tiistai 30. elokuuta 2022

Blogi täyttää 7 vuotta!

Kirjablogini täyttää tänään seitsemän vuotta!

Unelmien kautta elämisestä on tullut minulle elämäntapa. Käytän etenkin instagram tiliäni unelmoinnin apuvälineenä. Blogi ja tili kuuluvat nykyään erottamattomasti yhteen.

Vastaan instagram seuraajiltani saamiini kysymyksiin:

Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
Miten innostuit aloittamaan kirjablogin? 

Elin kesää 2015. Olin sattumien kautta palannut lukemisharrastuksen pariin ja ajautunut seuraamaan kirjablogeja. Liityin lukemiseen liittyvään facebook ryhmään, jossa minua kannustettiin perustamaan oma kirjablogi. Mietin sängyn laidalla istuessani sopivaa nimeä. Halusin nimen olevan sellainen, jonka alle voisin halutessani kirjoittaa muistakin aiheista kuin kirjoista. Päässäni alkoi soida Tuhkimon A Dream Is a Wish Your Heart Makes.

"Have faith in your dreams and someday 
Your rainbow will come smiling through
No matter how your heart is grieving
If you keep on believing
The dream that you wish will come true" 

Halusin vihdoin toteuttaa unelmiani. Joka päivä. Ei joskus sitten kun, vaan nyt. Halusin elää unelmien aikaa. Blogista tuli askelmittari. Työkalu, jonka avulla, yksi askel kerrallaan, pääsin kokemaan ihania, pieniä, mutta aiemmin saavuttamattomissa olleita unelmia.

Miksi päätit perustaa kirjatilin?

Perustin instagramiin tilin joulukuussa 2016, sillä silloin oli tapana luoda blogille oheistilejä eri sovelluksiin. Ensimmäiset julkaisuni vain mainostivat blogiani. Nyt instagramin lukemista harrastavat tilit eli kirjagram on ihan oma juttunsa.

Mikä on ollut parasta blogin ja kirjagramin perustamisessa?

Alkuperäisen tavoitteen saavuttaminen. Elän unelmiani joka päivä. Lukeminen on tärkeässä osassa elämääni. Olen päässyt kulttuurin pariin: teatteri, baletti, sirkus, elokuvat ja museot. Nautin retkeilystä ja vuodenaikojen vaihtelusta. Rakastan tarinoita eri muodoissa. Rakennan omaa elämäntarinaani uusien kokemusten avulla. Keskustelen muiden harrastajien kanssa sekä kirjamessuilla että muissa tapaamisissa.

Mitä eroja kirjabloggaamisessa ja kirjagramin pitämisessä on? Onko kirjablogit oma yhteisönsä?

Julkaisen oikeastaan saman tekstin sekä blogiin että instagramiin. Jälkimmäiseen laitan lisäksi kaikkea muutakin harrastukseeni liittyvää etenkin tarkoituksella ilmaista omia mielipiteitä, esitellä omaa elämäntapaa ja herättää keskustelua.

Yhteisö käsitteen käyttö on haastavaa. Tavallaan samaa harrastusta harrastavat voidaan niputtaa yhden nimetyn yhteisön alle, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki olisivat tietoisia toisistaan saati jakaisivat saman näkemyksen harrastuksesta. Sekä kirjagrammaajilla että kirjabloggaajilla on omat enemmän tai vähemmän aktiiviset facebook ryhmänsä. Osa harrastaa sekä kirjabloggaamista että kirjagrammaamista. Itse en varsinaisesti erota niitä toisistaan.

Bloggaaminen vs insta. Hyvät ja huonot puolet?

Blogiin kirjoittaminen on aika yksinäistä, sillä se koostuu pelkästään teksteistä muutamia kommentteja lukuunottamatta. Instagramissa toimitaan nimenomaan persoonana, vaikka ei näyttäisikään omia kasvojaan, ja palautetta annetaan aika raadollisestikin. Ihmisten kanssa kommunikointi on sekä ihanaa että välillä haastavaa.

Blogissa pääosassa on teksti, kun taas instagram painottuu kuviin ja videoihin. Blogi toimii hyvänä pohjana ja peruskalliona, kun taas instagramissa voi kokeilla omia rajojaan. Tykkään niiden yhdistelmästä.

Mitkä ovat olleet bloggausurasi huippuhetkiä?

Askeleet eteenpäin. Ensimmäinen tapaaminen muiden harrastajien kanssa ja yhteisiin tempauksiin kuten lukuhaasteisiin osallistuminen, bloggaajan asemassa kirjamessuille ja kutsuvierastilaisuuksiin meneminen, kirjailijoiden tapaaminen, teatterin ja baletin katsomoihin medialipulla pääseminen, palkallisen blogipostauksen tekeminen, hyvän palautteen saaminen, monipuolinen lukeminen ja sellaisiin paikkoihin meneminen joihin en ilman blogia olisi mennyt ja sellaisten ihmisten tapaaminen joita en ilman blogia olisi tavannut. Uusia ideoita, kokemuksia, oppimista, elämyksiä ja elämäniloa.

Miten koet itse muuttuneesi kirjoista kirjoittajana? Vai oletko muuttunut?

Koen, että kirjoitan nykyään pidempiä ja monipuolisempia tekstejä.

Minkä unelman toteuttamista tavoittelet seuraavaksi?

Olen jo pidempään yrittänyt pohtia uusia unelmia. Mitä voi unelmoida, kun alkuperäiset tavoitteet on saavutettu? Olen kokeillut, mitä kaikkea harrastukseen voi sisällyttää ja mitä kaikkea sen avulla voi tehdä. En halua ammattimaistaa harrastusta tai tehdä sitä työkseni.

Haluaisin päästä joku päivä puhumaan harrastuksesta live-yleisölle. Olisi ihanaa, jos Unelmien aika näkyisi lehtiartikkelissa. Olisi hauskaa uskaltaa järjestää insta-live.

Kiitos kaikille, jotka olette seuranneet blogiani <3

lauantai 20. elokuuta 2022

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut

Harriet Westaway tulkitsee tarot-kortteja työkseen, ostaa kalaa ja perunoita vähillä rahoillaan ruoakseen ja kömpii kylmään asuntoonsa levätäkseen. Työpäivän aikana posti on tuonut laskupinon. Tällä kertaa joukossa on kirje, joka ilmoittaa perinnöstä. Tieto ei voi pitää paikkaansa, mutta Harriet päättää huijata perinnön itselleen. Hän osallistuu hautajaisiin ja yöpyy sukukartanossa. Hänet majoitetaan pieneen ullakkohuoneeseen, jossa on kalterit ikkunassa ja salvat oven ulkopuolella. Enää ei voi perääntyä, kun kortit on jaettu. Ne täytyy kääntää kuvapuoli ylöspäin ja tulkita oikein, vaikka henki menisi.

"Yksi lintu surun tuo. Toinen johtaa onnen luo." (s.398)

Tarina on jännittävä. Varsinkin, jos lukee sitä ulkona ja harakka ilmestyy näköpiiriin pomppimaan. Harriet nimittäin majoittuu harakoiden valtaamalla alueella sijaitsevaan kartanoon pahaenteisen harakkalorun saattelemana. Tarinaa lukiessa olo on klaustrofobinen. Harrietin asemassa olisin jo ajat sitten ottanut jalat alleni enkä katsonut taakseni. Mieleeni ei tulisi tutkia hämähäkinseittien valtaamia huoneita, sokkeloisia puutarhoja tai hylättyjä lampia. Varsinkin, jos käytävän varjoissa ääneti seisoisi karmiva taloudenhoitaja.

"Keskity vain selviämään tästä päivästä. Yksi askel kerrallaan." (s.146)

Harriet on elämän runtelema nuori nainen, joka on epätoivoinen jouduttuaan selkä seinää vasten velkojat kintereillään. Hän on heikosti ravittu, huonosti nukkunut ja äärimmilleen stressaantunut. Hän tekee alkeellisia virheitä ja kohtaa alituiseen vastoinkäymisiä. Harriet on henkilö, joka aiheuttaa lukijassa hampaiden kiristystä ja epäuskosta huokailua.

"Hän kuljeskeli ruohikolla vailla määränpäätä kunnes huomasi päätyneensä taas sen metsikön luo, jonka oli nähnyt ensimmäisenä päivänä." (s.215)

Jännärien lukeminen on ajoittain hauskaa. Ruth Waren kirjat ovat sopivan jännittäviä ja hieman epäuskottavia, jolloin ne eivät niinkään pelota herkkää lukijaa. Jännäri pitää otteessaan, kun nousee halu tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu ja kuinka Harrietin lopulta käy.

"Sinä todellakaan et voi lähteä kotiin huomenna, Harriet, ja siitä ei keskustella." (s 137)

tiistai 16. elokuuta 2022

Tahar Ben Jelloun: Sokaiseva pimeys

Mies viedään vankilaan, jonka ainoa tarkoitus on tappaa hitaasti. Hän pyrkii selviytymään hengissä tarinoiden, hengellisyyden ja uskon avulla ja luopumalla kaikesta.

"Muistaminen on kuolemista. Minulla meni paljon aikaa ennen kuin ymmärsin, että muisto oli viholliseni." (s.25)

Tarina perustuu tositapahtumiin ja sijoittuu Marokon lähihistoriaan. Kuningas Hassanin vankileirille laitettiin joukko vallankaappausta yrittäneitä sotilaita 1970-luvulla. Epäinhimillisistä oloista selviytyneet pääsivät vapaiksi kaksikymmentä vuotta kestäneen vankeuden jälkeen.

"Toivo oli valhe, jolla oli rauhoittavan lääkkeen vaikutus. Siitä pääsi eroon vain valmistautumalla joka päivä pahimpaan. Ne jotka eivät sitä käsittäneet vaipuivat epätoivoon ja kuolivat siihen." (s.61)

Tarina on luonnollisesti epämiellyttävä. Kuvaus pimeääkin pimeämmästä sellistä, jossa täytyy kuunnella skorpionien liikehdinnän ääniä välttääkseen pistoksen ja pysytellä hereillä jotta ei paleltuisi kuoliaaksi. Siellä saattaa kohdata omien ruumiintoimintojen loppumisen ja elävältä torakoiden syömäksi joutumisen. Ihmeellisiä tapahtumiakin sattuu kuten tyrmään eksyneen linnun kohtaaminen. Ihmisen selviytyminen on sekä yhteisöllisyyden ja yhteisten rutiinien että sitkeyden ja tahdon asia. Tärkeintä on hyväksyä oma tilanne muuttumattomana ja pitää inhimillisyydestä kiinni harjoittamalla kulttuuria ja uskontoa. Jokaisella on oltava oma tehtävä tunteakseen kuuluvansa joukkoon ja olevansa tärkeä ja saavansa elämälleen tarkoituksen. Kirja on kaiken kaikkiaan lukemisen arvoinen. Sanoma on tärkeä ja ihmisyyden kuvaus mykistävä. Ihmisestä löytyy sekä äärimmäistä pahuutta että pohjatonta hyvyyttä. Kirja on varmasti tärkeä etenkin islamin uskoisille ihmisille.

"Vielä tulee päivä, jolloin en enää vihaa vaan olen vihdoinkin vapaa ja kerron kaiken mitä olen kestänyt." (s.56)

lauantai 13. elokuuta 2022

Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut

Sergio matkustaa Brasiliasta Portugaliin aloittaakseen uuden ja varakkaamman elämän ja voidakseen palata kotimaahan arvostettuna miehenä. Perillä selviää, että kohtalona onkin olla toisen luokan kansalainen. Sergio elää kädestä suuhun. Vähäiset ylimääräiset rahansa hän lähettää Brasiliaan sukulaisille.

"'Se on pelkkää harhaa, Serginho, turha kuvitella että me vielä jonain päivänä palataan' -" (s.123)

Sergio on lempeäluontoinen ja luottavainen mies. Hän ajautuu hankaluudesta toiseen ihmisten käyttäessä häntä hyväkseen. Silti usko ihmiseen pysyy. Sergio keskittyykin nimenomaan ihmisten kanssa kommunikointiin. Hän on tottunut kotimaassaan näennäiseen yhteisöllisyyteen.

" - jäin siihen hölmistyneenä vilkuttamaan, hieman hätääntyneenä ajatuksesta etten ehkä koskaan palaisi, sillä aloin jopa vähän kaivata noita ihmisiä -" (s.50)

Olisin halunnut lukea Sergion elämästä lisää, mutta ehkä tarina olisi silloin alkanut toistaa itseään. Sympatiani olivat koko ajan Sergion puolella, vaikka hänen motiivinsa ulkomaille muuttoon olivat arveluttavat ja vaikka hän tekikin runsaasti vääriä valintoja. Tarina oli todentuntuinen, kiinnostava ja tragikoominen. Pieneen kirjaan mahtui tärkeitä huomioita maahanmuuttajien elämästä Euroopassa.

tiistai 9. elokuuta 2022

Ngugi Wa Thiong'o: Paholainen ristillä

Rikkaat ja varkaat kokoontuvat kilpailemaan, kuka heistä on onnistunut rikastumaan eniten varastamalla. Wariinga saapuu paikalle monien sattumien kautta. Hän on elämässään saanut todeta, että hänessä nähdään vain ulkokuori ja että häntä yritetään käyttää hyväksi. Valkoiset rikkaat miehet hallitsevat Keniaa. Köyhillä, varsinkaan naisilla, ei ole mitään mahdollisuutta muuttaa tilannetta. Minkäs teet, kun maailma on rakennettu hierarkiseksi.

"Eikö jokainen päivä ole täsmälleen samanlainen kuin kaikki muutkin nykyajan Kenian Kareendeille? Sillä heidän syntymänsä päivä on juuri se päivä, jolloin heidän ruumiinsa haudataan yhtä osaa lukuunottamatta - heille jätetään yksi elin." (s.32)

Kirjassa on oivallista pohdintaa hyvästä ja pahasta, jumalasta ja saatanasta, elämästä ja kuolemasta, sielusta ja ruumiista ja säilyttämisestä ja tuhoamisesta. Paholaiselle sielunsa myyneet kenialaiset eivät pääsekään elämään luvattua autuasta elämää, vaan menettävät sielunsa lisäksi osan ruumiistaankin. Kirja kritisoi poliitikkoja ja rikkaita ihmisiä. Kolonialismi ei ole koskaan päättynyt. Paholainen on edelleen läsnä.

"Kuka on koskaan rikastunut omalla hiellään? Kuka on koskaan rikastunut pelkästään palkallaan?" (s.128)

Kirjassa esitetyt ajatukset ja tapahtumat ovat oivaltavia ja vakavasti otettavia, mutta humoristisia. Tarinat pohjautuvat toistoon ja osuviin sattumiin. Kirja kestää uudelleenluvun, sillä se sisältää suuria ajatuksia. Tosin joiltain osin tekstiä olisi voinut tiivistää.

"Jos omistaa paljon, se kasvattaa itserakkautta; jos omistaa vähän, se kasvattaa ajattelua." (s.78)

Kirjan lukemisen jälkeen pohdin, kuinka kansakunnat muovautuvat aina uudelleen ja uudelleen. Mikään ei ole pysyvää. Valloittajan jälkikäteen suorittama kulttuuriperimän kerääminen on keinotekoista. Kyseistä kulttuuria harjoittanut kansa on jo kuollut. Maailma on muuttunut. Rodut ovat sekoittuneet. Uusia aikakausia ja valtioita on syntynyt. Tulee päivä, jolloin nekin hajoavat ja unohtuvat.

"Uskokaa kun sanon, että ryöstäminen ja rosvoaminen on maan kehityksen mitta. - - on oikein että omaisuus on menestyvien miesten käsissä - - Kuvitelkaa vain miten kävisi, jos maa joutuisi roskaväen käsiin - " (s. 98)


lauantai 6. elokuuta 2022

Juhani Aho: Yksin

Mies haikailee rakkautensa kohteen perään Pariisissa. Hän on täysin yksin. Hän on luullut voivansa hypätä elämässään uuteen kevääseen, mutta kohtalona onkin vain harmaantua. Kukaan ei voi korvata rakkauden kohdetta, joka on saavuttamattomissa. Kuinka onnetonta elämä onkaan.

"Nykyaika on humbuugia, ja tämä on kaikista suurinta. Mutta minä tunnen, että arvosteluni olisi kokonaan toinen, jos hän olisi täällä, jos saisin kulettaa häntä kaikkialle -" (s.63)

En pitänyt tästä pienoisromaanista. Koin tarinan kaiken kaikkiaan ahdistavaksi ja päähenkilön vastenmieliseksi. Käy sääliksi viisitoista vuotta vanhempaa miestä sedän asemassa pitänyttä tyttöä, jolle paljastuu karu totuus miehen todellisista tarkoitusperistä. Mies saa minun puolestani kärsiä yksin vastakaiuttoman rakkauden 'kärsimyksiään' Pariisissa ja käydä maksullisissa naisissa. Ei kiinnosta. Pettymys Juhani Aholta.

"Jos olisi minulla joku toveri, joku ystävä! Niin, siinähän se taas onkin. Ja taas tulee minulle tuo ääretön, sydäntä huikaiseva halu rakkautta ja joka hermon nenässä kipua herättävä kaipaus hellyyttä. Sitä ei ole, ei ole tietoakaan tulemisesta, olen ihan yksin." (s.52)

tiistai 2. elokuuta 2022

Juhani Aho: Rautatie

Matti ja Liisa pohtivat, mikä ihme se rautatie oikein on ja miten sillä pääsee Amerikkaan asti. Kai sitä pitäisi juhannuksena lähteä katsomaan. Vai ei kai nyt sentään kehtaa. Lehmäkin pitää lypsää. Lopulta kiusaus käy liian suureksi ja tasainen maalaisarki särkyy.

"'Eikö tuota pitäne uskoa katsomattakin... mitäpä tuota enää vanha mies kaikista lystistä... tiedänhän minä, minkälainen se on, kun rovasti on selittänyt." (s.32)

Juhani Aho (alkujaan Johannes Brofelt) on ensimmäisiä suomeksi kirjoittavia ja pitkän uran tehneitä ammattikirjailijoita. Rautatie on hänen pääteoksensa vuodelta 1884. Tarinan kerronta on hidastempoista, yksinkertaista ja mietiskelevää. Luontokuvaukset ovat vahvasti läsnä. Nautin etenkin harakan seikkailuista. Tarinan Matti ja Liisa ovat tietämätöntä ja omissa oloissaan viihtyvää kuuliaista väkeä. Heitä hermostuttaa ja hävettää, jos parempi väki yrittää heitä narrata. Heidän ajatuskulkujaan, uniaan ja mietiskelyjään oli hauska lukea. Askareista ei oikein tahdo tulla mitään, kun rautatie on valloittanut kaikki ajatukset. Kirjassa kuvataan kahden eri maailman kohtaamista. Köyhä ja sivistymätön joutuu vastakkain varakkaan ja edistyksellisen elämän kanssa. Suhtautumistapa on kuitenkin lempeä ja humoristinen. Rautatie on mielestäni yksi parhaimmista klassikoista.

"'No mikäs se on?'
'Rautatiehän se on.'
'Mikäs se sitten se rautatie on? ...ei mikään.'" (s.57)