Karjalassa elettiin 1800- ja 1900-luvuilla sekä ahkerasti töitä tehden että elämästä nauttien. Ihmisten arkea varjostivat sodan uhka, ruoan puute ja epävarma tulevaisuus. Eri kansallisuudet - karjalaiset, suomalaiset, venäläiset ja suomenruotsalaiset - elivät limittäin ja lomittaen sekä yhteen törmäten. Kirjaan kootuissa tarinoissa käydään läpi lasten kuolleisuutta, levottomuuksia, köyhyyttä, säätyjakoa, alkoholismia sekä yhteisöllisyyttä ja vihamielisyyttä. Lopussa todetaan ihmisten unohtavan asioita ajan myötä. Nykylapset eivät välttämättä tiedä kotikylänsä veristä menneisyyttä. Suomalaiset turistit sen sijaan voivat Karjalassa aistia historian eri kerrokset, ristiriidat ja yhteydet.
Karjalasta puhuttaessa mieleen nousevat menetetyt alueet ja evakkojonot. Moni joutui luopumaan omaisuudestaan ja asuinpaikastaan sotien vuoksi. Samalla katosi arvokasta työtä, mitä oltiin tehty suomalaisen kulttuurin elvyttämiseksi ja nostamiseksi esille. Eräskin perhe oli panostanut suomalaisen viulunrakennuksen parantamiseen. Sota vaikutti myös kaupankäyntiin. Nainenkin onneksi saattoi yrittää pelastaa perheyrityksen, sillä 1880-luvulla oli päätetty, että nainen sai omistaa oman omaisuutensa.
Kirjassa käydään läpi erilaisten ihmisten elämäntarinoita piirustuskoulun käyneestä ja vankileirille joutuneesta punakaartilaisesta suojeluskunnan perustaneeseen ja mielivaltaisia tuomioita jakaneeseen kanttoriin. Tarinoista löytyy lehden päätoimittaja, kartanonsa myynyt yksinhuoltaja, Lintulan luostarin nunnia, naisten töitä ahkerasti tekevä tilallisen vaimo, museokokoelmaa keräävä tutkija, ihmisiä ja kommunistisia lehtiä salakuljettanut etappimies sekä ensimmäistä kaivinkonetta käyttänyt junaradanrakentaja. Mielenkiintoisin tarina kertoo Terijoen rajavartijasta, jonka tehtäviin kuului myös urheilla. Vartioiminen oli vaarallista puuhaa, sillä saattoi joutua ammutuksi. Rajan yli pyrkivien pakolaisten auttamiseen suhtauduttiin kielteisesti, sillä he levittivät mukanaan ruttoa. Myöhemmin rajaan on liitetty paljon myyttejä. Sitä kävi aikoinaan katsastamassa joukko hienoja vieraita. Tarinoiden joukossa on tuttujakin nimiä kuten säveltäjä Toivo Kuula, joka inhosi venäläisiä ja piti rahvasta raakana ja kiroilevana joukkona. Hän yritti saada läpi oman voitonmarssinsa, mutta kaikki kehuivat vain Sibeliuksen jääkärimarssia. Hänet murhattiin epäselvissä olosuhteissa. Laila Hirvisaari ja Eeva Kilpi ovat puolestaan kirjoittaneet paljon kirjoja, jotka sijoittuvat Karjalaan. Elämäntarinoista huokuu omasta asemasta ja yhteisöllisyydestä kiinnipitämisen tärkeys. Tuttavat olivat ratkaisevana tekijänä elämässä pärjäämiselle sekä kotikylän arjessa että teloitusuhan alta vapautumisessa.
Kirja on kiinnostava tarinoiden monipuolisuuden vuoksi. Minulla on ollut vaikeuksia löytää hyviä Karjalasta kertovia elämäkertoja tai tietokirjoja. Niissä on yleensä aivan omanlaisensa ihannoiva kerrontatyyli, mikä luo epäselvän ja hämärän tunnelman. Sanotaan, että aika kultaa muistot, mutta jokaisen ihmisen kohtalon kuvaus ei tarvitse muistuttaa myyttiä. Tässäkin kirjassa tarinat ovat siloteltuja ja lyhennettyjä, mutta eivät niin epämääräisiä kuin muissa selaamissani kirjoissa. Otan mielelläni aiheesta kirjasuosituksia vastaan!
Helmet lukuhaaste 2019: 41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!