keskiviikko 14. lokakuuta 2020

Guzel Yakhina: Suleika avaa silmänsä

Eletään ankaran kylmää talvea 1930-luvun Neuvostoliitossa. Maalla asuvat ihmiset pelkäävät nälänhätää ja brutaaleja ruokaveroa kerääviä kommunisteja. Mielessä ovat vielä nälkävuodet, jolloin vainajat piti haudata salaisiin paikkoihin, jotta kukaan ei kaivaisi heitä esiin ja käyttäisi ruoaksi. 30-vuotias Suleika asuu maalaistalossa miehensä ja sokeutuneen anoppinsa kanssa. Molemmat harjoittavat naista kohtaan raakaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Mielen päällä ovat lähistölle haudatut neljä pientä tytärtä. Ympäri vuorokauden töitä tekevän Suleikan turvana ovat islamin usko ja hengelliset tavat kuten ruokauhrin antaminen hengille. Anoppi puolestaan uskoo osaavansa ennustaa, minkä vuoksi Suleika kutsuu häntä käärmenoidaksi. Perheen ankara elämä tulee päätökseen, kun ihmisiä viedään väkivaltaisesti kodeistaan Gulag-vankileireille.

Kaupungissa asuu muistinsa menettänyt entinen kirurgi. Hän ajattelee edelleen olevansa arvostettu ammatinharjoittaja, jota kutsutaan luennoimaan ja osallistumaan leikkauksiin. Hän muistelee uraauurtavia kokeilujaan kerjäläisten ja prostituoitujen ruumiita leikatessa. Menestys ei merkitse mitään, kun omistusasunnossa asuvaa kirurgia pidetään vastavallankumouksellisena ja otetaan vangiksi.

Kommunisti Ignatov määrätään johtamaan karkotettujen karua ja epäinhimillistä matkaa junalla ja laivalla Siperiaan. Kaikesta on pulaa. Kellään ei ole tarpeeksi tilaa, ruokaa tai vaatteita. Jokaisen menneet teot ja ulkoinen entistä yhteiskunnallista asemaa määrittänyt olemus rapistuvat pala palalta olemattomiin. Selviytymisen ehtona ovat itsensä kovettaminen ja omasta edusta huolehtiminen, mutta toisaalta myös muiden vankien auttaminen ja heidän kanssaan keskustelu ja ystävystyminen. Ignatov ei tehtävästään huolimatta ole sen paremmassa turvassa. Hänen kollegansa ovat joutuneet kuulusteluihin ja jopa teloitetuiksi. Järjestelmä vaikuttaa korruptoituneelta. Eräskin luutnantti haaveilee kapinan lavastamisesta, jotta saisi kunniamerkkejä sen kuvitteellisesta tainnuttamisesta ja pääsisi oppikirjoihin.

Sosialistinen kolhoosi laitetaan toimintaan olemattomilla varusteilla ja runsailla kuolonuhreilla. Pakkosiirretyt ihmiset tekevät töitä nälkäkuoleman partaalla. Heiltä vaaditaan isoa satoa jaettavaksi muualle, vaikka he eivät saa hankittua ruokaa edes selvitäkseen itse hengissä. Ihmisten vanhat tavat karisevat töitä tehdessä ja päivästä toiseen selviytyessä kokonaan pois. Elämä on kaikin puolin yksinkertaista ja säädeltyä. Ei muistu mieleen, milloin viimeksi olisi rukoillut. Kunnes tullaan käännekohtaan. Ihmiset ottavat uuden elämän elääkseen. He hyödyntävät omaa osaamistaan, nauttivat pienistä iloista ja näkevät toivoa opettaessaan uutta sukupolvea. Kerhotalon kattomaalauksissa elää konkreettinen unelma toisenlaisesta maailmasta. Olisiko jollain joskus mahdollista paeta toisenlaiseen tulevaisuuteen?

Suleika avaa silmänsä on kaunistelematon historiallinen romaani Neuvostoliiton kollektivisoinnista ja Gulag-vankileireistä. Se kertoo suuresta surusta, ahdistavista kokemuksista, ihmisten sitkeydestä ja toivon pilkahduksista. Lukija elää ja hengittää romaanihenkilöiden mukana. Hänen rintaansa puristaa heidän kokemansa vapaudenriisto. Maailman hulluus ja ihmisten mielivaltaisuus ovat hetkittäin liikaa, kunnes koittaa leuto päivä ja katse suuntaa kohti Angara-joen hiljalleen eteenpäin virtaavaa vettä.


sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Katy Colins: Määränpää Thaimaa

Reppureissaavaksi Bridget Jonesiksi takakannessa kuvailtu Georgia matkustaa Thaimaahan etsimään itseään, kun hänen aviomiehensä jättää hänet pari viikkoa ennen häitä toisen naisen vuoksi. Täydellinen irtautuminen tutusta elämänpiiristä auttaa käsittelemään elämää eri näkökulmasta. Oman itsensä näkee uudella tavalla, kun ajatukset selkiytyvät uudessa ympäristössä. Georgia on täysin rikki eron vuoksi ja joutuu sen vuoksi moniin tragikoomisiin tilanteisiin. Kaiken taustalla piilee toivo, että kaikki kääntyy lopulta hyväksi.

"Nyt on sinun aikasi." (s.18)

28-vuotias Georgia on keskiluokkainen britti, jolla on turvattu elämä, mutta jota eliittiin kuuluvat ylenkatsovat. Hänen vanhempansa eivät toivo tyttärelleen mitään muuta kuin huolehtivaa aviomiestä ja aloilleen asettumista. Varsinkin äiti inhoaa hukassa olevia naisia, jotka eivät osaa hallita omaa elämäänsä. Georgia on kyllästynyt miellyttämään muita ja haluaa tavoitella omia unelmiaan. Hän haluaa parantaa itseluottamustaan ja omanarvontuntoaan sekä todistaa selviävänsä ilman miehen apua. Hän haluaa keskittyä omaan onneensa. Georgian mielikuvat maailman näkemisestä ovat aika erikoiset, sillä oikeaa maailmaa tuskin pystyy tutkimaan yhden maan sisällä järjestetyllä reppureissulla. Muutenkin hänen erokriisistä toipumisen keinonsa ovat valitettavan surkuhupaisia. Georgia hakee herkästi helpotusta ahdistukseen alkoholista. Ehkä syynä on Georgian bestis, joka on ollut hanakka raahaamaan ystäväänsä baariin ja harrastamaan yhden illan juttuja. Georgia on hämmentävä sekoitus pumpulissa kasvanutta tyttöä ja sekoilevaa sihteeriä. Hän on sinisilmäinen, epävarma ja huolimaton haaveilija. Hän ei varmaan koskaan pääse eroon tavastaan miellyttää muita, sillä hän sortuu alituiseen valehtelemaan muille omista taidoistaan, mikä johtaa vaarallisiin tilanteisiin. Hän myös alistuu ihmisten painostuksesta, mikä antaa ihmisille vapauden käyttää häntä sumeilematta hyväkseen. Georgia on aikuinen, joka ei ole koskaan ottanut opikseen eikä elänyt omannäköistään elämää. Hän on ihan hukassa.

"Minä en ollut koskaan ennen asunut yksin enkä varmasti ollut riittävän vahva aloittaakseni nyt." (s.28)

Kirjan nais- ja mieskuvat ovat hömppäkirjoille tyypillisen kliseiset. Ihmisten ulkonäköön kiinnitetään suunnattoman suuresti huomiota. Georgian oma näkemys omasta ulkonäöstään on kauttaaltaan negatiivinen ja itseään vähättelevä. Kirjan naiset ovat joko pullantuoksuisia tai bilehirmuja, kun taas miehet viinaanmeneviä ja nyrkeillä asiat ratkaisevia lihaskimppuja. Niin ja miehet eivät siivoa. Paitsi ehkä Georgian ihannemies, jossa ei ole mitään vikoja. Mutta silti hänenkään edessä ei voi olla oma itsensä, vaan pitää olla ujo, punasteleva ja pieniä kulauksia vesipullosta sievästi juova hienostunut nainen. 

"- vetäessäni vatsaani sisään moitin itseäni mielessäni siitä, että olin valinnut aamiaiseksi hiilareita enkä hedelmiä." (s.124)

Kirja on selvästi suunnattu varakkaille naisille, jotka pääsevät Georgian kautta kuvittelemaan, miltä tuntuisi irrotella, jos omalta elämältä menisi pohja alta. Se on suunnattu myös lapsuutensa 90-lvulla eläneille, sillä viittaukset Spice Girls yhtyeeseen ja muihin ajan ilmiöihin eivät välttämättä aukea muille. Kirja on paikoitellen hämmentävän vanhanaikainen. Siinä on myös omituisen paljon synkkiä teemoja ollakseen hömppäkirja. Varsinkin kohtaukset, joissa Georgiaa kiusataan brutaalilla tavalla, ovat todella ahdistavia. Kirjaa lukiessa joutuu alituiseen soutamaan ja huopaamaan eri tunteiden välillä. Tapahtumia yrittää olla analysoimatta, mutta sitten taas sortuu ajattelemaan liikaa. Toisinaan Georgiaan menee hermot ja toisinaan höpsöille jutuille saa nauraa. Useimmiten Georgiaa käy sääliksi ja toivoisi hänen pääsevän terapiaan. Kaiken kaikkiaan kirjassa herkutellaan kaikilla romanttisen komedian kliseillä ja laitetaan sankaritar huvittavan noloihin tilanteisiin. Tapahtumat eivät todellakaan ole realistisia, paitsi jos joku todella on oman elämänsä komedienne. Viimeisen sivun jälkeen olo on hämmentävä. Tavallaan haluasi tarttua jatko-osiin, jotta saisi tietää, miten Georgian lopulta käy, mutta toisaalta toivoo, ettei olisi alunperin edes tarttunut koko kirjaan sen ahdistavuuden, kliseisyyden ja liiallisuuksiin menevän juonen vuoksi. Kirja on instagramissa toimivan notfastjustfuriousbooks lukupiiriin kolmas kirja. Täytyy sanoa, että sen kautta on tullut luettua kirjoja, joihin ei muuten olisi tarttunut.

"'Minä en pakene, minä menen eteenpäin. Minä muutan elämäni. Kai sinä haluat minun olevan onnellinen? Ja minä uskon oikeasti, että olen onnellinen, kun saan nähdä maailmaa." (s.67)

Kirjassa on aikuisen naisen kasvutarina. Nyt on viimein aika löytää oma selkäranka. Lukijaa epäilyttää, löytyykö sitä koskaan. Löytyykö sen sijaan mies ja turvallinen koti? Vai voisiko Georgiaa sittenkin odottaa toisenlainen kohtalo?

"Olin vain iloinen, että muistaisin sen päivän - ei päivänä jona minun piti mennä naimisiin, vaan sinä päivänä, jona laadin elämälleni uuden suunnitelman." (s.27)

torstai 1. lokakuuta 2020

Helena Waris: Jäänvartija

Kirjasarja: Osa 3
Julkaistu: 2019
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 139

Maharin Kuilussa asuva Thom saa tietää, että Saz on elvyttämässä konevastaisia ja sammuttamassa Kuilun koneen lopullisesti. Thom ei ole enää varma asiasta, sillä mantereiden tila on epävakaa. Hän päättää keskittyä selvittämään Pohjoiselta mantereelta tullutta hätäkutsua. Thomilla on harteillaan myös henkilökohtaisia ongelmia. Hän on asettunut aloilleen Magdan kanssa, mutta suuntaa silti katseensa koomasta heränneen Zemin puoleen.

"Sinä päivänä kun Kone tajuaa, että sorkimme sitä, emmekä ota sen hyväätarkoittavia ohjeita todesta, olemme mennyttä." (s.38)

Zemi on hämmentävä henkilö. Hän on päättäväinen, uppiniskainen ja tuulella käyvä. Hän on kokenut menneisyydessään alistamista ja väkivaltaa, mutta hän haluaa itsekin hallita ympäristöään ja muita ihmisiä. On vaikea ymmärtää, mitä Thom näkee Zemissä, jonka persoonallisuudesta on vaikea saada otetta. Ehkä nainen on kiehtova arvoitus, vaikeasti saavutettava palkinto, kovia kokenut sankaritar, haavoittunut neito hädässä tai Majakkasaaren haavekuva.

"- Mutta tiedäthän, että ilman Konetta Zemi olisi jo kuollut?
- Ilman Konetta hän ei olisi koskaan edes joutunut siihen tilaan, missä hän on nyt!" (s.35)

Ihmiset liittyvät vastarintaliikkeeseen, sillä he haluavat itse säädellä omaa elämäänsä Koneen sijasta ja haluavat antaa muillekin saman mahdollisuuden. Sitä paitsi Koneet ovat vaarallisia silläkin perusteella, että kokonainen manner on yhtäkkiä kadonnut tutkasta eikä siellä asuneisiin ihmisiin saada yhteyttä. Vastarintaliikkeestä eronneet ymmärtävät, että ihmisiä ei voi yhtäkkiä irrottaa Koneesta. Kaikki olisivat uuden edessä yhtä avuttomia kuin vauvat. Jotain on kuitenkin tehtävä, sillä elämä ei voi jatkua entisellään. On löydettävä keskitie.

"Elinolosuhteemme olisivat merkittävästi huonommat ilman Konetta, mutta suurin ongelma ja uhka onkin tulevaisuudessa.
Itse Kone." (s.38)

Kiehtovan dystopiasarjan päätösosa näyttää, mikä lopulta on sankareiden kohtalona.

perjantai 25. syyskuuta 2020

Pertti Rajala: Mannerheim

Suomen marsalkka, vapaaherra Carl Gustaf Mannerheim (1867-1951) esitellään talvisodan ja jatkosodan Suomen armeijan ylipäälliköksi sekä sisällissodan valkoisten ylipäälliköksi. Hän on vuosien 1944-1946 Tasavallan presidentti. Hänen elämäntyönsä on ollut huolehtia Suomen vapaudesta ja itsenäisyydestä.

Päätin Mannerheim-museossa vierailun innoittamana tarttua aiheeseen liittyvään kirjaan. Mannerheim asui Kaivopuistossa sijaitsevassa huvilassa vuosina 1924-51. Siellä vierailu oli kuin aikamatka sadan vuoden taakse, sillä huvila oli säilytetty alkuperäissä asussaan. Muutamaan huoneeseen oli aseteltu vitriinejä. Opas loi Mannerheimista elävän kuvan luotettuna valtionjohtajana, ansioituneena sotapäällikkönä ja uljaana suurriistan metsästäjänä. Hän oli mies, jolla oli silmää sisustukselle ja oikean vaikutelman luomiselle. Lukuisat uljaat maalaukset ja ylhäisten ystävien valokuvat viestivät vaikutusvallasta. Kirjahyllyssä oli kaikki kirjat, mitä tuona aikana kuului olla. Koriste-esineinä mahtailivat Aasian matkojen aarteet. Oman suvun esineistöä tai huonekaluja ei huvilasta löytynyt, sillä Mannerheimin isä menetti aikoinaan perheen omaisuuden.

Mielestäni on kiinnostavaa, millainen kuva aatelismies Mannerheimista luodaan kirjassa. Hän leikki lapsena sotaleikkejä. Nuorena hän oli kuriton, minkä seurauksena hän sai eropaperit kahdesta koulusta. Tie vei keisarin armeijan palvelukseen ja keisarinnan kaartiin sekä seurapiireihin ja hovin juhliin. Mannerheim oli ratsuväen sotakoulun toiseksi paras oppilas. Huvittavana sivuhuomautuksena häntä ei voitu museo-oppaan mukaan valita parhaaksi, sillä erään prinssin oli oltava paras. Mannerheimin kummitäti taiteili hänelle järjestetyn avioliiton Anastasia Arapovan kanssa, mutta se päättyi kymmenen vuoden ja kahden tyttären syntymän jälkeen eroon. Huhuttiin, että miehellä oli muita naisia. Sotasaavutusten ja lukuisten kunniamerkkien ansaitsemisen jälkeen Mannerheim lähetettiin tutkijaksi naamioituneena vakoojana Kiinaan. Mannerheim työskenteli Venäjän keisarin palveluksessa vallankumoukseen asti, minkä jälkeen hän teki kaikkensa Suomen hyväksi.

Sekä museo että kirja antavat kuvan virheettömästä suurmiehestä. Hän oli 'ihannemies'; nuorena pojanviikari, aikuisena naimisissa mutta naistenmies, menestyvä kenraali ja valtionjohtaja sekä taitava metsästäjä. Muistan nähneeni dokumentin, jossa todettiin, että kukaan ei osaa kuvata todellista Mannerheimia. Millainen hän oikeastaan oli kaiken tämän yllä mainitun takana?

Vierailin museossa käynnin jälkeen Hietaniemen hautausmaalla, jonne Mannerheim on haudattu kunniapaikalle. Kävin myös Kiasman vieressä komeilevan ratsastajapatsaan luona. Kaikkea katseli eri silmin, kun historia oli tuoreessa muistissa. Tapahtumat heräsivät eloon, tervehtivät vuosien takaa ja painuivat jälleen omille ikiaikaisille paikoilleen valmiina kuiskuttamaan seuraavalle uteliaalle mielelle.