"Miksi sinut on pidätetty?"
Rannela, Terhi: Punaisten kyynelten talo
Julkaistu: 2013
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Karisto Oy
Sivumäärä: 257
1970-luvun Demokraattinen Kamputsea elää ja hengittää kommunismia. Chey Chan toimii tekstiilitehtaan johtajattarena ja hänen miehensä Sek Prak on ministeri. Molemmat ovat vallankumouksen vakaita kannattajia. Toisinaan puolue kääntyy myös omiaan vastaan, jotta mahdolliset vastavallankumoukselliset saataisiin kiinni. Chey Chan ja hänen poikavauvansa kuljetetaan Tuol Slengin vankilaan, jonne myös hänen miehensä päätyy. Vangit joutuvat kärsimään nälkää, väkivaltaa, alistamista ja pilkkaamista. He joutuvat pukeutumaan valmiiksi likaisiin vaatteisiin, heidät valokuvataan ja heistä kirjataan kaikki mahdollinen oikea ja keksitty tieto ylös. Selleissä he joutuvat makaamaan selälleen kahlehdittuina, hiljaa ja liikkumatta. Vankeja kuulustellaan mitä epäinhimillisillä tavoilla. Monet tunnustavat mitä tahansa kiduttamisen seurauksena. Vaikuttaa siltä, että ihmisiä joutuu vankilaan enimmäkseen valeilmiantojen kautta.
"Tuntuu hullunkuriselta, että kaikki maapallon ihmiset näkevät saman auringon, kuun ja tähdet. Vaikka emme ymmärtäisi toistemme kieltä, ymmärrämme samaa maisemaa." (s.82)
Perheen tytär Vanna asuu parakissa, kärsii nälkää ja työskentelee sairaalan apulaisena, minkä jälkeen hänet siirretään peltotöihin. Nuoriso joutuu joka ilta osallistumaan itsekritiikkikokouksiin, joissa heidän tulee tunnustaa päivän aikana tekemänsä rikkeet. Lisäksi he opiskelevat ylikomentaja Maon kirjoituksia ja kuuntelevat julistusta. Kaikkien ulkoinen olemus hiustyylistä vaatteisiin on tarkoin määritelty. Lukemista edustavien silmälasien pitäminen on ehdottomasti kielletty. Ihmisten käytös tulee olla hymyilemätöntä nauramisesta puhumattakaan. Heidän puheitaan kontrolloidaan siten, että he eivät saa muistella menneitä tai lausua kiellettyjä sanoja kuten televisio, kirjat, koulu, isä, äiti ja sisarukset. Kaikki ovat toisilleen aatetovereita. Länsimaisen kulttuurin piirteet on tuhottava. Uskonnon harjoittaminen on myös kiellettyä. Puolueen ajatuksena on, että vallankumous voi toteutua vain ajatusten puhdistuksen kautta. Heikot yksilöt tai niskoittelijat lähetetään uudelleenkoulutukseen eli vankilaan tai surmataan. Ainoastaan sulautumalla massaan saattoi selviytyä. Ulkomaailmaan esitetään vain propagandavideoita onnellisesta kansasta. Naimattomille määrätään puoliso puolueen kautta. Heidät vihitään joukkohäissä.
"´Mitä enemmän luet, sitä tyhmemmäksi tulet!´" (s.16)
"He ovat arkki puhdasta paperia, johon me piirrämme uuden ajan ihmisen ääriviivat." (s.22)
"- Älä viitsi antaa niiden aivopestä sinua. Et ole enää pikkukakara. Tällä keskitysleirillä ei ole mitään syytä lauluun tai tanssiin." (s.112)
Valtio käy sotaa Vietnamia vastaan. Ihmiset elävät pommitusten keskellä ja yrittävät varoa metsiin piilotettuja miinoja. Vietnam miehittää maan vuonna 1979. Vuonna 2005 Vanna on monilapsisen perheen äiti, jonka tytär käy koulua, jonka opettaja vaatii lahjusta päättötodistusta vastaan. Koululaisten on rahoitettava koulua esiintymällä turisteille, jotka antavat heille rahaa. Ihmiset ovat muutenkin länsimaiden kyseenalaisen tuen varassa. Yksi saa länsimaista lainaa ostaakseen mopon, toinen ihailee estoitta Angelina Jolieta, joka on adoptoinut maasta lapsen. Kolmas pukeutuu lahjoitettuihin vaatteisiin ja yrittää valkaista ihoaan. Vaikuttaa siltä, että ihmisten on miltei mahdotonta muuttaa tulevaisuuttaan. Moni kärsii mielenterveysongelmista ja alkoholismista. Sota-ajoista vaietaan. Miehet kasvattavat vaimojaan ja lapsiaan väkivallalla. Maassa saadaan edelleen pelätä ilmiantoja. Tyttöjä joutuu prostituoiduiksi.
"- Ei hän paha ollut. Hän oli aivopesty lapsi." (s.216)
"Ei ollut oikein, että rikkaat söivät köyhien riisipadoista, vaikka heidän omansa olivat kukkuroillaan." (s.185)
"Olen kuullut, että kidutusvankiloissa elossa selvinneet voi laskea kahden käden sormilla. Ja vaikka he pääsivätkin pois piikkilanka-aitojen sisäpuolelta, mieli vetää heitä takaisin, käsiraudat pysyvät lukittuina loppuelämän ajan." (s.175)
Vallankumouksen uhreille haetaan oikeutta vasta 2010-luvulla. Toisaalta se on tärkeää, jotta oikeus toteutuu, mutta toisaalta se on tavallaan turhauttavaa, sillä syylliset ovat joko kuolleita tai erittäin vanhoja. Oikeudenkäynnit myös avaavat uudestaan kipeitä ja miltei parantunteita haavoja. Chey Chanin tarina on keksitty, mutta se olisi voinut olla totta. Minua mietityttää hänessä eniten se, olisiko hän oikeassa elämässä voinut todella olla loppuun asti vallankumouksen kannattaja - kaikesta vankilassa kokemastaan huolimatta. Mietin, mitä hän ajatteli siitä, että hän koki saman kohtalon kuin ihmiset, jotka hän itse oli aiemmin lähettänyt ´uudelleenkoulutukseen´. Ihmettelen etenkin ihmisten ajatuksia ja aivopesua. Pysähdyn vielä hetkeksi katsomaan naisen ja vauvan kuvaa, kunnes suljen kirjan. Heidän kuvansa pysyy mielessäni vielä pitkään.
"- Kerro minun tarinani, hän kuiskasi, enkä saanut enää öisin unta." (s.253)
Helmet lukuhaaste 2018: 10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja
