Kiusaaminen on tahallista ja toistuvaa henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa. Kiusattua syrjitään ja eristetään, minkä seurauksena hän oppii oma-aloitteisesti jättäytymään ulkopuolelle, syyllistämään itseään ja pitämään itseään viallisena. Hän menettää luottamuksen ihmisiin ja tottuu olemaan yksin. Eristäytymisestä tulee turvallista. Kiusaamisesta jää sekä fyysinen että henkinen jälki loppuelämäksi. Kaltoinkohtelu muun muassa häiritsee aivojen kehitystä, mikä vaikuttaa myöhempään terveyteen. Mielestäni Suomessa ei ole tapana puhua avoimesti kiusaamisen uhriksi joutumisesta. Uhria syyllistetään, ja menneistä kokemuksista tunnetaan häpeää. Haastavan puheenaiheen esille tuominen saa ihmiset lähinnä kiusaantumaan.
"Koulukiusatuksi tai kouluväkivallan kohteeksi joutunut ajautuu etsimään syytä kiusaamiselle itsestään -" (s.33)
Kirjassa korostetaan kouluyhteisön merkitystä ja kodin ja koulun välistä yhteistyötä. Koululaisille opetetaan vuorovaikutus- ja tunnetaitoja. Luokkaa ryhmäytetään jatkuvasti. Pyritään ennaltaehkäisevään toimintaan. Koululaisille tarjotaan tukea tarpeen ilmetessä. Koulumaailmalle tyypillinen kilpailu sen sijaan heikentää turvallisuuden ja kelpaavuuden tunteita. Opettajan asema on ratkaiseva. Hänen puuttuva auktoriteettinsa aiheuttaa valtatyhjiön, jota koululainen voi käyttää hyväkseen ikävin seurauksin. Pahimmassa tapauksessa myös opettaja osallistuu aktiivisesti kiusaamiseen.
"Niin kauan kuin aikuiset harrastavat ilkeitä puheita ja tekoja, imeytyvät samat kyseenalaiset tavat lapsiin." (s.195)
Huomasin kiristeleväni kuvainnollisesti hampaitani kirjaa lukiessa, sillä olen joistain kirjassa esitetyistä asioista eri mieltä. Mielestäni tilanne, jossa kiusaaminen otetaan puheeksi koko yhteisön läsnäollessa, on kiusatulle traumaattinen kokemus. Kiusaajan kehuminen muutoksesta kohti hyviä tekoja vahvistaa hänen auktoriteettiaan. Hän saa positiivista huomiota, joka on seurausta pahoista teoista. Näin vain vahvistetaan vääränlaista toimintakulttuuria. Kiusaaja ei koskaan toimi yksin. Hänen toimintansa mahdollistuu yhteisön tuella.
"- ettei asettunut koulun suosituimpien oppilaiden asettamaan muottiin eli oletusarvoon siitä, millainen koulussa piti olla." (s.64)
Kiusaaminen on yhteiskunnallinen ongelma. Olen sitä mieltä, että kiusaamista ei saada koskaan loppumaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kiusaamattomuuteen pitäisi kaikin keinoin pyrkiä. Kiusaaminen on mielestäni sisäänrakennettu alkukantainen keino pitää kuvitteellinen heimo yhtenäisenä, vahvana ja elinkelpoisena. Kiusaamisella myös opetetaan yhteisölle normin mukaista käyttäytymistä. Koulu on tila, jossa kilpaillaan hyvin erilaisista lähtökohdista erilaisilla varusteilla toisia vastaan. Mikään määrä ryhmäyttämistä ei poista sen jäsenten keskinäistä eriarvoisuutta. Oman kaveriporukan muodostaminen isomman ryhmän sisälle saa siihen kuuluvat lapset tuntemaan asemansa turvalliseksi ja olonsa vahvemmaksi.
"Monen koulukiusatun on hankalaa pärjätä yhteisön jäsenenä ja ilmaista itseään, tarpeitaan ja mielipiteitään ryhmässä." (s.98)
Kirjassa käydään läpi esimerkkejä kiusattujen elämänkohtaloista: päihteiden väärinkäyttö, rikollisuus, vankeus, kostaminen esimerkiksi kouluampumiset, koulun vaihto ja eristäytynyt yhteisö esimerkiksi Hikikomore. Kirjassa mainitaan julkisuuden henkilöt, joita on kiusattu ja jotka ovat toipuneet kukin omalla tavallaan. Vertaistarinoista voi saada tukea, mutta tapahtunutta ei ole pakko aina kääntää voimavaraksi. Tavallinen ja itseä tyydyttävä elämä on hyvä.
"Hänen kykynsä solmia kaveruus- ja ystävyyssuhteita eivät olleet päässeet kehittymään." (s.19)
Toivon, että kiusatut saisivat apua surutyöhön. He tarvitsevat pitkäkestoista korjaavaa vuorovaikutusta.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!