tiistai 31. joulukuuta 2019

Ihanaa uutta vuotta 2020!



Haluaisin kiittää kaikkia kuluneesta vuodesta 2019!

Olen näiden vähän yli neljän blogivuoteni ajan puhunut omien unelmien toteuttamisen puolesta. Omiin haaveisiin pystyy keskittymään, jos tekee tarvittavia valintoja. Olen nauttinut kuluneen vuoden aikana erityisen paljon kulttuurista; kirjallisuudesta, teatterista, baletista, sirkuksesta ja museoista. Matkustin kesäkuussa Lontooseen, missä ihastelin kaikkea kirjoihin liittyvää, ja aloitin parin vuoden tauon jälkeen taas näyttelemisen harrastamisen. Olen oppinut paljon uutta ja päässyt kokeilemaan monenlaisia asioita. Parasta blogiharrastuksessa on ihanat kohtaamiset ja ihmisten inspiroiminen.

Luetut kirjat ja kirjatapahtumat

Luin vuoden aikana 64 kirjaa. Viime vuonna luin niitä 57, sitä edellisenä 73 ja sitä edellisenä 75. Luin tänä vuonna 28 kotimaista kirjaa ja 36 ulkomaista kirjaa. Paras lukemani kirja oli Wolfgang Herrndorfin Ladaromaani. Se kertoo henkisestä kasvusta, ystävyydestä ja oman elämän haltuunotosta. Maaliskuussa kuvasin Blogistanian parhaat 2018 palkintojenjakotilaisuuden Kirjakultti youtube-kanavalle. Heinäkuussa järjestin blogistanian kesälukumaratonin ja osallistuin Harry Potter lukumaratoniin. Lokakuussa osallistuin kirjabloggaajan asemassa Helsingin kirjamessuille. Joulukuussa pääsin tapaamaan kirjagrammaajia Helsingissä. Kaikki ihanat tapahtumat tuovat tavallisen arkilukemisen oheen uusia ulottuvuuksia.

Lukuhaasteita

Osallistuin neljännen kerran Helmet lukuhaasteeseen. Sain jälleen kerran luettua viisikymmentä kirjaa viiteenkymmeneen haastekohtaan, mistä olen innoissani. Muita lukuhaasteita olivat Montgomery -lukuhaaste ja Batman 80 vuotta -lukuhaaste.

Alkavana vuonna 2020 jatkan vuosi sitten aloittamaani henkilökohtaista haastetta lukea kirjoja kaikista maailman maista. Ajatuksena on lukea kirjoja, joiden kirjailija on kyseisestä maasta. Hienoa toki olisi, jos kirjan tapahtumat sijoittuisivat kyseiseen maahan, mutta en silti rajaa sisältöä tarkemmin.

Kirjagram suureksi osaksi elämää

Parasta blogivuodessa on ollut kirjagram, josta olen saanut paljon uutta energiaa ja inspiraatiota. Olen ollut erityisen innostunut retkeilemään kirjan kanssa. Ulkona kuvaaminen on ihaninta.

Elokuussa kävin Aami kollektiivin järjestämässä inspispäivässä, mikä inspiroi minut tarkastelemaan harrastustani uusista näkökulmista. Tein kirjatililleni instagramiin kyselyn, jossa pohdittiin, millaisia kirjakuvia ihmiset haluavat nähdä. Etenkin kaupallisten yhteistöiden tekeminen herätti keskustelua puolesta ja vastaan. Noin 80 prosenttia vastanneista pitää kaupallista kirja-arviota luotettavana. Kirjatilien ylläpitäjät joutuvat tasapainoilemaan, kuinka paljon he tuovat esille omaa henkilökohtaista elämäänsä ja kuinka paljon he keskittyvät niin sanotusti vain kirjavinkkaamiseen. Suurin osa ihmisistä etsii kirjagramin kautta lukuvinkkejä ja kirjakeskustelua.

Rakastan kirjagramin yhteisöllisyyttä ja positiivisuutta. Tykkään selailla kauniita kirjakuvia, etsiä kirjavinkkejä, järjestää kyselyjä, vastata tageihin ja päivittää tarinoita. Parasta on toisten inspiroiminen ja uusien ideoiden saaminen sekä keskustelu. Kirjavuoteni hahmottuu varmasti parhaiten kirjatilistäni.

Lounailla kirjailijoiden kanssa

Toivoin vuosi sitten kokevani jotain uutta ja yllättävää blogiharrastuksen myötä. Pääsin tutustumaan minulle uudenlaiseen markkinointikonseptiin nimittäin lounaille kirjailijoiden kanssa, mihin kutsutaan paikalle sekä kirjabloggaajia että muita somevaikuttajia. Toukokuussa Kustannusosakeyhtiö Otava kutsui minut Kämp hotelliin tapaamaan Camilla Läckbergiä ja tutustumaan hänen uusimpaan kirjaansa Kultahäkki sekä teatterimuseoon tapaamaan Jessica Townsendia ja tutustumaan hänen uusimpaan kirjaansa Morriganin kutsumus. Gummerus Kustannus Oy puolestaan kutsui minut Helsingin kirjamessujen yhteydessä tapaamaan Camilla Grebeä ja tutustumaan hänen uusimpaan kirjaansa Horros. Kaikki tilaisuudet olivat ihastuttavia ja lämminhenkisiä. Kirjailijoiden vapautunutta keskustelua heille tärkeistä aiheista oli mukava kuunnella.

Toiveet vuodelle 2020

Toivoisin rauhallisempaa vuotta. Olen viime vuodet puuhastellut intoa puhkuen kaikenlaista, joten hieman seesteisempi vuosi voisi olla paikallaan. En toki pane pahakseni, jos vuoteen sisältyisi myös jotain uutta ja piristävää, mutta pyrin siihen, että osaisin sanoa vastaantuleville inspiroiville tilanteille myös ei.


Oikein hyvää ja lukuisaa vuotta 2020!

maanantai 30. joulukuuta 2019

Timo Parvela: Kepler62: Uusi maailma: Kuiskaajien kaupunki



Parvela, Timo: Kepler62: Uusi maailma: Kuiskaajien kaupunki
Kirjasarja: Kepler62, osa 9
Muut osat: Osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5, osa 6, osa 7 ja osa 8

Julkaistu: 2019
Mistä maasta: Suomi
Kuvitus: Pasi Pitkänen
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 251


Joni, X ja varjoleijona vaeltavat niittyjen ja elävien metsien läpi etsiäkseen Arin, joka on päätynyt kuiskaajien kaupunkiin. Perillä Joni saa ratkottavakseen elintärkeän arvoituksen.

Matka on kiehtova, jännittävä, upea ja pelottava. Se merkitsee etenkin X:lle henkistä vaellusta. Hän käy läpi menneisyyttään, mikä sisältää kidnappauksen kotikylästä ja vankeuden pelottavassa ihmiskokeita tekevässä paikassa. X oppii anteeksiannosta sekä muille että itselleen. Hän huomaa, että olo helpottuu, kun puhuu asioista ja kun voi taas uskoa, luottaa, ystävystyä ja rakastaa.

Voin suositella tätä kirjasarjaa alakoululaisille lapsille, jotka ovat parhaassa kirjojen ahmimisiässä. Itse rakastin kirjasarjan ensimmäistä kautta, mutta en ole ollut yhtä innoissani toisesta kaudesta. Kuvitus on kyllä edelleen aivan upeaa, mutta tarinat eivät ole vieneet niin hyvin mennessään. Toisaalta en ole kohderyhmääkään, mutta minusta parhaat lastenkirjat ovat sellaisia, joiden parissa viihtyvät kaikki iästä riippumatta.

lauantai 28. joulukuuta 2019

Stephanie Garber: Finale



"Hinta on varmasti aivan liian kova"

Garber, Stephanie: Finale
Kirjasarja: Caraval, osa 3
Muut osat: Osa 1 ja osa 2
Julkaistu: 2019
Alkuperäinen julkaisu: 2019
Alkuperäinen nimi: Finale
Mistä maasta: Yhdysvallat
Suomentanut: Kaisa Kattelus
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 396

Karvaiden unelmien ja autuaiden painajaisten täyteinen Caraval on päättynyt. Scarlett ja Tella Dragnan elämän suunta ratkaistaan Kohtaloiden käsissä. Samalla selviää koko valtakunnan tulevaisuus.

Kohtalot ovat pahimpia pahiksia, mitä löytää voi. He leikkivät ihmisillä ja nauttivat heidän kiduttamisestaan. Luonnollisesti jännitystä ja vaaraa rakastava Tella ihastuu yhteen heistä, herttaprinssi Jacksiin, jonka elämän sisältö koostuu viinasta, uhkapeleistä, veren juonnista ja huonosti käyttäytymisestä. Tella leikittelee samaan aikaan myös Legendin kanssa. Hän toimii holtittomasti eikä huolehdi huomisesta. Tella rakastaa pelata suhdepeliä. Hän soutaa ja huopaa epäterveiden suhteidensa välillä, kunnes leikille täytyy tehdä loppu.

"Legend päästi matalan, tuskallisen tutun naurun.
´Mikä nyt on hassua?´
´Tuo väite, että meidän pelimme muka olisivat ohi.´ (s.21)

Scarlett pääsee myös seikkailun makuun ja innostuu siskonsa vanavedessä testaamaan omia kosijoitaan. Hän on kuitenkin pohjimmiltaan romantikko, jolla on taipumusta uhrautua ja alistua kohtaloonsa. Scarlett on kuin kliseinen neito hädässä, joka ei uskalla ottaa riskejä. Hän ajattelee kaikista hyvää - etenkin siskostaan. Scarlett joutuu kasvamaan henkisesti Kohtaloiden riehuessa kaupungissa.

Pidin eniten kirjasarjan ensimmäisestä osasta, sillä Caraval vaikutti kieroutuneen maagiselta peliltä, joka järjestettiin mielikuvitusrikkaassa ympäristössä. Toisessa osassa mukaan tulleet Kohtalot pilasivat tunnelman. Kaikki henkilöt kuvattiin täydellisinä, ihailtavina ja mystisinä. Tyttöjen äiti Paradise oli onnettoman rakkaustarinan sankaritar, joka oli myös maailman lahjakkain varas. Eniten palstatilaa valloitti Jacks resuisessa pahislookissaan. Hänen ulkomuotonsa kuvailuun kyllästyi, kun sitä toistettiin ainakin viisi kertaa, jos ei useamminkin. Vaikutti vähän siltä, että kirjailijalta loppuivat ideat. Juoni poukkoili sinne ja tänne. Välillä pysähdyttiin tilanteisiin, joissa oltiin kuitenkin viivähdetty jo hetki aiemmin.

"Useimmat antavat periksi silloin, kun tarina on kauheimmillaan ja kun tilanne tuntuu toivottomalta, vaikka juuri silloin toivoa tarvitaan kipeimmin. Ainoastaan sinnikkäimmät saavat todellisen loppunsa."

Caraval kirjasarja sopii nuorille ja nuorille aikuisille, jotka kaipaavat elämäänsä tarinoita romantisoiduista pahiksista, kunhan muistavat, että tosielämässä kyseiseen kohtaloon ei kannata suostua.

torstai 26. joulukuuta 2019

Suoritin Helmet lukuhaasteen (50/50)!



Suoritin jo neljännen kerran peräkkäin Helmet lukuhaasteen lukemalla 50 kirjaa eli yhden kirjan jokaiseen haastekohtaan! Marraskuun alussa näytti pahasti siltä, että lukuhaaste jäisi ensimmäistä kertaa kesken, sillä kirjoja oli luettavana vielä kymmenen. Pääsin maaliin asti hurjan loppukirin ja mukaansatempaavien kirjojen avulla.

Ensi vuonna en aio osallistua Helmet lukuhaasteeseen, vaikka olenkin edelleen aivan koukussa siihen ja vaikka olen sitä kautta saanut runsaasti iloa ja jännitystä lukuhetkiin. Haluaisin välillä kokeilla jotain muuta. Päätöksestäni huolimatta en malta odottaa, että näen ensi vuoden lukuhaasteen 50 kohtaa! Täytyy pitää pää kylmänä, etten innostu liikoja ja pyörrä päätöstäni. Aiotko osallistua Helmet lukuhaasteeseen 2020?

Ensi vuonna haluaisin edetä Maailman ympäri lukuhaasteessa, mikä jäi tänä vuonna muiden lukuhaasteiden jalkoihin. En malta odottaa upeita lukuhetkiä eri kulttuureista kertovien kirjojen parissa!

Kaikki Helmet lukuhaasteeseen lukemani kirjat löytyvät Helmet lukuhaaste 2019 sivultani.

keskiviikko 25. joulukuuta 2019

Anna Kortelainen: Avojaloin

Karjalassa elettiin 1800- ja 1900-luvuilla sekä ahkerasti töitä tehden että elämästä nauttien. Ihmisten arkea varjostivat sodan uhka, ruoan puute ja epävarma tulevaisuus. Eri kansallisuudet - karjalaiset, suomalaiset, venäläiset ja suomenruotsalaiset - elivät limittäin ja lomittaen sekä yhteen törmäten. Kirjaan kootuissa tarinoissa käydään läpi lasten kuolleisuutta, levottomuuksia, köyhyyttä, säätyjakoa, alkoholismia sekä yhteisöllisyyttä ja vihamielisyyttä. Lopussa todetaan ihmisten unohtavan asioita ajan myötä. Nykylapset eivät välttämättä tiedä kotikylänsä veristä menneisyyttä. Suomalaiset turistit sen sijaan voivat Karjalassa aistia historian eri kerrokset, ristiriidat ja yhteydet.

Karjalasta puhuttaessa mieleen nousevat menetetyt alueet ja evakkojonot. Moni joutui luopumaan omaisuudestaan ja asuinpaikastaan sotien vuoksi. Samalla katosi arvokasta työtä, mitä oltiin tehty suomalaisen kulttuurin elvyttämiseksi ja nostamiseksi esille. Eräskin perhe oli panostanut suomalaisen viulunrakennuksen parantamiseen. Sota vaikutti myös kaupankäyntiin. Nainenkin onneksi saattoi yrittää pelastaa perheyrityksen, sillä 1880-luvulla oli päätetty, että nainen sai omistaa oman omaisuutensa.

Kirjassa käydään läpi erilaisten ihmisten elämäntarinoita piirustuskoulun käyneestä ja vankileirille joutuneesta punakaartilaisesta suojeluskunnan perustaneeseen ja mielivaltaisia tuomioita jakaneeseen kanttoriin. Tarinoista löytyy lehden päätoimittaja, kartanonsa myynyt yksinhuoltaja, Lintulan luostarin nunnia, naisten töitä ahkerasti tekevä tilallisen vaimo, museokokoelmaa keräävä tutkija, ihmisiä ja kommunistisia lehtiä salakuljettanut etappimies sekä ensimmäistä kaivinkonetta käyttänyt junaradanrakentaja. Mielenkiintoisin tarina kertoo Terijoen rajavartijasta, jonka tehtäviin kuului myös urheilla. Vartioiminen oli vaarallista puuhaa, sillä saattoi joutua ammutuksi. Rajan yli pyrkivien pakolaisten auttamiseen suhtauduttiin kielteisesti, sillä he levittivät mukanaan ruttoa. Myöhemmin rajaan on liitetty paljon myyttejä. Sitä kävi aikoinaan katsastamassa joukko hienoja vieraita. Tarinoiden joukossa on tuttujakin nimiä kuten säveltäjä Toivo Kuula, joka inhosi venäläisiä ja piti rahvasta raakana ja kiroilevana joukkona. Hän yritti saada läpi oman voitonmarssinsa, mutta kaikki kehuivat vain Sibeliuksen jääkärimarssia. Hänet murhattiin epäselvissä olosuhteissa. Laila Hirvisaari ja Eeva Kilpi ovat puolestaan kirjoittaneet paljon kirjoja, jotka sijoittuvat Karjalaan. Elämäntarinoista huokuu omasta asemasta ja yhteisöllisyydestä kiinnipitämisen tärkeys. Tuttavat olivat ratkaisevana tekijänä elämässä pärjäämiselle sekä kotikylän arjessa että teloitusuhan alta vapautumisessa.

Kirja on kiinnostava tarinoiden monipuolisuuden vuoksi. Minulla on ollut vaikeuksia löytää hyviä Karjalasta kertovia elämäkertoja tai tietokirjoja. Niissä on yleensä aivan omanlaisensa ihannoiva kerrontatyyli, mikä luo epäselvän ja hämärän tunnelman. Sanotaan, että aika kultaa muistot, mutta jokaisen ihmisen kohtalon kuvaus ei tarvitse muistuttaa myyttiä. Tässäkin kirjassa tarinat ovat siloteltuja ja lyhennettyjä, mutta eivät niin epämääräisiä kuin muissa selaamissani kirjoissa. Otan mielelläni aiheesta kirjasuosituksia vastaan!


Helmet lukuhaaste 2019: 41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää


maanantai 23. joulukuuta 2019

Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia

Tove Jansson on kirjoittanut kirjoituksia, joissa tarkastellaan ihmisten elämää tai otetaan kantaa vallitseviin tapoihin kuten luokkaeroihin ja arkkitehtuurin suuntauksiin. Ihmisten elämässä hallitsevaa on yksinäisyys ja odottaminen. Välillä arjen katkaisee kaupungista maalle tupsahtavat kesävieraat tai muualta matkustaneet turistit. Kaikki etsivät ja kaipaavat jotain. Toiset ovat luopuneet toivosta, mutta toiset sinnittelevät ja taistelevat tiensä kärkeen. Pienestä valonpilkahduksesta otetaan kaikki irti kuten taiteilijoiden läpi yön kestävistä juhlista tai kiltin rouvan tarjoamasta kahvilakierroksesta. Kaikesta huolimatta maailma jatkaa pyörimistään. Ihmiset vanhenevat ja joutuvat jokainen vuorollaan siirtymään syrjään. Tulee hetki, jolloin saa huomata, että eläminen on tärkeämpää kuin omistaminen tai oman alan huipulle pääseminen. Ihmisen pitäisi rakentaa ja leikkiä, yrittää kuvata unelmaansa. Heidän tulisi nauttia elämästä.

Kirjoituksessaan Kavala lastenkirjailija vuodelta 1961 Tove Jansson pohtii, miksi hän kirjoittaa lapsille. Hän miettii asiaa joka kantilta. Ensinnäkin hän ei voi olla kirjoittamatta. Toiseksi hän kokee itsensä lapselliseksi ja elämänmyönteiseksi. Tove Janssonin mielestä lapsille suunnatuissa kirjoituksissa saa olla verhoiltuja asioita. Lapset eivät halua kaikkea valmiiksi selitettyinä. He haluavat itse keksiä asioita ja jatkaa tarinoita eteenpäin. He pitävät siitä, että turvallisuus ja vaarallisuus ovat hyvässä tasapainossa. He nauttivat pelottavista asioista, sillä heillä on katastrofin tajua, missä piilee ilo. Tove Jansson arvelee, että sopimatonta kiltteyttä voi purkaa lukemalla lastenkirjoja aikuisena.

Kirjan lopussa kuvataan ja analysoidaan kirjoitusten taustoja. Ne sisältävät ajankuvaa ja havainnointia maailmasta kuten ihmisten kahtiajaosta sekä kauneuden ja romantiikan kaipuusta. Tove Jansson on viehättynyt kauhusta. Hän on kirjoituksissaan humoristinen ja tyyliltään satumainen. Hän käyttää luontokuvausta ja aforismeja.

Tove Janssonin kirjoitustyyli on aivan omaa luokkaansa. Hänen ajattelunsa on ollut oivaltavaa ja kulkenut täysin omalla taajuudellaan muihin ihmisiin nähden.


Helmet lukuhaaste 2019: 26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa

Ihmisen aiheuttama ympäristökatastrofi uhkaa maapalloa. Tutkijat selvittävät tilannetta tarkkaillen merta sukellusveneellä ja tutkien jäätikköä kiipeilemällä ahtaisiin sortumisvaarassa oleviin luoliin. Merestä löytyy kuolleita kaloja, ihmisten luita ja uponneita laivoja. Jäätiköt sulavat, kun aavikoilta kulkeutunut hiekka mustaa jään pinnan, jolloin auringon lämpö ei heijastu takaisin avaruuteen. Maailma on epävakaa, mutta silti valtiot eivät laita rahaa tutkimukseen, lakkauta ydinvoimaloita, joiden radioaktiivinen säteily tuhoaisi perimän, tai yritä ratkaista ongelmaa esimerkiksi keinotekoisilla jäälautoilla. Tilanne johtaa siihen, että ihmisten tuntema maailma lakkaa olemasta.

Tämä ekologinen trilleri on kaiken kaikkiaan jännittävä. Suvantokohdatkin ovat tiheätunnelmaisia. Miljöö muuttuu tapahtumien edetessä entistä vaarallisemmaksi. Luontokuvaukset ovat uskottavia ja vaikuttavia. Ihmiset tuntuvat tavattoman mitättömiltä luonnonilmiöiden keskellä. Ilmastonmuutosta pohditaan suhteessa historiaan, kulttuuriin ja uskontoon.

Maailmankaikkeus palvelee kaaosta. Maailma on alituisessa muutoksessa. Kansakunnat nousevat ja tuhoutuvat. Kaupungit rakentuvat ja sortuvat. Uutta luodaan vanhan päälle. Sodat hävittävät paljon arvokasta tietoa. On tavallaan turhaa edes yrittää suojella entisaikojen muistomerkkejä, sillä niiden kohtalona on hävitä. On myös hölmöä kiistellä uskonasioista, sillä jokainen uskoo ja arvottaa asiat omalla tavallaan. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ihmiset kirjoittavat historiaa oman maansa näkökulmasta. Mikään kulttuuri tai ajatus ei ole puhtaasti oma. Ei pitäisi keskittyä tulkitsemaan vain pintaa tai tutkimaan pohjaa, vaan tarkastelemaan sitä, mitä löytyy niiden välistä.


Helmet lukuhaaste 2019: 22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Salla Simukka: Sisarla

Kaikkialla on kerroksittain lunta. Maailma oikein hukkuu lumeen, mikä alkaa pikku hiljaa pesiytyä myös ihmisten sisälle. Eräänä päivänä 11-vuotias Aliisa putoaa lumen läpi uuteen maailmaan, jossa hän kohtaa alkajaisiksi sudenolennon. Hän saa tietää olevansa Sisarlassa, joka on täynnä muitakin maagisia olentoja kuten tuulikeijuja, jotka toimivat eri ilmansuunnista tuulevan tuulen mukaan. Siellä on myös Meri, josta tulee heti Aliisan paras ystävä. Elämä on autuaallisen ihanaa, mutta Aliisa ei saa unohtaa kotiaan, joka on lumen valtaama. Hän lähtee Merin kanssa etsimään kuningatarta, joka voisi lopettaa ikuisen lumisateen.

Tarinassa on sekoitettu aineksi klassikkosaduista kuten Liisa ihmemaassa ja Lumikuningatar sekä Harry Potter. Hauskin kohtaaminen tapahtuu erään pöllön kanssa. Hän on niitä henkilöitä, joihin kahvi vaikuttaa hieman liikaa, mikä saa hänet puhumaan höpsösti. Mielenkiintoisimpia hahmoja ovat merirosvot, jotka kalastavat unohtuneita tarinoita, sekä unienkutojat ja lämmönsyöjät.

Matkan aikana Aliisa oppii, kuinka vapautta on monenlaista ja kuinka ketään ei voi pakottaa tiettyyn osaan. Mystinen tarina saa lukijan ajattelemaan, ihmettelemään ja kummastumaan. Se tarjoaa jännitystä, seikkailua, ystävyyden lämpöä sekä mielikuvituksekkaita tapahtumia.


Helmet lukuhaaste 2019: 14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi

maanantai 9. joulukuuta 2019

Paulo Coelho: Valkyriat

Paulo matkustaa 40 päivän ajaksi Mojaven aavikolle saadakseen yhteyden suojelusenkeliinsä ja ennen kaikkea itseensä. Hän uskoo enkelin ottavan sen muodon, minkä ihminen pystyy käsittämään. Hän kokee, että lapset puhuvat enkelilleen, kunnes heitä kielletään leikkimästä mielikuvitusystävän kanssa. Paulo kohtaa matkan varrella moottoripyörillä liikkuvan uskonnollisen naisryhmän, Valkyriat. He saarnaavat ihmisille avonaisista taivaan porteista, mihin enkelit tietävät suoran tien.

Paulo tarkastelee henkistä etsintäänsä ja mystisiä kokemuksiaan. Hän kokee, että ihminen käpertyy itseensä ja katsoo vain lähelle. Hänen mielestään ihmisen pitäisi opetella katsomaan kauas, jolloin tietoisuus laajenee ja sielu kasvaa. Tavoitteena on pelon voittaminen ja yhteys maailmankaikkeuden kanssa. Paulo kokee välillä epäuskon hetkiä siitä, onko hän valinnut oikean tien. Hän toivoo, että rakkaus johdattaa hänet perille. Henkinen matka koettelee etenkin Paulon avioliittoa. Mies joutuu pohtimaan rakkauden ja ihastuksen eroa sekä omien vikojensa hyväksymistä. Rakkaus opettaa kasvamaan.

Kirja on kiinnostava matka erään miehen pään sisälle, vaikka se onkin täynnä ajatuksia, joista kaikista ei saa kunnolla otetta. Toisaalta se ei haittaa. Mietteet tulevat ja menevät. Paulon uskonnolliset näkemykset tuntuvat eksoottisen vierailta. Läheiseltä vaikuttavat oikeastaan vain oman ajattelun laajentaminen oman itsensä ulkopuolelle.


Helmet lukuhaaste 2019: 38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Timo Parvela: Ella ja kaverit lapsenvahteina

Ella ja kaverit pitävät hyvää huolta opettajastaan. He jopa vahtivat häntä vuorotellen kiikareilla katsoen. On siis päivän selvää, että koululaiset huolehtivat myös opettajan lapsista, kun hän on viettämässä hääpäivää - vaikkakin vahingossa, kun he saavat tietää lapsenvahdin peruneen keikan.

Kirja on täynnä huumoria, hauskoja sattumuksia ja tilannekomiikkaa. Lapset on kuvattu hauskasti ja elävästi. He ovat hellyyttävän todellisia, mutta samalla myös karikatyyrejä. Timo Parvela kertoi Helsingin kirjamessuilla lokakuussa, että kirjat kuuleman mukaan toimivat vähän niinkuin terapiakirjoina aikuisille. Ella ja kaverit kirjojen parissa viihtyvät varmasti sekä lapset että aikuiset.


Helmet lukuhaaste 2019: 32. Kirjan nimessä on ammatti

tiistai 3. joulukuuta 2019

Astrid Lindgren: Metsässä ei ole ryöväreitä

Pekka leikkii puumiekalla ja nallipyssyllä ja hokee, ettei metsässä ole ryöväreitä. Hän saapuu nukkekodin luokse, jolloin nukke herää eloon ja inttää vastaan. Hän kurkistaa ikkunasta ulos ja osoittaa kohti ryövärijoukkoa. Nukke kertoo, että hänen kotinsa on täynnä helmiä, joita ryövärit saattavat havitella. Pekka puolustaa tyttöä ja koruja ryöväreitä vastaan. Lopussa nukke osoittautuukin nokkelaksi.

Tarina kertoo ihannetilanteesta, jossa lapsen mielikuvitusmaailma pääsee valloilleen. Lapset luovat omien kokemustensa ja kuulemiensa asioiden pohjalta kekseliäitä ja jopa pelottaviakin tilanteita. Leikin maailma on turvallinen paikka käsitellä asioita. Lapset pohtivat elämää ja omaa rooliaan. He kokevat erilaisia tunteita ja kehittyvät ihmisinä. Mukavan lopun saanut leikki saa lapset hyvälle mielelle.

Haluaisin ehdottomasti lukea lisää Astrid Lindgrenin lastenkirjoja!



Helmet lukuhaaste 2019: 45. Kirjan nimessä on kieltosana

maanantai 2. joulukuuta 2019

Timo Parvela: Tuliterä

Ahti ja Ilmari ovat kumpikin isättömiä poikia, jotka saavat tietää olevansa Sammon vartijoiden perillisiä. Isien kadottua tehtävä on siirtynyt heille. Ahti ja Ilmari yrittävät estää Louhen juonittelut ja pysäyttää samalla ilmastonmuutoksen, mikä on seurausta Pohjolan väen ahneudesta.

Lapset kohtaavat jännittäviä seikkailuja. Hurja tapahtumaketju alkaa, kun Ahti soittaa sähkökanteleellaan koulun kevätjuhlissa rehtorin maan sisään. Aikuiset ovat yhtäkkiä hurjan kiinnostuneita soittimesta, joten se täytyy laittaa visusti piiloon. Huomiota herättänyt tapahtuma vetää puoleensa myös Kalevalan maailmasta henkiin heränneitä hirviöitä.

Sammon vartijat trilogia on saanut inspiraation Kalevalasta. Se on parasta luettavaa seikkailunnälkäisille alakoululaisille, jotka ovat parhaassa kirjojen ahmimisiässä.


Helmet lukuhaaste 2019: 27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja

lauantai 30. marraskuuta 2019

Montgomery -lukuhaasteen koonti



Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogin järjestämä lukuhaaste kesti 30.12.2018-30.11.2019. Haasteeseen oli tarkoituksena lukea vähintään yksi Montgomeryn kirjoittama kaunokirjallinen teos.

Luin haasteeseen kaksi kirjaa:

L.M. Montgomery: Pieni runotyttö

L.M. Montgomery: Runotyttö maineen polulla

Suunnittelin lukevani enemmänkin Montgomeryn kirjoja, mutta Helmet lukuhaasteen suorittaminen meni tällä kertaa tämän haasteen edelle. Tarkoituksena olisi jatkaa Montgomeryn tuotantoon tutustumista, sillä hänen kirjoittamiensa kirjojen maailma on vanhanaikaisuudessaan kiehtova ja ajatuksia herättävä.
 

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

L. M. Montgomery: Runotyttö maineen polulla

Emilia Starr pääsee Ilsen, Perryn ja Teddyn tavoin opiskelemaan Shrewsburyn lukioon. Hän asuu ankaran Ruth tädin hoivissa ja vierailee Uudessa Kuussa loma-aikoina. Elisabet täti vaatii, että Emilia ei kirjoita opiskeluaikanaan mitään. Jimmy serkku saa muutettua sopimusta niin, että Emilia saa kirjoittaa vain sitä, mikä on totta.

Emilia tarkkailee kaikkia ja kaikkea. Hän on itsevarma nuori nainen, joka antaa mielellään muille kritiikkiä heidän luonteestaan ja ulkonäöstään. Ruth tädin mielestä Emilia on viekas, salakähmäinen ja vastaansanova. Yleisesti ottaen vanhat naiset eivät soisi tytön aikuistuvan. He pakottavat nuoremmat noudattamaan erilaisia sääntöjä kuten käyttämään silkkisukkien sijasta villavaatteita. Vanhat naiset eivät pidä siitä, että tytöt ja pojat kulkevat yhdessä. He eivät myös keskustele asioista niiden oikeilla nimillä. Julkinen hellyyden osoittaminen on heille kauhistus - suorastaan skandaali, mistä toisaalta rakastetaan juoruta. Naiset ovat erilaisia kasvotusten kuin selän takana. He ovat piintyneitä omiin tapoihinsa, eivätkä kannusta nuoria tai ymmärrä heidän uudenlaista ajatteluaan. Naiset haluavat opettaa nuorille käytöstapoja ja siveyttä. Emilia rakastaa salaperäisyyttä, rakkauden tunnetta, haltioitumista, kiihtymistä ja saamaansa ihailua lukuisilta kosijoiltaan. Häntä ahdistaa aikuisten asenteet, mitkä turmelevat kauniin rakkauden ja muuttavat sen rumaksi. Hän ei ymmärrä, miten jokin niin puhdas voi olla kiellettyä ja typerää. Hän ei pidä naurunalaiseksi tai häpäisyn kohteeksi joutumista. Emilia on tunteikas ihminen, joka rakkauden lisäksi kokee vihaa. Hänen mielestään toisen ihmisen vihaamisen tunne on mielenkiintoinen. Emilia oppii, että ihmiset muuttuvat ja ystävät kasvavat erilleen.

Emilia rakastaa luontoa, tarinoita, runoja, mielikuvittelua, uskontoa ja ulkonäön pohtimista. Hän kiinnittää oman identiteettinsä vahvasti omaan sukuunsa, minkä analysointia hän rakastaa. Emilia uskoo myös omaavansa näkijän lahjan. Emilian haaveena on olla vapaa tekemään mitä vain hän haluaa. Hän pitää miehistä, jotka antavat hänen välillä puhua itsestään. Kyseisen luonteenpiirteen lisäksi Emilia arvostaa sitä, että mies on häntä itseään pidempi. Emilia kasvaa kokemustensa myötä hurjaa vauhtia aikuiseksi. Hän joutuu matkan varrella useaan noloon tilanteeseen, mutta selviää niistä lapsellisuudestaan huolimatta kunnialla. Emilian mielestä aikuisten maailma on pelottava, syntinen, kielletty ja kiehtova.

Kirjassa on mielestäni liikaa toistoa. Emilia rakastaa hokea samankaltaisia lauseita yhä uudestaan ja uudestaan. Hän on erittäin vanhanaikainen tyttölapsi - onhan hänen tarinansa miltei sata vuotta vanha, joten hänen ajatusmaailmaansa on hankala samaistua. Välillä löysin taian, minkä Emiliasta pitävät todennäköisesti kokevat, kun lukevat hänestä yhä uudestaan ja uudestaan, mutta sitten taas kadotin sen. Emilia on minulle liian kummallinen. Hän on jokseenkin tekopyhä. Hän ajattelee itsestään liikoja ja pitää itseään muita ylempänä. Emilia halutaan kuvata ihastuttavaksi ihmiseksi, josta jokainen voisi ottaa mallia. Hänestä löytyy liikaa virheitä siihen tehtävään. Toki ihailtava hahmo ei saa olla liian täydellinen, mutta esimerkiksi Emilian erikoiset tokaisut eivät saa minulta sympatiaa. Hän esimerkiksi käskee rasittavasti raivoavaa miestä potkaisemaan koiraa, sillä se helpottaa. En ole aivan varma, tarkoittaako Emilia sitä kirjaimellisesti vai kuvainnollisesti, mutta se kuulostaa silti erittäin inhottavalta. Emilian maailma on hämmentävä. En osaa päättää, yrittääkö se olla moderni vai vanhoillinen vai kumpaakin - onko se Emilian tavoin murrosvaiheessa. Emilian suriessa sitä, että hänestä tulee vanhapiika, hänelle vastataan, että ei hänelle niin käy, sillä hän on niitä ihmisiä, joita jumala rakastaa. Kirjan maailmassa naimattomat naiset ovat siis jumalan vihaamia? Emilia tosin tokaisee, että hänellä on oma vapautensa, kun hän ei ole naimisissa, aivan kuin hän sittenkin olisi aikaansa edellä eikä välttämättä suostu vallitsevaan käsitykseen. Emiliaa on vaikeaa tulkita. Hän tulee liian iholle.



Montgomery -lukuhaaste

Helmet lukuhaaste 2019: 28. Kirjan kannessa on kuu

lauantai 23. marraskuuta 2019

Let it snow: kolme talvista rakkaustarinaa

John Green, Maureen Johnson ja Lauren Myracle ovat kirjoittaneet kolme talvista rakkaustarinaa, jotka limittyvä toisiinsa Gracetownin pikkukaupungissa. Jubilee express aloittaa kertomalla tarinan Jubileesta, jonka on tarkoitus viettää ihana joulu täydellisen poikaystävänsä kanssa, mutta sen sijaan hän joutuu matkustamaan junalla sukulaisten luokse. Juna jää jumiin kinoksiin, joten Jubilee karkaa lähistöllä siintävään Waffle House kahvilaan lämmittelemään. Hän kohtaa Stuartin, joka auttaa häntä pohtimaan parisuhdettaan uudesta näkökulmasta. Lumienkeli-ilmiö kertoo kaveriporukasta, joka pyydetään Waffle House kahvilaan, sillä se kuhisee jumiin jääneestä junasta paenneita cheerleadereita, jotka ovat olleet matkalla kilpailuihin. Pojilla alkavat hormonit hyrrätä - varsinkin, kun he tietävät, että muutama muukin poikaporukka on yhtä aikaa matkalla apajille. Matkanteko lumen keskellä osoittautuu luultua vaikeammaksi. Kaveriporukan ainoa tyttö analysoi itseään ja ulkonäköään sekä naiseuttaan. Samalla mietitään, kannattaako kaverin kanssa pysytellä vain kaverina. Sikojen suojeluspyhimys tarinassa Addie murehtii päättynyttä suhdettaan Jebiin. Hän toivoisi tukea ystäviltään, mutta he sanovatkin, että hän on liian itsekeskeinen. Addie päättää lukuisten muistutusten jälkeen ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä vaihteeksi jotain muiden hyväksi. Hän lähtee etsimään ystävänsä pientä possua, joka on joutunut eläinkaupasta vääriin käsiin.

Nuorten elämä on täynnä huumoria, toiveikkuutta, ystävyyttä, rakkautta ja draamaa. Jokainen nuori on epävarma itsestään ja ulkonäöstään sekä asemastaan nuorten joukossa. Siitä huolimatta nuoret tarpovat lumimyrskyssä luottaen siihen, että heidän jalkansa johdattavat heidät lopulta perille. Ympäristöstä ja asenteista huokuu amerikkalainen kulttuuri, johon kuuluvat suureelliset joulukoristeet, perhelounaat ja eri kulttuurien ja uskontojen sekametelisoppa. Nuoret ovat yhtä aikaa sekä ennakkoluuloisen epäileväisiä että hyvin suvaitsevaisia erilaisia ihmisiä kohtaan. He huomaavat, että heillä on vielä paljon opittavaa ihmissuhteista ja etenkin rakkaudesta.



Helmet lukuhaaste 2019: 34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Timo Parvela: Kepler62: Uusi maailma: Saari



"R-a-k-k-a-u-s on vain sana, kunnes joku antaa sille merkityksen"

Parvela, Timo: Kepler62: Uusi maailma: Kaksi heimoa
Kirjasarja: Kepler62, osa 8
Muut osat: Osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5, osa 6 ja osa 7

Julkaistu: 2019
Mistä maasta: Suomi, Norja

Teksti: Bjorn Sortland
Kuvitus: Pasi Pitkänen

Suomentanut: Outi Menna
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä:185


Kepler62 -planeetalle muuttaneiden lasten elämä on kaaoksessa. Vallvikin tytär Marie etsii rauhaa yksinäisyydestä, mutta huomaa silti kaipaavansa läheisyyttä ja ystävyyttä. Hänen on vaikea luottaa ihmisiin, sillä hänen kokemustensa mukaan he tekevät vain pahaa. Toisaalta Marie ei luota edes itseensä. Lisan johtamat Vallvikilaiset haluaisivat tehdä hänestä johtajansa. Marie kokee, että uuden maailman luomiseen tarvitaan aseita. Hän käskee Olivian avata tähtipurjehtijan ovet, jotta hän voi tutkia, mitä hänen isänsä on tuonut mukanaan planeetalle.

"Toistan mielessäni: kaikki kaipaavat johtajaa." (s.149)

Marie on kirjasarjan mielenkiintoisin henkilö hänen menneisyytensä vuoksi. Hänen suhteensa isäänsä on sairaalloisen monimutkainen. Marien kokemat seikkailut ovat hurjia ja jännittäviä. Olivia on jotenkin turha henkilö, sillä hänessä ei ole mitään tarttumapintaa. Hän on eriskummallinen siskopuoli, jonka muuttuvista motiiveista ei ota selvää. Lisa on hyvä esimerkki ihmisestä, joka käyttää epätoivoista tilannetta hyväkseen ja muodostaa ääriajattelulle pohjautuvan kultin. Hän manipuloi ihmiset toimimaan tahdottomana joukkona.

"- Sinusta on tullut saari, Marie. Samanlainen kuin tämä, jolla me nyt olemme. Saari täynnä synkkiä salaisuuksia ja tulikuumaa laavaa hetkenä minä hyvänsä purkeutuvan tulivuoren uumenissa..." (s.173)

Kirjasarjan uudempiin osiin on jotenkin vaikea keskittyä. Niissä on liikaa selittelyä ja erikoisia sanoja. Asiat voisi kertoa paljon yksinkertaisemmin ilman kikkailua tai nuorten puhekielen mukailun yritystä. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka kirjasarja on kaiken kaikkiaan toiminut varsinaisen kohderyhmänsä eli lasten ja nuorten keskuudessa.

"Sama tappaminen, joka johtaa tappamiseen. Ehkä sinä voisit saada aikaan muutoksen -" (s.175)


lauantai 9. marraskuuta 2019

J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset



"Odotum suojelius!"

Rowling, J. K.: Harry Potter ja kuoleman varjelukset
Kirjasarja: Harry Potter, osa 7
Julkaistu: 2008
Alkuperäinen julkaisu: 2007
Alkuperäinen nimi: Harry Potter and the Deathly Hallows

Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 828


Harry Potter täyttää pian seitsemäntoista vuotta. Se merkitsee sitä, että hän menettää äitinsä antaman suojan, mikä on toiminut hänen turvanaan Dursleyn perheen luona asuessaan. Velhot järjestävät suureellisen operaation Harryn kuljettamiseksi turvaan. Hagrid saa kunnian kyyditä hänet kohti Kotikoloa. Viimeinen taistelu Voldemortia vastaan vaatii ensimmäiset kuolonuhrinsa matkan aikana. Harry, Ron ja Hermione valmistautuvat matkaan tuhotakseen Voldemortin hirnyrkit. Dumbledoren perintönä jättämät kolme esinettä viitoittavat heidän tietään. Harrylla on sieppi, jonka sisälle on kätketty jotain, Ronilla pimeytin ja Hermionella satukirja Siuntio Silosäkeen tarinoita.

"´Olen aina sanonut, että hän oli vähän mielenvikainen. Nerokas ja niin poispäin, mutta sekopää. Jättää nyt Harrylle vanha sieppi - mitä helkuttia se oli olevinaan?´" (s.149)

Harry seikkailee nostalgisissa paikoissa ja tutustuu Tylypahkan historiaan ja Dumbledoren menneisyyteen. Lisää tietoa saadaan myös Oljosta, Severus Kalkaroksesta, Lovekivan perheestä ja Lupinista sekä kuolonsyöjien elämästä. Maailma on kaiken kaikkiaan synkkä. Velhoja katoaa ja jästit ja jästisyntyiset ovat vaarassa. Tarina on mielenkiintoinen, mutta turhan rönsyilevä. Se tuntuu paikkapaikoin jo hieman vanhanaikaiselta. Harryn, Ronin ja Hermionen ystävyys näyttää myös kääntöpuolensa. Heillä on oma pieni sisäpiiri, joka ei suostu jakamaan tietojaan ulkopuolelle. Heidän pilkkaava suhtautumisensa Lunan perheen uskomuksiin on jokseenkin erikoista.

Pahuus tiivistyy ympärille. Miten lopussa käy ja ketkä selviävät kertomaan siitä?

"Kaikki näytti sumealta ja hitaalta. Harry ja Hermione ponkaisivat pystyyn ja vetivät taikasauvat esiin. Moni alkoi tajuta vasta vähitellen, että oli tapahtunut jotain outoa; päät kääntyilivät edelleen hopeaisen kissan suuntaan, kun se jo katosi. Hiljaisuus levisi kylminä kareina siitä, mihin suojelius oli laskeutunut. Sitten joku kirkaisi." (s.179)


Lue myös:

Harry Potter ja viisasten kivi
Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Harry Potter ja Azkabanin vanki
Harry Potter ja liekehtivä pikari
Harry Potter ja feeniksin kilta 
Harry Potter ja puoliverinen prinssi 

maanantai 4. marraskuuta 2019

Anniina Mikama: Huijarin oppipoika

Vuoden 1829 Krakovassa viisitoistavuotias Wiktor Worowski seuraa taivaalta putoavaa esinettä joenrantaan. Sen sisältä astuu esille sotilasunivormuun pukeutunut muukalainen, joka syöksyy suojelemaan Wiktoria räjähdykseltä. Kulkuri Seweryn Król kuljettaa heidät kotiin ja perustaa sinne kellosepän verstaan. Oikeastaan mies tietää vielä enemmän sähkön avulla tehdyistä taikatempuista.

"Hän päätteli, että aikuiset olivat keksineet ajan pelkästään lasten piinaamiseksi. - - Kaikki aika on aikuisten aikaa, Tomek sanoi heidän palatessaan kotiin onkivapa olalla. - Miksei meillä voi olla omaa aikaa?" (s.47)  "Aikuisten maailmassa aika riensi, kului, vaati kiiruhtamaan ja uurastamaan, muistamaan kellonajat ja käyttämään joka hetken hyödykseen." (s.48) Lapsilla on kotiintuloaika ja nukkumaanmenoaika ja vaikka mikä muu aika.

Wiktor muistelee edesmennyttä pikkuveljeään, jonka kanssa hän ei ehtinyt viettää kovin paljon aikaa. Hän joutui hyvästelemään veljensä kuin Veljeni Leijonamieli kirjassa ikään; paitsi että hän ei ehtinyt ajoissa paikalle sanomaan viimeisiä jäähyväisiä. Viimeistään onnettomuuden jälkeen Wiktorin on aika ajatella aikuisten tavoin. Hänen on pohdittava, mitä hän haluaisi elämällään tehdä. Hänen on otettava vastuu omasta elämästään.

Wiktorin on selvitettävä Seweryn Królin menneisyyteen liittyvä selkkaus ennen kuin hän voi niin sanotusti lähteä kulkemaan omaa polkuaan. Hänen on myös päätettävä, kuinka hän toimii rakkaudenkohteensa Zofian suhteen. Seikkailu on täynnä vanhanajan tunnelmaa yhdistettynä moderneihin aineksiin. Se sisältää salaisia rituaaleja, mystisiä koneita ja tieteellisiä tutkimuksia. Se tarjoaa jännitystä, ajattelemisenaihetta, kolmiodraamaa ja mystiikkaa. Wiktor ja Zofia ovat päämäärätietoisia, uskollisia ja rohkeita ihmisiä.

Kun menettää jotain, voi saada jotain tilalle. Ihmisen kohtaama onnettomuus voi auttaa häntä keskittymään hänelle itselleen tärkeisiin asioihin. Hän saa viimein kipinän toteuttaakseen unelmansa. Kirja kertoo hyvyydestä, kaunasta, katkeruudesta sekä siitä, miten ihmisten teot vaikuttavat toisten ihmisten kohtaloon.


Helmet lukuhaaste 2019: 30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema

lauantai 2. marraskuuta 2019

Choo WaiHong: Naisten valtakunta

Choo WaiHong tutustuu Kiinan vuoristossa Sichuanin ja Yunnanin maakuntien rajavyöhykkeellä asuvaan mosuo-heimoon kuin löytöretkeilijä ikään. Hän rakennuttaa sinne oman talon ja luo itsestään merkittävän henkilön pyrkimällä ylläpitämään heimon vanhoja perinteitä etenkin rahallisilla avustuksilla. Feministiksi itsensä luonnehtiva Choo WaiHong pitää mosuo-heimoa naisen maanpäällisenä paratiisina, sillä se on matriarkaalinen. Naisilla on valta päätöksenteossa ja maanomistuksessa. Sukulinja kulkee naisen suvun mukaan.

Kiinan kulttuuri on patriarkaalinen. Choo WaiHong on sitä mieltä, että yhteisössä, joka alistaa naisen, täytyy olla jotain vikaa. Kiinassa tyttö on huonossa asemassa. Häntä ei kouluteta, sillä hänen kohtalonaan on mennä naimisiin ja tulla osaksi aviomiehensä sukua. Tyttö on miehen alamainen, joka tottelee myös appivanhempiaan. Hänen synnyttämänsä lapset kuuluvat miehelle. Yksin elävä nainen suljetaan yhteisön ulkopuolelle eikä edes hänen alkuperäinen sukunsa hyväksy häntä takaisin. Naisten tulee olla neitsyitä ja yksiavioisia. Miehille sallitaan useampia naisia. Työnhakutilanteessa naiset palkataan ulkonäön perusteella. Heitä kohdellaan peittelemättömän sovinistisesti. Ei siis ole ihme, että Choo WaiHong suhtautuu mosuo-heimoon romantisoidun ihailevasti. Hän kokee, ettei hän pysty muuttamaan maailmaa, sillä patriarkaalinen yhteisökäsitys on niin juurtunutta, joten hänen on mentävä uudenlaiseen maailmaan.

Mosuo-heimo palvoo vuoren jumalatarta ja kunnioittaa luontoa ja äitiyttä. Naiset ovat tärkeitä. He ovat yhteisön keskiössä, mikä edesauttaa heidän luonnollisen itseluottamuksensa kehittymistä. Heitä kannustetaan käyttämään koko potentiaalinsa. Heimon jäsenet asuvat taloissa, joita hallitsevat matriarkat. Kaikki äidin jälkeläiset asuvat samassa kodissa. Tyttäret eivät muuta miehien luokse, vaan asuvat äidin luona lapsineen. Isoäidit iloitsevat tyttölapsen syntymästä, sillä suku saa jatkua. Perheeseen syntyneet pojat toimivat lasten kasvattajina ja tekevät kotitöitä sekä kaikista raskaimpia töitä. Ne ovat arvostettuja askareita, sillä ne liittyvät eloonjäämiseen. Eläinten tappaminen ja vainajista huolehtiminen ovat miesten töitä, sillä elämää luovat naiset eivät saa koskea kuolemaan. Heimossa koristautuminen ja itsensä esitteleminen kuuluvat miehille, jotka yrittävät siten päästä naisten huoneisiin. Naiset eivät kilpaile keskenään ulkonäöllään. Mosuoilla on oma näkemyksensä elämästä ja rakkaudesta. Naiset punnitsevat vain miehen voimakkuutta ja ulkonäköä, jotta he voivat arvioida, millaiset ominaisuudet lapsille tulisi. Heidän ei tarvitse pohtia miehen varallisuutta tai luonnetta, sillä mies ei tule koskaan muuttamaan saman katon alle - paitsi jos nainen haluaa jostain syystä adoptoida miehen perheeseen. Heistä ei silti tule suvun jäseniä. Naisilla voi olla vakikumppani tai useampia miehiä. Seurustelu tapahtuu salassa eikä lapsille ole tapana kertoa, kuka heidän isänsä on. Joskus isä saattaa tunnustaa lapsensa ja auttaa häntä rahallisesti. Miehet ovat arvostettuja, vaikka naiset ovat keskiössä ja vaikka kulttuuri ei tunne käsitettä isyydestä. Heimossa vallitsee hyvä yhteishenki. Kaikki osallistuvat talkoisiin ja auttavat toisiaan. Omaisuus koetaan yhteiseksi. Choo WaiHong tuntee olonsa turvalliseksi. Hän kokee voivansa olla täysin oma itsensä. Mosuo-heimon elämä on kuin muun maailman peilikuva.

Heimon jäsenet elävät alkeellista ja luonnonmukaista elämää, kunnes turismi saapuu alueelle. Yhtäkkiä kaikilla on autot, älypuhelimet, muotivaatteet sekä ajatus uudenaikaisesta patriarkaalisesta avioliitosta. Kansallispukua käytetään vain erikoistilanteissa tai turistien iloksi. Moni myy maitaan, perustaa hotellin tai ravintolan, käyttää huumeita ja alkoholia ja pitää railakkaasti hauskaa. Vaikuttaa siltä, että mosuoiden kulttuuriperinteen säilyttäminen on tärkeämpää ulkopuolisille kuin heille itselleen. Heimon jäsenet saadaan paikalle perinnejuhliin vain sakon uhalla. Maailma on muuttuvainen, joten onko edes maailmanjärjestyksen kannalta tarkoituksenmukaista pyrkiä asioiden säilymiseen? Toki olisi hienoa, jos maailman tila kulkisi kohti parempaa eikä pahempaa.

Choo WaiHong kertoo hyvin vähän mosuo-heimon negatiivisista puolista. Hän mainitsee ohimennen sukupuolitaudit ja bordellit sekä Kiinan mielipiteen yhteisön siveettömyydestä. Hämäräksi jää, millainen lapsettoman naisen asema äitiyttä ihannoivassa yhteisössä todellisuudessa on. Toisaalta kaikkia suvun naisia kutsutaan äideiksi huolimatta siitä, onko kyseessä puhujan oikea äiti vai ei. Choo WaiHong pitää mosuo-heimon elämää vapaana ja tasa-arvoisena, vaikka omiin korviin kuulostaa siltä, että elämä on hyvinkin säädeltyä, kun jokaisella on oma tarkka asemansa ja tehtävänsä.

Aiheesta on vaikea muodostaa omaa mielipidettä, sillä kirja on vain Choo WaiHongin omien mielipiteiden tykitystä. En jotenkin ymmärrä ihmisiä, jotka haluavat tunkeutua moderneina löytöretkeilijöinä pieneen yhteisöön ja tarkoituksellisesti tökkiä sitä kuin muurahaispesää. Minusta on erikoista, että ihmisillä on pakottava tarve ´parantaa´ muiden ihmisten elämää etenkin syytämällä heille paljon rahaa. Maailmalla on niin monia esimerkkejä siitä, että rahan lahjoittamisella saadaan aikaan vain autettavien passivoitumista tai heidän elämänsä muuttumista huonompaan suuntaan. Ihmiset tottuvat helppoihin ratkaisuihin ja menettävät otteensa omasta vanhasta arjestaan. Esimerkkinä Kiinasta länsimaihin adoptoidut lapset. Xinran väittää kirjassaan Kiinan kadotetut tyttäret, että länsimaalaiset ihmiset haluavat pelastaa Kiinan hylätyt tytöt adoptoimalla heidät. Pelastusoperaatio ei kuitenkaan auta tyttöjä, vaan synnyttää adoptiobisneksen, jossa tyttölapsia tehtaillaan adoptoitaviksi.


Helmet lukuhaaste 2019: 24. Sokkona hyllystä valittu kirja

tiistai 29. lokakuuta 2019

Helsingin kirjamessujen punainen lanka: Syrjäyttääkö puhelin kirjat?



Kävin Helsingin kirjamessuilla bloggaajapassilla. Viikonloppu alkoi Gummerus Kustannuksen kirjabloggaajille ja kirjagrammaajille järjestämällä lounaalla Camilla Greben kanssa. Sain kustantamolta ilmaiseksi kirjailijan uusimman kirjan Horros ja pyysin siihen tilaisuuden lopussa omistuskirjoituksen. Camilla Grebe oli sydämellinen ja helposti lähestyttävä kirjailija, jonka teos vaikuttaa todella kiinnostavalta. Se on tavallaan osa kirjasarjaa, mutta sen voi lukea myös itsenäisenä osana. Kuuntelin myöhemmin päivällä pätkiä Camilla Greben lavahaastatteluista. Hän kertoi, että ajankohtainen aihe sosiaalinen media näkyy Horroksessa. Hän koki, että puhelin on kirjan pahin kilpailija. Grebe oli sitä mieltä, että lasten olisi hyvä lukea pitkiä kertomuksia kielen ymmärryksen vuoksi. Hän kertoi tuntevansa huijarisyndrooman oireita aina kirjoitettuaan uutta kirjaa noin parisataa sivua. Silloin hän kyseenalaistaa kokoaikaiseksi kirjailijaksi ryhtymisensä, mikä olikin pitkä prosessi. Grebe mainitsi kirjoittavansa kirjojen henkilöistä kuvaukset ja etsivänsä netistä kuvan, miltä henkilö voisi näyttää. Juonikin on jollain tavalla selvillä, mutta se saattaa kesken kaiken lähteä uusille urille. Camilla Grebe kertoi tutkivansa erikoisia asioita netistä kuten tietoja murhapaikoista ja aseista. Julkisissa kulkuvälineissä murhista siskon kanssa puhelimitse puhuminen saattaa myös herättää hämmennystä.



Viihdyin eniten Kruununhaka lavan luona, sillä siellä keskusteltiin monista mielenkiintoisista tietokirjoista. Jouni Tikkanen kertoi Lauma nimisestä kirjastaan, mikä käsittelee 1880-luvun lastensurmia ja susivihaa Suomessa. Hän halusi kirjoittaa kaikilla aisteilla, joten hän kulki metsässä nelinkontin ja tutki sen hajumaailmaa. Hän huomasi, että maailma tuoksui nykyään erilaiselta, sillä 1880-luvun metsistä puuttui riista, jolloin sudet pyrkivät ihmisten läheisyyteen. Susia houkuttivat hajut ihmisten luona. Epätoivoisimmat sudet saattoivat hyökätä lasten kimppuun, mutta lastensurmat eivät silti olleet yleisiä, vaikka niistä löytyy paljon uutisia. Sudet metsästettiin melkein sukupuuttoon. Niiden pyynti oli viinan sävyttämää hauskanpitoa, mistä seurasi sudennahkaa näyttämällä palkkio. Marko Lamberg kertoi Noitaäiti kirjastaan, joka käsittelee noitavainoja. Hän koki, että ihmisen ei pidä antautua hysterian valtaan. Nykyaikana noitavainot ilmenevät somehysteriana, minkä tavoitteena ei ole kuolemantuomion langettaminen, vaan ihmisen maineen menetys.



Lapset olivat näkyvästi esillä, vaikka Timo Parvela koki, että kirjamessujen suurin panostus laitetaan aina ihan muualle kuin lasten kirjallisuuteen. Parvela juhli 30-vuotista taivaltaan kirjailijana ja muisteli kuluneita vuosia. Yhtenäiskulttuurin hajoamisen ja monikulttuuristumisen myötä kirjoissa ei enää voi eikä oikein ole suotavaakaan käyttää samankaltaista huumoria kuin aikoinaan. Vanhoihin satuihin ja sanontoihin on turha viitata, kun moni lapsista ei niitä enää nykyään tunne. Timo Parvela kertoi haluavansa kirjoissaan ottaa huomioon nykyajan lukijan, jolla ei ole kykyä sietää sitä, että tyydytys ei tule nopeasti. Kirjojen luvut ovat lyhentyneet ja kuvien määrä lisääntynyt, jotta lukijan mielenkiinto pysyy yllä. Kuvat toimivat tavallaan palkintoina. Parvela oli huolissaan lasten lukemisesta. Hän ehdotti, että lapsille ei tulisi sanoa, että heidän pitäisi lukea, vaan lapsille pitäisi puhua kirjoista niiden nimillä. Aikuisten pitäisi lisätä tietoa siitä, mitä kirjoja he voisivat lukea. Aikuisten tulisi nostaa näkymätön näkyväksi. Parvelan mielestä kysymys on ennen kaikkea asioiden arvottamisesta. Kirjallinen ympäristö saisi olla koko ajan läsnä, jotta lukemisesta ei muodostuisi mikään erityinen asia, vaan kirjat olisivat osa jokaisen elämää kuten ilma, jota hengitetään. Timo Parvela oli negatiivinen suhteessa peleihin. Hän koki, että pelit syrjäyttävät kirjat. Hän ei nähnyt, että lapset pelaisivat pelejä niiden tarinoiden, vaan ainoastaan toiminnan vuoksi. Näkemyksen kuulemisen jälkeen pelejä mainostaneen messupisteen ohi käveleminen tuntui hivenen erilaiselta. Tarvitseeko nostalgista Mariota ja rakasta kirjaa asettaa vastakkain? Kai ne voivat oleskella tässä meidän maailmassamme sulassa sovussa? Vai puhunko vain Parvelan mainitseman pelisukupolven suulla? Onko tilanne oikeasti niin paha?





Sinikka ja Tiina Nopola viettivät Heinähatun ja Vilttitossun 30-vuotista juhlavuotta. Sisarukset vakuuttivat olleensa itse lapsina kilttejä tyttöjä. Sen vuoksi heistä onkin ollut hauskaa keksiä kuvitteellisia henkilöitä ja elää heidän elämäänsä. Uusimman kirjan kirjoittamisen myötä he pääsivät tutustumaan kanoihin, jotka osoittautuivat älykkäämmiksi olennoiksi kuin olisi voinut uskoa. Sisaruksista huokui vanhanajan huumori, mutta tokaisu, että heidän nuoruutensa niin sanotut huonot tytöt eivät lopulta joutuneetkaan hunningolle, vaan kaikki pääsivät naimisiin, särähti korvaan.



Kirjamessut ilman kirjojaan signeeraavaa Mauri Kunnasta eivät olisi kirjamessut ollenkaan. Hänen näkemisensä tuo nostalgisen tunnelman. Uusi tuttavuus oli puolestaan Alnilam niminen messupiste, jossa myytiin kaikenlaisia tavaroita, joihin kirjagramissakin törmää. Tiimalaseja, kompasseja, sulkakyniä, nidottuja kirjoja ja Harry Potter aiheisia tavaroita! Olisin halunnut ostaa kaiken, mutta en sitten ostanut mitään. Terveiset vaan, että minua saa lahjoa tämän messupisteen tuotteilla :)



lauantai 12. lokakuuta 2019

Vihainen leski elää kuin viimeistä päivää

© Harri Hinkka, Helsingin Kaupunginteatteri
"Millä nimellä 70-vuotiaita kutsutaan? Ikäihmisiksi? Varttuneeksi väeksi? Seniorikansaksi? Kypsiksi aikuisiksi? Ovatko 80-vuotiaat sitten ylikypsiä?"

Torstaina 10.10.2019 ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä saanut Vihainen leski on Minna Lindgrenin romaanista dramatisoitu näytelmä, mikä kertoo leskeksi jääneestä Ulliksesta, joka yrittää etsiä elämälleen uutta sisältöä. Kaksitoista vuotta kestäneen omaishoitajuuden aikana hän on menettänyt yhteytensä ystäviinsä ja harrastuksiinsa - ylipäänsä kaikkeen itselleen kuuluvaan. Ullis päättää laittaa punaiset korkokengät jalkaansa, kopauttaa kannat yhteen, jättää hyvästit Kansasille ja lähteä Stadiin etsimään itseään.

Ulliksen elämä on kuin suoraan tragikoomisesta Tuhkimo sadusta. Hän on raatanut koko elämänsä muiden hyvinvoinnin eteen; hoitanut kodin, kasvattanut lapset ja huolehtinut aviomiehestään. Ullis on ollut vankina omassa kodissaan vain, koska on ollut velvollisuudentuntoinen ja pelännyt muiden arvostelevia puheita. Leskeksi jäätyään hänen oletetaan huolehtivan aikuisista lapsistaan ja lastensa lapsista sekä takaavan heille hyvän perinnön. Kaikki käskevät tekemään lisää töitä. Hyvät kampaamohaltiat muuttavat Ulliksen ulkomuodon vaaleaksi ja puhtaaksi neitokaiseksi, joka on valmis löytämään unelmiensa prinssin. Mies löytyy musiikkitalon narikan luota, mutta katoaa tähtipölyyn. Neitokainen jää päiväunelmoimaan miehestä ja laulaa luikauttaa räystäällä sirkuttaville lintusille - tai siis rakennusmiehille - ja sieltä prinssi lentääkin kuin enkeli ja hukuttaa neidon kaiken parantaviin suudelmiin.
© Harri Hinkka, Helsingin Kaupunginteatteri
Näytelmä muistuttaa meille kaikille, kuinka on tervettä olla hyvällä tavalla itsekäs ja kuinka 70-vuotiaanakin on lupa unelmoida. Ihmiset ovat kärkkäitä sanomaan toisilleen, mitä missäkin iässä saa tehdä. Aikuisten lasten on vaikea nähdä omaa äitiään itsellisenä ihmisenä, jos hän on viettänyt koko elämänsä muita varten. Ulliksen itsekkyys menee välillä katkeruuden puolelle, kun pitkään padotut tunteet pääsevät viimein valloilleen. Vuosien mielipaha puretaan arvostelemalla nykyajan maailmaa. Ulliksen jäljellä olevat ystävät kaipaavat takaisin nuoruuteen. He yrittävät elää kaiken uudestaan vielä kun ehtivät, vaikka kroppa ei enää kestäisi ja mieli ei pysyisi mukana. He eivät haluaisi pysähtyä miettimään oman elämänsä rajallisuuttta, vaan ravaavat mieluummin senioridiskoissa ottamassa muutaman neuvoa-antavan ja etsimässä yhden illan seuraa. Ulliksen unelmana on löytää vakaa ja turvallinen parisuhde, sillä entinen aviomies oli puhumatonta ja viinaan menevää sorttia.

Näytelmässä on draamaa, komediaa, musiikkia, romantiikkaa ja alavatsalihaksia vahvistavaa hotjoogaa. Tälle näytelmälle ei ole ikärajaa, mutta se sopii parhaiten ihmisille, jotka elävät samaa elämänvaihetta tai joilla on vanhenevat vanhemmat. Se saa ajattelemaan omaa suhtautumistaan vanhenemiseen. Kuinka vanhuksen on lupa käyttäytyä? Saako hän tehdä virheitä ja hölmöjä päähänpistoja?
© Harri Hinkka, Helsingin Kaupunginteatteri

Kävin katsomassa näytelmän Helsingin kaupunginteatterilta saadulla kutsuvieraslipulla.

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Kirsti Kuronen: Paha puuska

Lauri on tehnyt itsemurhan hyppäämällä junan alle lukuvuoden ensimmäisenä koulupäivänä. Hänen siskonsa jää selviytymään surusta. Hän vaeltaa metsään ja istuutuu kivelle, jonka Lauri on hänelle kerran osoittanut. Sisko juttelee ajatuksissaan veljelleen yrittäen ymmärtää hänen tekoaan. Hän haluaisi löytää syyn - tai syyllisen - voiko hänessä itsessään olla syytä. Mitä koulussa oikein tapahtui? Miksi opettajat eivät huomanneet mitään? Mitä mieltä Laurin tunteneet koululaiset ovat? Voisiko olla mahdollista, että junan alta löytynyt poika ei ollutkaan Lauri? Laurin kuolema vaikuttaa kaikkiin. Laurin äiti jää työkyvyttömäksi ja isä muuttaa Tallinnaan asumaan. Ihmiset neuvovat, miten tapahtunutta kuuluisi surra.

"meinaat että se luuli selviävänsä?
ehkä se tunsi olevansa ikuinen
haavoittumaton, voikukka
joka nousee aina uudelleen"

Veli seuraa siskoa joka paikkaan - ajatukset eivät irtoa hänestä koskaan. Tapahtumaa kelaa jatkuvasti alusta loppuun ja lopusta alkuun. Kymmenen vuotta siihen menee. Siinä vaiheessa Lauri on jo kaunis muisto.

Kirja on surullinen, seesteinen, koskettava ja ajatuksia herättävä. Se voi helpottaa surutyön tekemistä ja oman käden kautta edesmenneen ihmisen muistelemista.


Helmet lukuhaaste 2019: 47. Kirjassa on alle 100 sivua

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Everstinnan elämänpolku puhuttaa

© Otto-Ville Väätäinen, Helsingin Kaupunginteatteri
Everstinnan ajaton ja myyttinen hahmo astelee lavalle hämärään kietoutuneena. Hän on alkukantainen, voimakas ja kaikkivoipa, mutta kirkkaassa valossa hänen olemuksensa rapistuu kaiken kokeneeksi ja kaiken menettäneeksi naiseksi, joka hakee villien soiden sijasta lohdutusta enää vain viinapullon uumenista.

Keskiviikkona 2.10.2019 ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä saanut Everstinna on Rosa Liksomin romaanista dramatisoitu näytelmä, joka kertoo Heidi Heralan tulkitsemana tarinan naisen henkisestä kasvusta ylpeästä natsiaatteen kannattajasta alistetuksi pikku vaimoksi ja lopulta katkeraksi vanhukseksi. Everstinna on aktiivinen, omien muistojensa tulkki, joka ammentaa elämänvoimansa Lapin ikiaikaisesta maaperästä. Hän kirmaa pitkin maita ja mantuja milloin seksuaalisessa kiihkossaan milloin sodanhurmoksessa. Hän antautuu koko ruumiinsa ja sielunsa voimin elämän kiihkeän rytmin vietäväksi. Everstinna kokee olevansa eniten elossa sodan keskellä - ainakin siihen saakka, kunnes sodan julmuudet tunkeutuvat kotitalon seinien sisäpuolelle makuukamariin asti. Hän kertoo oman elämänpolkunsa omassa tahdissaan; raadollisesti, mitään sensuroimatta, seksuaalisia halujaan peittelemättä, avuttomuutensa myrkyllisen rakkauden edessä hyväksyen.

Näytelmä on everstinnan muistojen kerrostuma, mistä eletty elämä sinkoilee pieninä välähdyksinä ja painajaismaisina kuvina. Heidi Herala muuntautuu eri ikäiseksi ilmeiden, eleiden ja asennonvaihdosten sekä kävelytyylin muutosten avulla. Hän pitää vahvalla eläytymisellään yleisön mielenkiinnon otteessaan. Heralan apuna toimivat sekä äänimaisema että valot, joiden avulla tilaan tuodaan katsojan mielikuvituksen varassa ihmisiä everstinnan elämästä. Pelottavinta oli joutua keskelle äänin ja valoin toteutettua konekivääritulta. Minun teki oikeasti mieli suojautua. Eläydyn yleensä näytelmiin hyvin voimakkaasti, joten minun oli kyseisenlaisina hetkinä tietoisesti nostettava itseni ulos tarinasta ja tarkkailla everstinnan elämän sijasta Heidi Heralan näyttelijäntyötä ja yleisön reaktioita. Katsomossa näkyi järkytyksen kyyneleitä ja ahdistuneita painonsiirtoja. Siellä kuului tukahdutettuja henkäyksiä ja hersyvää naurua. Itseltäni pääsi tahaton naurahdus Heralan onnistuneiden ilmeiden vuoksi. Pudistelin päätäni ihmetyksestä, kuinka ihminen voi olla taitava. Herala otti katsojat estoitta mukaan näytelmään kutsuen heitä milloin milläkin nimellä. Itse pääsin yhdeksi viidestä rakastajattaresta. Välillä everstinnan muistot tulivat liiankin iholle hänen kätellessään katsojia tai läimäyttäessään jotakuta selkään.

Sukupolvet toistensa jälkeen katsovat samaa taivasta ja ajattelevat everstinnan tavoin samoja elämän peruskysymyksiä. Tulin surulliseksi ajatuksesta, että aika kulkisi sykleittäin. Voisimmeko viimein ottaa opiksemme, taittaa ajan kuvion halki ja tasoittaa sen kulkemaan eteenpäin kohti parempaa ihmisyyttä?

© Otto-Ville Väätäinen, Helsingin Kaupunginteatteri

Kävin katsomassa näytelmän Helsingin kaupunginteatterilta saadulla kutsuvieraslipulla.

tiistai 1. lokakuuta 2019

Ransom Riggs: Kolkko kaupunki

"Ainoastaan ihmisten maailmassa vuosiluvuilla oli merkitystä."

Luin kirjasarjan ensimmäisen osan noin vuosi sitten ja totesin, että taidan jättää tarinan omalta osaltani kesken. Koin, että se ei ollut niin mielenkiintoinen, että jaksaisin lukea sitä eteenpäin. Sain helmet lukuhaastetta ajatellen kirjagramin puolelta suosituksen tarttua kirjasarjan toiseen osaan, joten päätin antaa sille uuden mahdollisuuden.

Tarina oli alusta alkaen mukaansatempaava juonivetoisuutensa vuoksi. Eriskummalliset lapset seikkailivat eri aikakaudelta toiselle. He tapasivat vuoren huipulle piiloutuneita puhuvia eläimiä ja kiertolaisiksi naamioituneita eriskummallisia aikuisia. He poikkesivat myös friikkisirkuksessa. Lasten päämääränä oli päästä Lontooseen, mistä he yrittäisivät löytää ymbrynen, joka muuttaisi neiti Peregrinen linnunhahmosta takaisin ihmiseksi. Samalla he pyrkivät pelastamaan oman olemassaolonsa, sillä he tarvitsivat oman ymbrynen suojelusta selviytyäkseen. Ympärillä riehuva maailmansota asetti vielä oman lisähaasteensa.

Matkan aikana Jacob Portman tutustui omaan eriskummalliseen kykyynsä, mikä liittyi kuorioiden aistimiseen. Siitä oli hyötyä, sillä hirviömäiset olennot olivat jatkuvasti eriskummallisten lasten kintereillä. Mielenkiintoisimmat kyvyt olivat mielestäni eräillä kaksospojilla, jotka olivat sokeita ja näkivät oman ääntelynsä avulla. Mikä ääni heistä lähtikään, kun joku yritti erottaa heidät! Surullisinta oli seurata erään pojan hiljalleen katoamista, sillä hänen kykynsä liittyi näkymättömyyteen.

Eriskummalliset lapset ovat tottuneet elämään vain itseään ajatellen, mutta matkan aikana he joutuivat kyseenalaistamaan ajattelumaailmansa. Onko oikein pelastaa hädän hetkellä vain itsensä? Onko kenenkään mahdollista elää irrallaan muusta maailmasta? Kuinka ennakkoluuloisessa maailmassa sitten voisi elää? Onko tavallisilla ihmisillä mitään merkitystä, kun heidän kohtalonsa on sinetöity jo aikoja sitten? Onko historiaa mahdotonta muuttaa?

Kirja päättyi shokkipaljastukseen, joten olisin halunnut jäädä vielä edes vähäksi aikaa eriskummallisten lasten maailmaan. Seuraava kirjasarjan osa on saatavilla vain englanniksi ja se on melkein 500 sivua pitkä, joten jään vielä ainakin joksikin aikaa odottamaan mahdollista suomennosta.


Helmet lukuhaaste 2019: 9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja

maanantai 30. syyskuuta 2019

Helmet lukuhaaste: 36/50 äänikirjaa

Syyskuussa kuuntelin Helmet lukuhaasteeseen kaksi äänikirjaa.



Huomioitavaa: Kuuntelin kirjat nopeutetulla tahdilla, joten äänikirjan kestoaika ei vastaa todellista kuunteluaikaa.


13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
15 tuntia 25 minuuttia

14-vuotias Pau Harsta pääsee opiskelemaan Magia-akatemiaan. Taikominen on vaarallista, sillä taika vetää mystisiä pikilapsia puoleensa. Akatemia tekee kaikkensa voidakseen määritellä taikomisen rajat. Heitä vastaan nousee silti kapinoitsijoiden joukko, jota johtaa tuhatkuolevainen Nubya. Kirja käsittelee rakkautta, seksuaalisuutta, sukupuolirooleja, vierautta, luonnonsuojelua, väkivaltaa, kuolemaa, olemassaoloa ja filosofian peruskysymyksiä.


50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
3 tuntia 24 minuuttia

Mielensäpahoittaja on päättänyt lääkärissäkäynnin innoittamana kertoa kaiken, mitä hän ajattelee, jotta sisälle ei jäisi patoumia. Hän valittaa useimmiten nykyajan kotkotuksista, sillä ennen vanhaan asiat olivat paremmin. Hän toivoisi, että ihmiset ymmärtäisivät, kuinka paljon mukavampaa hänen oma elämäntyylinsä on. Huomasin välillä nauravani kippurassa ja silmiäni pyyhkien hänen jutuilleen. Toisella hetkellä tunsin häntä kohtaan empatiaa.


Kaikki haasteeseen kuuntelemani kirjat päivittyvät Helmet lukuhaaste 2019 sivulleni.

tiistai 24. syyskuuta 2019

Kristina Ohlsson: Hopeapoika



"Pojan jälkiä ei kuitenkaan näkynyt missään."

Ohlsson, Kristina: Hopeapoika
Muut osat: Osa 1
Julkaistu: 2018
Alkuperäinen julkaisu: 2014
Alkuperäinen nimi: Silverpojken
Mistä maasta: Ruotsi
Suomentanut: Pekka Marjamäki
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 224


Aladdinin perhe asuu ja työskentelee vesitornissa, jossa heillä on oma ravintola. Yhtäkkiä ruokavarastosta alkaa kadota ruokaa. Aladdin kutsuu Billien ja Simonan auttamaan tapauksen selvittämisessä. Voisiko syyllinen olla alueella liikkuva ja mystisesti jälkiä jättämättä katoava kummituspoika, joka hakee lasten huomiota vanhan kirkkohopeisiin liittyvän tapahtumaketjun selvittämiseen? Vai onko varas lähtöisin rantaan ankkuroidusta pakolaisveneestä? Vai onko se kenties ravintolan apulainen?

"Samassa kattovalo sammui ja kellariin tuli pimeää" (s.58)

Kirjassa käsitellään suvun taakkaa, vierautta ja pakolaisuutta. Kauan sitten tapahtunut asia voi edelleen vaikuttaa suvun maineeseen. Sen sijaan, että vihaa siirretään sukupolvelta toiselle, vanhat asiat tulisi sopia ja unohtaa. Ihmisten olisi hyvä suunnata katseensa parempaan tulevaisuuteen kuin vanhoissa asioissa vellomiseen. Aladdinin perhe on muuttanut jo kauan sitten Ruotsiin, mutta uusien pakolaisten ilmestyminen paikalle herättää ihmisissä vierauden pelkoa, mikä kohdistuu myös sellaisiin ihmisiin, jotka eivät ole olleet heille enää pitkään aikaan vieraita. Ruotsalaistuneet perheet saattavat kohdata niin suurta pakolaisvihaa, että he harkitsevat muuttamista entiseen kotimaahansa. Ongelmana on, että Ruotsi on heidän kotinsa eivätkä he tiedä mitään nykyajan elämästä entisessä kotimaassaan.

Mainio ja opettavainen lasten seikkailu, jossa ratkotaan arvoituksia kauhutunnelmassa!

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

Mielensäpahoittaja on päättänyt lääkärissäkäynnin innoittamana kertoa kaiken, mitä hän ajattelee, jotta sisälle ei jäisi patoumia. Hän valittaa useimmiten nykyajan kotkotuksista, sillä ennen vanhaan asiat olivat paremmin. Hän toivoisi, että ihmiset ymmärtäisivät, kuinka paljon mukavampaa hänen oma elämäntyylinsä on.

Mielensäpahoittaja on tavattoman sympaattinen perunansyöjä, joka sanoo sanottavansa erittäin osuvasti. Huomasin välillä nauravani kippurassa ja silmiäni pyyhkien hänen jutuilleen (tai sitten olin vain väsynyt). Toisella hetkellä tunsin häntä kohtaan empatiaa. Etenkin, kun hän ajatteli kuollutta ystäväänsä tai vanhainkodissa asuvaa vaimoaan. Mielensäpahoittaja ei ole kovinkaan helppo isä tai appiukko, sillä häntä on hyvin hankala miellyttää. Hänen mielenkiinnonkohteensa kun ovat niin suppeat. Hän perustaa esimerkiksi vain haitarimusiikista. Mielensäpahoittaja arvostaa eniten työtä, omavaraisuutta ja kotimaisuutta. Hänen mielestään asioiden ei pitäisi olla liian helppoja, jotta ihminen ei laiskistu.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun äänikirjan lukija yritti lukemisen sijasta näytellä minäkertojaa. Hän ähisi ja puhisi ja yritti kuulostaa samalta kuin joku Heikki Kinnunen. Puheeseen totuttelussa meni aivan liian pitkän aikaa. Useaan otteeseen puhe meni ihan mahdottomaksi kuulla saati ymmärtää. Lukijan artikulointi puuttui ajoittain kokonaan. Korviin kantautui pelkkiä huokauksia ja hengityksen suhinaa. Käänsin volyymin täysille, mistä puhelimeni näytti minulle punaista varoitusmerkkiä, mutta en silti erottanut puhetta. Olin jo luovuttamassa, vaikka en millään halunnut, sillä olin vaivalla onkinut kirjan helmet lukuhaastetta varten. Äänikirjan lukijoille sellainen viesti, että olkaa niin ystävällisiä ja lukekaa kirja selkeästi artikuloiden!


Helmet lukuhaaste 2019: 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
 

torstai 19. syyskuuta 2019

J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi



"Valtakunta on joutunut ilottomuuden kouriin."

Rowling, J. K.: Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Kirjasarja: Harry Potter, osa 6
Julkaistu: 2005
Alkuperäinen julkaisu: 2005
Alkuperäinen nimi: Harry Potter and the Half-Blood Prince
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Jaana Kapari
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 698


Narcissa ja Bellatrix puhuvat Kalkaroksen kanssa Voldemortin Dracolle antamasta tehtävästä. Kalkaros vannoo rikkumattoman valan suojella Dracoa ja toteuttaa tehtävän, jos Draco epäonnistuu siinä. Oppilaat aloittavat jälleen uuden lukuvuoden Tylypahkassa. Harry yrittää opiskella Dumbledoren johdolla Voldemortin menneisyyttä ja saada professori Horatius Kuhnusarvion paljastamaan omia raskauttavia muistojaan hänestä-joka-jääköön-nimeämättä. Hän yrittää varjostaa Dracoa, sillä hän on varma, että poika on kuolonsyöjä, joka suunnittelee jotain vaarallista. Harryn huolena on myös huispausjoukkueen menestys, sillä hänet on ylennetty sen kapteeniksi.

Lukuvuoden pääaiheena on taikajuomat, joiden teossa Harrya opastaa muistiinpanoillaan käytetyn oppikirjan entinen omistaja ´puoliverinen prinssi´. Oppilaat menevät sekaisin etenkin lemmenjuomista. Koko lukuvuosi on yhtä mustasukkaisuuden puuskaa. Harrylla on tukalat oltavat Hermionen ja Ronin välissä. Toisaalta Harry tuntee itsekin pistoksia rinnassaan seuratessaan Ginnyn rakkauselämän kehittymistä.

"No... me ei oikeastaan paljon puhuta", Ron sanoi. "Lähinnä me..."
"Pussailette", Harry sanoi.
"Niin no joo", Ron sanoi.
Hän empi hetken ja kysyi sitten: "Seurusteleeko Hermione oikeasti McLaggenin kanssa?" (s.365)

Saan jälleen kerran todeta, että velhojen maailma kuvataan todella erilaiseksi kuin ihmisten maailma. Velhot käyttäytyvät useasti epäjohdonmukaisesti. He saattavat itsensä hölmöyksissään hengenvaaraan. He oikeastaan janoavat vaarallisia seikkailuja. Kirjan alussa ärsyynnyin Dumbledoreen, joka pitää nyt vasta Dursleyn perheelle puhuttelun heidän käytöksestään Harrya kohtaan. Miksi vasta nyt?

Kirja oli helppolukuinen, mutta paikoitellen tylsähkö. Juoni polki hieman paikoillaan, ja tapahtumat pyörivät samoissa asioissa. Yllätyin, että erästä elokuvasta tuttua sairaalakohtausta ei oikeasti koskaan tapahtunutkaan, mikä hieman latisti tunnelmaa ja laimensi hahmojen kehitystä. Potterien maailma on niin kiehtova, että se jaksaa kiinnostaa, vaikka kirjasta löytäisikin kehitettävää.


Lue myös:

Harry Potter ja viisasten kivi
Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Harry Potter ja Azkabanin vanki
Harry Potter ja liekehtivä pikari
Harry Potter ja feeniksin kilta 

tiistai 17. syyskuuta 2019

Andri Snær Magnason: Aika-arkku



"- Taivas minua auttakoon! Kuninkaamme on tullut hulluksi!"

Magnason, Andri Snæ: Aika-arkku
Julkaistu: 2017
Alkuperäinen julkaisu: 2013
Alkuperäinen nimi: Timakistan
Mistä maasta: Islanti
Suomentanut: Tapio Koivukari
Kustantaja: Aula & Co
Sivumäärä: 289


Lapset herätetään aika-arkuistaan maailmaan, jonka luonto ja eläimet ovat vallanneet takaisin itselleen. Aikuiset eivät suostu astumaan rikkinäiseen maailmaan, sillä he eivät halua tuhlata kallista aikaansa muiden sotkujen siivoamiseen. Heidän suurin halunsa on päästä nauttimaan muiden töiden hedelmistä ja elämään vain hyviä päiviä. Lapset ymmärtävät, että se on mahdotonta, sillä sellaista päivää ei voisi tulla koskaan. He kerääntyvät kuuntelemaan vanhan Svalan tarinaa Korpikista, josta koko hullutus lähti liikkeelle. Korpikin isä Dimon oli kuningas, joka halusi hallita aikaa ja pyysi jokaista maailman olentoa auttamaan häntä siinä. Kääpiöt toivat hänelle aika-arkun, jonne hän säilöi oman tyttärensä. Arkussa ei ollut aikaa, mutta ei myöskään elämää. Siellä ei ollut mitään. Korpikki tavallaan katosi aikaan, mikä johti peruuttamattomiin seurauksiin.

"- Minkä arvoinen on minulle puoli valtakuntaa, jos minulla ei ole yhtään aikaa nauttia siitä?" (s.53)

Korpikin tarinassa koskettavinta oli hänen yksinäisyytensä. Hänellä ei ollut yhtään ystävää eikä hänen isänsä ollut koskaan läsnä. Hänen ymmärryksensä maailmasta ja ajasta oli hyvin suppea, kun häneltä pimitettiin tietoa. Surullista oli huomata, kuinka kuningas yritti suojella tytärtään, mutta todellisuudessa vain vei häneltä kaiken, mikä oli hänelle arvokasta. Juuri äsken Korpikki leikki lemmikkinsä kanssa, mutta nyt sitä ei enää ollut olemassa... Tarina opettaa elämään hetkessä ja välittämään läheisistä ihmisistä olemalla läsnä. Se saa ymmärtämään, että elämään kuuluvat sekä iloiset että surulliset päivät. Elämä ei voi olla pelkkää juhlaa, vaan välillä täytyy tehdä töitäkin. Kukaan ei voi hallita kaikkea, joten on hyvä tiedostaa, mihin asioihin omassa elämässään haluaa keskittyä.

"Aika hävittää sinut lopuksi!" (s.83)


lauantai 14. syyskuuta 2019

Voiko Kolmen kimppa toimia?

© Tuomo Manninen, Helsingin Kaupunginteatteri
Kyllä! Ainakin torstaina 12.9. ensi-iltansa studio Pasilassa saanut Kolmen kimppa!

Pauli (Jarkko Niemi) pyytää parhaan ystävänsä Martinin (Olli Rahkonen) apuun, kun hän näkee unia rekan yliajamasta vaimostaan Sofiasta (Elina Hietala). Häiritsevintä tilanteessa on, että elävän vaimon vieressä todellisuuteen herääminen on se, mikä tuntuu painajaiselta. Pauli ei pysty sanomaan Sofialle, että hän haluaisi erota. Sen sijaan hän toivoo, että Martin muuttaisi heille viikoksi asumaan, jotta Sofia saisi sinä aikana tilanteesta tarpeekseen ja päättäisi itse lähteä.

Paulin kierrokset kasvavat, kun hän huomaa, ettei hän saa ymmärtäväistä vaimoaan Sofiaa millään keinolla ärsyyntymään saati kunnollisen miehen perikuvaa Martinia muuttumaan ärsyttäväksi. Hän latelee Martinille totuuksia ja antaa hänelle jopa huonon käytöksen oppitunnin. Eräs katsoja mumisee, että mies on hyvää vauhtia pilaamassa hienon ystävyyssuhteen. Kuinka tragikoomista! Välillä mennään murheen puolelle, kun Paulin puuhat äityvät liiallisuuksiin. Kirjoja rakastavana ihmisenä erään kirjahyllyn kohtalo ottaa kyllä sydämestä. Mutta sitten taas mennään ja vauhdilla!

En ole aikoihin nauranut niin paljon! Aivan mahtava tilannekomedia! Menee näkemieni komedioiden kärkeen! Suurin syy tähän on onnistunut näyttelijäntyö. Näyttelijät elivät ja hengittivät hahmojaan. Uppouduin täysin heidän maailmaansa. Kerran havahduin siihen, kuinka näyttelijöiden suupieliä hieman nyki, kuten komedian tekemisessä usein saattaa käydä, mutta tilanne pelastettiin nopeasti. Vai oliko sitä ollenkaan? Komedia piti hyvin otteessaan tarkkojen rytminvaihdosten vuoksi. Kohtauksesta toiseen siirtyminen sujui kuin tanssi - kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti. Näyttelijöiden kasvoista huokui, kuinka he nauttivat työnsä tekemisestä.

Paulin tavoitteena on saada Sofia eroamaan itsestään viikon lopussa ja säilyttää rehdin miehen maineensa. Voivatko nuo kaksi asiaa sopia yhteen?

Tunnelma tiivistyy tuijotuskilpailuun. Kuka uskaltaa pakata tavaransa ja lähteä?

© Tuomo Manninen, Helsingin Kaupunginteatteri
P.S. Mistä teatterilasia voi ostaa?!

Kävin katsomassa näytelmän Helsingin kaupunginteatterilta saadulla kutsuvieraslipulla.

maanantai 9. syyskuuta 2019

Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous

14-vuotias Pau Harsta päättää uhmata äitiään ja leikata pitkän lettinsä poikki. Pian tämän jälkeen hänet valitaan opiskelemaan Magia-akatemiaan, missä hänelle selviää teon seuraukset. Kaikki naureskelevat hänen lyhyelle kampaukselleen, sillä hiuksia tarvitaan taikomisessa. Pau tekee parhaansa ollakseen välittämättä ilkeistä katseista. Hänen tuekseen rientävät akatemian pojat Kenone ja Daui, joista toisen silmissä on vähän liikaakin pilkettä ja joista toinen on rauhallinen ja herkkä. Pau yrittää selviytyä testeistä, vaikka hänen takaraivossaan alkaa kyteä epäilys tapojen oikeellisuudesta. Akatemia on nimittäin määrännyt, että taikoa saa ainoastaan heidän alueellaan, sillä taika vetää puoleensa vaarallisina pidettyjä pikilapsia. Ajatustavan kannattajat seulotaan totuustotin avulla, minkä vaikutuksenalaisena kukaan ei pysty valehtelemaan. Pau saa tietää, että on olemassa ihmisiä, jotka kapinoivat taikomisen rajoittamista vastaan. Heidän johtajanaan toimii Nubya, joka kantaa tuhatkuolevan kirousta harteillaan.

Kirjasta tulee ensin mieleen Jessica Townsendin kirjasarja Nevermoor, J. K. Rowlingin Harry Potter ja Maria Turtschaninoffin Naondel. Tarina lähtee aika nopeasti omille teilleen tutustuttaen lukijan moderneihin tapoihin käsitellä murrosikäisen tytön elämää. Pau asuu yhdessä äitinsä, isänsä ja isoveljensä kanssa, mutta hän tuntee silti olevansa yksinäinen. Hänellä on vain yksi ystävä, joka käyttäytyy huonosti häntä kohtaan. Pau oppii, että ystävät, jotka saavat ihmisen tuntemaan itsensä kurjaksi, eivät ole ystävyyden arvoisia. Ihmiset vaikuttavat tekevän paljon asioita, mitä heidän ei pitäisi tehdä. Pau miettii filosofisia kysymyksiä elämän tarkoituksesta oikean ja väärän erottamiseen. Onko oikein tehdä pahaa, jos sen avulla moni ihminen pelastuu? Onko oma ajatusmaailma ainoa ja oikea? Onko sodassa ollenkaan voittajia? Onko omalla elämällä mitään merkitystä? Luonto ei välitä. Se ruokkii itse itseään kasvattamalla kasveja ja maaduttamalla niitä ja kasvattamalla taas uudestaan. Se on loputon ikiliikkuja.

Kirja käsittelee rakkautta, seksuaalisuutta, sukupuolirooleja, vierautta, luonnonsuojelua, väkivaltaa, kuolemaa, olemassaoloa ja filosofian peruskysymyksiä. Tapahtumat ovat kiinnostavia, synkkiä ja ajoittain jopa ällöttäviä. Välillä tuntuu siltä, että mennäänkö jopa inhorealismin puolelle. Kirjassa ei oikeastaan tapahdu mitään, mutta toisaalta siinä tapahtuu kaikki. En suosittele kirjaa alle 13-vuotiaille.


Helmet lukuhaaste 2019: 13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja

lauantai 7. syyskuuta 2019

Sen piti olla Täydellinen lauantai

© Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri
Täydellinen lauantai! Asunnossa on hiljaisuus ja levysoittimessa juuri kirpputorilta löytynyt Neil Youartin harvinaisuus Me, Myself and I. Mikään ei voi pilata nautinnollista hetkeä!

Täydellinen lauantai sai ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä 5.9.2019. Komediassa Markus (Pekka Strang) haluaisi edes joskus omaa aikaa. Edes hetkisen ilman parisuhteen tilan analysointia, aikuisen pojan tulevaisuudesta murehtimista, naapurin kanssa seurustelua, remontin valvomista tai äidin kanssa puhelimessa rupattelua. Koko ajan tapahtui jotain, mikä kaipasi Markuksen huomiota. Vauhti kiihtyi ja kiihtyi, kunnes myötätuntoinen kanssaeläminen oli vaihtunut hysteriaksi.

Farssin päätähti Pekka Strang oli elementissään. Hänen äänensä, olemuksensa ja ilmeensä vaihtuivat illan aikana huolettomasta kaiken menettäneeksi. Hänen kauttaan sai kokea, miltä tuntuu, kun kaikki mahdollinen epäonnistuu, ja nauraa sille, kun ei muutakaan voi tehdä. Illan suurimmat naurut tarjosi Jouko Klemettilä remontoija Leon roolissa. Hänen ilmeensä olivat erityisen koomisia. Leo joutui suomen kieltä osaamattomana käyttämään elekieltä kertoessaan remontissa ilmenneistä ongelmista. Millaisiin surkuhupaisiin tilanteisiin saatetaankaan joutua, kun ihmisillä ei ole yhteistä kieltä! Yleisöä huvitti myös Markuksen poika Sebastian (Arttu Kapulainen), joka oli sisäistänyt viimeistä piirtoa myöten rottia syövän hevarin identiteetin. Hän koki sympatiaa rankkoja kokeneita ihmisiä kohtaan - kuten puolalaisia, jotka ovat kokeneet sellaista, mitä ei vain voi tajuta. Niitä ei vain voi tajuta. Kihelmöivintä oli seurata, mitä Markuksen vaimo Helena (Vuokko Hovatta) ja rakastajatar Elsa (Vappu Nalbantogiu) päättivät kulloinkin tehdä. Markus yritti parhaansa mukaan hallita tilannetta ja ohjailla naisia, mutta he eivät suostuneet millään tottelemaan. Edes hysteerinen anelu ja jalan polkeminen eivät auttaneet. Törppöysmitalin ansaitsi Markuksen kaveri Pauli (Matti Rasila), mutta sympaattisuuspalkinto meni naapuri Pavelille (Sixten Lundberg).

Komedian tekeminen on aina kiehtonut minua, sillä se on kaikista haastavinta. Ohjaaja Jaakko Saariluoma toteaakin käsiohjelmassa, että "jokainen, joka on joskus ollut mukana huolellisesti tehdyssä komediassa, tietää, että sen pinnallisuus on usein näennäistä ja kepeyden takana on monesti suurempi työmäärä kuin missään muussa teatterinlajissa". Pisteet siis työryhmälle! Hyvin vedetty!

© Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri
Kävin katsomassa näytelmän Helsingin kaupunginteatterilta saadulla kutsuvieraslipulla.

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Helmet lukuhaaste: 34/50 äänikirjaa

Elokuussa kuuntelin Helmet lukuhaasteeseen kaksi äänikirjaa.



Huomioitavaa: Kuuntelin kirjat nopeutetulla tahdilla, joten äänikirjan kestoaika ei vastaa todellista kuunteluaikaa.


39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
James Bowen: Katukatti Bob: kissa joka muutti elämäni
8 tuntia 7 minuuttia

Lontoolainen katusoittaja James yrittää selviytyä huumevieroituksesta, kun hänen elämäänsä ilmestyy kulkukissa. Ihanan inspiroiva tarina ystävyydestä, paremman tulevaisuuden toivosta sekä tukiverkoston tärkeydestä!


44. Kirja kertoo Berliinistä
Wolfgang Herrndorf: Ladaromaani
6 tuntia 52 minuuttia

Tarina kahdesta syrjitystä pojasta, jotka ottavat varastetun ladan alleen ja lähtevät matkalle Saksan halki. Se on kertomus nuoruudesta, kasvamisesta, ystävyydestä sekä oman elämän haltuunotosta.



Kaikki haasteeseen kuuntelemani kirjat päivittyvät Helmet lukuhaaste 2019 sivulleni.

lauantai 31. elokuuta 2019

Ääni Pienelle merenneidolle!

© Robert Seger, Helsingin Kaupunginteatteri
Pieni merenneito -musikaalin ensi-iltaa vietettiin Helsingin Kaupunginteatterissa 29.8.2019! Lavalle ilmestyi taikasauvan heilautuksella kaksi vanhempiensa arvomaailman tiukassa puristuksessa sinnittelevää nuorta. Toista houkutellaan hylkäämään merillä seilaaminen, kun taas toista maalla eläminen. Nuoret rakastuvat toisiinsa näiden kahden maailman yhteentörmäyksessä. Aluksi Erik on niin lumouksen vallassa, ettei näe nenäänsä pidemmälle. Hän etsii vain mystistä ääntä, kun hänen tulisi kuunnella kokonaisuutta. Hän oppii luottamaan liikkeen kieleen yhdessä Arielin kanssa.

Ariel ja Erik (Sonja Pajunoja ja Martti Manninen) ovat teinejä, jotka ovat kasvamassa aikuisiksi. He yrittävät jokaisen murrosikäisen tavoin tulla sinuiksi itsensä kanssa suhteessa ympärillä vallitsevaan maailmaan. Molemmat huomaavat, kuinka vaikeaa on sovittaa omat haaveet vanhempien suuriin odotuksiin ja ahtaisiin mielipiteisiin. He kamppailevat ennakkoluuloja vastaan ja pyristelevät irti kahlitsevista ajatuksista. Nuoret pyrkivät nousemaan pintaan, tulemaan esille ja hengittämään vapaasti - olemaan oma itsensä.

Musikaali kertoo oman äänen löytämisestä - kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti. Ariel ja Erik haluavat olla vapaita yhdessä. He eivät välitä heille asetetuista raameista, vaan taistelevat saavuttaakseen unelmansa. He osaavat yhdistää kaksi erilaista maailmaa ja luoda siitä jotain omaa. Me kaikki olemme erilaisia ja ilmaisemme olemustamme omalla persoonallisella tavallamme - rajoitteista ja syntyperästä huolimatta - tai juuri niiden vuoksi.
© Robert Seger, Helsingin Kaupunginteatteri
Nuoruuden paremman tulevaisuuden toivon vastavoimana toimiva Ursula (Sanna Saarijärvi) on voimanainen, joka on päättänyt selviytyä kieroilla keinoilla. Hän on kietoutunut vihaansa ja piiloutunut meren syvimpiin syövereihin, missä vallitsee pelkkä pimeys, kauna ja katkeruus. Hän on valinnut koston tien ja pahuudessa kylpemisen. Ursula kokee maailman ja oman aikakautensa naisten mahdollisuudet epäoikeudenmukaisina. Hän ei näe, että hänen keinonsa päästä käsiksi unelmiinsa, ovat vääriä. Hän on liian syvällä omissa synkissä mietteissään. Ursula vastaanottaa illan raikuvimmat aplodit astuttuaan ensi kerran näyttämölle. Hän on upea ilmestys. Pelottava, kauhistuttava ja jollain oudolla tavalla ihailtava. Sanna Saarijärvi on täydellinen valinta rooliin. Hän loistaa.
© Robert Seger, Helsingin Kaupunginteatteri
Musikaali tarjoaa ajatuksia herättävän puolen vastapainona perinteistä komediaa, mistä parhain esimerkki on hulvaton kokki Louis (Tuomas Uusitalo). Hänen pravuurinsa on merenelävien valmistaminen ruoaksi. Kaikki ei onnistukaan ihan mutkattomasti, kun Sebastian (Tero Koponen) ilmestyy keittiöön. Mikä ääni tuolla selkärangattomaksi itseään kutsuvalla kaverilla muuten onkaan! Millainen ääni suurimmalla osalla onkaan! Koin useaan otteeseen kihelmöintiä iholla! Entä visuaalinen puoli sitten! Siitä näkökulmasta katsoen lempikohtaukseni on ehdottomasti se, kun Erik on hukkumaisillaan mereen. Yleisö pidättää yhdessä pojan kanssa henkeään ja tuijottaa epäuskoisena silmien eteen avautuvaa näkymää loputtomasta merestä, jonka syvyyksiin nuori prinssi vääjäämättömästi kieppuu. Jokainen kysyy mielessään, ovatko hänen unelmansa nyt lopullisesti tukahdutettu. Mihinkään kohtaukseen ei jäädä makaamaan. Musikaalissa on kaikkea runsain mitoin. Tykästyin ideaan käyttää nukkeja esityksessä. Se onkin aivan oma taiteenlajinsa. Voin vain kuvitella, kuinka paljon töitä nuken kanssa esiintyminen on vaatinut. Entä Ursulan lonkeroiden liikuttelijat sitten! Huumaannuin mystisestä koreografiasta, mikä sai merinoidan elämään.

Musikaalin jälkeen olin täysin sanaton. Tunsin, että olin kokenut jotain erityistä.
© Robert Seger, Helsingin Kaupunginteatteri
Näytelmät ovat siitä ihania, että jokainen voi tulkita ne omalla tavallaan ja omista lähtökohdistaan katsoen. Jokainen ammentaa mukaansa juuri sitä, mitä sillä hetkellä tarvitsee elämäänsä. Ajatukset keskittyvät tiettyihin teemoihin. Katse hakeutuu eri asioihin kuin jollain toisella. Kukin tulkitsee tilanteet omalla tavallaan. Mielestäni tämä on juuri sellainen näytelmä. Monitulkintainen. Jokaiselle jotain mukaan antava.

Musikaalista jää yhteisenä kotiin viemisenä ajatus, joka kuiskaa kuuntelemaan omaa sisäistä ääntä. Mistä minä unelmoin? Mikä estää minua tavoittamasta unelmaani? Kuinka voin raivata tieni nuorten tavoin kohti unelman toteutumista?



Kävin katsomassa näytelmän Helsingin kaupunginteatterilta saadulla kutsuvieraslipulla.

perjantai 30. elokuuta 2019

Blogi täyttää 4 vuotta!



Uskomatonta, että saan juhlia tänään jo neljättä blogivuotta!

Aika tuntuu paljon pidemmältä, sillä vuodet ovat sisältäneet niin paljon hyviä kirjoja, upeita tapahtumia ja ihania kohtaamisia. Olen oppinut paljon uutta ja päässyt kokemaan monia sellaisia asioita, mihin en olisi päätynyt ilman tätä harrastusta.

Blogivuoden kohokohtia:

Teatteri ja baletti

Olen suunnattoman onnellinen siitä, että harrastukseni on laajentunut myös teatterin ja baletin puolelle. Kävin edellisenä blogivuonna laskujeni mukaan yhdeksän kertaa teatterissa ja kolme kertaa baletissa. Rakastan kaikenlaisia esityksiä!

Lukuhaasteet

Osallistuin Halloween -lukuhaasteeseen ja suoritin jo kolmannen kerran Helmet lukuhaasteen lukemalla jokaiseen viiteenkymmeneen haastekohtaan yhden kirjan. Aloitin heti uuden Helmet lukuhaasteen vuoden vaihtuessa, vaikka kovasti olin pohtinut haasteputken keskeyttämistä. Olen kokenut lukuhaasteen niin inspiroivana, että en haluaisi luopua siitä. Päätin Lukujonossa -blogin innoittamana aloittaa oman henkilökohtaisen haasteeni lukea kirjoja kaikista maailman maista. Ajatuksena olisi lukea kirjoja, joiden kirjailija on kotoisin kyseisestä maasta. Osallistuin myös Batman 80 vuotta -lukuhaasteeseen ja Montgomery -lukuhaasteeseen. Minusta on mukavaa löytää lukuhaasteiden kautta uudenlaisia kirjoja luettavaksi.

Erilaiset tapahtumat

Kävin Helsingin kirjamessuilla ja loin tunnukset Goodreadsiin. Ylläpidin kirjabloggaajien yhteistä kanavaa Kirjakulttia ja kuvasin sinne videon Blogistanian parhaat 2018 palkintojenjakotilaisuudesta. Osallistuin lounaalle kirjailija Camilla Läckbergin kanssa ja illalliselle kirjailija Jessica Townsendin kanssa. Järjestin blogistanian lukumaratonin ja osallistuin Harry Potter lukumaratoniin. Tutkin erilaisia kirjoihin liittyviä kohteita Lontoossa. Osallistuin jo toisen kerran Aami kollektiivin järjestämille inspispäiville, jotka tällä kertaa pidettiin Espoossa.

Kaikki tapahtumat ovat olleet uskomattoman ihania. Kirjabloggaaminen on tuonut myös tavalliseen arkilukemiseen uusia ulottuvuuksia yhteisöllisen lukumaratonin kautta. Matkoillakin voi ympäristöä tarkastella kirjoja silmällä pitäen.

Kirjagram

Parasta blogivuodessa on ollut kirjagram, josta olen saanut paljon uutta energiaa ja inspiraatiota. Kirjablogeissa ennen kiertäneet haasteet ja keskustelut ovat siirtyneet instagramin puolelle. Rakastan selailla kauniita kuvia, etsiä kirjavinkkejä, lukea muiden mielipiteitä ja järjestää kyselyjä kirjoihin liittyvistä asioista. Kirjagram on mukavan positiivinen paikka, jossa kaikki kannustavat toisiaan ja innostuvat toistensa tekemisestä. Viime aikoina olen ollut erityisen innostunut retkeilemään Helsingissä kirjan kanssa. Olen käynyt muun muassa Oodissa, Sinebrychoffin museossa ja Johanneksen kirkossa. Kirjojen kuvaaminen on sekä haastavaa että hauskaa!


Minusta on ollut hauska kokeilla, mitä kaikkea kirjablogiharrastus voi pitää sisällään. Kiitos kaikille, jotka olette seuranneet ja tukeneet matkaani harrastukseni parissa!