Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä

"Sitten on pimeää."

Mackintosh, Clare: Annoin sinun mennä
Julkaistu: 2017
Alkuperäinen julkaisu: 2014
Alkuperäinen nimi: I Let You Go
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Päivi Pouttu-Deliére
Kustantaja: Gummerus Kustannus Oy
Sivumäärä: 418

Pieni poika joutuu auton yliajamaksi ja menehtyy äitinsä käsivarsille. Kuljettaja ei tee elettäkään pysähtyäkseen auttamaan, vaan pakenee paikalta. Rikoskomisario Ray Stevens alkaa tutkia tapausta apunaan rehti Stumpy ja pirteä harjoitteleva etsivä Kate Evans. Tapaus kuohuttaa suurta yleisöä, sillä onhan kyseessä pienen lapsen henki. Ray tekee pitkää päivää selvittääkseen, kuka on syyllinen ja miksi hän pakeni onnettomuuspaikalta.

"Hän suukottaa poikaa ja anelee tätä heräämään." (s.9)

Ray Stevens on työlleen omistautunut mies, joka viettää aikansa mieluummin rikoksia selvittäen ja työkavereiden kanssa olutta juoden kuin kotona vaimonsa Magsin kanssa Tomin ja Lucyn kasvatuksesta huolehtien. Hän järkeilee ratkaisunsa sillä, että hän on perheessä ainoa, joka ansaitsee rahaa. Tulevaisuudessa lasten pyrkiessä yliopistoon rahaa tarvittaisiin vieläkin enemmän, joten Ray ottaa ylennyksen toivossa kaikki esimiehen määräämät työt vastaan. Ajan kuluessa hän vieraantuu yhä enemmän perheestään ja alkaa nähdä Magsin vain nuhjuisena kotiäitinä. Luulisi, että pienen pojan kuolemaan liittyvän tapauksen tutkiminen saisi ajattelemaan enemmän omien lasten merkityksellisyyttä. Raylle tulee hetki, jolloin hänen täytyy valita, onko hän mukana perhe-elämässä vai viettääkö hän mieluummin myöhäisiä työiltoja Katen kanssa.

"Voisi kuvitella, että monimutkaisen rikoksen tutkimiseen verrattuna lasten kasvatus olisi helppo nakki, mutta Ray oli milloin tahansa valmis vaihtamaan Tomin kanssa rupattelun epäillyn kuulustelemiseen." (s.68)

Poikansa menettänyt Jenna Gray pakenee entistä elämäänsä Walesiin, jossa hän asettuu asumaan syrjässä sijaitsevaan pieneen ja kylmään mökkiin. Hän hylkää kaiken autosta puhelimeen. Hänellä ei ole edes kunnolla omia tavaroita tai vaatteita mukana. Jenna kärsii muistojen aiheuttamasta tuskasta niin paljon, ettei hän halua syödä eikä puhua muiden ihmisten kanssa. Jenna viettää mieluiten aikaansa yksin. Hän keksii ajanvietteekseen valokuvauksen, josta hän alkaa saada pientä taskurahaa. Hän kuvailee rantahiekkaa ja meren aaltoja ja alkaa pikku hiljaa voida paremmin, kunnes menneisyys saapuu kolkuttamaan ovelle.

"Tuntemani suru on niin fyysistä, että on mahdotonta ajatella, että olen elossa ja että sydämeni jatkaa lyömistä, vaikka se on riistetty paikoiltaan." (s.47)

Mielestäni kirja oli hurjan jännittävä, mutta myös hivenen rankka ja synkkämielinen. Etsivien osuus tarinasta oli jokseenkin kliseinen, mutta tavallaan turvallisen ennalta-arvattava verrattuna Jennaan liittyviin tapahtumiin, jotka olivat aika rajuja ja surullisia. Luin kirjaa kiihtyvällä tahdilla, sillä se vangitsi minut täysin mukaansa. Halusin tietää, kuinka kaikki lopulta ratkeaa. Haukoin henkeäni juonenkäänteelle, joka läväytettiin vasten kasvojani kirjan puolessa välissä. Minun piti pitää pieni tauko ja hieman lehteillä kirjaa taaksepäin. Ihmettelin, miksi en ollut nähnyt tulevaa jo aiemmin, sillä jälkikäteen katsottuna kaikki oli ihan selvää. Toki on helppoa olla jälkiviisas. Clare Mackintoshin trilleri oli niin koukuttava, että minun täytyy tutkia, mitä muita kirjoja hän on kirjoittanut.

"Vesi on harmaata ja armotonta, ja vellovat aallot lennättävät ilmaan valkoisia pärskeitä." (s.159)

Helmet lukuhaaste 2018: 26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt