Terhi Tarkiainen: Pure mua

Rikkaan suvun tytär Anna Björksund täyttää kolmekymmentä. Hän on siinä elämänvaiheessa, jossa hänen tulisi hioa gradunsa valmiiksi ja toteuttaa vanhempiensa haaveet perheenlisäyksestä. Ongelmana on, että Anna ei saa elämäänsä haluttuun järjestykseen. Vanhemmat tekevät epätoivoisen ratkaisun ja hankkivat tyttärelleen lahjaksi vampyyrin.

Anna on tottunut elämään alisteista elämää. Hänen vanhempansa ovat aina hoitaneet kaikki hänen asiansa ja maksaneet kaikki hänen laskunsa. Hänellä käy jopa oma siivooja. Annaa itseään toisten ihmisten alistaminen ei kiinnosta. Hän pitää vampyyria mielipuolisena lahjana. Ensinnäkin koko asia vaikuttaa laittomalta ja toisekseen vampyyrit ovat vaarallisia ihmisille. Anna yrittää palauttaa vampyyrin, mutta se on miltei mahdotonta. Sitten hän pyrkii toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla vampyyrin suhteen, mutta saa todeta senkin hankalaksi.

Annan elämä on juuttunut paikoilleen. Hän ei hallitse omaa elämäänsä, vaan on muiden ihmisten vietävissä. Hän on narujen varassa roikkuva tahdoton nukke. Annan graduohjaaja Romppainen on sovinisti, joka harrastaa seksuaalista häirintää. Anna ei uskalla sanoa asiasta mitään, sillä opettajan vallassa on hänen gradunsa arvosana. Hänen ex-poikaystävänsä Pete roikkuu hänessä edelleen kiinni ja elättelee toiveita suhteen aloittamisesta uudelleen. Anna ei saa aikaiseksi käskeä miestä perääntymään. Hänen äitinsä ei kuuntele hänen mielipiteitään, vaan toimii omien oikkujensa mukaan. Hän haukkuu Annaa hyödyttömäksi, kiittämättömäksi ja pettymykseksi. Hän ei edes halua lapsenlapsia heidän itsensä vuoksi, vaan hän tarvitsisi suvun omaisuudelle perijän. Isä puolestaan on jatkuvasti työmatkoilla. Annan ystävät käyttävät häntä vain hyväkseen. Hänen syntymäpäivänsä on vain tekosyy juhlimiseen. Ystävät eivät ota hänen omia pyyntöjään kuuleviin korviinsa, vaan tekevät mitä heitä huvittaa. Kaiken lisäksi he haukkuvat Annaa, vaikka itse käyttäytyvät huonosti. Anna kokee elämän epäreiluna. Kaikki tuntuu menevän pieleen, vaikka hän kuinka yrittäisi tehdä parhaansa.

Kirja on erikoinen yhdistelmä naisen kasvutarinaa, vampyyrejä ja Suomen sisällissotaa. Anna tekee gradua sukukartanosta, jossa hän parhaillaan asuu. Sisällissodassa punaiset tappoivat melkein kaikki sen asukkaat. Hänen lahjaksi saamansa vampyyri nimeltään Vlad on ennen vampyyriksi muuttumistaan kuollut vuonna 1808 käydyssä sodassa. Kirjan maailmassa vampyyrit juovat pullotettua verta, eivät siedä aurinkoa tai hopeaa ja muotoutuvat ennalleen saatuaan ruhjeen. Heillä on tavalliset hampaat, valtavat voimat, erinomaiset aistit ja parantava sylki. He pystyvät tuntemaan kipua. Vampyyrit syntyvät, kun toinen vampyyri juo ihmisen melkein kuiviin verestä ja antaa ihmiselle lopuksi omaa vertaan. Vampyyrien on toteltava luojaansa. Annan on vaikea saada selville, pystyvätkö vampyyrit tuntemaan mitään. Onko heissä jäljellä yhtään entistä minuutta ja omaa tahtoa? Miten he kokevat maailman?

Mielestäni kirjan pääajatuksena on opetella sanomaan ei. Toiset eivät voi pakottaa muita asettumaan haluamaansa muottiin. Jokainen on oma ajatteleva yksilönsä. Kukaan ei voi määritellä, mikä on toiselle hyväksi. Toisten huonoa kohtelua ei tarvitse sietää. Lapsen ei tarvitse kantaa vanhempiensa taakkaa. Myrkylliset ystävyyssuhteet on myös sallittua lopettaa. Mielestäni kuoppa, jonne Anna on hiljalleen vajonnut, on äärimmäisen ahdistava. Olisin halunnut huudahtaa hänelle, että ota jo itseäsi niskasta kiinni ja ryhdistäydy. Se on kuitenkin Annan oma tehtävä. Kukaan ei voi tehdä sitä päätöstä hänen puolestaan. Hänen on itse kerättävä itsensä, päätettävä taistella vastaan ja noustava kohtaamaan maailma.

Helmet lukuhaaste 2019: 16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla

Maria Veitola: Veitola

Maria Veitola pureutuu kolumneissaan nuoruuteen, työelämään, perheeseen ja ystävyyssuhteisiin. Hän käsittelee vaikeita elämänvaiheita kuten anoreksiaan sairastumista, veljen joutumista onnettomuuteen, isän kuolemaa ja lapsettomuutta sekä myöhemmin lapsen saantia. Veitola sivuuttaa myös puhumattomuuden kulttuuria.

Veitola pohtii rohkealla otteella vaikeita asioita. Hän näkee, että hänen anoreksiaan sairastumistaan ei otettu sairaalassa tosissaan. Sairautta pidettiin pelleilynä ja vuodepaikan viemisenä. Veitola toteaa, että on epäreilua, että lapsettomuutta pitää perustella, mutta alkoholistin kanssa lapsen hankkimista ei. Veitola korostaa, että lapsettomuus ei ole yhtä kuin epäonnistuminen. Hänen mielestään vapaudenkaipuisesta ihmisestä ei tule hyvää vanhempaa. Hänen itsensä on vanhempana vaikea hyväksyä erilaiset kasvatustavat. Hän ei pidä siitä, että jotkut toteavat ´pojat ovat poikia´ ja antavat sillä etuoikeutuksen huonolle käytökselle.

Kolumneissa ruoditaan Veitolan saamaa kritiikkiä. Häntä on arvosteltu kaikilla mahdollisilla tavoilla ja kaikista mahdollisista asioista. Häneen kohdistunut kritiikki etenkin hänen ulkonäöstään on ollut ajoittain erityisen julmaa. Veitola mainitsee oman tv-ohjelmansa, jonka aiheet henkilöityivät häneen itseensä, vaikka työtiimi ja muut tahot päättivät paljon kaikesta, mitä hän teki ja sanoi. Ohjelman tekeminen on haastavaa, sillä toisaalta halutaan paljon katsojia raflaavilla aiheilla, mutta toisaalta murehditaan ihmisten reaktioita. Veitolassa on arvosteltu etenkin hänen sukupuoltaan. Hänelle on sanottu, että hän saisi paljon puheistaan anteeksi, jos hän olisi mies. Veitola korostaa omaan ammattitaitoon luottamista ja ystävien merkitystä. Ystävien kanssa voi olla oma itsensä. Hän haluaa viettää aikaa sellaisten asioiden parissa, joista hän saa voimia. Veitola sivuaa työelämän raadollisuutta, sillä työ voi mennä milloin vain alta. Uuden työn etsiminen on vaikeaa. Tuntuu siltä kuin ei riittäisi omana itsenään, jos ei saa työpaikkaa. Silloin täytyy muistaa, että silloin maailmassa on vika, ei itsessä. Veitola jatkaa ystävyydestä toteamalla, että ystävistä saa luopua, sillä osan on tarkoitus kulkea mukana elämässä vain tietyn matkaa. Hyvä ystävä on sellainen, jonka kanssa huomaa olevansa paras versio itsestään. Ihmiset eivät siis saa elää toisten kustannuksella. Kuluttava ystävyys on pahasta. Veitola toteaa kuitenkin hylänneensä ystävänsä myös siksi, että hän sairastui. Hän ei osannut suhtautua tilanteeseen eikä halunnut pilata omaa hyvää elämänvaihetta. Mielestäni sellainen ystävä ei ole ollut oikea ystävä. Ystävyyteen kuuluu myös huonojen päivien sietäminen - aina ei pysty olla paras versio itsestään.

Veitola miettii ikäkysymystä. Hän toteaa, että naisen ikä on tabu. Kolmekymppisenä hän huomasi, että hän sai jutella ystäviensä kanssa julkisella paikalla ihan rauhassa, sillä parikymppiset pitivät häntä ikäloppuna. Parikymppiset eivät edes nähneet itseään vanhempia ihmisiä - ja jos he näkivät niin he pelkäsivät, että aikuiset näkivät heidän epävarmuutensa. Parikymppiset luulivat elävänsä ikuisesti. Harhassa oli ihana elää. Kolmekymppisenä Veitola halusi cluppaamisen sijasta vain lukea kirjaa riippumatossa. Hän huomasi voivansa pukeutua kuten huvittaa, koska muiden mielipiteet eivät enää kiinnostaneet.

Veitola luonnehtii itseään itsekkääksi ihmiseksi. Hänen isoäitinsä opetti hänelle työssäkäyvän naisen mallin. Hänen äitinsä puolestaan on ollut liian empaattinen, sillä isoäiti on vienyt häneltä kaikki hänen voimansa. Veitola toteaa, että mielipiteitä saa vaihtaa ja se pitää myös suoda muille. Häntä luonnehditaan rohkeaksi, vaikka lapsena häntä kutsuttiin hiljaiseksi. Hän haluaa puhua asiat suoraan, jotta niille voidaan tehdä jotain. Hänen mielestään on rohkeaa puhua muista hyvää ja vastata rakkaudella. Veitola nojaa karjalaisuuteensa, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Hänen mielestään altavastaajien tulisi liittoutua eikä taistella toisiaan vastaan, esimerkiksi naiset samalla alalla. Hänen kokemuksensa mukaan miehille sallitaan työelämässä mennä sieltä missä aita on matalin.

Veitola kehoittaa haaveilun sijasta tekemään asiat nyt. Epämukavuutta pitää kestää ja virheistä ei kannata välittää. Tärkeintä on pitää hauskaa sen asian parissa, mitä haluaa tehdä.

Veitolan ajatukset herättävät minussa ääripään tunteita - joko olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä tai täysin eri mieltä. Mielestäni Veitolan kolumneissa on hyviä ja rohkaisevia kommentteja, mutta myös paljon liian suorasukaisia ja ilkeitäkin ajatuksia. Onko hän kenties kovettunut rankkojen elämänvaiheiden, työelämän sietämättömien paineiden ja saamansa valtavan negatiivisen palautteen johdosta? Vai kenties tarkoituksella itsevarmasti ajatuksia herättävä ja provosoiva?

Helmet lukuhaaste 2019: 11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa

Blogistanian parhaat 2018 -tilaisuus

Kirjabloggaajat valitsevat joka vuosi äänestämällä parhaat kirjat neljässä eri kategoriassa, joita ovat Blogistanian Finlandia, Blogistanian Kuopus, Blogistanian Tieto ja Blogistanian Globalia. Palkinnot jaettiin avoimessa tilaisuudessa Keskustakirjasto Oodissa 13.3.2019.

Kuvasin ja editoin tilaisuudesta videon Kirjakultti-kanavalle.
Videon voi katsoa klikkaamalla tästä linkistä.



Haluaisin nostaa tässä postauksessa esille tilaisuudessa lausutut kommentit, jotka koskivat kirjabloggaajia:

Kristiina Rikman, kääntäjä:
"Mut nyt mä kehun nyt blogisteja. Tosi hienoa, että te teette tällaista työtä. Niin tota tarkkaa ja oivaltavasti luettuja blogeja. Ei ei, kriitikot ei saa koskaan aikaseks sellaista. Te kuitenkin pystytte pitempään kirjottamaan ja niinku menemään syvemmälle tekstiin kun joku päivälehden arvostelija. Mä oon ollut todella positiivisesti yllättynyt ja oikein tyytyväinen että te ootte löytänyt tänkin kirjan."



Mila Palovaara, tuottaja, Otava:
"Hirveästi kiitoksia bloggareille. Suuri kunnia tietenkin ja upee juttu. Te teette hienoa työtä. Kiitos."



Maria Turtschaninoff, kirjailija:
"Mä haluun vaan sanoa isot kiitokset kaikille bloggareille, koska tää oli tosi hieno palkinto - varsinkin kun se tulee niinku lukijoilta, jotka ovat ajatelleet tätä asiaa sillee kunnolla niin mä oon tosi tosi iloinen ja ylpeä tästä."



Olli Jalonen, kirjailija:
"Kiitos bloggareille. Tä oli hieno palkinto. Mä olen nähnyt 70-luvulta asti tätä kirjamaailmaa. Silloin oli niin paljon vielä lehdissä kritiikkejä. Lähes kirjasta ku kirjasta oli kymmeniä ja kymmeniä. Mutta nyt kun on vähentyneet ihan minimaaliseen osaan niin kirjabloggareitten työ on - siitä on tullut tosi tärkeä."

Luin lempikirjani uudelleen - 5 ihanaa kamaluutta

"Tervetuloa Caravaliin, peliin jossa tarut ovat totta ja totuudet tarua"

Garber, Stephanie: Caraval
Kirjasarja: Osa 1
Julkaistu: 2017
Alkuperäinen julkaisu: 2017
Alkuperäinen nimi: Caraval
Mistä maasta: Yhdysvallat
Suomentanut: Kaisa Kattelus
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 359

Caraval kertoo Scarlett ja Donatella Dragnan tarinan. Siskokset elävät väkivaltaisen isän alaisuudessa eikä heillä ole mahdollisuutta haaveilla tulevaisuudesta. Scarlett on aina halunnut päästä pakoon maagiseen Caravaliin, mutta mestari Legend ei ole koskaan vastannut hänen pyyntökirjeisiinsä. Hän kihlautuu erään nimettömänä pysyttelevän kreivin kanssa ja toivoo voivansa siten pelastaa sekä itsensä että siskonsa. Scarlett on kommunikoinut miehen kanssa ainoastaan kirjeitse, mutta hänen luottonsa mieheen on silti suuri. Juuri ennen häitä kutsukirje sitten saapuukin. Scarlett ei haluaisi lähteä juuri, kun toive turvallisesta elämästä on käsien ulottuvilla. Donatella on toista mieltä. Hän kaappaa siskonsa yhdessä merimies Julianin kanssa ja kuljettaa hänet Caravaliin.

"Sen lisäksi, että hatturasian muotoiset kaupat olivat oudon äänettömiä, niiden kyltit olivat täysin järjettömiä. Yhdessä luki: Avoinna: Keskiyön tietämissä. Toisessa kehotettiin: Tulkaa takaisin eilen." (s.58) 

"Tuntui kuin olisi astunut maailmaan, jossa muinaiset sadut ja unet olivat heränneet eloon. Ilma tuoksui ikivihreiltä ja himersi kultaisessa lyhdynvalossa." (s.344) 

Tämä teksti sisältää juonipaljastuksia.

Ihastuin kirjaan sen taianomaisen ympäristön vuoksi. Karnevaaleista ja sirkuksesta vaikutteita ammentanut tapahtumapaikka on sekä iloisen värikäs että pelottavan salaperäinen. Se on kaunis ja kummallinen, kiihottava ja luotaantyöntävä. Siellä kuljetaan öisin, eletään täysillä, pukeudutaan näyttävästi ja pelataan kieroilla säännöillä. Siellä ratkotaan arvoituksia ja jaetaan salaisuuksia. Vihjeistä ja hyödykkeistä saa maksaa raskaan hinnan - voi tulla hetkellisesti värisokeaksi tai jopa menettää yhden elinpäivänsä. Varkauksiin ei kannata ryhtyä, sillä kiinni jääneet muutetaan kiveksi. Kulkijan on mahdotonta tietää, mikä on todellista ja mikä vain silmänlumetta. Jokainen yö on uusi seikkailu.

"Tervetuloa, tervetuloa Caravaliin! Maiden ja merten mahtavimpaan esitykseen. Sisällä koette enemmän ihmeitä kuin useimmat ihmiset koko elinaikanaan. Saatte juoda taikuutta pikarista ja ostaa unia pullossa. Mutta ennen kuin astutte maailmaamme, painakaa mieleenne, että kaikki on vain peliä. - Lumemaailma. - Toteutunut unelma voi olla kaunis, mutta se voi myös muuttua painajaiseksi, josta on mahdoton herätä." (s.73)

Viisi ihanaa kamaluutta:

1. Kellokauppa

Maaginen kellokauppa, jonka tuotteet miltei kuiskivat lupauksia ajassa matkustamisesta. Ainakin yhden kaappikellon kautta pääsee puikahtamaan toisiin maisemiin. Maksuksi kelpaa äänen menetys yhdeksi tunniksi. Myyjäkin muistuttaa kelloa sojottavine viiksineen ja lievetakkeineen. Taianomaisinta kaupasta tekee se, että kellot toimivat kuin olisivat elollisia olentoja. Ne kiihdyttävät tikitystään tiukassa paikassa ja hiljenevät kokonaan kuin odottamaan.

"Kauppa oli pyöreä kuin kellotaulu. Lattia oli päällystetty mosaiikeilla, jotka muodostivat erityyppisiä numeroita, ja kelloja oli kaikkialla. Joidenkin viisarit kiersivät vastapäivään, joidenkin kellojen rattaiden ja vipujen runsaus oli paljaana näkyvissä. Takaseinällä oli kelloja, jotka liikkuivat kuin palapelit: niiden palat lähestyivät toisiaan tunnin kuluessa. Huoneen keskellä oli painava lukittu lasilaatikko, ja kyljessä luki, että sisällä oleva taskukello keri aikaa taaksepäin." (s.60)

2. Sillat

Caravalissa on mielikuvituksekkaita rakennuksia, kauniita siltoja ja loputtomia kanavia, joilla lipuu puolikuunmuotoisia veneitä. Välillä kuljetut reitit saattavat johdattaa odottamattomiin paikkoihin. Kulkija voi löytää arvokkaan vihjeen tai harhautua kohtaamaan jotain epämiellyttävää. Joskus käy niin, että kulkija jää ikuisuudeksi yhteen ja samaan paikkaan.

"Ylitettyään sillan hän näet tuli tiiliseinien saartamaan sumppuun, jossa seisoi siiderikärryä hoiteleva suloinen poika apina olkapäällään. - Hän viiletti alas portaita toiselle katetulle sillalle. Mutta kun hän oli ylittänyt sillan, hän huomasi joutuneensa samalle umpikujalle, jolla seisoi sama suloinen poika siiderikärryn ja apinan kanssa. - Scarlett kääntyi katsomaan siltaa, jonka valot lepattivat kuin olisivat iskeneet hänelle silmää." (s.168-169)

3. Ruusukaruselli

Karusellia ei oikeastaan ole tarkoitettu sen varsinaiseen tarkoitukseen. Se on pikemminkin kuin suuri soittorasia, joka alkaa pyöriä, kun urkuri soittaa surullista musiikkia, vaikka häneltä pyytäisi kaunista kappaletta. Karusellia peittää runsaat ruusupensaat, joista varisee terälehtiä kaikkialle ympäristöön.

"Urkurin musiikki kiihtyi, karuselli pyöri yhä nopeammin. Terälehtiä leijui muuallekin kuin Aikon vohvelille. Niitä pyrysi niin paljon, että katu muuttui punaiseksi sametiksi ja kanava värjäytyi vereksi ja lopulta karuselli itse oli alaston ja piikikäs." (s.173)

4. Tunnelit

Caravalin maanalaiset tunnelit toimivat ennen kaikkea esiintyjien oikoreitteinä eri rakennusten välillä. Niillä on maaginen kyky vahvistaa kulkijansa pelkoja. Tunnelit saattavat yrittää tukahduttaa pelkääjän puristuksiinsa, tiputtaa yllättäin ilmestyneeseen rotkoon tai harhauttaa oudoilla äänillä.

"Sileäpuiset portaat johtivat kaksi kerrosta alemmas, kunnes tulivat kolmen käytävän haarakohtaan. Oikeanpuoleisen tunnelin lattia oli vaaleanpunaisten terälehtien väristä hiekkaa. Keskimmäisen tunnelin kiiltävinä hehkuvat kivet olivat kuin himmeitä valolammikoita. Vasemmalle lähti tiilipolku. Valkoisella liekillä palavat soihdut valaisivat kaikkia kolmea sisäänkäyntiä." (s.205)

5. Maaginen puku

Scarlett pukee ylleen puvun, joka mukautuu kantajansa tunteiden ja ajatusten mukaan. Välillä sillä on aivan oma tahtonsa. Puku on kätevä, sillä sitä ei tarvitse koskaan vaihtaa. Toisaalta se saattaa johdattaa kiusallisiin tilanteisiin.

"Kasvoja pestessään hän oli tuntenut puvun muuttuvan, yöpaidan ohuesta kankaasta oli tullut raskaita silkkikerroksia. Hän toivoi, että uusi puku olisi vähemmän silmiinpistävä kuin edellinen, sellainen joka sulautuisi yöhön, mutta puvulla oli selvästi oma tahtonsa. Turnyyria koristi suunnaton viininpunainen rusetti, jonka kaksi leveää nauhaa valui maahan asti." (s.114)

"- jokaisen ajatuksen myötä hänen nappihansikkaansa kävivät tummemmiksi, ja hän tunsi, miten puvun sydämenmuotoinen kaula-aukko kiristyi tiukaksi ja korkeaksi. - Pöydän lasipinnan kuvajaisessa hän näytti leskeltä -" (s.164)

Lue myös kahden vuoden takainen teksti.