maanantai 31. joulukuuta 2018

Ihanaa uutta vuotta 2019!



Haluaisin kiittää kaikkia kuluneesta vuodesta 2018!

Tänä vuonna unelmani nousivat siiville!

Teatteria ja balettia

Liityin keväällä Kansallisteatterin bloggariklubiin, minkä kautta pääsin kuuntelemaan asiantuntijoita ja katsomaan toinen toistaan upeampia näytelmiä. Sain yllätyksekseni kutsuja myös Kom-teatteriin. Aloitin syksyllä yhteistyön Helsingin kaupunginteatterin ja Kansallisbaletin kanssa. Olen aina rakastanut esitysten maailmaa, joten blogin sisällön laajeneminen siihen suuntaan aivan kuin itsestään oli aivan ihanaa. Näytelmät ja balettiesitykset sopivat mukavasti kirjablogin sisältöön, sillä molempia voidaan sovittaa kirjojen pohjalta.

Kirjakultti -kanava

Sain syksyllä idean kirjabloggaajien yhteisestä YouTube-kanavasta keskustellessani netissä Yöpöydän kirjat -blogin Niinan kanssa. Lähdimme yhdessä työstämään asiaa eteenpäin ja saimme työryhmäämme mukavan joukon muitakin kirjabloggaajia. Yhdessä pohdimme kanavalle nimen ja ulkoasun sekä alustavaa sisältöä. Kanavan ideana on antaa kaikille kirjabloggaajille, -grammaajille ja -twiittaajille mahdollisuus kokeilla kirjatubettamista. Videoita tehdään nimenomaan hauskanpito edellä. Kirjakultti -kanavan ensimmäinen video julkaistiin 14.10.2018. Tällä hetkellä kanavalla on jo 16 videota. Tavoitteena on julkaista video joka sunnuntai klo 18.00. Videoita saattaa ilmestyä ajoittain useamminkin. Myöhemmin kanava sai tilit instagramiin, facebookiin ja twitteriin, joita kirjabloggaajat päivittävät vuorotellen. Vastuullani kanavan suhteen on ylläpito ja tarvittaessa editointi. Innostuitko? Jos haluat nähdä oman videosi Kirjakultti -kanavalla niin ota yhteyttä sähköpostitse: kirjakultti[at]gmail.com! Myös yhteistyössä tehtyihin videoihin otetaan ideoita vastaan!

Lukuhaasteita

Osallistuin kolmannen kerran Helmet lukuhaasteeseen. Sain tälläkin kerralla luettua viisikymmentä kirjaa viiteenkymmeneen haastekohtaan. Muita lukuhaasteita olivat kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 6, 1918-lukuhaaste, YA-lukuhaaste ja Halloween-lukuhaaste. Olin elämäni ensimmäistä kertaa järjestämässä lukuhaastetta, kun sain tehtäväkseni huolehtia klassikkohaaste osa seitsemästä. Samoihin aikoihin järjestin myös ensimmäistä kertaa lukumaratonin.

Alkavana vuonna 2019 osallistun jälleen kerran Helmet lukuhaasteeseen, sillä olen jäänyt siihen aivan koukkuun. Olen ollut osallistumisen suhteen kahden vaiheilla, jättäisinkö haasteen tällä kertaa väliin. Haaste vaikuttaa aika vaikealta. Lisäksi olen osallistunut siihen jo monta kertaa. Saa nähdä, miten lukeminen lähtee käyntiin. Päätin Lukujonossa -blogin innoittamana aloittaa oman henkilökohtaisen haasteeni lukea kirjoja kaikista maailman maista. Ajatuksena on lukea kirjoja, joiden kirjailija on kyseisestä maasta. Hienoa toki olisi, jos kirjan tapahtumat sijoittuisivat kyseiseen maahan, mutta en silti rajaa sisältöä tarkemmin. Lisään listaan myös kirjoja, joita olen ennen tätä hetkeä lukenut.

Luetut kirjat ja kirjatapahtumat

Luin vuoden aikana 57 kirjaa. Viime vuonna luin niitä 73 ja sitä edellisenä 75. Paras lukemani kirja oli Heidi Köngäksen Sandra. Koin sen vaikuttavaksi ja ajatuksia herättäväksi sekä ajankohtaiseksi. Osallistuin tänäkin vuonna kirjabloggaajan asemassa Helsingin kirjamessuille. Kävin myös Korjaamon dekkarilauantaissa sekä Bibbidi Bobbidi Book -blogin Minnan ja Lauran sekä Oma huone -podcastin Ullan ja Anniinan järjestämässä inspispäivässä, mikä siivitti ainakin instagram-tilini lentoon, kun innostuin kuvaamaan erilaisia kirjakuvia. Olin niin inspiroitunut, että huomasin bongaavani kirjoja jopa ulkomailla, kun vierailin Prahassa ystäväni kanssa. Ehdin myös kartuttaa muutamiin Helsingin kirjastoihin tutustumista. Minulla on nimittäin ollut haaveena vierailla kaikissa Helsingin kirjastoissa.

Goodreads

Loppuvuodesta loin viimein tunnukset Goodreadsiin, joten Unelmien aika -blogia voi seurata nyt myös sieltä. Want to read -lista on koukuttava! Siihen kerääntyy kuin itsestään kirjoja! Lista on myös hyvä Helmet lukuhaasteen apuri, sillä sinne voi laittaa muistiin mahdollisia haastekirjoja.

Toiveet vuodelle 2019

Toivoin vuosi sitten lukevani enemmän historiasta kertovia kirjoja. Halusin myös pitää lukemiseni monipuolisena. Saavutin tavoitteeni, sillä luin aika monta historiaan liittyvää tietokirjaa sekä historiallisia romaaneja. Helmet lukuhaaste piti huolen monipuolisesta lukupinosta.

Olisi ihanaa, jos moni uusi kirjabloggaaja, -grammaaja ja -twiittaaja innostuisi tekemään kirja-aiheisia videoita Kirjakultti -kanavalle. Muutenkin olisi mukavaa, jos kirjatubettaminen laajenisi Suomessa. Bibbidi Bobbidi Book -blogin Laura sai minut innostumaan äänikirjojen kuuntelusta, mitä olen joululomalla jo hieman aloitellut ja koukuttunut jo ihan täysillä. Toivoisin, että äänikirjojen kuuntelu jäisi osaksi elämääni ainakin tulevaksi vuodeksi. Podcasteja en olekaan kuunnellut vielä yhtään. Ehkä voisin tutustua myös niihin?

Toivoisin tulevan vuoden tuovan mukanaan jotain uutta ja yllättävää! Minusta on nimittäin ollut hauska koluta kirjablogiharrastus pohjia myöten ja testata, mitä kaikkea minun on siihen liittyen mahdollista tehdä.

Onnellista ja lukuisaa vuotta 2019! Toivottavasti teidänkin unelmanne saavat siivet alleen!

torstai 20. joulukuuta 2018

Suoritin Helmet lukuhaasteen (50/50)!

Joulukuussa luin Helmet lukuhaasteeseen kolme kirjaa.



Minä tein sen! Suoritin jo kolmannen kerran Helmet lukuhaasteen lukemalla jokaiseen haastekohtaan oman kirjansa! Jonkin aikaa näytti pahasti siltä, että tämän vuoden lukuhaaste olisi jäänyt yhtä kirjaa vaille vajaaksi. Minulle oli loppusuoralle jäänyt kaksi tietokirjaa luettavaksi. Luin niitä aika hitaasti pitkin syksyä. Ne olivat siitä huolimatta hurjan mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä.

En malta odottaa, että näen ensi vuoden lukuhaasteen 50 kohtaa! Ne julkaistaan tasan viikon päästä eli 27.12.2018! Aiotko osallistua Helmet lukuhaasteeseen 2019? Oletko yhtä koukussa kuin minä vai kenties jo kyllästynyt ja uusien haasteiden tarpeessa?


Joulukuussa haasteeseen lukemani kirjat:

34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
Arto Paasilinna: Maailman paras kylä

45. Palkittu tietokirja
Marjo Nurminen: Tiedon tyttäret

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja  
Jorma&Päivi Tuomi-Nikula: Nikolai II Suomen suuriruhtinas



Kaikki haasteeseen lukemani kirjat päivittyvät HelMet lukuhaaste 2018 sivulleni.

tiistai 18. joulukuuta 2018

Marjo Nurminen: Tiedon tyttäret



"Kuvamme menneisyydestä rakentuu tarinoista."

Nurminen, Marjo T.: Tiedon tyttäret. Oppineita eurooppalaisia naisia antiikista valistukseen.
Julkaistu: 2008
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 445

Kirjassa kerrotaan eri aikakausien eurooppalaisista oppineista naisista, jotka ovat olleet mukana kehittämässä länsimaista tiedettä. He ovat toimineet sekä itsenäisesti että avustavassa asemassa tiedemiehille. Naiset ovat tutkineet maailmaa ja kirjoittaneet aiheesta kirjeitä tai kirjoja. Sanotaan, että tieto on valtaa. Tietoa on perinteisesti jaettu hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa oleville miehille. Naiset ovat yleisimmin päässeet osallisiksi tiedosta isiensä, veljiensä tai puolisoidensa kautta. Naisten tehtäviksi on määritelty ensisijaisesti äitinä ja vaimona oleminen. Ei voi kuin pohtia, kuinka pitkällä tieteessä ja maailman ymmärtämisessä olisimme, jos toisiaan tasa-arvoisina arvostavat miehet ja naiset sekä eri kansat olisivat tehneet yhteistyötä jo aikojen alusta.

"Kauan sitten kuolleet ja unohdetut oppineet naiset nousevat unohduksista." (s.11)

Mielestäni on vaikea määritellä, kuka loppujen lopuksi keksi minkäkin asian ja kenen nimiin keksintö laitetaan. Esimerkiksi Maria Sibyla Merian (1647-1717) keksi metamorfoosin, mutta toisaalta se tiedettiin jo 500-luvun Bysantissa. Joissain tapauksissa keksijöitä on useita, kuten tiedettä harjoittava pariskunta, jolloin keksintö on laitettu miehen nimiin. Tiettyinä aikoina myös naisen itsenäinen keksintö laitettiin miehen nimiin. Mielestäni esimerkiksi kouluopetuksessa ihmisten nimien, vuosilukujen ja keksintöjen ulkoa opettelu on hivenen turhaa ja harhaanjohtavaa. Henkilökeskeisyydestä ja sankarimyyteistä voisi joissain tilanteissa siirtyä asiakeskeisyyteen, sillä usein ihmiset ovat tehneet yhteistyötä muiden ihmisten kanssa ja nojanneet sen hetkisen tutkimuksensa edellisiin tutkijoihin. Koulussa opittu historia on mielestäni vain yksi näkemys menneisyydestä. Todellisuudessa siitä on yhtä monta tulkintaa kuin on ollut kokijaa. Sitä paitsi historia on aina voittajien historiaa. Hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa olevat miehet ovat kirjoittaneet historian haluamaansa muotoon. He korostavat tiettyjä tapahtumia ihmiskunnan historiassa ja toteavat niiden olevan arvokkaita ja merkityksellisiä.

"Aate- ja oppihistoria on mitä suurimmassa määrin eliitin historiaa." (s.19)

Mielenkiintoista on huomata, kuinka eri aikakaudet ovat vaikuttaneet siihen, mitä kulloinkin on tutkittu. Tieteen täytyi tukea esimerkiksi uskontoa silloin, kun se oli vahvasti vallassa. Tieteen tulosten oli syytä tukea vallitsevia arvoja. Siitä täytyi siis olla hyötyä joko ajatusten vahvistajana tai varallisuuden lisääjänä. Tärkeää oli myös kilpailla muiden kansojen kanssa. Jokainen halusi myös korostaa itselleen merkityksellisiä asioita. Hämmentävää on ymmärtää, ettei ihmiskunta pyri tieteessä yhteiseen päämäärään. Tiede kulkee moniin suuntiin. Kokonaisvaltainen tieteen kehitys havaitaan vasta pitkän ajan kuluttua. Mieltä kutkuttavaa on ajatella, että tulevaisuudessa ihmiset saattavat pitää meidän ajattteluamme ja käsityksiämme maailmasta alkeellisina tai väärinä.

Jäin pohtimaan, onko naisista kertovaa historiaa järkevää kirjoittaa erikseen vai pitäisikö se mieluummin sulauttaa vallalla olevaan historiankirjoitukseen. Kirjassa esitetään, että historia pitäisi kirjoittaa kokonaan uusiksi. Olisi jännittävää lukea kyseisenlainen historiankirja! Toisaalta siinäkin voi olla omat ongelmansa. Kuka päättää ja miltä arvopohjalta, mitä asioita naisista ja miehistä tuodaan esille? Kuinka heidät kuvataan? Millainen yleiskuva sukupuolesta halutaan valittujen tarinoiden kautta luoda? Haluttaisiinko edelleen korostaa naisten ja miesten vastakkainasettelua? Mihin tämän hetken historian opetuksella tähdätään? Mitä lapsille halutaan opettaa? Mitä asioita halutaan menneisyydestä nostaa esille? On luultavasti mahdotonta tehdä sellaista historian opetusta, joka toteuttaisi kaikkien näkemystä. Onko kenties olemassa sellaista historian kurssia, jolla opetetaan kaksi eri näkemystä samasta tapahtumasta ja pohditaan sitä? Olisiko parempi opettaa lapsia ajattelemaan kuin syöttää heille niin sanottuja mukatotuuksia? Toki historiassa on olemassa selviä faktoja, mutta tapahtumien luonteesta voidaan olla eri mieltä. Historia on moniääninen ja muuttuvainen, eikä siitä ole olemassa yhtä ainoaa totuutta.

"Nykyisessa sukupuolten historiassa korostetaankin, että molemmat sukupuolet syntyvät ja ovat vallitsevien kulttuuristen käsitysten, yhteiskunnallisten arvojen ja käytäntöjen tuotteita." (s.16)

Kaikki tavallaan alkoi Aristoteleestä. Hän määritteli, että ihminen on rationaalinen eläin, jolla on järki, mutta naisilla järkeä on vajavaisesti. Naisilla on siten alempi ihmisarvo. Yhteiskunnallisesti oli hyvä, että nainen oli kuuliainen miehelle. Naisilla ei siis saanut olla tietoa eikä valtaa. Naisten hyveetkin olivat alempiarvoisia kuin miesten hyveet. Naiset olivat Aristoteleen mukaan heikkolahjaisempia tunneolentoja. Uskonto puolestaan sovitti sukupuolikäsitykset yhteen Raamatun oppien kanssa. Naisten aika kului lasten ja kodin hoidossa eikä sitä riittänyt opiskeluun. Heitä ei sitä paitsi edes päästetty yliopistoihin tai tieteellisiin seuroihin. Julkinen toiminta oli kiellettyä. Naisille ei muodostunut oppineen naisen mallia, joten naiset saattoivat pitää oppimaan pyrkivää naista kummallisena ja jopa heidän omaa asemaansa vaarantavana tekijänä. Vasta 1600-luvulla todettiin, ettei järki ole sidoksissa sukupuoleen. Samaan aikaan ensimmäiset naiset hyväksyttiin yliopistoihin opiskelemaan. Sitä ennen naimattomat naiset pystyivät opiskelemaan luostareissa. Naiset ovat saaneet harrastella tiedettä ja esittää mielipiteitään omalla paikallaan, mutta heitä ei ole otettu vakavasti. Naiset ovat useimmiten olleet ilmaisia apulaisia, kun taas samaa työtä tekevät miehet palkattuja ammattilaisia. Tärkein tehtävä oli oikeastaan miesten kestitseminen. Hämmästyttävää on saada tietää, kuinka Anna Maria Schurman (1607-1678) osallistui yliopiston luennolle professorin avustuksella omassa kopissaan verhon takana. Hulluinta on, että vielä 1900-luvun alussa yliopistoon pyrkivien naisten täytyi hakea niin sanottua erivapautta sukupuolestaan!

"- etteivät hovivelvollisuudet tai tapojen mukainen kasvatus, joka yleensä tuomitsee tytöt tietämättömyyteen, ole voineet estää Teitä tutkimasta kaikkia hyvä taiteita ja tieteitä-" (s.239)

Antiikin Kreikan klassisella kaudella (n.500-330 eKr) todettiin, että jumalat loivat naisen, sairaudet ja kuoleman rangaistukseksi miehelle. Toisaalta taas jumalissa ja patsaissa on ollut tärkeitä naishahmoja. Oppineisuuteen pyrkivistä naisista tehtiin pilaa esimerkiksi herjaavissa huvinäytelmissä. Heidän maineensa saatettiin pilata leimaamalla heidät prostituoiduiksi. Anna Komnena (1083-1148) kannatti koulutusta, jotta taikauskoisuus loppuisi. Olettaisin, että kansan uskomukset haluttiin säilyttää, jotta heitä olisi helpompi hallita ja jotta he pysyisivät niin sanotusti omalla paikallaan eivätkä kyseenalaistaisi vallitsevaa maailmantilannetta. Hämmentävää on, että oppineissakin piireissä vielä 1600-luvulla uskottiin yksisarvisiin ja merenneitoihin, jotka seikkailivat tietokirjoissa oikeasti olemassaolevien eläinten joukossa. Hildegard Bingeniläinen (1098-1179) oli kosmologiaa, lääketiedettä ja luonnonhistoriaa opiskellut abbedissa. Hän väitti tiedon tulevan näkyinä Jumalalta, jolloin hän ei hyökännyt auktoriteetteja vastaan. Yleisesti uskottiin, että Jumala oli säätänyt kullekin oman paikkansa. Kansaa yritettiin sivistää vain, jotta kristinusko vahvistuisi ja magia väistyisi.

Miksi miehillä on aina ollut tarve mystifioida ja alistaa nainen? 1300-luvulla miehiä kannustettiin ritarikulttuurin myötä vapaaseen rakkauteen ja naisten hylkäämiseen. Renessanssin uusplatonistinen filosofia estetisoi naisen passiiviseksi koriste-esineeksi. 1400-luvulla kannatettiin nuoren vaimon ottamista, sillä häntä oli helpompi hallita. Hänestä tuli silloin kuuliainen alamainen. Miehet toimivat vaimojensa holhoojina. 1500-luvulla äidinmaitoon ja kuukautisvereen viitattiin maagisina voimina, jolloin naiset ja etenkin kätilöt yhdistettiin noituuteen. Mielestäni on aivan kamalaa, että elämän yksi luonnollisimmista asioista - syntyminen - on saanut eri vuosisatoina mitä omituisempia piirteitä. Kristinuskon näkemys naista kohtaan oli avoimen vihamielinen. Sen mukaan synnytyskivut oli Jumalan rangaistus, joten kätilöiden tehtävä oli tehdä synnytyksestä mahdollisimman kivulias. Vauvoja on jopa kuollut sen vuoksi! Ja miettikää sitä, että mieslääkärit eivät voineet auttaa naisia vaikeissa synnytyksissä kirurgisin keinoin kuin lakanan takaa käsikopelolla, minkä johdosta naiset ja lapset usein menehtyivät! Ja naiset eivät voineet auttaa naisia, koska naiset eivät voineet opiskella lääkäreiksi! Mikä logiikka! Ja sekin vielä, että kätilö sai syyt niskoilleen, jos lapsi kuoli! Piste iin päälle itsenäisesti ammattiaan harjoittavat kätilöt saivat surkeaa palkkaa ja heitä kutsuttiin ammattilaisen sijasta apulaisiksi.

"Ainoa ammatti, jossa naisten katsottiin olevan kiistatta ammattilaisia, oli prostituutio." (s.200)

Naisten asema on siis riippunut ajasta ja asuinpaikasta. Naiset ovat yleisimmin hallinneet arkitiedon. He ovat esimerkiksi perehtyneet kemiaan värjätessään kankaita ja säilöessään elintarvikkeita. Kirja herätti pohtimaan, onko tosiaan niin, että naiset on aina suljettu kaiken tiedon ulkopuolelle. Mitä on tieto? Mitä tietoa on arvostettu? Antaako kaikki tieto valtaa vai vain tietynlainen tieto? Miksi arvostamme vain sellaista tietoa, mikä on ollut pitkään miesten vallassa? Miksi arkitieto, joka on kuulunut naisten tietotaitoon, ei ole yhtä arvostettua ja haluttua? Koska sillä ei saa taloudellista tai poliittista valtaa, joten se on hyödytöntä? Onko vallan saaminen kunnioitettava arvo? Miksi emme voi pyrkiä yhteistyöhön? Koska toisten kansojen arvopohja on täysin ristiriitainen omamme kanssa? Koska jonkun on pakko olla vallassa? Voisi myös pohtia, olisiko maailma erilainen, jos kaikki tapahtumat olisivat menneet naisten mukaan? Olisiko naisen määritelmä edellleen joko äiti, uhri, vaimo, neitsyt tai noita? Sitä paitsi miksi ihminen ei voi olla moninainen? Miksi jotkut ominaisuudet joko nostavat tai laskevat ihmisen arvoa?

"Tieto kasvaa vuorovaikutuksesta." (s.405)

Kirja sai miettimään, millaista elämä oli aikojen alussa. Oliko elämä mukavaa ja tyydyttävää, ja järjestelmä ihmisistä ihan hyvä ja toimiva? Kirjassa käytetään provosoivia sanoja, kuten että miehet olivat naisia kohtaan mielivaltaisia ja että naiset olivat miesten varjossa. Tyypillisesti miehille kuuluvassa ammatissa toimivaa naista kuvataan etuoikeutettuna. Tietenkin on epäreilua, jos naiset eivät voineet sukupuolensa vuoksi saada taloudellista tai poliittista valtaa, mutta jos ajatellaan yksilötasoa niin sallittiinko miesten harjoittaa myöskään naisille kuuluvia ammatteja. Tekstiä on paikoitellen ahdistavaa lukea, sillä se uhriuttaa naisia. Voimmeko me tietää, mitä entisaikojen ihmiset ajattelivat vallitsevasta kulttuurista? Harva osasi kirjoittaa säilyttääkseen ajatuksensa jälkipolville.

"Toisaalta hänen valintansa ei ehkä kuitenkaan ollut täysin hänen omissa käsissään." (s.383) 


Helmet lukuhaaste 2018: 45. Palkittu tietokirja

maanantai 17. joulukuuta 2018

Jorma&Päivi Tuomi-Nikula: Nikolai II Suomen suuriruhtinas



"Sinun on ymmärrettävä,
että asemasi velvoittaa sinua."

Tuomi-Nikula, Jorma&Päivi: Nikolai II Suomen suuriruhtinas
Julkaistu: 2010
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Atena Kustannus Oy
Sivumäärä: 283


Hallitsija huolehtii kansan turvallisuudesta, joten kansan tulee olla kiitollinen hänelle ja iloita hänen perillisestään, joka jatkaa hallitsemista ja turvallisuuden säilyttämistä.

Nikolai II syntyi 18.5.1868. Häntä kuvailtiin hennoksi, hiljaiseksi ja huolettomaksi lapseksi. Hänestä kasvoi hyvä, vaikkakin ikävystynyt oppilas, joka opiskeli tullakseen hallitsijaksi. Nikolain elämän ensimmäinen tragedia tapahtui 13.3.1881, jolloin hänen isoisänsä Aleksanteri II kuoli pommi-iskussa. Vuoden päästä hän astui asepalvelukseen, mikä kiinnosti häntä erityisesti. Vapaa-ajallaan nuori mies kävi teatterissa, metsästämässä, katselemassa nähtävyyksiä ja juhlimassa. Hänellä oli useita ihastuksia, joista kuuluisin oli balettitanssijatar Matilda Ksesinskaja. Nikolai tapasi tulevan puolisonsa Alicen eräissä häissä vuonna 1884. He menivät pitkällisten suostuttelujen jälkeen kihloihin vuonna 1894. Alicen isoäiti Englannin kuningatar Viktoria ei oikein ollut innostunut avioliittosuunnitelmasta, mutta toisaalta ei ollut Nikolain vanhemmatkaan. Alicea puolestaan ahdisti uskonnon vaihtaminen ortodiksiseksi. Nikolain elämän toinen tragedia tapahtui 1891, kun hänet yritettiin murhata Japanissa, ja kolmas 1894, kun hänen isänsä Aleksanteri III kuoli. Nikolai ja Alice avioituivat viikko hautajaisten jälkeen. Ihmiset toivoivat uuden aikakauden alkaneen. Pariskunnalle syntyi esikoinen vuonna 1895. Kruunajaisia vietettiin 1896. Kansalle jaettiin sen kunniaksi herkkuja, mutta pahaksi onneksi 1300 ihmistä tallautui vilskeessä hengiltä. Köyhille jaettiin ruoka-avustusta ja rahalahjoituksia ja vankeja vapautettiin. Pariskunta vieraili eri maissa, joista Ranska oli selkeä liittolainen, kun taas Saksa huokui sotaan varustautumista.

"Säilytä itsevaltius muistaen, että sinulla on vastuu alamaistesi kohtalosta Kaikkivaltiaan edessä. Kuuntele jokaista, siinä ei ole mitään häpeällistä, mutta tottele vain itseäsi ja omaatuntoasi. Ulkopolitiikassa varjele riippumatonta asemaa." (s.45-46)

Suomessa oli totuttu arvostamaan hallitsijoita, mutta ääni muuttui kellossa, kun Nikolai II alkoi sortaa suomalaisia. Alkoi suomalaisten ja venäläisten nokittelu. Vuonna 1896 kiellettiin kaikki muut paitsi Venäjän lippu. Vuonna 1898 Suomen kenraalikuvernööriksi määrättiin Bobrikov, jonka tavoitteena oli venäläistää Suomi, jotta se ei haluaisi irtautua, vaan pysyä tulevassa sodassa Venäjän puolella. Helmikuun manifestissa todettiin, että hallitsija sai päättää valtiopäivien ohi, jos asia koski Venäjän ja Suomen yhteisiä asioita. Suomalaiset keräsivät adresseja, joissa oli kuuluisia eurooppalaisia nimiä, mutta Nikolai II ei ottanut niistä yhtään vastaan. Suomi ryhtyi propagandasotaan lehdistön, musiikin ja taiteen keinoin. Suomalaiset pyrkivät nostattamaan kulttuurista itsetuntoa ja korostamaan Suomelle suopeita hallitsijoita. Vuonna 1901 lakkautettiin Suomen sotalaitos. Kaikkialla järjestettiin mielenosoituksia ja lakkoja sekä perustettiin salaisia taistelujärjestöjä. Ihmisistä oli tullut vallankumouksellisia ja terroristeja. Venäjä puolestaan karkotti ihmisiä Siperiaan. Vuonna 1903 Nikolai II vainosi Bessarabiassa juutalaisia, ja vuonna 1905 hävisi sodan Japanille. 16.6.1904 Eugen Schauman ampui Bobrikovin, joka kuoli myöhemmin vammoihinsa. Maa vilisi salaisia agentteja. Kukaan ei oikein tiennyt, kumpi puoli oikeasti teki mitäkin tekoja. Vuonna 1906 naisille myönnettiin äänioikeus, kun naiset uhkasivat yleislakolla. Ihmiset kieltäytyivät yhteistyöstä uuden kenraalikuvernöörin kanssa. Asioita ratkottiin lakoilla, terrorilla ja murhilla. Suojeluskuntalaiset ja punakaartilaiset alkoivat toimia toisiaan vastaan. Venäjän vallankumousjohtaja V.I. Lenin piilotteli Suomessa. Vuonna 1909 määrättiin 10 miljoonan markan maksu vastineeksi siitä, että suomalaiset miehet eivät joutuneet palvelemaan Venäjän armeijassa. Viipurin lääni yritettiin liittää Venäjään. Suomalaiset juhlivat 100 vuotta sitten käydyn sodan sotavoittoja venäläisistä ja pystyttivät voittopaikoille patsaita. Vuonna 1910 tuli voimaan yhdenvertaisuuslaki, jonka mukaan venäläiset saivat samat oikeudet kuin suomalaiset. Venäläiset juhlivat Viipurin 200 vuotista valloitusjuhlaa. Tukholman olympialaisissa suomalaisilla oli oma joukkue.

"Niinpä suomalaisten saavutettua keihäänheitossa kolmoisvoiton nousi stadionin lippusalkoihin kolme Venäjän lippua ja kunkin alle sininvalkoinen viiri." (s.176)

Nikolai II ajatteli Suomen tilanteen sijasta mieluummin kruununperillisen puuttumista, sillä hänelle oli syntynyt neljä tytärtä. Alice joutui turvautumaan yksinkertaiseen ja Jumalalle sopivaan elämään sekä tietäjiin ja velhoihin saadakseen viimein pojan. Aleksei syntyikin vuonna 1904, mutta hänelle todettiin hemofilia. Niin sanottu pyhä mies, Grigori Rasputin, saapui parahiksi paikalle auttamaan perhettä. Nikolai II oli alituisessa vaarassa, sillä hänet yritettiin kaiken aikaa murhata. Häntä pidettiin kyvyttömänä hoitamaan Venäjän asioita. Alicea puolestaan kuvailtiin taantumukselliseksi. Vuonna 1914 Saksa julisti Venäjälle sodan. Osa suomalaisista hoiti venäläisiä haavoittuneita ja tuotti tehtaissaan sotatarvikkeita, kun taas osa auttoi Saksaa vakoilemalla ja sabotoimalla venäkäisten sotakalustoa. Suomalaisia lähti kokonaisvaltaisen venäläistämisen uhan alla Saksaan sotilaskoulutukseen. Vuonna 1915 Nikolai II julisti itsensä armeijan ylipäälliköksi. Alice kaappasi sillä välin pikku hiljaa vallan. Nikolain suku puolestaan olisi halunnut kaapata Alicelta vallan. Vuonna 1916 murhattiin Rasputin, ja vuonna 1917 alkoi helmikuun vallankumous. Nikolai allekirjoitti eroilmoituksen ja siirsi vallan veljelleen Mihailille, joka kieltäytyi kunniasta. Venäjällä nousi valtaan väliaikainen hallitus. Keisarillinen perhe siirrettiin Tsarskoje Seloon, jossa he olivat sekä vankeina että turvapaikassa. Heitä pilkattiin ja kiusattiin, sillä he olivat nyt tavallisia kansalaisia, vaikkakin heillä oli edelleen mukanaan palveluskunta ja opettajat. Heidät siirrettiin Tobolskin kuvernöörin taloon, vaikka todennäköisesti he alun perin yrittivät pakoon ulkomaille. Marraskuussa 1917 Lenin ja bolsevikit nousivat valtaan. Suomi erotettiin muutaman muun maan ohella Venäjästä. Vuonna 1918 keisarillinen perhe sai uudet vartijat ja joutui muuttamaan Ipatjevin taloon, jossa heidät teloitettiin bolsevikkien toimesta ilman oikeudenkäyntiä 17.7.1918.

"Mitä ikinä tapahtuukaan, taivun hänen tahtoonsa tietäen ja tuntien, ettei minulla ole koskaan ollut muuta päämäärää kuin palvella maata, jonka Hän on minulle uskonut." (s.271)

Nikolaista tulee kirjaa lukiessa sellainen kuva, että hän ei olisi koskaan halunnut olla hallitsija. Hän viihtyi parhaiten perheen ja harrastusten parissa sekä lomilla. Tämän vuoksi hän antoi tärkeiden päätösten teon ensin äidilleen ja sitten vaimolleen ja virkamiehille. Kirjasta välittyy kuva miehestä, joka näytteli koko elämänsä jotain, mitä hän ei koskaan ollut. Hänen käytöksensä oli tarkoin harkittua. Hän oli kohteliaan kiinnostunut, tasapuolinen ja arvokas. Kukaan ei saanut hänen todellisesta persoonallisuudestaan selvää. Hän vaikutti ihmiseltä, joka eli omassa kuplassaan, rakasti sotaleikkejä - vaikka ei ollut niissä hyvä ja uskoi vankkumattomasti ortodoksiseen Jumalaan. Nikolai on saanut luonnehdinnat verisyydestä ja heikkotahtoisuudesta. Hän ei ollut kovin luotettava, sillä hän väitti kasvokkain olevansa samaa mieltä, mutta hetken päästä toimikin aivan päinvastoin kuin oli juuri keskusteltu. Ihmiset eivät toki ole muuttumattomia, vaan toimivat eri tilanteissa eri tavalla oppiessaan uusia asioita ja kehittäessään näkemyksiään suuntaan tai toiseen. He voivat toimia myös painostuksesta tai omien oikkujensa mukaan. Nikolain äitiä, Dagmaria, kuvataan suomalaisten ystävänä, joka loppuun asti yritti saada poikansa pään kääntymään Suomea alistavien päätösten suhteen.

"Minun on tunnustettava, että joskus kyyneleet kiertyvät silmiini ajatellessani, miten rauhallista ja ihmeellistä elämää olisin voinut elää vielä monta vuotta, ellei Isä olisi kuollut!" (s.53)


Helmet lukuhaaste 2018: 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja 

lauantai 15. joulukuuta 2018

Arto Paasilinna: Maailman paras kylä



"- Vai meinaat rakennuttaa kirkon."

Paasilinna, Arto: Maailman paras kylä
Julkaistu: 1992
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 322


Asser Toropaisen viimeinen toive on, että hänen omaisuudellaan rakennettaisiin kirkko. Hänen pojanpoikansa Eemeli ryhtyy puuhaan isoisän kuoleman jälkeen. Ensin kirkolle täytyy tehdä pohjakaava ja löytää sopiva paikka Asserin lukuisilta mailta. Sopimusasioista ei niin välitetä, mikä johtaakin viranomaisten paikalle tuloon, mikä taas johtaa mielenosoittajien esiinmarssiin. Lumipallo lähtee vierimään, minkä seurauksena rakentuvan kirkon ympärille alkaa kasvaa jotain ennennäkemätöntä. Rakennuspuuhien lisäksi Eemeli ehtii vierailla ulkomailla ja sekaantua erinäisiin poliittisiinkin seikkoihin. Vielä kun lisätään sota ja luonnonkatastrofit mukaan kuvioon niin täysi sekameteli on taattu.

"- Kirkko ei mene konkurssiin.
- Vaan jos tulee joku, joka tuikkaa sinun kirkkosi tuleen?
- Minkäs teet. Nosta vakuutusrahat ja rakenna uusi." (s.10)

Tarina oli mitä mielikuvituksekkain. Se sisälsi paljon mustaa huumoria ja erikoisia sattumuksia. Eniten ihmetytti ja nauratti, voisiko kyseisenlainen tilanne oikeasti olla mahdollista. Ihmiset kuvattiin liikuttavan yksinkertaisiksi, periksiantamattomiksi ja omaa rauhaa rakastaviksi sekä yksinkertaista elämää eläviksi. Kaikki oli heille mutkatonta. He eivät turhaan pysähtyneet ajattelemaan, vaan tarttuivat muitta mutkitta toimeen. He eivät oikeastaan pelänneet mitään, vaan ottivat tulevan vastaan sellaisenaan. Elämä jatkui, vaikka maailma muuttui ympärillä.

"Mistähän voisi hankkia lisää haudattavia? Paljonhan ihmisiä kuolee, ei sen puoleen. Eemeli kuitenkin arveli, että omaiset ovat sen verran kiintyneitä sukulaistensa ruumiisiin, että tuskin luovuttavat niitä yksityisiin tarkoituksiin, eivät ainakaan ilmaiseksi." (s.44)


Helmet lukuhaaste 2018: 34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta

tiistai 4. joulukuuta 2018

Jan Holmberg; Minna Salakari: Hetki unelmille - elämää MS-taudin kanssa



Tämä blogiteksti on tehty kaupallisessa yhteistyössä Suomen MS-hoitajat ry:n kanssa.

"Mistä sinä unelmoit?"

Holmberg, Jan; Salakari, Minna: Hetki unelmille - elämää MS-taudin kanssa
Julkaistu: 2018
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: BoD - Books on Demand
Kuvittaja: Annastiina Mäkitalo
Sivumäärä: 114

Mistä Sinä unelmoit? Siintääkö tulevaisuudessasi haaveiden opiskelupaikka, unelmahäät, suurperhe, johtajan paikalle edennyt ura vai maailmanympärysmatka? Unelmoitko kenties arkisista asioista kuten hyvästä kirjasta takkatulen äärellä tai pitkästä lenkistä koiran kanssa? Muuttuisivatko unelmasi, jos saisit tietää olevasi vakavasti ja parantumattomasti pitkäaikaissairas? Hylkäisitkö haaveesi, jos saisit diagnoosin MS-taudista?

Suomen MS-hoitajat ry:n 20 vuotista työtä juhlistava kirja ´Hetki unelmille - elämää MS-taudin kanssa´ sisältää kahdentoista erilaisen ihmisen tarinan siitä, millaista on elää MS-taudin kanssa ja millaisia unelmia elämään sisältyy. Jokaisen elämään mahtuu sekä arkisia että isompia haaveita omasta elämänvaiheesta ja fyysisestä kunnosta riippuen. Hauskaa on myös lähteä haavematkalle tilanteisiin, joita on mukava kuvitella, vaikka niitä ei todellisuudessa voisikaan saavuttaa.

Tarinoista huokuu halu elää hetkessä ja löytää itselle sopivaa mielekästä tekemistä, mikä veisi ajatukset välillä pois sairauden oireista. Omia mielenkiinnonkohteita kannattaa vaalia eikä tehdä vain sitä, mitä niin sanotusti pitäisi tehdä tai mitä muut painostavat tekemään. Muiden ajatuksilla ja mielipiteillä ei ole merkitystä. Muutenkaan unelmia ei voi arvottaa. Toisen suuri unelma voi olla toiselle pieni ja vähäpätöinen, mutta se ei silti tarkoita sitä, ettei se olisi unelmoijalle itselleen kaikista kallein. Olisikin tärkeää, että kaikki hyväksyisivät toisensa ja auttaisivat toisiaan. Tarinoista välittyy halu kannustaa ihmisiä kohtelemaan toisiaan positiivisesti.

"Kaikella on tarkoitus, eikä unelmointia kannata unohtaa." (s.44)

Surullista on lukea tarinoita siitä, kuinka sairastuminen on pakko salata. Ihmiset eivät voi olla avoimia sairaudestaan työpaikan menetyksen tai muiden ihmisten negatiivisen tai jopa kateellisen suhtautumisen pelossa. Sairaudestaan avoimesti kertoneet ovat saattaneet menettää aviopuolisonsa tai ystävänsä, jotka ovat lähteneet karkuun, kun eivät ole osanneet käsitellä asiaa. Tilanteista lukeminen saa raivostumaan. Voiko kukaan kuvitella, miltä tuntuisi, jos työkaveri toteaisi, että haluaisi myös sairastaa MS-tautia, jotta saisi yhtä pitkät sairauslomat? Luuleeko hän todella, että pitkäaikaissairas vain teeskentelee oireitaan ja huvittelee sairausloman aikana? Todellisuudessa hän todennäköisesti makaa kipuillen vuoteessa ja yrittää selviytyä siitä, että saisi sinä päivänä edes hampaansa pestyä. Itse en voi mitenkään ymmärtää ihmisiä, jotka kiusaavat tai syrjivät toisia. Kunpa maailmassa olisi enemmän ymmärrystä.

"MS-tauti ei ole syy jättää elämää elämättä." (s.60)

Tarinoita lukiessa jää sellainen olo, että ihmiset ovat sinnikkäitä sisupusseja, jotka eivät hevillä luovuta tai suostu ajattelemaan olevansa sairaita. Moni haluaisi tehdä asioita edelleen samalla tavalla kuin aina ennenkin. On ihan sallittua ja järkevääkin kuunnella omaa kehoaan ja jaksamista eikä kaiken uhalla painaa täysillä eteenpäin. Olisi hienoa, jos voisi antaa itselleen armoa ja elää omaan tahtiin, sillä työt eivät maailmasta tekemällä lopu. Ihmisen tulisi hyväksyä epäjärjestys ympärillään ja mennä terveys edellä. Itsestä huolehtimisen pitäisi tulla aina ensin, sillä vasta sitten pystyy huolehtimaan muista. Aina ei tarvitse jaksaa.

"- osaa nauttia asioista, jotka edistävät hyvinvointia ja hyvää elämää." (s.104)

Epävarmassa elämäntilanteessa ja muiden ihmisten mielipiteiden tulilinjalla ihmistä kannattelee huumori, läheiset ystävät ja perhe sekä oma voimaannuttava ajattelu. Kuntoutuksesta ja vertaistuesta löytyy monille apua. Tärkeintä on tilanteen hyväksyminen ja oman kehon kuuntelemisen taito.

Omia unelmiaan kannattaa elää tänään, sillä koskaan ei voi tietää, mitä sairaus huomenna tuo tullessaan. Ohje pätee ihan kaikkiin ihmisiin. Unelmia ei kannata lykätä johonkin tulevaisuuden ajankohtaan, sillä sitä hetkeä ei välttämättä koskaan tule. Unelmien eteen kannattaa tehdä töitä heti.

"Yksi unelma voi muuttaa koko elämän." (s.7)

Eletään hyvää, unelmien elämää - mitä ikinä se kullakin pitää sisällään!

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Teatterin aika: Kaasua, komisario Palmu!

© Helsingin Kaupunginteatteri

Pääsin Helsingin kaupunginteatterilta saadulla kutsuvieraslipulla Kaasua, komisario Palmu! -näytelmän ensi-iltaan torstaina 29.11.2018. Komisario Palmu saa ratkottavakseen rouva Skrofin murhan. Taitamaton rikostutkija olisi voinut luulla, että rouva oli vain unohtanut kaasuhanan päälle ja ottanut unilääkkeen mennäkseen nukkumaan. Rouvan vuoteen jalkopäässä kuolleena makaava koira paljastaa kaiken. Komisario Palmu sekä etsivät Kokki ja Virta alkavat kuulustella epäiltyjä. Kuka on syyllinen? Onko se unilääkkeen määrännyt tohtori Markkola, itsel- eh seurakunnalleen rahalahjoitusta toivova saarnaaja Mustapää, testamentin toimeenpanosta vastaava tuomari Lanne, alistettu tytär Kirsti Skrof, tyttären kanssa naimisiin määrätty Kaarle Lankela, edellisen kanssa suhteessa ollut laulajatar Iiri Salmia vai Kaarlen kanssa asuva taiteilija Kurt Kuurna?

© Helsingin Kaupunginteatteri

Näytelmä oli elokuvamainen. Kuulusteltavien muistellessa menneitä tapahtumia talon seinään heijastui mustavalkoista videokuvaa. Vanhahtava Helsinki nousi esiin etenkin, kun jazz-yhtye alkoi soittaa ja Vuokko Hovattan näyttelemä laulajatar esiintyä diivan elkein. Puvustus ja rekvisiitta tukivat tunnelmaa. Kuurnan ja Kirstin hahmoja sen sijaan oli käsiohjelman mukaan modernisoitu. Kuurna nousikin illan päätähdeksi. Hahmo oli näyttävä ja varasti oikeastaan koko shown. Miiko Toiviainen eli ja hengitti hahmoaan. Vaikutuksen teki myös Heikki Ranta etsivä Virtana, jonka koko olemus huokui nuorta viattomuutta. Etsivä ihastui punastellen milloin kehenkin kuulusteltavaan naiseen ja halusi tehdä kaiken ohjekirjan mukaan. Komisario Palmu tokaisi etsivän olevan vain ymmärtämätön ylioppilas. Roolissaan vakuuttava oli myös Jouko Klemettilä. Saarnaajan hiusten silottelua sai katsoa inhoten ja kyseenalaisia toimia kuunnella kiukusta kihisten, vaikkakin moni yleisöstä ratkesikin kuuluvaan nauruun aina hänen puheitaan kuunnellessaan.

© Helsingin Kaupunginteatteri

Väliajalla ihmiset keskustelivat siitä, kuka heidän mielestään on murhaaja. Onneksi kukaan ei ainakaan minun kuulteni paljastanut tietojaan, sillä en ole lukenut kyseistä Mika Waltarin kirjaa enkä nähnyt kirjojen pohjalta tehtyjä elokuvia. Ihmiset keskustelivat myös siitä, kuinka näytelmä oli paljon parempi kuin Puntila, joka heidän mielestään oli päätöntä koheltamista.

Pidin näytelmästä kaiken kaikkiaan erittäin paljon. Ajoittain putosin hieman kärryiltä, sillä huomasin rytmityksen ja kohtausten vaihdosten vielä paikoitellen ontuvan. Olisikin hauskaa, jos näytelmän voisi nähdä vielä uudestaan, sillä usein käy niin, että näytelmä hioutuu paremmaksi ajan myötä.

Näytelmän loppuaplodien aikana yleisö nousi seisomaan ja osoitti suosiotaan katsomossa istuneelle elokuvaohjaajalle Matti Kassilalle.

lauantai 1. joulukuuta 2018

Helmet lukuhaaste 47/50

Marraskuussa luin Helmet lukuhaasteeseen kaksi kirjaa.



Loppukirin aika! Vielä puuttuu kolme kirjaa! Olen jo lukemassa kahta kirjaa, joten olen varovaisen toiveikas, että ehdin suorittaa lukuhaasteen ennen vuoden loppua. Tässä vaiheessa vuotta ajatukset siintävät jo uuden lukuhaasteen puoleen. Ajattelin, että voisin pitää välivuoden, mutta Helmet lukuhaaste on niin koukuttava, että en taida pystyä. En malta odottaa, millainen viidenkymmenen kirjan lista löytyy ensi vuoden Helmet lukuhaasteesta!


Marraskuussa haasteeseen lukemani kirjat:

10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja
Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo

35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja
Ilmar Taska: Pobeda 1946


Kaikki haasteeseen lukemani kirjat päivittyvät HelMet lukuhaaste 2018 sivulleni.

tiistai 27. marraskuuta 2018

Kansallisbaletin taianomainen Tuhkimo

© Suomen kansallisbaletti, Roosa Oksaharju
Onko maailmassa tilaa unelmille silloin, kun omat vanhemmat nukkuvat pois, äitipuoli alistaa palvelijan asemaan ja sisarpuolet kiusaavat minkä ehtivät? Hyvien ja taianomaisten ystävien tuella kuka tahansa voi lopulta saavuttaa mitä tahansa!

Kävin lauantaina 24.11.2018 Suomen kansallisbaletissa katsomassa Tuhkimo -baletin. Pääsin tilaisuuteen pyytämälläni ilmaisella medialipulla. Kävin noin vuosi sitten elämäni ensimmäistä kertaa baletissa, joten tämä kerta oli siten järjestyksessään toinen. Olin sitä ennen käynyt avointen ovien tapahtumassa, jossa sai tutustua balettitanssijoiden harjoituksiin ja käydä kurkistamassa kulissien taakse.

© Suomen kansallisbaletti, Roosa Oksaharju
Baletti kuvasi onnistuneesti Tuhkimon surullista ja epäoikeudenmukaista kohtelua. Siinä käytiin läpi kaikki tarinan tärkeät tapahtumat kurpitsavaunuista tanssiaisiin sekä kengän sovituksesta onnelliseen loppuun. Musiikki oli haikeaa ja lavasteet harmaansävyiset. Ihastuin etenkin tähtitaivaaseen ja tanssiaisten violettiin puvustukseen. Muutenkin asut olivat erittäin kauniita. Kaunein ja runsain puku oli ehdottomasti hyvällä haltijattarella. Hänen ensimmäinen ilmestymisensä lavalle köyhänä naisena oli vaikuttava. Hengähdin hämmästyksestä yhteen ääneen vierustovereideni kanssa, sillä selvästi moni muukaan ei ollut ollenkaan huomannut, missä välissä nainen oli astunut lavalle. Hän vain ilmestyi siihen kuin taiottuna!

Baletin maailma vei ajoittain ajatukset Halloween tunnelmiin kurpitsoineen, tummasävyisine vaatteineen ja öisine tanssiaisineen. Nautin suunnattomasti hivenen aavemaisista koreografioista, joissa jokaisella tanssijalla oli oma tärkeä roolinsa. Uppouduin ihastelemaan taidokasta liikkeiden ja musiikin yhteensovittamista sekä tanssijoiden kauniita kädenliikkeitä ja varmoja askelia.

© Suomen kansallisbaletti, Mirka Kleemola
Huomasin baletin aikana palaavani ajatuksissani lapsuuden hetkiin. Rakastuin ensimmäistä kertaa balettiin katsellessani lapsena Pikku prinsessa -elokuvaa, jossa Shirley Temple esitti balettinumeron. Ihastelin tuolloin valkoisia balettiasuja ja taidokkaita muodostelmia, joihin tanssijat asettautuivat. Hengähdin ihastuksesta, kun lavalle asteli samankaltainen balettitanssijoiden ryhmä. Taisi silmiini tulla muutama onnenkyynelkin. Toinen suosikkielokuvani oli Disneyn Tuhkimo, jossa parasta olivat lukuisat eläinystävät. Olin tästä nostalgisesta syystä iloinen, kun sammakko, sisiliskot ja hiiret astelivat esiin. Mielestäni eläinhahmoja olisi voinut olla baletissa enemmänkin, sillä niiden omintakeista liikehdintää oli hauska katsella.

Päivänäytöksen katsomossa istui runsaasti lapsia. Aika pian toisen väliajan jälkeen kuulin erään pienen katsojan tokaisevan: "Joko on kohta taas väliaika." Monet naurahtelivat iloisina kommentille. Muutenkin lasten innokkuutta oli hauska seurata sivusta. Baletissa käyminen oli heille kokonaisvaltainen kokemus. Tytöillä oli yllään prinsessamekot ja korkeat nutturakampaukset ja pojilla kauluspaidat ja suitut hiukset. Kaikki tapittivat katsomossa hiiren hiljaa lumoavaa näkymää ja maistelivat väliajalla herkullisia leivoksia. He eivät malttaneet kotiinlähdön koittaessa olla hypähtelemättä ilosta, vaikka vanhemmat heille muistuttelivat, että he ovat nyt oopperatalossa, jossa ei ole soveliasta juoksennella.

© Suomen kansallisbaletti, Mirka Kleemola
Baletin yleistunnelma oli haikean romanttinen. Huumoria mukaan toivat Tuhkimon ilkeät sisarpuolet, joista toinen esitti huvittavia tanssinumeroita ja toinen juoksenteli herkkujen perässä ja hypähteli varoittamatta milloin kenenkin reppuselkään. Epäkorrektisti käyttäytyviä siskoksia totta tosiaan! Tanssijat saivatkin lopussa raikuvat aplodit naurahdusten kera, sillä he olivat selvästi antaneet rooleilleen kaikkensa.

Loppukumarrusten aikana takaani kuului kuiskaus, jossa toivottiin, että pikkuhiiretkin olisivat tulleet ottamaan aplodit vastaan. Ehkä pienet balettitanssijat olivat lähteneet kotiin jo toisen väliajan aikana.


torstai 15. marraskuuta 2018

Ilmar Taska: Pobeda 1946



"Me kaikki olemme koko ajan vaarassa"

Taska, Ilmar: Pobeda 1946
Julkaistu: 2017
Alkuperäinen julkaisu: 2016
Alkuperäinen nimi: Pobeda 1946
Mistä maasta: Viro
Suomentanut: Jouko Vanhanen
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 315


Tallinnassa eletään vuotta 1946. Toinen maailmansota on ohi, mutta se ei tarkoita virolaisille rauhaa, vaan Neuvostoliiton miehitystä. Kaupunkiin virtaa uusia asukkaita jopa kaukaa Keski-Aasiasta. Tavoitteena on sekoittaa verta, jotta virolaisten kansallistunto häviäisi. Laulaja Johanna kävelee pitkin likaisia, romuja täynnä olevia katuja, joilla liikkuu sekä varkaita että kerjääviä sotainvalideja. Panderollit julistavat kommunistisia iskulauseita ja Stalin katselee tyynenä muotokuvistaan. Kovaäänisistä kuuluu marssimusiikkia. Johanna vilkuilee varuillaan ympärilleen ja päivittelee maan rappioitunutta tilaa. Hän haaveilee sotaa edeltävästä ajasta, jolloin hän sai loistaa teatterin lavalla häikäisevissä päärooleissa, pukeutua kalliisiin asuihin ja viettää bridge-iltoja muun eliitin seurassa. Nyt teatteri on pommitettu maan tasalle ja porvarilliset aatteet kielletty. Ihmisiä kaapataan autoihin, ja lapsia viedään lastenkoteihin oppimaan uuden maan tavoille. Heitä liikkuu myös vapaina katupoikina, jotka ryöstävät ja raiskaavat naisia. Huhutaan, että torilla myydään makkaraa, joka on tehty ihmisen lihasta. Rautainen esirippu on laskeutunut eikä pakeneminen tule kysymykseenkään. Länteen menevät laivat ammutaan surutta upoksiin. Kaikkialla vilisee kätyreitä, joiden tavoitteena on likvidoida kansanviholliset. Salainen poliisi tekee kotietsintöjä ja värvää lisää vakoilijoita. Miehiä vangitaan ja teloitetaan - tai heitä vain yksinkertaisesti katoaa. Ihmisiä lisätään mielivaltaisesti karkotettavien listoille. Joka paikkaan on istutettu mikrofoneja ja kameroita. Puhelinlinjat on suljettu.

"Miten he eivät tajua, että maailma on jo jaettu? Kaikki voittajat ovat saaneet oman palasensa. Ja Viro on niin pieni palanen, ettei kukaan lähde sen takia uudestaan sotimaan." (s.123)

Valtion turvallisuuspalveluun kuuluva mies ajaa Pobedansa pienen pojan eteen. Hän on helposti johdateltavissa lapsekkuutensa vuoksi eikä hän osaa pelätä vierasta setää, vaikka äiti on häntä asiasta varoitellut. Poika ei myös muista äidin kieltoa olla puhumatta kotiin piilotetusta isästä, joka on Viron itsenäistymisen kannattaja, toisin sanoen kansanvihollinen. Toisaalta äiti ei itsekään muista omia neuvojaan olla luottamatta vieraisiin setiin. Mutta eivät sedätkään aina osaa olla varovaisia, sillä kukaan ei ole koskaan turvassa. Mahtavat herratkin saatetaan pudottaa palliltaan.

"Haluaako tuo mies nyt, että minä auttaisin häntä laatimaan uusia nimilistoja?" (s.85)

Karkaileva ja tottelematon poika lähtee etsimään paikkaansa maailmassa aloittaen lastenkodista ja päätyen Moskovaan asti. Hänelle on tärkeää, että hän saa tehdä sitä, mistä tykkää. Toisaalta häntä kiehtovat myös seikkailut. Puheliaasta ja naiivista pojasta kasvaa kokemusten myötä elämää paremmin ymmärtävä nuori mies. Minusta olisi mielenkiintoista lukea jatko-osa, jossa kerrottaisiin, mitä hän olisi ajatellut siihen aikaan, kun Neuvostoliitto hajosi.

"Entisaikaan lasten kadotessa oli mahdollisuus kääntyä poliisin puoleen. Uuden miliisin kanssa ei ollut mitään mieltä puhua. Katoat vielä itsekin..." (s.71)

Samaan aikaan Lontoossa Alan Hanley työskentelee BBC:n radiokuuluttajana ja haaveilee vielä jonain päivänä kohtaavansa jälleen oman laululintusensa Johannan. Hänen rakkautensa tiellä on miltei ylitsepääsemättömiä esteitä, sillä ensinnäkin kirjeitä sensuroidaan ja tutkitaan mahdollisen salakirjoituksen ja vakoiluyritysten vuoksi. Matkustuslupia ei myönnetä, mutta jos sellaisen onnistuu suhteilla saamaan niin ulkomaalaisen on niin sanotuista turvallisuussyistä kuljettava tulkin ja oppaan kanssa. Virolaisille ulkomaalaisen tapaamisesta seuraisi kuulusteluja ja värväysyrityksiä.

"Mistä alkaa vieras ja mihin päättyy oma?" (s.219)

Väitetään, että kansainvälinen imperialismi ja maailmansodat hävittivät kulttuurit. Joka tapauksessa maailma on epäoikeudenmukainen. Ei voi kuin kiristellä hampaitaan kurjista ihmiskohtaloista lukiessa. Kirja jätti minuun lähtemättömän jäljen - puhumattakaan siitä, etten varmaan ikinä saa pyyhittyä silmistäni kuvaa siitä, miltä todellinen lihamylly näyttää.

"Miten helposti kaikki muuttuu. Miten helposti me kaikki olemmekaan korvattavissa. Eikö se ole kauheaa?" (s.42)


Helmet lukuhaaste 2018: 35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja

maanantai 12. marraskuuta 2018

Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo



"Miksi sinut on pidätetty?"

Rannela, Terhi: Punaisten kyynelten talo
Julkaistu: 2013
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Karisto Oy
Sivumäärä: 257


1970-luvun Demokraattinen Kamputsea elää ja hengittää kommunismia. Chey Chan toimii tekstiilitehtaan johtajattarena ja hänen miehensä Sek Prak on ministeri. Molemmat ovat vallankumouksen vakaita kannattajia. Toisinaan puolue kääntyy myös omiaan vastaan, jotta mahdolliset vastavallankumoukselliset saataisiin kiinni. Chey Chan ja hänen poikavauvansa kuljetetaan Tuol Slengin vankilaan, jonne myös hänen miehensä päätyy. Vangit joutuvat kärsimään nälkää, väkivaltaa, alistamista ja pilkkaamista. He joutuvat pukeutumaan valmiiksi likaisiin vaatteisiin, heidät valokuvataan ja heistä kirjataan kaikki mahdollinen oikea ja keksitty tieto ylös. Selleissä he joutuvat makaamaan selälleen kahlehdittuina, hiljaa ja liikkumatta. Vankeja kuulustellaan mitä epäinhimillisillä tavoilla. Monet tunnustavat mitä tahansa kiduttamisen seurauksena. Vaikuttaa siltä, että ihmisiä joutuu vankilaan enimmäkseen valeilmiantojen kautta.

"Tuntuu hullunkuriselta, että kaikki maapallon ihmiset näkevät saman auringon, kuun ja tähdet. Vaikka emme ymmärtäisi toistemme kieltä, ymmärrämme samaa maisemaa." (s.82)

Perheen tytär Vanna asuu parakissa, kärsii nälkää ja työskentelee sairaalan apulaisena, minkä jälkeen hänet siirretään peltotöihin. Nuoriso joutuu joka ilta osallistumaan itsekritiikkikokouksiin, joissa heidän tulee tunnustaa päivän aikana tekemänsä rikkeet. Lisäksi he opiskelevat ylikomentaja Maon kirjoituksia ja kuuntelevat julistusta. Kaikkien ulkoinen olemus hiustyylistä vaatteisiin on tarkoin määritelty. Lukemista edustavien silmälasien pitäminen on ehdottomasti kielletty. Ihmisten käytös tulee olla hymyilemätöntä nauramisesta puhumattakaan. Heidän puheitaan kontrolloidaan siten, että he eivät saa muistella menneitä tai lausua kiellettyjä sanoja kuten televisio, kirjat, koulu, isä, äiti ja sisarukset. Kaikki ovat toisilleen aatetovereita. Länsimaisen kulttuurin piirteet on tuhottava. Uskonnon harjoittaminen on myös kiellettyä. Puolueen ajatuksena on, että vallankumous voi toteutua vain ajatusten puhdistuksen kautta. Heikot yksilöt tai niskoittelijat lähetetään uudelleenkoulutukseen eli vankilaan tai surmataan. Ainoastaan sulautumalla massaan saattoi selviytyä. Ulkomaailmaan esitetään vain propagandavideoita onnellisesta kansasta. Naimattomille määrätään puoliso puolueen kautta. Heidät vihitään joukkohäissä.

"´Mitä enemmän luet, sitä tyhmemmäksi tulet!´" (s.16)

"He ovat arkki puhdasta paperia, johon me piirrämme uuden ajan ihmisen ääriviivat." (s.22)

"- Älä viitsi antaa niiden aivopestä sinua. Et ole enää pikkukakara. Tällä keskitysleirillä ei ole mitään syytä lauluun tai tanssiin." (s.112)

Valtio käy sotaa Vietnamia vastaan. Ihmiset elävät pommitusten keskellä ja yrittävät varoa metsiin piilotettuja miinoja. Vietnam miehittää maan vuonna 1979. Vuonna 2005 Vanna on monilapsisen perheen äiti, jonka tytär käy koulua, jonka opettaja vaatii lahjusta päättötodistusta vastaan. Koululaisten on rahoitettava koulua esiintymällä turisteille, jotka antavat heille rahaa. Ihmiset ovat muutenkin länsimaiden kyseenalaisen tuen varassa. Yksi saa länsimaista lainaa ostaakseen mopon, toinen ihailee estoitta Angelina Jolieta, joka on adoptoinut maasta lapsen. Kolmas pukeutuu lahjoitettuihin vaatteisiin ja yrittää valkaista ihoaan. Vaikuttaa siltä, että ihmisten on miltei mahdotonta muuttaa tulevaisuuttaan. Moni kärsii mielenterveysongelmista ja alkoholismista. Sota-ajoista vaietaan. Miehet kasvattavat vaimojaan ja lapsiaan väkivallalla. Maassa saadaan edelleen pelätä ilmiantoja. Tyttöjä joutuu prostituoiduiksi.

"- Ei hän paha ollut. Hän oli aivopesty lapsi." (s.216)

"Ei ollut oikein, että rikkaat söivät köyhien riisipadoista, vaikka heidän omansa olivat kukkuroillaan." (s.185)

"Olen kuullut, että kidutusvankiloissa elossa selvinneet voi laskea kahden käden sormilla. Ja vaikka he pääsivätkin pois piikkilanka-aitojen sisäpuolelta, mieli vetää heitä takaisin, käsiraudat pysyvät lukittuina loppuelämän ajan." (s.175)

Vallankumouksen uhreille haetaan oikeutta vasta 2010-luvulla. Toisaalta se on tärkeää, jotta oikeus toteutuu, mutta toisaalta se on tavallaan turhauttavaa, sillä syylliset ovat joko kuolleita tai erittäin vanhoja. Oikeudenkäynnit myös avaavat uudestaan kipeitä ja miltei parantunteita haavoja. Chey Chanin tarina on keksitty, mutta se olisi voinut olla totta. Minua mietityttää hänessä eniten se, olisiko hän oikeassa elämässä voinut todella olla loppuun asti vallankumouksen kannattaja - kaikesta vankilassa kokemastaan huolimatta. Mietin, mitä hän ajatteli siitä, että hän koki saman kohtalon kuin ihmiset, jotka hän itse oli aiemmin lähettänyt ´uudelleenkoulutukseen´. Ihmettelen etenkin ihmisten ajatuksia ja aivopesua. Pysähdyn vielä hetkeksi katsomaan naisen ja vauvan kuvaa, kunnes suljen kirjan. Heidän kuvansa pysyy mielessäni vielä pitkään.

"- Kerro minun tarinani, hän kuiskasi, enkä saanut enää öisin unta." (s.253)


Helmet lukuhaaste 2018: 10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Teatterin aika: Ateria

© Kom-teatteri

Pääsin kutsuttuna Ateria -näytelmän ensi-iltaan Kom-teatteriin 31.10.2018! Katsoja imaistiin mukaan hampurilaisravintolan arkeen. Meke saapui lapsellisine odotuksineen ja toiveineen uuteen työpaikkaansa ja joutui kohtaamaan karun todellisuuden Koistisen perehdytyksessä. Työhaastattelussa esiin tulleet asiat eivät päteneetkään tositoimissa. Meke sai huomata joutuneensa armottomaan maailmaan, jossa työtä tehdään sekunnin tarkkuudella ja nollan prosentin arvostuksella. Siellä puhutaan työkavereille röyhkeän suoraan, tanssitaan esimiesten pillin mukaan ja siedetään jatkuvaa saastaisuutta. Asiakkaille ollaan päin naamaa näennäisen ystävällisiä, mutta selän takana heidät haukutaan. Uralla etenemisestä on turha haaveilla, eikä opiskelu tai ahkera työnteko johda mihinkään. Suhteilla saattaa päästä parempaan asemaan, mistä maksetaan hurjat 50 senttiä enemmän palkkaa. Esimiehet eivät ole tavoitettavissa, vaan heihin saa yhteyden näennäisen palautelaatikon kautta. Mikään ei kuitenkaan muutu. Työntekijä on pelkkää massaa. Kukaan ei ole korvaamaton. Yksilö ei kiinnosta. Työntekijät purkavat pahan olonsa toisiinsa peitelläkseen omaa haavoittuvuuttaan. Maailmasta puuttuu empatia. Se on ankea, likainen ja eriarvoinen.

Surkuhupaisa näytelmä tuli iholla, kun Meke ja Koistinen kommunikoivat yleisön kanssa. Koistinen muun muassa pilkkasi Mekeä kaikkien kuullen, jolloin hän joutui esittämään, ettei se haitannut häntä. Hän myös tarjosi tekemänsä saastaisen hampurilaisen eräälle yleisössä istuvalle naiselle. Yleisö sai kuulla maailmanlopun ääniä ja katsoa hampurilaisravintolan mainostauluilta, kuinka ihmiset kapinoivat kaduilla ja kuinka ikijää suli mereen yhä uudestaan ja uudestaan. Kuvaruuduilla näkyi myös slogan ´eat shit and die´ sekä animaatio hampurilaisesta, jonka pihveinä toimivat kaksi ihmistä.

© Kom-teatteri

Ikuisessa rotanpyörässä pyörivät Meke ja Koistinen levittävät pientä kapinahenkeään, jonka toivovat tavoittavan lopulta kaikki ihmiset, jotka ovat ymmärtämättään tuhoamassa itse itsensä ja samalla koko maailman. Näytelmän loputtua yleisö joutui samanarvoisesti kävelemään hampurilaisravintolan läpi juomamukeja, sylkitahroja ja ruoantähteitä väistellen.

Ei vähään aikaan tee mieli hampurilaiselle.

torstai 1. marraskuuta 2018

Halloween -lukuhaasteen koonti



Yöpöydän kirjat -blogin järjestämä Halloween -lukuhaaste kesti 1.-31.10.2018.

Päätin kolmatta vuotta peräkkäin lukea vampyyri aiheisia nuortenkirjoja. Olen useasti miettinyt, että minun pitäisi lukea haasteeseen Bram Stokerin Dracula. Haluaisin tutustua myös nuorille aikuisille suunnattuihin vampyyrikirjoihin. Ehkä ensi vuonna on viimein niiden aika.

Haasteeseen lukemani kirjat:

Darren Shan: Sielujen järvi

Darren Shan: Varjojen vangit

Darren Shan: Kohtalon perilliset



keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Helmet lukuhaaste 45/50

Lokakuussa luin Helmet lukuhaasteeseen viisi kirjaa.



Viisi kirjaa jäljellä ja kaksi kuukautta aikaa! Minusta tuntuu aina kuukauden koostetta tehdessä siltä kuin tämän vuoden lukuhaaste olisi juoksukilpailua ajan kanssa. Itse lukeminen koosteiden välissä on kuitenkin ollut kiireetöntä ja mukavaa.


Lokakuussa haasteeseen lukemani kirjat:

8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja
Andrus Kivirähk: Koiranne alkaa kohta kukkia

13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa
Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota

26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä

36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa
Tarita Ikonen: Kylmyyden monologi

37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi
Terhi Rannela: Frau


Kaikki haasteeseen lukemani kirjat päivittyvät HelMet lukuhaaste 2018 sivulleni.

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Helsingin kirjamessut - 7 näkökulmaa



Kävin bloggaajapassilla Helsingin kirjamessuilla. Viikonloppu alkoi perinteisellä bloggariaamiaisella. Mieleen jäivät etenkin lukuisat vinkit, kuinka tulla paremmaksi kirjoittajaksi. Anja Snellman tokaisi neuvokseen, että "kirjoita, lue, kirjoita", minkä jälkeen hän mainitsi, että "kirjat eivät ole koskaan sellaisia kuin on ajatellut". Hän vinkkasi myös, että kannattaa kirjoittaa siitä, mikä on kipeintä. Hän itse hakee sellaisia aiheita, joista toivoo, että lukija parahtaa. Hänestä on tärkeää pitää sielu mukana. Satu Vasantola neuvoo, että "kirjoita kohti häpeää" eli täytyy kirjoittaa siitä, mikä hävettää. Bloggariaamiaisen jälkeen keskityin messualueella haahuiluun. Huomasin tarkastelevani messujen antia seitsemästä eri näkökulmasta.

1. Yhdysvallat



Kirjamessujen teemamaa oli Yhdysvallat. Kuuntelin Jennifer Clementin haastattelun ja näin ohimennen Don Rosan nimikirjoitusten jaon. Törmäsin ankkapiirtäjään useaan otteeseen, sillä hän istuskeli pressitilassa juomassa kahvia ja poistui messuhallista kanssani samalla oven avauksella. Hän pohdiskeli kävellessään, mitä hänen kannattaisi tehdä mukanaan tuomille chileille, sillä hän ei ollut tällä kertaa heittänyt niitä yleisön joukkoon.

2. Kulttuuri



Värikkäimmät messupisteet kuuluivat Kansallisteatterille ja Kansallisbaletille. Teatteripisteellä sai kuvauttaa itsensä kruunu päässä instagramiin. Balettipisteellä puolestaan oli mahdollista saada glittertatuointi ja katsella Pieni Merenneito -balettia ruudulta. Olen itse menossa katsomaan Tuhkimo -balettia, mitä odotan innolla. Viime vuonna kävin katsomassa Pähkinänsärkijä ja hiirikuningas -baletin.

3. Lastenalue



Kirjamessujen uudistuksiin kuului uudenlainen lastenalue. Se oli värikäs, rauhallinen ja monipuolinen. Positiivisuutta sinne levitti etenkin Tanhupallo, joka ilahdutti sekä lapsia että aikuisia puhumalla kaveruudesta ja ottamalla yleisön huomioon. Kiti Kokkonen on taitava näyttelijä. Hän esitti niin uskottavasti pientä tyttöä, että kaikki unohtivat hänen oikeasti olevan aikuinen nainen.

4. Kirjasto



Suloisin messuvieras oli ehdottomasti lukukoira Börje, jolle riitti lukuisia innokkaita silittäjiä. Sympaattinen terapiakoira ihan peittyi sitä kohti ojennettujen käsien alle. Lukemaan koiralle ei kukaan ehtinyt, mutta sitä saattoi sen sijaan harrastaa paikalle parkkeeratussa kirjastoautossa.

5. Julkkikset



Yhdenlaisina vetonauloina toimivat laulajat Antti Tuisku ja Virve Rosti. Tuisku kertoi siitä, kuinka hänen artistiminänsä eroaa arkiminästä. Hän korosti sitä, että kaikki elämän kokemukset muokkaavat ihmistä sellaiseksi kuin hän on tänä päivänä. Rosti puolestaan kertasi uransa eri vaiheita ja siihen vaikuttaneita ihmisiä. Erityisen lämpimästi hän muisteli Kirkan kanssa työskentelyä.

6. Tietokirjallisuus



Mielenkiintoisimpiin kirjoihin kuuluvat ehdottomasti tietokirjat. Liisa Väisänen kertoi Symbolien pitopöydässä nimisestä kirjastaan. Hän mainitsi muun muassa erilaisia omenaan liitettyjä mielikuvia. Reetta Laitinen ja Anna Lindholm puhuivat naisista sisällissodassa. He huomasivat taustatutkimuksen aikana, kuinka sodan jättämät arvet eivät ole vieläkään arpeutuneet, vaan ne ovat sen sijaan muuttaneet muotoaan.

7. Nuortenkirjallisuus



Tämän vuoden parhaimpia nuorille ja nuorille aikuisille suunnattuja kirjoja on ehdottomasti Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvaras, jossa on taianomaisia piirteitä Erin Morgensternin Yösirkuksen ja Stephanie Garberin Caravalin tyyliin. Mikama kertoi olleensa kiinnostunut taikureista lapsesta asti. Hän sanoi, että taikurit ovat aina käyttäneet hyväkseen uusimpia keksintöjä. Mikaman kirjassa taikurin esityksissä on eläviltä vaikuttavia robotteja.

torstai 25. lokakuuta 2018

Darren Shan: Kohtalon perilliset



"Suunnitelmasi on minulle nyt selvä."

Shan, Darren: Kohtalon perilliset
Kirjasarja: Osa 12
Muut osat: Osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5, osa 6, osa 7, osa 8, osa 9, osa 10 ja osa 11
Alkuperäinen julkaisu: 2004
Alkuperäinen nimi: Sons of Destiny
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Kaijamari Sivill
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivumäärä: 203


Vampyyriprinssi Darren Shanin kohtalo ratkeaa, kun hän ottaa viimeisen kerran yhteen vampaneesimestari Steve Leonardin kanssa. Hänestä, joka voittaisi taistelun, tulisi pahamaineinen Varjojen valtias, joka hallitsisi koko maailmaa. Darren ei toivoisi itselleen ennustettua tulevaisuutta, mutta hänellä ei vaikuta olevan muita vaihtoehtoja.

"Jos Steve ei kuole, kuolema kohtaa muutaman minuutin kuluttua sinut." (s.101)

Kaksintaistelu käydään eeppisesti friikkisirkuksessa poliisivoimien piirittämänä. Steve Leonard on järjestänyt kunnon shown. Mukana on myös vampaneeseja, vampyyreja, vampiireja ja vampetteja sekä Darrenin ystäviä. Herra Talo hihkuu innosta kaiken keskellä. Hän nauttii näkemästään ja odottaa innolla lopputulosta.

"- yhdessä me rakennamme kieroutuneen kauniin kaaoksen maailman." (s.109)

Olen nyt saanut tämän nuorille suunnatun kirjasarjan päätökseen. Mielestäni se oli jännittävä, mukaansatempaava ja nostalginen, sillä pidin lapsena vampyyrikirjoista. Tarinan loppu oli karmivan osuva. Sitä oltiin pohjustettu oikeastaan koko kirjasarjan ajan. Mielestäni oli mukavaa, että kaikki Darrenin kokemat asiat kulkivat koko ajan hänen mukanaan. Jään kaipaamaan hänen seikkailujaan.

"Olisin voinut puhua rauhan puolesta sen sijaan, että taistelin." (s.126)


Halloween -lukuhaaste

http://unelmienaika.blogspot.com/p/blog-page.html

tiistai 23. lokakuuta 2018

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä



"Sitten on pimeää."

Mackintosh, Clare: Annoin sinun mennä
Julkaistu: 2017
Alkuperäinen julkaisu: 2014
Alkuperäinen nimi: I Let You Go
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Päivi Pouttu-Deliére
Kustantaja: Gummerus Kustannus Oy
Sivumäärä: 418


Pieni poika joutuu auton yliajamaksi ja menehtyy äitinsä käsivarsille. Kuljettaja ei tee elettäkään pysähtyäkseen auttamaan, vaan pakenee paikalta. Rikoskomisario Ray Stevens alkaa tutkia tapausta apunaan rehti Stumpy ja pirteä harjoitteleva etsivä Kate Evans. Tapaus kuohuttaa suurta yleisöä, sillä onhan kyseessä pienen lapsen henki. Ray tekee pitkää päivää selvittääkseen, kuka on syyllinen ja miksi hän pakeni onnettomuuspaikalta.

"Hän suukottaa poikaa ja anelee tätä heräämään." (s.9)

Ray Stevens on työlleen omistautunut mies, joka viettää aikansa mieluummin rikoksia selvittäen ja työkavereiden kanssa olutta juoden kuin kotona vaimonsa Magsin kanssa Tomin ja Lucyn kasvatuksesta huolehtien. Hän järkeilee ratkaisunsa sillä, että hän on perheessä ainoa, joka ansaitsee rahaa. Tulevaisuudessa lasten pyrkiessä yliopistoon rahaa tarvittaisiin vieläkin enemmän, joten Ray ottaa ylennyksen toivossa kaikki esimiehen määräämät työt vastaan. Ajan kuluessa hän vieraantuu yhä enemmän perheestään ja alkaa nähdä Magsin vain nuhjuisena kotiäitinä. Luulisi, että pienen pojan kuolemaan liittyvän tapauksen tutkiminen saisi ajattelemaan enemmän omien lasten merkityksellisyyttä. Raylle tulee hetki, jolloin hänen täytyy valita, onko hän mukana perhe-elämässä vai viettääkö hän mieluummin myöhäisiä työiltoja Katen kanssa.

"Voisi kuvitella, että monimutkaisen rikoksen tutkimiseen verrattuna lasten kasvatus olisi helppo nakki, mutta Ray oli milloin tahansa valmis vaihtamaan Tomin kanssa rupattelun epäillyn kuulustelemiseen." (s.68)

Poikansa menettänyt Jenna Gray pakenee entistä elämäänsä Walesiin, jossa hän asettuu asumaan syrjässä sijaitsevaan pieneen ja kylmään mökkiin. Hän hylkää kaiken autosta puhelimeen. Hänellä ei ole edes kunnolla omia tavaroita tai vaatteita mukana. Jenna kärsii muistojen aiheuttamasta tuskasta niin paljon, ettei hän halua syödä eikä puhua muiden ihmisten kanssa. Jenna viettää mieluiten aikaansa yksin. Hän keksii ajanvietteekseen valokuvauksen, josta hän alkaa saada pientä taskurahaa. Hän kuvailee rantahiekkaa ja meren aaltoja ja alkaa pikku hiljaa voida paremmin, kunnes menneisyys saapuu kolkuttamaan ovelle.

"Tuntemani suru on niin fyysistä, että on mahdotonta ajatella, että olen elossa ja että sydämeni jatkaa lyömistä, vaikka se on riistetty paikoiltaan." (s.47)

Mielestäni kirja oli hurjan jännittävä, mutta myös hivenen rankka ja synkkämielinen. Etsivien osuus tarinasta oli jokseenkin kliseinen, mutta tavallaan turvallisen ennalta-arvattava verrattuna Jennaan liittyviin tapahtumiin, jotka olivat aika rajuja ja surullisia. Luin kirjaa kiihtyvällä tahdilla, sillä se vangitsi minut täysin mukaansa. Halusin tietää, kuinka kaikki lopulta ratkeaa. Haukoin henkeäni juonenkäänteelle, joka läväytettiin vasten kasvojani kirjan puolessa välissä. Minun piti pitää pieni tauko ja hieman lehteillä kirjaa taaksepäin. Ihmettelin, miksi en ollut nähnyt tulevaa jo aiemmin, sillä jälkikäteen katsottuna kaikki oli ihan selvää. Toki on helppoa olla jälkiviisas. Clare Mackintoshin trilleri oli niin koukuttava, että minun täytyy tutkia, mitä muita kirjoja hän on kirjoittanut.

"Vesi on harmaata ja armotonta, ja vellovat aallot lennättävät ilmaan valkoisia pärskeitä." (s.159)


Helmet lukuhaaste 2018: 26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Andrus Kivirähk: Koiranne alkaa kohta kukkia



"Tämähän on aivan luonnollinen juttu."

Kivirähk, Andrus: Koiranne alkaa kohta kukkia
Julkaistu: 2016
Alkuperäinen julkaisu: 2009
Alkuperäinen nimi: Kaka ja kevad
Mistä maasta: Viro
Suomentanut: Heli Laaksonen

Kuvittanut: Joel Melasniemi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 79


Kirjassa on 21 humoristista kertomusta, jotka on suunnattu lukemaan opetteleville lapsille. Heti alkuun tutustutaan koirankakkaan, joka rakastuu voikukkaan. Koirateema jatkuu, kun koira valmistaa itse itselleen pihvin ja kun toinen koira vaihtaa turkkia vuodenaikojen mukaan. Vaatteetkin heräävät eloon, kun sukat hautovat munaa, talvitakki ei suostu mennä kaappiin kesän ajaksi ja järveen pudonnut kinnas julistetaan kalojen presidentiksi. Syöminen muuttuu hauskemmaksi, kun lusikka leikkii keitossa merirosvoa. Suloisin kertomus sisältää marsun luona vierailevan tontun.

"´Tuletteko huomenna uudestaan?´ kysyi marsu.
´Tulenpa hyvinkin´, vastasi tonttu. ´Joka yö lahjasukkaan täytyy piilottaa jotakin, aina jouluun asti.´" (s.67)

Kirjan kertomukset olivat hauskaa luettavaa myös aikuiselle. Parhaimman vastaanoton ne varmasti saavat ekaluokkalaisen käsissä. Voin kuvitella, kuinka ne saattavat hauskuuttaa juuri lukemaan oppinutta. Kertomukset toimivat varmasti hyvin myös ääneen luettuina.

"Peruna kumarsi, kröhäisi kurkkunsa selväksi ja lauloi taas." (s.59)


Helmet lukuhaaste 2018: 8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja

perjantai 19. lokakuuta 2018

Darren Shan: Varjojen vangit



"Täytyihän teillä jokin muukin keino olla"

Shan, Darren: Varjojen vangit
Kirjasarja: Osa 11
Muut osat: Osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5, osa 6, osa 7, osa 8, osa 9 ja osa 10

Julkaistu: 2013
Alkuperäinen julkaisu: 2003
Alkuperäinen nimi: Lord of the Shadows
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Kaijamari Sivill
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivumäärä: 183


Darren Shan, Vancha March ja siniviitta Harkat Mulds jatkavat jälleen Vampaneesimestarin jahtaamista. Tällä kertaa kohtalo vie heidät friikkisirkuksen mukana Darrenin kotikaupunkiin. Darren näkee siellä vanhan ystävänsä Tommyn, josta on tullut ammattijalkapalloilija, ja sisarensa Annien, jolla on pieni poika. Kolmikko kamppailee tuttuja vihollisia, Steve Leonardia, Morgan Jamesia ja J.V:tä, vastaan. Heidän avukseen saapuvat Debbie Keiso ja Alice Burges, jotka ovat olleet kokoamassa ihmisarmeijaa. Tapahtumat johtavat teatteriin, josta koko tarina sai alkunsa ja jossa tuodaan esille yllättävä käänne!

"Päätöksesi tulla tänne sysäsi liikkeelle tapahtumaketjun. Sitä ei voi enää pysäyttää." (s.43)

Darren kamppailee epävarman tulevaisuutensa kanssa. Häntä raivostuttaa mahdollisuus, että elämä ei muuttuisikaan paremmaksi, vaikka hän tappaisi Steven. Tulevaisuudessa näyttäisi kaikesta huolimatta siintävän Varjojen valtiaan hallitsema erämaa. Darren on erityisen raivostunut K-H Talolle, joka leikittelee varjojen olennoilla. Herra Pitkä ja Evanna aiheuttavat myös harmaita hiuksia salailemalla ennustuksia ja olemalla puuttumatta tapahtumien kulkuun.

"Asiat tapahtuivat niin kuin niiden oli määrä tapahtua. Ei ole minun osani sekaantua kohtalon käänteisiin." (s.130)

Darren saa oppia, mitä sodankäynti pahimmillaan voi tarkoittaa. Se on rakkaiden menetystä ja lasten kärsimystä - varsinkin sellaisten lasten, jotka on aivopesty kannattamaan tietynlaista aatetta ja toimimaan sokeasti sen sääntöjen mukaan. Sota on ennen kaikkea oman itsensä kadottamista pahuudelle. Darrenin on vaikea hillitä kostonhimoaan, vaikka hän tiedostaa, ettei se johda mihinkään hyvään.

"Sisällesi on alkanut kertyä vihaa, Darren, vihaa joka vielä hukuttaa sinut." (s.159)


Halloween -lukuhaaste

http://unelmienaika.blogspot.com/p/blog-page.html

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Cecelia Ahern: Täydellinen



"Älä luota kehenkään."

Ahern, Cecelia: Täydellinen
Kirjasarja: Viallinen, osa 2
Muut osat: Osa 1
Julkaistu: 2018
Alkuperäinen julkaisu: 2017
Alkuperäinen nimi: Perfect

Mistä maasta: Irlanti
Suomentanut: Sirpa Parviainen
Kustantaja: Gummerus Kustannus Oy
Sivumäärä: 421


18-vuotias Celestine North piilottelee pappansa maatilalla pillinkantajia. Hän elää yhteiskunnassa, jonka ihmisoikeuksia loukkaavia tapoja kansalaisten on noudatettava tai muuten heidät todetaan viallisiksi. Celestine uskalsi ensimmäisenä sanoa ääneen, miten asiat oikeasti ovat ja miten niiden loogisesti ajateltuna kuuluisi olla. Hän aloitti muutoksen, uhrasi itsensä ja joutuu nyt kärsimään siitä. Celestine toivoisi voivansa löytää kadoksissa olevan videon, joka todistaisi, että tuomari Bosco Creva on tehnyt hänelle laittoman polttomerkin selkään. Parhaassa tapauksessa paljastus saattaisi horjuttaa koko korruptoitunutta yhteiskuntajärjestelmää, jolloin kaikki vialliset voisivat taas elää normaalia elämää.

"Yhteiskunta ei halua minua. He riuhtaisivat minut irti maasta, roikottivat minua juuristani, ravistelivat ja heittivät syrjään." (s.12)

Celestinellä on viaton tapa katsella maailmaa. Hän näkee ihmisiä kahlitsevien sääntöjen taakse logiikan ja oikeudenmukaisuuden avulla. Hän välittää aidosti muista ihmisistä. Celestineltä puuttuu itsesuojeluvaisto, sillä hän toimii oikeaksi näkemänsä asian puolesta ymmärtämättä tai välittämättä siitä, mitä hänelle itselleen saattaa käydä. Hän tuntuu välillä liiankin voittamattomalta, vaikka hänellä on ajoittain epävarmoja hetkiä. Etenkin Celestinen kivunsietokyky on äärimmilleen virittynyt. Hän pitää itseään ainutlaatuisena ja vahvana, minkä vuoksi hän sortuu ajoittain ylpeyteen ja ylimielisyyteen tehden typeriä virheitä. Celestinen ajattelu velloo jatkuvasti samojen asioiden ympärillä. Hän kelaa uudestaan ja uudestaan, mitä on tapahtunut ja mitä tuntemuksia se herätti. Celestine on ajattelussaan dramaattinen ja omaa asemaansa korostava.

"Hän on mieluummin oikeassa kuin turvassa -" (s.161)

Celestinen kliseiset poikaystäväehdokkaat ovat toistensa vastakohtia. Carrick on tumma, lihaksikas, väkivaltainen ja jääräpäinen, kun taas Art vaalea, lapsekas, kiltti ja heikko. Carrick on pahapoika, joka on elänyt kasvatuslaitoksessa, sillä hänen molemmat vanhempansa olivat viallisia, jotka eivät saa kasvattaa omaa lastaan. Hän on alusta asti ollut kapinallinen luonne. Art sen sijaan on tuomari Bosco Crevan poika, joka on aina tottunut tottelemaan. Hän ei uskaltaisi rikkoa sääntöjä edes puolustaakseen rakastettuaan. Lopussa tietenkin paljastuu, kumman heistä Celestine lopulta valitsee poikaystäväkseen. Teinirakkaus on tietenkin suurta, dramaattista ja ylisanoja pursuavaa.

"´Prinsessa, olen tullut pelastamaan teidät´, hän lisää dramaattisesti -" (s.387)

Huomasin lukiessani ajattelevani jälleen kerran Nälkäpeli -kirjasarjaa. Celestinessä on monia samoja piirteitä kuin Katnississa. Hän puhuu yhteiskuntaa vastaan. Häntä ihaillaan ja käytetään esimerkkinä. Hänellä on kyky liikuttaa massoja kapinallisiin tekoihin, joihin kukaan ei aiemmin olisi ikimaailmassa ryhtynyt oman turvallisuutensa vaarantamisen vuoksi. Hän saa ihmiset ihmettelemään, miten he ovat suostuneet noudattamaan ihmisoikeuksia rikkovia sääntöjä. Celestine valaa kaikkiin uhkarohkeutta ja kapinahenkeä. Henkilöpalvontaa on edesauttamassa Vitaalipuolueen propagandakoneisto - kuten Nälkäpelissä vyöhykkeen 13 uutisointi. Celestine on Bosco Crevan pakkomielle, kun taas Katniss presidentti Snown. Miehet käyttävät samoja keinoja tyttöjen savustamiseksi ulos, sillä he molemmat satuttavat viattomia kansalaisia. Celestine ja Katniss eivät voi luottaa kehenkään, sillä koskaan ei voi tietää, kenen puolella kukakin on.

"Ihmiset, jotka eivät ole koskaan ennen kuunnelleet, kuuntelevat nyt sinua." (s.106)

Viallisilla on mielenkiintoinen tapa tsempata toisiaan. He istuvat rinkiin, jonka keskelle kukin menee vuorotellen. Kaikki muistelevat mukavia asioita ja ominaisuuksia ringin keskellä olijasta.

"Hän pitää aitoudesta, kaikesta aidoimmassa muodossaan." (s.10)


torstai 11. lokakuuta 2018

Darren Shan: Sielujen järvi



"On siinä mulla hulluja maakrapuja"

Shan, Darren: Sielujen järvi
Kirjasarja: Osa 10
Muut osat: Osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5, osa 6, osa 7, osa 8 ja osa 9
Julkaistu: 2010
Alkuperäinen julkaisu: 2003
Alkuperäinen nimi: The Lake of Souls
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Kaijamari Sivill
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivumäärä: 217

Puolivampyyri Darren Shan on surun murtama, joten hän joutuu pitämään taukoa vampaneesimestarin jahtaamisesta. K-H Talo päättää lähettää hänet ja Harkat Muldsin outoon maailmaan selvittämään, kuka siniviitta on aiemmassa elämässään ollut. Kaksikko seikkailee erämaassa, kohtaa hirviömäisiä vastustajia kuten ihmisuhreja syövän Irvokkaan ja taistelee lohikäärmeitä vastaan. He tapaavat merirosvo Spits Abramsin, joka ryyppää pullostaan ja auttaa arvoituksen ratkaisemisessa hieman kyseenalaisin tavoittein.

"´Kuka siitä porukasta piittaa?´ Spits nauroi. ´Ne ei oo meitin maailmasta. Mitä väliä sillä on, jos joku niistä menikin liiskaksi?´" (s.154)

Kirjassa on perinteinen seikkailukirjan rakenne. Alussa Darren ja Harkat saavat arvoituksen. Keskikohdassa seikkaillaan erilaisissa kiperissä tilanteissa. Lopussa selviää arvoituksen ratkaisu. Kirja on siten aikuiselle ehkä hieman tylsä. Olen pitänyt muiden kirjasarjan osien ennalta-arvaamattomuudesta, mikä ei toteutunut tätä kirjaa lukiessa. Kirja ei kuitenkaan ollut huono, sillä kaksikon seikkailuista oli mielenkiintoista lukea. Kirjan rakenne toimii varmasti parhaiten nuorille lukijoille.

"Ne jotka eivät halua olla uhreja, taistelevat omasta puolestaan." (s.38)

Kuka Harkat Mulds sitten oli aiemmassa elämässään? Loppuratkaisu jää omalla kohdallani laimeaksi, sillä en ollut luonut henkilöön minkäänlaista tunnesidettä, mikä on oikeastaan harmi. Toivon, että seuraava kirjasarjan osa ei ole yhtä yllätyksetön. Pidän tästä nuortenkirjasarjasta, koska se yleensä pitää lukijansa varpaillaan.


Halloween -lukuhaaste

http://unelmienaika.blogspot.com/p/blog-page.html

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Terhi Rannela: Frau



"Henkiin jääminen oli rohkeuden suurin teko."

Rannela, Terhi: Frau
Julkaistu: 2016
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Karisto Oy
Sivumäärä: 232


Kirja sisältää sekä todellisia että keksittyjä henkilöitä ja tapahtumia. Erich Richter haastattelee Linaa koskien hänen edesmennyttä aviomiestään, SS-kenraali Reinhard Heydrichia, joka toimi nykyisen Tsekin alueella käskynhaltijana. Mies oli vastuussa Tsekkoslovakian saksalaistamisesta, minkä seurauksena ihmisiä vangittiin ja teloitettiin. Lontoossa paossa ollut Tsekkoslovakian hallitus salamurhautti miehen vuonna 1942. Tapahtumasta seurasi ajojahti, jonka seurauksena Lidicen kylää syytettiin vastarintaliikkeen jäsenten suojelemisesta. Kaikki miehet teloitettiin ja naiset ja lapset vietiin keskitysleireille. Kylä ryövättiin ja lopuksi poltettiin.

"En ole vakuuttunut, ovatko vaimot ja lapset yleisesti ottaen kiinnostavia. Miehet pyörittävät historian rattaita, niin on aina ollut ja tulee olemaan, se on biologinen tosiseikka. Naiset istuvat kyydissä. Mutta poikkeustapauksiakin on." (s.23)

Kirjan Lina on epäluotettava ja omaa rooliaan korostava ihminen. Hän kertoo miehestään ja kodistaan yläluokkaisen ihmisen ylpeydellä. Hän muistelee kalliita tavaroita, puutarhaa ja palvelijoiden määrää. Lina nostalgisoi ja sensuroi asioita omaksi parhaakseen. Hän kuvailee aikakautensa ajattelumaailmaa ylpeyttä äänessään. Hän arvostaa äitiyttä ja kodinhoitoa yli muiden asioiden, sillä hänen mielestään se on naisen sukupuoleen ja arvomaailmaan kuuluva asia. Hän toteaa, että naisen tehtävänä on varmistaa koti, jossa mies voi vain olla. Lina sanoo myös, ettei tunne syyllisyyttä mistään, sillä hänen omatuntonsa on puhdas. Hän kokee, että ennemminkin häneltä pitäisi pyytää anteeksi, sillä hänelle tehtiin vääryyttä. Linan itsestään maalaama kuva alkaa rapistua, kun selviää, että hän ei ollutkaan uskollinen leski, vaan meni uudestaan naimisiin suomalaisen Mauno Mannisen kanssa. Lina toteaa saaneensa tappouhkauksia ja kärsineensä liiketoimien sabotoinnista, joten hän tarvitsi miehen tukea. Suurin ylpeydenaihe, kaunis talo oli vallattu toiselta suvulta, jonka tavarat oli tuhottu. Kuuluisa puutarha oli enemmän palvelijoiden kuin omaa aikaansaannosta. Aviomieskin viihtyi enimmäkseen joko töiden tai vieraiden naisten parissa. Lina on pelottavan kaksinaamainen. Hän on yhtä aikaa antisemiitti ja kansallissosialisti, mutta samalla kieltää loppuun asti tietävänsä mitään ihmisten kärsimyksistä ja kohtaloista. Pelottavaksi Linan tekee se, ettei oikein tiedä, uskooko hän todella omaan harhaiseen käsitykseensä omasta maailmastaan ja menneisyydestään.

"Perinteinen nainen, aikakautensa asenteiden vanki tai kenties pikemminkin niiden syleilijä, mutta silti muutaman askeleen muita edellä." (s.56) 

"Tämä aika ei hyväksy toisinajattelijoita." (s.24)

Kirjan tapahtumat koostuvat Linan ja Erichin keskusteluista, Lidicen kylän tilanteen kuvailusta sekä salamurhan tehneen joukkion pakomatkan seuraamisesta. Mieleeni jäi kammottavan elävästi kuvaus eräänlaisesta kidutuksesta, niin sanotusta elokuvateatterista, jossa vartioitujen ihmisten täytyi istua hievahtamatta paikallaan. He eivät tienneet, mitä heille tulisi tapahtumaan, joten heidän aivonsa alkoivat tehtailla erilaisia versioita tulevista tapahtumista. He siis näkivät elokuvaa omassa mielessään.
 
"Ajattelulla oli rajat kuin taululla kehykset, vaikka ihminen luuli olevansa vapaa ja erityinen. Mitä tiettynä aikana oli mahdollista ajatella ja mitä ei?" (s.116)

"Ainoastaan ne, jotka jäivät jäljelle, kärsivät. Vainajilla ei ollut taakkoja." (s.156)

Tykästyin Terhi Rannelan tyyliin kirjoittaa historiallisista tapahtumista. Kaikki kuvatut tilanteet tuntuivat uskottavilta. Kirjan aihe kiehtoo ihmisiä, sillä on mahdotonta ymmärtää, miksi joku on voinut kannattaa kammottavia aatteita ja tehdä lukuisille ihmisille sanoinkuvaamattoman paljon pahaa.

"Ei ihmisellä ole oikeutta määrittää toisen elämän pituutta." (s.185)


Helmet lukuhaaste 2018: 37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi

torstai 4. lokakuuta 2018

Tarita Ikonen: Kylmyyden monologi



"kukaan ei naura enää ikinä"

Ikonen, Tarita: Kylmyyden monologi
Julkaistu: 2018
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Lasermedia Oy
Sivumäärä: 105


Miltä tuntuu olla koulukiusattu? Kuinka hän käsittelee kokemustaan? Miten syviä, henkisiä arpia voidaan paikata? Voiko pahan olon purkaa vain pahalla? Kirjassa on runoja, jotka liittyvät koulukiusatun kostofantasioihin. Hän purkaa tunteitaan toivomalla voivansa satuttaa kiusaajaansa yhtä pahasti - tai vielä pahemmin - kuin häntä itseään on satutettu. Runot kuvaavat kaiken kattavaa pahan olon tunnetta mustanpuhuvan huumorin keinoin.

"Yhteishaussa haen hietaniemen hautausmaalle
opiskelemaan turvallisuus- ja sosiaalialaa." (s.92)

Voiko kukaan lopulta estää koulukiusaamista? Onko aikuisilta otettu pois todelliset keinot puuttua tilanteeseen? Mitä seurauksia kiusaamisesta voi tulla kiusatulle itselleen, kiusaajalle ja hiljaisille hyväksyjille? Onko vanhemmilla muuta vaihtoehtoa kuin saattaa lapsensa vuosi vuoden jälkeen koululaitoksen teurasjonoon?

"Kun ne ei uskalla 13-vuotiasta ´nostaa seinälle´ ja sanoa:
nyt se saatanan sekoilu loppuu -" (s.86)

Aikuinen: Lue, ajattele, toimi!


Helmet lukuhaaste 2018: 36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa

tiistai 2. lokakuuta 2018

Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota



"Rakkauden sodassa ei ole voittajia"

Witt-Brattström, Ebba: Vuosisadan rakkaussota
Julkaistu: 2016
Alkuperäinen nimi: Århundradets kärlekskrig
Mistä maasta: Suomi
Suomentanut: Jaana Nikula
Kustantaja: Into Kustannus Oy
Sivumäärä: 173


Pariskunta kiistelee avioliittonsa tilasta ensimmäisestä sivusta viimeiseen sivuun asti. Molemmat rakastavat edelleen omalla tavallaan toisiaan, mutta valitettavasti kyseiset tavat eivät enää kohtaa. He purkavat turhautumistaan satuttamalla sekä fyyisesti että henkisesti toisiaan mitä inhottavammilla keinoilla. He tuntevat pettymystä itseään ja toisiaan kohtaan. He eivät pysty kommunikoimaan toistensa kanssa muuten kuin riitelemällä. Pariskunta on umpikujassa. He eivät ilmeisesti haluaisi erota, vaikka se vaikuttaisi ainoalta järkevältä ratkaisulta ennen kuin jompi kumpi menettää henkensä.

"Sukupuolten sota on katalaa valtapeliä." (s.105)

Pariskunnan riidoissa käytetään satuttamisen välineenä toisen sukupuoleen liitettyjen huonojen ominaisuuksien kuvailua. He halveksuvat toisiaan naisena tai miehenä ja huudahtavat pettymystään toisen tapaan ilmaista omaa sukupuoltaan. He kaivavat mielestään lauseita, joiden tietävät satuttavan toista pahimmin.

"Oikeat naiset tietävät
miten sopeutua
miehen luontaiseen haluun
tavoitella ylivoimaa. (s.80-81)"

Kirjan lukeminen tuntui siltä kuin olisi kuunnellut eron partaalla olevan pariskunnan riitelyä. Se oli rankkaa ja ahdistavaa. Puheelta olisi halunnut sulkea korvansa, mutta eteenpäin oli luettava. Välillä oli pakko pitää hengähdystaukoja, sillä riitelyn seuraaminen alkoi käydä voimille. Teki mieli käskeä pariskuntaa lopettamaan ja jättämään toisensa rauhaan, mutta heidän väliinsä oli mahdotonta päästä. He olivat oman sotansa vankeja.

"Yritä nyt päästä jotenkin tästä eteenpäin." (s.120)


Helmet lukuhaaste 2018: 13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa