"Helena ei soittanut vain sormillaan, vaan koko sielullaan."
Räsänen, Aino: Soita minulle, Helena
Kirjasarja: Helena, osa 1
Julkaistu: 2010, 27.painos
Alkuperäinen julkaisu: 1945
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Karisto Oy
Sivumäärä: 254
Helena Parola astuu kansakoulunopettajan toimeen, mutta päätyy pian Rannanpihan nuoreksi emännäksi. Pitäjän miehet ovat harmissaan, kun Helena valitsee heidän sijastaan huonokuntoisen ja sairastelevan Erkin. Helena ei välitä muiden vikittelyistä, vaan vannoo uskollisuuttaan aviomiehelleen, vaikka toisinaan häntä itseäänkin mietityttää valinnan oikeellisuus. Erityisen haastavaksi tilanne käy, kun Helena tapaa naapurissa asuvan Jari Junkkerin.
"Helenan sielussa kävi väristys. Jokin ihana, suuri ja voimakas tunne
sai hänet valtoihinsa; hän ei kyennyt sitä erittelemään. Se oli tuskaa
ja se oli hurmaa, jossa elämänjanoinen nuori sielu koki aavistuksen
elämän suuresta ihmeestä." (s.22)
Maalla elämä etenee tasaisen verkkaisesti arkiaskareissa. Pitäjä vaikuttaa yhtä aikaa sekä pysähtyneeltä että eloisalta kuin katsoisi ensin kaukaa muurahaispesää ja päättäisi sitten tutkia sitä tarkemmin. Joskus uusi tulokas sohaisee pesää kepillään ja saa hetkeksi aikaan vilkasta kuhinaa. Kirjan tapahtumien kautta selviää ajalle tyypilliset tavat, käyttäytymissäännöt, asumukset, maisemat ja ammatit sekä mies- ja naiskuva. Elämään kuuluvat juhannuksen vietto, heinäpellolla työskentely, kalastusretket, hevosten ja karjan hoito, kirkossa käynnit, hiihtoretket sekä miesten ja naisten välinen heilastelu. Kirja huokuu maalaisromantiikkaa kauniine viljapeltoineen ja kukkuvine käkineen. Metsissä soi laulu ja suonissa virtaa nuoruus.
"Oli ihmeellistä onnea saada elää tässä kauniissa maassa ja tuntea sen luonto, sen kansa omakseen. Kiitetty Luoja taivaassa! Hän risti kätensä." (s.99)
"Korpi otti hänet lumoihinsa: suuri äärettömyyden tunne valtasi
hänet. Kuinka pieneltä ja joutavilta tuntuivat täältä käsin kylän
asujainten toimet ja riidat. Koko elämän hyörinä tuntui epätodelliselta ja kaukaiselta." (s.127)
Helena on oman aikansa suomalaisen naisen ihannekuva. Hän on kaunis, suosittu, haluttu, iloisen välitön ja osaava sekä voimakkaalla sisulla töitä tekevä. Hän taitaa modernin naisen tyyliin myös miesten töitä ja harrastuksia kuten metsästystä, kalastusta, pesäpalloilua ja ratsastusta. Viulunsoitossa hän on erityisen hyvä. Helena on myös aloitekykyinen, rohkea, henkevä ja ihmisiin herkästi suhtautuva. Hänen sisällään asustaa tunne suuresta kaipauksesta. Hän itse toivoo voivansa olla hellivä ja suojeleva, naisellinen nainen. Hän ei halua näyttää surua huokuvia tunteitaan aviomiehensä silmien edessä, jotta mies ei tule huonolle tuulelle. Helenan elämä on vaikeaa anopin moittivien silmien alla. Nuoren emännän
kuuluisi olla tottelevainen ja hiljainen eikä suinkaan vallaton
ja viulua soitteleva hupakko. Helena haluaisi olla raisu, uhmakas ja omapäinen
eikä joutua alistetuksi soveliaaseen muottiin. Anopille käytös kuvastuu vain
oikukkaana lapsellisuutena. Hän ei ymmärrä, että musiikki on osa Helenan minuutta ja toimii henkireikänä. Kirjassa kuvataan myös muita rooleja ja sukupuoliodotuksia. Pitäjästä löytyy velikultia, viattomia morsiamia, viivasuisia emäntiä ja uljasrotuisia miehiä. Etenkin vanha Perttu saa sympatiani puolelleen, sillä hän tukee Helenaa kasvamaan juuri sellaiseksi kuin hän on.
"- En halunnut kiusoitella. Olit rohkea nainen!
Helena punastui uudelleen ja puri harmista huultaan.
-
Ei ole tapana jaella tyttölapsille kiitosta, mutta tuon näyt
ansaitsevan. Ja kalahommassa olet Erkin veroinen toveri." (s.84-85)
"Renkipojat eivät saaneet puolispöydässä tyttöä houkutelluksi
naurunpurskahduksiin, kuten tavallisesti. - Lähdetään nurmikolle
ruokalevolle, täällä tuntuu olevan akanilmaa, tuumivat pojat pöydästä
noustuaan." (s.87)
Kirjan lukeminen oli alkuun aikamoista tarpomista lumihangessa, mutta kevättä kohden se sujui yhä jouhevammin. Luin kirjan tosiaan läpi neljän kuukauden aikana. Oli pakko, sillä olin asettanut sen itselleni haasteeksi. En ole koskaan pitänyt vanhoista kotimaisista elokuvista, sillä niissä puhe kuulostaa liian teennäiseltä ja mies- ja naiskuva on ahdistavan kahlitseva. Minua kummastutti puhetavassa etenkin se, kuinka naiset ja miehet kutsuivat toisiaan sanoilla kuten tyttölapsi ja poikanen. Olin tyytyväinen saatuani luettua kirjan loppuun, sillä koin saaneeni annoksen yleissivistystä liittyen vanhoihin kotimaisiin kartanoromaaneihin. Loppujen lopuksi kirja sisälsi maalaiselämän kuvailun lisäksi rutkasti suhdedraamaa, kiellettyjä tunteita, jännitettä eri ihmisten välillä sekä hurjapäisiä tilanteita.
"Hän katsoo liikuttuneena vanhan majurin jälkeen, kun tämä astuu pianon luo ja hiljaa avaa sen.
- Soita minulle, Helena!" (s.37)
Helmet lukuhaaste 2017: 37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
100 suomalaista kirjaa: 15/100