sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Mitä luin Täyttä laukkaa -lukuhaasteeseen

Osallistuin Täyttä laukkaa -lukuhaasteeseen, joka on käynnissä 1.2.-1.6.2023 instagramissa @suskilukee järjestämänä (# täyttälaukkaalukuhaaste).

Tarkoituksena on lukea hevosiin liittyviä kirjoja yhdeksään eri haastekohtaan, joista on muodostettu bingoruudukko.

Tietokirja:

Marika Riikonen; Jasmi Ritola: Tietopalat: Uljas hevonen

Lastenkirjassa kerrotaan perustiedot hevosista. Keho, aistit, värit, rodut, ruoka, kommunikointi, ammatit ja hoitaminen. Tarujen hevosista kiinnostavin on gallialaisten ja roomalaisten palvoma Epona, joka on hevosten jumalatar. Kirjan lukemisesta on hyötyä siirryttäessä heppakirjoihin, joissa käytetään samaa sanastoa.

Nuorten/YA:

Merja Jalo: Aavekartanon salaisuus

Kirja on osa sarjaa:

Merja Jalo: Käärmekiven lumous

Olen muistiinpanojeni mukaan lukenut muutamia heppakirjoja lapsena, mutta Neiti Etsivät ovat olleet enemmän minun juttuni, vaikka jotain samaa kirjoissa on. Tarinoissa on jännittäviä yliluonnolliseen viittaavia asioita kuten kummitusten pelkoa. Niissä on jokin arvoitus, minkä takana on tietysti henkien sijasta rikollisia. Jokaisella nuorella on tietty rooli. Yksi pyörtyy aina, toinen keksii kolttosia, kolmas on vastuuntuntoinen, neljäs äitihahmo. En osannut odottaa, että aikuiset ovat niin suuressa roolissa. Kirjoissa on vanhanaikainen tunnelma sukelluspukuineen ja intiaanileikkeineen.

Kirjan kannessa on hevonen:

Tapani Bagge; Carlos Da Cruz: Aavehevosen arvoitus

1910-luvun Helsinkiin sijoittuva seikkailu sisältää ajankuvaa, historiallisen tietoaukeaman ja eläväistä kuvitusta. Vanha aika herää raikkaalla tavalla eloon. Kirja on nautittavaa luettavaa. Voisin kuvitella lukevani kirjasarjan seuraavatkin osat.

Kirjan nimessä on sana hevonen:

Marjut Hjelt; Daga Ulv: Tarujen hevoset

Kirjassa on esitelty yksisarviset, kentaurit, hevoskotkat, Pegasos, Epona, kummittelevat hevoset, sotaratsut, kirjallisuuden ja satujen hevoset ja niin edelleen. Mieleenpainuvin on kreikkalaisten, persialaisten, viikinkien ja navajo-intiaanien tuntema tarina jumalasta, joka vetää aurinkoa taivaan halki hevosten vetämillä aurinkovaunuilla. Kirjan aihe on periaatteessa kiinnostava, mutta toteutus raskaslukuinen. Vanhat tarut ovat hyvin pitkälle nimi- ja paikkaluetteloita.

Lastenkirja/kuvakirja:

Ninka Reittu: Ystäväni Pulla Vehnänen

Suloinen tarina lapsen ja ponin ystävyydestä, johon kuuluu yhdessä sovittujen asioiden tekemistä ja riitoja ja sopimista. "Oikea ystävyys on sellaista, että toinen saa olla omanlaisensa ja kulkea välillä myös omia polkujaan." (s.29) Kuvitus on kaunista ja luo hyvän mielen.

Käännetty hevoskirja:

Charlie Mackesy: Poika, myyrä, kettu ja hevonen

Lempeitä elämänohjeita ja herkkää kuvitusta. Maailma on yhtä aikaa sekä pelottava että kaunis. Mitä tahansa saattaa tapahtua. Rakkaus itseä ja ystäviä kohtaan ja avun pyytäminen kantavat. Omana itsenä ja tässä hetkessä olemista yksi asia kerrallaan.

Aikuisille suunnattu hevoskirja:

Arto Paasilinna: Sotahevonen

Venäläinen kaksikko Savolentko ja Kunitsi seikkailevat Suomen puolella desantteina 1940-luvun alussa. Loppupuolella mukaan ostetaan Heikki niminen hevonen auttamaan bensatynnyrien kuljetuksessa. Veijariromaani on hervottoman mustan huumorin täyteinen. Useasti saa puistella päätä ja ihmetellä ääneen nauraen kaksikon menoa ja meininkiä.

Kotimainen hevoskirja:

Timo Parvela: Ella ja kaverit hevosen selässä

Tuukka haaveilee olevansa jotain suurta. Hän on todennut, että kaikilla suurmiehillä on hevospatsas, joten hän on lainannut ilman lupaa hevosen hevostallilta, minkä seurauksena hevonen on karannut. Tuukka saa luokkakaverinsa apuunsa hevosjahtiin, josta ei huvittavia tilanteita puutu.

"- maailma ei enää arvosta neroja. Kukaan ei kunnioita tietoa. Pitää olla vähintään kymmenentuhatta tykkääjää netissä." (s.20)

"- Kaikilla suurmiehillä on ratsastajapatsas." (s.20)

Kirja sisältää sanonnoilla leikittelyä. Vaikea tietää, mitä kirjaa lukevat lapset ajattelevat vinksahtaneesti lausutuista sanonnoista ja pitävätkö niitä hauskoina. Kirjassa käsitellään myös ihastumista. 

"- karanneesta hevosesta hän ei ollut uskaltanut puhua vielä mitään.
- Vaikeneminen on puoli kuuta peipposesta, Tuukka sanoi salamyhkäisesti -" (s.41)

Parasta kirjoissa on Mervi Lindmanin oivallinen kuvitus.

tiistai 21. helmikuuta 2023

Robert Seethaler: Kokonainen elämä

Andreas Egger on yksinkertainen mies, joka on miltei koko elämänsä asunut alppikylässä lukuun ottamatta sotaan lähtöä. Hän elää vähäeleisesti perinteisiä työmenetelmiä ja luontoa kunnioittaen. Hän asustelee yksin, mutta tuntee silti kuuluvansa johonkin. Egger ottaa elämän vastaan sellaisenaan. Hän sopeutuu muutoksiin parhaansa mukaan ja tekee kovasti töitä lapsena kasvatti-isän pahoinpitelyn seurauksena rampautuneesta jalastaan huolimatta. Elämä on tässä ja nyt ja näin on hyvä.

"Hän tunsi olevansa osa jotain suurta, jotain joka ylitti reippaasti hänen omat voimansa -" (s.48)

Egger on osa luontoa, joka ei vain ympäröi häntä, vaan asuu hänen sisällään asti. Hän tuntee sen hengittävän, muuttuvan ja kuolevan. Asioita tapahtuu yllättäin ja sattumanvaraisestikin. Turistit saapuvat luontoa katsomaan. He kauhovat sitä kaksin käsin etsien jotain. Egger on jo löytänyt luonnon hyväksynnästä. Ihmisten ymmärtämättömyys ärsyttää. Halu vetäytyä omiin oloihinsa kasvaa. Egger on vahva, viisas ja sitkeä. Hän on pärjäävä.

"Hän oli ollut tässä maailmassa jo kauan, hän oli nähnyt miten se muuttui ja tuntui pyörivän vuosi vuodelta vinhemmin, ja hän tunsi olevansa jäänne kauan sitten kadonneelta ajalta -" (s.50)

Tarinalla on rauhoittava vaikutus. Herää halu vain olla ja katsella maailman menoa sekä sivusta että yhtenä yhteisön jäsenenä. Elää yksinkertaista elämää välittämättä suuren maailman menosta. Syntyä, elää ja kuolla. Ihmetellä, kokea ja unohtaa. Oppia, tehdä töitä ja maatua.

"- hän seisoi siellä kuin puu, joka on jo sisältä laho." (s.115)

sunnuntai 19. helmikuuta 2023

Maija Ilmoniemi: Yksinäinen

Yksinäisyys kalvaa ihmistä monenlaisissa muodoissa. Tuntuu siltä, että ei ole kenellekään tärkeä. Yksinäinen ihminen kokee ulkopuolisuutta, hylätyksi tulemista, häpeää ja ahdistusta. Yksinäisyys voi jopa sairastuttaa masennukseen.

"Kokemus yksinäisyydestä syntyy inhimillisestä kaipauksesta yhteyteen, tarpeesta kuulua johonkin sekä kosketetuksi tulemisen toiveesta." (s.14)

Yksinäisyyttä pelkäävä saattaa ottaa vastuunkantajan roolin. Hän on miellyttäjä, pärjääjä, mukava ja iloinen. Hän haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi ja olla pidetty. Hän saattaa takertua ja vaatia huomiota. Yksinäiset ihmiset ovat sosiaalisesti herkkiä. He pohtivat toisten mielipiteitä itsestään ja etsivät hyväksynnän ja hylkäämisen merkkejä ilmeistä ja puheesta. He kokevat sosiaaliset tilanteet haastavina ja haluavat vetäytyä.

"Yksinäinen tavoittelee täydellisyyttä ja varmuutta." (s.49)

Yksinäisyys on tunne ja käsitys itsestä. Yksinäisyydestä kärsivän ihmisen täytyy pysähtyä pohtimaan, millainen hän on ja mitkä hänen tarpeensa ovat. Täytyy olla oma itsensä. Avata lukot ja purkaa muurit. Yksinäisyyden tunnetta on mahdollista oppia käsittelemään.

"Yksinäinen hakee merkitystä ja täyttymystä itsensä ulkopuolelta. Hän kokee, että ratkaisut yksinäisyyden tunteeseen löytyvät toisista ihmisistä tai olosuhteista ja odotukset näitä kohtaan ovat korkeat." (s.66)

Yksinäisellä ihmisellä on korkeat vaatimukset sekä itselleen että muille ihmisille. Odotusten täyttymättömyys aiheuttaa ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteita. Yksinäinen ihminen kokee häpeää, viallisuutta ja arvottomuutta. Hän kaipaa ihmisiä, jotka kuuntelevat ja ovat läsnä. Hän tarvitsee positiivista palautetta, onnistumisen kokemuksia ja tukea. Hän haluaa kokea olevansa rakastettu, merkityksellinen ja tarvittu.

"Yksinäisyys on tunne ja tulkinta, joka rakentuu elämän varrella kasaantuvista kokemuksista ja muodostuu käsitykseksi itsestä yksilönä sekä suhteessa muihin." (s.34)

Kuka haluaisi paljastaa olevansa yksinäinen ja myöntää ettei kuulu joukkoon? Mistä voi tietää, kuinka paljon yksinäisyys johtuu muiden ihmisten toiminnasta ja kuinka paljon ihmisen itsensä toimimattomuudesta? Mikä estää yhteyden muodostumisen? Ihminen on ennen kaikkea yhteisöllinen. Jokainen tarvitsee ryhmän, mihin kuulua, ja ystäviä, jotka ovat läsnä sekä hyvinä että huonoina päivinä.

lauantai 18. helmikuuta 2023

Sayaka Murata: Lähikaupan nainen

36-vuotias Keiko työskentelee tokiolaisen lähikaupan myyjänä. Hän on aloittanut osa-aikatyönsä 18 vuotta sitten. Keiko on tyytyväinen elämäänsä, sillä hän on löytänyt elämälleen tarkoituksen ja tavan sopeutua joukkoon. Hän on myös erinomainen työssään. Ympäröivä yhteiskunta, sukulaiset, ystävät ja jopa työkaverit eivät hyväksy Keikon elämäntapaa. Hänellä pitäisi olla toisenlainen työ, aviomies ja lapsia. Keiko yrittää matkia kanssaihmisten ilmeitä, eleitä ja puhe- ja pukeutumistyyliä. Sitten hän alkaa toteuttaa muitakin vaatimuksia.

"- päätin siitä lähtien tehdä kaikkeni pitääkseni suuni supussa. En enää toimisi oman pääni mukaan vaan joko matkisin muita tai seuraisin tarkkaan saamiani ohjeita. Aikuiset vaikuttivat huojentuneilta huomatessaan, etten enää puhunut tai tehnyt mitään oma-aloitteisesti." (s.14-15)

Ryhmään kuuluminen ja hyväksytyksi tuleminen ovat ihmiselle tärkeitä. Kukaan ei halua tuntea oloaan ulkopuoliseksi ja kummalliseksi. 'Lähikaupan nainen' peräänkuuluttaa erilaisten elämänvalintojen tekemisen olevan yhtä arvokasta kuin niin sanottu normien mukaisesti toimiminen. Jokaisen tulisi saada päättää itse, mitä työtä haluaa tehdä ja aikooko avioitua ja hankkia lapsia vai asua yksin. Normien vastaisesti toimimisesta ei tulisi rangaista omituiseksi leimaamalla ja työpaikan illanviettoon kutsumatta jättämisellä. Jokainen ihminen on arvokas sellaisenaan. Kaikilla on ihmisarvo.

"Paranenko, jos lopetan myyjän työt?" (s.104)

sunnuntai 12. helmikuuta 2023

Yoko Ogawa: Muistipoliisi

Saarella eletään muistipoliisin vallan alla. Ihmisten muistista häviää tasaisin väliajoin asioita ja esineitä. Linnut katoavat taivaalta, ruusuja ei enää kasva puutarhassa ja vuosikalenterien häviäminen poistaa vuodenaikojen vaihtelun. Ihmiset menettävät elantonsa, torilla myytävien tuotteiden valikoima suppenee ja puheenaiheet kapenevat. Muistaminen on kiellettyä. Ihmiset, jotka eivät unohda, katoavat muistinmetsästyksissä. Nuori kirjailija päättää piilottaa kustannustoimittajansa R:n talonsa salahuoneeseen ja jatkaa käsikirjoituksensa työstämistä. Hänen tarinansa kertoo konekirjoittajattaresta, joka kadottaa äänensä ja pystyy kommunikoimaan vain kirjoituskoneensa avulla.

"Mitä tapahtuu, jos sanat katoavat?" (s.33)

Ihmiset suhtautuvat muistojen katoamiseen kuin alkavaan työviikkoon. Ihan normaali maanantai. Töihin on lähdettävä, pyykit pestävä ja ruokaa laitettava. Ajan kuluessa olo alkaa kuitenkin käydä heikoksi. Ihmisistä tuntuu kuin heidän sisällään olisi liian monta onttoa kohtaa. Niiden laajetessa on vaarana, että ihminen ei enää pysy kasassa.

"Ilma on äänettömyydestä sakea, kuin koko saari valmistautuisi henkisesti katoamiseen, joka saattaisi odottaa meitä aamulla." (s.25)

'Muistipoliisi' on hyytävä dystopia. Sumu tihenee ja tihenee, kunnes eteensä ei enää näe, happi ei kulje ja katkeaa palasiksi liueten usvaan. Tarinassa käsitellään ihmisyyttä ja valtaa. Kuka määrittelee, missä me asumme, mitä me teemme ja mitä me tiedämme?

"Toisinaan mietin, mitähän tältä saarelta katosi aivan ensimmäisenä." (s.5)

torstai 9. helmikuuta 2023

Ani Kellomäki: Kosteusvaurioita

Neljäkymmentä ihmistä kertoo, millaista on ollut elää perheessä, jossa toisella tai molemmilla vanhemmista on alkoholiongelma, ja miten menneisyys on vaikuttanut nykyiseen elämään aikuisena.

"Vanhemman tarve juoda ajaa tarinoissa kerta toisensa jälkeen lapsen perustarpeiden ohi." (s.49)

Ihmiset ovat kokeneet haittoja lapsuudenkodissa koetun alkoholinkäytön seurauksena. Niiden runsaus häkellyttää, kun niistä muodostaa listan: kodin riitaisuus, nimittely, yörauhan puute, henkinen painostaminen, rutiinien kärsiminen, aikuisten mykkäkoulu ja eristäytyminen, fyysinen kovakouraisuus, häpeä (varsinkin kun juova aikuinen ei itse häpeä käytöstään), turvattomuus, ahdistus, huoliajattelu, jatkuva pelko, krooninen stressi, heikentynyt luottamus tulevaisuuteen ja vamhemman kuoleman pelko. Ainoat hellyyden ja rakkauden osoitukset annettiin vanhemman ollessa päihtynyt, mutta lapsi aisti, että tilanteessa on jotain epäilyttävää. Lapsi ei kokenut olevansa hyvä, tärkeä ja arvokas perheenjäsen. Hän koki tarvetta yksinoloon ja halusi eristäytyä myös aikuisena. Lasta haluttiin kontrolloida ja tunteet kiellettiin. Päihderiippuvaiset vanhemmat loivat perheessä ilmapiirin, jossa lapsen ja vanhemman roolit olivat vaihtuneet. Lapsi joutui huolehtimaan ja kuuntelemaan. Häntä syyllistettiin, mitätöitiin, arvosteltiin ja häneltä vaadittiin kohtuuttomia. Häntä peloteltiin uhkaamalla rikkoa omaisuutta.

"Lapselle vanhempien epäjohdonmukainen ja vaihteleva mieliala on hankala rasti." (s.42)

"Kuolemanpelossa uskoin, että vain minä pidän äidin hengissä." (s.90)

Haittojen seurauksena lapsi alkoi oireilla pakkoajatuksin ja rituaalein, joilla hän yritti kontrolloida ympäröivää kaaosta. Hän kehitti tavan siirtää ajatukset hetkeksi muualle. Lapsi joutui salaamaan perheen tilanteen ulkopuolisilta. Kulissit ja todellisuus olivat ristiriidassa keskenään, jolloin lapsi ratkaisi tilanteen oppimalla valehtelemaan - jopa itselleen. Näin hän koki olevansa turvassa.

"Hävisin koko lapsuuteni ajan viinalle." (s.71)

"En tiennyt, mitä minun kuuluisi ajatella ja millaista olisi normaali elämä. Minulla oli hirveästi luottamusongelmia ja kärsin matalasta itsetunnosta." (s.87)

Aikuisena kostean lapsuuden eläneet kokevat voimakkaita tunnereaktioita tietyissä tilanteissa liittyen esimerkiksi ääneen, tuoksuun, sanaan tai tilanteeseen. He ovat ihmisiä, jotka varautuvat yllättäviin katastrofeihin ja tuntevat pelkoa ja stressiä. Heillä on kyky toimia tehostetun rauhallisesti ja asiantuntevasti katastrofin keskellä. Katastrofin odottaminen on pahinta. Lapsena opittu jatkuva valmiustila on jäänyt päälle, sillä se on turvalliselta tuntuva tila. Alkoholistien aikuiset lapset saattavat olla heitä, jotka ovat ainoita rauhallisia ja selkeästi toimivia ihmisiä työpaikan kriisitilanteissa, mutta pelkäävät suhteettomasti asioita kuten ruoan loppumista. Heillä on vaikeuksia elää ilman ennakkosuunnitelmia ja rentoutua. He ovat koko ajan varuillaan. Etenkin jos joutuvat tilanteeseen, jossa on tarjolla alkoholia.

"Onko omasta elämästä kulunut turhan suuri osa toisten ihmisten mietteiden, motiivien ja tekemisten pohtimiseen ja ohjailuyrityksiin?" (s.254)

Alkoholistien aikuiset lapset eivät luota ihmisiin. He lukevat toisten mielialoja ja analysoivat heitä. He tarkkailevat, onko vaaraa tai muuta huomioitavaa. He eivät koe olevansa arvokkaita, hyviä ja rakastettavia. Heistä ei tunnu siltä, että he olisivat kenellekään tärkeitä. He tuntevat, että toiset käyttävät hyväksi ja hylkäävät, jos tekee virheitä. He aliarvioivat itseään. Oma todellinen minä on piilotettava ihmisten katseilta. Alkoholistien aikuiset lapset ottavat arkiset tilanteet liian vakavasti ja kokevat pahaa mieltä asioista, jotka toiset osaavat ohittaa. He eivät ole saaneet ilmaista tunteitaan lapsina, joten tunteiden ilmaisu on hyvin vaikeaa aikuisena. "Alkoholiongelmainen voi myös kieltää lapselta tunteiden ilmaisun." (s.140) Heidän on vaikea erottaa omia tunteita läheisten tunteista. Luottamus omaan arvostelukykyyn puuttuu, jolloin mielipiteitä kysytään muilta. Omana itsenä oleminen ja rajoista kiinni pitäminen on vaikeaa. Luottamusta omaan pärjäämiseen ja oikein toimimiseen ei ole. Moni kokee kontrolloivansa itseään ja tunteitaan. Ristiriitatilanteet ovat haastavia. Aikuinen on oppinut lapsena, että hänen kokemuksillaan ja mielipiteillään ei ole merkitystä. Hylätyksi tulemisen pelko on valtava. Alkoholistien aikuiset lapset kokevat, että he eivät tule kuulluiksi ja että heitä ei arvosteta. He kokevat riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden tunteita. He eivät pysty vastaanottamaan positiivista palautetta. He kantavat vastuuta ja huolehtivat tunnelman ylläpitämisestä ja toisten hyvinvoinnista.

"'Olen ollut äidin tukipilari, se toinen 'aikuinen', pikkuaikuinen. Äitini on purkanut minuun pahaa oloaan, olin sylkykuppi.' - - Nainen kertoo joutuneensa myös todistamaan isänsä väkivaltaa äitiään kohtaan." (s.128)

"Äitini on tyypillinen läheisriippuvainen ja kriittinen kontrolloija." (s.137)

"Kieltäytyminen tuntuu vaikealta: 'Äitini osaa yhä vetää oikeista naruista ja syyllistää minua. Hän pitää kiinni siitä ajatuksesta, että lapsuuteni oli hyvä.'" (s.191)

Aikuiset muistelevat lapsuuttaan ja ihmettelevät, miksi kukaan ei puuttunut perheen tilanteeseen ja auttanut. Useissa tilanteissa on käynyt niin, että apua itse hakenut lapsi on syyllistetty ja tilanteeseen on jätetty puuttumatta. Joissain tilanteissa keskitytään lapsen ongelmallisuuteen, eikä vanhemman ongelmiin puututa lainkaan. "Lapsilta odotetaan jatkuvaa jaksamista ja pärjäämistä." (s.93) Lapsen kokemusta vähätellään. Aina jollakulla menee 'heitäkin huonommin'.

"- äitini toimi mielestäni sokeasti laittaessaan heidän suhteensa kaiken edelle -" (s.63)

"Äitini roolit olivat uhri, marttyyri ja isän juomisen mahdollistaja." (s.81)

Miksei kukaan puutu alkoholin väärinkäyttöön? Miksi sen sijaan puututaan alkoholittomuuteen?

"Alkoholin väärinkäytön suhteen meillä eletään vähättelyn kulttuurissa: epäilyttävämpi on se juhlavieras, joka kieltäytyy drinkistä kuin se, jonka tiedetään ryhtyvän rähinöimään viimeistään puoliltaöin." (s.117)

Kuinka päästää irti ja antaa anteeksi? Kuinka löytää oma minuus, joka on ollut vanhemman alkoholismin määrittelemä? Tasainen arki, hyvät ihmissuhteet, hetkessä eläminen, armollisuus epäonnistumisissa ja usko omaan pärjäämiseen kantavat.

tiistai 7. helmikuuta 2023

Niku Hooli; Anna-Sofia Nieminen: Aikuisten perhe

Niku ja Anna-Sofia kokivat kriisin ennen häitään. Toinen halusi tulevaisuudessa lapsia, mutta toinen ei. Syntyi pitkällinen pohdinta lasten hankkimisen ja kasvattamisen hyvistä ja huonoista puolista. Moni hyvä puoli osoittautui sellaisiksi, jotka voisi korvata esimerkiksi viettämällä aikaa sisaruksen lasten kanssa. Niku ja Anna-Sofia tekivät päätöksen vapaaehtoisesti lapsettoman aikuisen elämästä. He perustivat aikuisten perheen.

"'Jos tätä sitten joskus katuu, niin se on sitten sen ajan murhe. Mutta ei lapsia vain varmuuden vuoksi kannata tehdä.'" (s.46)

Kirjassa kuvataan monenlaisia aikuisten perheitä. Lapsettomuus päätöksen syitä on yhtä monta kuin on sen tehneitä ihmisiä. Syitä ei välttämättä tarvitse edes olla. Joskus ne löytyvät vähän kuin tekemällä tehtyinä jälkikäteen. Joidenkin ihmisten mielipiteet vaihtuvat vuosien varrella. Joillekin lapsettomuus on ollut selvää lapsesta asti. Lapsettomuus päätös ja siihen johtaneet syyt ovat jokaisen oma asia. Jokaisella on oikeus päättää asiasta itse sen hetkisen parhaan tietonsa ja kykynsä mukaan.

"- mutta en silti mielestäni jää paitsi mistään. Tai oikeastaan: kaikki jäävät paitsi jostain, mutta toisten ovien takana on muuta kiinnostavaa tilalla." (s.22)

"- onko valintojen tekeminen itse asiassa paitsi jäämistä? Ja miksi juuri lapsettomuus on se valinta, jonka kohdalla usein ajatellaan, että jää paitsi jostain? Elämä olisi toki varmasti erilaista lasten kanssa, mutta kyllä lastenkin kanssa voi jäädä paitsi jostain." (s.181)

Lisääntymisen tulisi olla jokaisen oma asia. Siihen ei tulisi painostaa puolison toimesta, suvun voimin tai yhteiskunnan taholta. Jokaisella on oikeus elää omaa elämäänsä parhaaksi katsomallaan tavalla. Kenenkään ei pitäisi kokea kiusaamista, syyllistämistä tai suvusta tai kaveriporukasta ulossulkemista lapsettomuuden vuoksi. Yhteiskuntaa ei pelasteta tai eläkkeitä makseta lisääntymällä vaan uusilla innovaatioilla, politiikalla ja työllistämiseen panostamalla.

"Onko lapsen synnyttäminen varmasti lapselle itselleen hyvä? Mistä tiedämme sen?" (s.97)

Lisääntymisessä on riskejä. Raskaana oleva nainen tai lapsi voivat menehtyä. Lapsi voi syntyä sairaana, mikä voi olla haastavaa, jos omissa mielikuvissa on ajatellut lapselle tietynlaisen elämän. Lapsi ei välttämättä herätä rakkautta eikä vanhemmuus tuo onnea. Elämänlaatu saattaa huonontua, ja realismi iskeä vasten kasvoja. Olisi kiinnostavaa lukea tarinoita aikuisista, jotka katuvat lasten hankintaa, sillä aihe on tabu.

"Yksinäisyyden pelko on musta ylipäänsä vähän p***a syy hankkia lapsia. Elämää ei voi elää pelkojensa mukaan." (s.153)

Lapsettomien aikuisten haastatteluista välittyy ihmettely lapsiperhearkea kohtaan. Ystävien kanssa on hankala sopia tapaamisia, jos lapset roikkuvat mukana, ja heidän kanssaan on mahdotonta keskustella, kun lapset pyörivät ympärillä. Keskustelun aiheetkin ajautuvat koskemaan lapsia. Esimerkiksi haastateltava Panu muistaa, kuinka hän lapsena meni tervehtimisen jälkeen leikkimään, kun äidille tuli ystävä kylään, eikä se tuntunut mitenkään ikävältä.

"'Lapsen ehdoilla meneminen tuntui vieraalta.'" (s.64)

Niku Hoolin ja Anna-Sofia Niemisen kirja antaa äänen monimuotoiselle joukolle lapsettomia aikuisia. He pääsevät kertomaan kokemuksistaan ja näkemyksistään, joita ei niin usein kuule. Aihe ei ole mustavalkoinen, eikä tarkoituksena ole vastakkainasettelu, vaan ymmärryksen laajentaminen. Maailma tarvitsee sekä lapsiperheitä että lapsettomia perheitä. Silloin elämä on tasapainossa.

maanantai 6. helmikuuta 2023

Tiffany D.Jackson: Rajaton

R&B-tähti Korey Fields ottaa Enchantedin siipiensä suojaan laulajien koe-esiintymisestä. 17-vuotias tyttö haaveilee soololevystä ja kiertueista, ja Korey lupaa hänelle kaiken. Unelmat vaihtuvat painajaiseen, kun Enchanted herää tokkuraisena ja veren peitossa kuolleena makaavan Koreyn luota. Mitä on tapahtunut?

"'Äiti, häivytään täältä ennen kuin...'
'Seuraavana vuorossa... Enchanted Jones!'" (s.23)

Kirjan alkusivuilla varoitetaan sisällöstä: seksuaalista hyväksikäyttöä, raiskauksia, pahoinpitelyä, alaikäisten kaltoinkohtelua, vapaudenriistoa ja opioidiriippuvuutta. Tiedossa siis on vähintäänkin rankka tarina, joka puolustaa mustien naisten oikeuksia ja kuuluttaa me too -kampanjan perään. Tarinassa karmivinta on psykologinen manipulaatio, jolloin ihminen alkaa epäillä omaa kokemustaan ja todellisuuttaan. Vaikeista aiheista huolimatta kirja on koukuttava ja nopealukuinen. Varsinkin kirjan loppu on jännittävä. Viimeisiltä sivuilta löytyy yhteystietoja, joista on apua väkivallan uhreille. Kirjalla on tärkeä ja tunteita herättävä sanoma.

"- tuntuu siltä kuin maailma olisi jatkanut kulkuaan... ilman minua." (s.162)

lauantai 4. helmikuuta 2023

Terhi Tarkiainen: Kitty, eli kuinka mies tuhotaan

Kitty Blackstone rakastaa apteekissa työskentelyä. Hän saa auttaa apteekkari isäänsä, sillä hänen äitinsä on estynyt ollessaan vakavasti sairaana. Kittyn elämä muuttuu radikaalisti äidin kuoltua. Hän kohtaa tulitukkaisen miehen, joka ottaa hänet väkisin, ja isä naittaa hänet vanhalle kauppias Goodwinille. Öisin Kitty uneksii raa'asta kostosta, ja päivisin pohtii, mitkä ainesosat muuttaisivat lääkkeen myrkyksi. Hän ei halua tappaa tulitukkaista miestä nopeasti, vaan nauttia takaisinmaksusta hitaasti.

"Huomaisiko kukaan, että jotain puuttui?" (s.31)

1700-luvun Englantiin sijoittuva tarina on romanttinen, väkivaltainen ja kieroutunut. Sen lukeminen on suurelta osin puistattavaa. Jostain syystä en ymmärrä Tarkiaisen huumorin päälle. Teksti on kyllä vetävästi kirjoitettua, ja pidin eniten apteekkiin ja Kittyn äidin reseptikirjaan liittyvistä kohdista. Olisin toivonut, että Kitty olisi keskittynyt pelkästään luomaan apteekkarin uraa kostosuunnitelmien sijasta, mutta se olisi sitten ollut aivan toisenlainen kirja. Kannesta annan täydet pisteet. Eveliina Rusanen on suunnitellut houkuttelevan ulkoasun.

"- en kyennyt antamaan pois sellaista valtaa itseeni, en edes hänelle. En aivan vielä." (s.212)

Luin kirjan liityttyäni Samppanjaa ja kirjakarkkeja -lukupiiriin, joka toimii instagramin kautta.

torstai 2. helmikuuta 2023

David O'Connell: Karkkitehtaan kummitus

Archie perii kartanon ja karkkitehtaan edesmenneen isänsä suvun puolelta. Hän muuttaa uuteen kotiinsa äitinsä kanssa. Pian käy ilmi, että kartanossa kummittelee ja että Archie saa tehtäväkseen selvittää suvun arvoituksen. Hänellä on apunaan uudet ystävänsä Fliss ja Billy. Sukulaistäti lapsineen yrittää estää arvoituksen ratkeamista. Archiella on paljon pelissä, sillä epäonnistuminen merkitsee karkkitehtaan menetystä.

"Archie napitti niska kenossa vanhan miehen muotokuvaa. Ihan kuin vanhus olisi iskenyt hänelle silmää. Taatusti oli." (s.9)

Karkkitehtaan kummitus on kiehtova seikkailu, jossa on maagisia olentoja, hämäräperäisiä henkilöitä, jännittäviä salakäytäviä ja kiperiä tilanteita. Kirjaa lukiessa on ehdottomasti syötävä makeinen tai kaksi, sillä karamelleistä ei tarinassa ole puutetta.

"Meillä on pieni ongelma. Kukaan ei ole onnistunut löytämään kuuluisan McArkin toffeekarkin salaista ainesosaa isosetänne kuoleman jälkeen." (s.46)

Kuvitus elävöittää tarinaa. Uusia kuvia kaipaa heti, kun tarina etenee seuraavaan käänteeseen. Seikkailu on jännittävää ja kiinnostavaa luettavaa, mutta muutama asia jää mietityttämään. En ole ihan varma, pidänkö siitä, että ihmisten ilkeys liitetään heidän ulkonäköönsä ja että onko sankareilla oikeus nimitellä ilkeyksiä tekeviä ulkonäön perusteella. En tiedä, onko reilua, että henkilöiden nimet kuten Nessukarsta viittaa kyseisen henkilön ominaisuuteen eli jatkuvaan allergiseen nuhaan, mikä on aika leimaavaa. Mietin kaiken aikaa kirjaa lukiessani, miksi Archie ja hänen äitinsä eivät lukitse ovea, kun kartanoon pääsee vapaasti vaikka minkälaista väkeä. Äiti on tietysti tietämätön seikkailuista ja kaikesta muustakin, joihin lapset ajautuvat, vaikka monelta olisi vältytty, jos hänelle olisi niistä kerrottu. Mutta tämä on lasten seikkailu, jossa lasten on kuljettava matka itsenäisesti kohti onnellista loppua.