Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella dekkari merkityt tekstit.

Milka Hakkarainen: Ei verta rantaa rakkaampaa

Jani Peranto matkustaa lapsuuden maisemiin osallistuakseen enonsa hautajaisiin. Hän ei voi sietää suomalaisia sukujuuriaan. Hän esiintyykin Tukholmassa poliisina työskennellessään nimellä Jan. Skutskärissä haisee sellutehdas ja ruotsinsuomalaisten miesten asenne ja alkoholiongelma. Jani ei malta odottaa pääsevänsä pian takaisin kotiin. Hänen vierailunsa pitenee Rauha-mummin kuoltua hämärissä olosuhteissa. "Paikalla olisi varmasti koko niin sanottu kerma, kylän suomalainen aines, joka oli auttamattomasti hapantunut vuosikymmenien saatossa." (s.15) Rosa Riemunen muuttaa paikkakunnalle työskennelläkseen Uutissuomi-lehdessä. Hän on jättänyt helsinkiläisen rikostoimittajan uran taakseen ja kirjoittaa lehtijuttuja ruotsinsuomalaisesta elämästä. Rosa ajautuu jälleen kerran rikosten maailmaan, kun hän tutkii salaa Rauhan mystistä kuolemaa. "Skutskärin suomalaiset olivat toivotonta, kadotettua kansaa. He eivät edes tajunneet, miten syvällä suossa olivat, eivätkä siksi ottaneet ap...

Robert Thorogood: Thamesjoen murhat

77-vuotias Judith Potts asuu yksin kartanossaan Marlowin kylässä. Hän tekee työkseen ristisanatehtäviä ja harrastaa joessa uimista ja karamelleistä ja viskistä nautiskelua. Judithin rauhaisa elämä keskeytyy huutoon naapurista. On tapahtunut murha. "Yksin asumisessa oli parasta se, ettei tarvinnut sietää kodissaan muita ihmisiä." (s.88) Judith selvittää murhaa luottaen ristisanatehtävien kautta saamaansa päättelykykyyn. Hän tutustuu matkan varrella kahteen naiseen, jotka tempautuvat mukaan tutkimuksiin. Poliisi on pulassa rouvien kanssa. Hyväntuulinen tarina sisältää tilannekomiikkaa. Nauroin ääneen rouvien seikkailuille. Minusta on hauskaa, että Judith kannustaa esimerkillään naisia toimimaan normien vastaisesti. Ei aina tarvitse olla täydellinen kotirouva, joka vatkaa kotitekoiset majoneesit käsin ja jolla ei ole muuta sisältöä elämällään. Tarinan kautta pohditaan ikääntyvän naisen näkymättömyyttä ja soveliasta käytöstä. Naiskolmikko, Judith, Becks ja Suzie, erilaisine luont...

Agatha Christie: Autumn chills

Kirja sisältää kaksitoista lempeän jännittävästi kerrottua vanhan ajan jännitystarinaa. Agatha Christie on taitava tunnelman luoja. Hän saa henkilöt elämään korostamalla heidän persoonallisia piirteitään. Tarinoissa hyödynnetään vanhanaikaisia tunnelmanluojia, kuten mystifioituja ulkomaita, aavemaista tuonpuoleista, kuoleman enteitä ja mystistä naiseutta. Kirja on oivallista luettavaa syksyn pimeyteen. Ensimmäisessä tarinassa 'Murder in the Mews' Hercule Poirot ratkoo kuolleen naisen tapausta. Nainen on löydetty huoneestaan lukitun ikkunan ja oven takaa. Asetelma näyttää ensi alkuun itsemurhalta, mutta esineiden sijoittelu kielii murhasta. Hercule Poirot on elementissään kiinnittäessään huomiota asioihin, jotka saavat virkavallan epäilemään miehen tulleen vanhuuden höperöksi, mutta jotka ovatkin tärkeitä tapauksen ratkaisun kannalta. Tarinassa 'The Case of the Rich Woman' Mrs Abner Rymer pyytää Mr Parker Pynen apua onnettomaan oloonsa. Mies vie hänet itämaisesti koriste...

Eppu Nuotio: Elämänlanka

Turkulainen Ellen Lähde toimii poikansa perheen talonvahtina Berliinissä. Hän nauttii puutarhoista, ravintoloista ja pikkukaupoista. Ellen kohtaa käsikirjoittaja-ohjaaja Johannes Svärdin, jonka uutuuselokuvaa tähdittää sekä hänen nykyisen että entisen vaimonsa, ja ajautuu tutkimaan miehen kolmiodraamaa. "Mies on niin komea, että Ellenin täytyy ottaa ovenkarmista kiinni." (s.7) Naapurinpoika Samuel toimii Ellenin asunnon vahtina, ja Ellenin ystävä Silja uskaltautuu viimein esittelemään Pilke-tyttärelleen tämän Saksassa asuvan isän. Tässäkin kirjassa pääpaino on ihmissuhteissa. "Hän ei tiedä, mitä odotti, mutta ei ainakaan tätä, suurta helpotuksen tunnetta." (s.64) Ellen Lähde on hyväntuulinen marttaihminen, joka nauttii elämästä kaikkine puolineen. Kirjoissa ilahduttaa kanssaihmisten kannustaminen ja positiivinen ruokapuhe. Haluaisin kohdata tosielämän Ellen Lähteen.

Eppu Nuotio: Myrkkykeiso

Turkulainen Ellen Lähde harrastaa puutarhamatkailua ja kuuluu Marttoihin. Hän on aina valmis auttamaan kanssaihmisiään kuten naapurinpoikaa Samuelia ja ystävää Siljaa ja hänen seitsemänvuotiasta Pilke-tytärtään. Ellenillä on meneillään myös romanssi.  "Ellen vetää keuhkot täyteen raikasta ilmaa ja vilkuttaa tutulle kahvilanpitäjälle. Kesäkukat ovat ilmestyneet penkkien väleissä oleviin kukkalaatikoihin ja jos Ellenillä olisi aikaa, hän kävisi nyppimässä kuihtuneet kukat pois, mutta nyt hän ei ehdi -" (s.27) Mirkka Kairikko katoaa kesämökiltä. Ellen on kotipuolessa auttamassa tämän aviomiestä lastenhoidossa. Hän haluaa selvittää, mihin Mirkka on kadonnut. Kevyt dekkari keskittyy ihmissuhteisiin ja arjen haasteisiin. Käsittelyssä ovat parisuhdehaasteet, vanhemmuuden haasteet ja nuoruuden kasvukivut. Riidat kuuluvat elämään. Samuelin äidin Irina Harmion kautta pohditaan äiti-poika-suhdetta, äidin inhimillisyyttä, aikalaisuutta ja kulttuurieroja. "Ja äiti, usein vakava ja ai...

Agatha Christie: Seikkaileva jälkiruoka

Agatha Christie esittelee kirjansa itse alkusanoissaan. Hän muistelee jouluja lankonsa perheen luona Pohjois-Englannissa. Siellä jouluun kuuluivat joulusukat, kirkossa käynti, jouluillallinen, lahjojen jako ja joulukuusen kynttilöiden sytyttäminen. Alkusanojen lopuksi toivotetaan onnellista joulua. "Kyllä on ihanaa olla yksitoistavuotias ja ahne!" (s.8) Hercule Poirot tähdittää kertomuksia 'Seikkaileva jälkiruoka', 'Espanjalaisen kirstun arvoitus', 'Rakkina toisen jaloissa' ja 'Uni'. Neiti Marple ratkaisee tapauksen tarinassa 'Greenshawin hassahdus'. Mielestäni vetävin kertomus on ehdottomasti 'Seikkaileva jälkiruoka'. Hercule Poirot juhlii ulkomaalaisena perinteistä englantilaista joulua ja tutkii samalla jalokivivarkautta. "Älä syö yhtikäs luumuvanukasta. Yksi kun toivoo sulle hyvää." (s.39) 'Espanjalaisen kirstun arvoitus' on tapaus, jossa mies löydetään murhattuna kirstusta. Edellisenä iltana talossa on pid...

Agatha Christie: Hiirenloukku

Kolme sokeaa hiirtä tarinassa vastanainut Davisin pariskunta perustaa perintökartanoon Monkswell Manor täysihoitolan. Sinne saapuu lumipyryn keskeltä neljä vierasta: rouva Boyle, majuri Metcalf, herra Wren ja ulkomaalainen herra Paravicini. Ei aikaakaan kun täysihoitola on lumen saartama. Radiossa ilmoitetaan, että nainen on murhattu Lontoossa.  Kolme sokeaa hiirtä juosta vilistää.  Berkshiren poliisista saapuu hiihtäen ylietsivä Trotter ilmoittamaan, että poliisin saaman vihjeen mukaan murhaajan seuraava uhri on täysihoitolassa. Mutta niin on murhaajakin.  Vaan tämäpä leikkasi hännät poikki. Tarina on jännittävä. Agatha Christie taitaa suljetun paikan mysteerin. Kiehtovinta tarinassa on hyytävä lastenloru kolmesta hiirestä. Lorua on käytetty ansioituneesti tehokeinona myös kirjassa  Eikä yksikään pelastunut , mikä on lempikirjani. Täytyy todeta, että loppuratkaisu ei tällä kertaa onnistunut yllättämään. Sen verran on tullut näitä kirjoja luettua. Mittanauhamurha o...

Holly Jackson: Kiltti tyttö, julma kosto

Pip Fitz-Amobi ajautuu kirjasarjan toisessa osassa uuden arvoituksen pariin, kun Connor saapuu hänen kotinsa ovelle ja pyytää etsimään hänen kadonneen veljensä Jamien. Poliisi ei aio osallistua tutkimuksiin, joten nuorten on otettava tapaus omiin käsiinsä. Pip raportoi edistymistään podcastin puolella. "Minä lupasin. Lupasin itselleni. Lupasin kaikille. Sanoin, etten ryhtyisi tähän toista kertaa, en enää leikkisi salapoliisia enkä eksyisi pikkukaupungin salaisuuksiin. - - Nyt on kuitenkin tapahtunut jotain, mikä pakottaa minut rikkomaan lupaukseni." (s.94) Rikostapaus on jännittävä. Kuten Pip aluksi toteaakin Jamien perheelle, niin koskaan ei voi tietää mihin salaisuuksiin voi törmätä matkan varrella. Tarina johdattaa lukijansa yllättävien käänteiden kautta yhä pimenevään maailmaan. Lopussa ei voi kuin toivoa, että Pip saisi tarvitsemaansa tukea selvitäkseen kaikesta henkisesti. Hän on niin tavattoman yksin. "Kukat olivat kuivia ja kuolleita, niiden terälehdet varisivat,...

P.D. James: Mistelimurha ja muita kertomuksia

Neljä novellia. Neljä murhaa. 'Mistelimurha' kertoo rikoskirjailijasta, joka on ollut nuoruudessaan todistamassa murhaa. Ruumis on löytynyt kirjastosta, jonka ovi on lukittu sisältäpäin. Komisario löytää jälkiä ulkopuolisesta tunkeutujasta, mutta rikoskirjailija epäilee tekoa lähimmäisen suorittamaksi. Novellin loppuratkaisu hätkähdyttää. "Ja sitten koittaa kohtalokas joulupäivä." (s.33) 'Hyvin tavallinen murha' on tarina Ernest Gabrielista, joka on syrjäytynyt mies, joka on harrastanut tirkistelyä. Hänen tirkistelynsä kohde on murhattu. Ernest on päättänyt seurata murhan käsittelyä ja osallistua oikeudenkäyntiin, jossa syytetään murhatun miesystävää, jonka Ernest tietää olleen poissa murhan tapahtumahetkellä. Novelli on kaiken kaikkiaan inhottava. "Kaikki oli käynyt sattumalta." (s.42) "Boxdalen perintö" seuraa komisario Dalglieshin selvitystyötä. Hänen tehtävänään on paljastaa, onko kaniikin isotäti Allie aikoinaan myrkyttänyt aviomiehens...

Keigo Higashino: Myrkyllinen liitto

Yoshitaka Mashiba on kuollut kahvia juotuaan myrkytykseen. Etsivät suuntaavat katseensa ensimmäisenä vaimoon, joka on kuitenkin ollut tapahtumahetkellä sukuloimassa kaukana kodistaan. Seuraavaksi tutkitaan miehen salaisen naisystävän liikkeitä. Tapaus on monimutkainen ja vaatii laajempaa ymmärrystä Yoshitakan elämästä ennen kuin syyllinen ja tekotapa ratkeavat. "'Omaisten kohtaamiseen ei ikinä totu.' 'Pomo sanoi, että sinä olet kaikkein taitavin käsittelemään heitä.' 'Haa, sanoiko ukkeli niin?' 'Sinulla on kuulemma luottamusta herättävät kasvot.' 'Johan nyt. Näytän siis hänestä idiootilta.'" (s.38) Tykästyin etsivien sananvaihtoon, joka on humoristista ja nokkelaa. Etenkin professori Manabu Yukawa on mielenkiintoisen omalaatuinen persoona. Murhaaja ja tekotapa ovat selvillä jo aika alusta lähtien, mutta murhan selvittämisprosessia on silti kiinnostavaa seurata. Kirjaa lukiessa alkaa kahvihammasta väkisinkin kolottaa, vaikka ei edes jois...

Eeva Louko: Onnellisten saari

Ennakkokappale on saatu Kustannusosakeyhtiö Otavalta. Lontoossa asuva Ronja Vaara saa soiton poliisilta, sillä hänen isänsä on murhattu. Hän varaa lennon Suomeen ja asettuu asumaan isänsä asuntoon Lauttasaareen. Ei aikaakaan, kun sekä naapurit että lapsuudenystävät kuhisevat uteliaina ympärillä. Murhatapausta selvittävä konstaapeli ei herätä kovinkaan suurta luottamusta. Ronja ystävineen ryhtyy itse salapoliiseiksi. Onko isä sittenkään ollut sellainen kuin tytär on aina luullut? "Pimeässä ja kylmässä ranta näytti luotaantyöntävältä ja mustalta. Vasemmalla laidalla, rantaviivan piilottavassa pensaikossa repsottivat vielä poliisin jättämät kirkkaankeltaiset eristysnauhat. Niiden viereen oli joku paikallinen käynyt jättämässä kynttilöitä." (s.84) Marraskuisen kylmä ja pimeä Lauttasaari on täydellisen karmiva tapahtumapaikka. Sitä ympäröi joka puolelta uhkaavasti kuohuva meri. Asukkaat muodostavat tiiviin yhteisön, joka suojelee itseään sekä hyvässä että pahassa. Kaikki tuntevat ...

Keigo Higashino: Uskollinen naapuri

Yasuko Hanaoka on asunnossaan yhdessä tyttärensä Misaton ja juuri äsken väkivaltaisesti kuolleen ex-miehensä Shinji Togashin kanssa, kun ovikello soi. Ovella seisoo Yasukon naapuri Tetsuya Ishigami, joka tarjoaa apuaan. Myöhemmin poliisi löytää joen varrelta ruumiin, jonka henkilöllisyyttä ja murhaajaa ryhdytään selvittämään. Etsivät saapuvat Yasukon ovelle, mutta naisella onkin vedenpitävä alibi. Onnistuvatko he ratkaisemaan nokkelan tapauksen? "'Kuka siellä?' hän tiedusteli ovea avaamatta. Vastaus tuli hetken kuluttua. 'Minä.'" (s.20) Dekkari on alusta loppuun asti jännittävä. Henkilöiden liikehdintää paikasta toiseen ja ajatuksenjuoksua tapauksen kimpussa on kiinnostavaa seurata. Lukijana menen pyörälle päästäni, kun en osaa päättää, ketä kannustan ja kenen kohtalon puolesta pelkään. Koko arvoitus ja siinä osallisina olevien henkilöiden toiminta tuntuvat hyytäviltä ja nerokkaan laskelmoivilta. Tykästyin jokseenkin muuttumattomaan ja elävään tapahtumapaikkaa...

P.D. James: Kuolema joulupäivänä

Kuusi murhaa kuudessa kertomuksessa. P.D. James kirjoittaa mukaansatempaavia tarinoita, joiden loppuratkaisua jännittää ensimmäiseltä sivulta alkaen. Tapahtumapaikat ja henkilöt ovat eläviä. Etenkin lapset on kuvattu häiritsevän kammottavasti. Vanhahtavat tarinat ovat jännittäviä ja jopa karmivia. Voin suositella joululoman lukemistoon etenkin dekkareista pitäville. "Kauan sitten kuolleiden ihmisten nimien ympärille hän kutoi lapselliset mielikuvitustarinansa." (s.114) 'Jojo' kertoo vanhasta miehestä, joka muistelee menneisyyttään löydettyään jojon vanhojen papereidensa joukosta. Harmittomalta vaikuttava lelu saa uuden ja karmean merkityksen tarinan edetessä. 'Uhri' kertoo miehestä ja hänen pakkomielteestään ex-vaimon uutta miestä kohtaan. 'Joulupukkimurha' on Agatha Christiemäinen tarina siitä, kuka murhasi kartanon isännän joulujuhlien päätteeksi ja miksi. 'Tyttö joka rakasti hautausmaita' kertoo nimensä mukaisesti orpotytöstä, joka elää miel...

Camilla Grebe: Horros

Ruotsissa elää sisäänpäinkääntynyt uskonnollinen yhteisö, johon Pernilla kuuluu. Hänen poikansa Samuel on sen sijaan hairahtunut polulta ja sotkeutunut niin pahasti huumebisneksiin, että joutuu pakenemaan. Hän saa netin kautta avustajan töitä syrjäisessä saaristossa sijaitsevasta talosta, jossa puoleensavetävä Rakel hoitaa halvaantunutta poikaansa Joonasta. Zombie-Joonaksen hoitaminen ottaa koville, mutta Samuelilla ei ole vaihtoehtoja, jos hän haluaa säilyttää henkikultansa. Pernilla on sekaisin huolesta. Hän on hämmentynyt siitä, miten hänen tulisi auttaa jo aikuiseksi kasvanutta poikaansa. Hän turvautuu rukoukseen, mutta myös kyseenalaistaa uskonnon harjoittamistavat. Pernilla kärsii, kun hän ei tiedä, toimiiko hän varmasti oikein. Pernillan ja Rakelin perheiden lisäksi tutustutaan rikostutkija Manfredin perhetragediaan. Dekkarissa käsitellään äitiyttä sen raadollisimmassa muodossa. Äidit haluavat tehdä parhaansa lastensa hyväksi. He kärsivät, jos he huomaavat, että tehty työ ei o...

Agatha Christie: Varjossa auringon alla

Vaarallisen kaunis näyttelijätär Arlene Marshall sekoittaa hotellivieraiden elämän. Hän saa miehet ajattelemaan petollisia ajatuksia ja naiset luomaan paheksuvia katseita. Hercule Poirot aavistaa varjon laskeutuneen auringossa kylpevän lomahotellin ylle. Arlenen salarakas Patrick Redfern ja vanhapiika Emily Brewster löytävätkin pian ruumiin. Arlene Marshall on murhattu. Hercule Poirotin lomamatka muuttuu työntäyteiseksi, kun hän selvittää murhaajan henkilöllisyyttä. Hän kerää eriskummallisia johtolankoja ja muovaa niiden avulla vakuuttavan kokonaisuuden. Ikkunasta heitetty lasipullo, rannalta löytyneet sakset ja vesi, jota kukaan ei tunnusta laskeneensa kylpyammeeseen, johdattavat syyllisen luokse. Onko murhaaja Arlenen aviomies kapteeni Kenneth Marshall, joka on saanut tietää vaimonsa uskottomuudesta? Mitkä ovat salarakkaan Patrick Redfernin motiivit? Onko kenties Patrickin vaimo Christine saanut kuulla suhteesta ja päättänyt tehdä asialle jotain? Miten Linda suhtautuu petolliseen ä...

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä

"Sitten on pimeää." Mackintosh, Clare: Annoin sinun mennä Julkaistu: 2017 Alkuperäinen julkaisu: 2014 Alkuperäinen nimi: I Let You Go Mistä maasta: Iso-Britannia Suomentanut: Päivi Pouttu-Deliére Kustantaja: Gummerus Kustannus Oy Sivumäärä: 418 Pieni poika joutuu auton yliajamaksi ja menehtyy äitinsä käsivarsille. Kuljettaja ei tee elettäkään pysähtyäkseen auttamaan, vaan pakenee paikalta. Rikoskomisario Ray Stevens alkaa tutkia tapausta apunaan rehti Stumpy ja pirteä harjoitteleva etsivä Kate Evans. Tapaus kuohuttaa suurta yleisöä, sillä onhan kyseessä pienen lapsen henki. Ray tekee pitkää päivää selvittääkseen, kuka on syyllinen ja miksi hän pakeni onnettomuuspaikalta. "Hän suukottaa poikaa ja anelee tätä heräämään." (s.9) Ray Stevens on työlleen omistautunut mies, joka viettää aikansa mieluummin rikoksia selvittäen ja työkavereiden kanssa olutta juoden kuin kotona vaimonsa Magsin kanssa Tomin ja Lucyn kasvatuksesta huolehtien. Hän järkeilee ratkaisunsa ...

Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira

"Se tuli tuulen mukana yön hiljaisuudessa, ensin pitkänä, syvänä kuiskauksena, sitten yltyvänä ulvontana." Conan Doyle, Arthur: Baskervillen koira Julkaistu: 2008 Alkuperäinen julkaisu: 1901-1902 Alkuperäinen nimi: The Hound of the Baskervilles   Mistä maasta: Iso-Britannia   Suomentanut: Jaakko Kankaanpää   Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava   Sivumäärä: 298 Salapoliisi Sherlock Holmes saa vieraakseen tohtori James Mortimerin, joka välittää uutiset Sir Charles Baskervillen kuolemaan liittyvistä asianhaaroista. Holmes tapansa mukaan esittelee tohtori Watsonille päättelytaitojaan samalla opettaen häntä. Tapahtumat seuraavat toistaan, jolloin Watson huomaa pian olevansa syksyisillä Dartmoorin nummilla tiheä sumu, pimeys ja ujeltava ääni seuranaan. Hän päättää olla uskomatta seudulla vallitsevaa tarua koskien Baskervillen suvun jäseniä vainoavaa hornan hurttaa ja etsiä johtolankoja kuten mestarinsa Sherlock Holmes. "Olin usein saanut harmikseni huomata, ...

Agatha Christie: Lordin kuolema

"Ystävälliset, hymyilevät kasvot olivat muuttuneet, huulet olivat vetäytyneet pois hampaiden edestä julmaan irvistykseen, silmät hehkuivat melkeinpä mielipuolista raivoa." Christie, Agatha: Lordin kuolema Julkaistu: 2001 Alkuperäinen julkaisu: 1953 Alkuperäinen nimi: Lord Edgware Dies  Mistä maasta: Iso-Britannia Suomentanut: Eila Pennanen Sivumäärä: 314 Hercule Poirot ja kapteeni Hastings ovat Lontoossa pidetyssä teatterinäytännössä. Paikalla on myös näyttelijätär Jane Wilkinson, joka pyytää Poirotin apua saadakseen eron miehestään lordi Edgwaresta. Poirot ja Hastings tapaavat lordin, mutta seuraavana aamuna saapuu uutinen hänen kuolemastaan. Kirjan kertojana toimii kapteeni Hastings, joka välillä kuvaa, kuinka lämmin ja sydämellinen suhde hänen ja Poirotin välillä vallitsee. Poirot myös rakastaa piikitellä Hastingsia ja laskea leikkiä miehen älyn tasosta. Kirjassa toistetaan, kuinka tärkeä hahmo Hastings on Poirotin elämässä ja tapausten loppuun saattamisessa. K...

Agatha Christie: Roger Ackroydin murha

"Kylämme, King´s Abbot, on luullakseni aivan toisten kylien kaltainen. - Lempipuuhaamme ja huvitteluamme voidaan ilmaista yhdellä sanalla; se on juoruaminen." Christie, Agatha: Roger Ackroydin murha Julkaistu: 2001 Alkuperäinen julkaisu: 1926 Alkuperäinen nimi: The Murder of Roger Ackroyd  Mistä maasta: Iso-Britannia Suomennoksen tarkistanut: Kirsti Kattelus King´s Abbot nimisessä kylässä asuu tohtori Sheppard, jonka näkökulmasta tarinaa seurataan. Hänen naapuriinsa muuttaa eläkkeelle jäänyt salapoliisi Hercule Poirot. Nämä kaksi herrasmiestä ryhtyvät selvittämään kylässä murhatun Roger Ackroydin tapausta seuraamalla johtolankoja ja haastattelemalla murhan tapahtumahetkellä paikalla olleita henkilöitä, joilla kaikilla vaikuttaa olevan oma pieni salaisuutensa. Mielestäni kirja on kirjoitettu ihanan vanhanaikaisella tavalla. Hahmot keskustelevat sovinnaiseen ja kohteliaaseen tyyliin. Aluksi kirjaa lukiessa tuntui siltä, etten pääse rytmiin mukaan, varsinkin kun aluss...

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

"Hän meni, hirtti itsensä, ei jäljellä yhtäkään." Christie, Agatha: Eikä yksikään pelastunut Julkaistu: 1981 Takakannesta: "Yksinäisellä saarella sijaitsevaan loistohuvilaan on kutsuttu kymmenen vierasta. Mutta kuka heidät on kutsunut? Ja miksi? Jokaisen huoneen seinältä löytyy pahaenteinen lastenloru kymmenestä pienestä neekeripojasta, joista yksikään ei pelastunut... Tunnelma tiivistyy uhkaavaksi, yksi toisensa jälkeen vieraat joutuvat toteamaan lorun kammottavan yhtäpitävyyden todellisuuden kanssa... Agatha Christietä on aina kiehtonut suljetun murhan ongelma - kaikki epäillyt kuuluvat pieneen rajoitettuun ryhmään. Tässä kuuluisimmassa, agathamaisimmassa ja loistavimman menestyksen saavuttaneessa kirjassaan hän käsittelee mestarillisesti juuri tätä teemaa, sekoittaa johtolangat ja tyrmää täysin kaikki lukijan arvailut." Tämä kirja on ensimmäisiä niin sanotusti aikuisten kirjoja, joita olen aikoinani lukenut. Olen sen jälkeen lukenut kirjan pariin kertaan u...