lauantai 8. heinäkuuta 2023

Holly Jackson: Kiltti tyttö, julma kosto

Pip Fitz-Amobi ajautuu uuden arvoituksen pariin, kun Connor saapuu hänen kotinsa ovelle ja pyytää etsimään hänen kadonneen veljensä Jamien. Poliisi ei aio osallistua tutkimuksiin, joten nuorten on otettava tapaus omiin käsiinsä. Pip raportoi edistymistään podcastin puolella.

"Minä lupasin. Lupasin itselleni. Lupasin kaikille. Sanoin, etten ryhtyisi tähän toista kertaa, en enää leikkisi salapoliisia enkä eksyisi pikkukaupungin salaisuuksiin. - - Nyt on kuitenkin tapahtunut jotain, mikä pakottaa minut rikkomaan lupaukseni." (s.94)

Rikostapaus on jännittävä. Kuten Pip aluksi toteaakin Jamien perheelle, niin koskaan ei voi tietää mihin salaisuuksiin voi törmätä matkan varrella. Tarina johdattaa lukijansa yllättävien käänteiden kautta yhä pimenevään maailmaan. Lopussa ei voi kuin toivoa, että Pip saisi tarvitsemaansa tukea selvitäkseen kaikesta henkisesti. Hän on niin tavattoman yksin.

"Kukat olivat kuivia ja kuolleita, niiden terälehdet varisivat, kun Pip tarttui muoviseen kääreeseen." (s.212)

Mielestäni on kiehtovaa seurata, kuinka ihmiset suhtautuvat Pipiin. Toiset luottavat hänen etsiväntaitoihinsa sataprosenttisesti, kun taas toiset pilkkaavat hänet maan rakoon väittäen häntä valehtelijaksi ja pyrkyriksi. Pipin vanhemmat ovat tytöstä huolissaan ja toivovat hänen voivan elää normaalia elämää ja huolehtia koulunkäynnistä rikostapaukseen imaistuksi tulemisen sijasta.

"'Pip, ei ole sinun tehtäväsi -'
'Ei se olekaan minun tehtäväni, mutta tuntuu, että se on minun vastuullani.'" (s.137)

Kirjan tarina on yllättävän synkkä. Toki kirjasarjan ensimmäinenkin osa oli sitä, mutta tämä osa menee askeleen pidemmälle. Tarina muistuttaa Veronica Mars -tv-sarjaa, jossa on tyttö, joka ratkoo rikoksia ja elää teini-ikäisten elämää. Pip vedetään mukaan rikostapausten ratkontaan halusi hän tai ei, ja aivan kuten Veronica, hän on työssään luonnonlahjakkuus. Heissä molemmissa on sekä tunnollinen ja hyväsydäminen että aggressiivinen ja kostonhaluinen puolensa. Molemmat joutuvat kokemaan, kuinka elämä on välillä epäreilua ja oikeus ei aina toteudu.

"Pip huusi, eikä maailmassa ollut muuta. Ainoastaan hän ja hänen huutonsa." (s.290)

Fyysisessä kirjassa on kuvia, litteroituja haastatteluja, lehtiuutisia ja tietokoneen tekstitiedostoja. Teksti on monipuolista ja nykyaikaista. Kunpa kirjasarjaan tehtäisiin mahdollisimman monta osaa, sillä nykyajan Neiti Etsivän toimia on jännittävää seurata, mutta ilmeisesti kirjasarja on vain trilogia.

1 kommentti:

  1. Mää oon tykänny näistä kahesta kirjasta tosi paljon. Ootan kyllä kolmatta osaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!