Erin ja Lori ovat olleet lomalla ja jatkaneet riidan jälkeen matkaa eri suuntiin. Erin on palannut turvallisesti kotiin, kun taas Lorin lentokone on kadonnut jäljettömiin. Erin selvittää tapahtumaa nykyisyydessä, ja Lori elää lento-onnettomuuden jälkeisiä hetkiä autiolla saarella menneisyydessä. Asianosaisia ihmisiä yhdistää elämän aikana koettu trauma, jonka aiheuttamaa surua lääkitään alkoholilla: vanhempien yllättävä poismeno, tahaton lapsettomuus ja haastava sisarus- tai parisuhde. "Yhdessä. Tuon sanan historia ja paino sykähti heidän välillään." (s.9) Kirjan sanoma on mielestäni se, että ihmisen on hyvä päästää irti ja elää omaa elämää. Traumaattiseen tapahtumaan ei tarvitse jäädä jumiin, vaan on lupa jatkaa eteenpäin, huolehtia itsestään ja tehdä itselleen mielekkäitä asioita. Kaiken kaikkiaan kirja ei ollut minun mieleeni. Siinä tapahtui asioita, jotka eivät ole terveitä ja hyväksyttäviä. Tunnustan selailleeni ja pikalukeneeni joitain kohtia eteenpäin. Minulla oli kirj...
Salamurhaajan kellopelisydän vaatii joka vuosi uhrin pysyäkseen käynnissä. Sydän pysähtyy, jos murhaa ei suoriteta, ja se annetaan seuraavalle. Kukin salamurhaaja kehittelee oman tapansa elää jokapäiväistä elämää. Yhteisön tuki, vastapainon luominen ja turvalliset rutiinit kannattelevat päivästä toiseen. "Yritän tottua ajatukseen metallisista rattaista ja putkista ja muttereista ja pumpuista, jotka nyt päättävät elämästäni. Kurkkua kuristaa." (s.13) Toivoin heti ensimmäiset sivut luettuani dystopiakirjallisuudesta tuttua kapinaa vallitsevaa järjestelmää vastaan, mutta näkökulman siirryttyä Karunkan Akatemiaan pelkäsin kirjan sisältävän jännittävän juonikuvion sijasta vain kielellistä ilottelua. En paljasta, toteutuiko toiveeni, mutta sen voin kertoa, että kirjan lukeminen tuntui valheellisen turvalliselta. "Koneisto toimii siten kuin se toimi, muttei paljasta salaisuuksiaan. Siltä on turha kysellä." (s.21) Tarina kertoo mielestäni minuudesta, muistamisesta ja valinn...