keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Max Bolliger: Jouluklovni

Klovni matkustaa vastasyntyneen kuninkaan luokse antaakseen hänelle lahjoja. Hän luovuttaa lahjansa kuurolle, sokealle ja mykälle lapselle matkan varrella, jolloin hän päätyy kuninkaan eteen tyhjin käsin. Mikä onkaan lopulta lahjoja tärkeämpää?

"Jokaisen klovnin tavoin hänkin etsii viisautta."

Kuvakirjan tarina on uskonnollinen, omaperäinen ja viisas. Sen lukeminen saa silmät kyyneltymään, sillä se on niin kaunis. Gianni De Connon kuvitus on tunnelmallinen ja lempeän pehmeä. Kuin katselisi toiveikkaaseen muinaisuuteen.

"Ainoastaan klovni seisoi seimen luona tyhjin käsin."

lauantai 26. marraskuuta 2022

Liz Braswell: Toinen tähti oikealla

Kuusitoistavuotias Wendy kokee elämänsä ankeaksi perheensä palvelijana kotonaan Lontoossa. Hän haikailee Mikä-mikä-maahan matkaamisesta, mutta Peter Pan ei vain saavu hakemaan varjoaan, jotta Wendy pääsisi hänen kanssaan matkaan. Wendy menee joelle ja tekee sopimuksen Kapteeni Koukun kanssa. Hän antaa merirosvolle Peterin varjon maksuksi edestakaisesta matkasta. Tietysti asiat eivät mene aivan niin kuin Wendy on suunnitellut. Kapteeni Koukulla on vaarallisia suunnitelmia, Peter Pan on kadonnut, kadonneet pojat ovat riidoissa keskenään ja Helinä-keiju ei ole Wendyn suurin ihailija, mutta silti tytön on keksittävä keino pelastaa koko Mikä-mikä-maa.

"Mikä-mikä-maa ei ollutkaan niin yksinkertainen - tai viaton - kuin Wendy oli luullut." (s.106)

Wendy on tyttö, joka ei sovi muottiin. Hän ei osaa käyttäytyä oikein. Hän puhuu liikaa. Hän kirjoittaa satuja, mitä vanhemmat eivät hyväksy. Häntä vaaditaan aikuistumaan. Wendy kokee erilaisuutta, kun muut eivät hyväksy häntä sellaisena kuin hän on. Häntä syrjitään. Kukaan ei halua puhua hänen kanssaan. Wendy huomaa, mitä haasteita tytöt yleisestikin kohtaavat elämässään. Tytöillä on liian vähän rooleja valittavanaan. Heidän elämänsä on vaarallista ja rajoitettua. Varsinkin jos ihonväri on tummempi.

"- keiju vain teki. Mitä ikinä halusi. Usein seuraukset olivat sanoin kuvaamattoman hurmaavia. Kun Wendy teki mitä halusi, ihmiset pahastuivat." (s.170)

Peter Panin ja Kapteeni Koukun välinen ikuinen taistelu on jokseenkin ahdistava. He ovat jumissa näennäisesti pysähtyneessä ajassa, vaikka kello tikittää myös Mikä-mikä-maassa. He eivät pääse toisistaan eroon. He ovat jumissa ajassa. Peter ei halua ikääntyä. Koukku janoaa menetettyä nuoruuttaan. He eivät osaa nauttia kuluvasta ajasta, vaan katsovat joko menneeseen tai tulevaan. He eivät näe omaa napaansa pidemmälle.

"Big Benin kellot kumisevat uhkaavasti kaikkien kaupungin kirkonkellojen ohella ilmeisenä tarkoituksenaan julistaa surusanomaa ajan kulumisesta, kuoleman lähestymisestä ja päivälliskeiton jäähtymisestä." (s.11-12)

Tarina on tuotu hienosti nykyaikaan. Kirjassa käsitellään ajan kulumista, muutoksen välttämättömyyttä, sukupuolirooleja ja ympäristöstä huolehtimista. Yksi mieleenpainuvimmista Wendyn seikkailuista on taistelu tenhokkaita vastaan. Ne vangitsevat uhrinsa näyttämällä kehossaan välkkyviä kiinnostavia kuvia. Kirja kyseenalaistaa nykyajan tavan olla liikaa kiinni somemaailmassa todellisen maailman sijasta.

"Nuorena sitä kuvittelee, että maailmassa on tilaa sille, mitä olet ja mitä haluat... Ja sitten sitä hoksaa, että aikuisten maailma on vielä rajoittuneempi kuin lasten." (s.94)

Wendy kokee Mikä-mikä-maassa elämänsä seikkailun. Hän oppii, kasvaa ja kehittyy. Hän huomaa selviytyvänsä hyvin itsenäisesti. Wendy luottaa omaan ääneensä ja puheidensa vaikutukseen. Hän löytää elämälleen tarkoituksen. Hän ymmärtää voivansa muuttaa maailmaa.

"Wendy halusi olla oman elämänsä sankaritar, jos ei muuta." (s.49)

tiistai 22. marraskuuta 2022

Anni Saastamoinen: Sirkka

Sirkka on kuin harmaa sivuhahmo. Hän käy töissä toimistolla ja välttää ystävystymistä työihmistensä kanssa. Hän ostaa kaupasta eineksiä, sillä hän pitää niistä. Hän pysähtyy tarkistamaan ilmoitustaulun ilmoitukset kirjoitusvirheitä ja kauniita käsialoja silmällä pitäen. Hän juo olutta viherkasveja kastellen. Vaatehuolto tuo elämään suurta tyydytystä, ja ohjelappujen jättäminen jokaiseen kuviteltuun paikkaan taloyhtiössä. Samoin pirskahtelevan Natalian kanssa ajan viettäminen. Öisin Sirkka valvoo. Pohtii syvällisiä. Katuu menneitä. 

"Sirkka ei kyennyt ymmärtämään, mikseivät tarkkuus ja sääntöjen rakastaminen ole kaikille tärkeitä." (s.10)

Tarinassa pohditaan yksinäisyyttä, ystävyyttä ja ihmisiin tutustumisen haastavuutta. Sirkka hyväksyy ihmisissä jotkin epätäydellisyydet, mutta joillekin hän laittaa negatiivista painoarvoa. Hän näkee ihmisissä ennen kaikkea heidän pienet ja pinttyneet tapansa kuten kylmien nakkien syömisen työpöydän ääressä. Hän itse pysähtyy joka kerta tutkimaan ilmoitustaulua kaupassa asioidessaan. Kyseiset piirteet tekevät kyseisistä ihmisestä sellaisia kuin he ovat, minä on toisaalta hellyyttävää, mutta toisaalta kummallista. Ystävät naurahtavat tavoille, joita tuntemattomat saattavat oudoksua.

"Mainoksissa nautiskellaan herkullisesta ruoasta yhdessä joko perheen tai pariskunnan toisen osapuolen kanssa. Yksikseen nautiskellaan vain jotain syntiseksi miellettävää, kuten jäätelöä tai suklaata, mikäli siis mainoksia on uskominen." (s.11)

Sirkka on ennen kaikkea tarina siitä, kuinka ihminen on totaalisen sinut itsensä kanssa ja kuinka yksikin ihana ystävä riittää. Äiti saattaa yrittää omalla tyylillään parhaansa mukaan tukea lastaan, minkä Sirkka tietyin rajoituksin sallii, vaikka äidin ja tyttären ajatusmaailmat eivät ihan kohtaa. Sirkka elää maailman kanssa sulassa sovussa, välillä hapuilee ja miettii synkkiäkin, mutta palaa sitten taas kotiin jotain oppineena.

"'Sinä tarvitset värejä elämääsi, lapsi!' sanoi äiti sitten verho-ostoksilla.
'Värit ovat yliarvostettuja', vastasi Sirkka." (s.56)

Sirkka on ihana kirja. Nautin tekstin lukemisesta. Se on tunteikas, herkkä ja humoristinen. Sirkka on moniulotteinen tyyppi. Ainutlaatuinen. Erilainen. Itsensä tunteva. Ei mielestäni ollenkaan massaa, vaan oman elämänsä päähenkilö.

perjantai 18. marraskuuta 2022

Clare Mackintosh: Panttivanki

Mina työskentelee ensimmäisellä suoralla lennolla Lontoon ja Sydneyn välillä. Lento saa paljon mediahuomiota, mutta Minan ajatukset ovat enimmäkseen kotona viisivuotiaan adoptiotyttären luona. Hänen avioliittonsa tila myös pohdituttaa. Mina löytää lennolla hänelle osoitetun uhkausviestin. Hänen on autettava lentokoneen kaappaamisessa tai muuten hänen tyttärelleen käy huonosti.

"Minulla on niin ikävä Sophiaa, että se tuntuu fyysisenä kipuna rinnassa, rakkaus ja syyllisyys ovat kietoutuneet yhteen niin ettei niitä voi erottaa." (s.151)

Kirjan aiheesta ei voi oikein puhua kertomatta juonipaljastuksia. Kaikkien tiedossa kuitenkin on, että lentoliikenne ei ole hyväksi ilmastolle. Se aiheuttaa liikaa päästöjä. Ihmiset ovat keksineet lentämisen eivätkä siitä luovu. Näiden kahden totuuden välille syntyy ristiriita, joka pitäisi ratkaista.

"Tien yli on ripustettu banneri, jossa lukee: NIITTYJÄ, EI KIITORATOJA." (s.35)

Kirjassa keskiössä on perhe. Mina on äiti, joka on kärsinyt siitä, että hän ei voi saada omaa lasta, joten hän yrittää tehdä kaikkensa, jotta hänen adoptiotyttärestään kasvaa eheä aikuinen. Lapsen kasvattaminen on haastavaa. Läsnä on ainainen huoli. Lisäksi on aviopuoliso ja hänen haasteensa, mitkä vaikuttavat avioliiton tilaan. Mina kohtaa monia yllättäviäkin asioita, jotka liittyvät vanhemmuuteen. Hän oppii, että hänen tyttärensä on kanssakäymisessä lukuisten ihmisten kanssa, jotka opettavat hänelle erilaisia asioita, jotka eivät välttämättä ole samassa linjassa omien ajatusmallien kanssa. Adoptiolasten kohdalla on haasteena myös esimerkiksi terveellisen kiintymyssuhteen luomisen onnistuminen.

"Ei olisi pitänyt lähteä Sophian luota. Minun ei pitäisi olla täällä." (s.151)

Täytyy todeta, että en pidä Minasta tai hänen perheenjäsenistään, mutta jännitin silti tarinan edetessä heidän kohtaloaan. Minan ajatusmaailma siitä, että äidin pitää tehdä kaikkensa lapsensa hyvinvoinnin eteen mistään muusta välittämättä, on sairaalloista, mutta vielä hurjempaa on, että ympäröivä maailma tukee ajatusta. En siedä Minan itsekeskeisyyttä. Pelkäsin kirjaa lukiessa imelää loppua, kun epäuskottavat tapahtumat seurasivat toisiaan, ja toivoin oikeuden toteutumista. Kirjan loppu yllätti tyydyttävällä tavalla. Paha saa palkkansa.

"Eikö tämän lapsen hengellä ole väliä?" (s.258)

lauantai 12. marraskuuta 2022

Le Fanu: Carmilla ja muita kertomuksia

1800-luvulla kirjoitetut kauhunovellit ovat merkillisesti tavattoman kiehtovia. Sheridan Le Fanu tiivistää tunnelmaa sivu sivulta, kunnes pääsee loppuhuipentumaan. Kirja sisältää neljä novellia: Vihreää teetä, Carmilla, Selonteko oudoista häiriöistä Aungier Streetillä ja Lapsi joka lähti haltijatarten matkaan.

"- aikalaiskriitikot pitivät häntä vanhanaikaisena ja epämuodikkaana, vaikka hänen teoksensa myivät erinomaisesti koko hänen uransa ajan." (s.6)

Vihreää teetä sisältää tarinan, jonka voi tulkita joko realistisesti tai fiktiivisesti. Se kertoo papista, joka kärsii mielenterveysongelmista tai paholaisapinan piinasta. Tri Hesselius kiinnostuu tapauksesta ja haluaa tutkia sitä. Ikäväkseni tarina loppuu juuri, kun se alkaa käydä kiinnostavaksi. Pidän eniten tapahtumapaikasta, joka on vanha talo, jossa on kynttilävalaistus ja kirjastohuone.

"Hän joi melkoisesti vihreää teetä, eikö vain?" (s.18)

Carmilla kertoo nimensä mukaisesti vampyyrista nimeltään Carmilla. Hän vaeltaa ilman fyysisen maailman rajoituksia turmellakseen nuorten naisten terveyden ja viattomuuden. Carmilla on lumoava, puoleensavetävä, aristokraattinen ja ikiaikainen. Romanttisessa kauhutarinassa kiehtovinta on tunnelma, jota ei löydy mistään muualta kuin goottilaisesta kauhukirjallisuudesta: sumussa lepäävä maaseutu linnoineen, raunioineen ja hautausmaineen kuun kurkistaessa pilvien raosta. Kiinnitin huomioni vampyyrin kuvaukseen. Carmilla joutuu palaamaan arkkuunsa nukkumaan, mutta kulkee ihmisten joukossa päivisin. Hänet on sidottu omaan nimeensä, josta voi tosin muodostaa anagrammin. Hänen kädenpuristuksensa on niin voimakas, että se aiheuttaa voimattomuutta loppuelämäksi. Hän jättää jälkeensä kaksi pientä hampaiden purentajälkeä kaulalle. Tarinassa karmivinta on vampyyrin metsästys.

"'Sinä olet minun, ja me olemme yhtä ikuisesti.'" (s.88)

Selonteko oudoista häiriöistä Aungier Streetillä kertoo serkuksista, jotka asettuvat asumaan entiseen hirttotuomarin taloon, jossa tietenkin kummittelee. Mielestäni on karmaisevaa, että kummitus voi koskettaa todellista maailmaa ja tehdä siellä asioita. Itselleni uusi tuttavuus on rottien esiintyminen kauhukirjallisuudessa. Hämmästyin seikkaa lukiessani Bram Stokerin novelleja. Täytyy todeta, että vilkaisin lukiessani kerran jos toisenkin olkani yli. Kirjailija oivalsi itsekin tarinansa pelottavuuden ja tehosti vaikutelmaa kirjoittamalla tarinan loppuun: '- hyvää yötä ja kauniita unia'.

"Viimein
kukko kiekui ja pois haihtui
pahahenki, joka oli pitänyt minua orjanaan koko kauhean yön." (s.168)

Lapsi joka lähti haltijatarten matkaan on surullinen tarina köyhästä perheestä, joka menettää nuorimman poikalapsensa. Perhe asuu Lisnavouran kukkulan varjossa. Siellä hyvät ihmiset eli haltijat asuvat. Perheen äiti suojaa kotiaan vihkiveden, mehitähden, vuorisaarnien ja hevosenkenkien avulla, mutta mikään ei voi estää tapahtumaa. Tämänkin tarinan voi tulkita joko realistisesti tai fiktiivisesti.

"He elämöivät yhdessä, ja heidän kasvonsa olivat kääntyneet kohti Lisnavouran kuuluisaa kukkulaa." (s.198)

sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Harriet Tyce: Kaikki valheesi

Sadie muuttaa tyttärensä Robinin kanssa Yhdysvalloista takaisin kotimaahan Englantiin. Aviomies on käskenyt vaimoaan häipymään, joten uusi elämä on koottava jäljelle jääneistä palasista kasaan. Sadie aloittaa edesmenneeltä äidiltään perinnöksi saamansa talon remontoinnin. Äiti on ollut vihamielinen tytärtään kohtaan, joka ei ole toiminut hänen toiveidensa mukaisesti, ja Sadien lapsuuden huone on sen mukaisessa kunnossa. Sadie yrittää saada töitä vanhasta työpaikastaan ja saakin osallistua arkaluonteiseen oikeusjuttuun, jossa erästä opettajaa syytetään erään tytön hyväksikäytöstä.

"Seison koulun portilla pää painuksissa ja hartiat köyryssä vasten syksyisen iltapäivän purevaa viimaa ja muiden äitien ivallisia katseita." (s.96)

Vaikein osuus muutossa on Robinin kouluun laitto. Yksityiskoulun oppilaiden äidit ovat vihamielisiä Sadieta kohtaan. Koulu on erittäin kilpailuhenkinen, joten parhaita arvosanoja napsiva uusi oppilas ei todellakaan ole kenenkään mieleen. Robinin luokkatoverit syrjivät häntä. Äidit ovat hysteerisiä tulevista yläluokan pääsykokeista. Sadie on ahdistunut, kun hän joutuu pitämään Robinin kyseisessä koulussa vain, koska testamentti niin vaatii. Hän pitää kaikki tietonsa aviomiehestään, perinnön ehdoista ja omasta koulumenneisyydestään salassa Robinilta. Hän yrittää tehdä parhaansa tytärtä kasvattaessa ja pienin askelin onnistuukin saamaan heidän elämäänsä kasaan. Tosin pian vaikuttaa siltä, että he ovat uudessa elämänpiirissä pahassa vaarassa.

"Vaikuttipa nainen nyt miten miellyttävältä tahansa, hän saattaa milloin tahansa näyttää todelliset kyntensä." (s.97)

Englantilaisen yksityiskoulun oppilaiden äidit ovat sisäänpäinkääntyneitä ja ulkoisesti täydellisiä. He halveksivat ja syrjivät heitä, jotka eivät kuulu heidän ryhmäänsä. Heiltä puuttuu empatiakyky. He eivät ole inhimillisiä. He eivät edes syö. Sadie kuvataan inhimilliseksi ihmiseksi, joka juoksee hiki hatussa vanhempainkokoukseen ja sieltä töihin. Hän vetää ruokaa väärään kurkkuun ja yskii naama punaisena. Hänen nenänsä vuotaa ja hänellä on tunteita silmien kyyneltyessä. Muut äidit kulkevat kuin robotit siloitelluin kasvonpiirtein. Kahden erilaisen maailman törmätessä toisiinsa ei voi syntyä kuin pahaa jälkeä.

"Tiedän, että jokin on pahasti vinossa jo ennen kuin hän astuu ovesta sisään." (s.45)

Jos kirjasta hakee opetusta niin vanhempien ei tule asettaa lapselleen odotuksia ja paineita koulumenestyksen suhteen tai tulevaisuuden elämälle muutenkaan. Kyseessä on ihan kelpo psykologinen trilleri, jossa on kiinnostava päähenkilö ja kiehtovia tapahtumia ja aiheita. Kirja ei ole kovinkaan yllätyksellinen, vaikka loppua kohden minua onnistuttiinkin huijaamaan. Viimeisen sivun sisältö karmi selkäpiitä.

lauantai 5. marraskuuta 2022

Kuhinaa kirjasomessa Helsingin kirjamessuilla

Kävin Helsingin kirjamessuilla somevaikuttajapassilla. Vietin suurimman osan ajastani kirjasomenkohtauspaikalla muiden kirjaharrastajien kanssa keskustellen. Oli aivan ihanaa. Etenkin instagramista tutun @olipakerranoonariina järjestämässä tapaamisessa, johon osallistui yli 70 kirjaharrastajaa. Ohjelmajohtaja Ville Blåfield kulki ohitse, minkä seurauksena kuva tapaamisesta päätyi miltei heti messujen viralliselle instagram sivulle. Paikalle saapuneiden kirjaharrastajien määrä yllätti myös harrastajat itse. Kirjoista somettaminen, twiittaaminen, tiktok-videoiden tekeminen, podcastien äänittäminen ja youtube-videoiden kuvaaminen ovat yleistyneet etenkin, kun lehdet ovat tänä vuonna kirjoittaneet ahkerasti harrastuksesta ja Yle nostanut sen jopa tv-uutisten aiheeksi. Instagram-tilejäkin on jo yli tuhat. Mielestäni on hienoa, että kirjoja voi harrastaa ja ihmisiä inspiroida lukemisen pariin niin monella eri tavalla.

Ylläpidin messuilla ahkerasti @kirjagramsuomi instagram tiliä (jolla on kymmenen ylläpitäjää, jotka ylläpitävät viikon vuoroissa), joka uudelleen julkaisee (kohtauspaikallakin esillä näkyneen) tägin #kirjagramsuomi takaa kuvia. Käsitykseni mukaan messukeskus halusi kirjasomenkohtauspaikan seinälle esille kunkin sovelluksen kirjaharrastajia kokoavan tilin nimen. Kirjagramsuomi-tili pyrkii kokoamaan kaikki ajankohtaiset kirjaharrastamiseen liittyvät tapahtumat ja asiat. Kirjasomenkohtauspaikalla oli kiinnostavaa seurata, kuinka ihmiset keskustelivat sekä positiivisesti että kriittisesti kirjasomesta ja ottivat itsestään kuvia someseinää vasten.

Mielestäni on hienoa, että kirjasomettajista ollaan kiinnostuneita ja heitä halutaan ottaa mukaan messujen suunnitteluun ja järjestämiseen. Ihan mahtavaa, että Kulttuuri kukoistaa blogin Arja alun perin otti yhteyttä ohjelmajohtajaan ja tutustutti hänet kirjabloggaajiin heidän yhteisessä tapaamisessaan, minkä johdosta Kirsin Book Clubin Kirsi ja Amman lukuhetken Amma toimivat yhdyshenkilöinä messukeskuksen suuntaan. Mielestäni kirjasomenkohtauspaikka on valtavan upea saavutus etenkin, kun muistelee, kuinka aiempina vuosina kirjaharrastajat ovat joutuneet kohtaamaan toisiaan esimerkiksi eteisnurkassa portaikon luona tai heille osoitetulla sohvalla Boknäs huonekaluliikkeen osastolla. Kiinnostavaa seurata, mitä kirjaharrastajat keksivät ehdottaa ja mitä messukeskus voi toteuttaa ensi vuoden messuille. Odotan myös, jatketaanko somevaikuttajapassien jakamista ja selkeytetäänkö niiden käyttöön liittyvää ohjeistusta, sillä osalle vaikuttajista (instagramissa käytyä keskustelua seuraten) näytti olevan epäselvää, mitä se tarkoittaa ja mitä palveluja se sisältää.

Osallistuin lauantaina Aulan media- ja bloggaritapaamiseen, jossa Heather Morrisin oli tarkoitus esiintyä, mutta esiintyminen peruuntui. Sen sijaan kuuntelin mielenkiinnolla Tuire Malmstedtin kokemuksia kirjailijan työstä. Hyödynsin messukeskuksen lehdistötilaa rauhallisena paikkana somettamiseen ja hengähdyspaikkana teetä juoden ja puhelimen akkua ladaten. Toki vaihdoin sielläkin muutaman sanan muiden harrastajien kanssa.

Tein julkaisuja @unelmien_aika instagram tilini stooreihin päivästäni kirjamessuilla. Kiertelin messuosastoja kirjoja katsellen ja ohimennen keskusteluja kuunnellen, mutta etenkin oheistuotteita silmällä pitäen. Mukaan tarttui pöllö aiheinen postikortti ja koru elokuvasta Taru sormusten herrasta. Olisin halunnut ostaa 'kaiken' Suomalaisesta kirjakaupasta, mutta 'kaikki' jäi tällä kertaa ostamatta, kuten 'kirjan ystävä' tekstillä varustettu muki ja kirjan näköinen lamppu. Messuilla oli paljon kaikkea ihanaa, minkä sulattelemiseen meni viikko. Metrilakuja tosin on vielä jäljellä. Omenanmakuisia, tottakai.

Kiitos somevaikuttajapassista Messukeskukselle ja Helsingin kirjamessuille.