maanantai 24. kesäkuuta 2019

Katharine McGee: Tuhat kerrosta korkeuksiin



"Jotkin salaisuudet on paras pitää kätkettyinä."

McGee, Katharine: Tuhat kerrosta korkeuksiin
Kirjasarja: Tuhat kerrosta, osa 3
Muut osat: Osa 1 ja osa 2

Julkaistu: 2019
Alkuperäinen julkaisu: 2018
Alkuperäinen nimi: The Towering Sky

Mistä maasta: Yhdysvallat
Suomentanut: Inka Parpola
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 462


Tornin prinsessa Avery Fuller palaa kotiinsa uusi poikaystävä kainalossa. Hän on Max, kliseisen saksalainen eurooppalaisen nuhjaantuneessa olemuksessaan ja täsmällisyydessään. Pojalla on tarkka käsitys heidän tulevaisuudestaan yhteisine opiskeluineen ja illanviettoineen. Avery epäröi täydellisyyden keskellä varsinkin, kun Atlas palaa myös takaisin kotiin. Hän tukeutuu ystäväänsä Leda Coleen, jolla riittää ongelmia omastakin takaa. Leda yrittää pysyä erossa päihteistä ja unohtaa kaiken menneisyyteen liittyvän. Hän ei siten halua enää olla missään tekemisissä Wattin kanssa, mutta poika on eri mieltä. Watt ei suostu luopumaan Ledasta. Hän tekee kaikkensa auttaakseen tyttöä, jonka menneisyys ei suostu katoamaan, vaan palaa ryminällä takaisin poliisien aloittaessa tutkinnan Marie Valconsuelon kuolemasta. Poliisit ovat nimittäin löytäneet Marien päiväkirjat, joissa mainitaan Ledan nimi. Watt tukeutuu aivoihinsa asennetun kvantti Nadian apuun, mutta jotain alkaa mennä pieleen. Ammattihuijari Calliope Brownilla on omat syynsä kartella poliisia. Hän kärsii tylsässä peiteroolissa, joka vaikuttaa jäävän elinikäiseksi - tai ainakin siihen asti, kunnes hän on täysi-ikäinen. Calliopen äiti on nimittäin tosissaan päättänyt jäädä asumaan torniin. Calliopen räväkkä luonne ei suostu asettumaan hiirenharmaaseen peiterooliin, vaan tahtomattakin räiskyy ulospäin. Suurin syyllinen tähän on Brice. Calliope vaarantaa kaiken tapailemalla poikaa salaa ja jäämällä siskopuolelleen Livyalle kiinni. Bricen veli Cord on edelleen rakastunut Ryliniin, joka on palannut takaisin yhteen tapansa parantaneen Hiralin kanssa. Rylin ei voisi kuvitella olevansa Cordin kanssa sen jälkeen, kun hän näki pojan yhdessä Averyn kanssa. Tilanne käy kiusalliseksi, kun Rylin ja Cord joutuvat olemaan koulussa labrapareja ja viettämään runsaasti aikaa toistensa seurassa. Leda kutsuu kaikki asianosaiset suhdesotkujensa seasta jälleen koolle. Mitä Avery, Watt, Rylin ja Leda voisivat tehdä? Kuka murhasi Marie Valconsuelon? Saako poliisi selville, mitä Erisille todella tapahtui?

"Jos poliisit saisivat tietää totuuden Erisin kuolemasta ja sen, että Leda oli kiristänyt heitä kaikkia pitämään sen salassa, he yrittäisivät varmastikin selvittää, millä Leda heitä oli kiristänyt. Ja se johdattaisi virkavallan suorinta tietä heidän salaisuuksiensa luo." (s.96)

Ylätornilaiset elävät yltäkylläisyyden keskellä hengittäen puhtainta ilmaa ja nauttien maailman ääristä heitä varten tuoduista ihmeistä. He turtuvat saadessaan kaiken haluamansa ja ahdistuvat vaatimuksiin jatkuvasta täydellisyydestä. Heillä on kaikki niin hyvin, että heidän on itse keksittävä itselleen vaikeuksia. Paras keino on jatkuva juonittelu ja paheksutut suhteet, mistä seuraa salailua ja välttelyä sekä valehtelua ja peittelyä. Reunalla tasapainoilu saa ylätornilaiset tuntemaan olevansa elossa - kunnes joku saa heidät kiinni ja töytäisee alas.

"Ja mitä väliä sillä oli? New York jatkaisi hänen kanssaan tai ilman häntä, ennallaan, yhtä meluisana ja sähköisenä ja riehakkaana ja kirkkaana kuin ennenki. New Yorkille oli yhdentekevää, että ne olivat viimeiset sanat, jotka Avery Fuller koskaan lausui." (s.8)

Minun tulee ikävä vuoden 2119 New Yorkia ja sen saippuasarjamaisia henkilöitä. Heidän elämästään huippuunsa viritetyn teknologian keskellä olisi voinut lukea vielä lisää. Minua olisi kiinnostanut lukea etenkin tornin eri osista - mitä kaikkea sinne on tuotu maailmalta. Kirjasarjan viimeinen osa ei harmikseni tuonut esille mitään uutta, vaan kävi oikeastaan uudestaan läpi edellisten osien aiheita. Vaikuttaa vähän siltä, että kirjailijalta loppuivat ideat. Kirjan loppu jäi mietityttämään, sillä muutama asia jätettiin avoimeksi. Mistä keksisin tilalle yhtä ihanan höpsähtäneen kirjasarjan?

"Todellisessa elämässä ei ole onnellisia loppuja, sillä elämässä ei ole minkäänlaisia loppuja, ainoastaan muutoksen hetkiä." (s.436)

torstai 6. kesäkuuta 2019

Roald Dahl: Jali ja suklaatehdas

Jali on köyhä ja nälkää näkevä lapsi, joka rakastaa suklaata. Hänen perheensä antaa hänelle lahjaksi suklaalevyn joka syntymäpäivä. Suklaa on tehty kylän omassa tehtaassa - ja mikä tehdas se onkaan. Maaginen paikka, jonne kenenkään ei nähdä astuvan jalallakaan, mutta silti sieltä lähetetään suklaata maailmalle. Eräänä päivänä viisi lasta saa mahdollisuuden päästä katsomaan suklaatehdasta sisältäpäin. Voisiko Jali olla yksi onnekkaista?

Tarina opettaa lapsille hyviä käytöstapoja ja kuinka paha saa palkkansa. Se neuvoo samalla myös vanhempia, kuinka heidän tulisi kasvattaa lapsensa. Lapsille täytyy uskaltaa laittaa rajat, jotta heistä kasvaa vastuuntuntoisia aikuisia. Heille pitää opettaa kuuntelemisen taitoa, empatiakykyä ja toisten kunnioittamista. Heitä ei saa missään tapauksessa hemmotella kuten ylensyöttää herkuilla tai ostaa kaiken mitä he keksivät haluta. Tarinan kautta voi myös pohtia, kuinka rikkaiden ja köyhien elämä poikkeaa toisistaan. Toisaalta rahalla saa melkein mitä vain, mutta toisaalta kärsivällisellä uurastuksella saattaa edetä pitkälle. Loppujen lopuksi lapsi arvostaa eniten rakastavaa perhettä.

Helmet lukuhaaste johdatti minut lukemaan tämän ihastuttavan tarinan, jonka olen nähnyt kahtena eri elokuvaversiona. Taianomainen suklaatehdas ruokkii vielä aikuisenkin mielikuvitusta. Kuinka kätevää olisikaan jauhaa neljän ruokalajin purukumia kiireisenä työpäivänä, kun vatsa samalla täyttyisi (sitten kun purukumi saadaan toimintakuntoon)!


Helmet lukuhaaste 2019: 33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

John Boyne: Poika vuoren huipulla

Pierrot jää orvoksi, kun hänen juoppo, saksalainen isänsä jää junan alle ja ranskalainen äitinsä kuolee sairasvuoteeseen. Poika lähetetään orpokodin kautta Itävaltaan sukulaistädin hoiviin. Täti ei asukaan missään tavallisessa kodissa, vaan Hitlerin Kotkanpesässä.

Eletään vuotta 1936. Pierrot on tavallinen pikku poika, joka rakastaa leikkiä parhaan ystävänsä, kuuron juutalaispojan kanssa. Hän on hieman arka eikä oikein osaa pitää puoliaan. Hän ei siedä väkivaltaa. Sotaa hän on ajatellut vain isänsä kautta, sillä isä menetti sodan vuoksi mielenterveytensä. Hän ei kestänyt muistoja sodan kauheuksista.

"Isä ei kaatunut sodassa, mutta sota vei silti häneltä hengen."

Pierrot tutustuu Itävallassa suvaitsemattomaan maailmaan. Hän huomaa, että Kotkanpesässä ei vallitse sananvapaus. Siellä kannatetaan työnteon vapauttavaa tunnetta, rotujen puhtaanapitämistä sekä naisten alistamista pelkkään äidin rooliin. Siellä suunnitellaan suurta ja mahtavaa Saksaa - yhtä kansaa. Pierrot joutuu vaihtamaan nimensä saksalaiseen versioon omasta nimestään ja muuttamaan ulkomuotonsa saksalaisen muodin mukaiseksi. Hän pukeutuu ihailemaansa univormuun, jonka turvin kokee pystyvänsä mihin vain ja olevansa tärkeä. Hän pohtii, kuinka paljon parempi olisi olla kiusaaja kuin kiusattu. Joukkoon kuuluminen luo häneen itsevarmuutta ja pelottomuutta. Hänen entinen minänsä sulaa pois.

Kirja kertoo lasten ja muutenkin ihmisten aivopesusta aatteelle. Se väittää, että ihminen on kaikesta huolimatta tietoinen tekemistään vääryyksistä ja vastuussa teoistaan.

"Kukaan meistä ei tule ikinä saamaan anteeksi. - Älä koskaan väitä ettet tiennyt mitä tapahtui. Se olisi suurin rikos."

Kirja on kirjoitettu tyylillä, jonka tarkoituksena on saada lukija kauhistumaan ja pudistelemaan päätään. Sen tavoitteena olisi luoda inhon väristyksiä ja epäuskon puistatuksia. Kirja saa kyllä otsan kurtistumaan, mutta ei halutusta syystä. Lukija pääsee pojan kautta tunnustelemaan, miltä tuntuisi tavata yksi maailman pahimmista ihmisistä ja olemaan hänen vaikutuksensa alaisena. Kohtaukset on kirjoitettu jotenkin niin, että vaikutelmaksi ei muodostu inho eikä pelko. Sen sijaan Hitler mystifioidaan. Mielestäni hänestä pitäisi ennemmin kirjoittaa raakaa faktaa kuin jännittäviä tarinoita. Toisaalta on tärkeää, että nykyihmiset tietävät, mitä aiemmin on tapahtunut, jotta niin ei tapahtuisi enää koskaan. Paras tapa jakaa tietoa on yleensä kirjoittaa tarinoita. Tyyli voisi kuitenkin olla erilainen. Kirja jää ristiriitaiseksi lukukokemukseksi.

Helmet lukuhaaste 2019: 19. Et pidä kirjan nimestä

maanantai 20. toukokuuta 2019

Jessica Townsend: Nevermoor: Morriganin koetukset

Morrigan Korppi on kirottu lapsi, jonka on määrä kuolla ehtoona. Koko kylä pelkää häntä ja etenkin hänen pahaa silmäänsä, joka saa isoäidit kaatumaan ja ruoat pilaantumaan. Pahin on Morriganin perhe, joka käyttäytyy välinpitämättömästi häntä kohtaan. Isä ajattelee vain omaa uraansa ja äitipuoli intoilee tulevasta perheenlisäyksestä. Muutama tunti ennen kuoleman koittoa paikalle saapuu Jupiter Pohjoinen, joka tarjoaa Morriganille paikkaa Meineikkaassa seurassa. Kaksikko pakenee maagiseen Nevermooriin, jossa Morrigania odottavat vuoden kestävät pääsykokeet eli koetukset. Paikalle on saapunut noin 500 muuta ehdokasta, mutta vain 9 heistä valitaan. Kaikilla lapsista on taianomaisia kykyjä. Morrigan ei voi ymmärtää, miksi Jupiter on valinnut hänet ehdokkaakseen. Mikä hänen kykynsä on?

Morrigan tutustuu Pihlaja Swiftiin, joka osaa ratsasta lohikäärmeillä ja joka on ottanut mallia Ron Weasleyn pukeutumisesta villapaitoineen kaikkineen. Hän saa ystävän lisäksi tietenkin myös vihollisen. Noelle on kaunis ja suosittu, mutta ilkeä suustaan. Morriganin koetuksista huokuu kolmivelhoturnajaisten tunnelma. Tällä kertaa kilpailujen varjoksi ei lankea Voldemort vaan Meinioseppä, josta kukaan ei halua puhua mitään. Morrigan saa asua Jupiter Pohjoisen omistamassa hotellissa, joka muuttaa alati muotoaan. Sen irtaimisto kasvaa ja hajoaa kuin kasvit. Hotellin taloudenhoidosta vastaa ihastuttava jättiläiskissa Fenestra. Morrigan kohtaa myös vampyyrikääpiön. Nevermoorissa asuu monenlaisia olentoja trolleista yksisarvisiin ja noidista zombeihin. Morrigan ei ole koskaan viihtynyt yhtä hyvin. Hän haaveilee seuran jäsenyydestä - veljistä ja sisarista. Morrigan pelkää koetuksissa epäonnistumista ja takaisin kotiin joutumista. Mikä häntä edes odottaisi kotona? Varma kuolemako?

Tarina on kaiken kaikkiaan ennalta-arvattava, mutta mukavalla tavalla tuttu ja turvallinen. Sen lukee ahmien, sillä koko ajan haluaa tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Mielestäni kiinnostavinta on tutustua Morriganin kohtaamiin ihmeellisiin asioihin elävältä vaikuttavasta koepaperista omille teilleen karkaavaan varjoon. Nevermoor on lumoava. Haluaisin ehdottomasti kuulla lisää sen taianomaisesta maailmasta. Voin suositella kirjaa sekä lapsille että aikuisille, jotka ovat fantasian ystäviä. Harry Potter -kirjojen fanit saattavat löytää kirjasta monia tuttuja elementtejä sekä hyvässä että pahassa. Kirja toimisi vallan mainiosti omillaan ilman niitä. Toivon, että tulevissa kirjasarjan osissa jätetään viittaukset Harry Potteriin kokonaan pois ja keskitytään Morriganin omaan ainutlaatuiseen tarinaan.


Helmet lukuhaaste 2019: 35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä