"'En koskaan, en missään tilanteessa väsynyt olemaan näyttämöllä.'" (s.43)
Heidi Herala tarkastelee elämäänsä suhteessa ihmisiin, joita hän on kohdannut etenkin töiden kautta. Teatteri on elämää kantava voima. Samoin perhe. Elämään kuuluu koko tunteiden kirjo. Myös käsittämätön kuolema, jota Heidi Herala on pohtinut paljonkin elämänsä varrella.
"Unissa he ovat välillä kuolleita, välillä elossa." (s.210)
Heidi Herala on kirjassa avoin omista ajatuksistaan ja kokemuksistaan. Kirjan sivuilta välittyy pilkahduksia Suomen teatteritaiteen historiasta. Heidi Herala on ollut ensimmäinen teatterikorkeakoulun oppilas. Koulu on aina saanut kritiikkiä sisäänpäinkääntyneisyydestä ja sukulaisten suosimisesta, mutta Herala antaa oman näkemyksensä väitteitä vastaan. Toisaalla hän toteaa vanhempiensa nauttineen elämässään erityiskohtelusta. Jouko Turkka ja kriitikoiden aiheuttamat traumat ovat muovanneet minä-käsitystä. Näyttelijä on laitettu koville.
"Koti oli lämmin, turvallinen tyyssija, kaukana oli kavala maailma." (s.137)
Olen lähivuosina nähnyt Heidi Heralan näyttämöllä 'Pullo Cavaa ja aurinkoa' ja 'Everstinna' -näytelmien yhteydessä. Hänen tyylinsä esiintyä on kokonaisvaltainen ja vaikuttava. Elämäkerta kuvaa jatkuvaa oman persoonallisuuden etsintää ja oman taiteilijuuden löytämistä. Kirjan luettuani tunnen, että näyttelijän tyyli ja ääni, oma tapa toimia, on löytynyt.
"Toivon mukaan intohimo näyttelemiseen ei sammu eikä kyynisyys astu tilalle." (s.239-240)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!