Ilmar Taska: Pobeda 1946

"Me kaikki olemme koko ajan vaarassa"

Taska, Ilmar: Pobeda 1946
Julkaistu: 2017
Alkuperäinen julkaisu: 2016
Alkuperäinen nimi: Pobeda 1946
Mistä maasta: Viro
Suomentanut: Jouko Vanhanen
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 315

Tallinnassa eletään vuotta 1946. Toinen maailmansota on ohi, mutta se ei tarkoita virolaisille rauhaa, vaan Neuvostoliiton miehitystä. Kaupunkiin virtaa uusia asukkaita jopa kaukaa Keski-Aasiasta. Tavoitteena on sekoittaa verta, jotta virolaisten kansallistunto häviäisi. Laulaja Johanna kävelee pitkin likaisia, romuja täynnä olevia katuja, joilla liikkuu sekä varkaita että kerjääviä sotainvalideja. Panderollit julistavat kommunistisia iskulauseita ja Stalin katselee tyynenä muotokuvistaan. Kovaäänisistä kuuluu marssimusiikkia. Johanna vilkuilee varuillaan ympärilleen ja päivittelee maan rappioitunutta tilaa. Hän haaveilee sotaa edeltävästä ajasta, jolloin hän sai loistaa teatterin lavalla häikäisevissä päärooleissa, pukeutua kalliisiin asuihin ja viettää bridge-iltoja muun eliitin seurassa. Nyt teatteri on pommitettu maan tasalle ja porvarilliset aatteet kielletty. Ihmisiä kaapataan autoihin, ja lapsia viedään lastenkoteihin oppimaan uuden maan tavoille. Heitä liikkuu myös vapaina katupoikina, jotka ryöstävät ja raiskaavat naisia. Huhutaan, että torilla myydään makkaraa, joka on tehty ihmisen lihasta. Rautainen esirippu on laskeutunut eikä pakeneminen tule kysymykseenkään. Länteen menevät laivat ammutaan surutta upoksiin. Kaikkialla vilisee kätyreitä, joiden tavoitteena on likvidoida kansanviholliset. Salainen poliisi tekee kotietsintöjä ja värvää lisää vakoilijoita. Miehiä vangitaan ja teloitetaan - tai heitä vain yksinkertaisesti katoaa. Ihmisiä lisätään mielivaltaisesti karkotettavien listoille. Joka paikkaan on istutettu mikrofoneja ja kameroita. Puhelinlinjat on suljettu.

"Miten he eivät tajua, että maailma on jo jaettu? Kaikki voittajat ovat saaneet oman palasensa. Ja Viro on niin pieni palanen, ettei kukaan lähde sen takia uudestaan sotimaan." (s.123)

Valtion turvallisuuspalveluun kuuluva mies ajaa Pobedansa pienen pojan eteen. Hän on helposti johdateltavissa lapsekkuutensa vuoksi eikä hän osaa pelätä vierasta setää, vaikka äiti on häntä asiasta varoitellut. Poika ei myös muista äidin kieltoa olla puhumatta kotiin piilotetusta isästä, joka on Viron itsenäistymisen kannattaja, toisin sanoen kansanvihollinen. Toisaalta äiti ei itsekään muista omia neuvojaan olla luottamatta vieraisiin setiin. Mutta eivät sedätkään aina osaa olla varovaisia, sillä kukaan ei ole koskaan turvassa. Mahtavat herratkin saatetaan pudottaa palliltaan.

"Haluaako tuo mies nyt, että minä auttaisin häntä laatimaan uusia nimilistoja?" (s.85)

Karkaileva ja tottelematon poika lähtee etsimään paikkaansa maailmassa aloittaen lastenkodista ja päätyen Moskovaan asti. Hänelle on tärkeää, että hän saa tehdä sitä, mistä tykkää. Toisaalta häntä kiehtovat myös seikkailut. Puheliaasta ja naiivista pojasta kasvaa kokemusten myötä elämää paremmin ymmärtävä nuori mies. Minusta olisi mielenkiintoista lukea jatko-osa, jossa kerrottaisiin, mitä hän olisi ajatellut siihen aikaan, kun Neuvostoliitto hajosi.

"Entisaikaan lasten kadotessa oli mahdollisuus kääntyä poliisin puoleen. Uuden miliisin kanssa ei ollut mitään mieltä puhua. Katoat vielä itsekin..." (s.71)

Samaan aikaan Lontoossa Alan Hanley työskentelee BBC:n radiokuuluttajana ja haaveilee vielä jonain päivänä kohtaavansa jälleen oman laululintusensa Johannan. Hänen rakkautensa tiellä on miltei ylitsepääsemättömiä esteitä, sillä ensinnäkin kirjeitä sensuroidaan ja tutkitaan mahdollisen salakirjoituksen ja vakoiluyritysten vuoksi. Matkustuslupia ei myönnetä, mutta jos sellaisen onnistuu suhteilla saamaan niin ulkomaalaisen on niin sanotuista turvallisuussyistä kuljettava tulkin ja oppaan kanssa. Virolaisille ulkomaalaisen tapaamisesta seuraisi kuulusteluja ja värväysyrityksiä.

"Mistä alkaa vieras ja mihin päättyy oma?" (s.219)

Väitetään, että kansainvälinen imperialismi ja maailmansodat hävittivät kulttuurit. Joka tapauksessa maailma on epäoikeudenmukainen. Ei voi kuin kiristellä hampaitaan kurjista ihmiskohtaloista lukiessa. Kirja jätti minuun lähtemättömän jäljen - puhumattakaan siitä, etten varmaan ikinä saa pyyhittyä silmistäni kuvaa siitä, miltä todellinen lihamylly näyttää.

"Miten helposti kaikki muuttuu. Miten helposti me kaikki olemmekaan korvattavissa. Eikö se ole kauheaa?" (s.42)

Helmet lukuhaaste 2018: 35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja

Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo

"Miksi sinut on pidätetty?"

Rannela, Terhi: Punaisten kyynelten talo
Julkaistu: 2013
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Karisto Oy
Sivumäärä: 257

1970-luvun Demokraattinen Kamputsea elää ja hengittää kommunismia. Chey Chan toimii tekstiilitehtaan johtajattarena ja hänen miehensä Sek Prak on ministeri. Molemmat ovat vallankumouksen vakaita kannattajia. Toisinaan puolue kääntyy myös omiaan vastaan, jotta mahdolliset vastavallankumoukselliset saataisiin kiinni. Chey Chan ja hänen poikavauvansa kuljetetaan Tuol Slengin vankilaan, jonne myös hänen miehensä päätyy. Vangit joutuvat kärsimään nälkää, väkivaltaa, alistamista ja pilkkaamista. He joutuvat pukeutumaan valmiiksi likaisiin vaatteisiin, heidät valokuvataan ja heistä kirjataan kaikki mahdollinen oikea ja keksitty tieto ylös. Selleissä he joutuvat makaamaan selälleen kahlehdittuina, hiljaa ja liikkumatta. Vankeja kuulustellaan mitä epäinhimillisillä tavoilla. Monet tunnustavat mitä tahansa kiduttamisen seurauksena. Vaikuttaa siltä, että ihmisiä joutuu vankilaan enimmäkseen valeilmiantojen kautta.

"Tuntuu hullunkuriselta, että kaikki maapallon ihmiset näkevät saman auringon, kuun ja tähdet. Vaikka emme ymmärtäisi toistemme kieltä, ymmärrämme samaa maisemaa." (s.82)

Perheen tytär Vanna asuu parakissa, kärsii nälkää ja työskentelee sairaalan apulaisena, minkä jälkeen hänet siirretään peltotöihin. Nuoriso joutuu joka ilta osallistumaan itsekritiikkikokouksiin, joissa heidän tulee tunnustaa päivän aikana tekemänsä rikkeet. Lisäksi he opiskelevat ylikomentaja Maon kirjoituksia ja kuuntelevat julistusta. Kaikkien ulkoinen olemus hiustyylistä vaatteisiin on tarkoin määritelty. Lukemista edustavien silmälasien pitäminen on ehdottomasti kielletty. Ihmisten käytös tulee olla hymyilemätöntä nauramisesta puhumattakaan. Heidän puheitaan kontrolloidaan siten, että he eivät saa muistella menneitä tai lausua kiellettyjä sanoja kuten televisio, kirjat, koulu, isä, äiti ja sisarukset. Kaikki ovat toisilleen aatetovereita. Länsimaisen kulttuurin piirteet on tuhottava. Uskonnon harjoittaminen on myös kiellettyä. Puolueen ajatuksena on, että vallankumous voi toteutua vain ajatusten puhdistuksen kautta. Heikot yksilöt tai niskoittelijat lähetetään uudelleenkoulutukseen eli vankilaan tai surmataan. Ainoastaan sulautumalla massaan saattoi selviytyä. Ulkomaailmaan esitetään vain propagandavideoita onnellisesta kansasta. Naimattomille määrätään puoliso puolueen kautta. Heidät vihitään joukkohäissä.

"´Mitä enemmän luet, sitä tyhmemmäksi tulet!´" (s.16)

"He ovat arkki puhdasta paperia, johon me piirrämme uuden ajan ihmisen ääriviivat." (s.22)

"- Älä viitsi antaa niiden aivopestä sinua. Et ole enää pikkukakara. Tällä keskitysleirillä ei ole mitään syytä lauluun tai tanssiin." (s.112)

Valtio käy sotaa Vietnamia vastaan. Ihmiset elävät pommitusten keskellä ja yrittävät varoa metsiin piilotettuja miinoja. Vietnam miehittää maan vuonna 1979. Vuonna 2005 Vanna on monilapsisen perheen äiti, jonka tytär käy koulua, jonka opettaja vaatii lahjusta päättötodistusta vastaan. Koululaisten on rahoitettava koulua esiintymällä turisteille, jotka antavat heille rahaa. Ihmiset ovat muutenkin länsimaiden kyseenalaisen tuen varassa. Yksi saa länsimaista lainaa ostaakseen mopon, toinen ihailee estoitta Angelina Jolieta, joka on adoptoinut maasta lapsen. Kolmas pukeutuu lahjoitettuihin vaatteisiin ja yrittää valkaista ihoaan. Vaikuttaa siltä, että ihmisten on miltei mahdotonta muuttaa tulevaisuuttaan. Moni kärsii mielenterveysongelmista ja alkoholismista. Sota-ajoista vaietaan. Miehet kasvattavat vaimojaan ja lapsiaan väkivallalla. Maassa saadaan edelleen pelätä ilmiantoja. Tyttöjä joutuu prostituoiduiksi.

"- Ei hän paha ollut. Hän oli aivopesty lapsi." (s.216)

"Ei ollut oikein, että rikkaat söivät köyhien riisipadoista, vaikka heidän omansa olivat kukkuroillaan." (s.185)

"Olen kuullut, että kidutusvankiloissa elossa selvinneet voi laskea kahden käden sormilla. Ja vaikka he pääsivätkin pois piikkilanka-aitojen sisäpuolelta, mieli vetää heitä takaisin, käsiraudat pysyvät lukittuina loppuelämän ajan." (s.175)

Vallankumouksen uhreille haetaan oikeutta vasta 2010-luvulla. Toisaalta se on tärkeää, jotta oikeus toteutuu, mutta toisaalta se on tavallaan turhauttavaa, sillä syylliset ovat joko kuolleita tai erittäin vanhoja. Oikeudenkäynnit myös avaavat uudestaan kipeitä ja miltei parantunteita haavoja. Chey Chanin tarina on keksitty, mutta se olisi voinut olla totta. Minua mietityttää hänessä eniten se, olisiko hän oikeassa elämässä voinut todella olla loppuun asti vallankumouksen kannattaja - kaikesta vankilassa kokemastaan huolimatta. Mietin, mitä hän ajatteli siitä, että hän koki saman kohtalon kuin ihmiset, jotka hän itse oli aiemmin lähettänyt ´uudelleenkoulutukseen´. Ihmettelen etenkin ihmisten ajatuksia ja aivopesua. Pysähdyn vielä hetkeksi katsomaan naisen ja vauvan kuvaa, kunnes suljen kirjan. Heidän kuvansa pysyy mielessäni vielä pitkään.

"- Kerro minun tarinani, hän kuiskasi, enkä saanut enää öisin unta." (s.253)

Helmet lukuhaaste 2018: 10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja

Teatterin aika: Ateria

© Kom-teatteri

Pääsin kutsuttuna Ateria -näytelmän ensi-iltaan 31.10.2018! Katsoja imaistiin mukaan hampurilaisravintolan arkeen. Meke saapui lapsellisine odotuksineen ja toiveineen uuteen työpaikkaansa ja joutui kohtaamaan karun todellisuuden Koistisen perehdytyksessä. Työhaastattelussa esiin tulleet asiat eivät päteneetkään tositoimissa. Meke sai huomata joutuneensa armottomaan maailmaan, jossa työtä tehdään sekunnin tarkkuudella ja nollan prosentin arvostuksella. Siellä puhutaan työkavereille röyhkeän suoraan, tanssitaan esimiesten pillin mukaan ja siedetään jatkuvaa saastaisuutta. Asiakkaille ollaan päin naamaa näennäisen ystävällisiä, mutta selän takana heidät haukutaan. Uralla etenemisestä on turha haaveilla, eikä opiskelu tai ahkera työnteko johda mihinkään. Suhteilla saattaa päästä parempaan asemaan, mistä maksetaan hurjat 50 senttiä enemmän palkkaa. Esimiehet eivät ole tavoitettavissa, vaan heihin saa yhteyden näennäisen palautelaatikon kautta. Mikään ei kuitenkaan muutu. Työntekijä on pelkkää massaa. Kukaan ei ole korvaamaton. Yksilö ei kiinnosta. Työntekijät purkavat pahan olonsa toisiinsa peitelläkseen omaa haavoittuvuuttaan. Maailmasta puuttuu empatia. Se on ankea, likainen ja eriarvoinen.

Surkuhupaisa näytelmä tuli iholla, kun Meke ja Koistinen kommunikoivat yleisön kanssa. Koistinen muun muassa pilkkasi Mekeä kaikkien kuullen, jolloin hän joutui esittämään, ettei se haitannut häntä. Hän myös tarjosi tekemänsä saastaisen hampurilaisen eräälle yleisössä istuvalle naiselle. Yleisö sai kuulla maailmanlopun ääniä ja katsoa hampurilaisravintolan mainostauluilta, kuinka ihmiset kapinoivat kaduilla ja kuinka ikijää suli mereen yhä uudestaan ja uudestaan. Kuvaruuduilla näkyi myös slogan ´eat shit and die´ sekä animaatio hampurilaisesta, jonka pihveinä toimivat kaksi ihmistä.

© Kom-teatteri

Ikuisessa rotanpyörässä pyörivät Meke ja Koistinen levittävät pientä kapinahenkeään, jonka toivovat tavoittavan lopulta kaikki ihmiset, jotka ovat ymmärtämättään tuhoamassa itse itsensä ja samalla koko maailman. Näytelmän loputtua yleisö joutui samanarvoisesti kävelemään hampurilaisravintolan läpi juomamukeja, sylkitahroja ja ruoantähteitä väistellen.

Ei vähään aikaan tee mieli hampurilaiselle.

Halloween -lukuhaasteen koonti

Yöpöydän kirjat -blogin järjestämä Halloween -lukuhaaste kesti 1.-31.10.2018.

Päätin kolmatta vuotta peräkkäin lukea vampyyri aiheisia nuortenkirjoja. Olen useasti miettinyt, että minun pitäisi lukea haasteeseen Bram Stokerin Dracula. Haluaisin tutustua myös nuorille aikuisille suunnattuihin vampyyrikirjoihin. Ehkä ensi vuonna on viimein niiden aika.

Haasteeseen lukemani kirjat:

Darren Shan: Sielujen järvi

Darren Shan: Varjojen vangit

Darren Shan: Kohtalon perilliset