Neiti Kymene asuu kukkulan päällä sijaitsevassa talossaan kummituksen, apinoiden ja tiikereiden ympäröimänä. Hän ei pidä ihmisistä. Ei ainakaan lapsista. Eräänä päivänä oven taakse ilmestyy pieni poika, joka kaivaa räkää nenästään. Näky kauhistuttaa neiti Kymeneä. Poika etsii Rohkeuttaan ja pääsee etsimään sitä neidin talosta. Ei aikaakaan, kun ovella seisoo kaksi tyttöä, jotka etsivät poikaa. Neiti Kymene yrittää vaalia järjestystä, mutta huomaa, että hänen toimintansa on valheellista. Taloon kätkettyjen salaisuuksien on paljastuttava, pelon aihetta on katsottava silmästä silmään, virheistä on opittava ja itsensä on hyväksyttävä.
"Ihmiset harvoin kuuntelevat niitä jotka näkevät.
He kuuntelevat paljon mieluummin niitä, jotka ovat isoja ja puhuvat ja pitävät kovaa ääntä." (s.55)
Apinat ovat kertakaikkisen hauskoja. Ne vaihtelevat keskenään hattujaan, joiden avulla neiti Kymene yrittää tunnistaa ne. Muutenkin ne puuhastelevat kaikkea hupaisaa. Neidin talo on mielikuvitusta ruokkiva. Sinne mahtuu lukuisia seikkailuja. Talo on sekä kodikas että luotaantyöntävä. Seinillä riippuvat taulut kummallisine kuvineen, ovi joka ei ole oikea ovi ja aika joka on jämähtänyt loputtomaan yöhön.
"Miksi jotkut aikuiset eivät pidä lapsista?" (s.35)
Tarina herättää niin paljon ajatuksia niin moneen suuntaan. Olo on hämmentyneen mietteliäs. Neiti Kymenen talon sinne tänne poukkoilevissa tapahtumissa on paljon sulateltavaa.
"Että lapset eivät muka olisi täysin todellisia. Hölynpölyä! Totta kai he olivat. Yhtä todellisia kuin kuka tahansa tässä tarinassa." (s.88)
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!