Unelmien aika

Takako muuttaa Satoru-enon antikvariaattiin erottuaan miesystävästään ja lopetettuaan työnsä. Hän tuntee yksinäisyyttä ja kokee ettei ole löytänyt omaa paikkaansa yhteiskunnassa. "Tahdoin löytää juuri minulle sopivan elämän, en muilta kopioitua." (s.44) Kirjassa pohditaan parisuhteita, yksipuolista rakkautta ja erosta selviytymistä. Takako haluaisi vain nukkua. Pikku hiljaa kirjoja täynnä oleva ympäristö alkaa kiinnostaa. Takako ei harrasta lukemista, mutta hän tarttuu kirjaan ollessaan niiden keskellä. Hän oppii vanhoista kirjoista aikakaudet ylittäviä viisauksia ja ymmärtää, millaisia asioita itse pitää tärkeänä. "Sellaista on elämä. Epäröintiä ja harhailua." (s.46) Kirjassa on vajaa 200 sivua, mutta sen lukeminen eteni hiljalleen. Mielestäni alkuasetelma oli kiinnostava, mutta huomioni herpaantui tarinan pääpainon vaihduttua Satoru-enon vaimon kokemuksiin. Vaimon puheet ja käytös tuntuivat minusta epämiellyttäviltä. Kaipasin kirjalta keveyttä ja toiveikkuutta ras...

Kolmekymppinen Inka Hakaniemi palaa Australiasta Suomeen ja asettuu Saima-tädin kesäasuntoon asumaan. Hän haaveilee paikasta, jossa ihmiset pääsevät kohtaamaan toisiaan, ja perustaa retrotyylisen Puistokadun pesulan. Vakiokävijät muodostuvat hiljalleen. Paikalle saapuu palvelutalon asukas Hilma, matkailualan influensseri Eevi ja kirjanpitäjän töitä tekevä Assi kotiäitiyden uuvuttaman siskonsa Annikan kanssa. Inkan on käytävä Australiassa tapahtuneet asiat läpi ennen kuin voi täysin aloittaa uuden elämänvaiheen.  "- tuntui samalla ihanalta, että hänellä oli ympärillään naisia, joita olivat kiinnostuneita hänen kuulumisistaan." (s.221) Inka ilmaisee itseään 50-luvun vaatteilla, joihin hän on turvautunut kouluajoista lähtien. Vaatteet toisaalta korostavat hänen parhaita puoliaan, toisaalta vievät huomion pois hänestä itsestään. Inka keskittyy ihmisissä paljon heidän ulkonäköönsä ja asemaansa. Hän on kateellinen Ella-siskolleen, jolla on mustat hiukset ja hentorakenteinen vartalo...

Viisikymppinen Kirsikka työskentelee Cherry on Top -kampaamossaan arjet ja viikonloput, sillä hän kokee, että hän ei tarvitse vapaa-aikaa nyt, kun hänen lapsensa on aikuinen. Kyseinen aikuinen lapsi nimeltään Amos on vuoroviikkovanhempi, joka tuo lapsensa Vienon omalla viikollaan kampaamoon hoitoon, jotta voi itse käydä töissä - tai pelaamassa biljardia. Seurustelemaan mies ei halua alkaa. Syyksi hän ironisesti kyllä toteaa, että hän haluaa keskittyä lapseensa. Viisivuotias Vieno laittaa kampaamon tavarat uuteen järjestykseen, mutta Kirsikkaa ei haittaa, sillä hänen mielestään lapset ovat elämän jälkiruoka. "Ei tässä maailmassa oltu kaikki samassa veneessä ja merisääkin vaihteli." (s.24) Kirsikka haaveilee kampaamon remontoinnista, muistelee edesmennyttä isoäitiään, murehtii taloushuolia, pohtii omia arvojaan ja unelmoi eräistä sinisistä silmistä. Kirjan kantavana teemana on vanhemmuus, lasten kasvatus ja ihmisten erilaiset suhtautumistavat lapsiin. Kirsikka ajattelee toistuv...

Vanhus kulkee portaikossa, työtön ei näe kuuta ja lapset kärsivät nälästä. Kolmetoista lyhyttä tarinaa kurkistavat hämyiseen maailmaan, jossa ihmiset kokevat alkoholismia, vammautumista, kodittomuutta ja yksinäisyyttä. Joku tuijottaa puhelinta eikä näe mitä ympärillä tapahtuu. Toinen elää terveellisesti ja oppikirjan mukaan, mutta kohtaa silti loppunsa kuten kaikki muutkin. Lempitarinani on Sammalpeitto, jossa ikimetsä jatkuu silmänkantamattomiin ja jossa metsään sulautunut peikkomuori nukkuu lempeää untaan. "Odotamme hiljaista ja hämärää aikaa. Hämärässä ymmärrys kirkastuu." (s.65) Olipa kummallinen kirja. Yllätyin tarinoiden sisällöstä. Huomasin kirjan talvella Sinebrychoffin museossa 'Yö' näyttelyssä sijainneessa lukunurkkauksessa ja päätin lainata sen kirjastosta. Kirja oli nopealukuinen ja vähintäänkin erikoinen. "Täällä ei ole mitään jälkiä ihmisen toimista." (s.10)

Tintti ja Viima pääsevät ukille ja mummille yökylään sillä välin, kun äiti ja isä menevät häihin, jotka on tarkoitettu vain aikuisille. Tintti tuntee ikävää. Ero äidistä ja isästä tuntuu vaikealta. "Ikäväkin kasvaa kasvamistaan. Se paisuu suuremmaksi kuin jumppapallo ja vierii sitten alas patjalle." Mielestäni on ihanaa, että lastenkirjassa kuvataan, kuinka aikuisillekin voi tulla ikävä. Hekin kaipaavat toisia, joista he ovat erossa. "- Ei ikävä ole vaarallista. Sehän kertoo vain siitä, että rakastaa toista -" Noora Katton kuvitus on ilmeikästä, värikästä ja pehmeää. Ikävä on kuvitettu konkreettiseksi sinisen väriseksi olennoksi, jonka koko pienenee ja suurenee. Sen ilmeet vaihtelevat hurjistuneesta lempeään. "- Haluan äidin ja iskän, hän nyyhkyttää." Kirjan lopussa pohditaan, mikä auttaa ikävään. Listalta löytyy halaus, puhuminen, unilelu, rutiinit ja mukava tekeminen. Tintti saa esimerkiksi leipoa omenapiirakkaa. Jäin pohtimaan kohtausta, jossa lapset ov...

Rouva Kuolemaksi jälkeenpäin nimetty nainen nousee lentokoneessa paikaltaan, kävelee käytävää pitkin ja osoittaa vuorotellen jokaista matkustajaa kertoen heille, milloin ja miten he kuolevat. Matkustajien suhtautuminen tilanteeseen vaihtelee järkytyksestä iloon riippuen ennustuksen laadusta. Osa matkustajista ei välitä tapahtuneesta, sillä he eivät usko ennustajiin. Paniikki iskee muutaman kuukauden päästä, kun ennustukset alkavat käydä toteen. "'Elämä ei ole koskaan tarpeeksi pitkä, vai kuinka?'" (s.284) Kirja pohtii, millaista on olla ihminen epävarmassa ja epäoikeudenmukaisessa maailmassa. Asioita vain tapahtuu. Hyvää käytöstä ei palkita ja huonosta käytöksestä ei saa rangaistusta. Elämän päättymistä ei voi ennakoida. Ihminen voi vain päättää, miten haluaa parhaillaan kuluvaa elämäänsä elää. "Tämä on niitä virheitä, joita ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan." (s.20) Elämä on hallitsematonta. Milloin vain voi tapahtua mitä vain. Tilanne voi aiheuttaa ihmises...