Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

Mielensäpahoittaja on päättänyt lääkärissäkäynnin innoittamana kertoa kaiken, mitä hän ajattelee, jotta sisälle ei jäisi patoumia. Hän valittaa useimmiten nykyajan kotkotuksista, sillä ennen vanhaan asiat olivat paremmin. Hän toivoisi, että ihmiset ymmärtäisivät, kuinka paljon mukavampaa hänen oma elämäntyylinsä on.

Mielensäpahoittaja on tavattoman sympaattinen perunansyöjä, joka sanoo sanottavansa erittäin osuvasti. Huomasin välillä nauravani kippurassa ja silmiäni pyyhkien hänen jutuilleen (tai sitten olin vain väsynyt). Toisella hetkellä tunsin häntä kohtaan empatiaa. Etenkin, kun hän ajatteli kuollutta ystäväänsä tai vanhainkodissa asuvaa vaimoaan. Mielensäpahoittaja ei ole kovinkaan helppo isä tai appiukko, sillä häntä on hyvin hankala miellyttää. Hänen mielenkiinnonkohteensa kun ovat niin suppeat. Hän perustaa esimerkiksi vain haitarimusiikista. Mielensäpahoittaja arvostaa eniten työtä, omavaraisuutta ja kotimaisuutta. Hänen mielestään asioiden ei pitäisi olla liian helppoja, jotta ihminen ei laiskistu.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun äänikirjan lukija yritti lukemisen sijasta näytellä minäkertojaa. Hän ähisi ja puhisi ja yritti kuulostaa samalta kuin joku Heikki Kinnunen. Puheeseen totuttelussa meni aivan liian pitkän aikaa. Useaan otteeseen puhe meni ihan mahdottomaksi kuulla saati ymmärtää. Lukijan artikulointi puuttui ajoittain kokonaan. Korviin kantautui pelkkiä huokauksia ja hengityksen suhinaa. Käänsin volyymin täysille, mistä puhelimeni näytti minulle punaista varoitusmerkkiä, mutta en silti erottanut puhetta. Olin jo luovuttamassa, vaikka en millään halunnut, sillä olin vaivalla onkinut kirjan helmet lukuhaastetta varten. Äänikirjan lukijoille sellainen viesti, että olkaa niin ystävällisiä ja lukekaa kirja selkeästi artikuloiden!


Helmet lukuhaaste 2019: 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
 

J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi

"Valtakunta on joutunut ilottomuuden kouriin."

Rowling, J. K.: Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Kirjasarja: Harry Potter, osa 6
Julkaistu: 2005
Alkuperäinen julkaisu: 2005
Alkuperäinen nimi: Harry Potter and the Half-Blood Prince
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Jaana Kapari
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 698

Narcissa ja Bellatrix puhuvat Kalkaroksen kanssa Voldemortin Dracolle antamasta tehtävästä. Kalkaros vannoo rikkumattoman valan suojella Dracoa ja toteuttaa tehtävän, jos Draco epäonnistuu siinä. Oppilaat aloittavat jälleen uuden lukuvuoden Tylypahkassa. Harry yrittää opiskella Dumbledoren johdolla Voldemortin menneisyyttä ja saada professori Horatius Kuhnusarvion paljastamaan omia raskauttavia muistojaan hänestä-joka-jääköön-nimeämättä. Hän yrittää varjostaa Dracoa, sillä hän on varma, että poika on kuolonsyöjä, joka suunnittelee jotain vaarallista. Harryn huolena on myös huispausjoukkueen menestys, sillä hänet on ylennetty sen kapteeniksi.

Lukuvuoden pääaiheena on taikajuomat, joiden teossa Harrya opastaa muistiinpanoillaan käytetyn oppikirjan entinen omistaja ´puoliverinen prinssi´. Oppilaat menevät sekaisin etenkin lemmenjuomista. Koko lukuvuosi on yhtä mustasukkaisuuden puuskaa. Harrylla on tukalat oltavat Hermionen ja Ronin välissä. Toisaalta Harry tuntee itsekin pistoksia rinnassaan seuratessaan Ginnyn rakkauselämän kehittymistä.

"No... me ei oikeastaan paljon puhuta", Ron sanoi. "Lähinnä me..."

"Pussailette", Harry sanoi.

"Niin no joo", Ron sanoi.

Hän empi hetken ja kysyi sitten: "Seurusteleeko Hermione oikeasti McLaggenin kanssa?" (s.365)

Saan jälleen kerran todeta, että velhojen maailma kuvataan todella erilaiseksi kuin ihmisten maailma. Velhot käyttäytyvät useasti epäjohdonmukaisesti. He saattavat itsensä hölmöyksissään hengenvaaraan. He oikeastaan janoavat vaarallisia seikkailuja. Kirjan alussa ärsyynnyin Dumbledoreen, joka pitää nyt vasta Dursleyn perheelle puhuttelun heidän käytöksestään Harrya kohtaan. Miksi vasta nyt?

Kirja oli helppolukuinen, mutta paikoitellen tylsähkö. Juoni polki hieman paikoillaan, ja tapahtumat pyörivät samoissa asioissa. Yllätyin, että erästä elokuvasta tuttua sairaalakohtausta ei oikeasti koskaan tapahtunutkaan, mikä hieman latisti tunnelmaa ja laimensi hahmojen kehitystä. Potterien maailma on niin kiehtova, että se jaksaa kiinnostaa, vaikka kirjasta löytäisikin kehitettävää.


Lue myös:

Harry Potter ja viisasten kivi
Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Harry Potter ja Azkabanin vanki
Harry Potter ja liekehtivä pikari
Harry Potter ja feeniksin kilta 

Andri Snær Magnason: Aika-arkku

"- Taivas minua auttakoon! Kuninkaamme on tullut hulluksi!"

Magnason, Andri Snæ: Aika-arkku
Julkaistu: 2017
Alkuperäinen julkaisu: 2013
Alkuperäinen nimi: Timakistan
Mistä maasta: Islanti
Suomentanut: Tapio Koivukari
Kustantaja: Aula & Co
Sivumäärä: 289

Lapset herätetään aika-arkuistaan maailmaan, jonka luonto ja eläimet ovat vallanneet takaisin itselleen. Aikuiset eivät suostu astumaan rikkinäiseen maailmaan, sillä he eivät halua tuhlata kallista aikaansa muiden sotkujen siivoamiseen. Heidän suurin halunsa on päästä nauttimaan muiden töiden hedelmistä ja elämään vain hyviä päiviä. Lapset ymmärtävät, että se on mahdotonta, sillä sellaista päivää ei voisi tulla koskaan. He kerääntyvät kuuntelemaan vanhan Svalan tarinaa Korpikista, josta koko hullutus lähti liikkeelle. Korpikin isä Dimon oli kuningas, joka halusi hallita aikaa ja pyysi jokaista maailman olentoa auttamaan häntä siinä. Kääpiöt toivat hänelle aika-arkun, jonne hän säilöi oman tyttärensä. Arkussa ei ollut aikaa, mutta ei myöskään elämää. Siellä ei ollut mitään. Korpikki tavallaan katosi aikaan, mikä johti peruuttamattomiin seurauksiin.

"- Minkä arvoinen on minulle puoli valtakuntaa, jos minulla ei ole yhtään aikaa nauttia siitä?" (s.53)

Korpikin tarinassa koskettavinta oli hänen yksinäisyytensä. Hänellä ei ollut yhtään ystävää eikä hänen isänsä ollut koskaan läsnä. Hänen ymmärryksensä maailmasta ja ajasta oli hyvin suppea, kun häneltä pimitettiin tietoa. Surullista oli huomata, kuinka kuningas yritti suojella tytärtään, mutta todellisuudessa vain vei häneltä kaiken, mikä oli hänelle arvokasta. Juuri äsken Korpikki leikki lemmikkinsä kanssa, mutta nyt sitä ei enää ollut olemassa... Tarina opettaa elämään hetkessä ja välittämään läheisistä ihmisistä olemalla läsnä. Se saa ymmärtämään, että elämään kuuluvat sekä iloiset että surulliset päivät. Elämä ei voi olla pelkkää juhlaa, vaan välillä täytyy tehdä töitäkin. Kukaan ei voi hallita kaikkea, joten on hyvä tiedostaa, mihin asioihin omassa elämässään haluaa keskittyä.

"Aika hävittää sinut lopuksi!" (s.83)

Voiko Kolmen kimppa toimia?

© Tuomo Manninen, Helsingin Kaupunginteatteri

Kyllä! Ainakin torstaina 12.9. ensi-iltansa studio Pasilassa saanut Kolmen kimppa!

Pauli (Jarkko Niemi) pyytää parhaan ystävänsä Martinin (Olli Rahkonen) apuun, kun hän näkee unia rekan yliajamasta vaimostaan Sofiasta (Elina Hietala). Häiritsevintä tilanteessa on, että elävän vaimon vieressä todellisuuteen herääminen on se, mikä tuntuu painajaiselta. Pauli ei pysty sanomaan Sofialle, että hän haluaisi erota. Sen sijaan hän toivoo, että Martin muuttaisi heille viikoksi asumaan, jotta Sofia saisi sinä aikana tilanteesta tarpeekseen ja päättäisi itse lähteä.

Paulin kierrokset kasvavat, kun hän huomaa, ettei hän saa ymmärtäväistä vaimoaan Sofiaa millään keinolla ärsyyntymään saati kunnollisen miehen perikuvaa Martinia muuttumaan ärsyttäväksi. Hän latelee Martinille totuuksia ja antaa hänelle jopa huonon käytöksen oppitunnin. Eräs katsoja mumisee, että mies on hyvää vauhtia pilaamassa hienon ystävyyssuhteen. Kuinka tragikoomista! Välillä mennään murheen puolelle, kun Paulin puuhat äityvät liiallisuuksiin. Kirjoja rakastavana ihmisenä erään kirjahyllyn kohtalo ottaa kyllä sydämestä. Mutta sitten taas mennään ja vauhdilla!

En ole aikoihin nauranut niin paljon! Aivan mahtava tilannekomedia! Menee näkemieni komedioiden kärkeen! Suurin syy tähän on onnistunut näyttelijäntyö. Näyttelijät elivät ja hengittivät hahmojaan. Uppouduin täysin heidän maailmaansa. Kerran havahduin siihen, kuinka näyttelijöiden suupieliä hieman nyki, kuten komedian tekemisessä usein saattaa käydä, mutta tilanne pelastettiin nopeasti. Vai oliko sitä ollenkaan? Komedia piti hyvin otteessaan tarkkojen rytminvaihdosten vuoksi. Kohtauksesta toiseen siirtyminen sujui kuin tanssi - kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti. Näyttelijöiden kasvoista huokui, kuinka he nauttivat työnsä tekemisestä.

Paulin tavoitteena on saada Sofia eroamaan itsestään viikon lopussa ja säilyttää rehdin miehen maineensa. Voivatko nuo kaksi asiaa sopia yhteen?

Tunnelma tiivistyy tuijotuskilpailuun. Kuka uskaltaa pakata tavaransa ja lähteä?

© Tuomo Manninen, Helsingin Kaupunginteatteri

P.S. Mistä teatterilasia voi ostaa?!

Kävin katsomassa näytelmän Helsingin kaupunginteatterilta saadulla kutsuvieraslipulla.