermanni, joka harrastaa piirtämistä, ja Maria, joka suunnittelee omaa vaatemallistoaan. Nuoret pohtivat elämää ja yhteiskuntaa. Minä vastaan maailma.

"Tyttöjen maailma kutsui mua poikien maailmaa enemmän, koska jotenkin se tuntui sävykkäältä ja avoimelta erilaisille tunteille ja sanoille. Siinä ympäristössä mulla oli lupa olla enemmän oma itseni: herkkä ja pehmeä." (s.32)

Niilo asuu yhdessä mumman ja ukin kanssa. He ovat asenteiltaan erittäin vanhanaikaisia. Isovanhemmat eivät ymmärrä Niiloa, jonka mielestä ihmisen ei tarvitse valita, onko hän nainen vai mies, kun hän voi olla molempia. Niilo saa onneksi tukea vanhemmalta työkaveriltaan kesätyöpaikassa terveyskeskuksen puhtaanapidossa.

"Jos kaikki voivat kulkea housuissa, niin miksi osalta tyyppejä olisi kielletty hameiden käyttäminen?" (s.94)

"Usein nälvimiseen riitti koulussa vaikka se, että mä olin laittanut geeliä tukkaan. Kaikesta oman persoonan näyttämisestä seurasi kollektiivinen rangaistus." (s.107)

Kirja sopii hyvin nuorille. Kirjassa pohditaan ihmisten lokeroimista. Miksi jokainen ei saisi vain olla ja elää kuten haluaa?

"Onko paikkakunta alkanut haista mädältä siksi, että sen tavat ja ajatukset lepäävät kuin raato kattojen yllä?" (s.13)

sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Emmi Köykkä: Näkinkenkätyttö

Yhdeksäsluokkalainen Katariina eli Keiju on sairastunut syömishäiriöön. Sairaus on kuin paha Näkki, joka yrittää vetää koko tytön veden alle. Keijun unissa sairaus saa konkreettisen muodon. Samalla tutustutaan Keijun suvun historiaan.

"- jatkuva ympäristön kylmyys ja negatiivinen palaute sammuttivat kyllä kenen tahansa itsevarmuuden. Tai ehkä se sammutti sen juuri heiltä, joiden kaikista eniten olisi pitänyt uskoa itseensä ja olla itsestään ylpeitä." (s.123)

Tarina kertoo syömishäiriöstä sairastavan näkökulmasta ja myös sairauden vaikutuksesta muihin ihmisiin. Keiju on kympin tyttö, joka suorittaa elämäänsä. Hän rankaisee itseään syömättömyydellä ja liikkumaan pakottamalla. Keiju on yksinäinen ja syrjäytynyt ikäisistään. Hän ei halua kertoa omista asioistaan kenellekään, sillä kertominen tekisi hänestä suojattoman. Hän näkee ihmiset lähtökohtaisesti pahoina. Ihmiset suhtautuvat hänen sairauteensa ja laihtumiseensa eri tavoilla. Keiju kohtaa monenlaista ruokapuhetta. Ikävintä on seurata, kuinka tytön sisko ja isä eivät ymmärrä sairautta, vaan ottavat kaiken itseensä. He ajattelevat vain tilanteesta johtuvaa omaa epämukavaa oloaan. He suhtautuvat kielteisesti tunteiden näyttämiseen. Onneksi Keijun äiti on hänen tukenaan.

"Tuntui niin epäoikeudenmukaiselta, että hänelle suututtiin siitä, että hänellä oli paha mieli." (s.132)

Tarinassa korostetaan tuen ja rauhallisen ilmapiirin merkitystä. Keijun luokka saa positiivisen kasvatuksen sijasta kylmää kyytiä, kun häiriköiksi leimattuja oppilaita puhutellaan jatkuvasti. Herkkä Keiju ottaa negatiivisen palautteen itseensä ja tekee töitä yli voimavarojensa. Hän lepää ja syö vasta, kun kokee niin ansainneensa. Keiju murehtii ja jännittää tapahtumia etukäteen. Hän ei osaa hallita tunteitaan ja käytöstään kohdatessaan odottamattomia tilanteita. Keijun hyvät ajatukset korvautuvat nopeasti huonoilla.

"Hän oli kuin liekaan sidottu koira. Tiettyyn rajaan asti hän kyllä pystyi kulkemaan ja jopa kuvittelemaan olevansa täysin vapaa. Mutta kuitenkin jossain vaiheessa naru loppui kesken ja silloin kamala rautapanta kiristi hänen kurkkuaan, esti häntä hengittämästä ja veti takaisin kohti sitä pahaa, joka piteli tuon talutushihnan toista päätä." (s.70)

Tarina on raskas ja surullinen. Keiju saa onneksi lohtua luonnosta ja historiasta. Hän on erittäin sukurakas. Keiju vertaa omaa elämäänsä kirjallisuuden henkilöiden ja edesmenneiden sukulaisten elämään. Pidin siitä, kuinka koko suku otettiin mukaan tarinaan. Nälkä on vieraillut eri muodoissa jokaisen suvun jäsenen elämässä. Mielestäni fantasiaelementtien tuominen mukaan tarinaan toi uusia näkökulmia aiheeseen. Nälkä sai suuremmat raamit.

"Ei nälkä ollut vain ruumiissa. Se tunkeutui myös mieleen. Eikä Keiju voinut käsittää, miten hän voisi löytää jostakin niin paljon voimaa, että olisi voinut kohdata mielessään asuvan nälän." (s.374)

Keijun tarina tukeutuu toistoon sekä sanonnoissa että tapahtumissa. Ehkä hieman liiankin pitkitetysti. Toisto vaikuttaa kuvaavan sitä, kuinka Keiju on jumissa sairaudessaan. Kaksi askelta eteenpäin saattaa muuttua kolmeksi askeleeksi taaksepäin, jolloin on aloitettava alusta. Lukijana tsemppasin Keijua eteenpäin. Harmittelin takapakkeja ja iloitsin edistyksestä. Kirjan loputtua minun jäi ikävä Keijua. Ilmeisesti kirjalle on onneksi tulossa jatkoa. Mielestäni olisi aika ihanaa, jos Keiju aikamatkustaisi unissaan tällä kertaa onnellisiin vuosiin ja saisi niistä voimaa. Kohti au-rin-ko-a.

"Tuntui kuin hänen mielensä sisällä olisi kiljuttu ja rääytty, ja se esti häntä ajattelemasta selkeästi. Keijun sydäntä puristi ja kurkkua kuristi." (s.189)


lauantai 19. helmikuuta 2022

Salla Simukka: Matalapaine/Korkeapaine

Varpu istuu rannalla siideritölkki kädessään ja katselee sivusta ysiluokan päättymistä juhlivia luokkakavereitaan. Hänen katseensa eksyy etenkin vedessä ilakoivaan viisikkoon. He ovat kaikki suosittuja. Saga on heistä kaikista näyttävin. Hiljalleen ranta tyhjenee. Saga istuu Varpun viereen ja suutelee.

"Joskus mietin, suhtautuisinko heihin toisin, jos olisin ollut alusta saakka osa heidän porukkaansa. Jos en olisi kokenut itseäni erilaiseksi ensimmäisestä koulupäivästä lähtien." (s.11)

Tytöt tapailevat kesän aikana toisiaan sattumalta ja salaa. Varpu kantaa repussaan sateenkaaripinssiä, mutta Saga nähdään poikien kyljessä kiinni. Molemmat näyttävät ulospäin sellaiselta kuin teininä tulee näyttää. He eivät voi vain olla omia itsejään määrittelemättä itseään mihinkään suuntaan. Heillä on oltava yhteisöön sopiva rooli. Varpu ja Saga vaikenevat etenkin haastavista kotioloistaan. Niistä ei ainakaan kannata puhua julkisesti.

"Mutta maailma on aina rakennettu enemmistön ehdoilla, enemmistön muotoiseksi, enemmistön tarpeisiin vastaamaan. Jos kuuluu vähemmistöön, joutuu aina taipumaan vähän enemmän, tekemään vähän enemmän töitä, sietämään vähän enemmän kysymyksiä ja tuijotusta ja huutelua ja sitä, että elämä on jatkuvasti vähän hankalampaa." (s.42)

Nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu kirja on puhutteleva, ajatuksia herättävä ja realistinen. Varpun ja Sagan tarina on tunteita herättävä. He kasvavat henkisesti, oppivat toisiltaan ja tukevat toisiaan maailmassa, joka näyttäytyy pelottavana, epävarmana ja haastavana. Elämä on vaikeaa. Yhteisöön sopeutuminen ja sulautuminen on työlästä. Voiko sellaisessa tilanteessa uskaltaa olla oma itsensä ja rakastua?

keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Edouard Louis: Ei enää Eddy

Eddy Bellegueule elää köyhällä teollisuuspaikkakunnalla, jossa yhteisö on suvaitsematon ja kapeakatseinen. Siellä miehet ovat miehiä ja naiset naisia. Molemmille sukupuolille on asetettu tarkat raamit, joiden sisällä toimia. Säännöistä ei saa poiketa. Eddy on aina ollut muiden ihmisten silmissä erilainen. Kukaan ei ymmärrä hänen käytöstään tai hyväksy häntä sellaisena kuin hän on. Eddy alkaa itsekin uskoa puheisiin varsinkin, kun koulukiusaajat hakkaavat viestiä joka päivä hänen kalloonsa. Hän yrittää muuttaa olemustaan ja toimintatapojaan. Miehen kuuluu olla karski, viinaan menevä ja väkivaltainen. Hänen pitää pelata jalkapalloa ja tuoda kotiin tyttöjä näytille. Ei hän huido tyttömäisesti käsillään niin kuin Eddy. Ei mies saa olla homo.

"Minulla ei ole lapsuudesta yhtään onnellista muistoa. En tarkoita, etten olisi niinä vuosina koskaan kokenut onnea ja riemua. Kärsimys nyt vain on totalitaarista: se tuhoaa kaiken mikä ei sovi sen järjestelmään." (s.11)

Eddy yrittää muuttaa itsensä, eikä ymmärrä, että ympäristön pitää muuttua hänen sijastaan. Hän ei pysty ikinä sulautumaan yhteisöön, joka on eriarvoinen, vihamielinen ja tuomitseva. Eddyn kamppailua sisäänpäinkääntyneellä paikkakunnalla on surullista ja ahdistavaa lukea. Ihmiset vaikuttavat tunteettomilta, kaiken menettäneiltä ja ääriajatteluun taipuvaisilta. Äärimmäinen köyhyys on vienyt kaiken toivon paremmasta huomisesta. Omaa pahaa oloa jaetaan muille. Yhteisö velloo omassa kurjuudessaan ja saamattomuudessaan. Kukaan ei edes voi yrittää päästä irti köyhyydestä, sillä muut yhteisön jäsenet pitävät huolen siitä, että kaikki pysyvät omassa lestissään. Kukaan ei pysty kouluttautumaan ja pääsemään parempaan ammattiin. Kellään ei ole mahdollisuutta poispääsyyn.

"Meillä kotona ei nautittu päivällistä, meillä syötiin. Useimmiten käytimme sanaa safka. - - Kun vuosia myöhemmin käytin vanhempieni seurassa sanaa päivällinen, he irvailivat minulle Kuulkaa nyt miten se puhuu, kuka se luulee olevansa. Se on nyt korkeakoulussa ja esittää hienoa ihmistä, se filosofoi." (s.87)

Edouard Louis on kirjoittanut vaikuttavan omaelämäkerrallisen romaanin, joka on kirjan takakansitekstin mukaan kuohuttanut Ranskaa. Tarina on surullisen universaali. Köyhässä ja suvaitsemattomassa kylässä asuu poika, jota kiusataan homoseksuaalisuuden vuoksi. Hän yrittää muuttua heteroksi, mutta ymmärtää tilanteen mahdottomuuden ja huomaa ainoaksi mahdollisuudekseen muuttaa isoon maailmaan, jossa ehkä ollaan suvaitsevaisempia. Romaanin aihe on rankka, mutta Eddyn syvä sisäinen olemus luo siihen toivoa ja vankkuutta. Lukija tietää, että pojalla on kyky nähdä yhteisön ongelmakohdat, selviytyä ja löytää ulospääsytie. Mahdottomaltakin vaikuttavassa tilanteessa on toivoa.

lauantai 12. helmikuuta 2022

Victoria Hislop: Saari

25-vuotias Alexis Fielding matkustaa Kreetalle ja päättää viimein tutkia äidin puolen sukujuuria. Hän tutustuu äitinsä ystävään Fotiniin, joka kertoo suvun koko traagisen tarinan, joka kytkeytyy olennaisesti Spinalongan saarella sijainneeseen leprasiirtolaan.

"Millaisia tarinoita talojen seinät voisivat kertoa? Niiden oli täytynyt nähdä suurta kärsimystä. Oli sanomattakin selvää, että spitaalitartunta ja saarelle joutuminen oli ollut hirvittävä kohtalo. Alexis osasi kuitenkin päätellä arkeologisten jäänteiden perusteella yhtä ja toista ja pystyi raunioita katselemalla sanomaan, että saaren asukkaiden elämä oli ollut paljon muutakin kuin kurjuutta ja epätoivoa." (s.33)

'Saari' kertoo vaiherikkaan sukutarinan, joka kulkee läpi sairauden, sodan ja luokkaerojen. Kirjan tunnelma on sekä surullinen että lämminhenkinen. Kreetalaiset kuvataan toisaalta yhteisöllisenä, toisaalta epäluuloisena ja riitaisana kansana. Alexiksen sukuun kuuluneissa ihmisissä on ollut monenlaisia persoonallisuuksia. Pidin eniten Mariasta, joka on hyväsydäminen. Hän tuntee suurta lähimmäisenrakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan. Hän on tosin välillä liiankin pyyteetön, avulias ja anteeksiantavainen. Tunsin sympatiaa Marian Giorgis-isää kohtaan. Mielestäni oli kiehtovaa lukea, kuinka edeltävälle sukupolvelle tapahtuneet asiat vaikuttavat seuraavan sukupolven elämään.

"Heidän elämänsä kietoutuivat yhteen, ja juuri sitä me kreetalaiset tarkoitamme, kun puhumme kohtalosta. Ihmisen niin sanotun kohtalon määräävät pitkälti esi-isät, eivät tähdet." (s.47-48)

Mieleenpainuvimmat tapahtumat liittyvät tilanteisiin, joissa ihminen huomaa sairastavansa lepraa ja muuttaa loppuelämäkseen saarelle, joka on tarkoitettu vain sairaita varten. Sukulaiset ja ystävät jäävät ikiajoiksi menneisyyteen. Heitä ei voi enää nähdä tai koskettaa. Muutos tuntuu kuin kuolemantuomiolta. Elämässä ei tule olemaan mitään muuta kuin kyseinen saari. Miten sellaisessa tilanteessa selviytyy henkisesti?

"Uutta todellisuutta oli vaikea käsittää. Hän mietti hetken, oliko jo kuollut ja oliko tuo nainen Hadesta esittelevä khimaira, joka kertoi missä kuolleet sielut voisivat pestä kuolinvaatteensa ja mistä ostaa riittämättömät, säännöstellyt ruoka-annoksensa. Hänen sisimpänsä kuitenkin kertoi, että kaikki oli totta. Kharonin sijasta hänen oma miehensä oli tuonut hänet helvettiin ja jättänyt hänet tänne kuolemaan." (s.80)

Tarina on toiveikas. Ajan kuluessa toivo sairauden voittamisesta kasvaa. Ihmiset ovat sitkeitä ja sinnikkäitä. He luovat ympärilleen mahdollisimman tyydyttävän elämän suhteessa senhetkisiin olosuhteisiin. He pitävät kiinni omasta identiteetistään ja kiinnittävät itsensä muistojen avulla sukuunsa. He kurkistavat varovaisen toiveikkaina tulevaisuuteen, mutta elävät hetken ja päivän kerrallaan arkeen tukeutuen.

perjantai 11. helmikuuta 2022

Timo Parvela; Pasi Pitkänen: Kepler62: Terra: Kloonit

Kuihtunutta maapalloa hallitsee Scorpion-tekoäly. Tähtipurjehtijalla takaisin kotiplaneetalle saapuneet lapset käyvät taisteluun sitä vastaan. Joni, Ari ja X yrittävät myös selvittää, mitä X:n isälle ja sisaruksille on tapahtunut. Ehtivätkö lapset toteuttaa suunnitelmansa ennen kuin peli loppuu?

"Hetken mielijohteesta poika kumartui reppunsa äärelle ja penkoi esiin kuiskaajilta saamansa rasian. - - Vähän niin kuin kaukainen tähti, jonka valo on matkannut läpi avaruuden jo miljoonia vuosia." (s.51)

Tarina sisältää jännitystä ja seikkailuja kuin videopelissä konsanaan. Tapahtumat ovat mystisiä ja kiehtovia. Henkilöt ovat kiinnostavia ja moniulotteisia. Kuvat ilmentävät täydellisesti tarinan maagista, pelottavaa ja suunnatonta maailmaa. Kirjasarjan parissa viihtyvät varmasti sekä lapset että aikuiset.

tiistai 25. tammikuuta 2022

Åsa Hellberg: Hotelli Flanagans

Linda Lansing omistaa hulppean hotelli Flanagansin 1960-luvun Lontoossa. Yhteiskunnan silmäätekevät ovat hänen vierainaan, sillä hotellilla on hyvä maine. Toisin oli kymmenen vuotta sitten, jolloin Linda matkusti Ruotsista ottaakseen isältään jääneen perintöhotellin haltuunsa. Hänen miespuoliset serkkunsa yrittivät manipuloida hänet luopumaan hotellista heidän hyväkseen Lindan sukupuoleen vedoten. Naisten paikka kun oli kotona aviomiehen ja lasten hoivaajana. Linda lyöttäytyi yhteen eliittiin kuuluvan uuden parhaan ystävänsä Maryn kanssa ja teki valtavasti töitä hotellin saattamiseksi taas jaloilleen. Tarina kertoo Lindan elämästä, rakkaudesta kotiseutua kohtaan ja hotellin henkilökunnan ja vieraiden skandaaleista. Se on ylistys osaaville naisille, jotka voivat saada elämäänsä sekä menestyneen uran että rakkauden.

Kirjassa on romantiikkaa ja pohdintaa naiseudesta. Tarina kertoo uran ja rakkauden välillä tasapainottelusta. Hotelli Flanagans on ylellisen kaunis. Siinä yhdistyvät sekä lumoava vanhanaikaisuus että maaginen modernius. Ihmiset ovat pukeutuneet näyttävästi ja nauttivat herkullisia pöydän antimia. Kirja on aiheiltaan sekä kevyt että raskas. Lindan elämään mahtuu monenlaisia vastoinkäymisiä ennen kuin hän löytää tasapainon. Samoin on henkilökuntaan kuuluvien Emman ja Elinorin laita. Tykkäsin erityisesti Lindan isoäidistä ja aikaan pysähtyneestä kotitalosta, jotka loivat elämään vakaan pohjan, jolta ponnistaa korkeuksiin. Viihdyttävä kirja, joka saa paikoitellen myös tunteet pintaan.

sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Donna Freitas: Rose Napolitanon yhdeksän elämää

Rose Napolitano käy kiivasta keskustelua aviomiehensä kanssa raskausajan vitamiineista. Pariskunta on sopinut lapsettomuudesta, mutta mies on muuttanut mieltään. Rose on jostain syystä antanut hieman periksi, vaikka on edelleen ehdottomasti sitä mieltä, että hän ei halua lapsia. Keskustelu käydään yhdeksällä eri tavalla, mikä johtaa suunnilleen yhtä moneen erilaiseen elämänpolkuun.

"Rose Napolitano, tuomittu kadotukseen jos hänestä ei tule äitiä, ja tuomittu kadotukseen jos hänestä tulee äiti?" (s.185)

Kirjassa keskitytään pohtimaan naiseutta, äitiyttä, äiti-tytär-suhdetta ja raskautta. Pohdiskelussa kuuluu ennen kaikkea suru, viha ja epätoivo. Rosesta tuntuu siltä, että teki hän naisena mitä tahansa, niin hän saa tarkkailua ja arvostelua osakseen. Hänen oma äitinsä on malliesimerkki perinteisestä kotiäidistä, joka on luonteeltaan ja kasvatustavoiltaan kaikkivoipaisen äidillisyyden perikuva. Roselta toivotaan äitiyden rooliin astumista sekä hänen omien vanhempiensa että aviomiehen vanhempien taholta. Molemmat painostavat ja manipuloivat Rosea muuttamaan mieltään. Rose kokee, että hänen tulisi olla tietynlainen nainen ja pysyä tietyssä muotissa, jotta hän olisi arvostettu ja hyväksytty yhteisön jäsen. Hänen omilla tunteillaan ei ole mitään merkitystä. Tunteet täytyy pitää piilossa, sillä muuten hän olisi epäkohtelias ja hankala.

"Miksen minä voi olla niin kuin ne kaikki muut naiset, jotka haluavat lapsen? Miksen? Miksi minusta tuli tällainen?" (s.15)

Kirja oli erilainen kuin olin kuvitellut. Se sisälsi nimenomaan pohdintaa sen sijaan, että se olisi tarjonnut yhdeksän eri elämäntarinaa. Kirjan lukeminen oli haastavaa, sillä en voinut millään muistaa ulkoa, mihin mikäkin elämä oli missäkin vaiheessa jäänyt. Välillä tarina koski useampaa elämää yhtä aikaa, välillä vain yhtä elämää. Rosen erilaisissa elämissä oli muutenkin liikaa samankaltaisuutta ja toistoa. Hänen valintansa tuottivat pettymyksiä, sillä ne menivät äärilaitoihin ja olivat epävakaita. Olisin toivonut, että Rose olisi edes yhdessä elämässä kasvanut henkisesti aikuisena. Hän oli hyvin epävarma, traumatisoitunut ja altis vaikutteille. Hän ei ollut jämäkästi oma itsensä. Petyin loppuratkaisuun.

lauantai 15. tammikuuta 2022

Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja

Ayoola on tappanut taas. Korede saapuu paikalle siivoamaan murhan jäljet ja neuvoo siskolle käytössääntöjä tilanteeseen, jossa poikaystävä on yhtäkkiä kadonnut. Ayoolassa on vahtiminen, sillä hän toimii irrationaalisesti. Hän on onnellinen oma itsensä, vaikka on juuri tappanut kolmannen poikaystävänsä. Mikään ei vaikuta puhkaisevan hänen autuaallista kuplaansa. Miehet lakoavat hänen eteensä hänen kauneutensa nähdessään. Ayoola tekee, mitä hän haluaa. Hän on tappavan täydellinen. Mutta mitä tapahtuu, kun Ayoola saa Koreden ihastuksen pauloihinsa?

"Ayoola muistuttaa päivä päivältä enemmän isäämme. Hän teki pahoja tekoja ja esiintyi heti perään kuin mikäkin mallikansalainen. Ikään kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Onko se heillä verissä? Mutta hänen verensä on minun vertani ja minun vereni on Ayoolan verta." (s.111)

Tarina on ihan älytön. Se on kiehtova, jännittävä ja täynnä mustaa huumoria. Tapahtumien kulku on kekseliäästi rakennettu. Loppu on henkeä salpaava. Kirjan haluaisi lukea yhdellä istumalla alusta loppuun, mutta toisaalta ei haluaisi sen loppuvan. Tarina on kevyt ja se on kirjoitettu mukaansatempaavasti. En ole koskaan lukenut vastaavaa.

"Nojaan ovenpieleen ja katson häntä, yritän turhaan ymmärtää, miten hänen mielensä toimii." (s.40)

sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Paula Hawkins: Kuin kytevä tuli

Mies löytyy murhattuna asuntolaivasta Lontoossa. Naapurilaivassa asustava Miriam löytää ruumiin. Miehen luona yökylässä käynyt ja yltä päältä veressä paikalta poistunut Laura joutuu poliisien kuulusteluun. Hautajaisten järjestelystä vastuun saa kantaakseen miehen täti Carla. Hän tyhjentää parhaillaan sisarvainaansa asuntoa, jonka naapurissa asustaa tarkkanäköinen vanhus Irene, joka rakastaa dekkareita. Ei kuitenkaan Carlan aviomiehen Theon romaaneja. Regentin kanavan varrella asuvien ihmisten elämät limittyvät ja lomittuvat toisiinsa niin huimin juonenkääntein, että loppua kohden on vaikea päätellä, kuka loppujen lopuksi on syyllinen murhaan. Kenen sisällä pitkään kytenyt liekki on viimein leimahtanut?

"'Janine, ei kaikki elämässä voi olla hauskaa. Välillä täytyy olla aikuinen.'
'Eikä aikuisilla varsinkaan saa olla hauskaa, herra paratkoon.'" (s.69)

Naisten elämäntarinat ovat täynnä onnettomia tapahtumia ja sadistisia ihmisiä. Elämä on kohdellut heitä kokonaisvaltaisesti kaltoin. Heidän ulkonäköään on arvosteltu. Heitä on syrjitty iän, lapsettomuuden tai terveydentilan vuoksi. Heitä on syyllistetty tapahtumista, jotka eivät ole olleet heidän vikansa. He ovat kokeneet asioita, joista heille on jäänyt traumoja. Heidän sisällään kytee sellaisia tuskanliekkejä, että sitä ihmettelee, miten naiset eivät ole jo aika päiviä sitten syttyneet palamaan. Kaiken pahan on pakko purkautua jossain vaiheessa ja jollain tavalla ulos. Kirjan juoni kulkee ajallisesti edestakaisin ja henkilöstä toiseen pomppien. Lukijan täytyy koko ajan olla tarkkana. Herää myös epäilyksiä, missä määrin naisten muistikuviin voi luottaa. Naisia kohtaan tuntee myötätuntoa, joka seuraavassa hetkessä muuttuu vihaksi, joka puolestaan hampaiden kiristelyksi naisten puolesta. Mikään ei ole mustavalkoista. Naiset ovat ajautuneet tilanteeseensa tahtomattaan, mutta herää ajatus, olisiko jossain kohtaa kierteen voinut pysäyttää. Olisiko katkeruuteen jäämisen sijasta voinut valita anteeksi annon? Jokainen kuitenkin loppujen lopuksi hallitsee itse omaa elämäänsä.

"Katkera pimeys tiivistyi hänen sisällään, kun hän näki avuttoman epätoivon vallassa siihen asti rajattomien tulevaisuudennäkymien sulkeutuvan." (s.71)

sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Eeva Louko: Onnellisten saari

Ennakkokappale on saatu Kustannusosakeyhtiö Otavalta.

Lontoossa asuva Ronja Vaara saa soiton poliisilta, sillä hänen isänsä on murhattu. Hän varaa lennon Suomeen ja asettuu asumaan isänsä asuntoon Lauttasaareen. Ei aikaakaan, kun sekä naapurit että lapsuudenystävät kuhisevat uteliaina ympärillä. Murhatapausta selvittävä konstaapeli ei herätä kovinkaan suurta luottamusta. Ronja ystävineen ryhtyy itse salapoliiseiksi. Onko isä sittenkään ollut sellainen kuin tytär on aina luullut?

"Pimeässä ja kylmässä ranta näytti luotaantyöntävältä ja mustalta. Vasemmalla laidalla, rantaviivan piilottavassa pensaikossa repsottivat vielä poliisin jättämät kirkkaankeltaiset eristysnauhat. Niiden viereen oli joku paikallinen käynyt jättämässä kynttilöitä." (s.84)

Marraskuisen kylmä ja pimeä Lauttasaari on täydellisen karmiva tapahtumapaikka. Sitä ympäröi joka puolelta uhkaavasti kuohuva meri. Asukkaat muodostavat tiiviin yhteisön, joka suojelee itseään sekä hyvässä että pahassa. Kaikki tuntevat näennäisesti toisensa ja heidän salaisuutensa. Jotkin salaisuudet ovat sotkeutuneet niin monimutkaiselle kerälle, että niiden selvittämiseen tarvitaan jokaiselta rohkeutta luopua vaikenemisen kulttuurista.

"Marrashämärä roikkui ja peitteli maata, kunnes varjot pitenivät ja sulautuivat toisiinsa ja yhtäkkiä kaikkialla oli säkkipimeää." (s.101-102)

Kirjassa on lukuisia jännittäviä tapahtumia. Minun olisi tehnyt mieli ravistella Ronjaa, sillä hän joutui vaarallisiin tilanteisiin niin monta kertaa ja jokseenkin aivan turhaan. Kiristelin hampaitani, kun hän kuljeskeli puiden siimeksessä pimenevässä illassa. Elin täysillä mukana. Takaumat 1970-luvulta ja katkelmat mystisistä päiväkirjoista lisäsivät tunnelman painostavuutta. Kirjaa lukiessa minulle heräsi epäilyksiä syyllisestä. Välillä tuntui siltä, että kuka tahansa saattoi olla murhaaja. Juoni poukkoili moneen suuntaan eksyttäen oikeilta jäljiltä, kunnes kaikki palaset saatiin viimein kerättyä yhteen, jotta kokonaiskuvaa voitiin tarkastella. Täytyy sanoa, että en arvannut syyllistä, mutta läheltä liippasi.