lauantai 7. huhtikuuta 2018

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras



"Taikuudella leikkiminen on aina vaarallista."

Mikama, Anniina: Taikuri ja taskuvaras
Kirjasarja: Osa 1
Julkaistu: 2018
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 415


Helsingissä eletään vuotta 1890. Molemmat vanhempansa menettänyt Mina asuu käytännössä kadulla ja varastelee pysyäkseen hengissä. Hän valikoi seuraavaksi uhrikseen nuoren herrasmiehen, joka osoittautuu taikuriksi, joka haluaa palkata Minan seuraneidiksi professori Worowskille. Mina huomaa päässeensä asumaan taianomaiseen taloon, jossa unelmat heräävät eloon aidoilta vaikuttavien mekaanisten koneiden ja tieteen avulla. Hän on onnellinen päästessään Tom taikurin esitykseen avustajaksi. Mina toivoo, ettei esirippua laskettaisi koskaan. Pakahduttavien tunteiden lisäksi häntä vaivaavat menneisyyden tapahtumat liittyen hänen isänsä hämäräperäiseen kuolemaan. Tom kätkee sisäänsä myös omat synkät salaisuutensa, joiden paljastuminen on vähällä tuhota Minan elämän perustan.

"Teatterin näyttämöllä oli mahdollista matkustaa paikkoihin joita ei ollut olemassakaan, liikkua ajassa tai pysähtyä hetkeen, elää monta eri elämää. Näyttämöllä taikuus oli hetken ajan totta." (s.167)

Kirjassa pohditaan, kenellä on arvoa tässä maailmassa ja kenellä ei. Ihmiset ovat joko sivistyneesti keskustelevia ja hienosti vaatetettua herrasväkeä tai köyhyydeltä lemuavia ja sorrettuja irtolaisia. Kaikki ovat omaan asemaansa kahlittuja. He kulkevat päivästä toiseen heille osoitettua rataa ja toimivat sääntöjen mukaan kuin olisivat koneita. Sanomana onkin, että jokaisen tulisi saada toimia niin kuin parhaaksi näkee. Kenenkään ei tarvitse välittää siitä, mitä muut ilkeyttään sanovat, vaan pyrkiä toimimaan oman onnellisuutensa edistämiseksi. Kaikkien tulisi olla yhdenvertaisia ja voida kehittää itseään. Kirja käsittelee myös yksinäisyyttä, erilaisuutta ja ihmisyyttä.

"Älköön kukaan sanoko, ettei sinulla ole sydäntä, ettei sinulla ole sielu...! Äläkä anna kenenkään määräillä sinua ja kertoa mitä sinun pitää tehdä." (s.279)

Kirja on miltei yhtä maaginen kuin Erin Morgensternin Yösirkus tai Stephanie Garberin Caraval. Kaikissa kolmessa on romanttinen tarina, joka sijoittuu taianomaiseen ympäristöön. Taikuri ja taskuvaras on siitä ihana, että se sijoittuu Suomeen. Maisemien ja tapahtumien kuvaus on romantisoitua, vanhahtavaa ja tunnelmallista. Tom mainitsee antavansa esityksillään iloa ja valoa ihmisten elämään. Sitä samaa kirjakin tekee.

"Oli kuin aika olisi pysähtynyt, tehnyt tilaa heille ja tuolle hetkelle. - Tältäkö Tomista tuntui aina näyttämöllä ollessaan?" (s.123)


Helmet lukuhaaste 2018: 3. Kirja aloittaa sarjan

YA-lukuhaaste: Kirjailija, jota et ole lukenut aiemmin

4 kommenttia:

  1. Ihan rupesi hymyilyttämään kun luin kuvaustasi tästä kirjasta. Aika metkalta kirjalta vaikuttaa. Taitaa olla tämän kirjailijan esikoiskirja, vai mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla :)
      Kyllä, käsittääkseni kyseessä on esikoiskirja. Sopii oikein hyvin nuorille ja nuorille aikuisille, mutta toki myös aikuisetkin nauttivat tästä.

      Poista
  2. Minulla on tämä kirja lukupinossani, ja ainakin tämän postauksesi perusteella se vaikutta todella hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Mukavia lukuhetkiä kirjan parissa :)

      Poista

Kiitos kommentista!