Timo Parvela: Ella teatterissa

Ella on ensimmäisellä luokalla. Hän on nauravainen ja puhelias. Kaikki ovat hänen kavereitaan kuten urheileva Pate, tomera Hanna, nero Tuukka, herttainen Tiina, herkkä Samppa sekä kovakuorinen Pukari. Ella pääsee luokkakavereidensa kanssa teatteriin. Luokka tekee myös oman näytelmän.

"- Esiripun takana on näyttämö, jossa näytellään sitten, kun valot sammuvat, Tuukka jatkoi.

- Tosi älykästä näytellä pimeässä verhon takana, Samppa ihmetteli.

- Se on taidetta, väitti Tuukka." (s.29)

Ella ja kaverit taitavat tilannekomiikan. Heidän seurassaan tapahtuu aina jotain hauskaa keskittymiskyvyttömyyden ja väärinymmärrysten seurauksena. Luokan opettajan hiukset tosin harmaantuvat ennen aikojaan. Kirjojen lukeminen toimii aikuisille vertaistuellisena hupina ja lapsille puhtaana hauskanpitona. Samaistun itse etenkin tilanteisiin, joissa aikuinen antaa ohjeita lapselle, ja toinen lapsi luulee, että aikuinen puhuu hänelle. Tragikoomisia tilanteitahan siitä syntyy.

"Kaikki olivat iloisia ja opettajakin oli selvästi joulutunnelmissa. Hänen partansa oli kasvanut ja siihen oli tullut vähän harmaatakin. Kun vielä ottaa huomioon hänen kumaraan painuneen ryhtinsä, niin opettaja muistutti päivä päivältä enemmän joulupukkia." (s.50-51)

Jussi Nikkilä: Näyttelijä

Kertoja on kärsivä taiteilijasielu, joka etsii elämän tarkoitusta ja omaa paikkaansa maailmassa. Hän on melankolinen, itsekeskeinen, mustasukkainen ja huomionhakuinen. Toisaalta kertoja vain esittää kärsivää taiteilijasielua, joka etsii elämän tarkoitusta ja omaa paikkaansa maailmassa, sillä siten hän saa tuntea yleviä tunteita kuten melankoliaa ja siten hän saa itselleen huomiota ja kokemuksen nähdyksi tulemisesta.

Kertoja kirjoittaa kirjassa tätä kirjaa. Hän pohtii lapsuuttaan, näyttelijän ammattiaan, parisuhdettaan ja vanhemmuutta. Kertoja toteaa olevansa taipuvainen valehteluun. Hän antaa tragikoomisen kuvan elämästään. Tekstissä toistuvat sanat kuten muutosstressi, purentakisko, syömishäiriö, elämän hetkellisyys ja muistikuvien hataruus. Elämän fyysisyys. Eritteet. Koira nuolemassa lapsen takapuolta. Kertoja ei suorita toimintoa edes aikuisena. Hän haisee siltä itseltään. Hän on p skiainen. Elämä on p skaa. Hän on niin pohjalla kuin vain voi olla. Elämä tapahtuu jossain muualla. Kertoja elää arkeaan. Hän on epäonnistunut urallaan. Hän huolehtii ainoastaan fyysisistä alkukantaisista tarpeistaan. Näyttelijäkin on vain ihminen.

Näytelmä on elämää. Elämä on näytelmää. Näyttelijä ei ole näyttelijä, jos hän ei näyttele. Häntä ei ole olemassa. Teatteri on olemassa vain jos siihen uskoo. Usko kannattelee teatteria. Kertoja ei itsekeskeisyydessään usko itseensä.

Kertojaa ei halua kuunnella. Hänen luokseen on hankala mennä. Hän tuoksahtaa. Hänen sanansa ovat ummehtuneita ja moneen kertaan ilmoille päästettyjä. Sitä itseään ilman merkitystä. Ei kukaan halua jatkuvaa muistutusta siitä, että esittää tässä maailmassa lopulta vain lannoitteen osaa.

Emily Henry: Rakkautta rivien välissä

Newyorkilainen kirjallisuusagentti Nora matkustaa siskonsa Libbyn kanssa pikkukaupunkiin. Libby on kehitellyt kokemuslistan, mitä Noran on tarkoitus suorittaa. Nora heittäytyy leikkiin mukaan, vaikka perinteinen romanttisen elokuvan juonikuvio ei olekaan hänelle mieleen. Hänestä on ollut traumaattista menettää seurustelukumppaneita yksi toisensa jälkeen pikkukaupunki troopille.

"Mutta tämä taitaa kyllä pikemminkin olla pikkukaupunki-romcom-kokemuslista kuin buclet list. Siihen on koottu asiat, joiden kautta pikkukaupungin taika muuttaa meidät rennommiksi versioiksi itsestämme." (s.35-36)

Noran aika kuluu etätöitä tehden, kokemuslistaa suorittaen ja pikkukaupunkiin tutustuen. Nora huomaa kohtaavansa alituiseen kurttuotsaisen kustannustoimittaja Charlien, jonka kanssa syntyy herkullinen keskustelu jos toinenkin. Ongelmana on, että Charlie ei sovi kokemuslistan muottiin.

"'Haluaisitko syödä päivällistä kanssani, Nora?' hän kysyy ja jatkaa, ennen kuin ehdin sanoa mitään: 'Kollegoiden kesken. Sellaisten, jotka eivät kelpaa rasteiksi toistensa tarkistuslistoihin.'" (s.179)

Noran ja Charlien kautta pohditaan, miltä tuntuu olla muiden mielestä vääränlainen. He mukautuvat normiin elämällä muita ihmisiä ja heidän odotuksiaan varten. Nora kokee olevansa vastuussa siskonsa tunteista ja yleensäkin elämästä. Hän tulkitsee kommunikoinnin sijasta, ahdistuu ja pelkää tulevaisuutta. Hän pyhittää elämänsä normin mukaisesti elävälle siskolleen, jota hän pitää ylenmääräisessä arvossa. Libbylla on kohta kolme lasta. Nora ajattelee, että kaikki eivät halua lapsia. Juonipaljastuksena todettakoon, että lopussa Noran ja Charlien sukulaiset sanoittavat, että heillä on lupa elää omannäköistä elämää itseään varten.

"Ei joka ikinen ratkaisu, jonka nainen tekee, ole jokin suunnaton syytös muiden naisten elämäntapaa kohtaan." (s.109)

Yllätyin positiivisesti, että kirja kertoo vapaaehtoisesta lapsettomuudesta ja siihen liittyvästä ulkopuolisuuden kokemuksesta ja vähemmistöstressistä. Nora ja Charlie ymmärsivät toisiaan, mutta he eivät osanneet kommunikoida aiheesta muiden kanssa. He kokivat, että heidän on kompensoitava elämäntapansa muita hoivaamalla tullakseen hyväksytyiksi. Kirjassa käsitellään vapaaehtoiseen lapsettomuuteen liittyviä stereotypioita kuten työnarkomaniaa, oletettua lapsivihamielisyyttä ja traumaattista lapsuutta.

Luin kirjan Samppanjaa ja kirjakarkkeja -lukupiiriin, joka toimii instagramin kautta.

Katee Robert: Neon gods

Persephone Dimitriou häkeltyy, kun hänen kihlauksensa Zeuksen kanssa julkistetaan. Hänen äitinsä Demeter on sopinut asiasta häneltä kysymättä. Persephone tietää huhut, joiden mukaan Zeus on murhauttanut aiemmat puolisonsa. Hän ei näe muuta vaihtoehtoa kuin paeta, ja ei aikaakaan, kun häntä jo jahdataan kohti kylmää jokea. Vastoin odotuksia Persephone pelastautuu Hadeksen alueelle.

Hades on myytti. Hän on alamaailman paholainen. Mies, joka elää varjoissa. Persephone solmii Hadeksen kanssa sopimuksen. Hän kuuluu miehelle kaikilla kuviteltavissa olevilla tavoilla kolmen kuukauden ajan turvapaikkaa vastaan, minkä jälkeen hän pakenee Olympuksesta periessään varallisuutta. Hän ei enää kelpaisi tahriintuneena Zeukselle. Hades ottaa riutuneen Persephonen kuvainnollisesti mustien siipiensä suojiin, joiden alla neito saa maistaa syntistä elämää sekä suljettujen verhojen takana että kirkkaissa näyttämövaloissa. Hades hautoo synkkää menneisyyttään ja piilottelee todellista itseään julkisuuskuvan takana. Persephone löytää hänestä pehmeitä ja rakastettavia puolia. Esimerkiksi Hadekselle suostumus on yksi tärkeimmistä asioista. Persephonella ei kuitenkaan ole varaa ottaa rakastumisen riskiä ja siirtyä toisesta ansasta toiseen.

Katee Robertin Olympus on moderni kaupunki, jossa kolmetoista jumalan tittelin perintönä tai poliittisin keinoin saanutta henkilöä on vallassa. Eliittiin kuuluvat Zeus, Poseidon, Aphrodite, Demeter, Artemis, Hephaestus, Ares, Athena, Hermes, Dionysos ja Apollo sekä perheenjäsenet kuten Callisto ja Eros ovat median jahtaamia julkkiksia ja somevaikuttajia, joilla on tarkoin harkittu julkisuuskuva. Kulissien takana saattaa tapahtua jotain aivan muuta.

Kirjassa keskitytään lähinnä Persephonen ja Hadeksen intensiivisen, intohimoisen ja eroottisen parisuhteen kuvaukseen. Molemmat ovat matkalla löytääkseen todellisen itsensä ja loistaakseen parrasvaloissa alamaailman kuninkaallisina. Poliittinen valtataistelu kulkee taustalla mukana. Kirjalta ei kannata siten odottaa mitään ihmeellistä. Hermes on mielestäni kirjan mielenkiintoisinta antia. Hänen tehtävänsä on juonitella ja välittää viestejä jumalien välillä. Hänen äänensä muuttuu muistuttamaan viestin lähettänyttä henkilöä. Hermes on yliluonnollisen taitava ilmestymään lukittujen ovien sisäpuolelle. Hän on ovela, mystinen ja älykäs. Hän on tavallaan neutraali osapuoli, joka pitää vain omia puoliaan, mutta toisaalta hän saattaakin yllättäin asettua mille puolelle tahansa. Hermes on hämmentävä henkilö maailmassa, jossa kaikilla on omat älylaitteet, joilla saisi paremmin ja nopeammin yhteyden haluamaansa henkilöön. Luulen, että Hermeksen toimittamana viesti on mystisempi, uhkaavampi ja vaikuttavampi.

Kirjasarjaan on ilmeisesti kirjoitettu lisää osia. Haluaisin tietää lisää Olympuksesta, Styx joen maagisuudesta ja maailmasta kaupungin ympärillä, mutta todennäköisesti en jatka kirjasarjan parissa, sillä se ilmeisesti keskittyy lähinnä parisuhteiden verhojen takaisen maailman kuvaukseen.

Luin kirjan Samppanjaa ja kirjakarkkeja-lukupiiriin, joka toimii instagramin kautta.

Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Minna Canth on näytelmäkirjailija ja tasa-arvon puolesta puhuja. Hän järjestää kotonaan keskusteluseuroja. Häntä kiinnostavat kaikki uudet kirjat ja niiden herättämät ajatukset. Hän järjestää jopa uusinta uutta olevia spiritistisiä istuntoja.

"- Olen kyllästynyt siihen, että miehet ja iso osa naisistakin ovat sitä mieltä, että sivistys ja raha-asioiden hoito tässä maassa kuuluvat vain miehille. Mitä sanot, Elli?" (s.59)

Elli on yksi Minna Canthin seitsemästä lapsesta. Hän kasvaa lapsesta aikuiseksi 1800-luvun lopun säätyläiskodissa. Hän on niin sanottu herrastyttö. Hän opiskelee tyttökoulussa, mutta parhaat opit hän saa edistykselliseltä äidiltään. Hän keskustelee äitinsä perustamassa Oras-seurassa muiden nuorten kanssa. Minna Canthin elämä ja mielipiteet herättävät sekä kiitosta että pahennusta. Välillä elämä käy vaaralliseksi, kun ihmisten tunteet kuumenevat liikaa. Minna Canth haluaisi vain puolustaa naisia ja köyhiä.

"- Minusta ei ikinä tule kirjailijaa. En voisi kirjoittaa Johannalle surkeaa elämää. En pystyisi omalta itkultani edes kirjoittamaan." (s.101)

Kirjassa kuvataan Ellin kautta ajatuksia herrastyttöjen elämästä. Hän pohtii opiskelua, ihastuksia, ystäviä, seuraelämää ja tulevaisuutta. Hän kaipaa edesmennyttä isäänsä. Hän miettii perheen mainetta, suomalaisuutta, raittiusaatetta, säätyjakoa ja naisten ja miesten elämän eroja. Koulutus on jaoteltu sukupuolen mukaan. Tytöille ei opeteta samoja asioita kuin pojille. Päästäkseen opiskelemaan yliopistossa naisen tulee hakea ja saada vapautus sukupuolestaan. Elli ei ymmärrä lausetta. Hän ei myös käsitä, miksi on synti kävellä ulkona pyhänä, mutta lyöminen ja juominen eivät ole syntiä.

"Meitä kutsuttiin koteihin, missä leikimme seuraleikkejä ja piirileikkejä, lauloimme ja useimmiten aikuiset tai me esitimme jonkin ohjelman: runoja, lauluja, pikku näytelmiä, joskus jonkin uutta tietoa jakavan esitelmän." (s.35)

Raili Mikkanen kuvailee Minna Canthin perheen elämää kiinnostavasti, elävästi ja uskottavasti faktaa ja fiktiota sekoittaen. Tahti on verkkainen ja menneisyyden elämää lämminhenkisesti makusteleva. Minna Canthin ajama tasa-arvo sukupuoleen ja säätyyn katsomatta on tuttu aihe vielä tänäkin päivänä. Työtä riittää edelleen.

Minna Canth: Anna Liisa

Anna Liisa on neljä vuotta sitten tappanut epätoivoisena oman lapsensa. Hän on kaiken aikaa pelännyt teon paljastumista ja elänyt hurskasta elämää vanhempiensa talossa. Hän kokee olleensa 15-vuotiaana vielä ihan lapsi, kun hän tapaili salaa Mikko-renkeä. Hän on ollut viaton, elämäniloinen ja arvostelukyvytön neito, joka on nauttinut kovaäänisen ja isoeleisen miehen lihallisesta seurasta. Nyt hän on kihloissa kunniallisen, vakaan ja turvallisen Johanneksen kanssa. Mikko saa kuulla tapahtuneesta ja palaa entisen isäntäväkensä luokse vaatimaan hänelle neljä vuotta sitten lupautunutta Anna Liisaa omakseen, vaikka hän raskaudesta kuullessaan on aikoinaan tytön hylännyt.

"Voi sentään! Ei sitä ihminen tiedä, mitä surua lapsistaan voi saada." (s.115)

Kirjan alussa on Minna Maijalan esipuhe. Siinä kerrotaan, että 'Anna Liisa' (1895) on Minna Canthin viimeinen näytelmä. 'Anna Liisa' kertoo aviottomasta nuoresta naisesta sosiaalisten paineiden keskellä. Minna Canth on aikoinaan haastatellut naisia vankilassa. Vuonna 1893 lapsenmurhasta tai sikiön hylkäämisestä on tuomittu 74 naista. Minna Canth on kokenut, että psykologinen hoito olisi naisille vankilaa parempi. He ovat hänen mielestään ennen kaikkea yhteiskunnallisten olojen uhreja. Naisia on syytetty raskaudesta, mutta miehiä ei.

"Tieto siitä, että Anna Liisassa on haluja, viettejä ja intohimoja saa Johanneksen kavahtamaan tätä eläimellistä puolta morsiamessaan." (s.11)

Mielestäni näytelmä kertoo hyvän ja pahan taistelusta, hengellisen ja fyysisen maailman yhteensopimattomuudesta. Ihminen on joko pyhä ja valaistunut neitsyt tai eläimellisten viettien vietävänä ja langennut nainen. Miehet ovat maailman rajoitteiden yläpuolella. Heillä on valta joko turvata tai tuhota nuoren naisen elämä. Näytelmä kritisoi yhteiskunnan sanelemia eriarvoisia sukupuolirooleja. Seksuaalisuuteen liittyvät moraalisäännöt johdattavat naiset umpikujaan. Lopussa Anna Liisan rooli muuttuu oman valinnan kautta alisteisesta aktiiviseksi toimijaksi. Hän ottaa elämän omiin käsiinsä. Naisasian lisäksi näytelmä käsittelee luokkajakoa. Jokaisen on pysyttävä Luojan sanelemalla paikallaan. Mikko pyrkii kulkupojasta isännäksi taloon siinä onnistumatta. 'Paha' saa palkkansa.

"Mikko: Isännät tänne pöydän päähän, emännät peräpenkille, ja tyttöhuitukat - ettekö pakene tuonne karsinaan. Siellä se on teidän paikkanne.

Pirkko: Sinäkö sen määräät? Entä kun emme menekään. Istumme tuonne miesten penkkiin. Mitäs sanot siihen?"

Traaginen näytelmä on vaikuttava, oivaltava ja sujuvasanainen. Ylen mukaan lapsenmurhasta on Suomessa saanut kuolemantuomion vuoteen 1826 asti, minkä jälkeen rangaistuksena on toiminut pakkotyö, vankeus tai Siperiaan karkoittaminen. 1800-luvun loppuun mennessä joka toinen naisvanki on kärsinyt rangaistusta lapsenmurhasta. Näytelmä puhututtaa myös nykylukijaa. Muun muassa Amnestyn mukaan aborttioikeus on ihmisoikeus. Abortin sallimisessa on kyse naisten oikeuksista. Ranska on ensimmäinen maa, missä oikeus on sisällytetty perustuslakiin.

"Elämä tarjoaa Anna Liisalle vain huonoja vaihtoehtoja ja hänen mielensä järkkyy." (s.12)

Raili Mikkanen: Myrkkypuun marjat

Karkotettu ja kirkonkiroukseen lehmien myrkyttämisestä tuomittu Maisa Matintytär ilmestyy Briitan ja hänen tyttärensä Margareetan ovelle. Margareeta hoitaa hyvää hyvyyttään piiskatun Maisan haavoja. Samalla hän saa kuulla uutisia Kyröntalon isännän huonosta voinnista. Margareeta lähtee matkaan tarjotakseen kansanparantajana apuaan.

"Myrkky, Margareetalla välähti kuin joku olisi sen hänelle kuiskannut. Myrkkypuu sen täytyi olla." (s.76)

Kirjassa on aikakauden tunnelmointia tarinan muodossa. 1600-luvun lopun elämä ja uskomukset tulevat tutuiksi. Parantajilla on vanhaa osaamista. He muun muassa lausuvat loitsuja ja puhuvat hengille ennen yrttien käyttämistä. He uskovat, että metsissä on oma väkensä. Parantajat osaavat myös esimerkiksi lausua suden luvun, jos he vahingossa nimeävät suden, minä tarkoittaa suden tulemista kutsuttuna.

"Anna, armas Maariainen

kultakukka, kaunis neito

apusi tälle pololle." (s.83)

Kirja on toinen osa nuorille suunnattua kirjasarjaa. Tarina sopii romantisoidusta ja yksinkertaistetusta historiasta ja kansanperinteestä kiinnostuneille lukijoille. Siinä ovat pääosassa naiset, jotka tukevat toisia naisia. Tarina tarjoaa myös pientä jännitystä.

Reuhurinne. Teatterikirja.

Reuhurinteen koululaiset osallistuvat teatterikerhoon, jonka tavoitteena on esittää näytelmä. Lapset tutustuvat tekoprosessiin ja pääsevät myös katsomaan näytelmän ammattiteatterissa. Kaikilla on hurjan hauskaa.

"Jos viimeinen harjoitus on kaaosta, se tietää kuulemma hyvää ensi-iltaa." (s.45)

Lastenkirjassa on sekä tarina että tietoa. Lukija oppii perusasiat näytelmäkerhon rakenteesta ja teatterin tekemisestä. Muun muassa draamasopimus, lämmittelyleikit, näyttelemisen harjoittelu, käsikirjoittaminen, roolihahmon luominen, puvustus, lavastus, mainostaminen, lukuharjoitus, kenraaliharjoitus, ensi-ilta ja arvostelun tekeminen tulevat tutuiksi. Kirjan kuvat ovat ilmeikkäitä, humoristisia ja värikkäitä. Niistä välittyy tekemisen meininki.

"Näytelmässä näyttelijä esittää aina jotain muuta kuin itseään." (s.35)

Shari Lapena: Viimeinen perheillallinen

Suku kokoontuu pääsiäisaterialle. Perheen pää, robotiikalla miljoonaomaisuuden tienannut Fred Merton piinaa aikuisia lapsiaan kylmillä sanoillaan ja teoillaan. Sheila Merton seuraa tapojensa mukaisesti vaitonaisena tilannetta vierestä. Pyhien jälkeen pariskunta löydetään kotoaan murhattuina.

"Ennen tätä kaikki näyttikin varmaankin täydelliseltä. Nyt vaaleilla kokolattiamattopäällysteisillä portailla kulkee verivana." (s.12)

Perheen esikoinen Catherine työskentelee ihotautilääkärinä. Hänen aviomiehensä on hammaslääkäri. He elävät tunnollista ja säätytietoista elämää. Catherine haaveilee perivänsä jonain päivänä suvun kartanon. Sisarussarjan keskimmäinen Dan on jäänyt työttömäksi isänsä myytyä yrityksen, jossa hän oli töissä. Hän ei anna vaimonsa mennä töihin oman ylpeytensä vuoksi. Suku on muutenkin sukupuolitietoinen. Naisten paikka on keittiössä. Danilla on kovat rahahuolet. Aikainen perintö ratkaisisi ongelman. Kuopus Jenna on perheen musta lammas. Hän on taiteilija ja bilehile. Hänellä on tapana tuoda joka kerta uusi kumppani perhepäivälliselle. Taideteokset myyvät huonosti ja isän antama kuukausiraha riittää välttävästi. Lisärahoitus olisi paikallaan. Perheen entinen lastenhoitaja ja nykyinen siivooja Irena Dabrowskilla lähenee eläkepäivät. Hänestä olisi mukavaa elää rauhallista ja rahahuoletonta loppuelämää.

"Catherinella, Danilla ja Jennalla on ollut erikoinen lapsuus. Täynnä rikkauksia ja kurjuutta. Rakkauttaan panttaavat isä ja äiti, jotka ovat panneet lapset kilpailemaan suosiosta keskenään." (s.70)

Pääsiäinen kului jännittävissä merkeissä. 'Viimeinen perheillallinen' oli oivallista luettavaa pyhien ajaksi. Kirja kädessä oli lupa leikkiä rikosetsivää ja päätellä syyllistä. Tunnelma oli tiheä. Mertonin perheen dynamiikka oli intensiivinen. Jokainen oli toistaan vastaan. Kehenkään ei voinut luottaa. Kirjan edetessä Mertonin perheenjäsenistä paljastui toinen toistaan epämiellyttävämpiä salaisuuksia. Kirjan loppu kouraisi vatsanpohjasta.

"Mitä jos tekijä olikin joku heistä?" (s.85)