perjantai 22. helmikuuta 2019

Eve Hietamies: Yösyöttö

Antti Pasanen saa huomata jääneensä kahdestaan vastasyntyneen vauvan kanssa, kun vaimo kiitää sairaalan pihasta taksilla mahdollisimman kauas pois. Alkaa matka maailmaan, jonka Antti on kuvitellut olevan vain naisia varten.

Antti on äijä, joka juo kaljaa ja syö raakaa makkaralenkkiä. Hän viettää aikansa tennistä pelaten ja käy paljon työmatkoilla. Kirjahylly odottaa olohuoneessa kokoojaansa, samoin pallogrilli autotallissa. Isomman auton Antti on toki ottanut asiakseen hankkia. Hänen oletusarvonaan on, että nainen hoitaa vauvan, kun mies jatkaa elämäänsä kuten ennenkin. Antin maailma jakautuu naisten asioihin ja miesten asioihin. Aluksi Antti on sitä mieltä, että vaimon reaktio on turhan radikaali, sillä hän on ollut mitä mainioin aviomies. Ajan kuluessa hän myöntää itselleen toimineensa useaan otteeseen väärin vaimoaan kohtaan. Hän ei tukenut raskautta, vaan vähätteli, ärsyyntyi ja pakeni vastuuta. Hän ei edes siivonnut. Antille ei koskaan tullut mieleenkään, että voisi olla mahdollista, että hän joutuisi itse hoitamaan lapsen.

"Miten selitetään lapselle, ettei äiti halua sitä."

Antin ura yksinhuoltajana alkaa äidinmaidon etsimisellä, lastensuojeluviranomaisten vakuuttamisella kyvykkyydestä hoitaa lasta ja ristiäisten järjestämisellä. Poika kastetaan Paavo Anteroksi. Antilla on olo, ettei kukaan ymmärrä häntä ja ettei kukaan auta häntä. Hän tuskastuu ajatuksesta, että hän joutuu jäämään vauvan kanssa vuodeksi kotiin. Hänen kaikki aikansa menee lapsen hoitamiseen. Hän ei itse ehdi syödä, siivota tai peseytyä. Antti märehtii osaansa ja on koko ajan hukassa. Hän pelkää muiden arvioivia katseita, jotka kertovat hänen tehneen jotain väärin. Neuvolassa todetaan, että hänen tulisi verkostoitua, sillä elämässä on muutakin kuin vauva. Pikku hiljaa Antti tottuu tilanteeseen. Hän ottaa asioista selvää ja huomaa, että naiset ovat yhtä ihmeissään tilanteesta kuin hänkin. He eivät olekaan ihmeolentoja, jotka tietävät tarkalleen, kuinka lasten kanssa tulisi toimia. Antti oppii jopa käymään leikkipuistossa, jossa toimii lastenhoitopalvelua maksua vastaan tarjoava puistotätitoiminta. Hän verkostoituu siellä käyvien naisten kanssa ja menee viimein keskusteluihin mukaan. Imetyspuheet ja muut naisen kehoon liittyvät asiat ovat aluksi Antin kauhu, mutta ajan myötä hän siedättyy niille. Hän oppii, mitä kaikkea naiset joutuvat kestämään. He eivät esimerkiksi saa sairastaa. Antti kaveeraa etenkin Tertun äidin Ennin kanssa. Heidän ystävyyttään on hauska seurata, kunnes Enni kysyy, miksei Antti ole yrittänyt koskaan iskeä häntä. Ärsyttävää on naisten tapa juoruta toisistaan heidän selkänsä takana. Eräälle naiselle kuittaillaan hänen kasvatustyylistään jopa päin naamaa. Hänen tavoitteensa on ekologinen ja sukupuoleton elämä. Antti ajattelee sarkastisesti, että naisella on jo ennestään Lumi ja Pyry, joten seuraavaksi nainen varmaan puskee sisuksistaan Räntää. Erään kerran naiset haukkuvat kuorossa aviomiehiään. Yksi naisista huudahtaa, että miehet luulevat paskavaippoja ovikoristeiksi, kun eivät tajua viedä niitä roskiin autolle mennessään - ei ihme, että yhteiskunnalla menee huonosti, kun sellaiset äijät ovat päättävässä asemassa. Puhe siirtyy poikien itkuun, sillä miesten mielestä pojat eivät itke. Kyllä he itkevät, sillä se on merkki siitä, että jotain on hätänä. "Katso lehdestä päivämäärä. Me eletään 600 vuotta sua edellä", nainen kertoo tokaisseensa miehelleen. Naiset purkavat porukassa turhautumistaan siitä, että mies ei tiedä edes, mistä lautaset löytyvät. Mies odottaa yltiöpäistä kiitosten tulvaa, kun hän sitten kerran kuukaudessa tyhjentää astiakoneen. Pahinta on, kun mies tokaisee haluavansa rentoutua työpäivän jälkeen, sillä nainen saa olla koko ajan kotona. Mies on myös kärkäs lähtemään ulos kavereidensa kanssa. Erään naisen mies sortuu pettämään vaimoaan, sillä hän on kyllästynyt olemaan kakkonen, kun lapsi on aina ykkönen. Antti saa oivalluksen siitä, millaiseksi hänen vaimonsa elämä olisi saattanut muotoutua: Hän olisi voinut olla yksi miestään haukkuvista naisista.

Antti ihmettelee aluksi, miksi kaikki puhuvat vain lapsista, mutta huomaa ajan myötä itsekin sortuvansa siihen. Hänestä on tullut lastaan rakastava isä.

"Vauvan itku on kommunikointia eikä vittuilua."

Koin tarinan lähinnä traagisena ja surullisena, vaikka sen pitäisi olla huumoripitoinen kuvaus maskuliinisen miehen vauva-arjesta. Naurahtelin useimmille osuville sutkautuksille, mutta sitten taas huomasin myötäeläväni kirjan henkilöiden kokemia vastoinkäymisiä. Pohdin tiukkoja sukupuolirooleja ja elämän epäoikeudenmukaisuutta. Toisaalta myötäelin Antin kokemaa kohtaloa, mutta toisaalta totesin tilanteen olleen hänelle aivan oikein. Lapsia suunnitellessa tulisikin miettiä asiaa siitä lähtökohdasta, haluaisiko lapsia siinäkin tilanteessa, että olisi yksin. Välillä osasin ottaa asioita huumorin kannalta, mutta välillä taas sorruin turhaan tiukkapipoisuuteen - varsinkin, kun lasten kanssa elämistä kuvailtiin inhorealismin kautta. Kirjan tarina oli hyvin elävä - varsinkin, kun kuuntelin sen miehen lukemana. Minusta tuntui tavallaan siltä kuin Antti olisi herännyt eloon ja kertonut minulle tarinaansa. Kirja oli vetävä ja moniulotteinen. Minusta tuntuu, että siitä saattaa saada irti eri asioita eri lukukerroilla. En malta odottaa, että pääsen kuuntelemaan seuraavaa osaa nimeltään Tarhapäivä.

Helmet lukuhaaste 2019: 40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

Lestadiolaiset Vilja ja Aleksi elävät uskonnon määrittelemää arkea. Vilja hoitaa lapsia, paistaa leivinuunissa pullaa, valmistautuu seuroihin ja menee lasten kanssa mustikkametsään. Aleksi hakkaa pinon halkoja, kuuntelee radiosta jumalansanaa, käy töissä ja yrittää sopeutua uuteen rooliinsa saarnamiehenä.

Pariskunnan elämä on näennäisen tyydyttävää, vaikka sitä sävyttääkin riittämättömyyden tunne. He joutuvat jatkuvasti vertaamaan itseään muihin, sillä kaikki tarkkailevat toistensa lapsilukua ja pohtivat uskovaisuuden tasoa. Vilja alkaa turhautua ainaiseen raskaana olemiseen. Hänen vartalonsa ei ehdi palautua entisestä synnytyksestä, kun jo seuraava alkaa. Hän ei koe kehoaan enää omakseen. Hän ei ole enää koskaan vapaa. Vilja on väsynyt - etenkin vuotojen tarkkailuun. Hän ei jaksa enää sitä, että naisten kohdatessa katsotaan ensimmäisenä vatsan kokoa. Vilja kokee miehen rakkauden aiheuttavan vain kärsimystä. "Olen äiti maa ja kylvetty siemen." "Pitää jaksaa niittää, jos kylvää." Aleksi tuntee Viljan hädän. Hän ei kannata kaikkia lestadiolaisuuteen kuuluvia oppeja, mistä joutuu lopulta vaikeuksiin.

Lestadiolaisperheen lapsilla ei ole helppoa koulussa, sillä heitä kiusataan. Koulussa vallitsee kahtiajako uskottomiin ja lessuihin. Lapset käyvät pyhäkoulussa ja leikkivät uskonnon inspiroimia leikkejä. Heillä ei ole elämässään televisiota tai pelejä, korvakoruja tai alkoholia. Illalla lausutaan iltarukous. Välillä lapset tuntevat pohjatonta tuskaa pelätessään joutuvansa helvettiin taivaan sijasta. Murrosikään ehtineille vannotetaan itsetyydytyksen ja kondomin käytön olevan syntiä. Tyttöjen on opittava, että he eivät saa saattaa poikia kiusaukseen. Seurustelun tarkoitus on avioliitto ja lapset. Ihmisten tehtävä on kasvaa ja lisääntyä sen verran kuin on tarkoitettu. Heidän seksuaalisuutensa on yhteisön omaisuutta.

Yhteisö pysyy kasassa, kun jokainen siihen kuuluva jäsen pitää toisensa ruodussa. He tarkkailevat, ettei seassa ole teeskentelijöitä, jotka saattaisivat houkutella toisia muihin ajatuksiin. Televisio on kielletty, jotta kukaan ei saisi tietää muista kuin yhteisön ajatuksista. Vääräuskoisten kanssa tekemisissä olemisen kieltämisessä on sama ajatus. Yhteisö vaatii alistumista. Synnit täytyy tunnustaa kaikkien edessä.

Ihastuin kirjan kauniiseen ja surumieliseen kieleen. Siinä on myös hyvää ajankuvaa. Etenkin nukkeleikkien kautta kipeiden asioiden esille tuominen oli oivallista. Ajattelin Viljan ja Aleksin tarinaan tutustuessani, että kaikissa asioissa on sekä hyvät että huonot puolensa. Harmittelin, että heidän yhteisössään harrastetaan kyräilyä ja kilpailua, kun elämä voisi olla toisten kannustamista. Ilmeisesti yhteisö on siihen liian tiivis. Se on lahkoutunut ja radikalisoitunut. Edes Aleksin oma isä ei tunne myötätuntoa. Ystävät eivät jaksa auttaa, kun kotona on omakin suurperhe hoidettavana. Vilja ja Aleksi määrittelevät itsensä vain uskonnon kautta. He saavat siitä tarkoituksen elämälleen, vaikka ymmärtävätkin, että aivan kaikki asiat eivät olleet kohdillaan. Heidän on silti vaikea kapinoida vastaan ja ajatella omilla aivoillaan, sillä ne ovat täynnä pienestä pitäen opittuja uskonnon määrittelemiä ajatuksia. Viljan suru elämättömästä elämästä on koskettavaa. Toisaalta se herättää ihmetystä, sillä äitinä oleminen on yhtä lailla elämistä kuin ilman lapsia eläminenkin. Todennäköisesti ajatus kumpuaa siitä, että tilanteeseen ei voi itse vaikuttaa. Yhteisö vaatii, että naisen ainoa ja oikea rooli on nöyränä ja kuuliaisena äitinä oleminen. Tunteita herättävää on myös ammattiavun ulkopuolelle jääminen. Vilja ei saa käyttää lastenhoitopalveluja, vaan hänen on selviydyttävä kaikesta yksin. Puhujaveljet auttavat, jos perheessä on ongelmia, vaikka heillä ei ole siihen mitään koulutusta ja vaikka se todennäköisesti ennemmin pahentaa kuin parantaa tilannetta.

Kirjassa sivutaan perheissä esiintyvää uupumusta, väkivaltaa ja yhteisöä vastaan kapinointia. Aika ajoin uskonnolliset yhteisöt päivittävät katsomustaan, joten olisi mielenkiintoista lukea tämän fiktiivisen kirjan lisäksi faktaa aiheesta, millainen tilanne herätysliikkeessä on tällä hetkellä.

Helmet lukuhaaste 2019: 17. Kirjassa on kaksoset

maanantai 18. helmikuuta 2019

Jere Nurminen: Kiira: Ehjäksi särkynyt

Kiira Korpi kuvailee elämäänsä taitoluistelun kautta. Hänen tarinastaan selviää, kuinka ihmisten odotukset sekä lajin ominaispiirteet voivat johtaa urheilijan epäterveelle elämänpolulle.

Kiira oppi pienestä pitäen tekemään ahkerasti töitä ilman kehuja. Hän pärjäsi hyvin koulussa, mikä otettiin itsestäänselvyytenä. Hän oli tottunut tukahduttamaan tunteensa. Kiira oli suorittaja, kilpailuhenkinen ja täydellisyyden tavoittelija, joten hän otti alusta alkaen uransa tosissaan. Hänen tavoitteensa oli olla maailman paras luistelija. Teknisten taitojen lisäksi siihen vaadittiin hoikkuutta, positiivisuutta, virheettömyyttä ja ahkeruutta, mistä syntyi paineita. Kiira stressasi ja voi henkisesti pahoin. Hän tarkkaili sairaalloisesti painoaan, mikä johti terveyden menetykseen. Asiaan ei auttanut negatiivinen manageri, jonka metodina oli luonnetta kritisoiva ja liian tiivis valmentaminen. Kiira olisi kaivannut elämäänsä ihmisiä ja tsemppausta. Kiiralta puuttui ihminen, joka olisi aikatauluttanut hänen elämänsä, uransa ja opiskelunsa sekä huolehtinut sponsorisopimuksista ja auttanut käsittelemään mediaa. Hänen päivänsä olivat aivan täynnä ja liian kuormittavia. Kiiran oli hankala sanoa ei. Hän oli parhaimmillaan paineettomassa tilanteessa, mutta muuten hän oli epävarma ja altis vaikutuksille. Kiiralla oli virheellinen kuva itsestään taitoluistelijana, sillä hän oletti, että hänen tuli aina pyrkiä itsensä ylittämiseen, vaikka puhdas suoritus olisi riittänyt pidemmälle. Nuorille esikuvana oleminen toi mukanaan oman taakkansa.

Kiira muistelee olleensa voimakastahtoinen, vaativa ja kiukutteleva lapsi. Hän rakasti jekkujen tekemistä ja pukeutui naamiaisiin mieluummin möröksi kuin prinsessaksi. Kiiralla oli halu olla erilainen. Hänen julkisuuskuvansa muokkautui täysin toisenlaiseksi. Kiira mietti tarkkaan, mitä puhua toimittajille, mikä oli stressaavaa - etenkin kun julkisuutta oli hankala kontrolloida, vaikka kuinka yritti. Julkisuudessa pohdittiinkin enemmän ulkonäköä kuin luistelun tekniikkaa ja vaativuutta. Kiira tunnustaa saaneensa ulkoisen olemuksensa vuoksi paljon asioita ja kutsuja - jopa pienen seikkailun miljardöörin kanssa, mutta ei pidä sitä enää pahana asiana. Hän toimi mainoskasvona sponsoreille ja käytti rahat uraansa, vaikka stressasi, oliko ansainnut kaiken.

Kiira sai helpotusta elämäänsä henkisestä valmennuksesta. Hän teki muun muassa mielikuvaharjoituksia. Pian sekään ei auttanut, sillä Kiira alkoi tehdä rentoutumisestakin suorittamista. Hän oli liian kunnianhimoinen ja ahdistunut. Luistelu hallitsi liikaa hänen elämäänsä. Kiira koki olevansa koko ajan väsynyt. Hän ei osannut levätä, sillä koko ajan oli pakko tehdä jotain hyödyllistä. Kiiralla oli kova halu olla ahkera, muita ajatteleva ja vaatimaton. Hän oli tottunut, että tavoitteellinen elämä oli ainoa oikea tapa. Hänen oli opeteltava pois suorittamisesta ja täydellisen suorituksen tavoittelemisesta. Tilanne oli haastava, sillä Kiiran koko identiteetti rakentui luistelun varaan. Hän pelkäsi, että oli pettänyt kaikki.

Kiiran elämä tasoittui aviomiehen löydyttyä. Mies opetti, että on tartuttava hetkeen. Hän korosti vaimonsa erityisyyttä. Kiira huomasi, että hän joutui muuttamaan ajatteluaan luistelusta, kun ala kehittyi. Hänen ennen niin tärkeänä pitämänsä asiat eivät enää olleetkaan tärkeitä. Kiira oppi itsensä arvostamisesta ja täydellisyyteen pyrkimisen mahdottomuudesta. Hän ymmärsi, että menestyminen ei ollut itsetarkoitus. Kiira opettelee edelleen sitä, että hän on riittävä sellaisena kuin on. Hän toipuu uupumisesta ja haluaa tuoda keskeneräisyyttä esille myös mediassa. Hän kirjoittaa kiitollisuuspäiväkirjaa, sillä uupunut mieli ei muista hyviä asioita. Kiira opettelee hetkeen pysähtymistä sekä sanomaan ei.

Kirjan kuunteleminen oli äärimmäisen mielenkiintoista, sillä en ole seurannut Kiiran uraa. Välillä pysäytin äänikirjan ja katselin Kiiran luisteluvideoita ja muutamia haastatteluja saadakseni lisää kosketuspintaa elämäkerralle. Luistelija tuli siten eläväksi.

Helmet lukuhaaste 2019: 21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja

lauantai 16. helmikuuta 2019

Virginia Lee Barnes: Aman: somalitytön tarina

Aman kertoo Virginia Lee Barnesin kirjoittaman kirjan kautta elämästään 1900-luvun Somaliassa. Hänen kertomuksestaan selviää, kuinka islamin usko ja somalialainen kulttuuri vaikuttavat naisen elämään ja kuinka kaiken keskellä voi selviytyä.

Aman painottaa heti alkuun sukulinjan tärkeyttä. Hänen kulttuurissaan uskotaan, että kaikki somalialaiset polveutuvat saman suvun kahdesta veljeksestä. Uusia ihmisiä tavatessa on tärkeää kertoa, mihin heimoon kuuluu. Hyvää sukua arvostetaan. Se on tärkeässä asemassa miesten neuvotellessa avioliitosta. Naisen tulee mennä naimisiin viisitoistavuotiaana. Parikymppinen naimaton nainen on jo ikäloppu ja häpeäksi perheelleen. Entiset orjat saavat mennä naimisiin vain toisten entisten orjien kanssa. Avioituessa mies antaa naiselle lahjan, joka on sitä suurempi, mitä enemmän hän naista rakastaa. Suuri lahja on tae siitä, että mies ei aio hevillä erota naisesta. Amanin mukaan lahjassa ei ole kyse maksusta, vaan kunnioituksesta. Lahja saatetaan palauttaa, kun puolisoille tulee ero. Avioliitossa on tapana, että mies kustantaa kaiken. Naisen tulee vastavuoroisesti palvella miestä, joka Amanin sanoin ei osaa hakea itselleen edes lasillista vettä. Miehestä kannattaa erota, jos yhteiselo ei suju. Jos mies ei halua erota niin vaimo voi karata tai syyttää hänen ottaneen naisen takaapäin tai olevan impotentti (mikä täytyy todistaa tuomarin edessä) tai kuristaneen. Nainen voi erota myös epävirallisesti, mutta silloin hänestä tulee huono nainen. Kukaan ei saa koskea siihen, mihin kyseinen nainen koskee. Aman kertoo, että hän on ollut lukuisia kertoja naimisissa - samoin hänen äitinsä. Suvulla on tapana pitää yhtä. Veljet huolehtivat naimattomista siskoistaan. Naimattomat naiset tai lesket voivat elantonsa eteen tehdä myös kaikenlaisia vaihtuvia töitä. Osa myy itseään. Moni meneekin kärkkäästi naimisiin juuri rahan ja turvallisuuden vuoksi. Aviomiehen kuoltua naisen täytyy surra neljä kuukautta. Hän pukeutuu valkoisiin ja oleskelee peseytymättömänä kotona. Suruajan jälkeen nainen pestään ja irronneet hiukset ja kynnet haudataan maahan. Avioliitossa siunaantuneita lapsia vahtivat kaikki - etenkin isoäidit, jotka ruokkivatkin lapset. Sukujen päälliköt toimivat poliiseina, jotka selvittävät lasten riitatilanteet, kuten tappelussa irronneiden hampaiden korvauksen. Aman mainitsee, että lapset ovat villejä. He uivat joessa krokotiilien ruokana ja jahtaavat junia jäädäkseen alle. Hyeenoja, shakaaleja ja leijoniakin olisi syytä varoa.

Aman kertoo, että somalialaiset vaeltavat eläintensä kanssa paikasta toiseen. Ihminen on rikas, jos hänellä on eläimiä. Osa somalialaisista asuu pysyvissä kodeissa kuten savimajoissa. Aman kuvaa somalialaisia kansaksi, joka haluaa elää rauhassa ja joka haluaa tulla kaikkien kanssa toimeen. Hänen mielestään kansa on tasa-arvoinen. Tarinan edetessä Somalia kuitenkin kuvastuu ennen kaikkea väkivaltaisena ja ahdaskatseisena. Aman mainitsee, että perjantai on pyhäpäivä ja että henkilölle annetun lahjan tulee olla samanarvoinen kuin aiemmin samalta henkilöltä saatu lahja. Somalialaiset eivät sovi aikaa, kun he sopivat tapaamisesta, vaan he näkevät toisensa esimerkiksi aamulla, kun ovat heränneet. Miehet järjestävät keppitappeluja, joissa veri lentää turistien kuvatessa. Somalian historia ja kulttuuri välittyy seuraaville sukupolville suullisten runojen kautta. Amanin aikaan Somaliasta puuttuu kirjoitettu somalian kieli.

Amanin tarinassa korostuu naisen asema. Naisille on tärkeää, että heidät on ympärileikattu. Äiti tarkistaa tilanteen pysyvyyden vähintään kerran viikossa. Tytöt ovat kärkkäitä epäilemään toistensa siveellisyyttä, joten siinä ei auta muu kuin vilauttaa lopettaakseen huhupuheet. Ympärileikkaus itsessään on juhla, johon kuuluu ympärileikattavien huudot peittävää laulantaa, koraanin lukua ja ruokailua. Ympärileikkaus tehdään ilman puudutusta kylän rotevimman naisen pitäessä tytön jalkoja harallaan. Paikkojen repeytymisen pelossa tytöt eivät esimerkiksi saa ajaa pyörällä. Naimisiin mentäessä aviomies riistää tytöltä neitsyyden, mistä viikkoja kestävässä toipumisessa auttaa seuranainen. Aman kertoo ensimmäisestä aviomiehestään, joka uhkasi leikata hänet auki. Se olisi voinut helposti johtaa kuolemaan. Aman jatkaa naisen asemasta, että naiselle on hävettävää syödä ravintolassa, joten hän syö takaportailla tai autossa. Lyhyen mekon pitämisestä joutuu putkaan. Perusteluna on naisen suojelu, jotta hän ei eurooppalaistu. Naisen on kunnioitettava miestä ja alistuttava vapaaehtoisesti. Hänen on oltava järkevä, rohkea, itsenäinen ja aloitekykyinen. Hänen on oltava isän arvoinen, sillä isä huolehtii tyttärestään. Muutenkin nainen edustaa isän sukua, vaikka hän olisikin naimisissa. Naista on siten valvottava, sillä isän maine kärsii siveettömyydestä. Nainen saatetaan jopa tappaa, sillä perheen kunnia on tärkein. Naista pidetään perusolemukseltaan heikkona muun muassa kuukautisten vuoksi. Sanotaan, että nainen on hengen riivaama, jos hän on sairaana. Aman kuvailee naisen elämän paradoksaalisuutta. Naisen umpeen tikkaaminen muistuttaa häntä itseään siitä, että seksi on kiellettyä. Hänet saatetaan kuitenkin niin sattuessa tikata uudelleen kiinni, jolloin hän saa neitsyytensä takaisin. Naiset käyttävät hyväkseen miehiä, mutta ovat myös riippuvaisia miehistä.

Aman pohtii italialaisten siirtomaaisäntien vaikutusta somalialaisiin. Isäntiä kutsutaan valkoisiksi eikä heidän kanssa ole hyvä kaveerata. Italialaisten palveluksessa oleminen on häpeä. Seurustelemista ei todellakaan hyväksytä, sillä rodut eivät saa sekoittua. Sellainen tyttö on vain prostituoitu ja oman nimensä pilaaja. Sitä paitsi italialaiset eivät ole puhtaita, koska he eivät ole muslimeja eikä heitä ole ympärileikattu. Veljet pitävät kaidalle tielle eksyneen siskonsa ruodussa hakkaamalla ja uhkaamalla tappaa hänet. Saattaa käydä niinkin, että italialainen mies hakataan kuoliaaksi. Äidilläkin on lupa lyödä, jos tyttö tekee väärin. Hassua sinänsä, että vaaleaa ihoa sen sijaan ihannoidaan, Elvistä fanitetaan ja että amerikkalaisia elokuvia jaksetaan katsoa ulkoilmateatterissa joka ilta - vaikkakin ennemmin intiaaneja kuin valkoisia kannustaen. Valkoisten kaupoista löytyvät elämän ensimmäiset rintaliivit ja kuukautissuojat. Kampaamon mainoksissa on valkoihoisten kuvia. Todennäköisesti nuoret haluavat kapinoida vanhempien ajatuksia vastaan. Aman kertoo, että nuoret myös tupakoivat. Nuorten joukossa kunnioitetaan sellaista nuorta, joka tappelee ja jota kaikki pelkäävät. Nuoret saattavat myös mennä salaa naimisiin. Silloin täytyy karata kauas. Vallankumouksen syttyessä Somalian tilanne pahenee entisestään. Sotilaat ja poliisit raiskaavat naisia ja passittavat miehet vankilaan. Maassa esiintyy väkivaltaa ja ryöstöjä. Ulkomaalaiset karkotetaan maasta. Muiden on miltei mahdotonta saada passia. Naapurimaahan pääsee seksillä ja rahalla.

Amanin kuvailema maailma avautuu eteeni raadollisena. Kukaan ei välitä kenestäkään. Kehenkään ei voi luottaa. Kaikki vaeltavat päämäärättömästi paikasta toiseen. Miehet kohtelevat naisiaan kaltoin alistamalla ja pettämällä heitä. Naiset menevät naimisiin saadakseen siivun miehen omaisuudesta karatakseen sopivan tilaisuuden tullen. Samanikäiset ja samanhenkiset ihmiset eivät kohtaa järjestetyissä avioliitoissa, joissa nainen on vasta lapsi ja mies jo ehtoopuolella. Amanin elämään on äärimmäisen vaikea samaistua. Hän asettaa itsensä useaan otteeseen vaaraan - jopa hengen vaaraan. Häneltä vaikuttaa puuttuvan itsesuojeluvaisto. En oikein ymmärrä, mitä hän elämässään oikein etsii. Toisaalta tajuan, että Aman on traumatisoitunut lapsena. Hän on nähnyt ja kokenut liikaa liian nuorena. Aman toteaa jossain vaiheessa, että hän tekee tekonsa, koska haluaa elää. Hän ei alistu, vaan ilmeisesti tekee tahallaan kaikkea mahdollista kiellettyä. Hän toivoisi kunnioitusta naisille.

Voin suositella kirjaa kaikille aikuisille, sillä Amanin elämään uppoutuminen on avartavaa ja ajatuksia herättävää - vaikka ei pystyisikään täysin ymmärtämään kaikkea lukemaansa. Se herättää paljon tunteita etenkin silloin, kun Aman kuvailee elämänsä kipukohtia, joihin kuuluvat avioliitto vanhan miehen kanssa, raskaana ollessa pakoon lähteminen sekä karkailu murhatuksi joutumisen pelossa. Tarina on siinäkin mielessä tärkeä, että käsitykseni mukaan kirjan kuvaama tilanne on parhaillaankin vallalla Somaliassa.

Helmet lukuhaaste 2019: 4. Kirjailijan ainoa teos

lauantai 9. helmikuuta 2019

Teatterin aika: Fingerpori

© Helsingin Kaupunginteatteri

Pääsin Helsingin kaupunginteatterilta saadulla kutsuvieraslipulla Fingerpori -näytelmän ensi-iltaan Studio Pasilaan torstaina 7.2.2019. Samannimisestä sarjakuvasta tuttu Heimo Vesa (Jari Pehkonen) saa kaupunginjohtaja Homeliukselta (Antti Timonen) tehtäväkseen kuvata Fingerporista videon. Tavoitteena on Stadin kanssa tehtävän kuntaliitoksen estäminen ja Fingeporin omaperäisyyden esilletuominen. Lavalle asteleekin koko joukko eriskummallisia henkilöitä vanhuudenvaivoista kärsivästä Mustanaamiosta (Pekka Huotari) esittelyn järjestäneeseen Asko Vileniukseen (Pekka Huotari). Luonnollisimmin sanaleikkeihin pohjautuvia vuorosanoja latelee Rivo-Riitta (Sanna Saarijärvi). Hän on kuin suoraan sarjakuvasta revitty hahmolle tyypillisine asentoineen ja sutkautuksineen. Hahmot osaavat olla yhtä aikaa sekä räävittömiä että sympaattisia. Etenkin Homeliusta käy hupaisalla tavalla sääliksi, kun hän joutuu jatkuvasti sutkautustensa johdosta virheellisiin lööppeihin.
© Helsingin Kaupunginteatteri

Mukana on vanhoja tuttuja sarjakuvastrippejä (enimmäkseen niitä rivoimpia), mutta myös poliitikkojen imitointia. Pertti Jarlakin saa oman osansa. Huvittavin ja pirtein tapaus on alati laulava Mikko Alatalo (Juha Jokela).

Lavastus ja puvustus ovat sarjakuvamaisen värikkäitä. Yritin väliajalla keksiä, kuinka näyttelijät onnistuvat niin nopeasti asujen vaihdoissa, sillä hahmoja on näyttelijää kohti enimmillään 16(!).

Fingerporilaiset eivät höpise lavalla ainoastaan itsekseen, vaan ottavat aika ajoin kontaktia yleisön kanssa. Heimo puhuttelee yleisöä alusta alkaen ja ojentaa kerran videokameransa eräälle eturivissä istuvalle (epä)onnekkaalle pyytäen häntä videokuvaamaan kertomuksensa.

Poikkea toki Fingerporiin! Sinne pääsee metrolla Mordorin kautta (varo örkkejä).

keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Timo Parvela: Kepler62: Uusi maailma: Kaksi heimoa



"Kuiskaajien suojelusta sinulle"

Parvela, Timo: Kepler62: Uusi maailma: Kaksi heimoa
Kirjasarja: Kepler62, osa 7
Muut osat: Osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5 ja osa 6

Julkaistu: 2018
Mistä maasta: Suomi
Kuvitus: Pasi Pitkänen
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 251


Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti. Vai elivätkö sittenkään?

Kepler62 -planeetalle matkustaneiden elämä vaikutti viimein olevan täydellistä. Vallvik oli kukistettu ja Joni ja Ari olivat saaneet äitinsä takaisin. Planeetalla eläminen oli ihmisille liian haastavaa. Sääolosuhteet muuttuivat jatkuvasti, eläimet ja kasvusto olivat arvaamattomia ja ihmisten kanssa toimiminen erilaisine mielipiteineen lähes mahdotonta. Ihmiset jakautuivat kahteen heimoon. Toinen päätti tukeutua aseisiin, kun taas toinen rauhanomaiseen eloon kuiskaajia kunnioittaen. Aseettomuus merkitsi pikaista nälänhätää riistan puuttuessa, mikä sai osan heimosta kapinoimaan ruokavarastoista huolehtivia ´ensimmäisiä´ vastaan. Osa ihmisistä päätti ryhtyä erakoksi. Ihmisten jakautuessa yhteisten sääntöjen ylläpitäminen tuli vaikeaksi. Heitä oli hankala hallita, mihin jotkut keksivät ratkaisuksi uuden uskonnon.

"Kaikki oli kauhean hämmentävää." (s.234)

Joni oppi, että ihmiset voivat muuttua sekä hyvään että pahaan suuntaan. Ei ollut oikeastaan olemassa täydellistä hyvyyttä tai pahuutta, sillä hyväkin teko saattoi johtaa pahaan ja päinvastoin. Ihmisen tuli yrittää elää elämäänsä parhaansa mukaan. Siihen kuului muiden kunnioittaminen, vaikka ei olisikaan samaa mieltä toisten kanssa. Rauhassa eläminen ja erilaisuuden hyväksyminen olivat oikeastaan ainoat keinot. Ihmiskunta ei tulisi koskaan saavuttamaan yksimielisyyttä mistään asiasta.

"Elämä on liian monimutkaista, jotta siihen olisi yksinkertaisia vastauksia." (s.235)

Kirja oli erittäin synkkä, mutta silti jotenkin tasapaksu ja tylsä. Luin kirjaa kolmen kuukauden ajan. Se jumitti paikoillaan eikä edennyt mihinkään. En jostain syystä halunnut luovuttaa sen suhteen, sillä olin pitänyt edellisistä kirjasarjan osista. Mielestäni kirjasarjan olisi voinut lopettaa edelliseen osaan, sillä tämä kirja ei tuonut mukanaan mitään uutta tai erikoista.

"Meidän on vain hyväksyttävä, että emme tiedä kaikkia vastauksia." (s.237)

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Helmet lukuhaaste: 7/50 äänikirjaa

Tammikuussa kuuntelin Helmet lukuhaasteeseen seitsemän kirjaa. 



Ajatuksia tammikuussa haasteeseen kuuntelemistani kirjoista:

Huomioitavaa: Kuuntelin kirjat nopeutetulla tahdilla, joten äänikirjan kestoaika ei vastaa todellista kuunteluaikaa.

 
6. Rakkausromaani
Josie Silver: Ole minun
12 tuntia 39 minuuttia

Laurie näkee bussin ikkunasta miehen, johon hän ihastuu ensi silmäyksellä. Lauriesta vaikuttaa siltä, että mies tuntee samoin. Bussi jatkaa matkaa, jolloin mies katoaa näkymättömiin. Laurie omistautuu parhaan ystävänsä Sarahin tuella miehen etsimiselle. He kutsuvat miestä bussipojaksi. Laurie alkaa jo suunnata ajatuksiaan muualle, kun hän eräänä päivänä viimein kohtaa miehen. Sarah esittelee hänet uutena poikaystävänään. Laurie on shokissa eikä halua kertoa Sarahille totuutta. Vuodet vierivät. Joulut seuraavat toisiaan. Laurie kohtaa Thaimaassa Oscarin, jonka kanssa menee naimisiin. Laurien ja bussipoika Jackin elämät eivät oikein koskaan kohtaa. Miten lopussa käy?

Kirja oli sopivan helppoa kuunneltavaa joululomalle. Siinä oli paikoitellen hieman tylsähköjä ja samankaltaisia kohtia, mutta pääsääntöisesti Laurien elämää ja kasvua oli mukava seurata. Summaisin kirjan sanoilla viini ja rakkaushuolet. Parasta kirjassa oli naisten kaikenkestävä ystävyys.

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää
13 tuntia 58 minuuttia

Samantha kuuluu koulun suosittuihin tyttöihin. Hänen kaveriporukassaan välitetään vain vaatteista, pojista, bileistä, alkoholin juomisesta ja tupakoinnista. Tytöt kiusaavat ja lokeroivat muita. He samaan aikaan sekä haukkuvat että yrittävät iskeä opettajiaan. He kutsuvat toisiaan lutkiksi ja käyttäytyvät teennäisesti. Tytöt elävät hällä väliä asenteella, varastelevat ja sairastuvat syömishäiriöihin. Tyttöjen ytävyys ei edes ole aitoa ystävyyttä.

Samantha huomaa joutuvansa elämään samaa päivää yhä uudestaan ja uudestaan. Mutta miksi? Mitä hänen tulisi tehdä, jotta pääsisi pois limbosta? Samantha oppii, että kaikki tekevät virheitä ja että elämä on lopulta sattumaa.

Kuka uskaltaa puuttua tilanteeseen ja laittaa kiusatun hyvinvoinnin omansa edelle?



36. Kirjassa ollaan yksin
Ali Benjamin: Mitä sain tietää meduusoista
6 tuntia 19 minuuttia

Suzyn paras ystävä on hukkunut. Hänelle ei kelpaa äidin antama epämääräinen selitys tapahtuneelle, sillä ystävä oli erittäin hyvä uimari. Suzy keksii, että meduusat ovat saattaneet tappaa hänet. Hän keskittää kaiken energiansa meduusojen tutkimiselle ja asiantuntijoiden etsimiselle. Suzyn on hankala käsitellä ystävän kuolemaa.

Kirja kertoo ystävyyssuhteista ja erilaisuudesta. Murrosikäisillä tytöillä on paineita hyväksytyksi tulemisessa. He ajattelevat kaiken aikaa ulkonäköä ja poikien suhtautumista heihin. Suzy on muiden mielestä outo ja lapsellinen. Häntä kiusataan ja hyljeksitään, sillä hän suhtautuu elämään eri tavalla kuin muut. Kukaan ei ymmärrä häntä. Suzy ryhtyy puhumattomaksi, jotta ei päästäisi suustaan enää yhtään noloa sanaa. Hän ajattelee myös, että hiljaisuus voi kertoa enemmän kuin meteli.

Kirja opettaa, että eri ihmiset arvostavat eri asioita eri tavalla. Ystävyys voi olla hauras. Joskus sitä ei voi pelastaa, vaikka yrittäisi mitä. Ihmiset voivat ajautua erilleen. Heidän väliinsä voi tulla joku tai jokin tilanne.

"Maailma on paljon enemmän kuin yläkoulu"



31. Kirjassa kuljetaan metrolla
Clare Macintosh: Minä näen sinut
12 tuntia 14 minuuttia

Voitko olla varma, että metrossa sinut kohdannut ystävällinen mies on aidosti sinusta kiinnostunut? Entä jos hän on tarkkaillut sinua jo päiväkausia? Entä jos joku on tarkkaillut sinua jo viikkoja hänen puolestaan?

Äiti on huolissaan tyttärestään aina, kun hän lähtee viettämään iltaa ystäviensä kanssa tai kulkee yksin iltatöistä kotiin. Entä jos joku käy hänen kimppuunsa? Entä jos hänen uusi poikaystävänsä onkin stalkkeri eikä hyväkäytöksinen mies? Onko äiti itsekään turvassa? Seuraako joku mies häntä? Vai tarkkaillaanko hänen jokaista liikettään valvontakameroiden kautta?

Kirjan loppu ei tuo lohtua, vaan jättää karmaisevan jäljen.



12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
Ruth Ware: Valhepeli
13 tuntia 9 minuuttia

Isa matkustaa Freya vauvansa kanssa tapaamaan vanhoja ystäviään Katea, Fatimaa ja Theaa. Hän jättää taakseen miehensä Owenin, joka kirjan edetessä ei anna arvoa Isan tavalle yhtäkkiä omistautua vuosien takaisten ystäviensä auttamiselle. Toisaalta Isa voisi puhua miehelleen totta valehtelemisen sijasta. Valehteleminen on naisella tiukassa muistissa, sillä hän harrasti sitä ystäviensä kanssa alastonuinnin, runsaan alkoholin juomisen sekä tupakoinnin lomassa. He laittoivat koko tyttökoulun sekä sitä ympäröivän kylän sekaisin. Isa ei ole koskaan voinut olla oma itsensä, sillä hänen on täytynyt vetää roolia ystäviensä vuoksi. Hän ei osaa aikuisenakaan sanoa ei, vaan menee jälleen hölmöilyihin mukaan.

Saltenista on siis löytynyt ruumis. Hiljalleen uppoavassa lapsuudenkodissaan asuva Kate haluaa varmistaa, että naiset pysyvät yhtenä rintamana, jos poliisi saapuu kolkuttamaan ovelle. Mysteerin sijasta kiinnostuin Isan ja Freyan elämästä. Murehdin heidän selviytymistään ja tulevaisuuttaan, sillä heillä on vain toisensa pahaa maailmaa vastaan.



2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
Ruth Ware: Nainen hytissä 10
11 tuntia 23 minuuttia

Lauralla on alkoholiongelma. Hän ryyppää jo keskellä viikkoa. Hän käyttää alkoholia nukahtamisvaikeuksiinsa ja saadakseen hermonsa kuriin. Laura kärsii paniikkikohtauksista ja vaikean suhteen asettamista paineista. Hänen psyykkiset ongelmansa pahenevat murtovarkauden jälkeen. Laura päättää silti lähteä työkeikalle loistoristeilijälle. Hän yrittää olla ammattimainen ja eteenpäinpyrkivä, mutta saa heti kättelyssä naukkailijan maineen. Laura ei osaa verkostoitua eikä muutenkaan hoitaa toimittajan työtään hyvin. Hänen huomionsa kiinnittyy hytissä numero 10 kohtaamaansa naiseen, jonka epäilee tulleen murhatuksi. Kukaan ei kuitenkaan asuta kyseistä hyttiä eikä kukaan ole koskaan nähnyt Lauran kuvailemaa naista. Jotain outoa sen sijaan on tekeillä, sillä tavaroita alkaa kadota ja uhkaavia viestejä ilmestyä.

Luksusristeilijä tuntuu yhtä aikaa sekä ahdistavalta että autuaalliselta paikalta. Asiakkaan jokaista liikettä seurataan ja hänen jokainen toiveensa täytetään. Ravintolasta saa ylellistä ruokaa ja kylpylässä tarjotaan hoitoja joka lähtöön. Risteilijä on kuitenkin aivan liian ahdas paikka. Se on myös sokkeloinen eikä siellä ole asianmukaisia viittoja, joten sinne saattaa helposti eksyä.

Kirjan kuuntelemisen jälkeen päällimmäisenä mieleen jäävät puutumiseen asti hoetut maininnat "ruskettunut käsivarsi" ja "hänen puheessaan ei kuulunut aksenttia". Laivan pohjoismaalaisuutta toistetaan kyllästymiseen asti.



10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
Hédi Fried: Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleireistä
3 tuntia 13 minuuttia

Kaikki paha alkaa siitä, että ihmiset jakautuvat meihin ja heihin. Eriarvoisuus normalisoidaan. Vihollisia keksitään, jotta omat rikokset eivät olisi esillä. Juutalaisista keksittiin erilaisia tarinoita, miksi heitä pitäisi vainota ja miksi he ovat pahoja ihmisiä - harjoitettiin propagandaa heitä vastaan. Heidän väitettiin tappavan lapsia. Heidän oletettiin myös olevan kaikissa johtoasemissa. Syrjintä on siten kitkettävä heti ennen kuin on liian myöhäistä.

Hédi Fried toteaa, että natsismiin liittymiselle on monia syitä. Juutalaisille vastarinnan tekeminen olisi ollut itsemurha. Osa tekikin niin tuhoamalla samalla esimerkiksi natseille tärkeän rakennuksen. Hédi muistelee, että keskitysleirillä elettiin kuin limbossa. Aikaa ei ollut olemassa. Oli vain harmaa kupla. Vangeille tarjottiin niukasti ruokaa, joten elämä oli yhtä nälän näkemistä. Pulaa oli myös vaatteista. Vankien täytyi varastaa, mitä löysivät. Hédi muistaa pitäneensä varastettuja vaatteita vielä alkuajat Ruotsissakin, minne pääsi vapauduttuaan leiriltä. Raiskauksia ei kuitenkaan tarvinnut pelätä, sillä niitä ei tehty, koska ei haluttu rotujen sekoittuvan. Ainoastaan pordeilleihin joutuneita naisia käytettiin hyväksi. Hédin mielestä leirissä ei vallinnut kuolemanpelkoa, vaan pelkoa siitä, kuinka kuolema tapahtuisi. Leirissä vallitsi yhteishenkeä, mutta tovereita myös ilmiannettiin omia etuja tavoitellen. Sairastuneita piilotettiin, sillä heidät tai liian laihat ihmiset saatettiin tappaa. Tappolistalle jouduttiin mielivaltaisten päätösten seurauksena. Hédin mielestä SS sotilaat olivat ilkeitä, raakoja ja aivopestyjä. Ainoa mukava hetki oli ilta, kun saattoi tarinoida ja runoilla muiden kanssa. Usein tarinoissa tehtiin ruokaa. Vapauden koittaessa moni vangeista tottui hamstraamaan ruokatarvikkeita. Heillä oli syömishäiriöitä, anoreksiaa ja loppumatonta nälän tunnetta.

Hédi Fried kertoo elämästään maahanmuuttajana. Hän matkusti sodan keskellä laivalla Ruotsiin, joka otti keskitysleireiltä vapautettuja luokseen hoitoon. Lotat auttoivat entisiä vankeja karanteenin ajan. Hédillä oli muutamia vaikeuksia uusien tapojen opettelussa etenkin koskien työelämää. Hän päätti kirjoittaa eläkkeelle päästyään kokemuksistaan kirjoja, jotka toimivat sekä tiedon välittäjinä että oman trauman käsittelijöinä. Hänen toiveensa on, ettei olisi ennakkoluuloja. Hän näkee, että nykyään on itsekkäitä asenteita. Hän toivoisi, että nuoret tavoitetaan ennen kuin heidät aivopestään esimerkiksi uusnatsismiin. Ennakkoluuloja kitketään parhaiten keskustelemalla. Hédi tunnustaa olleensa pitkään ennakkoluuloinen saksalaisia kohtaan, sillä hän piti heitä kaikkia pyöveleinä. Ajatukset muuttuivat Saksan matkalla, jolloin Hédi huomasi, kuinka natsien lapset halusivat hyvittää tehdyt asiat. Suvaitsevaisuuden on oltava molemminpuolista. Hédi painottaa kasvatusta. Ymmärrys siitä, mitä oikeasti tapahtui ja mikä on yksilön vastuu tapahtumissa. Parhaimmat tulokset saadaan tunneoppimalla ja empatialla.

Hédi Friedin neuvo toipumiseen on vihasta irtipäästäminen. Tapahtuneen asian kanssa on opittava elämään. Sitä ei tarvitse antaa anteeksi eikä kostaa. Kostona toimii elossa oleminen. Mennyt ei tule koskaan takaisin, joten tärkeintä on suunnata ajatukset tulevaisuuteen. Hédi iloitsee jokaisesta päivästä. Hänen mielestään merkitystä on vain sillä, miten päivä käytetään, jotta tulevat sukupolvet voisivat elää paremmassa maailmassa.

Hédi Friedin mukaan muistot on jaettava eteenpäin, jotta sama ei toistuisi. Hän muistuttaa, että kaikki voi muuttua salakavalasti ja silmänräpäyksessä. Hän toivoo, että historia ei toistaisi itseään. Hän painottaa, että vääryyksiin ei saa koskaan tottua.

"Elämän tarkoitus on elämä itse"



Kaikki haasteeseen kuuntelemani kirjat päivittyvät Helmet lukuhaaste 2019 sivulleni.

lauantai 2. helmikuuta 2019

Teatterin aika: Comeback - räpätessä roiskuu

© Helsingin Kaupunginteatteri
Pääsin Helsingin kaupunginteatterilta saadulla kutsuvieraslipulla Comeback - räpätessä roiskuu -näytelmän ensi-iltaan Arena-näyttämölle keskiviikkona 30.1.2019. Räppäri Biiffi (Peter Kanerva) valmistautui toisen räppärin Melan (Sauli Suonpää) sekä managerinsa Tainan (Minna Koskela) kanssa paluukonserttiinsa hotellin sviitissä. Vieraiden viihtyvyydestä huolehti pikkolo Hanna (Janna Räsänen), joka osoittautui juonikkaaksi tubettajaksi. Pojanpojalleen onnea toivottamaan saapui Biiffin isoäiti Kaija (Eija Vilpas), joka oli vaarantaa räppärin katu-uskottavuuden. Sekopäiset tilanteet seurasivat toisiaan, kunnes oli paluukonsertin alkamisen aika.

Farssi rap-musiikin maailmasta toimi hyvin. Illan aikana nähtiin uskottavia musiikkikohtauksia osuvine maneereineen ja todistettiin fyysistä teatteria parhaimmillaan. Huumori oli överiksi heitettyä alakoulutasoa kakkavitseineen. Makeat naurut irtosivat lähinnä näyttelijöiden koomisten ilmeiden ja eleiden katsomisesta sekä tapahtumien saamista absurdeista käänteistä. Huvittavaa oli seurata, kuinka asiat olivat ihmisten nenän edessä eivätkä he silti nähneet totuutta. Vauhti kiihtyi kiihtymistään, ja ihmisiä meni solkenaan ovista - ja jopa parvekkeelta. Välillä räppärit putosivat rooleistaan suupielet nykien, mutta sitten taas matka jatkui.
© Helsingin Kaupunginteatteri
Näytelmässä ei ollut yhtään heikkoa lenkkiä. Näyttelijät vetivät roolinsa täydellisellä ammattitaidolla. Biiffi eli oikealta nimeltään Pasi oli pikku poika ison miehen ruumiissa. Hän oli vaihtanut lempivärinsä pinkistä mustaan ja pelkäsi tyttöpöpöjä. Pasi haaveili olevansa supersankari, mutta itki krokotiilin kyyneliä, kun totuus ei vastannutkaan kuvitelmaa. Managerin pääasiallinen tehtävä oli tukea Pasin haavekuvaa itsestään ja ennen kaikkea suojella Pasia pettymyksiltä. Hän toteutti parhaansa mukaan kaikki miehen toiveet ja suojeli hänen julkisuuskuvaansa äärimmäisyyksiin asti. Managerin muumimamman laukusta löytyi apuväline tilanteeseen kuin tilanteeseen. Mela oli Jim Carrey tyylisen ilmeikäs ja elastinen heppu, joka poukkoili lavalla jopa takaisinkelaten. Välillä pistettiin hervottomaksi tanssiksi ja sitten taas pyörryttiin. Ylipirteä ja naivi pikkolo Hanna ei nähnyt metsää puilta, sillä hän oli niin keskittynyt ajattelemaan vain somea ja tubetilinsä katsojalukuja. Kaija isoäiti näytti, että ikääntymistä on turha pelätä, sillä vanhanakin voi räpätä ja tehdä breakdance-liikkeitä lattialla. Ennen kaikkea voi olla täysin sinut itsensä ja menneisyytensä kanssa ja silti olla cool.