Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2018.

Klassikkohaaste: Madeleine L´Engle: Hyppy ajassa

"Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa." L´Engle, Madeleine: Hyppy ajassa Julkaistu: 2018 Alkuperäinen julkaisu: 1962 Alkuperäinen nimi: A Wrinkle in Time Mistä maasta: Yhdysvallat Suomentanut: Katri Yli-Viikari Kustantaja: WSOY Sivumäärä: 291 Margaret ´Meg´ Murry on onneton, sillä hänen fyysikko isänsä on kadonnut. Hänen suruaan syventää ihmisten ilkeät juorut, joiden mukaan isä olisi karannut toisen naisen matkaan. Megin äiti ei osaa lohduttaa tyttöä, vaikka tietääkin isän olleen mukana huippusalaisessa tutkimuksessa, joka käsitteli aikamatkustusta. Meg kokee elämän kaiken kaikkiaan vaikeaksi. Hän ei sopeudu kouluun, sillä hän on kaikkien mielestä ruma ja erilainen. Meg on huolissaan myös neljävuotiaan pikkuveljensä Charles Wallacen puolesta, sillä hän on pikkuvanha ja häntä jo nyt kiusataan. Onneksi eräänä myrskyisenä yönä heidän keittiöönsä ilmestyy rouva Kummoinen, joka johdattaa lapset silmiä avaavalle seikkailulle ajan ja avaruuden halki. "´Saavatpahan

Kirjabloggaajien Klassikkohaaste osa 7 - kooste

Kirjabloggaajien klassikkohaaste on tullut päätökseensä! Kaikki haasteeseen osallistuneet julkaisevat huomenna postauksensa lukemastaan klassikosta. Tämän koostepostauksen kommentteihin voi laittaa linkin omaan postaukseensa. Tähän koostepostaukseen kirjataan kaikki luetut kirjat, joista voi saada lukuvinkkejä seuraavaa haastetta varten. Somessa voi käyttää tunnistetta #klassikkohaaste. Luetut 36 kirjaa: Adams, Douglas: Linnunrata - Kirjojen elämänmullistava taika Asimov, Isaak: Itse jumalat - Taikakirjaimet Brontë, Charlotte: Kotiopettajattaren romaani - Tuntematon lukija Calvino, Italo: Näkymättömät kaupungit - Lumiomena Canth, Minna: Työmiehen vaimo - Bibliofiilin päiväunia Chandler, Raymond: Pitkät jäähyväiset - Oksan hyllyltä Conrad, Joseph: Pimeyden sydän - Matkalla Mikä-Mikä-Maahan De Saint-Exupéry, Antoine: Pikku Prinssi - Kirjapöllön huhuiluja Diktonius, Elmer: Janne Kuutio - Tekstiluola Dumas, Alexandre: Kolme muskettisoturia - Aukeami

Darren Shan: Yön liittolaiset

"Leikki varmaan loppuu nyt." Shan, Darren: Yön liittolaiset Kirjasarja: Osa 8 Muut osat: Osa 1 , osa 2 , osa 3 , osa 4 , osa 5 , osa 6 ja osa 7 Julkaistu: 2009 Alkuperäinen julkaisu: 2002 Alkuperäinen nimi: Allies of the Night Mistä maasta: Iso-Britannia Suomentanut: Kaijamari Sivill Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi Sivumäärä:176 Vampyyrit Vancha March ja Larten Crepsley sekä puolivampyyri Darren Shan jatkavat Vampaneesimestarin metsästystä. Heidän mukanaan kulkee uskollinen siniviitta Harkat Mulds. Joukon mieltä painaa epäonnistunut hyökkäys. Vanchaa harmittaa etenkin se, että hän ei uskaltanut vahingoittaa veljeään Gannen Harstia, joka on vampaneesi. Joukko suuntaa kulkunsa Lartenin entiseen kotikaupunkiin, jota riivaa murha-aalto. He epäilevät vampaneesien olevan syyllisiä. Koulutarkastaja saapuu heidän hotellihuoneeseensa sotkemaan asiat. Hän nimittäin pakottaa Darrenin kouluun! Meno yltyy vieläkin kummallisemmaksi, kun Darren kohtaa entisen ihastuksensa, a

Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

"Tämänkö isoisä oli halunnut minun löytävän?" Riggs, Ransom: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille Kirjasarja: Osa 1 Julkaistu: 2011 Alkuperäinen julkaisu: 2011 Alkuperäinen nimi: Miss Peregrine´s Home for Peculiar Children Mistä maasta: Yhdysvallat Suomentanut: Virpi Vainikainen Kustantaja: Schildts & Söderströms Sivumäärä: 350 Jacob Portman on saanut lapsena lumoutua Portmanin papan taianomaisista tarinoista, jotka kertoivat hänen elämästään saarella sijaitsevassa lastenkodissa. Hän elävöitti kertomustaan valokuvilla, joissa esiintyi ihmeellisiä kykyjä omaavia lapsia. Papan traagisen kuoleman jälkeen Jacob päättää lähteä saarelle, jotta hän pääsisi eroon stressioireistaan ja voisi jättää papan menneisyyden taakseen. Tarinat eivät kuitenkaan halua tulla unohdetuiksi - päinvastoin ne alkavat elää aivan omaa elämäänsä nykyisyydessä. "He näyttivät tutuilta, vaikka en tiennyt mistä. Heidän kasvonsa olisivat voineet olla jostain puoliksi unohtuneesta u

Darren Shan: Pimeyden ennustukset

"Kolme riittää." Shan, Darren: Pimeyden ennustukset Kirjasarja: Osa 7 Muut osat: Osa 1 , osa 2 , osa 3 , osa 4 , osa 5  ja osa 6 Julkaistu: 2009 Alkuperäinen julkaisu: 2002 Alkuperäinen nimi: Hunters of the Dusk Mistä maasta: Iso-Britannia Suomentanut: Kaijamari Sivill Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi Sivumäärä: 170 Vampyyriprinssi Darren Shan johtaa omalta osaltaan Arpien sotaa, jota käydään vampyyrien ja vampaneesien välillä. Elämä on rutiininomaista sotasuunnitelmien hiomista ja joukkojen asemoinnin pohtimista, kunnes K-H Talo saapuu Vampyyrivuorella. Hän ennustaa, että kolmella vampyyrilla on mahdollisuus tappaa Vampaneesimestari ja sen kautta voittaa sota. He ovat Darren Shan, Larten Crepsley ja eräs vampyyri, jonka he tulisivat tapaamaan myöhemmin. Kaksikko lähtee vuorelta toteuttamaan kohtaloaan. "- kun kaikkien katseet kääntyivät etsimään meitä, minusta tuntui kuin näkymättömät hammasrattaat olisivat loksahdelleet paikoilleen ja tiesin, että t

5 kirjabongausta Prahassa

Vierailin viisi ihanaa päivää Prahassa, Tšekin pääkaupungissa. Ihailin henkeäsalpaavia maisemia, nautin hyvästä ruoasta ja vierailin kuuluisimmissa turistikohteissa. Kirjabloggaajana en voinut välttyä harrastamasta samalla kirjabongausta. 1. kirjabongaus Kävelin Kaarlensiltaa pitkin kohti Prahan linnaa, jossa tutustuin vanhaan kuninkaalliseen palatsiin. Näin kauniin salin, majesteettisen valtaistuimen ja kiiltävät kruununjalokivet. Yllätyin, kun päädyin huoneeseen, jossa oli massiivinen kirjakaappi. Se sisälsi hurjan paksuja opuksia, joiden selkämykset oli kuvitettu kukka- ja kasviaihein. Sormiani kihelmöi halusta tutustua niihin tarkemmin. 2. kirjabongaus Vierailin Rosenbergin palatsissa, jossa huomioni kiinnittyi lokoisaan sohvatuoliin ja sohvapöytään, jonka päälle oli aseteltu kolme kirjaa. Ikkunasta näkyvä maisema oli kerrassaan upea. Tuntui kuin palatsista olisi nähnyt yhdellä silmäyksellä koko kaupungin. Voin uskoa, kuinka inspiroivaa huoneessa olisi oleskella.

Katharine McGee: Tuhat kerrosta: Pudotus

"Kuka tahtoo bilettää?!" McGee, Katharine: Tuhat kerrosta: Pudotus Kirjasarja: Tuhat kerrosta, osa 1 Julkaistu: 2016 Alkuperäinen julkaisu: 2016 Alkuperäinen nimi: The Thousandth Floor Mistä maasta: Yhdysvallat Suomentanut: Annika Eräpuro Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava Sivumäärä: 446 Tulevaisuuden New Yorkissa eletään kuin saippuasarjassa. Sinne rakennetun tuhatkerroksisen pilvenpiirtäjän huipulla asuvat kauniit ja rikkaat ihmiset, joiden elämästä ei puutu skandaaleja. Geneettisesti täydelliseksi muotoiltu Avery asuu aivan huipulla. Hänen elämästään ei puutu mitään - paitsi tietenkin rakkaus. Onnettomuudekseen hän on korviaan myöten ihastunut veljeensä Atlakseen, joka on adoptoitu perheeseen lapsena. Myös Averyn paras ystävä, juuri salaisesta vieroitushoidosta kotiin palannut Leda on komeaan poikaan lääpällään, mikä hiertää tyttöjen välejä. Averyn toinen hyvä ystävä Eris saa tietää, että hänen isänsä ei olekaan hänen biologinen isänsä ja joutuu muuttamaan äitinsä

Kiitos kaikille heinäkuun lukumaratoniin osallistuneille!

Heinäkuun lukumaraton on nyt takanapäin! Se oli ensimmäinen lukumaraton, jonka olen koskaan järjestänyt. Kuvien katselu ja tunnelmien seuraaminen oli hauskaa! Lukutyylien, luettavien kirjojen ja lukupaikkojen kirjo oli runsas! Lukumaratonille ilmoittautui 23 osallistujaa, joista tämän hetken tietojeni mukaan maaliin asti selvisi 14. Heidän tunnelmistaan voi käydä lukemassa linkeistä, jotka on jätetty 6. heinäkuuta julkaistun postauksen kommentteihin. Tässä muutamia poimintoja: " - minulle maratoonit ovat enemmän hupia ja tekosyy olla nokka kiinni kirjassa." ( Ikuinen lukutoukka ) "Parasta oli istua ulkona lämpimässä auringon paisteessa lukemassa, välillä käyden lenkillä sulattelemassa teoksen herättämiä mietteitä." ( Klassikkojen lumoissa ) "Niin vaan kävi, että kesän mansikoiden pakastus tulevan talven iloksi vaati huomioni myöhään iltaan. Niinpä avasin pelin käsien ahkeroidessa marjoja peraten itselleni uuden kirjailijan äänikirjalla -&q

Avautuminen kirjablogi ja bookstagram piireistä

Kolmisen vuotta sitten astuin kirjabloggaajien piiriin. Vielä tuolloin en osannut aavistaa, mitä kaikkea se tulisi pitämään sisällään. Vähitellen minulle selvisi, kuinka laaja-alaisesta harrastuksesta oli kysymys. Kirjabloggaajien facebook ryhmän kautta pääsin osallistumaan erilaisiin yhteisiin tempauksiin. Menin myös mukaan lukuhaasteisiin ja lukumaratoneihin. Laajensin sisältöäni twitterin ja instagramin puolelle. Osallistuin bloggaajana kirjamessuille ja sain kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin. Harrastus lähti positiivisella tavalla vyörymään aivan uusille urille. Päätin mennä niin sanotusti virran vietävänä ja pyrin ottamaan harrastuksesta kaiken irti. Lauantaina 7.7.2018 se johdatti minut kohti Jyväskylää ja Bibbidi Bobbidi Book -blogin Minnan ja Lauran sekä Oma huone -podcastin Ullan ja Anniinan järjestämään inspispäivään . Toivoin valokuvaukseen ja kirjoittamiseen liittyvien työpajojen tuovan uusia näkökulmia harrastukseen. Vinkkejä kirjoittamisesta: Blogiin voi välillä te

Heinäkuun lukumaraton postaukset!

Ihania ja tunnelmallisia lukuhetkiä kaikille lukumaratoniin osallistuville! Toivottavasti onnistutte lukutavoitteissanne, mitä ikinä ne ovatkaan! Lukumaratonin jälkeen: Tämän postauksen kommentteihin voit laittaa linkin lukumaratonin koontipostaukseesi. Jos sinulla ei ole blogia niin voit kirjoittaa kommentteihin lukumaratonin jälkeisiä tunnelmia, luetut sivumäärät ja luetut kirjat.

Valmistautumista heinäkuun lukumaratoniin

Osallistun kesälukumaratoniin! Aion aloittaa lukemisen lauantaina 7.7.2018 kello 20.00 ja lopettaa sunnuntaina 8.7.2018 klo 20.00. Olen koonnut lukupinoon kuusi kirjaa: Darren Shan kirjasarja, Piia Leino: Taivas, S.K. Tremayne: Tulilapsi ja Anne Leinonen: Noitakirja. Tavoitteenani on nauttia monipuolisen kirjapinon tarjonnasta! Ilmoittaudu Sinäkin heinäkuun lukumaratoniin ilmoittautumispostauksessa ! Mukavaa lukumaratonia siihen osallistuville tai sitä seuraaville!

Mid-Year Book Freak Out tag

Löysin kirjatagin youtubesta, sillä monet kirjatubettajat ovat viime aikoina vastanneet sen kysymyksiin. Tarkoituksena on siis seota kirjoista! 1. Mikä on paras kirja, jonka olet tähän mennessä lukenut? Todella vaikea kysymys! Valitsen vaikuttavimman: Heidi Köngäs: Sandra . 2. Mikä on paras jatko-osa, jonka olet tähän mennessä lukenut? Olen lukenut tänä vuonna vain yhden jatko-osan, mutta se osoittautui pieneksi pettymykseksi. 3. Kerro tänä vuonna julkaistu kirja, jota et ole vielä lukenut, mutta jonka haluat lukea? Anne Leinonen: Noitakirja löytyy tämän kuun lukulistalta. 4. Mitä tänä vuonna julkaistavaa kirjaa odotat? Ihastuin Stephanie Garberin Caraval kirjan maailmaan, joten haluan ehdottomasti lukea kirjasarjan jatko-osan. 5. Mikä kirja on tuottanut suurimman pettymyksen? Iltasatuja kapinallisille tytöille , sillä se ei ollutkaan ihan sitä, mitä kuvittelin. Olisin toivonut kannustavampaa otetta yhteistyöhön eri ihmisten kanssa sukupuolesta välittämättä. Sen si

Muistutus kirjabloggaajien klassikkohaasteesta!

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 7 päättyy 31.7.2018, joten vielä on kuukausi aikaa lukea omavalintainen klassikko! Osallistujia on jo 31, mutta vielä pääsee mukaan, jos et ole ehtinyt ilmoittautua! Voit ilmoittautua haasteen aloituspostaukseen . Täytyy tunnustaa, että minun täytyy ottaa käyttöön suunnitelma b ja etsiä käsiini joku lyhyt klassikko. Elämän mittainen projekti lukea Taru sormusten herrasta -kirja ei näköjään vieläkään onnistunut. Toivottavasti lukuhaaste on teillä sujunut paremmin! Ja jos tekään ette ole muistaneet tai onnistuneet vielä aloittaa lukemista niin nyt on siihen hyvä tilaisuus! Hyvää loppukiriä ja ihania lukuhetkiä klassikoiden parissa!