keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Eve Kulmala: Hauskan tytön käsikirja

Haastan teidät kaikki tekemään empiiristä tutkimusta tilanteessa, jossa paikalla on oletetusti sekä miehiä että naisia. Tutkimuksen alla on, kuka saa otettua tilanteessa eniten tilaa sekä fyysisesti että sosiaalisesti. Kenen huumorille nauretaan? Ketä ylistetään? Ketä kehutaan? Ketä katsotaan? Kenelle esitetään kiinnostavia kysymyksiä? Kenen mielenkiinnonkohteita arvostetaan? Kenen viihtyvyydestä huolehditaan sekä fyysisesti että henkisesti? Kuka tepastelee eteenpäin, kun toiset jäävät siivoamaan tilanteesta syntyneitä jälkiä kuten siivoamaan pöytää? Kenelle osoitetaan lämpimimmät jälleennäkemisen toivotukset?

"- tärkeintä on ollut miesten mukavuuden ylläpitäminen." (s.25)

Eve Kulmala tekee komediaa ja on tuttu instagramista. Hän poimii sketsiensä aiheet ajankohtaisista ilmiöistä. Hauskan tytön käsikirjassa pohditaan ennen kaikkea naisvihaa. Naisiin yhdistetyt asiat nähdään vähempiarvoisina kuin miehiin yhdistetyt. Miesten kuuluu vähätellä naisia ollakseen miehiä, sillä muuten he olisivat naisia, eikä kukaan mies halua olla neiti.

"Patriarkaaliseen kulttuuriin kuuluu vahva oletus siitä, että valkoinen keskiluokkainen, keski-ikäinen ja vammaton cisheteromies on eräänlainen ihmisen tehdasasetus." (s.33)

Minusta on kiehtovaa lukea kirjaa, joka on selvästi suunnattu nuorille naisille. Olen itse ollut parikymppisenä tuulimyllyjä vastaan enemmän tai vähemmän onnistuneesti taistellut nainen. Olen sittemmin joutunut joiltain osin mukautumaan, sillä vanhetessa huomaa, että jotkin tuulimyllyt on tehty panssarilasista, johon oma yksinäinen vasara ei saa säröä aikaan. Olen esimerkiksi joutunut muuttamaan ääntäni matalammaksi tullakseni kuulluksi. Suuntaan toivoni uusiin sukupolviin, joilla on innokkuutta maailman muuttamiseen paremmaksi paikaksi elää.

"Olen huomannut, että maailma katsoo ymmärtävämmin valkoista cismiestä kuin ketään muuta. Heidän tarinansa pääsevät valkokankaille, kirjoihin ja komedialavoille. - - mieshahmoja, jotka tekevät miesasioita. Epäonnistuvat, menestyvät, ovat erilaisia, uniikkeja ja objektiivisia tehdasasetusihmisiä." (s.43)

Luin kirjan yhdeltä istumalta. Se on vetävästi kirjoitettu. Tekstissä kuuluu nuoren ihmisen ääni, joka on valveutunut, mutta joka vielä opettelee maailmasta. Äänellä on vahva halu luoda muutosta omalla tavallaan. Siinä ääni on osittain jo onnistunutkin. Eve Kulmala on esikuvana omannäköisilleen ja -ikäisilleen ihmisille. Hän on avannut suljettuja tiloja ja luonut uusia. Siitä on seuraavien äänien hyvä jatkaa.

"Jokaisen muutosta kaipaavan feministin on tärkeää löytää oma tapansa vaikuttaa." (s.131)

tiistai 28. kesäkuuta 2022

John Boyne: Tarkoin vartioitu talo

Georgi Daniilovits Jat menev pelastaa Venäjän suuriruhtinaan hengen. Hänet nimitetään suuriruhtinaan veljenpojan henkivartijaksi. Hän muuttaa asumaan Pietarin Talvipalatsiin. Georgi muistelee menneitä ollessaan jo vanhus ja asuessaan Lontoossa ja auttaessaan kuolemansairasta vaimoaan. Hänen elämänsä on ollut vaiherikasta ja sivunnut historiallisia hetkiä.

"Olosuhteet johdattivat minut yhdestä hetkestä toiseen ja seuraavaan ja seuraavaan, niin kuin jokaisen ihmisen, ja minä astuin kyselemättä askeleen toisensa jälkeen. Ja sitten yhtenä päivänä minä pysähdyin. Ja minusta oli tullut vanha." (s.10)

John Boyne on kirjoittanut kirjoja, joiden tapahtumat sijoittuvat historiallisesti merkittäviin ajanjaksoihin, joita hän muovailee haluamaansa suuntaan. Hän asettelee päähenkilönsä korkeassa asemassa olevien tunnettujen henkilöiden viereen, jolloin lukija voi kuvitella, miltä se on saattanut tuntua. Lopputulos on enemmän tai vähemmän uskottava. Tarkoin vartioitu talo on vetävä tarina, joka sisältää hiukan maagista realismia, kun lukija pääsee tutustumaan Rasputiniin. Tarina harmi kyllä huippukohdassaan pitkittyy liikaa ja lässähtää. Kokonaisuutena kirja on mukaansatempaava.

"'En ole yhtään mitään. Paitsi mies joka on vasta saapunut suureen maahanne ja etsii rehellistä työtä." (s.15)


sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Anne Muhonen: Ystäväni varjo

Sarjakuvan päähenkilö on yksinäinen. Hän sekä kärsii yksinäisyydestään että välttelee kanssaihmisten kanssa kommunikointia. Hän piilottelee yksinäisyyttään.

"Erittävätköhän minun hormonini jotain yksinäisyys-hajua, joka karkoittaa kaikki pois?"

Yksinäisyys on kuin sairaus, sillä se käyttäytyy sairauden tavoin tai ainakin voi sairastuttaa. Ihminen näkee itsensä huonompana kuin muut ja eristäytyy vielä enemmän.

"'Jotain vikaahan siinä on oltava, kun se on yksinäinen.'
Ja koska siinä on 'jotain vikaa', siihen ei voi tutustua."

"Mikä sinussa on vialla?"

Tärkeintä on muistaa olla itsensä paras ystävä. Päähenkilö tekee itselleen mielekkäitä asioita ja tuntee siten olevansa osaava ja kyvykäs toimija. Hän pitää itsestään huolta. Hän nauttii elämästään, vaikka onkin yksin ja vaikka hartain toive olisi jonain päivänä löytää oikea ystävä.

lauantai 25. kesäkuuta 2022

Keigo Higashino: Myrkyllinen liitto

Yoshitaka Mashiba on kuollut kahvia juotuaan myrkytykseen. Etsivät suuntaavat katseensa ensimmäisenä vaimoon, joka on kuitenkin ollut tapahtumahetkellä sukuloimassa kaukana kodistaan. Seuraavaksi tutkitaan miehen salaisen naisystävän liikkeitä. Tapaus on monimutkainen ja vaatii laajempaa ymmärrystä Yoshitakan elämästä ennen kuin syyllinen ja tekotapa ratkeavat.

"'Omaisten kohtaamiseen ei ikinä totu.'
'Pomo sanoi, että sinä olet kaikkein taitavin käsittelemään heitä.'
'Haa, sanoiko ukkeli niin?'
'Sinulla on kuulemma luottamusta herättävät kasvot.'
'Johan nyt. Näytän siis hänestä idiootilta.'" (s.38)

Tykästyin etsivien sananvaihtoon, joka on humoristista ja nokkelaa. Etenkin professori Manabu Yukawa on mielenkiintoisen omalaatuinen persoona. Murhaaja ja tekotapa ovat selvillä jo aika alusta lähtien, mutta murhan selvittämisprosessia on silti kiinnostavaa seurata. Kirjaa lukiessa alkaa kahvihammasta väkisinkin kolottaa, vaikka ei edes joisi kahvia.

"'Tämäpä harvinaista. Ette käytäkään kahvinkeitintä.'
'Ajattelin tavoitella kahvi-intoilijan mielentilaa.'" (s.185)

maanantai 20. kesäkuuta 2022

Salima Peippo; Kimmo Rantanen: Salima. Sirkustaiteilijan tunnustukset

Sirkustaiteilija Salima Peipon elämäkerta on kiehtova. Se on kirjoitettu helppolukuisesti ja mukaansatempaavasti. Olen aina rakastanut sirkusta. Lapsena minut valtasi sanoinkuvaamaton tunne joka kerta, kun sirkus saapui paikkakunnalle. Olin innostunut, häkeltynyt ja jollain tavalla aivan omissa taianomaisissa maailmoissani. Sirkus oli parasta, mitä tiesin. Lapsena ja nuorena tykkäsin myös seurata missikilpailuja. Pidin prinsessoista, ja mielestäni missit olivat kuin prinsessoja. Yksi suosikeistani oli Salima.

"- yksi sirkuksen vetovoimatekijöistä oli salaperäisyys ja eksotiikka." (s.73)

"Ja tietysti taide on taidetta, siitä on aina monta mielipidettä." (s.83)

Salima kuvailee itseään tekstinsä kautta pelottomaksi, itsevarmaksi ja päämäärätietoiseksi, mikä on ihailtavaa. Hänellä on ollut selkeä tavoite, jota kohti hän on kulkenut ankaralla työnteolla ja esteistä välittämättä. Saliman elämänasenne on inspiroiva.

"Kärsiessäni tunsin tekeväni töitä unelmani eteen." (s.58)

Salima on joutunut kohtaamaan naisten tyypilliset haasteet setämiesten ehdotuksista ulkonäön ja osaamisen kritisointiin. Ei tullut yllätyksenä lukea, kuinka politiikka vaikuttaa menestymiseen ja kuinka misseys johtaa ammatillisen pätevyyden kyseenalaistamiseen. Suhteiden luominen on uralla etenemisessä tärkeintä. Salima on ollut lahjakas verkostoitumaan.

"Älä sinäkään anna kenenkään päättää puolestasi, mihin pystyt tai et pysty. Mikä tahansa on mahdollista, jos olet valmis tekemään töitä unelmasi eteen." (s.222)

Salima on kirjan mukaan suhtautunut ruokaan aiheesta sen kummemmin välittämättä. Hänellä on ollut hyvä itsetunto, kun kritiikki lihavuudesta ja syömistavoista ei ole kiinnostunut yhtään. Mielestäni on omituista, että nainen ei tässä maailmassa saa syödä. Kirjasta käy ilmi, kuinka vanhanaikaisesti naiseudesta ja naisen roolista ajatellaan. En pidä yleistyksistä kuten väitteestä, että jokainen suomalainen juo alkoholia.

"Jalkani irtoavat maasta vain ilma-akrobatiaa tehdessä. Olen samaan aikaan ylpeä, mutta toisaalta vähättelen itseäni." (s.138)

Suomessa ei ole kirjan mukaan yhtä ainutta kiinteää sirkusrakennusta, jossa olisi sirkusesityksiä ympäri vuoden. Mielestäni olisi ihanaa, jos sellainen perustettaisiin!

sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Julie Kibler: Matkalla kotiin

Kuusitoistavuotias Isabelle McAllister ihastuu perheensä taloudenhoitajan poikaan Robertiin. Eletään vuotta 1939 Kentuckyssa Yhdysvalloissa, jossa tummaihoisten ja vaaleaihoisten suhteet ovat kiellettyjä. Vuosikymmeniä myöhemmin yli 80-vuotias Isabelle matkustaa yhdessä kampaajansa Dorrien kanssa vanhoille kotiseuduille hautajaisiin. Matkan aikana naiset muistelevat kukin omaa elämäntarinaansa.

"Olin tavannut koko elämässäni vain yhden miehen, jonka kanssa saatoin edes kuvitella jakavani elämäni ja toteuttavani unelmani, mutta koko kuvio vaikutti mahdottomalta." (s.187)

Isabellen ja Robertin välinen kielletty rakkaustarina on koskettava, traaginen ja tunteita herättävä. Tarinassa käsitellään rotusyrjintää valkoihoisen Isabellen näkökulmasta katsoen. Menneisyyden tilannetta vertaillaan nykypäivään ja todetaan, että vielä on töitä tehtävänä, jotta rotusyrjintä päättyisi ja ihmiset voisivat elää maassa tasavertaisina kansalaisina. Syrjinnästä kärsivät kaikki, joten sen loppuminen lisäisi kaikkien ihmisten hyvinvointia.

"Jos hän oli selvinnyt siitä, ehkä minäkin selviäisin." (s.281)

Isabellen ja Robertin tarinassa on paljon kärsimystä, mutta myös kauniita hetkiä. Jotkin kohdat olisi mielestäni tosin voitu kirjoitettaa kauniimminkin. Isabellen ja Dorrien ystävyys puolestaan luo toivoa. He kunnioittavat toisiaan ja välittävät toisistaan. He ovat toistensa tukena. Mielestäni on ihanaa lukea, kuinka Isabelle on vanhoilla päivillään löytänyt itselleen uskotun ystävän kaiken kokemansa hyljeksinnän jälkeen.

"Oli kuin olisin katsellut jotakin vanhaa tuttua surullista elokuvaa. Tiesin mitä tapahtuisi - olin nähnyt elokuvan monta kertaa ennenkin, joten tiesin täsmälleen mitä tapahtuisi - mutta toivoin silti, että sen loppuratkaisu olisi tällä kertaa erilainen." (s.409-410)

Kirja vie mennessään. Se sisältää iloa, surua ja yllättäviä käänteitä. Kirjan viimeisillä sivuilla sydän sykähtää ja silmät kyyneltyvät.