tiistai 24. huhtikuuta 2018

Heidi Köngäs: Sandra



"Hänen hätänsä oli minun hätääni."

Köngäs, Heidi: Sandra
Julkaistu: 2017
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 285


Sandra ja Janne elävät elämäänsä torppareina töitä tehden ja lapsia kasvattaen. Vuoden 1918 sota sekoittaa heidän kaikkien elämän. Ohi kulkeva punaisten joukko pakottaa Jannen mukaansa ja jättää Sandran selviytymään kaikesta yksin. Raskaana oleva Sandra suorittaa kuuliaisesti taksvärkin, kyhää jostain väkisin olemattoman verran suuhunpantavaa ja tekee kaikki talon työt. Hän yrittää olla pysähtymättä miettimään läheistensä kohtaloa ja pelkäämättä ympärillä vellovaa sotaa.

"Janne kertoi, että siellä oli vaadittu vaikka mitä kuvitelmaa: ilmaista koulunkäyntiä, äänioikeutta, kaikille vapaata lääkäriä, naisille täyttä tasa-arvoa ja lisäksi kieltolakia, jonka mukaan alkoholijuomain valmistus ja nauttiminen olisi kiellettävä. - mitähän ne meidän talon rengit siitä tuumii, kun ovat tähän asti olleet niin persoja viinalle - kiusasin, että ´mene, mene nyt heti niille akiteeraamaan, että heittävät sen viinan kokonaan pois!´" (s.42)

Kirjassa käydään aika kattavasti läpi kaikki pahat asiat, mitä naiset saattoivat kohdata 1900-luvun alun Suomessa. Naiset joutuivat tekemään enemmän työpäiviä kuin miehet, sillä naistyöpäivä ei vastannut miestyöpäivää. Muutenkin työt oli jaettu tarkasti sukupuolen mukaan eikä toisen sukupuolen töihin saanut missään nimessä kajota. Naiset joutuivat pahimmassa tapauksessa luopumaan lapsistaan, jos heidän miehensä kuoli. Lapsista tuli huutolaislapsia, jotka joutuivat töihin ja saivat osakseen huonoa kohtelua. Köyhät naiset saattoivat joutua synnyttämään lapsensa yksin, kun heillä ei ollut varaa kätilöön. Pahinta oli, jos lapsi sai alkunsa raiskauksen seurauksena. Se oli kaikella tavalla häpeällinen kohtalo, minkä johdosta saattoi jopa menettää henkensä. Muutenkaan raiskauksen uhriksi joutuneilla ei ollut mitään mahdollisuuksia vaatia oikeutta rikoksen tehneelle. Saman kohtalon sai myös naimisissa oleva nainen, jonka mies pahoinpiteli häntä. Naiset joutuivat kuuntelemaan rumia puheita miesten taholta. Kukaan ei mennyt naimisiin yli säätyrajojen, vaikka ylempisäätyiset miehet saattoivat olla hetken aikaa suhteessa alempisäätyisiin naisiin. Sodan aikana naiset saattoivat joutua joukkoraiskauksen uhriksi. Heidän tehtäväkseen jäi vainajien peseminen ja hautaan saattaminen sekä sairaista huolehtiminen.

 "Pelkäsin sitä kasvamista, että kuinka saan itseni varjeltua." (s.125)

Kirjassa kuvataan myös äärimmäistä köyhyyttä. Ei voi edes kuvitella tilannetta, kun ei kerta kaikkiaan ole mitään syötävää. Ei ole edes kenkiä laitettavaksi jalkaan, vaikka ulkona on tulipalopakkanen. On vain jaksettava tehdä töitä aamusta pitkälle yöhön, vaikka omia töitä ei siten ehdi tehdä ja vähäisellä palkalla ei saa ostettua yhtään mitään. Köyhillä on vähäinen ihmisarvo, ainainen kylmä ja nälkä. He, jotka viime hädässä uskaltautuvat hakemaan kunnan apua, menettävät siitä hyvästä äänioikeutensa. (Oliko todellakin näin!?) Kirjassa käsitellään myös mielenterveyshoitoa, johon kuului muun muassa puissa asuminen ja värillisten lasien läpi katsominen.

"Enhän minä ole mitään kapinaa aloittanut, mutta olen saanut kärsiä kaikin tavoin, vaikken ole koskaan tahtonut muuta kuin elää omaa elämääni niin siivosti ja ahkerasti kuin suinkin kykenen." (s.246)

 "Mihin ne säädyt maailmasta voivat hävitä? Kuka sitä olisi voinut kuvitellakaan?" (s.70)

Kuvaus oli niin vahvaa ja elävää, että jäin lukemisen jälkeen haukkomaan henkeäni ja pyyhkimään silmäkulmiani. En muista vähään aikaan lukeneeni mitään yhtä vaikuttavaa.

"Sodilla oli aina pitkät jäljet, jotka eivät lakanneet koskaan silloin, kun aseet vaikenivat." (s.280)


Helmet lukuhaaste 2018: 30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan

1918 -haaste

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Teatterin aika: Atlantis



Kävin katsomassa Atlantis -näytelmän Suomen Kansallisteatterissa 21.4.2018. Sain lipun Kansallisteatterin bloggariklubin kautta. Näytelmä on tehty yhteistyössä Kansallisteatterin ja Aurinkoteatterin kanssa. Täytyy sanoa, etten ole pitkään aikaan nähnyt mitään vastaavaa. Kääpiöiden ja peikkojen elämän kautta valotetaan, mikä merkitys tiedon saatavuudella on elämään. Tarina on synkkä, mutta sitä kevennetään runsaalla annoksella mustaa huumoria.



Näytelmästä jäi mieleen etenkin kääpiöiden lumoava tanssi. Ihmisetkin joutuvat valitettavan usein tanssimaan tahdottomasti jonkun toisen pillin mukaan. Mitään ajattelematta. Katse lasittuneena. Virheitä tekemättä. Tietämättömiä on helppo hallita, sillä he tyytyvät vähään. Mieleen jäi myös suurmanaaja Alviksen koominen itkukohtaus, kun kaikki ei mennytkään niin kuin hän olisi halunnut. Välillä uutisia seuratessa tuntuu siltä, että johtajat ovat kuin pikkulapsia, jotka kiukkuavat, kun asiat eivät menekään juuri niin kuin he ovat ajatelleet. Maailma ei pyörikään heidän ympärillään.

Minusta oli hauskaa kuunnella ihmisten tunnelmia. Ennen esityksen alkua eräs ihasteli taidokkaasti tehtyä ja kauniisti kuvitettua käsiohjelmaa. Väliajalla toinen pohti, että hänen täytyy tutustua aiheeseen enemmän, sillä hänellä oli hieman vaikeuksia ymmärtää kaikkea, mitä lavalla tapahtui, kuten kuka kumma on Kraken. Näytelmän aikana ihmiset nauroivat, taputtivat ja huoahtivat ihastuksesta. Mielestäni on hauskaa olla mukana katsomassa näytelmää, jossa yleisö on niin elävästi mukana. Näytelmän lopussa aplodit olivat niin runsaat, että näyttelijät pääsivät kumartamaan peräti neljä kertaa.



Kävin Kansallisteatterin bloggariklubin kautta seuraamassa näytelmän harjoituksia 4.4.2018. Minua kiinnosti etenkin tietää, eroavatko harjoitukset jollain tavalla harrastelijoiden harjoituksista. Huomasin, että eivät oikeastaan ollenkaan. Lavalla tehtiin teknisiä viilauksia, kuten harjoiteltiin kohtausten vaihdoksia ja puheen rytminvaihtoja. Tärkeää oli saada iskut kohdilleen, eli milloin näyttelijä tulee lavalle ja millä hetkellä tapahtuu mitäkin. Näyttelijät pahoittelivat, että harjoitusten seuraaminen saattaa olla tylsää, mutta minusta oli tavattoman mielenkiintoista seurata, kuinka näytelmä saadaan kasaan ja millaisia asioita siinä halutaan hioa. Yritin myös tarkastella, kuinka Aurinkoteatterin tasa-arvoiseen työskentelyyn perustuva ajatusmalli toimii käytännössä. Ainakin näyttelijät saivat itse ehdotella, miten kohtausta voisi muuttaa. Näytelmää seuratessa tarkkailin tietenkin, jäivätkö harjoituksissa sovitut asiat lopulliseen versioon. Niitä oli aavistuksen vielä muutettu lisäämällä rekvisiittaa ja nopeuttamalla kyseistä kohtausta.

Oli kerrassaan ihastuttavaa päästä ensin kuuntelemaan ohjaaja Juha Mustanojan ja näyttelijä Leea Klemolan haastattelua sekä seuraamaan näytelmän harjoituksia ja sitten katsomaan itse näytelmän. Kokemus oli erittäin mielenkiintoinen!

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Retki Rikhardinkadun kirjastoon



Kävin retkellä Rikhardinkadun kirjastossa. Päivä oli aurinkoisen keväinen. Ihmisiä oli paljon liikkeellä kaduilla, mutta sisällä kirjastossa oli aika hiljaista. Varsinkin lastenosasto kaikui tyhjyyttään. Kiinnitin huomioni siihen, kuinka kirjasto oli yhdistelmä vanhaa ja uutta. Kirjasto oli kaunis sekä ulkoa että sisältä. Olisin halunnut istua punaisten verhojen peittämien ikkunoiden eteen lukemaan kirjaa, mutta olin kirjastossa oikeastaan vain piipahtamassa.





Kiinnitin huomiota tabletteihin, joita sai lainata kirjastokäyttöön, sekä hyllyyn, johon oli koottu helmet lukuhaasteen kirjoja liittyen mereen. Lainasin niistä yhden, joka kuulosti mielenkiintoiselta. Kyseessä oli Helena Wariksen Linnunsitoja.



Lastenosastolta löytyi erikoista taidetta, muumitalo sekä kirjoja satudiplomia varten.



Muista kirjastoretkistäni voit lukea aiemmista postauksista.

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Anna-Mari Kaskinen: Enemmän kuin ymmärrän



"Kiitoksen aika on nyt."

Kaskinen, Anna-Mari: Enemmän kuin ymmärrän
Julkaistu: 2011
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannus-Osakeyhtiö Kotimaa
Sivumäärä: 48


Kirjaan on koottu runoja, jotka jollain tavalla liittyvät kiitokseen. Tartuin runokirjaan, koska se oli esillä kirjaston aulassa ja koska muistin, että minun pitäisi lukea kotimainen runokirja helmet lukuhaasteeseen. Kirja oli houkuttelevan värinen ja aihe kuulosti mielenkiintoiselta. Sitä ei oltu myös pilattu liian suurilla sivumäärillä. Sisältö osoittautui lukemisen jälkeen kovin suppeaksi käsittäen kiitokset vain lapsia, puolisoa ja Jumalaa koskien.

"Hyräily mustarastaan
kiitosta on tulvillaan" (s.7)

Jostain syystä en saanut runokirjasta mitään irti. Yksikään runo ei puhutellut minua. Ne tuntuivat kaukaisilta ja vanhanaikaisilta. En saanut niistä mitään irti. Toivoin, että olisin tarttunut johonkin toiseen runokirjaan. Jospa ensi kerralla olisi parempi onni.


Helmet lukuhaaste 2018: 2. Kotimainen runokirja