lauantai 15. tammikuuta 2022

Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja

Ayoola on tappanut taas. Korede saapuu paikalle siivoamaan murhan jäljet ja neuvoo siskolle käytössääntöjä tilanteeseen, jossa poikaystävä on yhtäkkiä kadonnut. Ayoolassa on vahtiminen, sillä hän toimii irrationaalisesti. Hän on onnellinen oma itsensä, vaikka on juuri tappanut kolmannen poikaystävänsä. Mikään ei vaikuta puhkaisevan hänen autuaallista kuplaansa. Miehet lakoavat hänen eteensä hänen kauneutensa nähdessään. Ayoola tekee, mitä hän haluaa. Hän on tappavan täydellinen. Mutta mitä tapahtuu, kun Ayoola saa Koreden ihastuksen pauloihinsa?

"Ayoola muistuttaa päivä päivältä enemmän isäämme. Hän teki pahoja tekoja ja esiintyi heti perään kuin mikäkin mallikansalainen. Ikään kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Onko se heillä verissä? Mutta hänen verensä on minun vertani ja minun vereni on Ayoolan verta." (s.111)

Tarina on ihan älytön. Se on kiehtova, jännittävä ja täynnä mustaa huumoria. Tapahtumien kulku on kekseliäästi rakennettu. Loppu on henkeä salpaava. Kirjan haluaisi lukea yhdellä istumalla alusta loppuun, mutta toisaalta ei haluaisi sen loppuvan. Tarina on kevyt ja se on kirjoitettu mukaansatempaavasti. En ole koskaan lukenut vastaavaa.

"Nojaan ovenpieleen ja katson häntä, yritän turhaan ymmärtää, miten hänen mielensä toimii." (s.40)

sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Paula Hawkins: Kuin kytevä tuli

Mies löytyy murhattuna asuntolaivasta Lontoossa. Naapurilaivassa asustava Miriam löytää ruumiin. Miehen luona yökylässä käynyt ja yltä päältä veressä paikalta poistunut Laura joutuu poliisien kuulusteluun. Hautajaisten järjestelystä vastuun saa kantaakseen miehen täti Carla. Hän tyhjentää parhaillaan sisarvainaansa asuntoa, jonka naapurissa asustaa tarkkanäköinen vanhus Irene, joka rakastaa dekkareita. Ei kuitenkaan Carlan aviomiehen Theon romaaneja. Regentin kanavan varrella asuvien ihmisten elämät limittyvät ja lomittuvat toisiinsa niin huimin juonenkääntein, että loppua kohden on vaikea päätellä, kuka loppujen lopuksi on syyllinen murhaan. Kenen sisällä pitkään kytenyt liekki on viimein leimahtanut?

"'Janine, ei kaikki elämässä voi olla hauskaa. Välillä täytyy olla aikuinen.'
'Eikä aikuisilla varsinkaan saa olla hauskaa, herra paratkoon.'" (s.69)

Naisten elämäntarinat ovat täynnä onnettomia tapahtumia ja sadistisia ihmisiä. Elämä on kohdellut heitä kokonaisvaltaisesti kaltoin. Heidän ulkonäköään on arvosteltu. Heitä on syrjitty iän, lapsettomuuden tai terveydentilan vuoksi. Heitä on syyllistetty tapahtumista, jotka eivät ole olleet heidän vikansa. He ovat kokeneet asioita, joista heille on jäänyt traumoja. Heidän sisällään kytee sellaisia tuskanliekkejä, että sitä ihmettelee, miten naiset eivät ole jo aika päiviä sitten syttyneet palamaan. Kaiken pahan on pakko purkautua jossain vaiheessa ja jollain tavalla ulos. Kirjan juoni kulkee ajallisesti edestakaisin ja henkilöstä toiseen pomppien. Lukijan täytyy koko ajan olla tarkkana. Herää myös epäilyksiä, missä määrin naisten muistikuviin voi luottaa. Naisia kohtaan tuntee myötätuntoa, joka seuraavassa hetkessä muuttuu vihaksi, joka puolestaan hampaiden kiristelyksi naisten puolesta. Mikään ei ole mustavalkoista. Naiset ovat ajautuneet tilanteeseensa tahtomattaan, mutta herää ajatus, olisiko jossain kohtaa kierteen voinut pysäyttää. Olisiko katkeruuteen jäämisen sijasta voinut valita anteeksi annon? Jokainen kuitenkin loppujen lopuksi hallitsee itse omaa elämäänsä.

"Katkera pimeys tiivistyi hänen sisällään, kun hän näki avuttoman epätoivon vallassa siihen asti rajattomien tulevaisuudennäkymien sulkeutuvan." (s.71)

sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Eeva Louko: Onnellisten saari

Ennakkokappale on saatu Kustannusosakeyhtiö Otavalta.

Lontoossa asuva Ronja Vaara saa soiton poliisilta, sillä hänen isänsä on murhattu. Hän varaa lennon Suomeen ja asettuu asumaan isänsä asuntoon Lauttasaareen. Ei aikaakaan, kun sekä naapurit että lapsuudenystävät kuhisevat uteliaina ympärillä. Murhatapausta selvittävä konstaapeli ei herätä kovinkaan suurta luottamusta. Ronja ystävineen ryhtyy itse salapoliiseiksi. Onko isä sittenkään ollut sellainen kuin tytär on aina luullut?

"Pimeässä ja kylmässä ranta näytti luotaantyöntävältä ja mustalta. Vasemmalla laidalla, rantaviivan piilottavassa pensaikossa repsottivat vielä poliisin jättämät kirkkaankeltaiset eristysnauhat. Niiden viereen oli joku paikallinen käynyt jättämässä kynttilöitä." (s.84)

Marraskuisen kylmä ja pimeä Lauttasaari on täydellisen karmiva tapahtumapaikka. Sitä ympäröi joka puolelta uhkaavasti kuohuva meri. Asukkaat muodostavat tiiviin yhteisön, joka suojelee itseään sekä hyvässä että pahassa. Kaikki tuntevat näennäisesti toisensa ja heidän salaisuutensa. Jotkin salaisuudet ovat sotkeutuneet niin monimutkaiselle kerälle, että niiden selvittämiseen tarvitaan jokaiselta rohkeutta luopua vaikenemisen kulttuurista.

"Marrashämärä roikkui ja peitteli maata, kunnes varjot pitenivät ja sulautuivat toisiinsa ja yhtäkkiä kaikkialla oli säkkipimeää." (s.101-102)

Kirjassa on lukuisia jännittäviä tapahtumia. Minun olisi tehnyt mieli ravistella Ronjaa, sillä hän joutui vaarallisiin tilanteisiin niin monta kertaa ja jokseenkin aivan turhaan. Kiristelin hampaitani, kun hän kuljeskeli puiden siimeksessä pimenevässä illassa. Elin täysillä mukana. Takaumat 1970-luvulta ja katkelmat mystisistä päiväkirjoista lisäsivät tunnelman painostavuutta. Kirjaa lukiessa minulle heräsi epäilyksiä syyllisestä. Välillä tuntui siltä, että kuka tahansa saattoi olla murhaaja. Juoni poukkoili moneen suuntaan eksyttäen oikeilta jäljiltä, kunnes kaikki palaset saatiin viimein kerättyä yhteen, jotta kokonaiskuvaa voitiin tarkastella. Täytyy sanoa, että en arvannut syyllistä, mutta läheltä liippasi.