sunnuntai 7. huhtikuuta 2024

Reuhurinne. Teatterikirja.

Reuhurinteen koululaiset osallistuvat teatterikerhoon, jonka tavoitteena on esittää näytelmä. Lapset tutustuvat tekoprosessiin ja pääsevät myös katsomaan näytelmän ammattiteatterissa. Kaikilla on hurjan hauskaa.

"Jos viimeinen harjoitus on kaaosta, se tietää kuulemma hyvää ensi-iltaa." (s.45)

Lastenkirjassa on sekä tarina että tietoa. Lukija oppii perusasiat näytelmäkerhon rakenteesta ja teatterin tekemisestä. Muun muassa draamasopimus, lämmittelyleikit, näyttelemisen harjoittelu, käsikirjoittaminen, roolihahmon luominen, puvustus, lavastus, mainostaminen, lukuharjoitus, kenraaliharjoitus, ensi-ilta ja arvostelun tekeminen tulevat tutuiksi. Kirjan kuvat ovat ilmeikkäitä, humoristisia ja värikkäitä. Niistä välittyy tekemisen meininki.

"Näytelmässä näyttelijä esittää aina jotain muuta kuin itseään." (s.35)

perjantai 5. huhtikuuta 2024

Shari Lapena: Viimeinen perheillallinen

Suku kokoontuu pääsiäisaterialle. Perheen pää, robotiikalla miljoonaomaisuuden tienannut Fred Merton piinaa aikuisia lapsiaan kylmillä sanoillaan ja teoillaan. Sheila Merton seuraa tapojensa mukaisesti vaitonaisena tilannetta vierestä. Pyhien jälkeen pariskunta löydetään kotoaan murhattuina.

"Ennen tätä kaikki näyttikin varmaankin täydelliseltä. Nyt vaaleilla kokolattiamattopäällysteisillä portailla kulkee verivana." (s.12)

Perheen esikoinen Catherine työskentelee ihotautilääkärinä. Hänen aviomiehensä on hammaslääkäri. He elävät tunnollista ja säätytietoista elämää. Catherine haaveilee perivänsä jonain päivänä suvun kartanon. Sisarussarjan keskimmäinen Dan on jäänyt työttömäksi isänsä myytyä yrityksen, jossa hän oli töissä. Hän ei anna vaimonsa mennä töihin oman ylpeytensä vuoksi. Suku on muutenkin sukupuolitietoinen. Naisten paikka on keittiössä. Danilla on kovat rahahuolet. Aikainen perintö ratkaisisi ongelman. Kuopus Jenna on perheen musta lammas. Hän on taiteilija ja bilehile. Hänellä on tapana tuoda joka kerta uusi kumppani perhepäivälliselle. Taideteokset myyvät huonosti ja isän antama kuukausiraha riittää välttävästi. Lisärahoitus olisi paikallaan. Perheen entinen lastenhoitaja ja nykyinen siivooja Irena Dabrowskilla lähenee eläkepäivät. Hänestä olisi mukavaa elää rauhallista ja rahahuoletonta loppuelämää.

"Catherinella, Danilla ja Jennalla on ollut erikoinen lapsuus. Täynnä rikkauksia ja kurjuutta. Rakkauttaan panttaavat isä ja äiti, jotka ovat panneet lapset kilpailemaan suosiosta keskenään." (s.70)

Pääsiäinen kului jännittävissä merkeissä. 'Viimeinen perheillallinen' oli oivallista luettavaa pyhien ajaksi. Kirja kädessä oli lupa leikkiä rikosetsivää ja päätellä syyllistä. Tunnelma oli tiheä. Mertonin perheen dynamiikka oli intensiivinen. Jokainen oli toistaan vastaan. Kehenkään ei voinut luottaa. Kirjan edetessä Mertonin perheenjäsenistä paljastui toinen toistaan epämiellyttävämpiä salaisuuksia. Kirjan loppu kouraisi vatsanpohjasta.

"Mitä jos tekijä olikin joku heistä?" (s.85)

lauantai 30. maaliskuuta 2024

Henna Raatikainen: Kuinka baletti nousi jaloista päähäni

Henna Raatikainen kirjoittaa balettitanssijasta, josta ei tullut balettitanssijaa, vaikka tulikin. Laji on juurtunut hänen kehoonsa, arvoihinsa ja aivoihinsa. Tuhannet liikkeiden toistot tuntuvat ja näkyvät olemuksessa. Henna Raatikainen on aloittanut baletin neljävuotiaana ja lopettanut parikymppisenä. Hän on löytänyt vaihtoehtoisen ilmaisutavan kirjoittamisesta. Hän tarkastelee balettia omakohtaisesta ja kriittisestä näkökulmasta historiaan kurkistaen ja nykytilaa pohtien.

"Baletti on selkärangassani. Eikä vain minun selkärangassani, vaan koko läntisen maailman selkärangassa -" (s.21)

Baletti on syntynyt Italiassa 1400-luvulla. Sieltä se on kulkeutunut Ranskaan ja Venäjälle. Baletti on ollut eri aikakausina ja eri paikoissa erilaista. Jotain on säilytetty, jotain on kadonnut. Valtaosa 1800-luvun baleteista on unohdettu kokonaan. Baletin ohjaajilla, rahoittajilla ja kriitikoilla on ollut valtaa muokata lajia. Vain naiset saivat tanssia balettia 1800-luvulla. Henna Raatikainen tuntee baletin, joka sisältää toistoja, perinteitä ja virheettömyyttä. Balettitanssijoiden ei haluta olevan ihmisiä. Heidän on oltava kurinalaisia ja täydellisiä. He taistelevat luontoa vastaan.

"On kuin baletti olisi keveyden ja täydellisyyden illuusion lisäksi onnistunut luomaan illuusion täydellisestä ajattomuudesta ja paikattomuudesta, luontevasta kuulumisesta kaikenlaisiin yhteiskuntiin." (s.201)

Baletti aloitetaan lapsena. Keskiössä on kehon muokkaus, vahvistaminen ja tarkkailu. Liikkeitä toistetaan ja toistetaan. Baletti on hierarkista. Lapset tottuvat vertailemaan itseään ja osaamistaan muihin, mikä saattaa aiheuttaa muun muassa vastakkainasettelua, ulossulkemista tai sairastumista syömishäiriöön. Fyysinen laji voi myös aiheuttaa vammoja. 

"- olen varma, että tämä tyttö on se, joka menee loppuun asti. Ei hän ole. Yhdestäkään ensimmäisen luokkani lapsista ei tule balettitanssijaa." (s.26)

Henna Raatikainen pohtii baletin poliittisuutta, sukupuolirooleja, valkoihoisuutta ja kulttuurien eksotisointia. Hän nostaa esille nykyisen kriittisen keskustelun, jossa etsitään oikeaa toimintatapaa. Kuka saa tanssia balettia?Mitä ohjaaja saa tehdä ohjatessaan balettia? Mitä baletti saa kuvata? Henna Raatikainen on kirjoittanut monipuolisen ja mielenkiintoisen teoksen baletista. Tekstin lukeminen saa arvostamaan balettia entistä enemmän. Balettitanssijat ovat tehneet valtavan suuren henkisen ja fyysisen työn. 

"Jos maailmassa on taidetta, ei voi olla hätää." (s.69)


sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Jennette McCurdy: Onneksi äitini kuoli

Lapsitähti Jennette McCurdy on joutunut elämään äitinsä haaveiden mukaan. Hän on ollut äidin jatke. Ikuinen lapsi, jolla on lapsen hoikka vartalo ja lapsen pieni ruokahalu. Autossakin aivan liian pitkään lasten korokeistuin. Jennettellä puhkeaa syömishäiriö, pakko-oireita, mielenterveysongelmia ja alkoholiongelma. Hän yrittää hallita hallitsematonta. Hän ei uskalla kohdata omia tunteitaan. Jennetten halutaan olevan lapsi, vaikka samaan aikaan hän ei saa olla kuin lapsi. Hänen on otettava aikuisten tavoin vastuuta äidistään ja perheen elättämisestä. Jennette alkaa huolehtia omasta hyvinvoinnistaan vasta pitkän ajan kuluttua siitä kun hänen äitinsä on kuollut syöpään.

"Tähänastisen elämäni tarkoitus on ollut tehdä äiti onnelliseksi, olla se joka äiti haluaa minun olevan. Niin että kuka minä sitten olen kun äitiä ei enää ole?" (s.8)

Jennette McCurdy varttuu vanhempiensa ja veljiensä kanssa Kaliforniassa. Perhe on mormoneja. Yhteisön tilaisuuksissa käyminen on ollut Jennettelle henkireikä, mutta muut perheenjäsenet eivät ole kokeneet yhteisöä tärkeäksi. Äiti haluaa mieluummin elää symbioosissa tyttärensä kanssa ja panostaa näyttelijänuraan. Äiti 'käyttää syöpäkorttia' syyllistääkseen ja kerätäkseen sääliä. Hän myös hamstraa. Koti pursuaa roskatavaraa niin ettei mahdu edes nukkumaan. Jennette kokee, että kaikki on hänen vastuullaan. Hän kieltää itseltään totuuden äitinsä teoista. Hän suojelee äitiä. Hän ei halua oman maailmankuvansa romuttuvan.

"Jokaviikkoinen kirkossakäynti on kolmen tunnin kaunis, rauhallinen hengähdyshetki paikasta, jota eniten inhoan, eli kodista." (s.30)

Jennette McCurdy kuvailee uraansa näyttelijänä alkaen koe-esiintymisistä ja sopimuksesta Academy Kidsin kanssa ja johtaen rooliin ICarlyssa ja omaan spin-off-sarjaan. Hän tekee töitä ja opiskelee kotiopetuksessa. Äiti antaa lukuisia toksisia neuvoja, jotka ovat usein ristiriidassa sen kanssa, mitä ammattilaiset haluavat. Hän jopa pakottaa tyttärensä töihin kovassa kuumeessa. Jennette tunnistetaan kaikkialla, mutta hän inhoaa kuuluisuutta. Hän ei ole saanut itse valita elämänpolkuaan.

"Ahdistus pakottaa minut olemaan ihmisille mieliksi." (s.140)

"Kehoni on ohjelmoitu tottelemaan äitiä." (s.183)

Jennette McCurdy on lahjakas koomikko. Musta huumori näkyy jo kirjan nimessä. Jennette kokee oppineensa näyttelemään pitääkseen manipuloivan äitinsä tyytyväisenä. Hän tietää tismalleen kuinka hänen on minäkin hetkenä käyttäydyttävä. Myös Nickelodeonin ohjaajan kanssa on oltava alati varuillaan ja sopeutettava oma käytös hänen tunnetilojensa mukaan. Myöhemmin ohjaajaa syytetään henkisestä väkivallasta ja seksuaalisesta häirinnästä. Jennette yritetään ostaa hiljaiseksi, mutta hän kieltäytyy.

"Haluan elämäni olevan minun omissa käsissäni." (s.326)

Jennette McCurdyn koskettava tarina ansaitsee tulla kuulluksi. Hänen kokemuksensa ovat äärimmäisiä ja sydäntäsärkeviä. Menneisyyden traumaattisten tapahtumien ja esimerkiksi syömishäiriön muistelu on paikoin hyvinkin yksityiskohtaista. Kirjaa lukiessa ei voi kuin silmät suurina hämmästellä väkivallan karuutta. Sitä huomaa toivovansa, että Jennetten kokemus olisi vain yksittäistapaus, joka ei toistuisi. Lasten tulisi saada elää hyvää elämää turvassa.

"Minun toiveeni ja tarpeeni ansaitsevat tulla kuulluksi." (s.93)

keskiviikko 28. helmikuuta 2024

Julie Clark: Viimeinen lähtö

Kaksi toisilleen tuntematonta naista kohtaa toisensa lentokentällä ja vaihtaa keskenään lentolippuja ja identiteettiä. Molemmat ovat pakomatkalla, mutta vain toinen heistä onnistuu aikeissaan, sillä toinen lentokoneista syöksyy maahan tuhoisin seurauksin.

"Pian Claire Cookia ei enää ole, hänen ulkokuorensa kiiltävät palaset murtuvat ja heitetään pois." (s.20)

Claire on vaikutusvaltaisen poliitikon vaimo. Kulissien takana mies on väkivaltainen. Lähipiiri tietää pariskunnan tilanteen, mutta päättää vaieta ja asettua suojelemaan miestä. Clairen ainoa keino päästä väkivaltaa pakoon on kadota. Evan menneisyys selviää lukijalle pikku hiljaa. Feministinen tarina kertoo vahvoista naisista ja naisten välisestä ystävyydestä.

"Olen voimaton raivosta ja siitä piittaamattomuudesta, jolla ihmiset sivuuttavat muiden ongelmat, ja myös siitä, etten ole muita parempi." (s.211)

Kirjaa mainostetaan trillerinä, mutta mielestäni kyse on Me Too -henkisestä tarinasta. Claire ja Eva pääsevät molemmat vuorotellen ääneen. He ovat kokeneet kovia ja päättäneet selviytyä pois olosuhteista, joihin he ovat omasta mielestään tahtomattaan ajautuneet. Mielestäni tarina olisi ollut kiinnostavampi, jos naiset olisivat ottaneet vastuuta omasta elämästään karkaamisen sijasta.

"Vain syylliset pakenevat. Juuri niin he odottavat sinun tekevän." (s.123)

sunnuntai 25. helmikuuta 2024

Juha Itkonen: Teoriani perheestä

Juha Itkonen, 46-vuotias mies, kertoo avoimesti ajatuksiaan ja tuntemuksiaan omasta keskiluokkaisesta nelilapsisesta ydinperheestään suhteessa omaan lapsuudenperheeseensä. Nettilehtiä selailemalla saa sen käsityksen, että kirjailija on identifioitunut lapsiperhe-elämän puolestapuhujaksi. Lapsiperheelliset tai lapsiperheestä haaveilevat saavat tekstistä samaistumispintaa. Muuten kirjaa voi lukea Itkosen omakohtaisena kertomuksena.

"Uskon, että ihmiset pystyvät helpottamaan toistensa elämää kertomalla omista kokemuksistaan." (s.268)

Itkonen pohtii omia roolejaan lapsiperheessä. Ensin lapsena ja sitten aviomiehenä ja isänä. Hän tarkastelee omaa sukupuolirooliaan ja sukupolvirooliaan. Hän miettii, mitä asioita hän haluaisi siirtää seuraavalle sukupolvelle. Itkonen kokee, että uusiin rooleihin kasvetaan. Omaa itseä etsitään ja peilataan muihin. Tehdään virheitä, riidellään ja opitaan. Muutos saattaa aiheuttaa ajatuksellista vastarintaa. Uudet roolit ja niihin liittyvät uudet paikat ja keskustelukulttuuri tuntuvat aluksi ahdistavilta ja vierailta ja itselle epäsopivilta ennen kuin niihin tottuu. Kukaan ei ole ennakkoon valmis. Oman roolin etsiminen on jatkuvaa.

"Vanhemmuus on niin kuin elämä muutenkin, suora lähetys ilman kenraaliharjoitusta tai uusinnan mahdollisuutta. Se menee niin kuin menee." (s.208)

Kirjassa kuvataan tunteita, joita lapsiperheeseen liittyvät eri roolit ovat Itkosessa aiheuttaneet. Ahdistus, riittämättömyys, osaamattomuus, häpeä, itsekkyys, katumus, pelko, kateus, haikeus, tyytymättömyys, katkeruus, syyllisyys, suru ja hetken vilahtava onnellisuus. Harmitus mediassa näkyvästä uhrautumisen, kärsimyksen ja luopumisen narratiivista. Itkonen kokee arvostelun kohteena ollessaan korostavansa ylpeyttä omasta perheestään. Hänen mielestään lastenkin kanssa voi elää hyvää elämää. Tulkitsen hyvän elämän tarkoittavan omien arvojen mukaisen elämän elämistä. Ei kukaan halua kuulla, että omasta elämäntavasta puhutaan negatiivisesti tai kyseenalaistaen.

"Minusta se on kiinni, lopulta pelkästään minusta, ja ahdistus, jonka ahdistukseni keskellä mielelläni selitän lasteni syyksi, on pohjimmiltaan omaani." (s.87)

Aihealue on laaja. Tekstiä olisi mielestäni voinut tiivistää, näkökulmaa tarkentaa ja tyyliä yhdenmukaistaa. Mielestäni ajoittaisen yksityisen kokemuksen yleistämisen sijasta tekstissä olisi voitu keskittyä vain yksityiseen 'teoriaan perheestäni'. Pohdin myös peitenimien tarpeellisuutta omakohtaisessa kertomuksessa. Kirjan luettuani jäin miettimään lapsiperheiden mahdollista kuplautumista, mikä voi johtaa oman ajattelun kapeutumiseen ja suvaitsemattomuuteen muita ajatuksia ja elämäntapoja kohtaan. Maailma kaipaa ennakkoluulojen sijasta empatiaa ja hyväksyntää jokaiseen suuntaan.

"Perheiden välillä on vaikeasti ylitettävät muurit. Ehkä juuri se perheissä ja perheellisissä ärsyttää: joukko ihmisiä on sulkeutunut omaan kuplaansa ja vähät välittää muista." (s.243)

keskiviikko 21. helmikuuta 2024

Auli Viitala: Elämäni kansalaisena

Auli Viitala on syntynyt keskiluokkaan. Ominaisuus ei lähde hänestä irti, vaikka hän onkin sairastumisen ja avioeron jälkeen omien sanojensa mukaan köyhtynyt ja syrjäytynyt. Hän on nimittäin oman kokemuksensa mukaan saanut yhteiskuntaluokkansa ansiosta elämää varten paremmat valmiudet kuin moni muu.

Kirjassa pohditaan yhteiskuntaluokkia ja syrjäytymistä. Auli Viitala ottaa esimerkiksi omat vanhempansa ja kehitysvammaisen veljensä. Äidin kautta käsitellään koulumaailmaa, isän kautta työväenluokkaa ja veljen kautta luokattomuutta. Viitala mietiskelee omia etuoikeuksiaan, ihmisyyttä, oppimista, hyvän elämän määritelmää ja oikeutta olla oma itsensä. Kirjan ei ole tarkoitus olla tieteellinen tai päätyä mihinkään ratkaisuun.

Auli Viitala pohtii reiluutta. Miten palkka pitäisi maksaa, jotta kaikki saisivat mitä ansaitsisivat tai tarvitsisivat tai ovat osanneet itse itselleen neuvotella? Viitala miettii myös rahan tuomaa valtaa. Konkreettisena arkielämän esimerkkinä reilun kaupan banaanit. Jos on rahaa niin ihminen voi yksilötasolla valita, onko hän reilu vai epäeettinen. Viitala pohtii rahan aiheuttamaa rasismia. Rikkaat puhuvat siitä, kuinka Suomi tarvitsee ulkomailta työntekijöitä. Ei toki samaan asemaan, jossa he itse ovat, vaan alempaan asemaan ja työhön. Työväenluokkaiset vanhemmat kasvattavat lapsensa ahkeriksi ja tottelevaisiksi, kun taas keskiluokassa kasvatetaan kyseenalaistamaan ja toimimaan oman mielen mukaan.

Kirjassa todetaan, kuinka lasten elämä pyörii rahan ympärillä. Lapset ja nuoret jakautuvat kaveriporukoihin yhteiskuntaluokan mukaan, sillä keskiluokkaiset vanhemmat hankkivat lapsilleen rahalla harrastuksia ja köyhemmät lapset puolestaan hengaavat julkisissa tiloissa. Toimintaympäristö opettaa siihen kuuluvaa puhekieltä ja vaikuttaa myös lukutaitoon. Lapsilla on yhreiskuntaluokasta riippuen aivan eri käsitys itsestään ja ympäröivästä maailmasta. Koulun vanhempainillatkin pyörivät rahan ympärillä, vaikka peruskoulun pitäisi olla maksuton. Tilanne vaikuttaa köyhempien vanhempien osallistumishaluun, mikä vähentää heidän vaikutusmahdollisuuksiaan.

Mielestäni Auli Viitalan teksti sisältää hyviä huomioita ja herättää ajatuksia. Ne ovat paikoin provosoivia, paikoin humoristisia. Mielestäni yhteiskuntaluokkiin liittyvässä keskustelussa, varsinkin poliittisessa päätöksenteossa, tärkeintä olisi se, että löydettäisiin yhteinen kieli. Yhteiskuntaluokkiin liittyvät käsitteet pitäisi määritellä ennen keskustelun aloitusta, jotta kaikki puhuvat samasta asiasta. Mielestäni hyvässä hengessä yhteistyöhön pyrkiminen on parempi ajatus kuin alentaminen, syrjiminen ja ennakkoluuloisesti suhtautuminen.

perjantai 16. helmikuuta 2024

Britney Spears: Nainen minussa

Britney Spears on vapautunut kolmentoista vuoden holhouksesta ja kirjoittanut kirjan omasta elämästään omilla ehdoillaan. Hän kertoo lapsitähteydestä, ihmissuhteista, äitiydestä ja vapauden tavoittelusta. Britney Spears kuvailee, mitä naiseus, taiteilijuus ja hengellisyys hänelle merkitsevät.

"Olin alkanut unelmoida todellisen rakkauden löytämisestä ja aloilleni asettumisesta. Minusta tuntui, että olin jäänyt paitsi elämästä." (s.109)

Britney Spears on kokenut esineellistämistä, seksuaalisuuden kontrollointia ja henkistä väkivaltaa. Häntä on arvosteltu huonoksi esikuvaksi. Britney Spears kirjoittaa kehollisuudesta ja itsensä etsimisestä. Hän kertoo, kuinka hänet on leimattu hulluksi ja huonoksi äidiksi, kun hän on ottanut oman kehonsa haltuunsa. Britney Spears kuvailee kirjassaan hänelle määrättyä pakkolääkitystä. Kirja kuvaa yhden ihmisen kokemuksen amerikkalaisesta mielenterveysongelmien diagnosoinnista ja lääkityksestä. Britney Spears leimaa lapsuudenperheensä rahanahneeksi ja syylliseksi ongelmiinsa. Myös entinen miesystävä Justin Timberlake saa osansa syytöksistä.

"Jos sinä puolustit minua silloin kun olin itse puolustuskyvytön: kiitän sinua sydämeni pohjasta." (s.233)

Britney Spears kertoo oman näkemyksensä menneisyyden skandaaliotsikoiden takaa. Hän muun muassa paljastaa syyn, miksi hän on ajanut päänsä kaljuksi ja miksi hyökännyt sateenvarjo aseenaan paparazzien kimppuun. Britney Spears kertoo elämästä, joka on sisältänyt alituista stressiä, pelkoa, ahdistusta ja surua. Hänellä on ollut vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä. Kirja kertoo vallasta ja kontrolloinnista.

"Valitettavasti siihen aikaan ei keskusteltu mielenterveydestä samalla tavoin kuin nykyään." (s.131)

Mielestäni kirjan yleinen tunnelma on toiveikas. Britney Spears kokee käsitelleensä elämäänsä terapiassa ja päästäneensä irti toksisista ihmisistä. Hän haaveilee omannäköisestään perhe-elämästä ja naisena olemisesta. Hän rakastaa viimein koittanutta vapauttaan esitellä itseään ja kehoaan pelkästään omilla ehdoillaan. Suosittelen lukemisen ohella katsomaan YouTubesta videoita kirjassa mainituista tapahtumista.

"Kaikki, mitä vanhemmuudesta yleensä sanotaan, on pitänyt paikkansa minun tapauksessani. Poikani antoivat elämälleni tarkoituksen." (s.143)

Olen käynyt Britney Spearsin keikalla vuonna 2011. Ostin lipun edellisenä päivänä hetken mielijohteesta ja pääsin permannolle ihan lähelle lavaa. Liput myivät huonosti, sillä olihan Britney saanut negatiivista julkisuutta. Keikan jälkeen iltalehdet kirjoittivat esityksen olleen laiska. Kirjassaan Britney Spears kuvailee tämän olleen hänen ainoita keinojaan kontrolloida omaa elämäänsä. Muistan edelleen miltä tuntui pomppia ilosta muiden mukana viimeisen kappaleen 'Till The World Ends' tahtiin. Britney Spears onkin kiitellyt fanejaan tuesta ja harmitellut ettei voinut järjestää sellaisia esiintymisiä kuin olisi halunnut ja yleisö ansainnut.

sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Helena Juntunen, Petri Tamminen: Joskus liikaa, aina liian vähän

Sopraano Helena Juntunen on lukenut itse oman elämäntarinansa äänikirjaksi. Hän tulkitsee tekstiä ja laulaa sopivissa kohdissa. Äänikirjan kuuntelu on elämys. Helena Juntunen tulee lähelle. Vähän liiankin lähelle. Kyynel kihoaa silmään. Täytyy pitää tauko kuuntelusta. Kirjan lopussa mieli janoaa lisää. Aivan liian vähän sivuja. Aivan liian vähän tarinoita. Haluan kuulla enemmän.

"Liikaa, liian vähän.
Siinä välissäkin olisi varmasti elämää,
mutta minua siellä ei ole." (s.90)

Helena Juntunen on diiva. Hän on tehnyt ahkerasti töitä, kiertänyt maailmaa, juonut liikaa, luonut ihmissuhteita, saanut lapsen, menettänyt mahdollisuuksia, kaivannut isää, kokenut työn fyysisyyden ja kasvanut ammattilaisena. Helena Juntunen kertoo elämästään suoraan, peittelemättä ja humoristisesti. Hän kritisoi, kuvailee ja eläytyy. Hän riisuu glamourin ja pukeutuu maagisuuteen. Hän on taiteilija.

"olen yksi meistä, ja minulle puhutaan
niin kuin me teatterilaiset puhumme,
ihan eri kielellä kuin kotona tai koulussa." (s.36)

Helena Juntusen tarina on tunteikas. Kirjaa kuunnellessa huomaa pakostakin myötäelävänsä traagisista tapahtumista ilonpilkahduksiin. Muistot pulpahtelevat pintaan milloin menneestä milloin nykyhetkestä. Helena Juntusen persoona hengittelee sivuja. Kirja on kokonaisvaltainen taidekokemus.

"ja tajuan etten koskaan muutu." (s.101)

maanantai 5. helmikuuta 2024

Fredrika Runeberg: Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä

Voimakastahtoinen leskirouva Katarina ja hänen tyttärensä Cecilia ja Margareta elävät ruton ja sotien näännyttämässä maassa vuoden 1718 tienoilla, kun Ruotsin kuningas Kaarle XII kaatuu ja Ulrika Eleonora nousee valtaan. Eletään isonvihan aikaa. Venäläiset kasakat löytävät tiensä leskirouvankin kotiin.

"- kuka ajattelee vaikeuksiaan, kun täynnä intoa käy sotimaan kuninkaan ja maan puolesta?" (s.100)

Leskirouva Katarina on säätytietoinen. Hän haluaa määrätä, kenen kanssa hänen tyttärensä menevät naimisiin. Hänelle tärkeintä on suvun kunnia. Katarina kohtaa haasteen, kun hänen tyttärensä Margareta solmii salassa epäsäätyisen avioliiton sissi Magnus 'Maunu' Malmin kanssa. Mies suorittaa Katarinan sukua avittavan urotyön toisensa jälkeen, mutta silti hän ei ole kelvollinen. Katarina sen sijaan hyväksyy ehdottomasti Cecilian tulevan aviomiehen, hattupuolueen kannattajan ja sukulaismies Carl 'Kaarle' Lejonankarin, joka on sulavakäytöksinen ja moraalisesti arveluttava. Cecilia saa odottaa kotona, kunnes kasvaa oikeaan ikään voidakseen mennä naimisiin. Fredrika Runeberg haastaa lukijan kyseenalaistamaan säätyjaon ja etenkin ihmisten luulon aatelisten hyveellisemmästä luonteesta alempisäätyisiin nähden.

"Onko nyt aika naisen leikitellä heikkoudellaan? Voima kuuluu nyt hänelle niin kuin miehellekin." (s.19)

Fredrika Runeberg ottaa romaanillaan kantaa naiseuteen ja naisten oikeuksiin. Cecilia kadottaa itsensä. Hän kokee olevansa pelkkä asunto Kaarlen kuvalle. Hän tytöttelee itseään. Hän kokee ymmärryksensä olevan vähäinen. Hänellä, tyttöparalla, ei ole ajatuksia. Hänen naissydämensä kaipaa ylpeitä ja lämpimiä sanoja. Hän kokee, että mies avaa ajatuksia ja mielipiteitä, joita nainen ei omin voimin löytäisi. Hän ei uskalla paljastaa, mitä hänen sisällään asuu. Hän on haaveellinen lapsi. Cecilian ollessa tarinan viaton neitsyt, hänen imettäjänsä Vappu on noita. Sodassa kaiken menettänyt nainen laulaa Ukko jumalasta ja näkee ennalta. Margareta saa vaimon osan. Hän puolustaa kaikin keinoin haluaan olla naimisissa itse valitsemansa miehen kanssa säätyjaosta välittämättä.

"Olen pienestä saakka kuullut sellaisesta että villi Suomi, jonka Ruotsi valtasi, otettiin veljelliseen liittoon Ruotsin kanssa ja että Ruotsi jalomielisesti antoi Suomelle lait, sivistyksen ja ennen kaikkea Jumalan tuntemuksen." (s.97)

'Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä' on ilmestynyt vuonna 1858 ruotsiksi. Se on ensimmäisen Suomessa kirjoitettu historiallinen romaani. Luin kirjan Tyyni Tuulion käännöksenä vuodelta 1981. Kirja sisältää jännitystä, seikkailua ja romantiikkaa. Se ottaa kantaa naisten itsenäistymiseen ja suomalaisuuteen. Isänmaanystävä ja suomalaisuuden kannattaja Johan 'Juhana' Bruce edustaa kirjassa Ruotsin kritisoijaa. Hän on suomalaisen kansanmiehen kasvattama menetettyään varhain aateliset vanhempansa. Hän ei pelastautunut Ruotsiin muiden aatelisten tai pappien tavoin. Sekä sivistys että kalleudet katosivat meren taakse. Ruotsalaisten solvaama kansa jätettiin tekemään työtä pääsemättä edes kouluun.

"Jumalan käsi oli silloin taas kanssani niin kuin usein ennen." (s.100-101)

Kristinusko kulkee mukana romaanin henkilöiden elämässä. He rukoilevat, viettävät uskonnollisia juhlia ja puhuvat Jumalasta. Kuolema käy heidän ajatuksissaan ja puheissaan uskonnollisesti sävytettynä. Elämä saa oikeat mittasuhteet iäisyyden edessä.

"Voi, mitkä askeleet voisivatkaan olla keveitä, kun Suomen kansa makaa kuolinkamppailussa." (s.122)

Fredrika Runebergin romaani puhuu itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden puolesta sekä yksilöllisellä että yhteiskunnallisella tasolla. Ihmisellä on oikeus päättää omasta elämästään ja itseään koskevista asioista. Romaanissa elää ihmisyys, inhimillisyys ja ihmisten unelmat. Muutos tapahtuu muuttumalla myötäilyn sijasta.


keskiviikko 31. tammikuuta 2024

Oona Pohjolainen, Adile Sevimli: Kärsimyskukkauuteaddiktio

Noitapiiriin kuuluva Sadin etsii omaa paikkaansa valkoisten noitien joukossa. Hän tutkii mustaa magiaa ja energian kanavoimista tuonpuoleisesta, mikä ei ole muiden piiriläisten mielestä hyvä ajatus. Noituuttaan kärsimyskukkauutteella turruttava Juno muuttaa maalta kaupunkiin ja liittyy noitapiiriin. Hän on hermostunut kulkiessaan yksin töistä kotiin, sillä ihmiset suhtautuvat noitiin vihamielisesti. Noidat tunnistaa noitamerkin tai loitsimisesta johtuvan jälkihehkun avulla, joten ominaisuudet on pidettävä piilossa. Noidat elävät vuodenkierron mukaan ja turvautuvat pitkän ajomatkan päässä siintävään luontoon elvyttääkseen voimiaan. Ongelmana vain on, että luonto katoaa yhä kauemmas ja kauemmas ihmisten toiminnan seurauksena. Onko noitien ainoa selviytymiskeino turvautua pimeään taikuuteen?

"Kesän jäljiltä kaikki ovat puhjenneet kukkaan, imeneet itseensä auringonsäteitä ja vetäneet keuhkonsa täyteen metsän raikasta ilmaa." (s.173)

Noidat haluavat elää tasapainossa luonnon kanssa. Ihmiset puolestaan syrjivät noitia ja tuhoavat luontoa. He tosin pyrkivät hyötymään noitien taikajuomista ja esineistä. Noidat ovat tietoisia menneisyydestään ja Pilmontissa vuonna 1660 alkaneista noitavainoista, joiden seurauksena syntyi ihmisten aiheuttamana jako mustaan ja valkoiseen magiaan, mikä johti noitien keskuudessa vastakkainasetteluun. Onko noidilla tulevaisuutta ihmisten tuhoamassa maailmassa? Voisiko ihmiset käännyttää noituuteen?

"Samhainina aineellisen ja yliluonnollisen välinen raja hämärtyy ja verho maailmojen välillä on ohuimmillaan." (s.125)

Kirjassa on kaksi kertojaa: Sadin ja Juno. Tarina kertoo nuoruudesta, ystävyydestä, rakkaudesta, erilaisuudesta ja oman paikan etsimisestä. Maailmaa ei voi katsoa mustavalkoisesti. Asiat eivät ole joko hyviä tai huonoja. Elämä eletään jossain siinä välissä. Monitulkintaisen tarinan voi mielestäni lukea myös puhtaasti queer-näkökulmasta katsoen.

"Kuolleet saapuvat tervehtimään eläviä ja pimeää energiaa on tarjolla enemmän kuin milloinkaan muulloin vuodenkierron aikana." (s.126)

Sydämeni sykkii vieläkin tiheään kuvitellessani itseni juoksemassa noitien kanssa hissiin oven narahtaessa.

sunnuntai 28. tammikuuta 2024

Johan Ludvig Runeberg: Vänrikki Stålin tarinat

Suomen kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg (1804-1877) on kirjoittanut isänmaallisia runoja tilanteessa, jossa itsenäistyminen on ollut vain etäinen haave. Vänrikki Stålin tarinat on ilmestynyt vuosina 1848 ja 1860. Kansallistunnetta kohottavissa runoissa kuvataan Suomen sodan (1808-09) myyttisiä sankareita. Johan Ludvig Runeberg ei ollut historioitsija, vaan nimenomaan runoilija. Kirjan lopussa on luettelo todellisista henkilöistä ja tapahtumapaikoista, joita Johan Ludvig Runeberg on käyttänyt mallina. Kansilehden mukaan Suomen kansaa ja luontoa kuvaavat runot antoivat suomalaisille moraalisen identiteetin. Runoteoksesta löytyy muun muassa kansallislaulu ja porilaisten marssi. Sven Dufvan tarina on suosikkini. Mies, jonka päätä ei järki pakota, mutta jonka rohkea sydän on juuri oikealla paikalla. Kirjoituskielenä on käytetty ruotsia, sillä se on ollut sivistyneistön kieli, sillä onhan alue ollut pitkään osa Ruotsia. Runoteos on välttänyt sensuurin ja saanut suosiota. Johan Ludvig Runeberg on kuvannut sekä ruotsalaiset että venäläiset sotilaat urhoollisina. Syyllisiä ovat vain Ruotsin kuningas, sotamarsalkka ja vara-amiraali. Luin kirjan Juhani Lindholmin suomentamana. Teksti on helppolukuista.

"suomalainen sisullaan
riemuvoittoon nousi" (s.42)

Ranskan Napoleon Bonaparte liittoutui Venäjän kanssa ja määräsi hyökkäyksen Ruotsiin vuonna 1808. Harmillisesti ruotsalaisten joukot olivat etelässä. Suomen sota päättyi vuonna 1809, jolloin alue liitettiin Venäjään ja perustettiin Suomen suuriruhtinaskunta. Ruotsissa suoritettiin vallankaappaus, jolloin kuningas Kustaa IV Aadolf vangittiin. Hänen setänsä Kaarle XIII nousi valtaan, ja perilliseksi asetettiin Napoleonin armeijan upseeri Bernadotte, jonka jälkeläisiä nykyiset Ruotsin kuninkaalliset ovat. Johan Ludvig Runeberg on nähnyt suomalaiset Venäjän ja Ruotsin välisessä sodassa. Runoissa sota kuvataan taisteluna Suomen kansan puolesta. Suomalaisen miehen sotilasura isän jalanjäljillä, urheus, sankaruus ja kuolema nähdään tavoiteltavina asioina. Sota on hierarkiasta huolimatta miehistä toveruutta, joka yhdistää nuoret ja vanhat, rikkaat ja köyhät. Se on yksilöllisiä urotekoja ja yhteisiä tappioita. Naisten tehtävänä on tukea miehiä ryyppyä tarjoten tai kotona itkien. Suomalaiset kuvataan rehellisinä ja urhoollisina Ruotsin kuninkaan ja sotajohdon tyriessä.

"Siitä Suomen karhu riski
Uutta voimaa sai - ja iski." (s.126)

Johan Ludvig Runebergin runoteos on historiallisesti merkittävä. Suosittelen kirjan lukemista etenkin kirjallisuushistoriasta, Suomen historiasta ja sotahistoriasta kiinnostuneille. Runojen lukemisesta saa eniten irti lukemalla samalla kyseisen aikakauden yleistä historiaa.

sunnuntai 21. tammikuuta 2024

Martha Wells: Hälytystila

Murhabotti turvaa tutkijaryhmän työskentelyä kaukaisella planeetalla. Kyseinen yksilö on erilainen kuin muut androidit, sillä se on hakkeroinut oman järjestelmänsä voidakseen toimia haluamallaan tavalla. Se tykkää mieluiten katsella saippuasarjoja, sillä se tuntee olonsa vaivautuneeksi ihmisten seurassa. Murhabotti etsii omaa paikkaansa maailmassa.

"Sydämettömäksi tappokoneeksi olin kauhean epäonnistunut lajissani." (s.5)

Murhabotin päiväkirjojen ensimmäinen osa tutustuttaa lukijansa ihmisen näköisen androidin mielenmaisemaan. Tarina sisältää myös jännitystä ja toimintaa, kun tutkijaryhmä kohtaa sekä häikäilemättömiä vihollisia että vaarallista vieraan planeetan eliöstöä.

"Toimintavarmuus 10 % ja laskee. Sammutusvaihe aloitettu." (s.93)

Murhabotti tuntuu sekä vieraalta että läheiseltä. Sille toivoo kaikkea hyvää kuin se olisi elävä ihminen. Sen ajatukset ovat humoristisia ja seikkailut kiinnostavia, vaikka scifiin tottumattomalle hieman tylsähköjä erikoisine teknisine sanastoineen. Ympäröivä maailma jää vielä ainakin hämärän peittoon. Saa nähdä, missä murhabotti seuraavaksi seikkailee.

tiistai 9. tammikuuta 2024

Anu Lahtinen: Ebba, kuningattaren sisar

Ebba Stenbock eli 1500-luvun lopulla. Hän oli korkea-arvoisen suvun tytär, kuningatar Katariinan sisar, valtakunnanamiraali Klaus Flemingin (1535-1597) puoliso ja kuuden lapsen äiti. Hän eli aikana, jolloin Suomen kirjakieli syntyi, Helsinki perustettiin ja kuningas Kustaa Vaasa (vallassa 1523-1560) toteutti uskonpuhdistuksen. Hän todisti neljän eri kuninkaan loiston päiviä ja epäonnistumisten alhoja. Kilpailu kruunusta oli murhanhimoista. Muutenkin aikakautena sodittiin paljon. Ebba kuului Katariina-sisaren vaikutuspiiriin. Sisar oli ainakin järjestämässä hänen häitään ja piti muutenkin huolta naisista koostuvasta seurueestaan lapsettomana leskikuningattarena. Ebba oli harvoja, jotka osasivat kirjoittaa. Hänen tehtävänään oli hoitaa taloutta, kun hänen aviomiehensä toimi yliamiraalina ja Suomen käskynhaltijana. Klaus Fleming johti sotajoukkoja ja kukisti nuijasodan (Kaarle herttuan, myöhemmin kuningas, yllyttämä talonpoikaiskapina 1596-1597), minkä jälkeen hän menehtyi sairauteen. Hän kannatti oikeutettua, vaikkakin heikkoa hallitsijaa, kuningas Sigismundia (Kustaa Vaasan pojanpoika, vallassa 1592-1599) ja toivoi, että Ebba puolustaisi hänen kannattamiaan arvoja jäämällä Turun linnaan. Vallananastaja kuningas Kaarle IX (Kustaa Vaasan nuorin poika, vallassa 1604-1611) voitti kuitenkin taistelut, jolloin Ebba ja hänen kolme tytärtään joutuivat vankeuteen ja hänen poikansa teloitettiin. Ebban huomenlahjaksi saadut tilat palautettiin hänelle myöhemmin armosta.

Ebba elää hänen jälkeensä jääneissä kirjeissä ja hänen sukulaisiaan koskevissa tarinoissa. Hänet voidaan sijoittaa ympäröivään yhteiskuntaan ja merkittäviin tapahtumiin. Ebbasta ei harmillisesti ole tehty muotokuvaa. Kirjan kansikuvassa on 1800-luvun taiteilijan kuvitteellinen näkemys Ebbasta. Naisen piirteitä voidaan arvailla sukulaisten kasvoja katsellen. Ajatus Ebbasta elää eri muodoissa kirjallisuudessa. Mielestäni on selvää, että Ebba oli ihminen, joka puolusti vakaasti ja päättäväisesti asemaansa, oikeuksiaan, uskollisuutensa kohdetta ja omaisuuttaan. Hän halusi noudattaa vallitsevaa järjestystä. Kirjaa lukemalla pääsi kurkistamaan 1500-luvulla eläneen korkea-arvoisen naisen elämään, mikä on historiasta pitävälle ihmiselle ihan parasta. Ihanaa, että Ebbasta on tehty laadukas kirja, vaikka aineistoa on ollut vähääkin vähemmän ja kirjoittaessa on täytynyt arvailla ja päätellä asioita. Lukisin mielelläni vastaavanlaisia kirjoja muistakin historian naisista.

perjantai 5. tammikuuta 2024

Malin Stehn: Kun vuosi vaihtuu

Nina matkaa autolla ystävänsä Lollon uudenvuodenjuhliin miehensä Fredrikin ja lastensa Antonin ja Vilgotin kanssa. Hänen tyttärensä Smilla jää viettämään kotibileitä yhdessä Lollon tyttären Jenniferin ja muiden vieraiden kanssa. Aamu valkenee ymmärrykseen Jenniferin katoamisesta.

"Miksi hän lähti juhlista ja kavereiden luota jo puoli kahdeltatoista? Ennen vuoden vaihtumista?" (s.86)

Ninan ystäväpiiriä on kouluaikoina yhdistänyt vain rakkaus Madonnan musiikkiin. Aikuisiällä kohtaamiset kietoutuivat aluksi lasten ympärille ja myöhemmin pari kertaa vuodessa järjestettyihin juhliin. Päiväkodissa työskentelevä Nina ja opettajana elantonsa tienaava Fredrik edustavat taloudellisen hierarkian pohjaa. Lollo ja hänen miehensä Max ovat puolestaan huipulla. Raha antaa valtaa ajatella ja puhua toisia alentavasti muun muassa kehon painoon ja kulttuuritaustaan liittyen. Miehiä tiuhaan vaihtava Malena ja koulukiusattu lapsensa Theo jäävät kaikessa jonnekin välimaastoon.

Sydän hakkaa sitä lujemmin mitä pidemmälle intensiivinen tarina etenee. Kirjassa käsitellään perhedynamiikkaa, parisuhdehaasteita, lasten kasvatusta, ystävyyttä ja toisten elämänvalintojen arvostelua. Puheissa ovat terveysongelmat, mielenterveys ja seksuaalisuus. Tarinaa seurataan kolmesta eri näkökulmasta. Ääneen pääsevät vuorotellen Nina, Fredrik ja Lollo. He ovat inhimillisiä, erehtyväisiä, epäluotettavia ja itsekkäitä. Heidän ajatusketjunsa tuntuvat paikoin ahdistavilta ja elämäntarinansa traagisilta. Salailu ja puhumattomuus ovat läsnä. Tarinan pääpaino on nykyhetkessä, mutta muutaman kerran kurkistetaan myös menneisyyteen. Kirjaa ei malta laskea käsistä ennen kuin loppuratkaisu on selvillä. Viimeisen sivun tapahtumat ovat hykerryttäviä.

keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Camilla Nissinen: Meitä vastaan rikkoneet

Siljan elämää määrittelee kuuluminen Jehovan todistajiin ja sairastuminen syömishäiriöön. Tarina kulkee kahdessa eri aikatasossa. Silja kokee ulkopuolisuutta maailmallisten koulumaailmassa, sillä hän viettää suurimman osan ajastaan käytävällä, kun muut oppilaat kuuntelevat aamunavausta ja opiskelevat todistajille kielletyistä aiheista. Hän haluaa olla kunnollinen Jehovan todistaja, todistaa ikätovereille ja kulkea asianmukaisessa asussa kenttäpäivinä ovelta ovelle. Huoliteltu ja asiallinen ulkoasu on tärkeä. Siljan äiti pudottaa säännöllisesti radikaaleilla menetelmillä painoaan ja kannustaa tytärtään laihduttamaan. Aikuisena naisena Siljaa hoidetaan suljetulla osastolla. Mielessä pyörii uskonnon kyseenalaistavia kysymyksiä.

"En koskaan selviytyisi Harmagedonista enkä lopun ajan vainoista. En selviytynyt edes koulun takapihalla." (s.28)

Kirjasta nousee ajatus siitä, kuinka jokaisen pitää itse selvittää, mitä on hyvä elämä. Silja kokee monenlaisia tunteita suhteessa omaan uskontoonsa. Pelko ja häpeä ovat niistä voimakkaimmat. Omalle uskonnolle on annettava itsestään kyseenalaistamatta kaikki. Siljan on hylättävä uskontoon kuulumaton isoäiti ja koulussa tavattu maailmallinen ihastuksenkohde. Hänen on noudatettava patriarkaalisen uskonnon sääntöjä ja tehtävä naisille sopivia työtehtäviä.

"Tehtyä ei saisi tekemättömäksi, vaikka miten yrittäisin. Häpeä nousee kehosta ylös ja valuu kyynelten mukana polville. Minä petin Jumalan." (s.28)

Nissinen kuvaa elävästi ja tunteita herättävästi Siljan kokemuksia sisäänpäinkääntyneessä uskonyhteisössä. Hänen tarinansa on sydäntäraastavan koskettava. Hän on viaton lapsi, joka haluaa kokea rakkautta ja hyväksyntää ja kuulua joukkoon. Sen sijaan Siljan elämä koostuu syrjinnästä, syyllistämisestä, alistamisesta ja manipuloinnista. Hän ei riitä omana itsenään.

"Jehova näkee kaiken. Hän tietää, miten toimit, vaikka kukaan muu ei näkisi." (s.30)

Kirjassa on kiinnostavaa uskonnollista pohdintaa. Uskonto, joka sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus valita.