torstai 9. helmikuuta 2023

Ani Kellomäki: Kosteusvaurioita

Neljäkymmentä ihmistä kertoo, millaista on ollut elää perheessä, jossa toisella tai molemmilla vanhemmista on alkoholiongelma, ja miten menneisyys on vaikuttanut nykyiseen elämään aikuisena.

"Vanhemman tarve juoda ajaa tarinoissa kerta toisensa jälkeen lapsen perustarpeiden ohi." (s.49)

Ihmiset ovat kokeneet haittoja lapsuudenkodissa koetun alkoholinkäytön seurauksena. Niiden runsaus häkellyttää, kun niistä muodostaa listan: kodin riitaisuus, nimittely, yörauhan puute, henkinen painostaminen, rutiinien kärsiminen, aikuisten mykkäkoulu ja eristäytyminen, fyysinen kovakouraisuus, häpeä (varsinkin kun juova aikuinen ei itse häpeä käytöstään), turvattomuus, ahdistus, huoliajattelu, jatkuva pelko, krooninen stressi, heikentynyt luottamus tulevaisuuteen ja vamhemman kuoleman pelko. Ainoat hellyyden ja rakkauden osoitukset annettiin vanhemman ollessa päihtynyt, mutta lapsi aisti, että tilanteessa on jotain epäilyttävää. Lapsi ei kokenut olevansa hyvä, tärkeä ja arvokas perheenjäsen. Hän koki tarvetta yksinoloon ja halusi eristäytyä myös aikuisena. Lasta haluttiin kontrolloida ja tunteet kiellettiin. Päihderiippuvaiset vanhemmat loivat perheessä ilmapiirin, jossa lapsen ja vanhemman roolit olivat vaihtuneet. Lapsi joutui huolehtimaan ja kuuntelemaan. Häntä syyllistettiin, mitätöitiin, arvosteltiin ja häneltä vaadittiin kohtuuttomia. Häntä peloteltiin uhkaamalla rikkoa omaisuutta.

"Lapselle vanhempien epäjohdonmukainen ja vaihteleva mieliala on hankala rasti." (s.42)

"Kuolemanpelossa uskoin, että vain minä pidän äidin hengissä." (s.90)

Haittojen seurauksena lapsi alkoi oireilla pakkoajatuksin ja rituaalein, joilla hän yritti kontrolloida ympäröivää kaaosta. Hän kehitti tavan siirtää ajatukset hetkeksi muualle. Lapsi joutui salaamaan perheen tilanteen ulkopuolisilta. Kulissit ja todellisuus olivat ristiriidassa keskenään, jolloin lapsi ratkaisi tilanteen oppimalla valehtelemaan - jopa itselleen. Näin hän koki olevansa turvassa.

"Hävisin koko lapsuuteni ajan viinalle." (s.71)

"En tiennyt, mitä minun kuuluisi ajatella ja millaista olisi normaali elämä. Minulla oli hirveästi luottamusongelmia ja kärsin matalasta itsetunnosta." (s.87)

Aikuisena kostean lapsuuden eläneet kokevat voimakkaita tunnereaktioita tietyissä tilanteissa liittyen esimerkiksi ääneen, tuoksuun, sanaan tai tilanteeseen. He ovat ihmisiä, jotka varautuvat yllättäviin katastrofeihin ja tuntevat pelkoa ja stressiä. Heillä on kyky toimia tehostetun rauhallisesti ja asiantuntevasti katastrofin keskellä. Katastrofin odottaminen on pahinta. Lapsena opittu jatkuva valmiustila on jäänyt päälle, sillä se on turvalliselta tuntuva tila. Alkoholistien aikuiset lapset saattavat olla heitä, jotka ovat ainoita rauhallisia ja selkeästi toimivia ihmisiä työpaikan kriisitilanteissa, mutta pelkäävät suhteettomasti asioita kuten ruoan loppumista. Heillä on vaikeuksia elää ilman ennakkosuunnitelmia ja rentoutua. He ovat koko ajan varuillaan. Etenkin jos joutuvat tilanteeseen, jossa on tarjolla alkoholia.

"Onko omasta elämästä kulunut turhan suuri osa toisten ihmisten mietteiden, motiivien ja tekemisten pohtimiseen ja ohjailuyrityksiin?" (s.254)

Alkoholistien aikuiset lapset eivät luota ihmisiin. He lukevat toisten mielialoja ja analysoivat heitä. He tarkkailevat, onko vaaraa tai muuta huomioitavaa. He eivät koe olevansa arvokkaita, hyviä ja rakastettavia. Heistä ei tunnu siltä, että he olisivat kenellekään tärkeitä. He tuntevat, että toiset käyttävät hyväksi ja hylkäävät, jos tekee virheitä. He aliarvioivat itseään. Oma todellinen minä on piilotettava ihmisten katseilta. Alkoholistien aikuiset lapset ottavat arkiset tilanteet liian vakavasti ja kokevat pahaa mieltä asioista, jotka toiset osaavat ohittaa. He eivät ole saaneet ilmaista tunteitaan lapsina, joten tunteiden ilmaisu on hyvin vaikeaa aikuisena. "Alkoholiongelmainen voi myös kieltää lapselta tunteiden ilmaisun." (s.140) Heidän on vaikea erottaa omia tunteita läheisten tunteista. Luottamus omaan arvostelukykyyn puuttuu, jolloin mielipiteitä kysytään muilta. Omana itsenä oleminen ja rajoista kiinni pitäminen on vaikeaa. Luottamusta omaan pärjäämiseen ja oikein toimimiseen ei ole. Moni kokee kontrolloivansa itseään ja tunteitaan. Ristiriitatilanteet ovat haastavia. Aikuinen on oppinut lapsena, että hänen kokemuksillaan ja mielipiteillään ei ole merkitystä. Hylätyksi tulemisen pelko on valtava. Alkoholistien aikuiset lapset kokevat, että he eivät tule kuulluiksi ja että heitä ei arvosteta. He kokevat riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden tunteita. He eivät pysty vastaanottamaan positiivista palautetta. He kantavat vastuuta ja huolehtivat tunnelman ylläpitämisestä ja toisten hyvinvoinnista.

"'Olen ollut äidin tukipilari, se toinen 'aikuinen', pikkuaikuinen. Äitini on purkanut minuun pahaa oloaan, olin sylkykuppi.' - - Nainen kertoo joutuneensa myös todistamaan isänsä väkivaltaa äitiään kohtaan." (s.128)

"Äitini on tyypillinen läheisriippuvainen ja kriittinen kontrolloija." (s.137)

"Kieltäytyminen tuntuu vaikealta: 'Äitini osaa yhä vetää oikeista naruista ja syyllistää minua. Hän pitää kiinni siitä ajatuksesta, että lapsuuteni oli hyvä.'" (s.191)

Aikuiset muistelevat lapsuuttaan ja ihmettelevät, miksi kukaan ei puuttunut perheen tilanteeseen ja auttanut. Useissa tilanteissa on käynyt niin, että apua itse hakenut lapsi on syyllistetty ja tilanteeseen on jätetty puuttumatta. Joissain tilanteissa keskitytään lapsen ongelmallisuuteen, eikä vanhemman ongelmiin puututa lainkaan. "Lapsilta odotetaan jatkuvaa jaksamista ja pärjäämistä." (s.93) Lapsen kokemusta vähätellään. Aina jollakulla menee 'heitäkin huonommin'.

"- äitini toimi mielestäni sokeasti laittaessaan heidän suhteensa kaiken edelle -" (s.63)

"Äitini roolit olivat uhri, marttyyri ja isän juomisen mahdollistaja." (s.81)

Miksei kukaan puutu alkoholin väärinkäyttöön? Miksi sen sijaan puututaan alkoholittomuuteen?

"Alkoholin väärinkäytön suhteen meillä eletään vähättelyn kulttuurissa: epäilyttävämpi on se juhlavieras, joka kieltäytyy drinkistä kuin se, jonka tiedetään ryhtyvän rähinöimään viimeistään puoliltaöin." (s.117)

Kuinka päästää irti ja antaa anteeksi? Kuinka löytää oma minuus, joka on ollut vanhemman alkoholismin määrittelemä? Tasainen arki, hyvät ihmissuhteet, hetkessä eläminen, armollisuus epäonnistumisissa ja usko omaan pärjäämiseen kantavat.

tiistai 7. helmikuuta 2023

Niku Hooli; Anna-Sofia Nieminen: Aikuisten perhe

Niku ja Anna-Sofia kokivat kriisin ennen häitään. Toinen halusi tulevaisuudessa lapsia, mutta toinen ei. Syntyi pitkällinen pohdinta lasten hankkimisen ja kasvattamisen hyvistä ja huonoista puolista. Moni hyvä puoli osoittautui sellaisiksi, jotka voisi korvata esimerkiksi viettämällä aikaa sisaruksen lasten kanssa. Niku ja Anna-Sofia tekivät päätöksen vapaaehtoisesti lapsettoman aikuisen elämästä. He perustivat aikuisten perheen.

"'Jos tätä sitten joskus katuu, niin se on sitten sen ajan murhe. Mutta ei lapsia vain varmuuden vuoksi kannata tehdä.'" (s.46)

Kirjassa kuvataan monenlaisia aikuisten perheitä. Lapsettomuus päätöksen syitä on yhtä monta kuin on sen tehneitä ihmisiä. Syitä ei välttämättä tarvitse edes olla. Joskus ne löytyvät vähän kuin tekemällä tehtyinä jälkikäteen. Joidenkin ihmisten mielipiteet vaihtuvat vuosien varrella. Joillekin lapsettomuus on ollut selvää lapsesta asti. Lapsettomuus päätös ja siihen johtaneet syyt ovat jokaisen oma asia. Jokaisella on oikeus päättää asiasta itse sen hetkisen parhaan tietonsa ja kykynsä mukaan.

"- mutta en silti mielestäni jää paitsi mistään. Tai oikeastaan: kaikki jäävät paitsi jostain, mutta toisten ovien takana on muuta kiinnostavaa tilalla." (s.22)

"- onko valintojen tekeminen itse asiassa paitsi jäämistä? Ja miksi juuri lapsettomuus on se valinta, jonka kohdalla usein ajatellaan, että jää paitsi jostain? Elämä olisi toki varmasti erilaista lasten kanssa, mutta kyllä lastenkin kanssa voi jäädä paitsi jostain." (s.181)

Lisääntymisen tulisi olla jokaisen oma asia. Siihen ei tulisi painostaa puolison toimesta, suvun voimin tai yhteiskunnan taholta. Jokaisella on oikeus elää omaa elämäänsä parhaaksi katsomallaan tavalla. Kenenkään ei pitäisi kokea kiusaamista, syyllistämistä tai suvusta tai kaveriporukasta ulossulkemista lapsettomuuden vuoksi. Yhteiskuntaa ei pelasteta tai eläkkeitä makseta lisääntymällä vaan uusilla innovaatioilla, politiikalla ja työllistämiseen panostamalla.

"Onko lapsen synnyttäminen varmasti lapselle itselleen hyvä? Mistä tiedämme sen?" (s.97)

Lisääntymisessä on riskejä. Raskaana oleva nainen tai lapsi voivat menehtyä. Lapsi voi syntyä sairaana, mikä voi olla haastavaa, jos omissa mielikuvissa on ajatellut lapselle tietynlaisen elämän. Lapsi ei välttämättä herätä rakkautta eikä vanhemmuus tuo onnea. Elämänlaatu saattaa huonontua, ja realismi iskeä vasten kasvoja. Olisi kiinnostavaa lukea tarinoita aikuisista, jotka katuvat lasten hankintaa, sillä aihe on tabu.

"Yksinäisyyden pelko on musta ylipäänsä vähän p***a syy hankkia lapsia. Elämää ei voi elää pelkojensa mukaan." (s.153)

Lapsettomien aikuisten haastatteluista välittyy ihmettely lapsiperhearkea kohtaan. Ystävien kanssa on hankala sopia tapaamisia, jos lapset roikkuvat mukana, ja heidän kanssaan on mahdotonta keskustella, kun lapset pyörivät ympärillä. Keskustelun aiheetkin ajautuvat koskemaan lapsia. Esimerkiksi haastateltava Panu muistaa, kuinka hän lapsena meni tervehtimisen jälkeen leikkimään, kun äidille tuli ystävä kylään, eikä se tuntunut mitenkään ikävältä.

"'Lapsen ehdoilla meneminen tuntui vieraalta.'" (s.64)

Niku Hoolin ja Anna-Sofia Niemisen kirja antaa äänen monimuotoiselle joukolle lapsettomia aikuisia. He pääsevät kertomaan kokemuksistaan ja näkemyksistään, joita ei niin usein kuule. Aihe ei ole mustavalkoinen, eikä tarkoituksena ole vastakkainasettelu, vaan ymmärryksen laajentaminen. Maailma tarvitsee sekä lapsiperheitä että lapsettomia perheitä. Silloin elämä on tasapainossa.

maanantai 6. helmikuuta 2023

Tiffany D.Jackson: Rajaton

R&B-tähti Korey Fields ottaa Enchantedin siipiensä suojaan laulajien koe-esiintymisestä. 17-vuotias tyttö haaveilee soololevystä ja kiertueista, ja Korey lupaa hänelle kaiken. Unelmat vaihtuvat painajaiseen, kun Enchanted herää tokkuraisena ja veren peitossa kuolleena makaavan Koreyn luota. Mitä on tapahtunut?

"'Äiti, häivytään täältä ennen kuin...'
'Seuraavana vuorossa... Enchanted Jones!'" (s.23)

Kirjan alkusivuilla varoitetaan sisällöstä: seksuaalista hyväksikäyttöä, raiskauksia, pahoinpitelyä, alaikäisten kaltoinkohtelua, vapaudenriistoa ja opioidiriippuvuutta. Tiedossa siis on vähintäänkin rankka tarina, joka puolustaa mustien naisten oikeuksia ja kuuluttaa me too -kampanjan perään. Tarinassa karmivinta on psykologinen manipulaatio, jolloin ihminen alkaa epäillä omaa kokemustaan ja todellisuuttaan. Vaikeista aiheista huolimatta kirja on koukuttava ja nopealukuinen. Varsinkin kirjan loppu on jännittävä. Viimeisiltä sivuilta löytyy yhteystietoja, joista on apua väkivallan uhreille. Kirjalla on tärkeä ja tunteita herättävä sanoma.

"- tuntuu siltä kuin maailma olisi jatkanut kulkuaan... ilman minua." (s.162)

lauantai 4. helmikuuta 2023

Terhi Tarkiainen: Kitty, eli kuinka mies tuhotaan

Kitty Blackstone rakastaa apteekissa työskentelyä. Hän saa auttaa apteekkari isäänsä, sillä hänen äitinsä on estynyt ollessaan vakavasti sairaana. Kittyn elämä muuttuu radikaalisti äidin kuoltua. Hän kohtaa tulitukkaisen miehen, joka ottaa hänet väkisin, ja isä naittaa hänet vanhalle kauppias Goodwinille. Öisin Kitty uneksii raa'asta kostosta, ja päivisin pohtii, mitkä ainesosat muuttaisivat lääkkeen myrkyksi. Hän ei halua tappaa tulitukkaista miestä nopeasti, vaan nauttia takaisinmaksusta hitaasti.

"Huomaisiko kukaan, että jotain puuttui?" (s.31)

1700-luvun Englantiin sijoittuva tarina on romanttinen, väkivaltainen ja kieroutunut. Sen lukeminen on suurelta osin puistattavaa. Jostain syystä en ymmärrä Tarkiaisen huumorin päälle. Teksti on kyllä vetävästi kirjoitettua, ja pidin eniten apteekkiin ja Kittyn äidin reseptikirjaan liittyvistä kohdista. Olisin toivonut, että Kitty olisi keskittynyt pelkästään luomaan apteekkarin uraa kostosuunnitelmien sijasta, mutta se olisi sitten ollut aivan toisenlainen kirja. Kannesta annan täydet pisteet. Eveliina Rusanen on suunnitellut houkuttelevan ulkoasun.

"- en kyennyt antamaan pois sellaista valtaa itseeni, en edes hänelle. En aivan vielä." (s.212)

Luin kirjan liityttyäni Samppanjaa ja kirjakarkkeja -lukupiiriin, joka toimii instagramin kautta.

torstai 2. helmikuuta 2023

David O'Connell: Karkkitehtaan kummitus

Archie perii kartanon ja karkkitehtaan edesmenneen isänsä suvun puolelta. Hän muuttaa uuteen kotiinsa äitinsä kanssa. Pian käy ilmi, että kartanossa kummittelee ja että Archie saa tehtäväkseen selvittää suvun arvoituksen. Hänellä on apunaan uudet ystävänsä Fliss ja Billy. Sukulaistäti lapsineen yrittää estää arvoituksen ratkeamista. Archiella on paljon pelissä, sillä epäonnistuminen merkitsee karkkitehtaan menetystä.

"Archie napitti niska kenossa vanhan miehen muotokuvaa. Ihan kuin vanhus olisi iskenyt hänelle silmää. Taatusti oli." (s.9)

Karkkitehtaan kummitus on kiehtova seikkailu, jossa on maagisia olentoja, hämäräperäisiä henkilöitä, jännittäviä salakäytäviä ja kiperiä tilanteita. Kirjaa lukiessa on ehdottomasti syötävä makeinen tai kaksi, sillä karamelleistä ei tarinassa ole puutetta.

"Meillä on pieni ongelma. Kukaan ei ole onnistunut löytämään kuuluisan McArkin toffeekarkin salaista ainesosaa isosetänne kuoleman jälkeen." (s.46)

Kuvitus elävöittää tarinaa. Uusia kuvia kaipaa heti, kun tarina etenee seuraavaan käänteeseen. Seikkailu on jännittävää ja kiinnostavaa luettavaa, mutta muutama asia jää mietityttämään. En ole ihan varma, pidänkö siitä, että ihmisten ilkeys liitetään heidän ulkonäköönsä ja että onko sankareilla oikeus nimitellä ilkeyksiä tekeviä ulkonäön perusteella. En tiedä, onko reilua, että henkilöiden nimet kuten Nessukarsta viittaa kyseisen henkilön ominaisuuteen eli jatkuvaan allergiseen nuhaan, mikä on aika leimaavaa. Mietin kaiken aikaa kirjaa lukiessani, miksi Archie ja hänen äitinsä eivät lukitse ovea, kun kartanoon pääsee vapaasti vaikka minkälaista väkeä. Äiti on tietysti tietämätön seikkailuista ja kaikesta muustakin, joihin lapset ajautuvat, vaikka monelta olisi vältytty, jos hänelle olisi niistä kerrottu. Mutta tämä on lasten seikkailu, jossa lasten on kuljettava matka itsenäisesti kohti onnellista loppua.

perjantai 27. tammikuuta 2023

Jarmo Ahonen: Ystävänä yksinäisyys

"halusi eroon ystävästään
yksinäisyydestä
kukapa sen huolisi
kurjan kaverin
öisen ystävän." (s.15)

Runot virtasivat ohitseni kuin vesi joessa. Katselin niiden kulkua tyhjin silmin mitään ajattelematta. Annoin veden virrata. En yrittänyt vaikuttaa sen kulkuun. Runot jatkoivat matkaansa minusta välittämättä.

"uskaltaa olla tässä
nyt" (s.56)

Yksinäisyys on marraskuisen pimeitä päiviä, kylmiä pakkaskelejä ja sumuisia sateita. Se asustaa kuivissa kanjoneissa, paleltuneessa maassa ja tyhjillä kujilla. Ystävyys ja rakkaus luovat maailmaan värit ja kauniit kesäpäivät.

"Suljin silmäni kaupungin
valoilta näkemättä
ettei ole mitään pelättävää
vain pääni näyt
menneet huomiset
tulevat eiliset
kasvot vanhoissa valokuvissa." (s.62)

Lempirunoni ovat 'Ystävänä yksinäisyys', 'Sadan vuoden sateen jälkeen' ja 'Yksi tuhansista kyynelistä'. Ne puhuttelevat ja erottuvat joukosta. Koen runojen toisteisuuden raskaana. Menneen muistelua ja rakkaasta ihmisestä haaveilua. Kiinnostavimpia ovat oman tulkintani mukaan ystävyyteen ja yleiseen yksinäisyyteen liittyvät runot.

"vihdoin vapaa unelmista - läsnä vain hetki" (s.57)

keskiviikko 25. tammikuuta 2023

Beth O'Leary: Kimppakämppä

Tiffy etsii itselleen asuntoa ja päätyy muuttamaan kimppakämppään Leonin kanssa. Ehtona on, että he eivät koskaan tapaisi toisiaan. Leon käyttää asuntoa päivät, sillä hän työskentelee yöhoitajana, ja Tiffy on asunnossa yöt, sillä hän on päivätöissä kustannustoimittajana. Tiffy ja Leon alkavat kommunikoida toistensa kanssa muistilappujen avulla, mistä muodostuu heille tärkeä rutiini.

"Irrotellessani Post-it-lappuja ja teipillä kiinnitettyjä paperinpalasia kaappien ovista, pöydistä, seinistä ja (yhdessä tapauksessa) roskiksen kannesta, huomaan hymyileväni." (s.101)

Leonin elämässä on äiti, joka on kokenut toinen toistaan toksisemman parisuhteen, ja veli, joka on syyttömänä vankilassa. Hänelle tärkeitä ovat myös hänen sympaattiset potilaansa. Tiffyllä on kaksi hyvää ystävää ja haastavaakin haastavampi (ex) miesystävä. Hän kommunikoi myös kirjailijoiden ja työkavereiden kanssa. Tiffyn elämän ihmiset ulottuvat pikku hiljaa myös Leonin elämän puolelle ja toisinpäin. Syntyy kiinnostava tarina, jonka seuraamista ei malta lopettaa. Kaltoinkohtelua ja epäoikeudenmukaisuutta on käsitelty hyvin ja voimauttavasti. Lukija tsemppaa Tiffyä ja Leonia heidän vaikeuksiensa yli. Tarinassa on vakavista aiheista huolimatta lämmin ja elämänmyönteinen tunnelma. Kirja on ehdottomasti suosikkini kaikista lukemistani romantiikka genren kirjoista. Ihastuttava. Kaipaan Tiffyä ja Leonia. Heidän persoonansa välittyvät kirjan sivuilta elävinä. He ovat inhimillisiä ja rakastettavia.

"'Minä kerroin kaikille, että Leon asuu jonkun tytön kanssa ja kirjoittaa sille tytölle viestejä ja se tyttö saa hänet nauramaan.'" (s.146)

lauantai 21. tammikuuta 2023

Sanna Kajander-Ruuth: Laman lapset

1990-luvun lama on aiheuttanut toisille perheille vaurastumista ja toisille kärsimystä. Osaa lama ei juurikaan koskettanut. Tässä kirjassa kerrotaan laman synkistä puolista, politiikasta ja taloudesta yksilökokemusten värittämänä.

"Alkoivat nakkikastikkeen väriset ja makuiset, apeat laman vuodet." (s.63)

1980-luvulla elettiin nousukautta. Kaikilla oli kaikkea. 'Kaikki' rakensivat omakotitalon, hankkivat statussymboleita vesisängystä leipäkoneeseen ja ottivat lainaa perustaakseen yrityksen. 1990-luvulla tuo kaikki menetettiin. Omaisuuden lisäksi ihmisten terveys tai jopa henki menivät.

"Jälkeenpäin, aikuisena lapsuuttaan arvioidessaan laman lapset näkevät myös asioiden toisen puolen. Kuten sen, että vanhemmat saattoivat ottaa isojakin taloudellisia riskejä niitä ehkä kovin perusteellisesti punnitsematta. Tai sen, että kodeissa juotiin alkoholia melko runsaasti-" (s.54)

Kirja on pieni pintaraapaisu valtavan isoon aiheeseen. Haastatelluille henkilöille, jotka olivat laman aikaan lapsia tai nuoria, on käynyt ihan hyvin, mikä luo kerrontaan toiveikasta tunnelmaa ja toki hieman vääristää mielikuvaa. Synkimmät tarinat puuttuvat joukosta, sillä ihmisten on edelleen haastavaa suostua haastateltaviksi ja puhua tapahtuneesta. Moni kärsii laman vaikutuksista edelleen.

"Kiristyvä tilanne heijastui heidän avioliittoonsa, isä alkoi juoda yhä enemmän. Minulla on myös vahvoja, pelottavia muistikuvia siitä, että hän löi äitiä. Kotona riideltiin paljon, tunnelma oli aina kireä." (s.63)

Pohdin kirjan luettuani, kuinka ihmiset joutuvat alituiseen keskittymään rahaan. Laman ajan ihmisillä saattaa olla vaikeuksia rahankäytössä. He joko käyttävät kaikki rahansa heti, jotta ne eivät ehdi hävitä, tai sitten säästävät kaiken niin että ullakolle kerätään huuhdellut margariinirasiatkin. Moni lama ajan lapsista hakeutui osa-aikaisiin palkkatöihin jo alaikäisenä.

"Olisin itse tarvinnut tukea, mutta jouduin tukemaan vanhempiani." (s.35)

Kirjan lopussa lamaa verrataan koronapandemia aikaan ja ollaan toiveikkaita, että yksilön kärsimykset ja etenkin lapset otettaisiin tällä kertaa paremmin huomioon. Koen, että näitä kahta tilannetta on erittäin vaikea verrata toisiinsa varsinkin näin lähellä tapahtumahetkeä. Mielestäni nykyään lapsille puhutaan asioista enemmän kuin 1990-luvulla. Voisin jopa väittää, että ehkä liikaakin. Pitäisi löytää keskitie puhumattomuuden ja liialliselle uutisvirralle altistamisen väliltä. Lapset ansaitsevat huolenpitoa ja turvaa. Heidän tulisi saada olla lapsia.

"Aikuiset saattoivat olla niin uppoutuneita omiin ongelmiinsa, ettei lapsen hädälle ja pelolle liiennyt huomiota. Usein kukaan ei selittänyt kunnolla, mitä perheessä oikeastaan oli tapahtumassa-" (s.67)

Toivoisin, että ohueen kirjaan olisi valittu vielä tarkempi rajaus. Haastatteluissa lähdettiin hieman liian lavealle, kun käytiin läpi erään miehen rikolliset puuhatkin. Ehkä kirjalla haluttiin antaa aiheita jatkokeskustelulle ja tuleville kirjoille.

"Toivon, että työ jatkuu." (s.156)

Pohdin, mitä itse muistan lama-ajan yleisestä ilmapiiristä. Luokkakuvissani istuvat lapset, joiden vaatteissa komeilee näkyviä paikkoja. Kiusaamista ilmeni, jos joku oli saanut uusia vaatteita tai uuden muodissa olevan lelun. Huhut kiersivät, kuka oli päässyt kotimaanmatkailulle. Muistan eräätkin synttärit, joilla pääasiassa leikittiin lasten ryhmäleikkejä ja kohokohtana oli kioskilta vuokrattu elokuva. Koulun keittiö vaati perheitä keräämään ruoanlaittoa varten puolukoita. Mitään erikoisia harrastuksia ei ollut, mitä nykyaikana näkee. Kirjaston valikoima oli aika vanha ja suppea. Mitään uutta ei selvästi hankittu. Lapsille suunnatuista palveluista oli karsittu. Opettajat olivat välinpitämättömiä ja ankaria. Ympärillä vallitsi vanhanaikaisuuden tuntu.

"Lasten ympäristöstä tai ilmapiiristä puuttuu iloa, siinä on enemmän ahdistusta kuin toisissa oloissa olisi laita -" (s.29)

keskiviikko 18. tammikuuta 2023

Nefertiti Malaty: Ei äitimateriaalia

"Vapaaehtoisesti lapseton on ihminen, jolla ei ole lasta, joka ei aio hankkia lapsia ja joka ei myöskään ole aktiivisesti yrittänyt tulla vanhemmaksi." (s.7)

Nefertiti Malaty on koonnut sekä tietopaketin että ihmisten tarinoita vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Kirjan viestinä on, että jokaisen tulisi saada olla sellainen kuin on. Jokaisella on oikeus elää omannäköistä elämää.

"Minun intohimoni liekki on aina loimottanut kirkkaimmin itsensä kehittämiselle ja sille, miten oppimansa voi antaa eteenpäin." (s.68)

Kirjassa viitataan useasti siihen, kuinka yhteiskunta on vaatinut synnyttämään lapsia. Siihen on historian saatossa myös pakotettu esimerkiksi kieltämällä ehkäisy, abortti ja vapaaehtoinen sterilisaatio. Yhteisöissä vallitsee mielikuva siitä, mitä naisen tulee tehdä. Naisen oletetaan olevan äiti tai pyrkivän äidiksi, jolloin yhteisön jäsenet kokevat tehtäväkseen valistaa naisia kyseisestä 'ainoasta ja oikeasta' roolista. Toisin toimivaa naista rangaistaan paheksunnalla ja muulla henkisellä kiusaamisella.

"- useat vapaaehtoisesti lapsettomat kuvaavat ominaisuutta synnynnäiseksi taipumukseksi, pysyväksi ja muuttumattomaksi osaksi identiteettiä. - - Yhteiskunta ei tunnu hyväksyvän heitä sellaisina kuin he ovat, vaan yrittää väkisin 'eheyttää' heitä kuten homoista on yritetty tehdä heteroita. - - He joutuvat miettimään, ovatko vääränlaisia, kun lasten hankkiminen ei kiinnosta samalla tavalla kuin suurinta osaa ihmisistä." (s.10)

Lapsiperheelliset saavat kritiikkiä asenteistaan ja keskustelutaidoistaan. Kokemusten mukaan lapsiperheelliset ottavat kaiken lapsiin ja lapsiperheisiin liittyvän keskustelun henkilökohtaisesti. He eivät osaa ajatella ja keskustella aiheesta yleisellä tasolla. Kokemusten mukaan lapsiperheellisillä ei ole muita keskustelunaiheita kuin oma jälkikasvu. He eivät osaa asettua toisen ihmisen asemaan ja ottaa keskustelussa häntä huomioon valitsemalla tai ottamalla osaa muihinkin puheenaiheisiin.

"- miltä asiat itsestä tuntuvat, eivät välttämättä tunnu toisesta samalta." (s.159)

Henkeä salpaava taulukko kertoo naisten asemaan liittyviä vuosilukuja Suomessa. Kammottavaa syrjintää esimerkiksi vanhanpojan ja -piian verolla, jonka naimattomat ja lapsettomat joutuivat maksamaan vuosien 1935-1975 aikana.

"Sinänsä ymmärrän lapsiperheellisten tukemisen ja tietyt verohelpotukset, eihän tämä yhteiskunta pitkään pyörisi ilman tulevaisuuden veronmaksajia. Lapsettomia ei saisi kuitenkaan rankaista elämäntilanteestaan - rahallisesti eikä muutenkaan." (s.95)

"Tuntuu, että lapsettomien pitäisi tyytyä vain niihin murusiin, joita lapsiperheiltä sattuu jäämään." (s.101)

Toivoisin, että aiheesta kirjoitettaisiin lisää ja tehtäisiin tutkimusta. Moni asia on varmasti muuttunut sitten vuoden 2018, kun kirja on kirjoitettu. Huomasin ihmisten tarinoita lukiessani, että heitä on selvästi haastateltu tietyin kysymyksin, jotka mielestäni saattavat vääristää mielikuvaa vapaaehtoisesta lapsettomuudesta ja ohjaavat mielikuvan tiettyyn suuntaan. Olisin toivonut, että kysymykset olisivat olleet näkyvillä esimerkiksi kirjan lopussa.

"Mitä enemmän ihmiset puhuvat avoimesti vapaaehtoisesta lapsettomuudestaan, sitä enemmän pystytään vaikuttamaan vallitseviin asenteisiin ja parantamaan vähemmistön asemaa." (s.162)

Suosittelen tutustumaan Vapaaehtoisesti lapsettomat ry:n sivuihin ja kuuntelemaan velapodcastia. Etenkin jos vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole tuttu aihe.

maanantai 16. tammikuuta 2023

Milla Peltonen: Erakot

Erakot elävät suomalaisesta yhteiskunnasta omiin oloihinsa vetäytyneinä. Heitä on asustanut metsissä, saarilla, kylien perällä ja kaupungin laidalla. Heidän syynsä irtiottoon eivät ole sellaisia, joista he välittäisivät kertoa, tai ne eivät välttämättä ole selviä edes heille itselleen. Toisaalta syyt voivat olla hyvinkin näkyvästi esillä kuten uskonnollinen kilvoittelu munkkina tai halu suojella ympäristöä. Erakkojen oletettu sukupuoli on useimmiten mies. Sotien aikaan ja jälkeen Lapissa on viihtynyt lukuisia miehiä kultaa huuhtoen ja erinäisiä oman elämän tragedioita paossa eläen. Erakoista löytyy taiteilijoita, kirjailijoita ja ihmisiä, jotka vain tykkäävät puuhastella yksin.

"Minä olen kasvanut yksinäisyyteen. Olen yksinäinen penikka." (s.47)

Nykyaikana on yhä vaikeampaa elää yhteiskunnasta irrallaan, sillä erämaihin on vaikea piiloutua ja yhteiskuntaa on mahdotonta paeta. Toisaalta onko tavallaan syrjäytyneenä ja yhteisöstä täysin irrallaan oleminen mielekästäkään. Erakoilla onkin aina ollut luotettuja henkilöitä, jotka auttavat heitä. Jotkut erakoista ovat asuinalueellaan tunnettuja henkilöitä ja jopa legendan maineessa.

"Turismi, lisääntyneet metsäautotiet ja vaellusreitit ovat tehneet tehtävänsä. Erämaasta, niin laaja kuin se pohjoisessa onkin, on yhä vaikeampi löytää sellaista pysyvää rauhaa ja piilopaikkaa, jota moni entisaikain erakko on hakenut." (s. 71-72)

Klaus Backberg vaikuttaa ihmiseltä, joka on tiennyt, mitä haluaa tehdä ja minkälaisiin asioihin uppoutua. Hän on nauttinut enemmän tekemisestä kuin ihmisten seurasta. Hänen kykyynsä paneutua häntä kiinnostaviin asioihin on helppo samaistua. Ympärillä olevat ihmiset vain haittaavat elämää alentavilla kommenteillaan tai estävillä toimillaan. Yksinäisyydessä saa itse määritellä omat tekemisensä.

"Opettaja vastasi, että ei täällä laivoja ja mitään sellaisia mitä tahdotaan. Täytyy tehdä sitä mitä on määrätty. -- Ja minä olin ajatellut että nyt teen laivan itselleni-" (s.98)

Rami Hiltunen on ihminen, joka on jättänyt palkkatyön ja ryhtynyt elämään omavaraisesti. Hän on kertonut ihmisten olevan epäluotettavia ja nauttivan toisten murheesta. Itsekin olen joskus ajatellut ihmisiin petyttyäni, että kunpa voisin muuttaa jonnekin metsän keskelle asumaan kauas kaikista. Ei tarvitsisi murehtia, kelpaako sellaisenaan toisille. Ei olisi ketään puhumassa ja tekemässä pahaa.

"'Mitä enemmän hamstraat ja ahnehdit, sitä enemmän tarvit, ja onko se sitten elämää.'" (s.118)

Kirjassa pohditaan, kuinka erakoihin suhtaudutaan epäilevästi ja arvostelevasti. Heihin liitetään negatiivisia mielleyhtymiä rikollisuudesta mielenterveysongelmiin. Ekstroverttiä, kasvusuuntaista, suorituskeskeistä ja kiireisen kaupunkilaista elämäntapaa arvotetaan korkealle. Ekologisia erakkoja saatetaan ihailla. Totuus on, että ihmisiä on monenlaisia. Erakoista ei kannata edes yrittää kirjoittaa yhtenäisesti. He ovat ihmisiä siinä kuin muutkin.

"Yksin pärjäämistä ihaillaan, toisinaan jopa romantisoidaan. - - Annammeko toistemme Suomessa yksinäistyä liian helposti? Annamme joskus jopa liikaa tilaa ja vapautta olla omassa rauhassa?" (s.206)

"- hän ei väitä olevansa immuuni yksinäisyyden tunteelle. Tunne on joskus niin vahva, että se voi johtaa itsesääliin ja jopa masennukseen." (s.169)

"Yksinäisyys on terapeuttista niin kauan, kun siitä saa päättää itse" (s.215)

torstai 12. tammikuuta 2023

Sari Kanala; Hannu Ahonen: Lumikeiju

Hile asettuu talviunille metsäkeijujen pesään. Ulkona paukkuu pakkanen. Kaikkialla on valkeaa lunta ja jääpuikkoja. Metsän eläimet ovat pukeutuneet valkeisiin karvoihin ja höyheniin. Hile makoilee mukavasti pehmeissä peitteissä, mutta hän ei saakaan unta. Hän tuntee olonsa jokseenkin yksinäiseksi, erilaiseksi ja joukkoon kuulumattomaksi. Ehkä ratkaisu löytyy ulkoa talvisesta metsästä, jossa Jääkuningatar asustelee.

"Hanget välkkyvät lumitimanteista, pakkanen nipistelee poskipäistä, ja metsä on kuin satu, johon astua."

Lumikeijun kuvitus on taianomainen. Luminen ja jäinen maisema herää kirjan sivuilla eloon. Tarina on rohkaiseva. Omaa itseään ja elämänsä tarkoitusta voi lähteä etsimään muiden estelyistä ja varoitteluista huolimatta. Matkan teko vaatii kärsivällisyyttä ja päättäväisyyttä. Lopulta sinnikkyys palkitaan.

"Luminen putous oli parasta, mitä se oli pitkään aikaan kokenut."

Lumikeijun tarina on ihanan toiveikas. Itseensä ja omien siipiensä kantavuuteen kannattaa uskoa, sillä siten unelmien toteutuminen on mahdollista.

tiistai 10. tammikuuta 2023

Rebecca Serle: Viisi vuotta myöhemmin

Dannie suorittaa elämäänsä ja ottaa kaiken varman päälle. Hänellä on täydellinen avomies ja nousukiidossa oleva ura. Tulevaisuudessa siintää avioliitto ja lapset, koska niin elämän kuuluu mennä. Dannien paras ystävä Bella on puolestaan elämäniloinen ja tunne edellä toimija. Hän hyppii parisuhteesta toiseen ja aloittaa projekteja saamatta niitä koskaan valmiiksi. Eräänä yönä Dannie näkee, millaista hänen elämänsä tulee olemaan viiden vuoden päästä. Hän on aivan eri miehen seurassa ja asuu eri asunnossa. Enneuni jää kummittelemaan mieleen. Eräänä päivänä unen mies astuu Dannien elämään. Mitä hänen pitäisi tehdä?

"Minulla ei ole mitään lapsia vastaan, mutta äitiys ei vain ole koskaan tuntunut erityisen kiehtovalta." (s.122)

Dannien ja Bellan tarina on sydäntäsärkevä. Sitä ei voi lukea kuivin silmin, sillä se koskettaa syvästi. Dannien ja Bellan ystävyys on kaiken kattavaa. He ovat nähneet kaiken yhdessä. He ovat tukeneet toisiaan kaikissa elämäntilanteissa. Dannie ja Bella ovat toisilleen tuki ja turva. Kirja ei tarjoa hyvänmielen romantiikkaa, vaikka alkuasetelma siltä vaikuttaa. Tarina ei ole scifiä tai fantasiaa, vaikka alussa nähdäänkin enneuni. Kaikki on riipaisevan todentuntuista, ennakoimatonta ja epäreilua. Elämän synkimpiä puolia. Kukaan ei voi kirjoittaa tulevaisuuttaan ennakkoon valmiiksi. Tulevaisuus tulee sellaisena kuin se tulee.

"- opettelen sietämään elämää, jota en voi hallita." (s.191)

perjantai 6. tammikuuta 2023

Nita Prose: Huonesiivooja

Molly Gray työskentelee hotellin huonesiivoojana. Hän rakastaa työtään, sillä sääntöjen noudattaminen ja ympäristön siistinä pitäminen ovat hänen intohimonsa. Hän on syntynyt siivoamaan toisten aiheuttamia sotkuja. Molly asuu yksin kerrostaloasunnossa mumminsa kuoleman jälkeen. Hän on erilainen suhteessa muihin ihmisiin. Hän seisoo liian lähellä, puhuu ulkoa opittuja fraaseja epäsopivissa tilanteissa ja tulkitsee ihmisten puheita ja kasvojen ilmeitä omalla tavallaan. Hän tukeutuu oppimiinsa ohjeisiin ja rutiineihin. Myös päivänä, jolloin hän löytää hotellihuoneesta herra Blackin murhattuna ja joutuu pääepäiltynä poliisin kuulusteluun.

"Olen hotellisiivoojasi. Tiedän sinusta paljon, mutta mitä sinä lopulta tiedät minusta?" (s.7)

En oikein tiedä, mitä tuntisin Mollya kohtaan. Hän ei ole sympaattinen henkilö. Hän ei herätä ärtymystä, sääliä tai iloa. Hän on huomaamaton. Hän on yhtä harmaa kuin nimensä. Paitsi kun ei ole. Molly on hyvinkin näkyvä. Hän erottuu joukosta. Hän on erilainen. Häneen kiinnitetään sen vuoksi erityistä huomiota. Häntä pilkataan. Häntä käytetään hyväksi. Minusta tuntuu siltä, että hän haluaisi olla näkymätön ja kuvittelee itsensä sellaiseksi. Molly viihtyy omissa oloissaan, vaikka kaipaakin seuraa, joka 'nauraisi hänen kanssaan eikä hänen kustannuksellaan'. Hän luo itselleen turvaa toistamalla tiettyjä rutiineja. Hän myös hokee oppimiaan lauseita sekä ääneen että mielessään. Etenkin mummin ja hotellin johtajan. Mummin kuoltua jotain meni hänessä rikki. Säännöt ja oikeanlaiset toimintatavat eivät enää olleet niin selviä kuin ennen. Molly vaikuttaa käsittelevän traumaa. Hän ei ehkä osaa sanottaa kokemaansa ja tuntemiaan tunteita. Hän ei ehkä hahmota oikeaa ja väärää. Hän on yhtäaikaa hämmentynyt ja itsevarma. Molly poukkoilee totaalisesta ymmärtämättömyydestä ja päivänselvien asioiden kieltämisestä pitkälle analysoituihin päätelmiin ja toimintaketjuihin. Hänestä ei saa otetta. Hän karkaa kuin pöly imurin sisuksiin ja sormenjäljet viemäriin. Mollyn ääni on kuin ilmastointilaitteen tasaista hurinaa taustalla. Sitä on mukavaa ja turvallista kuunnella, vaikka oikeastaan se häiritsee, sillä hurinassa on sittenkin jotain synkkää ja epämiellyttävää.

"Minulla ei ole itseni ikäisiä ystäviä, eikä itse asiassa paljon minkään ikäisiä ystäviä." (s.15)

Kuka murhasi herra Blackin? Hänen vaimonsa? Hänen entinen vaimonsa tai joku tyttäristä? Hotellin johtaja? Siivoojien esihenkilö? Ovimies? Tarjoilija? Keittiöapulainen? Vai kenties huomaamaton siivooja?

"Huiskis vain, ja tahra oli poissa." (s.75)