16-vuotias Aani elää maailmassa, jossa jokaisen kuolinpäivä on tatuoitu tämän otsaan. Hänen oma kuolemansa koittaa 17-vuotiaana. Aani pohtii, miten se tapahtuu ja miltä se tuntuu. Hän on tilanteensa kanssa täysin yksin. Nuorena kuolevia kartetaan. Heidän ihmisarvonsa kyseenalaistetaan. Heihin ei haluta panostaa. Aanin isä toivoo, että hän elää normaalia elämää koulua käyden. Mikään ei kuitenkaan ole tavallista. Kunnes kuvaan astuu Outa. "- istuin tyhjän pulpetin vieressä kuin he jättäisivät tilaa viikatemiehelle." (s.23) Mielestäni kirja kertoo vakavasti sairastumisesta. Ihminen käy sairastuttuaan läpi hyväksymisprosessin vaiheet. Hän saattaa kapinoida tilannetta vastaan tai vetäytyä omiin oloihinsa. Sairastuminen herättää laajan kirjon erilaisia tunteita. Ihminen etsii tietoa ja hiljalleen sopeutuu. Hän saattaa löytää tasapainon ja elämän merkityksellisyyden sen pituudesta huolimatta. Hän ymmärtää, että hänellä on lupa elää jokapäiväistä elämää. Ei kukaan kykene elämään niin...
18-vuotias Adam Chen matkustaa Dohaan isänsä ja siskonsa luokse. Hän kantaa matkalaukun lisäksi mukanaan vielä painavampaa taakkaa. Hän on vasta sairastunut ms-tautiin. Adam on valinnut sairaudesta puhumattomuuden. Hän tarvitsee ensin aikaa käsitellä asia itse ennen kuin hänellä on voimavaroja kohdata muiden tiedosta herääviä tunnetiloja. Adamin tilannetta vaikeuttaa se, että hänen äitinsä on kuollut ms-tautiin, mikä on ollut koko perheelle valtava shokki. "- it's like waiting for the ax to drop, the other shoe to fall, the tension of knowing where you'll be, ability-wise, the next day, next week, next month." (s.264) 18-vuotias Zayneb Malik matkustaa Dohaan tätinsä luokse. Hänet on erotettu määräajaksi koulusta, sillä hän on kapinoinut liian näyttävästi islamofobista opettajaa vastaan. Zayneb on yrittänyt muovata persoonaansa hillitympään suuntaan, mutta heikommassa asemassa olevien puolen pitäminen ja islaminuskoisiin kohdistuvan vihamielisyyden esille nostaminen on...