maanantai 14. kesäkuuta 2021

Alain Mabanckou: Pikku pippuri

Orpokodin lasten viikoittainen kohokohta on pastori Papa Mupelon vierailu. Eräänä viikonloppuna uskonmies ei saavukaan paikalle, vaan orpokodin johtaja ojentaa lapsille punaiset huivit ja naulaa 'Kongon sosialistisen vallankumouksen pioneerien toimitila' kyltin oveen. Uskonnon tilalle nousee imperialismin vastaisuus ja Neuvostotasavaltojen liittoon tukeutuminen. Raamatun tekstien sijasta opiskellaan ulkoa presidentin puheita. Mooses alias Pikku Pippuri päättää karata.

"Kun valkoiset saapuivat Afrikkaan, meillä oli maa ja heillä oli Raamattu. He opettivat meidät rukoilemaan silmät kiinni ja kun avasimme silmämme, heillä oli maa ja meillä oli Raamattu." (s.25)

Kirjan takakannessa kuvataan, kuinka "Pikku Pippuri on veijarimainen kasvutarina ja absurdi poliittinen satiiri Kongon 1970-luvun sosialistisen vallankumouksen kuohuista". Alla lukee vielä, että "vastoinkäymisestä toiseen ajautuvan Pikku Pippurin naivistisessa seikkailussa sekä puidaan Kongon historiaa ja etnisiä jännitteitä että kirjoitetaan uudelleen Oliver Twistin, Mooseksen ja Robin Hoodin tarinaa".

"Lisäksi ne vilit vangitsivat youmbeja myydäkseen heitä vieraisiin kuningaskuntiin! Minulle ei kannata tulla kertomaan siitä, miten valkoiset opettivat vileille orjakaupan säännöt. Valkoiset eivät vielä edes olleet täällä silloin, piste!" (s.37)

Pikku Pippuri seikkailee sattumuksesta toiseen. Hänen suhtautumisensa elämään on välitön. Kaikkea sattuu ja tapahtuu, vakavaa ja ahdistavaakin, mutta Pikku Pippuri ei jää kurjuuteen makaamaan, vaan luovii tietään eteenpäin. Hän ei ota elämää vakavasti. Kaikki eteen tuleva kohdataan sellaisenaan. Loppua kohden suhtautuminen muuttuu enenevässä määrin yhä hullunkurisemmaksi. Pikku Pippurin käymien keskustelujen tahti kiihtyy ja kiihtyy. Hän on kuin estradilla. Lopussa on jo ihan päätöntä menoa.

"- Entä jos ei tottele sääntöä, mitä sitten tapahtuu?
- No sitten ihmiset kirjoittavat ja puhuvat miten sattuu, eivätkä he ymmärrä toisiaan." (s.45)

Kirjailijan tyyli kirjoittaa on päältä päin herkullinen, mutta sisällöltään tulinen. Kielellä leikittelyn alla sivalletaan yhteiskunnallisilla aiheilla mustien välisestä orjakaupasta sosialismiin, zairelaisesta prostituutiosta ranskalaiseen lääketieteeseen, hyvä veli -politiikasta taikauskoon. Aina löytyy joku, joka on olevinaan toista ylempänä. Joku, joka kertoo, miten asioita oikeasti pitäisi hoitaa. Ketjusta ei löydy alkua eikä loppua. Kaikki on kiinnittyneinä yhteen. Kuka oli ensin? Kuka tulee seuraavaksi? Kukaan ei voi ryhtyä pelastajaksi, sillä sortajaa ja sorrettua ei voi erottaa toisistaan. Kaikki me olemme korvattavissa. Kukaan meistä ei ole ainutlaatuinen. Meidän tarinamme on kerrottu jo tuhansia kertoja.

"Pikku-Jussi ja Robin Hood olivat suhtautuneet toisiinsa ensin varauksella, sillä eihän kukkokaan päästä uutta kukkoa kanalaan tärkeilemään ja ilmoittamaan kanoille, että tästä lähin hän ilmoittaa auringonnoususta." (s.101)

"Ajatus siitä, että voisin olla vain yksi Mooses satojen tai tuhansien muiden joukossa -" (s.15)

tiistai 8. kesäkuuta 2021

Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin

Syrjäisellä, floridalaisella talovaunualueella kuuluu aseiden laukauksia, ja alligaattorit saavat kyytiä lähijoessa. 14-vuotias Pearl makaa Margot-äitinsä autossa, jonka piti olla parivaljakon väliaikainen asuinpaikka parin kuukauden ajan, mutta jämähtikin tytön koko elämän mittaiseksi. Äiti on juuttunut näennäiseen turvapaikkaan unissa nähdyt toteutuneet unelmat ja intiaanien suojelevat henget seuranaan. Hän kertoo pala palalta tarinoita menneisyydestään, osallistuu paikallisen pastorin järjestämiin tilaisuuksiin ja työskentelee siivoojana sotaveteraaneja hoitavassa laitoksessa. Pearl käy koulua ilman syntymätodistusta ja väärennetyllä osoitteella, leikkii häntä käskyttävän April Mayn kanssa, varastelee tupakkaa ja hengittää kaatopaikalta sieraimiin tunkeutuvia myrkyllisiä höyryjä. Maailma repeytyy auki, kun Eli Redmond astelee kirkon keskikäytävää cowboybuutsit lattiaa tömistäen.

"Kaikki talovaunualueen asukkaat kaupittelivat jotain, lupailivat jotain tai uneksivat jostain. Kukaan ei uskonut mihinkään." (s.77)

Jennifer Clementin romaani on ennen kaikkea elävä. Henkilöt, maisemat, ajatukset ja tunnelmat näkyvät teräväpiirtona verkkokalvoilla. Tarina ihmetyttää, häiritsee, suututtaa ja surettaa. Se on huikea yhteiskunnallinen kannanotto asemyönteiseen kulttuuriin ja myrkyllisten ajatusten leviämiseen laajemmalle. Clementin Yhdysvalloissa yhteiskunta ei huolehdi kansalaisistaan hädän hetkellä. Ihmiset ovat oman onnensa varassa. Autettavia on liikaa. Kadonneita on liikaa. Mielivaltaisesti ammuttuja on liikaa.

"Tarvitaan vain yksi virheliike ja kuka tahansa voi jäädä kodittomaksi. Ei elämästä juuri sen enempää tarvitsekaan tietää. Kuka tahansa voi menettää kaiken hetkessä." (s.80)

"Hän mietti, oliko kamalin kohtalo unohtua vai kuolla." (s.53)

Talovaunualueen elämän murjomilla asukkailla on jäljellä enää vain hengellinen maailma. Kirkkoja syntyy kuin sieniä sateella riistämään viimeisetkin mehut hyväuskoisesta kansasta. Reservaatit peittyvät tiheään sumuun, joka tiivistyy talojen ympärille keräämään henkiä talteen.

"Ensin näet onnellisen valokuvan ja sitten mielessäsi alkaa elokuva, joka tulee valokuvan jälkeen.
Tappamisesta?
Niin.
Eli eikö ole olemassa onnellisia valokuvia?
En usko. Ei kai." (s.199)

"Minun tulee haudalla aina ikävä ennen minua eläneitä ihmisiä, Corazon sanoi. Onko sinun ikävä niitä, joita et ole koskaan tuntenut?" (s.253)

Mitä vaihtoehtoja on ihmisillä, joilla ei ole enää mitään? Ihmisillä, jotka kaipaavat kuollakseen läheisyyttä, rakkautta ja avunantoa?

"Jos haluat saada selvää, kuka sinua rakastaa, kannattaa sairastua" (s.247)


maanantai 7. kesäkuuta 2021

Kaikki Neiti Etsivät on pian luettu!

Haaveilin lapsena, että lukisin kaikki Neiti Etsivä kirjat. Luin, mitä kirjastosta löysin, mutta monta jäi vielä puuttumaan. Tavoitteenani on tämän vuoden aikana saattaa haave päätökseen. Olen tähän mennessä lukenut 96/105 Neiti Etsivää. Kirjojen maailmaan uppoutuminen on nostalgista ja hauskaa, mutta myös leikkimielisesti hermoja raastavaa.


Neiti Etsivä ja kassakaapin arvoitus alkaa dramaattisesti. Paula Drewin entinen koulutoveri Nina Ford on lähettänyt hänelle avunpyyntökirjeen, jossa hän toivoo saavansa selville petoksesta syytetyn ja tulvan mukana huuhtoutuneen isänsä kohtalon. Taloudenhoitaja Hanna ja ystävätär Bess ovat heti enemmän huolissaan siitä, ehtiikö Paula osallistua River Heightsin kaksisataavuotisjuhlaan, jossa hänet kruunataan äänestyksen voittaneena kuningattareksi. Ehtiikö Paula ratkaista arvoituksen ennen juhlia?

"Ja onhan ystävä sentään tärkeämpi kuin kruunu." (s.10)

Kirjan kantavana teemana on henkinen kasvu. Midge Watson ilmestyy Paulan takapenkille ja pyytää apulaisen paikkaa. Neiti Etsivä ottaa sinnikkään tytön suojatikseen. Midge on 14-vuotias, mutta käyttäytyy kuin olisi kuusi. Mielikuvaa vahvistaa tilanne, jossa Paula pörröttää tytön tukkaa, ja tuuletus, jonka aikana tyttö heittää kuperkeikan. Midge ihailee Paulaa ja lukee kaikki Neiti Etsivää koskevat lehtiartikkelit. Paula opettaa puheliaalle ja oma-aloitteiselle tytölle hyviä käytöstapoja ja luonteen ominaisuuksia, joita tarvitaan etsivänä työskentelyssä, kuten lakien noudattamista, herkkyyttä ja vastaanottavaisuutta, kohteliaisuutta, toisten ihmisten kanssa toimeen tulemista, valppautta ja tarkkaavaisuutta. Hän muistuttaa isälle soittamisen tärkeydestä. Paula ilmoittaa aina liikkeistään isälleen, joka on huolissaan tyttärestään. Piippua poltteleva Carson Drew muistelee golfin peluuta kuningatar äänestyksessä toiseksi tulleen Kimberlyn isän kanssa. Bess puolustaa Paulaa kovaäänisesti koppavaa Kimberlyä vastaan. Carson opettaa, kuinka ihminen ei pysy samanlaisena, vaan pystyy ajan myötä kehittämään luonnettaan. 

"- Näyttää tosiaan siltä, että sinulla on joitain mielenkiintoisia ominaisuuksia, Paula virkkoi. - Sinulla on itseluottamusta... osaat hymyillä nätisti... puhut kuin vesiputous...?" (s.15)

Olen Neiti Etsivä kirjoja lukiessani huomannut, että Paula Drewin entiset luokkatoverit ovat poikkeuksellisen lahjakkaita. Nina Ford on taitava tenniksenpelaaja, jolle on povattu maan mestaruutta. Moni on myös menettänyt äitinsä. Tässä kirjassa Paulan lisäksi sekä Nina että Midge ovat äidittömiä. Tapahtumat ovat ennestään tuttuja muista Neiti Etsivä kirjoista. Paulan autoa seuraa toinen auto, Nina saa uhkaavan viestin ja Paula kohtaa tutkimusten aikana paikkoja, jotka muistuttavat aaveista ja vesihirviöistä. Lattia pettää jalkojen alta, ja luonto asettaa tielle esteitä huonon sään ja vuolaan virran muodossa. Perinteiseltä kidnappaukseltakaan ei vältytä. Sitä en oikein ymmärrä, miksi Paula ei koskaan lukitse autonsa ovia.

"Tuuli alkoi puhallella, ja jostain kuului kolkko narahtava ääni.
Midgeä puistatti. - Täälläkin on aavemaista." (s.39-40)

Tapaus ratkaistaan luonnollisesti sattumiin luottaen. Poliisilaitoksen ja kirjaston arkistosta ja silminnäkijähavainnoista on toki myös hyötyä. Samoin hölösuisista roistoista. Roistot ovat tietysti roistomaisia. Eräällä heistä on tunnusmerkkinään käteen tatuoitu ankkuri. Toisella on roistomainen nimi Härkä-Tolliver. Roistot asuvat syrjäisessä paikassa, sillä he ovat luonnollisesti 'ihmisiä kaihtavia tyyppejä', epäsosiaalisia ja epäkohteliaita. Heidän asuinsijoillaan asustelee myös ihmisiä, jotka syystä tai toisesta ovat joutuneet yhteiskunnan ulkopuolelle. Heistä huokuu köyhyys, vihamielisyys ja sivistymättömyys. Paulan suhtautuminen on jokseenkin ylemmyydentuntoista. Hän esittelee eräälle lapselle kelloaan ja lahjoittaa hänelle dollarin. Midge on myös huono-osainen. Hän on paljain jaloin ja pukeutuneena pojan paitaan kohdatessaan idolinsa. Hän nauttii Paulan seurassa ensimmäistä kertaa väritelevisiosta ja huonepalvelusta.

"- Tuntuu vähän siltä, että me emme löydä yhtään mitään, Midge virkkoi.
- Ei se mitään, Paula sanoi. - Siltä se aina tuntuu juuri ennen kuin törmää johonkin." (s.48)

Kirja herättää välitöntä halua voileipien valmistamiseen. Paula nimittäin kulkee joka paikkaan voileivät mukanaan.


Neiti Etsivä kynttiläkartanossa johdattaa Paulan, Bessin ja Georgen myrskyn läpi tapaamaan serkusten sukulaismiestä. Asa Sidney on ollut naimisissa Bessin ja Georgen äitien isotädin kanssa. Paulan tehtävänä on selvittää, pitävätkö kartanoa käyttävät Frank ja Emma Jemitt satavuotiasta vanhusta tornihuoneessa vankinaan ja onko heidän mielessään vanhuksen omaisuuden varastaminen. Kahta sukuhaaraa edustavat sukulaismiehet pelmahtavat paikalle vaatimaan omaa osuuttaan tulevasta perinnöstä. Kartanossa asuva Carol puolestaan avustaa vanhusta pyyteettömästi ja raataa elantonsa eteen kuin aito Tuhkimo konsanaan. Kenen nimi lopulta komeilee Asa Sidneyn testamentissa?

"- kaikilla seinillä loistivat kynttilät - kymmenet kynttilät, jotka kaikki lepattivat avatun oven aiheuttamassa vedossa." (s.11)

Kirja opettaa lukijalle vanhojen ihmisten kunnioittamisen ja huolenpidon tärkeydestä. Sukulaisiin on hyvän tavan mukaista pitää yhteyttä. Asa Sidney opettaa nuorille, että raha ei tuo onnea. Hän kertoo matkustaneensa nuorena Englannista Amerikkaan ja ansainneen elantonsa valmistamalla kynttilöitä. Jännitystä tarinaan luodaan muun muassa katkeavilla puheluilla, väkivaltaisilla riidoilla, läpinäkyvillä pahanteoilla ja huumatuksi joutumisella. Tarina on toiminnantäyteinen, mutta jokseenkin ankea ja tylsä.


Neiti Etsivä ja mallinuken arvoitus kuljettaa Paulaa maahanmuuttajien asuttamille alueille ja jopa Turkkiin asti. Hänen tärkeimpänä vihjeenään toimii turkkilainen rukousmatto, joka kätkee sisäänsä salaista kirjoitusta. Onko sen lähettäjä Faruk Tahmasp, joka on ollut lakimies Drewin asiakkaana pari vuotta sitten? Minne mies on kadonnut, ja miksi hän havittelee mattoliikkeensä ikkunassa aikoinaan komeillutta mallinukkea käsiinsä?

"- Kerran kun seisoin katselemassa mallinukkea, minusta näytti aivan siltä, kuin se olisi iskenyt minulle silmää. Palasin vielä takaisinkin katsomaan, tekisikö se toisenkin kerran niin, mutta sellaista ei tapahtunut enää koskaan." (s.7)

Paula ratkoo arvoitusta pääasiassa yhdessä Ned Nickersonin kanssa. Poika asuu Mapletonissa ja opiskelee Emersonin Collegessa. Hän harrastaa jalkapalloa ja työskentelee kesälomansa aikana henkivakuutusasiamiehenä. Kirjasta huokuu Paulan ja hänen ystäviensä hyväosaisuus. Sitä korostetaan muun muassa erilaisilla kulkupeleillä. Burt Eddleton ja Dave Evans saapuvat käymään yksityiskoneella. Ned puolestaan kuljettaa Paulaa ystävänsä pikaveneellä. Paulan isällä on ilmastoitu auto, ja Togo-terrieri käy koirien kauneushoitolassa. Paulan luonteen ylevyys korostuu, kun hän kohtaa lukuisia huonokäytöksisiä ja epäsosiaalisia ihmisiä. Eräs mies ei vastaa kysyttäessä, vaan hihittelee itsekseen. Eräs toinen mies viisastelee keikarimaisesti. Eräät pojat yrittävät ajaa veneellä kylkeen.

"- Ned, hän sanoi. - Sinun pitäisi jo tässä vaiheessa tietää, että Paulan tielle osuu seikkailuita, minne hän vain meneekin.
- Siinä eräs syy miksi olen hänen kanssaan, Ned vastasi." (s.92)

Paula oppii hieman uutta tietoa Turkista ja islamin uskonnosta. Hän pääsee tällä kertaa loistamaan piirustustaidoillaan, kun hän luonnostelee ulkomuistista kuvan mallinukesta. Hän tuntee paperien valmistusmaat tarkastelemalla paperia valoa vasten. Paula tekee tapauksen ratkomisen ohessa urotöitä kuten pelastaa pienen pojan joesta ja palauttaa varastetun palkkapussin takaisin tehtaalle. Tarinassa eksotisoidaan eurooppalaisia kulttuureja. Siinä on paljon toimintaa, sinne tänne sinkoilua ja runsaasti yhteisiä lounaita.


Neiti Etsivä ja kadonnut perijätär kuljettaa Paulan ja Nedin Cheyenneen. Miljonääri Arlo Winthrop haluaa viimeisten elinpäiviensä koittaessa löytää kadonneen tyttärensä Clarindan. Arlo ja Clarinda ajautuivat neljäkymmentä vuotta sitten riitaan, sillä tytär olisi halunnut mennä mieluummin naimisiin erään sotilaan kuin isän valitseman sulhasehdokkaan kanssa. Isä teki tyttärensä perinnöttömäksi, ja tytär lähti omille teilleen. Paula ja hänen poikaystävänsä Ned asettuvat asumaan Paulan edesmenneen äidin ystävättären Gracen luokse. Lentokentällä heidän matkaseurakseen ojennetaan sisäoppilaitoksessa opiskeleva Jenni, jonka äidin on määrä tulla perillä vastaan. Paula saa toisenkin katoamistapauksen selvitettäväkseen, kun Jennin äiti ei saavukaan paikalle. Neiti Etsivän mieltä painaa myös hänen oman isänsä poissaolo. Isä on lähtenyt omin päin selvittämään erästä johtolankaa eikä häneen saa yhteyttä. Löytääkö Paula lopulta kaikki kadonneet henkilöt?

"- Haluaisin todella auttaa löytämään hänet, hän sanoi. - Hän vaikuttaa ihmiseltä, johon olisi hauska tutustua." (s.7)

Cheyennessä on parhaillaan menossa rodeo ja uudisasukaspäivät, mistä Paula ja Ned pääsevät nauttimaan tapausta selvittäessään. Paulan tutkimukset junnaavat paikoillaan, kun hän keskittyy enemmän juhlallisuuksiin kuin kadonneiden henkilöiden etsimiseen. Hän nauttii muun muassa rodeon katselusta, tivolissa käymisestä, kansantansseista, ratsastusretkestä ja paraatin seuraamisesta ja siihen itsekin osallistumisesta. Paulan aika kuluu myös etenkin roistojen hyökkäyksistä selviytymiseen.

"- Meidän lienee aika panna tuulemaan eikä vain istua odottelemassa, mitä seuraavaksi tapahtuu." (s.80-81)

Kirjan loppu on jännittävä ja täynnä toimintaa. Tapaukset ratkeavat oikeastaan enemmän omalla painollaan kuin selvitystyöllä. Kirjan tarkoituksena on luultavimmin ollut perinteiden kuvaaminen.


Neiti Etsivä ja robotti kirjassa Paulan isä Carson Drew ottaa tyttärensä mukaan matkustaessaan Mountainvilleen syyttämään Rawley Banisheria huijauksesta. Mies asuu kummallisuuksia täynnä olevassa talossa, jota Bess, George, Ned, Burt ja Dave pääsevät myös tutkimaan löytääkseen johtolankoja miehen olinpaikasta. Talolla on esiteltävänään hengenvaarallisia temppuja. Sitä muun muassa vartioi robotti. Löytävätkö etsivät lopulta Banisherin?

"- Mieletön paikka! rouva Melody huudahti.
- Kuin tivolin kummitustalo, Paula lisäsi." (s.8)

Rawley Banisher on eriskummallinen roisto. Hän huijaa ihmisiä omalla nimellään ja kasvoillaan, minkä jälkeen hänen uhrinsa saapuvat vaatimaan korvausta roiston sukulaisilta. Talon lähettyvillä kuljeksii toinenkin epäilyttävä tyyppi, Clyde Mead, joka kerjää rahaa 'intiaanien huono-osaisille lapsille'. Kirjan loppuratkaisu pääsee kerrankin yllättämään. Se on hieman erilainen kuin mihin olen Neiti Etsivissä tottunut.

En malta odottaa, että pääsen lukemaan viimeisiä lukemattomia kirjoja! Lapsuuden kirjojen lukeminen on ollut hauskaa!


sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Jessica Townsend: Onttorokko: Morriganin ajojahti

Kirja on saatu Kustannusosakeyhtiö Otavalta.

Nevermoor-kirjasarjan kolmannessa osassa Morrigan Korppi tutustuu Meineikkaan seuran ja meinioseppien menneisyyteen, johon Ezra Viima on upottanut viheliäisen kädenjälkensä. Nykyhetki uhkaa suistua yhtä pahaan tuhoon, sillä Nevermoorissa leviää onttorokoksi nimetty sairaus, jonka saaneet käyttäytyvät vihamielisesti ja luonteensa vastaisesti. Morrigan ajautuu keskiöön parannuskeinoa etsittäessä.

Rakastan Nevermooria! Maailmaa, jossa mikä tahansa on mahdollista. Nevermoor on sekä kiehtovan ihastuttava että pelottavan vaarallinen paikka. Siellä asuu lukemattomia erilaisia olentoja. Nevermoor tuntuu rajattomalta. Morriganin asuinpaikka hotelli Deukalion on käsittämättömän suuri. Hänen opiskelupaikkansa Meiseu on puolestaan niin suuri että varmasti kukaan ei tunne sen jokaista sopukkaa. Opiskeltavaakin riittäisi äärettömyyksiin. Missään ei tunneta rajoja. Se on yhtä aikaa sekä omaa mielikuvitusta ruokkivaa että hivenen ahdistavaa. Morrigan ei äärettömyydestä hätkähdä. Hän on rohkea ja tarmokas ja tuntee olevansa kaikkialla kuin kotonaan.

Yksikkö 919 on hioutunut hyvin yhteen. Morriganin ei enää tarvitse pyydellä erilaisuuttaan anteeksi. Hän on yksi ryhmän jäsenistä, jotka tukevat häntä aina ja ikuisesti. Toki lapsijoukossa esiintyy välillä erimielisyyksiä, mutta ne ovat aina selvitettävissä. Morrigan nauttii meinioseppänä olemisesta. Hänen itsetuntonsa paranee. Hän uskaltaa ilmaista omia mielipiteitään ja kyseenalaistaa auktoriteetteja ja yleisesti hyväksyttyjä toimintatapoja. Morrigan joutuu rankkojen tapahtumien äärelle. Hän todistaa muukalaisvihaa ja elämää poikkeusoloissa. Hän kohtaa valeuutisia ja politikointia. Morrigan ei hyväksy sitä, että henkilö leimataan tietynlaiseksi joidenkin ominaisuuksiensa perusteella. Henkilöä ei saisi leimata edeltäjiensä vuoksi. Hän ei ole tehnyt mitään väärää, joten tuomitseminen toisten samankaltaisten henkilöiden menneisyyden tekojen vuoksi on väärin. Morrigan toivoisi, että kaikki voisivat näyttää, millaisia todella ovat. Kenenkään sanoja ja tekoja ei pitäisi ylitulkita tai vääristellä sopimaan tiettyyn ennaltamäärättyyn ja syrjivään muottiin.

Nevermoor-kirjasarjassa parasta ovat toiminnantäyteiset seikkailut, monipuoliset ja sympaattiset henkilöt, maagiset ja äärettömät tapahtumapaikat, ihastuttavan synkkä tunnelma, pikku hiljaa avautuva salaisuuksien verho ja moniulotteinen pahis Ezra Viima. Tästä kirjasta omiksi suosikeiksi nousivat Sofia, Rook ja eräs henkeäsalpaava kirjasto. Jessica Townsend osaa kirjoittaa taidokkaalla tavalla Morriganin yhtä aikaa sekä turvaan että vaaraan. Lukijasta tuntuu siltä, että Morriganilla ei ole mitään hätää, vaikka hän olisi keskellä kauheuksia. Oman pehmolelun rutistaminen auttaa liian jännittävissä kohdissa. Tai kissan silittäminen. Tai magnifikatin. Jos hän antaa silittää. Kannattaa olla varovainen, sillä muuten saattaa löytää epämiellyttävän lahjan lakanoiden välistä.