1800-luvun New Yorkissa Nellie Bly valmistautuu näyttelemään 'hullua'. Hän haluaa soluttautua 'mielisairaalaan' harjoittaakseen tutkivaa journalismia, mikä on ainoa keino selvittää, kuinka mielenterveyttä hoidetaan lukittujen ovien takana.
"'Mikä tämä paikka on?' kysyin mieheltä, jonka sormet olivat uppoutuneet käsivarteni lihaan.
'Blackwell Island, mielisairaiden paikka, josta et tule koskaan pääsemään pois.'" (s.62)
Kirja on oivallinen kurkistus 1800-luvun amerikkalaiseen maailmaan ja journalismiin. Köyhyys, huumeet, prostituutio, rikollisuus ja psyykkiset sairaudet on niputettu yhteen. Ajalle tyypilliseen tapaan sairaita ihmisiä on hoidettu saarilla, kaukana muista ihmisistä. Niinpä 'mielisairaalat' ovat herättäneet eloon kauhutarinoita.
"Kuinka paljon helpompaa olisi kävellä hirsipuuhun kuin tähän kauhujen hautaan!" (s.64)
Ihmiset eivät vielä tänäkään päivänä tiedä paljoakaan aivoista. Psyykkiset sairaudet ovat sekä kiehtoneet että pelottaneet ihmisiä, sillä tuntematon on arveluttavaa. Pelko muuttuu pilkanteoksi, uteliaisuus tungetteluksi ja hoivaaminen kovakouraisuudeksi. Hienosti pukeutuneita naisia ja herrasmiehiä kulkee sairaalassa kuin sirkuksessa. Reportterit tutkivat potilaiden vaatteita ja haastattelevat heitä. Psyykkisiin sairauksiin on ilmeisesti suhtauduttu sensaatiohakuisesti. Ketäpä ei pelottaisi jäädä oman päänsä vangiksi.
"Nyt olin varma, että kukaan lääkäri ei osaa sanoa, ovatko ihmiset hulluja vai eivät -" (s.50)
Psyykkisten sairauksien hoito on ollut epäinhimillistä. Tutkiminen on ollut mutuilua ja ennakko-oletuksiin pohjautuvaa. Hoito on toteutettu pilkan ja väkivallan sävyttämänä ja hyväntekeväisyyteen nojaten. Kierrätysvaatteiden käyttöä potilaan omaisuus takavarikoiden. Huonoa ruokaa, kylmyyttä ja likaisuutta. Potilaiden liikuttelua paikasta toiseen kuin karjaa yhteiskävelyistä ruokasaliin. Lukitsemista huoneisiin, joissa on kalterit ikkunoissa. Liikkumisen ja puhumisen kieltämistä. Potilaiden käyttämistä työvoimana varsinaisten työntekijöiden sijasta.
"Mikä - kidutusta lukuun ottamatta - aiheuttaisi hulluutta nopeammin kuin tällainen käsittely?" (s.95)
Nellie Bly todistelee lukijalle jokaisen tilaisuuden tullen olevansa täysin terve kertomalla hymyilevänsä milloin nenäliinansa takana, milloin tyynyyn päin kääntyneenä. Hän korostaa korostamasta päästyään huijaavansa kanssaihmisiään. Nellie Bly toteaa monen muunkin potilaan olleen terve. Naiset, jotka ovat näyttäneet tunteitaan, pettäneet aviomiestään tai menettäneet omaisuutensa, on lähetetty mielisairaalaan. Yhteiskunta on hylännyt heidät.
"- hullun esittämisen rasitus ja mielisairaiden kanssa lukittuna oleminen saattaisi sekoittaa omat aivoni, enkä enää koskaan pääsisi pois." (s.7)
Mitä lääkärit tiesivät psyykkisistä sairauksista? Mihin niiden diagnosointi perustui? Mihin hoito perustui? Oliko potilaiden hoito samankaltaista samoihin aikoihin myös Euroopassa? Mistä väkivalta ja kiusaaminen sairaita kohtaan kumpuaa? Herää kysymys, yritettiinkö potilaita edes parantaa. Nellie Blyn tekstin mukaan 'mielisairaalasta' ei päässyt koskaan pois. Lopussa Bly ottaa kunnian mielisairaalan olojen ja rahoituksen parantamisesta paljastustensa avulla, mutta pitää silti loppuun asti kiinni kauhuelementeistä. Tekstistä jää ilkeä tunne, että kaikki palaa taas ennalleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!