lauantai 8. kesäkuuta 2024

Johanna Niskanen: Onnellisesti omillani

Kasvatustieteiden maisteri Johanna Niskanen on yli 30-vuotias nainen, joka elää tahattomasti ilman parisuhdetta. Hän on kirjoittanut aiheesta kirjan, sillä hänen mukaansa vertaistarinat loistavat poissaolollaan. Niskasen mielestä ihminen voi elää hyvää ja tavallista elämää ilman parisuhdettakin. Ihmisellä on täysi ihmisarvo, vaikka hän ei seurustele tai harrasta seksiä.

"- ilman parisuhdetta elävän naisen taipaleelle ei anneta valmiita karttoja, vaan oman polkunsa joutuu raivaamaan itse." (s.8)

Kirjassa todetaan, että kulttuurimme on parisuhdekeskeinen. Lapsena pohditaan ihastumisia, varhaisteininä leikitään seurustelua, teininä koetaan ensimmäiset seurustelukumppanit ja parikymppisenä vakiinnutaan ja perustetaan ydinperhe. Media on täynnä parisuhdetta. Musiikki, tv-ohjelmat, elokuvat ja podcastit ihannoivat tai ruotivat aihetta. Sukulaiset esittävät uteliaita kysymyksiä. Parisuhdetta pidetään itsestään selvänä ja normaalina osana ihmisen elämää. Parisuhteiden ulkopuolelle jäämiselle vaaditaan syitä. Ihmiselle, joka ei elä parisuhteessa, ei ole suomen kielessä edes sanaa. Hänet määritellään korkeintaan jonkin puuttumisen kautta tai jopa vialliseksi. Hän jää ulos julkisesta keskustelusta. Hän on äänetön, näkymätön ja alisteisessa asemassa. Hänen elämänkaarensa on tuntematon. Singlismi on syrjinnän muoto, jossa pariutumattomiin yhdistetään negatiivisia mielikuvia ja jossa pariutumattomat jätetään yhteiskunnan ulkopuolelle. Suomen lainsäädäntö syrjii parisuhteettomia muun muassa tukiin ja verotukseen liittyen. Etenkin populaarikulttuuri harjoittaa singlismiä. Kirjan mukaan syrjintä aiheuttaa kroonista stressiä.

"Miksi parisuhteettomien elämä ei näyttäydy yhtä merkittävänä tai hyvänä vaihtoehtona kuin parisuhteessa oleminen?" (s.43)

Pariutumattomia on syrjitty vuodesta 1930 vuoteen 1975 voimassa olleella vanhanpiianverolla tai vanhanpojanverolla, joka on määrännyt naimattomia kansalaisia maksamaan valtiolle 3-6 prosenttia veroa tuloistaan. Patriarkaalisessa yhteiskunnassa naisen arvo perustuu lisääntymiskykyyn. Parisuhteeton henkilö haastaa sukupuolittuneet heteronormatiiviset odotukset. Yhteiskunta ja normit ovat onneksi muuttuvaisia. Helsingin Sanomien mukaan parisuhteettomuus ja lapsettomuus ovat kasvamassa.

"- ei ole kenenkään toisen asia määritellä ulkopuolelta, miten jonkun muun pitäisi toteuttaa seksuaalisuuttaan ja seksielämäänsä -" (s.78)

"Lisäksi seksittömyydelle naureskelu ja kokemattomuudesta häpäiseminen mitätöi monien aseksuaalien kokemusmaailman täysin. Aseksuaalisuus on seksuaalisen suuntautumisen muoto, jossa henkilö kokee hyvin vähän tai ei ollenkaan seksuaalista vetovoimaa muita kohtaan." (s.78)

Tähän kirjaan liittyen kalenteriin kannattaa merkata ylös seuraavat päivämäärät: Naistenpäivä 8.3., Singles' Day 11.11. ja International Childfree Day 1.8. On ihanaa juhlia tuttavapiiriin kuuluvia naisia, yksineläjiä ja vapaaehtoisesti lapsettomia henkilöitä. He ovat arvokkaita ihmisiä ja ansaitsevat tulla nähdyiksi, kuulluiksi ja juhlituiksi.

torstai 6. kesäkuuta 2024

Minja Mäkilä: K-pop - Unelma huomisesta

K-popin eli Etelä-Koreassa (väkiluku 51,7 miljoonaa) tehdyn pop-musiikin tarina alkoi poikabändistä Seo Taiji vuonna 1992. Etelä-Korean demokratisoituminen salli musiikillisia uusia aatteita, ja nuoret lähtivät kokeilemaan kykyjään.

"Näköalattomuuden sijaan K-pop antaa nuorille toivoa siitä, että heillä on mahdollisuus saavuttaa unelmansa." (s.111)

K-pop on esiintymistä, musiikkivideoita, mainoskuvauksia, oheistuotteita, televisiovierailuja, elokuvarooleja, palkintogaaloja ja viikottaisia nettiin levitettäviä musiikkikilpailuissa esiintymisiä. Se on ihanteellisen korealaisten arvojen mukaisen maailman esittämistä. Kansainvälisiä markkinoita ajatellen sanoituksissa käytetään sekä englannin että korean kieltä ja yhtyeiden nimet sisältävät lyhenteitä, numeroita ja englannin kieltä. Musiikki on sekoitus eri tyylilajeja ja voimakkaita mielihyvää tuottavia rytminmuutoksia. Kappaleet liittyvät rakkauteen, vaikka oikeassa elämässä seurustelu on tabu. K-pop idolit ovat konservatiivisia ja noudattavat ikähierarkiaa, mutta esittävät eri sukupuolirooleja ja osoittavat hellyyttä samaa sukupuolta olevaan henkilöön.

"Tottelevaiset ja salonkikelpoiset nuoret edistävät vanhempiensa mainetta." (s.59)

Idolin ura houkuttelee nuoria, sillä k-pop maailma esitetään utopiana. Korealainen koulumaailma on ankara, ja työpaikkoja on vaikea saada ainakaan ilman suhteita. Nuoret voivat päästä kokelasjaksolle yksityiskoulun, mediatalojen casting-tilaisuuden, televisioidun kykykilpailun tai kykyjenetsijän kautta. Koulutuksessa aiheina ovat mm. sovelias käytös, laulu, tanssi, näytteleminen ja vieras kieli. Kokelaiden on oltava oppineita, henkisesti lujia ja perinteitä kunnioittavia. Heistä muodostetaan yhtyeitä, joiden jäsenillä on mediayhtiön määräämä tyyli, persoonallisuus ja rooli, kuten johtaja, vanhin, nuorin ja visualisti. Yhtyeen yleinen teema voi olla esim. kikattelevat söpöilijät, kukkapoikamaskuliinit, viattomat koulutytöt tai diivamaiset flirttailijat. Idolien on oltava kuuliaisia, hyvätapaisia ja kovia tekemään töitä ilman kunnollisia yöunia ja vapaa-aikaa. Heidän on oltava visuaalisia ja esteettisiä, mikä usein tarkoittaa nälkiinnyttämällä laihtumista ja kauneusleikkauksiin turvautumista. Idoli on roolimalli ja myytävä tuote. Yhtyeet saattavat kaikesta huolimatta jäädä ilman menestystä.

"Verellä, hiellä ja lahjakkuudella menestyneistä nuorista tulee toivon symboleita. Idolit ovat eläviä esimerkkejä siitä, että kaiken yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden ja epävarmuuden keskellä sinnikkäimmät voivat menestyä." (s.171)

Korean yleinen ilmapiiri ja politiikka vaikuttaa populaarikulttuuriin. Naiset loistavat poliittisessa päätöksenteossa poissaolollaan, ja mielenterveyden hoito on alkeellista. Hwaiting-kulttuuri on voimissaan. Se tarkoittaa sitä, että eteenpäin on jaksettava edessä olevista haasteista huolimatta. Se on äärirajoilla työskentelemistä ja tsemppaamista vaikeuksien yli. K-popin maailmasta löytyy joukko skandaaleja, kuten prostituutiota, huumeita, korruptiota ja idolien itsemurhia. 

"K-popin tarjoamassa haavekuvastossa maailma on oikeudenmukainen. Ainakin seuraavaan skandaaliin asti." (s.171)

K-pop faneille fanittaminen on elämäntapa. He parantavat elämänlaatuaan, rakentavat omaa identiteettiään, vahvistavat omia arvojaan, kokevat kuuluvansa ryhmään ja inspiroituvat aloittamaan uuden harrastuksen. Fanittaminen on levyjen ja oheistuotteiden ostamista, idolin nimissä hyväntekeväisyyteen lahjoittamista, palkintogaaloissa äänestämistä, idolien markkinoimista somessa, mediayhtiölle palautteen antamista, ruokalahjojen ja fanipostin lähettämistä, fanifiktion kirjoittamista, meemien tekemistä ja omien tanssivideoiden kuvaamista. Fanittaminen saattaa mennä joillakin faneilla yli sallitun rajan. Antifanit nettikiusaavat, levittävät väärää tietoa ja aiheuttavat vaaratilanteita. Äärifanit taas pyrkivät liian lähelle.

"- valtion kykyä suostutella muut oman agendansa taakse maasta välittyvien mielikuvien, arvojen ja kulttuurin avulla." (s.183)

Oletko koskaan miettinyt, miksi faneja kiusataan fanittamisesta? Kirjassa esitetään, että isänmaalliseksi aatteeksi leimautunut vieraan maan populaarikulttuuri nähdään vaarana, joten estotoimenpiteenä fanit nolataan tykkäämisestä. Vieraan maan miesten miehisyys kyseenalaistetaan, ja (nais)fanien ulkonäkö, luonne ja ymmärrys teilataan.

"Etelä-Korea ei ollut uhka sinällään, mutta se saattoi aivopestä herkkämieliset naiskatsojat -" (s.191)

Näin somea selatessani videon ilmeisesti viraaliksi ilmiöksi nousseelta yhtyeeltä IVE, ja jäin heidän kauttaan tutkimaan, mitä k-pop oikein on. Saatoin ostaa pääkaupunkseudulla sijaitsevasta liikkeestä levynkin. Minja Mäkilän kirja antaa kattavat vastaukset kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Mitä idolit oikein tarkoittavat, kun nostavat nyrkin leuan tasalle ja sanovat hwaiting? Keitä netizenit ovat? Miksi idoleilta kysytään seksuaalisävytteisiä kysymyksiä ja käsketään heitä kutsumaan juontajaa 'isäksi'? Miksi he käyttäytyvät toisinaan kuin olisivat pikkutyttöjä ja toisinaan aikuismaisen korrektisti? Miksi heidän jokaista liikettään arvostellaan? Kirja on informatiivisuuden lisäksi kaunis ulkoasultaan. Kansi on pinkki, ja siinä on sydämiä, joita k-pop idolit ahkerasti toisintavat käsiliikkeillään. Kirjassa on myös hienoja piirustuksia. Uskon, että kirjasta pitävät sekä fanit että aiheeseen ensimmäistä kertaa perehtyvät.

tiistai 28. toukokuuta 2024

Namikolinx & Iina Thomsson: On rankkaa olla tyhmä

Namikolinx on suomalainen sisällöntuottaja ja sosiaalisen median vaikuttaja Miranda Rönnberg (syntynyt 9.9.1999). Kirjan nimi 'On rankkaa olla tyhmä' kertoo huonommuuden tunteesta. Kirja on kirjoitettu vertaistueksi ja inspiraation lähteeksi heille, jotka ovat kokeneet kiusaamista, vaikeuksia olla oma itsensä tai haasteita koulunkäynnissä. Toiveena on, että kaikki osaisivat arvostaa itseään, sillä ihmiset ovat hyviä niin monissa eri asioissa.

"Uskallan elää juuri itseni näköistä elämää, ja toivon, että kokemukseni inspiroisivat myös sinua muovaamaan elämästäsi juuri sinun näköisesi!" (s.8)

Miranda kertoo omasta elämästään koulunkäyntiin, uraan, harrastuksiin ja ystävyyssuhteisiin liittyen. Hän toteaa haluavansa unelmoida, kasvaa, kehittyä ja nauttia arjesta. Hänen mielestään jokaisella on oikeus muuttua.

"Epäonnistumiset kuitenkin kuuluvat elämään, eikä ilman virheitä voi oppia." (s.100)

Ihmiset ovat vain ihmisiä. Heidän sanojaan ei kannata ottaa kannettavakseen. Ei edes opettajien. Hekin nimittäin saattavat päästää suustaan ajattelemattomia sanoja. Kiusaamista ei sen sijaan tarvitse sietää, vaan siihen on puututtava.

"Älä siis suhtaudu liian vakavasti siihen, jos joku opettaja sanoo sinulle ikävästi oppimisestasi tai saat koulussa huonoja arvosanoja, vaikka yrittäisit parhaasi." (s.37)

Miranda pohtii ihmisten välistä arvojärjestystä. Tutkin, että Mannerheimin lastensuojeluliiton sivujen mukaan lasten ja nuorten ajattelu on mustavalkoista ja ehdotonta. He haluavat tuntea kuuluvansa samalla tavalla ajattelevaan ryhmään. Heille on tärkeää toimia yleisesti hyväksytyn normin ja sääntöjen mukaan.

"Ihmiset yleensä ärsyttävät toisiaan siksi, että he toimivat eri arvojen mukaisesti." (s.47)

Miranda on valinnut uran, joka nojaa persoonaan ja suosituimmuuteen. Hänen on selvästi haastavaa kilpailla muiden tubettajien kanssa niin sanotusta vähemmistöasemasta käsin. Miranda on valinnut pyrkimisen täydellisyyteen ja muiden miellyttämiseen, mistä hän on kylläkin pienin askelin irtautumassa.

"Kun kanavani kasvoi, aloin keskittyä tosi paljon siihen, etten vain loukkaisi ketään tai sanoisi mitään väärää." (s.28)

Mirandan muistot netin ihmeellisestä maailmasta ja nimimerkin syntytarinasta kuulostavat hauskasti tutuilta, vaikka olen eri ikäpolvea. Yksi kiinnostuksenkohde johtaa seuraavaan. Lopulta on muodostunut aivan uusi elämäntapa.

"Muista, että itseään voi toteuttaa ja elämästä voi nauttia myös ilman suuria pyrkimyksiä." (s.145)

Kirjan ulkoasu on pirteän värinen ja nuoria lukijoita houkutteleva. Teksti on isofonttinen ja helppolukuinen. Sivuilta löytyy tekstin oheen aseteltuja nättejä piirustuksia ja qr-koodeja, jotka johdattavat Namikolinxin YouTube videoihin. Katselin muutamia videoita kirjan lukemisen ohella. Uskon, että ne puhuttelevat nuoria katsojia. Kirja kokoaa videoilla esitetyt ajatukset kivasti yhteen.

"Haluan olla tukena niille, jotka ovat myös kokeneet maailman epäkohdat, ja auttaa heitä jatkamaan eteenpäin." (s.109)


sunnuntai 26. toukokuuta 2024

Eppu Nuotio: Elämänlanka

Turkulainen Ellen Lähde toimii poikansa perheen talonvahtina Berliinissä. Hän nauttii puutarhoista, ravintoloista ja pikkukaupoista. Ellen kohtaa käsikirjoittaja-ohjaaja Johannes Svärdin, jonka uutuuselokuvaa tähdittää sekä hänen nykyisen että entisen vaimonsa, ja ajautuu tutkimaan miehen kolmiodraamaa.

"Mies on niin komea, että Ellenin täytyy ottaa ovenkarmista kiinni." (s.7)

Naapurinpoika Samuel toimii Ellenin asunnon vahtina, ja Ellenin ystävä Silja uskaltautuu viimein esittelemään Pilke-tyttärelleen tämän Saksassa asuvan isän. Tässäkin kirjassa pääpaino on ihmissuhteissa.

"Hän ei tiedä, mitä odotti, mutta ei ainakaan tätä, suurta helpotuksen tunnetta." (s.64)

Ellen Lähde on hyväntuulinen marttaihminen, joka nauttii elämästä kaikkine puolineen. Kirjoissa ilahduttaa kanssaihmisten kannustaminen ja positiivinen ruokapuhe. Haluaisin kohdata tosielämän Ellen Lähteen.

tiistai 21. toukokuuta 2024

Liisa Talvitie: Sokka

Leena Sinikka Sokka (syntynyt 1948) on suomalainen näyttelijä ja laulaja. Ihmiset ovat kertoneet kirjaa varten häneen liittyviä muistoja kuvien kera. Tunnelma on kotikutoinen kuten aikakauden näyttämötaiteen kerrotaan olleen.

"Hänen tarinansa on myös yhden taiteilijasukupolven tarina, tarina toiveesta rakentaa parempi maailma laulamalla ja näyttelemällä." (s.8)

"Saan tehdä työtä, jota intohimoisesti ja palavasti rakastan ja ohikiitävinä hetkinä tunnen kehittyneeni myös ihmisenä." (s.39)

Kaikki alkaa lapsuudesta Helsingissä. Sinikan äiti eroaa aviomiehestään, joka on vammautunut henkisesti sodassa ja alkoholisoitunut. Sinikka viettää vuoden Turussa katolisten nunnien sisäoppilaitoksessa. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa koostuu leireistä, musiikista ja teinitoiminnasta. Ulospäinsuuntautunut ja impulsiivinen Sinikka pääsee teatterikouluun toisella yrittämällä. Hän esiintyy televisiossa ja Helsingin kaupunginteatterissa. Sinikka profiloituu kommunistisen liikkeen keulakuvaksi. Hän kiertää maailmaa ja on muun muassa Chile-solidaarinen. Hän esiintyy vasemmistoradikaalissa KOM-teatterissa ja laulaa Agit Prop -lauluyhtyeessä. Sinikan toimintaa ohjaa humanismi.

"Kaikilla oli samanlainen palo taistella paremman maailman puolesta. Aatteemme oli puhdasta ja samalla myös naiivia aatteen paloa." (s.110)

"Pidimme sotaakäyneitä sotahulluina omaa rauhanaatettamme vasten. Emme ajatelleet, että vanhempamme olivat pelastaneet Suomen." (s.130)

Kirja on mielenkiintoinen kurkistus sekä yhden näyttelijän elämään että kotimaisen poliittisen teatterin historiaan. Toteutus olisi mielestäni voinut olla selkeämpi. Kirjaa lukiessa tuli tunne, että se on kirjoitettu sukulaisille, ystäville, kollegoille ja tuttaville tai jopa omaan pöytälaatikkoon muistoksi.

"On pyrittävä ottamaan suuria tehtäviä, aina mieluummin vähän suurempia kuin mihin itse luulee pystyvänsä." (s.221)

sunnuntai 19. toukokuuta 2024

Eppu Nuotio: Anopinhammas

Turkulainen Ellen Lähde jatkaa Martoille sopivaa elämäntapaa ripauksella romanssia. Naapurinpoika Samuel ja ystävä Silja Pilke-tyttärineen ovat edelleen menossa mukana. Tarina alkaa puutarhamatkalla Espanjassa. Ellen kutsutaan paikallisiin häihin, jossa sulhanen on suomalainen. Aamu valkenee yllättävään kuolemantapaukseen.

"Edellispäivänä onnea hehkunut morsian on poissa, tilalla on kuoleman nähnyt nuori vaimo." (s.21)

Ellen ajattelee Carmenin ja Mikaelin häitä ja kovaa kohtaloa. Hän saa päähänsä tutkia Mikaelin suvun tarinaa. Ellenin tekemät löydöt ovat synkkiä. Kirja kertoo suvusta, eri sukupolvista ja vaikenemisen kulttuurista. Samuelin ja Sindin kautta käydään läpi ensimmäistä vakavaa parisuhdetta. Sindin kokemana myös seksuaalista häirintää. Siljan avulla tutustutaan uusperheen perustamishaaveisiin ja haasteisiin.

"Tämä suomalainen pimeys on kuin suurikokoinen eläin, joka vaanii puiden takana, sen mustat silmät seuraavat tiellä kulkijaa." (s.74)

Kirja sopii lukijalle, joka haluaa lukea ihmissuhteista pienellä lisäjännityksellä. Mielestäni kirja on pelottavampi kuin Myrkkykeiso, sillä väkivaltaisen tilanteen kuvailua ja piinaavan tunnelman luontia on enemmän.

tiistai 14. toukokuuta 2024

Eppu Nuotio: Myrkkykeiso

Turkulainen Ellen Lähde harrastaa puutarhamatkailua ja kuuluu Marttoihin. Hän on aina valmis auttamaan kanssaihmisiään kuten naapurinpoikaa Samuelia ja ystävää Siljaa ja hänen seitsemänvuotiasta Pilke-tytärtään. Ellenillä on meneillään myös romanssi. 

"Ellen vetää keuhkot täyteen raikasta ilmaa ja vilkuttaa tutulle kahvilanpitäjälle. Kesäkukat ovat ilmestyneet penkkien väleissä oleviin kukkalaatikoihin ja jos Ellenillä olisi aikaa, hän kävisi nyppimässä kuihtuneet kukat pois, mutta nyt hän ei ehdi -" (s.27)

Mirkka Kairikko katoaa kesämökiltä. Ellen on kotipuolessa auttamassa tämän aviomiestä lastenhoidossa. Hän haluaa selvittää, mihin Mirkka on kadonnut. Kevyt dekkari keskittyy ihmissuhteisiin ja arjen haasteisiin. Käsittelyssä ovat parisuhdehaasteet, vanhemmuuden haasteet ja nuoruuden kasvukivut. Riidat kuuluvat elämään. Samuelin äidin Irina Harmion kautta pohditaan äiti-poika-suhdetta, äidin inhimillisyyttä, aikalaisuutta ja kulttuurieroja.

"Ja äiti, usein vakava ja aina pidättyväinen, on yhtäkkiä liittoutunut flyygelinsä kanssa, hänen sormensa kimpoilevat koskettimelta toiselle, hän liikehtii, huojahtelee pianotuolissa, näyttää liikkuessaan vain vähän siltä äidiltä, jota hermostuttaa Samuelin koulunkäynti. Samuel ei tunnista tuota hikistä naista -" (s.82)

Dekkari sopii lukijalle, joka ei halua lukea väkivallasta, vaan ihmisten välisestä kanssakäymisestä pienellä rikosdraamallisella jännityksellä.

sunnuntai 12. toukokuuta 2024

Kirsi Hiilamo & Heli Pruuki: Aina tytär, aina äiti

Kirsi Hiilamon ja Heli Pruukin kirjoittaman kirjan pyrkimyksenä on auttaa aikuista naista tutkimaan suhdettaan omaan äitiinsä. Ihmissuhde käydään läpi eri näkökulmista. Syyssonaatti-elokuvaa käytetään esimerkkinä äidin narsismista. Lopusta löytyy julkisuuden henkilöiden kirjeitä äidille.

"Me haluamme tietää, kuinka meidät nähdään ja mitä meistä ajatellaan. Itsetuntomme tarvitsee sitä. Kaipaamme myönteistä vastakaikua itsellemme." (s.39)

Tekstissä on monia hyviä huomioita äiti-tytär-suhteesta. Äiti, mutta myös isän suhtautuminen äitiin, toimii tyttärelle naisen mallina. Äiti, joka ei huolehdi itsestään, antaa mallin siitä, ettei ansaitse hyvää. Tytär näkee äidin katseesta itsensä. Hän oppii, kuinka hänet nähdään ja mitä hänestä ajatellaan. Hän oppii käytöstavat peilaamalla omaa toimintaa reaktioihin. Hän oppii, mitä kautta hän saa rakkautta osakseen, ja toimii oppimallaan tavalla. Teot, sanat, kosketus ja ajankäyttö kertovat, että tytär on tärkeä. Lahja merkitsee sitä, että toinen on ollut lahjan antajan mielessä. Tyttären minäkuva muodostuu hajanaiseksi, jos hän saa vanhemmalta ristiriitaista viestiä lapsena. Häiriöt kiintymyssuhteessa johtavat jatkuvaan rakkauden ja äidin kaipuuseen, mikä ilmenee ahdistuksen tunteena. Epäluottamus aiheuttaa huonoa itsetuntoa ja vaikeuttaa ihmissuhteiden solmimista. Pitkittynyt pelko voi johtaa masennukseen tai ahdistukseen. Negatiivisten tunteiden kieltäminen tai häpäisy opettaa tytärtä hylkäämään omat tarpeensa ja ansaitsemaan olemassaolonsa ahkeruudella ja suorittamisella. Hänen on vaikeaa asettaa rajoja. Syy äidin toimintaan on hänen oma pahoinvointinsa. Tytär ei tiedä sitä, vaan hän omaksuu kriittisen puheen omaksi sisäiseksi kriittiseksi puheekseen. Hän häpeää sitä, että hän on odottanut hyvää. Hän oppii, että hänellä ei ole väliä. Hän tuntee yksinäisyyttä ja kelpaamattomuuden ja arvottomuuden tunteita. Hän häpeää, että hän ei tule rakastetuksi omana itsenään.

"Masentunut ei kykene sallimaan itselleen mitään hyvää, ei itseltään eikä muilta. Masentunut on kääntynyt vastustamaan kaikkea hyvänä ja tyydyttävänä koettua. Hän on tavallaan jäänyt kiinni kipuun ja kärsimykseen." (s.44)

Äiti on toiminut elämässään niillä voimavaroilla ja kyvyillä, mitä hän on itse saanut. Hän on elänyt tietyllä aikakaudella, jossa on ollut tietyt toimintatavat ja tunneilmaisu. Ihmisissä on sekä hyviä että huonoja puolia. Elämä ei ole mustavalkoista. Äitisuhteeseen liittyvät ajatukset on hyvä käsitellä, jotta niihin ei jää jumiin. Mielestäni mielenkiintoisin ajatus on koota kuvia itsestään äidin kanssa. Krooninen kipu ja tuska voivat olla syynä hakeutua psykoterapiaan. Paranemiseen vaikuttaa, onnistuuko asiakkaan ja psykoterapeutin yhteinen terapiatyö. Aivot muovautuvat läpi elämän. Mielen ja aivojen terveyteen voi vaikuttaa omien tunteiden tunnistamisella, uuden oppimisella, uusia asioita kokemalla, nukkumalla ja liikkumalla. Jokainen on itsessään tärkeä ja itsensä puolella.

Ajattele itseäsi lapsena: "Kumarru häntä kohti ja levitä kätesi häntä varten.
Ota hänet syliin." (s.179)

Kirja on kiinnostava katsaus äiti-tytär-suhteeseen ja antaa uusia ajatuksia elämään. Mielestäni on harmi, ettei tarinoissa ole yhtään tytärtä, joka on päättänyt, ettei hänestä itsestään tule koskaan äitiä. Sen sijaan kirja korostaa sukupolvien ketjua.

torstai 9. toukokuuta 2024

Katrina Logan: Yhteinen sävel

Brittiläiset ystävykset Millie ja James kohtaavat vuoden 2010 euroviisufinaalissa saksalaisen Ingridin ja autralialaisen Noahin ja sopivat tapaavansa toisensa siitä lähtien joka vuosi euroviisuissa. Vuodet vierivät, elämää eletään ja sopimuksesta pidetään kiinni.

"Sali täynnä erilaisuutta, aitoutta, hyväksyntää ja iloa. Kukaan ei ole muukalainen tällä areenalla." (s.17)

Kirja kertoo nuoruudesta, haaveista ja ihmissuhteista. James haluaisi kirjoittaa, Ingrid esiintyä ja Noah valokuvata. Millie vielä etsii kiinnostuksenkohteitaan. Nuoret oppivat, että unelmia jahdatessa ei voi jäädä paikoilleen turvaan, vaan on hypättävä tuntemattomaan ja mentävä eteenpäin elämässään.

"Tärkeintä on, että olet onnellinen." (s.18)

Kirjassa fiilistellään euroviisuja ja ylistetään ystävyyttä, yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Ihmiset kohtaavat toisensa hyvässä hengessä. Millien ja Noahin kasvutarina on hidas ja vaivalloinen. Pidin eniten Jamesin ja Zacharyn tarinasta. Siinä on euroviisutaikaa ensimmäisestä kohtaamisesta alkaen. Ingrid jää harmillisesti muiden varjoon.

"Tästä tulee maailmankaikkeuden UPEIN ilta. Auta minua valitsemaan asu!" (s.81)

keskiviikko 8. toukokuuta 2024

Anneli Kanto: Piru, kreivi, noita ja näyttelijä

Reeti Reetinpoika, sittemmin Laurentius Bircalensis, on tudiosus kreivi Pietari Brahen Turkuun perustamassa akatemiassa. Hän kirjoittaa luomisvimmassaan näytelmän, joka pahaksi onneksi varastetaan. Laurentius kokeilee taikakeinoja kostaakseen kokemansa vääryyden, mutta hän jää kiinni itse teosta, ja hänet tuomitaan noituudesta epäiltynä. Hän pääsee pakoon sellitoverin neuvokkuudella. Laurentius aloittaa uuden vaiheen elämässään toimien teatteriseurue Komeetan yhtenä jäsenenä.

"Kaikki oli käsissämme. Liikutimme maailmaa ja sen asukkaita mielemme mukaan ja noiduimme katsojat itkemään, jännittämään, huokaamaan ihastuksesta ja nauramaan. Palkkioksemme saimme yhteen isketyt kämmenet. -- Kättentaputuksiin näytelmä päättyi ja taika raukesi." (s.296-297)

Maagisrealistinen romaani pohjaa 1640-luvun Turun yliopistoon, jossa on käyty noitaoikeudenkäyntejä opiskelijoita ja professoreita vastaan. Anneli Kanto kuvailee aikakauden ihmisten ajatusmaailmaa ja toimintatapoja elävästi. Yksinkertaiseen kansaan uppoaa mikä tahansa menevä tarina.

"Käytännön teatteritaiteellisista syistä Jumalasta tuli puolihullu naisihminen." (s.201)

Laurentius kokee elämän epäreiluuden. Hän ahdistuu siitä, että hänestä ei jää mitään jälkeen. Hän tukeutuu taiteeseen ja sen pysyvyyteen. Ihmiskohtalot unohtuvat, mutta taide puhuttelee vuosisatojenkin päästä.

"Kun minulla ei ole katselijoita, on kuin katoaisin maailmasta. Ilman heitä olen olematon." (s.296)

Kirjassa ei taida olla yhtään miellyttävää henkilöä tai mukavaa tapahtumaa. Elämä etenee kuin piru istuisi olkapäällä. Etenkin kirjan naisten elämä ei ole kaksista. Teatteriseurueen jäsenten taustat eivät ole häävit, ja kiertävän esiintyjän elämästä on hohdokkuus kaukana. Kaikesta huolimatta Komeetan ilmestyminen paikkakunnalle saa rinnan pakahtumaan tunteista. Teatterin taika väreilee ilmassa.

sunnuntai 5. toukokuuta 2024

Raili Mikkanen: Haluan näytellä!

Aino ja Jean Sibeliuksen kolmetoistavuotias tytär Ruth Sibelius opiskelee Suomalaisessa Yhteiskoulussa Helsingissä. Siellä hän osallistuu näytelmäkerhoon. Rakkaus näyttelemistä kohtaan innoittaa häntä hakemaan Kansallisteatterin oppilaskouluun.

"Tässä vaiheessa jännitti aina ja ennen esiripun aukeamista vielä enemmän, mutta se oli hyvä tunne." (s.8)

"Näytteleminen on yhteistyötä, ja parasta se on silloin, kun kaikki kunnioittavat ja tukevat toisiaan." (s.177)

Lukija pääsee tutustumaan 1900-luvun alun taiteilijasukujen elämää Suomen suuriruhtinaskunnassa. Taiteilijapiireissä harjoitetaan suomalaisuutta, säveltämistä, näyttelemistä, kirjallisuutta ja kuvataidetta. Aino Sibelius, Alexander ja Elisabeth Järnefeltin tytär, on Pietarin aatelissukua. Tytär Ruth Sibelius laulaa jouluna isä Jean Sibeliuksen säveltämiä lauluja 'En etsi valtaa loistoa' ja 'On hanget korkeat nietokset'. Sukulaisvierailuilla tyttö näkee taidemaalari eno Eero Järnefeltin ja hänen vaimonsa näyttelijätär Saimin. Anni Swan kirjoittaa sisaruksista sadun. Ateneumissa voi nähdä Pekka Halosen maalauksen.

"Teatterin avajaisten näytelmään Pohjolan häät oli pappa säveltänyt runon Tulen synty, lavasteet oli maalannut Halosen Pekka-setä ja enon vaimo Saimi-täti näytellyt yhtä päärooleista." (s.204)

"Ruth veti syvään henkeä ja tunsi kiitollisuutta kuuluessaan siihen pieneen osaan suomalaisia, jolla oli kaikki näin hyvin." (s.106)

Raili Mikkanen kuvailee elävästi nuoren naisen elämää sekä lapsuudenkodissa että Helsingissä. Opiskelua taukojumppineen, vapaa-aikaa Fazerin kahvilassa vieraillen ja kesälomaa kasveja keräillen. Ruth Sibelius kokee maailman muuttuvan ympärillään. Hevoset vaihdetaan polkupyöriin ja autoihin. Tosin sukupuolten välistä tasa-arvoa ei vielä saavuteta. Ruthia harmittaa etenkin tyttöjen ja poikien liikuntatuntien eroavaisuudet. Myös Suomen itsenäistymiseen liittyvistä haaveista saa korkeintaan kuiskailla.

"Tässä ystäväjoukossa pikemminkin kunnioitettiin kuin arvosteltiin ihmisten omia valintoja ja persoonallisuuksia." (s.87)

Ihana tarina unelmista, jotka käyvät toteen. Kirja sopii etenkin teatterista pitäville. Se myös innostaa vierailemaan taidemuseoissa ja tutustumaan lisää suomalaisten taiteilijasukujen elämään. Raili Mikkasen nuorille suunnatut historialliset romaanit ovat näin aikuisellekin ilahduttava löytö.

"Kirjailija Raili Mikkanen saa historian elämään niin ettei se tunnu enää historialta vaan osalta meidän elämäämme."

maanantai 29. huhtikuuta 2024

Timo Parvela: Ella teatterissa

Ella on ensimmäisellä luokalla. Hän on nauravainen ja puhelias. Kaikki ovat hänen kavereitaan kuten urheileva Pate, tomera Hanna, nero Tuukka, herttainen Tiina, herkkä Samppa sekä kovakuorinen Pukari. Ella pääsee luokkakavereidensa kanssa teatteriin. Luokka tekee myös oman näytelmän.

"- Esiripun takana on näyttämö, jossa näytellään sitten, kun valot sammuvat, Tuukka jatkoi.
- Tosi älykästä näytellä pimeässä verhon takana, Samppa ihmetteli.
- Se on taidetta, väitti Tuukka." (s.29)

Ella ja kaverit taitavat tilannekomiikan. Heidän seurassaan tapahtuu aina jotain hauskaa keskittymiskyvyttömyyden ja väärinymmärrysten seurauksena. Luokan opettajan hiukset tosin harmaantuvat ennen aikojaan. Kirjojen lukeminen toimii aikuisille vertaistuellisena hupina ja lapsille puhtaana hauskanpitona. Samaistun itse etenkin tilanteisiin, joissa aikuinen antaa ohjeita lapselle, ja toinen lapsi luulee, että aikuinen puhuu hänelle. Tragikoomisia tilanteitahan siitä syntyy.

"Kaikki olivat iloisia ja opettajakin oli selvästi joulutunnelmissa. Hänen partansa oli kasvanut ja siihen oli tullut vähän harmaatakin. Kun vielä ottaa huomioon hänen kumaraan painuneen ryhtinsä, niin opettaja muistutti päivä päivältä enemmän joulupukkia." (s.50-51)

perjantai 26. huhtikuuta 2024

Jussi Nikkilä: Näyttelijä

Kertoja on kärsivä taiteilijasielu, joka etsii elämän tarkoitusta ja omaa paikkaansa maailmassa. Hän on melankolinen, itsekeskeinen, mustasukkainen ja huomionhakuinen. Toisaalta kertoja vain esittää kärsivää taiteilijasielua, joka etsii elämän tarkoitusta ja omaa paikkaansa maailmassa, sillä siten hän saa tuntea yleviä tunteita kuten melankoliaa ja siten hän saa itselleen huomiota ja kokemuksen nähdyksi tulemisesta.

Kertoja kirjoittaa kirjassa tätä kirjaa. Hän pohtii lapsuuttaan, näyttelijän ammattiaan, parisuhdettaan ja vanhemmuutta. Kertoja toteaa olevansa taipuvainen valehteluun. Hän antaa tragikoomisen kuvan elämästään. Tekstissä toistuvat sanat kuten muutosstressi, purentakisko, syömishäiriö, elämän hetkellisyys ja muistikuvien hataruus. Elämän fyysisyys. Eritteet. Koira nuolemassa lapsen takapuolta. Kertoja ei suorita toimintoa edes aikuisena. Hän haisee siltä itseltään. Hän on p skiainen. Elämä on p skaa. Hän on niin pohjalla kuin vain voi olla. Elämä tapahtuu jossain muualla. Kertoja elää arkeaan. Hän on epäonnistunut urallaan. Hän huolehtii ainoastaan fyysisistä alkukantaisista tarpeistaan. Näyttelijäkin on vain ihminen.

Näytelmä on elämää. Elämä on näytelmää. Näyttelijä ei ole näyttelijä, jos hän ei näyttele. Häntä ei ole olemassa. Teatteri on olemassa vain jos siihen uskoo. Usko kannattelee teatteria. Kertoja ei itsekeskeisyydessään usko itseensä.

Kertojaa ei halua kuunnella. Hänen luokseen on hankala mennä. Hän tuoksahtaa. Hänen sanansa ovat ummehtuneita ja moneen kertaan ilmoille päästettyjä. Sitä itseään ilman merkitystä. Ei kukaan halua jatkuvaa muistutusta siitä, että esittää tässä maailmassa lopulta vain lannoitteen osaa.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2024

Emily Henry: Rakkautta rivien välissä

Newyorkilainen kirjallisuusagentti Nora matkustaa siskonsa Libbyn kanssa pikkukaupunkiin. Libby on kehitellyt kokemuslistan, mitä Noran on tarkoitus suorittaa. Nora heittäytyy leikkiin mukaan, vaikka perinteinen romanttisen elokuvan juonikuvio ei olekaan hänelle mieleen. Hänestä on ollut traumaattista menettää seurustelukumppaneita yksi toisensa jälkeen pikkukaupunki troopille.

"Mutta tämä taitaa kyllä pikemminkin olla pikkukaupunki-romcom-kokemuslista kuin buclet list. Siihen on koottu asiat, joiden kautta pikkukaupungin taika muuttaa meidät rennommiksi versioiksi itsestämme." (s.35-36)

Noran aika kuluu etätöitä tehden, kokemuslistaa suorittaen ja pikkukaupunkiin tutustuen. Nora huomaa kohtaavansa alituiseen kurttuotsaisen kustannustoimittaja Charlien, jonka kanssa syntyy herkullinen keskustelu jos toinenkin. Ongelmana on, että Charlie ei sovi kokemuslistan muottiin.

"'Haluaisitko syödä päivällistä kanssani, Nora?' hän kysyy ja jatkaa, ennen kuin ehdin sanoa mitään: 'Kollegoiden kesken. Sellaisten, jotka eivät kelpaa rasteiksi toistensa tarkistuslistoihin.'" (s.179)

Noran ja Charlien kautta pohditaan, miltä tuntuu olla muiden mielestä vääränlainen. He mukautuvat normiin elämällä muita ihmisiä ja heidän odotuksiaan varten. Nora kokee olevansa vastuussa siskonsa tunteista ja yleensäkin elämästä. Hän tulkitsee kommunikoinnin sijasta, ahdistuu ja pelkää tulevaisuutta. Hän pyhittää elämänsä normin mukaisesti elävälle siskolleen, jota hän pitää ylenmääräisessä arvossa. Libbylla on kohta kolme lasta. Nora ajattelee, että kaikki eivät halua lapsia. Juonipaljastuksena todettakoon, että lopussa Noran ja Charlien sukulaiset sanoittavat, että heillä on lupa elää omannäköistä elämää itseään varten.

"Ei joka ikinen ratkaisu, jonka nainen tekee, ole jokin suunnaton syytös muiden naisten elämäntapaa kohtaan." (s.109)

Yllätyin positiivisesti, että kirja kertoo vapaaehtoisesta lapsettomuudesta ja siihen liittyvästä ulkopuolisuuden kokemuksesta ja vähemmistöstressistä. Nora ja Charlie ymmärsivät toisiaan, mutta he eivät osanneet kommunikoida aiheesta muiden kanssa. He kokivat, että heidän on kompensoitava elämäntapansa muita hoivaamalla tullakseen hyväksytyiksi. Kirjassa käsitellään vapaaehtoiseen lapsettomuuteen liittyviä stereotypioita kuten työnarkomaniaa, oletettua lapsivihamielisyyttä ja traumaattista lapsuutta.

Luin kirjan Samppanjaa ja kirjakarkkeja -lukupiiriin, joka toimii instagramin kautta.

maanantai 22. huhtikuuta 2024

Katee Robert: Neon gods

Persephone Dimitriou häkeltyy, kun hänen kihlauksensa Zeuksen kanssa julkistetaan. Hänen äitinsä Demeter on sopinut asiasta häneltä kysymättä. Persephone tietää huhut, joiden mukaan Zeus on murhauttanut aiemmat puolisonsa. Hän ei näe muuta vaihtoehtoa kuin paeta, ja ei aikaakaan, kun häntä jo jahdataan kohti kylmää jokea. Vastoin odotuksia Persephone pelastautuu Hadeksen alueelle.

Hades on myytti. Hän on alamaailman paholainen. Mies, joka elää varjoissa. Persephone solmii Hadeksen kanssa sopimuksen. Hän kuuluu miehelle kaikilla kuviteltavissa olevilla tavoilla kolmen kuukauden ajan turvapaikkaa vastaan, minkä jälkeen hän pakenee Olympuksesta periessään varallisuutta. Hän ei enää kelpaisi tahriintuneena Zeukselle. Hades ottaa riutuneen Persephonen kuvainnollisesti mustien siipiensä suojiin, joiden alla neito saa maistaa syntistä elämää sekä suljettujen verhojen takana että kirkkaissa näyttämövaloissa. Hades hautoo synkkää menneisyyttään ja piilottelee todellista itseään julkisuuskuvan takana. Persephone löytää hänestä pehmeitä ja rakastettavia puolia. Esimerkiksi Hadekselle suostumus on yksi tärkeimmistä asioista. Persephonella ei kuitenkaan ole varaa ottaa rakastumisen riskiä ja siirtyä toisesta ansasta toiseen.

Katee Robertin Olympus on moderni kaupunki, jossa kolmetoista jumalan tittelin perintönä tai poliittisin keinoin saanutta henkilöä on vallassa. Eliittiin kuuluvat Zeus, Poseidon, Aphrodite, Demeter, Artemis, Hephaestus, Ares, Athena, Hermes, Dionysos ja Apollo sekä perheenjäsenet kuten Callisto ja Eros ovat median jahtaamia julkkiksia ja somevaikuttajia, joilla on tarkoin harkittu julkisuuskuva. Kulissien takana saattaa tapahtua jotain aivan muuta.

Kirjassa keskitytään lähinnä Persephonen ja Hadeksen intensiivisen, intohimoisen ja eroottisen parisuhteen kuvaukseen. Molemmat ovat matkalla löytääkseen todellisen itsensä ja loistaakseen parrasvaloissa alamaailman kuninkaallisina. Poliittinen valtataistelu kulkee taustalla mukana. Kirjalta ei kannata siten odottaa mitään ihmeellistä. Hermes on mielestäni kirjan mielenkiintoisinta antia. Hänen tehtävänsä on juonitella ja välittää viestejä jumalien välillä. Hänen äänensä muuttuu muistuttamaan viestin lähettänyttä henkilöä. Hermes on yliluonnollisen taitava ilmestymään lukittujen ovien sisäpuolelle. Hän on ovela, mystinen ja älykäs. Hän on tavallaan neutraali osapuoli, joka pitää vain omia puoliaan, mutta toisaalta hän saattaakin yllättäin asettua mille puolelle tahansa. Hermes on hämmentävä henkilö maailmassa, jossa kaikilla on omat älylaitteet, joilla saisi paremmin ja nopeammin yhteyden haluamaansa henkilöön. Luulen, että Hermeksen toimittamana viesti on mystisempi, uhkaavampi ja vaikuttavampi.

Kirjasarjaan on ilmeisesti kirjoitettu lisää osia. Haluaisin tietää lisää Olympuksesta, Styx joen maagisuudesta ja maailmasta kaupungin ympärillä, mutta todennäköisesti en jatka kirjasarjan parissa, sillä se ilmeisesti keskittyy lähinnä parisuhteiden verhojen takaisen maailman kuvaukseen.

Luin kirjan Samppanjaa ja kirjakarkkeja-lukupiiriin, joka toimii instagramin kautta.

torstai 18. huhtikuuta 2024

Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Minna Canth on näytelmäkirjailija ja tasa-arvon puolesta puhuja. Hän järjestää kotonaan keskusteluseuroja. Häntä kiinnostavat kaikki uudet kirjat ja niiden herättämät ajatukset. Hän järjestää jopa uusinta uutta olevia spiritistisiä istuntoja.

"- Olen kyllästynyt siihen, että miehet ja iso osa naisistakin ovat sitä mieltä, että sivistys ja raha-asioiden hoito tässä maassa kuuluvat vain miehille. Mitä sanot, Elli?" (s.59)

Elli on yksi Minna Canthin seitsemästä lapsesta. Hän kasvaa lapsesta aikuiseksi 1800-luvun lopun säätyläiskodissa. Hän on niin sanottu herrastyttö. Hän opiskelee tyttökoulussa, mutta parhaat opit hän saa edistykselliseltä äidiltään. Hän keskustelee äitinsä perustamassa Oras-seurassa muiden nuorten kanssa. Minna Canthin elämä ja mielipiteet herättävät sekä kiitosta että pahennusta. Välillä elämä käy vaaralliseksi, kun ihmisten tunteet kuumenevat liikaa. Minna Canth haluaisi vain puolustaa naisia ja köyhiä.

"- Minusta ei ikinä tule kirjailijaa. En voisi kirjoittaa Johannalle surkeaa elämää. En pystyisi omalta itkultani edes kirjoittamaan." (s.101)

Kirjassa kuvataan Ellin kautta ajatuksia herrastyttöjen elämästä. Hän pohtii opiskelua, ihastuksia, ystäviä, seuraelämää ja tulevaisuutta. Hän kaipaa edesmennyttä isäänsä. Hän miettii perheen mainetta, suomalaisuutta, raittiusaatetta, säätyjakoa ja naisten ja miesten elämän eroja. Koulutus on jaoteltu sukupuolen mukaan. Tytöille ei opeteta samoja asioita kuin pojille. Päästäkseen opiskelemaan yliopistossa naisen tulee hakea ja saada vapautus sukupuolestaan. Elli ei ymmärrä lausetta. Hän ei myös käsitä, miksi on synti kävellä ulkona pyhänä, mutta lyöminen ja juominen eivät ole syntiä.

"Meitä kutsuttiin koteihin, missä leikimme seuraleikkejä ja piirileikkejä, lauloimme ja useimmiten aikuiset tai me esitimme jonkin ohjelman: runoja, lauluja, pikku näytelmiä, joskus jonkin uutta tietoa jakavan esitelmän." (s.35)

Raili Mikkanen kuvailee Minna Canthin perheen elämää kiinnostavasti, elävästi ja uskottavasti faktaa ja fiktiota sekoittaen. Tahti on verkkainen ja menneisyyden elämää lämminhenkisesti makusteleva. Minna Canthin ajama tasa-arvo sukupuoleen ja säätyyn katsomatta on tuttu aihe vielä tänäkin päivänä. Työtä riittää edelleen.

maanantai 15. huhtikuuta 2024

Minna Canth: Anna Liisa

Anna Liisa on neljä vuotta sitten tappanut epätoivoisena oman lapsensa. Hän on kaiken aikaa pelännyt teon paljastumista ja elänyt hurskasta elämää vanhempiensa talossa. Hän kokee olleensa 15-vuotiaana vielä ihan lapsi, kun hän tapaili salaa Mikko-renkeä. Hän on ollut viaton, elämäniloinen ja arvostelukyvytön neito, joka on nauttinut kovaäänisen ja isoeleisen miehen lihallisesta seurasta. Nyt hän on kihloissa kunniallisen, vakaan ja turvallisen Johanneksen kanssa. Mikko saa kuulla tapahtuneesta ja palaa entisen isäntäväkensä luokse vaatimaan hänelle neljä vuotta sitten lupautunutta Anna Liisaa omakseen, vaikka hän raskaudesta kuullessaan on aikoinaan tytön hylännyt.

"Voi sentään! Ei sitä ihminen tiedä, mitä surua lapsistaan voi saada." (s.115)

Kirjan alussa on Minna Maijalan esipuhe. Siinä kerrotaan, että 'Anna Liisa' (1895) on Minna Canthin viimeinen näytelmä. 'Anna Liisa' kertoo aviottomasta nuoresta naisesta sosiaalisten paineiden keskellä. Minna Canth on aikoinaan haastatellut naisia vankilassa. Vuonna 1893 lapsenmurhasta tai sikiön hylkäämisestä on tuomittu 74 naista. Minna Canth on kokenut, että psykologinen hoito olisi naisille vankilaa parempi. He ovat hänen mielestään ennen kaikkea yhteiskunnallisten olojen uhreja. Naisia on syytetty raskaudesta, mutta miehiä ei.

"Tieto siitä, että Anna Liisassa on haluja, viettejä ja intohimoja saa Johanneksen kavahtamaan tätä eläimellistä puolta morsiamessaan." (s.11)

Mielestäni näytelmä kertoo hyvän ja pahan taistelusta, hengellisen ja fyysisen maailman yhteensopimattomuudesta. Ihminen on joko pyhä ja valaistunut neitsyt tai eläimellisten viettien vietävänä ja langennut nainen. Miehet ovat maailman rajoitteiden yläpuolella. Heillä on valta joko turvata tai tuhota nuoren naisen elämä. Näytelmä kritisoi yhteiskunnan sanelemia eriarvoisia sukupuolirooleja. Seksuaalisuuteen liittyvät moraalisäännöt johdattavat naiset umpikujaan. Lopussa Anna Liisan rooli muuttuu oman valinnan kautta alisteisesta aktiiviseksi toimijaksi. Hän ottaa elämän omiin käsiinsä. Naisasian lisäksi näytelmä käsittelee luokkajakoa. Jokaisen on pysyttävä Luojan sanelemalla paikallaan. Mikko pyrkii kulkupojasta isännäksi taloon siinä onnistumatta. 'Paha' saa palkkansa.

"Mikko: Isännät tänne pöydän päähän, emännät peräpenkille, ja tyttöhuitukat - ettekö pakene tuonne karsinaan. Siellä se on teidän paikkanne.

Pirkko: Sinäkö sen määräät? Entä kun emme menekään. Istumme tuonne miesten penkkiin. Mitäs sanot siihen?"

Traaginen näytelmä on vaikuttava, oivaltava ja sujuvasanainen. Ylen mukaan lapsenmurhasta on Suomessa saanut kuolemantuomion vuoteen 1826 asti, minkä jälkeen rangaistuksena on toiminut pakkotyö, vankeus tai Siperiaan karkoittaminen. 1800-luvun loppuun mennessä joka toinen naisvanki on kärsinyt rangaistusta lapsenmurhasta. Näytelmä puhututtaa myös nykylukijaa. Muun muassa Amnestyn mukaan aborttioikeus on ihmisoikeus. Abortin sallimisessa on kyse naisten oikeuksista. Ranska on ensimmäinen maa, missä oikeus on sisällytetty perustuslakiin.

"Elämä tarjoaa Anna Liisalle vain huonoja vaihtoehtoja ja hänen mielensä järkkyy." (s.12)

lauantai 13. huhtikuuta 2024

Raili Mikkanen: Myrkkypuun marjat

Karkotettu ja kirkonkiroukseen lehmien myrkyttämisestä tuomittu Maisa Matintytär ilmestyy Briitan ja hänen tyttärensä Margareetan ovelle. Margareeta hoitaa hyvää hyvyyttään piiskatun Maisan haavoja. Samalla hän saa kuulla uutisia Kyröntalon isännän huonosta voinnista. Margareeta lähtee matkaan tarjotakseen kansanparantajana apuaan.

"Myrkky, Margareetalla välähti kuin joku olisi sen hänelle kuiskannut. Myrkkypuu sen täytyi olla." (s.76)

Kirjassa on aikakauden tunnelmointia tarinan muodossa. 1600-luvun lopun elämä ja uskomukset tulevat tutuiksi. Parantajilla on vanhaa osaamista. He muun muassa lausuvat loitsuja ja puhuvat hengille ennen yrttien käyttämistä. He uskovat, että metsissä on oma väkensä. Parantajat osaavat myös esimerkiksi lausua suden luvun, jos he vahingossa nimeävät suden, minä tarkoittaa suden tulemista kutsuttuna.

"Anna, armas Maariainen
kultakukka, kaunis neito
apusi tälle pololle." (s.83)

Kirja on toinen osa nuorille suunnattua kirjasarjaa. Tarina sopii romantisoidusta ja yksinkertaistetusta historiasta ja kansanperinteestä kiinnostuneille lukijoille. Siinä ovat pääosassa naiset, jotka tukevat toisia naisia. Tarina tarjoaa myös pientä jännitystä.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2024

Reuhurinne. Teatterikirja.

Reuhurinteen koululaiset osallistuvat teatterikerhoon, jonka tavoitteena on esittää näytelmä. Lapset tutustuvat tekoprosessiin ja pääsevät myös katsomaan näytelmän ammattiteatterissa. Kaikilla on hurjan hauskaa.

"Jos viimeinen harjoitus on kaaosta, se tietää kuulemma hyvää ensi-iltaa." (s.45)

Lastenkirjassa on sekä tarina että tietoa. Lukija oppii perusasiat näytelmäkerhon rakenteesta ja teatterin tekemisestä. Muun muassa draamasopimus, lämmittelyleikit, näyttelemisen harjoittelu, käsikirjoittaminen, roolihahmon luominen, puvustus, lavastus, mainostaminen, lukuharjoitus, kenraaliharjoitus, ensi-ilta ja arvostelun tekeminen tulevat tutuiksi. Kirjan kuvat ovat ilmeikkäitä, humoristisia ja värikkäitä. Niistä välittyy tekemisen meininki.

"Näytelmässä näyttelijä esittää aina jotain muuta kuin itseään." (s.35)

perjantai 5. huhtikuuta 2024

Shari Lapena: Viimeinen perheillallinen

Suku kokoontuu pääsiäisaterialle. Perheen pää, robotiikalla miljoonaomaisuuden tienannut Fred Merton piinaa aikuisia lapsiaan kylmillä sanoillaan ja teoillaan. Sheila Merton seuraa tapojensa mukaisesti vaitonaisena tilannetta vierestä. Pyhien jälkeen pariskunta löydetään kotoaan murhattuina.

"Ennen tätä kaikki näyttikin varmaankin täydelliseltä. Nyt vaaleilla kokolattiamattopäällysteisillä portailla kulkee verivana." (s.12)

Perheen esikoinen Catherine työskentelee ihotautilääkärinä. Hänen aviomiehensä on hammaslääkäri. He elävät tunnollista ja säätytietoista elämää. Catherine haaveilee perivänsä jonain päivänä suvun kartanon. Sisarussarjan keskimmäinen Dan on jäänyt työttömäksi isänsä myytyä yrityksen, jossa hän oli töissä. Hän ei anna vaimonsa mennä töihin oman ylpeytensä vuoksi. Suku on muutenkin sukupuolitietoinen. Naisten paikka on keittiössä. Danilla on kovat rahahuolet. Aikainen perintö ratkaisisi ongelman. Kuopus Jenna on perheen musta lammas. Hän on taiteilija ja bilehile. Hänellä on tapana tuoda joka kerta uusi kumppani perhepäivälliselle. Taideteokset myyvät huonosti ja isän antama kuukausiraha riittää välttävästi. Lisärahoitus olisi paikallaan. Perheen entinen lastenhoitaja ja nykyinen siivooja Irena Dabrowskilla lähenee eläkepäivät. Hänestä olisi mukavaa elää rauhallista ja rahahuoletonta loppuelämää.

"Catherinella, Danilla ja Jennalla on ollut erikoinen lapsuus. Täynnä rikkauksia ja kurjuutta. Rakkauttaan panttaavat isä ja äiti, jotka ovat panneet lapset kilpailemaan suosiosta keskenään." (s.70)

Pääsiäinen kului jännittävissä merkeissä. 'Viimeinen perheillallinen' oli oivallista luettavaa pyhien ajaksi. Kirja kädessä oli lupa leikkiä rikosetsivää ja päätellä syyllistä. Tunnelma oli tiheä. Mertonin perheen dynamiikka oli intensiivinen. Jokainen oli toistaan vastaan. Kehenkään ei voinut luottaa. Kirjan edetessä Mertonin perheenjäsenistä paljastui toinen toistaan epämiellyttävämpiä salaisuuksia. Kirjan loppu kouraisi vatsanpohjasta.

"Mitä jos tekijä olikin joku heistä?" (s.85)

lauantai 30. maaliskuuta 2024

Henna Raatikainen: Kuinka baletti nousi jaloista päähäni

Henna Raatikainen kirjoittaa balettitanssijasta, josta ei tullut balettitanssijaa, vaikka tulikin. Laji on juurtunut hänen kehoonsa, arvoihinsa ja aivoihinsa. Tuhannet liikkeiden toistot tuntuvat ja näkyvät olemuksessa. Henna Raatikainen on aloittanut baletin neljävuotiaana ja lopettanut parikymppisenä. Hän on löytänyt vaihtoehtoisen ilmaisutavan kirjoittamisesta. Hän tarkastelee balettia omakohtaisesta ja kriittisestä näkökulmasta historiaan kurkistaen ja nykytilaa pohtien.

"Baletti on selkärangassani. Eikä vain minun selkärangassani, vaan koko läntisen maailman selkärangassa -" (s.21)

Baletti on syntynyt Italiassa 1400-luvulla. Sieltä se on kulkeutunut Ranskaan ja Venäjälle. Baletti on ollut eri aikakausina ja eri paikoissa erilaista. Jotain on säilytetty, jotain on kadonnut. Valtaosa 1800-luvun baleteista on unohdettu kokonaan. Baletin ohjaajilla, rahoittajilla ja kriitikoilla on ollut valtaa muokata lajia. Vain naiset saivat tanssia balettia 1800-luvulla. Henna Raatikainen tuntee baletin, joka sisältää toistoja, perinteitä ja virheettömyyttä. Balettitanssijoiden ei haluta olevan ihmisiä. Heidän on oltava kurinalaisia ja täydellisiä. He taistelevat luontoa vastaan.

"On kuin baletti olisi keveyden ja täydellisyyden illuusion lisäksi onnistunut luomaan illuusion täydellisestä ajattomuudesta ja paikattomuudesta, luontevasta kuulumisesta kaikenlaisiin yhteiskuntiin." (s.201)

Baletti aloitetaan lapsena. Keskiössä on kehon muokkaus, vahvistaminen ja tarkkailu. Liikkeitä toistetaan ja toistetaan. Baletti on hierarkista. Lapset tottuvat vertailemaan itseään ja osaamistaan muihin, mikä saattaa aiheuttaa muun muassa vastakkainasettelua, ulossulkemista tai sairastumista syömishäiriöön. Fyysinen laji voi myös aiheuttaa vammoja. 

"- olen varma, että tämä tyttö on se, joka menee loppuun asti. Ei hän ole. Yhdestäkään ensimmäisen luokkani lapsista ei tule balettitanssijaa." (s.26)

Henna Raatikainen pohtii baletin poliittisuutta, sukupuolirooleja, valkoihoisuutta ja kulttuurien eksotisointia. Hän nostaa esille nykyisen kriittisen keskustelun, jossa etsitään oikeaa toimintatapaa. Kuka saa tanssia balettia?Mitä ohjaaja saa tehdä ohjatessaan balettia? Mitä baletti saa kuvata? Henna Raatikainen on kirjoittanut monipuolisen ja mielenkiintoisen teoksen baletista. Tekstin lukeminen saa arvostamaan balettia entistä enemmän. Balettitanssijat ovat tehneet valtavan suuren henkisen ja fyysisen työn. 

"Jos maailmassa on taidetta, ei voi olla hätää." (s.69)


sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Jennette McCurdy: Onneksi äitini kuoli

Lapsitähti Jennette McCurdy on joutunut elämään äitinsä haaveiden mukaan. Hän on ollut äidin jatke. Ikuinen lapsi, jolla on lapsen hoikka vartalo ja lapsen pieni ruokahalu. Autossakin aivan liian pitkään lasten korokeistuin. Jennettellä puhkeaa syömishäiriö, pakko-oireita, mielenterveysongelmia ja alkoholiongelma. Hän yrittää hallita hallitsematonta. Hän ei uskalla kohdata omia tunteitaan. Jennetten halutaan olevan lapsi, vaikka samaan aikaan hän ei saa olla kuin lapsi. Hänen on otettava aikuisten tavoin vastuuta äidistään ja perheen elättämisestä. Jennette alkaa huolehtia omasta hyvinvoinnistaan vasta pitkän ajan kuluttua siitä kun hänen äitinsä on kuollut syöpään.

"Tähänastisen elämäni tarkoitus on ollut tehdä äiti onnelliseksi, olla se joka äiti haluaa minun olevan. Niin että kuka minä sitten olen kun äitiä ei enää ole?" (s.8)

Jennette McCurdy varttuu vanhempiensa ja veljiensä kanssa Kaliforniassa. Perhe on mormoneja. Yhteisön tilaisuuksissa käyminen on ollut Jennettelle henkireikä, mutta muut perheenjäsenet eivät ole kokeneet yhteisöä tärkeäksi. Äiti haluaa mieluummin elää symbioosissa tyttärensä kanssa ja panostaa näyttelijänuraan. Äiti 'käyttää syöpäkorttia' syyllistääkseen ja kerätäkseen sääliä. Hän myös hamstraa. Koti pursuaa roskatavaraa niin ettei mahdu edes nukkumaan. Jennette kokee, että kaikki on hänen vastuullaan. Hän kieltää itseltään totuuden äitinsä teoista. Hän suojelee äitiä. Hän ei halua oman maailmankuvansa romuttuvan.

"Jokaviikkoinen kirkossakäynti on kolmen tunnin kaunis, rauhallinen hengähdyshetki paikasta, jota eniten inhoan, eli kodista." (s.30)

Jennette McCurdy kuvailee uraansa näyttelijänä alkaen koe-esiintymisistä ja sopimuksesta Academy Kidsin kanssa ja johtaen rooliin ICarlyssa ja omaan spin-off-sarjaan. Hän tekee töitä ja opiskelee kotiopetuksessa. Äiti antaa lukuisia toksisia neuvoja, jotka ovat usein ristiriidassa sen kanssa, mitä ammattilaiset haluavat. Hän jopa pakottaa tyttärensä töihin kovassa kuumeessa. Jennette tunnistetaan kaikkialla, mutta hän inhoaa kuuluisuutta. Hän ei ole saanut itse valita elämänpolkuaan.

"Ahdistus pakottaa minut olemaan ihmisille mieliksi." (s.140)

"Kehoni on ohjelmoitu tottelemaan äitiä." (s.183)

Jennette McCurdy on lahjakas koomikko. Musta huumori näkyy jo kirjan nimessä. Jennette kokee oppineensa näyttelemään pitääkseen manipuloivan äitinsä tyytyväisenä. Hän tietää tismalleen kuinka hänen on minäkin hetkenä käyttäydyttävä. Myös Nickelodeonin ohjaajan kanssa on oltava alati varuillaan ja sopeutettava oma käytös hänen tunnetilojensa mukaan. Myöhemmin ohjaajaa syytetään henkisestä väkivallasta ja seksuaalisesta häirinnästä. Jennette yritetään ostaa hiljaiseksi, mutta hän kieltäytyy.

"Haluan elämäni olevan minun omissa käsissäni." (s.326)

Jennette McCurdyn koskettava tarina ansaitsee tulla kuulluksi. Hänen kokemuksensa ovat äärimmäisiä ja sydäntäsärkeviä. Menneisyyden traumaattisten tapahtumien ja esimerkiksi syömishäiriön muistelu on paikoin hyvinkin yksityiskohtaista. Kirjaa lukiessa ei voi kuin silmät suurina hämmästellä väkivallan karuutta. Sitä huomaa toivovansa, että Jennetten kokemus olisi vain yksittäistapaus, joka ei toistuisi. Lasten tulisi saada elää hyvää elämää turvassa.

"Minun toiveeni ja tarpeeni ansaitsevat tulla kuulluksi." (s.93)

keskiviikko 28. helmikuuta 2024

Julie Clark: Viimeinen lähtö

Kaksi toisilleen tuntematonta naista kohtaa toisensa lentokentällä ja vaihtaa keskenään lentolippuja ja identiteettiä. Molemmat ovat pakomatkalla, mutta vain toinen heistä onnistuu aikeissaan, sillä toinen lentokoneista syöksyy maahan tuhoisin seurauksin.

"Pian Claire Cookia ei enää ole, hänen ulkokuorensa kiiltävät palaset murtuvat ja heitetään pois." (s.20)

Claire on vaikutusvaltaisen poliitikon vaimo. Kulissien takana mies on väkivaltainen. Lähipiiri tietää pariskunnan tilanteen, mutta päättää vaieta ja asettua suojelemaan miestä. Clairen ainoa keino päästä väkivaltaa pakoon on kadota. Evan menneisyys selviää lukijalle pikku hiljaa. Feministinen tarina kertoo vahvoista naisista ja naisten välisestä ystävyydestä.

"Olen voimaton raivosta ja siitä piittaamattomuudesta, jolla ihmiset sivuuttavat muiden ongelmat, ja myös siitä, etten ole muita parempi." (s.211)

Kirjaa mainostetaan trillerinä, mutta mielestäni kyse on Me Too -henkisestä tarinasta. Claire ja Eva pääsevät molemmat vuorotellen ääneen. He ovat kokeneet kovia ja päättäneet selviytyä pois olosuhteista, joihin he ovat omasta mielestään tahtomattaan ajautuneet. Mielestäni tarina olisi ollut kiinnostavampi, jos naiset olisivat ottaneet vastuuta omasta elämästään karkaamisen sijasta.

"Vain syylliset pakenevat. Juuri niin he odottavat sinun tekevän." (s.123)

sunnuntai 25. helmikuuta 2024

Juha Itkonen: Teoriani perheestä

Juha Itkonen, 46-vuotias mies, kertoo avoimesti ajatuksiaan ja tuntemuksiaan omasta keskiluokkaisesta nelilapsisesta ydinperheestään suhteessa omaan lapsuudenperheeseensä. Nettilehtiä selailemalla saa sen käsityksen, että kirjailija on identifioitunut lapsiperhe-elämän puolestapuhujaksi. Lapsiperheelliset tai lapsiperheestä haaveilevat saavat tekstistä samaistumispintaa. Muuten kirjaa voi lukea Itkosen omakohtaisena kertomuksena.

"Uskon, että ihmiset pystyvät helpottamaan toistensa elämää kertomalla omista kokemuksistaan." (s.268)

Itkonen pohtii omia roolejaan lapsiperheessä. Ensin lapsena ja sitten aviomiehenä ja isänä. Hän tarkastelee omaa sukupuolirooliaan ja sukupolvirooliaan. Hän miettii, mitä asioita hän haluaisi siirtää seuraavalle sukupolvelle. Itkonen kokee, että uusiin rooleihin kasvetaan. Omaa itseä etsitään ja peilataan muihin. Tehdään virheitä, riidellään ja opitaan. Muutos saattaa aiheuttaa ajatuksellista vastarintaa. Uudet roolit ja niihin liittyvät uudet paikat ja keskustelukulttuuri tuntuvat aluksi ahdistavilta ja vierailta ja itselle epäsopivilta ennen kuin niihin tottuu. Kukaan ei ole ennakkoon valmis. Oman roolin etsiminen on jatkuvaa.

"Vanhemmuus on niin kuin elämä muutenkin, suora lähetys ilman kenraaliharjoitusta tai uusinnan mahdollisuutta. Se menee niin kuin menee." (s.208)

Kirjassa kuvataan tunteita, joita lapsiperheeseen liittyvät eri roolit ovat Itkosessa aiheuttaneet. Ahdistus, riittämättömyys, osaamattomuus, häpeä, itsekkyys, katumus, pelko, kateus, haikeus, tyytymättömyys, katkeruus, syyllisyys, suru ja hetken vilahtava onnellisuus. Harmitus mediassa näkyvästä uhrautumisen, kärsimyksen ja luopumisen narratiivista. Itkonen kokee arvostelun kohteena ollessaan korostavansa ylpeyttä omasta perheestään. Hänen mielestään lastenkin kanssa voi elää hyvää elämää. Tulkitsen hyvän elämän tarkoittavan omien arvojen mukaisen elämän elämistä. Ei kukaan halua kuulla, että omasta elämäntavasta puhutaan negatiivisesti tai kyseenalaistaen.

"Minusta se on kiinni, lopulta pelkästään minusta, ja ahdistus, jonka ahdistukseni keskellä mielelläni selitän lasteni syyksi, on pohjimmiltaan omaani." (s.87)

Aihealue on laaja. Tekstiä olisi mielestäni voinut tiivistää, näkökulmaa tarkentaa ja tyyliä yhdenmukaistaa. Mielestäni ajoittaisen yksityisen kokemuksen yleistämisen sijasta tekstissä olisi voitu keskittyä vain yksityiseen 'teoriaan perheestäni'. Pohdin myös peitenimien tarpeellisuutta omakohtaisessa kertomuksessa. Kirjan luettuani jäin miettimään lapsiperheiden mahdollista kuplautumista, mikä voi johtaa oman ajattelun kapeutumiseen ja suvaitsemattomuuteen muita ajatuksia ja elämäntapoja kohtaan. Maailma kaipaa ennakkoluulojen sijasta empatiaa ja hyväksyntää jokaiseen suuntaan.

"Perheiden välillä on vaikeasti ylitettävät muurit. Ehkä juuri se perheissä ja perheellisissä ärsyttää: joukko ihmisiä on sulkeutunut omaan kuplaansa ja vähät välittää muista." (s.243)

keskiviikko 21. helmikuuta 2024

Auli Viitala: Elämäni kansalaisena

Auli Viitala on syntynyt keskiluokkaan. Ominaisuus ei lähde hänestä irti, vaikka hän onkin sairastumisen ja avioeron jälkeen omien sanojensa mukaan köyhtynyt ja syrjäytynyt. Hän on nimittäin oman kokemuksensa mukaan saanut yhteiskuntaluokkansa ansiosta elämää varten paremmat valmiudet kuin moni muu.

Kirjassa pohditaan yhteiskuntaluokkia ja syrjäytymistä. Auli Viitala ottaa esimerkiksi omat vanhempansa ja kehitysvammaisen veljensä. Äidin kautta käsitellään koulumaailmaa, isän kautta työväenluokkaa ja veljen kautta luokattomuutta. Viitala mietiskelee omia etuoikeuksiaan, ihmisyyttä, oppimista, hyvän elämän määritelmää ja oikeutta olla oma itsensä. Kirjan ei ole tarkoitus olla tieteellinen tai päätyä mihinkään ratkaisuun.

Auli Viitala pohtii reiluutta. Miten palkka pitäisi maksaa, jotta kaikki saisivat mitä ansaitsisivat tai tarvitsisivat tai ovat osanneet itse itselleen neuvotella? Viitala miettii myös rahan tuomaa valtaa. Konkreettisena arkielämän esimerkkinä reilun kaupan banaanit. Jos on rahaa niin ihminen voi yksilötasolla valita, onko hän reilu vai epäeettinen. Viitala pohtii rahan aiheuttamaa rasismia. Rikkaat puhuvat siitä, kuinka Suomi tarvitsee ulkomailta työntekijöitä. Ei toki samaan asemaan, jossa he itse ovat, vaan alempaan asemaan ja työhön. Työväenluokkaiset vanhemmat kasvattavat lapsensa ahkeriksi ja tottelevaisiksi, kun taas keskiluokassa kasvatetaan kyseenalaistamaan ja toimimaan oman mielen mukaan.

Kirjassa todetaan, kuinka lasten elämä pyörii rahan ympärillä. Lapset ja nuoret jakautuvat kaveriporukoihin yhteiskuntaluokan mukaan, sillä keskiluokkaiset vanhemmat hankkivat lapsilleen rahalla harrastuksia ja köyhemmät lapset puolestaan hengaavat julkisissa tiloissa. Toimintaympäristö opettaa siihen kuuluvaa puhekieltä ja vaikuttaa myös lukutaitoon. Lapsilla on yhreiskuntaluokasta riippuen aivan eri käsitys itsestään ja ympäröivästä maailmasta. Koulun vanhempainillatkin pyörivät rahan ympärillä, vaikka peruskoulun pitäisi olla maksuton. Tilanne vaikuttaa köyhempien vanhempien osallistumishaluun, mikä vähentää heidän vaikutusmahdollisuuksiaan.

Mielestäni Auli Viitalan teksti sisältää hyviä huomioita ja herättää ajatuksia. Ne ovat paikoin provosoivia, paikoin humoristisia. Mielestäni yhteiskuntaluokkiin liittyvässä keskustelussa, varsinkin poliittisessa päätöksenteossa, tärkeintä olisi se, että löydettäisiin yhteinen kieli. Yhteiskuntaluokkiin liittyvät käsitteet pitäisi määritellä ennen keskustelun aloitusta, jotta kaikki puhuvat samasta asiasta. Mielestäni hyvässä hengessä yhteistyöhön pyrkiminen on parempi ajatus kuin alentaminen, syrjiminen ja ennakkoluuloisesti suhtautuminen.

perjantai 16. helmikuuta 2024

Britney Spears: Nainen minussa

Britney Spears on vapautunut kolmentoista vuoden holhouksesta ja kirjoittanut kirjan omasta elämästään omilla ehdoillaan. Hän kertoo lapsitähteydestä, ihmissuhteista, äitiydestä ja vapauden tavoittelusta. Britney Spears kuvailee, mitä naiseus, taiteilijuus ja hengellisyys hänelle merkitsevät.

"Olin alkanut unelmoida todellisen rakkauden löytämisestä ja aloilleni asettumisesta. Minusta tuntui, että olin jäänyt paitsi elämästä." (s.109)

Britney Spears on kokenut esineellistämistä, seksuaalisuuden kontrollointia ja henkistä väkivaltaa. Häntä on arvosteltu huonoksi esikuvaksi. Britney Spears kirjoittaa kehollisuudesta ja itsensä etsimisestä. Hän kertoo, kuinka hänet on leimattu hulluksi ja huonoksi äidiksi, kun hän on ottanut oman kehonsa haltuunsa. Britney Spears kuvailee kirjassaan hänelle määrättyä pakkolääkitystä. Kirja kuvaa yhden ihmisen kokemuksen amerikkalaisesta mielenterveysongelmien diagnosoinnista ja lääkityksestä. Britney Spears leimaa lapsuudenperheensä rahanahneeksi ja syylliseksi ongelmiinsa. Myös entinen miesystävä Justin Timberlake saa osansa syytöksistä.

"Jos sinä puolustit minua silloin kun olin itse puolustuskyvytön: kiitän sinua sydämeni pohjasta." (s.233)

Britney Spears kertoo oman näkemyksensä menneisyyden skandaaliotsikoiden takaa. Hän muun muassa paljastaa syyn, miksi hän on ajanut päänsä kaljuksi ja miksi hyökännyt sateenvarjo aseenaan paparazzien kimppuun. Britney Spears kertoo elämästä, joka on sisältänyt alituista stressiä, pelkoa, ahdistusta ja surua. Hänellä on ollut vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä. Kirja kertoo vallasta ja kontrolloinnista.

"Valitettavasti siihen aikaan ei keskusteltu mielenterveydestä samalla tavoin kuin nykyään." (s.131)

Mielestäni kirjan yleinen tunnelma on toiveikas. Britney Spears kokee käsitelleensä elämäänsä terapiassa ja päästäneensä irti toksisista ihmisistä. Hän haaveilee omannäköisestään perhe-elämästä ja naisena olemisesta. Hän rakastaa viimein koittanutta vapauttaan esitellä itseään ja kehoaan pelkästään omilla ehdoillaan. Suosittelen lukemisen ohella katsomaan YouTubesta videoita kirjassa mainituista tapahtumista.

"Kaikki, mitä vanhemmuudesta yleensä sanotaan, on pitänyt paikkansa minun tapauksessani. Poikani antoivat elämälleni tarkoituksen." (s.143)

Olen käynyt Britney Spearsin keikalla vuonna 2011. Ostin lipun edellisenä päivänä hetken mielijohteesta ja pääsin permannolle ihan lähelle lavaa. Liput myivät huonosti, sillä olihan Britney saanut negatiivista julkisuutta. Keikan jälkeen iltalehdet kirjoittivat esityksen olleen laiska. Kirjassaan Britney Spears kuvailee tämän olleen hänen ainoita keinojaan kontrolloida omaa elämäänsä. Muistan edelleen miltä tuntui pomppia ilosta muiden mukana viimeisen kappaleen 'Till The World Ends' tahtiin. Britney Spears onkin kiitellyt fanejaan tuesta ja harmitellut ettei voinut järjestää sellaisia esiintymisiä kuin olisi halunnut ja yleisö ansainnut.

sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Helena Juntunen, Petri Tamminen: Joskus liikaa, aina liian vähän

Sopraano Helena Juntunen on lukenut itse oman elämäntarinansa äänikirjaksi. Hän tulkitsee tekstiä ja laulaa sopivissa kohdissa. Äänikirjan kuuntelu on elämys. Helena Juntunen tulee lähelle. Vähän liiankin lähelle. Kyynel kihoaa silmään. Täytyy pitää tauko kuuntelusta. Kirjan lopussa mieli janoaa lisää. Aivan liian vähän sivuja. Aivan liian vähän tarinoita. Haluan kuulla enemmän.

"Liikaa, liian vähän.
Siinä välissäkin olisi varmasti elämää,
mutta minua siellä ei ole." (s.90)

Helena Juntunen on diiva. Hän on tehnyt ahkerasti töitä, kiertänyt maailmaa, juonut liikaa, luonut ihmissuhteita, saanut lapsen, menettänyt mahdollisuuksia, kaivannut isää, kokenut työn fyysisyyden ja kasvanut ammattilaisena. Helena Juntunen kertoo elämästään suoraan, peittelemättä ja humoristisesti. Hän kritisoi, kuvailee ja eläytyy. Hän riisuu glamourin ja pukeutuu maagisuuteen. Hän on taiteilija.

"olen yksi meistä, ja minulle puhutaan
niin kuin me teatterilaiset puhumme,
ihan eri kielellä kuin kotona tai koulussa." (s.36)

Helena Juntusen tarina on tunteikas. Kirjaa kuunnellessa huomaa pakostakin myötäelävänsä traagisista tapahtumista ilonpilkahduksiin. Muistot pulpahtelevat pintaan milloin menneestä milloin nykyhetkestä. Helena Juntusen persoona hengittelee sivuja. Kirja on kokonaisvaltainen taidekokemus.

"ja tajuan etten koskaan muutu." (s.101)

maanantai 5. helmikuuta 2024

Fredrika Runeberg: Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä

Voimakastahtoinen leskirouva Katarina ja hänen tyttärensä Cecilia ja Margareta elävät ruton ja sotien näännyttämässä maassa vuoden 1718 tienoilla, kun Ruotsin kuningas Kaarle XII kaatuu ja Ulrika Eleonora nousee valtaan. Eletään isonvihan aikaa. Venäläiset kasakat löytävät tiensä leskirouvankin kotiin.

"- kuka ajattelee vaikeuksiaan, kun täynnä intoa käy sotimaan kuninkaan ja maan puolesta?" (s.100)

Leskirouva Katarina on säätytietoinen. Hän haluaa määrätä, kenen kanssa hänen tyttärensä menevät naimisiin. Hänelle tärkeintä on suvun kunnia. Katarina kohtaa haasteen, kun hänen tyttärensä Margareta solmii salassa epäsäätyisen avioliiton sissi Magnus 'Maunu' Malmin kanssa. Mies suorittaa Katarinan sukua avittavan urotyön toisensa jälkeen, mutta silti hän ei ole kelvollinen. Katarina sen sijaan hyväksyy ehdottomasti Cecilian tulevan aviomiehen, hattupuolueen kannattajan ja sukulaismies Carl 'Kaarle' Lejonankarin, joka on sulavakäytöksinen ja moraalisesti arveluttava. Cecilia saa odottaa kotona, kunnes kasvaa oikeaan ikään voidakseen mennä naimisiin. Fredrika Runeberg haastaa lukijan kyseenalaistamaan säätyjaon ja etenkin ihmisten luulon aatelisten hyveellisemmästä luonteesta alempisäätyisiin nähden.

"Onko nyt aika naisen leikitellä heikkoudellaan? Voima kuuluu nyt hänelle niin kuin miehellekin." (s.19)

Fredrika Runeberg ottaa romaanillaan kantaa naiseuteen ja naisten oikeuksiin. Cecilia kadottaa itsensä. Hän kokee olevansa pelkkä asunto Kaarlen kuvalle. Hän tytöttelee itseään. Hän kokee ymmärryksensä olevan vähäinen. Hänellä, tyttöparalla, ei ole ajatuksia. Hänen naissydämensä kaipaa ylpeitä ja lämpimiä sanoja. Hän kokee, että mies avaa ajatuksia ja mielipiteitä, joita nainen ei omin voimin löytäisi. Hän ei uskalla paljastaa, mitä hänen sisällään asuu. Hän on haaveellinen lapsi. Cecilian ollessa tarinan viaton neitsyt, hänen imettäjänsä Vappu on noita. Sodassa kaiken menettänyt nainen laulaa Ukko jumalasta ja näkee ennalta. Margareta saa vaimon osan. Hän puolustaa kaikin keinoin haluaan olla naimisissa itse valitsemansa miehen kanssa säätyjaosta välittämättä.

"Olen pienestä saakka kuullut sellaisesta että villi Suomi, jonka Ruotsi valtasi, otettiin veljelliseen liittoon Ruotsin kanssa ja että Ruotsi jalomielisesti antoi Suomelle lait, sivistyksen ja ennen kaikkea Jumalan tuntemuksen." (s.97)

'Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä' on ilmestynyt vuonna 1858 ruotsiksi. Se on ensimmäisen Suomessa kirjoitettu historiallinen romaani. Luin kirjan Tyyni Tuulion käännöksenä vuodelta 1981. Kirja sisältää jännitystä, seikkailua ja romantiikkaa. Se ottaa kantaa naisten itsenäistymiseen ja suomalaisuuteen. Isänmaanystävä ja suomalaisuuden kannattaja Johan 'Juhana' Bruce edustaa kirjassa Ruotsin kritisoijaa. Hän on suomalaisen kansanmiehen kasvattama menetettyään varhain aateliset vanhempansa. Hän ei pelastautunut Ruotsiin muiden aatelisten tai pappien tavoin. Sekä sivistys että kalleudet katosivat meren taakse. Ruotsalaisten solvaama kansa jätettiin tekemään työtä pääsemättä edes kouluun.

"Jumalan käsi oli silloin taas kanssani niin kuin usein ennen." (s.100-101)

Kristinusko kulkee mukana romaanin henkilöiden elämässä. He rukoilevat, viettävät uskonnollisia juhlia ja puhuvat Jumalasta. Kuolema käy heidän ajatuksissaan ja puheissaan uskonnollisesti sävytettynä. Elämä saa oikeat mittasuhteet iäisyyden edessä.

"Voi, mitkä askeleet voisivatkaan olla keveitä, kun Suomen kansa makaa kuolinkamppailussa." (s.122)

Fredrika Runebergin romaani puhuu itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden puolesta sekä yksilöllisellä että yhteiskunnallisella tasolla. Ihmisellä on oikeus päättää omasta elämästään ja itseään koskevista asioista. Romaanissa elää ihmisyys, inhimillisyys ja ihmisten unelmat. Muutos tapahtuu muuttumalla myötäilyn sijasta.


keskiviikko 31. tammikuuta 2024

Oona Pohjolainen, Adile Sevimli: Kärsimyskukkauuteaddiktio

Noitapiiriin kuuluva Sadin etsii omaa paikkaansa valkoisten noitien joukossa. Hän tutkii mustaa magiaa ja energian kanavoimista tuonpuoleisesta, mikä ei ole muiden piiriläisten mielestä hyvä ajatus. Noituuttaan kärsimyskukkauutteella turruttava Juno muuttaa maalta kaupunkiin ja liittyy noitapiiriin. Hän on hermostunut kulkiessaan yksin töistä kotiin, sillä ihmiset suhtautuvat noitiin vihamielisesti. Noidat tunnistaa noitamerkin tai loitsimisesta johtuvan jälkihehkun avulla, joten ominaisuudet on pidettävä piilossa. Noidat elävät vuodenkierron mukaan ja turvautuvat pitkän ajomatkan päässä siintävään luontoon elvyttääkseen voimiaan. Ongelmana vain on, että luonto katoaa yhä kauemmas ja kauemmas ihmisten toiminnan seurauksena. Onko noitien ainoa selviytymiskeino turvautua pimeään taikuuteen?

"Kesän jäljiltä kaikki ovat puhjenneet kukkaan, imeneet itseensä auringonsäteitä ja vetäneet keuhkonsa täyteen metsän raikasta ilmaa." (s.173)

Noidat haluavat elää tasapainossa luonnon kanssa. Ihmiset puolestaan syrjivät noitia ja tuhoavat luontoa. He tosin pyrkivät hyötymään noitien taikajuomista ja esineistä. Noidat ovat tietoisia menneisyydestään ja Pilmontissa vuonna 1660 alkaneista noitavainoista, joiden seurauksena syntyi ihmisten aiheuttamana jako mustaan ja valkoiseen magiaan, mikä johti noitien keskuudessa vastakkainasetteluun. Onko noidilla tulevaisuutta ihmisten tuhoamassa maailmassa? Voisiko ihmiset käännyttää noituuteen?

"Samhainina aineellisen ja yliluonnollisen välinen raja hämärtyy ja verho maailmojen välillä on ohuimmillaan." (s.125)

Kirjassa on kaksi kertojaa: Sadin ja Juno. Tarina kertoo nuoruudesta, ystävyydestä, rakkaudesta, erilaisuudesta ja oman paikan etsimisestä. Maailmaa ei voi katsoa mustavalkoisesti. Asiat eivät ole joko hyviä tai huonoja. Elämä eletään jossain siinä välissä. Monitulkintaisen tarinan voi mielestäni lukea myös puhtaasti queer-näkökulmasta katsoen.

"Kuolleet saapuvat tervehtimään eläviä ja pimeää energiaa on tarjolla enemmän kuin milloinkaan muulloin vuodenkierron aikana." (s.126)

Sydämeni sykkii vieläkin tiheään kuvitellessani itseni juoksemassa noitien kanssa hissiin oven narahtaessa.

sunnuntai 28. tammikuuta 2024

Johan Ludvig Runeberg: Vänrikki Stålin tarinat

Suomen kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg (1804-1877) on kirjoittanut isänmaallisia runoja tilanteessa, jossa itsenäistyminen on ollut vain etäinen haave. Vänrikki Stålin tarinat on ilmestynyt vuosina 1848 ja 1860. Kansallistunnetta kohottavissa runoissa kuvataan Suomen sodan (1808-09) myyttisiä sankareita. Johan Ludvig Runeberg ei ollut historioitsija, vaan nimenomaan runoilija. Kirjan lopussa on luettelo todellisista henkilöistä ja tapahtumapaikoista, joita Johan Ludvig Runeberg on käyttänyt mallina. Kansilehden mukaan Suomen kansaa ja luontoa kuvaavat runot antoivat suomalaisille moraalisen identiteetin. Runoteoksesta löytyy muun muassa kansallislaulu ja porilaisten marssi. Sven Dufvan tarina on suosikkini. Mies, jonka päätä ei järki pakota, mutta jonka rohkea sydän on juuri oikealla paikalla. Kirjoituskielenä on käytetty ruotsia, sillä se on ollut sivistyneistön kieli, sillä onhan alue ollut pitkään osa Ruotsia. Runoteos on välttänyt sensuurin ja saanut suosiota. Johan Ludvig Runeberg on kuvannut sekä ruotsalaiset että venäläiset sotilaat urhoollisina. Syyllisiä ovat vain Ruotsin kuningas, sotamarsalkka ja vara-amiraali. Luin kirjan Juhani Lindholmin suomentamana. Teksti on helppolukuista.

"suomalainen sisullaan
riemuvoittoon nousi" (s.42)

Ranskan Napoleon Bonaparte liittoutui Venäjän kanssa ja määräsi hyökkäyksen Ruotsiin vuonna 1808. Harmillisesti ruotsalaisten joukot olivat etelässä. Suomen sota päättyi vuonna 1809, jolloin alue liitettiin Venäjään ja perustettiin Suomen suuriruhtinaskunta. Ruotsissa suoritettiin vallankaappaus, jolloin kuningas Kustaa IV Aadolf vangittiin. Hänen setänsä Kaarle XIII nousi valtaan, ja perilliseksi asetettiin Napoleonin armeijan upseeri Bernadotte, jonka jälkeläisiä nykyiset Ruotsin kuninkaalliset ovat. Johan Ludvig Runeberg on nähnyt suomalaiset Venäjän ja Ruotsin välisessä sodassa. Runoissa sota kuvataan taisteluna Suomen kansan puolesta. Suomalaisen miehen sotilasura isän jalanjäljillä, urheus, sankaruus ja kuolema nähdään tavoiteltavina asioina. Sota on hierarkiasta huolimatta miehistä toveruutta, joka yhdistää nuoret ja vanhat, rikkaat ja köyhät. Se on yksilöllisiä urotekoja ja yhteisiä tappioita. Naisten tehtävänä on tukea miehiä ryyppyä tarjoten tai kotona itkien. Suomalaiset kuvataan rehellisinä ja urhoollisina Ruotsin kuninkaan ja sotajohdon tyriessä.

"Siitä Suomen karhu riski
Uutta voimaa sai - ja iski." (s.126)

Johan Ludvig Runebergin runoteos on historiallisesti merkittävä. Suosittelen kirjan lukemista etenkin kirjallisuushistoriasta, Suomen historiasta ja sotahistoriasta kiinnostuneille. Runojen lukemisesta saa eniten irti lukemalla samalla kyseisen aikakauden yleistä historiaa.

sunnuntai 21. tammikuuta 2024

Martha Wells: Hälytystila

Murhabotti turvaa tutkijaryhmän työskentelyä kaukaisella planeetalla. Kyseinen yksilö on erilainen kuin muut androidit, sillä se on hakkeroinut oman järjestelmänsä voidakseen toimia haluamallaan tavalla. Se tykkää mieluiten katsella saippuasarjoja, sillä se tuntee olonsa vaivautuneeksi ihmisten seurassa. Murhabotti etsii omaa paikkaansa maailmassa.

"Sydämettömäksi tappokoneeksi olin kauhean epäonnistunut lajissani." (s.5)

Murhabotin päiväkirjojen ensimmäinen osa tutustuttaa lukijansa ihmisen näköisen androidin mielenmaisemaan. Tarina sisältää myös jännitystä ja toimintaa, kun tutkijaryhmä kohtaa sekä häikäilemättömiä vihollisia että vaarallista vieraan planeetan eliöstöä.

"Toimintavarmuus 10 % ja laskee. Sammutusvaihe aloitettu." (s.93)

Murhabotti tuntuu sekä vieraalta että läheiseltä. Sille toivoo kaikkea hyvää kuin se olisi elävä ihminen. Sen ajatukset ovat humoristisia ja seikkailut kiinnostavia, vaikka scifiin tottumattomalle hieman tylsähköjä erikoisine teknisine sanastoineen. Ympäröivä maailma jää vielä ainakin hämärän peittoon. Saa nähdä, missä murhabotti seuraavaksi seikkailee.

tiistai 9. tammikuuta 2024

Anu Lahtinen: Ebba, kuningattaren sisar

Ebba Stenbock eli 1500-luvun lopulla. Hän oli korkea-arvoisen suvun tytär, kuningatar Katariinan sisar, valtakunnanamiraali Klaus Flemingin (1535-1597) puoliso ja kuuden lapsen äiti. Hän eli aikana, jolloin Suomen kirjakieli syntyi, Helsinki perustettiin ja kuningas Kustaa Vaasa (vallassa 1523-1560) toteutti uskonpuhdistuksen. Hän todisti neljän eri kuninkaan loiston päiviä ja epäonnistumisten alhoja. Kilpailu kruunusta oli murhanhimoista. Muutenkin aikakautena sodittiin paljon. Ebba kuului Katariina-sisaren vaikutuspiiriin. Sisar oli ainakin järjestämässä hänen häitään ja piti muutenkin huolta naisista koostuvasta seurueestaan lapsettomana leskikuningattarena. Ebba oli harvoja, jotka osasivat kirjoittaa. Hänen tehtävänään oli hoitaa taloutta, kun hänen aviomiehensä toimi yliamiraalina ja Suomen käskynhaltijana. Klaus Fleming johti sotajoukkoja ja kukisti nuijasodan (Kaarle herttuan, myöhemmin kuningas, yllyttämä talonpoikaiskapina 1596-1597), minkä jälkeen hän menehtyi sairauteen. Hän kannatti oikeutettua, vaikkakin heikkoa hallitsijaa, kuningas Sigismundia (Kustaa Vaasan pojanpoika, vallassa 1592-1599) ja toivoi, että Ebba puolustaisi hänen kannattamiaan arvoja jäämällä Turun linnaan. Vallananastaja kuningas Kaarle IX (Kustaa Vaasan nuorin poika, vallassa 1604-1611) voitti kuitenkin taistelut, jolloin Ebba ja hänen kolme tytärtään joutuivat vankeuteen ja hänen poikansa teloitettiin. Ebban huomenlahjaksi saadut tilat palautettiin hänelle myöhemmin armosta.

Ebba elää hänen jälkeensä jääneissä kirjeissä ja hänen sukulaisiaan koskevissa tarinoissa. Hänet voidaan sijoittaa ympäröivään yhteiskuntaan ja merkittäviin tapahtumiin. Ebbasta ei harmillisesti ole tehty muotokuvaa. Kirjan kansikuvassa on 1800-luvun taiteilijan kuvitteellinen näkemys Ebbasta. Naisen piirteitä voidaan arvailla sukulaisten kasvoja katsellen. Ajatus Ebbasta elää eri muodoissa kirjallisuudessa. Mielestäni on selvää, että Ebba oli ihminen, joka puolusti vakaasti ja päättäväisesti asemaansa, oikeuksiaan, uskollisuutensa kohdetta ja omaisuuttaan. Hän halusi noudattaa vallitsevaa järjestystä. Kirjaa lukemalla pääsi kurkistamaan 1500-luvulla eläneen korkea-arvoisen naisen elämään, mikä on historiasta pitävälle ihmiselle ihan parasta. Ihanaa, että Ebbasta on tehty laadukas kirja, vaikka aineistoa on ollut vähääkin vähemmän ja kirjoittaessa on täytynyt arvailla ja päätellä asioita. Lukisin mielelläni vastaavanlaisia kirjoja muistakin historian naisista.

perjantai 5. tammikuuta 2024

Malin Stehn: Kun vuosi vaihtuu

Nina matkaa autolla ystävänsä Lollon uudenvuodenjuhliin miehensä Fredrikin ja lastensa Antonin ja Vilgotin kanssa. Hänen tyttärensä Smilla jää viettämään kotibileitä yhdessä Lollon tyttären Jenniferin ja muiden vieraiden kanssa. Aamu valkenee ymmärrykseen Jenniferin katoamisesta.

"Miksi hän lähti juhlista ja kavereiden luota jo puoli kahdeltatoista? Ennen vuoden vaihtumista?" (s.86)

Ninan ystäväpiiriä on kouluaikoina yhdistänyt vain rakkaus Madonnan musiikkiin. Aikuisiällä kohtaamiset kietoutuivat aluksi lasten ympärille ja myöhemmin pari kertaa vuodessa järjestettyihin juhliin. Päiväkodissa työskentelevä Nina ja opettajana elantonsa tienaava Fredrik edustavat taloudellisen hierarkian pohjaa. Lollo ja hänen miehensä Max ovat puolestaan huipulla. Raha antaa valtaa ajatella ja puhua toisia alentavasti muun muassa kehon painoon ja kulttuuritaustaan liittyen. Miehiä tiuhaan vaihtava Malena ja koulukiusattu lapsensa Theo jäävät kaikessa jonnekin välimaastoon.

Sydän hakkaa sitä lujemmin mitä pidemmälle intensiivinen tarina etenee. Kirjassa käsitellään perhedynamiikkaa, parisuhdehaasteita, lasten kasvatusta, ystävyyttä ja toisten elämänvalintojen arvostelua. Puheissa ovat terveysongelmat, mielenterveys ja seksuaalisuus. Tarinaa seurataan kolmesta eri näkökulmasta. Ääneen pääsevät vuorotellen Nina, Fredrik ja Lollo. He ovat inhimillisiä, erehtyväisiä, epäluotettavia ja itsekkäitä. Heidän ajatusketjunsa tuntuvat paikoin ahdistavilta ja elämäntarinansa traagisilta. Salailu ja puhumattomuus ovat läsnä. Tarinan pääpaino on nykyhetkessä, mutta muutaman kerran kurkistetaan myös menneisyyteen. Kirjaa ei malta laskea käsistä ennen kuin loppuratkaisu on selvillä. Viimeisen sivun tapahtumat ovat hykerryttäviä.

keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Camilla Nissinen: Meitä vastaan rikkoneet

Siljan elämää määrittelee kuuluminen Jehovan todistajiin ja sairastuminen syömishäiriöön. Tarina kulkee kahdessa eri aikatasossa. Silja kokee ulkopuolisuutta maailmallisten koulumaailmassa, sillä hän viettää suurimman osan ajastaan käytävällä, kun muut oppilaat kuuntelevat aamunavausta ja opiskelevat todistajille kielletyistä aiheista. Hän haluaa olla kunnollinen Jehovan todistaja, todistaa ikätovereille ja kulkea asianmukaisessa asussa kenttäpäivinä ovelta ovelle. Huoliteltu ja asiallinen ulkoasu on tärkeä. Siljan äiti pudottaa säännöllisesti radikaaleilla menetelmillä painoaan ja kannustaa tytärtään laihduttamaan. Aikuisena naisena Siljaa hoidetaan suljetulla osastolla. Mielessä pyörii uskonnon kyseenalaistavia kysymyksiä.

"En koskaan selviytyisi Harmagedonista enkä lopun ajan vainoista. En selviytynyt edes koulun takapihalla." (s.28)

Kirjasta nousee ajatus siitä, kuinka jokaisen pitää itse selvittää, mitä on hyvä elämä. Silja kokee monenlaisia tunteita suhteessa omaan uskontoonsa. Pelko ja häpeä ovat niistä voimakkaimmat. Omalle uskonnolle on annettava itsestään kyseenalaistamatta kaikki. Siljan on hylättävä uskontoon kuulumaton isoäiti ja koulussa tavattu maailmallinen ihastuksenkohde. Hänen on noudatettava patriarkaalisen uskonnon sääntöjä ja tehtävä naisille sopivia työtehtäviä.

"Tehtyä ei saisi tekemättömäksi, vaikka miten yrittäisin. Häpeä nousee kehosta ylös ja valuu kyynelten mukana polville. Minä petin Jumalan." (s.28)

Nissinen kuvaa elävästi ja tunteita herättävästi Siljan kokemuksia sisäänpäinkääntyneessä uskonyhteisössä. Hänen tarinansa on sydäntäraastavan koskettava. Hän on viaton lapsi, joka haluaa kokea rakkautta ja hyväksyntää ja kuulua joukkoon. Sen sijaan Siljan elämä koostuu syrjinnästä, syyllistämisestä, alistamisesta ja manipuloinnista. Hän ei riitä omana itsenään.

"Jehova näkee kaiken. Hän tietää, miten toimit, vaikka kukaan muu ei näkisi." (s.30)

Kirjassa on kiinnostavaa uskonnollista pohdintaa. Uskonto, joka sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus valita.