tiistai 29. toukokuuta 2018

Teatterin aika: Lemminkäinen

© Kansallisteatteri


Kävin katsomassa Lemminkäinen -näytelmän Kansallisteatterissa 23.5.2018. Sain lipun Kansallisteatterin bloggariklubin kautta. Näytelmässä viikinkiaikainen joukko ryövää, huijaa, filosofoi ja huvittelee, kunnes Louhivuori kyllästyy heihin ja päättää lopettaa heidän surkuhupaisan retkensä.

Istumapaikkani oli eturivissä, minkä vuoksi minusta tuntui kuin olisin ollut itsekin lavalla. Koin jännittäviä ja hivenen epämiellyttäviäkin tilanteita. Ensi alkuun minut peitettiin täysin savukoneen savulla. Seuraavaksi sain väistellä taistelusauvoja. Minun ei auttanut kuin luottaa taistelijoiden otteen pitävyyteen. Huomasin seuraavani kaikkea lavalla näkyvää suu auki. Koko ajan tapahtui jotain - ja paljon. En malttanut väliajallakaan poistua salista. Nautin etenkin musiikillisista osuuksista - etenkin kohtauksesta, jossa laulava joukko kulki hidastettuna eteenpäin. Se oli vaikuttavaa.

© Kansallisteatteri


Ihastelin näyttelijöiden heittäytymistä. Marja Salo, joka näytteli Lemminkäistä, oli uskomattoman luonteva liikkeissään ja puheissaan. Hänellä oli myös kaunis lauluääni. Tomi Alatalon Fleming oli puolestaan yltä päältä koominen hahmo. Mieleen jäi vahvana Saara Kotkaniemen Kyllikki, jonka olemus huokui itsetietoista naista. Louhivuori, jota näytteli Cécile Orblin, puolestaan hämmensi minua. Hän oli rytmillisesti erikoinen hahmo. Etenkin näytelmän laimea lopetus sai minut ymmälleni.

Minua harmitti, etten päässyt alkukeväästä katsomaan näytelmää. Luulin jo, että se jäisi minulta kokonaan välistä, joten oli ihanaa, että viimein näin sen. Olin kuullut, että näytelmä oli jättänyt monet mietteliääksi pitkäksi aikaa, sillä siinä oli niin paljon sulateltavaa. Sain itse kokea saman. Poistuessani salista kuulin katsojien pohtivan, kuinka he eivät välttämättä ihan ymmärtäneet, mitä lavalla oli tapahtunut. Osa pohti käsiohjelman hankkimista jälkikäteen.

Vaikka sain näytelmästä pohdittavaa pitkäksi aikaa niin en silti malta odottaa syksyn uutuuksia - etenkään Tainaron -näytelmää, jonka ohjaajan Essi Rossin ja dramaturgin Iida Hämeen-Anttilan haastattelua pääsin kuuntelemaan lämpiöön ennen kuin menin katsomaan Lemminkäistä. Teatterin merkitystä kysyttäessä Rossi totesi, että teatteri hengittää maailmassa, jossa ei ole tilaa ja joka pyrkii sulkeutumaan. Teatterissa hänen mukaansa koemme jotain yhdessä juuri sillä hetkellä. Heitä ennen kuuntelin runoilija Risto Ahdin mietteitä. Hän totesi, että ihmisen kannattaa olla jääräpäinen ja pitää omista totuuksistaan kiinni. Ihmisen tie on mutkainen, mutta joki voi uurtaa sen suoraksi.

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Marja-Leena Tiainen: Viestejä koomasta



"Vien viestin heti kun vain voin."

Tiainen, Marja-Leena: Viestejä koomasta
Julkaistu: 2016
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivumäärä: 210


Silva päättää hypätä kavereiden painostuksesta sillalta jokeen. Hän lyö päänsä ja vajoaa koomaan. Koomassa hän tapaa edesmenneitä ihmisiä, joista moni haluaa antaa Silvalle viestin toimitettavaksi. Silvan on vaikea ymmärtää kokemaansa herättyään sairaalassa. Hän ei tiedä, oliko kaikki vain unta vai pitäisikö hänen toimittaa viestit perille.

"Onko tämä taivas?
Olenko minä kuollut?" (s.35)

Kirja käsittelee nuorten maailmaa, johon kuuluvat perhe- ja kaverisuhteet, ihastumiset, sosiaalinen media, mielenterveysongelmat ja ulkonäköpaineet. Nuoruuteen kuuluu myös aikuiseksi kasvaminen, itsenäistyminen ja oman kuolevaisuuden ymmärtäminen. Silva oppii kiinnittämään enemmän huomiota omaan käyttäytymiseensä muita ihmisiä kohtaan. Hän ymmärtää, että hyvä ystävä tukee sekä hyvinä että vaikeina aikoina ja hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on. Silva sisäistää, kuinka tärkeää on pitää itsestä huolta.

"Miten huolettomasti ihmiset elivätkään. Silva oli ruvennut tarkkailemaan ihmisiä ja huomannut, miten kärsimättömiä, välinpitämättömiä ja kiireisiä monet olivat." (s.110)

Mielestäni kirja on aikuisen näkökulmasta katsoen täydellinen kasvavalle nuorelle. Se käsittelee nuoria pohdituttavia aiheita ja kannustaa ystävälliseen kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa. Sen tärkein sanoma on omasta itsestä huolta pitäminen. Kirja ei saarnaa, vaan se kertoo erilaisista elämänkokemuksista. Yleinen tunnelma on positiivisen luottavainen ja rauhallinen. Tulevaisuus nähdään valoisana ja mahdolliset vastoinkäymiset osana elämää.

"Silva otti neuleeseen takertuneen höyhenen ja hymyili laittaessaan sen taskuunsa." (s.194)


Helmet lukuhaaste 2018: 47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta

tiistai 22. toukokuuta 2018

Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea



"Niin moni asia olisi voinut mennä toisin."

Smith, Jennifer E.: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea
Julkaistu: 2012
Alkuperäinen julkaisu: 2012
Alkuperäinen nimi: The Statistical Probability of Love at First Sight
Mistä maasta: Yhdysvallat
Suomentanut: Joel Kontro
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 203


17-vuotias Hadley lähtee isänsä häihin Lontooseen. Hän ei ole pitänyt isään kovin paljon yhteyttä sen jälkeen, kun isä päätti jättää perheensä Yhdysvaltoihin ja muuttaa uuden naisen vuoksi Iso-Britanniaan. Hadley tuntee, kuinka isä on hylännyt hänet. Hän kokee pettymystä, kaipausta, surua ja vihaa. Äidin mielestä tytön tulisi silti lähteä matkalle, sillä hän ymmärtäisi myöhemmin sen tärkeyden. Epäjärjestelmällisenä ja hivenen huolimattomana Hadley kuitenkin myöhästyy lentokoneesta. Hänen pelastuksekseen saapuu maailman ihanin poika, Oliver, joka on erityisen huomaavainen, huumorintajuinen ja kohtelias. Nuoret astuvat yhdessä seuraavalle lennolle kohti Lontoota - mikä osoittautuu maailman parhaaksi sattumaksi.

"Hadleyn viha isää kohtaan oli raastavinta mahdollista rakkautta, piinaavaa kaipuuta, se oli kuin toteutumaton toive, joka sai sydämen takomaan vimmatusti." (s.61)

Tämä on suloisen hellyttävä ja ennalta-arvattava tarina ensirakkaudesta sekä voimakas kertomus vanhempien avioeron nostamien tunteiden käsittelystä. Voin lämpimästi suositella kirjaa kaikille nuorille tai nuorille aikuisille. Itselleni kirja toimi hyvänä välipalakirjana, vaikka välillä jouduinkin kiristelemään hampaitani Hadleyn epäjohdonmukaiselle ja huolimattomalle käytökselle - vaikka tiesinkin koko ajan, että kaikki kuitenkin päättyy hyvin.

"´Vanhemmat eivät aina ole oikeassa´ - ´Sen tajuaminen vain vie oman aikansa.´" (s.72)


Helmet lukuhaaste 2018: 11. Kirjassa käy hyvin

YA-lukuhaaste: Kevyt romanssi

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Helena Waris: Linnunsitoja



"Jos ei halua, ei tarvitse."

Waris, Helena: Linnunsitoja
Julkaistu: 2017
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 170


Zemi elää maailmassa, jossa suurin osa ihmisistä on muuttanut asumaan Kuiluihin, joita hallitsevat Koneet, joiden tehtävänä on toimia turvana ympäristöä vastaan. Ne pitävät ilmaston stabiilina ja ihmiset tasa-arvoisina. Zemi karkaa isoveljen avustuksella vastarintaliikkeen tukikohtaan, joka sijaitsee majakkasaarella. Siellä asuvien ihmisten mielestä kaikessa ei olisikaan kysymys ilmastosta vaan politiikasta. He eivät kannata faktoihin pohjautuvaa totalitaarista hallintoa - varsinkaan, kun ihmiset pystyvät manipuloimaan Koneita omaksi hyödykseen. Vastarintaliike pitää yhteyttä Kuiluissa asuvien jäsentensä kanssa kirjekyyhkyjen avulla. Toiminta on erittäin vaarallista ja haurasta. Zemin on vaikea päättää, kehen voi luottaa ja kuka lopulta on oikeassa.

"Vapaus. Noiden hauraiden siipien varassa. Voi meitä." (s.58)

Zemi on työskennellyt Kuilun kylpylässä, jossa hän on joutunut kohtaamaan väkivaltaa. Hänen menneisyyteensä kuuluu hyväksikäyttöä, minkä vuoksi hän inhoaa kosketusta. Hän myös automaattisesti toisen ihmisen nähdessään luokittelee hänen seksuaalisen suuntautumisensa. Zemi on kokenut liian nuorena liian paljon. Menneisyys vaikuttaa seuraavan häntä majakkasaarelle asti, sillä Ola alkaa heti lähennellä häntä epämiellyttävällä tavalla. Zemi syyttää joistain tilanteista itseään. Hän on taikauskoinen, sillä hän kokee, että hän ei saa iloita mistään ainakaan liian aikaisin, jotta mikään ei menisi pieleen.

"Kuvittelin, ettei minun tarvitsisi enää pelätä." (s.111)

Majakkasaari sijaitsee keskellä aavaa merta, jonka armoilla saaren asukkaat ovat. Meri kuohuu myrkyisenä saaden valtavilla aalloillaan tuhoa aikaan. Seesteisenä sen äänimaisema rauhoittaa ja rentouttaa. Se poistaa kaiken vanhan, jotta tilalle voi rakentaa jotain uutta. Se purkaa tunteitaan, lohduttaa ja parantaa. Meri on vapaa - ja se elää.

"- olen päättänyt, ettei kukaan koske enää ikinä minuun ilman lupaani." (s.29)


Helmet lukuhaaste 2018: 23. Kirjassa on mukana meri

YA-lukuhaaste: Kirja, jota et muuten lukisi

tiistai 15. toukokuuta 2018

Mitä luin 1918 -lukuhaasteeseen



Reader, why did I marry him? -blogin järjestämä 1918 -lukuhaaste kesti 23.5.2017-15.5.2018. Tarkoituksena oli lukea kirjoja liittyen Suomessa vuonna 1918 vallinneisiin tapahtumiin. Haaste tuli tarpeeseen, sillä en ole koskaan lukenut sotakirjallisuutta ja koska tiesin aiheesta aika vähän. Haasteen aloittaminen venyi maalis-huhtikuulle asti, jolloin lukuaikaa ei enää ollut kovin paljon. Olen siten tyytyväinen, että luin peräti kolme kirjaa rankasta aiheesta.

Haasteeseen lukemani kirjat:

Heidi Köngäs: Sandra

Lasse Lehtinen; Risto Volanen: 1918

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät


torstai 3. toukokuuta 2018

K. K. Alongi: Pakenijat



"Me ei voida mennä takaisin"

Alongi, K.K.: Pakenijat
Kirjasarja: Osa 3
Muut osat: Osa 1 ja osa 2
Julkaistu: 2018
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 334


Vähän aikaa sitten vangitut Jade ja Ali kiitävät junassa kohti tuntematonta samalla, kun Sara, Susette, Jesse ja Tomi yrittävät selviytyä tulipalon jälkimainingeista Toivolassa. Jaden epätoivoisena toiveena on päästä vapaaksi ja takaisin ystäviensä luokse. Ali yrittää parhaansa mukaan pysyä tyynenä ja selvittää kohtaamiltaan aikuisilta, mistä kaikessa oikein on kysymys. Toivolan porukka pähkäilee mahdollista vaeltamista kohti etelää. Nuoria kauhistuttaa taivaalla pörräävän helikopterin paluu. Pelottavinta kaikessa on kuitenkin se, että Susette alkaa käyttäytyä omituisesti.

"On kuin hänet olisi yhtäkkiä paiskattu keskelle kauhufilmiä, josta ei ole ulospääsyä." (s.69)

"Tästä maailmasta on viattomuus kaukana." (s.109)

Nuoret kokevat maailmanlopun aikaankin, että heidän on kuuluttava johonkin ryhmään. He lokeroivat itsensä ja toisensa, vaikka haluaisivat päästä vanhan maailman järjestelmästä irti. Nuoret ovat herkkiä ja peloissaan. He kokevat itsensä liian haavoittuvaisiksi paljastaakseen omaa todellista sisintään. Luultavasti vanhasta minäkuvasta kiinni pitäminen luo turvallisuutta, vaikka rooli ei olisikaan mieluisa.

"Hän muistuttaa itseään, että on tehnyt tällaisia kierroksia ennenkin, harva se päivä. Jos hän jotain on pelimaailmassa oppinut, se on paikkojen tutkiminen ase kädessä." (s.54)

Nuorilla on epätietoisuus tulevaisuudesta ja alituinen kuolemanpelko. Heidän arkensa koostuu hetkestä toiseen selviytymisestä. He ovat aivan liian nuoria ymmärtämään ja käsittelemään ympärillä tapahtuvia kauheuksia. Pahuus tulee liian lähelle. Se pakottaa heidät kasvamaan. Nuoret joutuvat pakolla oppimaan auttamaan, tukemaan ja kannustamaan toisiaan, vaikka eivät tulisikaan toimeen keskenään. Pahinta kaikessa olisi yksin jääminen.

"Riittää, että hän on oma itsensä." (s.107)

En ole varma, pidänkö tästä nuortenkirjasarjan päätösosasta vai en. Miinuksina koin kliseiset vastoinkäymiset, uudet yliluonnolliset elementit ja parisuhdedraaman. Tarinassa oli liikaa vanhan toistoa ja ennalta-arvattavuutta. Selkeästi odotin tältä kirjalta jotain aivan muuta. Hyvä puoli oli menevä loppuhuipennus, joka oli pakko juosta läpi, vaikka kuinka hengästytti.

"Mihin kaikkeen hän kykenee, kun sille päälle sattuu" (s.53)


Helmet lukuhaaste 2018: 38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo

YA-lukuhaaste: Oma suosikkigenre

tiistai 1. toukokuuta 2018

Helmet lukuhaaste 17/50

Huhtikuussa luin Helmet lukuhaasteeseen seitsemän kirjaa.



Viimeinkin sain kiristettyä lukutahtia! Huhtikuussa koitti uskomaton lukuinto. Luin kolme kirjaa liittyen vuoden 1918 sisällissotaan, sillä 1918 -haaste lähenee loppuaan. Sain myös YA-lukuhaastetta eteenpäin. Kaikki kirjat menivät sopivasti myös helmet lukuhaasteeseen. Minulla on parhaillaan lukupinossa kuusi kirjaston kirjaa ja kaksi oman hyllyn kirjaa, joten toivon, että toukokuusta tulee yhtä lukuisa kuukausi.


Huhtikuussa haasteeseen lukemani kirjat:

2. Kotimainen runokirja
Anna-Mari Kaskinen: Enemmän kuin ymmärrän

3. Kirja aloittaa sarjan
Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

4. Kirjan nimessä on jokin paikka
Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä

6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
Laura Lähteenmäki: Yksi kevät

17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa
Reeta Aarnio: Hän joka ei pelkää

21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi
Lasse Lehtinen; Risto Volanen: 1918

30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan
Heidi Köngäs: Sandra


Kaikki haasteeseen lukemani kirjat päivittyvät HelMet lukuhaaste 2018 sivulleni.