maanantai 23. heinäkuuta 2018

5 kirjabongausta Prahassa



Vierailin viisi ihanaa päivää Prahassa, Tšekin pääkaupungissa. Ihailin henkeäsalpaavia maisemia, nautin hyvästä ruoasta ja vierailin kuuluisimmissa turistikohteissa. Kirjabloggaajana en voinut välttyä harrastamasta samalla kirjabongausta.



1. kirjabongaus

Kävelin Kaarlensiltaa pitkin kohti Prahan linnaa, jossa tutustuin vanhaan kuninkaalliseen palatsiin. Näin kauniin salin, majesteettisen valtaistuimen ja kiiltävät kruununjalokivet. Yllätyin, kun päädyin huoneeseen, jossa oli massiivinen kirjakaappi. Se sisälsi hurjan paksuja opuksia, joiden selkämykset oli kuvitettu kukka- ja kasviaihein. Sormiani kihelmöi halusta tutustua niihin tarkemmin.



2. kirjabongaus

Vierailin Rosenbergin palatsissa, jossa huomioni kiinnittyi lokoisaan sohvatuoliin ja sohvapöytään, jonka päälle oli aseteltu kolme kirjaa. Ikkunasta näkyvä maisema oli kerrassaan upea. Tuntui kuin palatsista olisi nähnyt yhdellä silmäyksellä koko kaupungin. Voin uskoa, kuinka inspiroivaa huoneessa olisi oleskella.



3. kirjabongaus

Kävelin pitkin Kultaista kujaa, jonka varrella oli pienikokoisia ja ihastuttavia asuntoja. Osa niistä oli muutettu turistimyymälöiksi, kun taas osassa oli lasin takaa katseltavia museotavaroita. Erääseen asunnoista oli koottu keittiöön sopivia esineitä. Pöydän päälle oli aseteltu myös sinisävyinen kirja.



4. kirjabongaus

Kultaisella kujalla oli myös ennustajan huone. Mystisessä ympäristössä pääkallon, enkelipatsaan, mustavalkoisten valokuvien ja tarot-korttien rinnalla komeili myös muutama punasävyinen kirja.



5. kirjabongaus

Viimeisenä päivänä vierailin Prahan pääkirjastossa, jonka aulassa komeili 8000 kirjasta koottu taideteos. Ihastelin myös salien merellistä koristelua, lukuisia hyllyrivejä sekä kauniita kattoja ja ikkunoita. Minun olisi tehnyt mieli jäädä lukemaan, mutta lento kotimaahan odotti.













Matka kirvoitti halun lukea seuraavaksi jotain historiaan, kuninkaallisiin tai Prahaan liittyvää!

16 kommenttia:

  1. Minulla on samat huvist reissuilla eli ihan automaattisestikin silmä bongaa kirjoja eri paikoissa ja tilanteissa. :D Komeita kirjabongauskuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla :) Kirjoja on hauska bongata.
      Ja kiitos!

      Poista
  2. Mahtava idea bongata matkalla kirjoja mitä erilaisimmissa paikoissa. Kiitos ideasta! Erilaiset kirjastot ovat tosiaan myös hieno vierailukohde maailmalla. Ei ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen. Viimeisin kokemukseni on Göteborgin kaupunginkirjasto. Mukava paikka viettää rauhallinen hetki kaupungilla kuljeskelun lomassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :)
      Totta, yleensä en vieraile kirjastoissa, kun olen ulkomailla, mutta Prahan kirjastoa suositeltiin niin päätin piipahtaa.

      Poista
  3. Epä ole aiemmin tajunnut bongailla tällä tavalla kirjoja matkoillani, vaikka etenkin kirjastoja ja kirjakauppoja pysähdyn usein ihailemaan. Etenkin tuo taideteos näyttää kiehtovalta, ja myös tuo lokoisa lukunojatuoli. Jokin tuollainen voisi olla aika täydellinen omaankin kotiin, koska nykyään luen usein sängyllä vatsallaani maaten, mikä johtaa harmittavan usein spontaaneihin päiväuniin. Eipä siinä, onhan nukkuminenkin tärkeää, mutta olisihan se kiva päästä kirjassaki eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tämä oli oikeastaan ensimmäinen kerta, kun bongailin tähän tyyliin kirjoja. Huomasin jotenkin automaattisesti kiinnittäväni huomiota kirjoihin.

      Lukunojatuoli voisi tosiaan olla ihana!

      Poista
  4. Praha on ihana kaupunki ja tosi hienoja matkakuvia sinulla. <3 Itse olen vieraillut siellä talvilomalla, mutta täytyy myöntää, että blogista huolimatta lomilla ei juuri tule kirjabongailuja tai kirjastovierailuja tehtyä. Prahan pääkirjasto tosin näyttää vierailemisen arvoiselta paikalta, eli pitää laittaa vierailukohdevinkki talteen seuraavaa matkaa varten.

    VastaaPoista
  5. Praha on kyllä kiva paikka. Joskus olenkin sanonut, että jos en asuisi Helsingissä niin Praha voisi olla vaihtoehto. Olen muuten kuvannut tuolla pääkirjastossa ihan samoja juttuja :D

    Mainio postaus ja hienoja kirjabongauksia. Juuri naureskelin itsekseni, kun törmäsin tsekinkielisiin Kafkan kirjoituksiin, joita niitäkin on joskus pitänyt omaksi haalia. Jostain kumman syystä niitä ei ole tullut luettua :D :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ajattelin Prahassa ollessani ihan samaa! Vaikutti mukavalta paikalta asua. En tiedä sitten käytännön asioista, millaista siellä olisi oikeasti asua.

      Aika hauskaa, että meillä on kirjastosta samantyyppisiä kuvia :)

      Poista
  6. En ole käynyt Prahassa, kaikki aina puhuvat siitä pelkkää hyvää, mutta jostain syystä en ole ollut innostunut. Mutta kuviasi katsellessa kyllä nousee matkainnostus, kauniita tunnelmia ja ihania kirjakuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli samat ajatukset. Praha ei ole koskaan kuulunut listalle paikoista, joihin haluaisin matkustaa, mutta menin sinne silti :) Voin suositella Prahan matkaa!

      Poista
  7. Ihana idea ja Praha on kiva paikka. Tosin en ole siellä käynyt vuosikausiin, mutta mielessä on muisto rennosta tunnelmasta ja kauniista ympäristöstä (sillain nätisti kuluneesta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Praha on tosiaan ihana matkakohde! Kuvailit kaupunkia osuvasti.

      Poista
  8. Ah Praha, jossa olen opiskeluaikoinani ollut kesätöissä, virallisemmin kauppakorkean työleirivaihdossa. Praha-lukulistaasi suosittelen ehdottomasti Milan Kunderan Elämisen sietämätön keveys, jos et ole siihen vielä tutustunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että olet ollut kesätöissä Prahassa!

      Kiitos lukusuosituksesta! Laitan kirjan muistiin.

      Poista

Kiitos kommentista!