sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Lukuisaa uutta vuotta 2018!



Haluaisin kiittää kaikkia kuluneesta vuodesta 2017!

Tämä vuosi on ollut erilaisten lukuhaasteiden aikaa. Osallistuin Helmet lukuhaasteeseen ja 100 suomalaista kirjaa -haasteeseen sekä Viini lasissa kuin veistos -runohaasteeseen. Luin kirjoja myös Ajattomia satuja ja tarinoita sekä Halloween -lukuhaasteisiin. Ensi vuoden puolelle jatkan 1918 -lukuhaastetta. Tammikuussa osallistun ensimmäistä kertaa kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen. Tartun myös innolla uuteen Helmet lukuhaasteeseen!

Luin vuoden aikana 73 kirjaa, mikä on melkein yhtä paljon kuin viime vuonna, jolloin luin 75 kirjaa. Paras lukemani kirja oli Emmi Itärannan Teemestarin kirja. Koin sen kauniin tunnelmalliseksi, ajatuksia herättäväksi ja haikeaksi. Kirja kosketti ja jäi pitkäksi aikaa mieleen. Yksi parhaimmista kokemuksista oli päästä kirjabloggaajan asemassa Helsingin kirjamessuille. Toinen mieleenpainuva kokemus oli olla mukana Kirjablogit ja 101 kirjaa -projektissa, johon luin Aino Räsäsen kirjan Näkemiin, Helena.

Ennustin viime vuonna tähän aikaan, että saattaisin tarttua aivan uusiin lukuhaasteisiin, joten se ainakin piti paikkansa. Luin kirjoja monipuolisesti sekä paljon kotimaista kirjallisuutta. Tulevana vuonna toivoisin lukevani enemmän historiasta kertovia kirjoja. Haluaisin myös edelleen pitää lukemiseni monipuolisena, missä Helmet lukuhaaste on ainakin suurena apuna.

Onnellista ja lukuisaa vuotta 2018!

torstai 28. joulukuuta 2017

100 suomalaista kirjaa -haasteen koonti



Osallistuin Kirjat kertovat -blogin 100 suomalaista kirjaa -haasteeseen. Tarkoituksena oli lukea ja blogata sata suomalaisen kirjailijan kirjoittamaa kirjaa. Tavoitteenani oli lukea edes puolet, sillä se olisi minulle erittäin kova tulos, koska en yleensä lue kovin paljon kotimaisia kirjoja. Sain vuoden aikana luettua yhteensä 42 kirjaa, mikä on melkein sen verran kuin olin toivonut. Olen erittäin tyytyväinen tulokseen. Minusta tuntuu oudolta, että haaste on nyt päättynyt, sillä se on kulkenut mukanani niin kauan. Aion kuitenkin jatkaa kotimaisten kirjojen lukemista.

Haasteeseen lukemani kirjat:

1. Anna-Leena Härkönen: Terveisiä pallomerestä
2. Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
3. Salla Simukka: Jäljellä
4. Salla Simukka: Toisaalla
5. Niina-Matilda Juhola: Niina-Matilda näkijä
6. Tove Jansson: Taikatalvi
7. Tove Jansson: Taikurin hattu
8. Tove Jansson: Muumipapan urotyöt
9. Paperi T: Post-alfa
10. Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä

11. Elena Mady: Vaihdokas
12. Sari Luhtanen; Mikko Oikkonen: Nymfit
13. Timo Parvela: Ella ja kaverit luokkaretkellä
14. Elena Mady: Varjo
15. Aino Räsänen: Soita minulle, Helena
16. Mika Waltari: Surun ja ilon kaupunki
17. Laura Honkasalo: Pöytä yhdelle
18. Petri Tamminen: Suomen historia
19. Minna Rytisalo: Lempi
20. Aino Räsänen:...ja Helena soittaa

21. Anne Leinonen: Kirjanoita
22. Tove Jansson: Näkymätön lapsi
23. Mila Teräs: Noitapeili
24. Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti
25. Timo Parvela: Kepler 62: Kirja yksi: Kutsu
26. Aino Kallas: Sudenmorsian
27. Timo Parvela: Kepler62: Kirja kaksi: Lähtölaskenta
28. Aino Räsänen: Näkemiin, Helena
29. Maija Haavisto: Adeno
30. Timo Parvela: Kepler62: Kirja kolme: Matka

31. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
32. Kirsi Kunnas: Kaunis hallayö
33. Lenita Airisto: Elämäni ja isänmaani
34. Marjo Pajunen: Todellista matematiikkaa
35. Mauri Kunnas: Koiramäen talossa
36. Terhi Kuusisto: Hiekkamandala
37. Tuija Takala: Kierrän vuoden
38. Jan Salminen: Äidinmaa
39. Timo Parvela: Kepler62: Kirja neljä: Pioneerit
40. Timo Parvela: Kepler62: Kirja viisi: Virus

41. Timo Parvela: Kepler62: Kirja kuusi: Salaisuus
42. Karolina Kouvola: Soturit


keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Runohaasteen koonti



Osallistuin Reader, why did I marry him? -blogin Viini lasissa kuin veistos -runohaasteeseen. Tarkoituksena oli lukea 100-vuotiaan Suomen kunniaksi itsenäisyyden aikana julkaistuja suomalaisten runoilijoiden runoja. Osallistuin haasteeseen, sillä en oikeastaan koskaan lue runoja. Aluksi näytti siltä, että haasteen saldo olisi ollut vain yksi runokirja, mutta loppuvuodesta sain luettua lisäksi kaksi kirjaa. Minusta oli mukavaa osallistua haasteeseen ja mennä omalle epämukavuusalueelle.


Haasteeseen lukemani kolme kirjaa:

Paperi T: Post-alfa

Kirsi Kunnas: Kaunis hallayö

Tuija Takala: Kierrän vuoden

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2017: Luukku 20



"Herätkää - herätkää - joukot uljaat"

Hoffmann, E.T.A.: Pähkinänsärkijä
Julkaistu: 1982
Alkuperäinen julkaisu: 1816
Alkuperäinen nimi: Nussknacker und Mauseköning
Mistä maasta: Saksa
Suomentanut: Salme Setälä

Suomennoksen tarkistanut: Hanno Vammelvuo
Kuvittanut: Matti Kota
Kustantaja: Gummerus
Sivumäärä: 79


Drosselmeierin setä antaa jouluaattona Marialle lahjaksi pähkinänsärkijän, johon tyttö ihastuu ensi silmäyksellä. Todellisuus ja tarina sekoittuvat, kun Maria saa selville, että pähkinänsärkijä on oikeasti sedän noiduttu serkunpoika, jonka tehtävänä on voittaa hiirikuningas taistelussa. Maria on viattoman herkkä ja suloinen tyttö, joka uhrautuu urhoollisesti pähkinänsärkijänsä puolesta. Hän tukee uskollisesti taistelua luopumalla osasta omaa hyvinvointiaan ja itkee katkerasti, kun hänen vanhempansa eivät usko hänen mielikuvituksekasta suruaan. Maria sulkeutuu omaan haavemaailmaansa, kulkee halki satumaiden ja nousee viimein kuningattarena valtaistuimelle.

"Sinä yksin saatat pelastaa hänet. Ole vain kestävä ja uskollinen!" (s.52)

Romantisoidussa sodankäynnissä komeasti puetut miehet ovat rohkeita ja urhoollisia. Naiset ojentavat sotilaille nauhan osoittaakseen kannustusta ja suosiotaan. Sotilaat saavat näin lisää voimia koitokseen. Kauniisti koristautuneet naiset puolestaan pyörtyilevät joko onnesta tai mielenliikutuksesta. Kaikkien unelmoimassa sodan voittaneessa kaupungissa riittää mielin määrin herkkuja. Siellä jokaisella on oma paikkansa. Kaupunkia hallitsee kuningas, jonka ympärillä pyörivät herkullisia ruokia valmistavat prinsessat sekä murjaanit ja hovipojat. Kaduilla kulkevat eri maiden kansalaiset, upseerit, sotilaat, papit, paimenet ja ilveilijät sekä suurmoguli suurmiehineen ja orjineen.

"Jokainen ajattelee itsekseen: Mikä onkaan ihminen ja mitä hänestä voi tulla?" (s.69)

Kirjan luettuani minun teki hirveästi mieli marsipaania, vaikka en edes pidä siitä. Muutenkin tarina jätti ristiriitaisen olotilan. Toisaalta se oli kauniin tunnelmallinen ja ihanan vanhanaikainen joulutarina, mutta toisaalta se symbolisoi Saksan ja Ranskan välistä surullista sodankäyntiä. Henkilöiden ajatusmaailmaan oli vaikea samaistua, joten heihin suhtautui vain aikansa satuhahmoina. Minua hämmensi etenkin Drosselmeierin tyyli kiusoitella Marian kustannuksella ja Fritz veljen into leikkiä pelkästään sotaleikkejä. Marian tarinoihin suhtauduttiin pelkkinä lapsellisina hupsutuksina - sen sijaan, että niitä olisi otettu vakavasti ja vaikka kirjattu ylös.

"Maria ei uskaltanut enää puhella kenenkään kanssa seikkailuistaan, mutta tuon ihmeellisen maan kuvat seurasivat häntä laineiden loiskinnassa ja kaunista soittoa kuullessa." (s.76)

Kävin katsomassa Suomen kansallisbaletissa Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas nimisen baletin. Istuin parvella ja ihastelin näkymiä. Olin käynyt salissa kerran aikaisemmin, kun siellä järjestettiin avointen ovien tapahtuma. Kävin tuolloin kulissien takana ja balettitanssijoiden harjoituksissa. Näin myös esityksen siitä, millaisia valaistuksia näyttämölle voidaan saada aikaan. Haaveilin etenkin tuon päivän jälkeen oikean esityksen näkemisestä. Kuuntelin jännittyneenä Tsaikovskin musiikkia, jota upea orkesteri tulkitsi, ja seurasin, kuinka esirippu hiljalleen aukeni. Takaa paljastui henkeäsalpaava näkymä. En voinut uskoa silmiäni. Ihastuin kulisseihin niin paljon, että voisin väittää, etten ole ensimmäisen kohtauksen kulisseja upeampia nähnyt koskaan aiemmin. Jossain vaiheessa näytti siltä kuin ihmiset olisivat olleet valkokankaassa ja heränneet sieltä eloon kulkiessaan lähemmäs. Kaikki oli jouluisen tunnelmallista.

© Suomen kansallisooppera ja -baletti


Pidin myös korkeasta salista, jossa järjestettiin tanssiaiset ja lapset vastaanottivat joululahjansa. Rakastan kelloja, joten mieleeni jäi kohtaus, jossa Drosselmeierin setä ilmestyi kellosta ja vääristi todellisuutta hiirien vipeltäessä esille koloistaan. Hiiriksi pukeutuneiden tanssijoiden eleet olivat hiirien olemusta kuvaavia korvien rapsutuksia myöten. Tanssijat olivat upean fyysisiä eleissään ja liikkeissään. Välillä lavalla oli niin paljon toimintaa, ettei tiennyt, minne silmänsä olisi laittanut. Olin myös niin keskittynyt tarinaan, että hyppäsin kirjaimellisesti kattoon, kun taistelukohtauksen ase pamahti.

© Suomen kansallisooppera ja -baletti


Väliajan jälkeen tunnelma rauhoittui ja keskityttiin toiminnan täyteistä tarinaa enemmän kauniiseen tanssiin. Ihastelin tanssijoiden taitoja sekä upeaa puvustusta. Huomasin jossain vaiheessa silmieni sumenevan, kun herkistyin ilon kyyneliin. Mielestäni esitys oli jotain niin kaunista! Juuri sitä, mitä kaipasin joulukuuhun! Kävin esityksen jälkeen kuuntelemassa muutaman sanan tanssijoiden ajatuksista, kun lapset saivat kysyä heiltä kysymyksiä. Lapset pohtivat etenkin puvustusta: miksi hiirikuningas otti pään pois loppukumarruksessa, miksi yksi tanssijoista oli maalattu vihreäksi ja miksi lapsilla oli loppukohtauksessa pelkät paidat yllään. Minulle jäi mieleen, kuinka eräs tanssijoista kertoi tanssineensa kyseisen baletin jo reilusti yli sata kertaa. Kysymysten jälkeen pienet balettifanit jonottivat innokkaina nimikirjoituksia. Ajattelin, että ehkä heidän joukossaan oli kenties joku, joka tulevaisuudessa tulisi itse tanssimaan kansallisbaletissa.

© Suomen kansallisooppera ja -baletti

Joulun tunnelman voi löytää tarinoista. Rauhallista joulun aikaa!

© Niina Tolonen, Yöpöydän kirjat -blogi


Eilinen luukku (19): Ja kaikkea muuta
Huominen luukku (21): Sivujen välissä
 

tiistai 19. joulukuuta 2017

Karolina Kouvola: Soturit



Kirja on saatu arvostelukappaleena Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta.

"Miksi ihmiset sotivat?"

Kouvola, Karolina: Soturit - assassiineista samuraihin
Julkaistu: 2017
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: SKS
Sivumäärä: 300


Keitä olivat mystiset soturit, joita nykyajan kirjoissa, peleissä ja elokuvissa esiintyy? Kirjassa kerrotaan sotimisesta sekä kuudesta eri soturiryhmästä. Kaukaisista tapahtumista on välillä vaikeaa saada tarkkaa tietoa, sillä niistä saattaa olla erilaisia näkemyksiä eri lähteissä. Tietoja on voitu vääristää esimerkiksi kuvattaessa vihollisten toimintaa. Tiedossa on, että ihminen ei nauti kivun tuottamisesta, vaan kärsii siitä aiheutuneesta unettomuudesta tai masennuksesta. Taisteluintoa nostatetaankin panostamalla yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Apuna voi olla uskonto, laulut, tanssit sekä tarut sotivista jumalista ja sotasankareista. Olen koonnut tähän kirjan mielenkiintoisimmat tiedot jokaisesta soturiryhmästä.

"Laulun kautta soturit tunsivat itsensä näiden sankarien veroiseksi ja yhtä urhoollisiksi." (s. 15)

Eläimellisen raivon valtaan itsensä saattavat berserkit olivat pohjoisessa vaeltavia viikinkiajan sotureita, jotka toimivat noin 800 luvulta 1300 luvulle asti. He olivat ryöstäjiä, kauppiaita, maanviljelijöitä ja kalastajia. He kulkivat lohikäärmekeulaisilla laivoilla, ryöstelivät ja ottivat ihmisiä orjiksi (kuten muutkin aikakauden ihmiset). Berserkit uskoivat, että korppeina esiintyvät valkyyriat veivät heidät kuoleman jälkeen Heliin tai parhaassa tapauksessa Valhallaan. Kristinusko karsi lopulta kaikki ei-kristilliset piirteet pois, jolloin bersekkinä toimiminen julistettiin laittomaksi.

"Sudet edustivat varhaisen Skandinavian tarustossa ja tarinoissa elämää yhteisön ulkopuolella. Myös nykyään puhutaan jostakusta oman tien kulkijasta yksinäisenä sutena." (s.52)

Assassiinit eli nizarit olivat islamilaisia yhteisöjä, jotka toimivat Syyrian ja Iranin (entisen Persian) alueella 1000 luvulta 1200 luvulle asti. He tekivät poliittisia salamurhia ja pitivät tietojaan salassa. He eivät kuitenkaan salamurhanneet temppeliherroja tai Johanniittain ritarikunnan jäseniä, sillä lopputulos olisi ollut merkityksetön. Nizarit toimivat vuoristossa sijainneiden linnojen verkoston kautta. Mongolit tuhosivat heidän kirjastonsa, minkä seurauksena kaikki tieto katosi.

"Marco Polon kertomuksiin kannattaa suhtautua yhtä historiallisina dokumentteina kuin Grimmin veljesten kansansatuihin: hänen matkakertomuksensa yksityiskohdat on kyseenalaistettu useasti." (s.66) / Oma huomio: Kertomuksen totuudenmukaisuuden puolesta on tehty dokumentteja. Mihin kirjan väite perustuu?

Temppeliherrain ritarikunta toimi noin 1100 luvulta 1200 luvulle asti. Sen perusti rankalainen ritari Hughes de Payens. Ajatuksena oli suojella Pyhälle maalle matkanneita kristittyjä. Heitä pyhiinvaelsi etenkin Jordan-joelle, jossa Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen, ja Pyhän haudan kirkolle, jonka kohdalla Jeesus ristiinnaulittiin ja haudattiin. Ritarikunnalla oli tilat Salomonin temppelin päälle rakennetussa moskeijassa Jerusalemissa. Myös Johanniittain ritarikunta suojeli pyhiinvaeltajia. Ritarit olivat ylhäisöperheistä. Heidän koulutuksensa aloitettiin lapsena, ja heidät siunattiin tehtävään papin toimesta. Heidän innoittajanaan ja esirukoilijanaan toimi Neitsyt Maria. Ritarikunnan toiminta levisi Englantiin, Skotlantiin ja Espanjaan. He perehtyivät asetaitoihin ja syvällisesti uskontoon. Heidän arkielämänsä muistutti benediktiiniläisten munkkien elämää. Heillä ei saanut olla salaisuuksia eikä vaimoja. Temppeliherrat osallistuivat orjakauppaan, kuten muutkin aikakauden ihmiset. He olivat myös mukana ristiretkillä, joiden ajatuksena oli Pyhän maan vapauttaminen ei-kristityiltä. Retkien epäonnistuminen, häviöt taisteluissa, Ranskan kuninkaan velkaantuminen sekä temppeliherrojen syyttäminen harhaoppisuudesta ja kiduttaminen johtivat siihen, että he eivät enää olleet paavin suojeluksessa, vaan tuomittuina kuolemaan.

"Ristiretkien tarkoitus ei ollut koskaan levittää kristinuskoa eli tehdä käännytystyötä muslimien joukossa." (s.124)

Samurait olivat japanilaisia sotureita. Ensimmäiset klaanit syntyivät 700-luvulla ja viimeiset päättyivät 1800-luvulla Japanin eristyneisyyden päättyessä kauppakumppanuuksien myötä. Tuolloin valtio halusi kiriä kehityksessä länsimaiden tasolle ja antoi kaikki keisarin hallintaan, määritteli uskonnoksi sintolaisuuden ja opetteli uusia länsimaisia keksintöjä kuten rautatien ja höyrylaivan. Lopulta luokkahierarkia poistettiin, jolloin myös samurai-luokka hävisi. Alun perin samurait olivat linnanherrojen palvelijoita, jotka toimivat poliisin tai palkkasoturin tavoin. He ovat kuuluisia hara-kirista, joka on itsemurha, joka liittyy kunniaan ja uskontoon. Ninjat olivat vakoilijoita, salamurhaajia tai kaksoisagentteja. Tärkeänä pidettiin myös teeseremonioita ja ikebanaa eli kukkien asettelua.

"Yksilö on olemassa niin kauan, kun joku muistaa hänet. Jos uhrasi itsensä jonkun omaa itseään suuremman syyn takia - sai kunnioitusta tulevien sukupolvien silmissä ja oma nimi muistettiin pidempään eikä siitä vaiettu häpeissään." (s.154)

Lakotat eli tasankointiaanit vaelsivat Pohjois-Amerikassa monissa eri ryhmissä. He puhuivat yli 500 kieltä, söivät biisoneita, omasivat monia johtajia ja asuivat tiipiissä. Miehillä sai olla useita vaimoja ja heidän piti olla näyttämättä tunteita ja olla hyveiltään urheita. Heillä oli tapana vahingoittaa itseään muun muassa aurinkotanssissa. Lakotat uskoivat, että maailmaa säätelee Suuri Henki. Heidän oli mahdollista nähdä näkyjä hikimajassa. Näyissä esiintyviä esineitä koottiin rohtokääröihin, jotka toimivat rituaaliesineinä. Piipunpolton avulla oli mahdollista rukoilla Suurta Henkeä. Näkyjä nähneet uneksijat saivat parantaa sairaita ja valmistaa sotavarusteita maalaamalla niihin suojaavia kuvioita. Intiaanien joukossa oli poliisi, siviili ja soturiseuroja. Naisten tehtävä oli tehdä käsitöitä. Lakotat pitivät tärkeänä tarinankerrontaa, tansseja ja lauluja. He soittivat rumpuja, huiluja ja helistimiä. Lakotat irrottivat viholliselta päänahan. He keräsivät coupeja eli tavallaan pisteitä taisteluissa, jolloin heidän ansionsa kasvoivat. Sulkien määrä päähineessä kertoi menestyksestä. Lakotat saivat ranskalaisilta tuliaseita ja espanjalaisilta hevosia 1700-1800 -luvuilla. Valkoiset tavallaan huijasivat heiltä maata. Lopulta lakotat ohjattiin asumaan reservaatteihin. Heidän kohtalokseen koitui valkoisilta saadut taudit ja valkoisten harjoittama biisoneiden joukkotuho. Intiaanit ja valkoiset myös sotivat keskenään. Rajakiistoja aiheuttivat muun muassa kultaesiintymät. Intiaaneilta kiellettiin oman uskonnon harjoittaminen 1883. Moni kääntyi kristinuskoon. Valkoiset opettivat heitä lukemaan ja ohjasivat töihin maatiloille. Intiaanien parissa syntyi henkitanssijoiden leiri, jossa yhdistyi kristinusko ja vanhat perinteet. Tilanne kärjistyi 1890 verilöylyyn, minkä jälkeen intiaanit antautuivat valkoisille.

"Seurojen alkuperä oli lähes aina unissa ja näyissä. Niitä pidettiin konkreettisina tapahtumina, ei samalla tavalla mielikuvituksen tai alitajunnan tuotteina kuin miten me ne ajattelemme." (s.214)

Tugeenit olivat Intiassa toimivia hinduja tai muslimeja, jotka palvoivat Kali-jumalatarta. He houkuttelivat arvaamattoman matkustajan luottamaan itseensä ja kuristivat hänet hengiltä, minkä jälkeen uhrin jäänteet haudattiin ja ryöstösaalis jaettiin. Hindut kauhistelivat asiaa, sillä heidän tapojensa mukaan ruumis kuului tuhkata. Maanomistajat pitivät huolta tugeenien perheistä ja saivat osan ryöstösaaliista. Tugeenit katsoivat luonnosta enteitä ennen ryöstöretkelle lähtöä. He valitsivat vain tietynlaisia uhreja ja suunnittelivat surmat tarkkaan. Joskus heillä oli mukana naisia, jotka toimivat viettelijöinä ennen kuristamista. Tugeeneilla oli tapana kommunikoida elein ja käsimerkein. Iso-Britannian siirtomaa-aikana tugeenit tuomittiin teoistaan. Emämaahan levisi mystifioituja tarinoita vähäpukeisista naisista ja barbaarisista miehistä. Tekstiä lukiessani mieleeni nousi Matka maailman ympäri 80 päivässä -piirrossarja, jossa prinsessa aiottiin polttaa elävältä kuolleen aviomiehensä rinnalla. Kirjan mukaan leskien tapa heittäytyä elävältä rovioon eli lesken itsemurha eli sati kiellettiin 1829.

"Jos Kali ei olisi saanut uhrejaan, hän raivostuisi ja tuhoaisi koko ihmiskunnan, sillä hän on jatkuvasti nälkäinen ja hamuaa jatkuvasti uusia kuolleita." (s.280)

Kirjan lukeminen herätti innostuksen lukea lisää historiaan liittyviä kirjoja. Totesin blogissani pari vuotta sitten, että haluaisin lukea intiaaneista, joten nyt sekin tavoite viimein toteutui. Nyt minua kiinnostaisi tietää lisää muun muassa mongoleista ja Aasian maista. Kuninkaallisista ja historiallisista naisista lukeminen on myös kiinnostavaa.


100 suomalaista kirjaa: 42/100

maanantai 18. joulukuuta 2017

Isomäki; Uusitalo: Aivotaidot



Kirja on saatu arvostelukappaleena Gummerus Kustannus Oy:ltä.

"Käytä päätäsi paremmin"

Isomäki, Heli; Uusitalo, Nina: Aivotaidot
Julkaistu: 2017
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Gummerus Kustannus Oy
Sivumäärä: 261


Kirjassa kerrotaan, mitä ovat aivot ja aivotaidot. Lopuksi tutustutaan omien aivotaitojen kehittämiseen testien ja harjoitusten kautta. Mieleeni jäi, että aivot tarvitsevat huoltoa ja hyvänäpitoa kuten unta ja joutenoloa sekä virikkeellistä tekemistä. Tärkeää on myös monipuolinen ravinto, liikunta, rentoutuminen ja mielihyvän saaminen. Liikunta liittyy siihen, kuinka aivot kaipaavat hyvää verenkiertoa. Jokaisen on hyvä kannustaa toisia sekä olla ystävällinen ja auttavainen, jolloin ihmisen hyvinvointi paranee.

"Pyri tekemään asioita, jotka ovat omien arvojesi ja asenteidesi kanssa sopusoinnussa." (s.57)

Aivotaidot opitaan vuorovaikutuksessa. Ihminen peilaa omia ajatuksiaan toiseen ihmiseen ja tarkkailee, kuinka toinen reagoi. Mielipeilin avulla ihminen katsoo mielen sisään ja näkee ajatukset ja tunteet. Se liittyy itsensä tuntemiseen, ymmärtämiseen ja hallitsemiseen. Ihminen myös tulkitsee toisen mieltä. Jokaisella herää tiettyjä tunteita ajatellessa tiettyjä asioita. Jokainen on myös oppinut ajattelemaan automaattisesti tietyistä asioista tietyllä tavalla. Ihmisen olisi hyvä tiedostaa, että kaikilla on erilaisia tapoja ajatella, kokea, tuntea ja toimia. Puhutaan siis kyvystä asettua toisen asemaan. Mindfulness eli tietoinen läsnäolo lisää mielipeilaamiseen vaadittavia taitoja. Myötätuntoisuus, elämään tyytyväisyys, muistisuoritukset ja suorituskyky paranevat. Ajatuksena on esimerkiksi hengitysharjoituksen avulla rauhoittua ja huomata asioita. Ihminen oppii tuntemaan itsensä ja muita ja tiedostamaan, että oma näkökulma ei ole ainoa oikea.

"Viisaus on sitä, että ihmisessä vaikuttaa samanaikaisesti järki ja tunne." (s.124)

Keinulautamallissa kuvataan aivoja tyynnyttäviä ja kuormittavia asioita. Ne liittyvät aisteihin, tunteisiin, ajatuksiin itsestä, ihmissuhteisiin ja ympäristöön. Keinulauta keinuu koko ajan, mutta ei saisi mennä kallelleen kumpaankaan suuntaan. Jokaisen olisi hyvä oppia muuttamaan oman aivojen säätelypuheen tyynnyttäväksi. Ihmisen on tärkeää löytää tasapaino järjen ja tunteiden välillä. Liialliset tunteet kuten suru vaikuttavat aivojen toimintaan. Erilaisten harjoitusten kautta ihminen oppii ennakoimaan, miten tulee ajattelemaan tai tuntemaan tietyssä tilanteessa, jolloin tilanteen hallinta on helpompaa. Muiden mieleen tutustumisessa kannattaa kiinnittää huomiota sanattomaan viestintään, mikä auttaa olemaan empaattisempi.

"Kykyä nauttia elämästä tässä ja nyt." (s.261)

Mielestäni aivoihin liittyvät kirjat ovat hyvin mielenkiintoisia. Kirjan esittämät asiat kuulostavat järkeviltä ja hyödyllisiltä. Suosittelen jokaista välillä pysähtymään, elämään pienen ajan hetkessä ja tarkastelemaan omaa sisintä. Kannattaa myös ottaa hetki ja suunnata tuntosarvet toiseen ihmiseen. Varsinkin tänä aikana, jolloin monet kamppailevat joulustressin kourissa. Kannattaa hengähtää hetki ja miettiä omaa keinulautaa, mikä sillä hetkellä on todella tärkeää - miten voisi tasapainottua.

perjantai 15. joulukuuta 2017

Timo Parvela: Kepler62: Kirja kuusi: Salaisuus



"Oliko se... kuningas?"
 
Parvela, Timo; Sortland, Bjorn: Kepler62: Kirja kuusi: Salaisuus
Kirjasarja: Kepler62, osa 6
Muut osat: Osa 1, osa 2, osa 3, osa 4 ja osa 5
Julkaistu: 2017
Mistä maasta: Suomi
Kuvitus: Pasi Pitkänen
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 189

Salaisuudet alkavat viimein paljastua. Kepler62 planeetalle asumaan asettuneet lapset ovat saaneet jo selville, että maapallo on Scorpion verkkopelin hallinnassa, sillä se on levittäytynyt hallitsemaan kaikkia maailman verkkoon asennettuja laitteita. Tärkeät ja rikkaat ihmiset on tarkoitus pelastaa uudelle planeetalle, kunhan sen alkuperäiset asukkaat on ensin raivattu pois tieltä lapsiin istutetun tarttuvan taudin avulla. Kuningas on viimein herännyt, ja koittaa viimeinen taistelu lasten ja pahisten välillä. Lasten ei auta muuta kuin toivoa parasta.

"Outo juttu, miten me ihmiset ensin tykkäämme jostain ja vähän ajan päästä kyllästymme. Koko ajan pitää saada jotain uutta. Oikeastaan se on tosi sairasta." (s.48) 

Kirjassa aiheina ovat pelko, sota, toisinajattelijoiden vangitseminen ja toisten manipuloiminen lääketieteellisin keinoin sekä perhe, ystävyys ja rakkaus. Pidän siitä, että lapsille suunnattu kirjasarja käsittelee rankkoja aiheita seikkailun lomassa. Kepler62 kirjasarja on ehdottomasti lastenkirjallisuuden kärkeä mielenkiintoisine juonineen ja upeine kuvituksineen. Kirjan loppu jää tavallaan avoimeksi, sillä ei voi täysin tietää, kuinka kaikkien lopulta käy. Toisaalta pidän loppuratkaisusta, mutta toisaalta olisin halunnut tietää vielä lisää. Tavallaan rakastan avoimia loppuja, sillä ne jättävät tilaa omalle mielikuvitukselle. Mikään tarina ei oikeastaan koskaan pääty, vaan elämä jatkaa kulkuaan aina seuraavaan suuntaan.

"Tuntuu kuin osa minusta kuolisi. - Kaikki kaunis ja todellinen tuhoutuu ympäriltäni." (s.138) 


100 suomalaista kirjaa: 41/100


torstai 14. joulukuuta 2017

Timo Parvela: Kepler62: Kirja viisi: Virus



"HÄN on heräämässä"

Parvela, Timo; Sortland, Bjorn: Kepler62: Kirja viisi: Virus
Kirjasarja: Kepler62, osa 5
Muut osat: Osa 1, osa 2, osa 3 ja osa 4

Julkaistu: 2017
Mistä maasta: Suomi
Kuvitus: Pasi Pitkänen
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 189


Lapset ovat asettuneet asumaan Kepler62 planeetalle. Ari ja Marie yrittävät omin päin selvittää sen sisältämiä salaisuuksia, sillä he eivät luota joukon ainoaan aikuiseen, Oliviaan. Heitä hämmentää planeetalta löytynyt tabletti, joka on selvästi kotoisin maapallolta, ja karhumaisten kähisijöiden osuus tapahtumiin. Tutkimuksia hankaloittaa alati vaihteleva säätila, sillä paratiisimainen kesä kääntyy yhdessä yössä myrskyiseksi syksyksi ja hyytävän runsaslumiseksi talveksi. Suurin arvoitus on avaruusaluksen mukana matkustanut ylimääräinen kapseli. Onko sen sisällä joku?

"Siinä he töllistelivät näkyä. Kolme ihmislasta. Mitään sanottavaa ei ollut. Värikylläisyyden käsittäminen vei kaiken aivokapasiteetin." (s.41)

Kirjassa huomaa lasten pikku hiljaa kasvavan, sillä he kokevat ensimmäisiä ihastumisia ja alkavat kapinoida auktoriteetteja vastaan. He eivät suostu tietämättömyyteen, vaan haluavat osallistua täysivaltaisina jäseninä päätöksentekoon. Toisaalta he itsekin pitävät salaisuuksia sisällään. Lapset haluavat luoda oman näkemyksensä maailmasta - mikä on oikein ja mikä väärin.

"Minä toivon, että HÄN astuisi jo esiin ja ottaisi ohjat, mutta HÄN nukkuu yhä kuin irvokas Ruusunen odottamassa herättävää suudelmaa." (s.42)


100 suomalaista kirjaa: 40/100

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Timo Parvela: Kepler62: Kirja neljä: Pioneerit



"Perillä ollaan"

Parvela, Timo; Sortland, Bjorn: Kepler62: Kirja neljä: Pioneerit
Kirjasarja: Kepler62, osa 4
Muut osat: Osa 1, osa 2  ja osa 3

Julkaistu: 2016
Mistä maasta: Suomi, Norja
Kuvitus: Pasi Pitkänen
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 133


Ari, Joni, Marie ja Olivia astuvat Kepler62 planeetalle. Pian heitä seuraavat myös Min-Jun, Lisa, Svetlana ja Albert. Ympäristö vaikuttaa paratiisimaiselta vehreine niittyineen, sinisine vesineen ja taivaita hipovine vuorineen. Kaikki on kuitenkin outoa ja tutkimatonta. Ihmiset sentään tietävät maapallolla, mitä varoa: Voi joutua kissapedon hampaisiin tai myrkyllisen käärmeen puremaksi. Uudella planeetalla ei voi tietää, mikä olento on ystävä ja mikä vihollinen. Kaiken lisäksi Jonin sairastelu pahenee.

"Tunnen itseni Robinson Crusoeksi. Hänkin luuli olevansa yksin, mutta kävi ilmi, että autiosaarella oli myös muita." (s.34)

Kirja saa pohtimaan eri lajien selviytymistä. Onko ihmisellä oikeus levittäytyä toisten lajien alueelle ja tuoda mukanaan omat ongelmansa? Onko hyväksyttävää käyttää toisia hyväkseen tai tappaa muut lajit selviytyäkseen itse?

"Oho! Tällainen minä näköjään sittenkin olen: hetkeäkään epäröimättä turvaudun aseeseen heti kun näen jotain uutta ja tuntematonta. Ehkä olento halusi vain ystävystyä meidän kanssamme. Uusia ystäviä on hankala saada pistooli kädessä." (s.40)

Olen aivan haltioissani tästä lapsille suunnatusta kirjasarjasta, sillä rakastan erilaisia tarinoita tulevaisuuden maailmasta. En yleensä ihastu tarinoihin, joissa tapahtumat sijoittuvat avaruuteen. Olen rakastunut etenkin vaikuttavaan kuvitukseen. Mielestäni kirjan upeimmat kuvat sisältävät kauniita maisemia.


100 suomalaista kirjaa: 39/100

maanantai 11. joulukuuta 2017

Jan Salminen: Äidinmaa



"Näin julman unen"

Salminen, Jan: Äidinmaa
Julkaistu: 2012
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivumäärä: 392


Eletään Maan Äitien hallitsemassa tulevaisuuden Suomessa, jossa kannatetaan yhteisomistajuutta, palvotaan naiseutta ja orjuutetaan koiraita. Heimoissa asuvat naiset uskovat Jumalattareen, pystyttävät suurnaisten patsaita ja pyrkivät väkivallattomaan elämään. Maassa vallitsee tarkat käytössäännöt. Papittaret opettavat tyttöjä ja ajavat sisaruuden, samuuden ja samanarvoisuuden aatetta. Naisten keinotekoisesti synnyttämät koiraslapset kuuluvat valtiolle ja kellään ei ole oikeutta omaan seksuaaliseen koskemattomuuteen. Tyttölapset elävät heimossa, kunnes varttuvat hedelmälliseen ikään ja etsivät oman heimonsa. Heteroseksuaalisuus ja kaikki koirasvallan aikainen naisen alistamiseen pyrkivä toiminta kuten meikkaaminen ja koristautuminen koruilla on kiellettyä. Historiankirjoitus on luonnollisesti sensuroitua, ja kaikki koiraiden kirjoittama kirjallisuus on tuhottu. Koiraisiin pistetään säännöllisin väliajoin antiandrogeenejä, jotka estävät heitä ajattelemasta sopimattomia ajatuksia. He ovat alistettuja ja pilkattuja ja joutuvat asumaan huonoissa olosuhteissa ja tekemään raskaita töitä. Osa naisista toimii koiraiden vahteina polttopiiskoineen. Ei siis ole ihme, että koiraiden tekemät itsemurhat ovat yleisiä. Naisten elämä järkkyy, kun eräs nainen löydetään murhattuna ja kun pariseksuaalit alkavat osoittaa mieltä vallitsevaa järjestelmää vastaan.

"Missä ovat heidän du Châtelet´nsa, heidän Kunitzinsa ja Curiensa ja Bourgeousinsa, heidän de Beauvoirinsa ja Atwoodinsa? Heidän näkymättömien totuuksien paljastajansa? Mitä muuta heillä on kuin verenkipeitä sotalordeja ja ihmisten kaasuttajia?" (s.125)

Benjamin toimii kotipalvelijana oltuaan ensin vuosia työläisenä. Hän muistaa vielä hämärästi ajan ennen kuin Suomi oli Äidinmaa. Hän ajattelee isäänsä, joka piti naisia heikkoina ja puutteellisina. Isä vislaili naisille ja kävi maksullisissa naisissa. Benjamin tapaa kodittoman koiraan, joka hänen mielestään osoittaa puheillaan, kuinka mieheys on joskus ollut pelkoa ja heikkoutta. Se on ollut niin haurasta, että sitä on yritetty peitellä valloittamisella ja alistamisella. Pehmeän puolen esille tuovaa miestä on haukuttu neidiksi. Benjamin pohtii, kuinka ennen hänenkin on oletettu kykenevän tappamaan vain siksi, koska hän on mies. Kirjan sukupuoliroolit, miehen ja naisen välinen rakkaus sekä raskaus on kuvailtu luonnottomiksi sekä menneisyyden että nykyisyyden tapahtumissa.

"Heidän lävitseen ulvoi historia; heidän lävitseen huusivat kaikki äänet, jotka epäoikeudenmukaisuus oli yrittänyt vaientaa. He jatkoivat huutoa, joka oli alkanut toisessa ajassa ja toisessa paikassa. Kun yksi huuto loppui, toisaalla nousi aina uusia ääniä kuin leijonankitoja maan läpi. Kun jossain yksi huutaja teloitettiin, lukittiin vankilaan tai tuomittiin vihollisena, jossain muualla toisen keuhkot vetivät henkeä." (s.188)

Kirjan lukeminen kesti minulla noin kolme-neljä kuukautta. Koin sen aiheeltaan raskaaksi ja hidaskulkuiseksi. Väkivaltaa tihkuva teksti toisti paljon itseään ja oli paikoitellen epäuskottava. Pidin kirjassa ainoastaan filosofisesta pohdinnasta. Kirjan takakannessa kysytään, olisiko maailma parempi paikka, jos naiset olisivat vallassa. Teksti ei anna siihen vastausta, vaan käsittelee valtiota, jota hallitsevat miehiä vihaavat sadistiset lesbot. Olisin halunnut saada näkökulman siihen, millainen maailma olisi ilman naisia alistavia käytänteitä. Sen sijaan jouduin jälleen kerran lukemaan, kuinka naisia käytetään seksuaalisesti hyväksi ja alistetaan vallitsevien tiukkojen normien alaisuuteen. Luin miehiä sortavia tapoja, jotka oli poimittu suoraan naisia koskevasta nykymaailmasta ja vain käännetty miehiä koskeviksi. Esimerkkinä lasten leikeistä tytöt käyvät huorittelemassa poikia ja tirskuvat heille, minkä jälkeen äidit saapuvat paikalle ja toteavat vain, että tytöt ovat tyttöjä. Olisin toivonut tekstiin enemmän omaperäisyyttä.

"Poikuus oli jotain pahaa, heikkoa, arvotonta. Minä vihasin tyttöjä sen vuoksi, että he osoittivat arvottomuuteni, mutta vielä enemmän vihasin tätä hyödytöntä, typerää poikaa, jonka halusin leikata pois itsestäni. Minä halusin olla tyttö." (s.139-140)

Mietin kirjan sanomaa ja päädyin masentavaan ratkaisuun, että maailma on paha riippumatta siitä, kuka on vallassa. Hyvillä tarkoitusperillä varustettu hallitsija voi saada aikaan huonoa jälkeä. Joku saattaa olla hyvillään vallitsevasta järjestelmästä, kun taas toinen kärsii. Kaikilla on omat henkilökohtaiset näkemyksensä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Huomioon on otettava peruskysymys siitä, onko elämä hyvää, jos suurin osa ihmisistä hyötyy vallitsevasta tilanteesta vähemmistön kustannuksella. Koskaan ei pidä luopua paremman maailman toivosta.

"On ollut toisin - voi olla toisin taas. Ei niin kuin ennen, ei niin kuin nyt, vaan jotain parempaa. Oli olemassa mahdollisuus." (s.116)

Kirjan maailma on kamala, sillä siellä alistetaan loppujen lopuksi kaikkia sukupuolesta riippumatta. Yhden asian kuitenkin toisin sieltä meidän maailmaamme, nimittäin seppeleiden laskun synnytyksessä kuolleiden naisten kunniaksi. Kaunis ajatus.

"Ja jonain päivänä, kun tämä maailma ahmitaan laajenevaan aurinkoon, me kohtaamme taas, kietoudumme toisiimme ja sulaudumme yhteen. Jonain päivänä syöksymme räjähtävän tähden valona suunnattoman pimeyden läpi" (s.344)


100 suomalaista kirjaa: 38/100

perjantai 8. joulukuuta 2017

Sienna Mercer: Siskoni, vampyyri n:o 2



"Kaikki yrittävät päästä televisioon."

Mercer, Sienna : Siskoni, vampyyri n:o2: Vampurilaisia
Kirjasarja: Osa 2
Muut osat: Osa 1
Julkaistu: 2008
Alkuperäinen julkaisu: 2007
Alkuperäinen nimi: My sister the vampire, book two: Fangtastic!
Mistä maasta: Kanada
Suomentanut: Marja Helanen-Ahtola
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 209


13-vuotiaat kaksoissiskot Olivia ja Ivy joutuvat vastakkain tähtireportteri Serena Starin kanssa. Hän on päättänyt ottaa selvää, mikä kammottava salaisuus vallitsee Franklin Grovessa. Olivia ja Ivy tekevät kaikkensa, jotta vampyyrit eivät paljastuisi. Tehtävä on haastava, sillä koulun jengi Pedot asettaa kaiken aikaa vampyyrinhampaita rattaisiin ja Toby varjostaa Serenan käskystä goottien kuningattareksi väitettyä Ivya. Kaiken keskellä siskokset yrittävät edelleen salata sisaruutensa ja etsiä oikeita vanhempiaan.

"´Nyt rauhoitutaan. Ehkä me voimme yrittää vakuuttaa Serenalle, että Franklin Grovessa on ihmissusia - tai jotain muuta yhtä typerää.´
Ivy ja Sophia vilkaisivat toisiinsa levottomina.
Olivia räpytteli silmiään. ´Älkää vain sanoko, että Franklin Grovessa on ihmissusia!´
Ivy kohotti kulmiaan juuri, kun kello soi ensimmäiselle tunnille.
´Kello pelasti!´ Sophia tokaisi. Hän ja Ivy pakenivat veskistä. Olivia jäi seisomaan monttu auki." (s.29)

Minun piti lukea kirja alun perin Halloween lukuhaasteeseen, mutta se jäi roikkumaan puoliksi luettuna kirjahyllyyn. Kirja on sarjan toinen osa ja muistuttaa ensimmäisen osan tavoin aika paljon amerikkalaisia teinielokuvia. En ole aivan varma, pidänkö kirjan vampyyreista vai en. Kirjan maailmassa vampyyriksi voi tulla vain syntymällä. He vanhenevat opiskelijoiksi asti, minkä jälkeen he ikääntyvät hitaasti. Vampyyrit paranevat supernopeasti ja heitä on vaikea tappaa. He juovat veripankin verta, eivätkä pure ihmisiä. He syövät myös tavallista ruokaa, mutta eivät siedä valkosipulia. Vampyyrit käyttävät aurinkosuojaa ihollaan. Heidän ihonsa on kalpea ja silmänsä keltaiset, vihreät tai lilat. He näkyvät peileissä ja valokuvissa. Heihin ei voi vaikuttaa vihkiveden, ristin tai Raamatun avulla millään tavalla. He nukkuvat öisin arkuissa. Vampyyrien sääntöjen mukaan he eivät saa paljastaa olevansa vampyyreja. Mielestäni kirjan vampyyreista on tehty liian kilttejä ja harmittomia. Kaksoissiskojen tarina on kuitenkin vetävä ja kiehtoo varmasti nuoria tyttöjä.

"´Voidaanko vaihtaa puheenaihetta? Jutellaan jostain sellaisesta, mikä ei usuta minua iskemää hampaitani omaan kurkkuuni.´" (s.98)


maanantai 4. joulukuuta 2017

Suoritin Helmet lukuhaasteen (50/50)!



Olen nyt suorittanut HelMet lukuhaasteen 2017!

Voitin toistamiseen itseni suorittamalla haasteen loppuun asti! Olen iloinen saavutuksestani enkä malta odottaa uuden haasteen alkamista! Olen siis aivan koukussa tähän haasteeseen!

Helmet lukuhaaste oli tänä vuonna helpompi kuin viime vuonna, sillä haasteen kohtiin sopi monenlaiset kirjat. Minun ei oikeastaan tarvinnut suunnitella lukemiani kirjoja muuten kuin aivan lopussa.

Luin aika paljon nuorten kirjoja sekä kotimaisia kirjoja. Mukaan mahtui kaksi runokirjaa sekä kirjoja, joihin en olisi muuten tarttunut. Parasta helmet lukuhaasteessa on oikeastaan juuri se, kun tutustuu aivan uudenlaisiin kirjoihin ja pääsee katsomaan lukuharrastusta uudesta näkökulmasta.

Onnea kaikille haasteen suorittaneille! Hyvää loppukiriä, jos kirjoja on vielä lukematta!



Haaste:

Järjestäjä: HelMet
Kesto: Vuosi 2017
Säännöt: Lue vuoden aikana 50 kirjaa, jotka sopivat sivulta löytyvän listan aiheisiin (saa soveltaa)
Tutustu myös: HelMet lukuhaaste 2016: lukemani kirjat

Marras- ja joulukuussa haasteeseen lukemani kirjat:

3. Suomalainen klassikkokirja
Mauri Kunnas: Koiramäen talossa

5. Kirjassa liikutaan luonnossa
Tuija Takala: Kierrän vuoden

33. Kirja kertoo Intiasta
Terhi Kuusisto: Hiekkamandala

46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
P. L. Travers: Maija Poppanen



Kaikki 50 kirjaa:
  1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis / Kirsi Kunnas: Kaunis hallayö
  2. Kirjablogissa kehuttu kirja / Salla Simukka: Jäljellä
  3. Suomalainen klassikkokirja / Mauri Kunnas: Koiramäen talossa
  4. Kirja lisää hyvinvointiasi / Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti
  5. Kirjassa liikutaan luonnossa / Tuija Takala: Kierrän vuoden
  6. Kirjassa on monta kertojaa / K. K. Alongi: Ansassa
  7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja / Lewis Carroll: Alice peilintakamaassa
  8. Suomen historiasta kertova kirja / Petri Tamminen: Suomen historia
  9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja / Serena Valentino: Hirviön sydän
  10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis / Kiera Cass: Ainoa
  11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja / Zoe Sugg: Girl Online kiertueella
  12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja / Bandi: Syytös
  13. Kirja "kertoo sinusta" / Chimamanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä
  14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella / Kimberly Belle: The Marriage Lie
  15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen / Maija Haavisto: Adeno
  16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja / Kate Atkinson: Elämä elämältä
  17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista / Niina-Matilda Juhola: Niina-Matilda näkijä
  18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa / Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita
  19. Yhdenpäivänromaani / Mika Waltari: Surun ja ilon kaupunki
  20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö / Mats Strandberg: Risteily
  21. Sankaritarina / Timo Parvela: Kepler62: Kirja kolme: Matka
  22. Kuvitettu kirja / Tove Jansson: Taikatalvi
  23. Käännöskirja / Serena Valentino: Petetty sielu
  24. Kirjassa selvitetään rikos / Elena Mady: Vaihdokas
  25. Kirja, jossa kukaan ei kuole / Laura Honkasalo: Pöytä yhdelle: Yksinäisyydestä ja yksin olemisen taidosta
  26. Sukutarina / Aino Räsänen:...ja Helena soittaa
  27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja / Anne Leinonen: Kirjanoita
  28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan / Anna-Leena Härkönen: Terveisiä pallomerestä
  29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia / Zoe Sugg: Girl Online: Going Solo
  30. Kirjan nimessä on tunne / Darren Shan: Kauhun tunneleissa
  31. Fantasiakirja / Victoria Aveyard: Lasinen miekka
  32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta / Tove Jansson: Taikurin hattu
  33. Kirja kertoo Intiasta / Terhi Kuusisto: Hiekkamandala
  34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt / Minna Rytisalo: Lempi
  35. Kirjan nimessä on erisnimi / Timo Parvela: Ella ja kaverit luokkaretkellä
  36. Elämäkerta tai muistelmateos / Tove Jansson: Muumipapan urotyöt
  37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta / Aino Räsänen: Soita minulle, Helena
  38. Kirjassa mennään naimisiin / Serena Valentino: Noidan peili
  39. Ikääntymisestä kertova kirja / Lenita Airisto: Elämäni ja isänmaani
  40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä / Darren Shan: Friikkisirkus
  41. Kirjan kannessa on eläin / Mila Teräs: Noitapeili
  42. Esikoisteos / Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
  43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään / Sari Luhtanen; Mikko Oikkonen: Nymfit. Montpellierin legenda.
  44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta / Aino Kallas: Sudenmorsian
  45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja / Elena Mady: Varjo
  46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja / P. L. Travers: Maija Poppanen
  47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit / (31. Fantasiakirja ja 23. Käännöskirja) / Victoria Aveyard: Punainen kuningatar
  48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän / Blake Crouch: Pimeää ainetta
  49. Vuoden 2017 uutuuskirja / Stephanie Garber: Caraval
  50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja / Salla Simukka: Toisaalla
Kaikki haasteeseen lukemani kirjat löytyvät myös HelMet lukuhaaste sivultani.


sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Tuija Takala: Kierrän vuoden



"Kirjassa aurinko paistaa"

Takala, Tuija: Selkorunoja: Kierrän vuoden
Julkaistu: 2016
Mistä maasta: Suomi

Kuvat: Jani Ahti
Taitto: Birgit Tulla
Kustantaja: Oppimismateriaalikeskus Opike
Sivumäärä: 109


Kirjassa on luontoon liittyviä runoja jokaiseen vuodenaikaan. Ne ovat ihanan osuvia - niin oivallisia, että huomasin naurahtelevani ilosta ääneen. Lempirunoikseni valikoituivat numerot 1, 2 ja 4. Ne liittyvät tammikuuhun, joka onkin ihan ovella.

"Pakkanen ja minä olemme työpari.
Teemme pilviä."

Kirjassa on kauniita kuvia. Ihastuttavin niistä on mielestäni kissa, joka katselee pajunkissoja. Kirjan lopussa on kysymyksiä, joihin voi pohtia vastauksia ja oppia lisää runoista. Runot auttavat ajattelemaan, saavat hyvälle tuulelle ja herättelevät uusia oivalluksia. Tämä on sellainen runokirja, jonka haluaisin omistaa, jotta voisin palata siihen uudestaan. Onneksi sen voi aina lainata kirjastosta.

"Kuulinko jotain?
Koputtiko kevät jo oveen?"



Helmet lukuhaaste 2017: 5. Kirjassa liikutaan luonnossa

100 suomalaista kirjaa: 37/100

Viini lasissa kuin veistos -runohaaste


lauantai 25. marraskuuta 2017

Terhi Kuusisto: Hiekkamandala



"Kärsimys pyörittää elämänpyörää"

Kuusisto, Terhi: Hiekkamandala
Julkaistu: 2017
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Like Kustannus Oy
Sivumäärä: 204


Kolmekymppinen Irene asuu yksin Helsingin Kalliossa. Hänellä ei ole aviomiestä eikä lasta ja gradukin on kesken. Kaiken lisäksi kauan sitten tehty abortti alkaa kalvaa sisintä. Irenen mieli tekee surutyötä, jota hänen äitinsä tai lapsuuden ystävänsä eivät oikein ymmärrä. Hän etsii rauhaa joogasta ja matkasta Intiaan.

"Öisin möngin hänen uniinsa ja sekoitin syntymän ja kuoleman ja hänen rakkaittensa nimet ja kasvot." (s.162)

Vanha suru voi saapua elämään uudestaan vuosienkin jälkeen, jos ihminen kohtaa uuden surun tai muunlaisen käännekohdan. Irene on tullut elämässään siihen vaiheeseen, että hän alkaa taas uudelleen etsiä itseään. Hän myös kaipaa pakonomaisesti lasta. Tarina on kerrottu elävästi ja ajoittain raadollisen kauniisti. Irenen mielen ailahtelut ja suuri suru ovat käsinkosketeltavia. Varsinkin, kun kertojaäänenä käytetään syntymätöntä lasta.

"Kun ne valmistuivat, ne hajotettiin ja hiekka kaadettiin virtaavaan veteen merkiksi kaiken katoavaisuudesta." (s.127)

Mielestäni on kaunis ajatus, että kaikki ovat yhtä suurta virtaa. Elämä kiertää, sillä kaikki ovat yhtä ja samaa materiaa. Silloin voimme nähdä menetetyt rakkaat metsän puissa, meren aalloissa tai pienissä karitsoissa.


Helmet lukuhaaste 2017: 33. Kirja kertoo Intiasta

100 suomalaista kirjaa: 36/100


torstai 16. marraskuuta 2017

P. L. Travers: Maija Poppanen



"En elämässäni ole nähnyt mitään tuollaista"

Travers, P. L.: Maija Poppanen
Julkaistu: 2009
Alkuperäinen julkaisu: 1936
Alkuperäinen nimi: Mary Poppins
Mistä maasta: Australia
Suomentanut: Marikki Makkonen
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 133


Maija Poppanen kirjaimellisesti lennähtää Banksin perheen lastenhoitajaksi. Jane ja Michael sekä kaksoset John ja Barbara saavat heti huomata, että tulijassa on taikaa. Maija on määrätietoinen, tiukka ja turhamainen, mutta näistä ominaisuuksista huolimatta lapset rakastuvat häneen heti. Heidän elämänsä ei ole koskaan ollut yhtä jännittävää ja hauskaa.

"Lapset näkivät, että hän kiinnitti piparkakkutähtiä taivaaseen." (s.85)

Minulle tulee kirjasta mieleen Liisa ihmemaassa tarinat, sillä niissäkin tapahtuu eriskummallisia sattumuksia. Lapset pääsevät leijailemaan ilmassa, tapaamaan toinen toistaan erikoisempia tuttavuuksia ja kuulemaan eläinten puhetta. Loppujen lopuksi ei tiedä, tapahtuvatko asiat lapsille todella vai ovatko ne vain taitavan lastenhoitajan mielikuvitukseen nojaavia keinoja viihdyttää hoidokkejaan. Tarinoissa on myös viitteitä siitä, että köyhien tai sairaiden ihmisten on keksittävä mielikuvitustarinoita ja -matkoja, sillä heillä ei ole mahdollisuutta tai varallisuutta ylellisyyksiin.

"Minäpä keksin! - Mehän voisimme mennä sinne - Mennä yhdessä tuohon kuvaan. - Hei! Nyt he olivat siinä, ihan sen sisällä!" (s.17)

Kirjan tarinat ovat viihdyttäviä ja hauskoja, mutta ne saavat myös pohtimaan elämää. Ihmiset elävät oman säätynsä rajoissa sekä tiukkojen käytössääntöjen mukaan. Sopimatonta käytöstä ei katsota hyvällä. Maija Poppanen rikkoo alituiseen rajoja, mutta jos häneltä kysytään asiasta niin hän ei ole tietääkseenkään, mistä puhutaan. Hän on sen sijaan kärkäs vaatimaan lapsilta hyviä käytöstapoja. Tarinoista nousee mieleen joukko sanontoja: pilkka osuu omaan nilkkaan, lahjan antaminen on tärkeämpää kuin saaminen, erilaisuus on rikkaus, elämä ei ole mustavalkoista ja kaikki loppuu aikanaan.

"Ei tällainen käy laatuun - julkisella paikalla. Se ei ole luonnollista." (s.124)

"Kenties syöminen ja syödyksi tuleminen oikeastaan onkin sama asia. - Me olemme kaikki samaa ainetta - kaikki olemme yhtä, ja päämäärämme on sama." (s.112)

Minun alkoi lukiessa tehdä suunnattomasti mieli teetä ja kermaleivoksia! Niin monia teehetkiä kirjassa vietettiin! Minusta oli kerrassaan ihastuttavaa uppoutua Maija Poppasen taianomaiseen ja opettavaiseen maailmaan!


Helmet lukuhaaste 2017: 46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja


tiistai 14. marraskuuta 2017

Darren Shan: Vampyyriprinssi



"Vaikka se tietäisikin omaa kuolemaani..."

Shan, Darren: Vampyyriprinssi
Kirjasarja: Osa 6
Muut osat: Osa 1, osa 2, osa 3, osa 4 ja osa 5

Julkaistu: 2008
Alkuperäinen julkaisu: 2002
Alkuperäinen nimi: The Vampire Prince
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Tanja Falk
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivumäärä: 156


Kuolemaan tuomittu puolivampyyri Darren Shan pakenee vampyyrivuorelta. Hän nuolee haavojaan susilauman huomassa ja päättää selviytyä hengissä kertoakseen vampyyreille petturi Kurda Smahltista ja vampaneeseista. Suunnitelma on riskialtis, sillä vampyyrit tarkkailevat tiiviisti ympäristöä. Darren ei haluaisi kuolla ennen kuin hän on paljastanut suuren salaisuutensa.

"´Ne aikovat hyökätä vampyyrien kimppuun´, sanoin hiljaa. ´Ne tappavat kaikki, jos en estä sitä.´" (s.41)

Darren joutuu pohtimaan sodan ja väkivallan tarpeellisuutta. Vampyyrit nauttivat taistelemisesta ja tappamisesta, vaikka se on loppujen lopuksi turhaa ja aivan liian raakaa. Järjettömän sodan sijasta pitäisi yrittää neuvotella toisen osapuolen kanssa, vaikka ei hyväksyisi heidän elämäntapaansa. Darren saa eteensä suuren kysymyksen: Pyhittääkö hyvä tavoite keinot sen saavuttamiseksi?

"´Ei!´ huudahdin ja ponkaisin ylös. ´En halua nähdä asioita teidän tavallanne. Teidän tapanne on nimittäin aivan väärä tapa.´" (s.113)

Olen ihan koukussa tähän nuorten kauhukirjasarjaan! Tapahtumat ovat jälleen kerran jännittäviä ja täynnä toimintaa. Ainoa huono puoli on, että kirjaan on laitettu ainoan naisvampyyrin kohdalle kohtaus, jossa selviää, kuinka vampaneesien mielestä on häpeällistä ja kunniatonta kuolla naisen surmaamana. Minusta olisi mukavaa keskittyä jännittävään vampyyritarinaan ilman, että taas kerran täytyy pohtia sukupuolirooleihin liittyviä vaatimuksia ja ongelmia. Koen asetelman juonen kannalta turhaksi.

Kirja päättyy jälleen kerran niin jännittävästi, että en malta odottaa seuraavan osan lukemista!


sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Mauri Kunnas: Koiramäen talossa



"Tämä on Koiramäen talo."

Kunnas, Mauri: Koiramäen talossa
Julkaistu: 2007

Alkuperäinen julkaisu: 1980
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 47


Koiramäen perhe elää tavallista 1800-luvun arkea Koiramäen talossa. Perheeseen kuuluvat isäntä, emäntä, isovanhemmat, lapset, piiat, rengit ja ruotiukko (joka on entinen isäntä). Elämä jaksottuu vuodenaikojen mukaan, sillä eri aikoina talossa tehdään erilaisia töitä.

"Illalla Martan, Elsan ja Killen on mukava päreen valossa kuunnella vaarin jännittäviä juttuja menninkäisistä, tontuista ja haltijoista." (s.6)

Kirjasta selviää, millaisia rakennuksia ja esineitä suomalaisessa talossa ennen vanhaan oli. Kaikki piti tehdä alusta asti itse. Kesät vietettiin pelloilla ja talvet metsätöissä. Ruoanlaitto, pyykinpesu, vaatteiden ja esineiden valmistus sekä peseytyminen hoidettiin hieman eri tavalla kuin nykypäivänä.

"Vaarilla on kummalliset vaatteet. Taitavat olla vähän vanhanaikaiset." (s.38)

Kirjan tekstiä on miellyttävää lukea ja kuvitus on kerta kaikkisen mainiota! En ihmettele yhtään, että kirjaa pidetään suomalaisen lastenkirjallisuuden klassikkona!


Helmet lukuhaaste 2017: 3. Suomalainen klassikkokirja

100 suomalaista kirjaa: 35/100


lauantai 11. marraskuuta 2017

Marjo Pajunen: Todellista matematiikkaa



Kirja on saatu arvostelukappaleena suoraan kirjailijalta.

"Mitä kauneimmat kulissit pieneen seikkailuun"

Pajunen, Marjo: Todellista matematiikkaa
Julkaistu: 2017
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Boheemipokkarit
Sivumäärä: 148


Kansanedustajan avustaja lomailee työnsä vastapainoksi kaukaisella saarella ja suunnittelee kirjoittavansa kokemuksistaan matkablogia. Suunnitelmat muuttuvat, kun hän kuulee salavihkaista supinaa kahden vuoden takaisista tapahtumista, jotka liittyvät jollain tavalla suomalaiseen Kristianiin. Alkaa huumorilla höystetty lomaseikkailu, jossa arvoitus ratkaistaan neitietsivämäisen helppoon tyyliin.

"En osaa vieläkään sanoa, mikä minut sai toimimaan kuten toimin, varjostamaan ihmistä, jonka olin nähnyt baarissa vain siksi, että tämä tunsi jonkun, josta olin ohimennen kuullut." (s.25)

Ajattelin ennakkoon pääseväni lukemaan jännittäviä tapahtumia, mutta sen sijaan naurahtelin huvittaville sattumuksille. Kiinnitin huomioni etenkin kuvailevaan tekstiin, jossa "lyhdyt nykivät kuin ongenkohot narulla" ja "vuoret olivat pukeneet ylleen mustat viitat yön suojaksi". Toisinaan pysähdyin miettimään, mitä filosofiseksi kuvattu kirja haluaa minulle kertoa. Se kuiski monenlaisia asioita, joista minun oli yritettävä napata kiinni.

"Porto do Vila oli vihdoin herännyt eloon. Kaksi autoa jonotti bensatankille." (s.48)

Elämän aikana tulee vastaan ihmisiä, jotka muokkaavat sitä jättämällä siihen oman jälkensä. Kohtaamisista voi oppia uutta, jolloin ne vievät elämää eteenpäin. Lopulta tulee aika, jolloin on päätettävä, mikä elämässä on tärkeintä ja mihin elämänsä suuntaa.

"Kaikilla oli päämäärä, minne mennä, tuttavia joita etsiä, tarinoita kerrottavaksi. Koko saari näytti kuuluvan samaan kerhoon." (s.20)

Elämä koostuu onnesta ja onnettomuudesta, ilosta ja surusta. Ennen kaikkea elämä koostuu käännekohdista. Toisinaan se on positiivinen ja toisinaan negatiivinen asia. Kaikella on sekä hyvät että huonot puolensa. Toisen voittaessa toinen häviää. Jokaisen täytyy tyytyä kortteihin, jotka hänellä on parhaillaan käsissään, ja otettava niistä kaikki irti. Häviö voi aina kääntyä voitoksi.

"Onnea on aina, mutta koskaan ei tiedä millä puolella se pelaa" (s.142)


100 suomalaista kirjaa: 34/100


perjantai 3. marraskuuta 2017

Kiera Cass: The Crown



"What´s next on the agenda?"

Cass, Kiera: The Crown
Kirjasarja: Valinta / The Selection, osa 5
Muut osat: Osa 1, osa 2, osa 3 ja osa 4
Julkaistu: 2016
Mistä maasta: Yhdysvallat
Kustantaja: HarperCollins Publishers, Inc
Sivumäärä: 279


Prinsessa Eadlyn Schreave julistautuu väliaikaiseksi hallitsijaksi, kunnes hänen äitinsä America toipuu sydänkohtauksesta ja isänsä Maxon pystyy hoitamaan kuninkaan tehtäviä. Tehtävää varjostaa Ahren veljen loikkaaminen Ranskaan sekä Eadlynin huono kansansuosio, joka ei vaikuta kohoavan edes valinnan vuoksi. Onneksi Kile, Ean, Hale, Gunner, Fox ja Henri ovat ymmärtäväisiä ja ystävällisiä, vaikka lusikkansa soppaan pistää myös Marid Illéa. Eadlynin on kaivettava lukuisat salaisuudet esille ennen kuin hän voi päättää, kehen hän voi luottaa eniten.

"´Who do you know will always be honest with you? Who will be by your side, not because you´re royal, but because you´re you?´" (s.20)

Minusta oli mielenkiintoista lukea englantia ahkerasti opiskelevasta suomalaisesta Henristä, joka tarvitsee tulkkinsa Erikin apua selviytyäkseen keskusteluista Eadlynin kanssa. Henri joutui erään kerran selittämään puoliksi elekielellä, että hän on hidas suustaan, mutta ei järjeltään. Eräs vieras puhui hänelle huutaen, jolloin Eadlyn joutui toteamaan, että Henri ei ole kuuro, vaan hän ei vain vielä osaa kunnolla englantia. Hassua oli lukea mainintoja kalakeitosta ja korvapuusteista sekä Eadlynin suomen kielen oppitunneista, jolloin hän opiskeli numeroita.

"Staring at this simple lesson made me instantly embarrassed. All I could think of was that it seemed there weren´t enough vowels in the words, and the ones that bothered to show up were all in the wrong places." (s.102)

Eadlyn kokee hurjan kasvutarinan itsekeskeisestä prinsessasta kansaansa samaistuvaksi kuningattareksi. Hän ymmärtää, kuinka ketään ei pitäisi pakottaa elämään tietynlaista elämää, vaan jokaisella pitäisi olla jonkinlainen mahdollisuus vaikuttaa omaan kohtaloonsa. Eadlyn saa huomata, kuinka tärkeää on voida olla täysin oma itsensä.

"I just remembered I could lead and still like flowers." (s.55)

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Helmet lukuhaaste 46/50

Lokakuussa luin Helmet lukuhaasteeseen kaksi kirjaa.



Lukusuunnitelmani muuttuivat, kun näin kirjaston bestseller hyllyssä Lenita Airiston kirjan. Minun piti lukea kyseiseen haastekohtaan Aira Samulinin elämäkerta, mutta se jää nyt toiseen ajankohtaan. Minulla on vielä lukematta neljä kirjaa. Minun pitäisi siis lukea ainakin kaksi kirjaa tässä kuussa, jotta pysyisin hyvässä lukutahdissa. Pelkään, että joudun poikkeamaan lukusuunnitelmastani ja menemään siitä, missä aita on matalin.


Lokakuussa haasteeseen lukemani kirjat:

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
Kirsi Kunnas: Kaunis hallayö

39. Ikääntymisestä kertova kirja
Lenita Airisto: Elämäni ja isänmaani


Kaikki haasteeseen lukemani kirjat päivittyvät HelMet lukuhaaste 2017 sivulleni.

tiistai 31. lokakuuta 2017

Halloween -lukuhaasteen koonti



Yöpöydän kirjat -blogin järjestämä Halloween -lukuhaaste kesti 1.-31.10.2017.

Päätin tänäkin vuonna lukea vampyyri aiheisia lasten ja nuorten kirjoja, sillä ne ovat nopea- ja helppolukuisia. Viime vuonna luin Pikku vampyyri maalla nimisen kirjan. Lainasin kirjoja kirjastosta enemmän kuin ehdin lukea kuukauden aikana. Ajattelin jatkaa kirjojen lukemista myöhemmin.

Haasteeseen lukemani kirjat:

Darren Shan: Vampyyrivuori

Darren Shan: Kuoleman koetukset

Sienna Mercer: Siskoni, vampyyri n:o 1




maanantai 30. lokakuuta 2017

Helsingin kirjamessuilla 29.10.



Kävin bloggaajapassilla Helsingin kirjamessuilla sunnuntaina 29.10.2017.

Tavoitteenani tällekin päivälle oli pääasiassa kierrellä ympäri messuhallia, tavata muita kirjabloggaajia ja kuunnella vastaantulevia haastatteluja. Bongasin Eino Grönin kirjoittamassa omistuskirjoituksia ennen kuin menin kuuntelemaan keskustelua siitä, kuinka voi tulla elokuvakäsikirjoittajaksi. Elokuvatuottajat Markus Selin, Jarkko Hentula ja Elli Toivoniemi kertoivat, millainen on hyvä elokuvakäsikirjoitus ennen kuin ennakkoon ilmoittautuneet henkilöt saivat esitellä heille omat kirjoitusideansa. Tuottajat painottivat hyvää synopsista ja omaperäistä ideaa. Toivoniemi oli sitä mieltä, että idean tarjoajan pitäisi mielellään olla joko valmis elokuvakäsikirjoittaja tai vähintään sellaiseksi opiskeleva.





Huomasin Jutta Gustafsbergin puhumassa kirjasta nimeltään Hidasta elämää - Tsemppikirja. Mieleeni nousi aikoinaan televisiosta tullut tosi-tv-ohjelma Suuri seikkailu, jossa Gustafsberg esiintyi. Hänen puhetyylinsä oli selkeästi muuttunut niiltä ajoilta henkevämpään suuntaan. Hän kertoi uskovansa, että mieli jää elämään, kun ruumis kuolee, jolloin omasta mielestä on tärkeää pitää huolta. Kävelin Enni Mustosen ohitse ja kuuntelin hetken aikaa, kuinka Scott Turow puhui Yhdysvaltojen harjoittamasta politiikasta. Huomasin, kuinka Aku Ankka piirtäjä Kari Korhonen piirsi lukuisia piirroksia lukuisiin kirjoihin. Korhonen on selvästi taitava piirtäjä.





Kuuntelin hetken aikaa, kuinka Mikko Peltola kertoi kalastuksesta ja retkistä Lappiin. Hän totesi tavanneensa matkoillaan monia ystävällisiä ihmisiä, joiden luona hän vieraili ja jotka toivottivat hänet tervetulleeksi uudestaankin. Peltola varoitti heitä, että hänelle kutsu tarkoittaa täyttä totta, jolloin hän todella tulee vierailemaan heidän luonaan uudestaan. Kävelin messuhallissa, kun yhtäkkiä kuulin kovaäänistä ja kimeää puhetta. Lähdin tietenkin selvittämään, mistä on kysymys. Perillä minua odotti voimakkaasti ja provosoivasti yleisölle puhuva Lenita Airisto. Hän totesi parhaillaan, kuinka työttömille pitäisi antaa potku persuksille. Airisto kertoi pitävänsä Linnan juhlien katsomisesta etenkin glamourin vuoksi. Hän sanoi nauttivansa kauniiden asujen katselemisesta. Seuraavana päivänä voi sitten taas tuijotella ihmisten rikkinäisiä farkkuja. Airisto kertoi olevansa tyytyväinen presidentti Sauli Niinistön tapaan järjestää Linnan juhlia, jolloin tilaisuuteen kutsutaan heidät, jotka ovat tehneet merkittävää työtä. Hän sanoi, että kaikki turhat on jätetty juhlista pois. Luin vastikään Airiston kirjan Elämäni ja isänmaani, joten hänen näkemisensä ja kuulemisensa oli hieno elämys. Yritin kirjoituksessani ilmentää, kuinka en saanut otetta hänen näkemyksistään, jotka vaikuttivat liian monitahoisilta. Haastattelun kuuleminen auttoi hieman syventämään lukukokemusta ja ymmärtämään, kuinka Airisto todella pitää ahkeraa työntekoa arvossa ja kuinka hän pyrkii tuomaan mielipidettään provosoivasti esille. Puhetyyli ja aihealue vaikuttivat uppoavan kuulijakuntaan, joka antoi Airistolle raikuvia väliaplodeja, joihin hän vastasi iloisella ja nauravaisella hymyllä.





Seuraavaksi eteeni tupsahtivat Suvi Teräsniska, Tommi Kovanen, Paleface, Sofi Oksanen, Samuel Bjork sekä Mörkö. Näin myös, kuinka Mauri Kunnas kirjoitti omistuskirjoituksia lukuisiin kirjoihinsa. Otavan toimitusjohtajan Pasi Vainion mukaan Kunnaksen Koiramäen Suomen historia on eniten myydyin kirja Helsingin kirjamessujen historiassa. Näpsäisin kuvan Suomen huutokauppakeisari -ohjelmasta tutusta pariskunnasta Aki ja Heli Palsanmäestä.





Maija Vilkkumaa ja Olavi Uusivirta kokeilivat instagramin livetoimintoa, kun kävelin heidän ohitseen. Suvi Teräsniska jäi vielä keskustelemaan kirjallisuudesta, kun päätin päättää messuviikonloppuni ja kulkea tihkuisessa lokakuun säässä kotia kohti.



Lue myös, mitä kaikkea näin kirjamessuilla lauantaina 28.10!

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Helsingin kirjamessuilla 28.10.



Kävin bloggaajapassilla Helsingin kirjamessuilla lauantaina 28.10.2017.

Aamulla suuntasin kulkuni WSOY:n, Tammen ja Johnny Knigan bloggariaamiaiselle, jossa mukana oli kuusi kirjailijaa: Tuomas Kyrö, Joonas Konstig, Marianna Kurtto, A.W. Yrjänä, Heikki Valkama ja Roope Sarvilinna. Valkama kertoi, kuinka hänellä on jo toinen kirja aluillaan. Sen tapahtumat sijoittuvat ainakin alussa Japaniin. Kurtto on kirjoittanut aiemmin runoja. Hän totesi, että ihmisiä kiinnostaa luonnostaan enemmän pitkä proosa kuin runot. Hän koki muiden kirjailijoiden erikoiset kertomukset oikeiksi, sillä hän huomasi, että kirjan hahmot alkoivat jossain vaiheessa puhua kirjailijan pään sisällä. Kurtto työsti parhaillaan käsikirjoituksia, joten saa nähdä, palaako hän vielä proosan pariin. Sarvilinna kiteytti kaiken yhteen lauseeseen: lukeminen on elämän hienoin asia.





Aamiaisen jälkeen tutustuin messuhalliin. Kuulin, kuinka Timo Jutila totesi haastattelunsa päätteeksi, että ruotsalaisille on vaikea kertoa, mitä sisu on, sillä heillä ei ole sitä. Istahdin seuraamaan keskustelua runoista. Jenni Haukio sanoi toivovansa, että runoantologiasta löytyy runoilijoita, joihin kokenutkin runojen lukija ei ole vielä tutustunut. Törmäsin uudestaan Tuomas Kyröön ja muistelin, kuinka hän oli aamulla sanonut, että kaikki näkevät maailman eri tavalla. Jokaisessa ihmisessä on monta kerrosta kuin sipulissa. Hän myös totesi, että mielensäpahoittaja pahoittaa mielensä mielensä pahoittamisesta. Huomasin, että Tarja Halonenkin pyysi Kyröltä omistuskirjoituksen kirjaansa.





Kuljin Jussi Adler-Olsenin haastattelun ohi kuuntelemaan Jaana Kapari-Jattaa. Kääntäjä kertoi sympaattisella tyylillään miltei 20 vuotta kestäneestä työstään Harry Potter -kirjojen maailmassa. Hänen mielestään on luontevampaa kääntää, jos hänellä ei ole paljon rajoitteita. Kapari-Jatta muistutti, että silloin täytyy silti muistaa säilyttää alkuperäinen kirjoitustyyli. Hänen mielestään J.K. Rowlingin kirjoja on tavallaan helpoin kääntää. Puhuttaessa kirjojen erikoisista otuksista hän paljasti, että hänen lempiotuksensa on räiskeperäinen sisulisko. Kapari-Jatta koki, että J.K. Rowling aikoo olla vielä pitkään tuottelias luodessaan lisää elokuvia ja kirjoja taikamaailmaan liittyen.





Haahuilin messuhallissa edestakaisin. Näin ohimennen, kuinka Kjell Westö kirjoitti omistuskirjoituksia kirjoihinsa. Anne Leinonen kertoi kirjastaan Kirjanoita, jonka luin viime kesänä. Hänen mielestään kirjasta huokuu arvostus fyysisiin kirjoihin. Kuljin myös Rosa Liksomin, Aku Louhimiehen, Meik Wiking´n ja Dave Lindholmin ohitse.





Näin Peter Franzenin, jota lukuisat kuvaajat ja haastattelijat piirittivät. Kuulin, kuinka Matti Esko kertoi, että hänet oli kutsuttu laulamaan Kimi Räikkösen juhliin, kun formulakuski oli voittanut maailmanmestaruuden. Juhlat olivat aikamoiset, joten Matti Esko oli vain hyvillään, kun oli liikkeellä omalla autolla ja pääsi yöksi muualle. Kuuntelin lopuksi Pertti Jarlan ja Esko Valtaojan haastattelut. Jarla kertoi, ettei hänen ole tarvinnut sensuroida Fingerpori -sarjakuvaa. Hän oli muutenkin hyvillään miltei olemattomasta sensuurin määrästä nykyajan Suomessa. Jarla mainitsi huumorinsa yltävän natseihin asti. Hän myhäili ihmisille, jotka pyytävät omistuskirjoitukseensa Vileniuksen kuvan. Jarla kertoi, kuinka häntä ei tunnistettu, kun hän saapui messuille. Hän joutui kertomaan nimensä ja vielä tarkentamaan, kumpi nimistä on sukunimi. Jarla letkautti, kuinka hän putosi maan pinnalle. Hän jatkoi, että istuuduttuaan lavan istuimella hänestä tuntui taas, että on sitä tehty kymmenen vuotta töitä. Valtaoja puhui tulevaisuuden ennustamisesta. Hänen mielestään täytyy asettaa esimerkiksi kymmenen vuoden päähän tavoite ja kelata siitä taaksepäin mahdolliset vaiheet, joiden avulla tavoitteeseen on päästy. Valtaoja koki ajattelevansa tulevaisuuden positiivisena.



Huomenna kirjoitan, mitä kaikkea näin kirjamessuilla sunnuntaina 29.10!