Louis Sparre on kirjoittanut muistiinpanoja Kauko-Karjalan retkeltään vuodelta 1892. Myöhemmin on ajateltu, että hän on ollut karelianisti eli Karjala-harrastaja. Louis Sparre on alun perin tutustunut aiheeseen Akseli Gallen-Kallelan kautta. Hänen ajatuksenaan on ollut kuvittaa Kalevalaa ja tallettaa tunnelmat ja kokemukset muistiin ennen kuin ne katoavat toisen kulttuurin jalkoihin.
Kirjan mukaan tiedämme tuskin mitään suomalaisesta kulttuurista ennen Ruotsin vallan aikaa. Mikael Agricola on tallettanut 1500-luvulla muutamia runoja. Sakari Topelius ja Elias Lönnrot ovat yrittäneet löytää kadonnutta kulttuurihistoriaa Vienan Karjalasta. Louis Sparrea kiehtoo aidon karjalaisuuden etsiminen ja muinaistunnelman kokeminen.
Louis Sparren retki on siinä mielessä kiinnostava, että sen kautta huomaa, kuinka karjalainen perinnekulttuuri on 1800-luvun lopulla väistynyt venäläisen ja ortodoksisen kulttuurin tieltä. Pieniä viitteitä menneestä löytyy hautausmailta, käytöstä poistetuista talousesineistä ja vanhoista asuinrakennuksista. Muutamat vanhat ihmiset käyttävät vielä loitsuja parantaessaan ja osaavat laulaa Väinämöisestä. Louis Sparre tiedostaa valehtelun mahdollisuuden. Ihmiset saattavat pyrkiä esiintymään ja mielistelemään herroja.
Kirjassa on kiinnostavaa aikakauden matkanteko koskemattoman luonnon halki. Yläluokkaiset herrat vaeltavat palkatun apulaisen kanssa talosta toiseen. He näkevät köyhyyttä, likaisuutta, sairautta ja nälkää, mutta myös väriloistoa, kauniita käsitöitä, hääjuhlia ja pyhille ortodoksisille kuville kumartelua. Herrat valokuvaavat ja piirtävät näkemäänsä. Heidät otetaan pääosin hyvin vastaan, mutta heitä pidetään myös rasistisesti Ruotsin pakanoina.
Mutta ne hääjuhlat! Aiemmin on tehty morsiamenkaupat, jossa on tingitty ja väitelty hinnasta. Morsian ja naiset ovat kiertäneet talosta taloon itkuvirsiä laulaen ja rahaa toivoen. Häissä morsian laulaa itkuvirsiä surunhetkellä, kun hän jättää isänkodin. Isä taluttaa päänsä peittänyttä tyttöä villaisesta vyöstä, joka on sidottu tytön oikeaan ranteeseen. Tämän jälkeen toimitetaan vihkikaava kumarruksineen.
"Vain rahtu mielikuvitusta, niin joutuu yht'äkkiä muinaisiin aikoihin, jolloin Suomen ihanan kansalliseepoksen sankarit vielä näillä seuduilla elivät kansan runoissa." (s.92)
Mielestäni Louis Sparre ei todellisuudessa kokenut mitään muinaista. Vierailukohteissa ei näytä olleen karjalaista perinnekulttuuria jäljellä. Kirjassa ei eritelty, mitkä nähdyistä ja koetuista asioista ovat mitäkin peruja. Ehkä Sparre ei tiennyt. Tai halusi itsekin esiintyä ja välittää lukijoilleen ja yleisölleen romantisoidun version matkastaan.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!