tiistai 30. kesäkuuta 2020

Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä



"History is gonna change - Marty McFly"

Koiranen, Mikko: Nauhoitettava ennen käyttöä
Julkaistu: 2019
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Myllylahti Oy
Sivumäärä: 260

16-vuotias Miro haaveilee omasta isästä. Hän haluaisi itselleen miehen mallin, jonka kanssa voisi puuhastella asioita kuten korjata polkupyörää. Mirolla on äiti, joka rakastaa ja tukee häntä, mutta se ei ole sama asia. Ratkaisu ongelmaan kurkistaa kaupan hyllyjen välistä. Piiraisen Heikki ilmoittaa kirkkain silmin, että Miro voisi matkustaa ajassa taaksepäin ja tavata isänsä. Arvata saattaa, että matka ei suju ilman kommelluksia.

"Mutta eihän menneisyyttä voi muuttaa, vaan nykyaika on jo muovautunut sen mukaan" (s.57)

Nuortenkirjan tarina on päivitetty versio Paluu tulevaisuuteen elokuvasta. Piiraisen Heikki on kuin ilmetty Emmett Brown, jota kiinnostavat tiede ja erilaiset koneet. Aikamatkalla tapahtuvat asiat yhdistyvät selvästi esikuvana käytettyyn elokuvaan. Yhden näistä kohdista olisin halunnut kyllä jättää pois. Liian ällöttävää. Nauhoitettava ennen käyttöä on yhtäläisyyksistä huolimatta oma uniikki tarinansa - kuin hatunnosto esikuvalleen.

"- enkä haluaisi sen päättyvän siihen, että eksyisin jonnekin menneisyyden syövereihin tai että nykyaika muuttuisi jotenkin menneisyyden tekojeni vuoksi." (s.57)

Tartuin kirjaan, koska rakastan tarinoita aikamatkustuksesta ja koska kaipasin jotain kevyttä. Lisäksi nuortenkirjoihin on aina hauska tutustua. 16-vuotiaan pojan mielen maisemaan oli kuitenkin hieman hankala uppoutua. Tarina oli jotenkin epätasapainossa. Jäin melkein jumiin pitkään kuvailuun siitä, miltä Oulu näytti ennen ja miltä se näyttää tänään. En ole koskaan käynyt Oulussa, joten kuvailu ei aiheuttanut wow-efektiä, vaan pienoista tylsistymistä. Koin myös sinne tänne ripotellun oulun murteen hieman haastavaksi. Kirjan loppuratkaisu oli sen sijaan tyydyttävä. Erityismaininta Heikin sukulaissedän taiteellisille videoille. Pystyin kuvittelemaan ne niin elävinä, että melkein naureskelin ääneen. Olisi hauska tietää, kuinka kirja on uponnut sen varsinaiselle kohderyhmälle. Antaako se yhtä paljon 2020-luvun pojalle kuin se selvästi antaa 1990-luvun nörtille?

"Minullakin voisi olla isä..." (s.7)

sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Mid-Year Book Freak Out tag 2020




1. Mikä on paras kirja, jonka olet tähän mennessä lukenut?

Olen tähän mennessä lukenut 20 kirjaa. Joel Egloffin Taju kankaalla on yksi parhaista kirjoista, joita olen koskaan lukenut. Tapahtumat ovat absurdeja ja tragikoomisia. Ihmisten elämää päivästä toiseen saman sumun keskellä erottamatta päivää yöstä ja yötä päivästä. Pieniä toivon pilkahduksia, kunnes taas raadetaan.

2. Mikä on paras jatko-osa, jonka olet tähän mennessä lukenut?

Jessica Townsendin Morriganin kutsumus. Tykästyin Morrigan Korpin tarinaan ja Nevermoorin synkkään maailmaan.

3. Kerro tänä vuonna julkaistu kirja, jota et ole vielä lukenut, mutta jonka haluat lukea?

Minulla on kesken Suzanne Collinsin uusin Nälkäpeli kirja Balladi laululinnuista ja käärmeistä. Se on ollut tähän mennessä ihan hyvä. Aika täsmällinen ja tylsä, mutta voiko muuta odottaa, kun Coriolanus Snow on äänessä.

4. Mitä tänä vuonna julkaistavaa kirjaa odotat?

Salla Simukka on julkaissut kirjan Lukitut, jonka haluan ehdottomasti lukea.

5. Mikä kirja on tuottanut suurimman pettymyksen?

Luin pitkästä aikaa muutaman Neiti Etsivän. Valepuvun arvoitus oli ihan kamala. Sitä oli raskasta lukea, sillä se koostui lukuisista pienistä keskusteluista, puhelinsoitoista ja lounaista. Lisäksi Paulan ystävä Bess sai jälleen kerran kuulla olevansa lihava. Miksi sitä pitää toistaa hänelle?

6. Mikä kirja on ollut suurin yllättäjä?

Osallistuin hetken mielijohteesta lukupiiriin, jonka aikana luettiin Joyce Carol Oatesin Blondi. Kuuntelin äänikirjaa kuuden viikon ajan. Uskomaton matka.

7. Kuka on uusi lempikirjailijasi?

Joyce Carol Oatesin muuhun tuotantoon olisi kiinnostavaa tutustua.

8. Mihin fiktiiviseen henkilöön olet ihastunut?

Tänäkään vuonna ei ole tullut vastaan sellaista henkilöä.

9. Mikä on uusi lempihahmosi?

Anniina Mikaman kirjassa Tinasotamiehet esiintyy professori, jonka höpinöiden lukemisesta nautin suunnattomasti.

10. Mikä kirja sai sinut itkemään?

Jouko Halmekoski on kirjoittanut liiluttavan kirjan Orjamarkkinat, joka käsittelee huutolaislasten kohtaloita.

11. Mikä on tämän vuoden paras kirjan pohjalta tehty elokuva?

En ole tänä vuonna nähnyt uusia kirjan pohjalta tehtyjä elokuvia.

12. Mikä on tämän vuoden lempipostauksesi?

Kirjoitin inspiraation vallassa Kirjabloggaajien joukkopako! nimisen postauksen, johon sain paljon kommentteja. Sitä on myös klikattu hurjan monta kertaa. Raflaavan otsikon takana totean, että kirjablogit ja kirjainsta eivät sulje toisiaan pois, vaan täydentävät ihanasti toisiaan.

13. Mikä on kaunein kirja, minkä olet ostanut tänä vuonna?

Suzanne Collinsin uusin Nälkäpeli kirjan kansi on kyllä kaunis.

14. Mitkä kirjat aiot lukea vuoden loppuun mennessä?

Lukupinossa on tällä hetkellä ainakin Yaa Gyasi: Matkalla kotiin, Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat ja Guzel Jahina: Suleika avaa silmänsä.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Helena Waris: Vedenkehrääjä



"En koskaan alistu, en ikinä!"

Waris, Helena: Vedenkehrääjä
Kirjasarja: Osa 2
Julkaistu: 2018
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 157


Itäisen mantereen vastarintaliikkeeseen kuulunut Saz Adelaar asuu väliaikaisesti Ammabarissa Maximilianin talossa. Hän hoitaa kyyhkyjä ja muistelee menneitä tapahtumia ja saarella vietettyjä aikoja. Mielessä kummittelevat edesmennyt sisko, turvaan jätetty tytär ja entinen rakastettu. Saz tutkii taloa ja yrittää saada selvyyttä siitä, mitä hänen seuraavaksi kannattaisi tehdä. Hän hyppää junaan vedenkehrääjäksi pukeutuneena. Ikkunasta näkyy vain aavikoitunut maisema ja vedenhukasta kärsiviä ihmisiä. Missään ei ole juotavaksi kelpaavaa vettä. Osa ihmisistä toivoo pelastusta konehallinnon kautta, mutta osa kapinoi koneiden valtaan joutumista vastaan.

"Meillä on Kone tuhottavana. Kokonainen konehallinto kaadettavana. Maailma on pelastettavana. Se, mitä meillä on vielä jäljellä." (s.145)

Tarinaa on miellyttävää seurata, sillä se etenee verkkaisesti. Välillä on mukavaa viipyillä jossain kuvitteellisessa paikassa. Päähenkilö Saz on kirjoitettu uskomattoman herkkäuskoiseksi ja ymmärtämättömäksi. Hänen puolestaan ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä kirjailijan voi luottaa kuljettavan poikaparan turvaan.

"Mutta minä en voi muuttua konemyönteiseksi, en koskaan! Olen elänyt koko elämäni vastustaen ihmisen kaikenlaista kahlitsemista. Koneet kammottavat minua, niiden alaisuudessa ihmisistä tulee tahdottomia, älynsä ja ilonsa sammuttaneita partikkeleja. Haluan elää vapaan taivaan alla päättäen tekemisistäni, en lukittautua katsomaan mitä Kone minulle tarjoaa." (s.113)

Kirjassa käsitellään isoja teemoja, mutta niitä ei oikein jaksa pureskella sen pidemmälle, sillä kuuma aavikkoilma sumentaa ajatukset. Kukaan ei jaksa pohtia, mitä meren toisella puolella tapahtuu. Ketään ei akuutisti kiinnosta, kuka maailmassa parhaillaan määrää, mitä ihmisten täytyy tehdä ja mitä heidän lapsilleen koulussa opetetaan. He vain kuuntelevat ja toimivat. He ovat viattomia politiikan uhreja. Yksittäiset poikkeukset suorittavat omaa uupunutta vaellustaan pieni toivon pisara rinnassaan. Jospa tänään ihmiset löytäisivät vettä ja ottaisivat oman kohtalonsa omiin käsiinsä.


maanantai 22. kesäkuuta 2020

Karen M. McManus: Yksi meistä on seuraava



"Valitkaa aina tehtävä."

McManus, Karen M.: Yksi meistä on seuraava
Julkaistu: 2020
Mistä maasta: Yhdysvallat
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 362


Yksi meistä on seuraava on itsenäinen jatko-osa kirjalle Yksi meistä valehtelee. Siinä esiintyy silti ensimmäisestä kirjasta tuttuja henkilöitä. Entinen kauneuskuningatar Addy työskentelee kahvilassa, jossa suurin osa koulun oppilaista hengailee vapaa-aikanaan. Hänen isosiskonsa Ashton on menossa naimisiin lakimies Elin kanssa. Knox työskentelee lakiasiaintoimistolla palkattomana harjoittelijana ja yrittää tehdä vaikutuksen kuuluisaan lakimieheen. Häntä harmittaa, että hänen oma isänsä palkkasi yritykseensä mieluummin paha poika Naten kuin oman poikansa. Nate ja Bronwyn soutavat ja huopaavat kaukosuhteessaan. Jules olisi enemmän kuin valmis astumaan Bronwynin paikalle. Hän pyytää tukea ystävältään Phoebelta, jolla on kuitenkin isompia murheita isän kuolemasta toipumisen kanssa. Eniten tilanteessa harmittaa etääntyneet välit masentuneesti käyttäytyvään Emma-siskoon ja pelien maailmaan pakenevaan Owen-veljeen. Phoebe yrittää hukuttaa murheensa kaulailemalla paha poika Brandonin kanssa, mutta siitä seuraa enemmän haittaa kuin hyötyä. Maeve kannustaa isosiskoaan Bronwynia pysymään yhdessä Naten kanssa. Hän itse puolestaan haikailee kahvilan omistajan pojan Luisin perään. Moni koulukavereista luulee, että leukemiaa sairastanut Maeve seurustelee Knoxin kanssa, sillä he hengailevat koko ajan yhdessä. He ovat kuitenkin vain parhaat kaverukset. Opiskelijoita yhdistää Bayviewin nelikon menestyneimmän jäsenen Cooperin kannustaminen. Hän pelaa collegessa baseballia ja seurustelee avoimesti poikaystävänsä Krisin kanssa, mitä aiemmin katsottiin alalla karsaasti.

"Vilkuilen Until Provenin toimistoa kuin odottaen jonkinlaista ryhmäreaktiota. Unohdan joskus, että olen porukan ainoa lukiolainen. Kukaan ei kiinnitä minuun mitään huomiota, sillä heillä on aidosti järkeviä töitä tehtävänään, joten käännän katseeni takaisin puhelimeen." (s.48)

Koulun työntekijät ovat työskennelleet ahkerasti sen eteen, että juoruilu loppuisi Bayviewissä. Kukaan ei halua toista Simonin kaltaista tapausta. Muutama opiskelija on yrittänyt matkia pojan jalanjälkiä, mutta epäonnistunut, muun muassa syrjäänvetäytyvä Matthias. Hämmästys on suuri, kun kaikkien oppilaiden puhelimiin kilahtaa yhtä aikaa kutkuttavan kaamea viesti. Sinä olet seuraava. Valitse totuus vai tehtävä. Kukaan ei halua omien salaisuuksien paljastuvan. Varsinkaan Bayviewissä. Tehtävä on siis ainoa vaihtoehto. Mutta miten käy, kun tehtävä onkin kuolettava? Kuka nuorista tällä kertaa kohtaa ennenaikaisen lopun?

"Pohjimmiltaan nämä tyypit ovat pelkureita. Piilottelevat verhon takana uhkailemassa ja pelottelemassa, sen sijaan että tekisivät jotain järkevää parantaakseen tilannettaan." (s.113)

Saippuaoopperamaiseen teinien maailmaan oli hauska uppoutua. Luvassa oli suhdekiemuroita, vaikeita elämäntilanteita ja tietysti mysteerin ratkomisen tuomaa jännitystä. Nuorten ajatusmaailma oli kuvattu uskottavasti. He pohtivat aivan liikaa sitä, mitä muut ajattelevat heistä. He juoruilivat itse muista, vaikka eivät pitäneet siitä, että heistä itsestään juoruttiin. Nuoret jakautuivat erilaisiin ryhmiin. Yksittäisten ihmisten valta-asemat saattoivat muuttua yhdessä yössä. Ystävyyssuhteita luotiin ja myös menetettiin. Kaikkeen suhtauduttiin dramaattisin elkein. Sosiaalinen media oli elinehto. Samoin oman ulkonäön tarkkailu.

"Ihmiset kuvittelevat mieluusti olevansa avarakatseisia, mutta jos heidän eteensä viskaa väsyneen sukupuolistereotypian, he tarttuvat siihen jok'ikinen kerta." (s.171)

Simonin tapauksen ratkaisin jo ensimmäisillä sivuilla ja tämän kirjan arvoituksen kanssa kävi melkein samalla tavalla. Syyllinen oli jokseenkin ilmeinen. Ennalta-arvattavuus ei haitannut lukukokemusta, sillä oli hauskaa arvailla, olenko sittenkään oikeassa. Kiinnostavinta oli tarkkailla, kuinka kirjan henkilöiden tarinat lopulta limittyivät yhteen.

"Seuraavaan pelaajaan otetaan pian yhteyttä. Tik-tak." (s.69)


tiistai 16. kesäkuuta 2020

Joyce Carol Oates: Blondi



Norma Jeane. Prinsessa, joka etsii tummaa prinssiään elokuvateatterin katsomossa. Tyttö, joka kärsii traumoista mielisairaan äidin kanssa vietetyn turvattoman lapsuuden johdosta. Teinivaimo, joka naitetaan naapurinpojalle sijaisäidin mustasukkaisuuden ja sijaisisän liian läheisten huomionosoitusten vuoksi. Lapsi, joka itkee isättömyyttään ja äidin hylkäämäksi joutumista lastenkodissa. Nuori, joka näkee itsensä, taikaystävän, kauniina peilistä. Malli, joka tekee mitä tahansa selviytyäkseen itsenäisenä naisena miesten maailmassa. Uranainen, joka jättää aviomiehensä voidakseen tehdä töitä maailman vaikeimmalla alalla ja kurkottaa taivaisiin. Näyttelijä, joka kiipeää huipulle esittäen sitä naista, jonka kukin mies haluaa kohdata. Työnarkomaani, joka tietää oman arvonsa, ottaa ammattinsa vakavasti, ehdottaa omia korjauksia tekstiin ja harjoittelee tekniikkaa. Nainen, joka opiskelee itsenäisesti, ajattelee suvaitsevaisesti, tuntee suurella sydämellä ja kaipaa ihmisten rakkautta - maailman raskas paino harteillaan. Tähti, joka saa ihailijat hurmioon ja miehet perikatoon. Naitu nainen, joka kokee elämänsä aikana kolme avioliittoa ja lukuisia suhteita. Hyväksikäytetty, joka ajautuu liian syvälle lääkkeillä ja alkoholilla käyvän Hollywood-koneiston uumeniin. Huora, joka ei toimikaan kuten mies haluaa, vaan käyttää häntä hyväksi, ja on menestyneempi ja ihaillumpi kuin miesseuralaisensa. Äiti, jonka uutuuttaan kiiltävään lastenhuoneeseen ei yksikään lapsi selviydy. Seksisymboli, joka täyttää keltaisen lehdistön skandaaleilla ja ajautuu kansalliseksi vitsiksi. Pala lihaa, joka laitetaan tarjolle niinkin korkea-arvoisia vieraita kuin itse presidenttiä varten. Uhka, joka on vaiennettava.

"Kun saat lapsen niin sinusta tulee ikuisesti nainen."

Joyce Carol Oates on kirjoittanut melkein tuhatsivuisen fiktiivisen elämäkerran Norma Jeane Bakerista eli Marilyn Monroesta. Hän kuvailee tähden monikerroksisena persoonana, josta ei saa kunnolla otetta vielä viimeisellä sivullakaan. Hän on sekä kaikkea yllä mainittua että ei mitään niistä. Hän on yhtä aikaa sekä ujo ja epävarma että lahjakas ja manipuloiva. Hän on yksinäinen ja rakastettu, mukautuva ja erilainen, kokenut ja naiivi, hyvin kasvatettu ja tottelematon, sosiaalisesti taitava ja tilanteeseen alistuva, ulkopuolinen ja kaiken keskiössä. Hän kasvaa, kehittyy ja oppii. Häntä käytetään hyväksi ja hän käyttää muita hyväkseen. Hän on toisten mielestä luonnonlahjakas näyttelijä, joka ei kaipaa neuvoja tekniikasta, kun taas toisten mielestä hän on metodinäyttelijä, joka eläytyy roolihenkilöön vapaa-ajallaankin. Loppujen lopuksi ihmiset näkevät Marilynissä sen, mitä haluavat nähdä - näkemättä koskaan Normaa, joka tuskin koskaan tulee aitona, omana itsenään esille, ja silloinkin jonain versiona siitä, mikä hän sillä hetkellä haluaa olla. Meistä kukin on erilainen eri tilanteissa. Me emme halua tuntea itseämme haavoittuvaisiksi paljastamalla ihan kaikkea sisimmästämme. Tiettyinä aikoina sitä paitsi oli vaarallistakin olla täysin oma itsensä. Omat mielipiteet piti piilottaa, jos ei halunnut päätyä päättömänä katuojaan. Oates käyttää tekstissään erilaisia tyylikeinoja toistosta kertojan vaihdoksiin. Hän panostaa myös symboliikkaan. Kirja herättää tunteita epätoivosta hurmioon ja raivosta itkuun. Välillä kirjaa ei halua päästää käsistään, välillä sen haluaisi polttaa elävältä.

"Ilman tuota persettä ja tissejä et olisi mitään."

Kuuntelin äänikirjan kuuden viikon aikana, sillä osallistuin Lukuisan instagramissa järjestämään lukupiiriin. Jokaiselle viikolle oli asetettu lukutavoite ja jokaisena sunnuntaina keskusteltiin instagramissa tekstin herättämistä ajatuksista. Minusta oli mukavaa keskittyä pidemmän aikaa yhteen kirjaan. Se eli ja hengitti, kunnes hiipui ja päästi irti. Täytyy todeta, etten tiennyt Marilyn Monroesta melkein mitään ennen kuin tartuin kirjaan ja katselin sen innoittamana pätkiä hänen elokuvistaan, haastatteluistaan ja dokumenteista YouTuben puolelta. Maailmansotien aikainen ja niiden jälkeinen, romantisoitu ja raadollinen Hollywood ilmeni kirjan kautta naisille myrkyllisenä paikkana. Naisten vartalot eivät olleet heidän omiaan, vaan ne oli tarkoitettu muiden nautittaviksi. Agentit olivat kiinnostuneita naisista vain niin kauan kuin he olivat kauniita. Ihmeellistä, että metoo-kampanja ei nostanut päätään jo paljon aiemmin. Täytyy vain toivoa, että näyttelijättärien asema on parantunut ja että seksuaalista hyväksikäyttöä ei enää tapahdu ja että heidän palkkansa on yhtä suuri kuin miespuolisilla kollegoilla.

"Oli vaikeaa olla yhtä aikaa sekä kaunis että nainen."

"Miksi naiseksi pukeutuneet miehet olivat hauskoja? Miksi naiseus on hauskaa?"

Joyce Carol Oatesin Yhdysvallat on yliseksuaalinen ja patriarkaalinen asuinpaikka, jossa naisen tarkoitus on olla pelkkä seksualisoitu kohde. Miehet seuraavat kaduilla naista. Kiimaiset kollit nartun ympärillä. He paljastelevat naiselle itseään. He istuvat elokuvateatterissa lähelle voidakseen hinkata itseään naisen nähden. He vislaavat naiselle ja tuijottavat hänen kehoaan estoitta. He haluavat sohaista viatonta naista liatakseen hänet. He käskevät naisen olla hiljaa. He pilkkaavat naisen halua opiskella. He syyttävät naista, jos asiat eivät mene kuten he haluavat. He olettavat naisen sopeutuvan tilanteeseen heidän mielihalujensa mukaan. He ottavat naisen töihin vain makuuhuoneen kautta. He poistavat epätoivotut jälkeläiset pakolla. He kehuvat, kenen uran he ovat auttaneet alkuun. He ovat tottuneet olemaan valtiaita. Marilyn käyttää vallitsevaa tilannetta hyväkseen. Hän noudattaa hänelle laadittua käsikirjoitusta. Hän puhuu käheällä pikku tytön äänellä, pukeutuu kireisiin vaatteisiin ilman alusasuja, sipsuttaa korkokengissä ja vastaa katseeseen kuin rakasteluaikeissa. Hän ylenee huipulle reittä pitkin. Hän saa pauloihinsa jokaisen kuuluisan miehen käyttäytymällä kuten mies haluaa. Hän nappaa miehiä kuin noutopöydästä. Hän saa miehet panostamaan Marilyn brändiin. Kumpi on lopulta hyväksikäytetty? Kumpi on uhri ja kumpi toimija? Mies vai nainen?

"Hän oli Tuhkimo ja lasikenkä sopi jalkaan."

Kirjassa eletään jyrkänteen reunalla. Ollaan yhtäkkiä olemassa, kunnes maailma on taas ilman meitä. Kuolema istuu vieressä ja tarkkailee, milloin olisi aika tönäistä. Hollywoodia seurataan juutalaisia ja kommunisteja tai muuta epäamerikkalaista toimintaa silmällä pitäen. Näyttelijöitä uhkaa ennenaikainen loppu joko omissa tai murhaajan käsissä. Ensi-illoissa koreillaan keinotekoisesti studion puvustamon kimaltavissa asuissa, kun taas kotona tuijotetaan tyhjää jääkaappia ja kohoavaa laskupinoa armottomassa köyhyydessä. Valkokankaan prinssit ja prinsessat viettävät tosielämässä yönsä viikon vanhan oksennuksen hajuisissa lakanoissa, joiden eritetahroista ei ole ihan varma, kenelle ne kuuluvat. Näyttäisi siltä kuin he eivät osaisi elää omana itsenään, vaan heräisivät eloon vasta elokuvissa. He ovat koukussa kaikkiin muihin persoonallisuuksiin paitsi omaansa. Tavallinen perheenäitiys ei kelpaa Normalle, vaikka se on rooli, jota hän on aina halunnut näytellä. Se on kuitenkin rooli, johon Marilyn ei sovi. Marilyn ei voi olla eläimellinen ja muodottomaksi turpoava nisäkäs. Hän on ainainen aikuisen naisen vartaloon vangittu, keimaileva ja viaton koulutyttö. ´Jokainen mies ansaitsee neitsyen.´ Kaikki rakastavat Marilynia, tyhmää blondia, joka esittelee auliisti avujaan. Kukaan ei rakasta Normaa. Hän ei voi olla oma itsensä, sillä kaikki haluavat nähdä Marilynin. Normaa ei saada kaupaksi muuten kuin innokkaan hengästyneenä lutka-Marilynina. - Aviomiehet luulevat naineensa madonnan, mutta joutuvat kasvokkain sen todellisuuden kanssa, että madonna onkin huora, ja päätyvät halveksimaan vaimonsa avointa seksuaalisuutta ja muiden miesten katseita. Tekopyhät. Aivan kuin Marilynin voisi pitää vain itsellään, vangita kultaiseen häkkiin ja ojentaa vaimon työlistan. Se on mahdotonta. Aviomiehet eivät saa vaimoaan kuriin. Ei edes aviomiehen oikeudella päättää vaimonsa asioista. Ei edes väkivallalla. Päinvastoin. Koko maailma haluaa naida Marilynia - ja Marilyn nai. Näyttelijän ruumis on muiden hallinnassa.

"Ei hän näytellä osannut. Häntä on kiehtovaa katsella kuin mielisairaalan potilasta."

"Me ollaan paremman luokan huoria."

Norma Jeane oli wannabe. Hän eli kiihkeästi ja hurmioituneesti. Hän halusi tulla hyväksytyksi. Hän olisi halunnut terveen ja rakastavan äidin. Hän olisi halunnut isän, joka olisi rakastanut häntä niin paljon, että olisi tunnustanut hänet tyttärekseen ja ollut ylpeä hänestä. Norma etsi rakkautta lukuisista poikaystävistä. Hän rakasti vanhempien miesten hänelle suomia huomionosoituksia. Norma halusi pakottaa koko maailman ihailemaan itseään. Hän halusi juurettomuudessaan tuntea olevansa haluttu ja turvassa. Hänen pahin pelkonsa oli, että hän kohtaisi ihmisen, joka näkisi hänen lävitseen ja inhoaisi häntä. Hän ei halunnut, että hänelle nauretaan. Hän ei halunnut, että hänet muistetaan vain hyvänä vitsinä. Hän toivoi, että hänet otetaan tosissaan. Hän oli epävarma itsestään, mikä johti epäluotettavuuteen. Norma koki suunnattoman kovia paineita. Hän oli perfektionisti ja vaati lukuisia uusintaottoja. Hän halusi tehdä työnsä täydellisesti.

"Epäonnistua ei saa, sillä muuten tulee kuolema."

Tähti paloi loppuun.



Ps. Olin kirjaa lukiessani ja tätä postausta kirjoittaessani täysin unohtanut, että olin neljä vuotta sitten lukenut kirjan Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe. Blondissa ei mainita, että Marilynilla olisi ollut koiraa. Mielestäni on kiehtovaa, että ihmiset haluavat mystifioida Marilynin ja kirjoittaa hänestä lukuisia tietokirjoja ja fiktiivisiä romaaneja. Joyce Carol Oatesin Blondin lukemisen jälkeen jäin miettimään, korvattiinko Marilyn elokuvissa jollain toisella ´blondilla´, sillä hän oli ainakin kirjan maailmassa ainoa tuon ajan ´blondi näyttelijä´. Kuka korvaaja oli?

Katsoin YouTuben puolelta haastattelun, jossa Marilyn toteaa, että on kapeakatseista ajatella, että vaaleahiuksiset olisivat tyhmiä. Heidät kuitenkin kuvattiin elokuvissa tyhminä. Nykyäänkin näkee, kuinka esimerkiksi poliitikot värjäävät hiuksiaan tummiksi ollakseen uskottavia. Vaaleisiin ihmisiin liitetään ennakkoluuloja ja stereotypioita. Heitä pidetään aivottomina ja ilmaisina huorina, jotka antavat estoitta kaikille. Marilyn kumma kyllä vahvisti stereotypiaa omilla rooleillaan ja teoillaan.

Miksi ihmiset rakastavat Marilynia? Mihin he kiinnittävät hänessä huomiota? Mitä he kritisoivat hänessä? Onko hän vain kansikuvatyttö, jota kaikki haikailevat? Onko kyseinen imago hyvä vai huono asia? Millainen on hyvä tyttö? Miksi pitäisi olla mustavalkoisesti hyvä tai huono tyttö? Voisiko vain olla ja tehdä sitä, mitä huvittaa?

Näyttelijöitä käytetään nykyäänkin hyväksi politiikassa. Oliko Marilyn poliittinen uhri?


maanantai 8. kesäkuuta 2020

Jeanette Winterson: Aikamyrsky

11-vuotias Silver on joutunut ajan uhriksi. Hänen vanhemmistaan ja siskostaan on aika jättänyt, joten hänen on asuttava ilkeän tädin kanssa. Täti vain tuhlaa aikaa katsomalla televisiota, lukemalla aikakauslehtiä ja syömällä herkkuja. Silver yrittää löytää itselleen suuhunpantavaa vältellen vakoilijakania, jolla ei suinkaan ole kelloa taskussaan, vaikka tarinan ihmeellisyydet tuovatkin mieleen Liisan ihmemaassa.

Silver matkustaa tätinsä kanssa Lontooseen, sillä Abel Darkwater haluaisi ostaa suvun Ajanottajan. Kenelläkään ei ole enää aikaa. Se on loppumassa, kuten kaikki muutkin luonnonvarat. Se on oikukas ja jättää ihmiset aika-ansoihin. Aika on kuin sää, sillä sitä ei voi hallita. Toki on yrityksiä, jotka haluaisivat niin tehdä. Se olisi maailmanluokan bisnes.

Silver saa tehtäväkseen etsiä Ajanottajan, jonka omistaja voi hallita aikaa. Hän seikkailee ajassa ja paikassa linnunradan tuolla puolen mustien aukkojen, kolmen auringon ja ajasta revittyjen rakennusten luona - ja paavien, jotka luulevat olevansa Taivaassa, mikä käytännöllisesti katsoen pitää paikkaansa.

Nuortenkirja on täynnä jännittäviä ja pelottaviakin tapahtumia atomisoinnista ajatusten lukemiseen ja teleportaatiosta madonreikiin. Koko tarina on hämmentävä. Siinä on hieman liikaa kaikkea. Tarina saa ajattelemaan toisen maailmansodan kaksoskokeita ja filosofiankurssia. Onko laatikon sisällä oleva kissa elossa vai kuollut? Kaatuuko puu metsässä, jos kukaan ei ole sitä näkemässä? Voiko samaan jokeen astua kahta kertaa? Onko ihminen enää sama, sillä tämän päivän solu voi olla huomenna kuollut? Onko ihminen pelkkää koodattua tietoa? Onko elämässä lukemattomia mahdollisuuksia, mihin suuntaan se voisi mennä?