Tutustumalla vuosien 1872-1894 Suomalaisen teatterin toimintaan saa käsityksen aikakauden naiseudesta. Näyttelijättäret loivat, toistivat ja uudistivat naiskuvaa suomalaisuusliikkeen hengessä.
"Näyttelijätär on monina aikakausina ollut käytöksestään tai elämäntavoistaan riippumatta automaattisesti kunniaton nainen, koska hän on 'valehdellut ammatikseen' ja 'näytellyt itseään rahasta'." (s.8)
Kirjassa käydään kattavasti läpi Suomalaisen teatterin kuuluisimmat näyttelijättäret, naisille tarjolla olleet roolit, ajatukset näytelmien takana, yhteiskuntaluokan ja siviilisäädyn vaikutus roolitukseen ja yleisön ajatteluun roolista, siviili- ja työelämän yhdistäminen, markkinoinnin alkuaskeleet roolikuvineen ja ihailun ja arvostelun kohteena oleminen.
"Teatterin tehtävä on vahvistaa tai purkaa yleisön näkemyksiä itsestään ja maailmasta." (s.25)
Suomalaisen teatterin näytelmissä näkyi naisen rakkaus ja uskollisuus Suomen kansaa kohtaan. Sankaritar oli nöyrä ja viaton jalon aatteen palvelijatar. Näytelmien kautta tuotiin esille naiseuden ominaispiirteet ja naisellisuuden ideaali. Esimerkiksi toiseuden esittämisellä nostettiin esille vallitseva normi ja hyvän vaimon velvollisuuksia korostettiin juopolla miehellä. Lavalla näyttelijättäret olivat sekä aktiivisia toimijoita että katseen kohteita. He olivat niin sanotusti kahden maailman välissä. Käsitys siitä, että vain prostituoidut katsovat miehiä suoraan silmiin, oli muuttumassa, sillä nyt näyttelijä katsoi toista näyttelijää. Teatteri olikin ainoita paikkoja, joissa naiset ja miehet työskentelivät yhdessä. Ammatti oli muutenkin naiselle mahdollisuus yhteiskunnalliseen vapautumiseen ja itsensä sivistämiseen ja kehittämiseen, jopa ulkomailla kouluttautumiseen. Näyttelijättäret kritisoivatkin naisen paikkaa kulttuurissa ja näyttelijättären roolia sen rakentajana. Avioitumista pidettiin yleisesti ottaen naisen luonnollisena valintana. Naimisiinmeno merkitsi naisen elämän täydellistymistä ja taloudellista vakautta. Näyttelijättärien keskuudessa naimattomuus lisääntyi. He ansaitsivat oman elantonsa eikä aviomiehen holhouksen alaiseksi joutuminen houkuttanut. Toisaalta syntyi sulkeutunut ammattikunta, kun näyttelijät solmivat keskenään avioliittoja ja lapset kasvoivat näyttämöllä.
"Kysymys suomalaisesta näyttelijättärestä oli alku edelleen jatkuvalle keskustelulle itsenäisestä suomalaisesta naisesta." (s.230)
Teatteri ja sen näytelmät ja näyttelijättäret olivat alati muutoksessa. Säätyläisnainen ja naisasianainen Kaarola Avellan näytteli suvereenisti kaikkia rooleja. Hänen bravuurinsa oli niin sanotut housuroolit. Hän eli elämäänsä omalla tyylillään. Suvaitsevaisuuden rajoja koetellut ja eroottisia rooleja tehnyt Ida Aalberg kohautti esiintyessään lavalla puolimakaavassa asennossa. Muun muassa Aleksis Kiven naisroolien oheen Minna Canthin näytelmät tarjosivat uudenlaisia naisrooleja. Näytelmä 'Hanna' kuvaa naisen emansipaatiota eli riippumattomaksi tulemista.
"'Kirjoitat käyneesi teatterissa ja kuvailet tunteitasi siellä ollessasi, mutta vaik'et sitä olisi tehnytkään, niin olisin kuitenkin aivan tiennyt mitä tunsit, sillä olenhan minä tuntenut ihan samoin, olenhan minäkin toivonut, halunnut samaa kuin sinäkin -'" (s.125-126)
Kirja tarjoaa ihastuttavaa ajankuvaa, tietoa naisten historiasta ja näkökulmaa suomalaisen teatterin syntyyn. Teatteri toisaalta peilaa kuluvaa aikakautta ja toisaalta tähtää muutokseen. Kirja käsittelee aihetta sekä yksilötasolla että laajemmassa kontekstissa. Kirjan lukemisen jälkeen ymmärrän suomalaista teatterin tekemistä taas vähän enemmän.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!