maanantai 20. huhtikuuta 2020

Aravind Adiga: Valkoinen tiikeri

Intialainen mies kertoo omaa elämäntarinaansa satiiriseen tyyliin. Hän aloittaa lapsuudestaan, jolloin hän oli vain riksankuljettajan poika, jolle vanhemmat eivät olleet antaneet edes nimeä. Hän kuvailee kotipaikkakuntansa tapoja ja kertoo erilaisia sattumuksia vesipuhvelia tarkoin hoitavista naisista alkoholisoituneeseen ja koulupukurahaston kavaltaneeseen opettajaan. Mies puhuu paljon Intian lukuisista jumalista, eriarvoisuudesta kastien välillä ja palvelijana toimimisesta sekä korruptoituneesta yhteiskunnasta.

Tämä fiktiivinen romaani luo ankean kuvan Intiasta. Elämä on ainoastaan toivotonta. Intialaiset ovat päässeet muslimien ja brittien hallinnasta, mutta jääneet kastijärjestelmän kahleisiin. Työttömyys kukoistaa siinä määrin, että työntekijöiden valintatilaisuuksissa syntyy jo tappeluja. Rikkaat ja köyhät elävät täysin eri maailmoissa. Heillä on erilaiset oikeudet toisiinsa nähden. Köyhiä ei huolita esimerkiksi ostoskeskuksiin. Heidän ihmisarvonsa on olematon rikkaisiin verrattuna. Kukaan ei kysele auton yliajaman kerjäläislapsen perään.

Suoritan omaa henkilökohtaista lukuhaastettani lukea kirja jokaisesta maailman maasta siten, että kirjailija on maasta kotoisin ja että tapahtumat sijoittuvat kyseiseen maahan. Kirjoja lukiessani olen huomioinut, että monissa kirjoissa mainitaan amerikkalaisten vaikutus kyseiseen maahan. Amerikkalaiset ja heidän tapansa ihmetyttävät paikallisia asukkaita. Tässä kirjassa amerikkalaiset elävät muslimien ja hindujen seassa. Vanhat perinteet ja nykyaika elävät rinnakkain - välillä toisiinsa törmäten ja keskenään taistellen.

Millaista on elää ilman toivoa paremmasta tulevaisuudesta?

'Köyhä ihminen on kuin eläin häkissä.'

maanantai 13. huhtikuuta 2020

Joel Egloff: Taju kankaalla



"Tuskin herättyäni pahasta unesta pitää jo ajatella sinne palaamista."

Egloff, Joel: Taju kankaalla
Julkaistu: 2013
Alkuperäinen julkaisu: 2005
Alkuperäinen nimi: L´Etourdissement
Mistä maasta: Ranska
Suomentanut: Leena Rantanen
Kustantaja: Basam Books Oy
Sivumäärä: 133


Teurastamon työmiehet uurastavat elantonsa eteen aistit sumentavassa ympäristössä. He raahustavat eteenpäin muistamatta, ovatko he sillä hetkellä menossa kotoa töihin vai töistä kotiin. Koirien nälkäinen haukunta on ainoa asia, mikä estää käymästä tien poskeen makuulle. Töitä ei pääse karkuun edes öisin, sillä veriset ruhot tulevat uniin asti. Huumori ja lempeä suhtautuminen omaan asuinpaikkaan piristävät yksitoikkoisia päiviä.

"- Haisee kummalliselta, eikö? Bortch nuuhkii ilmaa kuin huolestunut eläin.
Kohautan olkapäitäni. Hän inttää.
- Eikö sinusta?
- Nyt on tiistai, haisee mädältä, sanon.
- Ei, en minä sitä... Ei tämä ole tavallinen haju." (s.22)

Kirjan päähenkilön suhtautumistavat kohtaamiinsa asioihin ovat absurdeja. Kaikki on lukijasta yhtä aikaa sekä huvittavaa että surullista. Kirjan henkilöitä käy sääliksi. Heidät haluaisi ravistella hereille ja käskeä lopettamaan alituinen työnteko, mutta toisaalta heidän haluaisi jatkavan tragikoomisen elämänsä elämistä, sillä sen seuraaminen on niin mielenkiintoista.

"- Voi luoja, en ole edes huomannut että vuosi on kulunut, sanon.
- Sama täällä.
- Kuten edellisinäkään vuosina. Enkä muuten ole elänyt mitään muutakaan, paitsi teuraita.
Bortch uppoutuu ajatuksiinsa, ei kuuntele minua.
- Vaikka ehkä näin on parempi. Ei me kuitenaan olla jääty paljosta paitsi. Miksi siis hidastaa aikaa, jatkan." (s.122)

Kirja on sen tyylinen, että siitä löytää joka lukukerralla uutta ajattelemisen aihetta. Se kannattaisi ostaa omaan kirjahyllyyn, jotta sen voisi napata käteen aina, kun tekee mieli ajatella syntyjä syviä, ihmetellä maailman menoa tai eksyä sumuun.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa

Mies herää metsässä päässään vain yksi ajatus: Anna. Hän kuulee naisen äänen huutavan apua, mutta liian myöhään, sillä nainen murhataan. Mies raahautuu sekavassa mielentilassa murhaajan hänelle sujauttaman kompassin avulla Blackheathin kartanoon. Siellä ei oteta uutista kovin hyvin vastaan, vaan miehen juttuja pidetään vain liikaa juoneen juhlijan houreina. Mies saa kuulla olevansa lääkäri Sebastian Bell, joka on kutsuttu kartanoon vieraaksi. Elämä alkaa pikku hiljaa avautua muistinsa menettäneelle Sebastianille, kunnes koittaa uusi aamu, jolloin hän saa huomata heränneensä sulhasmies Ravencourtin ruumiissa. Sama päivä on alkanut alusta, mutta vain eri näkökulmasta. Mies saa kuulla, että kartanon tytär Evelyn Hardcastle murhataan illalla ja hänen tehtävänsä on selvittää seitsemän päivän aikana ja seitsemän isännän avulla, kuka murhaaja on.

Suljetun huoneen mysteerit ovat kiehtovia - varsinkin, kun päähenkilö on jäänyt jumiin sekä aikaan että paikkaan. Kaiken lisäksi hän on vankina eri ihmisten ruumiissa, joista jokainen näkee maailman hieman eri tavalla. Pelottavaksi tilanteen tekee se, että päähenkilöllä ei vaikuta olevan omaa tahtoa, vaan hän toteuttaa tapahtumat siinä järjestyksessä kuin ne luonnollisesti tapahtuvat. Aivan kuin kaikki olisi pelkkää teatteria. Kuulostaa aika helpolta kulkea vain kyydissä ja tarkkailla ympäristöä murhaajan varalta, mutta päähenkilö ei tietenkään ole niin onnekas. Kartano kuhisee ihmisiä yläluokkaisista herrasmiehistä kuiskiviin sisäkköihin. Kattaus on kuin suoraan Agatha Christien romaanista hovimestareineen, keittiöemäntineen, konstaapeleineen ja lakimiehineen, joilla kaikilla on oma pikku salaisuutensa, joka ei siedä päivänvaloa. Sillä erotuksella, että tämä väki on suunnattoman väkivaltaista. Luut murtuvat ja veri roiskuu niin tiheään, että vaikuttaa siltä kuin päähenkilöllämme olisi kilpailijoita.

Ihmisiä, esineitä ja tapahtumapaikkoja sekä muita vihjeitä ilmaantui niin paljon, että huomasin joutuvani kirjoittamaan muistiinpanoja pysyäkseni mukana. Ikkunaan lentävä lintu kuolee. Matka-arkusta löytyy yksinäinen shakkinappula. Hautausmaan mullassa lojuu verinen kompassi. Kartanon emännän huoneesta on kadonnut ase. Metsälampi väräjöi odottaen seuraavaa uhriaan.

Kirjaan on sullottu kerroksia kerroksien päälle. Ei riitä, että lukija selvittää päähenkilön kanssa murhaajan henkilöllisyyttä. Hän selvittää samalla tietoja tapahtumapaikasta ja syistä, miksi ihmiset ovat jääneet sinne jumiin. Moraalisilta kysymyksiltä ei vältytä. Mitä keinoja on lupa käyttää itsensä pelastamiseksi? Kuka lopulta on pelastamisen arvoinen? Kuinka toisia ihmisiä saa kohdella? Onko kostaminen oikea ratkaisu jakaa oikeutta? Onko ihminen paha vai hänen tekonsa? Milloin on anteeksiannon aika?

Ahmin tarinaa eteenpäin niin nopeasti kuin se äänikirjaa kuunnellen oli edes mahdollista. Huomasin uppoutuvani aivan kokonaan tarinan maailmaan ja unohtavani kaiken muun. En malttanut lopettaa kuuntelemista, sillä halusin palavasti tietää loppuratkaisun. Samalla pelkäsin sitä, sillä usein itse matka on kiehtovampi kuin päämäärä. Osa loppuratkaisusta ei tullut yllätyksenä, mutta osa aiheutti suun loksahtamista auki. Ei tässä näin voinut käydä!

Ps. Jonkin ajan kuluttua, kun kirjan runsauden aiheuttamasta ähkystä on selvitty, voi kriittisesti pohtia, millä tavalla epämieluisat ihmiset on kuvannut kirjassa. Millainen heidän ulkonäkönsä on? Millaisia luonteenpiirteitä heillä on? Mitä tekoja he ovat tehneet? Vai onko kaikki kiinni vain päähenkilön huonosta asenteesta muita kohtaan? Hän inhoaa heidän nahkoihin joutumista ja vihaa kaikkea heihin liittyvää, joten myös kuvaa heidän kaikki ominaisuutensa irvokkaina?