torstai 15. marraskuuta 2018

Ilmar Taska: Pobeda 1946



"Me kaikki olemme koko ajan vaarassa"

Taska, Ilmar: Pobeda 1946
Julkaistu: 2017
Alkuperäinen julkaisu: 2016
Alkuperäinen nimi: Pobeda 1946
Mistä maasta: Viro
Suomentanut: Jouko Vanhanen
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 315


Tallinnassa eletään vuotta 1946. Toinen maailmansota on ohi, mutta se ei tarkoita virolaisille rauhaa, vaan Neuvostoliiton miehitystä. Kaupunkiin virtaa uusia asukkaita jopa kaukaa Keski-Aasiasta. Tavoitteena on sekoittaa verta, jotta virolaisten kansallistunto häviäisi. Laulaja Johanna kävelee pitkin likaisia, romuja täynnä olevia katuja, joilla liikkuu sekä varkaita että kerjääviä sotainvalideja. Panderollit julistavat kommunistisia iskulauseita ja Stalin katselee tyynenä muotokuvistaan. Kovaäänisistä kuuluu marssimusiikkia. Johanna vilkuilee varuillaan ympärilleen ja päivittelee maan rappioitunutta tilaa. Hän haaveilee sotaa edeltävästä ajasta, jolloin hän sai loistaa teatterin lavalla häikäisevissä päärooleissa, pukeutua kalliisiin asuihin ja viettää bridge-iltoja muun eliitin seurassa. Nyt teatteri on pommitettu maan tasalle ja porvarilliset aatteet kielletty. Ihmisiä kaapataan autoihin, ja lapsia viedään lastenkoteihin oppimaan uuden maan tavoille. Heitä liikkuu myös vapaina katupoikina, jotka ryöstävät ja raiskaavat naisia. Huhutaan, että torilla myydään makkaraa, joka on tehty ihmisen lihasta. Rautainen esirippu on laskeutunut eikä pakeneminen tule kysymykseenkään. Länteen menevät laivat ammutaan surutta upoksiin. Kaikkialla vilisee kätyreitä, joiden tavoitteena on likvidoida kansanviholliset. Salainen poliisi tekee kotietsintöjä ja värvää lisää vakoilijoita. Miehiä vangitaan ja teloitetaan - tai heitä vain yksinkertaisesti katoaa. Ihmisiä lisätään mielivaltaisesti karkotettavien listoille. Joka paikkaan on istutettu mikrofoneja ja kameroita. Puhelinlinjat on suljettu.

"Miten he eivät tajua, että maailma on jo jaettu? Kaikki voittajat ovat saaneet oman palasensa. Ja Viro on niin pieni palanen, ettei kukaan lähde sen takia uudestaan sotimaan." (s.123)

Valtion turvallisuuspalveluun kuuluva mies ajaa Pobedansa pienen pojan eteen. Hän on helposti johdateltavissa lapsekkuutensa vuoksi eikä hän osaa pelätä vierasta setää, vaikka äiti on häntä asiasta varoitellut. Poika ei myös muista äidin kieltoa olla puhumatta kotiin piilotetusta isästä, joka on Viron itsenäistymisen kannattaja, toisin sanoen kansanvihollinen. Toisaalta äiti ei itsekään muista omia neuvojaan olla luottamatta vieraisiin setiin. Mutta eivät sedätkään aina osaa olla varovaisia, sillä kukaan ei ole koskaan turvassa. Mahtavat herratkin saatetaan pudottaa palliltaan.

"Haluaako tuo mies nyt, että minä auttaisin häntä laatimaan uusia nimilistoja?" (s.85)

Karkaileva ja tottelematon poika lähtee etsimään paikkaansa maailmassa aloittaen lastenkodista ja päätyen Moskovaan asti. Hänelle on tärkeää, että hän saa tehdä sitä, mistä tykkää. Toisaalta häntä kiehtovat myös seikkailut. Puheliaasta ja naiivista pojasta kasvaa kokemusten myötä elämää paremmin ymmärtävä nuori mies. Minusta olisi mielenkiintoista lukea jatko-osa, jossa kerrottaisiin, mitä hän olisi ajatellut siihen aikaan, kun Neuvostoliitto hajosi.

"Entisaikaan lasten kadotessa oli mahdollisuus kääntyä poliisin puoleen. Uuden miliisin kanssa ei ollut mitään mieltä puhua. Katoat vielä itsekin..." (s.71)

Samaan aikaan Lontoossa Alan Hanley työskentelee BBC:n radiokuuluttajana ja haaveilee vielä jonain päivänä kohtaavansa jälleen oman laululintusensa Johannan. Hänen rakkautensa tiellä on miltei ylitsepääsemättömiä esteitä, sillä ensinnäkin kirjeitä sensuroidaan ja tutkitaan mahdollisen salakirjoituksen ja vakoiluyritysten vuoksi. Matkustuslupia ei myönnetä, mutta jos sellaisen onnistuu suhteilla saamaan niin ulkomaalaisen on niin sanotuista turvallisuussyistä kuljettava tulkin ja oppaan kanssa. Virolaisille ulkomaalaisen tapaamisesta seuraisi kuulusteluja ja värväysyrityksiä.

"Mistä alkaa vieras ja mihin päättyy oma?" (s.219)

Väitetään, että kansainvälinen imperialismi ja maailmansodat hävittivät kulttuurit. Joka tapauksessa maailma on epäoikeudenmukainen. Ei voi kuin kiristellä hampaitaan kurjista ihmiskohtaloista lukiessa. Kirja jätti minuun lähtemättömän jäljen - puhumattakaan siitä, etten varmaan ikinä saa pyyhittyä silmistäni kuvaa siitä, miltä todellinen lihamylly näyttää.

"Miten helposti kaikki muuttuu. Miten helposti me kaikki olemmekaan korvattavissa. Eikö se ole kauheaa?" (s.42)


Helmet lukuhaaste 2018: 35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja

3 kommenttia:

  1. Minäkin vaikutuin tästä kovasti. Todellinen yllättäjä tämä kirja, jonka otin kesällä lukuun "korvikkeena", kun en saanut sitä, mitä olisin oikeasti halunnut Helmet-haasteeseen lukea. Nyt olen iloinen, että näin kävi!

    VastaaPoista
  2. Nappivalinta minullekin, kun valitsin kirjan Helmet-haasteeseen. Tykkäsin tosi paljon :)

    VastaaPoista
  3. Ajattelin tämän ulkokuoren perusteella olevan miehille suunnattu kirja, mutta tämä onnistui yllättämään. Vaikuttavaa kuvausta neuvostotodelliisudesta Virossa. Helmet-haasteeseen minäkin tämän valitsin ja tyytyväinen siihen, että löysin tämän teoksen. Pidin valtavasti.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!