perjantai 17. tammikuuta 2020

Camilla Grebe: Horros

Ruotsissa elää sisäänpäinkääntynyt uskonnollinen yhteisö, johon Pernilla kuuluu. Hänen poikansa Samuel on sen sijaan hairahtunut polulta ja sotkeutunut niin pahasti huumebisneksiin, että joutuu pakenemaan. Hän saa netin kautta avustajan töitä syrjäisessä saaristossa sijaitsevasta talosta, jossa puoleensavetävä Rakel hoitaa halvaantunutta poikaansa Joonasta. Zombie-Joonaksen hoitaminen ottaa koville, mutta Samuelilla ei ole vaihtoehtoja, jos hän haluaa säilyttää henkikultansa. Pernilla on sekaisin huolesta. Hän on hämmentynyt siitä, miten hänen tulisi auttaa jo aikuiseksi kasvanutta poikaansa. Hän turvautuu rukoukseen, mutta myös kyseenalaistaa uskonnon harjoittamistavat. Pernilla kärsii, kun hän ei tiedä, toimiiko hän varmasti oikein. Pernillan ja Rakelin perheiden lisäksi tutustutaan rikostutkija Manfredin perhetragediaan.

Dekkarissa käsitellään äitiyttä sen raadollisimmassa muodossa. Äidit haluavat tehdä parhaansa lastensa hyväksi. He kärsivät, jos he huomaavat, että tehty työ ei ole johdattanut toivottuun lopputulokseen. He analysoivat tekemisiään ja pohtivat vaihtoehtoisia toimintamalleja. Äidit unohtavat, että he eivät ole kaikkivoipia. Lasten elämään vaikuttavat myös ympäristö ja muut siellä elävät ihmiset. Heistä kasvaa itsellisiä ihmisiä, jotka tekevät omia päätöksiä. Vaikeinta on kestää tosiasia, että omalle lapselle voi tapahtua jotain vakavaa. Siltikin, vaikka kaikki olisi menetetty, äidit tekevät mitä tahansa lastensa puolesta.

Camilla Grebe ottaa tapahtumien lomassa selvästi kantaa nykyajan somekulttuuriin. Pernilla pudistelee päätään, kun hän näkee kahden pojan onkivan kalan vain ottaakseen siitä kuvan. Kalastuksen jälkeen pojat kävelevät pois katseet puhelimien näytöillä. He eivät huomioi ympäristöä tai vastaantulevia ihmisiä. Heistä ei olisi apua poliisikuulusteluissa, jos pitäisi kertoa, näkivätkö he jotain raskauttavaa retkellään. Somekulttuuria pidetään kirjassa huomionhakuisena. Ihmiset tekevät mitä tahansa saadakseen huomiota. Eniten seuraajia ja tykkäyksiä saavat he, joilla menee huonosti. Sometilin päivittäjä lietsoo kurjuuttaan, sillä hän nauttii huomiosta.

Tarina rakentuu hiljaa hiipien ja lukija ehtii jo tuudittautua seesteiseen horteeseen, kunnes kirjan loppupuolella kaikki räjähtää päin kasvoja. Karmivat tapahtumat eivät jätä rauhaan. Viimeiset sivut on pakko kääntää kiihtyvää vauhtia, jotta piina päättyy ja ratkaisu avautuu silmien eteen.


Kirja on saatu Gummerus Kustannus Oy:ltä.

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Jessica Townsend: Nevermoor: Morriganin kutsumus

Morrigan Korppi on läpäissyt koetukset ja opiskelee nyt Meineikkaassa seurassa. Hän on yksi yhdeksästä lapsesta, joita koulutetaan heidän erikoislaatuisia kykyjään ajatellen. Mutta kuinka opetetaan meinioseppää, jonka edeltäjät ovat olleet pahoja? Tarkoittaako se sitä, että myös Morrigan on paha? Onko hänellä edes mahdollisuutta valita hyvien puolta?

Morrigan asuu suojattinsa Jupiter Pohjoisen luona, vaikka mies on suurimman osan ajasta poissa. Nevermooria nimittäen koettelee katoamistapauksien sarja. Morrigan kulkee huoneeseensa ilmestyneen oven kautta asemalle, josta yksikön 919 junailija neiti Hilpiä hakee suojattinsa Meiseuhun opiskelemaan. Kirjan kiehtovin henkilö on ehdottomasti oppilasemäntä Dulcinea Peurapuro, jolla on karmaiseva toinen puolensa. Pidän myös mesmeristi Soinnun kyvystä. Jännittäviä ovat myös meiläimet ja illäimet, joita ei missään nimessä saa sekoittaa toisiinsa, sillä se olisi loukkaavaa. Nevermoor on taianomainen ja salaperäinen paikka. Se kätkee sisäänsä toinen toistaan uskomattomampia olentoja sekä joukon ennenkokemattomia salaisuuksia. Mitä kaikkea mystistä kulkija voikaan löytää - varsinkin, jos eksyy kierokujille, kammotorille tai varastettujen hetkien museoon.

Rakastan Nevermooria! Se on ihanan monipuolinen maagisuudessaan ja synkkyydessään. Kirjasarjan kiehtovien ja mielikuvitusrikkaiden tapahtumien parissa viihtyvät varmasti sekä lapset että aikuiset. Morriganin kutsumus on kihelmöivän kutkuttava seikkailu, jota ei malta laskea käsistään. Se on myös opettavainen. Morrigan pohtii elämän peruskysymyksiä hyvyydestä ja pahuudesta. Saako hyvä ihminen tuntea kateutta tai halua kostaa epäreilu kohtelu? Morrigan oppii, että erilaisuutta pidetään vaarallisena. Hän ymmärtää, että ihmiselle on tärkeää löytää jotain, missä hän on hyvä. Hän oppii myös lähdekriittisyyttä ja kyseenalaistamaan aikuisten puheita.

Yksikön 919 lapset ovat tuskin päässeet opiskelun makuun, kun he saavat uhkaavan kirjeen. Heidän salaisuutensa aiotaan paljastaa, jos he eivät tottele uhkaajaa. Lapset pelkäävät karkotusta Meiseusta. Heidän on pakko pitää yhtä kävi miten kävi, sillä heistä jokainen haluaa Meineikkaan seuran täysjäseneksi. Kuinka Morriganin ja hänen ystäviensä lopulta käy?


Kirja on saatu Kustannusosakeyhtiö Otavalta.

lauantai 4. tammikuuta 2020

Kirjabloggaajien joukkopako! - Pitääkö siitä huolestua?

Kirjabloggaajat lopettavat blogejaan. Somessa kuhistaan joukkopaosta instagramin puolelle. Positiivista energiaa jakava kirjayhteisö houkuttelee luokseen. Omalle kirjatilille voi helposti ladata kirjakuvia ja kirjoittaa lyhyitä tekstejä. Muiden tileiltä saa runsaasti inspiraatiota ja lukuvinkkejä. Keskustelu käy vilkkaana. Ihmiset kannustavat toisiaan ja innostuvat toistensa tekemisestä. Kaikki kirjablogeissa aiemmin kiertäneet kyselyt ja haasteet löytyvät nykyään kirjagramista.

Olen sitä mieltä, että kirjablogien aika ei ole ohi, vaan tilanne vain saattaa tuntua siltä. Ihmiset ovat nykyään tottuneet siihen, että he saavat eri somekanavissa välittömän palautteen siitä, kuinka moni on oman päivityksen nähnyt ja kuinka moni on siitä tykännyt tai siihen vastannut. Kirjablogeissa kyseistä toimintoa ei ole, joten ne tuntuvat vanhanaikaisilta ja vähemmän palkitsevilta, kun on vaikea selvittää, seuraako niitä kukaan. Keskustelut tyrehtyvät heti alkuunsa, kun vastauksesta ei tule blogissa vierailleelle ilmoitusta. Erään nuoren tytön instagram kommentti on jäänyt mieleeni. Hän kertoi, ettei hän 'osaa käyttää blogeja'. Kirjablogien seuraamiseen kaivattaisiin sovellus.

Itse en ole huolissani kirjabloggaajien siirtymisestä instagramiin. Kirjagram ei ole uhka, vaan mahdollisuus, sillä kirjablogin ja kirjatilin pitäminen eivät välttämättä sulje toisiaan pois. Ne voivat muodostaa ihanan kokonaisuuden ja monipuolistaa kirjakeskustelua. Sitä paitsi jotkut kirjagrammaajista ovat jopa innostuneet perustamaan kirjablogin, kun ovat tutustuneet asiaan instagramin kautta. Mielestäni tärkeintä on, että jokaiselle löytyy jokin väylä pöhistä kirjoista.

Ps. Kirjablogeissa vallitsevan hiljaisuuden voi rikkoa vain vierailemalla niissä säännöllisesti ja jättämällä postauksiin kommentteja! Yhtäällä syntyy uusia kirjablogeja ja toisaalla niitä kuolee. Ei se haittaa. Kaikelle on aikansa.

torstai 2. tammikuuta 2020

Uuden vuoden kirjat tag



1. Kuinka monta kirjaa aiot lukea vuonna 2020?

Laitan jälleen kerran tavoitteeksi lukea vähintään 50 kirjaa. Olen ylittänyt sen mukavasti jo ainakin neljä kertaa, joten se tuntuu hyvältä tavoitteelta.

2. Nimeä viisi kirjaa, joita et ehtinyt lukea viime vuonna, mutta jotka aiot lukea tänä vuonna.

Viime vuonna minulla jäi kesken kaksi kirjaa: Camilla Grebe: Horros ja Jessica Townsend: Morriganin kutsumus.

3. Minkä genren kirjoja haluaisit lukea enemmän?

Haluaisin lukea eri kulttuureihin liittyviä kirjoja.

4. Mitkä ovat kirjoihin liittymättömät tavoitteesi?

Seesteisempi elämänrytmi

5. Mikä kirja, joka on ollut sinulla ikuisuuden, sinun pitäisi lukea?

J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta

6. Yksi sana, joka toivottavasti kuvaa vuotta 2020?

Rauhallinen