sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Helmet lukuhaaste 40/50

Syyskuussa luin Helmet lukuhaasteeseen kuusi kirjaa.



Kiitos kaikille, jotka vinkkasitte helppolukuisia ja ohuita kirjoja! Sain kirittyä lukuhaasteessa ja samalla tutustuin hyviin kirjoihin! Osaisitteko suositella lukuvinkkejä vielä seuraaviin kohtiin: 34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta ja 35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja? Muihin puuttuviin kohtiin minulla on jo kirja lukupinossa!


Syyskuussa haasteeseen lukemani kirjat:

1. Kirjassa muutetaan
S.K. Tremayne: Tulilapsi

12. Sarjakuvaromaani
Marjane Satrapi: Persepolis

18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä
Veera Salmi: Puluboin ja ponin pöpelikkökirja

25. Novellikokoelma
Salla Simukka: Sytytä valot!/Sammuta valot!

43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle
Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia

48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö
Karoliina Suoniemi: Ihan oikeat prinsessat ja prinssit


Kaikki haasteeseen lukemani kirjat päivittyvät HelMet lukuhaaste 2018 sivulleni.

lauantai 29. syyskuuta 2018

Karoliina Suoniemi: Ihan oikeat prinsessat ja prinssit



"Onko se sellaista kuin saduissa kuvataan -"

Suoniemi, Karoliina: Ihan oikeat prinsessat ja prinssit
Julkaistu: 2018
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: BTJ Finland Oy
Sivumäärä: 112


Kirjassa esitetään lapsille sopivasti eurooppalaisia prinsessoja ja prinssejä eri aikakausilta. Osa on kasvanut lapsesta asti osaansa kuninkaallisena, osa on päässyt kuningasperheeseen avioliiton kautta. Jotkut elivät pitkän ja onnellisen elämän, kun taas toiset kuolivat nuorina. Joidenkin elämää väritti sota, kun toiset saivat opiskella ja harrastaa. Kirjassa kerrotaan sopivassa suhteessa upeista linnoista, jalokivistä ja puvuista sekä vallankaappauksista ja sodista. Tekstien väleihin on aseteltu tehtäviä, joissa on tarkoitus keksiä oma kuninkaallinen arvonimi ja lukujärjestys, kirjoittaa kuninkaallinen kirje sekä piirtää oma linna ja kruunu. Kirjan lopusta löytyy tietovisa.

"Kuninkaallisten lasten koulutukseen kuuluivat usein ratsastustunnit, miekkailu, harpun soitto, seuratanssit tai kirjonta." (s.34)

Aikuiselle kirjan lukeminen oli sopivan kevyttä. Sen avulla sai lyhyen kertauksen joistain eurooppalaisista kuninkaallisista. Mieleeni jäi muutamia yksityiskohtia. Englannin kuningas Rikhard I Leijonamieli (1157-1199) ei osannut puhua englantia, vaan kommunikoi rankaksi. Hän ei viihtynyt Englannissa, vaan vietti aikansa sotaretkillä. Englannin kuningatar Elisabet I (1533-1603) oli viimeinen hallitsija Tudorien suvusta, sillä hän ei mennyt koskaan naimisiin eikä saanut lapsia. Ruotsin kuningatar Kaarina Maununtytär (1550-1612) oli lapsena orpo ja teki töitä linnassa. Hän meni kuningas Erik XIV:n kanssa naimisiin, mutta pian kuninkaan veli kaappasi vallan. Kaarina joutui vankeuteen, sai kaksi lasta ja muutti Suomen puolelle. Ruotsin kuningatar Katariina Jagellonica (1526-1583) syntyi Puolassa, mutta meni naimisiin Ruotsin kuninkaan pojan Juhanan kanssa ja muutti Turun linnaan asumaan. Hän toi Suomeen glögin ja haarukan. Myöhemmin hän asui Tukholman kuninkaanlinnassa. Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf (1594-1632) kruunattiin 17-vuotiaana. Hänen isänsä oli kaapannut vallan aiemmalta kuninkaalta, mutta kuoli itse yllättäin. Kustaan mukaan on nimetty leivos.

"Tuohon aikaan eivät edes prinssit voineet valita itse puolisoaan, sillä avioliitto oli koko suvun asia." (s.40)

Ruotsin kuningatar Kristiina Alexandra (1626-1689) pukeutui miehille tarkoitettuihin vaatteisiin ja opiskeli kirjallisuutta, latinaa, filosofiaa, ratsastusta, miekkailua, metsästystä ja aseidenkäyttöä. Hän perusti hoviin akatemian. Lopulta hän luopui kruunusta. Ranskan ja Navarran kuningas Ludvig XIV (1638-1715) puettiin lapsena mekkoon, sillä se oli ajan tapa. Hänen jokaista tekemistään seurattiin eikä hän saanut koskaan olla yksin. Häntä pidettiin Jumalan kaltaisena olentona. Venäjän keisarinna Katariina Suuri (1729-1796) syntyi Pommerissa. Hän ei saanut enää leikkiä, kun hän täytti seitsemän vuotta. Hän opiskeli, kunnes hänet kutsuttiin Venäjälle suuriruhtinaan vaimoksi. Katariina kaappasi vallan mieheltään ja uudisti maata sivistyneemmäksi. Iso-Britannian ja Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar Viktoria (1819-1901) oli lapsena yksinäinen. Hän oli hyvä piirtäjä. Hänestä tuli yllättäin kuningatar, sillä edellinen kuningas kuoli ilman jälkeläisiä. Viktoria kosi serkkuaan Albertia, jonka kanssa hän sai yhdeksän lasta. Viktoriaa pidetään eurooppalaisten isoäitinä, sillä hänen lapsensa avioituivat eri Euroopan maihin.

1600-1700-luku: "Monet ajan leikit ja huvitukset olivat yhteisiä lapsille ja aikuisille. - Myös erilaiset piiloleikit, seuraleikit, arvaus- ja loruleikit olivat kaikenikäisten ihmisten hupia." (s.52)

Itävallan keisarinna ja Unkarin kuningatar Sisi (1837-1898) oli yksinäinen ja alakuloinen. Hän keskittyi ulkonäöstään huolehtimiseen liiallisuuksiin asti. Hän piti matkustamisesta. Venäjän keisarin kruununperijä prinssi Aleksei (1904-1918) sairasti verenvuototautia, joten hänen täytyi olla varovainen leikeissään ja tekemisissään. Hänet surmattiin muun perheen ohella epäselvissä olosuhteissa. Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar Elisabet II (1926-) pääsi perimysjärjestykseen, kun kuningas Edvard VIII luopui kruunusta ja Elisabetin isästä tuli kuningas Yrjö VI, joka tunnetaan puheongelmastaan. Elisabet on ensimmäisiä kuninkaallisia, jotka esiintyivät televisiossa.

"Elisabet onkin maailman ainoa kuninkaallinen nainen, joka on työskennellyt armeijassa." (s.86)

Ruotsin prinssi Daniel (1973-) oli tavallinen urheilusta pitävä poika, kunnes hän tapasi prinsessa Viktorian omalla kuntosalillaan. Hän kasvattaa itse omat lapsensa toisin kuin entisaikojen kuninkaalliset. Ruotsin prinsessa Estelle (2012-) käy montessoriesikoulua, harrastaa tanssia ja esiintyy hovin internetsivuilla kuvissa ja videoilla. Yhdistyneen kuningaskunnan prinssi George (2013-) joutuu noudattamaan tarkkoja kuninkaallisia sääntöjä kuten pukeutumaan shortseihin. Hän rakastaa erilaisia koneita ja museoita. Hän on matkustellut paljon. George käy montessoripäiväkotia ja opettelee olemaan kaikkien ystävä.

"Prinssin koulun tunnuslause on ´Ole kiltti´ ." (s.109)


Helmet lukuhaaste 2018: 48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö
(Olisi hauskaa saada tietää, miltä tuntuisi olla oikea kuninkaallinen.)

torstai 27. syyskuuta 2018

Marjane Satrapi: Persepolis



"Asiat riistäytyivät käsistä."

Satrapi, Marjane: Persepolis
Kirjasarja: Osa 1
Julkaistu: 2008
Alkuperäinen julkaisu: 2000 & 2001
Alkuperäinen nimi: Persepolis
Suomentanut: Taina Aarne
Kustantaja: Like
Sivumäärä: 158


Sarjakuva kertoo vuonna 1970 syntyneestä iranilaisesta Marji nimisestä tytöstä, joka koki vuoden 1980 kulttuurivallankumouksen. Se merkitsi sitä, että kaikkien tuli elää vain islamin oppien mukaan. Kaikki länsimaihin viittaava kiellettiin. Kaduilla osoitettiin mieltä sekä uuden hallinnon puolesta että vastaan. Moni joutui poliittiseksi vangiksi ja kidutettavaksi. Myöhemmin heitä kutsuttiin sankareiksi ja kuolleita marttyyreiksi. Vapaata lehdistöä ei enää ollut. Oli vain sotaa, vilpillisiä vaaleja, teloituksia, elintarvikepulaa, maansisäisiä syrjittyjä pakolaisia, fanatismia, lapsisotilaita, viranomaisten lahjontaa, huonoa sairaanhoitoa, rahan arvon laskua, sukupuolisyrjintää ja joukkomurhia. Tytöille vallankumous merkitsi huivin käyttöpakkoa ja uskontoon pohjautuvaan opetukseen osallistumista. Kaikkien tuli rukoilla ja pidättäytyä alkoholista, mutta se johti vain salaiseen kapinointiin ja mustan pörssin kautta tehtävään kauppaan. Moni muutti ulkomaille pakoon. Marji luki ahkerasti erilaisia kirjoja ja kyseenalaisti koulussa oppimaansa. Hän ei ymmärtänyt, miksi ennen vallankumousta sama opettaja opetti samasta aiheesta aivan eri tavalla kuin vallankumouksen jälkeen. Hän alkoi kiinnostua historiasta ja yhteiskuntaluokkien eriarvoisuudesta. Marjilla oli ristiriitainen olo. Hän ei oikein ymmärtänyt, millä puolella kenenkin vanhemmat ovat olleet ja mitä he ovat tehneet. Kuka oli oikeassa? Kenen asia oli tuomita ja kenet? Voiko lasta syyttää vanhempien teoista? Oliko lasten turvallista enää asua Iranissa?

"Ei tänne kuitenkaan rauhaa saada niin kauan kuin keski-idässä on öljyä..." (s.48)

"Saksalaiset myyvät Iranille ja Irakille kemiallisia aseita. Sitten haavoittuneet lähetetään sinne hoitoon. Nämä ovat koekaniineja." (s.127)

Mustavalkoinen sarjakuva on ajatuksia ja tunteita herättävä. Se kuvaa sodan ja yleisesti elämän mielettömyyttä. Ihmiset ovat valtaa himoitsevia olentoja, jotka ovat kadottaneet inhimillisyytensä. Totuus muuttuu sitä mukaa, kuka kertoo siitä oman versionsa. Ihmiset saadaan seuraamaan oikeaa totuutta joko poliittisen tai uskonnollisen aatteen avulla. Menneisyyden vihollisen esilletuominen on myös apuna. Toisinajattelijat tapetaan. Aina tulee uusi ja vahvempi valloittaja. Kierre on päättymätön.

"Minun isäni ei ollut sankari ja äitini halusi tappaa ihmisiä... Niinpä minä lähdin ulos leikkimään." (s.57)


Helmet lukuhaaste 2018: 12. Sarjakuvaromaani

tiistai 25. syyskuuta 2018

5 kirjavinkkiä Halloween -lukuhaasteeseen!



Osallistutko Yöpöydän kirjat -blogin Halloween -lukuhaasteeseen, joka pidetään 1.-31.10.2018? Tässä on viisi kirjavinkkiä!

1. Horace Walpole: Otranton linna

Eletään Otranton ruhtinaskunnassa keskiajan Italiassa. Linnassa koetaan suuria tunteita, todistetaan järjettömiä ihmiskohtaloita, pelataan sukujen valtapeliä ja yritetään taistella julmia perintösääntöjä vastaan. Linnan kuuliaista, kristittyä väkeä alkaa vaivata näyt aaveista ja jättiläisistä. Kirja on goottilainen romaani ja modernin kauhukirjallisuuden klassikko.



2. Mats Strandberg: Risteily

Uransa viimeisiä matkoja Tuhkolman ja Turun välillä seilaava Baltic Charisma on täynnä juhlivia ihmisiä. Autokannelta omaa hyttiään kohden liukuu äiti poikansa kanssa. Heissä on jotain vialla. Aivan kuin he eivät kuuluisia kuvaan. Vampyyrien verilöyly alkakoon.



3. Angela Sommer-Bodenburg: Pikku Vampyyri

Rydiger vampyyri ystävystyy Anton pojan kanssa. He lentelevät vampyyrinviittojen avulla hautausmaalle tutustumaan vampyyrien hautaholviin, juoksevat puukepein varustautunutta hautausmaanvalvojaa karkuun ja keskustelevat vampyyrien erikoisista ruokailutavoista. Karmivan hellyyttävä lastenkirja.



4. Darren Shan: Friikkisirkus

Darren ja Steve päättävät lähteä katsomaan salaista ja kiellettyä friikkisirkuksen esitystä keskellä yötä. He kokevat toinen toistaan pelottavampia esityksiä, joista osa on hengenvaarallisia jopa katsojille. Yö päättyy kohtaamiseen aidon vampyyrin kanssa. Hiuksia nostattavassa nuortenkirjasarjassa on kaksitoista osaa.



5. Mila Teräs: Noitapeili

Parhaat kaverukset Hugo ja Lydia löytävät tiensä salaperäiseen kirjastoon, jonka hyllyn takaa löytyy luukku, josta pääsee Kyöpelinvuoren juurelle noitien vuotuiseen konferenssiin. Lapset tutustuvat noitamaisiin kauppoihin, lemmikkeihin ja tietenkin itse noitiin, joilla on eriskummallisia tapoja syödä matoja tai kasvattaa itselleen syyliä. Iloinen tapaaminen saa epämiellyttävän käänteen, kun taianomainen noitapeili alkaa temppuilla hyisiä henkäyksiä jälkeensä jättävien varjojen vuoksi. Kirja on Harry Potter henkinen lastenkirja.




sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Teatterin aika: Pullo cavaa ja aurinkoa

© Helsingin Kaupunginteatteri

Pääsin Helsingin kaupunginteatterilta saadulla kutsuvieraslipulla Pullo cavaa ja aurinkoa -näytelmän ensi-iltaan Arena-näyttämölle 18.9.2018. Komediassa neljä kuusikymppistä taidetta harrastavaa naista matkustaa Portugaliin lomalle. Inka (Heidi Herala) on ostanut muilta salaa paikallisen talon heille vanhainkodiksi. Tehtäväksi jää vain suostutella ronski Anita (Eija Vilpas), varautunut Tuulia (Aino Seppo) sekä hersyvä Vonne (Jaana Saarinen) mukaan suunnitelmaan. Arvata saattaa, ettei siitä ihan helppoa tule.

Naiset ovat ihania persoonia, jotka sekä kannustavat toisiaan että harrastavat lämminhenkistä kuittailua. Välillä tilanteet kärjistyvät riitaan asti, kun erilaiset persoonallisuudet eivät kohtaa, mutta sitten taas kohotetaan malja ja nauretaan. Riitelyn estämiseksi naiset ovat kehitelleet porukalleen joukon sääntöjä, joista he saavat useaan otteeseen muistutella toisiaan, kun joku lipsuu vaarallisille vesille. Anitaa huolettaa raha, Tuulia miettii lapsenlapsiaan, Vonne haikailee miesten perään ja Anita on kaiken kaikkiaan ajattelematon. Tykästyin eniten Tuuliaan, joka on ihmeellisen aikaansaava nainen. Ensi töikseen hän pyöräyttää kymmenkunta saviruukkua ja istuttaa torilta tinkimiään yrttejä. Tuulia hämmästyttää muita kertomalla tehneensä ennen matkaa aikuisille lapsilleen lukuisia eri ruokalajeja, jotka riittävät varmaan viikoksi asti. Ihanan hellyyttävä nainen, jolla on rankka menneisyys ja joka voisi päästää itsensä välillä vähän vähemmällä. Pidin siitä, että jokaisen aidontuntuisen naisen elämäntarina tulee esille näytelmän aikana. Katsoja saa konkreettista tuntumaa ystäväpiirin läheisyydestä ja yhteenkuuluvuuden tunteesta.

© Helsingin Kaupunginteatteri

Näytelmässä vallitsee aaltoliike. Mihinkään ei jäädä jumiin, vaan ilosta päästään suruun ja vihasta myötätuntoon. Huumori hersyy kevyestä aina vain räävittömämpään. Entä lavasteet sitten! Naiset pystyi täysin kuvittelemaan taiteilijataloon Portugalin lämpöön. Ainoa miinus on sivuhahmot. Koin heidät liian negatiivisiksi ja taiteilijanaisia alentaviksi vähättelevine ilmeineen ja ilkeine kommentteineen.

Kiinnitin huomiota yleisön ikähaarukkaan. Minusta tuntui siltä kuin katsomossa olisi istunut pelkästään kuusikymppisiä naisia. Monet olivat tulleet naisporukalla paikalle. Jotkut naisista olivat ottaneet miehensä mukaan. Mietiskelin itsekseni, olenko kenties väärässä paikassa väärään aikaan. Loppujen lopuksi en antanut asian häiritä, sillä näytelmä vei minut niin vahvasti mukanaan. Ystäväporukan kommellusten seuraamisesta pystyy nauttimaan minkä ikäisenä tahansa!

© Helsingin Kaupunginteatteri


lauantai 22. syyskuuta 2018

Teatterin aika: Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti

© Helsingin Kaupunginteatteri
Pääsin Helsingin kaupunginteatterilta saadulla kutsuvieraslipulla Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti -näytelmän ensi-iltaan 20.9.2018. Klassikkokomedia on surkuhupaisa tarina alkoholisoituneesta isännästä (Pertti Sveholm), jonka mielialavaihtelujen armoilla hänen alaisensa ovat. Puntila luottaa kiperissä tilanteissa autonkuljettajansa Matin (Antti Peltola) apuun. Herrasväen metkuihin kyynistynyt Matti on oppinut luovimaan isännän vaihtuvissa mielialoissa eikä ole ihmeissään ilmoituksesta päästä naimisiin isännän tyttären (Anna-Riikka Rajanen) kanssa. Tytär on yhtä aikaa luvattu omintakeiselle lähetystösihteerille (Antti Timonen), joka ei suostu katsomaan ympärillään vallitsevaa totuutta silmiin. Kylään syntyy huvittavia tilanteita, vihaisia mielenilmauksia ja surullisia kohtaloita. Mikään ei ole varmaa eikä pysyvää - paitsi se, että "Puntila ryyppää taas!".

Sveholm oli roolinsa isäntä ja hallitsi olemuksellaan koko esitystä. Peltola kulki vakaana ja varmana, mihin Rajanen toimi sähäkkänä vastavoimana. Hauska yllätys oli Timosen lähetystösihteeri. Hänen koko olemuksensa säteili koomisuutta ilmeistä käsien liikkeisiin asti. Parasta oli hänen huvittava laulunumeronsa! Minua jäi mietityttämään vallanpitäjien mielivaltaisuus, mikä tuli parhaiten esille, kun Puntila astui pestuumarkkinoille palkkaamaan palvelusväkeä. Hän kohteli ihmisiä kuin karjaa. Komediaa kohtaukseen saatiin puhumalla päinvastoin kuin mitä lavalla oikeasti nähtiin. Raihnaista työmiestä kehuttiin osaavaksi ja ketterää nuorta poikaa käskettiin häipymään. Katsomossa kuului naurahduksia ja hymähtelyä, kun Puntila arvosteli suureen ääneen toisten ihmisten käytöstapoja, vaikka todellisuudessa hän itse oli nuhtelun tarpeessa.

© Helsingin Kaupunginteatteri
Mielestäni värikyllästä puvustusta oli hauska katsella. Enemmän huomioni kiinnittyi lavasteiden niukkuuteen. Näyttämö oli paljas, miltei tyhjä. Katsojat saivat nähdä takaseinät putkineen. Mitään ei oltu piilotettu. Katsojan ei annettu oikeastaan missään vaiheessa uppoutua tarinan vietäväksi, vaan ajatukset haluttiin aina keskeyttää. Taukoja tuli näyttelijöiden kommunikoidessa yleisön kanssa. Välillä esiteltiin eri ammattilaisia kuiskaajasta muusikkoon. Kerran katsomo valaistiin ja sinne heitettiin pullan palasia. Sai eräs (epä)onnekas nainen ryypynkin Puntilan pullosta. Isäntä ei tyytynyt jallittamaan vain alaisiaan, vaan levitti hämmennystä katsomoon asti.

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia



"Tässä on Matti. Tyypillinen suomalainen."

Korhonen, Karoliina: Suomalaisten painajaisia
Julkaistu: 2016
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Atena


Sarjakuvakirjassa seikkailee Matti, jota kuvaillaan tyypilliseksi suomalaiseksi, joka arvostaa rauhaa, hiljaisuutta ja omaa tilaa. Hän joutuu erilaisiin tilanteisiin, joissa hän joutuu pohtimaan suhdettaan suomalaisuuteensa, naapureihinsa, julkisiin paikkoihin, asiakaspalveluun, ruokaan, muihin ihmisiin ja töihin. Lopuksi Matti saa haaveilla.

"Jos sinusta tuntuu jotenkin tutulta lukiessasi tätä kirjaa, sinunkin sisälläsi todennäköisesti on pieni Matti."

Huomasin naurahtelevani hauskoille yhden ruudun mittaisille sarjakuville. Mietiskelin samalla, mitkä ajatuksista voisivat sopia minuun. Hakeudun yleensä bussissa istumaan paikalle, jossa en joudu istumaan kenenkään vieressä. Useimmiten se kylläkin johtuu bussin ahtaudesta, sillä kaikilla on yleensä vähintään laukku mukanaan. Mielestäni on kohteliasta antaa kanssamatkustajalle ennemmin tilaa kuin ahtautua viereen. Puheen pitäminen ja kehutuksi tuleminen ovat kyllä aika punastuttavia tilanteita! Rakastan myös hiljaisuutta.

"Kun joku luulee mämmiä vitsiksi."


Helmet lukuhaaste 2018: 43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Teatterin aika: Musta Saara

© Kansallisteatteri

Pääsin Musta Saara -näytelmän ensi-iltaan Kansallisteatteriin 12.9.2018! Sain lipun Kansallisteatterin bloggariklubin kautta. Kyseessä on musiikkinäytelmä, joka pohtii eurooppalaisen ihmisen ajatusmaailmaa. Ranskassa käydään kiivasta vaalikampanjaa Teräväkynän perheen isän ja tyttären välillä. Tytär on päättänyt työskennellä yhdessä romanialaisen miehen kanssa, mistä kansallismielinen isä ei ole hyvillään. Romanian romanien kohtalona on elää irrallisina, unohdettuina ja hyljeksittyinä, sillä aloilleen ei voi asettua eikä vaeltamaan saa ryhtyä. He matkaavat kysyäkseen neuvoa suojeluspyhimykseltään Mustalta Saaralta, mutta hänellä on antaa vain surullisia uutisia mereen hukkuneista.

© Kansallisteatteri
Esitys on kuin karnevaali, jossa ihmiset sinkoilevat sinne tänne valkoisiksi maskeerattuine kasvoineen. Tuolla tanssii perinteitä vaaliva karhu, siellä juoksee kirvespäinen sika. Kohta ennustetaan korteilla, sitten seurataan vanhanajan tanssityttöjä. Välillä nautitaan, myöhemmin itketään. Näytelmän jälkeen pökerryttää. Katsojan pyöritys on ollut kovaa. Makusteltuani näytelmää pari päivää huomasin syöneeni ison annoksen sekametelisoppaa, johon oli kaadettu liikaa mausteita.

Illan kohokohta oli Timo Tuomisen astuminen lavalle uskottavana Vlad Seivästäjänä. Olisin voinut kuunnella hänen lauluääntään vaikka koko loppuillan! Tykästyin myös Marina Teräväkynään (Katariina Kaitue), joka oli kuin suoraan piirroselokuvasta näyttävine hiuksineen ja koomisine kävelytyyleineen. Erityismaininta on annettava Sinikka Sokalle, Ulla Tapaniselle ja Tiina Weckströmille, jotka johdattivat katsojan kohtauksesta toiseen ja esiintyivät lukuisissa eri rooleissa, mutta samalla omina itsenään.
© Kansallisteatteri
Musta Saara on tunteikas karuselli, jonka pyörimistä ei kukaan malta lopettaa - se vain jatkuu ja jatkuu.

lauantai 15. syyskuuta 2018

Veera Salmi: Puluboin ja ponin pöpelikkökirja



"Minulla alkoi alamäki. Se oli jylkkä pyllymäki."

Salmi, Veera: Puluboin ja ponin pöpelikkökirja
Julkaistu: 2014
Mistä maasta: Suomi

Kuvittanut: Emmi Jormalainen
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 189


Puluboi on aivan tavallinen toripulu, joka haikailee pullan perään. Ajatuksissa vilahtelee myös vaimo ja lapset, jotka ovat lähteneet Ruotsiin. Ystäväkään ei ole auttamassa hädässä, sillä Poni viettää aikaansa Miisun kanssa. Puluboita kalvaa yksinäisyys, mikä purkautuu palavana haluna lähteä keskuspuistoon puunhakkuuseen. Poni ja Miisu miettivät omalla tahollaan elokuvan tekemistä. Miisu joutuu kesken kaiken onnettomuuteen ja hänet kiidätetään sairaalaan. Tytön veljelle Miskalle se on kova paikka, mutta hän päättää esittää kovanaamaa. Kaverukset kokevat elokuvamaisia seikkailuja toisensa jälkeen. Paraneeko Miisu vai joutuuko hän ikuisiksi ajoiksi hymyilevien sairaanhoitajien ja kolkkojen käytävien vangiksi? Jääkö Puluboi metsärosvoksi vai löytääkö hän itsestään entisen pullaa ja perhettään rakastavan mainosmiehen? Tuleeko Ponista ja Miskasta pari vai oliko kaikki kidnappauksen luomaa väärinkäsitystä? Ja tärkein kysymys: Voiko kirjaan painaa elokuvan?

"Miksi pitää lisääntyä ja isääntyä? Miksi juuli, kun minä ja vaimoliini olimme hilveän lakastuneita, niin sitten tulivat ne munat?" (s.134)

Kirja on kirjoitettu hauskasti. Siinä on oivallisia sanaleikkejä ja hassutuksia. Aiheena on pohtia, mitä pelottavan jännittävää aikuisten maailmassa on. Lapsia mietityttää rakastuminen, naimisiinmeno ja lasten saaminen. He pohtivat asioita sairastumisesta luonnonsuojeluun ja rosvoista turhanpäiväisten kaavakkeiden täyttämiseen. Lapset miettivät etenkin, kuinka tunteita tulisi näyttää ja miten ne voisi purkaa. He huomaavat, että välillä täytyy päätyä pöpelikköön, jotta ymmärtää tärkeistä asioista vähän enemmän. Kaiken keskellä puhutaan rankkaa työtä vaativasta elokuvan tekemisestä, mikä muistuttaa aika tavalla oikeaa elämistä. Elokuviin liittyvät näytteleminen, vuoropuhelu, juoni, tunnelman luominen musiikin avulla, eri kuvakulmat sekä eri elokuvalajit länkkäreistä rikoselokuviin. Millaisen kuvan lapset saavat maailmasta? Päättyykö kaikki onnelliseen loppuun?

"Voi minua palkaa. Voi minua siipilikkoa. Synkkä synkkä metsä. Sinne minä joudun nyt ihan yksin. Kälppä syö minut. Näätä nuuskii minua. Voi pelskutti, pian minä valmaan tanssin susien kanssa." (s.31)


Helmet lukuhaaste 2018: 18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä

tiistai 11. syyskuuta 2018

Salla Simukka: Sytytä valot!/Sammuta valot!



"Nyt mä voin kertoa, mitä mä ajattelin."

Simukka, Salla: Sytytä valot!/Sammuta valot!
Julkaistu: 2018
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivumäärä: 77/66


Kirja on jaettu kahteen osaan. Toisella puolella on pieniä kauniita tarinoita ja toisella pieniä kauheita tarinoita. Luin ensin mukavat tarinat ja siirryin sitten ikävämpiin. Kauniissa tarinoissa kerrotaan itsensä hyväksymisestä, tulevaisuuteen keskittymisestä, itsensä voittamisesta ja ennen kaikkea ensirakkaudesta. Kauheissa tarinoissa käsitellään itsensä kadottamista, väkivaltaa, rakkauden menettämistä, yhteisön hylkimäksi joutumista sekä menetettyä lapsuutta ja tulevaisuutta.

"He pitävät minusta.
He eivät naura minulle vaan he arvostavat minua.
He elävät tässä mukana." (Sytytä valot! s.25)

Novellit ovat lyhyitä ja helppolukuisia. Aiheet vaikuttavat nykyaikaisilta ja nuoria kiinnostavilta. Novelleissa on kaikille vähän jotain. Ne on kerrottu sekä realistisesti että ripauksella maagista realismia. Novellien loput jäävät sopivan avoimiksi, jolloin voi itse kuvitella, mitä seuraavaksi saattaisi tapahtua. Pidin eniten Koru nimisestä novellista, joka kertoo dystooppisesta maailmasta, jossa nuorille ilmestyy kaulaan koru, joka johtaa siihen, että muut ihmiset kohtelevat heitä kuin he olisivat näkymättömiä. Heidän tehtävänään on asua kaduilla, hoitaa kurjimmat työtehtävät ja syödä tähteitä. Maailma alkoi kiehtoa minua ja olisin halunnut lukea siitä lisää. Mistä koru tuli? Miksi koru ilmestyi juuri kyseisille nuorille? Miksi järjestelmä oli luotu? Toisaalta siihen on yksinkertainen selitys: kuka vain voi joutua kiusaamisen kohteeksi ilman mitään syytä.

"Tässä täytyi olla virhe. Näin ei voinut tapahtua minulle. Olin ihan tavallinen seitsemäntoistavuotias poika. Tavallisesta perheestä. En ollut koskaan tehnyt mitään sellaista, mikä olisi selittänyt tämän. En ollut syyllistynyt mihinkään rikokseen. Minussa ei ollut mitään erikoista." (s.60-61)


Helmet lukuhaaste 2018: 25. Novellikokoelma

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Retki Maunulan kirjastoon



Kävin retkellä Maunulan kirjastossa, joka sijaitsee Maunulatalon yhteydessä. Vierailin noin kolme vuotta sitten Maunulan vanhassa kirjastossa, joten halusin nähdä, miltä uusi kirjasto näyttää. Sain todeta sen olevan ihanan pirteän värinen ja avara. Lastenosastolla oli isot sohvat, joissa on varmasti mukava loikoilla kirjan kanssa. Vitriiniin oli aseteltu nukkeja ja sohvalla lojui pehmoleluja.





Valtavan suurista ikkunoista näkyi ruohikkoa sekä kerrostalomaisema. Ikkunoiden vierustoilla oli lehtiä sekä pöytiä, joiden äärellä oli joukko opiskelijoita työn touhussa. Kirjahyllyt olivat kaiken kaikkiaan matalia, joten niiden yli saattoi nähdä. Seinustaan oli upotettu lukusyvennys, jonka ikkunasta näkyi kaupan puolelle. Vierailuni kirjastossa oli aika pikainen, sillä kello läheni sulkemisaikaa. Pidättäydyin muutenkin kirjojen katselemiselta, sillä minulla oli kotona iso pino kirjoja odottamassa.



Muista kirjastoretkistäni voit lukea aiemmista postauksista.



perjantai 7. syyskuuta 2018

S.K. Tremayne: Tulilapsi



"- mitä minulle sitten tapahtuu?"

Tremayne, S.K.: Tulilapsi
Julkaistu: 2017
Alkuperäinen julkaisu: 2015
Alkuperäinen nimi: The Fire Child
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Jaana Iso-Markku
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 365

Kolmekymppinen Rachel Daly on mennyt naimisiin itseään kymmenen vuotta vanhemman David Kerthenin kanssa. Komea mies kuuluu ikivanhaan cornwallilaiseen sukuun ja omistaa Carnhallow nimisen kartanon, jonne vastanaineet muuttavat asumaan yhdessä yhdeksänvuotiaan Jamie pojan kanssa. Lapsi on Davidin edellisestä avioliitosta, joka päättyi pojan Nina äidin tapaturmaiseen kuolemaan kartanon lähellä sijaitsevassa kaivoksessa. Davidin yläluokkainen suku on kartuttanut omaisuutensa nimenomaan kaivostoiminnalla, joka on kuitenkin jo vuosia sitten kuihtunut kokoon. Mies joutuukin tekemään ympärivuorokautista työvuoroa lakimiehenä Lontoossa. Rachel kuluttaa yksinäiset päivänsä jatkamalla Ninalta kesken jäänyttä kartanon kunnostustyötä. Vanhan munkkiluostarin raunioiden päälle rakennetussa kartanossa riittää onneksi paljon tekemistä, sillä se sijaitsee niin syrjäisellä seudulla, että sivistyksen pariin on turha haikailla. Kartanossa asuvista Julietista, joka on Davidin alzheimerin taudista kärsivä äiti, ja Cassiesta, joka on huonosti kieltä puhuva thaimaalainen taloudenhoitaja, ei oikein ole seuranpitäjiksi. Rachelilla on vierellään vain kuohuva meri, metsä ja nummet - sekä pian paikalle ilmestyvät menneisyyden aaveet.

"- elämä on kuin täydellinen englantilainen kesäpäivä. Kaunis juuri siksi, että se on niin harvinainen ja ohikiitävä." (s.17)

Työläisperheessä kasvanut Rachel kiinnostuu tutkimaan kartanon historiaa. Häntä kiinnostaa mystiikka, jonka mukaan suvulla - tulen ihmisillä - olisi maaginen kyky osua tina- ja kuparisuoniin. Rachel vaeltaa kellarikerroksen synkissä käytävissä, vierailee kaivosten raunioilla ja katselee synkeitä vanhoja valokuvia. Kaivostoiminta on aikoinaan ollut raskasta työtä. Se on sortanut köyhiä ihmisiä, joilta on mennyt terveys ja jopa henki työtä tehdessä. Rachelia kylmää ajatella, kuinka paljon onnettomuuksissa pudonneita ruumiita edelleen vaeltaa vuorovesien vietävänä maanalaisissa luolastoissa. Hänen mielikuvituksensa alkaa laukata etenkin Ninan kohtaloa ajatellessa. Rachelin herkkä mieli saa tulta alleen, kun Jamie alkaa käyttäytyä oudosti. Tilanne kulminoituu yhteen pojan sanomaan lauseeseen: "Sinä et ole täällä enää jouluna, Rachel."

"´Opettaja kertoi meille ´kuolleista´.´
´Anteeksi mistä?´
´Etkö sinä tiedä, mitä ´kuolleet´ ovat?
Suutani kuivaa." (s.115)

Kirjan henkilöt ovat harvinaisen epämiellyttäviä ja epäluotettavia. Kaikilla tuntuu olevan salaisuuksia, joita he piilottelevat sisällään. He myös vääristelevät totuutta, jolloin ei osaa sanoa, mitä oikeasti tapahtuu ja mitä ei. Rachel kuvataan entiseksi feministiksi, joka on jostain syystä päättänyt täysin muuttaa käsityksiään ja ryhtyä alisteiseen parisuhteeseen itseään vanhemman miehen kanssa. Hänellä ei vaikuta olevan mitään ymmärrystä vanhemmuudesta ja lasten kasvattamisesta. Hän elää omassa traumaattisessa maailmassaan.

"En mitenkään voi sanoa ei. - Ohjaan auton vastahakoisesti vasemmalle ja lähden ajamaan hiljaista, lumen peittämää tietä -" (s.296-297)

Tarina oli jännittävä! Koin tapahtumat ajoittain ehkä liiankin pelottaviksi. Paikoitellen kirjassa oli paljon toistoa, mikä loi vaikutelman siitä, että sitä oli ehkä turhaan pitkitetty. Loppua kohden juoni tiheni ja kiihtyi. Minun teki mieli huudahdella ääneen, kun kirjan henkilöt eivät selkeästi millään ymmärtäneet omaa parastaan. Odotin malttamattomana loppuratkaisua, joka vaikutti voivan olla ihan mitä tahansa. Kirjan luettuani jäin hämmentyneenä katselemaan mielenmaisemaa sumuisista nummista, myrskyävästä merestä ja kylmistä raunioista, joiden keskellä kohoaa suuri kartano lukemattomine huoneineen ja maanalaisine salaisuuksineen.

"Auttakaa minua. Olkaa kiltti, auttakaa minua." (s.277)


Helmet lukuhaaste 2018: 1. Kirjassa muutetaan

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Teatterin aika: Tainaron

© Kansallisteatteri

Kävin katsomassa Tainaron -näytelmän Kansallisteatterissa 31.8.2018. Sain lipun Kansallisteatterin bloggariklubin kautta. Näytelmä kertoo maailmanlopun jälkeisestä maailmasta, jota hallitsevat erilaiset hyönteiset. Eräs henkilö (Kati Outinen) yrittää ymmärtää oppaansa (Aino Venna) avulla maailmaa, mutta se on vaikeaa, sillä kaikki on jatkuvassa muutostilassa. Hän pyrkii kirjaamaan havaintojaan ja tuntemuksiaan ylös kirjeiden muodossa, vaikka ei tiedä, saavuttavatko kirjeet koskaan ketään.

Huomasin rinnastavani kaikki tapahtumat vanhenemiseen. Ihminen ja hänen ympäristönsä muuttuvat jatkuvasti. Se voi olla pelottavaa ja vaikea hyväksyä. Iän myötä on myös yhä hankalampi kohdata uusia asioita. Toisenlainen ajattelutapa voi tuntua oudolta ja mahdottomalta ymmärtää. Ihmisen on etenkin vaikea hyväksyä kaiken katoavaisuutta. Muistot hälvenevät kadotakseen kokonaan. Lopussa kaikki sulautuvat yhdeksi ja samaksi. Oma minä katoaa ja sulautuu johonkin toiseen. Koittaa vapautunut olo.
© Kansallisteatteri

Lumouduin monipuolisesta lavastuksesta ja rekvisiitasta, missä oli käytetty robotiikkaa, videokuvaa, nauhoitettua ääntä, valoja ja kekseliäitä materiaaleja muovista putkiin. Maailma välittyi katsojille uskottavana ja mystisenä sekä ajoittain hieman pelottavana. Haukoin henkeäni kehoa tärisyttävien järistysten sekä maagisen kauniiden, laulavien äänten aikana. Sain konkreettisia väristyksiä, kun sain kuunnella ranskankielistä laulua. Eri kielten yhdisteleminen loi kuvaa moninaisesta maailmasta. Outisen puheen kuunteleminen oli vaikuttavaa ja Vennan olemus värähtämättömän itsevarmaa ja rauhoittavan luonnollista. Hänen hahmonsa oli täysin sinut itsensä ja vallitsevan maailman kanssa.

Eräs katsoja tokaisi kanssakatsojalleen salista poistuessaan: "No, lähtisitkö Tainaroniin?"

Me olemme jo osa sitä.

maanantai 3. syyskuuta 2018

Helmet lukuhaaste 34/50

Elokuussa luin Helmet lukuhaasteeseen neljä kirjaa.



Jännitys tiivistyy! Viime vuonna tähän aikaan olin lukenut haasteeseen jo 44 kirjaa. Olen siis niin sanotusti kymmenen kirjaa aikataulusta jäljessä. Syksyllä on perinteisesti paljon menoja, joten lukuaikaa on vähän. Kaiken lisäksi minulla on kaikista vaikeimmat kohdat vielä täyttämättä. Tarvitsisin siis apua! Osaisitko suositella minulle nopealukuisia ja mielellään ohuita kirjoja, jotka sopivat seuraaviin haasteen kohtiin: 8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja, 13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa, 18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä, 34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta, 35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja, 36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa ja 43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle. Minulla on lukuaikaa viikko kirjaa kohden! Miten haasteen käy tänä vuonna? Jännittävää!


Elokuussa haasteeseen lukemani kirjat:

5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit
Mari Manninen: Yhden lapsen kansa

14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
Katharine McGee: Tuhat kerrosta: Huipulla

16. Kirjassa luetaan kirjaa
Anne Leinonen: Noitakirja

44. Kirja liittyy johonkin peliin
Piia Leino: Taivas


Kaikki haasteeseen lukemani kirjat päivittyvät HelMet lukuhaaste 2018 sivulleni.

lauantai 1. syyskuuta 2018

Teatterin aika: Kinky Boots

© Mirka Kleemola, Helsingin Kaupunginteatteri

Pääsin kutsuttuna Kinky Boots -musikaalin ensi-iltaan Helsingin Kaupunginteatteriin 30.8.2018! Näytelmässä Charlie (Petrus Kähkönen) perii isältään kenkätehtaan, jonka lähitulevaisuus enteilee konkurssia ja rakkaiden lapsuudenystävien työpaikkojen menetystä. Pelastavana enkelinä, mojovalla vasemmalla koukulla, paikalle ilmestyy drag queen Lola (Lauri Mikkola), jonka korkokenkien koroilla on tapana katketa. Charlie ja Lola päätyvät lanseeraamaan yhdessä aivan uudenlaisen malliston aivan uudenlaiselle asiakaskunnalle. Yhteinen ponnistus rikkoo rajoja ja koettelee ystävyyttä, mutta ennen kaikkea kasvattaa ihmisenä ja toteuttaa hartaita unelmia.
© Mirka Kleemola, Helsingin Kaupunginteatteri

Rakastan musikaaleja, joten odotin eniten kuulevani salin räjäyttäviä laulusuorituksia. Kävin muutama vuosi sitten katsomassa Vampyyrien tanssi -musikaalin Peacock teatterissa, joten luonnollisesti halusin eniten kuulla jälleen kerran Petrus Kähkösen ja Raili Raitalan upeita ääniä. Rakastuin heidän tapaansa esiintyä ja etenkin laulaa. Mahtavien laulusuoritusten lisäksi sain nauttia loppuun asti hiotuista ja näyttävistä koreografioista sekä viimeisen päälle ammattimaisesta näyttelijäntyöstä. Ihailin, kuinka Petrus Kähkönen loi näytelmään peruskallion, jonka pinnalla Lauri Mikkola sai leikitellä. Mikkolan Lola haastoi upeasti soveliaisuuden käsitteen. Huomasin seuraavani paljon myös sitä, mitä taustalla tapahtui. Huomioni kiinnittyi etenkin sympaattiseen Harryyn (Heikki Ranta) ja rempseään Trishiin (Sanna Saarijärvi). Lauren (Anna Victoria Eriksson) oli hauska tuulahdus, jonka koomisille puuhille ei voinut olla nauramatta. En voi jättää mainitsematta Donia (Tero Koponen), joka aloitti negatiivisen suunsoittonsa jo ennen näytelmän alkua huutamalla puhelimien sulkemisen puolesta. Näytelmän liikuttavimmat esiintyjät olivat muutamat lapsinäyttelijät, jotka ottivat kaiken irti loppukumarruksista. Heidän näyttäviä tuuletuksiaan katseli hymyssä suin.

Ihailen ammattinäyttelijöitä, jotka osaavat vaivattoman oloisesti luoda lavalle ihmeitä. Heidän avullaan uppouduin taikamaailmaan, jossa sain kokea yhdessä muiden katsojien kanssa tunteita surusta hykerryttävään iloon. Tunne sykki ihastuksesta, aaltoili liikuttuneena ihmisestä toiseen, vieraili hetken naurahduksena ja purkautui liikutuksen kyyneleenä. Väliajalla se sai kaikki jakamaan tuntemuksiaan kanssakatsojille. Lämpiö oikein kihisi näytelmän nostattamia ajatuksia, joita kukaan ei malttanut pitää sisällään.
© Mirka Kleemola, Helsingin Kaupunginteatteri

Kaikista eniten odotin näytelmän loppua, sillä olin lukenut, että ennakkoyleisöt olivat taputtaneet käsiään yhteen seisaallaan. Halusin palavasti kokea sen myös itse - ja millainen kokemus se olikaan - kaikki osoittivat suosiotaan seisaallaan loppukohtauksen ja kumarrusten aikana sekä vielä kimaltelevan punaisen esiripun sulkeuduttua. Aplodit jatkuivat ja jatkuivat ja jatkuivat. Tunnelma oli todellakin katossa! Katselin epäuskoisena ympärilleni. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa! Rakastan loppukumarruksia, sillä siihen hetkeen tiivistyy koko ilta. Mikä ilta se olikaan! Yleisön sinnikkyys palkittiin viimein avaamalla esirippu ja tuomalla lavalle epäuskoisia ilmeitä kasvoillaan heijastavia näyttelijöitä. Sali oli pakahtua energiasta, joka koki olevansa valmis jaettavaksi maailmalle.
© Mirka Kleemola, Helsingin Kaupunginteatteri

Euforinen ensi-iltayleisö suuntasi iloisesti rupatellen ja korot innokkaasti kopisten kohti syksyistä yötä. Jokainen kantoi mukanaan oman palan vaalimisen arvoista rakkauden tunnetta.