tiistai 30. huhtikuuta 2019

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Millainen naisen tulee olla? Mistä nainen voi tietää, miten tulisi elää? Mistä hän saisi esikuvia?

Mia Kankimäen ajattelemat yönaiset lähtivät etsimään itseään ja tutkimaan maailmaa estelyistä huolimatta. He matkustivat, vaikka sen ei katsottu olevan heille soveliasta. Heidän olisi kuulunut olla säädyllisiä, kuuliaisia, siveitä, vaatimattomia, velvollisuudentuntoisia ja tunnollisia. Heidän ei sopinut olla uteliaita. Heidän kuului pitää huolta lapsista, hoitaa sukulaisia ja tehdä hyväntekeväisyyttä. Naiset saivat viimeisen sysäyksen matkalle lähtöön joko seuraamalla aviomiestään tai kertomalla tekevänsä lähetystyötä, hoitavansa terveyttään, suorittavansa tieteellistä tutkimusta tai kirjoittavansa matkakirjoja. He harjoittivat pääasiassa henkistä tutkimusmatkailua ja kirjoittivat päivän tapahtumat muistiin. Matkalla he saivat kokea olevansa vapaita, kun taas kotona he olivat aviomiehensä holhottavana. Kotimaassa ei arvostettu naisten tekemää tutkimusta eikä kirjoja ollut sopivaa julkaista naisen nimellä. Sanomalehdissä julkaistiin pilapiirroksia yksin matkustavista naisista. Naisille asetetun aseman uhmaaminen aiheutti selvästi paheksuntaa. Osa naisista sai silti ihailijoita, jotka antoivat lahjoituksia seuraavia matkoja varten. Muutamia eläinlajeja on myös nimetty naisten mukaan.

Mieleeni jäi etenkin tanskalainen Karen, joka matkusti vuonna 1913 Tansaniaan, sillä hän ei jaksanut elää naisille tarkoitettua elämää hyvin rajatussa elinpiirissä. Häntä harmitti naisten mahdollisuuksien vähyys. Tansaniassa hän opetteli ajamaan autoa, maalasi, harrasti ampumista ja perusti kahviviljelmän. Hän puolusti naimattomien ja lapsettomien naisten elämäntyyliä yhtä arvokkaaksi kuin perheellisten. Karen ei toki ollut täydellinen. Hän oli sairasteleva, turhamainen ja itsekäs. Hänen maailmankatsomuksensa oli elitistinen ja kolonialistinen. Kankimäen kulkiessa Karenin jalanjälkiä hänen ajatuksissaan kieppuivat yhtä aikaa sekä nykyhetki että vanhanajan romantisoitu mielikuva Afrikasta. Hän sai kokea Tansanian köyhyyden, sähköttömyyden, suuren väestönkasvun ja kalliin ruoan. Ei ollut olemassa nostalgista Afrikkaa. Kankimäki kiinnitti huomiota naisten asemaan. Naiset näyttivät saavan töitä vain, jos he suostuivat esimiehensä rakastajattariksi. Heillä ei ollut vaihtoehtoja, jos he halusivat elättää lapsensa. Abortin tekeminen oli laitonta. Naiset eivät yleensä menneet naimisiin rakkaudesta. Miehillä saattoi olla kolmekin vaimoa, jotka asuivat samassa pihapiirissä. Heidän tuli olla lihavia, jotta kaikki näkivät, että mies huolehti heistä hyvin. Tyttöjen koulunkäynti kärsi, kun he joutuvat olemaan poissa koulusta kuukautisten aikana, sillä heillä ei ole kuukautissuojia.

Toinen mieleenpainunut yönainen on Nellie, joka matkusti maailman ympäri 72 päivässä vuonna 1889. Hänellä oli mukanaan vain yksi käsilaukku. Hänen sponsorinaan toimi sanomalehti. Muita yksittäisiä mieleenpainuvia seikkoja olikin sitten useampia. Ihmettelin tapaa kirjoittaa ammatin kohdalle vanhapiika tai maalauksen tekijäksi neitsyt. Useimpien naisten elämäntehtävä oli toimia synnytyskoneena, mikä oli terveydelle vaarallista. Jokainen raskaus oli naisille ´potentiaalinen kuolemantuomio´. On jokseenkin järkyttävää, että naisten tarinoita ovat Kankimäen mukaan tuhonneet tai sensuroineet sekä miehet että naiset itse. Naisista on vaikea löytää tietoja. Heidän tekemänsä työt mätänevät kellareissa, jos niitä on enää edes jäljellä.

Mia Kankimäki matkusti ympäri maapalloa itseään ja esikuviaan etsien. Hän tutki eri kulttuureja suomalaisen nelikymppisen naisen silmälasien läpi, vaikka nykykäsityksen mukaan ´hänellä ei olisi oikeutta siihen´. Miksi on väärin tutkia maailmaa omasta näkökulmasta? Antaako se väärän mielikuvan tarkasteltavasta kohteesta? Voiko kukaan asettua täysin toisen asemaan ja kuvata asioita toisen näkökulmasta? Pystyykö edes ihminen itse kuvailemaan omaa näkökulmaansa, sillä ihminen on alati muuttuvainen ja peilaa tahtomattaankin itseään muiden ihmisten kautta? Ihmiset myös ottavat eri roolin eri tilanteissa. Ei ole olemassa yhtä ainoaa totuutta. Historia ja nykyhetki muuttuvat koko ajan riippuen siitä, kuka siitä on kertomassa. Samassa tilanteessa olleilla ihmisillä on jokaisella oma versio kerrottavanaan tapahtuneista asioista. Jokainen katsoo maailmaa omista lähtökohdistaan. Ihminen kertoo itsestään eri tavalla pyrkiessään tietynlaiseen lopputulokseen. Hän saattaa korostaa pelkästään hyviä puoliaan tai vähätellä vaatimattomana itseään. Mia Kankimäki koki ajoittain häpeää etuoikeutetusta asemastaan. Hän oli omasta mielestään ei-toivottu muukalainen, jonka maailma ei paikallisia kiinnosta. Häntä tavallaan pelotti, mitä hän saa näkemästään sanoa ja mitä ei. Kankimäki analysoi matkojensa perimmäistä tarkoitusta ja asetti kyseenalaiseksi, ovatko hänen ajattelemansa yönaiset todella hänen ihailunsa arvoisia.

Kirja on sekoitus tietokirjallisuutta, matkapäiväkirjaa ja itsepohdiskelua. Se kasvattaa halun oppia uutta ja tietää lisää muista kulttuureista. Kirja tuo elävästi esille tutkimusmatkailijanaisten elämää eri vuosisadoilta. Kankimäki saa naisista esille inhimillisiä piirteitä luonnevikoineen ja väärine valintoineen. Yhteistä kaikissa naisissa - Kankimäki mukaanlukien - on naisille asetettujen rajojen rikkominen. Kirja kuvailee, millaista on elää toisenlaista elämää kuin muut samanikäiset naiset ja toisenlaista elämää kuin naisilta sillä hetkellä odotetaan.

Yönaisilta saadut neuvot ovat ihania! "Vaikka olisit sairas, voit silti elää täysillä. Pelaa sinulle annetuilla korteilla. Ole rohkea. Ei haittaa vaikka pelkäät. Jos menetät kaiken, ala kirjoittaa. Kirjoita aiheesta vaikka sinulla ei olisi siihen koulutusta. Älä välitä muiden mielipiteistä. Älä vähättele itseäsi. Perheettömyys ei ole uhka vaan mahdollisuus. Jos sinulla on intohimo, opiskele sitä. Et tarvitse muodollista koulutusta. Käytä energiasi viisaasti. Älä takerru asioihin. Oma identiteetti muuttuu koko ajan. Jos haluat tehdä jotain, tee se. Älä märehdi vaan mene. Suhtaudu koettelemuksiin lahjana. Mainosta osaamistasi. Jos haluat menestyväksi, käyttäydy kuin olisit jo. Katso suoraan kameraan. Ole vilpitön, tyyni, itsevarma, ihana. Jos olet kokenut nöyryytyksen, älä jää siihen jumittamaan. Opettele neuvottelemaan, älä nöyristele. Vaadi samaa palkkaa kuin miehet. Sukella siihen mitä pelkäät."

Ajatellaan, että ihmisen elämä on epäonnistunut, jos hän ei ole saavuttanut mitään tai jos hän on epäonnistunut elämäntyössään. Elämää ei voi tuhlata. Kaikki kokemukset ovat arvokkaita. Matka on tärkeämpi kuin lopputulos.

Minusta oli ihanaa saada tietää näistä kaikista yönaisista! En ole pitkään aikaan tehnyt niin paljon muistiinpanoja kuin tätä kirjaa kuunnellessa. Minusta on ihailtavaa, että on olemassa naisia, jotka uskaltavat seurata unelmiaan. Haluaisin ehdottomasti tietää lisää historian hämyyn kadonneista naisista.

Millaista on olla oikea yönainen? Mahtuuko määritelmän alle monenlaisia naisia? Millaisia yönaisia Sinä haluaisit seurata? Millainen yönainen Sinä itse olet?


Helmet lukuhaaste 2019: 25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin

maanantai 29. huhtikuuta 2019

Minna Eväsoja: Melkein geisha - Hurmaava ja hullu Japani

Minna Eväsoja kertoo elämästään Japanissa, jossa hän oli opiskelemassa. Kirjasta välittyy kuva naisesta, joka elää elämäänsä uhkarohkeasti ja suhtautuu suurella kärsivällisyydellä ja kunnioituksella japanilaista kulttuuria kohtaan. Hänellä on toki myös kapinallinen pilke silmäkulmassa. Japani tulee esille kiehtovana, outona, kauniina ja riettaana.

Kirjaa lukiessa saattaa kokea kulttuurishokin, jos ei tiedä ennestään mitään japanilaisesta kulttuurista. Kaikki on siellä niin erilaista. En voisi kuvitella asuvani vuokra-asunnossa, jonka emäntä tupsahtaisi varoittamatta kylään ja toisi minulle herkkuja. Puhumattakaan siitä, että hän hoitaisi minua, kun olisin flunssainen. Japanilaiset yleensä välttelevät sairaita. Sairaus on tabu, joten siitä ei saa puhua. Japanissa ei ole apteekkia tai terveyskeskusta. Lääkkeitä saa kaupasta ja lääkärin voi tavata muualla. Flunssa ei ole syy poissaoloon töistä tai koulusta. Silloin japanilaiset asettelevat kasvoilleen suojuksen. Niistäminen julkisesti on kiellettyä. Äiti joutuu hoitamaan sairaan lapsensa, jos tämä joutuu sairaalaan. Vaatteet ja lakanat on pestävä itse kolikkopesulassa. Japanissa ei riitä, että vuokraemäntä on tungetteleva. Naapuritkin pitävät toisiaan silmällä - etenkin roskien suhteen, sillä tietyt roskat täytyy jättää tiettyyn paikkaan tiettynä päivänä. He myös neuvovat toisiaan siinä, mitä tulisi syödä. Japanilaiset eivät halua sekaantua toisten asioihin, kun jotain negatiivista tapahtuu. He kyllä tietävät, mitä naapurissa on tapahtunut esimerkiksi varkauden aikana, mutta poliisille he ilmoittavat, että he eivät tiedä mitään. Japanilaiset eivät yleensä kutsu toisiaan kotiinsa kylään. Heidän tavatessaan toisiaan on tärkeää tietää saapumisaika, mikä määräytyy tavattavan henkilön asemasta. Täytyy myös muistaa olla kieltäytymättä siitä, mitä tarjotaan. Niin ja ottaa oma wc-paperi mukaan ja käyttää eri tohveleita eri huoneissa. Japanilaisille ei kannata soittaa, sillä niin ei saa tehdä, jos siitä ei ole sovittu. Kirjettä postittaessa täytyy muistaa liittää oheen japanilaisella postimerkillä varustettu palautuskuori.

Japanilaisten kulttuurissa pidetään arvossa odottamista, tyyneyttä ja tunteiden kätkemistä sekä kunniasääntöjä. Heille on tärkeää pitää kiinni korkeakulttuuristaan, mihin teetilaisuudet kuuluvat olennaisena osana. Japanilaiset ovat taikauskoisia. He tukeutuvat oraakkeleihin ja henkiin sekä eläinmerkkeihin. He pitävät tiettyjä numeroita kuten 4 ja 9 huonoina enteinä. Hautausmaille on aseteltu pieniä postilaatikoita, joihin voi jättää viestin käynnistään. Japanilaiset pitävät kylpyläkulttuuria arvossa. Kylpylään saatetaan mennä jopa keskellä yötä. Siellä vallitsevat tarkat pyyhekoodit ja pesurituaalit. Japanilaiset vaikuttavat hyvin sivistyneiltä, mutta heillä ei silti ole esimerkiksi kuluttajasuojaa. Julkinen liikennekin on arveluttavalla kantilla, kun junissa törmää seksuaaliseen häirintään ja itsensäpaljastelijoihin ja kun taksikuskit eivät tiedä osoitteita eivätkä suostu antamaan kuittia.

Millainen naisen asema sitten on Japanissa? Minna Eväsoja luokiteltiin hyväksi tytöksi, jolla on hyvät harrastukset. Naiset voivat sinkkurooliltaan olla taiteilijoita, tutkijoita tai geishoja. Heille ei ole ominaista kaunistautua, sillä ei ole tapana tuoda omaa persoonaa esille. He meikkaavat vain johonkin rooliin sopivasti. Naisten iho ei saa päivettyä. Heidän ei myös ole sopivaa hikoilla. Nuoret naiset saattavat toimia nettikahviloissa seuralaisina, myydä seksiä saunoissa tai toimia hissityttöinä. Yleisesti ottaen naista pidetään heikkona, mutta äitiä vahvana. Japanissa vaimot päättävät, mihin miehen tienaamat rahat käytetään. Miehelle on tärkeää, että hänellä on vaimo, sillä vaimon puuttuminen voi olla este uralla etenemiselle. Vaimon tulee ehdottomasti olla miestään vanhempi. Avioliitto on oikeastaan enemmänkin sopimus. Puolison voi hankkia tutkimalla eri ihmisten siihen tarkoitettuja portfolioita. Häissä ei tanssita, sillä se olisi liian eroottista. Hääpari ei puhu mitään eikä kakkukaan ole aito. Lahjan antamiseen on tarkat säännöt. Aviopuoliset eivät osoita läheisyyttä tai asu välttämättä samassa paikassa. Saattaa olla, että miehellä on rakastajia tai toinen perhe muualla. Raskauden aikana huolehditaan naisen mielenterveydestä. Hänen on sopivaa jutella syntymättömälle lapselleen, asetella kukkia, kuunnella raskausmusiikkia, vierailla taidenäyttelyissä, joogata ja ajatella myönteisesti. Synnytys tapahtuu ilman kipulääkkeitä, sillä ne voivat olla vaarallisia vauvalle, jolle juotetaan maidon lisäksi vihreää teetä ja mehua. Vaimot, joiden lapset ovat muuttaneet pois kotoa, kulkevat paikasta toiseen yhdessä. He saattavat käyttäytyä äänekkäästi ja röyhkeästi muita kohtaan. Naisille ei kuitenkaan saa puhua.

Huvittavinta oli japanilaisten käsitys suomalaisista. He pitävät Minna Eväsojan kokemusten mukaan suomalaisia vahvoina viikinkeinä, jotka juovat väkijuomia pakkasen vuoksi ja maitoa vahvan luuston saamiseksi. Olisikin hauskaa lukea samankaltainen kirja, jonka olisi kirjoittanut Suomessa opiskellut japanilainen nainen! Haluaisin myös ehdottomasti lukea lisää Japanista, jotta näkökulmani aiheeseen olisi laajempi.


Helmet lukuhaaste 2019: 20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Eve Hietamies: Hammaskeiju

Eve Hietamiehen Hammaskeiju päättää Antti ja Paavo Pasasen tarinan. Paavo tepastelee ensimmäiselle luokalle. Hän oppii uusia asioita, kuuntelee iltasatuna Risto Räppääjää ja saa hoidettavakseen suloisen gerbiilin. Antti-isä sen sijaan taantuu. Hän kyselee edelleen apua joko googlesta tai naapureilta ja hermoilee poikansa selviytymistä. Hän elää kokoaikaisessa kiireessä eikä enää muistakaan mitään - paitsi tsekata kaverinsa Nellin takamus ja pitää huolen äidin hautajaismuistosta, missä hän pidätteli itkua, jotta ei olisi ´parkunut kuin joku tyttö´. Antti on ihan loppu.

Antilla on koko ajan paniikki päällä. Hänen mielestään Paavolle asetetaan liian suuria vaatimuksia. Hän kokee, että lasten on osattava asioita itse jo liian varhain. Paavo osoittaakin Antin ajatukset todeksi useaan otteeseen kuten mennessään pyjama päällä kouluun. Opettaja yrittää vakuutella, että Antti toimii ihan oikein ja että hänen ei tule muistella omia kouluvuosiaan, sillä koulu on muuttunut niistä ajoista. Antti panikoi etenkin Paavon laittamista leikkipuistoon. Hän kokee, että ohjaajat eivät osaa mitään. Hän ei pidä heistä varsinkaan silloin, kun he antavat Paavon käytöksestä negatiivista palautetta. Paavo reagoi tilanteeseen alkamalla inhota leikkipuistoa - etenkin siellä tarjottavaa välipalaa. Tilanne kärjistyy niin pahaksi, että Paavo itkee joka ilta. Antti ajattelee kaikesta negaation kautta. Tilannetta ei paranna edes vertaistuki, sillä Antti hengailee edelleen samassa kaveriporukassa, jolla on samat vanhat jutut, mutta vain astetta ilkeämpinä - etenkin Pihlaa kohtaan, joka elää erilaista elämää kuin muut. Hän toki tuputtaa omia näkemyksiään, mutta sen sijaan, että asiasta keskusteltaisiin järkevästi, siihen vastataan suoralla huudolla ja pilkalla.

Kirjan lukeminen oli ristiriitainen kokemus. Toisaalta tarina oli alusta loppuun asti negatiivista papatusta, mutta toisaalta siitä löytyi pieniä huvittavia hetkiä etenkin Antin povitaskusta pilkistävän gerbiilin ja kassissa kaakattavan kanan muodossa. Myös Paavon kommellusten joutuminen lehtien palstoille oli hupaisaa. Kirjassa käytetty huumori on niillä rajoilla, ymmärränkö sitä vai en. En oikein osannut päättää, kuinka suhtaudun tekstiin ja kuinka kuuntelen sitä. Huomasin vähän väliä kallistuvani pään pudistelun puolelle. Mielestäni etenkin toisten pilkkaaminen ei ollut hauskaa. Olisin toivonut, että Antti kasvaisi ajan myötä ihmisenä eikä taantuisi takaisin lähtökuoppiin. Ilmeisesti kirjasarjan tarkoituksena on vain yrittää huvittaa lukijaa.


Helmet lukuhaaste 2019: 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt

torstai 25. huhtikuuta 2019

Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran

Iranin vallankumousta Ruotsiin paennut Nahid saa tietää sairastavansa syöpää. Hän tuntee katkeran pistoksen sydämessään selviydyttyään pahimmasta vain kuollakseen turvassa. Nahid muistelee kulunutta elämäänsä yksinäisyyttä tuntien. Hän ajattelee työntäyteistä lapsuuttaan ja yliopistoon pääsyä. Hän hymähtelee muistoille itsestään lyhyessä hameessa ja korkokengät jalassa sekä pää täynnä lapsellisia ajatuksia vapaudesta. Hän ei halunnut kenenkään vaimoksi, sillä hän ei halunnut kuulua kenellekään tai hoitaa muita. Sen sijaan Nahid osallistui mielenosoituksiin ja jakoi lehtisiä. Hän luuli olevansa kuolematon, kunnes joutui tulituksen kohteeksi ja kuulusteltavaksi.

Kirjassa käsitellään etenkin äitien ja tyttärien suhdetta toisiinsa. Nahid ajattelee omaa äitiään, joka ei pitänyt hänen paostaan. Loppuelämän viettäminen piilossa ei kuitenkaan ollut vaihtoehto. Nahid tuntee, ettei itse olisi koskaan halunnut olla äiti. Äitinä oleminen inhottaa häntä. Nahid katuu lapsen hankkimista, mutta toisaalta myöntää rakastavansa lastaan ehdoitta. Hän kanavoi tyttäreensä omat kokemuksensa, pelkonsa ja ahdistuksensa. Hän haluaisi, että tyttären elämä olisi hänen elämänsä toisinto. Nahid toivoisi, että tytär pelastaisi hänet yksinäisyydeltä. Hän kokee tavallaan tehneensä lapsen juuri sen vuoksi. Nahid harmistuu, kun hänen tyttärensä saapuu tapaamaan häntä ja haluaa selvästi vain viimeisiä muistoja äitinsä kanssa.

Nahid pohtii elämän sattumanvaraisuutta. Hän ihmettelee, miksi maailma muuttuu ja kaikki katoaa. Hän ei ymmärrä, miksi hänen elämässään ei ole ollut hetkeäkään rauhallista. Hän suree menetyksiään ja asioita, joita ei tekisi enää koskaan. Nahid näkee itsensä kaikesta huolimatta vahvana ihmisenä, joka on paennut vallankumousta. Hän ei pidä itseään säälittävänä pakolaisena. Hän on hyvillään siitä, että hänen tyttärensä saa elää demokratiassa. Hänen pakonsa ei ollut turha, sillä elämä jatkuu, vaikka hän ei ole sitä näkemässä.

Kuoleva pääsee samaan välitilaan kuin syntymättömät lapset. Toisilla vain on kaikki edessä, kun toinen katoaa.


Helmet lukuhaaste 2019: 43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Sarah Crossan: Yksi

16-vuotiaat Grace ja Tippi menevät ensimmäistä kertaa lukioon. He joutuvat kohtaamaan muiden teinien arvostelevat katseet. Tilanteen haastavuutta lisää tyttöjen ulkoinen olemus, sillä he ovat siamilaiset kaksoset. Grace ja Tippi ovat sinnikkäitä tapauksia. He ovat tottuneet siihen, että he herättävät muissa ihmisissä pelkoa, hämmennystä ja kauhua. He joutuvat sietämään alituista kysymysten tulvaa, sillä ihmiset ovat uteliaita kuulemaan heidän elämästään. Moni säälii heitä ja pitää heidän kohtaloaan tragediana. He itse ovat toista mieltä.

Kirja kertoo tarinan siitä, millaista on olla kaksi yhdessä kehossa. Siamilaisten kaksosten täytyy ajatella elämäänsä yhtenä, sillä heidän on tehtävä yhtä aikaa samoja asioita ja kouluttauduttava samaan ammattiin. Heistä kertyy paljon kuluja muun muassa psykologikäyntien ja erikoisvalmisteisten vaatteiden vuoksi. Siamilaiset kaksoset joutuvat pohtimaan seurustelemista ja muita arkielämän valintoja aivan eri tasolla kuin muut. Teini-ikäiset Grace ja Tippi pohtivat paljon, mitä he haluaisivat tehdä ennen kuolemaansa. Kuolema on heidän elämässään alituisesti läsnä, sillä yleisesti tiedetään, että siamilaiset kaksoset kuolevat nuorena. Tytöt päättävät kartuttaa elämänkokemustaan tupakoimalla, juomalla alkoholia ja kokeilemalla kannabista, vaikka ne rasittavatkin heidän herkkää kehoaan.

Kirjassa pohditaan, kuinka kukaan ei ole täysin kokonainen. Kaikilla on omat taakkansa kannettavanaan. Gracen ja Tippin isä on alkoholisti, joka syyttää tyttäriään tilastaan, vaikka tosiasiassa hän on se, joka ainoastaan on vastuussa omista teoistaan. Kaksosten äiti kantaa ylihuolehtivan naisen taakkaa. Heidän siskonsa puolestaan sairastaa anoreksiaa. Pohdinnan alla ovat myös eettiset kysymykset. Kaksoset miettivät, onko sallittua tienata rahaa dokumentin avulla, sillä tienaavathan bikinimallitkin esittelemällä itseään. Kirjan koskettavin teema liittyy siamilaisten kaksosten toisistaan erottamiseen. Leikkaus on erittäin vaarallinen, sillä siihen voi helposti kuolla. Selviytyneet kaksoset saattavat kuolla myös hieman leikkauksen jälkeen. Toisaalta leikkaus saattaa pidentää toisen selviytyneen kaksosen elinikää. Leikkaamatta jättäminen on ilmeisesti usein terveyttä heikentävää ja kuolemaan johtavaa.

Kirjan pohjana on käytetty oikeita tapahtumia. Tutkin netistä lisää tietoa siamilaisista kaksosista. Löysin naiset, jotka työskentelevät opettajina ja matkustelevat maailmalla. He vaikuttivat positiivisilta ja inspiroivilta ihmisiltä. Olisi mielenkiintoista tietää lisää heidän kaltaisistaan siamilaisista kaksosista - kuinka he ovat selviytyneet, miten ihmiset ovat heihin suhtautuneet ja kuinka nykyaikainen lääketiede on heitä auttanut.


Helmet lukuhaaste 2019:  18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Agatha Christie: Varjossa auringon alla

Vaarallisen kaunis näyttelijätär Arlene Marshall sekoittaa hotellivieraiden elämän. Hän saa miehet ajattelemaan petollisia ajatuksia ja naiset luomaan paheksuvia katseita. Hercule Poirot aavistaa varjon laskeutuneen auringossa kylpevän lomahotellin ylle. Arlenen salarakas Patrick Redfern ja vanhapiika Emily Brewster löytävätkin pian ruumiin. Arlene Marshall on murhattu.

Hercule Poirotin lomamatka muuttuu työntäyteiseksi, kun hän selvittää murhaajan henkilöllisyyttä. Hän kerää eriskummallisia johtolankoja ja muovaa niiden avulla vakuuttavan kokonaisuuden. Ikkunasta heitetty lasipullo, rannalta löytyneet sakset ja vesi, jota kukaan ei tunnusta laskeneensa kylpyammeeseen, johdattavat syyllisen luokse. Onko murhaaja Arlenen aviomies kapteeni Kenneth Marshall, joka on saanut tietää vaimonsa uskottomuudesta? Mitkä ovat salarakkaan Patrick Redfernin motiivit? Onko kenties Patrickin vaimo Christine saanut kuulla suhteesta ja päättänyt tehdä asialle jotain? Miten Linda suhtautuu petolliseen äitipuoleensa? Olisiko Kennethiin rakastunut, entinen lapsuudenystävä ja nykyinen pukusuunnittelija, Rosamund Darnley tehnyt ratkaisevan siirron saadakseen rakkaansa viimein itselleen? Onko pastori Stephen Lane murhannut paholaisena pitämänsä Arlenen uskonnollisista syistä?

Agatha Christien kirjojen maailmaan solahtaa mielellään, kun haluaa lukea tuttua ja turvallista dekkaria, jossa edetään verkkaisesti johtolanka kerrallaan kohti loppuratkaisua. Jokainen epäilty saa vuorollaan kertoa näkemyksensä tapahtuneesta, minkä jälkeen Hercule Poirot kertoo tapahtumien oikean laidan. Kirjat johdattavat lukijansa eri maailmaan ja eri aikakauteen. Henkilöt ajattelevat vanhanaikaisesti ja keskustelevat hienotunteisuus ja pidättyvyys mielessään. Jokainen tietää tarkalleen oman paikkansa ja tuo esille sukupuoleensa ja ammattiinsa liitettyjä stereotyyppisiä piirteitä. Kaikki on mutkatonta ja selkeää. Mikään ei muistuta todellista elämää.

Mielenkiintoisinta Agatha Christien dekkarien lukemisessa on murhaajan arvailu. Olisiko syyllinen lääkäri, kapteeni vai puutarhuri? Onko murhaaja koskaan hovimestari?

Helmet lukuhaaste 2019:  42. Kirjailijan nimi viehättää sinua

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Stephanie Garber: Valenda



"Siinä samassa maailma räjähti hopeiseksi."

Garber, Stephanie: Valenda
Kirjasarja: Caraval, osa 2
Muut osat: Osa 1
Julkaistu: 2018
Alkuperäinen julkaisu: 2018
Alkuperäinen nimi: Legendary
Mistä maasta: Yhdysvallat
Suomentanut: Kaisa Kattelus
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 374


Tella matkustaa laivalla kohti Valendaa, myyttistä Alcaran kaupunkia, jossa keisarinna Elantine viettäisi pian 75-vuotispäiviään. Hän aikoo osallistua keisarinnan kunniaksi järjestettävään Caravaliin, sillä hänen on saatava selville Legendin oikea nimi ja löydettävä sen avulla kadonnut äitinsä. Peli käynnistyy Idyllvillin linnassa Kohtalokkaissa kutsuissa, joissa Tella saa kuulla, että Caraval onkin tällä kertaa täyttä totta, sillä Kohtalot pyrkivät päästä vapauteen vankilastaan. Pelin voittajan on löydettävä esine, joka tuhoaa Kohtalot ja pelastaa maailman.

"Onnettoman rakkauden ja korjaamattomien erehdysten symboli, joka täytti Tellan yhtä aikaa pelolla ja kalmaisella lumolla." (s.36)

Tella päättää olla pelkäämättä mitään, vaikka Kuolema kulkeekin hänen seuranaan läpi verta tihkuvien öiden ja Kohtalot pyrkivät repimään hänet riekaleiksi. Hän selvittää vihjeitä sydän läpättäen ja uhrauksia tehden. Valendan kaduilla ihmiset ilakoivat ja lankeavat syntisen elämän vietäviksi. Tella on alistunut kohtaloonsa onnettomasta rakkaudesta, joka hänelle on ennustettu, mutta se ei silti suojaa häntä vastahakoiselta haaveilulta. Hän suhtautuu ristiriitaisesti häntä viekoittelevan Danten huomionosoituksiin. Tellan ajatuksissa risteilevät toivo aidosta kiintymyksestä ja pelko kaiken valheellisuudesta, sillä onhan Dante Caravalin näyttelijä. Hänen on mahdotonta erottaa, mikä on totta ja mikä peliä - aivan kuten Scarlett sisko häntä varoitti. Onko hänen kohtalonsa ennalta käsikirjoitettu vai onko hän itse alkanut toteuttaa kuviteltua kohtaloaan?

"Tarujen mukaan Elantinen kivitarhan patsaat olivat ihan oikeita ihmisiä Kohtaloiden voittamattoman vallan päivinä. - Tella katsoi nuoren piian suuria kivisilmiä ja kuvitteli tytön kauhua, kauhua joka alkoi hiipiä nyt häneenkin." (s.87)

Tella on omapäinen, tekevä, osaava ja pärjäävä, vaikka tekeekin nuoruudessaan hölmöjä ja hurjia päätöksiä. Hänen suhtautumisensa paha poika Danteen on jokseenkin epätervettä. Heidän suhteensa toisiinsa noudattaa kaavaa, jossa nainen torjuu miehen lukuisia kertoja. Mies ei ymmärrä, mitä ei tarkoittaa, ja jatkaa painostusta, mikä johtaa siihen, että nainen viimein taipuu. En jotenkin pitänyt heidän tarinastaan, minkä toisaalta on tarkoituskin aiheuttaa ristiriitaisia tunteita.

"´Hyvä tarina vaatii aina konnan.´ ´Mutta parhaat konnat ovat sellaisia, joista samalla salaa tykkää - ´" (s.91)

Tämän kirjan lukeminen kesti minulta kaksi kuukautta. Se ei jostain syystä vain edennyt. Mielestäni kirja oli jotenkin outo ja erilainen. Tavallaan pidin kirjasta, mutta siinä oli jotain pielessä. Minusta tuntuu siltä, että minulla oli kirjasta kaiken aikaa erilainen näkemys kuin millaiseksi se loppujen lopuksi osoittautui. Petyin loppuratkaisuun Legendiä koskien, sillä olin kuvitellut sen jotenkin erilaiseksi. Toisaalta ristiriitaiset ajatukseni sopivat kuvioon, sillä Caravalin maailman on tarkoituskin olla hämmentävä. Sitä rakastaa inhota ja inhoaa rakastaa. Se maistuu makealta mullalta ja näyttää sokeroidulta tuonelalta. Ihmiset antavat mitä tahansa kokeakseen jotain riipaisevaa. He eivät hurmoksessaan huomaa, kuinka leivokset hajoavat tomuna suuhun ja puvun nyörit jättävät polttomerkin ihoon. Legend ohjailee ihmismarionetteja haluamiinsa suuntiin. Kukaan ei huomaa hypänneensä ennen kuin tuntee putoavansa.

"´Tiedän, että Caraval voi olla maaginen ja romanttinen ja hurmaava, mutta sen loitsuja on vaikea karistaa yltään -´" (s.156)

keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Minna Canth: Työmiehen vaimo

Johanna saa jo hääpäivänään kuulla, että on mennyt naimisiin huonon miehen kanssa. Hänellä ei ole paluuta entiseen, sillä hän on papin edessä vannonut pysyvänsä puolisonsa rinnalla ja tottelevansa häntä. Nainen on miehelle annettu. Nainen on miestä varten. Vaikka hän olisi alkoholisti, vieraissa käyvä ja roisto, joka vie vaimonsa kovalla työllä ansaitseman viimeisenkin kolikon ja ajaa lapsensa nälkäkuoleman partaalle. Miehet eivät lapsia hoida. Miehet eivät välitä kenestäkään. Lapset joutaa vaikka kerjuulle. Naiset saavat kärsiä, kun miehet ilakoivat huolettomina. Vailla vastuuta.

Kuuntelin koko näytelmän yhdellä kertaa. Se oli erittäin raskasta kuunneltavaa. Näytelmän mieskuva oli ahdistava ja vihaa nostattava. Naiset taas olivat alistuneita ja selkärangattomia, kun eivät muuta voineet, sillä uskonnolliset käsitykset ja laki olivat heitä vastaan. Ihmisten elämä pyöri pelkästään köyhyyden ja viinan ympärillä. Kukaan ei välittänyt lähimmäisestään. Kaiken kaikkiaan ankea ja radikaali kuvaus suomalaisen köyhälistön elämästä. Erittäin vahva kannanotto tasa-arvon puolesta.

Näytelmä on vuodelta 1885. Laki miehen omistusoikeudesta vaimon omaisuuteen kumottiin vuonna 1889. Äänioikeuden naiset saivat vuonna 1906. Naimisissa olevilla naisilla oli oikeus ansiotyöhön ilman aviomiehen suostumusta vuonna 1919. Aviovaimo sai oikeuden omaisuuteen ja vapautui miehensä holhouksesta vuonna 1929. Samapalkkaisuussopimus sovittiin vuonna 1962. Aviovaimo sai säilyttää sukunimensä vuonna 1985. Sukupuolten tasa-arvoa koskeva tasa-arvolaki tuli voimaan vuonna 1987. Yksityiselämässä tapahtuva pahoinpitely määrättiin rangaistavaksi vuonna 1995.

Helmet lukuhaaste 2019:  3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue

maanantai 8. huhtikuuta 2019

Holly Webb: The Girl of Glass



"Just a little bit of magic"

Webb, Holly: The Girl of Glass
Julkaistu: 2017
Mistä maasta: Iso-Britannia
Kustantaja: The Watts Publishing Group
Sivumäärä: 234


Mariana elää yhdessä isänsä, äitipuolensa ja siskopuolensa Elizan kanssa. Marianan isä on taitava lasintekijä, joka luo maagisia esineitä taikuuden avulla. Hän ei hyväksy tytärtään oppilaakseen, sillä hänen mielestään tyttöjen ei ole soveliasta olla lasintekijöitä. Hän on sitä mieltä, että naisten tehtävänä on mennä naimisiin ja saada lapsia. Mariana haluaisi saada opetusta, sillä hän tuntee taikuuden sisällään. Arkena isä tekee töitä, äitipuoli yrittää etsiä parannuskeinoa tyttärensä Elizan vakavaan sairauteen ja Mariana hoitaa askareitaan. Perheen elämä järkkyy, kun Eliza yllättäin kuolee. Marianan äitipuoli vajoaa surun syövereihin. Hänen isänsä yrittää ratkaista tilanteen vangitsemalla Elizan viimeisen henkäyksen ja siirtämällä sen lasinuken sisälle. Nukke on aivan Elizan näköinen. Mariana ei tiedä, kuinka hänen tulisi suhtautua siihen. Onko kyseessä vain sairas muistutus kuolleesta siskosta vai onko nukke oikeasti Eliza?

"´You´re a little marvel, whatever else you are. Whatever they say. Remember that.´" (s.100)

Kirjassa käsitellään tyttöjen ja naisten asemaa yhteiskunnassa. Mariana kohtaa monenlaisia vastoinkäymisiä etenkin opiskeluun liittyen. Kukaan ei hyväksy häntä oppilaakseen hänen sukupuolensa vuoksi. Hänelle muun muassa todetaan, että hänen täytyisi olla taitavampi kuin pojat, jotta hän kelpaisi mukaan opetukseen. Kirjassa sivutaan eriarvoisuutta ja yksinäisyyttä. Mariana kohtaa Julian, joka on rikkaan perheen tytär, joka elää yksin lelujensa keskellä. Hän yrittää huonolla käytöksellä saada huomiota osakseen. Hänen kohtalonaan on mennä naimisiin ja synnyttää poika, joka perisi perheen nimen.

"´He´d let me do magic,´ she whispered to herself. ´He didn´t mind that I wasn´t a boy. He said he liked talking to me.´" (s.49)

Kirjassa pohditaan surua ja sen käsittelyä. Jokainen käsittelee menetyksen eri tavalla. Varsinkin lapsen kuolema on vaikea tilanne. Surutyö on tärkeää, sillä ilman sitä kuolemaa on vaikea hyväksyä. Suru täytyy käsitellä, jotta voi päästää irti ja jatkaa elämää eteenpäin. Surun hetkellä on hyvä tukea toista ja ottaa toinen huomioon. Kenenkään tapaa surra ei tule vähätellä tai arvostella. Ei ole ainoaa oikeaa tapaa surra. Surutyön pitkittyessä on tärkeää hakea apua.

"´That! That is an abomination, a cruel joke on your father´s part. Heartless and cruel.´" (s.115)

Mielestäni kirjan parasta antia oli Marianan henkisen kasvun seuraaminen. Hän pyrki löytämään oman sisäisen äänensä ja taikuutensa. Mariana toivoi voivansa elää elämäänsä omalla tavallaan ja kehittää omia vahvuuksiaan perhetaustastaan ja sukupuolestaan välittämättä. Kirjassa oli hieman liikaa kerroksia. Siinä käsiteltiin yhtä aikaa monia eri aiheita. Mielestäni olisi ollut parempi keskittyä yhteen tai kahteen pääteemaan. Kirja oli joka tapauksessa koskettava ja kauniisti kirjoitettu. Nautin etenkin maailmassa vallitsevasta taikuudesta ja ympäristön kuvauksesta liikkuvine tauluineen, tyhjästä ilmestyvine lintuparvineen ja mutkittelevine kanaaleineen.

lauantai 6. huhtikuuta 2019

Maria Turtschaninoff: Maresi

Maresi elää naisille tarkoitetussa, saarella sijaitsevassa luostarissa. Hän opiskelee uusia taitoja tähtitieteestä rakennustaitoon ja laskutaidosta historiaan, osallistuu uskonnollisiin menoihin ja lukee kirjoja aarrekammioksi nimeämässään paikassa. Hän suorittaa myös erilaisia arkiaskareita. Naisten päivät koostuvat toistuvista rutiineista alkaen aamuisesta aurinkotervehdyksestä ja päättyen iltaseen. Heillä jokaisella on ollut oma syynsä saapua luostariin. Maresi muistaa oman perheensä köyhyyden ja nälänhädän. Hän oppii luostarissa tiedon voimasta, luonnon kiertokulusta, itseensä luottamisesta ja empatiakyvystä. Hän ymmärtää, että hän ei voi jäädä paikoilleen, sillä tieto kuuluu kaikille. Maresi haaveilee, että voisi opettaa taitonsa kotikylälleen, jotta ihmisten elämä helpottuisi. Eräänä päivänä luostariin saapuu Jai niminen tyttö, joka pakenee murhanhimoista isäänsä ja asettaa saaren naiset vaaraan.

Jain maailmassa miehet ovat pahoja. He ovat rikollisia, väkivallantekijöitä, tappajia ja raiskaajia. He kaappaavat naisia harjoittaakseen heillä ihmiskauppaa. Miehet ovat määränneet, että naiset eivät saa kulkea ulkona pimeän jälkeen. Naisten täytyy pitää hiuksensa kiinni ja käyttäytyä kiltisti, kuuliaisesti ja nöyrästi. Miehet saattavat lyödä naisia, jos vaikka heidän naurunsa ärsyttää. Naisten tulee toimia miesten palvelijoina. Ilman miestä nainen ei ole mitään. Sanotaan, että luostari on miehille vaarallinen paikka. Miesten ei kannata astua saarelle, sillä heille voi käydä siellä huonosti.

Luostarin perustajia kutsutaan alkusisariksi. He selviytyivät taloudellisesti löydettyään ehtymättömän tulonlähteen verisimpukasta. Siitä saadulla punaisella värillä värjätään kankaita, jotka myydään eteenpäin. Luostarissa uskotaan alkuäitiin, jolla on kolme olomuotoa: neito, äiti ja akka. Naisten elämässä yliluonnolliset elementit ovat vahvasti läsnä. Heille alkuäiti on todellinen. Hänen eri olomuotonsa saattavat puhutella eri tavalla eri naisia.

Mieleeni piirtyy kaunis ja ikiaikainen luostari, jossa tuoksuu hedelmille, yrteille ja vastaleivotulle leivälle. Siellä vallitsee rauha ja miellyttävä arki, jota värittävät juhlapäivien ilonpito. Kaikki huolehtivat toisistaan. Pidän etenkin siitä, että eräällä sisarista on sormus, jossa on kuvattu omaa häntäänsä syövä käärme. Se tuo vahvasti mieleeni Robert Jordanin Ajan Pyörä kirjasarjan, jossa on naisten yhteisö, jossa on sisaria, kelpuutettuja ja noviiseja. Kelpuutetuilla ja sisarilla on sormessaan kyseisenlainen sormus.

Koin saaren elämän kiehtovaksi ja mystiseksi. Olisin mielelläni kuullut sen yksityiskohdista enemmänkin. Mieleni halaji tutkia saaren salaisia sopukoita, lukea aarrekammion vanhoja kirjoja ja nuuhkia puutarhan sitruunaisia tuoksuja. Maresin tavoin ymmärsin, etten voinut jäädä paikoilleni ja juuttua nostalgisoimaan saaren elämää ja historiaa. Täytyi lähteä pelastamaan tulevaisuutta. Odotan malttamattomana, että saan kuulla lisää Maresista. Jatkan ehdottomasti seuraavan kirjan pariin!


Helmet lukuhaaste 2019: 5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi