lauantai 31. joulukuuta 2022

Kohti uutta vuotta 2023!

Kiitos kuluneesta vuodesta 2022!


Luetut kirjat

Luin vuoden aikana 86 kirjaa. Edellisinä vuosina olen lukenut 86, 48, 64, 57, 73 ja 75 kirjaa. Paras lukemani kirja oli Victoria Hislopin Saari, minkä luin itselleni kehittämääni #luenlempikirjojanne lukuhaasteeseen.

#maailmalukuhaaste2022

Järjestin yhteistyössä kirjagrammaajien ja Nasten Pankin kanssa #maailmalukuhaaste2022 nimisen lukuhaasteen, joka kesti toukokuusta elokuuhun. Tarkoituksena oli lukea kirjoja eri puolilta maailmaa. Tavoitteena oli lukea niin sanotusti ei-länsimaista kirjallisuutta.

Maailman ympäri

Oma henkilökohtainen haasteeni on lukea kirjoja kaikista maailman maista. Kirjailijan täytyy olla kotoisin kyseisestä maasta, ja kirjan tapahtumien tulee sijoittua kyseiseen maahan. Tänä vuonna luin haasteeseen 4 kirjaa. Olen lukenut haasteeseen yhteensä 57/195 kirjaa.

#queerlukuhaaste2022

Osallistuin instagramissa järjestettyyn lukuhaasteeseen lukemalla jokaiseen kohtaan yhden kirjan. Minusta on mielenkiintoista osallistua lukuhaasteisiin ja tutustua kirjoihin, joihin en vielä ole tutustunut.

Ajatukset kohti uutta vuotta

Haluaisin haahuilla kirjastossa kirjahyllyjen väleissä ja lukea kirjoja, joiden aiheet puhuttelevat juuri sillä hetkellä. Luin tänä vuonna muutaman kotimaisen klassikon, ja olisi mukavaa tutustua joihinkin lukemattomiin klassikoihin uutenakin vuonna. Tykkään lukea vuodenaikaan liittyen kuten syksyllä kauhukirjoja ja joulukuussa joulukirjoja. Haluaisin oppia kirjojen avulla jotain uutta. Odotan mielenkiinnolla Helsingin kirjamessuja. Minusta oli hauskaa päivystää kirjasomenkohtauspaikalla ja päivittää tunnelmia instagramin puolelle. Kirjaharrastajien tapaaminen on mukavaa.

Hyvää uutta vuotta 2023!

perjantai 30. joulukuuta 2022

Hannele Lampela: Talventaian tarinoita: Lohikäärmeen kirous

Talventaian tarinat jatkuvat. Gretan ystävä Are valmistautuu vuorostaan omaan koetukseensa. Hän matkaa Pentameroneen, jota hallitsee kuningas, jonka hovissa on kolmetoista kaunista prinsessaa. Are pääsee yhdeksi kaunottarista, mikä tuntuu ihanalta. Hän on aina kokenut olevansa ruma ja tyhmä. Kuningas vaatii Area kukistamaan lohikäärmeen, minkä jälkeen hän pääsisi asumaan linnan torniin. Mikä lopulta onkaan hirviö, joka Aren pitää voittaa?

"- jostain syystä hän vain halusi olla juuri sellainen kuin piti. Tuntui, että valtakunnassa oli tarkat säännöt siitä, miten piti käyttäytyä ja miltä piti näyttää." (s.176)

Kirjassa pohditaan toksisia käytösmalleja ja ulkonäkövaatimuksia. Lasten itsetunto on huono, jos he kuulevat alituiseen alentavia kommentteja vanhemmiltaan, aikuisilta ja ikätovereilta. Lapset kadottavat itsensä mukautuessaan toisten luomaan maailmaan. Kirja opettaa, että jokainen saa olla juuri sellainen kuin on.

"Kerro, kerro, kuvastin, ken on maassa kaunehin?
Are pyöräytti silmiään.
'Paljon kiinnostaa.'" (s.19)

Aren tarinan ohella paljastuu hieman lisää uutta tietoa Talventaiasta ja sen perustajista. Vaikuttaa siltä, että he ovat halunneet luoda paikan, jossa kaltoin kohdellut lapset saavat kokea, miltä tuntuu, kun saa tukea, kannustusta ja ystävyyttä. Traumat on mahdollista voittaa sekä yksin että yhdessä.

torstai 29. joulukuuta 2022

Hannele Lampela: Talventaian tarinoita: Lumikuningattaren lumous

Greta ja Kai elävät köyhien ja riitaisten vanhempiensa luona toisiinsa tukeutuen. Eräänä aamuna ulkona pyryttää lunta, vaikka pitäisi olla kesä, ja Kai on kadonnut. Vanhemmat eivät muista lastaan, eikä häntä näy valokuvissa. Gretan mielenkiinto kohdistuu eriskummalliseen taloon, joka on ilmestynyt yön aikana kylän kukkulalle. Hän lähtee tutkimaan asiaa ja löytää itsensä keskeltä satuja.

"'Tulitikkutytön ansiosta me olemme kaikki täällä tänään...', hänen edellään kulkeva Suri vastasi. 'Kerrotaan, että hän sai tarpeekseen aikuisten tarinoista ja päätti muuttaa omaa tarinaansa. Hän oli meistä ensimmäinen." (s.55)

Talventaika on kaltoinkohdeltuja lapsia varten. Siellä on kaikkea, mitä lapset kaipaavat kuten haleja, suukkoja ja 'joku', joka auttaa. Lapset ottavat oman elämänsä omiin käsiinsä, kun aikuiset eivät kykene huolehtimaan heistä. Heidän ei ole pakko olla aikuisten tarinoiden vankina, vaan he voivat alkaa kirjoittaa omaa tarinaansa. Lapsilla on ensin oltava itsetuntemusta, itseluottamusta ja tarvittavat tiedot ja taidot, jotta ratkaiseva irtiotto voi tapahtua. Kirja käsittelee sitä, kuinka perheväkivalta vaikuttaa lapseen sekä fyysisesti että henkisesti. Lapsen ei ole pakko sietää tilannetta ja elää siinä. Hänen täytyy saada kuulla, että hän ei ole yksin tai ainoa laatuaan. Hänen ei tarvitse tuntea häpeää ja salata tarinaansa.

"Kautta aikain lapset ovat sietäneet jos jonkinmoista kamaluutta aikuisilta, ja se tarina toistuu aina vain toistumistaan." (s.63)

"- aikuiset eivät hallitse omia tarinoitaan. Kun he kasvavat aikuisiksi, he siirtävät oman surunsa ja vihansa eteenpäin uusille lapsille, ja sitten nämä lapset tekevät niin jälleen omille lapsilleen." (s.63)

Talventaiassa kaikki tarinat ovat läsnä. Tarinankertojain kilta on kuin Tylypahka, jonka opettajat ja oppiaineet ovat eriskummallisia. Osanottajat ovat jakautuneet pöytiin asemansa mukaisesti. Taitotaso näkyy viittojen väreissä. Ruoan tarjoilee joukko 'jokuja', jotka palvelevat itseään vähätellen ja ilman palkkaa. Lähellä sijaitsee Hämärmetsä, jonne ei saa mennä. Koulutarvikkeet täytyy ostaa taianomaisista kaupoista. Karkkikauppakin on, tottakai. Lapset ja heidän haasteensa ovat samankaltaisia kuin Lumikin tai Tuhkimon pahojen sisarpuolien.

"Miksi Greta ei saanut aikuisilta apua, tai miksi aikuiset eivät vain hakeneet Kaita turvaan?" (s.110)

Jokainen meistä voi päättää, kirjoittaako kauhutarinaa vai onnellisia loppuja.

keskiviikko 28. joulukuuta 2022

Stephanie Garber: Olipa kerran särkynyt sydän

Evangeline Fox janoaa rakkautta. Hän haaveilee menevänsä naimisiin Lucin kanssa, mutta pettyy karvaasti kuullessaan miehen vievän vihille sisarpuoli Marisolin. Evangeline ryntää rukoilemaan häiden estämisen puolesta Herttaprinssin kirkkoon, sillä hän uskoo, että prinssi jos kuka tietää kaiken menetetystä rakkaudesta. Apu ei saavu ilman kovaa hintaa, mutta Evangeline on valmis maksamaan seurauksista.

"Välillä hän kyllä tunsi olevansa itsekin kuin perähyllyn pölyinen vanha kirja. Nide, joka oli aikoinaan ollut suosittu mutta jota kukaan ei enää huolinut." (s.55)

Evangeline on teinityttö, joka nauttii huomion keskipisteenä olemisesta. Hän janoaa seikkailuja kuunneltuaan koko lapsuutensa nyt jo edesmenneen äitinsä satuja mystisestä Pohjolasta. Kirottuja tarinoita, jotka maagisesti keskeytyvät juuri ennen loppuratkaisua. Evangeline tarvitsee rakkautta millä hinnalla hyvänsä. Sitä etsiessään hän kuvittelee olevansa koskematon ja ikuinen. Hän tekee jatkuvasti virheitä ja moraalittomia päätöksiä. Hän ei kaihda mitään synkkää tai epäilyttävää. Hän luottaa prinssin pelastavan itsensä ja saavansa onnellisen lopun. Ymmärrettävää, kun elää maailmassa, jossa on loputtomasti loppuja.

"Hän kaipasi todellista rakkautta, sellaista jonka voima kykenee murtamaan loitsun -" (s.268)

Kirja on suunnattu nuorille, jotka rakastavat lukea seikkailuista ja pahoista pojista ja tykkäävät leikkiä pukuleikkejä. Tarina on elokuvallinen ja nopeatempoinen. Tekstin lomassa on lehtijuttuja, mikä katkaisee tarinaa ja tuo vaihtelua. Romantiikka saa hormonit hyrräämään. Lukija voi kuvitella itsensä Evangelinen paikalle toinen toistaan jännittävämpiin ja kiehtovampiin tilanteisiin. Kukapa ei haluaisi tuntea olevansa erityinen.

"'Se johtuu siitä, että olette etsinyt väärästä paikasta.'" (s.171)

Garber on keksinyt ainutlaatuisen ja vinoutuneen maailman luotuaan ensin Caravalin, sitten Valendan ja nyt Pohjolan. Ne viekoittelevat vierailijat luokseen valheellisilla lupauksillaan ja paholaismaisilla houkutuksillaan. Olisin itse erittäin mielelläni tutkinut lisää Torneilla sijaitsevia maagisia kauppoja, availlut useampia kaaria, nuuhkinut ihmeellisiä tuoksuja, pakahtunut taianomaisten herkkujen määrästä ja tietysti lukenut Susilinnan kirjaston kirjoja. En malta odottaa jatko-osan ilmestymistä, sillä eniten minua kiehtoi Pohjolan ensimmäisen kuningasperheen kohtalo ja Evangelinea koskeva ennustus. Kohtaloista puheen ollen. Nyt seuraa juonipaljastuksia. En olisi ikinä osannut arvata, että yksi Kohtaloista on vampyyri. Rakastan vampyyritarinoita, mutta en ole varma, sopivatko kyseiset olennot Pohjolaan. Toisaalta ne ovat perinteisiä taruolentoja, ja Pohjola vaikuttaa tarinoiden alkukodilta.

"Kujalla oli vain yksi ovi, jota koristi pääkallorinki, ja se pani ajattelemaan, ettei täällä puuhattu ainakaan mitään tervehenkistä." (s.146)

sunnuntai 25. joulukuuta 2022

Sarah Morgan: Lumihiutaleiden alla

Kayla Green matkustaa New Yorkin toimistoltaan Vermontiin tehtävänään luoda täydellinen markkinointisuunnitelma konkurssin partaalla keikkuvalle Snow Crystalin lomakohteelle. Hän haaveilee työn teosta syrjäisessä lomamökissä kaukana suurkaupungin jouluhulinasta. Perheyrityksen johtajana häärivä Jackson O'Neil on päättänyt toisin. Hän vetää Kaylan keskelle joulun ihmemaata piparien leipomisineen, kuusen koristeluineen ja rekiajeluine kaikkineen. Jackson ihastuu Kaylaan ensi silmäyksellä ja tekee kaikkensa saadakseen jäänkovan bisnesnaisen sulamaan.

"Jacksonille ei tuntunut tuottavan ongelmia sekoittaa työ ja huvi." (s.160)

Tarinaa hallitsee muutoksen pelko. Jacksonin isoisää ahdistaa sitoa oma pojanpoikansa omaan unelmaansa, joka ei edes näytä enää samalta kuin ennen. Hän ei ymmärrä moottorikelkkojen ja lasketteluhissien päälle, sillä hän on tottunut vaelluskenkiin ja koiravaljakoihin. Pelko saa toimimaan vihamielisesti ja hävyttömästi. Kayla pelkää puhua henkilökohtaisista asioista ja näyttää oman todellisen minänsä. Hän piiloutuu ammattimaisen, hajuttoman ja mauttoman työroolin taakse, minkä avulla hän on saanut kokea hyväksyntää. Ulkopuolisuus on hallinnut koko hänen elämäänsä. Kayla ei uskalla olla näkyvä ja hyväksytty omana itsenään.

"Kayla ei toivonut muuta, kuin että joulu olisi mahdollisimman pian ohi." (s.18)

Näennäisen sympaattisessa, humoristisessa ja romanttisessa tarinassa on ongelmakohtia. Ne liittyvät kauneusihanteisiin ja miesten käytösmalleihin. Kaylalle työ on koko elämä. Hän ei nuku. Hän ei syö mitään. Ei etenkään aamiaista. Hän on laiha ja pienikokoinen. Lukija saa kuulla Kaylan epäterveistä tavoista aina uudestaan ja uudestaan. Ei kukaan jaksa tehdä töitä nukkumatta ja syömättä. Ei kukaan selviä hengissä nukkumatta ja syömättä. Lihominen on kauhistus. Lihavalta näyttäminen esimerkiksi toppahousuissa on kamalaa. Lettuja saa syödä vain jos on tehnyt mittavan urheilusuorituksen. Jackson vie ja Kayla vikisee. Mies ei usko, kun Kayla sanoo toistuvasti ei. Hän ei kunnioita Kaylan asettamia fyysisiä tai henkisiä rajoja, vaan kokee oikeudekseen jatkuvasti ylittää ne. Hän haluaa pelastaa Kaylan ja muokata hänestä haluamansa laisen. Hän esimerkiksi irrottaa kysymättä naisen hiussoljen, jotta hiukset ovat vapaina. Hän haluaa pukea naisen tietynlaisiin vaatteisiin. Hän odottaa, että Kayla olisi nauravainen. Rakkaudesta se hevonenkin potkii ja silleen. Kayla toteaakin, että siitä tietää, että mies on ihastunut, kun tämä puhuu karhealla ja vaarallisella äänellä. Ikävää, että hän ajautuu toksiseen suhteeseen varsinkin kaiken sen jälkeen (ja ehkä juuri sen vuoksi), mitä hän on elämässään kokenut, vaikka tarinassa nähdäänkin tilanne näennäisesti toisin.

"Jackson tiesi, mitä halusi, ja sai sen." (s.111)

Elizabeth ja ranskalainen kokki Elise ovat suosikkejani. Heidän joulupuuhasteluistaan on hauska lukea. He ovat molemmat osaavia naisia. Etenkin Elise osaa pitää puoliaan. Perheen nuorimmainen, Jess, herättää toivoa paremmasta ja nykyaikaisemmasta huomisesta positiivisella voimakastahtoisuudellaan.

"Oliko hän ainoa, joka inhosi joulunaikaa?
Oli kai olemassa joku muukin, joka tunsi samoin?
Joku, joka ei odottanut joulun olevan iloa ja onnea?" (s.9)

perjantai 23. joulukuuta 2022

Jenny Bayliss: Jouludeitti x 12

Kate on ilmoittautunut ystävänsä painostuksesta treffipalveluun, joka järjestää kahdettoista treffit eri miesten kanssa ennen joulua. Ystävä on itse kiireinen kahden lapsen äiti. Kate on juuri saanut palautettua hyvät välit toiseen ystäväänsä Mattiin, jolla on kädet täynnä töitä kahvilabisneksessä, jossa Kate auttaa leipomalla vitriiniin makeita herkkuja. Päätyönään Kate on tekstiilisuunnittelija. Hän on työskennellyt Lontoossa, mutta palannut asumaan kotikylään huolehtiakseen isästään. Kate on turhautunut miehiin etsittyään heitä maailmalta. Löytyisikö kotipaikkakunnalta viimein se oikea?

"'Mikä sai sinut päättämään, että nyt on oikea aika löytää uusi kumppani?'" (s.229)

Kirjaa voisi kuvailla sanoilla jouluinen, humoristinen, myötähäpeällinen, suloinen, herttainen, romanttinen ja herkullinen. Pidin eniten kohdista, joissa kuvailtiin talvista ympäristöä, jouluherkkuja ja jouluvalmisteluja. Kaksitoista treffiä oli vähän liikaa, vaikka ne olivatkin viihdyttävää luettavaa. Seitsemän olisi ollut ihan riittävästi, sillä treffit alkoivat toistaa itseään ja tarina alkoi tuntua turhaan pitkitetyltä. Varsinkin, kun loppuratkaisu oli alusta asti täysin selvä. Lukijan tehtäväksi jäi jännittää, kuinka sinne päästään. Suosittelen kirjaa joululomalukemiseksi.

"'Enkä todellakaan halua kuulla sinun tai kenenkään muunkaan suusta tuomitsevia kommentteja rakkauselämästäni.'" (s.243)

keskiviikko 21. joulukuuta 2022

Francesca Hornak: Viikko on pitkä aika

Birchin perhe viettää joulun karanteenissa, sillä lääkärinä toimiva tytär on altistunut haagvirukselle. Neljän seinän sisällä pitkästä aikaa yhdessä oleminen ei ole helppoa. Arvata saattaa, että draamalta ja salaisuuksien paljastumiselta ei voi välttyä.

"Kotiinpaluu voi olla yksinäistä." (s.145)

Perheen äiti Emma salaa vakavaa sairauttaan, isä Andrew lehtolastaan, Olivia poikaystäväänsä ja Phoebe parisuhdeongelmiaan. Kirja on ennen kaikkea juonivetoinen. Birchin perhe käy läpi koko tunneskaalan.

"Mitä helvettiä hän sanoisi? Hän oli keskellä kohtausta ilman käsikirjoitusta - täysin harjoittelemattomana ja valmistautumattomana." (s.189)

'Booklist' on todennut, että kirja koskettaa heitä, jotka taantuvat lapsuudenkodissaan. Henkilöiden keskinäistä kanssakäymistä ja sen muutosta on kiinnostava seurata. Heillä on toisistaan tietynlaiset mielikuvat, mitkä eivät enää pidä paikkaansa. Henkilöiden suhtautuminen toisiinsa luonnollisesti muuttuu ja syvenee.

"'Onhan tämä sokki, muruseni, mutta olemme kaikki aikuisia.'" (s.266)

Kiinnitin kirjaa lukiessani huomioni syömiseen. Phoebe laskee kaloreita, ja Olivia on erittäin laiha, mistä sisko on kateellinen. Laihuus on jopa vienyt pois hänen kuukautisensa. Andrew on ruokakriitikko, mutta silti 'superlaiha'. Emma purkaa tarmonsa ruoan laittamiseen, mikä oli hänen haaveammattinaan ennen tyttöjen syntymää. Hänen tavoitteenaan on tehdä perheenjäsenille täydellinen ateria, mutta se on vaikeaa etenkin, kun mies on tottunut Michelin-ravintoloihin. Olivian mielestä äiti pakkosyöttää häntä kuin syöttöhanhea, mikä on aika kielteinen mielikuva syömisestä. Ruoka liitetään tarinassa tunteisiin ja ympärillä tapahtuviin asioihin. Syömisessä on sääntöjä, kuten että surun keskellä syöminen on epäkunnioittavaa. Ihmettelin, miten syömiseen liittyvät säännöt ovat syntyneet. Ihmisen pitää syödä. Syömätön ihminen ei ole toimintakykyinen. Hän ei voi auttaa toista ihmistä kriittisessä tilanteessa, jos hän ei huolehdi itsestään. Syömättömyydessä, silloin kun ihmisellä on tarve syödä, ei ole mitään järkeä. Jokaisella on lupa syödä.

"Yleensä syömässä oli enemmän ihmisiä, koska Emma kutsui mielellään talon täyteen. Vieraat saivat kotiväen käyttäytymään paremmin." (s.67)

perjantai 16. joulukuuta 2022

P.D. James: Mistelimurha ja muita kertomuksia

Neljä novellia. Neljä murhaa. 'Mistelimurha' kertoo rikoskirjailijasta, joka on ollut nuoruudessaan todistamassa murhaa. Ruumis on löytynyt kirjastosta, jonka ovi on lukittu sisältäpäin. Komisario löytää jälkiä ulkopuolisesta tunkeutujasta, mutta rikoskirjailija epäilee tekoa lähimmäisen suorittamaksi. Novellin loppuratkaisu hätkähdyttää.

"Ja sitten koittaa kohtalokas joulupäivä." (s.33)

'Hyvin tavallinen murha' on tarina Ernest Gabrielista, joka on syrjäytynyt mies, joka on harrastanut tirkistelyä. Hänen tirkistelynsä kohde on murhattu. Ernest on päättänyt seurata murhan käsittelyä ja osallistua oikeudenkäyntiin, jossa syytetään murhatun miesystävää, jonka Ernest tietää olleen poissa murhan tapahtumahetkellä. Novelli on kaiken kaikkiaan inhottava.

"Kaikki oli käynyt sattumalta." (s.42)

"Boxdalen perintö" seuraa komisario Dalglieshin selvitystyötä. Hänen tehtävänään on paljastaa, onko kaniikin isotäti Allie aikoinaan myrkyttänyt aviomiehensä. Vaiherikkaan työn jälkeen paljastuu yllättävä totuus.

"Nuoko ovat murhaajan kasvot?" (s.84)

"Joulun kaksitoista johtolankaa" on ennalta-arvattava ja tylsähkö tarina Helmut Harkervillen sedästä, joka on miehen mukaan tehnyt itsemurhan. Komisario Dalgliesh huomaa kaksitoista asiaa, jotka eivät käy kertomuksen kanssa yksiin ja paljastaa totuuden.

"Olen hiukan kysellyt teistä, ylietsivä. Vähän mutkikasta näin joulun aikaan, mutta joku sentään oli Lontoossakin hengissä ja selvin päin." (s.116)

Tarinat ovat helppolukuisia ja Agatha Christiemäisiä. Ne eivät välttämättä ole mieleenpainuvia, mutta hetkellisesti viihdyttäviä. Tarinoiden parhaana puolena näkisin henkilöiden vahvan kuvauksen.

tiistai 13. joulukuuta 2022

John Grisham: Joulua pakoon

Luther ja Nora Krank eivät vietä joulua tänä vuonna, sillä he lähtevät risteilylle. He ovat saaneet tarpeekseen joulustressistä. Uutinen aiheuttaa kanssaihmisissä vastareaktion. Ei tule kysymykseenkään, että Krankit eivät viettäisi joulua! He ovat aina tilanneet partiolaisilta kuusen. He ovat aina ostaneet poliiseilta kalenterin ja pelastajilta hedelmäkakkuja. Ystävät on aina kutsuttu aaton juhlaan. Naapurit ovat aina havitelleet yhdessä parhaan joulukadun palkintoa. Työpaikan juhlista puhumattakaan. Kestääkö Lutherin ja Noran suunnitelma? Mikä on perimmäinen syy sille, että pariskunta haluaa jättää tämän joulun väliin?

"Päätös jättää joulu huomiotta lujittui Lutherin mielessä entisestään aina kun muut yrittivät loukata hänen oikeuttaan tehdä niin kuin halusi." (s.74)

Joulu on rauhatonta ja kiireistä aikaa. Yksi riitelee perheensä kanssa kuusta koristellessa. Toinen taittaa niskansa kiinnittäessään valoja katolle. Kolmas menettää hermonsa ruokakaupan tungoksessa ja liikenneruuhkassa. Jokainen kynnelle kykenevä saapuu kerjäämään rahaa hyväntekeväisyyteen. Joulu nielee rahaa kaikkeen turhaan kuten hyödyttömiin lahjoihin ja pian poisheitettäviin kortteihin. Joulu on harmaita hiuksia aiheuttava rituaali, joka jokaisen on pakko suorittaa. Ei vastaväitteitä. Joulu on oman mielenterveyden menettämisen ja turhanpäiväisen kuluttamisen aikaa.

"Miksi oli niin vaikeaa tanssia edes joskus oman pillinsä mukaan? Tehdä jotakin sellaista mitä kukaan muu ei ollut uskaltanut tehdä?" (s.125)

Luther ja Nora ovat päättömiä. He arvottavat ihmisiä tumman ihonvärin perusteella, vaikka samaan aikaan pyrkivät tummentamaan omaa ihoaan solariumissa. He yrittävät laihduttaa itsensä rantakuntoon, mutta haaveilevat nimenomaan risteilylaivan buffetpöydässä istumisesta. He tyrmäävät joulun täysin, vaikka ovat aina osallistuneet joulun viettoon samoin rutiinein. Lutherin ja Noran ajattelu ja teot eivät käy järkeen. He hakevat paikkaansa ja kulkevat äärilaidoista toiseen. Heidän elämänsä on kohdannut kriisin. Heidän yhteisönsä on kohdannut kriisin. Joku on alkanut ajatella omilla aivoillaan, poiketa joukosta ja toimia toisin kuin on totuttu. Se on uhkaavaa. Erilaisuus on pelottavaa. Hyväksyttyyn muottiin tulee pyrkiä. Irtautuminen on haastavaa, jos ei mahdotonta.

"Tarvitsemme lomaa. Vapaata edes yhtenä vuonna." (s.39)

Lutherin ja Noran tarina on hulvaton. Meno käy sivu sivulta villimmäksi, kunnes kaikki menee aivan yli. Mahtava tarina yhteisön voimasta pahimmillaan ja parhaimmillaan. Mielestäni kirja on oivallinen, sillä se herättää paljon ajatuksia ja monia eri tulkintoja. John Grisham tekee joulusta viimeisen päälle pilaa. Tämä on kirja, jota ei kannata ottaa kirjaimellisesti.

"'Se on koomista.'
'Minua ei naurata.'" (s.49)

Mielestäni jokainen saa juhlia joulua kuten haluaa ja ihmisten on kunnioitettava päätöstä. Juhla tulisi suunnitella yhdessä sen sijaan että yksi perheenjäsen sanelee kaiken. Ääripäihin menemisen sijasta kannattaa etsiä keskitietä: säilyttää omassa joulun vietossa itselle merkitykselliset asiat ja jättää stressaavat pois. Tärkeintä on pysyä sekä itselleen että läheisilleen rehellisenä, kunnioittavana ja avoimena.

sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Mika Waltari: Joulutarinoita

Joululehtiin kirjoitetut joulua eri näkökulmista kuvailevat tarinat on koottu kirjaksi. Tarinoita kuvataan takakannessa herkiksi, elämänviisaiksi ja hiljaisen humoristisiksi. Aiheina ovat perhe, rakkaus, yksinäisyys, suomalaisuus, luokkaerot, elämänkulku, sukupolvien ketju ja kaupungin ja maaseudun suhde toisiinsa. Tarinoista löytyy myös sota-ajan joulu. Aika paljon koiria. Yksi possukin. Pääteemana on joulurauha, joka löytyy sydämestä.

"Kirjat eivät pettäneet, ne antoivat unohduksen, mielikuvituselämän lyhyen, häviävän onnen." (s.151)

'Insinööri Jalovaaran uskomaton seikkailu' johdattaa Karhulan kanssa vedon lyöneen Jalovaaran nimensä mukaisesti uskomattomaan seikkailuun, jonka lopputulosta en olisi osannut tarinan alkaessa arvata. Jalovaara on nimittäin sitä mieltä, että osaa varjostaa ihmisiä yhtä hyvin kuin rikospoliisi. Karhula osoittaa Jalovaaralle sattumanvaraisen varjostuskohteen ja käskee miestä pysymään tämän kannoilla vuorokauden ajan.

"Joulu kuin joulu, aina se jollakin tavoin tuli vietetyksi, eihän hän ollut tunteellinen." (s.105)

'Pieni villipeto' on Waltarin panostus orpolapsista kertovien joulutarinoiden joukkoon. Tuomari Jankko, joka kokee olonsa kiusaantuneeksi lasten parissa, saa ristikseen kaukaisen sukulaistytön siksi aikaa, kunnes hänelle löytyy uusi koti. Arvata saattaa, miten lopulta käy.

"Eihän lapsesta voinut olla muuta kuin häiriötä. Se oli selvä." (s.117)

"Kapinalliset naiset" tarinassa kaksi naista pohtii, kuinka he tekevät huonoa työtä huonolla palkalla ja huolehtivat siinä sivussa vanhenevista vanhemmistaan ja sukulaislapsistaan, kun miehet opiskelevat heidän kustannuksellaan hyväpalkkaiseen työhön, minkä jälkeen lakkaavat pitämästä yhteyttä paitsi apua kaivatessaan.

"Käsitätkö, ettei aina jaksa olla kiltti ja kärsivällinen. Joskus täytyy purkautua." (s.259)

Tarinat herättävät henkiin menneen aikakauden. Ihmisiä ja heidän tapojaan ja ympäristöään ei enää ole. Jäljellä on haalistuva mielikuva. Aavistus joulun ajan erityislaatuisesta tunnelmasta.

lauantai 10. joulukuuta 2022

Milly Johnson: Kirsikoita ja joulun taikaa

Kuusi ihmistä matkustaa autoillaan Yorkshiren halki Englannissa. Heidät yllättää vuosisadan lumimyrsky, minkä vuoksi he päätyvät hakemaan suojaa samasta majatalosta. Omistaja ei ole paikalla, mutta paikka on varustettu jouluksi tulevia asiakkaita varten kaikella, mitä jouluna saattaa tarvita. Bridge ja Luke ovat pitkään erossa ollut ja riitaisa aviopari, joka on viimein päättänyt hakea avioeroa. Mary kuljettaa pomoaan, ja ihastuksensa kohdetta, Jackia bisnestapaamiseen, joka kuitenkin peruuntuu. Aviopari Charlie ja Robin ovat matkalla Skotlantiin viettämään viimeistä joulua yhdessä, sillä Charlie on kuolemansairas. Joulun vietto eristyksissä muusta maailmasta tekee ihmeitä jokaiselle heistä.

"Kun vilkaisee ulos, voisi hyvin kuvitella, että aurinko on sammunut. Ehkä me kaikki olemme näyttelijöitä tosielämän katastrofielokuvassa.'" (s.154)

Tarinan asetelma on brittiläisen jouluinen ja näennäisen romanttinen. Majatalossa on lämmittävä takkatuli, perinteisiä brittiläisiä jouluruokia, lumimaisema ja sattumanvaraisesti yhteen kerääntynyt ihmisjoukko. Radiosta kuuluu joululauluja, ja ihmiset naljailevat toisilleen hyväntahtoisesti. Tarinan lopusta löytyy ripaus maagista realismia. En ole ihan varma, pidänkö ratkaisusta. Tarinassa esillä ovat sukupuoliroolit, erilaiset parisuhteet, työpaikkaromanssit, luokkaerot, varallisuus ja luksustuotteet ja -ruoka. Romantiikka genrenä on minulle haastava, sillä huomaan kiristeleväni hampaitani tarinoista nauttimisen sijasta.

"'Cocktailkirsikoiden tuoksusta tulee aina joulu mieleen', Charlie sanoi. 'Syön niitä vain joulukuussa, koska ne saavat minut aivan sekaisin odotuksesta.'" (s.158)

Kirjan lukeminen saa pohtimaan, mitä elämän kunnollinen 'eläminen' kenellekin tarkoittaa. Tarinan henkilöille se liittyy selvästi vaurastumiseen, puolison ja lasten hankkimiseen ja elämyshakuisuuteen. Kirsikoiden poimimiseen kakun päältä.

sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Agatha Christie: Simeon Leen testamentti

Upporikas Etelä-Afrikassa omaisuutensa koonnut vanhus Simeon Lee kutsuu sukunsa viettämään kanssaan joulua. Syy ei ole lähimmäisenrakkaus, vaan halu pitää toisia pilkkanaan. Varsinkin ilmoittamalla, että haluaa joulun ja uudenvuoden välillä muuttaa testamenttiaan. Ilta päättyy Simeon Leen murhaan, jossa on useita merkillisiä yksityiskohtia. Tarvitaan Hercule Poirot selvittämään tapaus.

"Minä olen vanha ja sairas, niinhän ne sanovat, mutta en sentään ole vielä ihan lopussa! Ohhoh, vanhassa maantierosvossa on sentään vielä paljon elämää. Ja elämässä on vielä paljon hauskuutta!" (s.45-46)

Kiinnitin kirjan alkupuolella huomioni miesten tyyliin puhua naisista jokseenkin inhottavasti. Etenkin sukulaismies, joka muun muassa haaveilee sukulaistytöstä seksuaalisesti, mikä on erittäin inhottavaa ja epäsopivaa. Kirjan edetessä löytyy syy kuvaustavalle. Tarina perustuu keskusteluille, joten en usko, että se on kovinkaan mieleenpainuva. Voisin siitä syystä kuvitella voivani lukea kirjan uudestaan muutamien vuosien päästä joulun alla, vaikka kirja ei kovin jouluinen lopulta olekaan.

"Mainio keksintö, tämä joulu! Vahvistaa perhetunnetta ja tuo esille meissä piilevän hyvän." (s.76)

'Simeon Leen testamentti' on kiehtova ja vähäeleinen suljetun paikan mysteeri. Hercule Poirot viettää aikaa murhan tapahtumahetkellä paikalla olleiden kanssa ja päättelee tietysti murhaajan henkilöllisyyden. Täytyy sanoa, että en olisi koskaan osannut arvata. Agatha Christie on ollut yksi suosikki kirjailijoistani varhaisnuoruudesta asti.

"Näytätte kaikki niin synkiltä. Mikä on hätänä?" (s.75)

perjantai 2. joulukuuta 2022

Astrid Lindgren: Muistan joulun

Astrid Lindgren muistelee lapsuutensa joulua vuodelta 1913. Siihen on kuulunut kuusenhaku, joulusiivous, lahjojen avaamisen odotus, vierailu isoäidin luona, serkkujen kanssa leikkiminen ja joulukirkkoon osallistuminen.

"Vaan jo pilven takaa valo hohtaa!
Polku tuttu kotitanhuville johtaa."

Kirjassa on kaunis kuvitus, joka on Cecilia Heikkilän käsialaa. Suomennos on Kristiina Rikmanin. Kuvissa herää henkiin mennyt aika. Kirja on kuin konkreettinen, vaikkakin pikkuruinen, tallenne menneestä kulttuurista. Siinä näkyy tapojen lisäksi asumukset, ruoka, esineet ja vaatetus.

"On niin kaunista, kun on lunta ja pimeä metsä ja tähdet valaisevat."

Tarinan lukeminen vie vanhan ajan joulutunnelmaan. Kaikki ei ole täydellistä. Lapset käsketään pois jaloista, pikkusisarus kaataa maidon pöydälle ja metsään meinaa eksyä, mutta perinteisten rutiinien noudattaminen luo tunnelmaa ja turvaa. Lapset eivät voi kuin ihmetellä ympärillä tapahtuvia ihmeitä.

"Äkkiä oli tullut ilta, ja kun äiti ja hänen sisaruksensa alkoivat laulaa 'Maan korvessa kulkevi lapsosen tie', tiesimme että oli aika lähteä kotiin."