Anna Elina Isoaro & Mira Mallius: Kaksi tätiä nimeltä Veera

Esteri ja Viljami viettävät yhden yön Raita-Veeran luona ja toisen yön Pallo-Veeran luona, sillä äiti ja isä tarvitsevat omaa aikaa ja hermolomaa. Lapset pakkaavat leluja mukaan, sillä niitä ei tätien luota löydy, sillä tädit ovat lapsettomia. Tädeillä on omat tärkeät asiansa, mitä he tekevät elämässään.

"Kaikki aikuiset eivät halua tulla äideiksi tai isiksi, Raita-Veera sanoi."

Lapset oppivat, kuinka lasten saaminen on joko oma valinta tai täyttymätön toive. He näkevät eri tapoja asua ja elää. Tädit tykkäävät lapsettomuudestaan huolimatta ja omalla ainutlaatuisella tavallaan tädin roolistaan.

"Miten mukavaa, että kaikilla meillä on oma paikka tässä maisemassa, Viljami pohdiskeli."

Kirjan tarina on lempeän opettavainen. Siitä välittyy rakkaus ja yhteisöllisyys. Tarina herättää pienessä lukijassa tai kuuntelijassa varmasti ajatuksia. Kirjan kuvitus on värikästä ja hauskaa.

Freida McFadden: Kotiapulainen

Millie muuttaa Winchestereiden luokse asuttuaan ehdonalaisvalvojaltaan salassa omassa autossaan. Hän työskentelee kotiapulaisena noudattaen perheen äiti Ninan ja tytär Cecen oikkuja. Perheen isä Andrew on puolestaan sydämellinen ja ymmärtäväinen. Millie kapuaa joka päivä rankan työpäivän jälkeen pieneen ullakkohuoneeseensa, jossa hän saa olla täysin rauhassa. Ikkunasta levittäytyy maisema takapihalle, minijääkaapissa on vesipulloja ja oven saa lukittua ulkoapäin.

"Tässä huoneessa on jotain, joka on versonut vatsanpohjaani pienen pelon siemenen." (s.14)

Kirjassa pelataan kliseillä ja kehollisuudella. Nina on miehelleen nalkuttava hienostorouva, joka on päästänyt itsensä niin sanotusti repsahtamaan. Hänen ystävänsä juoruilevat hänestä selän takana. Ninan hemmoteltu tytär Cece on epäkäytännöllisiin pitsimekkoihin puettu lapsi, joka näyttää suoraan kauhuelokuvasta revityltä. Ninan lempeä aviomies Andrew on tyrmäävän komea ja satumaisen rikas. Pisteenä iin päälle puutarhassa työskentelee huonosti kieltä osaava ulkomaalainen könsikäs Enzo, jonka ruumiillisella työllä kuritettuja lihaksia rikkaat rouvat tirkistelevät kilpaa.

"Mies katselee minua yhä. Hänen ilmeessään on jotain, mikä saa selkäpiini värisemään. Sitten hän pudistaa päätään melkein huomaamatta. Aivan kuin yrittäisi varoittaa minua." (s.17)

Kirjan tunteita herättävä tarina vangitsee mukaansa. Meno on alkupohjustuksen jälkeen ehkä vähän liiankin kieroutunutta ja vastenmielistä. Varsinkin ihan lopussa. Jokaisen pahan ihmisen takana on joku vieläkin pahempi ihminen.

"Raapimisjäljiltä. Kuin joku olisi raapinut ovea. Ja yrittänyt päästä ulos." (s.32)

TJ Klune: Kuiskailevan oven alla

Viikatehenkilö hakee Wallace Pricen hänen omista hautajaisistaan Hugon teetuvalle. Hugo auttaa lautturina kuolleita kulkemaan eteenpäin. Wallace Price on yhdenlainen Scrooge, joka ei ymmärrä ihmisten merkitystä ennen kuin henget opettavat sen hänelle. Hän on välinpitämätön ja tunteeton. Hän on elänyt elämäänsä vain työtä varten. 

"Totta, hänellä ei ollut ystäviä. Ei perhettä. Hänellä ei ollut kumppania, ei ketään, joka olisi surrut häntä, kun hän makasi kalliissa arkussa naurettavan kirkon alttarilla, mutta sen ei pitäisi olla hyvin eletyn elämän ainoa mittari." (s.138-139)

Kirjassa on lämminhenkinen, humoristinen ja yhteisöllinen tunnelma. Se käsittelee kuolemaa lempeällä tavalla elämän kautta. Kirjassa todetaan, että ihmiset tekevät kuolemaa syntymästä alkaen, joten mitä järkeä missään on, ja vastataan, että 'se on sinun elämäsi'.

"'Huoliryppyjä silmien ympärillä, mutta ei yhtään juonteita suun ympärillä. Et tainnut nauraa paljonkaan -'" (s.157)

Hugon teetupa on turvallinen ja maaginen paikka. Siellä vierailee mielenkiintoisia ja moninaisia henkilöitä, joista jokainen on elänyt omannäköisensä elämän, josta on hankala luopua. He tuntevat vihaa, surua ja epäoikeudenmukaisuutta. Kuoleman lopullisuus pelottaa ennen sen hyväksyntää. Suosittelen kirjaa nautittavaksi teekupillisen kera.

Kuparikettu & Heikki Saure: Noitakirja

Kuparikettu ja Heikki Saure kertovat kirjassa oman henkilökohtaisen näkemyksensä noituuden historiasta ja nykytilasta. Heidän tavoitteenaan on ollut kirjan avulla palauttaa noitavainojen uhrien kunnia. Kaikki alkaa noituuden määrittelyllä. Noita on alkujaan Sauren mukaan tarkoittanut tietäjää ja parantajaa. Hän on ollut ryhmänsä kulttuuriperinteen ylläpitäjä. Sauren käsittelyssä ovat muun muassa noin 7000-3000 vuotta vanhat kalliomaalaukset, loveen lankeaminen, haltioissaan oleminen, loitsuperinne, yrtit, parantaminen, noituminen, voimien mittelö ja lääkäri ja Kalevalan kokoaja Lönnrot.

"Sanat eivät vain tarkoita jotain, vaan ne ovat maagisesti yhteydessä toisiinsa. Loitsuissa on voimaa, jota on kutsuttu väeksi." (s.132)

Kirja kritisoi kristinuskoa kansanperinteen tuhoamisesta ja demonisoimisesta. Siinä todetaan, että noitavainot ja kansanperinteen pyhien muuttaminen pahaksi toimivat kristinuskon väkivaltaisen käännytystyön ja vakiinnuttamisen välineenä. Kristinusko asetti omat juhlansa ja omat kirkkonsa niille paikoille, missä ennen oli ollut jotain muuta. Julkiset teloitukset toimivat kansanvalistuksena, ja teloitettujen noitien omaisuus siirtyi kätevästi viranomaisille. Kirja saa pohtimaan, mitä tarinoita Suomen alueella aikoinaan kerrottiin ja mitä juhlia juhlittiin. Kirjan mukaan nykyään kuka vain voi uskoa mihin vain ja oman uskomuksensa piiriin voi ottaa haluamiaan vaikutteita eri kulttuureista. "Ei ole kirkkoa eikä komiteaa, joka määräisi, mihin ja miten pitää uskoa, miten sitä pitäisi harjoittaa ja millaisia rituaaleja saa tehdä ja millaisia ei." (s.241) Mutta silti vieläkin "monet ovat joutuneet kätkemään oman noituutensa ennakkoluulojen, halveksunnan ja uhkailujen takia." (s.9)

"Äärikristittyjen vihapuhe on silti ikävä ja laaja ilmiö. Se on henkistä väkivaltaa, joka loukkaa ja satuttaa eri tavoin tuntevia, uskovia ja ajattelevia." (s.124)

Nykynoituus pohjaa historiaan, mutta suuntaa tulevaisuuteen. Kirjassa todetaan, että ilmastonmuutos on saanut ihmiset kiinnostumaan luonnosta, luonnonuskonnoista, luonnonfilosofiasta, kestävästä kehityksestä, ekologisesta elämäntavasta, eläinten oikeuksista ja luonnon pyhistä paikoista. Kenties ihmisillä on tarve katsoa sisimpään ja löytää elämälle merkitys sukupolvien jatkumosta, kadonneesta kulttuuriperinnöstä ja alkujuurista. Noituuden ja/tai meedion avulla voidaan myös auttaa ja ohjata muita ihmisiä. Ennen uskottiin tonttuihin ja haltijoihin, kun taas nyt henkioppaisiin ja voimaeläimiin. Aiemmin oli transsi, nyt meditaatio, unien näkeminen, manifestointi ja mielikuvamatkat. Lukija saa ohjeita, kuinka tulla noidaksi ja millaiseksi noidaksi voi suuntautua. Noituuden kliseet luuta, taikasauva, loitsut, noidanhattu, pata ja kissa saavat kirjassa myös oman osansa.

"- esineitä olen kyllä ripotellut sinne tänne, niin kotiini kuin työpaikallenikin." (s.228)

Kirjan teksti on mielestäni subjektiivista ja enemmän mielipiteisiin kuin faktoihin pohjautuvaa. Kirjaa on goodreadsin arvioissa kritisoitu naiseuden määritelmästä, kritiikin puutteesta ja kulttuuriseen omimiseen kannustamisesta. En henkilökohtaisesti pidä kirjan tavoitteesta palauttaa noitavainojen uhrien kunnia, etenkin kun tutkimusten mukaan jokainen uhri ei kokenut itseään noidaksi. 

-

Olen tänä vuonna tutustunut niin sanottuihin uususkontoihin ja uuspakanallisuuteen, sillä olen kohdannut elämäni eri osa-alueilla uushengellisiä ihmisiä. Mielestäni on yleissivistävää ymmärtää, mihin kanssaihmiset uskovat. Olen lukenut tietokirjoja astrologiasta, tarot-korteista, kansanuskosta, kansantarinoista, noitavainoista, eläinsaduista, kummituksista, esoteriasta ja okkultismista, yliluonnollisista kokemuksista, salaliittoteoreetikoista, spiritismistä ja magiasta. Olen kaiken lukemani jälkeen vähän taas viisaampi, mutta edelleen vahvasti sitä mieltä, että oma uskonto tai elämänkatsomus on jokaisen ihmisen oma asia, joka liittyy ihmisen henkilökohtaiseen elämään vapaa-ajalla (kts mm. Astrologiaa epäilijöille). Työpaikka pitää olla vain työtä varten. Ihminen on palkattu tekemään tietty työ. Hän on silloin työroolissa. Häntä ei ole palkattu levittämään omaa elämänkatsomustaan. Työpaikalla työskentelevillä täytyy olla työrauha. Sen täytyy olla paikka, jossa ei tarvitse kokea hengellistä propagandaa. Työpaikalla on tarkoitus keskustella työhön liittyvistä asioista ammatillisesti. Asiakkaita tulee palvella ja ohjata työnantajan ohjeita noudattaen. Taukotilan tulee olla taukoa varten, ei hengellisen mielipidevaikuttamisen paikka. Mielestäni yrittäjäksi ryhtyminen on oivallinen valinta ihmiseltä, joka kokee hengellisyyden määrittelevän jokaista elämän osa-aluettaan ja vaikuttavan kanssaihmisten kanssa kommunikointiin. Jatkan varmasti tutkimuksiani aiheen parissa vielä tulevana vuonna.

Roald Dahl: Nahka ja muita novelleja

Roald Dahl on kirjoittanut kymmenen kammottavaa ja mustan huumorin sävyttämää novellia. Ne herättävät tunteita ärsytyksestä vahingoniloon ja yllättyneisyydestä inhotukseen. Novellit eivät niinkään ole pelottavia, vaikka saattavatkin aiheuttaa puistatuksia ja hampaiden kiristelyä. Novelleissa vallitsee vanhan maailman tuntu. Herrasmiehet kulkevat säätytietoisina kartanoissa, majataloissa ja taidegallerioissa. Rouvat istuvat kuuliaisina kutimiensa äärellä. Sotilaat, ulkomaalaiset ja mieleltään sairastuneet toimivat arvaamattomasti.

"- hän päästi yhden läpitunkevan kauhun huudon -" (s.81)

Äänikone kertoo miehestä nimeltään Klausner, joka haluaisi keksiä koneen, jolla voisi kuulla ääniä, joita ihmiskorva ei luonnostaan pysty kuulemaan. Genesis ja katastrofi on tarina naisesta, joka on menettänyt kaikki lapsensa ja pelkää nyt vastasyntyneen hengen puolesta. Sotilas kertoo miehestä, joka kuulee ääniä, näkee kasvoja ja muistaa huonekalujen olleen hetki sitten eri paikoissa. Mies etelästä sijoittuu uima-altaan reunalle. Amerikkalainen mies lyö arveluttavan vedon etelänmiehen kanssa yllättävin seurauksin. Vetoon liittyy Cadillac ja lihaveitsi.

"Huominen oli pahempi kuin tämä päivä. Huominen oli kaikista pahin, koska siitä tulisi tämä päivä - ja tämä päivä oli nyt." (s.42)

Toivomus on tarina lapsesta, joka hyppelee matolla ja leikkii vähän liiankin todellisen tuntuista leikkiä. Vuokraemäntä kertoo miehestä, joka saapuu Bathiin ja etsii yösijaa. Hänelle suositellaan Kello ja Lohikäärme nimistä majataloa, mutta eräs toinen paikka naulitsee hänen huomionsa. Ikkunasta kurkistaessa silmien eteen avautuu kodikas näky takkatulen edessä nukkuvasta koirasta ja nurkassa nököttävästä papukaijasta. Sellainen paikka ei voi olla muuta kuin suloinen ja lämmin.

"Hän vilkaisi nopeasti taakseen nähdäkseen miten pitkälle oli päässyt." (s.79)

William ja Mary on tarina leskestä, joka saa kirjeen puolisoltaan. Siinä hän kertoo, mitä hänelle on tapahtunut kuoleman jälkeen. Lampaalla teurastettu kertoo raskaana olevasta naisesta, joka odottaa miestään saapuvaksi kotiin rankan työpäivän jälkeen. Ruoka ei ole valmiina, sillä onhan nyt torstai, mutta pakastimesta löytyy toki lammasta. Tie taivaaseen on tarina rouva Fosterista, jonka aviomies saattaa vitkuttelullaan tahallaan hysteeriseen tilaan. Rouva pelkää myöhästyvänsä lentokoneesta. Muutenkin aviomies suhtautuu rouvalle tärkeisiin asioihin halveksivasti. Nahka kertoo miehestä, jonka selkään taiteilija tatuoi maalauksen.

"Sen jälkeen ei ollut mitään keinoa palata, ei mitään tapaa protestoida tai selittää. Minä olisin tuomittu -" (s.123)

Yllättäin nimikkonovelli Nahka ei mielestäni yltänyt parhaimmistoon. Sinne kiipesivät Toivomus, William ja Mary ja Tie taivaaseen. Ehkä myös Vuokraemäntä. Toivomus muistuttaa minua 1990-luvun nuortensarjasta Pelottaako. Siinä lapsille tapahtuu kaikkea kammottavaa. Kahdessa muussa novellissa - pieni juonipaljastus - paha saa niin sanotusti palkkansa. Vuokraemäntä on vain yksinkertaisesti karmiva. Suosittelen novellikokoelmaa luettavaksi syksyn pimeinä iltoina.

Maijastina Kahlos: Taikakirja

Magia on kulkeutunut nykyaikaan antiikin Kreikasta ja Roomasta. Maijastina Kahlos keskittyy kirjassaan tarkastelemaan vuosisatoja 400 eaa. - 600 jaa. Huomio kohdistuu ihmisten ajatteluun ja toimintaan. Ihmiset ratkoivat arkielämän haasteita käsillä olevan tiedon, rituaalien ja uskomusten avulla. He tukeutuivat ammattilaisten kuten parantajien, ennustajien ja manaajien apuun. Maijastina Kahlos on saanut inspiraatiota J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjasarjasta ja valikoinut kerrontatavaksi ja otsikoiksi Tylypahkan oppiaineet. Kirjassa antiikki kohtaa nykyajan.

"Aikalaiset yrittivät kuitenkin parhaansa mukaan, usein epätoivoisesti ja suorastaan traagisesti, selviytyä vaarallisessa maailmassa. - Magia kertoo ihmisten yrityksestä kontrolloida elämää, joka ei ole kontrolloitavissa." (s.12)

Maijastina Kahlos määrittelee magian 'tavaksi puhua asioista ja ilmiöistä, tässä tapauksessa uskomuksista ja rituaaleista, joilla uskotaan olevan poikkeuksellisia ja voimallisia vaikutuksia ja jotka usein ovat jollakin tavalla vallitsevien normien vastaisia'. Magiaa on ollut erityisesti valtakulttuurin ulkopuolinen uskonnollinen toiminta.

"Magia oli antiikin ihmisten kriisinhallintaa." (s.36)

Maijastina Kahlos esittelee kirjassaan magiaan liittyviä asioita kuten loitsuja, henkiin ja jumaliin uskomista, taikajuomia, yrttejä, ennustamista, numerologiaa, olentoja ja kuuluisia maageja. Loitsuilla uskottiin olevan voimia vaikuttaa tapahtumien kulkuun yliluonnollisesti. Niillä muun muassa ohjailtiin luonnonvoimia, parannettiin sairauksia ja sidottiin rakkauden kohde itseen. Loitsuissa saattoi olla apuna esineitä kuten omena, hyrrä ja värttinä. Kirouksilla vahingoitettiin toista etenkin kilpailutilanteissa tai varkauden uhriksi joutuessa. Ihmiset suojautuivat tällaiselta kateudelta, juoruilta ja pahalta silmältä vastaloitsujen, amulettien ja helistimien avulla. Myös henkiä saattoi hankkia apulaiseksi. Sanoissa oli voimaa. Sanotaanhan nykyäänkin lapsille, ettei saa käyttää voimasanoja tai kirosanoja. Sanaan suhtautuminen lisää sen voimaa. Myös esineet ja symbolit olivat voimallisia kuten Raamattu ja risti. Jonkin nimeen saattoi vannoa. Henkien nimillä oli voimaa.

"Taikasana abracadabra tavataan ensimmäisen kerran Quintus Serenuksen hoito-ohjeista malariakuumetta vastaan 100-luvun lopulta." (s.90)

Taikajuomiin sekoitettiin vaikka ja mitä ainesosia. Rasioihin talletettiin pyhäinjäännöksiä. Alkemia ('modernin kemian haparoiva esimuoto' s.113) yritti muuttaa aineen toiseksi. Yrttejä kerättiin loitsuja lausuen ja rituaaleja noudattaen lääkintäaineiksi tai myrkyiksi. Selittämättömiä tapahtumia kuten imeväiskuolleisuutta selitettiin pahojen olentojen kautta. Maailmassa seikkaili muutenkin kaikenlaisia olentoja kuten Feeniks-lintu, lohikäärmeet, kykloopit, sfinksit, griipit eli aarnikotkat, yksisarviset ja kentaurit. Maagit saattoivat muuttaa muotoaan eläimeksi kuten sudeksi tai muuttua näkymättömäksi. Maagisten eläinten avulla tai muuttumalla itse linnuksi saattoi lentää. Jotkut saattoivat myös ilmestyä yhdestä paikasta toiseen. Historiallisia maageja olivat muun muassa Jeesus Nasaretilainen, Simon Samarialainen ja Apollonios Tyanalainen. Eksoottisuus antoi magialle voimaa. Magia yhdistettiin egyptiläisiin, mesopotamialaisiin, persialaisiin, kaldealaisiin, meedialaisiin, syyrialaisiin ja juutalaisiin.

"Oliko tässä myös maailman vanhin tekosyy, erinomainen tapa paeta vastuuta jälkikäteen? Esimerkiksi: Käyttäydyin oudosti - olin oikeastaan henkien vallassa. Itse en oikeasti olisi tehnyt mitään näin typerää." (s.63)

Ihmiset ovat kautta aikain yrittäneet luoda hallittavia järjestelmiä. Mikä on sallittua ja mikä ei vaihtelee koko ajan. Roomalaiset hallitsijat tarvitsivat varmuutta siitä, että kukaan ei uhannut heidän valtaansa. He ottivat avukseen ennustamiseen erikoistuneita pappeja. Tavallinen kansa ennusti muun muassa luonnon, otsan, unien ja arvonnan kuten noppien avulla. Ihmiset tulkitsivat jumalallisia viestejä astrologian eli tähdistä ennustamisen ja nekromanteian eli kuolleiden avulla ennustamisen avulla. Todellisuutta yritettiin ymmärtää myös lukujen kautta. Tärkeitä lukuja olivat 3, 7, 9 ja 12.

"Tavalliselle ihmiselle ei ollut kovin selvää, missä kulki kelvollisen ja luvattomien rituaalien raja." (s.222)

Kirja on täynnä yksityiskohtaista ja kiinnostavaa tietoa. Se näyttää uskonnot ja uskomisen uudessa valossa. Kirja houkuttelee lisätutkimuksiin aiheen parissa. Voisin suositella kirjaa Harry Potter-kirjasarjan faneille, joita kiinnostaa maagisen maailman todellinen historia.

Marjo Kaartinen: Spiritistinen istunto

Spiritismi on lähtenyt liikkeelle Yhdysvalloista 1800-luvun lopulla. Marjo Kaartinen kirjoittaa spiritismistä ja Suomessa esiintyneistä spiritisteistä kiinnostavaan ja vanhahtavaan tapaan. Lukija saa eteensä näkymän maailmasta, jossa tiede ja teollisuus ovat ottaneet harppauksen ja jossa herää puhelimen ja valokuvauksen keksimisen jälkeen toivo yhteyden saamiseen myös tuonpuoleiseen. Ihmisten katseet kääntyivät sisimpään ja menneeseen. Heidät valtasi tuska, melankolia ja etsinnän kiihko. 

Marjo Kaartinen esittelee kirjassaan spiritisti Madame d'Espérancen, alkujaan rouva Reed, joka saapui Suomeen vuonna 1893. Madame piti mystisiä istuntoja yksityishenkilöiden kanssa tavoitteenaan tienaamisen sijasta ihmisten auttaminen. Spiritismi toi osallistujille lohtua ja lievitti kuoleman pelkoa. Madamen erikoisalaa olivat muun muassa esineiden liikkuminen, valoilmiöt, ihmisen levitaatio, henkien materialisaatio ja pimeässä ihmisten kasvojen piirtäminen. Istunnot tapahtuivat pimeässä. Madame jäi kiinni naamioiden ja naamiaisasujen käytöstä, kun hänestä otettiin valokuva kesken istunnon.

Marjo Kaartinen esittelee kirjassaan myös antispiritistin nimeltään Faustinus, joka saapui Suomeen vuonna 1897. Hän esiintyi avoimesti taikurina (illusionisti, loihtutaiteilija) ja pyrki todentamaan, että spiritistiset ilmiöt ovat yliluonnollisen sijasta luonnollisia. Hän oli suosittu, sillä hän ei huijannut ihmisiä. Faustinuksen erikoisalaa olivat muun muassa ajatustenluku, vatsasta puhuminen, sorminäppäryys ja selvänäköisyys. Hänen kohdallaan mainitaan myös tulevaisuuden psykologiset kokeet ja psyykkinen tutkimus.

Kirjassa kuvataan, kuinka Suomessa oli 1800-luvun lopulla korkeatasoista estradiviihdettä. Lehdissä oli arvosteluja ja toki siellä käytiin myös taikureiden kiistoja. Teksteissä näkyi ajan kuva. Naisissa hysteria oli sairaus, mutta taiteilijamiehissä hyvä ominaisuus. Naisten oletettiin menevän katsomaan esitystä vain koska mies on hurmaava. Miehet katsoivat esitystä esiintyjän taitojen vuoksi. Naiset esiintyivät nuorempina kuin olivat, mutta miehet oikean ikäisinä. Naiset olivat ajan käsityksen mukaan hyviä medioita, sillä heihin oli helpompi vaikuttaa, sillä heillä oli hysterisiä ominaisuuksia.

Voin suositella kirjaa kaikille kulttuurihistoriasta kiinnostuneille. Kirjassa on paljon yksityiskohtaista tietoa, jossa riittää tutkimista. Samalla se tarjoaa myös viihdettä, kun voi kuvitella, millaista olisi ollut olla mukana 1800-luvun lopun istunnossa täydellisessä pimeydessä valkean rouvan lipuessa kylmänä tuulahduksena huoneen läpi.

Ella Paija: Soita minulle karusellin kelloa

Teemu, Marianne ja Elina ovat kesätöissä huvipuistossa. Työ on jokaisen nuoren unelma juhlineen ja romansseineen. Tänä kesänä huvipuistossa kuitenkin tapahtuu onnettomuuksia. Pahin niistä on pienen lapsen katoaminen.

"Sienisirkuksen vierellä lapsi ryysti jäähilejuomaa, hänen huulensa olivat kylmästä siniset." (s.64)

Kirjassa on neljä kertojaääntä, joista yksi on huvipuisto itse. Lukijalle tulee jokainen nurkka tutuksi jokaista aistia käyttäen. Hattarakojun tuoksu, kummitusjunan pimeys ja vuoristoradan natina. Asiakkaiden puheensorina, karusellin tunnussävel, kaiuttimista kajahtavat kuulutukset ja lasten itku. Kesä kestää loppujen lopuksi vain hetken. Entä jos huvipuistossa joutuisi olemaan joka päivä pääsemättä sieltä pois? Miltä tuntuisi olla jatkuvasti hetken huvina ilman todellista rakkautta?

"Olen soittanut karusellin kellolla parhaat sarjani, mutta hän ei välitä." (s.163)

Huvipuistossa vallitsee todellinen Karmiva Karnevaali. Laitteet liikkuvat itsekseen, sähköjohdot sinkoilevat kipinöitä ja musiikki soi suljetusta soittimesta. Tarina lapsen katoamisesta on jokaisen vanhemman pahin painajainen. Taaperon kohtalon arvuuttelu vie järjen. Kirjan lukemisen jälkeen kukaan ei katso huvipuistoja enää samalla tavalla kuin ennen.

"Lapset kiertävät täällä kehää niin kuin vuodet, vuodenajat." (s.100)

Kaisa Häkkinen; Tanja Vaittinen: Agricolan aika

Mikael Agricola (1500-luku) oli Suomen kirjakielen isä ja uskonpuhdistaja. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1531. Hän opiskeli pyhien kirjojen kääntämistä Wittenbergin yliopistossa vuosina 1536-1539 ja aloitti julkaisutoiminnan suomeksi, muun muassa rukouskirja ja Uusi testamentti. Näin syntyi suomen yleiskirjakieli ja suomalaisen kirjallisuuden perusta. Teksti oli käännöskieltä, joka noudatti vieraan kielen rakenteita ja joka oli käännetty sanasta sanaan. Se sisälsi lainasanoja, jos vastaavaa sanaa ei ollut ennestään suomen kielessä, kuten evankeliumi, kanttori ja testamentti. Mikael Agricola nimitettiin Turun ordinariukseksi (eli piispaksi) vuonna 1554. Hän kuoli paluumatkalla Moskovasta, missä hän toimi rauhanvaltuuskunnassa talvella 1556-1557. Hautapaikka ei ole tiedossa.

"Agricola nähdään nykypäivänä kansallisena merkkimiehenä Elias Lönnrotin, Johan Ludvig Runebergin ja Johan Vilhelm Snellmanin rinnalla pitkälti siitä syystä, että 1800-luku ja kansallinen herääminen tarvitsivat hahmoja, joiden työlle voitiin antaa kansallinen merkitys. Agricolan perintö oli unohtua ennen 1800-lukua." (s.8)

Suomen kansaa hallittiin ruotsin kielellä vuodesta 1323 (Pähkinäsaaren rauha) vuoteen 1809. Suomenkielistä kirjallista perinnettä ei ollut ollenkaan, mikä on vakava puute, sillä oman kielen tehtävä on tukea ja säilyttää omaa kulttuuria. Suomen kieli nousi tasa-arvoiseksi ruotsin kielen kanssa vuonna 1863.

"Agricolan kielestä tuli malli ja perusta kaikelle myöhemmälle kirjallisuudelle." (s.102)

Agricolan Rukouskirja oli niin sanotusti pienoistietokirja, sillä se sisälsi kalenterin ja tietoja muun muassa tähtien tutkimisesta ja ennustamisesta, psykologiasta, historiasta, teologiasta ja ohjeita terveyden ja sairauksien hoitoon. Agricolan ajan lääketiede on nykyihmiselle hämmentävää luettavaa. 1500-luvun ihmiset uskoivat maakeskeisyyteen, astrologiaan ja humoraalioppiin, johon kuuluvat neljä perusnestettä (veri, lima, keltainen sappi ja musta sappi), mutta myös pahoihin henkiin, mystiikkaan ja magiaan.

"Sini Heininen on uudessa Agricola-elämäkerrassaan tähdentänyt, ettei Agricola ollut mikään suomalaisuusmies - - uskonpuhdistus nyt edellytti pyhän kirjallisuuden kääntämistä kansankielelle -" (s.20)

Kirja esittelee Mikael Agricolaa ja 1500-lukua tutkijoiden kirjoitusten kautta. Ne käsittelevät lääketiedettä, kasvitiedettä, uskontotiedettä, arkeologiaa, kielitiedettä, historiaa, kirjallisuudentutkimusta, Viipuria ja Turkua. Agricola on loppujen lopuksi esiintynyt vähän kaunokirjallisuudessa, mutta joka kerta hänen hahmonsa on ollut tarinan ilmestymisajan näköinen. Kirja on erittäin kiinnostava ja syvälle aiheeseen menevä. Sitä voi suositella kaikille, jotka ovat kiinnostuneita suomen kirjakielen synnystä.

Kristina Ohlsson: Muumiomysteeri

Herbert ja hänen ystävänsä Sally seikkailevat tällä kertaa muumioiden ympäröiminä. Eldsalassa leviää faaraokauhu. Kaikki muumioita katsoneet ovat vajonneet koomaan. Herbert ja Sally juoksevat hirviöitä karkuun. Herbert yrittää soittaa Alexanderin apuun. Hän on ollut ratkaiseva tekijä myös zombien ja ihmissusien karkottamisessa.

"Hän ei halunnut tuntea oloaan koko ajan yksinäiseksi. Eniten hän kaipasi kuitenkin sitä, ettei hänen tarvitsisi olla jatkuvasti peloissaan." (s.55)

Viimeinen kirjasarjan osa Herbertin ja Sallyn seikkailuja on täynnä jännitystä. Varhaisnuorille suunnattu kirja on sopivan pelottava ja sisältää myös arkielämän huolenaiheita. Herbertin isoisä on sairaalassa, joten poika on hermostunut, palaako hän koskaan enää kotiin. Mitä ihmisruumiille tapahtuu, kun se kuolee? Mitä sille tehdään ja mihin se laitetaan? Voiko ruumis herätä eloon?

"Kuopan pohjalla oli kaksi arkkua. Kaksi avointa arkkua. Hän tuijotti arkkuja pitkään. Sitten hän pinkaisi juoksuun." (s.47)

Mielestäni tarina on kirjasarjan kiinnostavin ja kammottavin. Muumiot ja niiden edellä kulkevat hämähäkit ovat pelottavia. Herbert on kasvanut ja kehittynyt persoonana. Tapahtumapaikat ovat perinteisiä, mutta kiehtovia: hautaholvi, hautausmaa ja metsä. Kirjoissa on hassu tapa vakuuttaa lukijalle, että tällaista tapahtuu vain Eldsalassa, joka on erityinen paikka, ja että kolmannen kerran jälkeen sielläkään ei enää tapahdu mitään vastaavaa. Kirjoja voi siis lukea turvallisin mielin.

Liz Braswell: Ylös maailmaan

Pieni Merenneito Ariel on nyt Aaltojen kuningatar. Hänestä on kasvanut nainen, jolla on mielipiteitä, tavoitteita ja suunnitelmia. Viisi vuotta on kulunut siitä, kun merinoita Ursula vei hänen äänensä, muutti Tritonin polyypiksi ja nousi Tirulian valtaistuimelle lumottu prinssi Erik vierellään. Kyllä Ariel yritti päästä maihin ja taistella vastaan, mutta vartiointijoukot olivat hänelle liikaa. Elämä Atlantiksessa kulkee samaa tylsän poliittista rataa, kunnes eräs lapsenlapsen lokki lähettää Arielille viestin.

"- sinussa on jotain samaa kuin vanhoissa jumalissa. Kuolevaiseen rakastuminen ja ikuisen, paratiisimaisen maailman hylkääminen on suorastaan tarunhohtoista." (s.301)

Disneyn kirjasarjassa tutustutaan tällä kertaa pienen merenneidon vaihtoehtoiseen ja jokseenkin hidastempoiseen tarinaan, jonka avulla lukija pääsee ennen kaikkea tunnelmoimaan tutuissa ympäristöissä. Kirjoja lukeakseen on katsottava ensin Disneyn elokuvat. Kirjan tarina pyrkii valistamaan luonnonsuojelun ja etenkin merten suojelun tärkeydestä. Se neuvoo muun muassa lajittelemaan jätteitä. Toinen kantava teema on politiikka ja sotiminen. Kostaminen ei tuo lohtua tai tyydytystä, vaan pohjattoman tunteen, johon haluaa koko ajan ammentaa lisää. Kansojen ominaispiirteinä ovatkin ahneus ja omahyväisyys sen sijaan, että kaikki ottaisivat toisistaan oppia ja kunnioittaisivat yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia.

"Pelit kestävät pitkään ja vaativat monta siirtoa ennen kuin jompikumpi voittaa." (s.181)

Ariel on Neptunuksen lapsia, puoliksi jumala. Hän on ylpeä syntyperästään. Ariel vaalii itsepäistä ja itsetietoista luonnettaan. Erik on saanut hullun prinssin leiman ja toteuttaa sitä hieman liikaa siinäkin vaiheessa, kun hänen ei enää tarvitsisi. Hän on todellakin ottanut oman tarinansa haltuunsa. Arielia häiritsee se, että Erik on ollut vain hänen äänensä vietävissä. Merenneito pohtiikin, mihin hän haluaa ääntään käyttää. Maailmassa riittää turhaa puhetta, viihdyttäjiä ja manipuloijia. Miltä Arielin äänen tulevaisuus näyttää?

"'Olen merenneito', Ariel muistutti. 'Vuosituhansien aikana ihmiset ovat rakastuneet meihin yhdellä vilkaisulla, heti paikalla ja ikuisiksi ajoiksi pelkästään kuullessaan meidän laulavan." (s.205)

"Kukaan ei ole milloinkaan kyennyt estämään sinua tekemästä mitä haluat." (s.53)

Nura Farah: Lumimaa

Maahanmuuttajana oleminen on alituista tasapainoilua kahden kulttuurin välissä. Kirjan tarinat kertovat ihmisistä, jotka yrittävät sopeutua parhaaksi katsomallaan tavalla vallitsevaan tilanteeseensa. Muualta tulleena joutuu olemaan alituisen tarkkailun kohteena. Koskaan ei saa vain olla.

Tanssiva perhonen kertoo tytöstä, joka osallistuu tanssiaisiin, mikä on kotona opitun vastaista. Hän kokee tekevänsä syntiä pukeutuessaan mekkoon ilman huivia, laittaessaan huulikiiltoa ja tanssiessaan miehen kanssa. Tyttö on jakautunut kahteen eri persoonaan. Toinen myötäilee perhettä ja toinen kapinoi. Vanhempien kotimaa Somalia esiintyy puheissa sekä haaveilun kohteena että pelotteena. Miltä tuntuisi muuttaa yksin asumaan ja hypätä mukaan lumimaan elämään?

Niin ne vuodet vierivät ohi on tarina tytöstä, joka on koko elämänsä joutunut pettymään miehiin. Nyt hän on jo liian vanha löytääkseen ketään. Näkymätön vieraassa maassa kertoo miehestä, jonka pakomatka päättyi Italian kaduille. Teikäläiset kertoo lumimaassa syntyneestä pojasta, joka haluaa vain olla kuten muutkin nuoret, mutta kohtaa ristiriitaisia odotuksia ja mielipiteitä sekä kotona vanhemmiltaan että koulussa opettajiltaan. Onko pakko kirjoittaa esitelmä 'omasta kulttuurista', jos jääkiekko kiinnostaa enemmän?

Kirjailija on tarina naisesta, joka joutuu keskustelemaan aiheista, jotka eivät oikeastaan liity hänen kirjaansa mitenkään. Toimittajat ovat ennakkoluuloisia ja kiinnostuneita vain tietyistä puheenaiheista. Nainen tuntee jatkuvaa kiitollisuuden velkaa. Hän joutuu tasapainoilemaan, jotta antaisi itsestään hyvän kuvan. Kun yksi yhteisön jäsen kirjoittaa yhteisöä koskevan tarinan niin suuri yleisö kuvittelee että kaikki yhteisön jäsenet ajattelevat samalla tavalla kuin kirjassa kerrotaan.

Kun missään ei ole rauhassa kertoo naisesta, joka haluaa mennä tuttaviensa kanssa juhlimaan, mutta erottuu ainoana joukosta. Äiti soittelee perään, kaupungilla kulkevaa veljeä saa varoa ja tuttavien alituiset kysymykset ja kommentit ärsyttävät. Tämä ei ole Mogadishu on tarina tytöstä, jota kiusataan koulussa, jossa sekä oppilaat että opettajat suhtautuvat häneen rasistisesti. Syntinen nainen kertoo naisesta, joka on töissä kaupassa, missä hän pukeutuu kauppiaan toivomalla tavalla ja myy alkoholia ja sikaa. Hylätty on tarina naisesta, jonka turvapaikan haku kestää vuosia. Hän kaipaa kotimaahan jääneitä lapsiaan. Hän ei osaa suomea ja tulkki ei tulkkaa hänen sanojaan oikein.

Leivänpala kertoo naisesta, joka päätyy ihmiskaupan uhriksi. Luojansa luo hän palasi on tarina miehestä, joka on 'huonoilla teillä'. Hän käyttää alkoholia ja tapaa naisen, joka on irrottautunut yhteisöstään eikä puhu somaliaa. Kaiken lisäksi nainen on vegaani ja vapaaehtoisesti lapseton. Vanha koulukaveri ottaa tehtäväkseen palauttaa miehen takaisin uskonyhteisön suojiin. Tulitte kotiin kertoo tytöstä, joka viedään Somaliaan oppimaan omaa kulttuuria. Muukalainen omassa kodissa on tarina naisen vaikeuksista ostaa omaa asuntoa. Värisuoja kertoo miehestä, joka työskentelee siivoojana. Ihmiset ovat kateellisia toisilleen siitä, mitä luulee heillä olevan.

Kirja on helppolukuinen. Teksti soljuu tarinasta toiseen. Hooyot yrittävät tehdä lastensa puolesta parhaansa kotimaataan kaivaten. Lapset tuntevat olonsa tukahdutetuiksi vanhanaikaisilla odotuksilla. Oma uskonto ja lumimaan kulttuuri eivät sovi yhteen. Jopa hajut ovat erilaisia. Kirjan tarinat kuvaavat maahanmuuttajat parhaansa yrittävinä ihmisinä, jotka haluaisivat vain olla rauhassa.

Risto Piekka: Elias Lönnrot Suurmies

Elias Lönnrot (1802-1884) on kansallisen heräämisen keulakuva, sillä hän on tehnyt Suomen puolesta arvokasta työtä ja kohottanut suomen kielen sivistyskieleksi. Risto Piekka kertoo kirjassaan kattavasti Elias Lönnrotin ansiot.

"Elias oli kirjoituksillaan rakentamassa sitä maailmankuvaa, josta myöhemmin tulee suomalaisuuden ja kansallishengen sekä kansallisen itsetunnon perusta." (s.127)

Kirjassa esitellään 1800-luvun Suomea. Noin 1-2 miljoonan asukkaan alue siirtyi Venäjän vallan alaisuuteen vuonna 1809. Kuudesta Ruotsin läänistä tuli autonominen suuriruhtinaskunta, jolla on valtiopäivät (säännöllisesti vuodesta 1863 alkaen), hallitus (myöhemmin senaatti), oma oikeuslaitos, omat virkamiehet, oma veronkanto-oikeus, ruotsalaiset perustuslait, muuttumaton omistusoikeus, säätyjen erivapaudet, oma luterilainen uskonto ja ruotsi virallisena kielenä. Ainoastaan ulko- ja turvallisuuspolitiikka kuuluivat Venäjälle. Lisäksi Suomen ja Venäjän välillä oli tulli- ja passiraja. Kenraalikuvernööri ja ministerivaltiosihteeri toimivat Venäjän keisarin ja Suomen välillä. Sanomalehtiä, kirjeitä ja kirjallisuutta sensuroitiin. Kansallisuusaate, romantiikka ja humanismi levisivät läntisestä Euroopasta Suomeen. Elias Lönnrot tiesi, että sivistynyt kansa tarvitsi oman eepoksen.

"- kansakunnan tai etnisen ryhmän symboliksi nostettua eeposta, jonka olemassaolon ja merkityksen katsotaan toimivan kansakunnan tai etnisen ryhmän jäseniä yhdistävänä tekijänä -" (s.110)

Elias Lönnrot oli verkostoitumisen huippuosaaja. Hän eteni päättäväisesti vaihe vaiheelta kohti toivottua lopputulosta. Elias Lönnrotin äidinkieli oli suomi. Hän opiskeli eri kieliä ja oli kielellisesti lahjakas. Hän teki väitöskirjansa yliopiston opettajan ehdotuksesta Väinämöisestä ja tutkimusmatkaili lukuisia kertoja eri alueilla lauluja, runoja, sanoja, sananlaskuja ja arvoituksia keräten. Hän keräsi talteen tietoutta ja kirjoitti suomeksi kirjoja esimerkiksi kasvistosta. Risto Piekan kirja havainnoi hyvin, kuinka kukaan ei ole koskaan yksin toimissaan. Elias Lönnrot teki yhteistyötä lukuisten eri ihmisten kanssa. Häneen vaikuttivat hänen perheensä, opettajansa, opiskelutoverinsa, kollegansa, seurojen jäsenet ja ainakin kirjojen kautta eurooppalaiset vaikuttajat. Kuuluisimmat kaverukset olivat Runeberg, Snellman ja Topelius. Elias Lönnrotia auttoivat myös runonkerääjät.

"Moiseen kykenee vain monipuolisesti lahjakas henkilö. Lisäksi tarvitaan todellista aatteen paloa ja selkeitä tavoitteita." (s.44)

Kirjassa korostetaan, että Kalevala on 'Eliaksen luomus'. 'Se on hänen kokoamansa ja toimittamansa runoelma. Runot eivät ole sellaisinaan runonlaulajien esittämissä muodoissa.' Elias Lönnrot kirjoitti runot yleiskielelle. Ei ollut olemassa yhtenäistä suomen kieltä. Elias Lönnrot pääsi kehittämään yleiskieltä lisää Helsingin yliopiston suomen kielen professorina vuosina 1854-1862. Kalevalan tarinan juoni on kirjan mukaan Elias Lönnrotin. Tutkimusten mukaan puolet runoista kerättiin rajan takaa. Kansanrunot ovat kulkeutuneet lännestä itään. Kalevalamitta on yleinen suomalaisugrilaisten kansojen keskuudessa. Elias Lönnrot siis koki, että hänen keräämänsä runot kuuluivat samaan kulttuuriin. SKS puolestaan halusi korostaa Kalevalan puhtautta ja muuttumattomuutta. Kalevalan kokoaminen katsottiin kulttuuriteoksi. Kalevala sai kansainvälistä mainetta ja tuki kielen kehitystä ja asemaa. Se innoitti taidetta ja sen mukaan on nimetty katuja, yrityksiä, kaupunginosia, puistoja ja taloja etenkin 1920-30-luvuilla.

"Tärkeintä on muistaa, että Elias teki Kalevalan Suomelle ja suomalaisille sekä se, että kansainvälisesti on tunnustettu Kalevalan olevan Suomen kansalliseepos." (s.67)

Elias Lönnrot oli kansan sivistäjä ja valistaja. Hän valmistui lääketieteen tohtoriksi vuonna 1832 ja toimi muun muassa Kajaanin kihlakunnan piirilääkärinä. Hän näki köyhyyttä, epäpuhtautta, alkoholin suurkulutusta ja taikauskoisuutta. Hän toimi ihmisten ajatusmaailmoissa luovien. Hän kirjoitti kirjoja, joiden avulla hän neuvoi kansalaisia. Ihmisistä 1880-luvulla vain 13 prosenttia oli luku- ja kirjoitustaitoisia. Lukutaito oli puolella asukkaista. Kansakouluasetus tehtiin vuonna 1866. Elias Lönnrot koki tärkeäksi oppikirjat, sanakirjat, virsikirjan uudistamisen, kirjastot, kirjallisuuden kääntämisen (minkä esti sensuuri) ja aikakauslehdet. Kalevala tuli mukaan opetussuunnitelmiin. Koulu kasvatti kansalaistuntoa ja loi suomalaista identiteettiä. Elias Lönnrot käänsi lakikirjoja, mikä edesauttoi suomen kielen tulemista myös hallinnon kieleksi. Tsaari II lupasi vuonna 1863, että suomen kielestä tulee tasaveroinen kieli ruotsin kielen kanssa. Nykyään Suomen kielen päivää vietetään 9.4., mikä on Eliaksen nimi- ja syntymäpäivä ja Agricolan kuolinpäivä.

"- hän oli suvaitsevainen ja suhtautui myönteisesti kansanomaisiin parannuskeinoihin, koska tunsi ne kansanrunoista." (s.47)

Voisin suositella kirjan lukemista etenkin lukiolaisille äidinkielen opiskelua rikastuttamaan, sillä kirja sisältää kattavan kuvauksen suomen kielen tärkeimmistä hetkistä. Suosittelen myös Kalevalan hankkimista jokaiseen kotikirjastoon.

Agatha Christie: Hiirenloukku

Kolme sokeaa hiirtä tarinassa vastanainut Davisin pariskunta perustaa perintökartanoon Monkswell Manor täysihoitolan. Sinne saapuu lumipyryn keskeltä neljä vierasta: rouva Boyle, majuri Metcalf, herra Wren ja ulkomaalainen herra Paravicini. Ei aikaakaan kun täysihoitola on lumen saartama. Radiossa ilmoitetaan, että nainen on murhattu Lontoossa. Kolme sokeaa hiirtä juosta vilistää. Berkshiren poliisista saapuu hiihtäen ylietsivä Trotter ilmoittamaan, että poliisin saaman vihjeen mukaan murhaajan seuraava uhri on täysihoitolassa. Mutta niin on murhaajakin. Vaan tämäpä leikkasi hännät poikki.

Tarina on jännittävä. Agatha Christie taitaa suljetun paikan mysteerin. Kiehtovinta tarinassa on hyytävä lastenloru kolmesta hiirestä. Lorua on käytetty ansioituneesti tehokeinona myös kirjassa Eikä yksikään pelastunut, mikä on lempikirjani. Täytyy todeta, että loppuratkaisu ei tällä kertaa onnistunut yllättämään. Sen verran on tullut näitä kirjoja luettua.

Mittanauhamurha on lyhyt tarina murhatapauksesta, jonka neiti Marple ratkaisee kiinnittämällä huomiota niinkin pieneen asiaan kuin nuppineulaan. Täydellisen palvelijan tapaus on kerta kaikkiaan nerokas. Neiti Marple on selvillä rikoksesta ennen kuin se on edes tehty. Asettelu on kiehtova. Kaksi ikäneitoa asuvat vuokra-asunnossa. Toinen heistä makaa luulosairaana vuoteessa ja toinen vastaa pyyteettömästi sisarensa jokaiseen oikkuun. Talonmiehen tapaus kertoo tohtori Haydockista, joka antaa käsikirjoituksensa neiti Marplen luettavaksi. Tarinassa tuhlaajapoika palaa kotikyläänsä morsian mukanaan. Talonhoitaja pelottaa naista kirouksillaan. Lopulta joku kuolee. Neiti Marple tulkitsee sen murhaksi. Lopussa fiktio kohtaa faktan. Huoneisto neljännessä kerroksessa on tarina seurueesta, joka saapuu yöllä takaisin huoneistoon, mutta se onkin alakerran naapurin ja siellä on ruumis. Hercule Poirot ilmestyy yläkerran huoneistosta ratkomaan tapausta. Johnnie Waverlyn seikkailu kertoo lapsen kidnappauksesta, jonka Hercule Poirot tietysti ratkaisee Hastings seuranaan. Kaksi tusinaa mustarastasta on tarina miehestä, joka ruokailee ravintolassa joka tiistai ja torstai, mutta yhtäkkiä hän ilmestyy paikalle myös maanantaina, minkä jälkeen ei enää koskaan. Hercule Poirot tutkii murhatapausta ja on erityisen kiinnostunut siitä, mitä mies on syönyt. Lemmen salapoliisit kertoo tapauksesta, jossa mies löydetään murhattuna. Paikalla olijat ovat hanakoita tunnustamaan syyllisyytensä suojellakseen toisiaan, mutta kuka on oikea syyllinen.

Nokkelasti kirjoitettuja tarinoita, jotka lukee nopeasti, kun haluaa kiihkeästi tietää murhaajan henkilöllisyyden. Onko syyllinen rakastajatar? Tuomari? Keittäjä? Vai tietenkin hovimestari? Agatha Christien kirjoittamat tarinat ovat ihanaa todellisuuspakoa vanhahtavaan brittiläiseen maailmaan, jossa murhatapauksista keskustellaan tunnekuohun vallassa pitsiliinoja leyhytellen.

Mirjami Siren: Kaupunki ilman koteja

Kipinä ja Vanamo ovat pakomatkalla isänsä Jalavan kanssa. Airepolis on totalitaristinen valtio, joka pakottaa kansalaisensa vaihtamaan joka päivä asumusta, tuottamaan innovaatioita luovuuskuutioissa ja panostamaan luovuuteen valtion hyväksi. Ihmiset vastaanottavat salassa leveästi elävältä valtion johdolta disinformaatiota, mikä ohjailee heidän toimintaansa ja pyrkii vaikuttamaan heidän mielipiteisiinsä.

Juonivetoinen tarina alkaa heti toiminnalla ja keskittyy kuvaamaan jännittävää vastarintaliikettä. Aikuisten kokemat haasteet saavat yllättävän paljon tilaa. Jalavan sisko kärsii alkoholismista, ystävä kiellosta harjoittaa uskontoa ja naisystävä epävakaista oloista synnyttää lasta. Kukaan ei saa ottaa yhteyttä ulkomaailmaan. Kipinän ahtaan paikan pelon kuvaus on koskettava. Hän on muutenkin sympaattinen henkilö, joka huolehtii kanssaihmisistään. Tarinan tunnelma on uhkaava. Solmu perheen ympärillä kiristyy kiristymistään. Valitettavasti tarina on omaan makuuni liian toisteinen.

Olen aikoinaan lukenut kaikki mahdolliset dystopiat, joten kirja on siinä mielessä mukava paluu tuttuun maailmaan.

Kristina Ohlsson: Ihmissuden salaisuus

12-vuotias Herbert seikkailee tällä kertaa ihmissusien seurassa. Eldsalassa mystiset metsäpalot riehuvat, linnut häviävät ja jokin otus ulvoo. Pikkukaupunki on erityinen paikka, jossa tapahtuu kummallisia asioita.

Tarina on edelleen sopivan jännittävä nuorille lukijoille. Ihmissusi mysteerin selvittämisen lisäksi Herbert on edelleen huolissaan isoisästään, jonka vointi on huononemaan päin. Herbertin isoveli Fabian on toki tukena ja turvana, mutta mitä sitten tapahtuu, jos veli muuttaa pois Eldsalasta.

Olisin kaivannut ihmissusiin perinteisempää otetta. Järvessä asuvat vesisudet tuntuvat todella kaukaa haetuilta. Toivottavasti Kristina Ohlssonin nuorten kauhukirjat toimivat paremmin varsinaiselle kohderyhmälle.

Mikki Lish & Kelly Ngai: Taikuuden talo

Hedy ja Spencer viettävät joulua isoisänsä luona, sillä heidän vanhempansa ovat työmatkalla. Taikurina toimineen isoisän talo on täynnä jännittäviä esineitä, joihin ei ole lupa koskea. Isoisä on yksineläjä, sillä hänen vaimonsa katosi pieleen menneen taikatempun vuoksi. Hedy ja Spencer saavat jännitystä elämäänsä, kun isoäiti alkaa lähettää heille viestejä. Ikkunan huuruun ilmestyy kirjaimia ja jääkaappimagneetit asettuvat lauseen muotoon. Isoisä ei halua muuta kuin sulkea tapahtumilta silmänsä ja elää synkässä mielialassaan.

"Hänen tuijottaessaan valokuvaa näkymätön sormi kirjoitti pölyyn sanat: ETSI MINUT." (s 30)

Lastenkirjoissa on usein tarina, jossa aikuiset ovat murheellisia ja lasten tehtävänä on pelastaa sekä itsensä että aikuiset. Lasten tehtävä ei ole kantaa aikuisten huolia eikä pelastaa maailmaa. Mielestäni olisi kiinnostavaa kuulla, mikä ajatus tarinatyypin taustalla on.

"Mehän yritetään auttaa häntä. Hän tulisi niin onnelliseksi, jos me löydettäisiin isoäitimme." (s.66)

Tarina on kaiken kaikkiaan kummallinen ja epätasapainossa. Kirjan parhaat hahmot ovat hirvenpää ja karhuntalja. Oivallinen kaksikko. Heidän toverillinen sanailunsa on huvittavaa luettavaa. Isoisän taloon mahtuu kokonainen taikamaailma. Sieltä löytyy taikaesineitä joka lähtöön vähän kuin Harry Potter kirjoista tutulla Iskunkiertokujalla, jonka liikkeet ovat erikoistuneet pimeään taikuuteen. Kirjaa voikin suositella taikamaailman ystäville.

Karen M. McManus: Neljä askelta murhaan

Brynn Callagherin opettaja murhattiin neljä vuotta sitten, mutta tekijää ei ole vieläkään saatu kiinni. Ruumiin löysi joukko koulun nuoria, joista yksi oli Brynnin ystävä Tripp. Heidän välinsä menivät poikki, kun poika levitti tytöstä juoruja. Nyt koulu on päättänyt rakennuttaa edesmenneelle opettajalle muistolehdon. Brynn ja Tripp kohtaavat joutuessaan työskentelemään yhdessä projektin parissa. Brynn päättää nuuskia vanhaa murhatapausta varsinkin, kun aloitti työharjoittelun true crime -podcastissa. Mitä opettajan murhan aikaan todella tapahtui? Tietääkö Tripp enemmän kuin on kertonut?

"'Kaksi kuukautta tämän kuvan ottamisen jälkeen William Larkin oli kuollut. Joku surmasi hänet kivellä metsässä Saint Ambrosen takana. Kolme luokkatoveriani löysi ruumiin.'" (s.15)

Nuortenkirjassa on jännitystä ja romantiikkaa. Se käsittelee murhatapauksen ohella luokkaeroja ja haastavia ystävyys- ja perhesuhteita. Tarina kerrotaan kahdesta eri näkökulmasta, sillä sekä Brynn että Tripp pääsevät ääneen. Parasta kirjassa onkin kyseiset nuoret ja heidän ajatuksensa ja kokemuksensa. Loppuratkaisua en olisi osannut arvata.

"Ohikiitävän hetken ajan on kuin olisimme jälleen kavereita ja nauraa räkättäisimme hänen keittiönpöytänsä ääressä läksyjä tehdessämme." (s.96)

Miina Supinen: Liha tottelee kuria

Silolan perheessä syödään hillovoileipää. Rahaa löytyy rakkauden kustannuksella. Esitetään olevan parempia kuin ollaan. Unohdetaan itsensä rakastaminen ja hyväksyminen sellaisena kuin on. Silolan perheessä heikkouteen suostuminen ei ole vaihtoehto.

"Kaikilla hillonsyöjillä on paha olo, jatkuva väsymys, niin kova nälkä että sattuu, vaikka on juuri vetänyt hilloa -" (s.9)

Miina Supinen on osannut kirjoittaa henkilöhahmoja, jotka ovat sekä epämiellyttäviä että sympatioita herättäviä. Silolan perheenjäsenet eivät kertakaikkiaan ole sinut itsensä kanssa. Heillä on hankalaa olla omassa kehossaan. He kaipaavat hyväksyntää taholta, jota eivät itsekään osaa määritellä. He sulkevat silmänsä, tukahduttavat tunteensa ja piilottavat tarpeensa. Heille syntyy pakkomielteitä, joilla he pyrkivät valheelliseen kontrolliin. Äiti Katriina sisustaa perheelle kulissia, isä Launo katoaa musiikkiin sekä töissä kapellimestarina että kotona soittimen ääressä - mikään maallinen tai lihallinen ei kosketa häntä, tytär Astra on syömishäiriöinen ja harrastaa rajuja petipuuhia lukuisten miesten kanssa, poika Silmu on ylipainoinen ja aloittaa kehonrakennuksen ja pikkuinen Pelagia saa tahtonsa läpi pissaamalla nelivuotiaan tarmolla housuihinsa.

"Hillonsyöjä menee ottamaan toisen hillovoileivän." (s.9)

Tragikoominen ja ronskisti kirjoitettu tarina sisältää syvällisiä pohdintoja. Onko ihmisen pakko pitää itsensä kurissa? Onko se ainoa keino saada kanssaihmisiltä hyväksyntää? Voisiko vain olla oma itsensä? Miten häpeästä voi vapautua?

"'Totta kai minä olen tavallinen ja sinä olet tavallinen ja kaikki on ihan tavallisia ja vitt* nakit ja muussi! Se on kaikki teeskentelyä!'" (s.281)

George Orwell: Eläinten vallankumous

Maatilalla koittaa uudet ajat, kun eläimet päättävät toteuttaa vallankumouksen. Alkoholille perso isäntä saa juosta renkiensä kanssa pakoon. Eläimet kirjoittavat tasa-arvoiset käskyt ja tekevät yhdessä valtaamansa maatilan töitä elantonsa eteen. Paitsi että siat ovat kokouksissa aina niitä, jotka keksivät päätöksiä. Aivotyötä tekevinä ne määräävät itselleen enemmän ruokaa syötäväksi. Ei kestä kauan, kun eläimet saavat huomata, että 'toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset'.

"Eikö siis ole päivänselvää, toverit, että kaikki elämässämme oleva paha on peräisin Ihmisen tyranniasta? Kunhan vain pääsemme eroon Ihmisestä, meidän työmme tuotto jää omaksemme." (s.14)

Tykästyin eniten ikiaikaiseen aasiin, joka on  nähnyt ja kokenut elämää sen verran kauan, että ympäröivät tapahtumat eivät häntä hetkauta. Elämä kulkee sykleissä. Kaikki tapahtumat kulkevat aina samaa rataa, joten jonkin ajan kuluttua päästään taas samaan kohtaan, mistä edetään taas samaan lopputulokseen. Aasi ymmärtää, että ympäröivään maailmaan ei voi vaikuttaa, joten on vain elettävä rauhallisesti omaa elämää. Ei se siitä miksikään muutu.

"Vanha Benjamin, aasi, ei näyttänyt muuttuneen lainkaan Vallankumouksen jälkeen. Se teki työnsä samaan hitaaseen jääräpäiseen tapaansa kuin Jonesinkin aikaan, ei koskaan vältellyt mitään eikä myöskään koskaan tarjoutunut vapaaehtoisesti ylimääräiseen työhön. Vallankumouksesta ja sen tuloksista se ei koskaan ilmaissut mielipidettään." (s.32-33)

Kyseessä on poliittinen satiiri Venäjän vallankumouksesta vuodelta 1945. Tarinaa voi tulkita myös kuvauksena virheellisen tiedon levittämisestä. Toki myös eläinten oikeuksien puolustuspuheena. Nykyaikana tarinasta voi nähdä vallanhimon yhdistettynä nykypäivän johtajiin ja tapahtumiin. Valitettavan ajankohtainen kirja edelleen.

"Sinisilmäinen idealisti joutui ensi kerran vastatusten sen tosiasian kanssa, että totalitaarinen propagandakoneisto saattoi jauhaa mistä tahansa tapahtumasta sellaista poliittista totuutta kuin sen haltijat halusivat ja levittää sitä menestyksellisesti niinkin demokraattiseen maahan kuin Englantiin." (s.4)

Kristina Ohlsson: Kivienkelit

Simona on kylässä isoäitinsä luona. Talossa tapahtuu kummia. Puutarhan suuret kivipatsaat vaihtavat asentoa, eräästä huoneesta kuuluu askelten ääniä ja mummin vanha kasettinauhuri toistaa pelottavia viestejä. Simona pyytää ystävänsä Billien ja Aladdinin paikalle selvittämään mysteeriä. Osaisiko naapurissa asuva Ivan kertoa jotain nauhurin alkuperästä? Mitä kalastusmajan Siri tietäisi patsaista?

"Kuului narinaa. Simonaa pelotti niin paljon että hän unohti hengittää." (s.76)

Simonan isoäiti alkaa jo olla vanha ja sairas. Vierailun aikana hänen vointinsa huononee. Simona kiirehtii arvoituksen ratkaisemista ennen kuin on liian myöhäistä. Tarina opettaa hetkessä elämistä. Asiat olisi hyvä käsitellä aikanaan sen sijaan että sukutaakat siirretään seuraaville sukupolville.

"Suremisessa kaikkein rasittavinta oli se, että silloin jäi ihan yksin." (s.55)

Tarina on toki jännittävä omituisten tapahtumien vuoksi, mutta ennen kaikkea surumielinen. Simona joutuu kohtaamaan sen tosiasian, että hänen isoäitinsä elää elämänsä loppupuolta. Tarinan lopussa vallitsee yhteisöllisyys, ymmärrys ja rauha. Kirja sopii varmasti vertaistueksi varhaisnuorille, joiden isovanhemmat saattavat olla samassa tilanteessa kuin Simonan isoäiti. Kuolema tuntuu selittämättömältä ja pelottavalta, mutta ennen sitä vallitsee onneksi elämä. Aurinkoinen kesä, kavereita ja jäätelöä.

"Kyllähän kaikkien piti kuolla. Ongelmana oli vain se, että jotkut kuolivat aivan liian aikaisin." (s.55)

Blogi täyttää 8 vuotta!

Blogini täyttää tänään kahdeksan vuotta!

Blogia perustaessa halusin vihdoin toteuttaa unelmiani. Joka päivä. Ei joskus tulevaisuudessa, vaan nyt. Halusin elää unelmien aikaa. Blogista tuli työkalu, jonka avulla pääsin kokemaan aiemmin saavuttamattomissa olleita unelmia. Sain kirjallisuuden, teatterin ja yleensäkin kulttuurin takaisin elämääni. Harrastuksen kautta tutustuin myös uusiin ihmisiin.

Unelmien kautta elämisestä on tullut minulle elämäntapa. Käytän etenkin instagram tiliäni unelmoinnin apuvälineenä. Blogi ja tili kuuluvat nykyään erottamattomasti yhteen.

Vastaan instagram seuraajiltani saamiini kysymyksiin:

Mitä positiivisia asioita kirjagram on tuonut sinulle? Entä negatiivisia?

Kirjaharrastajien tapaaminen on mukavaa.

Tässä muutamia kohokohtia tältä vuodelta:

Perustin tänä vuonna instagramiin keskusteluryhmän pääkaupunkiseudun kirjaharrastajille. Olemme järjestäneet joka kuukausi yhteisen tapaamisen. Ihmiset ovat nähneet toisiaan myös muutenkin.

Löysin instagramin kautta Silent Book Clubin, jonka ideana on kokoontua kerran kuussa ja lukea tunti ihan hiljaa kukin omaa kirjaa, minkä jälkeen voi halutessaan jäädä keskustelemaan.

Olen liittynyt lukupiiriin, joka kokoontuu noin joka toinen kuukausi keskustelemaan valitusta kirjasta mocktailien äärellä.

Negatiivisista asioista voisi todeta, että sosiaalisessa mediassa saattaa välillä saada erittäin suoraa negatiivista palautetta, mikä on vain jätettävä omaan arvoonsa. Rakentava kritiikki sen sijaan opettaa.

Onko sulla suunnitelmia tai tavoitteita bloggaamista/kirjagrammaamista kohtaan?

Olen jo pidemmän aikaa pohtinut seuraavia unelmiani. Tavoitteena on toki kehittyä somen tekijänä.

Millaista kirjallisuutta luet?Lempigenresi? Entä vähiten lukemasi genre?

Luen kirjoja monipuolisesti, mutta dekkarit, scifi ja kauhu eivät kuulu lukemistooni.

Montako kirjaa luet keskimäärin vuodessa?

Viime vuosina olen lukenut 50-90 kirjaa vuodessa.

Mikä on ollut vuoden paras kirja tähän mennessä?

Tänä vuonna Marika Riikosen 'Yksin, kiitos'. Yksinoleminen ja yksinasuminen ovat ajankohtaisia asioita.

Kirja blogin alkuajoilta, joku erityisen hyvä kirja, jolle soisit näkyvyyttä?

Hanna Kauppinen: Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut

Paras lukemasi kirja?

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

Kiitos kysymyksistä ja kiitos kaikille, jotka olette seuranneet blogiani <3

Jojo Moyes: Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia

Nell on päättänyt ensimmäistä kertaa elämässään olla spontaani ja tilata romanttisen viikonlopun Pariisissa itselleen ja miesystävälleen, mutta päätyykin lomailemaan yksin. Arka ja osaamaton nainen ottaa elämänsä haltuunsa ja yrittää pärjätä omillaan. Nell törmää kahvilassa ja myöhemmin taidenäyttelyssä kirjailijan urasta haaveilevaan ranskalaismieheen ja päätyy istumaan tämän mopedin kyytiin. Öinen Pariisi levittäytyy parin silmien eteen.

"Se tyttö ei ole tehnyt eläessään mitään hurjaa." (s.27)

Kirjan muut kertomukset ovat lyhyempiä välähdyksiä ihmisten rakkauselämään. "Twiittailua' esittelee jalkapalloilijan, jota syytetään lehtien palstoilla vaimonsa pettämisestä. 'Rakkautta iltapäivällä' kertoo avioparista, joka on juuttunut harmaaseen arkeen. ''Pyy pivossa' sisältää juhlat, joissa nainen kohtaa entisen salarakkaansa. 'Krokotiilinnahkakengät' on tarina naisesta, jonka arkiset kengät vaihtuvat salilla toisen naisen hienompiin, ja mitä sitten tapahtuikaan, kun hän laittaa ne jalkaansa. 'Ryöstö' kertoo naisesta, joka kohtaa silmästä silmään koruliikkeen aseistetut ryöstäjät - etenkin yhden heistä. 'Kuherruskuukausi Pariisissa' kulkee kahden vastanaineen pariskunnan mukana vuosissa 1912 ja 2002. He molemmat kokevat tahoillaan ensimmäiset avioliiton haasteensa, mitkä liittyvät miesten uraan. 'Vanha takki' kertoo naisesta, joka haaveilee uudesta takista rikkinäisen tilalle, mutta hänen perheensä on liian varaton. 'Kolmetoista päivää John C:n kanssa' on tarina naisesta, joka löytää polun varrelta puhelimen, johon kilahtaa kuumia viestejä mystiseltä Johnilta. Hän vilkaisee aviomiestään, joka välittää tätä nykyä vain jalkapallon katsomisesta televisiosta, ja omaa nuhjuuntunutta olemustaan peilistä ja tekee päätöksensä. 'Margot' kertoo kahden naisen kohtaamisesta lentokentällä. 'Jouluostoksilla' on tarina naisesta, joka ei osaa tehdä mitään oikein anoppinsa mielestä. Kunpa pääsisi mieluummin Barcelonaan ystävän luokse.

"Herra Warburton on selvästi heikkona häneen. Antaa hänelle vaniljakreemikeksejä kun luulee, ettei kukaan huomaa." (s.173)

Kirjan tarinoista ei huumoria puutu. Välillä ihan hillitöntä menoa. Toki myös vakaviakin aiheita ja suorastaan surullisia, mutta aika lailla niin sanottuja hyvän mielen tarinoita. Niitä sopii lukea sisällä yksin kesäsateen ropistessa ikkunalautaa vasten tai ulkona auringon paisteessa mocktailia siemaillen. Tarinoita itsensä uudelleen löytävistä ja ihmissuhteista uutta oppivista naisista. Kirjan täydeltä kesäviihdettä.

Luin kirjan Samppanjaa ja kirjakarkkeja -lukupiiriin, joka toimii instagramin kautta.

Kajsa Ingemarsson: Matkalaukkumorsian

Eletään 2000-luvun alkua. Paula on viettänyt puoli vuotta New Yorkissa ja palaa takaisin Tukholmaan asuakseen miesystävänsä Johanin luona. Hänen ystäviensä elämä on ehtinyt muuttua sillä välin. Anna on raskaana ja Rakel työskentelee kehitysmaiden asialla. Paulan lähipiiri painostaa häntä asettumaan aloilleen, hankkimaan vakituisen työpaikan, menemään naimisiin ja hankkimaan lapsen. Vaatimukset tuntuvat Paulasta sopimattomilta.

"- menestyneistä nuorista ihmisistä kertovat reportaasit eivät vaikuttaneet häneen inspiroivasti niin kuin niiden tarkoitus ilmeisesti oli. Pikemminkin päinvastoin." (s.59)

Paula alistuu paineen alla ja hankkii opiskelupaikan. Hän tekee opiskelujen alkuun asti töitä 'Suoraan asiaan' -tv-ohjelmalle, johon hän varaa julkisuuden henkilöitä haastateltaviksi. Paula siirtää syrjään ystävänsä Geronimon tarjouksen työskennellä eteläafrikkalaisessa hotellissa ja ajatuksen romanssin jatkamisesta newyorkilaisen kirjailijan Jason Frostin kanssa. Mielenkiintoisilla ihmisillä on kuitenkin taipumusta ilmestyä Paulan elämään. Tv-ohjelmaan haastateltu Ralf Brygge haluaa Paulasta uuden elokuvansa tähden. Mitä Paulan pitäisi tehdä? Lähipiiri vaatii häntä tukahduttamaan itsensä ja alistumaan heidän ajatukseensa oikeanlaisesta elämästä.

"Vain itseni takia, hän ajatteli kuin selventääkseen omia ajatuksiaan. Ei kenenkään muun." (s.300)

Kirjassa käsitellään aikuisen ihmisen määritelmää ja hyväksytyksi tulemista. Paula kokee, että opiskelu, vakituinen työpaikka, avioliitto, raskaus ja omaisuuden kartuttaminen eivät ole hänen haaveensa. Hänen lähipiirissään on ihmisiä, jotka yrittävät painostaa häntä muuttumaan joksikin, mitä hän ei ole. He eivät ymmärrä, että aikuista ihmistä ei voi muuttaa. Hänen on annettava elää omaa elämäänsä ja tehdä omat päätöksensä. Mielestäni se, että Paula saa elokuvaroolin, on erittäin osuva esimerkki siitä, että aikuisen ihmisen on voitava halutessaan elää vain itseään varten. Raskaana oleva Anna, joka on ammatiltaan näyttelijä, joutuu puolestaan hylkäämään unelmansa tähteydestä lapsenkasvatuksen vuoksi. Paulan ei tarvitse tehdä kompromisseja. Hän on oman elämänsä päätähti. Mielestäni on ihanaa vaihtelua lukea niin sanottu hömppäkirja, jossa päähenkilö tekee mitä haluaa.

Luin kirjan Samppanjaa ja kirjakarkkeja -lukupiiriin, joka toimii instagramin kautta.

Ujuni Ahmed; Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin

Ujuni Ahmed kertoo oman henkilökohtaisen tarinansa vertaistueksi tytöille, jotka kokevat sekä somaliyhteisön että kantasuomalaisen yhteisön itselleen vieraiksi. Hän puhuu vapauden puolesta. Vapaudesta valita oma elämänpolkunsa ilman ulkoista kontrollia.

"'Eikö sinua hävetä? Aiheutat häpeää vanhemmillesi, ja meille kaikille.'" (s.11)

Tarina alkaa lapsuudesta 1990-luvulla, jolloin Ujuni Ahmed huomasi oman perheen ja kantasuomalaisen perheen eroavaisuudet. Niissä oli eri säännöt ja toimintatavat. Muiden lasten viettäessä viikonloppua Ujuni Ahmed istui koraanikoulussa. Uskonto täytti koko elämän. Tilanne hämmensi tyttöä varsinkin, kun hän sai tietää, että islamin tulkinta oli koulussa erilaista kuin Somaliassa, jossa esimerkiksi on harrastettu tanssia, teatteria ja kauneuskilpailuja. Ujuni Ahmed alkoi kapinoida ja etsiä omaa tapaansa elää elämäänsä.

"Miksi meillä tytöillä on aina eri säännöt?" (s.45) "Miksi miehistä puhutaan kuin heillä ei olisi minkäänlaista kykyä kontrolloida käytöstään?" (s.47) Koska heillä ei tarvitse olla? Koska he saavat tehdä mitä vain ilman seurauksia? Tyttöjen tehtävänä on kätkeä omat tarpeensa ja esittää määrättyä roolia. Kyseenalaistaminen on kiellettyä. Tytöt kärsivät tilanteeseen liittyvästä alituisesta väkivallan uhasta. Jokaisella pitäisi olla oikeus tulla nähdyksi, rakastetuksi ja hyväksytyksi omana itsenään.

"Mietin, miksi kaikki mistä nautin ja mitä haluan on aina väärin. Miksi kaikki toiveeni ja iloni olivat niin kaukana siitä, mitä minun kaltaisilleni sanottiin kuuluvan?" (s.66)

Ujuni Ahmed on saanut turvaa Tyttöjen Talosta. Hän on voinut käsitellä tunteitaan ja omia tarpeitaan turvallisessa ympäristössä. Myös luovat harrastukset, kuten tanssi, ovat tukeneet kasvua, kehitystä ja suhteen rakentamista omaan uskontoon. Ujuni Ahmed kokee, että naisten oikeuksien riistämisessä on kyse poliittisesta vallankäytöstä, ei uskonnosta tai kulttuurista.

"Koko lapsuuteni ajan minua peloteltiin pahalla, joka tapahtuisi, jos rikkoisin sääntöjä. Yhä edelleen saatan joinakin hetkinä mennä paniikkiin pelosta, että aiheutan toiminnallani jotain elämää suurempaa pahaa." (s.75)

Ujuni Ahmed toimii ihmisoikeusvaikuttajana. Hän pohtii kirjassa sitä, kuka saa puhua, mitä saa puhua ja millä tavalla saa puhua. Miten ihmisoikeuksien puolesta voi puhua, kun ihmisten toiveet ovat keskenään ristiriitaisia? Ujuni Ahmed korostaa, että Suomi on antanut somalialaisille turvapaikan. Heidän elämänsä ei ole verrattavissa amerikkalaisiin orjien jälkeläisten elämään. Suomessa asuvien maahanmuuttajataustaisten ihmisten tulisi opiskella Somalian historiaa.

"Systeemi, johon useimpien täällä olevien tummien ihmisten historia liittyy, on rakennettu suojan antamiseen ja heikompien auttamiseen. On vahingollista luoda kuvaa, että systeemi olisi rakennettu sortamaan heitä." (s.194)

Ujuni Ahmedin kirjan teksti on ajattelua avartavaa. Hänen elämäntarinastaan ja mielipiteistään voi oppia. Toivottavasti kirja tavoittaa ensisijaisen kohderyhmänsä ja herättää ihmiset kyseenalaistamaan asioita. Muutos lähtee sisältäpäin. Yhteisöt muuttuvat vain, jos niiden jäsenet sitoutuvat muutokseen. Heidän on yhdessä pohdittava, mikä yhteisön arvopohja on ja mille perustuksille elämä halutaan rakentaa. Ympäröivän yhteiskunnan tehtävänä on tukea muutosta ja pitää huoli ihmisoikeuksista. Perustuslaki turvaa yksilön perusoikeudet. Laki on jokaiselle Suomen kansalaiselle sama. Varjoyhteiskuntien muodostuminen on lopetettava.

"Vaikka valtavan moni asia elämässäni on muuttunut ja vaikka moni asia on nyt hyvin, tunne, että minussa on jotain vikaa, jotain pahaa ja väärää, ei ole koskaan kadonnut täysin." (s.100)

Kristina Ohlsson: Zombikuume

12-vuotias Herbert asuu majataloa pitävän isoisänsä luona. Eräänä yönä heille majoittuu omituinen muukalainen. Kesä on kuuma ja ampiaisia lentelee joka paikassa. Herbert ottaa tuekseen ystävänsä Sallyn. Apua tarvitaan, kun paikkakuntalaiset sairastuvat yksi toisensa jälkeen kammottavaan sairauteen.

"Herbert oli täysin vakuuttunut asiasta: Eldsalassa oli tekeillä jotakin todella inhottavaa." (s.48)

Tarina on sopivan jännittävä nuorille lukijoille. Se käsittelee ikääntymistä, mutta myös sairauksia ja sairauden pelkoa tilanteessa, jossa ei tiedetä, miten tauti tarttuu ja miten sen voi parantaa. Mielestäni zombiet eivät ole koskaan olleet kovinkaan kiinnostavia kauhuolentoja, mutta lyhyessä nuortenkirjassa ne menettelevät 

"Kyllä minä vielä löydän jonkun, joka voi auttaa minua ja isoisää." (s.41)

Marika Riikonen: Yksin, kiitos

Marika Riikosen omakohtainen kirja toimii voimakkaana yksinolon puolustuspuheena. Kyse on ihmisen perustarpeesta. Monilla jopa elinehdosta. Yhden hengen talouksia on vuoden 2022 lopussa ollut 1,3 miljoonaa, ja luku on kasvava.

"Yhteiskuntamme ei kuitenkaan ymmärrä vapaaehtoista, haluttua yksinoloa." (s.8)

Kirjassa kerrotaan, kuinka yksin olosta ja yksin asumisesta on kirjoitettu ja kuinka siitä on puhuttu. Yksin olemiseen ja asumiseen on liitetty toinen toistaan kummallisempia negatiivisia sanoja ja väitteitä. Toisaalta suomen kielessä ei edes ole kunnollisia sanoja kuvaamaan aihetta.

"Väite itsekkyydestä on puhdasta vallankäyttöä ja vaientamista." (s.50)

Kirjassa kuvailtu maailma on hämmentävä ja ahdistava. Sukulaisia, jotka eivät kunnioita yksin asuvan aikuisen rajoja. Media, joka luo yksin asuvasta negatiivisen mielikuvan. Työyhteisö, joka syrjii, ja yhteiskunta, joka evää tuet yksin asuvilta. Kirjasta huokuu häpeä, katkeruus ja tunne joukkoon kuulumattomuudesta. Tunne, että ei ole tullut kuulluksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on.

"Toisinajattelua on vuosisatojen varrella koetettu estää kaikin keinoin." (s.69)

Koen, että tärkeintä yksinasuvana on osata pitää kiinni omista rajoistaan ja oikeuksistaan. Minulla on lupa olla oma itseni ja siten myös esimerkki lapsille ja nuorille itsellisestä ihmisestä. Minä teen oman elämäni valinnat. Minä elän elämääni.

"- ei pidä aliarvioida tarvetta löytää esikuvia, jotka tukevat, inspiroivat ja syventävät omia valintoja. Tarvetta ei välttämättä edes tiedosta." (s.79)

Enheduanna: Suurisydäminen valtiatar

Pyhä Inanna syöksee tulta Enheduannan (n. 2285-2250 eaa.) runoissa. Ensimmäiseltä nimeltä tunnetulta kirjailijalta on säilynyt jälkipolville kolme pitkää runoa, jotka ylistävät rakkauden, hedelmällisyyden ja sodan jumalatarta, jonka ylipapittareksi kirjailija esittäytyy.

"Oi Valtiattateni

Kuningattareni

paljastan mahtiasi kaikissa maissa

kuulutan kunniaasi" (s.70)

Runot ovat mahtipontisia, voimallisia, sotaisia, koskettavia, ylistäviä, raakoja ja kaikkivoipaisia. Ne kertovat jumalista ja kirjoittajan suhteesta heihin. 4000 vuotta sitten Mesopotamiassa (nykyinen Irakin alue) kirjoitetuissa runoissa on kuvattu myös omakohtaista kokemusmaailmaa elämän vastoinkäymisistä.

"minulla ei ole enää pääsyä huoneisiini

synkkyys peittää päivän

valo muuttuu lyijyiseksi

varjot lähenevät

peljättävä etelämyrsky verhoaa auringon" (s.80)

Suomentaja Minna Ronkainen esittäytyy kirjailijaksi ja ortodoksisen teologian opiskelijaksi. Hän on kääntänyt tekstin yhdysvaltalaisen yliopisto-opettajan Betty De Shong Meadorin englanninkielisestä käännöksestä. Tämä puolestaan on tehnyt käännöstyönsä alkukielestä eli nuolenpääkirjoitetusta sumerista. Arkeologit ovat löytäneet mesopotamialaiset savitaulut 1900-luvulla. Osa riveistä on tuhoutunut. 

"Ei vavissut

vapaaehtoisesti

ei pyyhkinyt nenäänsä maahan

eikä painanut huuliaan tomuun" (s.24)

Ronkainen kokee, että halu koskettaa pyhää ja tulla pyhän koskettamaksi on ajatonta. Samoin taiteen luominen. Ronkainen näkee tarpeelliseksi korostaa Enheduannan naissukupuolta, vaikka toteaakin, että se ei ole tärkeintä. Esipuheessa esitellään joitain muitakin naistaiteilijoita kuten Hildegard Bingeniläinen (1098-1179).

"- runoutta ja hymnejä tuottavia merkittäviä naisia on ollut kautta maailman eri uskontojen piirissä." (s.13)

Enheduannan runoista välittyy Inannan kaikkeus. Hän on kaikki, ja kaikki on hänen. Inanna on kaikkivaltias. Enheduannan tehtävä on ylistää, palvoa, pyytää ja kiittää. Hän on erityisessä asemassa suhteessa jumalattareen. Hän huolehtii oikeaoppisista rituaaleista. Runoissa elää 4000 vuoden takainen kulttuuri ja uskonto.

"sallittakoon minun seisoa edessäsi

loistakoot silmäsi puoleeni

arvioi minua" (s.69)

Olisin toivonut kirjaan kuvitusta alkuperäisistä savitauluista ja tekstiä Betty De Shong Meadorin käännöstyön etenemisestä. Suomentaja Minna Ronkainen toteaa, että hän ei ole mesopotamialaisen kulttuurin ja uskontojen asiantuntija, mikä on varmasti vaikuttanut siihen, että kirjasta ei löydy tekstiä Mesopotamian historiasta, kulttuurista ja uskonnosta. Runot ovat esillä sellaisenaan tai ennen kaikkea osoituksena muinaisesta taiteesta ja kirjoittamisen lahjasta.

"ja ylistetty olkoon Nisaba

kirjoitamisen jumalatar" (s.39)

Mirkka Lappalainen: Jumalan vihan ruoska

Kaarle XI:n itsevaltiuden aikaisessa Ruotsin valtakunnassa menehtyi vuosien 1695 ja 1696 aikana nälkään 25-30 prosenttia suomalaisista. Tutkimuksen mukaan hätätilanteeseen jouduttiin monien eri syiden vuoksi. Ensinnäkin sää oli kylmimmillään 1600-luvulla, mikä esti maanviljelyn, jonka kehittämiseen ei osoitettu ollenkaan resursseja. Hätäviljan tuonti oli mahdotonta pimeyden, myrskysäiden, teiden puuttumisen ja meren jäätymisen vuoksi. Riskejä otettiin, mikä johti haaksirikkoihin, viljan menetykseen ja märän viljan syömisestä aiheutuneisiin sairauksiin. Hätäviljaa ei oikeastaan edes ollut, sillä Baltia ja Viro kärsivät myös nälänhädästä. Ihmisten ruokavalio perustui leipään eikä mahdollisesti myynnissä ollutta viljaa ollut kaikilla varaa ostaa. Säätyläiset eivät saaneet ostaa talonpojille suunnattua kruunun viljaa, vaan heidän piti hankkia viljaa kauppasuhteiden avulla. Ihmiset söivät hätäruokaa kuten pettua, suovehkaa, sammalta, akanoita ja olkia. Ilmaston muuttuessa Portugalista ja Ranskasta sai heikosti suolaa, joten sen avulla ei voinut säilöä ruokaa. Kylmyyden vuoksi riistaa, kalaa ja marjoja oli vähän. Sitä paitsi talonpojat, joiden täytyi maksaa verot maataloudella, eivät voineet yhtäkkiä muuttua metsästäjä-keräilijöiksi.

"Nälänhädästä tuli raamatulliset mittasuhteet saanut murhenäytelmä -" (s.233)

Itsevaltiuteen perustuva järjestelmä on suunniteltu toimimaan säntillisesti ja vakaissa olosuhteissa. Ihmiset elävät silloin maailmassa, jossa jokaisella on oma paikkansa ja tarkkaan määrätyt tehtävänsä. Ruotu- ja määräjakoislaitos ei toiminut kriisitilanteissa. Virkamiehet eivät uskaltaneet toimia oma-aloitteisesti, ja kruunu ei halunnut hellittää säädöksistään. Hidas tiedonkulku ja ajalle tyypillinen asioiden liioittelu estivät avun saamisen ainakaan ajoissa. Nälkää näkevät ja työhön kykenemättömät ihmiset joutuivat hylkäämään talonsa. Kylät autioituivat ja pellot jäivät hoitamatta. Irtolaisuus oli lainvastaista, mutta käytännössä kerjäläisiin suhtauduttiin sallivasti ja heille tarjottiin ruokaa ja yösija. Talouspolitiikka perustui talonpoikien paikallaan pysymiseen. Heitä ei kuitenkaan voitu tunnistaa henkilölisyyspapereiden puuttumisen vuoksi. Kirkon tehtävänä oli pitää kirjaa ihmisistä, mutta taloista lähdettyään ihmiset saattoivat muuttaa identiteettiään ja kulkea Venäjälle asti. Kruunu menetti näin ollen verotulonsa, joilla sotaan valmistautuva valtio ylläpitäisi armeijaa. Tiloista riippuvaiset upseerit, sotilaat ja virkamiehet joutuivat kriisiin.

"On selvää, että kruunu katsoi raamatulliseksi velvollisuudekseen pitää huolta kansansa heikoimmista jäsenistä. Tapa, jolla se tehtiin, oli perin epälooginen." (s.99)

Suuren nälänhädän aikaisessa maailmassa oli uskonsotia, noitavainoja, tieteen kehitystä ja barokin raskasmielisyyttä. Mielen sairauksista puhutuin oli melankolia. Vaeltamaan lähteneet köyhät, nälkää näkevät ja sairaat ihmiset levittivät kulkutauteja. Ruotsissa harjoitettiin luterilaista puhdasoppisuutta. Suureen nälänhätään liitettiinkin huonoja ennusmerkkejä. Jumalan katsottiin rangaisseen syntisiä. Ruotsi osoittautui kaikesta huolimatta vahvaksi valtioksi, jonka rakenteet pitivät. Yhteiskuntarauha järkkyi vain Karjalassa, jossa talonpojat kapinoivat ja tekivät ryöstöretkiä hoveihin. Yksittäisiä murhia ilmeni. Oikeuslaitos tuomitsi lainrikkojat. Kansa maksoi veronsa ja huolehti ruotuväen palkoista. Valtio oli joka tapauksessa voimavaroihinsa nähden liian suuri.

"Niin Runebergin kuin modernin mediankin harrastama nälän uhrien säälivä romantisointi häivyttää taakseen nälänhädän rumuuden ja sen, miten julmiksi, itsekeskeisiksi ja piittaamattomiksi nälän uhrit itse muuttuvat." (s.117)

Kaarle XI muistetaan etenkin nationalistisessa historiankirjoituksessa reduktion toteuttajana ja talonpojan pelastajana. Hän keskittyi metsästämiseen ja sotajoukkoihin. Hänellä oli vaimo Ulrika Eleonoora ja seitsemän lasta, joista neljä kuoli pienenä. Ajat alkoivat muuttua, kun kuningas kuoli sairauteen ja kun kuninkaanlinna paloi. Kuninkaan poika Kaarle XII kruunasi itsensä 15-vuotiaana itsevaltaiseksi kuninkaaksi. Kaarle XI:n toiminta katkeroitti aristokratian. Kuninkaan kuoltua holhoojahallitus syytti nälänhädästä varakkaampia asukkaita, jotka eivät hallituksen mukaan osoittaneet laupeutta köyhiä kohtaan. Rikkailta kerätyt varat jaettiin köyhille jumalanpalveluksen jälkeen. Sadot parantuivat, tilat toipuivat, uusperheet muodostuivat ja syntyvyys nousi. Vuonna 1701 suomalaiseen virsikirjaan otettu suvivirsi raikasi kirkoissa. 

"- itsevaltias oli vastuussa vain Jumalalle." (s.212)

Suuri Pohjan sota alkoi talvella 1700, kun Tanska, Puola, Saksi ja Venäjä aloittivat sodan Ruotsia vastaan. Suomalaiset kokivat venäläismiehityksen vuosien 1714-1721 aikana, mitä myöhemmin kutsuttiin nimityksellä Isoviha. Ihmiset saivat seurakseen myös ruton.

"- niin ylhäiset kuin alhaisetkin uskoivat Jumalan vihan laskeutuneen valtakunnan ylle." (s.233)

Suomen historian synkimmät ajat on kuvattu seikkaperäisesti Mirkka Lappalaisen kirjassa. Vuosisatojen takaisia tapahtumia on haastavaa yrittää ymmärtää nykyihmisen käsityskyvyllä, mutta yllä kirjoitettu teksti yrittää parhaansa. Hämmentävät ajanjaksot kiehtovat yleensä eniten. Varsinkin kun niihin liitetään nykyaikana tuntemattomia uskomuksia kuten noituus. Kunpa kyseessä olisi kirjasarja, joka seuraisi suomalaisia eri tilanteissa eri aikakausina, sillä niin kiehtovasti Lappalainen kuvaa aikakautta. Ainakin häneltä löytyy lisää 1600-lukua kuvaavia kirjoja, joihin on tartuttava.

Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa

1800-luvun New Yorkissa Nellie Bly valmistautuu näyttelemään 'hullua'. Hän haluaa soluttautua 'mielisairaalaan' harjoittaakseen tutkivaa journalismia, mikä on ainoa keino selvittää, kuinka mielenterveyttä hoidetaan lukittujen ovien takana.

"'Mikä tämä paikka on?' kysyin mieheltä, jonka sormet olivat uppoutuneet käsivarteni lihaan.
'Blackwell Island, mielisairaiden paikka, josta et tule koskaan pääsemään pois.'" (s.62)

Kirja on oivallinen kurkistus 1800-luvun amerikkalaiseen maailmaan ja journalismiin. Köyhyys, huumeet, prostituutio, rikollisuus ja psyykkiset sairaudet on niputettu yhteen. Ajalle tyypilliseen tapaan sairaita ihmisiä on hoidettu saarilla, kaukana muista ihmisistä. Niinpä 'mielisairaalat' ovat herättäneet eloon kauhutarinoita.

"Kuinka paljon helpompaa olisi kävellä hirsipuuhun kuin tähän kauhujen hautaan!" (s.64)

Ihmiset eivät vielä tänäkään päivänä tiedä paljoakaan aivoista. Psyykkiset sairaudet ovat sekä kiehtoneet että pelottaneet ihmisiä, sillä tuntematon on arveluttavaa. Pelko muuttuu pilkanteoksi, uteliaisuus tungetteluksi ja hoivaaminen kovakouraisuudeksi. Hienosti pukeutuneita naisia ja herrasmiehiä kulkee sairaalassa kuin sirkuksessa. Reportterit tutkivat potilaiden vaatteita ja haastattelevat heitä. Psyykkisiin sairauksiin on ilmeisesti suhtauduttu sensaatiohakuisesti. Ketäpä ei pelottaisi jäädä oman päänsä vangiksi.

"Nyt olin varma, että kukaan lääkäri ei osaa sanoa, ovatko ihmiset hulluja vai eivät -" (s.50)

Psyykkisten sairauksien hoito on ollut epäinhimillistä. Tutkiminen on ollut mutuilua ja ennakko-oletuksiin pohjautuvaa. Hoito on toteutettu pilkan ja väkivallan sävyttämänä ja hyväntekeväisyyteen nojaten. Kierrätysvaatteiden käyttöä potilaan omaisuus takavarikoiden. Huonoa ruokaa, kylmyyttä ja likaisuutta. Potilaiden liikuttelua paikasta toiseen kuin karjaa yhteiskävelyistä ruokasaliin. Lukitsemista huoneisiin, joissa on kalterit ikkunoissa. Liikkumisen ja puhumisen kieltämistä. Potilaiden käyttämistä työvoimana varsinaisten työntekijöiden sijasta.

"Mikä - kidutusta lukuun ottamatta - aiheuttaisi hulluutta nopeammin kuin tällainen käsittely?" (s.95)

Nellie Bly todistelee lukijalle jokaisen tilaisuuden tullen olevansa täysin terve kertomalla hymyilevänsä milloin nenäliinansa takana, milloin tyynyyn päin kääntyneenä. Hän korostaa korostamasta päästyään huijaavansa kanssaihmisiään. Nellie Bly toteaa monen muunkin potilaan olleen terve. Naiset, jotka ovat näyttäneet tunteitaan, pettäneet aviomiestään tai menettäneet omaisuutensa, on lähetetty mielisairaalaan. Yhteiskunta on hylännyt heidät.

"- hullun esittämisen rasitus ja mielisairaiden kanssa lukittuna oleminen saattaisi sekoittaa omat aivoni, enkä enää koskaan pääsisi pois." (s.7)

Mitä lääkärit tiesivät psyykkisistä sairauksista? Mihin niiden diagnosointi perustui? Mihin hoito perustui? Oliko potilaiden hoito samankaltaista samoihin aikoihin myös Euroopassa? Mistä väkivalta ja kiusaaminen sairaita kohtaan kumpuaa? Herää kysymys, yritettiinkö potilaita edes parantaa. Nellie Blyn tekstin mukaan 'mielisairaalasta' ei päässyt koskaan pois. Lopussa Bly ottaa kunnian mielisairaalan olojen ja rahoituksen parantamisesta paljastustensa avulla, mutta pitää silti loppuun asti kiinni kauhuelementeistä. Tekstistä jää ilkeä tunne, että kaikki palaa taas ennalleen.

"Mutta naiset, joista olin puhunut, missä he olivat? Yhtäkään heistä ei löytynyt sieltä, mihin olin heidät jättänyt." (s.135)

Vanessa Kairulahti; Karolina Kouvola: Helsingin henget

Helsingin historiaan voi tutustua kummitustarinoiden kautta. Olen aikoinaan käynyt Helsingin kaupunginmuseon kummituskävelyllä. Reitti alkoi Ruiskumestarin talolta ja päättyi kaupunginmuseon ullakolle, jossa kuului yllättäin outoja ääniä, niin että opaskin lakkasi puhumasta. Ilmeisesti ilmavirta tarttui rakenteisiin, mutta oli se silti jännittävää. Voin suositella kummituskävelyä, jos niitä jossain enää järjestetään. Sen aikana tulee tutustuttua rakennuksiin ja saa samalla hieman jännitystä tarinoiden muodossa. Kirjan avulla voi kävellä myös omatoimisesti.

"Ne kertovat paikan menneisyydestä, ovat todisteita siitä, mitä paikalla on joskus aiemmin tapahtunut ja millaisia tunteita henkilöt ovat siellä kokeneet." (s.37)

Suomalaiseen kansanperinteeseen on kuulunut edesmenneiden kanssa kommunikointi muun muassa uhrilahjoin. Kalmanväkeä, jota on saanut esimerkiksi hautausmaan mullasta, käytettiin taikoihin. Kristillinen kirkko on tuonut omat tapansa ja rituaalinsa muun muassa liittyen hautajaisiin. 1800-luvulla on innostuttu parapsykologisesta tutkimuksesta ja spiritismistä uudenlaisen maailmankuvan ja teknologian kuten radion ja valokuvauksen keskellä. Nykyään kummituksiin voi suhtautua sekä tieteellisesti että hengellisesti. Edesmenneet sukupolvet kulkevat tavallaan kanssamme dna:ssa. Kummitustarinat toimivat myös puhtaasti viihteenä. Niistä löytyy opettavaisia tarinoita liittyen itsemurhaan, pettämiseen ja henkirikokseen ja traumaattisia tarinoita liittyen onnettomuuteen, traagiseen rakkauteen ja sotaan. Niissä esiintyvät muun muassa päättömät everstit, entiset huolta pitävät asukkaat ja harmaat rouvat.

"Parhaimpia paikkoja kummitusten havaitsemiseen tuntuvat olevan vanhat rakennukset etenkin, jos niissä on tapahtunut menneisyydessä jotain pelottavaa, traagista tai surullista." (s.40)

Kummitustarinoihin kuuluu oleellisena osana tapahtumapaikka. Ruotsin kruunu päätti vuonna 1747 rakennuttaa sotilaslinnoitus Sveaborgin, minkä Venäjä valloitti vuonna 1808. Helsingistä tuli pääkaupunki vuonna 1812. Kaupungin suunnittelijaksi valittiin arkkitehti Carl Ludvig Engel vuonna 1816. Pitkänsillan pohjoispuolella asuivat työläiset tehtaineen ja etelässä porvarit esplanadeineen. Teatteri rakennettiin vuonna 1827. Talvi- ja jatkosotien aikana Helsinkiä pommitettiin niin että 109 taloa tuhoutui. Sotien jälkeen aluetta uudelleenrakennettiin. Helsingistä löytyy näin ollen monia kerrostumia, joiden väleistä jännittävät tarinat kurkistelevat.

"Oopperoiden ja teatterien kummitukset ovat erityisesti eurooppalaisessa kummitustarinaperinteessä muuttuneet jo melkeinpä kliseiksi, mutta ehkäpä kulturelleissa ja teatraalisissa paikoissa on sopiva energia tämänkaltaisille ilmiöille ja tarinoille." (s.53-54)

Herve Le Tellier: Poikkeama

Air Francen lento Pariisista New Yorkiin joutuu turbulenssiin. Lentokone laskeutuu ajallaan maaliskuisena päivänä, mutta tismalleen sama lentokone pyytää laskeutumislupaa myös kesäkuussa. Mikä on saanut aikaan lentokoneiden monistumisen matkustajineen turbulenssin aikana?

"Tietämättömyys on oivallinen toveri, eikä totuus koskaan tuota onnea." (s.179)

Lukija tutustuu välähdyksenomaisesti matkustajien elämään. Joukossa on ihmisiä palkkamurhaajasta kirjailijaan ja asianajajasta muusikkoon. Kiehtovinta on tapahtumalla spekulointi. Mukaan otetaan maailman johtajia, uskonnollisia johtohahmoja ja tieteen tekijöitä. Suuri yleisö pääsee mukaan arvailuun nähdessään kaksoisolennot keskusteluohjelmassa. Herve Le Tellier on valinnut väkivaltaisen lähestymistavan sekä matkustajien henkilökohtaisessa elämänpolussa että globaalissa suhtautumisessa. Voimien yhdistämisen ja tiedon kartuttamisen sijasta ihmiset valitsevat sodan. He suhtautuvat kaikkeen poikkeavaan epäluuloisesti ja väkivaltaisesti, sillä elämä on jo muutenkin tarpeeksi turvatonta. Uusi ja outo halutaan mieluiten hävittää ja unohtaa.

"Ehkä elämä alkaa siitä, kun hoksaa, ettei elämää ole." (s.179)

Kirja iskee tähän hetkeen - tai oikeammin lähivuosiin - oikean elämän poliitikoineen ja julkisuuden henkilöineen. Se kannustaa pohtimaan olevaisuutta, lukemattomia mahdollisuuksia ja vapaata tahtoa. Se kannustaa kyseenalaistamaan ihmisyyden, yksilöllisyyden ja oman elämäntavan. Katsomaan itseään ulkopuolelta. Herve Le Tellier leikkii nykyisen todellisuuden kustannuksella.

Virginia Woolf: Oma huone

Naiset tarvitsevat Virginia Woolfin mukaan omaa rahaa ja oman huoneen. 1920-luvun Englannin patriarkaalisessa järjestelmässä ei nimittäin ole henkistä eikä fyysistä tilaa naiselle. Ei ainakaan naiselle, joka poikkeaa yleisestä mielikuvasta naisen olemuksen laadusta. Virginia Woolf puhuu naiselle oikeutta olla oma itsensä. Sen sijaan, että naisilta suljetaan ovia tiloihin, naisille pitäisi avata tiloja.

"- sadan vuoden kuluessa, ajattelin, ehdittyäni omalle kotiportaalleni, naiset eivät enää ole suojeltava sukupuoli. Loogisesti ajatellen naiset ottavat osaa kaikkiin niihin toimiin ja ponnistuksiin, jotka heiltä kiellettiin ennen." (s.57)

Naisen tehtävänä on työnteko ja lasten hoito. Siinä ei ole tilaa luovuudelle. Miehet kyllä kirjoittavat mielellään naisista. Tosin kyseiset naishahmot ja todellisuuden naiset eivät kohtaa. Kirjoissa nainen nimittäin kuvataan miesten kautta. Nainen ei ole koskaan olemassa vain omana itsenään. Naisen tehtävänä on olla miehen egoa pönkittävä peili.

"Ja tiskin takana on tyttökin - haluaisin lukea ennemmin hänen todellisen tarinansa kuin sadannenviidennenkymmenennen Napoleonin elämäkerran tai seitsemännenkymmenennen tutkielman Keatsista ja hänen miltonilaisesta sanajärjestyksestään jota professori Z kaltaisineen kyhää parhaillaan." (s.126)

Virginia Woolf pohtii, kuinka on päädytty tilanteeseen, jossa naiset kärsivät köyhyydestä ja huonosta sosiaalisesta asemasta. Hän kuvaa tarkkanäköisesti ympärillään vallitsevaa yhteiskuntaa ja osoittaa kirjallisilla taidoillaan sen toimimattomuuden. Ehkä vähän liiankin vaikeaselkoisesti ja epäsuorasti kierrellen ja kaarrellen. Virginia Woolf näkee ihmiset ihmisinä. Meistä jokainen pärjäisi aivan hyvin tasa-arvoisessa yhteiskunnassa kohtuullisella summalla rahaa ja omalla huoneella, jossa voisi luoda uutta.

"Oikealla ja vasemmalla puolellani erilaiset pensaat loistivat kullanvärisinä ja tulipunaisina ja vieläpä näyttivät palavan tulen väreissä ja kuumuudessa. Toisella rannalla pajut itkivät ikuisessa valituksessaan, houssuortuvat hartioitaan pitkin." (s.9-10)

Ruta Sepetys: Harmaata valoa

15-vuotias Lina haetaan kotoaan äitinsä ja veljensä kanssa. Heidät sullotaan junan karjavaunuihin ja karkotetaan pakkotyöleirille. Ihmiset kärsivät kylmästä, nälästä, sairauksista ja peseytymättömyydestä epäinhimillisissä olosuhteissa. He pyrkivät kauheuksien keskellä säilyttämään inhimillisyytensä, lähimmäisenrakkautensa ja kulttuurinsa, vaikka on toki heitäkin, jotka katkeroituvat ja pitävät vain itsensä puolia. Eletään vuotta 1941, jolloin Neuvostoliitto hallitsee Liettuaa ja määrittelee mielivaltaisesti kansalaistensa kohtalon.

"- pahuus on vallalla niin kauan, kunnes hyvät miehet ja naiset tarttuvat toimeen." (s.346)

Lina on lupaava taiteilijan alku. Hän haaveilee taidekouluun pääsystä, mutta joutuukin piirtämään salaa tuhkalla ja varastetulla kynänpätkällä. Hän unelmoi vapaudesta ja elämästä. Piirtäminen on Linan keino selvitä hengissä. Sen kautta hän ilmaisee itseään, käsittelee tapahtunutta ja jakaa tietoa eteenpäin. Hän toivoo voivansa vaikuttaa elämänsä kulkuun.

"Isä löytäisi minut, jos jättäisin jälkeeni sarjan piirustuksia." (s.60)

Fiktiivinen tarina pohjautuu kirjailijan tutkimustyöhön ja haastatteluihin todellisista, vaietuista ja kielletyistä tapahtumista. Se on sydäntä raastavan koskettava. Lukija saa välillä hengähdyshetkiä takaumien muodossa, mutta paluu tarinan nykyhetkeen on niiden jälkeen entistä raaempi. Kirjailija haluaisi ihmisten valitsevan tekstin innoittamana vihan sijasta toivon ja rakkauden. Ainakin hän on taidokkaasti osannut välittää lukijalle kyseiset tunteet tekstin kautta. Tarina katsoo lopussa kohti parempaa tulevaisuutta menneisyyttä muistaen ja kunnioittaen.

"Vuonna 1991, viidenkymmenen vuoden julman miehityksen jälkeen, kolme Baltian maata saivat takaisin itsenäisyytensä rauhanomaisesti ja arvokkaasti." (s.349)

B.A. Paris: Romahduspiste

Cass ajaa autolla kohti kotia ja joutuu myrkyn vuoksi lupauksistaan huolimatta oikaisemaan metsätien kautta. Hän on törmätä levähdyspaikalle parkkeerattuun autoon, jonka ratissa istuva nainen vastaa hänen katseeseensa. Cass pohtii, pitäisikö hänen kysyä, onko naisella kaikki hyvin, mutta ei sitten uskallakaan. Aamulla hänelle selviää, että nainen on murhattu autoonsa. Valtava syyllisyys kalvaa Cassia.

"Pelko siitä, että jään metsään, panee adrenaliinin virtaamaan suonissani ja kannustaa minut toimimaan." (s.10)

Kirjan juoni kulkee sairaudenpelon ympärillä. Cass on joutunut kokemaan oman äitinsä sairastumisen varhaisiän dementiaan, joten hän on kauhuissaan alkaessaan itse unohdella asioita. Hän valitsee välttelykäyttäytymisen eikä haluaisi mennä lääkäriin. Hän valehtelee, jättää työt tekemättä ja turruttaa itsensä holtittomalla shoppailemisella. Hän saa paniikkikohtauksia ja kärsii vainoharhaisuudesta. Cass kokee olevansa sekaisin päästään. Häntä hävettää, kun hänen unohtelunsa huomioidaan, mikä vain lisää pelkoja ja turruttamisen halua. Hänellä on vakavia elämänhallinnan vaikeuksia. Sen vuoksi onkin hämmentävää, että hänen aviomiehensä Matthew haluaisi aloittaa hänen kanssaan hedelmöityshoidot lapsen saamiseksi. Naisen, joka ei pysty huolehtimaan edes itsestään saati vauvasta. Mies saa hälytyskellot soimaan.

"Olenko unohtanut? Muistot äidistä, epämukavat muistot, tulvahtavat mieleeni, ja työnnän ne nopeasti sivuun. Tämä ei ole sama asia, vakuutan itselleni raivokkaasti, minä en ole samanlainen." (s.13)

Tekstissä on jatkuvaa toistoa, mikä haittaa jännitteen ylläpitoa. Lukijana huomaan Cassin kanssa jännittämisen ja hänen puolestaan hengen haukkomisen sijasta odottavani malttamattomana loppuratkaisua, jotta pääsen unohtelun pohtimisen piinasta. Pattitilanne turhauttaa etenkin, kun ratkaisu väännetään lukijalle lopussa rautalangasta. Ihan jokaista tapahtunutta asiaa ei olisi tarvinnut käydä uudestaan läpi selitysten kera. Kyllä lukija ymmärtää vähemmälläkin. Suosittelen trilleriä niin sanottuna välipalakirjana, sillä olen lukenut parempiakin.

"Mistä ikinä onkaan kyse, selviämme tästä yhdessä." (s.120)

Mid-Year Book Freak Out tag 2023

1. Mikä on paras kirja, jonka olet tähän mennessä lukenut?

Yoko Ogawa: Muistipoliisi

2. Mikä on paras jatko-osa, jonka olet tähän mennessä lukenut?

Holly Jackson: Kiltti tyttö, julma kosto

3. Kerro tänä vuonna julkaistu kirja, jota et ole vielä lukenut, mutta jonka haluat lukea.

Marika Riikonen: Yksin, kiitos

4. Mitä tänä vuonna julkaistavaa kirjaa odotat?

Anniina Mikama: Tulen ja tuhkan tyttäret

5. Mikä kirja on tuottanut suurimman pettymyksen?

Rebecca Serle: Viisi vuotta myöhemmin

6. Mikä kirja on ollut suurin yllättäjä?

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

7. Kuka on uusi lempikirjailijasi?

Holly Jackson

8. Kuka on uusin lempihahmosi?

Anna Jamesin Tilly kirjojen Milo

9. Mikä kirja sai sinut itkemään?

Tove Jansson: Kesäkirja

10. Mikä kirja sai sinut iloiseksi?

Jojo Moyes: Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia

11. Mikä on kaunein kirja, jonka olet ostanut tänä vuonna?

Stephanie Garberin kirjat

12. Mitkä kirjat aiot lukea vuoden loppuun mennessä?

Minulla ei ole mitään tiettyä listaa.

Pasi Kivioja: Salaliittoteorioiden ihmemaassa

Salaliittoteorioiden kaninkolosta löytyy joukko tarinoita ja uskomuksia, joilla pyritään selittämään, järjestelemään ja käsittelemään hallitsematonta ja ahdistavaa tilannetta maailmassa. Teorioissa esiintyy taho, joka pyrkii salassa manipuloimaan maailmaa ja joka on syyllinen vallitsevaan tilanteeseen. Viralliseen tietoon verraten teoriat näyttäytyvät järjenvastaisina, yliluonnollisina ja vainoharhaisina, minkä vuoksi salaliittoteoreetikoihin suhtaudutaan negatiivisesti. Länsimaissa salaliittoteoriat ovat stigmatisoituneet, kun taas muualla ne ovat politiikassa arkipäivää.

"Pelottavissa tilanteissa ihmiset muuttuvat usein uskonnollisemmiksi." (s.257)

"Urbaanilegendojen kautta ihmiset ovat pystyneet käsittelemään - - pelkoja ja epätietoisuuden aiheuttamaa ahdistusta." (s.49)

Salaliittoteorioita syntyy yhteiskunnan kriisitilanteissa. Teoreetikot radikalisoituvat uskonnollisesti ja poliittisesti. Salaliittoteoriat toimivat virallisen selityksen vastateoriana ja ihmisten huolenaiheiden esiintuojana. Salaliittoteoria on nimenomaan teoria, kunnes se todistetaan joko faktaksi tai fiktioksi. Teorian levittäminen totuutena on harhaanjohtavaa valeuutisointia, varsinkin jos teoria on todistettu paikkaansapitämättömäksi.

"- pitää henkilökohtaisen kriisin tai trauman ja salaliittoteoriauskomusten yhteyttä varsin selkeänä ja yleisenä." (s.182)

Salaliittoteoria on verrattavissa elämänkatsomukseen ja uskontoon, joka on uskovalle totta. Yleensä teoreetikko kokee myös näennäistieteet, uskomuslääkinnän, yliluonnolliset ilmiöt ja taikauskon omakseen. Salaliittoteorioita levittävät myös ihmiset, jotka haluavat tarkoituksella aiheuttaa kaaosta, mielikuvavaikuttaa, peitellä omia jälkiään ja/tai havitella valtaa uskomatta itse teoriaan. Salaliittoteorioita kehitellään huumorimielessä, taloudellisista syistä ja propagandatarkoituksessa.

"- heräämisestä todellisuuteen, josta suurin osa ihmiskunnasta ei tiedä mitään ja jossa vain havahtuneet näkevät, että heidät pyritään alistamaan." (s.89)

Kirjassa esitetään, että noitavainoja tarkastelemalla voi ymmärtää salaliittoteorioiden ajatuskulkua. Keskiajan jälkeen ihmisiä syytettiin noituudesta, noitasapattiin lentämisestä ja paholaisen kanssa liittoutumisesta aikomuksena aiheuttaa yhteisölle tautiepidemioita, karjakatoa ja huonoja satoja. Todisteiden puute tai häviäminen laitettiin paholaisen syyksi. Noidat tuomittiin syyllisinä vallitseviin olosuhteisiin. Noitavainot oli myös keino valloittaa alaa kristinuskolle.

"- salaliittoteoriat kukoistavat erityisesti vaikeina aikoina, jotka saavat laajoissa ihmisjoukoissa pintaan pelkoa ja epävarmuutta." (s.47-48)

Salaliittoteorioita kohtaa sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi instagramissa ihmiset uudelleenjakavat tekstikuvia omilla tileillään tarkistamatta tekstin paikkaansapitävyyttä. Poikkeusaikoina virallisesta tiedosta poikkeava tieto leviää nopeasti ja aiheuttaa ihmisissä pelkoa ja epäilystä. Kirjan lopussa on tärkeät ohjeet lähdekritiikkiin.

Tiina Mahlamäki & Nina Kokkinen (toim.): Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa

Esoteerinen tarkoittaa sisäistä, tietyllä ryhmällä hallussaan olevaa henkistä tietoa, ja okkultismi salaista tietoa. 1600-luvulla on ollut kiellettyä olla utelias. Tuolloin on ollut olemassa luvallista ja luvatonta oppineisuutta. Kristinusko on pitänyt kansan otteessaan. Vääränlaisesta hengellisyydestä on saanut syytteen harhaoppineisuudesta ja jumalanpilkasta. Luonnontiedettä ja protestanttisen kristinuskon oppeja on alettu pikku hiljaa yhdistellä. Parapsykologiasta on siirrytty psykologiaan. 1800-luvulla kansankulttuuria on haluttu kerätä talteen. Vuosien varrella on syntynyt erilaisia suuntauksia käsitellä aihealuetta.

"Pyrkimyksenä tuottaa tieteellistä keskustelua yliluonnollisiksi katsotuista ilmiöistä." (s.87)

Teosofiassa ihminen kykenee filosofiseen, uskonnolliseen ja taiteelliseen pyrkimykseen. Ruusuristiläisyydessä elää legenda universaalin filosofian löytymisestä. Ajatuksena on totuudenetsintä salaisesta jumalviisaudesta. Vapaamuurariudessa uskotaan vuosisataisten salaisuuksien vartijoihin ja eteenpäin välittäjiin ja absoluuttisen tiedon etsintään. Antroposofiassa yhdistetään hengellisyys ja tiede ja keskitytään yksilön henkiseen kasvuun. Tätä kautta on syntynyt steinerkoulu, jossa painotetaan lasten yksilöllistä kehitystä ja taidetta.

"1900-luvun kuluessa esoteeriset liikkeet ovatkin yhä selvemmin rajautuneet tieteen ulkopuolelle ja uskonnon alueelle kuuluviksi." (s.63)

Ihmiset ovat aina harrastaneet uskontojen ja kadonneiden kulttuurien tutkimista. Suomessa tutkimus liittyy Kalevalaan. Kirjassa todetaan, että ihmisen henkilökohtainen vakaumus on osana poliittista toimintaa. Esimerkiksi spiritualismissa kannatetaan tasa-arvoa. Kirjassa kerrotaan myös esoteerisuuden vaikutuksista taiteeseen ja kirjallisuuteen. Esimerkkeinä Edith Södergran, Pekka Halonen ja Akseli Gallen-Kallela. Aleksis Kivi puolestaan on suhtautunut ironisesti esoteerisuuteen. Nykyaikana aihe on näkynyt populaarikulttuurissa kuten elokuvat, pelit, musiikki, tv-ohjelmat ja sarjakuvat. Ne saavat ihmiset joko kiinnostumaan aiheesta lisää tai pitämään sitä entistä enemmän fiktiona.

"Spiritualismi oli alusta lähtien myös yleisen lääketieteellisen keskustelun kohteena. Se saatettiin luokitella esimerkiksi uskonnolliseksi harhaisuudeksi, mikä oli yksi hulluuden aikalaismäärittelyistä." (s.57)

Tänä päivänä näkee ihmisissä uushenkisyyttä, mikä on yksilökeskeistä ja eri uskomusten yhdistelemistä. Ihmiset uskovat universaaliin energiaan. Uushenkisyyteen saattaa kuulua muun muassa jooga, meditointi, luontaishoidot, aurakuvat, kehon puhdistaminen ja syvempi itsetuntemus. Tietokirjat uushenkisyydestä ovat mielestäni tärkeitä, sillä niitä lukemalla voi ymmärtää paremmin nykymaailmassa vallitsevia uskomuksia, mitkä ovat itselle vieraita.

Jeena Rancken: Yliluonnollinen kokemus

Silmäilin Jeena Ranckenin kirjan 'Yliluonnollinen kokemus´. Aineistossa on tarinoita, jotka liittyvät enteisiin, ruumiista irtautumiseen, ufoihin ja henkiin.

"Usko yliluonnolliseen - ajatus yliluonnollisista voimista ja olennoista - on kuulunut ihmisten elämään ilmeisesti aina." (s.7)

Kirjassa todetaan, että yliluonnollisia kokemuksia ei voi tieteellisesti todentaa, joten ne ovat luonteeltaan kielellisiä ja tarinallisia. Luonnollisen ja yliluonnollisen määritteleminen on vallitsevasta kulttuurista riippuvainen. Kirjassa kuvataan tilanteita, jotka kertoja on itse nimennyt yliluonnolliseksi kokemukseksi. Perinteisen uskonnon rinnalla kulkee uusvanhoja hengellisyyden tulkintoja, joita saatetaan kutsua uususkonnollisuudeksi.

"Yliluonnollisista asioista kertova henkilö voi esimerkiksi tulla luokitelluksi herkkäuskoiseksi tai jopa mieleltään järkkyneeksi, ja joskus kertominen voi johtaa jopa sosiaalisesta ryhmästä karkotukseen sekä maineen menetykseen. (s.78-79)

Ihmiset eivät keskustele yliluonnollisiksi mielletyistä kokemuksistaan niiden sosiaalisen arkaluonteisuuden vuoksi. Heillä on silti tarve kertoa kokemuksesta ja löytää aiheesta lisää tietoa. Yliluonnollinen kokemus inspiroi elämänmuutokseen. Mielestäni on kiehtovaa, että uskosta yliluonnolliseen tehdään tutkimusta. Uskonto on mielenkiintoinen aihealue.