torstai 31. joulukuuta 2020
Kohti uutta vuotta 2021!
keskiviikko 23. joulukuuta 2020
Matt Haig: Tyttö joka pelasti joulun
sunnuntai 20. joulukuuta 2020
Jung Chang: Kiinan viimeinen keisarinna
Kiinan viimeinen keisarinna Cixi (1835-1908) valittiin keisarin jalkavaimoksi vuonna 1852. Hän muutti Kielletyn kaupungin haaremiin, synnytti keisarille ensimmäisen poikalapsen ja aloitti tarmokkaan työnsä Kiinan modernisoimiseksi. Keisarin kuolema vuonna 1861 helpotti Cixin toimia, sillä hän pääsi käytännössä hallitsemaan viisivuotiaan poikansa sijasta, vaikka pojan virallinen äiti olikin leskikeisarinna. Cixi junaili itselleen saman arvonimen ja asetti valtaistuimelle sen jälkeen vielä kaksi adoptiolasta, jotta valta säilyisi hänellä itsellään (toki ajoittain lasten kasvaessa hän oli aina hetken syrjässä). Samalla hän raivasi adoptiolapsen oikeat vanhemmat pois politiikasta. Cixin hallitessa Kiinaan perustettiin rautatie, kaivoksia, sanomalehtiä, lennätinjärjestelmä, koulutusjärjestelmä, ajanmukainen armeija ja laivasto. Tuontiruoalla saatiin väkiluku kasvuun. Julmimmat rangaistukset ja tyttöjen jalkojensitomisperinne lakkautettiin (Cixin omat jalat olivat normaalit, sillä hän oli mantsu). Haave perustuslaillisesta monarkiasta laitettiin alulle, mutta se muuttui perustuslailliseksi tasavallaksi Cixin kuoltua.
"Cixi itse oli taitava matkimaan lintujen laulua ja kykeni houkuttelemaan lintuja ojennetuille käsivarsilleen. - - Jopa kalat saatiin suostuteltua hyppäämään Cixin kämmenelle." (s.235)"
Kirja kuvaa muodollisen ja perinteitä noudattavan Kiinan hovin elämää äärimmäisen yksityiskohtaisesti. Aikalaiset pitivät tarkkaa kirjaa keisarin ja hovin liikkeistä, terveydentilasta ja poliittisista päätöksistä. Mielestäni on silti mahdollista, että kaikkea ei ole kirjoitettu muistiin tai että asioita on voitu kaunistella tai valehdella. Nykyisessä kommunistisessa Kiinassa Cixi kuvataan julmana ja väkivaltaisena tyrannina, kun taas kirjailija esittää hänet parhaimmassa valossa ja ylistää hänen urotekojaan. Kirjan mukaan Cixi on taitava, länsimyönteinen, uudistushaluinen ja pidetty hallitsija. Hän ihaili Brittien naishallitsija kuningatar Viktoriaa, joka sai toimia samassa tilassa miesten kanssa, kun taas Cixi istui sermin takana.
"Poliittiset voimat, jotka ovat Cixin jälkeen hallinneet Kiinaa, alkoivat myös pian hänen kuolemansa jälkeen tahallisesti solvata häntä ja mustata hänen saavutuksiaan - voidakseen väittää pelastaneensa Kiinan hänen jättämästään sekasorrosta." (s.489)
Kirjan mukaan Kiinan ulkopolitiikka ei sujunut kovinkaan mairittelevasti. Kiinalaiset olisivat halunneet elää omien tapojensa mukaan, mutta länsimaat tunkeutuivat väkisin sen rajojen sisäpuolelle. Britit aloittivat surullisen kuuluisan oopiumin myymisen, lähetyssaarnaajat levittivät uskontoa enemmän länsimaalaisia tapojaan ja yhdysvaltalaiset pitivät kiinalaisia maahanmuuttajia orjinaan. Kristityt lainrikkojat eivät joutuneet vastaamaan teoistaan, sillä kirkko katsoi, että kristityn sanaa uskottiin, kun taas pakanan eli kiinalaisen sanalla ei ollut mitään merkitystä. Kiinalaiset puolestaan syyttivät kristittyjä sateen jumalan loukkaamisesta, kun säässä ilmeni ongelmia. Kristityt taas pitivät kiinalaisia seremonioita epäjumalanpalvontana. Cixin hallitessa Kiina kävi lukuisia sotia, joista se selvisi enemmän tai vähemmän huonosti. Kiina menetti alueitaan Saksalle, Venäjälle, Iso-Britannialle ja Ranskalle. Kiinalaiset syyttivät Cixin laittavan rahaa mieluummin turhuuksiin kuten kesäpalatsin uudelleenrakentamiseen ja syntymäpäiväjuhliin kuin sotakalustoon. Kirjan mukaan sisäpolitiikka kärsi kyseisten tappioiden ja länsimaalaisten ajatusten ja tavaroiden maahan tunkeutumisen vuoksi. Kiinalaiset päättivät kapinoida. Kuuluisin heistä oli Villikettu.
"Länsimaissa kiinalaiset kuvattiin stereotyyppisesti likaisina ja kurjina hahmoina saastaisissa oopiumiluolissa. Kuvaus oli hyvin epäoikeudenmukainen, kun otetaan huomioon oopiumiriippuvuuden alkuperä." (s.433)
Mielenkiintoisinta oli lukea aikalaiskuvauksia naisten ja eunukkien elämästä haaremissa. Hovin valtapeli oli kuin suoraan tv-sarjasta. Ihmisiä rangaistiin keksityistä rikoksista ja teloitettiin vähäpätöisistä rikkeistä. Heitä pakotettiin itsemurhiin ja murhattiin myrkyttämällä. Naiset tekivät myös omasta halustaan itsemurhia, jos heidän puolisonsa kuolivat, sillä sitä pidettiin arvostettavana tekona, josta sai palkinnon kuten oman riemukaaren. Kansa ei jäänyt toiseksi. Kokonainen perhe saattoi polttaa itsensä talonsa mukana ja palvelusväki haudata itsensä elävältä maahan. Hovin naimakaupat hoidettiin katselmuksen avulla. Joukko rekisteriin kirjattuja tyttöjä kuljetettiin keisarin ohi ja määrättiin joko jalkavaimoiksi tai prinsseille puolisoiksi. Keisarin elämä oli uskomattoman suojattua. Hänen maailmansa käsitti vain kielletyn kaupungin. Hän opiskeli vain kiinalaisia klassikoita. Mielenkiintoista oli myös kiinalaisten suhtautuminen hautausmaihin. He uskoivat, että kuolleiden henkiä ei saanut häiritä. Erityisen kiinnostavaa oli kiinalaisten tapa lepytellä eri henkiä ylistämällä heitä. He paransivat sairauksia ja toivoivat parempaa satoa palvomalla henkiä. Heillä oli myös vankka usko astrologiaan. Ei mikään ihme, että kiinalaiset suhtautuivat epäilevästi länsimaalaisiin opettajiin, jotka kertoivat heille luonnontieteistä. Kiinalaiset eivät voineet olla varmoja, olivatko kerrotut asiat tosia. Minusta oli kiinnostavaa lukea tieteen ja uskomusten yhteentörmäyksistä. Hyvänä esimerkkinä valokuvaus, jota kiinalaiset eivät pystyneet käsittämään, vaan luulivat lastenkoteja perustettavan, jotta länsimaalaiset voisivat silpoa kiinalaisia lapsia ja käyttää osia valokuvauksessa.
"Eräiden eunukkien mukaan neiti Aluten isä lähetti keisarin kuoltua tyttärelleen ruokalaatikon, mutta kun tytär avasi laatikon ja näki sen olevan tyhjä, hän tiesi isänsä sanovan, että hänen pitäisi nälkiinnyttää itsensä hengiltä. Hän teki työtä käskettyä, ja häntä ihailtiin suuresti sen takia, että hän tuotti kunniaa isälleen." (s.151)
Kirjan lukeminen oli viihdyttävää ja mielenkiintoista, mutta sai myös pohtimaan edellä mainittujen asioiden paikkaansapitävyyttä ja lähdekriittisyyttä. Kirjan loppuminen aiheutti akuuttia tarvetta lukea Kiinan viimeisestä keisarista. Lisää kiinnostaisi tietää myös lohikäärmeistä, joita pidetään keisarin symbolina.
torstai 17. joulukuuta 2020
NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet
lauantai 12. joulukuuta 2020
Yuri Herrera: Kartellin trubaduuri
Kapakkalaulaja herättää huumeparonin huomion esityksellään ja pääsee siten näkemään meksikolaisen huumekartellin toimintaa. Hän kirjoittaa lauluja ylistääkseen Kuningasta, syö ensimmäistä kertaa vatsansa täyteen herkkupöydästä ja tapaa uusia maailmoja avaavan Tytön. Maailma kääntyy ympäri. Syttyy sota. Yhtäkkiä kukaan ei ole turvassa. Veri virtaa ja liha maatuu. Kuninkaasta kirjoitetut laulut aiheuttavat irvistyksiä, herkut muuttuvat tomuksi ja Tyttö vaihtuu ongelmia tuovaksi Hupakoksi. Herää ymmärrys. Valta vaihtuu. Kuningas seuraa toistaan. Heitä tulee ja menee. Mikään ei ole pysyvää, paitsi vuolaana virtaava veri ja pulskiksi lihovat madot.
"Mies oli Kuningas, jonka ympärillä kaikki oli merkityksellistä." (s.8)
Kartellin trubaduuri on lyhyt ja sadunomainen vilkaisu meksikolaiseen huumeiden sävyttämään elämään. Siellä poliitikoilla tai papeilla ei ole sananvaltaa, sillä sen hetkisen 'kuninkaan' sana on laki. Kukaan ei loppujen lopuksi ole todellinen tilanteen herra. Kukaan ei ole pysyvä kuningas. Väkivaltainen bisnes niittää kyltymättömästi satoa. Sitä ei voi kukaan pysäyttää, sillä aina tulee uusia herran paikalle pyrkiviä. Entä naiset sitten? Heidän paikkansa on joko kaduilla miesten armoilla tai näennäisessä turvassa palatsissa, kunnes valta vaihtuu ja katu kutsuu taas.
"Tämän takia palvelemme häntä. - - antaaksemme hänelle voimaa. Mitä olemme yksinämme? Emme mitään." (s.58)
perjantai 11. joulukuuta 2020
Matt Haig: Poika nimeltä Joulu
Nikolas on köyhä poika, jolla on leluinaan vain kelkka ja nauriista tehty nukke. Hänen kirvesmiehenä elantonsa ansaitseva isänsä haaveilee rikastumisesta ja muiden ihailun kohteeksi pääsemisestä. Eräänä päivänä hänelle tarjoutuu tilaisuus tienata huomattava summa rahaa liittymällä tonttuvaaraa etsivään retkikuntaan. Nikolas jää kotiin tyrannimaisen Charlotta-tädin hoiviin, mutta päättää karata isänsä perään.
"Joulussa oli aina taikaa. Ja haluaisin mieluummin lelun, joka on tehty rakkaudella, kuin lelun, joka on hirveän kallis." (s.51)
Poika nimeltä Joulu muistuttaa Marko Leinon Joulutarinaa, sillä tässäkin kirjassa kerrotaan joulupukin syntytarina. Kirja kertoo uskosta ihmeisiin ja oman paikan löytämisestä maailmassa. Sen yleinen tunnelma on melankolinen, mutta sitä lukiessa saa myös nauraa ääneen. Tonttujen lisäksi on hauska tutustua myös peikkoihin ja keijuihin sekä yhteen juustosta haaveilevaan hiireen.
"- Miika oli metsähiiri, ja koska metsässä ei ollut lehmiä tai vuohia, se ei ollut koskaan edes nähnyt tai haistanut juustoa, saati sitten maistanut sitä. Kaikkien hiirien tavoin Miika kuitenkin uskoi juuston olemassaoloon ja tiesi, että se maistuisi äärettömän herkulliselta, jos sitä vain joskus pääsisi maistamaan." (s.21)
Kirja sopii sekä lapsille että aikuisille ja etenkin yhdessä perheen kanssa luettavaksi. Sen tapahtumat herättävät varmasti kysymyksiä ja ihmetystä. Tarina kannustaa ahneuden ja itsekkyyden sijasta hyvyyteen ja yhteistyöhön. Annan ainoan miinuksen siitä, että vaikka tarina sijoittuu Suomeen niin siinä on silti ulkomaalaisen joulupukin elementtejä kuten lentäviä poroja, mitkä eivät ainakaan omasta mielestäni kuulu suomalaisen joulupukin repertuaariin.
"'Älä tee liikaa töitä, isä', Nikolas sanoi. 'Sinunkin pitää joskus leikkiä.'" (s.12)