perjantai 27. tammikuuta 2023

Jarmo Ahonen: Ystävänä yksinäisyys

"halusi eroon ystävästään
yksinäisyydestä
kukapa sen huolisi
kurjan kaverin
öisen ystävän." (s.15)

Runot virtasivat ohitseni kuin vesi joessa. Katselin niiden kulkua tyhjin silmin mitään ajattelematta. Annoin veden virrata. En yrittänyt vaikuttaa sen kulkuun. Runot jatkoivat matkaansa minusta välittämättä.

"uskaltaa olla tässä
nyt" (s.56)

Yksinäisyys on marraskuisen pimeitä päiviä, kylmiä pakkaskelejä ja sumuisia sateita. Se asustaa kuivissa kanjoneissa, paleltuneessa maassa ja tyhjillä kujilla. Ystävyys ja rakkaus luovat maailmaan värit ja kauniit kesäpäivät.

"Suljin silmäni kaupungin
valoilta näkemättä
ettei ole mitään pelättävää
vain pääni näyt
menneet huomiset
tulevat eiliset
kasvot vanhoissa valokuvissa." (s.62)

Lempirunoni ovat 'Ystävänä yksinäisyys', 'Sadan vuoden sateen jälkeen' ja 'Yksi tuhansista kyynelistä'. Ne puhuttelevat ja erottuvat joukosta. Koen runojen toisteisuuden raskaana. Menneen muistelua ja rakkaasta ihmisestä haaveilua. Kiinnostavimpia ovat oman tulkintani mukaan ystävyyteen ja yleiseen yksinäisyyteen liittyvät runot.

"vihdoin vapaa unelmista - läsnä vain hetki" (s.57)

keskiviikko 25. tammikuuta 2023

Beth O'Leary: Kimppakämppä

Tiffy etsii itselleen asuntoa ja päätyy muuttamaan kimppakämppään Leonin kanssa. Ehtona on, että he eivät koskaan tapaisi toisiaan. Leon käyttää asuntoa päivät, sillä hän työskentelee yöhoitajana, ja Tiffy on asunnossa yöt, sillä hän on päivätöissä kustannustoimittajana. Tiffy ja Leon alkavat kommunikoida toistensa kanssa muistilappujen avulla, mistä muodostuu heille tärkeä rutiini.

"Irrotellessani Post-it-lappuja ja teipillä kiinnitettyjä paperinpalasia kaappien ovista, pöydistä, seinistä ja (yhdessä tapauksessa) roskiksen kannesta, huomaan hymyileväni." (s.101)

Leonin elämässä on äiti, joka on kokenut toinen toistaan toksisemman parisuhteen, ja veli, joka on syyttömänä vankilassa. Hänelle tärkeitä ovat myös hänen sympaattiset potilaansa. Tiffyllä on kaksi hyvää ystävää ja haastavaakin haastavampi (ex) miesystävä. Hän kommunikoi myös kirjailijoiden ja työkavereiden kanssa. Tiffyn elämän ihmiset ulottuvat pikku hiljaa myös Leonin elämän puolelle ja toisinpäin. Syntyy kiinnostava tarina, jonka seuraamista ei malta lopettaa. Kaltoinkohtelua ja epäoikeudenmukaisuutta on käsitelty hyvin ja voimauttavasti. Lukija tsemppaa Tiffyä ja Leonia heidän vaikeuksiensa yli. Tarinassa on vakavista aiheista huolimatta lämmin ja elämänmyönteinen tunnelma. Kirja on ehdottomasti suosikkini kaikista lukemistani romantiikka genren kirjoista. Ihastuttava. Kaipaan Tiffyä ja Leonia. Heidän persoonansa välittyvät kirjan sivuilta elävinä. He ovat inhimillisiä ja rakastettavia.

"'Minä kerroin kaikille, että Leon asuu jonkun tytön kanssa ja kirjoittaa sille tytölle viestejä ja se tyttö saa hänet nauramaan.'" (s.146)

lauantai 21. tammikuuta 2023

Sanna Kajander-Ruuth: Laman lapset

1990-luvun lama on aiheuttanut toisille perheille vaurastumista ja toisille kärsimystä. Osaa lama ei juurikaan koskettanut. Tässä kirjassa kerrotaan laman synkistä puolista, politiikasta ja taloudesta yksilökokemusten värittämänä.

"Alkoivat nakkikastikkeen väriset ja makuiset, apeat laman vuodet." (s.63)

1980-luvulla elettiin nousukautta. Kaikilla oli kaikkea. 'Kaikki' rakensivat omakotitalon, hankkivat statussymboleita vesisängystä leipäkoneeseen ja ottivat lainaa perustaakseen yrityksen. 1990-luvulla tuo kaikki menetettiin. Omaisuuden lisäksi ihmisten terveys tai jopa henki menivät.

"Jälkeenpäin, aikuisena lapsuuttaan arvioidessaan laman lapset näkevät myös asioiden toisen puolen. Kuten sen, että vanhemmat saattoivat ottaa isojakin taloudellisia riskejä niitä ehkä kovin perusteellisesti punnitsematta. Tai sen, että kodeissa juotiin alkoholia melko runsaasti-" (s.54)

Kirja on pieni pintaraapaisu valtavan isoon aiheeseen. Haastatelluille henkilöille, jotka olivat laman aikaan lapsia tai nuoria, on käynyt ihan hyvin, mikä luo kerrontaan toiveikasta tunnelmaa ja toki hieman vääristää mielikuvaa. Synkimmät tarinat puuttuvat joukosta, sillä ihmisten on edelleen haastavaa suostua haastateltaviksi ja puhua tapahtuneesta. Moni kärsii laman vaikutuksista edelleen.

"Kiristyvä tilanne heijastui heidän avioliittoonsa, isä alkoi juoda yhä enemmän. Minulla on myös vahvoja, pelottavia muistikuvia siitä, että hän löi äitiä. Kotona riideltiin paljon, tunnelma oli aina kireä." (s.63)

Pohdin kirjan luettuani, kuinka ihmiset joutuvat alituiseen keskittymään rahaan. Laman ajan ihmisillä saattaa olla vaikeuksia rahankäytössä. He joko käyttävät kaikki rahansa heti, jotta ne eivät ehdi hävitä, tai sitten säästävät kaiken niin että ullakolle kerätään huuhdellut margariinirasiatkin. Moni lama ajan lapsista hakeutui osa-aikaisiin palkkatöihin jo alaikäisenä.

"Olisin itse tarvinnut tukea, mutta jouduin tukemaan vanhempiani." (s.35)

Kirjan lopussa lamaa verrataan koronapandemia aikaan ja ollaan toiveikkaita, että yksilön kärsimykset ja etenkin lapset otettaisiin tällä kertaa paremmin huomioon. Koen, että näitä kahta tilannetta on erittäin vaikea verrata toisiinsa varsinkin näin lähellä tapahtumahetkeä. Mielestäni nykyään lapsille puhutaan asioista enemmän kuin 1990-luvulla. Voisin jopa väittää, että ehkä liikaakin. Pitäisi löytää keskitie puhumattomuuden ja liialliselle uutisvirralle altistamisen väliltä. Lapset ansaitsevat huolenpitoa ja turvaa. Heidän tulisi saada olla lapsia.

"Aikuiset saattoivat olla niin uppoutuneita omiin ongelmiinsa, ettei lapsen hädälle ja pelolle liiennyt huomiota. Usein kukaan ei selittänyt kunnolla, mitä perheessä oikeastaan oli tapahtumassa-" (s.67)

Toivoisin, että ohueen kirjaan olisi valittu vielä tarkempi rajaus. Haastatteluissa lähdettiin hieman liian lavealle, kun käytiin läpi erään miehen rikolliset puuhatkin. Ehkä kirjalla haluttiin antaa aiheita jatkokeskustelulle ja tuleville kirjoille.

"Toivon, että työ jatkuu." (s.156)

Pohdin, mitä itse muistan lama-ajan yleisestä ilmapiiristä. Luokkakuvissani istuvat lapset, joiden vaatteissa komeilee näkyviä paikkoja. Kiusaamista ilmeni, jos joku oli saanut uusia vaatteita tai uuden muodissa olevan lelun. Huhut kiersivät, kuka oli päässyt kotimaanmatkailulle. Muistan eräätkin synttärit, joilla pääasiassa leikittiin lasten ryhmäleikkejä ja kohokohtana oli kioskilta vuokrattu elokuva. Koulun keittiö vaati perheitä keräämään ruoanlaittoa varten puolukoita. Mitään erikoisia harrastuksia ei ollut, mitä nykyaikana näkee. Kirjaston valikoima oli aika vanha ja suppea. Mitään uutta ei selvästi hankittu. Lapsille suunnatuista palveluista oli karsittu. Opettajat olivat välinpitämättömiä ja ankaria. Ympärillä vallitsi vanhanaikaisuuden tuntu.

"Lasten ympäristöstä tai ilmapiiristä puuttuu iloa, siinä on enemmän ahdistusta kuin toisissa oloissa olisi laita -" (s.29)

keskiviikko 18. tammikuuta 2023

Nefertiti Malaty: Ei äitimateriaalia

"Vapaaehtoisesti lapseton on ihminen, jolla ei ole lasta, joka ei aio hankkia lapsia ja joka ei myöskään ole aktiivisesti yrittänyt tulla vanhemmaksi." (s.7)

Nefertiti Malaty on koonnut sekä tietopaketin että ihmisten tarinoita vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Kirjan viestinä on, että jokaisen tulisi saada olla sellainen kuin on. Jokaisella on oikeus elää omannäköistä elämää.

"Minun intohimoni liekki on aina loimottanut kirkkaimmin itsensä kehittämiselle ja sille, miten oppimansa voi antaa eteenpäin." (s.68)

Kirjassa viitataan useasti siihen, kuinka yhteiskunta on vaatinut synnyttämään lapsia. Siihen on historian saatossa myös pakotettu esimerkiksi kieltämällä ehkäisy, abortti ja vapaaehtoinen sterilisaatio. Yhteisöissä vallitsee mielikuva siitä, mitä naisen tulee tehdä. Naisen oletetaan olevan äiti tai pyrkivän äidiksi, jolloin yhteisön jäsenet kokevat tehtäväkseen valistaa naisia kyseisestä 'ainoasta ja oikeasta' roolista. Toisin toimivaa naista rangaistaan paheksunnalla ja muulla henkisellä kiusaamisella.

"- useat vapaaehtoisesti lapsettomat kuvaavat ominaisuutta synnynnäiseksi taipumukseksi, pysyväksi ja muuttumattomaksi osaksi identiteettiä. - - Yhteiskunta ei tunnu hyväksyvän heitä sellaisina kuin he ovat, vaan yrittää väkisin 'eheyttää' heitä kuten homoista on yritetty tehdä heteroita. - - He joutuvat miettimään, ovatko vääränlaisia, kun lasten hankkiminen ei kiinnosta samalla tavalla kuin suurinta osaa ihmisistä." (s.10)

Lapsiperheelliset saavat kritiikkiä asenteistaan ja keskustelutaidoistaan. Kokemusten mukaan lapsiperheelliset ottavat kaiken lapsiin ja lapsiperheisiin liittyvän keskustelun henkilökohtaisesti. He eivät osaa ajatella ja keskustella aiheesta yleisellä tasolla. Kokemusten mukaan lapsiperheellisillä ei ole muita keskustelunaiheita kuin oma jälkikasvu. He eivät osaa asettua toisen ihmisen asemaan ja ottaa keskustelussa häntä huomioon valitsemalla tai ottamalla osaa muihinkin puheenaiheisiin.

"- miltä asiat itsestä tuntuvat, eivät välttämättä tunnu toisesta samalta." (s.159)

Henkeä salpaava taulukko kertoo naisten asemaan liittyviä vuosilukuja Suomessa. Kammottavaa syrjintää esimerkiksi vanhanpojan ja -piian verolla, jonka naimattomat ja lapsettomat joutuivat maksamaan vuosien 1935-1975 aikana.

"Sinänsä ymmärrän lapsiperheellisten tukemisen ja tietyt verohelpotukset, eihän tämä yhteiskunta pitkään pyörisi ilman tulevaisuuden veronmaksajia. Lapsettomia ei saisi kuitenkaan rankaista elämäntilanteestaan - rahallisesti eikä muutenkaan." (s.95)

"Tuntuu, että lapsettomien pitäisi tyytyä vain niihin murusiin, joita lapsiperheiltä sattuu jäämään." (s.101)

Toivoisin, että aiheesta kirjoitettaisiin lisää ja tehtäisiin tutkimusta. Moni asia on varmasti muuttunut sitten vuoden 2018, kun kirja on kirjoitettu. Huomasin ihmisten tarinoita lukiessani, että heitä on selvästi haastateltu tietyin kysymyksin, jotka mielestäni saattavat vääristää mielikuvaa vapaaehtoisesta lapsettomuudesta ja ohjaavat mielikuvan tiettyyn suuntaan. Olisin toivonut, että kysymykset olisivat olleet näkyvillä esimerkiksi kirjan lopussa.

"Mitä enemmän ihmiset puhuvat avoimesti vapaaehtoisesta lapsettomuudestaan, sitä enemmän pystytään vaikuttamaan vallitseviin asenteisiin ja parantamaan vähemmistön asemaa." (s.162)

Suosittelen tutustumaan Vapaaehtoisesti lapsettomat ry:n sivuihin ja kuuntelemaan velapodcastia. Etenkin jos vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole tuttu aihe.

maanantai 16. tammikuuta 2023

Milla Peltonen: Erakot

Erakot elävät suomalaisesta yhteiskunnasta omiin oloihinsa vetäytyneinä. Heitä on asustanut metsissä, saarilla, kylien perällä ja kaupungin laidalla. Heidän syynsä irtiottoon eivät ole sellaisia, joista he välittäisivät kertoa, tai ne eivät välttämättä ole selviä edes heille itselleen. Toisaalta syyt voivat olla hyvinkin näkyvästi esillä kuten uskonnollinen kilvoittelu munkkina tai halu suojella ympäristöä. Erakkojen oletettu sukupuoli on useimmiten mies. Sotien aikaan ja jälkeen Lapissa on viihtynyt lukuisia miehiä kultaa huuhtoen ja erinäisiä oman elämän tragedioita paossa eläen. Erakoista löytyy taiteilijoita, kirjailijoita ja ihmisiä, jotka vain tykkäävät puuhastella yksin.

"Minä olen kasvanut yksinäisyyteen. Olen yksinäinen penikka." (s.47)

Nykyaikana on yhä vaikeampaa elää yhteiskunnasta irrallaan, sillä erämaihin on vaikea piiloutua ja yhteiskuntaa on mahdotonta paeta. Toisaalta onko tavallaan syrjäytyneenä ja yhteisöstä täysin irrallaan oleminen mielekästäkään. Erakoilla onkin aina ollut luotettuja henkilöitä, jotka auttavat heitä. Jotkut erakoista ovat asuinalueellaan tunnettuja henkilöitä ja jopa legendan maineessa.

"Turismi, lisääntyneet metsäautotiet ja vaellusreitit ovat tehneet tehtävänsä. Erämaasta, niin laaja kuin se pohjoisessa onkin, on yhä vaikeampi löytää sellaista pysyvää rauhaa ja piilopaikkaa, jota moni entisaikain erakko on hakenut." (s. 71-72)

Klaus Backberg vaikuttaa ihmiseltä, joka on tiennyt, mitä haluaa tehdä ja minkälaisiin asioihin uppoutua. Hän on nauttinut enemmän tekemisestä kuin ihmisten seurasta. Hänen kykyynsä paneutua häntä kiinnostaviin asioihin on helppo samaistua. Ympärillä olevat ihmiset vain haittaavat elämää alentavilla kommenteillaan tai estävillä toimillaan. Yksinäisyydessä saa itse määritellä omat tekemisensä.

"Opettaja vastasi, että ei täällä laivoja ja mitään sellaisia mitä tahdotaan. Täytyy tehdä sitä mitä on määrätty. -- Ja minä olin ajatellut että nyt teen laivan itselleni-" (s.98)

Rami Hiltunen on ihminen, joka on jättänyt palkkatyön ja ryhtynyt elämään omavaraisesti. Hän on kertonut ihmisten olevan epäluotettavia ja nauttivan toisten murheesta. Itsekin olen joskus ajatellut ihmisiin petyttyäni, että kunpa voisin muuttaa jonnekin metsän keskelle asumaan kauas kaikista. Ei tarvitsisi murehtia, kelpaako sellaisenaan toisille. Ei olisi ketään puhumassa ja tekemässä pahaa.

"'Mitä enemmän hamstraat ja ahnehdit, sitä enemmän tarvit, ja onko se sitten elämää.'" (s.118)

Kirjassa pohditaan, kuinka erakoihin suhtaudutaan epäilevästi ja arvostelevasti. Heihin liitetään negatiivisia mielleyhtymiä rikollisuudesta mielenterveysongelmiin. Ekstroverttiä, kasvusuuntaista, suorituskeskeistä ja kiireisen kaupunkilaista elämäntapaa arvotetaan korkealle. Ekologisia erakkoja saatetaan ihailla. Totuus on, että ihmisiä on monenlaisia. Erakoista ei kannata edes yrittää kirjoittaa yhtenäisesti. He ovat ihmisiä siinä kuin muutkin.

"Yksin pärjäämistä ihaillaan, toisinaan jopa romantisoidaan. - - Annammeko toistemme Suomessa yksinäistyä liian helposti? Annamme joskus jopa liikaa tilaa ja vapautta olla omassa rauhassa?" (s.206)

"- hän ei väitä olevansa immuuni yksinäisyyden tunteelle. Tunne on joskus niin vahva, että se voi johtaa itsesääliin ja jopa masennukseen." (s.169)

"Yksinäisyys on terapeuttista niin kauan, kun siitä saa päättää itse" (s.215)

torstai 12. tammikuuta 2023

Sari Kanala; Hannu Ahonen: Lumikeiju

Hile asettuu talviunille metsäkeijujen pesään. Ulkona paukkuu pakkanen. Kaikkialla on valkeaa lunta ja jääpuikkoja. Metsän eläimet ovat pukeutuneet valkeisiin karvoihin ja höyheniin. Hile makoilee mukavasti pehmeissä peitteissä, mutta hän ei saakaan unta. Hän tuntee olonsa jokseenkin yksinäiseksi, erilaiseksi ja joukkoon kuulumattomaksi. Ehkä ratkaisu löytyy ulkoa talvisesta metsästä, jossa Jääkuningatar asustelee.

"Hanget välkkyvät lumitimanteista, pakkanen nipistelee poskipäistä, ja metsä on kuin satu, johon astua."

Lumikeijun kuvitus on taianomainen. Luminen ja jäinen maisema herää kirjan sivuilla eloon. Tarina on rohkaiseva. Omaa itseään ja elämänsä tarkoitusta voi lähteä etsimään muiden estelyistä ja varoitteluista huolimatta. Matkan teko vaatii kärsivällisyyttä ja päättäväisyyttä. Lopulta sinnikkyys palkitaan.

"Luminen putous oli parasta, mitä se oli pitkään aikaan kokenut."

Lumikeijun tarina on ihanan toiveikas. Itseensä ja omien siipiensä kantavuuteen kannattaa uskoa, sillä siten unelmien toteutuminen on mahdollista.

tiistai 10. tammikuuta 2023

Rebecca Serle: Viisi vuotta myöhemmin

Dannie suorittaa elämäänsä ja ottaa kaiken varman päälle. Hänellä on täydellinen avomies ja nousukiidossa oleva ura. Tulevaisuudessa siintää avioliitto ja lapset, koska niin elämän kuuluu mennä. Dannien paras ystävä Bella on puolestaan elämäniloinen ja tunne edellä toimija. Hän hyppii parisuhteesta toiseen ja aloittaa projekteja saamatta niitä koskaan valmiiksi. Eräänä yönä Dannie näkee, millaista hänen elämänsä tulee olemaan viiden vuoden päästä. Hän on aivan eri miehen seurassa ja asuu eri asunnossa. Enneuni jää kummittelemaan mieleen. Eräänä päivänä unen mies astuu Dannien elämään. Mitä hänen pitäisi tehdä?

"Minulla ei ole mitään lapsia vastaan, mutta äitiys ei vain ole koskaan tuntunut erityisen kiehtovalta." (s.122)

Dannien ja Bellan tarina on sydäntäsärkevä. Sitä ei voi lukea kuivin silmin, sillä se koskettaa syvästi. Dannien ja Bellan ystävyys on kaiken kattavaa. He ovat nähneet kaiken yhdessä. He ovat tukeneet toisiaan kaikissa elämäntilanteissa. Dannie ja Bella ovat toisilleen tuki ja turva. Kirja ei tarjoa hyvänmielen romantiikkaa, vaikka alkuasetelma siltä vaikuttaa. Tarina ei ole scifiä tai fantasiaa, vaikka alussa nähdäänkin enneuni. Kaikki on riipaisevan todentuntuista, ennakoimatonta ja epäreilua. Elämän synkimpiä puolia. Kukaan ei voi kirjoittaa tulevaisuuttaan ennakkoon valmiiksi. Tulevaisuus tulee sellaisena kuin se tulee.

"- opettelen sietämään elämää, jota en voi hallita." (s.191)

perjantai 6. tammikuuta 2023

Nita Prose: Huonesiivooja

Molly Gray työskentelee hotellin huonesiivoojana. Hän rakastaa työtään, sillä sääntöjen noudattaminen ja ympäristön siistinä pitäminen ovat hänen intohimonsa. Hän on syntynyt siivoamaan toisten aiheuttamia sotkuja. Molly asuu yksin kerrostaloasunnossa mumminsa kuoleman jälkeen. Hän on erilainen suhteessa muihin ihmisiin. Hän seisoo liian lähellä, puhuu ulkoa opittuja fraaseja epäsopivissa tilanteissa ja tulkitsee ihmisten puheita ja kasvojen ilmeitä omalla tavallaan. Hän tukeutuu oppimiinsa ohjeisiin ja rutiineihin. Myös päivänä, jolloin hän löytää hotellihuoneesta herra Blackin murhattuna ja joutuu pääepäiltynä poliisin kuulusteluun.

"Olen hotellisiivoojasi. Tiedän sinusta paljon, mutta mitä sinä lopulta tiedät minusta?" (s.7)

En oikein tiedä, mitä tuntisin Mollya kohtaan. Hän ei ole sympaattinen henkilö. Hän ei herätä ärtymystä, sääliä tai iloa. Hän on huomaamaton. Hän on yhtä harmaa kuin nimensä. Paitsi kun ei ole. Molly on hyvinkin näkyvä. Hän erottuu joukosta. Hän on erilainen. Häneen kiinnitetään sen vuoksi erityistä huomiota. Häntä pilkataan. Häntä käytetään hyväksi. Minusta tuntuu siltä, että hän haluaisi olla näkymätön ja kuvittelee itsensä sellaiseksi. Molly viihtyy omissa oloissaan, vaikka kaipaakin seuraa, joka 'nauraisi hänen kanssaan eikä hänen kustannuksellaan'. Hän luo itselleen turvaa toistamalla tiettyjä rutiineja. Hän myös hokee oppimiaan lauseita sekä ääneen että mielessään. Etenkin mummin ja hotellin johtajan. Mummin kuoltua jotain meni hänessä rikki. Säännöt ja oikeanlaiset toimintatavat eivät enää olleet niin selviä kuin ennen. Molly vaikuttaa käsittelevän traumaa. Hän ei ehkä osaa sanottaa kokemaansa ja tuntemiaan tunteita. Hän ei ehkä hahmota oikeaa ja väärää. Hän on yhtäaikaa hämmentynyt ja itsevarma. Molly poukkoilee totaalisesta ymmärtämättömyydestä ja päivänselvien asioiden kieltämisestä pitkälle analysoituihin päätelmiin ja toimintaketjuihin. Hänestä ei saa otetta. Hän karkaa kuin pöly imurin sisuksiin ja sormenjäljet viemäriin. Mollyn ääni on kuin ilmastointilaitteen tasaista hurinaa taustalla. Sitä on mukavaa ja turvallista kuunnella, vaikka oikeastaan se häiritsee, sillä hurinassa on sittenkin jotain synkkää ja epämiellyttävää.

"Minulla ei ole itseni ikäisiä ystäviä, eikä itse asiassa paljon minkään ikäisiä ystäviä." (s.15)

Kuka murhasi herra Blackin? Hänen vaimonsa? Hänen entinen vaimonsa tai joku tyttäristä? Hotellin johtaja? Siivoojien esihenkilö? Ovimies? Tarjoilija? Keittiöapulainen? Vai kenties huomaamaton siivooja?

"Huiskis vain, ja tahra oli poissa." (s.75)