Maahanmuuttajana oleminen on alituista tasapainoilua kahden kulttuurin välissä. Kirjan tarinat kertovat ihmisistä, jotka yrittävät sopeutua parhaaksi katsomallaan tavalla vallitsevaan tilanteeseensa. Muualta tulleena joutuu olemaan alituisen tarkkailun kohteena. Koskaan ei saa vain olla. Tanssiva perhonen kertoo tytöstä, joka osallistuu tanssiaisiin, mikä on kotona opitun vastaista. Hän kokee tekevänsä syntiä pukeutuessaan mekkoon ilman huivia, laittaessaan huulikiiltoa ja tanssiessaan miehen kanssa. Tyttö on jakautunut kahteen eri persoonaan. Toinen myötäilee perhettä ja toinen kapinoi. Vanhempien kotimaa Somalia esiintyy puheissa sekä haaveilun kohteena että pelotteena. Miltä tuntuisi muuttaa yksin asumaan ja hypätä mukaan lumimaan elämään? Niin ne vuodet vierivät ohi on tarina tytöstä, joka on koko elämänsä joutunut pettymään miehiin. Nyt hän on jo liian vanha löytääkseen ketään. Näkymätön vieraassa maassa kertoo miehestä, jonka pakomatka päättyi Italian kaduille. Teikäläiset ke...
Tervetuloa kirjablogiin! Lukukokemuksia, kirjojen herättämiä ajatuksia, lukuhaasteita, kaikkea kirjoihin liittyvää - ripauksella teatteria ja balettia. Unelmien toteuttamista - tässä ja nyt.