perjantai 25. helmikuuta 2022

Edouard Louis: Väkivallan historia

Kirjailijan autofiktiivisessä romaanissa Edouard kutsuu kadulla kohtaamansa miehen kotiinsa. Tapaaminen päättyy murhayritykseen ja raiskaukseen. Kirjassa käsitellään traumaattisen tapahtuman seurauksia ja käsittelyä. Uhri haluaisi sekä puhua että vaieta tapahtuneesta. Viranomaisille kertominen tuntuu fyysisenä kipuna ja terveydenhuollon ammattilaisten tekemät tutkimukset nöyryyttävinä. Kohdattu väkivalta ei lopu koskaan.

"En tunnistanut enää omaa kertomustani. En tunnistanut enää omia muistojani kertoessani niistä -" (s.84)

Edouardin kokemus on yksilöllinen, mutta hän tekee siitä romaaninsa avulla yhteisöllisen. Tunnelma on ahdistavan todellinen. Kirjassa otetaan kantaa väkivaltaan, uhrin kohteluun ja Ranskassa ilmenevään luokkajakoon ja rasismiin.

"Halusin, että kaikki saisivat tietää, mutta halusin myös olla ainoa joka tiesi totuuden -" (s.27)


keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Mila Teräs: Amiraali

16-vuotias Niilo tarkkailee maailmaa. Hän näkee epäkohtia ja puuttuu niihin. Hän osallistuu mielenosoitukseen ilmaston puolesta ja ilmaisee itseään pukeutumisen avulla. Hän kokee, että yksilöllä on mahdollisuus vaikuttaa.

"Mä nyökkään ja mietin, onko mutkin aivopesty olemaan tehokas Suomen kansalainen. Vai mistä mä saan nämä ajatukseni? Että elämä on yksi suuri kilpajuoksu. Päämääränä kokemukset, matkat, jatkuvat elämykset." (s.51)

Niilo kirjoittaa runoja ja skeittaa. Hänellä on kavereinaan Hermanni, joka harrastaa piirtämistä, ja Maria, joka suunnittelee omaa vaatemallistoaan. Nuoret pohtivat elämää ja yhteiskuntaa. Minä vastaan maailma.

"Tyttöjen maailma kutsui mua poikien maailmaa enemmän, koska jotenkin se tuntui sävykkäältä ja avoimelta erilaisille tunteille ja sanoille. Siinä ympäristössä mulla oli lupa olla enemmän oma itseni: herkkä ja pehmeä." (s.32)

Niilo asuu yhdessä mumman ja ukin kanssa. He ovat asenteiltaan erittäin vanhanaikaisia. Isovanhemmat eivät ymmärrä Niiloa, jonka mielestä ihmisen ei tarvitse valita, onko hän nainen vai mies, kun hän voi olla molempia. Niilo saa onneksi tukea vanhemmalta työkaveriltaan kesätyöpaikassa terveyskeskuksen puhtaanapidossa.

"Jos kaikki voivat kulkea housuissa, niin miksi osalta tyyppejä olisi kielletty hameiden käyttäminen?" (s.94)

"Usein nälvimiseen riitti koulussa vaikka se, että mä olin laittanut geeliä tukkaan. Kaikesta oman persoonan näyttämisestä seurasi kollektiivinen rangaistus." (s.107)

Kirja sopii hyvin nuorille. Kirjassa pohditaan ihmisten lokeroimista. Miksi jokainen ei saisi vain olla ja elää kuten haluaa?

"Onko paikkakunta alkanut haista mädältä siksi, että sen tavat ja ajatukset lepäävät kuin raato kattojen yllä?" (s.13)

sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Emmi Köykkä: Näkinkenkätyttö

Yhdeksäsluokkalainen Katariina eli Keiju on sairastunut syömishäiriöön. Sairaus on kuin paha Näkki, joka yrittää vetää koko tytön veden alle. Keijun unissa sairaus saa konkreettisen muodon. Samalla tutustutaan Keijun suvun historiaan.

"- jatkuva ympäristön kylmyys ja negatiivinen palaute sammuttivat kyllä kenen tahansa itsevarmuuden. Tai ehkä se sammutti sen juuri heiltä, joiden kaikista eniten olisi pitänyt uskoa itseensä ja olla itsestään ylpeitä." (s.123)

Tarina kertoo syömishäiriöstä sairastavan näkökulmasta ja myös sairauden vaikutuksesta muihin ihmisiin. Keiju on kympin tyttö, joka suorittaa elämäänsä. Hän rankaisee itseään syömättömyydellä ja liikkumaan pakottamalla. Keiju on yksinäinen ja syrjäytynyt ikäisistään. Hän ei halua kertoa omista asioistaan kenellekään, sillä kertominen tekisi hänestä suojattoman. Hän näkee ihmiset lähtökohtaisesti pahoina. Ihmiset suhtautuvat hänen sairauteensa ja laihtumiseensa eri tavoilla. Keiju kohtaa monenlaista ruokapuhetta. Ikävintä on seurata, kuinka tytön sisko ja isä eivät ymmärrä sairautta, vaan ottavat kaiken itseensä. He ajattelevat vain tilanteesta johtuvaa omaa epämukavaa oloaan. He suhtautuvat kielteisesti tunteiden näyttämiseen. Onneksi Keijun äiti on hänen tukenaan.

"Tuntui niin epäoikeudenmukaiselta, että hänelle suututtiin siitä, että hänellä oli paha mieli." (s.132)

Tarinassa korostetaan tuen ja rauhallisen ilmapiirin merkitystä. Keijun luokka saa positiivisen kasvatuksen sijasta kylmää kyytiä, kun häiriköiksi leimattuja oppilaita puhutellaan jatkuvasti. Herkkä Keiju ottaa negatiivisen palautteen itseensä ja tekee töitä yli voimavarojensa. Hän lepää ja syö vasta, kun kokee niin ansainneensa. Keiju murehtii ja jännittää tapahtumia etukäteen. Hän ei osaa hallita tunteitaan ja käytöstään kohdatessaan odottamattomia tilanteita. Keijun hyvät ajatukset korvautuvat nopeasti huonoilla.

"Hän oli kuin liekaan sidottu koira. Tiettyyn rajaan asti hän kyllä pystyi kulkemaan ja jopa kuvittelemaan olevansa täysin vapaa. Mutta kuitenkin jossain vaiheessa naru loppui kesken ja silloin kamala rautapanta kiristi hänen kurkkuaan, esti häntä hengittämästä ja veti takaisin kohti sitä pahaa, joka piteli tuon talutushihnan toista päätä." (s.70)

Tarina on raskas ja surullinen. Keiju saa onneksi lohtua luonnosta ja historiasta. Hän on erittäin sukurakas. Keiju vertaa omaa elämäänsä kirjallisuuden henkilöiden ja edesmenneiden sukulaisten elämään. Pidin siitä, kuinka koko suku otettiin mukaan tarinaan. Nälkä on vieraillut eri muodoissa jokaisen suvun jäsenen elämässä. Mielestäni fantasiaelementtien tuominen mukaan tarinaan toi uusia näkökulmia aiheeseen. Nälkä sai suuremmat raamit.

"Ei nälkä ollut vain ruumiissa. Se tunkeutui myös mieleen. Eikä Keiju voinut käsittää, miten hän voisi löytää jostakin niin paljon voimaa, että olisi voinut kohdata mielessään asuvan nälän." (s.374)

Keijun tarina tukeutuu toistoon sekä sanonnoissa että tapahtumissa. Ehkä hieman liiankin pitkitetysti. Toisto vaikuttaa kuvaavan sitä, kuinka Keiju on jumissa sairaudessaan. Kaksi askelta eteenpäin saattaa muuttua kolmeksi askeleeksi taaksepäin, jolloin on aloitettava alusta. Lukijana tsemppasin Keijua eteenpäin. Harmittelin takapakkeja ja iloitsin edistyksestä. Kirjan loputtua minun jäi ikävä Keijua. Ilmeisesti kirjalle on onneksi tulossa jatkoa. Mielestäni olisi aika ihanaa, jos Keiju aikamatkustaisi unissaan tällä kertaa onnellisiin vuosiin ja saisi niistä voimaa. Kohti au-rin-ko-a.

"Tuntui kuin hänen mielensä sisällä olisi kiljuttu ja rääytty, ja se esti häntä ajattelemasta selkeästi. Keijun sydäntä puristi ja kurkkua kuristi." (s.189)


lauantai 19. helmikuuta 2022

Salla Simukka: Matalapaine/Korkeapaine

Varpu istuu rannalla siideritölkki kädessään ja katselee sivusta ysiluokan päättymistä juhlivia luokkakavereitaan. Hänen katseensa eksyy etenkin vedessä ilakoivaan viisikkoon. He ovat kaikki suosittuja. Saga on heistä kaikista näyttävin. Hiljalleen ranta tyhjenee. Saga istuu Varpun viereen ja suutelee.

"Joskus mietin, suhtautuisinko heihin toisin, jos olisin ollut alusta saakka osa heidän porukkaansa. Jos en olisi kokenut itseäni erilaiseksi ensimmäisestä koulupäivästä lähtien." (s.11)

Tytöt tapailevat kesän aikana toisiaan sattumalta ja salaa. Varpu kantaa repussaan sateenkaaripinssiä, mutta Saga nähdään poikien kyljessä kiinni. Molemmat näyttävät ulospäin sellaiselta kuin teininä tulee näyttää. He eivät voi vain olla omia itsejään määrittelemättä itseään mihinkään suuntaan. Heillä on oltava yhteisöön sopiva rooli. Varpu ja Saga vaikenevat etenkin haastavista kotioloistaan. Niistä ei ainakaan kannata puhua julkisesti.

"Mutta maailma on aina rakennettu enemmistön ehdoilla, enemmistön muotoiseksi, enemmistön tarpeisiin vastaamaan. Jos kuuluu vähemmistöön, joutuu aina taipumaan vähän enemmän, tekemään vähän enemmän töitä, sietämään vähän enemmän kysymyksiä ja tuijotusta ja huutelua ja sitä, että elämä on jatkuvasti vähän hankalampaa." (s.42)

Nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu kirja on puhutteleva, ajatuksia herättävä ja realistinen. Varpun ja Sagan tarina on tunteita herättävä. He kasvavat henkisesti, oppivat toisiltaan ja tukevat toisiaan maailmassa, joka näyttäytyy pelottavana, epävarmana ja haastavana. Elämä on vaikeaa. Yhteisöön sopeutuminen ja sulautuminen on työlästä. Voiko sellaisessa tilanteessa uskaltaa olla oma itsensä ja rakastua?

keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Edouard Louis: Ei enää Eddy

Eddy Bellegueule elää köyhällä teollisuuspaikkakunnalla, jossa yhteisö on suvaitsematon ja kapeakatseinen. Siellä miehet ovat miehiä ja naiset naisia. Molemmille sukupuolille on asetettu tarkat raamit, joiden sisällä toimia. Säännöistä ei saa poiketa. Eddy on aina ollut muiden ihmisten silmissä erilainen. Kukaan ei ymmärrä hänen käytöstään tai hyväksy häntä sellaisena kuin hän on. Eddy alkaa itsekin uskoa puheisiin varsinkin, kun koulukiusaajat hakkaavat viestiä joka päivä hänen kalloonsa. Hän yrittää muuttaa olemustaan ja toimintatapojaan. Miehen kuuluu olla karski, viinaan menevä ja väkivaltainen. Hänen pitää pelata jalkapalloa ja tuoda kotiin tyttöjä näytille. Ei hän huido tyttömäisesti käsillään niin kuin Eddy. Ei mies saa olla homo.

"Minulla ei ole lapsuudesta yhtään onnellista muistoa. En tarkoita, etten olisi niinä vuosina koskaan kokenut onnea ja riemua. Kärsimys nyt vain on totalitaarista: se tuhoaa kaiken mikä ei sovi sen järjestelmään." (s.11)

Eddy yrittää muuttaa itsensä, eikä ymmärrä, että ympäristön pitää muuttua hänen sijastaan. Hän ei pysty ikinä sulautumaan yhteisöön, joka on eriarvoinen, vihamielinen ja tuomitseva. Eddyn kamppailua sisäänpäinkääntyneellä paikkakunnalla on surullista ja ahdistavaa lukea. Ihmiset vaikuttavat tunteettomilta, kaiken menettäneiltä ja ääriajatteluun taipuvaisilta. Äärimmäinen köyhyys on vienyt kaiken toivon paremmasta huomisesta. Omaa pahaa oloa jaetaan muille. Yhteisö velloo omassa kurjuudessaan ja saamattomuudessaan. Kukaan ei edes voi yrittää päästä irti köyhyydestä, sillä muut yhteisön jäsenet pitävät huolen siitä, että kaikki pysyvät omassa lestissään. Kukaan ei pysty kouluttautumaan ja pääsemään parempaan ammattiin. Kellään ei ole mahdollisuutta poispääsyyn.

"Meillä kotona ei nautittu päivällistä, meillä syötiin. Useimmiten käytimme sanaa safka. - - Kun vuosia myöhemmin käytin vanhempieni seurassa sanaa päivällinen, he irvailivat minulle Kuulkaa nyt miten se puhuu, kuka se luulee olevansa. Se on nyt korkeakoulussa ja esittää hienoa ihmistä, se filosofoi." (s.87)

Edouard Louis on kirjoittanut vaikuttavan omaelämäkerrallisen romaanin, joka on kirjan takakansitekstin mukaan kuohuttanut Ranskaa. Tarina on surullisen universaali. Köyhässä ja suvaitsemattomassa kylässä asuu poika, jota kiusataan homoseksuaalisuuden vuoksi. Hän yrittää muuttua heteroksi, mutta ymmärtää tilanteen mahdottomuuden ja huomaa ainoaksi mahdollisuudekseen muuttaa isoon maailmaan, jossa ehkä ollaan suvaitsevaisempia. Romaanin aihe on rankka, mutta Eddyn syvä sisäinen olemus luo siihen toivoa ja vankkuutta. Lukija tietää, että pojalla on kyky nähdä yhteisön ongelmakohdat, selviytyä ja löytää ulospääsytie. Mahdottomaltakin vaikuttavassa tilanteessa on toivoa.

lauantai 12. helmikuuta 2022

Victoria Hislop: Saari

25-vuotias Alexis Fielding matkustaa Kreetalle ja päättää viimein tutkia äidin puolen sukujuuria. Hän tutustuu äitinsä ystävään Fotiniin, joka kertoo suvun koko traagisen tarinan, joka kytkeytyy olennaisesti Spinalongan saarella sijainneeseen leprasiirtolaan.

"Millaisia tarinoita talojen seinät voisivat kertoa? Niiden oli täytynyt nähdä suurta kärsimystä. Oli sanomattakin selvää, että spitaalitartunta ja saarelle joutuminen oli ollut hirvittävä kohtalo. Alexis osasi kuitenkin päätellä arkeologisten jäänteiden perusteella yhtä ja toista ja pystyi raunioita katselemalla sanomaan, että saaren asukkaiden elämä oli ollut paljon muutakin kuin kurjuutta ja epätoivoa." (s.33)

'Saari' kertoo vaiherikkaan sukutarinan, joka kulkee läpi sairauden, sodan ja luokkaerojen. Kirjan tunnelma on sekä surullinen että lämminhenkinen. Kreetalaiset kuvataan toisaalta yhteisöllisenä, toisaalta epäluuloisena ja riitaisana kansana. Alexiksen sukuun kuuluneissa ihmisissä on ollut monenlaisia persoonallisuuksia. Pidin eniten Mariasta, joka on hyväsydäminen. Hän tuntee suurta lähimmäisenrakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan. Hän on tosin välillä liiankin pyyteetön, avulias ja anteeksiantavainen. Tunsin sympatiaa Marian Giorgis-isää kohtaan. Mielestäni oli kiehtovaa lukea, kuinka edeltävälle sukupolvelle tapahtuneet asiat vaikuttavat seuraavan sukupolven elämään.

"Heidän elämänsä kietoutuivat yhteen, ja juuri sitä me kreetalaiset tarkoitamme, kun puhumme kohtalosta. Ihmisen niin sanotun kohtalon määräävät pitkälti esi-isät, eivät tähdet." (s.47-48)

Mieleenpainuvimmat tapahtumat liittyvät tilanteisiin, joissa ihminen huomaa sairastavansa lepraa ja muuttaa loppuelämäkseen saarelle, joka on tarkoitettu vain sairaita varten. Sukulaiset ja ystävät jäävät ikiajoiksi menneisyyteen. Heitä ei voi enää nähdä tai koskettaa. Muutos tuntuu kuin kuolemantuomiolta. Elämässä ei tule olemaan mitään muuta kuin kyseinen saari. Miten sellaisessa tilanteessa selviytyy henkisesti?

"Uutta todellisuutta oli vaikea käsittää. Hän mietti hetken, oliko jo kuollut ja oliko tuo nainen Hadesta esittelevä khimaira, joka kertoi missä kuolleet sielut voisivat pestä kuolinvaatteensa ja mistä ostaa riittämättömät, säännöstellyt ruoka-annoksensa. Hänen sisimpänsä kuitenkin kertoi, että kaikki oli totta. Kharonin sijasta hänen oma miehensä oli tuonut hänet helvettiin ja jättänyt hänet tänne kuolemaan." (s.80)

Tarina on toiveikas. Ajan kuluessa toivo sairauden voittamisesta kasvaa. Ihmiset ovat sitkeitä ja sinnikkäitä. He luovat ympärilleen mahdollisimman tyydyttävän elämän suhteessa senhetkisiin olosuhteisiin. He pitävät kiinni omasta identiteetistään ja kiinnittävät itsensä muistojen avulla sukuunsa. He kurkistavat varovaisen toiveikkaina tulevaisuuteen, mutta elävät hetken ja päivän kerrallaan arkeen tukeutuen.

perjantai 11. helmikuuta 2022

Timo Parvela; Pasi Pitkänen: Kepler62: Terra: Kloonit

Kuihtunutta maapalloa hallitsee Scorpion-tekoäly. Tähtipurjehtijalla takaisin kotiplaneetalle saapuneet lapset käyvät taisteluun sitä vastaan. Joni, Ari ja X yrittävät myös selvittää, mitä X:n isälle ja sisaruksille on tapahtunut. Ehtivätkö lapset toteuttaa suunnitelmansa ennen kuin peli loppuu?

"Hetken mielijohteesta poika kumartui reppunsa äärelle ja penkoi esiin kuiskaajilta saamansa rasian. - - Vähän niin kuin kaukainen tähti, jonka valo on matkannut läpi avaruuden jo miljoonia vuosia." (s.51)

Tarina sisältää jännitystä ja seikkailuja kuin videopelissä konsanaan. Tapahtumat ovat mystisiä ja kiehtovia. Henkilöt ovat kiinnostavia ja moniulotteisia. Kuvat ilmentävät täydellisesti tarinan maagista, pelottavaa ja suunnatonta maailmaa. Kirjasarjan parissa viihtyvät varmasti sekä lapset että aikuiset.