keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

Amin Maalouf: Siipirikko mies

Katolilainen yksinvaltias, šeikki, hallitsee ja suojelee kylää Libanoninvuorilla 1800-luvulla. Hänellä on runsaasti tekemistä, sillä Ottomaanien valtakunta, Egypti ja Englanti sotivat valloittaakseen Libanonin. Lisäksi katolilaisuus ja protestanttisuus kilpailevat jalansijasta maassa. Tarinan päätähti, legenda, on Tanios, joka syntyy kylän kauneimmalle naiselle, Lamialle. Pojan biologisesta isästä levitellään juoruja ja arvailuja, mikä varjostaa Tanioksen koko elämää.

"Jumalan käsi ja sulttaanin käsi jakelivat vain maailmanlaajuisia vitsauksia, šeikin käsi jakoi arkiset harmit. Ja joskus myös onnen murusia." (s. 19)

Tarina on viihdyttävä. Siitä tulee hivenen mieleen Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen. Kirjassa kuvataan Tanioksen kasvua kohti aikuisuutta ja kylää kohtaavia sattumuksia sadunomaisella otteella. Tarinassa on ripaus totuutta, mutta suurimmaksi osaksi se on fiktiota.

"Silloin kun ihmistä lykästi ja hän sai isännän, joka ei ollut yhtä ahne ja julma kuin muut, hän piti itseään etuoikeutettuna ja kiitti laupiasta Jumalaa, ikään kuin sen parempaan olisi ollut mahdotonta pystyä." (s. 19)

Kirja käsittelee kanssaelämistä. Sodat, valloittaminen ja korkeaan asemaan pyrkiminen eivät loppujen lopuksi ole paras ratkaisu kyläläisten kannalta. Jokaisella hallitsijalla on sekä hyviä että huonoja pyrkimyksiä, joten hallinnon vaihtuminen ei välttämättä tuo muutosta parempaan.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2021

Jukka Korpela: Idän orjakauppa keskiajalla

Jukka Korpela on tutkinut idässä keskiajalla tapahtunutta orjakauppaa. Nykyisen Suomen ja Karjalan alueelta on ryöstetty ihmisiä Persiaan, Kaukasiaan ja Intiaan asti.

"Ilmiö on tärkeä Suomen historiassa, mutta sen laajuutta ei tule paisutella. Kun varhaisuuden ajan orjakauppa Mustallamerellä ja Kaspianmerellä koski kymmeniätuhansia ihmisiä vuosittain, näistä ei edes tällöin ollut suomalaisia ja karjalaisia varmaankaan muutamaa kymmentä enempää vuodessa." (s.200)

Kiinnostavinta on ymmärtää, että ihmiskauppaa on ollut kaikkialla maailmassa jossain historian vaiheessa ja että sitä tapahtuu jossain päin maailmaa parhaillaankin. Orjaksi on voinut joutua ihmisryöstöjen yhteydessä tai sotavankeuden vuoksi. Joku on voinut myydä oman suvun jäsenen tai itsensä orjaksi tai puolisoksi, sillä siten on esimerkiksi voinut turvata oman tai toisen hengissä selviytymisen ruokapulan aikana. Orjaksi on saattanut myös syntyä. Ihmiskauppa on keskiajalla ollut järjestäytynyttä liiketoimintaa. Sille on ollut omat kauppareittinsä, jotka ovat kulkeneet molempiin suuntiin, ja tietynlaisille orjille on ollut omat markkina-alueensa. Orjille on asetettu eri suuruiset hinnat riippuen muun muassa etnisyydestä, iästä ja erityistaidoista kuten esimerkiksi käsityöläinen. Toisaalla orjakauppa on ehtynyt, kun taas toisaalla se on puolestaan vilkastunut. Muun muassa tiettyinä aikoina länsi-eurooppalaisissa kuningaskunnissa ei ole käytetty orjia. Orjien pitäminen työväkenä ja yhteisön jäsenenä on ollut tavallista - varsinkin, kun yhteisöllä on enemmän merkitystä kuin yksilöllä. Orjista on pyydetty myös lunnaita, jos niiden kaappaaja ei esimerkiksi pysty myymään niitä eteenpäin. Orjat ovat toimineet esimerkiksi palvelijoina, puolisoina, sotalaivan soutajina, talonpoikina, maaorjina tai työntekijöinä plantaaseilla. Kalliiseen hintaan myydyt orjat ovat toimineet esimerkiksi ministereinä, eunukkeina, oppineina, sotilaina, taiteilijoina tai päälliköinä. Afrikan orjakauppa on kasvanut plantaasien levittyä Amerikkaan. Kiinnostava näkökulma, että orjuus ei ollut nimenomaisella hetkellä rasistista, vaan koko maailman kattavaa liiketoimintaa. Tiettyinä aikoina kristityille ja muslimeille on ollut omat orjuutus sääntönsä. Orjakauppaan ovat vaikuttaneet yllättävätkin asiat kuten 1300-luvun mustan surman aiheuttama väestöromahdus ja työvoimapula ja ilmaston kylmenemisen vaikutus viljelyyn ja sitä kautta tuotantojärjestelmän muuttuminen. Mielestäni on kylmäävää lukea, että tuotteen hävikki on merkattu ylös. Käytännössähän se tarkoittaa kuolleita ihmisiä. Liiketoiminta on ollut vaarallista muun muassa karavaanien ryöstelyn ja tappojen vuoksi. Vielä 1600-luvullakin on ollut panttivanki- ja orjakauppaa valtavassa mittakaavassa koskien metsissä ja aroilla asuvia veroja maksamattomia ihmisiä, vaikka sopimuksissa on monien muiden kuten kristittyjen osalta kirjattu orjuutus kielto. Rajoitukset ovat synnyttäneet salakauppaa. Orjuus on hiipunut verotuksen myötä, sillä ihmiset on haluttu pitää paikoillaan veroja maksamassa.

"Käsite 'pimeyden maa' (ard az-zulmat) esiintyy Rasid ad-Dinin muissakin teksteissä kuvaamassa tätä mystistä seutua, jossa lapset ovat vaaleatukkaisia, kesäyö lyhyt ja talvella vallitsee jatkuva pimeys. - - 'Pimeyden maa' tarkoittaa hyvin laajasti pohjoista eli Siperiaa -" (s.52)

Esimerkkejä tutkimuksessa kuvatuista Suomen ja Karjalan alueelle kohdistuneista ryöstöretkistä: 1500-luvulla on tapahtunut silmitöntä tappamista Itä-Suomessa ja Karjalassa. Muukalaiset ovat myös ryöstäneet ihmisiä. Tappamisen syitä voidaan nykyaikana vain arvailla eri vaihtoehdoista. Ruotsin kuningas on määrännyt suomalaisia Ruotsin puolelle töihin. Heitä on myös houkuteltu sinne esimerkiksi palkkatorppiin ja armeijaan. Vankeja on määrätty kaivostyöläisiksi. Suomalaisia ei kuitenkaan ole ostettu tai myyty Ruotsiin. Vuonna 1473 Ruotsin kuningas Christian on kertonut paaville, että venäläiset ovat ottaneet suuren joukon kristittyjä vankeja Suomesta. Talvella vuonna 1577 tataarit ovat yrittäneet kuljettaa omaisuutta ja vankeja Suomesta. Matkalla koetut vaikeudet ovat kaameaa luettavaa. 1600-luvulla isovihan aikaan 20 000 - 30 000 ihmistä on viety Venäjälle. Ryöstetyistä lapsista on saatu hyvä hinta orjamarkkinoilla.

"- ruhtinaiden pyrkimys kontrolliin ja yritys pakottaa metsien asukkaat pysyviksi viljelijöiksi ja veroalamaisiksi lopetti vähitellen ihmisryöstön. Tämä puolestaan ohjasi orjanmetsästyksen viimeisen vaiheen tunkeutumaan yhä syrjäisemmille seuduille, koska orjista oli joka tapauksessa yhä melkoinen kysyntä markkinoilla -" (s.113)

Tietokirjojen lukeminen on vahvistanut mielikuvaa siitä, että historiassa eläneen ihmisen elämää ei voi verrata samalla viivalla nykyaikana elävän ihmisen elämään. Ei vaikka ihminen olisi asunut samassa paikassa. Maailma on jatkuvassa muutoksessa. Ihmisen kuva maailmasta muuttuu muun muassa uusien keksintöjen kautta, vallitsevan uskonnon mukaan ja vallassa olevan järjestelmän vuoksi. Muun muassa edellä mainitut seikat vaikuttavat yleiseen moraalikäsitykseen, lakeihin ja sääntöihin. Kaukana historiassa ei ollut suomalaisia siinä mielessä kuin suomalaiset nyt ajatellaan. Tai muitakaan nykyajan ihmisryhmiä. Historian ihmisryhmillä on muita nimiä, joista on vuosien saatossa eriytynyt tai syntynyt nykyisiä. Mielestäni on mielenkiintoista ajatella, että nykyiset ihmisryhmät todennäköisesti katoavat joskus tulevaisuudessa, jossa taas on aivan erilaista. Katoavatko valtiot jossain vaiheessa? Miltä maapallo näyttää silloin, kun mannerlaatat kohtaavat toisensa? Selviääkö ihmiskunta sinne asti? Historian lukeminen ja elämän pohtiminen on haastavaa, mutta kiinnostavaa. Kaiken kaikkiaan ihmisen elämä näyttäytyy arvaamattomana.

"Filmiteollisuuden luoma yksinkertaistettu ja väärä kuva orjuudesta on johtanut ajattelemaan, että orjuus ei ole koskettanut suomalaisia. - - Käsitys orjuuden puuttumisesta on johtanut siihen, että koko ilmiö on jäänyt Suomessa tutkimatta, vaikka maailmalla orjuuden kaikkinainen tutkimus on suuri asia." (s.196-197)

Orjuus on nykyaikaa. Suomessa orvot, vammaiset ja varattomat lapset on 1900-luvulla huutokaupattu halvimman hinnan tarjonneelle. Huutolaiset ovat olleet kaltoin kohdeltua talon työväkeä. Talvisodassa saadut venäläiset sotavangit ovat toimineet työorjina. Neuvostoliitto on käyttänyt saksalaisia ja suomalaisia vankeja samoin. En usko, että orjuus loppuu maailmasta koskaan.

torstai 22. heinäkuuta 2021

Marguerite Abouet: Aya. Elämää Yop Cityssä.

19-vuotias Aya asuu ja opiskelee Yop Cityssa. Hän unelmoi lääkärin ammatista, kun taas hänen ystävänsä Adjoua ja Bintou rakastavat juhlimista ja pojista haaveilua. Ystävykset ajautuvat moniin tragikoomisiin tilanteisiin ennen tarinan hulvatonta loppua.

"Aya-teossarja esittelee afrikkalaista arkea aivan toisenlaiseen tyyliin kuin mihin olemme tottuneet. Ei jatkuvia katastrofeja vaan todellista elämää." (takakansi)

Sarjakuvassa nähdään parisuhdekiemurat huumorin kautta. Miehet ovat kaksinaismoralisteja salliessaan itseltään nuoret naiset, mutta kieltäessään tyttäreltään vanhat miehet. Rikkaat miehet saavat rahalla kaiken anteeksi. Auto mahdollistaa heille monia uusia ihmeellisyyksiä. Etenkin kaupunkilaisten ja maalaisten, rikkaiden ja köyhien sekä oppineiden ja koulujakäymättömien eroille naureskellaan. Sarjakuvakirja suhtautuu loppujen lopuksi kaikkiin sivuillaan esiintyviin henkilöihin lämmöllä ja pilke silmäkulmassa - pieni ilkikurinen virne suupielessä.

"Afrikka on nokkelia nuoria naisia, jotka käyvät bailaamassa Kuumissa paikoissa tai Zembaloissa ja menevät sekstailemaan Tuhannen tähden hotelliin, kun samaan aikaan toiset istuvat kotona pänttäämässä tähtäimessään lääkärin ura. - - riidellään, sovitaan, nauretaan, itketään, tanssitaan, halutaan pois kaikesta tästä ja tarjotaan kuppi Nescafeta vetäville jannuille." (esipuhe)

Törmään aika yksipuolisiin tarinoihin lukiessani kirjoja eri puolilta maapalloa. Etelä-Amerikasta nousevat huumeet, Afrikasta siirtomaavallan alaisuus ja orjakauppa ja Aasiasta kommunismi ja sorto. Kaikkialla on tapahtunut pelkkiä kauheuksia. Mistään maasta ei löydy autenttisia, positiivisia ja hulluttelevia ääniä. Marguerite Abouet antaa kaivatun vastauksen tarpeeseen.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2021

Aleksi Peura: Jumalan viholliset

Noitavainot on historiallinen ilmiö, josta filosofian maisteri Aleksi Peura, joka on perehtynyt 1500- ja 1600-lukujen taitteen englantilaisiin noituususkomuksiin, esittää kirjassaan 'Jumalan viholliset - Euroopan noitavainojen historiaa' kattavan näkemyksensä pilke silmäkulmassa.

"Taikuus oli uskontoa, uskonto oli tiedettä ja tiede taas taikuutta. - - Olisi tietenkin paljon helpompaa, jos käsitteet eivät muuttuisi ajassa ollenkaan, vaan tiede olisi aina samanlaista tai uskonto olisi muuttumaton monoliitti - -" (s.97)

Kirjailija tähdentää, että kirja on kirjoitettu nautittavaksi tenttimisen sijasta. Hän kertoo siinä omia näkemyksiään noitavainoista ja haluaa korjata aiheesta ihmisille muodostuneen vääristyneen kuvan. Ensimmäisenä lähdetään purkamaan keskiaikaan liittyviä myyttejä. Aluksi todetaan, että "historian aikakaudet ovat keksittyjä, jälkimaailman luomuksia, tapoja hahmottaa muutoin muodotonta menneisyyttä paremmin". Synkän sijasta keskiaika oli suvaitsevainen. Sitä paitsi noitavainot tapahtuivat 1500- ja 1600-luvuilla eivätkä keskiajalla. Toiseksi halutaan korostaa, että noidat eivät olleet noitavainojen uhreja, vaan tulkinta on syntynyt nykyaikana. Noidat eivät myös olleet pelkästään naisia eikä noitavainot olleet naisten vainoamista. Myytit puretaan yksi toisensa jälkeen sekä aihetta selventävillä että hivenen kaukaa haetuilla esimerkeillä. Kirjan lukijaksi tervetulleeksi toivotettu vanhus tuskin ymmärtää esimerkiksi Ned Flandersin päälle mitään. Teksti etenee historiallisen miljöön ja taikuuden kuvaamiseen, kirjallisuuden läpikäyntiin, tapauskertomuksiin ja noitavainojen päättymisen analysointiin. Noituudesta rankaiseminen ei loppunut seinään, vaan tapahtui mukilointeja ja lynkkauksia, jotka vähenivät teollistumisen ja koululaitoksen laajenemisen myötä. Aiheeseen alettiin liittää mielisairaudet. Lopuksi pohditaan nykyaikaista noituutta kuten niin sanottua wicca-uskontoa ja satanismia.

"- valitettavasti tai onneksi menneisyyden tapahtumille ei ole olemassa kuin harvoin vain yhtä ainoaa oikeaa selitystä." (s.43)

Nautin tekstistä, joka inspiroi omaa pohdintaa aiheesta. Muodostin jonkinlaisen mutkat suoriksi vetävän oman käsitykseni kokonaisuudesta. Ihmiset elivät uskonnollisen maailmankuvan keskellä. Taikuus oli tiedettä, jonka avulla yritettiin ymmärtää maailmaa. Raamatussa puhui Jumala ja auktoriteetit, joiden sanaan tuli uskoa. Kansanperinne ja kristinusko kulkivat rinnakkain, kunnes kristinusko halusi määritellä taikuuden ja uskonnon rajat. Harhaoppiset olivat paholaisen vallassa, mistä oli tuomittava. Yhteisöllä piti olla säännöt ja raamit. Muuten maailma hajoaa ja elämästä tulee kaaosta. Ihmiset alkaisivat harjoittaa oman käden oikeutta eikä mistään tulisi mitään. Yhteisön selviytyminen, ihmisten ravinnonsaanti ja lisääntyminen ja sopuisa eläminen oli turvattava. Noitia ja noituutta oli jo pitkään ollut olemassa. Kirkkokin uskoi siihen, sillä siitä puhuttiin Raamatussa. Noitien tuomitsemiset oikeuden edessä olivat paikallisia tapahtumia. Noitavaino ei ollut yhtenäinen ilmiö, vaan kukin tuomio määriteltiin paikallisten näkemysten mukaan. Oikeudenkäynnissä sovittiin riita (esimerkiksi noita oli tuonut hallan pellolle), kun se aiemmin saatettiin sopia vastataialla tai sovittelulla. Syytetty joutui vastaamaan esitettyihin kysymyksiin. Joissain tapauksissa käytettiin kidutusta totuudellisten vastausten saamiseksi. Syytetylle saatettiin asettaa koe kuten vedessä uittaminen.

"Ajateltiin että kaikki taikuus, joka ei tapahtunut kirkon piirissä, oli peräisin Paholaiselta. Täten kaikesta taikuudesta tuli pahaa, vaikka sillä parannettaisiinkin ihmisiä." (s.29)

Jäin miettimään sitä, kuinka kirjassa kuvataan, kuinka naisten aggressiivisuus on epäsuoraa ja sosiaalista fyysisen sijasta. Väittäisin, että miesten ja naisten aggressiivisuuden näyttämisen tapa on kulttuurisidonnaista ja yhteisön säätelemää, ei sukupuolisidonnaista. Totuus on, että nyrkkitappelevia naisia on olemassa. Heitä olisi enemmänkin, jopa kaikki naiset, jos se olisi yhteisössä hyväksyttävää.

"- mitä pidempään noituudesta keskusteltiin, sitä tärkeämmäksi teoreetikoille tuli osoittaa, että noituus ei voinut olla olematta totta, koska vanhemmat auktoriteetit, Raamatusta alkaen, olivat puhuneet noidista eivätkä auktoriteetit voineet olla väärässä." (s.111)

Kiinnostavaa oli lukea pohdintaa erilaisista tavoista ajatella, pohjata omia näkemyksiään, todistaa omia väitteitään ja nähdä maailma ja ihmiset. Kaikki eivät ajatelleet samalla tavalla, vaikka asuivat samassa paikassa tai kuuluivat johonkin samaan ryhmään. Ihmiset osasivat toki valehdella ja käyttää muiden uskoa hyväkseen. Minua alkoi kiehtoa, millaisena tulevaisuuden ihminen näkee maailman, tieteen, uskonnon ja taikuuden. Onko jokin keksintö mullistanut maailmankuvan täysin kuten kaukoputken keksiminen muutti maailman maapallokeskeisestä aurinkokeskeiseksi.

tiistai 13. heinäkuuta 2021

Marko Lamberg: Noitaäiti

Suomalainen saunottajana ja lapsenpäästäjänä työskennellyt Malin poltettiin elävältä noituudesta tuomittuna Tukholmassa 5.10.1676. Hän oli yli 60-vuotias ja synnyttänyt viisitoista kertaa. Hänellä oli kaksi hengissä selvinnyttä lasta, Annika ja Maria, jotka todistivat äitiään vastaan, ja lehmiin sekaantumisesta tuomittu ja roviolla aiemmin poltettu mies. Pienituloisen Malinin kohtalo näyttäytyi tietojen valossa traagisena. Hän oli nykyihmisen silmälasien läpi katsottuna yksi 1600-luvun lopun Tukholman noituushysterian uhreista.

"Ehkä nykyihminen voi suorastaan oppia jotain kirjan kuvaamista tapahtumista sen suhteen, millaiset seuraukset voi olla hatarien tietojen varassa tapahtuvalla hätäisellä joukkoleimaamisella, tai siitä, että ihmiset eivät tiedosta ennakkoluulojensa ja tunteidensa vaikutusta omaan toimintaansa." (s.25)

Mielestäni on kiinnostavaa lukea, kuinka kirjailija kuvailee kirjan lähteitä ja lähdemateriaalin tutkimista. Olen joskus haaveillut siitä, että olisin tietokirjailija tai tutkija. Kirjassa rakennetaan pala palalta 1600-luvun Ruotsi ja etenkin Tukholma esille. Kaikkea ihmisten elämästä ei voi tietää, mutta aika paljon kuitenkin, kuten esimerkiksi hallitsijat, kulkutautiaallon, tavan muuttaa Suomesta Ruotsin puolelle töihin ja suomalaisten syrjinnän. Mielestäni jännittävää on saada selville, että ihmiset tarvitsivat niin sanotun passin ja muuttoluvan, vaikka kuljettiin saman maan sisällä. Maassa oli paljon paperittomia ihmisiä, joista ei pidetty kirjaa. Kiinnostavinta on lukea ihmisten uskomuksista.

"- ajatus siitä, että Jumala kostaisi koko yhteisölle ja valtakunnalle, jos hänen lakiaan rikkonutta ei rangaista. Yksilön rikos saattaa siten uhata koko yhteisöä." (s.42)

Kirjan lukeminen virittää halun pohtia. Voiko olla mahdollista, että Malinin mies ei oikeasti sekaantunut eläimiin, vaan hänet pakotettiin tunnustamaan teko? Tai voiko olla mahdollista, että mies tunnusti teon, sillä halusi teloitustuomion avulla niin sanotusti suorittaa itsemurhan (koska Malin totesi miehen käytöksen muuttuneen ja miehen nukkuneen puukon kanssa ja koska rikoksen tekeminen avustetun itsemurhan saamiseksi oli jossain määrin aikoinaan tapana)? Tavallisista ihmisistä ei tiedetä yksilötasolla oikeastaan mitään. He ovat kadonneet historiaan. Mielestäni on jokseenkin hassua, että rikolliset ovat jääneet elämään dokumentteihin - tai ainakin se versio heistä, minkä he ovat itse valheellisesti tai vilpittömästi päättäneet kertoa. Heidän elämästään kirjoitettiin jonkin verran asioita muistiin rikoksen selvittämisen yhteydessä. Toisaalta ei voida tietää, kuinka moni niin sanotuista rikollisista oli oikeasti syyttömiä. Ihmisiä tuomittiin joissain tapauksissa vähäisin perustein ja kyseenalaisin keinoin, kuten kidutuksen avulla, yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi. Mitä noituuteen tulee niin järkyttävää oli lukea, että noitina teloitetuissa ja noituudesta syyttäneissä oli lapsia ja että tuomioita jaettiin mielivaltaisesti ja eriarvoisesti. Rikkaat ja jalosukuiset jäivät tietysti tuomitsematta. Lapsilla on aina ollut tapana taistella auktoriteetteja vastaan. He osaavat olla myös ilkeitä. Nykyään sama mielivaltaisuus ilmenee muun muassa koulukiusaamisen muodossa. Joukko lapsia levittää perättömiä tarinoita ja ihmiset saattavat uskoa eivätkä ymmärrä kiusaamiseksi. Lapset ovat tiedotusvälineiden mukaan jopa onnistuneet järjestämään opettajalle perättömän irtisanomisen esimerkiksi kuvaamalla väritettyjä videopätkiä, joissa toimivat valheellisina kertojaääninä saaden tilanteen näyttämään ja kuulostamaan totuuden vastaiselta. Lapset osaavat olla myös fiksuja. Moni köyhä lapsi esitti noitien riivaamaksi joutunutta ansaitakseen ruokaa tai rahaa. Kaiken ikäiset ihmiset ovat ryhmäpaineen alaisina manipuloitavissa uskomaan perättömiä tarinoita ja osallistumaan joukkohysteriaan.

"Vain syvältä kummunnut Saatanan ja noituuden pelko selittää, miksei lasten kertomaa kyseenalaistettu perusteellisemmin ja tarmokkaammin ennen kuin lukuisia ihmisiä oli syytetty ja jotkut jo teloitettu." (s.229)

Noituushysteria näyttäytyy järjettömänä, vaikka aikakauden ihmiselle oli arkipäivää elää taikuuden ja uskonnon keskellä. Käyttikö kirkko vallitsevaa tilannetta hyödykseen lujittaakseen valtaansa? Miksi rukousten ulkoa osaaminen merkitsi sitä, ettei ollut noita? Ilmeisesti kuulusteluille oli pakko asettaa jonkinlaiset raamit. Olivatko kaikki muut kuin puhdasoppiset noitia? Miksei erikielisyys, huono kielitaito ja luku- ja kirjoitustaidottomuus riittänyt syyksi sille, ettei osannut rukouksia ulkoa tai pystynyt toistamaan niitä perässä? Miten ihmiset luulivat unia todeksi? Koska uskoivat hengen voivan siirtyä paikasta toiseen? Onko kyseessä tilanne, jossa kukaan ei halua erottua joukosta ja taistella vastaan, jotta ei tulisi itse tuomituksi, sillä oma kunnia ja maine on tärkein? Vai ovatko ihmiset ottaneet hysteriasta kaiken irti kostaakseen muille ihmisille syyttämällä heitä noidiksi? Esimerkiksi suomalaisille maahanmuuttajille? Parantajille, joiden harjoittama taikuus katsottiin epäkristilliseksi? Miksi suvaitsematonta, mielivaltaista ja yhden totuuden uskonnonharjoittamista on olemassa?

"Niin nurinkuriselta kuin voikin vaikuttaa, että rikollisen ja karmealla tavalla kuolleen ihmisen ruumiinkappaleista voisi olla kenellekään mitään hyötyä, suurvalta-ajan pääkaupungissakin niitä käytetään muun muassa onnea tuovina amuletteina, rakennusten suojelemiseen ja oluenpanon onnistumisen takeena esimerkiksi sujauttamalla irti leikattu sormi oluttynnyriin." (s.137-138)

Kirjan lukeminen herätti kiinnostuksen lukea uskonnonhistorian lisäksi rikoshistoriaa. Valtio, jossa uskonto määrittää lait tai jossa hyväksytään vain yksi totuus, voi johtaa itsensä katastrofiin. Pohdin, miksi kuolemanrangaistusta käytetään. Jotta rikollinen ei tee muita rikoksia enää koskaan? Jotta kukaan muu ei uskalla tehdä rikoksia rangaistuksen kovuuden vuoksi? Jotta valtiolle ei tule kustannuksia rikollisen hengissä pitämisestä? Mitä jos syytetty tapetaan syyttömänä? Onko silloin oikeus ja kohtuus tappaa väärän syytöksen tehnyt? Ilmeisesti täytyisi lukea lisää filosofiaakin.

"Tai ehkä kyseessä on vain joidenkin keskenkasvuisten mielestä hauska kepponen - esivaltaahan pitää aina vastustaa tai ainakin ärsyttää." (s.272-273)

"Kuitenkaan ei voi kieltää, etteikö juuri Saatana olisi kaiken takana: se juuri riivasi ihmisiä ja tuotti heille näkyjä, harhoja, unia ja kuvitelmia, joilla ihmisiä kiihotettiin luonnonvastaisiin ja epäkristillisiin valheisiin ja joilla heistä tuli Paholaisen työkaluja." (s.291)

Tiesittekö, että tietäjäntointa, loihtimista tai taikausta maksusta harjoittanut sai sakkoja Suomessa vuodesta 1889 vuoteen 1998 asti voimassa olleen lain mukaan? Olisi kiinnostavaa selvittää, milloin joku syyllistyi viimeiseksi rikokseen. Haluaisin lukea myös nykyajan noituudesta. Kaiken kaikkiaan erittäin inspiroiva kirja!


torstai 8. heinäkuuta 2021

Ananda Devi: Näistä raunioista

Katupojat hallitsevat turistisaaren hämärään jääneitä kujia ja vievät tyttöjä hylättyyn tehtaaseen. Heidän vanhempansa ovat lopettaneet työnteon keskittyen joko suruun tai alkoholiin. Eve selviytyy vartalonsa ja Savitan avulla, Sadiq elämällä kaksoiselämää kadun ja koulun välillä ja Clelio purkamalla itseään väkivallan, anarkian ja laulun keinoin.

"Kotipesä, leikkikenttä, taistelukenttä, hautausmaa. Kaikki se. Emme me muuta tarvitse. Jonain päivänä meistä tulee voittamattomia ja maailma vapisee edessämme. Siinä vaatimaton tavoitteemme." (s.15)

Köyhyys, rikkinäisyys ja alkukantaisuus leimaavat kasvukipuilevan nuorison tulevaisuudetonta elämää. Väkivalta, välinpitämättömyys ja kaltoinkohtelu polttavat heihin jälkensä. He eivät ole mitään. Pelkkää rikollista roskaa ihmisten tallottavaksi tai hyväksikäytettäväksi.

"Minun kehtoni ylle ei kumartunut mitään haltiattaria. Heti silmäni avatessani näin, millainen elämä minua odottaisi: kiviseinä, kalterit silmillä, suukapula suussa ja metallia sydämessä." (s.55)

Kirjan lukeminen oli raskasta. Äärimmäisyyksiin menevän raskasta. Nuoruuden raivoa ja kyltymättömyyttä. Karua ajattelua ja eläimellistä halua. Nuorilla pitäisi olla toivoa, vaikka ei mitään muuta olisikaan enää jäljellä. Toivo on otettu pois. Nuoret on tuomittu rooliinsa jo syntymässä. Heillä ei ole mitään. He ovat tyhjiä. Heidän tyhjyytensä on täytetty tuskalla, vihalla ja syytöksillä. Heidän elämällään ei ole mitään merkitystä. Kukaan ei välitä heistä. Ei yhteiskunta. Eivät ainakaan turistit. Eivät edes heidän omat vanhempansa, joiden tyhjyydessä ei ole enää edes tuskaa jäljellä. Pelkkää halveksuntaa vain. Köyhästä saaresta ei pääse pakoon muuten kuin kuolemalla.

"Ja minne ne edes lähtisivät? Saaren kärkeen asti, se on maailman raja. Emme me voi lähteä." (s.48)

Vai onko toivoa sittenkin? Taiteessa? Luovassa työssä? Musiikissa, tanssissa ja kirjallisuudessa? Niiden avulla voi jättää jälkensä maailmaan, kokea merkityksellisyyttä ja saavuttaa henkisen vapauden, vaikka ruumis olisikin kahleissa.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2021

Kim Thuy: Ru

Vietnamissa syntynyt kanadalainen kirjailija Kim Thuy kertoo kirjassaan hajanaisin ja lyhyin katkelmin omaelämäkerrallisia muistoja. Tarinat ajelehtivat alkaen venepakolaisuudesta ja johtaen uuteen kotimaahan sopeutumiseen.

"'Elämä on taistelua, jossa suru tietää tappiota.'" (s.20)

Elämä. Siihen kuuluvat sekä ilot että surut, sekä rakkaus että pelko, sekä pahuus että lohtu. Elämän virta tuudittaa. Se soljuu, virtaa, kastaa, ryskyy, räiskyy, upottaa, hukuttaa, piilottaa ja rauhoittaa. Se puhdistaa ja tahraa. Se tulvii. Se kuivuu. Elämään kuuluu kaikki.

"Olimme nuoria, emmekä tienneet, että historianopetus oli etuoikeus, johon vain rauhan aikaa elävillä mailla on varaa." (s. 45)

Perheen vanhemmat esiintyvät todellisina selviytyjinä. He siivoavat ja työskentelevät ravintolassa, vaikka Vietnamissa he ovat viettäneet aikaansa seurapiireissä. He ovat sopeutuvaisia ja lastensa parempaa tulevaisuutta ajattelevia. He ovat nähneet, kuinka kommunistit valtaavat heidän talonsa, lapsisotilaat polttavat heidän omaisuutensa ja ihmisiä lähetetään uudelleenkoulutusleireille. He ovat todistaneet, kuinka naiset saavat amerikkalaisille sotilaille orvoiksi syntyneitä lapsia ja kuinka pahaa-aavistamattomat kulkijat astuvat maamiinoihin. Uudessa kotimaassa on opeteltava aivan uusi kulttuuri pukeutumisesta ja syömisestä alkaen. Ihminen taipuu ääritilanteessa mihin vain. Unohtaa aseman ja omaisuuden ja keskittyy tarinoihin.

"Kerron Pascalille näitä anekdootteja säilyttääkseni sellaisen siivun historiaa, josta koulun penkillä ei kuulla koskaan." (s.44)

Kumpi on pahempi: sota vai rauha? Vai onko niillä loppujen lopuksi eroa?

maanantai 5. heinäkuuta 2021

Rajaa Alsanea: Riadin tytöt

Vuonna 2004 tuntematon nainen kirjoittaa sähköposteja, joissa hän ruotii neljän varakkaan ystävättären suhdekiemuroita. Saudiarabialaiset Gamra, Michelle, Sadim ja Lamis elävät näennäisen hohdokasta ja vapaata elämää, mutta heidät on köytetty suvun mielipiteisiin, islamin tiukkaan tulkintaan ja miesten mielivaltaiseen toimintaan. Kyyneleitä vuodatetaan sekä onnesta että raivosta, sekä surusta että epätoivosta.

"Kaikki ovat tuominneet rohkean kirjoitustyylini ja moittineet minua siitä, että sorkin tabuaiheita, joista meillä ei ole totuttu käymään näin vapaamielistä keskustelua eikä ainakaan nuoren naisen johdolla. Mutta jostainhan kaiken pitää alkaa." (s.92)

Kirjan rakenne on mielenkiintoinen, mutta haastava. Se sisältää niin sanottuja sähköpostiviestejä, jotka alkavat sitaateilla, runoilla tai alkusanoilla ja jatkuvat tarinalla ystävättäristä. Koin kertomukset viihdyttävinä. Minusta oli hauska arvailla, mitä miesseikkailuja naiset seuraavaksi kohtaavat. Heidän ajatuksensa pyörivät kaiken aikaa naimisiinmenon ympärillä. Toki myös suhdepelin epätasapainossa, sillä epäonnistuneesta suhteesta kärsii vain nainen. Parisuhteet näyttäytyvät ennen kaikkea haastavina. Ne vaativat kovaa työtä ja pelisilmää. Pienikin virhe voi kaataa monen vuoden pohjatyön. Tai vastapuolen suvun vastustus avioliittoa kohtaan. Koko kaupunki, koko valtio, vahtii naisiaan. Ulkomailla voi vähän hengähtää, vaihtaa abayan ja hijabin toisiin vaatteisiin ja käydä kahvilassa miesseurassa, mutta edelleen pitää varoa, ettei oman maan kansalainen satu näkemään ja levittämään tiedon kotimaahan.

"Täällä nimittäin tytön elämää varjostaa aina joku äijä tai muuri. Tai äijä joka vaikenee kuin muuri." (s.10)

Naiset elävät jatkuvasti varpaillaan. He joutuvat koko ajan miettimään, mitä ihmiset ajattelevat ja puhuvat heistä. Asetelma on jokseenkin ahdistava. Naiset liitelevät hääjuhlista toiseen. Naimattomat naiset laitetaan istumaan korokkeelle, jotta sukujen äidit voisivat tarkastella heistä sopivimman morsiamen omalle pojalleen. Voivatko ystävättäret edes haaveilla aidosta rakkaudesta järjestettyjen avioliittojen maassa? Kumpi tulee ensin: rakkaus vai avioliitto? Kumpi olisi parempi: mennä naimisiin miehen kanssa, jota rakastaa, vai miehen kanssa, joka rakastaa?

"Minulle veisataan aina samaa vanhaa virttä: 'Et sinä pysty pelastamaan maailmaa etkä muuttamaan ihmisten käytöstä.' Ihan totta, mutta ainakaan minä en anna periksi niin kuin kaikki muut." (s.55-56)

Minulla on tavoitteena lukea yksi kirja jokaisesta maailman maasta. Tämä kirja on ensimmäinen viihdekirja, johon olen törmännyt. Se on mukavaa vaihtelua. Toivoisin löytäväni lisää vähän kevyempiä kirjoja, vaikka toki tämäkin kirja käsittelee, millaista on elää kahdenlaisten näkemysten ristipaineessa. Toiset ihmiset noudattavat tiukasti perinteitä, kun taas toiset haluavat kehittää tapoja vapaamielisempään suuntaan. Voisin kuvitella, että kirja toimisi hyvin tv-sarjana. Sitä onkin verrattu Sinkkuelämää-sarjaan.

"On aivan hyväksyttävää ryhtyä toimeen, vaikka muut vähättelisivät. Oikeana pitämäsi ratkaisu ei välttämättä tunnu muista oikealta." (s.119)

lauantai 3. heinäkuuta 2021

Isabel Allende: Henkien talo

Esteban Trueban ympärille kiertyvä sukukronikka herättää kuolleet eloon ja hautaa ihmiset elävältä. Pääsiäiskirkossa hengenmies saarnaa helvetistä kuin olisi jo keskellä sitä. Hän näkee ympärillään pelkkiä pahaisia ihmismatoja, jotka ovat kalunneet itsensä tyhjiksi. He ovat alkukantaisia, ryvettyneen likaisia ja tulevaisuudettomia. Heiltä puuttuu halu kovaan työntekoon. Vai ovatko nämä sittenkin Esteban Trueban ajatuksia. Häneen on jumala kaatanut vähän liikaakin omanarvontuntoa. Hän tuntee olevansa muiden yläpuolella, kykenevä mihin vain ja tuikkaamaan keppinsä kehen tahansa - konkreettisesti ja kuvainnollisesti. Senaattoriksi kohoava Trueba hallitsee kaikkea, kunnes aika kuroutuu auki, kaikkien aikakausien henget istuutuvat yhtä aikaa ruokapöytään ja kiertävät ajan solmuun. Menneisyys ja tulevaisuus väreilevät ilmassa ja esineet liikkuvat omaan tahtiin. Vai ovatko nämä sittenkin Claran ajatuksia. Trueban vaimo leijuu pitkin sokkeloisen talon käytäviä kuin transsissa. Hän aistii tulevaisuuden kalmanhajuisia kohtaloita. Clara herää hetkittäin ja keskittyy laupeudentyöhön, vaikka onkin sitä mieltä, että hyväntekeväisyydellä ei voi poistaa vääryyttä. Vai ovatko nämä sittenkin Blancan ajatuksia. Hän kyseenalaistaa isänsä ja luokkayhteiskunnan. Hän ei ymmärrä, miksi miesten teot ovat hyväksyttäviä, mutta samat teot naisten tekeminä ovat tuomittavia. Vai ovatko nämä sittenkin Alban ajatuksia. Hän rikkoo rajoja ja osallistuu aktiivisesti poliittisiin toimiin. Ketju jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Vaikka se pysähtyy Albaan niin tuntuu kuin kaikki alkaisi taas alusta. Tarina tuntuu päättymättömältä. Historia alkaa hämärtyä. Sitä sensuroidaan, muutetaan ja tuhotaan. Ympyröitä sulkeutuu. Toisia avautuu. Valta-asemat vaihtuvat. Alistetusta tulee alistaja, kunnes tiimalasi käännetään jälleen kerran ympäri. Tuskan ja veren tahrima tarina jatkuu ikuisuuteen.

Ihmisen henki on kaiken keskiössä. Ruumiille voidaan tehdä mitä tahansa - ja sillehän tässä kirjassa tehdään kaikki mahdolliset karmeudet, mitä mielikuvitus voi vain loihtia - mutta henki säilyy koskemattomana. Se jää maan päälle ihmisten mieliin vaeltamaan ja antamaan neuvoja. Se ohjaa tulevia sukupolvia toimimaan viisaasti. Ihmisen elämä pohjustaa tulevaisuutta. Tehtävä, minkä joku on aloittanut, jatkuu jonkun toisen toimesta, kunnes joskus paljon myöhemmin se tulee viimein valmiiksi. Henget muodostavat ketjun ikuisuudesta ikuisuuteen.

Kuuntelin kirjaa kolmen kuukauden ajan. Tarina oli paikoitellen kiinnostava, mutta paikoitellen tuskastuttava. Siinä oli liikaa ruumiillisuutta, kun olisin ollut enemmän kiinnostunut nimenomaan henkisyydestä. En välillä ymmärtänyt, miksi yhteen tarinaan on ollut pakko ujuttaa kaikki ruumiillisuuden eri muodot. Toki ruumiin tila vaikuttaa myös henkeen, ja toisinpäin henkinen kuormitus vaikuttaa ruumiin kuntoon. Ne ovat erottamattomasti kytköksissä toinen toiseensa.

Pidin siitä, kuinka Chilen historia kytkettiin tarinaan. Politiikka, uskonto ja spiritismi vaikuttivat ihmisten arkielämään. Kansallinen kulttuuri muuttui uusien vaikutteiden myötä. Etenkin naisten, köyhien ja sairaiden asema. Kärsimys vaikuttaa olevan ainoa tie muutokseen. Ilman epämukavuutta ei voi tapahtua edistystä. Se on hämmentävä huomio. Elämän ymmärtäminen on kuin "yrittäisi äyskäröidä valtamerta tyhjäksi".


torstai 1. heinäkuuta 2021

Luin kaikki 105 Neiti Etsivää!

Lapsuuden haaveeni on toteutunut! Olen lukenut kaikki 105 Neiti Etsivää! Vanhojen kirjojen lukeminen on ollut hauskaa. Toki kirjat sisältävät runsain mitoin arveluttavia asenteita ja kasoittain epäloogisuuksia, mutta kaiken kaikkiaan ne sisältävät runsain mitoin seikkailua. Nykyajan lapsille en missään nimessä suosittele kirjoja, mutta aikuisille ne toimivat nostalgian vuoksi. Samalla voi tarkastella kriittisesti tekstistä nousevia huomiota herättäviä asioita. Tekstini voi sisältää juonipaljastuksia, mutta kirjat ovat ainakin aikuisille alusta asti aika läpinäkyviä, joten tuskin se liiemmin haittaa ketään.

Neiti Etsivä ja valokuvan arvoitus nostaa Paulan eteen kaksi arvoitusta. Näyttelijätär Clare Grant on kadonnut, ja Dallas Currya syytetään mainoskuvien plagioinnista. Paula ja hänen isänsä ja ystävänsä kohtaavat tutkimuksien aikana tuttuja esteitä: luonto osoittautuu jälleen kerran vaaralliseksi ja roistot lähettävät varoituslappuja ja peukaloivat autoja. Juoni sisältää kaikesta huolimatta eniten itse tapauksen ratkomista. Neiti Etsivä keskittyy yhtä paljon ruokailuihin kuin etsivän työhön. Ainakin Bess, joka saa jälleen kerran kuulla olevansa 'punkero'. George on tapauksen ratkaisemisen kannalta sopivasti rock-konsertin työntekijä. Ned on töissä mainostoimistossa, mutta siitä taas ei oteta mitään hyötyä irti.

"- Tunteesi saattaa hyvinkin pohjautua johonkin alitajuiseen vaistomaiseen reaktioon, tai sanottakoon vaikka naisen vaistoon, mikä voi merkitä, että asiakkaani tosiaan on syyllinen." (s.43)

Kirjan aiheena on psykologia ja ihmisten manipulointi. Ihmisten luonteet ja ominaisuudet ovat myös esillä. Paulan etsiväntaidoissa tärkeimmiksi piirteiksi nousevat hänen viehätysvoimansa ja naisen vaistonsa. Minusta on hämmentävää, että kirjoissa Bess tekee kepposia ihmisille, joista ei pidä. Hän myös puhuu heistä pahaa selän takana.

Neiti Etsivä ja noitamerkki vie Paulan, Bessin ja Georgen Pennsylvanian hollantilaisalueelle. Etsivät ovat varastettujen antiikkihuonekalujen jäljillä, mutta törmäävät perillä myös amishitytön katoamistapaukseen. Paula pääsee testaamaan saksan kielen ymmärrystään. Tapausten tutkimisen ohessa tutustutaan amishien tapoihin ja noituuteen. Paula ja hänen ystävänsä ovat näennäisen ymmärtäväisiä muita kulttuureja kohtaan, mutta heistä huokuu silti ylemmyydentuntoisuus. Etenkin sillä hetkellä, kun Paula leimataan noidaksi.

"- Ja mitä noitajuttuun tulee niin me olemme älykkäitä ihmisiä emmekä usko taikuuteen." (s.16)

Kirjoissa annetaan usein ihmisten tuntomerkeiksi tietynlaiset silmät, mikä on mielestäsi outoa. Minusta se on kummallinen ja epäluotettava tunnistuskeino, sillä ihmisten ilmeet muuttuvat kaiken aikaa. Millaiset edes ovat eloisat silmät? Entä pistävät?

Neiti Etsivä ja henkimaailman huijarit johdattaa Paulan ja hänen isänsä ja ystävänsä varastettujen korujen etsinnän kautta aaveiden maailmaan. Togo-koirakin pääsee jäljityspuuhiin. Rouva Putney kertoo vastaanottavansa viestejä edesmenneeltä aviomieheltään, joka on käskenyt hänen piilottaa korunsa tiettyyn kolmella tikulla merkittyyn paikkaan. Myöhemmin rouva on huomannut korujen kadonneen. Paula seuraa rosvokoplan jalanjäljillä ja osallistuu spiritistiseen istuntoon, saa valokuvaan ilmestyneen viestin tuonpuoleisesta ja näkee urkuja soittavan ja seinien läpi kävelevän aaveen.

"Siinä samassa tytöt henkäisivät syvään. Muotokuva oli herännyt henkiin!" (s.24)

Mielestäni River Heightsin asukkaat ovat hyväuskoista porukkaa. Vai miltä kuulostasi osallistua meedion istuntoon, johon tulee kutsukirje, jossa neuvotaan menemään tuntemattomaan autoon, jota ajaa puhumaton ja tummaan huntuun pukeutunut nainen. Ihmiset ovat helposti manipuloitavissa ja herkkiä hypnoosille. Kiinnostavin yksityiskohti on, kun Paula ottaa tutkimuksiinsa mukaan hänen kotonaan silloin tällöin käyvän pyykkärin.

Neiti Etsivä ja kiinalainen juttu sisältää kiinatar Tsi Tse Soongin katoamistapauksen. Paula ja hänen ystävänsä Bess ja George matkustavat Eloise-tädin luokse New Yorkiin. Hänen naapuriinsa on vasta muuttanut kiinalaisia. Johtolangat vievät ystäväjoukon lopulta Hongkongiin asti. Ned on siellä vaihto-oppilaana ja toimii sekä turistioppaana että hivenen Kantonin kiinaan tulkkina. Vauhdilta ja erittäin vaarallisilta tilanteilta ei vältytä.

"- George Fayne, Paula sanoi. - Sinä muutut Tsi Tse Soongiksi!
- Mitä! George kiljaisi.
Paula hymyili. - Pienellä kampauksen muutoksella käyt varmasti Tsi Tsestä." (s.17)

Paula yrittää saada lisää johtolankoja pukemalla Georgen kiinattareksi. Muistan erään Japaniin sijoittuvan kirjan, jossa Paula itse pukeutui japanittareksi. Ilmeisesti toiseen kulttuuriin kuuluvaksi pukeutuminen koettiin aikoinaan eksoottisena, hauskana ja mielenkiintoisena.

Neiti Etsivä ja Kalliolinnan arvoitus vie Paulan ystävineen Sumujärvelle Marylandiin. Paikkakuntalaiset ovat alkaneet pelätä järveä aavelaivan vuoksi. Paulan isä on antanut tyttärelleen tehtäväksi mennä selvittämään mysteeriä ja luovuttamaan erään vuokramökin Cecily Curtisin käyttöön, kun paikallinen työntekijä ei siihen suostu. Etsivät ajautuvat hurjiin yhteenottoihin ilmiselvien roistojen kanssa. Välillä he piipahtavat Cecilyn kuuluisan poikaystävän konsertissa. Seikkailu sisältää lukuisia kidnappauksia, takaa-ajoja ja läheltä piti tilanteita.

"Heidän korviinsa kantautui laivakellon helähdys! Kauhukseen tytöt erottivat järven sumuisimmassa osassa vanhanaikaisen huvilaivan -" (s.46-47)

Mielestäni kirjassa on tarinan kannalta ihan turha lapsiin liittyvä juonikuvio. Se tuntuu pelkältä mässäilyltä. Erikoinen ratkaisu laittaa lapsille ja nuorille suunnattuun kirjaan lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Toki kirjoissa on raakoja tekoja vaikka millä mitalla. Paula kolkataan joka kirjassa ja joka käänteessä, mutta hän onkin voittamaton Neiti Etsivä. Lapset ovat ihan eri asia. Neiti Etsivissä on muutenkin omituista orpouden ja nuorena kuolleiden äitien mystifiointia.

Neiti Etsivä kallioluolassa on vauhdikas ja toiminnantäyteinen seikkailu. Paula matkustaa ystävineen Candletoniin, jota kiusaa väärennetyillä osakkeilla ja hajuvesillä huijauksia tehtaileva rosvokopla. Kaiken keskiössä on kallioluola, jossa on nähty kummitus, kuultu kellon kilinää ja koettu tuhoisia vedenpaisumuksia.

"Kaukaa luolan perältä kuului tosiaan veden mouruava ääni, veden joka tuntui syöksyvän heitä kohden pikajunan vauhdilla. - Juokse! Paula huusi. - Juokse voimiesi takaa!" (s.29)

George onkin tässä kirjassa Dora. Ilmeisesti se on ollut vanhemmissa kirjoissa hänen nimensä. Paljastuu, että tytöt ovat toimineet aiemmin tarjoilijoina ja että Bess on harjaantunut hengenpelastaja. Nedin kemistinä toimiva ystävä asuu arvoituksen ratkaisemisen kannalta kätevästi lähellä. Kirjassa on arveluttavia ja vanhanaikaisia elementtejä. N-sanaa käytetään kerran. Paulalle tulee lyhytkasvuisesta miehestä mieleen teatterikääpiö. Korkokenkiin pukeutunut ja runsaan ehostuksen laittanut tyttö ohjataan kotiin äidin hellään huomaan.

Neiti Etsivä kohtaa kolmion sisältää jalokivivarkauden. Paulan vanha koulukaveri Emily Grandall on saanut yllättävän perinnön, joka varastetaan. Neiti Etsivä ottaa vastaan uransa alun mutkikkaimman tapauksen. Hänellä onkin monta johtolankaa seurattavanaan: Onko syyllinen Emilyn huoltaja rouva Willys? Vai rouvan ystävätär rouva Potter? Vai tarjoilija? Vai epäilyttävästi rouvia vilkuillut asiakas? Vai köyhä Mary Mason, joka yrittää päästä töihin Drewien taloon, mutta karkaa yllättäin paikalta, kun kuulee lakimiehen asuvan talossa, ja joka kävelee myöhemmin kadulla kalliissa vaatteissa?

"- Mitä minun sinun mielestäsi pitäisi tehdä kaikkein ensiksi, isä? Sinähän aina sanot, että ensimmäinen pienikin askel on tärkein." (s.43)

Paula on tässä kirjassa 16-vuotias. Hän ajaa autoa, joten ilmeisesti myöhempiin kirjoihin hänet on muutettu 18-vuotiaaksi, sillä kaikkialla niin nuori ei voi ajaa autoa. Taloudenhoitaja joutuu poistumaan sairaan siskonsa avuksi, joten kodista huolehtiminen jää tyystin Paulan harteille. Hän kokee olevansa siihen osaamaton eikä se edes kiinnosta häntä. Hän lähtee mieluummin tutkimaan arvoituksia, kuin parsii kasan sukkia. Minusta Paulan isä on raivostuttava. Hän ei tee elettäkään auttaakseen, vaan keskittyy vain lakimiehen työhön. Hän vain ilmoittaa, että tuomari on tulossa kylään, joten aterian on oltava sen mukainen. Miksi Neiti Etsivän maailmassa ruoanlaitto on niin vaivalloista? Pitää keittää, paistaa ja puunata tuntitolkulla montaa sorttia ja vielä jälkiruokaa. Kirjassa on lisäksi taas henkilöitä, jotka ovat orpoja. Emily Grandall ja Mary Mason ovat molemmat menettäneet vanhempansa.

Neiti Etsivä ja näyttelijättären yllätys sisältää mystisen koputtajan, joka häiritsee neiti Carterin rauhaa. Neiti istuu pyörätuolissa loukattuaan jalkansa eikä voi huolehtia itse talosta eikä persialaisista kissoista, joita hän kasvattaa työkseen. Häntä hoitaa kotisairaanhoitaja rouva Bealing, mutta Paula on kutsuttu ystävineen keventämään hoitajan taakkaa ja selvittämään samalla arvoitusta. Pian alkaa tapahtua omituisia asioita kissavarkauksista päällekarkauksiin. Kaiken muun lisäksi Paula ehtii käydä näytelmäharjoituksissa. Hänen tehtävänään on stepata. Koputtaja innostaa Paulan morsettamaan steppaamalla.

"Hän yhtäkkiä valpastui kuultuaan naputtelevia ääniä. Äänet tuntuivat tulevan suoraan hänen jalkojensa alta!" (s.12)

Kirjasta huomaa, kuinka vanhanaikaisia tapoja Neiti Etsivän maailmasta löytyy. Siellä on tiukat luokkatietoiset ja sukupuoleen sidotut käytössäännöt. Illallisen jälkeen esimerkiksi tytöt menevät keittiöön siivoamaan, kun miesväki jää iloisesti nauraen rupattelemaan. Kirjassa mielenterveysongelmiin suhtautuminen on jokseenkin omituista.

Neiti Etsivä ja kolminkertainen konnuus johdattaa Paulan ystävineen huijarikoplan jäljille. Roistot ovat jälleen kerran keksineet huijata hyväuskoisilta ihmisiltä rahaa. Paula, Bess ja George matkustavat New Yorkiin, Mexico Cityyn ja Los Angelesiin ratkaisemaan tapausta. Paula osaa espanjaa, joten tytöt pärjäävät matkallaan hyvin.

"Mutta tiedäthän sinä että kun minulla on jokin juttu hoidettavana, on aika hankalaa välttää kaikkia eteen tulevia vaaroja." (s.6)

Mielestäni on hassua, että Neiti Etsivän maailmassa ihmiset kantavat jatkuvasti mukanaan kaikenlaista tavaraa. Miksi ihmeessä joku ottaisi teatterin katsomoon kirjeen, jossa kerrotaan perhesalaisuus? Minusta on myös hämmentävää, että Paula haluaa aina korostaa olevansa harrastelijaetsivä. Kuulostaa omituiselta, että kaikki ovet avautuvat harrastelijoille, mutta ammattilaisiin suhtaudutaan kielteisesti ja vaaditaan lupa. Tässä kirjassa huvittavaa oli ihan päätön juoni. Kaikkea erikoista sattui ja tapahtui mielin määrin. Lopussa Paula sai kunniakirjan ja aplodit työstään. Siihen olikin oivallista päättää tämä elämän mittainen luku-urakka.

Mitä kirjoista jäi mieleen? Ne pyrkivät viihdyttämään toiminnantäyteisellä sisällöllään, mutta myös sivistämään. Ne esittelevät eri kaupunkeja Yhdysvalloissa, mutta myös eri kulttuureja ulkomailla. Niissä on myös erikoista ruokavalistusta, joka tähtää siihen, että naisten tulisi syödä mahdollisimman vähän riippumatta siitä, mitä he tekevät työkseen, ovatko he esimerkiksi urheilijoita. Kirjoissa luonto on petollinen. Myrsky nousee ja joet tulvivat. Metsässä saattaa upota suohon, pudota kuoppaan tai tippua lahonneen sillan mukana rotkoon. Neiti Etsivät ovat hassuja ja omaleimaisia. Paula ratkaisee arvoituksia usein sattumien kautta. Roistot ovat pääsääntöisesti tyhmiä ja päivänselvästi syyllisiä. Heidän ulkoinen olemuksensa huokuu rikollisuutta. He eivät osaa valehdella, vaan puhuvat epäilyttävästi ja töykeästi tai juoksevat karkuun. Heillä on löysät taskut, joista tippuu raskauttavia todisteita Paulan löydettäviksi. Roistot rakastavat uhkauskirjeitä ja soittoja. He kopeloivat autoja ajokelvottomiksi ja kolkkaavat ihmisiä tajuttomiksi. Muutamat kehittelevät uskomattomia juonia pelästyttääkseen Paulan luopumaan arvoituksen ratkomisesta. Paula nauttii vaarasta, lukuisista lounaista, salaovien etsimisestä, nähtävyyksien katselusta ja sinne tänne matkustelusta. Usein juonessa on mukana aaveita tai aavemaista tunnelmaa. Paula on kaunis, pidetty ja hyväosainen. Hän on ystäväpiirissään lahjakkain ja taidoiltaan paras. Hänellä on komein ja ansioikkain poikaystävä. Paula on tottunut siihen, että kaikki sujuu lopulta niin kuin hän haluaa. Hänen suhtautumisensa muihin ihmisiin on luokkatietoista. Hän eksotisoi muita kulttuureja ja suhtautuu niihin jokseenkin alentavasti. Paula on ikuisesti 18-vuotias. Jopa 105 tapauksen ratkomisen jälkeen.