Herve Le Tellier: Poikkeama

Air Francen lento Pariisista New Yorkiin joutuu turbulenssiin. Lentokone laskeutuu ajallaan maaliskuisena päivänä, mutta tismalleen sama lentokone pyytää laskeutumislupaa myös kesäkuussa. Mikä on saanut aikaan lentokoneiden monistumisen matkustajineen turbulenssin aikana?

"Tietämättömyys on oivallinen toveri, eikä totuus koskaan tuota onnea." (s.179)

Lukija tutustuu välähdyksenomaisesti matkustajien elämään. Joukossa on ihmisiä palkkamurhaajasta kirjailijaan ja asianajajasta muusikkoon. Kiehtovinta on tapahtumalla spekulointi. Mukaan otetaan maailman johtajia, uskonnollisia johtohahmoja ja tieteen tekijöitä. Suuri yleisö pääsee mukaan arvailuun nähdessään kaksoisolennot keskusteluohjelmassa. Herve Le Tellier on valinnut väkivaltaisen lähestymistavan sekä matkustajien henkilökohtaisessa elämänpolussa että globaalissa suhtautumisessa. Voimien yhdistämisen ja tiedon kartuttamisen sijasta ihmiset valitsevat sodan. He suhtautuvat kaikkeen poikkeavaan epäluuloisesti ja väkivaltaisesti, sillä elämä on jo muutenkin tarpeeksi turvatonta. Uusi ja outo halutaan mieluiten hävittää ja unohtaa.

"Ehkä elämä alkaa siitä, kun hoksaa, ettei elämää ole." (s.179)

Kirja iskee tähän hetkeen - tai oikeammin lähivuosiin - oikean elämän poliitikoineen ja julkisuuden henkilöineen. Se kannustaa pohtimaan olevaisuutta, lukemattomia mahdollisuuksia ja vapaata tahtoa. Se kannustaa kyseenalaistamaan ihmisyyden, yksilöllisyyden ja oman elämäntavan. Katsomaan itseään ulkopuolelta. Herve Le Tellier leikkii nykyisen todellisuuden kustannuksella.

Virginia Woolf: Oma huone

Naiset tarvitsevat Virginia Woolfin mukaan omaa rahaa ja oman huoneen. 1920-luvun Englannin patriarkaalisessa järjestelmässä ei nimittäin ole henkistä eikä fyysistä tilaa naiselle. Ei ainakaan naiselle, joka poikkeaa yleisestä mielikuvasta naisen olemuksen laadusta. Virginia Woolf puhuu naiselle oikeutta olla oma itsensä. Sen sijaan, että naisilta suljetaan ovia tiloihin, naisille pitäisi avata tiloja.

"- sadan vuoden kuluessa, ajattelin, ehdittyäni omalle kotiportaalleni, naiset eivät enää ole suojeltava sukupuoli. Loogisesti ajatellen naiset ottavat osaa kaikkiin niihin toimiin ja ponnistuksiin, jotka heiltä kiellettiin ennen." (s.57)

Naisen tehtävänä on työnteko ja lasten hoito. Siinä ei ole tilaa luovuudelle. Miehet kyllä kirjoittavat mielellään naisista. Tosin kyseiset naishahmot ja todellisuuden naiset eivät kohtaa. Kirjoissa nainen nimittäin kuvataan miesten kautta. Nainen ei ole koskaan olemassa vain omana itsenään. Naisen tehtävänä on olla miehen egoa pönkittävä peili.

"Ja tiskin takana on tyttökin - haluaisin lukea ennemmin hänen todellisen tarinansa kuin sadannenviidennenkymmenennen Napoleonin elämäkerran tai seitsemännenkymmenennen tutkielman Keatsista ja hänen miltonilaisesta sanajärjestyksestään jota professori Z kaltaisineen kyhää parhaillaan." (s.126)

Virginia Woolf pohtii, kuinka on päädytty tilanteeseen, jossa naiset kärsivät köyhyydestä ja huonosta sosiaalisesta asemasta. Hän kuvaa tarkkanäköisesti ympärillään vallitsevaa yhteiskuntaa ja osoittaa kirjallisilla taidoillaan sen toimimattomuuden. Ehkä vähän liiankin vaikeaselkoisesti ja epäsuorasti kierrellen ja kaarrellen. Virginia Woolf näkee ihmiset ihmisinä. Meistä jokainen pärjäisi aivan hyvin tasa-arvoisessa yhteiskunnassa kohtuullisella summalla rahaa ja omalla huoneella, jossa voisi luoda uutta.

"Oikealla ja vasemmalla puolellani erilaiset pensaat loistivat kullanvärisinä ja tulipunaisina ja vieläpä näyttivät palavan tulen väreissä ja kuumuudessa. Toisella rannalla pajut itkivät ikuisessa valituksessaan, houssuortuvat hartioitaan pitkin." (s.9-10)

Ruta Sepetys: Harmaata valoa

15-vuotias Lina haetaan kotoaan äitinsä ja veljensä kanssa. Heidät sullotaan junan karjavaunuihin ja karkotetaan pakkotyöleirille. Ihmiset kärsivät kylmästä, nälästä, sairauksista ja peseytymättömyydestä epäinhimillisissä olosuhteissa. He pyrkivät kauheuksien keskellä säilyttämään inhimillisyytensä, lähimmäisenrakkautensa ja kulttuurinsa, vaikka on toki heitäkin, jotka katkeroituvat ja pitävät vain itsensä puolia. Eletään vuotta 1941, jolloin Neuvostoliitto hallitsee Liettuaa ja määrittelee mielivaltaisesti kansalaistensa kohtalon.

"- pahuus on vallalla niin kauan, kunnes hyvät miehet ja naiset tarttuvat toimeen." (s.346)

Lina on lupaava taiteilijan alku. Hän haaveilee taidekouluun pääsystä, mutta joutuukin piirtämään salaa tuhkalla ja varastetulla kynänpätkällä. Hän unelmoi vapaudesta ja elämästä. Piirtäminen on Linan keino selvitä hengissä. Sen kautta hän ilmaisee itseään, käsittelee tapahtunutta ja jakaa tietoa eteenpäin. Hän toivoo voivansa vaikuttaa elämänsä kulkuun.

"Isä löytäisi minut, jos jättäisin jälkeeni sarjan piirustuksia." (s.60)

Fiktiivinen tarina pohjautuu kirjailijan tutkimustyöhön ja haastatteluihin todellisista, vaietuista ja kielletyistä tapahtumista. Se on sydäntä raastavan koskettava. Lukija saa välillä hengähdyshetkiä takaumien muodossa, mutta paluu tarinan nykyhetkeen on niiden jälkeen entistä raaempi. Kirjailija haluaisi ihmisten valitsevan tekstin innoittamana vihan sijasta toivon ja rakkauden. Ainakin hän on taidokkaasti osannut välittää lukijalle kyseiset tunteet tekstin kautta. Tarina katsoo lopussa kohti parempaa tulevaisuutta menneisyyttä muistaen ja kunnioittaen.

"Vuonna 1991, viidenkymmenen vuoden julman miehityksen jälkeen, kolme Baltian maata saivat takaisin itsenäisyytensä rauhanomaisesti ja arvokkaasti." (s.349)

B.A. Paris: Romahduspiste

Cass ajaa autolla kohti kotia ja joutuu myrkyn vuoksi lupauksistaan huolimatta oikaisemaan metsätien kautta. Hän on törmätä levähdyspaikalle parkkeerattuun autoon, jonka ratissa istuva nainen vastaa hänen katseeseensa. Cass pohtii, pitäisikö hänen kysyä, onko naisella kaikki hyvin, mutta ei sitten uskallakaan. Aamulla hänelle selviää, että nainen on murhattu autoonsa. Valtava syyllisyys kalvaa Cassia.

"Pelko siitä, että jään metsään, panee adrenaliinin virtaamaan suonissani ja kannustaa minut toimimaan." (s.10)

Kirjan juoni kulkee sairaudenpelon ympärillä. Cass on joutunut kokemaan oman äitinsä sairastumisen varhaisiän dementiaan, joten hän on kauhuissaan alkaessaan itse unohdella asioita. Hän valitsee välttelykäyttäytymisen eikä haluaisi mennä lääkäriin. Hän valehtelee, jättää työt tekemättä ja turruttaa itsensä holtittomalla shoppailemisella. Hän saa paniikkikohtauksia ja kärsii vainoharhaisuudesta. Cass kokee olevansa sekaisin päästään. Häntä hävettää, kun hänen unohtelunsa huomioidaan, mikä vain lisää pelkoja ja turruttamisen halua. Hänellä on vakavia elämänhallinnan vaikeuksia. Sen vuoksi onkin hämmentävää, että hänen aviomiehensä Matthew haluaisi aloittaa hänen kanssaan hedelmöityshoidot lapsen saamiseksi. Naisen, joka ei pysty huolehtimaan edes itsestään saati vauvasta. Mies saa hälytyskellot soimaan.

"Olenko unohtanut? Muistot äidistä, epämukavat muistot, tulvahtavat mieleeni, ja työnnän ne nopeasti sivuun. Tämä ei ole sama asia, vakuutan itselleni raivokkaasti, minä en ole samanlainen." (s.13)

Tekstissä on jatkuvaa toistoa, mikä haittaa jännitteen ylläpitoa. Lukijana huomaan Cassin kanssa jännittämisen ja hänen puolestaan hengen haukkomisen sijasta odottavani malttamattomana loppuratkaisua, jotta pääsen unohtelun pohtimisen piinasta. Pattitilanne turhauttaa etenkin, kun ratkaisu väännetään lukijalle lopussa rautalangasta. Ihan jokaista tapahtunutta asiaa ei olisi tarvinnut käydä uudestaan läpi selitysten kera. Kyllä lukija ymmärtää vähemmälläkin. Suosittelen trilleriä niin sanottuna välipalakirjana, sillä olen lukenut parempiakin.

"Mistä ikinä onkaan kyse, selviämme tästä yhdessä." (s.120)

Mid-Year Book Freak Out tag 2023

1. Mikä on paras kirja, jonka olet tähän mennessä lukenut?

Yoko Ogawa: Muistipoliisi

2. Mikä on paras jatko-osa, jonka olet tähän mennessä lukenut?

Holly Jackson: Kiltti tyttö, julma kosto

3. Kerro tänä vuonna julkaistu kirja, jota et ole vielä lukenut, mutta jonka haluat lukea.

Marika Riikonen: Yksin, kiitos

4. Mitä tänä vuonna julkaistavaa kirjaa odotat?

Anniina Mikama: Tulen ja tuhkan tyttäret

5. Mikä kirja on tuottanut suurimman pettymyksen?

Rebecca Serle: Viisi vuotta myöhemmin

6. Mikä kirja on ollut suurin yllättäjä?

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

7. Kuka on uusi lempikirjailijasi?

Holly Jackson

8. Kuka on uusin lempihahmosi?

Anna Jamesin Tilly kirjojen Milo

9. Mikä kirja sai sinut itkemään?

Tove Jansson: Kesäkirja

10. Mikä kirja sai sinut iloiseksi?

Jojo Moyes: Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia

11. Mikä on kaunein kirja, jonka olet ostanut tänä vuonna?

Stephanie Garberin kirjat

12. Mitkä kirjat aiot lukea vuoden loppuun mennessä?

Minulla ei ole mitään tiettyä listaa.

Pasi Kivioja: Salaliittoteorioiden ihmemaassa

Salaliittoteorioiden kaninkolosta löytyy joukko tarinoita ja uskomuksia, joilla pyritään selittämään, järjestelemään ja käsittelemään hallitsematonta ja ahdistavaa tilannetta maailmassa. Teorioissa esiintyy taho, joka pyrkii salassa manipuloimaan maailmaa ja joka on syyllinen vallitsevaan tilanteeseen. Viralliseen tietoon verraten teoriat näyttäytyvät järjenvastaisina, yliluonnollisina ja vainoharhaisina, minkä vuoksi salaliittoteoreetikoihin suhtaudutaan negatiivisesti. Länsimaissa salaliittoteoriat ovat stigmatisoituneet, kun taas muualla ne ovat politiikassa arkipäivää.

"Pelottavissa tilanteissa ihmiset muuttuvat usein uskonnollisemmiksi." (s.257)

"Urbaanilegendojen kautta ihmiset ovat pystyneet käsittelemään - - pelkoja ja epätietoisuuden aiheuttamaa ahdistusta." (s.49)

Salaliittoteorioita syntyy yhteiskunnan kriisitilanteissa. Teoreetikot radikalisoituvat uskonnollisesti ja poliittisesti. Salaliittoteoriat toimivat virallisen selityksen vastateoriana ja ihmisten huolenaiheiden esiintuojana. Salaliittoteoria on nimenomaan teoria, kunnes se todistetaan joko faktaksi tai fiktioksi. Teorian levittäminen totuutena on harhaanjohtavaa valeuutisointia, varsinkin jos teoria on todistettu paikkaansapitämättömäksi.

"- pitää henkilökohtaisen kriisin tai trauman ja salaliittoteoriauskomusten yhteyttä varsin selkeänä ja yleisenä." (s.182)

Salaliittoteoria on verrattavissa elämänkatsomukseen ja uskontoon, joka on uskovalle totta. Yleensä teoreetikko kokee myös näennäistieteet, uskomuslääkinnän, yliluonnolliset ilmiöt ja taikauskon omakseen. Salaliittoteorioita levittävät myös ihmiset, jotka haluavat tarkoituksella aiheuttaa kaaosta, mielikuvavaikuttaa, peitellä omia jälkiään ja/tai havitella valtaa uskomatta itse teoriaan. Salaliittoteorioita kehitellään huumorimielessä, taloudellisista syistä ja propagandatarkoituksessa.

"- heräämisestä todellisuuteen, josta suurin osa ihmiskunnasta ei tiedä mitään ja jossa vain havahtuneet näkevät, että heidät pyritään alistamaan." (s.89)

Kirjassa esitetään, että noitavainoja tarkastelemalla voi ymmärtää salaliittoteorioiden ajatuskulkua. Keskiajan jälkeen ihmisiä syytettiin noituudesta, noitasapattiin lentämisestä ja paholaisen kanssa liittoutumisesta aikomuksena aiheuttaa yhteisölle tautiepidemioita, karjakatoa ja huonoja satoja. Todisteiden puute tai häviäminen laitettiin paholaisen syyksi. Noidat tuomittiin syyllisinä vallitseviin olosuhteisiin. Noitavainot oli myös keino valloittaa alaa kristinuskolle.

"- salaliittoteoriat kukoistavat erityisesti vaikeina aikoina, jotka saavat laajoissa ihmisjoukoissa pintaan pelkoa ja epävarmuutta." (s.47-48)

Salaliittoteorioita kohtaa sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi instagramissa ihmiset uudelleenjakavat tekstikuvia omilla tileillään tarkistamatta tekstin paikkaansapitävyyttä. Poikkeusaikoina virallisesta tiedosta poikkeava tieto leviää nopeasti ja aiheuttaa ihmisissä pelkoa ja epäilystä. Kirjan lopussa on tärkeät ohjeet lähdekritiikkiin.

Tiina Mahlamäki & Nina Kokkinen (toim.): Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa

Esoteerinen tarkoittaa sisäistä, tietyllä ryhmällä hallussaan olevaa henkistä tietoa, ja okkultismi salaista tietoa. 1600-luvulla on ollut kiellettyä olla utelias. Tuolloin on ollut olemassa luvallista ja luvatonta oppineisuutta. Kristinusko on pitänyt kansan otteessaan. Vääränlaisesta hengellisyydestä on saanut syytteen harhaoppineisuudesta ja jumalanpilkasta. Luonnontiedettä ja protestanttisen kristinuskon oppeja on alettu pikku hiljaa yhdistellä. Parapsykologiasta on siirrytty psykologiaan. 1800-luvulla kansankulttuuria on haluttu kerätä talteen. Vuosien varrella on syntynyt erilaisia suuntauksia käsitellä aihealuetta.

"Pyrkimyksenä tuottaa tieteellistä keskustelua yliluonnollisiksi katsotuista ilmiöistä." (s.87)

Teosofiassa ihminen kykenee filosofiseen, uskonnolliseen ja taiteelliseen pyrkimykseen. Ruusuristiläisyydessä elää legenda universaalin filosofian löytymisestä. Ajatuksena on totuudenetsintä salaisesta jumalviisaudesta. Vapaamuurariudessa uskotaan vuosisataisten salaisuuksien vartijoihin ja eteenpäin välittäjiin ja absoluuttisen tiedon etsintään. Antroposofiassa yhdistetään hengellisyys ja tiede ja keskitytään yksilön henkiseen kasvuun. Tätä kautta on syntynyt steinerkoulu, jossa painotetaan lasten yksilöllistä kehitystä ja taidetta.

"1900-luvun kuluessa esoteeriset liikkeet ovatkin yhä selvemmin rajautuneet tieteen ulkopuolelle ja uskonnon alueelle kuuluviksi." (s.63)

Ihmiset ovat aina harrastaneet uskontojen ja kadonneiden kulttuurien tutkimista. Suomessa tutkimus liittyy Kalevalaan. Kirjassa todetaan, että ihmisen henkilökohtainen vakaumus on osana poliittista toimintaa. Esimerkiksi spiritualismissa kannatetaan tasa-arvoa. Kirjassa kerrotaan myös esoteerisuuden vaikutuksista taiteeseen ja kirjallisuuteen. Esimerkkeinä Edith Södergran, Pekka Halonen ja Akseli Gallen-Kallela. Aleksis Kivi puolestaan on suhtautunut ironisesti esoteerisuuteen. Nykyaikana aihe on näkynyt populaarikulttuurissa kuten elokuvat, pelit, musiikki, tv-ohjelmat ja sarjakuvat. Ne saavat ihmiset joko kiinnostumaan aiheesta lisää tai pitämään sitä entistä enemmän fiktiona.

"Spiritualismi oli alusta lähtien myös yleisen lääketieteellisen keskustelun kohteena. Se saatettiin luokitella esimerkiksi uskonnolliseksi harhaisuudeksi, mikä oli yksi hulluuden aikalaismäärittelyistä." (s.57)

Tänä päivänä näkee ihmisissä uushenkisyyttä, mikä on yksilökeskeistä ja eri uskomusten yhdistelemistä. Ihmiset uskovat universaaliin energiaan. Uushenkisyyteen saattaa kuulua muun muassa jooga, meditointi, luontaishoidot, aurakuvat, kehon puhdistaminen ja syvempi itsetuntemus. Tietokirjat uushenkisyydestä ovat mielestäni tärkeitä, sillä niitä lukemalla voi ymmärtää paremmin nykymaailmassa vallitsevia uskomuksia, mitkä ovat itselle vieraita.

Jeena Rancken: Yliluonnollinen kokemus

Silmäilin Jeena Ranckenin kirjan 'Yliluonnollinen kokemus´. Aineistossa on tarinoita, jotka liittyvät enteisiin, ruumiista irtautumiseen, ufoihin ja henkiin.

"Usko yliluonnolliseen - ajatus yliluonnollisista voimista ja olennoista - on kuulunut ihmisten elämään ilmeisesti aina." (s.7)

Kirjassa todetaan, että yliluonnollisia kokemuksia ei voi tieteellisesti todentaa, joten ne ovat luonteeltaan kielellisiä ja tarinallisia. Luonnollisen ja yliluonnollisen määritteleminen on vallitsevasta kulttuurista riippuvainen. Kirjassa kuvataan tilanteita, jotka kertoja on itse nimennyt yliluonnolliseksi kokemukseksi. Perinteisen uskonnon rinnalla kulkee uusvanhoja hengellisyyden tulkintoja, joita saatetaan kutsua uususkonnollisuudeksi.

"Yliluonnollisista asioista kertova henkilö voi esimerkiksi tulla luokitelluksi herkkäuskoiseksi tai jopa mieleltään järkkyneeksi, ja joskus kertominen voi johtaa jopa sosiaalisesta ryhmästä karkotukseen sekä maineen menetykseen. (s.78-79)

Ihmiset eivät keskustele yliluonnollisiksi mielletyistä kokemuksistaan niiden sosiaalisen arkaluonteisuuden vuoksi. Heillä on silti tarve kertoa kokemuksesta ja löytää aiheesta lisää tietoa. Yliluonnollinen kokemus inspiroi elämänmuutokseen. Mielestäni on kiehtovaa, että uskosta yliluonnolliseen tehdään tutkimusta. Uskonto on mielenkiintoinen aihealue.

Sarah Penner: Myrkynkeittäjä

Nella keittelee myrkyllisiä keitoksiaan salaisessa apteekissaan 1790-luvun Lontoossa. Henkiin uskova Eliza tyttönen saapuu ostamaan kananmuniin piilotettua myrkkyä emäntänsä puolesta isäntää varten. Nellalla on sääntönä, että myrkkyä ei saa käyttää toisen naisen vahigoittamiseen ja että murhaajan ja uhrin nimet kirjoitetaan kirjaan. Nykyhetkessä Caroline matkailee yksin Lontoossa sen jälkeen kun hänen aviomiehensä on paljastunut aviorikkojaksi. Hän löytää joen rannasta ikivanhan lääkepullon ja alkaa tutkia sen alkuperää. Nellan, Elizan ja Carolinen elämät kietoutuvat ajassa yhteen. He kurkottavat tulevaisuuteen kohti vielä syntymättömiä naissukupolvia.

"Ainoastaan he tiesivät, että minä odotin hiljaa seinän takana sormet tahriintuneina myrkkyjen jäännöksistä." (s.28)

Kirja kertoo naiseudesta. Naisten on pidettävä toistensa puolia. Miesten murhaaminen on siitä näkökulmasta katsoen tavallaan enemmänkin symbolista kuin konkreettista. Apteekkari haluaa pitää naiset elossa. Hän haluaa kirjata heidän tekonsa ja olemassaolonsa ylös tulevia sukupolvia varten. Ilman hänen kirjanpitoaan naiset ja heidän tekonsa katoavat. Miehet ovat aina olleet heitä, jotka pääsevät historian kirjoihin, kun taas naiset joutuvat kadotukseen. Jopa läheisimmät miehet pettävät ja alistavat.

"Äitini oli pitänyt tiukasti kiinni tästä periaatteesta ja iskostanut jo varhaisella iällä, miten tärkeää oli tarjota turvapaikka - parantava paikka - naisille." (s.33)

Kirja kertoo itsensä ja oman naiseutensa löytämistä. Siihen kuuluvat hyvä itsetunto ja omat unelmat. Kirjan naisille naiseus ja siihen liittyvät haaveet kiinnittyvät ennen kaikkea lisääntymiskykyyn. He joko toivovat raskautta tai surevat raskauden mahdottomuutta. Eräs heistä saa ensimmäiset kuukautisensa. Kirjan voi tulkita myös aborttia vastustavana.

"Kun lapsen paino täytti sylini ja lapsen lämpö välittyi kangaskerrosten läpi iholleni, tunsin kaikkea muuta kuin iloa. Persikanvärisen ihon ja hienoisten henkäisyjen nyytti lepäsi käsivarsillani kuin hautakivi, menetyksen merkkinä siitä, että jotain erityistä oli riistetty minulta." (s.97)

Kirja on viipyilevän jännittävä. Epäuskottava juoneltaan ja vakaumuksellinen miesvihassaan, mutta kuitenkin kiehtova. 1700-luvun Lontoon sumu. Salainen apteekki myrkkypulloineen. Ladyt hiiviskelemässä kuolettaville ostoksille. Mikä sen jännittävämpää. Lukemisen jälkeen herää halu tonkia historiaa mudantonkijoiden tavoin.

"Hengästyneen ja epäuskoisen hiljaisuuden vallitessa yritin lopulta tajuta, mitä edessäni näkyi -" (s.190)

Ps. Kuinka monta kertaa voi yhden kirjan aikana käyttää sanaa 'tinktuura'?

Antti Salo: Mikä täällä kummittelee?

Onko kummituksia oikeasti olemassa? Nykyisessä maailmankuvassa ja olemassaolevilla tieteellisillä välineillä on oikeastaan mahdotonta lähteä tutkimaan kummitusten olemusta. Kukaan ei tiedä, mistä ne koostuvat ja mitkä lainalaisuudet niihin pätevät. Ne ovat liian yksilöllisiä.

"- se, että ihminen uskoo aaveisiin, merkitsee uskoa maailmaan paikkana, jossa kaikki ei ole ainetta ja mitattavaa, toistettavaa ja testattavaa, ja joka perimmiltäänkin saattaa rakentua hengestä." (s.69)

Kirja määrittelee kummituksen ihmisen kaltaiseksi, joka ei kuitenkaan noudata fyysisiä lainalaisuuksia. Ne voivat äännellä ja koskea esineitä, mutta myös olla äänettömiä ja kulkea esineiden läpi. Niiden käytös, eleet ja olemus ovat ihmisestä poikkeavia. Ne osoittavat voimakkaasti tahtoaan, kostonhaluaan ja tunteitaan. Ne viihtyvät myös omissa oloissaan ihmisistä välittämättä. Kirja poissulkee tarkastelusta räyhähenget, sielunviholliset, etiäiset, ilmestykset ja manatut henget.

"Kummituksesta taas välittyy vahvasti sellainen tunne, että se on paikalla." (s.21)

Kummitustarinoita on kerätty 1800-luvulta alkaen. Kummituksia on yritetty tutkia ja jahdata erilaisin laittein. 1840-luvulla syttyi spiritismi-innostus. Miten kummituksia syntyy? Onko kummituksena olemisessa sääntöjä? Onko niillä olemassa hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää? Vai vain oleminen? Miksi ne saavat ihmisissä aikaan ahdistuksen ja pelon tunteita? Mutta myös rauhaa? Miksi niitä näkevät etenkin lapset ja nuoret? Miksi ne eivät kommunikoi selkeästi? Miksi ne tulevat ihmisille näkyviin ja katoavat? Onko niillä vapaa tahto? Onko niillä jokin tehtävä? Onko niillä kykyä oppia? Ovatko ne yksin vai joukossa? Miksi niitä nähdään etenkin öisin?

"On paljon kertomuksia siitä, kuinka taloissa yhä nähdään muinaisia asukkaita. Niitä näkevät etenkin taloihin kylään kutsutut, kun aave saattaa tulla vierashuoneeseen yöllä katsomaan, kuka taloon on tällä kertaa poikennut. - Aave kulkee huoneen läpi, ja siinä kaikki. Vieraskyläilijää tuommoinen silti oudoksuttaa." (s.55)

Kirjassa pohditaan aihetta suuntaan ja toiseen sekä tieteellisesti että leppoisalla jutustelutyylillä. Teksti keskittyy enimmäkseen kristilliseen ja länsimaiseen kulttuuriin, vaikka kuvia kirjaan on otettu myös maailmalta. Moni kuvista kuvaa kummituksen jostain syystä luurangoksi, vaikka kertomukset kuvaavat ne elävän ihmisen näköisiksi. Lopussa on pitkä lista kummituksiin liittyvää kirjallisuutta. Antti Salo kehottaa lukijaa ottamaan aiheen rennosti. Kummituksiin uskominen jää jokaisen itse päätettäväksi.

"Maailma on sekä henkinen että aineellinen." (s.88)

Nellie Bly: Maailman ympäri 72 päivässä

Elizabeth Jane Cochran (1864-1922), joka käytti kirjoittajanimeä Nellie Bly, matkusti maailman ympäri 72 päivässä. Hän oli tunnettu toimittaja, sotakirjeenvaihtaja, teollisuusjohtaja, keksijä ja yhteiskunnan epäkohtiin puuttuja. Hän oli toimissaan ja puheissaan naisten aseman parantamisen asialla. Hän harjoitti tutkivaa journalismia ja keräsi aineistoa soluttautumalla käsiteltyyn kohteeseen. Muut naistoimittajat kulkivat Nellien jalanjälkiä.

"'Olisinpa toisella puolella maapalloa!' 'Miksipä ei?' mielessäni välähti. 'Tarvitsen lomaa. Entä jos lähtisin matkalle maailman ympäri?'" (s.17)

Nellie Bly ehdotti, että 'New York World' -lehti julkaisee hänen matkajuttunsa, kun hän matkustaa maapallon ympäri nopeammin kuin Jules Vernen fiktiivinen henkilö kirjassa 'Maailman ympäri 80 päivässä'. Matkatarina julkaistiin myös kirjana, josta tuli menestys. Nellie Blyn aikana lähinnä miehet matkustivat toimiessaan tutkimusmatkailijoina, lähetyssaarnaajina, kauppiaina tai siirtomaavaltioiden virkamiehinä. Naiset oikeastaan vain miesten mukana esimerkiksi vaimoina. 14.11.1889 klo 9.40 matkaan lähtikin itsenäinen nainen. Tosin samoihin aikoihin lähti Nellien tietämättä toinenkin naistoimittaja matkaan, mutta toiseen suuntaan. Lukijoilla oli jännitettävää.

"Jo ensi vilkaisu siihen kaikkeen sai minut ajattelemaan, seistessäni siinä yksin vieraiden ihmisten keskellä vierailla vesillä, miten ihanaa elämä oli!" (s.75)

Nellie tarkasteli maailmaa etuoikeutetun amerikkalaisen naisen silmin. Hänen matkareittinsä kulki lähinnä brittiläisessä imperiumissa. Hän sai kokea, millaista on olla 1800-luvun lopun turisti. Nellie kuvaili matkantekoa lähinnä käytännöllisyyden kautta. Kuinka käsilaukku pakattiin. Kuinka asiointi sujui. Kuinka laivan hytti löytyi. Kuinka junassa oli kylmä. Kuinka palvelijat tekivät työnsä. Kuinka ruokaa oli saatavilla. Kuinka kaupustelijoihin, tempuntekijöihin ja kerjäläisiin tuli suhtautua. Kuinka ihmiset viihdyttivät itseään laivamatkalla ja hotelleissa. Kuinka naiset eivät osanneet toimia itsenäisesti ja kuljettivat epäkäytännöllisesti lukuisia hatturasioita ja muita matkatavaroita mukanaan. Nellie kuvaili itseään reippaana, tekevänä ja toimeen tarttuvana. Hän suhtautui ympäristöönsä, sattumuksiin ja ihmisiin humoristisesti. Loppua kohden Nellien huomiointi kävi enenevässä määrin muita kulttuureja arvostelevaksi ja niin sanottujen friikkien kauhisteluksi. Ihailtavaa hänessä oli kotimaassa saatu suosio. Junamatka Yhdysvaltojen halki oli yhtä kukkamerta, makeislahjoja, soittokuntia, arvovaltaisia tervehdyksiä ja fanilaumoja.

"'Jos laiva uppoaa', ajattelin, 'sitä on aikaa murehtia sitten kun se tapahtuu. Mikään määrä murehtimista ei muuta asiaa miksikään, ja ellei laiva uppoakaan, olen vain tuhlannut aikaa.'" (s.155)

Tuija Tuomaalan kirjoittamassa esipuheessa todetaan, että kirjan sanastoa ei ole siloteltu. Toivoisin, että kirjojen tekstejä ei sensuroitaisi tai muokattaisi, vaan annettaisiin tekstin olla sellaisenaan kuvaamassa kyseistä aikaa. Siten lukija pystyy edes hieman ymmärtämään, millainen maailma ennen oli. Kääntäjän esipuheet ovat sitä varten, että niissä voidaan tarvittaessa ottaa kantaa tekstiin.

Tove Jansson: Kesäkirja

Tyttö, isä ja isoäiti viettävät kesää saarella. He uivat, retkeilevät, kalastavat ja rakentavat luonnonmateriaaleilla. Kesäinen elämä kulkee verkkaisesti eteenpäin. Välillä puuhastellaan yhdessä, toisinaan tarvitaan omaa rauhaa. Mietiskellään ja eletään elämää. Tytöstä ja isoäidistä tulee ystävykset. He puuhastelevat yhdessä ja erikseen ja kertoilevat tarinoita toisilleen.

"Mitä sinä puuhaat? kysyi Sophia.

Leikin, vastasi isoäiti." (s.15)

Kesäkirja on sympaattinen. Muistuttaa Muumeja. Näen Nuuskamuikkusen ja Ninnin ja muut hahmot tutunoloisissa kohdissa. Isoäidin huoneessa on taulu teltassa loikovasta erakosta. Näkinkenkiä löytyy eräältä ikkunalaudalta. Saarelle tulee kylään hyvätapainen ja pelokas tyttö. Tulvavesi peittää koko puusta rakennetun miniatyyri kylän alleen. Naapurisaareen rakennetulle huvilalle asetetaan kieltotaulu, jota on tietysti uhmattava. Saarten asukkaat ovat tottuneet lukitsemattomiin oviin.

"Minusta alkaa olla pitkäpiimäistä, kun aina on kaunis ilma." (s.57)

Tove Janssonin teksti on kokonaisvaltaista. Se sisältää oivalluksia elämästä ja ihmisistä. Siinä kuvataan luontoa ja sen kiertokulkua ja ihmisen ja luonnon elämistä rinnakkain. Ihmisen luontoa. Isoäiti on ymmärtäväinen, arvosteleva, mukautuvainen, itsekäs, seikkailunhaluinen, väsynyt, luova, pessimistinen ja niin paljon kaikkea muuta kuten vanhan ihmisen on oltava. Tyttö on tylsistynyt, utelias, herkkä, auttavainen, oppivainen ja kykenemätön keskittyä muuhun kuin itseään koskeviin asioihin. Ihminen ja häntä ympäröivä luonto ovat monimuotoisia.

"Lapsi hyvä, isoäiti sanoi kärsimättömästi, joka ainoan ihmisen täytyy saada tehdä virheensä omin päin." (s.92)

Tove Janssonin teksti on maagista. Se hengittää, kun sitä lukee. Se avaa lukijan silmien eteen maailman, joka on turvallinen, vaikka tarinaan kuuluu leppoisan olemisen ohella seikkailua, tutkimista, itseensä käpertymistä ja syvällisiä ajatuksia. Tove Janssonin tekstiä lukiessa on oltava täysin avoin, sillä jos estelee, niin teksti alkaa ahdistaa. Sen on annettava virrata läpi.

"- isoäidille se ei ollut muuta kuin aikaa joka liittyi aikaan -" (s.118)

Holly Jackson: Kiltti tyttö, julma kosto

Pip Fitz-Amobi ajautuu uuden arvoituksen pariin, kun Connor saapuu hänen kotinsa ovelle ja pyytää etsimään hänen kadonneen veljensä Jamien. Poliisi ei aio osallistua tutkimuksiin, joten nuorten on otettava tapaus omiin käsiinsä. Pip raportoi edistymistään podcastin puolella.

"Minä lupasin. Lupasin itselleni. Lupasin kaikille. Sanoin, etten ryhtyisi tähän toista kertaa, en enää leikkisi salapoliisia enkä eksyisi pikkukaupungin salaisuuksiin. - - Nyt on kuitenkin tapahtunut jotain, mikä pakottaa minut rikkomaan lupaukseni." (s.94)

Rikostapaus on jännittävä. Kuten Pip aluksi toteaakin Jamien perheelle, niin koskaan ei voi tietää mihin salaisuuksiin voi törmätä matkan varrella. Tarina johdattaa lukijansa yllättävien käänteiden kautta yhä pimenevään maailmaan. Lopussa ei voi kuin toivoa, että Pip saisi tarvitsemaansa tukea selvitäkseen kaikesta henkisesti. Hän on niin tavattoman yksin.

"Kukat olivat kuivia ja kuolleita, niiden terälehdet varisivat, kun Pip tarttui muoviseen kääreeseen." (s.212)

Mielestäni on kiehtovaa seurata, kuinka ihmiset suhtautuvat Pipiin. Toiset luottavat hänen etsiväntaitoihinsa sataprosenttisesti, kun taas toiset pilkkaavat hänet maan rakoon väittäen häntä valehtelijaksi ja pyrkyriksi. Pipin vanhemmat ovat tytöstä huolissaan ja toivovat hänen voivan elää normaalia elämää ja huolehtia koulunkäynnistä rikostapaukseen imaistuksi tulemisen sijasta.

"'Pip, ei ole sinun tehtäväsi -'

'Ei se olekaan minun tehtäväni, mutta tuntuu, että se on minun vastuullani.'" (s.137)

Kirjan tarina on yllättävän synkkä. Toki kirjasarjan ensimmäinenkin osa oli sitä, mutta tämä osa menee askeleen pidemmälle. Tarina muistuttaa Veronica Mars -tv-sarjaa, jossa on tyttö, joka ratkoo rikoksia ja elää teini-ikäisten elämää. Pip vedetään mukaan rikostapausten ratkontaan halusi hän tai ei, ja aivan kuten Veronica, hän on työssään luonnonlahjakkuus. Heissä molemmissa on sekä tunnollinen ja hyväsydäminen että aggressiivinen ja kostonhaluinen puolensa. Molemmat joutuvat kokemaan, kuinka elämä on välillä epäreilua ja oikeus ei aina toteudu.

"Pip huusi, eikä maailmassa ollut muuta. Ainoastaan hän ja hänen huutonsa." (s.290)

Fyysisessä kirjassa on kuvia, litteroituja haastatteluja, lehtiuutisia ja tietokoneen tekstitiedostoja. Teksti on monipuolista ja nykyaikaista. Kunpa kirjasarjaan tehtäisiin mahdollisimman monta osaa, sillä nykyajan Neiti Etsivän toimia on jännittävää seurata, mutta ilmeisesti kirjasarja on vain trilogia.

Eero Ojanen; Sirkku Linnea: Suomen myyttiset eläimet

Ihmiset ovat kertoneet eläinsatuja, myyttejä ja uskomustarinoita. Ne ovat toimineet opetustarkoituksessa, vertauskuvina tai tarinoina eläinten ominaisuuksien synnystä. 

Minua kiehtovat kirjassa esitetyistä eläimistä eniten karhu, jänis ja lintu. Karhu on ollut tärkeä eläin entisaikojen suomalaisille. Sitä on kutsuttu parilla sadalla eri kutsumanimellä. Karhun avulla on loitsittu. Sen todellisen nimen lausuminen on tuonut sen lausujan luokse. Sen on voinut nostattaa vaikka naapuria vastaan. Toisaalta on ajateltu, että ihminen ja karhu ovat sukua toisilleen. Karhu on kotoisin Ison Karhun tähdistöstä ja syntynyt metsän sylissä hongan alla, Hongottaren suojeluksessa. Jänis puolestaan on ennustanut säätä ja toiminut arkuuden symbolina. Linnut ovat voineet ylittää rajoja, sillä ne kulkevat vedessä, maalla ja ilmassa. Ne ovat toimineet viestinviejinä. Muuttolinnuista on loruteltu kevään merkkejä. 'Pääskysestä ei päivääkään.'

Eläimiin liittyvät sanonnat ovat kiehtovia. Jokin epäonnistunut asia on 'susi'. Jokin asia on joutunut 'hukkaan'. Jollain ihmisellä voi mennä 'pupu pöksyyn', jolloin ihminen 'jänistää' jostain asiasta. Ihmiset voivat toki myös olla 'kärppänä' paikalla. Sammakko sanaa on käytetty, kun on haluttu vähätellä toista. Ihmisellä pääsee 'sammakoita' suusta.

Kirjaa lukiessa huomioni kiinnittyi siihen, kuinka eläintarinoissa kerrotaan Jumalasta. Hän on läsnä luomassa eläimiä tietynlaisiksi. Hän määrittelee etenkin rangaistuksia. Eläintarinoissa on sellaisiakin satuja, jotka pilkkaavat muita 'pakanuuden' aikaisia jumalia. Löytyy joukosta tarinoita pirunkin luomista eläimistä.

Eläintarinoita lukiessa ei voi olla pohtimatta, miksi ihmiset ovat niin kateellisia ja pahantahtoisia toisilleen. Naapurin pellon pilaamiseen ja lehmien maidon ehtymiseen on vaikka kuinka monta loitsua tarjolla. Onneksi on olemassa vastataikoja.