Siirry pääsisältöön

Franz Kafka: Muodonmuutos ja rangaistussiirtolassa

Kirja sisältää kaksi vaikuttavaa kauhunovellia: 'Muodonmuutos' ja 'Rangaistussiirtolassa'. Ensimmäisessä kauppamatkustaja Gregor Samsa herää sängystään syöpäläiseksi muuttuneena. Olo on voimaton. Ylös ei pääse. Pienet ötökän jalat vispaavat ilmaa. Kova kuori selkäpuolella estää kääntymisen. Vanhemmat ja sisar yrittävät kysellä vointia lukitun oven toisella puolella. Gregorin suusta kuuluu vain eläimellisiä ääniä. Kauhu lamaannuttaa. Novelli herättää ajatuksia luokkaeroista, hyljeksinnästä, ulkopuolisuudesta, työuupumuksesta, masennuksesta, ahdistuksesta ja itsesyytöksistä.

"Mitä minulle on tapahtunut?" (s.7)

Toisessa novellissa matkailija seuraa, kuinka hänelle esitellään vieraan maan väistymässä olevaa teloitusmenetelmää, jota oikeastaan enää vain esittelijänä toimiva upseeri kannattaa. Sotilas pitää huolta tuomitusta, joka ei ymmärrä puhuttua kieltä. Häntä ei ole kuulusteltu, vaan hänet on vain tuotu mielivaltaisesti teloitettavaksi. Novelli on tragikoominen ja elokuvallinen. Sotilaan ja tuomitun välille muodostuu aivan oma koomillinen sivutarinansa. Novelli herättää ajatuksia perinteistä, aatteista, periksiantamattomuudesta, lujasta uskosta omaan totuuteen ja siitä, mitä ihminen on valmis tekemään todistaakseen tekojensa oikeellisuuden. Se kertoo asioiden kyseenalaistamattomuudesta, ajan kulusta, elämän mielettömyydestä, elämäntöistä ja pelosta, että elämä on heitetty hukkaan. Novelli on kaiken kaikkiaan absurdi.

"- Toisenlaisia olivat teloitukset entisinä aikoina!" (s.119)

Novellit ovat kammottavia kuvaukseltaan ja aiheiltaan, mutta kekseliäästi, ajatuksia herättävästi ja vetävästi kirjoitettuja. Tarinankaari on onnistunut ja tyydyttävä. Nerokasta.

Kommentit

  1. Ihan hyvältä kuulostaa. Luin aikoinaan Oikeusjutun enkä oikein pitänyt siitä. Ymmärrän hyvin sen esiintuoman diktatuurin mielettömyyden, mutta jotenkin se oli tosi puiseva, vähän outokin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!