lauantai 13. elokuuta 2022

Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut

Sergio matkustaa Brasiliasta Portugaliin aloittaakseen uuden ja varakkaamman elämän ja voidakseen palata kotimaahan arvostettuna miehenä. Perillä selviää, että kohtalona onkin olla toisen luokan kansalainen. Sergio elää kädestä suuhun. Vähäiset ylimääräiset rahansa hän lähettää Brasiliaan sukulaisille.

"'Se on pelkkää harhaa, Serginho, turha kuvitella että me vielä jonain päivänä palataan' -" (s.123)

Sergio on lempeäluontoinen ja luottavainen mies. Hän ajautuu hankaluudesta toiseen ihmisten käyttäessä häntä hyväkseen. Silti usko ihmiseen pysyy. Sergio keskittyykin nimenomaan ihmisten kanssa kommunikointiin. Hän on tottunut kotimaassaan näennäiseen yhteisöllisyyteen.

" - jäin siihen hölmistyneenä vilkuttamaan, hieman hätääntyneenä ajatuksesta etten ehkä koskaan palaisi, sillä aloin jopa vähän kaivata noita ihmisiä -" (s.50)

Olisin halunnut lukea Sergion elämästä lisää, mutta ehkä tarina olisi silloin alkanut toistaa itseään. Sympatiani olivat koko ajan Sergion puolella, vaikka hänen motiivinsa ulkomaille muuttoon olivat arveluttavat ja vaikka hän tekikin runsaasti vääriä valintoja. Tarina oli todentuntuinen, kiinnostava ja tragikoominen. Pieneen kirjaan mahtui tärkeitä huomioita maahanmuuttajien elämästä Euroopassa.

tiistai 9. elokuuta 2022

Ngugi Wa Thiong'o: Paholainen ristillä

Rikkaat ja varkaat kokoontuvat kilpailemaan, kuka heistä on onnistunut rikastumaan eniten varastamalla. Wariinga saapuu paikalle monien sattumien kautta. Hän on elämässään saanut todeta, että hänessä nähdään vain ulkokuori ja että häntä yritetään käyttää hyväksi. Valkoiset rikkaat miehet hallitsevat Keniaa. Köyhillä, varsinkaan naisilla, ei ole mitään mahdollisuutta muuttaa tilannetta. Minkäs teet, kun maailma on rakennettu hierarkiseksi.

"Eikö jokainen päivä ole täsmälleen samanlainen kuin kaikki muutkin nykyajan Kenian Kareendeille? Sillä heidän syntymänsä päivä on juuri se päivä, jolloin heidän ruumiinsa haudataan yhtä osaa lukuunottamatta - heille jätetään yksi elin." (s.32)

Kirjassa on oivallista pohdintaa hyvästä ja pahasta, jumalasta ja saatanasta, elämästä ja kuolemasta, sielusta ja ruumiista ja säilyttämisestä ja tuhoamisesta. Paholaiselle sielunsa myyneet kenialaiset eivät pääsekään elämään luvattua autuasta elämää, vaan menettävät sielunsa lisäksi osan ruumiistaankin. Kirja kritisoi poliitikkoja ja rikkaita ihmisiä. Kolonialismi ei ole koskaan päättynyt. Paholainen on edelleen läsnä.

"Kuka on koskaan rikastunut omalla hiellään? Kuka on koskaan rikastunut pelkästään palkallaan?" (s.128)

Kirjassa esitetyt ajatukset ja tapahtumat ovat oivaltavia ja vakavasti otettavia, mutta humoristisia. Tarinat pohjautuvat toistoon ja osuviin sattumiin. Kirja kestää uudelleenluvun, sillä se sisältää suuria ajatuksia. Tosin joiltain osin tekstiä olisi voinut tiivistää.

"Jos omistaa paljon, se kasvattaa itserakkautta; jos omistaa vähän, se kasvattaa ajattelua." (s.78)

Kirjan lukemisen jälkeen pohdin, kuinka kansakunnat muovautuvat aina uudelleen ja uudelleen. Mikään ei ole pysyvää. Valloittajan jälkikäteen suorittama kulttuuriperimän kerääminen on keinotekoista. Kyseistä kulttuuria harjoittanut kansa on jo kuollut. Maailma on muuttunut. Rodut ovat sekoittuneet. Uusia aikakausia ja valtioita on syntynyt. Tulee päivä, jolloin nekin hajoavat ja unohtuvat.

"Uskokaa kun sanon, että ryöstäminen ja rosvoaminen on maan kehityksen mitta. - - on oikein että omaisuus on menestyvien miesten käsissä - - Kuvitelkaa vain miten kävisi, jos maa joutuisi roskaväen käsiin - " (s. 98)


lauantai 6. elokuuta 2022

Juhani Aho: Yksin

Mies haikailee rakkautensa kohteen perään Pariisissa. Hän on täysin yksin. Hän on luullut voivansa hypätä elämässään uuteen kevääseen, mutta kohtalona onkin vain harmaantua. Kukaan ei voi korvata rakkauden kohdetta, joka on saavuttamattomissa. Kuinka onnetonta elämä onkaan.

"Nykyaika on humbuugia, ja tämä on kaikista suurinta. Mutta minä tunnen, että arvosteluni olisi kokonaan toinen, jos hän olisi täällä, jos saisin kulettaa häntä kaikkialle -" (s.63)

En pitänyt tästä pienoisromaanista. Koin tarinan kaiken kaikkiaan ahdistavaksi ja päähenkilön vastenmieliseksi. Käy sääliksi viisitoista vuotta vanhempaa miestä sedän asemassa pitänyttä tyttöä, jolle paljastuu karu totuus miehen todellisista tarkoitusperistä. Mies saa minun puolestani kärsiä yksin vastakaiuttoman rakkauden 'kärsimyksiään' Pariisissa ja käydä maksullisissa naisissa. Ei kiinnosta. Pettymys Juhani Aholta.

"Jos olisi minulla joku toveri, joku ystävä! Niin, siinähän se taas onkin. Ja taas tulee minulle tuo ääretön, sydäntä huikaiseva halu rakkautta ja joka hermon nenässä kipua herättävä kaipaus hellyyttä. Sitä ei ole, ei ole tietoakaan tulemisesta, olen ihan yksin." (s.52)

tiistai 2. elokuuta 2022

Juhani Aho: Rautatie

Matti ja Liisa pohtivat, mikä ihme se rautatie oikein on ja miten sillä pääsee Amerikkaan asti. Kai sitä pitäisi juhannuksena lähteä katsomaan. Vai ei kai nyt sentään kehtaa. Lehmäkin pitää lypsää. Lopulta kiusaus käy liian suureksi ja tasainen maalaisarki särkyy.

"'Eikö tuota pitäne uskoa katsomattakin... mitäpä tuota enää vanha mies kaikista lystistä... tiedänhän minä, minkälainen se on, kun rovasti on selittänyt." (s.32)

Juhani Aho (alkujaan Johannes Brofelt) on ensimmäisiä suomeksi kirjoittavia ja pitkän uran tehneitä ammattikirjailijoita. Rautatie on hänen pääteoksensa vuodelta 1884. Tarinan kerronta on hidastempoista, yksinkertaista ja mietiskelevää. Luontokuvaukset ovat vahvasti läsnä. Nautin etenkin harakan seikkailuista. Tarinan Matti ja Liisa ovat tietämätöntä ja omissa oloissaan viihtyvää kuuliaista väkeä. Heitä hermostuttaa ja hävettää, jos parempi väki yrittää heitä narrata. Heidän ajatuskulkujaan, uniaan ja mietiskelyjään oli hauska lukea. Askareista ei oikein tahdo tulla mitään, kun rautatie on valloittanut kaikki ajatukset. Kirjassa kuvataan kahden eri maailman kohtaamista. Köyhä ja sivistymätön joutuu vastakkain varakkaan ja edistyksellisen elämän kanssa. Suhtautumistapa on kuitenkin lempeä ja humoristinen. Rautatie on mielestäni yksi parhaimmista klassikoista.

"'No mikäs se on?'
'Rautatiehän se on.'
'Mikäs se sitten se rautatie on? ...ei mikään.'" (s.57)