Siirry pääsisältöön

Liv Strömquist: Peilisalissa

'Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin.'
'Riippuu ihan kuule aikakauden ihanteista' vastaisi Liv Strömquistin sarjakuvakirjan innoittama peili.

Liv Strömquist tutkailee naisen fyysisen kauneuden historiaa ja nykypäivää sarjakuvakirjassaan. Hän ottaa esimerkeikseen muun muassa Kim Kardashianin, Marilyn Monroen, Nefertitin ja keisarinna Sissin. Naiset panostavat ulkonäköönsä saadakseen haluamiaan asioita. He kuluttavat tuotteita tavoitellessaan kauneutta ja seksuaalisuutta. Kaunein saa haluamansa, mikä johtaa naisten väliseen kilpailuun.

"Valokuvaamalla päätämme mikä on kuvaamisen arvoista ja kuka on niin kaunis, että ansaitsee tulla valokuvatuksi. Itseään valokuvaamalla voi arvottaa itse itsensä ja päättää itse olevansa kaunis"

Ulkonäkö määrittelee kirjan mukaan naisen elämän. Kauniit ja seksuaalisesti haluttavat saavat rakkautta. Nainen on turvassa ollessaan hyvännäköinen. Hän ei koe epävarmuutta tai hylätyksi tulemisen pelkoa. Seksikkyys määrittelee ihmisarvon ja statuksen. Nainen, joka ei miellytä, joutuu aggression kohteeksi. Siveyden ja puhtauden ihannointi on historiaa. 

"Jokaisen pitää olla seksikäs vaikka ei edes haluaisi rakkautta / ei haluaisi elää suhteessa"

Ihmiset tekevät kanssaihmisistään oletuksia ulkonäön perusteella. He tulkitsevat ihmisen varallisuuden, statuksen, luonteenpiirteet ja jopa ihmisarvon. He valitsevat itselleen esikuvan, jota he yrittävät jäljitellä saadakseen ominaisuudet myös itselleen. Kauniita ihmisiä ihaillaan kateuden ja inhon sekaisin tuntein. Ihminen on kaunis niin kauan kuin hänen ympärillään olevat ihmiset määrittelevät hänet kauniiksi. Kauneus on sidoksissa katsojaan. Omaa kauneutta voi yrittää ylläpitää ottamalla itse itsestään kuvia ja katsomalla itse itseään peilistä. Lausuuko peili tänään oman vai kenties jonkun toisen nimen?

'Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin.'

Kommentit