perjantai 31. joulukuuta 2021

Kohti uutta vuotta 2022!

Kiitos kuluneesta vuodesta 2021!

Luetut kirjat

Luin vuoden aikana 86 kirjaa. Edellisinä vuosina olen lukenut 48, 64, 57, 73 ja 75 kirjaa, joten se on tähän mennessä suurin luku. Paras lukemani kirja oli Yoko Ogawan Professori ja taloudenhoitaja. Toinen viiden tähden lukukokemus oli Cecilia Samartinin Mofongo.

Luin viimein kaikki suomennetut Neiti Etsivä kirjat, mikä on ollut lapsesta asti haaveenani. Lapsuuden kirjojen lukeminen oli hauskaa, vaikka en niitä nykylapsille suosittelisi.

Keksin viime vuonna kysyä ihmisten lempikirjoja instagramissa ja luvata lukea yhden niistä. Luin tämän vuoden aikana viisi eri lempikirjaa. Aion jatkaa lempikirjojen kyselyä uutenakin vuonna.

Ostin itselleni Kalevalan. Osallistuin helmikuussa irisbookish instagramtilin pitäjän Iiriksen järjestämään #28päivääKalevalaa nimiseen kimppalukuun, jonka tarkoituksena oli lukea Kalevala. Niin sanotusti yhdessä lukeminen oli mukavaa.

Järjestin yhteistyössä anniinasbooks instagramtilin pitäjän Anniinan kanssa #maailmalukuhaaste2021 nimisen lukuhaasteen, joka kesti toukokuusta elokuuhun. Tarkoituksena oli lukea kirjoja eri puolilta maailmaa ja erityisesti kirjailijoilta, jotka ovat kotoisin Aasiasta, Afrikasta ja Etelä-Amerikasta. Tavoitteena oli lukea niin sanotusti ei-länsimaista kirjallisuutta.

Maailman ympäri

Oma henkilökohtainen haasteeni on lukea kirjoja kaikista maailman maista. Kirjailijan täytyy olla kotoisin kyseisestä maasta, ja kirjan tapahtumien tulee sijoittua kyseiseen maahan. Tänä vuonna luin haasteeseen 22 kirjaa. Olen lukenut haasteeseen yhteensä 53/195 kirjaa.

Kirjagram

Innostuin syksyllä kuvaamaan reels-videoita. Julkaisin 24 syksyistä videota instagramiin. Minusta on mukavaa retkeillä kirjan kanssa. Kuvia löytyy instagramista tägin #retkelläkirjankanssa takaa, mihin muutama muukin on innostunut lisäämään retkikuviaan.

Järjestin joulukuussa #unelmien_joulu kuvahaasteen instagramissa, johon osallistuttiin yli sadan kuvan voimin, mistä olen yllättyneen onnellinen.

Toiveet vuodella 2022

Vuosi sitten toivoin pääseväni kulttuurin pariin ja tapaamaan muita kirjaharrastajia. Syksyllä kävin baletissa, konsertissa, teattereissa, museoissa ja kirjamessuilla. Tapasin kirjabloggaajia ja/tai kirjagrammaajia viitenä eri kertana, mikä oli mukavaa. Toivottavasti maailman tilanne paranisi niin, että kirjallisuutta ja kulttuuria voisi harrastaa yhteisöllisesti ilman sulkuja.

Hyvää uutta vuotta 2022!

torstai 30. joulukuuta 2021

Marc-Uwe Kling: QualityLand

QualityCityssä asuva Peter Työtön on tyytymätön TheShopin hänelle lähettämään pakettiin. Hän on aivan varma siitä, että hän ei tarvitse hänelle lähetettyä tuotetta ja haluaa palauttaa sen. Palauttaminen osoittautuu mahdottomaksi, sillä TheShopin tuotteet valikoidaan ja lähetetään ihmisille algoritmien avulla. Tuotteen palauttaminen merkitsisi virhettä järjestelmässä, jopa koko QualityLandissä, eikä se vain onnistu. Peterin olisi vain hyväksyttävä hänelle osoitettu paikka hänelle räätälöidyssä maailmassa. Sitä hän ei suostu tekemään.

"'Tiedätkö, mitä olen huomannut?' Peter kysyy. 'Kun takana on erityisen kurja päivä, tapahtuu hämmästyttävän usein, että kotona odottaa drooni jonkin mahtavan tuotteen kanssa, josta tulee heti paremmalle tuulelle.'" (s.56)

QualityLandin asukkaat, joiden nimet määräytyvät ammattien mukaan, on arvotettu pistemäärien avulla eri tasoihin, joihin kuuluu tason mukaisia oikeuksia. Periaatteessa alimmilta tasoilta pitäisi pystyä kiipeämään ylemmäs, mutta algoritmit pitävät huolen siitä, että ihmiset pysyvät oman tasoisten ihmisten, töiden ja tuotteiden piirissä. Tekoälyt tekevät kaikki päätökset. Asukkaiden ei tarvitse itse päättää ostoksiaan tai edes puolisoaan.

"Julia Nunnan ohjelma, joka nauttii koko QualityLandin korkeimpia katsojalukuja, on nimeltään Alaston totuus. Nimi ei ole tuulesta temmattu. Julia esiintyy koko ohjelman ajan alasti, mutta vain maksaville katsojille. Muille hänet on puettu jälkeenpäin digitaalisesti. Julian 'vaatteet' toimivat samalla mainosbannereina." (s.112)

Marc-Uwe Klingin QualityLand pilailee sekä digitaalisen että reaalimaailman kustannuksella. Ihmisten elämä on kokonaisvaltaisesti verkossa ja äärimmilleen kaupallistettu. He elävät omissa tarkoin ohjelmoiduissa kuplissaan. Tärkeintä on saada mahdollisimman paljon klikkauksia ja katsojalukuja mainoksille. Kirja on humoristinen ja oivaltava huomioissaan, mutta ikävä kyllä katseeltaan täysin miehinen ja suurimmalta osaltaan alatyylinen. Parasta kirjassa ovat hulvattoman höpsöt tekoälyllä varustetut koneet, kuten lentopelkoinen drooni ja kierrätykseen määrätty kierrätysrobotti, joka kokoaa itsensä aina uudelleen kierrätetyistä osistaan.

keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Margaret Atwood: Viimeisenä pettää sydän

Positron-projekti tarjoaa ihmisille täydellisen asumisratkaisun, joka mahdollistaa kaikille työpaikan ja lopettaa rikollisuuden: Joka toinen kuukausi vietetään omassa kodissa ja joka toinen vankilassa. Sopimuksessa todetaan, että järjestely on ikuinen. Stan ja Charmaine elävät kaduilla autossa nukkuen. He ovat likaisia, nälkäisiä ja peloissaan, sillä jengit saattavat millä hetkellä hyvänsä hyökätä heidän kimppuunsa. Positron-projekti kuulostaa taivaalliselta. Con yrittää varoittaa Stan-veljeään menemästä lankaan - hyvästä syystä.

"Useampiakin autonomistajia on heitetty ulos ajoneuvostaan juuri näillä seuduin. Heitä on pistetty veitsellä tai kallo on murskattu, ja heidät on jätetty vuotamaan kuiviin. Kukaan ei enää vaivaudu tutkimaan sellaisia tapauksia, koska se veisi aikaa, ja vain rikkailla on varaa poliisiin." (s.25-26)

Suljetussa kaupungissa ja toisaalta myös ulkomaailmassakin ihmiset nähdään ennen kaikkea fyysisinä ja seksuaalisina olentoina. Yhtä aikaa sekä karmiva että absurdi tarina pyörii aiheiden kuten rikollisuuden, väkivallan, kiristyksen, fyysisen koskemattomuuden, vapauden riiston, prostituution, lapsiin sekaantumisen, eläimiin sekaantumisen, tirkistelyn ja ihmiskaupan ympärillä. Maailma kuvataan irvokkaana, inhorealistisena ja sadistisena. Ihmiset haluavat ainoastaan hallita toisiaan ja ansaita tukuittain rahaa.

"Tänä iltana hän menee tavan mukaan käsityöpiiriin. Osa neuloo siellä pieniä puuvillamyssyjä vauvoille, osa valmistaa uutta tuotetta: somia sinisiä neulenalleja. 'Oliko mukava päivä?' ompeluseuran naiset kysyvät. 'Täydellinen', hän vastaa." (s.103)

Kirjan nimi on kiehtova, sillä se viittaa yhtä aikaa sekä lääketieteelliseen sydämen pysähtymiseen että rakkauden petturuuteen. Etenkin jälkimmäistä käsitellään loputtomiin. Rakkaus tarjoaa pettymyksiä pettymysten perään, vaikka sitä yrittäisi kaikin - laillisin ja laittomin - keinoin hallita ja ohjailla.

"Oikein komeista miehistä ei hyvää seuraa, sanoi Win-mummi, koska komeilla on liikaa valinnanvaraa. Mitä valinnanvaraa? oli Charmaine kysynyt, ja Win-mummi oli vastannut, että antaa olla." (s.43)

Kirjaa ei voi suositella ainakaan klaustrofibiasta kärsiville ihmisille. Henkilöt joutuvat kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin paikkoihin, joista he eivät pääse omin avuin pois. Stan ja Charmaine ovat moraalittomia ihmisiä, joiden elämää ja naurettavuuden puolelle meneviä valintoja on ahdistavaa seurata. Kirjan lukemista jatkaa vain mielenkiinnosta loppua kohtaan. Olisiko siellä kenties kaikki hyvin? Vai onko kirjassa sittenkin scifi- ja kauhutarinan sijasta kyse yliampuvasta yhteiskunnallisesta satiirista?

"Ole se ihminen, joka olet aina halunnut olla, sanottiin Positronissa. Onko hän nyt sellainen kuin on aina halunnut olla? Näin selkärangaton, näin valmis antautumaan, näin helposti avuttomaksi heittäytyvä ja näin puutteellinen?" (s.111)

sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko

Klara tarkkailee ihmisiä ja ympäristöään, sillä hän haluaa oppia mahdollisimman paljon ollakseen hyvä keinoystävä. Hänen lempipaikkansa sijaitsee näyteikkunassa, sillä sieltä hän voi parhaiten nähdä ulos. Klara rakastaa seurata auringon kulkua taivaalla. Eräänä päivänä ikkunan taakse astelee Josie, joka kertoo haluavansa Klaran keinoystäväkseen. Robotti uskoo voivansa oppia kaiken ihmisyydestä ja jopa tarvittaessa käydä itsekin ihmisestä.

"'Hei, eikö teille tule siinä kuuma? Haluatteko juotavaa tai jotain?'
Pudistin päätäni, nostin kämmenet ylöspäin osoittaakseni, kuinka ihanaa oli nauttia yllemme tulevasta Auringon ravinnosta.
'Niin tietysti. En ajatellut loppuun asti. Tehän viihdytte auringossa, eikö?'" (s.21)

Pidän todella paljon Ishiguron kirjasta 'Ole luonani aina'. 'Klara ja aurinko' muistuttaa kyseistä kirjaa paljon. Molemmissa kuvataan lasten vinoitunutta elämää ja aikuisten vääristynyttä halua leikkiä jumalaa. Tapahtumissa vilahtelevat taide, tiede ja sosiaalinen kanssakäyminen. Molemmissa ihmiskehoille tehdään epäeettisiä ratkaisuja ja eletään keskellä ympäristökriisiä. Kirjan maailma on kiehtovan salaperäinen. Moni asia jää kirjan loputtuakin hämärän peittoon.

"- keinoystävät eivät olleet vaivautuneita vaan peloissaan. He olivat peloissaan, koska me olimme uutta mallia, ja he pelkäsivät lastensa tulevan ennen pitkää siihen tulokseen, että oli aika heittää vanhat KY:t pois ja korvata heidät sellaisilla ystävillä kuin me." (s.25)

Kirjassa on hieman vinksahtanut tunnelma kuin kaikki ei olisi ihan sitä, miltä näyttää, ja kuin jotain olisi pielessä ja kuin jotain jätettäisiin kertomatta. Maailma on hämäränä ympärillä. Menneisyys ja nykyisyys ovat epäselviä. Tavallaan millään muulla ei ole merkitystä kuin nykyhetkellä ja ympärillä olevien ihmisten hyvinvoinnilla. Tässä hetkessä oleminen vaatisi kyllä laajempaa ymmärrystä vallitsevasta maailmantilanteesta ja kulttuurista, jotta itsestään ja muista pystyisi pitämään huolta.

"- ihmisillä oli usein tarve näyttää ohikulkijoille jokin tietty puoli itsestään- samalla tavalla kuin näyteikkunassa - eikä sen kaltaista esiintymistä pitänyt ottaa vakavasti enää sitten, kun hetki oli mennyt ohi." (s.107)

Kirjassa pohditaan ihmisyyttä, elämää, kuolemaa, rakkautta, surua, sairauksia, yksinäisyyttä, luokkaeroja, aatteita, ympäristöä, teknologiaa, uskomuksia ja tulevaisuutta. Klara on sympaattinen, uskollinen ja auttavainen keinoystävä, mutta hänestä löytyy myös pelottavia piirteitä. 'Klara ja aurinko' on kylmäävä scifi-tarina.

keskiviikko 22. joulukuuta 2021

E. Lockhart: Me olimme valehtelijoita

Cadence Sinclair Eastman on uuden sukupolven esikoinen. Hän on vaarin ylpeyden aihe. Hän on pitkä ja vaalea. Hän on aito perijätär. Cadence Sinclair Eastman on koko suvun musta lammas. Hänestä kuiskaillaan salaa. Hän on kalpea mustaksi värjättyine hiuksineen. Hän on menettänyt tragediassa muistinsa.

"Äiti älähti. Hän käski minua ryhdistäytymään.
Käyttäydy normaalisti nyt, hän sanoi. Heti paikalla, hän sanoi.
Koska olet ihan normaali. Pystyt olemaan.
Älä aiheuta mitään kohtausta, hän sanoi. Hengitä ja nouse istumaan.
Tein niin kuin hän pyysi." (s.16)

Cadence on aina viettänyt kesät suvun omistamalla saarella. Hän on nauttinut ylellisestä elämästä yhdessä ystäviensä Mirrenin, Johnnyn ja Gatin kanssa. Vaari on opettanut sukulaiset noudattamaan suvun perinteitä. Hänelle on tärkeää elää näennäisen täydellistä, menestynyttä ja raharikasta elämää. Vaari on etuoikeutetun valkoisen miehen perikuva. Hän on manipuloija, riistäjä ja sortaja. Hän ei hyväksy kieltävää vastausta, kun hän on päättänyt haluavansa jotain. Vaari on saanut aikuiset tyttärensä toimimaan toisiaan vastaan. Hän nauttii vallan tunteesta. Cadencen äiti on käskenyt häntä piilottaa tunteensa ja näytellä kuin kaikki olisi hyvin ja täydellisesti. Mitä sitten oikein tapahtui?

"- muut pitävät minua salaperäisenä, Sinclairina, aivan erikoislaatuisten ihmisten etuoikeutetun klaanin jäsenenä, osana maagista ja tärkeää tarinaa ihan vain siksi, että olen sattunut syntymään tähän klaaniin." (s.54)

Tarina on koskettava, monitasoinen ja mieleenpainuva. Se on traaginen, salaperäinen ja koukuttava. Se on yllätyksekäs, romanttinen ja mystinen. Se kertoo uhrauksista, muutoksesta ja nuoruuden ideologioista. Loppuratkaisu jättää sanattomaksi. Olo on tyhjä. Tarinan loppu on tavallaan ollut arvattavissa, mutta se onnistuu silti luikertelemaan yllättäen esille. Se kaivaa vatsan pohjaa, puristaa sydäntä ja tunkeutuu lopulta silmänrei'istä ulos kyynelkanavat avaten. Tarina saa pohtimaan elämän aikana tehtäviä päätöksiä ja niiden seurauksia. Kenen vastuulla kaikki lopulta on?

maanantai 20. joulukuuta 2021

Keigo Higashino: Uskollinen naapuri

Yasuko Hanaoka on asunnossaan yhdessä tyttärensä Misaton ja juuri äsken väkivaltaisesti kuolleen ex-miehensä Shinji Togashin kanssa, kun ovikello soi. Ovella seisoo Yasukon naapuri Tetsuya Ishigami, joka tarjoaa apuaan. Myöhemmin poliisi löytää joen varrelta ruumiin, jonka henkilöllisyyttä ja murhaajaa ryhdytään selvittämään. Etsivät saapuvat Yasukon ovelle, mutta naisella onkin vedenpitävä alibi. Onnistuvatko he ratkaisemaan nokkelan tapauksen?

"'Kuka siellä?' hän tiedusteli ovea avaamatta.
Vastaus tuli hetken kuluttua.
'Minä.'" (s.20)

Dekkari on alusta loppuun asti jännittävä. Henkilöiden liikehdintää paikasta toiseen ja ajatuksenjuoksua tapauksen kimpussa on kiinnostavaa seurata. Lukijana menen pyörälle päästäni, kun en osaa päättää, ketä kannustan ja kenen kohtalon puolesta pelkään. Koko arvoitus ja siinä osallisina olevien henkilöiden toiminta tuntuvat hyytäviltä ja nerokkaan laskelmoivilta. Tykästyin jokseenkin muuttumattomaan ja elävään tapahtumapaikkaan. Henkilöt ja heidän tapakulttuurinsa tuntuivat aidoilta. Pidin valtavasti loppuratkaisusta, vaikka se ei yllättänyt minua, sillä olin lopulta toivonut kirjan päättyvän kuten se päättyi. Tapauksen lopussa saamat nerokkaat käänteet sen sijaan hämmästyttivät, sillä en ollut tarinan edetessä kiinnittänyt jokaiseen pieneen yksityiskohtaan huomiota mahdollisena vihjeenä. Dekkari on ehdottomasti viiden tähden arvoinen!

lauantai 18. joulukuuta 2021

Timo Parvela; Pasi Pitkänen: Kepler62: Uusi maailma: Gaia

Lasten seikkailu Kepler62 planeetalla on tullut päätökseensä. Marie, Ari, Joni ja X haluaisivat palata takaisin Maahan. Lasten on keksittävä, miten he pääsevät tähtipurjehtijalle, joka on Lisan aseistetun klaanin hallussa. Ongelmia tuottaa maailmankaikkeuden tehokkain ase: Mjölnir, Thorin vasara. Onnistuvatko lapset pääsemään matkaan?

"Te täytätte kohtalonne, ja minä omani. Meidän perheemme on erityinen. Meidän kotimme on koko maailmankaikkeus." (s.25)

Pidin ajatuksesta, että maailmankaikkeudessa on asioita ja olentoja, joita ei pystytä ihmisaisteilla havainnoimaan. Mielestäni kirjasarjalla on hyvä opetus. Ihmisten tulisi oppia virheistään ja keskittyä luomaan maailmasta turvallinen paikka asua. Lapset ovat muutoksessa avainasemassa. Kirjoissa pohditaan sotaa, diktatuuria, uskonkiihkoilua, tekoälyä ja tieteen etiikkaa. Ihminen haluaa jostain syystä mieluummin hallita ja tuhota kuin suojella ja säilyttää.

"Elämän siemeniä - ja niiden istuttaminen on minun tehtäväni. Kasvit palauttavat elämän, saavat hyönteiset surisemaan. Minusta tulee puutarhuri, Joni sanoi -" (s.28)

Kepler62 on mielenkiintoinen kirjasarja, jonka seurassa viihtyvät sekä lapset että aikuiset. Kirjoissa on seikkailua, tunteita herättäviä tapahtumia ja pienen pieni ripaus teiniromantiikkaa. Parasta niissä on ehdottomasti kuvitus. Kirjat sopivat etenkin scifin ja fantasian ystäville.

perjantai 17. joulukuuta 2021

Pajtim Statovci: Tiranan sydän

1990-luvun Albaniassa asuvat Bujar ja Agim jättävät kotinsa ja lähtevät tavoittelemaan parempaa tulevaisuutta. He iloitsevat vapaudesta kevein sydämin, vaikka kantavatkin harteillaan kommunistisesta diktatuurista vasta vapautuneen synnyinmaansa taakkoja. He muistavat isiensä kertomat muinaiset ylistystarinat ja Albanian nykyisen häpeää tuottavan rappion. He halajavat jonnekin, missä heidät nähdään yksilöinä ilman ulkopuolelta asetettuja määritelmiä.

"Yritin saada myös Agimin ymmärtämään sen, että on keskityttävä siihen mihin voi vaikuttaa sen sijaan että suree sitä mihin ei voi, ei kannata ajatella sitä että jonain päivänä kaikki kuitenkin tuhoutuu." (s.181)

Kirjan tarina on arvoituksellinen ja kiehtova. Se on traaginen, mutta jollain tasolla toiveikas, sillä koskaan ei saisi antaa periksi, vaan aina voi yrittää uudestaan. Uusi maa, uusi nimi ja uudet epätoivoiset teot. Kirjassa etsitään totuutta, mutta juututaan valheiden verkkoon. Tarina kuljettaa lukijansa ihmisyyden halki ja maailman ympäri poiketen Suomessakin asti. Mistään ei löydy täydellistä ymmärrystä. Kaikkialla vallitsee suunnaton ulkopuolisuuden tunne. Etsintä on loputon. Löytyisikö hyväksyntä lopulta omasta sisimmästä?

"Tajuatko, miten rajoittunutta on ajatella, että maailmassa on vain kaksi sukupuolta, kahdenlaisia ihmisiä, miehiä ja naisia?" (s.34)

Kirjassa pohditaan sukupuolta, kansallista identiteettiä ja minuuden määrittelyä. Miltä esimerkiksi tuntuu matkustaa miehen passilla, kun pukeutuu naisen vaatteisiin? Millaista on tulla joka päivä määritellyksi erilaiseksi, irralliseksi ja ulkopuoliseksi? Kirja käsittelee äärimmäistä köyhyyttä suhteessa etuoikeutettujen elämään. Miltä tuntuu, kun joutuu pelkäämään omien ihmisoikeuksiensa puolesta? Kirja on sisällöltään runsas ja väkivaltaisen tunteikas. Päässä suhisee ajatusten pyörremyrsky. Varsinkin arvoituksellisen lopun vuoksi.

torstai 16. joulukuuta 2021

P.D. James: Kuolema joulupäivänä

Kuusi murhaa kuudessa kertomuksessa. P.D. James kirjoittaa mukaansatempaavia tarinoita, joiden loppuratkaisua jännittää ensimmäiseltä sivulta alkaen. Tapahtumapaikat ja henkilöt ovat eläviä. Etenkin lapset on kuvattu häiritsevän kammottavasti. Vanhahtavat tarinat ovat jännittäviä ja jopa karmivia. Voin suositella joululoman lukemistoon etenkin dekkareista pitäville.

"Kauan sitten kuolleiden ihmisten nimien ympärille hän kutoi lapselliset mielikuvitustarinansa." (s.114)

'Jojo' kertoo vanhasta miehestä, joka muistelee menneisyyttään löydettyään jojon vanhojen papereidensa joukosta. Harmittomalta vaikuttava lelu saa uuden ja karmean merkityksen tarinan edetessä. 'Uhri' kertoo miehestä ja hänen pakkomielteestään ex-vaimon uutta miestä kohtaan. 'Joulupukkimurha' on Agatha Christiemäinen tarina siitä, kuka murhasi kartanon isännän joulujuhlien päätteeksi ja miksi. 'Tyttö joka rakasti hautausmaita' kertoo nimensä mukaisesti orpotytöstä, joka elää mieluummin kuolleiden kuin elävien seurassa. Hän haaveilee isänsä haudan hoitamisesta. Pelottava syy selviää tarinan lopussa. 'Aivan ihastuttava talo' esittelee lukijalle onnettoman avioliiton ja sen karmeat seuraukset. 'Herra Millcroftin syntymäpäivä' kertoo vanhasta miehestä, joka kiristää sukulaisiaan majoittamaan itsensä parempaan hoitokotiin. Höperönä pidetyn miehen puheita ei usko kukaan. Vai löytyykö niistä sittenkin kammottava totuus?

"Muut vieraat istuivat teepöydässä, ja näen heidät nyt kuin asetelmana, kaikilla kuppi kädessään: ennalta määrättyinä uhreina odottamassa murhenäytelmän alkua." (s.64)

sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Jenny Fagerlund: 24 pientä ihmettä

Emma on ihminen, joka on kokenut suuren menetyksen ja syyllistää siitä itseään. Hänen aviomiehensä kuoli kaksi vuotta sitten jouluna eikä hän ole vieläkään saanut surutyötä päätökseen. Emma poistuu kotoaan oikeastaan vain omistamaansa puotiin, jonka ylläpitoon hänen siskonsa Magda osallistuu. Sisko toivoisi, että Emma keksisi viimein elämäänsä muutakin sisältöä kuin harmaassa arjessa piilottelun. Eräänä päivänä Emma saa piristävän ajatuksen: Hän haluaa tehdä 24 hyvää tekoa ennen joulua.

"'Hienoa! Arvasin, että löytäisit jotain sopivaa. Mitä siis aiot? Menetkö sille keramiikkakurssille?'
'Tätä harrastusta ei löydy listastasi.'
'Eikö? Mikä se on?'
'Aion tehdä kaksikymmentäneljä hyvää tekoa, yhden jokaisena päivänä aina jouluun saakka. Tämä oli ensimmäinen.'" (s.59)

Emma on surumielinen. Hän aliarvioi omat mielipiteensä ja tarpeensa eikä osaa sanoa ei. Ihmiset ajattelevat, että hänellä on pelkkää vapaata aikaa vain siksi, koska hän asuu yksin. Hänen oletetaan joustavan ja tekevän mahdottomiakin asioita toisten ihmisten hyväksi. Emma pitää Magda-siskonsa elämää parempana kuin omaansa, sillä onhan siskolla aviomies ja kolme lasta.

"Lilian katsoi häneen arvoituksellinen ilme kasvoillaan. 'Entä miten sinä itse voit kaiken tämän keskellä?'
'Mitä tarkoitat?' Emma kysyi yllättyneenä.
'Autat lähimmäisiäsi, mutta pidätkö huolta myös itsestäsi?'" (s.175)

Emman saama kohtelu on ahdistavaa. Ihmisillä on vahvat mielipiteet siitä, millaiselta surusta toipuneen ihmisen elämä pitäisi näyttää. Etenkin Magda on selvästi sitä mieltä, että siskon täytyisi vain ottaa itseään niskasta kiinni. Hänen menetelmänään on ilmeisesti kannustaa negatiivisen palautteen kautta. Magda ei oikeastaan yhtään auta Emmaa, vaan arvostelee ja käskyttää häntä. Hän esimerkiksi pyytää siskoa vahtimaan lapsiaan, kun 'eihän sinulla ole muutakaan'. Yksin asuvan ihmisen elämän vähättelyä. Pahinta on se, että Emma itsekin arvostelee itseään yksin elämisestä. Mielestäni yksin asuvan ihmisen elämän kuvailu menee jossain kohtaa jo vähän yli. Eräs yksin asuva tulee Emmaa vastaan kaupassa ostoskorissaan vain valmisruoka ja appelsiini. Ymmärrän, että tapahtumat kuvaavat sitä, kuinka Emma käsittelee aviomiehensä menettämistä, mutta kaikki vastaavanlaiset ahdistavat yksityiskohdat ovat kaukana takakannen tekstistä, joka lupailee lämminhenkistä, romanttista, toiveikasta ja viisasta kertomusta, jossa korostuvat arjen pienet asiat ja teot.

"Käyttäydyn ihan hölmösti vain siksi, että... Niin, miksi? Vain siksi, että haluan näyttää kaikille tuntemattomille täällä, etten ole yksin. Että minuakin odottaa kotona joku, jonka kanssa voin viettää iltani." (s.125)

Kirjassa ihmiset puhuvat toisilleen suorasukaisesti ja epäkohteliaasti. He eivät kunnioita toisiaan, vaan toimivat siten kuin kuvittelevat toiselle olevan parhaaksi. Heillä on oikeastaan vain oma etu mielessään. Emma saa hyvin vähän tilaa omalle toimijuudelleen. Kirja ei mielestäni ole hyvän mielen kirja, vaikka pidinkin ajatuksesta, että ihmiset auttaisivat pyyteettömästi lähimmäisiään ja saisivat vastarakkautta ja että ihminen oppisi antamaan itselleen anteeksi ja suomaan itselleen uusia mahdollisuuksia. Emman suloinen joulupuoti ja tarinan paraneminen kirjan loppua kohti eivät valitettavasti pelasta kirjaa.

lauantai 11. joulukuuta 2021

Bjorn Sortland; Pasi Pitkänen: Kepler62: Uusi maailma: Luola

Marie Vallvik on matkalla kohtaamaan isänsä viimeisen kerran. Hän seisoo luolan suuaukolla ja valmistautuu henkisesti elämänsä vaativimpaan koitokseen. Matka vuoren uumeniin on kuin suoraan videopelistä. Marie taistelee tiensä uskomattomien seikkailujen läpi kohti päämäärää. Mitä hän päättää tehdä perille päästyään?

"En ole menossa juttelemaan mukavia isän kanssa. Tarkoitukseni on panna piste hänen ilkeilylleen ja pahanteolleen. Olen valmis tekemään mitä tahansa pysäyttääkseni hänet." (s.9)

Kirjan rakenne muistuttaa peliä, jossa hyvä taistelee pahaa vastaan. Marie aloittaa sen luolan suulta ja lopettaa viimeisen vastustajan kohdattuaan. Matkan varrella hän ajattelee elettyä elämää ja vanhempiaan. Marie on kokenut kovia. Hän on taitava ja neuvokas, mutta hän kaipaa myös huolenpitoa, mitä hänen isänsä ei ole hänelle antanut.

"Monissa elokuvissa ja tv-sarjoissa käy niin, että päähenkilö tulee johonkin hämärään paikkaan, ja yhtäkkiä siellä on jotain, mistä katsojat vain tietävät, että se on ansa. Pakene! he ajattelevat. Ja ovat tietysti oikeassa." (s.32)

Mielestäni tarinassa oikeastaan vain kerrattiin jo tiedettyjä ja kohdattuja asioita. Tapahtumat olivat oikeastaan jo kertaalleen nähtyjä. Ehkä se oli ideana. Kepler62 planeetta pelinä yhdessä paketissa.

torstai 9. joulukuuta 2021

Matt Haig: Totuuskeiju

Totuuskeiju on yksinäinen, sillä kukaan ei kestä hänen kertomaansa totuutta. Hänen on pakko vastata esitettyyn kysymykseen, mitä hän oikeasti ajattelee. Hän ei osaa valehdella. Totuuskeijulla ei ole yhtään ystävää. Kaikki sukulaisetkin ovat kadonneet hänen ympäriltään. Eräänä päivänä totuuskeiju päätyy Helsinkiin ja kohtaa Aadan, jonka avulla hän oppii hyväksymään itsensä.

"Mutta ei voi tuntea iloa jos ei ensin tunne surua" (s.101)

Lyhyt tarina kertoo erilaisuudesta ja ystävyydestä. Se opettaa, kuinka elämässä on sekä surullisia että iloisia päiviä. Maailma on alati muuttuvainen. Jokainen voi valita, miten muutoksiin suhtautuu. Tarina kannustaa nauttimaan arjen pienistä iloista ja unelmoimaan kaikesta mukavasta.

tiistai 7. joulukuuta 2021

Ashley Elston: 10 x sokkotreffit

Sophie yllättää poikaystävänsä Griffinin jäämällä joululoman ajaksi hänen seurakseen sen sijaan, että viettäisi joululoman vanhempiensa kanssa. Yllätys ei olekaan pojalle mieluinen. Sophie päätyy sydän murskattuna laajan suvun hellään huomaan. Isoäiti Nonna keksii oivallisen idean tytön piristykseksi: kymmenen treffiä kymmenen eri pojan kanssa kymmenen eri sukulaisen järjestämänä. Sophie on kauhuissaan, mutta suostuu pähkähulluun ajatukseen.

"Ajattelin vain, että tämä voisi olla hauskaa... vähän niin kuin seikkailu. Se antaa sinulle odotettavaa kullekin päivälle. Ja vaikka treffit olisivatkin katastrofeja, me saamme niistä ainakin makeat naurut, kun ne ovat ohi." (s.39)

Tarina on suloisen romanttinen ja jouluinen. Hassut tapahtumat saavat nauramaan. Sophien amerikkalais-italialainen perhe on ihan mahtava! Heidän kokoontumisensa yhteen on täynnä ruokaa ja rakkautta. He ovat tiivis joukko, vaikka siihen kuuluukin sellaisia kuin 'häijyt-Joet', jotka yrittävät hämmentää soppaa. Sophie on teinityttö, joka kokee suuria tunteita, tasapainoilee ystävyyssuhteissaan ja jännittää tulevia kouluvalintojaan. Hän oppii, että ystävyys ja perhe ovat kaikki kaikessa. Seurusteleminen ei tarkoita sitä, että kaikki muu pitäisi unohtaa. Tarinassa mielenkiintoista on sosiaalisen median alituinen läsnäolo. Kaikki tapahtunut raportoidaan someen. Ystävät, sukulaiset ja tuttavat viestittelevät toisten henkilökohtaisista asioista ja lähettelevät salaa otettuja kuvia lupaa kysymättä.

"Wes nyökkää ja kallistaa päätään. 'Nonna taisi olla oikeassa.'
Naamani kurtistuu. 'Oikeassa mistä?'
'Tästä treffijutusta. Näytät hyvältä.'" (s.57)

Kenet Nonna valitsee Sophien seuralaiseksi uudeksi vuodeksi? Voisiko hänestä tulla tytön seuraava poikaystävä?

sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Matt Haig: Joulupukki ja minä

Amelia, tyttö, joka pelasti joulun, tuntee Tonttuvaarassa olonsa ulkopuoliseksi. Hän on ihminen, joka ei sopeudu tonttujen kouluun. Häntä ei kohdella samalla tavalla kuin muita. Hän kokee suoranaista syrjintää ihmisyytensä vuoksi. Eräänä päivänä Pääsiäispupu hyökkää Tonttuvaaraan aikeenaan lopettaa joulu. Pääseekö Amelia taas todistamaan taitonsa?

"'Erittäin vaarallisia otuksia.'
'Millaisia?'
'Kaneja.'
Nyt oli minun vuoroni nauraa. 'Kaneja? Eiväthän kanit ole vaarallisia.'" (s.42)

Tarina kertoo ulkopuolisuuden kokemuksista. Maailman ihaninkin paikka voi olla ikävä, jos siellä kohdellaan eriarvoisesti esimerkiksi ulkonäön, syntyperän tai kulttuurin vuoksi. Kirjassa pohditaan, mitä sodat, valeuutiset, joukkohysteria ja syrjintä tarkoittavat. Tarinassa käy ilmi, kuinka historia kirjoitetaan voittajan näkökulmasta katsoen.

"'Pysy kaukana hänestä! Hän on vaarallinen! Hän ei kuulu tänne!'
Pieni tonttutyttö tuijotti minua suu ammollaan ja purskahti kyyneliin." (s.157)

Tarinan pienistä yksityiskohdista muistuu mieleen Peter Pan, Harry Potter ja Taru sormusten herrasta. Totuuskeiju on ihastunut Joulupukkiin. Amelia kokeilee oppitunnilla lentää Myräkkä 360 nimisellä reellä. Hänestä kirjoitetaan perättömiä skandaalijuttuja lehteen. Metsässä elää hitaasti puhuva puu. Jäin pohtimaan, kuinka paljon kirjoihin lainataan elementtejä esimerkiksi klassikkokirjoista ja kuinka paljon kirjoista tehdään uudelleentulkintoja.

lauantai 4. joulukuuta 2021

Maja Lunde: Lumisisko

Aatto on poika, joka on syntynyt jouluaattona. Hän rakastaa syntymäpäiväänsä ja joulua, mutta tänä vuonna näyttäisi siltä kuin 11-vuotissyntymäpäivät ja jouluaatto olisi peruttu. Aaton isosisko Suvi on nimittäin kuollut edeltävänä kesänä. Suru on tehnyt äidistä ja isästä pelkkiä vääränlaisia kopioita itsestään. Pikkusiskokaan ei ole enää oma räjähtävä itsensä. Aatto löytää lohtua uimahallissa uimisesta yhdessä ystävänsä Jonin kanssa. Eräänä päivänä hän kohtaa Hetan, joka kurkistelee sisään uimahallin ikkunasta. Hän on iloinen ja elämänjanoinen tyttö, joka rakastaa joulua ja luistelemista. Harmaa varjo saapuu uudelleen Aaton elämään, kun Hetan kotitalon portille astelee synkkä mies.

"Villa Kuistin lämpö tuntui minussa vieläkin. Ajatella, hän asui sellaisessa talossa, ja ajatella, heillä oli jo kaikki joulukoristeet valmiina! Meillä kotona ei ollut vielä edes yhden yhtä pientä joulutähteä. Äiti ja isä eivät varmaan olleet vielä huomanneet, että jouluun oli enää vain viikko." (s.36)

Luin jo toisen jouluisen kirjan, jossa lapsi auttaa aikuisia käsittelemään suruaan. Aikuiset eivät halua kohdata tapahtunutta ja tunteitaan, vaan tukahduttavat ne ja haluavat vain unohtaa ajan kanssa kaiken. He piilottavat surusta muistuttavat asiat pois näkyviltä. Lapset kannustavat iloitsemaan eletyistä yhteisistä hetkistä. Kuolleet ihmiset elävät kauniissa muistoissa ja ovat heiltä opituissa asioissa edelleen läsnä.

"Suvi oli opettanut minut kihartamaan lahjanarua. Ja kun hän paketoi omia lahjojaan, hän antoi minun aina kihartaa narun, koska tiesi minun pitävän siitä. Sellainen Suvi oli, sellaisia kauniita asioita hän teki, eikä minuun sattunut ajatella sitä. Ihan kuin hän olisi täällä vähän, vaikka hän olikin kuollut." (s.84)

Lumisisko on surullinen, lämmin ja rakastettava tarina. Voisi kuvitella, että sen avulla voisi käsitellä omaa surua ja läheisen menetystä. Lisa Aisaton kuvitukset ovat aivan omaa luokkaansa. Niistä huokuvat lähimmäisenrakkaus, armollisuus ja joulun ihme. Ne ovat tunteikkaita ja eläviä. Niiden pariin voi pysähtyä kuulostelemaan, tunnustelemaan ja hengittämään. Tarina saa pohtimaan omaa suhdetta jouluun. Mikä joulussa on itselle merkityksellistä?

perjantai 3. joulukuuta 2021

Catherine Doyle: Ebenezerinkadun ihme

George on menettänyt äitinsä kolme vuotta sitten auto-onnettomuudessa. Hänen Hugo-isänsä suree vaimonsa menetystä niin kovasti, että hän on päättänyt peruuttaa kaikki tulevat joulut, sillä ne muistuttavat kipeästi tapahtuneesta. Georgen mielestä ratkaisu ei ole reilu. Flo-mummu on samaa mieltä. Eräänä päivänä George astuu sisälle maagiseen puotiin ja tutustuu hyllyltä löytyvän pyrypallon suomiin joulun ihmeisiin, jotka auttavat Hugoa pääsemään yli surusta ja vihasta.

"'Minulla on itse asiassa hassu tunne, että joulu löytää takaisin luoksemme pikemmin kuin arvaammekaan.'" (s.39)

Kirjan tarina on uudelleentulkinta Charles Dickensin Saiturin joulusta. George pääsee isänsä kanssa seikkailulle menneeseen, nykyiseen ja tulevaan maailmaan. He kohtaavat surua, vihaa ja pelkoa, mutta kaiken taustalla häilyy toivo ja elämänilo. Harmaus väistyy värien tieltä. Elämä jatkuu eikä kauniita muistoja vie kukaan pois.

"'Hänen kannattaisi nukkua jouluna niin paljon kuin voi. Hän tekee kaiken vaikeaksi kaikille.'" (s.37)

Tykästyin Marleyn puotiin, josta saattaa löytää ihan mitä tahansa. Siellä ovat tallessa kaikki tärkeät esineet, jotka ilmestyvät näkyville juuri, kun niitä tarvitaan. Voisin kuvitella, että nuoret lukijat nauraisivat etenkin Jekkunen-puutontun toilailuille. Tarinassa on sopivasti jännitystä, naurua ja joulun taikaa.

"'Eikä tonttu murhaa meitä, isä. Se on tehty puusta. Näetkö sitä paitsi missään asetta?'
'Sillä voi olla jotain hatussaan.'
George pyöräytti silmiään. 'Sillä ei ole mitään hatussaan.'
'Siitä tulikin mieleeni', Jekkunen sanoi riiputellessaan jalkojaan hyllyn reunan yli. 'Minulla on jotain hatussani.'
'AHAA!' Georgen isä karjaisi." (s.114)

Lopussa kirjailijalta kysytään, millainen hänen oma pyrypallonsa olisi ja minkä ihmeen se soisi. Kysymyksen avulla voi itsekin pohtia, mikä osa elämästä on muuttunut harmaaksi ja kaipaisi lisää värejä.