Mies haikailee rakkautensa kohteen perään Pariisissa. Hän on täysin yksin. Hän on luullut voivansa hypätä elämässään uuteen kevääseen, mutta kohtalona onkin vain harmaantua. Kukaan ei voi korvata rakkauden kohdetta, joka on saavuttamattomissa. Kuinka onnetonta elämä onkaan.
"Nykyaika on humbuugia, ja tämä on kaikista suurinta. Mutta minä tunnen, että arvosteluni olisi kokonaan toinen, jos hän olisi täällä, jos saisin kulettaa häntä kaikkialle -" (s.63)
En pitänyt tästä pienoisromaanista. Koin tarinan kaiken kaikkiaan ahdistavaksi ja päähenkilön vastenmieliseksi. Käy sääliksi viisitoista vuotta vanhempaa miestä sedän asemassa pitänyttä tyttöä, jolle paljastuu karu totuus miehen todellisista tarkoitusperistä. Mies saa minun puolestani kärsiä yksin vastakaiuttoman rakkauden 'kärsimyksiään' Pariisissa ja käydä maksullisissa naisissa. Ei kiinnosta. Pettymys Juhani Aholta.
"Jos olisi minulla joku toveri, joku ystävä! Niin, siinähän se taas onkin. Ja taas tulee minulle tuo ääretön, sydäntä huikaiseva halu rakkautta ja joka hermon nenässä kipua herättävä kaipaus hellyyttä. Sitä ei ole, ei ole tietoakaan tulemisesta, olen ihan yksin." (s.52)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!