maanantai 17. joulukuuta 2018

Jorma&Päivi Tuomi-Nikula: Nikolai II Suomen suuriruhtinas



"Sinun on ymmärrettävä,
että asemasi velvoittaa sinua."

Tuomi-Nikula, Jorma&Päivi: Nikolai II Suomen suuriruhtinas
Julkaistu: 2010
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Atena Kustannus Oy
Sivumäärä: 283


Hallitsija huolehtii kansan turvallisuudesta, joten kansan tulee olla kiitollinen hänelle ja iloita hänen perillisestään, joka jatkaa hallitsemista ja turvallisuuden säilyttämistä.

Nikolai II syntyi 18.5.1868. Häntä kuvailtiin hennoksi, hiljaiseksi ja huolettomaksi lapseksi. Hänestä kasvoi hyvä, vaikkakin ikävystynyt oppilas, joka opiskeli tullakseen hallitsijaksi. Nikolain elämän ensimmäinen tragedia tapahtui 13.3.1881, jolloin hänen isoisänsä Aleksanteri II kuoli pommi-iskussa. Vuoden päästä hän astui asepalvelukseen, mikä kiinnosti häntä erityisesti. Vapaa-ajallaan nuori mies kävi teatterissa, metsästämässä, katselemassa nähtävyyksiä ja juhlimassa. Hänellä oli useita ihastuksia, joista kuuluisin oli balettitanssijatar Matilda Ksesinskaja. Nikolai tapasi tulevan puolisonsa Alicen eräissä häissä vuonna 1884. He menivät pitkällisten suostuttelujen jälkeen kihloihin vuonna 1894. Alicen isoäiti Englannin kuningatar Viktoria ei oikein ollut innostunut avioliittosuunnitelmasta, mutta toisaalta ei ollut Nikolain vanhemmatkaan. Alicea puolestaan ahdisti uskonnon vaihtaminen ortodiksiseksi. Nikolain elämän toinen tragedia tapahtui 1891, kun hänet yritettiin murhata Japanissa, ja kolmas 1894, kun hänen isänsä Aleksanteri III kuoli. Nikolai ja Alice avioituivat viikko hautajaisten jälkeen. Ihmiset toivoivat uuden aikakauden alkaneen. Pariskunnalle syntyi esikoinen vuonna 1895. Kruunajaisia vietettiin 1896. Kansalle jaettiin sen kunniaksi herkkuja, mutta pahaksi onneksi 1300 ihmistä tallautui vilskeessä hengiltä. Köyhille jaettiin ruoka-avustusta ja rahalahjoituksia ja vankeja vapautettiin. Pariskunta vieraili eri maissa, joista Ranska oli selkeä liittolainen, kun taas Saksa huokui sotaan varustautumista.

"Säilytä itsevaltius muistaen, että sinulla on vastuu alamaistesi kohtalosta Kaikkivaltiaan edessä. Kuuntele jokaista, siinä ei ole mitään häpeällistä, mutta tottele vain itseäsi ja omaatuntoasi. Ulkopolitiikassa varjele riippumatonta asemaa." (s.45-46)

Suomessa oli totuttu arvostamaan hallitsijoita, mutta ääni muuttui kellossa, kun Nikolai II alkoi sortaa suomalaisia. Alkoi suomalaisten ja venäläisten nokittelu. Vuonna 1896 kiellettiin kaikki muut paitsi Venäjän lippu. Vuonna 1898 Suomen kenraalikuvernööriksi määrättiin Bobrikov, jonka tavoitteena oli venäläistää Suomi, jotta se ei haluaisi irtautua, vaan pysyä tulevassa sodassa Venäjän puolella. Helmikuun manifestissa todettiin, että hallitsija sai päättää valtiopäivien ohi, jos asia koski Venäjän ja Suomen yhteisiä asioita. Suomalaiset keräsivät adresseja, joissa oli kuuluisia eurooppalaisia nimiä, mutta Nikolai II ei ottanut niistä yhtään vastaan. Suomi ryhtyi propagandasotaan lehdistön, musiikin ja taiteen keinoin. Suomalaiset pyrkivät nostattamaan kulttuurista itsetuntoa ja korostamaan Suomelle suopeita hallitsijoita. Vuonna 1901 lakkautettiin Suomen sotalaitos. Kaikkialla järjestettiin mielenosoituksia ja lakkoja sekä perustettiin salaisia taistelujärjestöjä. Ihmisistä oli tullut vallankumouksellisia ja terroristeja. Venäjä puolestaan karkotti ihmisiä Siperiaan. Vuonna 1903 Nikolai II vainosi Bessarabiassa juutalaisia, ja vuonna 1905 hävisi sodan Japanille. 16.6.1904 Eugen Schauman ampui Bobrikovin, joka kuoli myöhemmin vammoihinsa. Maa vilisi salaisia agentteja. Kukaan ei oikein tiennyt, kumpi puoli oikeasti teki mitäkin tekoja. Vuonna 1906 naisille myönnettiin äänioikeus, kun naiset uhkasivat yleislakolla. Ihmiset kieltäytyivät yhteistyöstä uuden kenraalikuvernöörin kanssa. Asioita ratkottiin lakoilla, terrorilla ja murhilla. Suojeluskuntalaiset ja punakaartilaiset alkoivat toimia toisiaan vastaan. Venäjän vallankumousjohtaja V.I. Lenin piilotteli Suomessa. Vuonna 1909 määrättiin 10 miljoonan markan maksu vastineeksi siitä, että suomalaiset miehet eivät joutuneet palvelemaan Venäjän armeijassa. Viipurin lääni yritettiin liittää Venäjään. Suomalaiset juhlivat 100 vuotta sitten käydyn sodan sotavoittoja venäläisistä ja pystyttivät voittopaikoille patsaita. Vuonna 1910 tuli voimaan yhdenvertaisuuslaki, jonka mukaan venäläiset saivat samat oikeudet kuin suomalaiset. Venäläiset juhlivat Viipurin 200 vuotista valloitusjuhlaa. Tukholman olympialaisissa suomalaisilla oli oma joukkue.

"Niinpä suomalaisten saavutettua keihäänheitossa kolmoisvoiton nousi stadionin lippusalkoihin kolme Venäjän lippua ja kunkin alle sininvalkoinen viiri." (s.176)

Nikolai II ajatteli Suomen tilanteen sijasta mieluummin kruununperillisen puuttumista, sillä hänelle oli syntynyt neljä tytärtä. Alice joutui turvautumaan yksinkertaiseen ja Jumalalle sopivaan elämään sekä tietäjiin ja velhoihin saadakseen viimein pojan. Aleksei syntyikin vuonna 1904, mutta hänelle todettiin hemofilia. Niin sanottu pyhä mies, Grigori Rasputin, saapui parahiksi paikalle auttamaan perhettä. Nikolai II oli alituisessa vaarassa, sillä hänet yritettiin kaiken aikaa murhata. Häntä pidettiin kyvyttömänä hoitamaan Venäjän asioita. Alicea puolestaan kuvailtiin taantumukselliseksi. Vuonna 1914 Saksa julisti Venäjälle sodan. Osa suomalaisista hoiti venäläisiä haavoittuneita ja tuotti tehtaissaan sotatarvikkeita, kun taas osa auttoi Saksaa vakoilemalla ja sabotoimalla venäkäisten sotakalustoa. Suomalaisia lähti kokonaisvaltaisen venäläistämisen uhan alla Saksaan sotilaskoulutukseen. Vuonna 1915 Nikolai II julisti itsensä armeijan ylipäälliköksi. Alice kaappasi sillä välin pikku hiljaa vallan. Nikolain suku puolestaan olisi halunnut kaapata Alicelta vallan. Vuonna 1916 murhattiin Rasputin, ja vuonna 1917 alkoi helmikuun vallankumous. Nikolai allekirjoitti eroilmoituksen ja siirsi vallan veljelleen Mihailille, joka kieltäytyi kunniasta. Venäjällä nousi valtaan väliaikainen hallitus. Keisarillinen perhe siirrettiin Tsarskoje Seloon, jossa he olivat sekä vankeina että turvapaikassa. Heitä pilkattiin ja kiusattiin, sillä he olivat nyt tavallisia kansalaisia, vaikkakin heillä oli edelleen mukanaan palveluskunta ja opettajat. Heidät siirrettiin Tobolskin kuvernöörin taloon, vaikka todennäköisesti he alun perin yrittivät pakoon ulkomaille. Marraskuussa 1917 Lenin ja bolsevikit nousivat valtaan. Suomi erotettiin muutaman muun maan ohella Venäjästä. Vuonna 1918 keisarillinen perhe sai uudet vartijat ja joutui muuttamaan Ipatjevin taloon, jossa heidät teloitettiin bolsevikkien toimesta ilman oikeudenkäyntiä 17.7.1918.

"Mitä ikinä tapahtuukaan, taivun hänen tahtoonsa tietäen ja tuntien, ettei minulla ole koskaan ollut muuta päämäärää kuin palvella maata, jonka Hän on minulle uskonut." (s.271)

Nikolaista tulee kirjaa lukiessa sellainen kuva, että hän ei olisi koskaan halunnut olla hallitsija. Hän viihtyi parhaiten perheen ja harrastusten parissa sekä lomilla. Tämän vuoksi hän antoi tärkeiden päätösten teon ensin äidilleen ja sitten vaimolleen ja virkamiehille. Kirjasta välittyy kuva miehestä, joka näytteli koko elämänsä jotain, mitä hän ei koskaan ollut. Hänen käytöksensä oli tarkoin harkittua. Hän oli kohteliaan kiinnostunut, tasapuolinen ja arvokas. Kukaan ei saanut hänen todellisesta persoonallisuudestaan selvää. Hän vaikutti ihmiseltä, joka eli omassa kuplassaan, rakasti sotaleikkejä - vaikka ei ollut niissä hyvä ja uskoi vankkumattomasti ortodoksiseen Jumalaan. Nikolai on saanut luonnehdinnat verisyydestä ja heikkotahtoisuudesta. Hän ei ollut kovin luotettava, sillä hän väitti kasvokkain olevansa samaa mieltä, mutta hetken päästä toimikin aivan päinvastoin kuin oli juuri keskusteltu. Ihmiset eivät toki ole muuttumattomia, vaan toimivat eri tilanteissa eri tavalla oppiessaan uusia asioita ja kehittäessään näkemyksiään suuntaan tai toiseen. He voivat toimia myös painostuksesta tai omien oikkujensa mukaan. Nikolain äitiä, Dagmaria, kuvataan suomalaisten ystävänä, joka loppuun asti yritti saada poikansa pään kääntymään Suomea alistavien päätösten suhteen.

"Minun on tunnustettava, että joskus kyyneleet kiertyvät silmiini ajatellessani, miten rauhallista ja ihmeellistä elämää olisin voinut elää vielä monta vuotta, ellei Isä olisi kuollut!" (s.53)


Helmet lukuhaaste 2018: 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!