15-vuotias Lina haetaan kotoaan äitinsä ja veljensä kanssa. Heidät sullotaan junan karjavaunuihin ja karkotetaan pakkotyöleirille. Ihmiset kärsivät kylmästä, nälästä, sairauksista ja peseytymättömyydestä epäinhimillisissä olosuhteissa. He pyrkivät kauheuksien keskellä säilyttämään inhimillisyytensä, lähimmäisenrakkautensa ja kulttuurinsa, vaikka on toki heitäkin, jotka katkeroituvat ja pitävät vain itsensä puolia. Eletään vuotta 1941, jolloin Neuvostoliitto hallitsee Liettuaa ja määrittelee mielivaltaisesti kansalaistensa kohtalon.
"- pahuus on vallalla niin kauan, kunnes hyvät miehet ja naiset tarttuvat toimeen." (s.346)
Lina on lupaava taiteilijan alku. Hän haaveilee taidekouluun pääsystä, mutta joutuukin piirtämään salaa tuhkalla ja varastetulla kynänpätkällä. Hän unelmoi vapaudesta ja elämästä. Piirtäminen on Linan keino selvitä hengissä. Sen kautta hän ilmaisee itseään, käsittelee tapahtunutta ja jakaa tietoa eteenpäin. Hän toivoo voivansa vaikuttaa elämänsä kulkuun.
"Isä löytäisi minut, jos jättäisin jälkeeni sarjan piirustuksia." (s.60)
Fiktiivinen tarina pohjautuu kirjailijan tutkimustyöhön ja haastatteluihin todellisista, vaietuista ja kielletyistä tapahtumista. Se on sydäntä raastavan koskettava. Lukija saa välillä hengähdyshetkiä takaumien muodossa, mutta paluu tarinan nykyhetkeen on niiden jälkeen entistä raaempi. Kirjailija haluaisi ihmisten valitsevan tekstin innoittamana vihan sijasta toivon ja rakkauden. Ainakin hän on taidokkaasti osannut välittää lukijalle kyseiset tunteet tekstin kautta. Tarina katsoo lopussa kohti parempaa tulevaisuutta menneisyyttä muistaen ja kunnioittaen.
"Vuonna 1991, viidenkymmenen vuoden julman miehityksen jälkeen, kolme Baltian maata saivat takaisin itsenäisyytensä rauhanomaisesti ja arvokkaasti." (s.349)
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!