sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Anu Silfverberg: Äitikortti

Naisena oleminen on rankkaa. Tulevana äitinä oleminen on rankempaa. Äitinä oleminen on pahinta. Silfverberg kirjoittaa ajatuksia naisena ja äitinä olemisesta nimenomaan ulkopuolelta tulevien kommenttien, ohjeiden ja odotusten näkökulmasta katsoen.

"Koko kulttuuri nuoren tytön ympärillä viestii, että hänen ruumiinsa on jotain vaarallista ja inhottavaa, toisaalta haluttavaa ja kaupiteltavaa." (s.41)

Äitiys mielletään kilpailuna. Ympärillä olevat ihmiset kyselevät, koskettavat, tarkastelevat, arvioivat ja tuomitsevat. Naisia neuvotaan, ohjaillaan, syyllistetään ja manipuloidaan. Koko elämä pyörii lisääntymisen ympärillä.

"Ihmisarvon etsiminen vanhemmuuden kautta on vain helppo tapa kiertää muut kysymykset siitä, miksi olemme täällä tai mitä haluaisimme elämällämme tehdä." (s.36)

Miltei kymmenen vuotta sitten julkaistu kirja tuntuu jo jokseenkin vanhanaikaiselta. Ainakin toivoisin monen asian muuttuneen. Etenkin nuorten seksuaalikasvatuksessa, naisten kohtelussa neuvolassa ja sukulaisten kysymyksissä tai oikeammin kysymättä jättämisessä.

"Nuoruudessa tarjottu tieto kehosta tuntui sekavalta ja keho itse viholliselta, kaikkien tyttöjen viholliselta." (s.26)

"Kehon näkeminen vihollisena on ihmisen ensimmäinen askel kohti täydellistä epäonnea." (s.56)

Kirja alkaa loppua kohden toistaa itseään. Samat aiheet pyörivät kehää. Ne ovat sotkussa kuin uudelleen kokoon keritty lankarulla, jota yritetään purkaa ja koota yhtä aikaa. Keskustelupalstat, asiantuntijoiden ristiriitaiset näkemykset, isän kaikkinainen osallistumattomuus, äidin maito, uusien ja vanhojen lastenhoitotrendien limittyminen ja lomittuminen, lisääntymisen ihmeellisyys ja kuoleman läheisyys, ihminen verrattuna eläimiin, oman kokemuksen korostaminen verrattuna yhteisölliseen ja poliittiseen näkemykseen, kilpavarustelu vai paluu savimajoihin, sukupuolittunut maailma ja mahdoton taistelu sitä vastaan, raskauden pakonomainen yrittäminen ja naisia sortavat e-pillerit ja seksuaalivalistus. Teksti on raskasta ja tunkkaista, poukkoilevaa ja hämmentävää. Äitiyden Mustaa Aukkoa, josta hauskuus on kaukana.

"En halua tähän ällöttävään, kuplivaan paskasammioon nimeltä äitiys" (s.118)


tiistai 24. toukokuuta 2022

J.S. Meresmaa: Dodo

Iina huolehtii opiskelusta, sillä hän haluaisi päästä yliopistoon. Hän huolehtii masennuksesta kärsivästä poikaystävästään Tuukasta. Hän huolehtii maapallosta olemalla vegaani. Hän huolehtii sukupuuttoon kuolleesta Dodosta. Äiti sen sijaan ei jaksa huolehtia Iinasta, jonka koulusta ilmoitetaan liiallisista poissaoloista. Hän sysää tytön isänsä huolehdittavaksi. Isä on huolehtinut vain viinan saannista eikä ole nähnyt tytärtään vuosiin. Pitäisikö olla huolissaan?

"että ihminen on kalju ja suojaton eläin,
kummallisella tavalla sopimaton ympäristöönsä.
Sen on ollut pakko muokata siitä itselleen sopiva,
ja samalla siitä on tullut muille sopimaton." (s.106)

Kirja on säeromaani ja spekulatiivista fiktiota. Tarina tuntuu todelliselta pienten lisämausteiden kera. Kirjasta huokuvat nuoruuden tunnelataukset, maailmoja syleilevät ajatukset ja pelonsekaisen yletön itsevarmuus. Nuoret ovat yhtä aikaa sekä viattoman tietämättömiä että opitun tiedostavia. J.S. Meresmaa on osannut vangita kirjan sivuille 2020-luvun nuorten maailman. Mielestäni tarina on elävä ja kiinnostava, mutta loppu jokseenkin päälle liimattu. Olisi mielenkiintoista nähdä tarina elokuvana. Suosittelen kirjaa ehdottomasti nuorille.

"sateenkaarinuori
homolesboheterobi

Pitäiskö mun tehdä
mun lajinmääritys uudelleen?" (s.116)

keskiviikko 18. toukokuuta 2022

Juhani Aho: Papin rouva

Papin tytär kirjasta tuttu Elli on ollut nyt viisi vuotta onnettomasti naimisissa. Elämä on pysähtynyttä. Elli elää kuin sumussa, kunnes Olavi Kalm saapuu vieraisille. Vanhat romanttiset tunteet miestä kohtaan heräävät yhä vahvemmin eloon.

"Hän luuli näkevänsä Olavin, joka tuli häntä vapauttamaan, joka vaati hänet omakseen ja joka lähti viemään häntä pois täältä kaukaisiin ihaniin maailmoihin." (s.97)

Kirjaa lukiessani en jostain syystä tunnistanut Elliä samaksi ihmiseksi kuin edellisessä kirjassa. Hän on muuttunut pysyvästi alistuneeksi, mikä on surullista. Tarinan edetessä hänestä näkyy pieniä entisen luonteen pilkahduksia, jotka tukahtuvat pian. Ellillä olisi mahdollisuus viimein kiivetä korkealle ja hypätä tuntemattomaan maailmaan, mutta yhteisöön kuulumisen juuret ovat niin vahvasti häpeän avulla nilkkoihin takertuneet, että hyppääminen ei tule kysymykseenkään.

"Hänen toiveensa eivät siis olleetkaan turhat eikä hänen elämänsä vielä loppuun eletty. Sillä voisihan sen toteuttaa ja voisi niin helposti. Eihän siinä olisi mitään moitittavaa eikä kellään olisi oikeutta tuomita." (s.109)

Tykästyin Mikko pastoriin, sillä hän on koominen henkilö, joka on autuaan tietämätön häntä ympäröivistä tapahtumista ja tunteiden myrskystä. Hän naureskelee, laskee leikkiä ja on itseensä ja elämäänsä tyytyväinen. Hän tepastelee myrskyn silmässä omassa autuaallisessa todellisuudessaan. Elli laukoo hänelle totuuksia päin naamaa, pilkkaa häntä sivistymättömäksi, nukkuu eri huoneessa ja katoaa metsäpoluille, mutta silti Mikko on sitä mieltä, että heidän avioliittonsa on onnistunut ja elo mukavaa. Ristiriita on jännittävä. En lopulta tiedä, ymmärtääkö Mikko avioliittonsa oikean tilan ja yrittää kieltää sen itseltään vai onko hän vain autuaallisesti omissa maailmoissaan. Joka tapauksessa avioparin elämäntilanne ei ole ketään kohtaan reilu.

"Hän [Elli] muisti niin selvään syyn siihen, miksi he silloin ennen vanhaan olivat tehneet hänestä pilaa ja niin pian yhdessä liittoutuneet häntä [Mikkoa] vastaan. Muutamista katseista ja äänen vivahduksista luuli hän nytkin huomaavansa vieraassa salattua ivaa-" (s.24)

Voi että inhosin Olavia. Mies tepastelee ystävänsä kotiin riiaamaan tämän vaimoa tämän selän takana. Hän on niin täynnä itseään kuin ihminen olla ja voi. Olavi arvostelee ja manipuloi ympärillään olevia ihmisiä. Hän hakee kokemuksia ja elämyksiä ja pakenee joka kerta paikalta, kun tilanne ei enää kiinnosta tai miellytä häntä. Olavi on tottunut ihailuun. Hän luulee itsestään liikoja. Hän pitää itseään taitavana kaikessa, mihin hän ryhtyy sekä fyysisesti että älyllisesti. Olavi kokee olevansa miesten mies.

"Pihaan palatessa muistui hänelle mieleen vanha mielihalunsa, joka hänellä koulupoikana ollessaan oli ollut. Hän olisi tahtonut ruveta maanviljelijäksi, ostaa talon ja mennä pian naimisiin." (s.79)

Juhani Ahon teksti on jälleen kerran elävää ja taidokasta, mutta tarina jokseenkin hieman liian pitkitetty. Henkilöiden ajatusmaailma ja miljöö huokuvat maalaisromantiikkaa ja kiellettyä rakkautta. Elli ja Olavi vuoroin lähentyvät ja etääntyvät. Heidän välisensä jännite pysyy yllä. Haaveet ja todellisuus kamppailevat toisiaan vastaan. Täytyy myöntää, että odotin kirjalle toisenlaista loppua. Kiehtovaa, erittäin kiehtovaa.

sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 1/3

"Alussa olivat suo, kuokka - ja Jussi", joka on nainut Alman, joka on synnyttänyt Akselin, joka on Jussiakin kovempi työmies, jos se edes on mahdollista. Akseli on tavannut Elinan, tuttuakin tutumpi valssi on soinut, ja siitä tarina vasta alkaa, vaikka ollaan ensimmäisen kirjan lopussa.

"Sellaistakin oli aikoinaan olla suomalainen." (s.12)

Olen päättänyt viimein haastaa itseni lukemaan tämän klassikkoteoksen. Tässä kohtaa kirja on kuitenkin palautettava takaisin kirjastoon, sillä ensimmäisen kirjan lukemiseen on mennyt kolme kuukautta enkä voi enää sen enempää jatkaa laina-aikaa. Kirjan alku on tuntunut sujuvalta lukea, mutta loppua kohden lukeminen on hidastunut. Tämä kirja on koetellut minua.

"Sillä isänmaa ei kerjää saataviaan. Se vaatii ne." (s.142)

Kirja vetoaa lukijan tunteisiin jo ensimmäisillä sivuilla. Pieni ja köyhä, mutta sisukas ihminen raataa suuren maailman armoilla. Maan omistajien mielivaltaisuutta saa pelätä. Ensin on pappilan rovasti ja sitten uuden rovastin rouva kansansivistystöineen ja isänmaallisuus aatteineen. Puheita puhutaan ja ajatuksia esitetään, mutta köyhyys, ruokapula ja töiden määrä sen kuin lisääntyvät. Omat työt, talkootyöt, pakkotyöt ja taksvärkit. Alempaan luokkaan kuuluvat nähdään vain työvoimana.

"Tässä maamiehen kuvassa me näemme parhaan mitä Suomen kansassa on." (s.257)

Muutoksen tuulet alkavat puhaltaa uuden sukupolven kasvaessa kohti aikuisuutta. Kansakoulu, palokunta, kesäjuhlat, naisyhdistys, työväenyhdistys ja työväentalo. Kielikysymys, maakysymys, työaikakysymys ja äänestysoikeus kaikille. Suurlakko. Ei enää olla hiljaa ja alistuta. Tunteet nousevat pintaan. Uhitellaan puolin ja toisin. Ihmisten välit kiristyvät kiristymistään.

"Kolme vihollista Suomen kansalla on, ryssä, ruotsinkieliset ja halla." (s.91)

Kiinnitin huomioni siihen, miten yhteisöä kuvataan. Ihmisillä on tarkoin määritellyt roolit sekä kyläyhteisössä että perheen sisällä. Politiikka ja uudet aatteet kyseenalaistavat ja rikkovat yhteisön rakenteen. Ihmiset näyttäytyvät toisilleen eri valossa. He kokeilevat totuttujen tapojen paikkaansa pitävyyttä testaamalla rajojen pitävyyttä. Kiinnitin huomioni myös sukupuoliroolien kuvaukseen. Naiset ovat joko totisia tai kyynelehtiviä, kun miehet tekevät mitä huvittaa ja päästävät suustaan sanoja, jotka vaikuttavat negatiivisesti koko perheen tulevaisuuteen. Naiset ovat miesten armoilla. Heidän kehoaan arvostellaan ja heihin kosketaan ilman lupaa. Naisten tehtävänä on olla näennäisinä moraalin vartijoina ja muun muassa vahtia, että mies ei joisi alkoholia. Elina esimerkiksi oppii, että hänen ei kannata ilmaista omia mielipiteitään tai tunteitaan, sillä silloin Akseli suuttuu. Hän alistuu ja muuttuu ystävälliseksi. Jokaisella tulisi olla oikeus ilmaista itseään ja tunteitaan. Miesten kukkoilusta on ahdistavaa lukea.

"Me olemme pojaat saanu orjan kohtalon muttemme orjan luontoo, ja yhtenä päivänä Suomen herra sen tulee näkeen." (s.327)

Trilogian alku on ollut täynnä ihmisten periksiantamattomuutta. Heille on tärkeää oikeudenmukaisuus ja yhteisöllisyys. He kaipaavat sekä muutosta että vanhojen perusarvojen suomaa turvaa. Rakkautta.

"Suomen suvi on kaunis. Mutta lyhyt." (s.356)

lauantai 7. toukokuuta 2022

Heini Maksimainen: Vauvattomuusbuumi

Millaista elämä on ilman lapsia? Heini Maksimainen on kirjoittanut tärkeän kirjan aiheesta, josta pitäisi puhua enemmän ja joka pitäisi nostaa positiivisesti esille.

"Jo sana lapseton on kuvaava. Se antaa ymmärtää, että lapsettoman elämässä ammottaa lapsen tai parin kokoinen aukko. Aivan kuin lapsettomuus olisi asunnottomuuden tai rahattomuuden lailla jokin elintärkeän puutetta." (s.10)

Vapaaehtoisesti lapsettomat ihmiset eivät ajattele lapsettomuuttaan. He elävät tavallista arkea kuten käyvät töissä, harrastavat, pyöräilevät, lukevat kirjoja ja tapaavat sukulaisia ja ystäviä. He pohtivat kauppalistaa, taloyhtiön remontteja, seuraavaa lomakohdetta, terveyshuolia ja maailman menoa. Lapsettomat ihmiset muistavat lapsettomuutensa siinä vaiheessa, kun heidän elämäänsä arvotetaan poliitikkojen tai median taholta.

"- vero, jonka nojalla naimattomat ja lapsettomat parit joutuivat maksamaan korotettua veroa." (s.18)

Mielestäni on tavallaan ymmärrettävää, että syntyvyyttä ja sen laskun syitä tarkkaillaan, mutta useimmat selitykset, mitä keksitään, ovat epäuskottavia, leimaavia ja jopa loukkaavia. Olen sitä mieltä, että vapaaehtoinen lapsettomuus on monisyinen asia, jota henkilö ei välttämättä tule itse edes ajatelleeksi ennen kuin hänet asetetaan kuulusteluun 'päätöksensä' syistä. Mielestäni on mahdotonta määritellä yhtä ja ainoaa koko lapsetonta ihmisjoukkoa koskevaa syytä. Synnytystalkoot ja itsekkääksi individualistiksi leimaaminen tuntuvat pahalta varsinkin, jos lapsettomuuspäätöksen taustalla on nuoruuden vakava sairastuminen. Mielestäni olisi ollut hyvä, jos kirjassa olisi ollut esimerkkejä muistakin sairauksista kuin mielenterveyssairauksista. Fyysisesti sairastuminen voi myös viedä elämästä niin sanottuja parhaita lisääntymisvuosia ja vaikuttaa haluun olla lapseton. Ihmiset eivät ymmärrä, että kaikilla ei välttämättä ole elämässään samoja mahdollisuuksia. Esimerkiksi lapsuuden ajan turvattomuus tai köyhyys, läheisen kuolema, epävakaa parisuhde tai vakava sairastuminen voivat nostattaa ajatuksen lapsettomuudesta.

"Käännyttäjät eivät ehkä tule ajatelleeksi, ettei lapsettomuus ole kepeä elämäntyylikysymys, vaan sen takana on elämän kokoinen tarina." (s.95)

Monet vapaaehtoisesti lapsettomat ovat sitä mieltä, että lapsettomuutta ei tarvitse perustella. Heiltä löytyy hyväksyttäviä selityksiä oikeastaan vaan siitä syystä, että niitä heiltä tivataan, esimerkiksi ilmastonmuutos ja liikakansoitus. Haastatteluissa kävi ilmi, että lapsettomat aikuiset tarvitsevat hiljaisuutta, yksinoloa ja omaa aikaa. Heille on tärkeää voida päättää pienistä arkisista asioista itse. Vapaaehtoista lapsettomuutta tutkittaessa nousi yllättävästi esille, että lapsettomat ajattelevat lapsiperhearjesta inhorealistisesti. He saattavat tykätä lapsista ja olla kummeja tai työskennellä lasten parissa, mutta he eivät halua omia lapsia omaan kotiinsa. Mutta kuka sitten hoitaa vanhana? Vaikka ihminen olisi hankkinut lapsia niin hoivatakuuta ei ole. Omat lapset saattavat muuttaa ulkomaille, olla välinpitämättömiä, sairastua tai kuolla. Mieluummin aihetta pitäisi tarkastella siitä näkökulmasta, kuinka ongelmallista on, että hoitovastuu on tällä hetkellä perheenjäsenillä henkilön kodissa.

"Kun haastateltavani miettivät lastenhankinnan plussia ja miinuksia, he miettivät ensisijaisesti sitä, miltä lapsiperheessä eläminen heistä tuntuisi." (s.49)

"Koska lapsia ei enää kuulu tehdä, ajatellaan, että niitä kuuluu haluta. Osa haastateltavistani oli odottanut pitkään vauvakuumetta, jota ei ollut koskaan tullut." (s.50)

Tutkimusten mukaan vapaaehtoisesti lapsettomiin liitetään kielteisiä mielikuvia. Lapsettomuus voi vaikuttaa ystävyyssuhteisiin ja näkyväksi ja kuulluksi tulemiseen. Se voi aiheuttaa syrjintää kuten perheettömänä ainaista työvuoroa jouluaatoksi. Ihmiset saattavat ajatella lapsettomien olevan itsekkäitä vapaamatkustajia, kun toiset hoitavat velvollisuutensa kasvattamalla uusia veronmaksajia. Sitten on kateus. Äidit kadehtivat lapsettomien naisten harrastuksia, vaikka eivät lapsiarjesta oikeasti luopua haluaisikaan. Miehistä suurempi osa kuin naisista on lapsettomia, mutta lapsettomuus nähdään silti naisten asiana. Miesten elämään lapsettomuus ei vaikuta siinä mielessä, että miespuolisia ystäviä voi nähdä kuten ennenkin. Naiset menettävät naispuoliset ystävänsä, kun he tulevat raskaaksi ja keskittyvät vain vauva- ja lapsiarkeen. Lapsettomat naiset ovat ulkopuolisia ystäväpiirin lapsiin keskittyvässä keskustelussa.

"Heidän elämänsä oli heidän. He olivat ylpeitä itsenäisyydestään ja riippumattomuudestaan." (s.138)

Teksti 1900-luvun Suomessa tehdyistä rotuhygienian varjolla tehdyistä pakkosteriloinneista saa silmät kostumaan. Vuoden 1935 lain mukaan tylsämieliset, vähämieliset ja mielisairaat voitiin määrätä steriloitaviksi. Kehitysvammaisuus, skitsofrenia ja epilepsia saattoivat johtaa kyseiseen kohtaloon. Steriloinnin synkkä menneisyys leimaa todennäköisesti sen nykyisyyttä. Vapaaehtoisesti lapsettomalla sterilisaatio auttaa saamaan mielen ja kehon tasapainoon, sillä molemmat haluavat olla lapsettomia.

"Jos minun pitäisi tiivistää tekemissäni haastatteluissa useimmin toistunut selitys, se kuuluisi näin: vapaaehtoisesti lapseton ei halua lapsia, koska hän ei halua lapsia." (s.72)

Minusta oli kiinnostavaa lukea erilaisista tavoista elää ja olla. Silmäni kostuivat, purskahdin nauruun, selasin kirjaa taaksepäin, vaihdoin levottomana asentoa, nyökyttelin mukana ja huudahdin sanan jos toisenkin ääneen. Tämä kirja on aarre.

"Totta kai joillekin se, ettei ole lapsia, on kauhea asia. Mutta se ei ole kauheaa kaikille. Kun osaa poimia rusinat pullasta ja keskittyä hyviin juttuihin, voi käydä niin, että on lapsettomuudestaan kiitollinen." (s.263)

Millaiselta lapseton elämä sitten näyttää? Ihan millaiselta itse haluaa!

torstai 5. toukokuuta 2022

Rebecca Burgess: How to be ace

Kaikki puhuvat Rebeccan ympärillä seurustelusta ja seksistä. Hän itse haluaisi keskustella sarjakuvista. Parisuhteiden kuvausta ei pääse mihinkään pakoon. Siihen törmää kaikkialla musiikista tv-ohjelmiin. Sarjakuva kertoo siitä, kuinka Rebecca etsii omaa identiteettiään seksuaalisessa maailmassa ja ymmärtää viimein olevansa biromanttinen aseksuaali.

"For the asexuals not conforming to what's being said, the message is loud and clear: you're not an accomplished or healthy adult if you don't have a relationship or good sex."

Sarjakuvassa kuvataan Rebeccan elämää myös muustakin kuin aseksuaalisuudesta käsin, mikä tekee tarinasta poukkoilevan ja jokseenkin sekavan. Olisin kaivannut selvempää rajausta, vaikka toki ihmisen elämässä tapahtuu monenlaisia asioita yhtä aikaa. En ole myös varma, pidinkö siitä, että Rebecca kuvataan tyylittömäksi, lapselliseksi ja epävarmaksi omasta itsestään. Ilmeisesti sarjakuva on omaelämäkerrallinen, mutta olisin silti kaivannut raikkaampaa kuvausta aseksuaalista henkilöstä. Aiheesta tietämättömille sarjakuva on ihan hyvä ensikosketus aiheeseen varsinkin, kun se sisältää myös niin sanottuja faktasivuja.

"The more presence it (asexuality) has, the better it can be understood."

Olen lukenut tänä keväänä kirjoja instagramissa järjestettyyn queerlukuhaasteeseen. Suosittelen kirjagramin lukuhaasteita, sillä niiden avulla tulee luettua kirjoja monipuolisesti.

keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Juhani Aho: Papin tytär

Maalaispappilan tytär Elli on haaveilija. Hänen suurin intohimonsa on kiivetä korkealle ja nähdä maailmaa. Ympärillä oleva yhteisö vähättelee Elliä ja haluaa tukahduttaa hänen luontaiset taipumuksensa. Maailma uhkaa tulla vastaan ja kuolettaa haaveet.

"Olisi tehnyt mieli välistä ihan siitä ilosta hyppiä, että täällä oli eikä kukaan tiennyt ja saattaisi olla vaikka kuinka kauan, jos vain saisi." (s. 6)

Mielestäni Ellin vanhemmat ovat ahdistavia. Hänen isänsä syyttää Ellin huonosta kasvatuksesta äitiä. Hänen mielestään on syntiä kiivetä puissa rikkomassa hameitaan. Innostuminen ja hyppiminen ovat kiellettyjä. Isä kannattaa kurittamista ja vitsan antamista. Hän on myös sitä mieltä, että tyttöjä ei kannata kouluttaa, kunnes kohtaa erään hyväkäytöksisen nuoren neidin, joka käy parhainta olemassaolevaa koulua ja valmistautuu avioliittoon. Äiti haluaisi kasvattaa tytön toisin kuin hänen oma äitinsä, mutta ei hänkään voi mitään ympäröivän yhteisön painostukselle.

"Hän oli innostunut ja hyppinyt ja käsiään yhteen lyönyt... ja muista se oli naurettavaa... ja luultavasti ne vieläkin siellä puhuvat siitä ja ehkä joku häntä parhaillaan matkii. Ja se hävetti häntä niin, että hän olisi heti tahtonut vajota sillan alle piiloon -" (s.53)

Ellin kasvutarinaa on sekä ihanaa että ahdistavaa lukea. Hän kokee elämässään liian monia vastoinkäymisiä. Elli ei saa olla sellainen kuin on, sillä yhteisössä on oltava sellainen kuin pitää olla. Erilaisuus ja hyväksymättömyys synnyttävät häpeää. Pidin tarinassa maallisuuden ja hengellisyyden vuorottelusta. Eniten tykästyin tekstin soljuvuuteen. Juhani Ahon kirja on julkaistu vuonna 1885, mutta tarina elää edelleen vahvana.

sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Ilmari Kianto: Punainen viiva

Korpiloukossa asustaa Topi Topinpoika Romppanen perheineen. Elämä ei ole kaksista. Töitä riittää, mutta ruokaa ei yhtään. Lapsikatras valittaa nälkäänsä ryysyihin puettuna. Ei auta kuin tyytyminen osaansa, jonka Jumala on asettanut. Kirkonkylältä kantautuu toiveikkaita uutisia: Kaikki saavat äänestää vaaleissa - jopa naiset - piirtämällä punaisen viivan vaalilippuun. Uskaltaisivatko Topi vaimoineen uhmata Jumalan asettamaa järjestystä?

"- nyt on näytettävä että niistä entisistä herrainpäivistä tehdään oikeat kansan päivät." (s.44)

Kirja kertoo Suomen ensimmäisistä eduskuntavaaleista köyhän kansan näkökulmasta katsoen. Kirjassa käsitellään eriarvoisuutta, ihmisoikeuksia, vastakkainasettelua, luokkatietoisuutta, hyväuskoisten hyväksikäyttöä, alistamista uskonnon avulla ja ihmisen luontosuhdetta. Topi Romppanen elelee keskellä karua korpea, joka vaatii kunnioitusta. Kirkossa saarnataan Jumalasta, joka käskee osassaan pysyä. Kirkonkylällä lietsotaan tutustumaan uuteen aatteeseen, joka kiihottaa hylkäämään kaiken vanhan.

"Mikäpä sen mailmanjärjestyksen muuttumaan saisi? Ja pakkoko olikaan muuttaa?" (s.98)

Topi on yksinkertainen ja oppimaton mies, jonka tekemiset herättävät sääliä, mutta koomisten piirteiden vuoksi myös hämmästynyttä naurahtelua. Miehen perheen elämä on välillä kuin Hölmöläisistä lukisi. Aikuiset ryystävät viimeisillä rahoillaan kahvia samalla, kun lapset ovat kuolla nälkään. He haluaisivat uskoa voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä. Unelma paremmasta tulevaisuudesta elää vahvana, kunnes karu totuus sivaltaa vasten kasvoja.