Viisikymppinen Kirsikka työskentelee Cherry on Top -kampaamossaan arjet ja viikonloput, sillä hän kokee, että hän ei tarvitse vapaa-aikaa nyt, kun hänen lapsensa on aikuinen. Kyseinen aikuinen lapsi nimeltään Amos on vuoroviikkovanhempi, joka tuo lapsensa Vienon omalla viikollaan kampaamoon hoitoon, jotta voi itse käydä töissä - tai pelaamassa biljardia. Seurustelemaan mies ei halua alkaa. Syyksi hän ironisesti kyllä toteaa, että hän haluaa keskittyä lapseensa. Viisivuotias Vieno laittaa kampaamon tavarat uuteen järjestykseen, mutta Kirsikkaa ei haittaa, sillä hänen mielestään lapset ovat elämän jälkiruoka. "Ei tässä maailmassa oltu kaikki samassa veneessä ja merisääkin vaihteli." (s.24) Kirsikka haaveilee kampaamon remontoinnista, muistelee edesmennyttä isoäitiään, murehtii taloushuolia, pohtii omia arvojaan ja unelmoi eräistä sinisistä silmistä. Kirjan kantavana teemana on vanhemmuus, lasten kasvatus ja ihmisten erilaiset suhtautumistavat lapsiin. Kirsikka ajattelee toistuv...
Vanhus kulkee portaikossa, työtön ei näe kuuta ja lapset kärsivät nälästä. Kolmetoista lyhyttä tarinaa kurkistavat hämyiseen maailmaan, jossa ihmiset kokevat alkoholismia, vammautumista, kodittomuutta ja yksinäisyyttä. Joku tuijottaa puhelinta eikä näe mitä ympärillä tapahtuu. Toinen elää terveellisesti ja oppikirjan mukaan, mutta kohtaa silti loppunsa kuten kaikki muutkin. Lempitarinani on Sammalpeitto, jossa ikimetsä jatkuu silmänkantamattomiin ja jossa metsään sulautunut peikkomuori nukkuu lempeää untaan. "Odotamme hiljaista ja hämärää aikaa. Hämärässä ymmärrys kirkastuu." (s.65) Olipa kummallinen kirja. Yllätyin tarinoiden sisällöstä. Huomasin kirjan talvella Sinebrychoffin museossa 'Yö' näyttelyssä sijainneessa lukunurkkauksessa ja päätin lainata sen kirjastosta. Kirja oli nopealukuinen ja vähintäänkin erikoinen. "Täällä ei ole mitään jälkiä ihmisen toimista." (s.10)